Poleemi 2/20

POLEEMI

II 2020

2

TEEMA

4 PÄÄKIRJOITUS 5 AJANKOHTAISTA 6 HALLITUKSELTA 7 FUKSIVUOSI RETROSTI 8 PAULI KETTUNEN 11 VAIHDOSSA 16 KEVÄTMATKA KIOVAAN 18 ARABIKEVÄT 20 KANSALLISROMANTIIKKA 22 USKONSOTURIT 26 JUGOSLAVIAN KEVÄT 28 PAKINA 30 KUN TULEVAISUUS LOPPUI 32 HURMOS TUNTEMATTOMASTA 34 KORONA JA DEMOKRATIA

VAPPU

AJANKOHTAINEN

SIS ÄLTÖ 36 ESSEE 38 VIERASKYNÄ 41 DIKTAATTORIEN VAPPU 45 PÖYDÄN PÄÄLLÄ 48 VAPPUBIISI 49 TÄHDELLISTÄ METODOLOGIAA 51 VAPPU KAUTTA AIKOJEN

POLEEMI 2/2020 Vastaava päätoimittaja Aino Ikävalko Päätoimittajat Aino Ikävalko, Anri Liikamaa, Veronika Konnos, John Helin Taitto Päätoimittajat Kansi Valpuri Alanen, Veronika Konnos Kirjoittajat Aino Ikävalko, Veronika Konnos, Miro Leporanta, Markus Patomo, John Helin, Anri Liikamaa, Markus Särkiniemi, Milja Kalliosaari, Janne Yrjö-Koskinen, Saana Brusiin, Saaga Syrjänen, Sonja Käyhkö, Eeva Honkonen, I.K, Petriina Matilainen, Justus Lehtisaari, Johannes Vänttinen, Vilppu Rantanen, Otto Hormio Kuvittajat Elina Nyholm, Susanne Sipinen, Anri Liikamaa, Veronika Konnos, Elisa Perälä, Annika Belov, Eeva Honkonen, I.K , John Helin , Aino Ikävalko Paino Picaset. Painos 50 kpl. Printin ISSN 1235-4112. Verkkojulkaisun ISSN 2242-9514.­ Palaute poleemi2020@gmail.com Julkaisija Poliittisen historian opiskelijat Polho ry.

Poleemi saa HYYn ­ainejärjestölehtitukea.

3

AJANKOHTAISTA

Päätoimittajalta Aino Ikävalko

L

Kuva: Saaga Syrjänen

ehtemme teema, hurmos, päätettiin muutama kuukausi sitten. Tässä vaiheessa korona oli jo tavallinen puheenaihe ystäväpiirissäni, mutta keskusteluun kuului lähinnä kiusallinen naureskelu ja leikkimielinen pohdiskelu taudin mahdollisista vaikutuksista.

Vitsailujen takana varmasti jokaista meitä huoletti; toivoimme, ettei virus rantautuisi tänne pohjolaan. Kiinan raportoimat luvut eivät antaneet tuolloin syytä huoleen. Viimeistään nyt voimme sanoa ääneen, etteivät ne kertoneet koko totuutta viruksen todellisesta luonteesta.

Kieltämättä itsekin kuuluin heihin, jotka eivät ottaneet virusta aluksi täysin vakavasti.

Ehkäpä halusin suojella itseäni, kieltää koko asian. Nykyisen tilanteemme historiallisuus on selkeytynyt minulle, ja varmasti monelle muullekin, vasta viimeisten viikkojen aikana. Kyse ei ole enää nopeasta ohimenevästä ilmiöstä, vaan jostain merkittävämmästä: kriisistä, joka tulee muokkaamaan tulevaisuutta – meidän tulevaisuuttamme. Koronaviruksen rantautuminen Eurooppaan ja lopulta myös Suomeen toi pelon lähelle. Historioitsijoina yhteiskuntia kohdanneet muullistukset kiehtovat ja inspiroivat meitä, eikä nykyinen pandemia ole tässä poikkeus. Oppiaineemme kautta lähestymistapamme nykyiseen tilanteeseemme on varmastikin poikkeuksellinen, ehkä jopa keskimääräistä tieteellisempi. Emme voi poistaa sitä tosiasiaa, että koronavirus vaikuttaa jokaiseen meistä vahvalla henkilökohtaisella tasolla – mutta ehkä analyyttinen lähestymistapa antaa meille voimaa.

Hurmos kietoutuu pitkälti muutoksen ja tulevaisuuden ympärille. Mikä on se muutos minkä halumme saavuttaa, ja miten? Kysymys on ajankohtainen tässä hetkessä. Korona on luonut epävarmuutta ja pelkoa, mutta myös toivoa valoisammasta tulevaisuudesta; tarjonnut mahdollisuuden muuttaa toimintatapojamme. Vaikka kansainväliset toimijat ovat olleet auttamattoman avuttomia pandemian keskellä, antaa tavallisten kansalaisten parissa tapahtunut muutos syytä iloita. Tunne yhteisöllisyydestä ei ole tällä vuosituhannella ollut vielä koskaan voimakkaampi.

Emme pysty suoralta kädeltä sanomaan, miten koronavirus lopulta tulee vaikuttamaan maailmassa ja kuinka nopeasti selätämme pandemian. Globaalin solidaarisuuden hengessä haluan toivoa, että tämä aika tullaan muistamaan kansallisen sijasta globaalina koettelemuksena, josta selvisimme – yhdessä.

Näiden sanojen myötä, koko Poleemin päätoimitus haluaa toivottaa lukijakunnallemme ihanaa kevättä ja antaa ripauksen iloa tähän tilanteeseen. Nautitaan elämän tarjoamista hyvistä hetkistä ja muistetaan tukea toisiamme. P

4

A JA N KO H TA I S TA Yliopistonlehtori ja dosentti Tauno Saarela eläköityi Ainakin virallisesti. Huhujen mukaan Taunon voi yhä nähdä yliopistolla "hoitamassa hommia loppuun". Pandemian vuoksi toimitus ei suosittele Tanen bongauksen yrittämistä, tai vähintään painottaa reippailijoille kiikareita ja turvaväliä.

professori Pauli Kettunen eläköityy Polhon syvästi rakastama Pauli Kettunen on jättämässä yliopiston nuoremmille, mutta onneksi Poleemi yhytti hänet vielä koronaviruksen keskellä haastatteluun. Lisää sivulla 13.

ETÄVAPPU järjestetään INTERWEBSISSÄ 27.4-1.5.

HYY järjestää etävapun juhlallisuuksia internetin ihmeellisessä maailmassa siten, että juhlahumuun voi osallistua mm. Habbo-hotellissa. Vapun teemana lieneekin siis ajankohtaisesti vuosi 2008 ja talousromahdus. Havis Amandakin jopa lakitetaan, virtuaalisesti.

Mitään ei tapahdu Ei niin mitään. Kaikki on peruttu. Vappu? Peruttu. Kesä? Peruttu. Syksy? Peruttu. Kesätyöt?

Peruttu. Harjoittelut? Peruttu. Vuodenvaihde? Peruttu. Sitsit? Peruttu. Approt? Peruttu.

Bileet? Peruttu. Vuosijuhlat? Ei peruttu. Vuosikokous? Peruttu. Vaalit? Peruttu. Talous? Pe...

POLHON 55-vuotis vuosijuhlat 17.10.

Kun on koko vapun ja kevään istunut hiljaa kotona, voikin sitten lokakuun sateessa ja tuiskeessa ns. vetää koko vapun edestä. Toimitus kehottaakin vieraita mahdollisesti ottamaan oman ämpärin mukaan saapuessaan juhlimaan kunnioitettavan keski-ikäistä Polhoa.

5

AJANKOHTAISTA

”

Hallituksen etäterveiset

Elämme poikkeuksellisia aikoja.” Tätä lausetta on kuullut viimeisen kuukauden aikana moneen otteeseen. Harva meistä olisi osannut arvata, mitä tuleman pitää, kun vuosi 2020 alkoi. Koronavirustilanne on pakottanut meidät kaikkia muokkaamaan arkeamme ja myös hallituksena olemme uuden edessä. Olemme joutuneet perumaan suunnitelmiamme sekä kehittelemään uusia tapoja toimintamme ylläpitämiseksi.

Polhon hallituskausi lähti onnistuneesti käyntiin ja kevään kohokohdaksi nousee varmasti Polhon ja Tason järjestämä perinteinen kevätmatka, joka tällä kertaa suuntautui Kiovaan. Päiväretki Tsernobylissä, vierailu Suomen suurlähetystössä, ukrainalaiseen kulttuuriin tutustuminen sekä loistava matkaseura tekivät reissusta ikimuistoisen.

Lisäksi Polhon hallituksella oli paljon suunnitelmia työelämä-, urheilu- ja kulttuuritapahtumien saralla. Suunnitelmat loppukevään tapahtumista jäivät kuitenkin juurikin niiksi; suunnitelmiksi. Vaikka kevään tapahtumamme, joko peruttiin kokonaan, tai siirrettiin syksylle, on meidän mahdollista pitää Polho-yhteisö aktiivisena myös poikkeustilanteen aikana.

Myönnettäköön, että aluksi koronavirustilanne vaikutti myös hieman lamaannuttavan hallitustoimintaamme. Hämmennys oli suurta ja epävarmuus tulevasta heijastui meihin jokaiseen.

Hetken ihmeteltyämme, totesimme hallituksen kesken, että show must go on ja toimintaa jatketaan niillä eväillä, joita kaapeissamme vielä on.

Loppukevään toiminta tulee painottumaan hallituksen ja jäsenistön väliseen kommunikaatioon somen välityksellä. Some-kanavillemme on päivitetty hallituslaisten vinkkejä poikkeustilanteeseen ja interaktiivisempaa toimintaa on myös luvassa. Hallituksemme ei kuitenkaan ole mitään ilman jäsenistöämme, jonka vuoksi ainejärjestötoimintaa ylipäätään järjestetään. Toivommekin, että otatte rohkeasti yhteyttä hallitukseen, jos teillä on kehitysehdotuksia tai ideoita toimintaan, jota voisimme järjestää. Hallituksen harmaat aivosolut ovat välillä koronakoomassa ja siksi jäsenistön tuoreet ideat ovat enemmän kuin tervetulleita!

Tämä vuosi ei ole kuitenkaan kurjasta alustaan huolimatta täysin menetetty. Toivon, että syksyyn mennessä tilanne on normalisoitunut ja silloin pystymme nauttimaan yliopistoelämästä ainakin lähes tavalliseen malliin. Syksy on Polholle aina tapahtumatarjonnaltaan runsas ja tämä syksy tulee olemaan vielä entistäkin runsaampi. Osa keväälle suunnitelluista tapahtumista on siirretty syksylle, minkä lisäksi syksyn kohokohtana tietenkin tulevat vuosijuhlamme.

Vaikka emme nyt pysty näkemään toisiamme livenä, toivotan kaikille tätä lehteä lukeville polholaisille ja polhonmielisille ystävillemme, mitä parhainta kevättä. Nähdään taas, kun tilanne sen sallii! P

Saaga Syrjänen 12.4.2020, Helsinki Kuvitus: Susanne Sipinen

6

Emilia Hentunen Yhdenvertaisuusvastaava

Helena Kilpeläinen Viestintävastaava ISHA- ja kansainvälisyysvastaava

Markus Patomo Ympäristö- ja urheiluvastaava

AJANKOHTAISTA

Mietteitä Fuksivuodesta

E

n tiedä, kumman kävi enemmän kalpaten: meidän fuksikevään vai Paavo Väyrysen puheenjohtajuushaaveiden, kun hallitus maaliskuun puolessa välissä pyysi suomalaisia jäämään koteihinsa epidemian hidastamiseksi. Jaksoin vielä silloin uskoa tilanteen tasaantumiseen, ja pystyin miltei maistamaan vappuskumpan huulillani.

Enää en usko, eikä huulilla maistu skumppa. Sen sijaan hengailen kotona samoissa pieruverkkareissa päivästä toiseen ja mietin, että onko tämä tilanne ihan oikeasti todellinen.

Uskoisin, että tilanne harmittaisi minua enemmän, jos syksy ei olisi ollut meille niin huikean hyvä. Alkusyksyn informaatiotulvasta selviydyttyä sitä on ihan huomaamattaan integroitunut osaksi yliopistomaailmaa ja valtsikayhteisöä. Muistelen lämmöllä Kuppalassa vietettyjä iltoja, lounaita Pescovegessä ystävien seurassa, haalaribileitä, reflektiopapereiden parissa tuskastelua ja maailmanparannuskeskusteluja Mäkkärissä aamun pikkutunteina. En uskonut, että jostain löytyisi näin monta hyvää ihmistä.

Odotin syksyä kauhunsekaisella innostuksella. Parin välivuoden jälkeen opiskelupaikan saaminen tuntui todella absurdilta ajatukselta, ja kärsin tiedon saatuani koko loppukesän pahanlaatuisesta huijarisyndroomasta. Taisin sanoa vielä syyskuun ensimmäisillä viikoilla, että odotan edelleen jonkun nappaavan minua luennolle mennessäni olkapäästä ja toteavan, että tässä on tapahtunut virhe. Olen ehkä huono vertailemaan omia odotuksiani ja opintojen todellista laitaa, sillä ainoa odotukseni oli se, että ylipäänsä pääsen taas opiskelemaan.

Nyt nämä kauhistuneet tuntemukset syksyltä tuntuvat kaukaisilta. Opiskelukulttuurin keskiössä täällä ovat ehdottomasti ihmiset, joiden kanssa on helppoa olla oma itsensä ja jakaa ajatuksiaan. Etäopiskelu luo tällä hetkellä omat haasteensa opintoihin varmasti kaikille meille. Opiskelu tuntuu ainakin minusta tällä hetkellä raskaammalta ehkä juuri yksinäisyyden tunteen takia. Pidän koulutusohjelmalle erityisenä avointa keskusteluyhteyttä, jota täytyy vaalia myös epidemian aikana. Helpottaahan se niin arkea kuin opiskeluakin, että meillä on teknologian ansiosta niin paljon erilaisia mahdollisuuksia pitää toisiimme yhteyttä. Mikään niistä ei kuitenkaan riitä korvaamaan aitoa keskustelua saman pöydän ääressä.

Harmittaahan se, että kevät loppui näin lyhyeen. Ainakin minä odotin kovasti niin opintoja kuin vapaa-ajan viettoakin. On kuitenkin lohdullista ajatella, että elämän normalisoituessa pääsee palaamaan kampukselle keskellä kaikkea sitä mahtavaa pöhinää, jota on saatu ja saadaan edelleenkin aikaan yhdessä. Ajatus perinteisestä opiskelijavapusta täytyy nyt haudata, mutta yhteen asiaan jaksan edelleen uskoa: me pääsemme juhlimaan vappua vielä monta kertaa ennen kuin Väyrynen pääsee nauttimaan puheenjohtajan paikastaan. P

Teksti: Saana Brusiin

7

© Maurice Weiss 2019

AJANKOHTAISTA

POLEEMI HAASTATTELEE:

Professori Pauli Kettunen Koronakriisi, keskinäisriippuvuudet ja kansallisvaltioiden nousu

Teksti: Anri Liikamaa ja Veronika Konnos

Maailmaa ravistelee tällä hetkellä muutosten ketjureaktio, jonka lopputulema on yhä epävarma. Poliittisen historian professori Pauli Kettusen mukaan ihmiskunnan keskinäisriippuvuudet säilyvät kriisin jälkeenkin. Euroopassa EU on viimeisten 30 vuoden aikana rakentunut myös kansallisiin instituutioihin ja rakenteisiin.

“Paluuajatukset toisistaan erillisiin kansallisvaltioihin ovat epärealistisia ja epähistoriallisia”.

P

auli Kettunen on kaikkien valtsikalaisten ja varsinkin polhonmielisten tuntema mies.

Hän opiskeli itsekin aikanaan Helsingin yliopistolla poliittista historiaa, ja on sen jälkeen tehnyt mittavan uran tutkijana sekä poliittisen historian professorina. Nyt, 20 professuurivuoden jälkeen, Kettunen on jäämässä eläkkeelle – ja hänellä on painavaa sanottavaa poliittisen historian opiskelijoille Suomen, Euroopan ja maailman tilasta ja tulevaisuudesta.

Kettunen on ollut kiinnostunut kansainvälisistä kysymyksistä ja politiikasta jo nuoresta asti.

Hänen kouluaikoinaan 1960-luvulla kansainvälisten tapahtumien kirjo oli dramaattista; televisio toi kotiin Vietnamin sodan ja Tšekkoslovakian miehityksen, ja pätevät tv-kommentaattorit houkuttelivat osaltaan katsojaa

8

kiinnostumaan tapahtumista. Myös Euroopan integraatio kiinnnosti. ”Jo aika pienenä tuli pähkäilleeksi sellaisia lyhenteitä kuin EFTA ja EEC”, Kettunen sanoo. ”Näin ollen valtiotieteelliseen meneminen oli ainoa vaihtoehto.”

Vuonna 1971 alkoivat poliittisen historian opinnot. Sen lisäksi kiinnostuksen kohteiksi nousivat myös sosiologia ja valtio-oppi.

Maisteriopinnoissa ja varsinkin pro gradu-aiheessa näkyi suuntautuminen yhteiskunnallisten liikkeiden, kuten työväenliikkeiden, tutkimukseen. Missä vaiheessa Kettunen tiesi, että haluaa suuntautua tutkijaksi? ”Graduvaiheessa tuli kytkeydyttyä Valtio ja talouselämä -projektiin ja Suomen työväenliikkeen historia -projektiin”, hän kertoo. Nämä kytkökset suuntasivat häntä tutkijanuralle jo varhaisessa vaiheessa.

Globalisaatio on paitsi muutosprosesseja, myös olemassa olevia rakenteita.

AJANKOHTAISTA

Opinnot etenivät tehokkaasti, ja Kettunen valmistui maisteriksi jo 1974. Sen jälkeen hän ryhtyi tekemään tutkimusperustaisesti Veturimiesten liiton historiaa. “Ohjauduin näin poliittisen historian ja sosiaalihistorian välimaastoon”, Kettunen virkkoo. Tästä ura onkin kulkenut eteenpäin jouhevasti – Kettunen on tehnyt merkittävää uraa muun muassa työelämän suhteiden ja hyvinvointivaltion, nationalismin ja globalisaation sekä politiikan käsitehistorian tutkimuksessa. Näihin teemoihin on liittynyt sosiaalidemokratian, suunnittelu- ja johtamisideologioiden sekä historiantutkimuksen historia.

Lähtöpisteenä tutkimusintresseille uran alkuvaiheessa oli kuitenkin yhteiskunnallisten liikkeiden ja etenkin työväenliikkeen tutkimus.

Mistä tämä juontaa juurensa? ”Silloin poliittisen historian nuoremmat opettajat suuntautuivat tutkimustöissään tähän aihepiiriin”, Kettunen kertoo. Luonnollisesti se, mitä ympärillä tapahtuu, mitä opettajat tekevät ja mitä verkostoja ja hankkeita on meneillään, saattaa vaikuttaa vahvastikin tutkimuksen suuntautumiseen.

Kettunen korostaa: ”Kuitenkin oma kiinnostus on aina välttämättömänä kiinnittäjänä”. Hän onkin sivunnut esimerkiksi myöhemmässä hyvinvointivaltiotutkimuksessaan yhteiskunnallisten liikkeiden roolia.

Ennen päätymistään poliittisen historian professoriksi Kettunen työskenteli useissa eri tutkimushankkeissa sekä Suomen Akatemian tutkijanviroissa. Tutkijanura on tunnetusti pätkissä toimimista ja epävarmuuden riivaamaa, eikä urakehitys useinkaan ole suoraviivaista.

Kettunen toteaa pohdiskelevasti jälkikäteen huomanneensa, että hänellä kävi urapolullaan yllättävänkin hyvin: usein epävarmakin tilanne johti siihen, että hän sai esimerkiksi pätkän jossain tutkimusprojektissa. Puolesta vuodesta kolmeen vuoteen pituiset projektit johtivat toiseen. Vaikka epävarmuuteen oli tutkijana pakko tottua, hän jatkaa: ”Jälkeenpäin näyttää siltä, että hyvin on käynyt.”

Uraan kuuluivat tohtorintutkinto 1987 sekä poliittisen historian dosentuurit Helsingin yliopistossa 1989 ja Turun yliopistossa 1998.

Vuonna 2000 Kettunen aloitti määräaikaisena professorina Helsingin yliopistolla, ja vuodesta 2003 hän on ollut poliittisen historian professuurin haltija. Projektiluontoinen tutkimustyö on toki jatkunut myös professorikauden ajan tavalla tai toisella. ”Koko ajan on ollut jotain projekteja opetustyön ohella,” Kettunen kertoo.

Varsinkin pohjoismainen yhteistyö on muodostunut hänelle tärkeäksi.

Yhteistyö, globalisaatio, kansainvälinen yhteenkuuluvuus. Nämä arvot ovat nykyhetkessä alati kyseenalaistamisen ja jatkuvan muutoksen kohteena: prosessin nopeutta kiihdyttää maailmanlaajuinen pandemia. Olosuhteet professorityön päättämiselle ovat siis vähintäänkin erikoiset, kun koronakriisi ravistelee yhteiskuntamme perusteita. Suomen perspektiivistä kysymyksenä ovat varsinkin EU:n tulevaisuus, suhteet unioniin ja muuhun Eurooppaan, ja euroalueen kestävyys talousalueena.

On epähistoriallista puhua paluusta entisen tyylisiin rajoja pystyttäviin kansallisvaltioihin, kun kansallisvaltiot ovat aina olleet myös kansainvälisiä.

”

Syntyykö tässä kriisissä kansallisvaltio uudestaan, kun maat laittavat rajojaan kiinni ja käpertyvät sisäänpäin? Kettunen arvioi tutkijamaiseen tapaan, että koronakriisi on traagisen lisäksi myös monella tavalla jännittävä ja kiinnostava. Tässä hetkessä korostuu esimerkiksi se, miten selvästi globaalit ja ihmiskunnan keskinäisriippuvuutta korostavat voimat yhtyvät rajoja pystyttävän kansallisvaltion nousuun.

Ajatus kansallisvaltioista on Kettusen mukaan yleisesti nostalgian kultaama: hän korostaa, että ei ole paluuta aikaan, jota ei ole oikeasti edes ollut. “On epähistoriallista puhua paluusta entisen tyylisiin rajoja pystyttäviin kansallisvaltioihin, kun kansallisvaltiot ovat aina olleet myös kansainvälisiä.”

9

AJANKOHTAISTA

Kriisi on äärimmäisen näkyvä ilmiö, jossa valtio on kovin keskeinen toimija. Kettunen tuo esiin valtion eri puolet – mm. hyvinvointivaltion, kilpailuvaltion, ja turvallisuusvaltion – joiden perspektiiveistä valtion toimintaa ja velvoitteita voidaan tarkastella. Kriisin aikana kaikki valtion puolet kietoutuvat yhteen. Kettunen on kiinnostunut siitä, miten nämä valtion eri puolet ovat historiallisesti kehittyneet ja mitä jännitteitä niiden välillä on: kun ajattelee kriisin sosiaalisia, taloudellisia ja turvallisuusajattelua koskevia seurauksia, nämä kysymykset ovat hyvin selvästi ylikansallisia ja globaalejakin.

Kettusen mukaan globalisaatio on jo käsitteenä hankala: “Globalisaatio on paitsi muutosprosesseja, myös olemassa olevia rakenteita,” Kettunen pohtii.

Kettunen ei siis usko, että globalisaatio ottaisi takapakkia – historiallinen kehitys ei ole viivamaista, jossa olisi mahdollista mennä takaisin johonkin aiempaan kohtaan. Euroopassa on joka tapauksessa nyt näkyvissä selkeästi valtiollisen itsemääräämisoikeuden korostaminen.

Joissakin Euroopan valtioissa on nykyisen kriisin myötä otettu askelia perusoikeuksien ja demokratian supistamiseksi. Tämän myötä monia varmasti mietityttää kysymys EU:n integraatiokehityksestä: onko EU:n aika ohi? Professorin mielestä tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä.

Euroopan unioni on kaikesta huolimatta viimeisen 30 vuoden aikana integroitunut kansal-

© Susanne Sipinen 10

lisiin poliittisiin instituutioihin ja rakenteisiin, ja ongelmiin tarvitaan jatkossakin kansalliset rajat ylittäviä ratkaisuja. “Globaalien keskinäisriippuvaisuuksien vaikutukset nähdään oman valtion sisällä, eikä vain sen ulkopuolella,” Kettunen mainitsee.

Haastattelun loppupuolella puheenaiheeksi nousee yliopiston asema yhteiskunnassa etenkin nykyisen kriisin kannalta, sekä se, onko kriisillä vaikutusta yliopiston tulevaisuuteen.

Kettusen mielestä ehkä meille yliopistolaisille näkyvin muutos on ollut valtava digiloikka, johon jokainen opiskelija ja henkilökunnan jäsen nyt ottaa osaa. Kettusen mielestä yliopisto voi tarjota sekä lääketieteellistä, oikeustieteellistä että terveyspoliittista osaamista yhteiskunnalle kriisin aikana. Jatkossa tarve ymmärtää kriisin erilaisia – pysyviäkin – yhteiskunnallisia seurauksia avaa uusia tärkeitä tutkimustehtäviä yhteiskuntatieteille, myös historiallisille yhteiskuntatieteille, kuten poliittiselle historialle.

Lopuksi keskustelu siirtyy Kettusen tuleviin eläkepäiviin. Onko mahdolliset suunnitelmat jo lyöty lukkoon? Ainakin tutkimustyö saa jatkoa: “Jotain ajatuksia tuleville projekteille on.

Jotain sellaista, jossa kyse on valtiosta ja globalisoituvasta maailmasta. Minua kiinnostaa soveltaa erilaisia historiallisia lähestymistapoja – kuten käsitehistoriallista ja institutionalistista – näiden tutkimukseen.” P

AJANKOHTAISTA

VAIHDOSSA

Täällä metrossa maailman Teksti: Milja Kalliosaari

E

dellisenä päivänä minulta kysyttiin, että jännittääkö. Lähes miettimättä vastasin: ei, ei jännitä. Minä odotin.

Keväällä 2019 olin istunut Amsterdamin lentokentällä, tällä kertaa suuntanani Yhdysvallat. Yliopistoni sähköpostiin kilahti mystinen viesti liikkuvuuspalveluilta. Vuoden päästä olisin jälleen täällä. Siinä oli jotain hassua symboliikkaa. Riemua. Myös aivan liian pian, reilun vuoden kuluttua maaliskuussa 2020 saisin myös jättää Amsterdamin globaalin pandemian takia. Mutta siitä tarinasta te kaikki olette varmasti kuulleet jo tarpeeksi.

Lähdin siis Alankomaiden pääkaupunkiin, Amsterdamiin, tammikuun 2020 lopussa. Yliopistokseni valikoitui Vrije Universiteit Amsterdam, tuttavallisemmin VU. Poliittisen historian opiskelijana olin hassussa asemassa opintojen kannalta. Omassa polhon ylipistokiintiössämme meillä oli valittavana lähinnä klassista historiaa. Sitä en halunnut opiskella. Taas poliittinen historia itsessään usein sijoittui yliopistoihin, jotka kuuluivat politiikan ja viestinnän kiintiöihin. Siispä päätin tehdä vaihdossa jotain aivan muuta. Halusin valita aineen, jota ei HY:llä ainakaan sellaisenaan voinut opiskella. Niinpä valitsin VU:lta sota- ja ihmisoikeuksien kokonaisuuden sekä pari kurssia turvallisuus- ja maailmanpolitiikkaa. Nämä osoittautuivat parhaiksi kursseiksi, joita yliopistourallani olen päässyt käymään.

Samalla vastassani oli myös ennennäkemätön työmäärä.

Opiskelu Hollannissa on työlästä. Sitä on turha kaarrella tai koittaa silotella. Luennoille sai yleensä lukea noin sata sivua tie-

teellistä tekstiä, ja tämä toistui viikossa noin kuutisen kertaa. Sen ohella teimme erilaisia palautuksia, ryhmätöitä ja tutoriaaleja. Vaikka työmäärä tuntui toisinaan lähes käsittämättömältä, opin samalla enemmän kuin koskaan ennen. Toki jos nyt saisin päättää, ottaisin ehkä vaihtoon vähemmän työläitä kanditason kursseja ja jättäisin maisterikurssit majistereille.

Amsterdam on kaupunkina monikasvoinen. Kaunis ja täynnä mahdollisuuksia.

Lähes riemastuttava. Turisteja oli myös riittämiin. Oma kampuksemme sijaitsi Amsterdamin Vantaalla, Uilenstedessä. Vaikka kampus muistutti estetiikaltaan lähinnä Neuvostoaikaisia betonikolhooseja, oli siinä oma charminsa.

Kampus on Euroopan suurin ja näin tekemistä tai seuraa ei koskaan joutunut etsimään kaukaa.

Parin kilometrin päässä sijaitseva metsä, Amsterdam Bos, tuli myös kovin tutuksi. Parasta olikin hypätä pyörän selkään ja tutustua kaupunkiin satulan päällä.

Koronakriisin takia jouduin, monen muun tapaan, lähtemään vaihdostani ennenaikaisesti. Opintoja suoritan tällä hetkellä kotoa käsin Tampereella. Silti, vaikka vaihtoni jäikin lyhyeksi, suosittelen ja vaalin sitä kokemuksena.

Amsterdam tarjosi itselleni sopivan tasapainon raakaa ja rautaista akatemiaa, sekä kaikkea sitä hauskaa ja jännittävää riemua, jota Hollannilla on tarjota. Vielä palaan. Siihen asti kuitenkin kuuntelen haikein sydämin Eppuja. P

--Täältä kukkaloistosta Amsterdamin Ojat pullollaan pitkätukkiaan Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan

11

AJANKOHTAISTA

VAIHDOSSA

Suurvaltapolitiikkaa ja grönlantia vuonon varrella

Teksti ja kuvat: Eeva Honkonen Arktinen elämäntyyli, inuiittihistoria, suurvaltapolitiikka jäämerellä ja ilmastonmuutos ovat olleet kiinnostuksen kohteenani viimeiset vuodet. Hakeuduin Ilisimatusarfikin yliopistoon Grönlantiin vaihto-opiskelijaksi, koska uteliaisuuteni näitä teemoja kohtaan ei vain meinaa sammua. Sen lisäksi olen paatunut talvi- ja ulkoilmaihminen, joten haluni nähdä ja kokea arktiset vaellukset sekä sanoinkuvailemattoman kaunis, mutta karu luonto ei jättänyt vaihtoehtoa, vaan minun oli päästävä pohjoiseen.

O

len asettunut luokkahuoneen reunalle.

Haluan nähdä jokaisen kurssin kymmenestä muusta opiskelijasta. Minun lisäkseni heistä neljä on vaihto-opiskelijoita, yksi tanskalaislähtöinen grönlantilainen ja viisi inuiittia, jotka ovat saapuneet opiskelemaan Nuukiin pääkaupungin ulkopuolelta. Ilmiö on tavallinen, sillä 16 000 asukkaan Nuukista hakeudutaan yleensä opiskelemaan Tanskaan parempien työ- ja opintomahdollisuuksien toivossa. Yliopiston noin 800 opiskelijasta 80% on naisia. Käsillä on ensimmäinen, tai joidenkin mittareiden mukaan toinen , kateeminen sukupolvi koko Grönlannin historiassa. Edelleenkin toisen asteen koulutuksen jälkeen paikalliset

12

perustavat perheen, etsivät työn ja vasta elämän löydettyä tasapainonsa kutsuu akateeminen maailma.

Pienen yliopiston resurssit ovat rajalliset, jonka vuoksi koulutustarjonta on edelleen suppeaa.

Yli puolet yliopisto-opiskelijoista opiskelee opettajiksi ja loput aloista ovat liitännäisiä yhteiskuntaan ja sen kehittämiseen. Luonnontieteellistä, teknillistä tai lääketieteellistä koulutusmahdollisuutta Grönlannissa ei ole, minkä vuoksi autonominen alue on edelleen riippuvainen tanskalaisista työntekijöistään ja etenkin tanskalaisista rakenteista. Myös yliopiston henkilökunta on pitkälle ulkomaalaista. Itseasiassa en osaa nimetä yhtä tutkijatohtoria lukuunottamatta paikallista inuiittia, joka työskentelisi laitoksessa. Sen sijaan minunkin opettajiini kuuluvat meksikolainen taloustieteen professori, jonka opetuksessa saan oppia talouden kehityksestä arktisella alueella, sekä Euroopan politiikasta luennoiva Ranskan suurlähetystön Grönlannin vastaava työntekijä, (hassu fakta: Britannian brexit ei ole ensimmäinen EU-ero, vaan Grönlannilla oli oma gröexit jo vuonna 1985). Tanskalainen turvallisuuspolitiikan professori sekä suomenruotsalainen

AJANKOHTAISTA

yhteiskuntatieteiden professori jakavat kurssin arktisen alueen poliittisesta tulevaisuudesta.

Tämän lisäksi olen saanut olla osana Grönlannin historiaa tanskalaisopettajan johdolla. Ensimmäistä kertaa yliopistossa opetetaan grönlannin kieltä englanniksi vaihto-opiskelijoille.

Jo henkilökunnan taustat kertovat Grönlannista yhteiskuntana sekä koulutusjärjestelmästä.

Kollektiivisuus on edelleen läsnä. Yliopistolla ei ole hierarkiaa nimeksikään ja jokaisella koulutuksesta huolimatta on oma ja tärkeä osansa yhteisössä ja yhteiskunnassa.

kaikkialla, eikä sitä pääse pakoon, vaikka usein paikalliset ovatkin väsyneitä uhriutumaan lähimenneisyytensä edessä. Mikään täällä ei ole täysin grönlantilaista, vaan assimilaatio on häivyttänyt inuiittiperinteitä ajan saatossa ja tanskalaistaminen näkyy jokaisessa pienessä yksityiskohdassa. Siksi viimeisten vuosien vauhdikas globalisaatio on tuonut henkisen helpotuksen inuiiteille. Ensimmäistä kertaa tanskalaisuudesta on luvallista päästää irti, vaikka samalla se tarkoittaakin oman kulttuurin asettamista alttiikisi muille vaikutteille.

Kansainvälistyminen on näyttäytynyt 2000-luvulla myös arktisella alueella, mikä on tuonut mukaan kulttuurillisen muutoksen. Grönlanti on avautunut globaalisti ja siihen vaikuttavat muutkin voimat kuin viimeisen 299 vuoden historiankirjoituksesta vastanneet tanskalaiset.

Grönlanti saavutti autonomian vuonna 2009, mikä on luonut uuden kehityssuunnan: traditionaalisuutta korostetaan entistä enemmän, mutta samalla kosmopoliittisuus ja sen tuomat mahdollisuudet kiehtovat. Suurvallat ovat enemmän ja vähemmän kallellaan pohjoiseen, mikä tekee Grönlannin 32 kansanedustajan eduskunnasta kokoaan selvästi merkityksellisemmän. Vaikka hallinnollinen valta onkin grönlantilaisilla, näyttäytyy postkolonialismi

Ihmiset, heidän tarinansa sekä luokkahuone ja muu opiskelu eivät saa jakamatonta huomiotani, sillä en onnistu hillitsemään silmiäni.

Katseeni harhailee vähän väliä ulos suurista ikkunoista yliopistolla ja kotona. Näen aaltoilevalle vuonolle, jossa jäälautat hiljalleen seilaavat 1200 metriin ylettyvän vuoren edessä. Tunnen itseni onnekkaaksi saadessani viettää tämän kevään ennennäkemättömän kauniissa ja monin tavoin minua inspiroivassa ympäristössä.

Koronavirus on vavisuttanut paikallista elämää täälläkin. Silti päätökseni jäädä vielä määrittelemättömän pitkäksi ajaksi saapuvan kevään keskelle tuntuu oikealta. Toivottavasti tilanne normalisoituu kuitenkin pikaisesti, jotta minäkin pääsen täältä kesän aikana kotiin. P

13

AJANKOHTAISTA

VAIHDOSSA

Politiikkaa ja politiikan puutetta Raamatun maisemissa H

alusin lähteä Lähi-itään vaihtoon, sillä olin kiinnostunut arjesta pommi-iskukuvien ulkopuolella. Kun luin uudesta vaihto-opintosopimuksesta Palestiinalaisessa yliopistossa Länsirannalla, innostuin heti mahdollisuudesta. Kuten varmasti jokainen valtsikanmielinen alueelle matkaava, halusin yrittää ymmärtää sitä, mistä länsimaisessa valtavirran mediassa puhutaan puhuttaessa Israelin ja Palestiinan yli 70 vuotta kestäneestä konfliktista.

Aloitin tammikuun lopussa opinnot kuuluisassa Birzeitin yliopistossa, jonka kaunis kampus sijaitsee Birzeitin kylässä pääkaupungin Ramallahin lähistöllä. Olin äärimmäisen tyytyväinen kurssivalintoihini. Modernin ja nykyarabiajattelun kurssilla keskustelimme esimerkiksi sektarianismin ja länsimaiden vaikutuksesta arabimaailmaan. Kurssilla palestiinalaiskysymyksestä käsittelimme Israelin Palestiinassa harjoittamaa vesi- ja ympäristö”politiikkaa”. Yritimme myös pohtia päämme puhki ratkaisua palestiinalaispakolaisten paluuoikeuteen. Loputtomien keskustelujen venyttämiltä luennoilta niin opettajat kuin oppilaatkaan eivät olisi malttaneet lähteä viikonlopun viettoon.

Lisäksi opiskelin palestiinalaista arabian dialektia neljästi viikossa, mikä helpotti huomattavasti vilkkaalla vihannestorilla käymistä. Aloitin sopivien englanninkielisten kurssien puutteessa yllättäen myös ranskan

14

Teksti ja kuvat: I.K.

Yliopiston kirjaston sisäänkäynti.

AJANKOHTAISTA

opiskelun, mikä osoittautui loistavaksi valinnaksi: oppitunnit olivat käytännössä puoliksi arabiantunteja minulle, minkä lisäksi pääsin opiskelemaan paikallisten opiskelijoiden joukossa.

Israelin vuonna 1967 aloittama miehitys ei ole menneisyyden haamu, vaan rajoittaa konkreettisesti miljoonien palestiinalaisten elämää päivittäin. Eräs tuttuni ei ole saanut Israelin viranomaisilta oikeutta palata kotipaikkakunnalleen Gazaan perheensä luo 20 vuoteen. Yhtenä aamuna vaihto-opiskelijaystäväni heräsi kyynelkaasuun oven ulkopuolella, kun israelilainen sotilastankki haki hänen naapuristaan jonkun vankilaan. Maaliskuun alussa muutaman kilometrin päässä kampukseltamme Israelin raivaustraktori jyräsi palestiinalaisen vangin perheen talon maantasalle, vaikka tällaiset kollektiiviset rangaistukset on kielletty kansainvälisessä laissa.

Siinä missä miehitys on läsnä palestiinalaisten elämän pienimmissä yksityiskohdis-

sa, vapaapolitiikka loistaa poissaolollaan. Sen jälkeen, kun Hamas voitti vaalit vuonna 2006, koko Palestiinan ainoat demokraattiset vaalit on käyty Birzeitin yliopistomme opiskelijaedustuston jokakeväisissä vaaleissa.

Koronapandemian vuoksi en kirjoita tätä juttua Ramallahin asuntoni parvekkeelta, josta kirkkaalla säällä näkyi Tel Avivin pilvenpiirtäjät, vaan istun Konalassa mäntyjen ja rusakoiden keskellä. Kansainvälisen yhteisön välinpitämättömyyttä murehtiessa on helppo vaipua epätoivoon tilanteen paranemisesta Palestiinassa. Miehityksen varjostamaa lapsuutta ja nuoruutta eläneen paikallisen ystäväni sanat luovat kuitenkin uskoa: “Kaikesta huolimatta ymmärrän, että tavallinen israelilainen ja poliitikko tai sotilaskomentaja eivät ole sama asia. Vaikka minulla on epäilykseni, olen valmis kohtaamaan israelilaisen nuoren ihmisenä.”

Kuuntelen häntä ihaillen. Jos kolmannen polven palestiinalaisnuori pystyy tällaiseen ajatteluun, toivoa on. P

Pätkä erottelumuuria läheltä Jerusalemia, palestiinalaisittain Al-Qudsin kaupunki.

15

AJANKOHTAISTA

Historian haamuja Yhiksen kevätmatkalla Ukrainassa Teksti: Sonja Käyhkö

T

untuu absurdilta muistella muutaman viikon takaista Kiovan matkaa ottaen huomioon nykyisen tilanteen, jossa valtioiden rajat ympäri maailmaa ovat sulkeutuneet. Mutta ehkä juuri sitä näinä vaikeina aikoina tarvitsemme, hyvien hetkien muistelemista sekä toivoa, että pääsemme taas pian kokemaan samanlaista iloa, onnea ja vapautta terveinä ja hyvinvoivina.

Tiistaina 3.3.2020 laskeudumme Ukrainan maan kamaralle. Jotkut urheat olivat selviytyneet jo varhain aamulennolle ja löytäneet tiensä jalkapallo-otteluun tai kansallisbalettiin. Meidän jälkijunassa tulleiden ensikosketus Kiovaan oli taksimatka illanhämyiseen kaupunkiin.

Matkustamisesta väsyneenä, mutta odottavaisin mielin lähdimme kävelemään olutmukit kädessämme uuden kaupungin katuja. Vas-

Kuvat: Elisa Perälä ja Annika Belov taamme tuli kirkkaana loistava Pyhän Sofian katedraali, jota koristi ukrainalainen barokkityyli. Ilma oli lämmin ja tunnelma harras.

Päivän valossa kaupungista paljastui upeiden kirkkojen lisäksi pastellin turkoosin väriset talot, historialliset monumentit ja itäeurooppalaiset pikkukujat. Kiova on sekoitus ortodoksista kirkkoarkkitehtuuria ja Itä-Eurooppalaista kaupunkia sekä välähdyksiä Neuvostoliitosta.

Venäjä ja vallankumous Ruusuinen kuva kuitenkin rikkoutui osittain kun astelimme vierailulle Suomen suurlähetystöön ja todellisuus Ukrainan poliittisesta tilanteesta sekä Krimin konfliktista läimäytettiin silmillemme. Ei ole kulunut kuin kuusi vuotta, kun monesti ihailemallamme Maidanin aukiolla tapahtui helmikuussa 2014 vallankumous. Tilanne muuttui veriseksi 18. helmikuuta, mutta protestit olivat alkaneet jo aiemmin marraskuussa 2013. Ukrainan presidentti Viktor Janukovytš oli päättänyt hylätä assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen Euroopan unionin kanssa ja lähentää taloudellista suhdetta Venäjään. Myös yleinen tyytymättömyys Ukrainan johdon korruptioon ja talousvaikeuksiin johtivat kansalaisten mielenilmauksiin.

Vallankumouksessa kuoli noin 130 ihmistä, joista 18 oli poliiseja. Sen seurauksena presidentti Janukovytš erotettiin. Dramaattisin käänne oli kuitenkin Krimin niemimaan valloittaminen. Vastavetona vallankumoukseen Venäjä liitti Krimin itseensä, mikä myöhemmin laajeni koko Itä-Ukrainan sodaksi.

16

Aluksi Venäjä ei suostunut myöntämään tunnuksettomien sotilaiden olevan sen erikoisjoukkoja. Miehityksen jälkeen tapahtumien kulku eteni nopeasti ja viikon sisällä venäläiset joukot

AJANKOHTAISTA

olivat saaneet haltuunsa armeijan tukikohtia sekä Krimin hallintorakennuksia. 16. maaliskuuta venäläismielinen hallinto järjesti laittoman kansanäänestyksen,jonka hyvin kyseenalaisen ja epäluotettavan tuloksen mukaan suurin osa krimiläisistä kannatti Venäjään liittämistä.

Myöhemmin Venäjän presidentti Vladimir Putin on perustellut Venäjän toimia Sevastopolin laivastotukikohdan historiallisella merkityksellä sekä Venäjän velvollisuudella Krimin venäläisiä kohtaan Ukrainan kansalliskiihkon keskellä. Niemimaan miehitys oli myös vastaveto lännen ja erityisesti Naton laajenemiseen sekä pyrkimys korostaa Venäjän suurvalta-asemaa maailmanpolitiikassa.

Valtauksesta seurasi huhtikuussa 2014 Itä-Ukrainan sota, jota käydään asevoimin Ukrainan hallituksen ja Venäjän tukemien joukkojen, kapinallisten tai separatistien välillä. Erilaisia aseellisia yhteenottoja ja taisteluita on käyty eri kapinallisryhmien välillä ja ne ovat jatkuneet erinäisistä rauhanneuvotteluista ja tulitauoista huolimatta. Merkittävin liikehdintä rauhanneuvotteluissa tapahtui joulukuussa 2019 kun Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Ukrainan uusi presidentti Volodymyr Zelenskyi tapasivat toisensa Pariisissa. Suuret poliittiset kysymykset jäivät silti avoimiksi, vaikka tulitauon ja vankien vaihdosta päästiin sopimukseen.

Vähentyneestä mediahuomiosta huolimatta on hyvä muistaa Itä-Ukrainan sodan olevan yhä käynnissä. Kriisi on vaatinut suuria mää-

riä kuolonuhreja, haavoituneita sekä pakolaisia.

Orastavista rauhanneuvotteluista huolimatta on näillä näkymin turha odottaa Venäjän luopuvan niemimaasta.

Tšernobyl Matkan mieleenpainuvin kokemus oli ehdottomasti päiväretkemme surullisen kuuluisaan Tšernobyliin ja Prypjatin kaupunkiin. Ihanat oppaamme kierrättivät meitä 26. huhtikuuta 1986 räjähtäneen ydinvoimalan neljännen reaktorin läheisyydessä sekä aikaansa pysähtyneessä Prypjatissa. Ränsistyneet talot, koulu, huvipuisto ja työntekijöiden vanha uima-allas huokuivat yhä vanhaa Neuvostoliiton henkeä.

Pysäyttävin hetki oli kuitenkin luonnon valloittamalla urheilukentällä, kun pienen hetken ajan kaikki olivat vaiti. Voin valehtelematta väittää, että en ole koskaan tuntenut samanlaista hiljaisuutta. Bussimatka takaisin Kiovaan oli ajatusten täyttämä.

Historian traagisista tapahtumista huolimatta Kiovan matkasta jäi käteen paljon hyviä muistoja, railakasta naurua, huvittavia sattumuksia ja ennen kaikkea sydämellistä yhdessäoloa.

Tämä oli ensimmäinen yhiksen matka, jolla olin mukana, mutta toivottavasti ei viimeinen.

Otto Hormiota lainatakseni: “Yhisläisyys tarkoittaa yhdessä tekemistä, yhdessä kokemista ja toisista välittämistä ja ystävyyttä.” Toivottavasti pian heräämme maailmaan, jossa tämä on jälleen mahdollista. P

17

TEEMA

OOPPIUMIA KANSALLE

Teksti: Aino Ikävalko Kuvitus: Elina Nyholm Elämme arabikevään ensihetkiä. Tunisiassa nuori torimyyjä Mohamed Bouazizi polttaa itsensä hengiltä protestina maan epädemokraattiselle hallinnolle. Muutaman kuukauden sisällä protestit tulevat leviämään useisiin muihin arabimaihin, joissa kansalaiset yhtyvät Bouazizin kokemaan epätoivoon ja kärsimykseen. Mielenosoittajat alkavat vaatia demokratiaa, ihmisoikeuksia ja parempia elinoloja.

L

ähes kymmenen vuotta myöhemmin voimme huomata, etteivät arabikevään tapahtumat johtaneet vallankumouksellisiin uudistuksiin eivätkä protestoijien suuret haaveet käyneet toteen. Tuona keväänä ilmassa oli kuitenkin jotain ainutlaatuista – hurmosta. Vallankumouksellinen optimismi iskostui kansalaisiin ja antoi heille syyn kokoontua kadulle vaatimaan parempia oloja, ei vain heille

18

itselleen vaan myös kaikille muille arabikansoille. Hurmoksen hävittyä osa kansalaisista on saattanut menettää toivonsa poliittisten uudistusten toteutumisesta, mutta arabikevään tunnelma säilyy monien mielissä varmasti vielä pitkään.

Mielenosoittajien keskuudessa kevään 2011 tapahtumat saivat nimekseen “thawra” – vallankumous. Heidän tavoitteena tosiaankin oli vallankumous, täydellinen sellainen. Vanhat yhteiskuntarakenteet ja valtakoneistot haluttiin repiä alas eivätkä pienet uudistukset olleet vaihtoehto. Väkijoukon mukana oli varmasti myös maltillisempia kansalaisia, jotka näkivät massaliikehdinnän mahdollisuutena parempiin elinoloihin silloisen yhteiskuntajärjestelmän puitteissa. Yhdistävänä tekijänä kuitenkin oli usko mahdollisten muutosten toteutumiseen.

Arabikevään voi nähdä Euroo-

TEEMA

passa tapahtuneiden vallankumousten perillisenä, mutta silti omaavan jotakin poikkeavaa. Yksi yhtäläisyys on protesteja leimanneet väkivaltaiset yhteenotot mielenosoittajien ja virkavallan välillä. Länsimaissa sympatia oli usein oikeuksiensa puolesta taistelevien kansalaisten puolella. Virkavallan käyttämät voimakeinot olivat rajuja ja kuohuttivat myös mielenosoittajien mieliä entisestään. Tilanteen riistäytyessä käsistä väkivallan käyttö oli helpompi hyväksyä myös kansalaisten puolelta. Laajasti koetun epäoikeudenmukaisuuden ja demokratian kaipuun nähtiin jossain määrin oikeuttavan väkivaltaisuuksiin osallistumisen - tarkoitus pyhitti keinot.

Kuvat Kairon Tahrir-aukiosta ovat saaneet tähän päivään mennessä jo lähes legendaarisen maineen. Tunnelman on täytynyt olla pelottavan huumaava. Satoja tuhansia mielenosoittajia kokoontui aukiolle yhteisen asian puolesta: halusta luoda parempi tulevaisuus. Yksinkertaisten ja omaan henkilökohtaiseen elämään vaikuttavien vaatimusten vuoksi joukkoon oli helppo yhtyä. Yhteisöllisyys ja alun optimistinen ilmapiiri hurmasivat yksilön - tunne vei mukanaan. Tunisiassa tammikuussa onnistunut vallankumous valoi syvää uskoa myös muiden maiden protestien mahdollisuuksiin.

Kevään ilmapiiri oli optimistinen ja voimaannuttava, mutta aiheutti myös pelonsekaisuutta ja mellakointia.

Kansannousu kuvasti ihmisten kokemaa kärsimystä, turhautumista ja epätoivoa.

Vähitellen näistä tunnoista syntynyt hurmoksellinen tahto uudistua menetti voimansa. Hurmoksen tilalle oli tullut yhä enemmän katkeruutta ja vihaa. Usko yhteisiin kansannousun tavoitteisiin ei var-

“Laajasti koetun epäoikeudenmukaisuuden ja demokratian kaipuun nähtiin jossain määrin oikeuttavan väkivaltaisuuksiin osallistumisen - tarkoitus pyhitti keinot.” mastikaan kadonnut ihmisten mielistä, mutta hinta nousi liian kovaksi. Ehkäpä mielenosoittajat lopulta sortuivat liian optimistiseen vallankumousajatteluun tavoitteissaan. Kansannousun vaatimusten toteutuminen olisi lopulta kuitenkin useimmissa maissa tarvinut näiden vaatimusten mukaisen täydellisen hallinnollisen paradigman muutoksen, johon yhteiskuntien eliitit eivät olleet valmiita.

Jokaisessa arabivaltiossa erilaiset historialliset, sosiaaliset ja hallinnolliset olosuhteet antoivat kevään tapahtumille oman erityisluonteensa, mutta yhteisen arabialaisen identiteetin syntyminen oli arabikevään hurmokselle välttämätöntä. Osassa maista, kuten kansannousujen alkulähteillä Tunisiassa, saatiin aikaan uudistuksia. Useimmissa maissa arabikevään vaikutukset kuitenkin hiipuivat muutaman vuoden sisällä ja kuihduttivat kokoon protestoijien taistelutahdon. Valitettavasti, esimerkiksi Egyptissä ja Syyriassa uudistukset ovat johtaneet hyvin epävakaisiin oloihin ja sotilaallisiin konflikteihin. Arabikevään jäljet näkyvät yhä, mutta hyvin erilaisina kuin kansalaiset olisivat toivoneet. P

19

TEEMA

Teksti: Veronika Konnos Kuvitus: Elina Nyholm Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa YÜn uhka karkoitettu on jo pois

V

uonna 1899 Suomessa alkaa ensimmäinen sortokausi. Helmikuussa Nikolai II:n allekirjoittaa manifestin, jonka tarkoituksena on syrjäyttää Suomen perustuslait. Marraskuussa nuorsuomalaiset järjestävät SanomalehdistÜn päivien juhlan, jonne Kaarlo Bergbom on laatinut kuusiosaisen suomalaiskansallisen historian kuvaelman. Osista viimeinen, Suomi herää, on nuoren Jean Sibeliuksen käsialaa; teos edustaa tekijänsä mielestä Suomen kansallista heräämistä. Sibelius toimii kapellimestarina sävellyksen ensiesityksessä ja päättää vuonna 1900 uudistaa teosta sävelrunoksi, jonka nimi on Finlandia.

Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa Kuin itse taivahan kansi sois Vuonna 1940 Suomi on sodassa Neuvostoliiton kanssa. Maaliskuussa solmitaan Moskovan rauha, sota päättyy. Mieskuoro Laulu-Miehet tilaa runoilija V. A. Koskenniemeltä sanat Finlandia-hymniin; sanoitetun teoksen ensiesitys on joulukuussa. Koskenniemen sanoituksissa yhdistyy vuosisadan alun tuska ja vastahävityn sodan jälkeinen räjähdysherkkä rauha. Kovia kokeneen kansakunnan yhdistää kipukohdissa tunne kotimaasta, suomalaisuudesta. Finlandian sanat kaikuvat samoin tavoin vielä 80 vuotta niiden kirjoittamisen jälkeen, muistuttaen maan kansaa siitä, minkä raskaan taipaleen meitä edeltävät ovat tämän maan eteen kulkeneet.

YÜn vallat aamun valkeus jo voittaa Sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa Kansallisromantiikka on Suomessa ja muualla maailmassa ilmennyt useimmiten taiteen eri muodoissa. Milloin ilmoille on kajahtanut mahtipontisia sävellyksiä, milloin sanomalehtiin on painettu kuvia isänmaallisuutta korostavista maalauksista. Kansallisromantiikka sijoitetaan usein 1800-luvulta alkaneeksi ilmiÜksi; samanaikaisesti esimerkiksi Euroopassa syntyi vahvoja kansallisvaltioita, joiden muodostumista nationalismi osaltaan lietsoi. Varmasti suurelle osalle suomalaisista nousee kansallisromantiikasta mieleen Kalevala ja Akseli Gallen-Kallelan maalaukset, toisille sana saattaa luoda mielleyhtymiä esimerkiksi Eetu Iston HyÜkkäys -maalaukseen.

Suomessa on loputtomasti kansallisromantiikkaan liitettäviä henkilÜitä: Runeberg, LÜnnrot, Järnefelt, Waltari, Leino‌ Kansallisromantiikka kietoutuu usein tiettyjen

20

TEEMA

teemojen ympärille. Suomalaisessa kansallistunteessa korostuvat useimmiten luonto, maa, vesi, ilma, vanhat tarut, jääräpäisyys, jumalanpelko. Taidetta on toisaalta käytetty kautta aikain myös poliittisen vaikuttamisen välineenä, ja näin ollen Suomenkin kansallisromantiikka yhdistyy vahvasti poliittisen myllerryksen aikakausiin. Sortokaudet, toinen maailmansota. Musiikki, kuvataide, kirjallisuus, arkkitehtuuri ja runous ovat vain osa sitä kokonaisuutta, jonka avulla vaikeina aikoina on haluttu nostaa kansallistunnetta. Taiteen merkitys kansallisissa kipukohdissa on korostunut: se takaa sekä viihteen että mahdollistaa yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistamisen.

Oi nouse, Suomi, nosta korkealle Pääs seppelöimä suurten muistojen Vaikka kansallisromantiikka jo sanana viittaa johonkin ihanaan ja sitä käytetään päällisin puolin hyvään tarkoitukseen, on totuus pinnan alla kuitenkin monimuotoisempi.

Kansallisromantiikka on luonnostaan ylit-

sepursuavaa ja liioittelevaa: tarinat ja kuvitusaiheet on syystä valittu siten, että oma kansakunta näyttäytyy mahdollisimman hyvässä valossa. Esimerkiksi Suomen kohdalla halutaan tuoda esille omaa pienuuttamme, sisuamme, altavastaajuuttamme.

On myös muistettava, että kaikki kansallisromantiikkaan ja isänmaallisuuteen liittyvät mielikuvat ovat vain niitä, mielikuvia.

Taide ohjaa tunteita: Sibelius on Finlandiaa säveltäessään halunnut musiikin kautta kuvata, miltä tuntuu olla sorrettu kansakunta, joka kuitenkin päätyy lopulta vaikeuksien kautta voittoon. Kansallisromantiikka on mahdollistanut yhtenäisen hurmoksen ja kansallisen historian tarkastelun, mutta sen käyttöön liittyy myös suuria riskejä. Kansallisromantiikan avulla voi tietyllä tapaa ”luoda” suomalaisuutta; taiteen kautta on mahdollista määritellä, mitä ominaisuuksia tiettyyn joukkoon voi liittää. Kansallisromantiikka ei ole välineenä vaaraton – sen käyttöä on syytä seurata tarkasti nykyäänkin.

Oi nouse, Suomi, näytit maailmalle Sa että karkoitit orjuuden Kansallisromantiikka on osa historiaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Se näkyy kielessämme, musiikissamme, maalauksissamme – se on tapa tuoda esiin jotakin esi-isiemme kanssa jaettua kokemusta. Kansallisromantiikka sen eri muodoissa on kuin kurkistusikkuna menneeseen aikaan, joskus ruusuisten lasien lävitse. Tärkeintä on löytää tasapaino – on olemassa paikka, jossa menneisyyttä ja sen tuskaa voi kunnioittaa ilman, että tuskan antaa valua nykyhetkeen. Suomi on paikka, jonka värikäs historia on innoittanut taiteilijoita luomaan tunteita herättäviä teoksia. Joillekin se on jotakin paikkaa suurempaa: “Minun täytyy elää Suomessa. En voisi koskaan jättää tätä maata; se tekisi minusta lopun ja merkitsisi taiteelleni kuolemaa.” ( Jean Sibelius) P

Ja ettet taipunut sa sorron alle On aamus alkanut, synnyinmaa

21

TEEMA

Uskonsoturit Prahan Vanhankaupungin liepeillä kohoavalla kukkulalla seisoo massiivinen pronssinen ratsastajapatsas. Se muistuttaa tšekkiläisiä ajasta, jolloin Tšekki nousi oman uskonsa puolesta kapinaan kirkkoa, keisaria ja kuningasta vastaan, ja pakotti nämä nöyrtymään.

P

30. heinäkuuta 1419

olttava heinäkuun aurinko korvensi yhtä keskisen Euroopan mahtavista kaupungeista. Kuumuudesta huolimatta Prahassa oli kaikkea muuta kuin rauhallista. Papit saarnasivat kirkon korruptiota vastaan, levittäen neljä vuotta aikaisemmin kerettiläiseksi tuomitun ja roviolla poltetun Jan Husin sanaa kansalle. Paavi oli yrittänyt tukahduttaa Tšekin kuningaskunnassa vellovan kapinamielialan hyökkäämällä sen henkisen johtajan kimppuun, mutta turhaan. Liike oli vain saanut tšekit raivon valtaan ja nyt lähes koko valtakunnan kirkonmiehet olivat kääntyneet teloitetun Husin seuraajiksi. Ainoa asia, joka esti koko kuningaskuntaa – Husin opetukset itseensä imeneitä aatelisia myöten – syöksymästä avoimeen kapinaan kirkkoa ja keisaria vastaan oli juoppoudestaan ja arvostelukyvyn puutteestaan tunnettu kuningas Václav IV. Praha oli ruutitynnyri valmiina räjähtämään. Enää tarvittaisiin joku sytyttämään se.

Jan Želivský vietti iltapäiväänsä tapansa mukaan saarnaten yhdessä kaupungin kirkoista.

Tämän sunnuntain saarna oli kuitenkin kaikkea muuta kuin tavanomainen. Kuningas oli ai-

22

Teksti: John Helin kaisemmin antanut käskyn karkottaa kaikki Jan Husin seuraajat kaupungista. Monia hussiitteja oli vangittu, ja nyt Želivský saarnasi tulta ja tulikiveä. Voimakkaalla retoriikallaan mies maalasi kuulijoiden mieliin kuvia pian koittavasta maailmanlopusta, Harmageddonista ja Paavin istuimella istuvasta antikristuksesta. Miehestä, joka tuomitsi miehen oppi-isän kuolemaan.

Maailmanloppuun skeptisestikin suhtautuvia toki riitti, mutta tunti Želivskýä kuunnellen käänsi kovimmankin jääräpään.

Tärkeintä Želivskýssä kuitenkin oli se, että mies messusi tšekiksi ja kansa kerääntyi kuuntelemaan alati kasvavana laumana. Saarnan viimeisten tavujen kaikujen hiipuessa Želivský lähti määrätietoisesti suuntaamaan kohti kaupungintaloa, jossa hänen uskonveljiään pidettiin vankeina. Väkijoukko seurasi perässä hampaisiin asti aseistettuna. Hussiitit vapautettaisiin, keinolla millä hyvänsä.

Neuvosto ei kuitenkaan jostain syystä suhtautunut iltapäiväänsä häiritsemään ilmestyneeseen väkijoukkoon suopeasti. Kuningas oli paavia tyynnytellessään koonnut neuvoston katolilaisista, jotka nyt vastasivat kapinahenkis-

TEEMA

ten hussiittien vaatimuksiin kaikella asemansa edellyttämällä arvovallalla ja vakavuudella: heittelemällä kiviä kaupungintalon ikkunoista. Yksi kivistä osui saarnaajaan ja tilanne riistäytyi käsistä kostonhimoisen väkijoukon tunkeutuessa kaupungintaloon. Neuvoston jäsenet tajusivat virheensä viimeistään puolimatkassa maahan samaisista ikkunoista. Ne, jotka selvisivät norsunluutornista koetusta ilmalennosta hengissä, hakattiin raivostuneiden moukkien toimesta hengettömiksi kaupungintalon edustan kiveyksellä.

Alle kolme viikkoa myöhemmin Kuningas Václav kuoli metsästysretkellä ja kuningaskunta syöksyi kaaokseen.

Paavi ja papinretale Miten heinäkuun kapinaan päädyttiin? Kaiken aloitti Husinecin kaupungissa syntynyt Jan Hus, köyhän perheen poika joka päätti ryhtyä papiksi. Pappisvihkimyksensä jälkeen Hus alkoi nopeasti kritisoimaan katolista kirkkoa ja sen toimintatapoja. Oman osansa kritiikistä saivat niin ehtoolliskäytännöt, Napoliin suuntautunut ristiretki kuin anekauppakin. Prahan

Kaarlen yliopiston rehtorina toiminut Hus joutui opetuksistaan kuitenkin vaikeuksiin kuninkaan ja kirkon kanssa – kansan kuunnellessa hieman liiankin tarkasti teologin kritiikkiä ja polttaessa Paavin anekaupasta antamat määräykset. Asemansa takia hänen ajatuksensa toisaalta kantautuivat koko Tšekin alueelle yliopiston oppilaiden lähtiessä pappisvirkoihin ympäri valtakuntaa.

Vaikka Hus pyrkikin tekemään rauhan, ei kirkko suostunut minkäänlaisiin myönnytyksiin Husin teologisia kantoja kohtaan. Kirkon uhatessa kieltää koko Prahalta jumalanpalveluksissa käynnin, Hus päätti vetäytyä maaseudulle, mutta jatkoi kirjoittamistaan ottaen paljon vaikutteita (pian kerettiläisiksi tuomittavista) John Wycliffen kirjoituksista.

Tämä ei Paaville sopinut. Hus kutsuttiin Konstanzin kirkolliskokoukseen, jossa Sigismund, saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija, oli taannut hänen turvallisuutensa.

Toisin kuitenkin kävi: kirkonmiehet vangitsivat Husin, tuomitsivat tämän kerettiläiseksi ja polttivat hänet roviolla.

Rooman kuningas Vaikka vuoden 1419 hussiittikapinan juurisyynä onkin juuri Jan Husin marttyyrikuolema roviolla ja sen aiheuttamat jännitteet, ei myöskään kapinasta puhuttaessa voida ohittaa toista siihen johtanutta henkilöä: Unkarin kuningasta, saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijaa ja kuningas Václavin veljeä: tulevaa keisari Sigismundia, samaa miestä, joka oli luvannut taata Jan Husin turvallisuuden Konstanzin kirkolliskokouksessa. Hän lausui kirkolliskokouksessa kuolemattomat sanat: ”Minä olen Rooman kuningas ja olen kieliopin yläpuolella”.

Sigismundin epäonnistuminen Husin hengen suojelemisessa ajoi hänet suoraan törmäyskurssille monen tšekin kanssa. Hussiitit aatelisesta kadunmieheen mielsivät epäonnistumisen osoituksena siitä, ettei Sigismundiin voinut luottaa. Jan Husin kuoleman jälkeisinä vuosina Sigismund vahvisti heidän näkemystään painostamalla veljeään, Václav IV:tä, ottamaan kovat toimet käyttöön hussiittien kitkemiseksi.

Sigismundilla ei sinänsä ollut sananvaltaa Tšekissä, joten hänen suhtautumisellaan

23

TEEMA

hussiitteihin ei ollut kovin suurta arvoa. Matkassa oli vain yksi mutka: Václav IV oli lapseton ja kruununperijänä hääri periaatteessa Sigismund.

Vaclavin kuollessa Tšekin hallitsijan titteli siirtyisi siis hänelle. Kruununperimyksestä oli kuitenkin kiistaa: Sigismundin mielestä kruunu kuului ilman muuta hänelle. Tšekkiläiset aateliset eivät kuitenkaan tunnustaneet Sigismundia kuninkaakseen: tavan mukaan Tšekin kuningas valittiin vaaleilla, vaikkakin muodollisesti, ja he eivät aikoneet valita Sigismundia.

Tšekinmaan Odin Maaliskuussa 1420 maan sisäinen konflikti laajeni Paavin julistaessa ristiretken tšekkiläisiä kerettiläisiä vastaan. Ristiretken johdossa istui Sigismund. Kapinallisten tilanne näytti pian synkältä. Sigismundin armeija koostui ammattilaisista; aatelisista ja palkkasotureista ympäri keisarikuntaa, jotka Sigismund oli ostanut toteutumattomia kruunajaisia varten kerätyillä varoilla. Kaiken kaikkiaan tulevan keisarin armeijassa marssi 60 000 sotilasta, ja se oli matkalla suoraan Prahaan. Kaupunkia puolustamaan hussiitit saivat kerättyä 12 000 – 30 000 miestä. Käsityöläisiä ja talonpoikia, jotka eivät olleet koskaan koskeneet aseeseen.

Heinäkuussa 1420 oli kulunut lähes päivälleen vuosi Želivskýn käänteentekevästä saarnasta, kun Sigismund päätti murskata Prahan puolustuksen. 8000 ratsastajaa ylitti Vltava-joen

24

tarkoituksenaan vallata Vitkov-niminen kukkula kapinallisilta. Sen linnoitetulla laella oli ritareja vastassa 80 kevyesti aseistettua hussilaiskapinallista, tukenaan vain uskonsa – ja Jan Žižka. Žižka ei ollut uusi hahmo kapinallisten keskuudessa: hän oli ollut yksi niistä miehistä, jotka tunkeutuivat kaupungintaloon edellisenä kesänä. Hän ei myöskään ollut kovin perinteikkään näköinen vallankumoussankari. Yksisilmäinen ja kuusikymppinen Žižka oli toiminut Baijerin kuningattaren kamariherrana ja taistellut puolalaisten rinnalla Grunwaldin taistelussa saksalaista ritarikuntaa vastaan kymmenen vuotta aikaisemmin. Pian hänestä tulisi tšekkiläinen legenda.

Paahtavan kuumassa kesäauringossa Sigismundin kahdeksantuhatta ratsastajaa taistelivat tiensä ylös viinitarhojen peittämiä rinteitä. Ylivoimastaan huolimatta eteneminen oli vaikeaa. Viinitarhat rajoittivat hyökkääjien liikkeitä, ja kukkulan jyrkät rinteet loivat omat vaaratilanteensa monien ritarien tippuessa alas. Žižkan 80 talonpoikaa taistelivat urheasti satakertaista ylivoimaa vastaan, mutta turhaan.

Linnoite toisensa jälkeen jäi hyökkääjien käsiin, kunnes jäljellä oli enää tukeista tehty mökki. Žižka käytti viimeisen korttinsa. Läheltä Prahasta lähetetyt vaatimattomat lisäjoukot heitettiin taisteluun Sigismundin väsyneitä sotilaita vastaan. Jousilla ja maataloustyökaluilla aseistautuneet kapinalliset kävivät raivoisaan vastahyökkäykseen huutaen taisteluhuutojaan.

TEEMA

Raskaasti aseistetut sotilaat pakenivat kapinallisten hyökkäyksen edessä. Vain tunnin taistelun jälkeen Sigismundin yritys murskata kapina oli tehty tyhjäksi yhden miehen ja marttyyrikuolemansa hyväksyneiden talonpoikien toimesta.

"Jousilla ja maataloustyökaluilla aseistautuneet kapinalliset kävivät raivoisaan vastahyökkäykseen huutaen taisteluhuutojaan."

Tulevina vuosina Žižka murskaisi Sigismundin armeijat uudestaan ja uudestaan käyttäen nerokkaasti hyväkseen uusia ruutiaseita ja vankkureista rakennettuja linnakkeita. Žižkan lipun alla hussiitit eivät häviäisi ainuttakaan taistelua Rooman kuninkaalle, Paaville tai kenellekään muullekaan, joka pyrki sammuttamaan Jan Husin sytyttämän liekin Tšekissä.

Kaiken hyvän loppu Sigismund tunnusti ristiretkensä epäonnistuneen, mutta se ei lopettanut hänen pyrkimyksiään. Kaiken kaikkiaan hussilaiskapinallisia vastaan lähetettiin viisi ristiretkeä, joista hussilaiset löivät jokaisen takaisin. Kapinalliset hyökkäilivät Puolaan ja Unkariin saavuttaen vaihtelevaa menestystä. Monien muiden vallankumousliikkeiden tapaan kuitenkin myös hussilaiset ajautuivat sisäisiin ristiriitoihin ja lopulta sisällissotaan. Maltilliset kapinalliset liittoutuivat lopulta saksalaisten kanssa vastineena oikeudesta harjoittaa uskontoaan.

Paavi nieli samalla ylpeytensä ja epävirallisesti tunnusti hussilaisten oikeuden omaan uskontoonsa.

Sigismund ei kuitenkaan koskaan todella hallitsisi Tšekkiä. Hän kuoli vuonna 1437, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarina. Vaikka rauha solmittiinkin jo 1436, rauhoittui kapinahenki vasta 15 vuotta Sigismundin kuoleman jälkeen, kun maan kuninkaaksi kruunattiin Jiří Poděbrad, tunnustuksellinen hussilainen.

Mutta mitä tapahtui kapinan alkuun sysänneille saarnaajille ja uskonsotureille?

Kapinalle alkusysäyksen antanut Jan Želivský ei saanut nauttia kauaa asemastaan kapinaliikkeen kasvoina. Saarnaaja kuoli jo vuonna 1422 hussiittien sisäisissä välienselvittelyissä. Ironista kyllä, hän joutui Prahan hussilaisen kaupunginneuvoston vangiksi ja lopulta teloitetuksi.

Jan Žižkasta tuli Hussilaisliikkeen symboli ja johtohahmo, mutta hän jäi kuitenkin väärälle puolelle kapinaa: hänestä tuli fundamentalististen taboriittien johtaja. Žižkan maine riitti kuitenkin yhdistämään kinastelevat lahkot saman lipun alle aina Sigismundin tai Paavin iskiessä kyntensä Tšekkiin. Vaikka Žižka sokeutui täysin kapinan aikana, hän jatkoi armeijansa voitokasta johtamista taistelusta taisteluun. Kolmen rajun kapinavuoden jälkeen Žižkan onni kuitenkin hiipui, ja lopulta hän kuoli ruttoon vuonna 1424. Jumalan käsi teki lopulta sen, mihin Sigismund ei pystynyt.

Kaikesta tästä huolimatta hussilaisten aika loppui lyhyeen. 1500-luvun protestanttinen reformaatio, jonka innoittajana Jan Hus oli omalta osaltaan toiminut, toi mukanaan myös katolisen vastauskonpuhdistuksen.

Lähes kahdensadan hussilaisten hallitseman vuoden jälkeen tšekit viimein lyötiin 30-vuotisen sodan alkumetereillä Valkeavuoren taistelussa, ja Tšekki liitettiin osaksi Habsburgien keisarikuntaa.

Jan Husin ja hänen seuraajiensa tarina ei kuitenkaan lopu siihen. He jäivät elämään sinä kalliona, jolle tšekkiläinen identiteetti Habsburgien hallitsemien vuosisatojen aikana rakennettiin. Maan itsenäistyessä hussilaissankarit nousivat kansan itsenäisyyskamppailun symboleiksi, ja natsien miehityksen alla ne toimivat jälleen vastarinnan innoittajina. Toisen maailmansodan jälkeen Jan Žižkalle pystytettiin ratsastajapatsas Vitkovin kukkulalle, jossa se toimi ylpeänä tšekkiläisyyden symbolina läpi pitkien sosialismin vuosien.

Vaikka Tsekki onkin nykyään tunnettu Euroopan ateistisimpana maana, on paavin valtaa ja keisaria vastaan nousseilla kapinallisilla yhä paikka tšekkiläisten sydämissä ja Pronssinen uskonsoturi vartioi yhä kaupunkiaan Prahan ylle kohoavalta kukkulalta.P

25

TEEMA

Jugoslavian kevät Teksti: Miro Leporanta

S

lobodan Milošević istui parvekkeella.

Oli loppukevääksikin yllättävän lämmin ja seesteinen ilta. Elettiin toukokuuta.

Vuosi oli 1991, uuteen vuosituhanteen oli alle vuosikymmen. Ilta-aurinko valaisi eri oranssin sävyillä Belgradin kaupungin valkoisia kerrostaloja, kirkkoja ja muita rakennuksia, jotka näyttivät paikoilleen pysähtyneiltä eri kokoisilta sotilaita. Loppukevät, puut olivat heränneet eloon. Sava virtasi hiljaa läpi kaupungin, jota hän niin kovin rakasti. Ei tuullut, joten aaltoja ei ilmestynyt joen pintaan. ”Hyvä”, ajatteli Milošević. Hänen oli saatava olla nyt rauhassa. Luontokaan, tuulen tai minkään muun sääilmiön muodossa ei saanut häiritä häntä.

Hän nousi seisomaan ja nojasi parvekkeen kaiteeseen. Parveke, niin kuin koko muukin presidentin palatsi, oli rakennettu valkoisesta marmorista ja oli toiminut jo Jugoslavian kuningaskunnan aikana kuninkaan asuintalona.

Milošević seisoi hiljaa ja tuijotti Savan virtaa. ”Sava” hän sanoi melkein äänettömästi itselleen. Hän oli kuulostellut ja makustellut tuota nimeä viime kuukausien aikana useampaan otteeseen tällä kyseisellä parvekkeella. Joki oli saanut nimensä Serbian suojelupyhimyksen mukaan.

Pyhä Sava perusti Serbian ortodoksisen kirkon, serbian kansan hengellisen ytimen. Pyhä Sava edusti kaikkea sitä, minkä vuoksi Milošević on valvonut polttavin silmin lukemattomia innostuksen ja pelon vuorovierailemia pitkiä öitä. Pyhä Sava edusti Serbiaa ja mitä on olla serbialainen. Serbia edusti Jugoslaviaa: slovee-

26

nit, kroaatit, bosniakit tai albaanit oman historiansa ja sankariensa eivät millään pystyneet seisomaan edes samassa rivissä Serbian historian kanssa. Serbit olivat taistelleet, hävinneet ja voittaneet. Enää häviö ei ollut vaihtoehto, ei tässä tilanteessa. Hänen edeltäjänsä oli jo antanut liian paljon anteeksi heikommille, vähempiarvoisille, lännen tuhrimille katolisille ja idän likaamille muslimeille. ”Enemmän jaettua valtaa ei ole valtaa kellekään”, oli Milošević kirjoittanut muistioonsa sen jälkeen, kun marsalkka Tito oli vähän ennen kuolemaansa jakanut enemmän poliittisen päätöksenteon mahdollisuuksia muille osatasavalloille. Serbia vaikutti sen jälkeen heikolta. Ei enää.

Hämärtää. Toivoa hehkuva oranssi hohka on poissa, ja tilalla on tunkkainen iltahämärä, joka on omillaan juuri ennen kuin taivaan lämmin tummuus paljastaa taas kirkkaat tähdet. Milosevic katsahtaa vielä kerran jokea, jota tuskin enää näki mutta sen tunsi. Lämmin hehku päättäväisyyden muodossa liikkuu läpi hänen kehonsa, ja hän siirtyy koristeellisista pariovista toimistoonsa. Työpöydän yläpuolella, yksinäisen pöytälampun kylmän keltaisessa hohteessa loistaa kultareunainen, mutta ei liian koristeellinen, ikoni. Ikonin yläkulmassa ortodoksinen risti. Milošević tuijottaa ikonia ja hänen silmänsä kostuvat. Niin kuin legendan mukaan risti auttoi Rooman keisari Konstantinusta voittamaan taistelun, joka sinetöi hänen valtansa, tekee risti hänelle myös saman. Toimiston ovi avautuu. Sisään astuu hallituksen ulkoministeri.

TEEMA

”Predsjeknik Milošević, zove predsjednik Clinton. Slovenske oružane snage zaustavile su jugoslavensku nacionalnu vojsku na svojim granicama. Oni se odvajaju. Zapad želi odgovore i postupke. Oni traže da ih pustite bez oružanog sukoba.” ”Presidentti Milošević, presidentti Clinton soittaa. Slovenian aseelliset joukot ovat pysäyttäneet Jugoslavian kansallisen armeijan omalla rajallaan. He ovat irtautumassa liittovaltiosta.

Länsi haluaa vastauksia ja toimia. He haluavat, että päästämme Slovenian menemään ilman aseellista konfliktia.”

Slovenia irtautui ensimmäisenä. Sitten Kroatia ja kovan monen vuoden aseellisen konfliktin jälkeen Bosnia. Miloševićin idea oli pitää Jugoslavian liittovaltio pystyssä jugoslavialaisen nationalismin avulla: nationalismi perustui ortodoksiseen uskoon, serbialaisen kansan

ja sen historian loistokkuuteen sekä Serbian ylivoimaisuuteen muiden eteläslaavilaisten keskuudessa. Miloševićin mukaan Jugoslavia hajosi, koska Serbia ei enää ollut sen yksinvaltainen johtaja. Kroatia ja Slovenia olivat antautuneet liikaa lännelle, haikailivat taloudellista vapautta ja omaa osuuttaan (länsi) eurooppalaisessa yhteisössä. Kosovon albaanit ja Bosnian bosniakit kumarsivat islaminuskonsa pohjalta liikaa kohti muslimienemmistöistä Lähi-itää. Ainut asia, jonka Jugoslavia pystyi pelastamaan, oli ortodoksinen, oikeaa eurooppalaista kulttuuria edustava kansa, serbit. Milošević kokosi kansan tämän ajatuksen ympärille: tavalliset serbialaiset alkoivat edustaa ja kannattaa tätä etnonationalistista, muita kansoja alistavaa ideologiaa. Massamielenosoituksia, protesteja ja väkivaltaisia hyökkäyksiä muita kansoja kohtaan. Milošević luuli, että Jugoslavia pelastuu omaa kansaa korostamalla. Hän oli väärässä. P

27

TEEMA

Hurmoksen huumasta hullaantunut E

n ole politiikasta kiinnostunut, mutta kaikki tuntuu menevän pieleen. En oikein tiedä, mikä tässä maailmassa on syy siihen, miksi kaikki menee pieleen. Politiikka ei ole kiinnostanut, koska se on niin vaikeaselkoista. Ei se ole sitä kieltä, jota minä ymmärrän.

Kun lööppilehden sivuja eräänä päivänä selailin, erään nimen sieltä huomasin. Hänen tekstiänsä ymmärsin ja pilaantuneen maailman syyn tajusin. Kyse oli toisista, tulleet jostain muualta. He aiheuttivat turvattomuutta tavalliseen tapaansa: kaikki olivat samanlaisia, hänen mukaansa. He eivät myöskään kunnioittaneet uuden yhteiskuntansa tapoja ja perinteitä, tekivät kaiken vain omalla oudolla tavallaan. Miksi ihmeessä he edes ovat tulleet, jos pahaa vain aiheuttavat?

Lööppilehdestä löytämäni nimi oli Kultti Johtaja. En ilman taustatutkimusta voinut tietysti kaikkea hänen sanomaansa uskoa.

Taustatutkimus on tehtävä, ne sanoo. Niin minä tein ja löysin Kultti Johtajan omat nettisivut. Siellä selitettiin selkeästi: Kultti Johtaja oli saanut tietonsa ylemmältä taholta. Hänet oli tarkoitettu tehtäväänsä, pelastaa ne, ketkä hänen sanoihinsa uskoivat. Pelastamisella tarkoitettiin taivaallisempaa tulevaisuutta, jossa turvattomuus on poistettu omalla rajoitetullamme reviirillä. Ei se mikään kirjaimellinen alueen rajaus ollut — meidät rajasi muista usko oikeaan.

28

Lööppilehden kommenteissa kokoontuivat kaikki Kultti Johtajaa kannattavat. He jakoivat saman ajatusmaailman- ajatusmaailman, joka tuntui omalta. Siitä tuli minun ajatusmaailmaani.

Liityin mukaan toimintaan. Hurmos huumasi heti. Ennen kukaan ei välittänyt minusta. Nyt vierelläni oli iso joukko ihmisiä ja ennen kaikkea Kultti Johtajamme. Yhdessä pystyimme mihin tahansa. Johtaja oli niin upea: hymy yhtä uskomaton kuin kesäniitty täydessä kukkaloistossaan.

Hän kannatteli itseään jykevän vuoren tavoin. Hän sai ihmiset kuuntelemaan — hänen joukoissaan ylpeydellä seisoin.

TEEMA

Perustin näkemykseni maailmasta vain ja ainoastaan Kultti Johtajan sanomisiin. Ne pitivät paikkaansa. Liityin myös muiden kulttilaisten tavoin kommenttikerhoon.

Kommentoimme näkemyksiämme eri lööppilehtien kommenttikenttiin — täytyihän tietoisuus turvata. Ja ennen kaikkea virheelliset viestit korjata.

Eräänä päivänä oli aika tavata Kultti Johtaja. Päivämme alkoi valmistelemalla tila täydelliseksi, mikään ei saanut mennä pieleen.

Kaikki osallistujat hääräsivät ympäriinsä kuin paniikin vallassa. Paniikki ei ollut hysteeristä ja pelottavaa. Se oli innostusta ja jännitystä vihdoin tavata ihailemamme henkilö. Odotin päivää yhtä paljon kuin lapsi joulua, ennen kuin siitä tuli kapitalistien pilaama kulutusjuhla.

Siinä hän oli. Hän oli kuin käärmeenlumooja: hänen puheensa hurmasi huilun lailla saaden kaikki osallistujat nousemaan penkeistään ja tekemään juuri niin kun sanoi. Olimme kuin kohoavat käärmeet kulhossa.

Olin kiinnittynyt siihen hetkeen ja irtautunut muusta todellisuudesta. Oli aika hypätä takaisin todellisuuteen.

Johtajan sanoja kuitenkaan jättämättä taakseni. Mietin niitä yhä uudestaan ja uudestaan ja mietin, miten voisin omalla toiminnallani edistää hänen tavoitteitaan. Hänen tavoitteitaan. Ovatko ne nyt myös minun? Haluanko sitä oikeasti? Jäin miettimään hänen sano-

jaan. Ne kuulostivat liian helpoilta ratkaisuilta pitääkseen paikkaansa - ne olivat vasten vanhoja arvojani.

Johtaja ei ollutkaan käärmeenlumooja vaan hän oli se käärme, joka hurmasi houkutuksen hedelmällä. Hedelmällä, joka aiheutti ahneutta. Itsekästä ahneutta, joka halusi laittaa syyt toisten niskoille. Eivät ne toiset voineet olla syy kaikkeen.

Hullaannuin hurmoksen huumasta. Elin Kultti Johtajan luomassa kuplassa, jossa ei ollut tilaa kuin hänen ajatuksilleen ja näkemyksilleen. Tein niistä omia osaamatta katsoa asioita kriittisesti. En ymmärtänyt taustatutkimuksen merkitystä. Kaipasin yhteisöllisyyttä, jota lööppilehtien kommenttikenttien kiertäminen minulle antoi. Meissä oli voimaa, josta en voi enää olla ylpeä.

Opiskelin itse maailmasta. Luin paljon erilaista kirjallisuutta ja osallistuin keskusteluun myös lööppilehtien ulkopuolella. Kiinnostuin maailmasta uudella tavalla, josta halusin jatkuvasti oppia ymmärtämään lisää. Tiedonjano hurmasi minut.

Hurmos houkuttelee ja ottaa valtaansa. Hullaantuneet massat saavat aikaan asioita, joista ei aina voi olla ylpeä. Teot ovat hyväksymättömiä, hullaantuneen massan aikaansaannoksia. Kupla ei päästä sisäänsä muita ajatuksia. Annoin kuplan puhjeta ja uskaltauduin katsomaan maailmaa myös eri näkökulmista.

En kaipaa uutta kuplaa - kuplat puhkeavat. P

Teksti: Petriina Matilainen Kuvitus: Susanne Sipinen

29

TEEMA

Kun tulevaisuus loppui Jäikö kuumatkailu 1960- ja 70-lukujen ilmiöksi?

M

uutama kappale sanomalehden sisäsivuilla. Niin mitättömästi maailman ensimmäisen satelliitin Sputnik I:n laukaisusta aluksi uutisoitiin Neuvostoliitossa lokakuussa 1957.

Uutisen levitessä maailmalle laukaisun merkitys alkoi pikkuhiljaa valjeta. Mielikuvituksettomasti satelliittia tarkoittavalla Sputnik-nimellä varustettu tekokuu oli odotettua kovempi isku lännen julkisuuskuvalle. Neuvostoliitto vaikutti olevan nyt Yhdysvaltoja edellä teknologisessa kehityksessä, mikä sai aikaan massiivisen vastareaktion. Tämä reaktio johti Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton avaruuskilpaan, Yhdysvaltojen avaruusvirasto Nasan sekä asevoimien tutkimusorganisaatio DARPA:n perustamiseen ja vei kylmän sodan avaruuteen asti.

Vaikka Neuvostoliitto sai vielä useita erävoittoja saamalla niin koiran kuin ihmisenkin ensimmäisenä avaruuteen, alkoi peli kääntyä lopulta Yhdysvaltojen voitoksi. Massiivisen kansallisen ponnistuksen myötä astronautit Neil Armstrong ja Buzz Aldrin tallustelivat Kuun pinnalla jo heinäkuussa 1969. Sitä seuraavien kolmen ja puolen vuoden aikana ihmisiä laskeutui Nasan Apollo-ohjelman saattelemana Kuun pinnalle vielä viidesti. Vuonna 1972 Apollo-ohjelma kuitenkin päätettiin lakkauttaa – vielä nopeammalla tahdilla kuin se oli alkanut. Koko ihmiskuntaa odottanut avaruusmatkailun aikakausi paljastuikin vain harhaksi, joka haihtui jännityksellä odottavien silmäparien edessä savuna ilmaan.

Kuulennot ovat oivallinen esimerkki historian epälineaarisuudesta. Kuulentojen aikaan näytti siltä, kuin maailma olisi siirtymässä uuteen aikakauteen, jolloin avaruus-

30

matkailusta tulisi arkipäivää. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii vuonna 1968 ilmestynyt Stanley Kubrickin elokuva 2001: Avaruusseikkailu, jonka vuosituhannen alkuun sijoittuvassa maailmassa avaruusmatkailu on jo huomattavan pitkälle kehittynyttä. Kuitenkin kuulentojen jälkeisinä vuosikymmeninä avaruusmatkailun tulevaisuus vaikutti pysähtyneen menneeseen, jääden jumiin 1970-luvun alkuun.

Nyt, lähes viisikymmentä vuotta myöhemmin, Kuussa ei ole käynyt vieläkään uusia ihmisiä. Kuukävely jäi kahdentoista yhdysvaltalaismiehen etuoikeudeksi. Mikä sai kuumatkat loppumaan?

Syyt ovat varsin ilmeiset. Kuusta ei lopulta löytynyt mitään erityisen helposti hyödynnettävää, joten valtavan kalliille projektille ei löytynyt merkittäviä perusteita. Samalla sisäpoliittiset paineet olivat alkaneet vaatia Nasan saamia rahavirtoja kansalaisia lähemmin koskettaviin tarkoituksiin. Ensimmäiset ihmiset oli saatu Kuuhun, ja he olivat yhdysvaltalaisia.

Neuvostoliiton jo yli vuosikymmenen jatkunut etumatka avaruudessa oli päättynyt ja Yhdysvaltojen etuasema onnistuttu todistamaan maailmalle.

Toisaalta kuumatkojen lopettamisen taustalla oli myös Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen liennytyksen aikakausi, joka vähensi painetta teknologiseen rehvasteluun.

Viimeinen Apollo-ohjelman virallinen lento olikin molempien maiden avaruusohjelmien Apollo-Sojuz -yhteislento vuonna 1975, jonka aikana Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen alukset telakoituivat toisiinsa Maata kiertävällä radalla – toimien jonkinlaisena kosmisena kädenpuristuksena supervaltojen välillä. Tämä yhteistyö

TEEMA

loi etukäteen pohjaa myös kansainvälisen avatunut kenttä mukailee tarkasti laajempia muuruusaseman ISS:n syntymiselle vuosituhannen toksia maailmanjärjestyksessä: kaksinapaisesvaihteessa. ta maailmasta ollaan siirrytty monenkeskiseen Kiinnostavaa kyllä, vaikka avaruuskilmaailmaan, jossa yksittäiset suuryritykset kilvassa oli kyseessä idän ja lännen välinen teknopailevat jo valtioillisten toimijoiden kanssa. loginen ja statuksellinen kamppailu, esiteltiin Mutta miksi vuosikymmenet kiinnosse samaan aikaan ihmiskunnan yhteisenä protusta herättämätön Kuu on taas avaruusmatjektina. Ei ole lainkaan yhdentekevää, että Neil kojen kohteena? Taustalla on ainakin pyrkimys Armstrong sanoi maailmankuulussa televisioMarsiin, jota varten järjestöt ja yritykset tarvitlähetyksessä ensi askelmansa Kuun pinnalla sevat paikan kokeilla tekniikkaansa. Noin kololevan valtava harppaus juuri ihmiskunnalle, men vuorokauden matkan päässä oleva Kuu on eikä pelkästään Yhdysvalloille. Ihmiskunnasta ymmärrettävästi helpompi kohde kuin Mars, puhuminen voidaan toki nähdä myös Yhdysjohon yhdensuuntainen matka kestää puolesta valtojen pyrkimyksenä määritellä itsensä koko vuodesta vuoteen. Myös Kuun omat luonnonihmiskunnan eturintamana, mitä se varmasti varat herättävät yhä suurempaa kiinnostusta. myös aktiivisesti tekikin. Tietyllä tavalla juuri On mielenkiintoista nähdä miten näitä luonihmiskunnan tulevaisuuden määrittelemisestä nonvaroja tullaan tulevaisuudessa jakamaan, oli kylmässä sodassa lopulta kysymys. sillä kiinnostuneita varmasti riittää. Onneksi Kuitenkin avaruuteen liittyvissä asioistilanteeseen ollaan valmistauduttu ja vieläpä sa ihmiskuntaa on yleisesti varsin aikaisin. Jo vuonna 1967 varsin tavallista käsitellä yhtevoimaan tullut Ulkoavaruuden Ympäröivän avaruuden nä kokonaisuutena. Ympäröi- tiedostaminen tuntuu saavan sopimus nimittäin määrittelee vän avaruuden tiedostaminen meidät luonnollisesti käyt- koko ulkoavaruuden – taivaantuntuu saavan meidät luonnolkappaleet mukaan luettuna – tämään koko maapallosta lisesti käyttämään koko maamuotoa “me”. ihmiskunnan yhteiseksi omaipallosta muotoa “me”. Tähän suudeksi. yhteishengen luomiseen voi olla myös tarvetta.

Täysin viattomasta toiminnasta ei avaruuNyt jo edesmenneen fyysikon Stephen Hawden valloituksessa kuitenkaan ole kyse. Joulukingin mukaan ihmiskunnan täytyy pian asutkuussa 2019 presidentti Donald Trump ilmoitti taa uusi taivaankappale ihmislajin ja jopa koko avaruusvoimien perustamisesta osaksi Yhdysvalelämän selviämisen varmistamiseksi. Jos koko tojen asevoimia. Aseellisen toiminnan laajentauniversumissa elämää on sattunut syntymään miseen avaruuteen pyrkivät myös ainakin Venäjä vain meidän planeetallamme, ei kuulosta lainja Kiina. Käytännössä Yhdysvaltojen avaruuskaan perusteettomalta kokea vastuuta tämän voimat huolehtii vielä vain omien satelliittiensa elämän liekin ylläpidosta. puolustamisesta ja tarvittaessa toisten satelliittien Kuun valloittaminen voisi olla avaruutuhoamisesta. On kuitenkin mahdollista, että teen elämää levittävän laajenemisen kannalta avaruusvoimien toiminta-alue laajenee lopulta luonnollinen seuraava askel, ainakin jos Nasaa myös Kuuhun, varsinkin jos nykyiset Kuuhun käy uskominen. Nasalla on nimittäin jo käynliittyvät suunnitelmat toteutuvat. Tulevaisuudesnissä Apollo-jumalan sisaren mukaan nimetty sa rauhan edistämisestä täytyy pitää siis huoli Artemis-ohjelma, jonka tarkoituksena on viedä myös avaruudessa. Vaikka mahdollinen tulevaiseuraavat ihmiset Kuuhun vuoteen 2024 mensuuden aseellinen konflikti esimerkiksi Kuussa nessä. Samaan aikaan Nasan ja Venäjän avaolisi todennäköisesti lähinnä materiaalista soruusjärjestö Roscosmoksen rinnalle on noussut dankäyntiä, voisi suurvaltojen konflikti levitä tulaaja joukko erilaisia toimijoita, viimeisimpänä hoisasti maapallolle. Eloton, kraatterien täplittäerilaiset kaupalliset yritykset, kuten SpaceX ja mä pinta olisi hyvä pitää kuitenkin yksinomaan Blue Origin. Tästä joukosta Kuuhun liittyviä Kuun tunnusmerkkinä.P suunnitelmia on ainakin molemmilla edellä mainituilla yrityksillä sekä Kiinan ja Intian Teksti: Janne Yrjö-Koskinen avaruusjärjestöillä. Avaruusjärjestöjen laajenKuvitus: Klemen Vrankar, Unsplash

31

TEEMA

Hurmosta tuntemattomasta

I

hmisillä on aina ollut houkutus tuntematonta kohtaan. Tuo houkutus sai Neil Amstrongin ottamaan ne kuuluisat pienet askeleet kuun pinnalla, ja Fernao De Magalhaesin lähtemään miehistöineen maailman ensimmäiselle maailmanympäryspurjehdukselle. Näitä retkiä tuntemattomaan voidaan pitää tärkeinä virstanpylväinä määriteltäessä ihmiskunnan historiaa. Määritelläänhän Uusi aika alkaneeksi juuri siitä, kun Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan vuonna 1492.

Hurmos Tuntemattomasta onkin ollut merkittävä voima, joka on määrittelyt koko ihmiskunnan historiaa.

Vaikka suurinta osaa tutkimusmatkoista ei olisi saatu aikaiseksi ilman henkilökohtaisia riskinottoja, on meidän silti muistettava tutkimusmatkojen taloudelliset- ja poliittiset motiivit. Monen tutkimusmatkan, kuten esimerkiksi ensimmäisen kuulennon ja Magalhaesin laivaston maailmanympäryspurjehduksen taustalta löytyy oman aikakautensa suurvaltapoliittiset kilpailut. Magalhaesin tehtävänä oli saattaa nykyisen Indonesian alueella sijaitsevat Maustesaaret Espanjan hallintaan, ja Neil Amstrongin kuukävelyn mahdollisti Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen suurvaltakilpailu 1900-luvulla.

Ei olekaan siis ihme, että Neuvostoliiton romahdettua, ei kalliille avaruusmatkailulle löytynyt juurikaan enää kiinnostusta valtiollisella tasolla.

Kylmän sodan aikainen kilpailu avaruuden herruudesta jätti kuitenkin populaarikulttuuriin pysyvät jäljet, joiden perusteella myös kansojen syvät rivit alkoivat kiinnostua maapallon ulkopuolisista kohteista. George Lucasin vuonna 1977 lanseeraama Tähtien sota on osoittautunut jopa niin menestyksekkääksi elokuvasarjaksi, että uusia elokuvia ja oheistuotteita on ilmestynyt vielä lähivuosinakin kuin sieniä sateella. Näissä elokuvissa huomionarvoista on kuitenkin se, että niissä ihmiskunta seikkailee yhtenäisenä joukkona yhden lipun alla vailla valtiollisia kiistoja. Paradoksaalisesti suurvaltapoliittinen kilpailu avaruudesta onkin synnyttänyt kulttuurisen ilmiön, jossa ihmiskunta esittäytyy yhtenäisenä joukkona suuremman uhan edessä.

Kiinnostuksen herääminen avaruutta kohtaan on synnyttänyt myös ilmiön avaruuden kaupallistamista kohtaan. Yksityiset yritykset kuten Elon Muskin SpaceX ovat esittäneet oman kiinnostuksensa yksityistä avaruusmatkailua kohtaan. Muskin tavoitteena on-

”Paradoksaalisesti suurvaltapoliittinen kilpailu avaruudesta onkin synnyttänyt kulttuurisen ilmiön, jossa ihmiskunta esittäytyy yhtenäisenä joukkona suuremman uhan edessä.”

32

TEEMA

”Avaruuteen suuntautuvissa tutkimusmatkoissa on kyse pohjimmiltaan ihmiskunnan itsereflektiosta, ja siitä, miten ihminen käyttäytyy uudessa ympäristössä.”

kin ollut perustaa siirtokunta Marsiin.

Vielä neljäkymmentä vuotta sitten yksityiset tavoitteet avaruuden valloittamiseksi olisivat kuulostaneet vähintäänkin naurettavilta. Nyt kuitenkin yksityiset tahot ovat näyttäneet jopa valtiollisia tahoja enemmän päättäväisyyttä avaruuden valloittamista kohtaan.

Avaruusmatkailun siirtyminen yhä enemmän ja enemmän yksityisten toimijoiden käsiin on merkittävä rakenteellinen muutos. Se on merkkaamassa muutosta, jossa vastuu ihmiskunnan historian suunnasta on yhä enemmän yksityisten toimijoiden käsissä valtiollisten toimijoiden sijaan.

Avaruuteen suuntautuvissa tutkimusmatkoissa on kyse pohjimmiltaan ihmiskunnan itsereflektiosta, ja siitä, miten ihminen käyttäytyy uudessa ympäristössä. Niinpä olisi jopa sääli, jos tulevaisuuden avaruusmatkailu perustuisi edelleen valtioiden väliselle kilpailulle.

Vaikka kilpailu on hyvä keino motivoida ja mobilisoida resursseja tavoitteiden saavuttamiseksi, on ihmiskunnan kannalta arvokkaampaa, jos avaruuden tutkiminen ei tapahtuisi kansallisvaltioiden lippujen alla.

Avaruusmatkailussa piileekin

ihmiskuntaa yhdistävä voima. Noustessamme maanpinnan yläpuolelle hämärtyvät valtioiden rajat allamme. Avaruudessa ihminen on ensisijaisesti ihminen, ei valtion kansalainen.

Etäisyyden ottaminen omaan kotiplaneettaamme mahdollistaa myös uuden perspektiivin saamisen ihmiskuntaa koskeviin kysymyksiin liittyen.

Tämä uusi perpektiivi mahdollistaa ongelmiemme havaitsemisen uudesta näkökulmasta, joten etäisyyden ottaminen omaan kotiplaneettaamme saattaa olla varsin arvokasta kun hahmottelemme tulevaisuutemme ääriviivoja.

Vaikka suurinta osaa tutkimusmatkoista historiassa ovatkin alleviivanneet taloudelliset- ja poliittiset tavoitteet, niin uskon, että avaruusmatkailun tarjoama uusi perspektiivi tarkastella asioita auttaa meitä yhdentymään ihmiskuntana. Avaruusmatkailu on ennen kaikkea tutkimusmatka ihmiseen itseensä, joten olisi sääli, jos sen tarjoama potentiaali jäisi saavuttamatta poliittisen kilpailun takia. Onkin perusteltua toivoa, että tällä kertaa asiat olisivat tutkimusmatkojen osalta toisin. Kuuhun lennettiin amerikkalaisina, mutta loppu avaruus valloitetaan toivottavasti ihmiskuntana. P

Teksti: Justus Lehtisaari

33

TEEMA

On muutoksen aika

“May you live in interesting times” - väitetysti kiinalainen kirous

E

lämme todellakin kiinnostavaa aikaa.

Uusi vuosikymmen on lähtenyt käyntiin kovilla panoksilla. Koronapandemia ja sitä seurannut talouskriisi, jotka ovat kumpikin tuoneet esille eri valtioiden sisäisten, sekä myös kansainvälisten järjestelmien valuvikoja sekä sisäisiä ristiriitoja, ovat onnistuneet murskaamaan vuosikymmeniä itsestään selvinä pidettyjä poliittisia muureja ja illuusioita. Ajatus siitä, että republikaanit Donald Trumpin johdolla olisivat olleet valmiita ajamaan lakiesityksiä, jotka tarjoaisivat Yhdysvaltojen kansalaisille tuhansia dollareita puhtaana käteen, olisi ollut naurettava vielä muutama kuukausi sitten, mutta ei enää. Myös ajatusta siitä, että Euroopassa rajat sulkeutuisivat Schengen-alueen sisällä lähes täysin, pidettiin poliittisesti mahdottomana vielä helmikuun lopulla, vaikka tietoisuus koronasta ja sen uhasta oli jo alkanut leviämään maailmalle tammikuussa. Puheet yhtenäisestä ja solidaarisuutta ajavasta EU:sta voidaan myös kuopata lopullisesti, sillä tämä kriisi on osoittanut taas sen, että kovan paikan tullessa EU:n jäsenmaat ajavat lopulta mieluummin omaa kansallista etuaan kuin puhaltaisivat yhteiseen hiileen. EU on käytännössä jättänyt Italian sekä Espanjan yksin taistelussaan koronakriisiä vastaan. EU ei ole suostunut taloudellisiin avustuspaketteihin, joilla Etelä-Euroopan maat olisivat voineet turvata talouksiaan kriisin aikana, saati myöskään tarjonnut muuta kuin nimellistä avustusta hygienia- ja lääketarvikkeiden osalta taikka esim. Italian sairaalojen ylikuormitukseen.

34

Teksti: Markus Särkiniemi Kirjoitettu maalis-huhtikuun vaihteessa Sen sijaan - EU:n jäsenvaltiot, jotka eivät ole vielä samassa pisteessä kuin Italia, ovat vetäytyneet kuoriinsa, nostaneet laskusiltansa ja alkaneet hamstraamaan hygieniatarvikkeita (kuten hengityssuojia yms.) itselleen yhtä suurella innokkuudella kuin tavalliset kansalaiset ovat hamstranneet wc-paperia ympäri maailmaa tämän kriisin kasvaessa. Apua Italia, ja myös esimerkiksi Serbia, ovat sen sijaan saaneet Kiinan valtiolta ja Venäjältä. Se, että ns. liberaalit sekä maiden ja kansojen välistä solidaarisuutta kannattavat EU-maat kieltäytyvät auttamasta lähimpiä naapureitaan - samalla, kun Venäjän kaltainen autoritäärinen ja monella tavalla liberalismia väheksyvä valtio, ja Kiina, Venäjäänkin autoritäärisempi ihmisoikeuksilla ja liberaalin demokratian ideaaleilla nenäänsä pyyhkivä, ja tämän pandemian leviämisestä monella tapaa vastuullinen valtio - on itsessään häpeällistä EU:lle ja länsimaille yleisesti. Kiina on lähes malliesimerkki fasistisesta valtiosta, mikäli määrittelemme tuollaisen valtion Mussolinin fasismin doktriinien mukaan; Kiina ja Venäjä voivat kumpikin kiillottaa kilpeään “avuliaisuudellaan” tässä kriisissä.

Tämä ei osoita vain länsimaiden ja etenkin EU:n heikkoutta ja selkärangattomuutta, vaan tuo hyvin konkreettisesti esiin sen, miten loppupelissä hauraalla ja tekopyhällä pohjalla nämä ideaalit, joita länsimaat ja EU väittävät edustavansa, oikeasti ovat. Ne toimivat maailmassa, joka on rationaalinen, jossa ihmisten toiminta, motiivit ja etenkin arvot, talouden liikkeet sekä poliittiset kiistat ja risti-

TEEMA

riidat, ovat pohjimmiltaan kaikki rationaalisia, ja keskustelun, neuvottelun, loogisen päättelyn, mallinnuksen ja yhteisesti jaettujen perusoletusten sekä maailmankuvan alaisia. Tuo ei kuitenkaan ole se maailma missä elämme. Elämme maailmassa, jossa solidaarisuus, yhteisen hyvän vuoksi uhrautuminen, ja yhteistyö, eivät ole universaalisti jaettuja arvoja, taikka edes toimintamalleja, vaan eri toimijoiden, oli kyseessä sitten yksilö, tai valtio. Sen sijaan nämä toimijat - mikäli heidän oma turvallisuutensa, koettu etu, tai konkreettiset tavoitteet, ovat uhan alla - ovat valmiita toimimaan hävyttömän itsekkäästi tai vain rajatun, omaan sisäryhmäänsä kohdistetun solidaarisuuden ja altruismin periaatteiden mukaisesti.

Kiina vähätteli koronaepidemian vakavuutta ja pimitti tietoa taudin vaarallisuudesta alusta alkaen, omista sisä- ja ulkopoliittisista syistään; lännessä taas ei suostuttu reagoimaan pandemian uhkaan ennen kuin se oli jo ovella (poliittisista ja etenkin taloudellisista syistä).

Tietyille intressiryhmille taloudellinen taantuma on paljon vakavampi asia kuin kymmenien, mahdollisesti satojen tuhansien ihmisten kuolemat tämän kriisin kokonaisseurauksien myötä. Historian lopun utopistinen ajatus liberaalin demokratian ja kapitalismin voitonmarssista globaaliin yhteisymmärrykseen ja kaupankäyntiin on jo useaan kertaan kuopattu, mutta itse nautin kuolleitten hevosten potkimisesta.

Historia on avoin, ja tämä kriisi, joka alkoi (väitetysti) siitä, että yhdessä Wuhanin useista “wet market” lihatoreista, joku osti itselleen eksoottista lihaa (mahdollisesti lepakkoa), joka tartutti häneen koronan. Alle puolessa vuodessa maailmantalous on 1930-luvun lamaan verrattavan romahduksen partaalla, ja ympäri länttä ihmisiä on asetettu poikkeustilojen alle ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan; tämä on osoittanut sen, että tulevaisuus ei ole rationaalisesti ennakoitavissa. Yritysten, pienimmistä suuriin, sekä kokonaisten valtioiden taloudet ovat kriisiytyneet pelkästään siitä, että ihmisten liikkumista ja muuta julkista toimintaa on rajoitettu pandemian leviämisen estämiseksi. Tämä on alle kuukaudessa johtanut yhä kiivaampiin vaatimuksiin talousoikeistolta

sille, että ihmiset palautetaan töihin, jotta talous saadaan pelastettua, vaikka ihmishenkien kustannuksella. Modernit taloudet yksilötasolta valtioiden ja suuryrityksien talouksiin eivät ole rakentuneet kestämään hetkenkään katkosta taloudellisessa aktiivisuudessa; hätävaroja tai muita vastaavia turvatakuita tämänhetkisen kriisin kaltaisiin tilanteisiin ei näemmä ole. Sen sijaan, ylläpitääkseen taloutta, keskuspankit sekä Yhdysvalloissa että EU:ssa ovat turvautuneet biljoonien arvoisiin nollaprosentin korolla myönnettyihin “lainoihin”, joiden kohteina ovat olleet juuri nämä massiiviset yritykset, yksityiset pankit ja valtiot, jotka itse eivät ole kykenet varautumaan tähän kriisiin.

Tavallinen kansalainen voikin esittää sen kysymyksen, että miksi ensinnäkin me emme voi saada vastaavia lainoja nollakorolla, ja toisekseen miksi ihmeessä me maksamme veroja, mikäli valtioiden budjettivajeet voitaisiin täyttää tuosta vaan tuollaisilla lainoilla?

Miksi asiat ovat näin? Miksi sekä taloudellinen että poliittinen järjestelmämme on rakentunut yhä ilmiselvemmin lähinnä turvaamaan suurpääoman intressejä, tavallisen kansalaisen sijaan? Miksi olemme vuosi vuodelta yhä enemmän riippuvaisia tuotantoketjuista, jotka alkavat kiinalaisesta orjatyövoimaa käyttävästä tehtaasta, kiertävät puoli maapalloa useaan otteeseen ennen kuin kyseiset tuotteet, uusimmista iPhoneista aina antibiootteihin asti, päätyvät edes satamiimme. Tietotaito vastaavien tuotteiden kyllä löytyisi lähempääkin, mutta nuo tuotteet saattaisivat olla silloin kalliimpia.

Onko tuotteen edullisuus kuitenkaan lopulta se tärkein asia? Varsinkaan silloin, kun tuon edullisuuden mahdollistava talouspoliittinen järjestelmä on osoittanut itsensä niin hauraaksi, että yksi lepakkoboi Kiinassa saa koko systeemin shokkiin. Milloin tehokkuuden ja edullisuuden palvomisen hinta tulee liian suureksi?

Toivottavaa olisi, että tämä öyhötys sai lukijan miettimään vähän tai edes tarjosi muutamat naurut. Maailma muuttuu, nauti siitä (ja muutu itsekin). Olemme uuden aikakauden edessä, sillä tästä kriisistä tuskin on enää paluuta entiseen, niin hyvässäkään kuin pahassa. P

35

TEEMA

PAKO YHTEISÖLLISYYDEN ILLUUSIOON Maailma hekumoi kohtalokkuudessa ja sen hullaantunut valtimo tykyttää suoraan korvamme juuressa.

O

lavi Paavolainen viittasi lauseellaan vuonna 1936 Saksaan. Lause voisi kuitenkin olla tästä hetkestä ja aivan mistä tahansa. Korona on koko maailmaa lävistävä narratiivi. Riippumaton kontekstista, yhteinen koettelemus, paradoksi.

Ystäväni kysyi kysymyksen. Hararimaisen, kuten hän sitä itse kuvasi.

Mitä tarinaa korona kertoo ja millä tasolla se kerrotaan? Mielenkiintoni heräsi, olen aina ollut tarinoiden ystävä.

Tarina ja ennen kaikkea yhteinen sellainen. Se tuntuu olevan näin historiattoman historian opiskelijan näkökulmasta nykypäivää kuvaava asia, yhteisten tarinoiden puute nimittäin.

Kirjoitan tätä yhdeksäntenä päivänä huhtikuuta. Tähänastisesta voidaan todeta ainakin seuraavaa: maailmanlaajuisen pandemian kokemus on ennen kaikkea kansallinen. Suurin nimittäjä yksilön arjessa vaikuttaa olevan oman maan hallitus, ei jokin suurvalta tai WHO.

”Mitä tarinaa korona kertoo ja millä tasolla se kerrotaan?”

36

1900-luku oli suurten tarinoiden vuosisata. Kommunismin oikeellisuus, kapitalismin rikastuttavuus, fasismin lumo, kansakunnan yhtenäisyys, globalisaation tehokkuus. Ei enää – yhteiskunnat ovat aiempaa pirstaleisempia. Monissa maissa valtapuolueet ovat luovineet epäsuosiossa, toisaalla äärioikeiston nousu on oikeuttanut oikeaan huoleen. Menneiden tarinoiden tilalle on tarjottu montaa; ilmastonmuutos, taistelu terrorismia vastaan ja. Jokin.

Kuvaavaa, kuinka mieleen tulee vain kaksi.

Mikään ei ole kuitenkaan oikein napannut. Liberaalidemokratiakin on menettänyt teränsä autoritaarisuu-

TEEMA

”Yhteisellä koettelemuksella on kokoavaa voimaa, se tuntuu jo nyt.”

den pilkistäessä naftaliinista myös lännessä. Ilmastonmuutos on monelle liian epäsuora kokemus ja terrorismi liian pienimuotoista. Nykymaailmasta ei ole puuttunut ainoastaan kansainvälinen narratiivi. Ennen kaikkea tyhjiö on kansallinen.

Kysynkin: onko koronavirus se suuri kokoava tarina, joka niin monesta modernista yhteiskunnasta on jo tovin puuttunut? Ylettömän kansainvälinen kertomus, joka kuitenkin paradoksaalisesti kirjoituttaa itsensä kansallisena.

Yhteisellä koettelemuksella on kokoavaa voimaa, se tuntuu jo nyt. Ja näkyy myös: yritykset yhdistävät voimiaan valmistaakseen suojavarusteita kotimaassa, käsite naapuriapu on syntynyt ja kuluttajat pyrkivät tukemaan pienyrittäjiä.

Kansalaisyhteiskunta tuntuu toimivalta. Kenties sieltä yhteenkuuluvuuden tunne kumpuaakin, ihmisten tasalta. Ei ylhäältä auktoriteetin masinoimana, vaan tavallisten ihmisten tavallisen vuorovaikutuksen sopusointuisuudesta.

Perussuomalaisten kaltaiset ryhmittymät, jotka käyvät aivan eri ponneaineella, eivät kykene vastaamaan tilanteeseen. Vihan voimalla ei kriiseistä luovita, kuten Jari Tervo asian oivallisesti ilmaisi.

Yhteisöllisyyttä luovan voiman vaikutuksista voi esittää monta muunnelmaa, eikä niistä yksikään ole toista paikkansapitävämpi. Kansalliseen yhtenäisyyteen vetoavien puolueiden kannatus voi nousta merkittävästi, mutta sen seurauksena maat voivat kääntyä sisempään. Turismi, maailmankauppa ja kansainväliset instituutiot voivat muiden globalisaation ilmiöiden ohella vahvistua tai taantua menneille vuosikymmenille. Ilmastonmuutoksen torjuminen voi jäädä vielä vain yksittäisten toimijoiden taisteluksi, toisaalta yhden kollektiivisen kokemuksen seurauksena myös toiseen voidaan kiinnittää huomiota. Vihan voi korvata empatia.

Tällä hetkellä paljon on arvelujen varassa. On kuitenkin selvää, että korona tuo individualistiseen maailmamme jonkin väkevän kollektiivisen elementin, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Lainkaan salon ympärillä pyörimättä, pidän tätä tervetulleena. Yhteiselo on sointuvampaa, kun taustalla on jotain yhteistä. Kuplat puhkeavat ja sauma saumattomuudelle aukeaa hetkeksi.

Otetaan koronan tarjous vastaan – mennään yhdessä. P

Johannes Vänttinen 9.4.2020 Kuvitus: Elina Nyholm

37

TEEMA

VIERASKYNÄ

Korona paljastaa alustatyön murroksen heikkoudet Ken Loachin elokuvassa Kiitos tilauksestasi perheenisä päätyy alustatyöhön, jota joutuu lopulta tekemään vakavasti sairaana.

Onko edessämme yhteiskunta, jossa sairausloman sijaan työntekijä levittää vaarallista virusta säilyttääkseen työnsä?

V

iimeistään maaliskuun alkupuolella koronaviruksen leviäminen Euroopassa alkoi vaikuttaa väistämättömältä. Italian tilanne kehittyi huolestuttavaksi tartuntatilastojen seuratessa oppikirjamaisesti eksponenttifunktiota ja muut maat näyttivät seuraavan perässä. Nopeasti Suomessa vaadittiin julkiselta vallalta aggressiivisia toimia: talouselämää ja ihmisten liikkumista olisi tullut rajoittaa välittömästi.

Pian hallitus tarttui toimeen, minkä jälkeen viimeistään vaadittujen toimien taloudellinen mittakaava selvisi kaikille.

Pandemian väistyttyä tullaan tarkasti pohtimaan, olivatko tehdyt toimet liian vaatimattomia myöhässä vai liian rajuja etuajassa.

Rajoitustoimista seuraavat koronakriisin pitkäkestoisimmat vaikutukset lienevät silti ennen kaikkea taloudellisia – selvää on, että pudotus tulee näkymään kauan ja vaikuttamaan poliittisesti hallituksen mahdollisuuksiin saavuttaa kunnianhimoisia tavoitteitaan, kuten valtiovarainministeri on jo antanut ymmärtää. Samalla virusepidemia herättää pohtimaan työelämän muutoksen kestävyyttä. Myöhemmin selviää, ollaanko nyt murroskohdassa, jossa muutosten kurssi muuttui. Paljastiko kriisitilanne ongelmia, joita ei muuten olisi huomattu?

Kun hallituksen rajoitustoimet käynnistettiin, iskivät ne nopeimmin palvelualalle. Monet alan yrityksistä ovat pieniä ja keski-

38

suuria yrityksiä, joiden taloudelliset puskurit ovat rajalliset. Näissä yrityksissä taloudellinen isku on välittömämpi kuin suurissa: työttömyyden kasvussa ei nähty puolen vuoden viivettä, vaan laajat lomautusneuvottelut alkoivat välittömästi.

Merkittävää ymmärrystä yritysten ahdinkoa kohtaan osoittivat perinteiset työmarkkinat, sillä ammattiyhdistysliike ja työnantajat pääsivät ripeästi sopuun esimerkiksi lomautusten helpottamisesta ja siten yritysten työvoimakulujen nopeasta joustamisesta. Samalla valtio tuli vastaan ja salli tukien maksamisen lomautetuille ilman omavastuuaikaa. Pystyttiin vastuulliseen yhteistyöhön, jolla parannettiin yritysten mahdollisuuksia laittaa lappu luukulle, mihin monella ei muuten olisi ollut varaa hallituksen ”vahvoista suosituksista” huolimatta.

Sen sijaan joustavina itseään markkinoivat alustatalouden yritykset eivät kyenneet samanlaiseen vastuullisuuteen. Esimerkiksi ravintolaruokaa kuljettavat Foodora ja Wolt reagoivat heikosti selviin riskitekijöihin.

TEEMA

Ruokalähetit lähestyvät epäilemättä lu- kulmasta: jos yritykset lopettaisivat toimitukkuisia sairastuneita ja altistuneita, joiden kotio- set, eivät ne kantaisi suurinta taloudellista risvella käyvät kuutiokasseineen. Siitä huolimat- kiä itse, vaan sysäisivät sen työntekijöilleen ja ta työntekijöiden ollessa ”lähettikumppaneita” jo valmiiksi ahtaalla olevalle ravintola-alalle. ei heille kuulu oikeutta sairauslomaan SAK:n Näyttäisihän tämä pahalta julkisuudessa – ja EK:n yhdessä suosittelemasta omailmoitus- vaikka se on monien alustayritysten kannattamenettelystä puhumattakaan, vaan poissaolo- vuuden ytimessä.

Yhdysvalloissa on herätty koronaepija keskitytään kannustimin välttämään syystä demian myötä riskiin, jonka riippumatta. Palkkaa ei saisairaana töihin tulevat suorausajalta saa, ja koska harAlustatyö ei olekaan rittavan työn tekijät – kuten valla on varaa vakuuttaa itsensä sairastumisen varalta, joustavaa kuin työnantajan asiakaspalvelijat ja siivoojat – kohdistavat myös kespakkoyrittäjän toimeentuloa näkökulmasta. kiluokkaan, joka nyt tekee ei ole sairastapauksissa taattu. töitä etänä. Suomalainen hyJos poissaolo lisäksi heikentää mahdollisuuksia saada vuoroja tulevaisuudes- vinvointivaltion asukas ei voi tässä hengähtää sa, läheteillä ei välttämättä ole muuta vaihto- helpotuksesta ja ihmetellä amerikkalaista meehtoa kuin tulla oireisenakin töihin kuin Kiitos noa – etenkään, jos työn murros etenee tähän suuntaan yhä useammalla alalla. tilauksestasi -elokuvan Ricky.

Nähdään siis, että ainakin tässä tapauksessa alustatyön joustavuus on kriisitilanteessa Teksti: Vilppu Rantanen kiinni vain yrityksen omasta tahtotilasta, sillä Kirjoittaja on Kapitaalin toimitussihteeri. selkeitä neuvotteluosapuolia ei ole. Alustatyö Kapitaali on taloustieteellinen ylioppilaslehti, ei olekaan joustavaa kuin työnantajan näkö- jota julkaisee KTTO ry.

39

VAPPULIITE VAP VAPPULIITE TE ULIITE VAPPULIITE APPULIITE VAPPUL VAP VAPPULIITE TE VAPPULIITE ULIITE VAPPULIITE VAPPUL APPULIITE VAPPULIITE VAP TE VAPPULIITE 40

P

E L P

E L P

VAPPU

Francon vappu K

aivarin mutainen maa pettää kenkien alla.

Takaani kuuluu epämääräistä, kimeää jupinaa. Kiipeän Ullanlinnanmäkeä, pysähtyen loivasti viettävälle hiekoitetulle kohdalle, ja käännyn katsomaan taakseni. Luokseni tallustaa kärttyisästi puuskuttaen pieni käppänä, joka kohdalleni saavuttua höngähtää ennen selkänsä suoristamista sotilaan ryhtiin. Pikkutarkka upseeri on kukapa muukaan kuin Francisco Franco – jopa minua lyhyempi kääkkä on paljon vähemmän vakuuttava livenä kuin olin odottanut. Hän avaa kiukkuisen näköisenä suunsa, ja huokaan sisäisesti. Ei taas. ”Vappu, työväenliikkeen juhla, mitä moraalitonta idioottimaisuutta! ¿Qué he hecho yo para merecer esto?”, Franco nurisee honottavalla äänellään. Takeltelen takaisin katkonaisella espanjallani, kuinka vappu on kaukana historiallisista juuristaan eikä meillä tulisi kuuloonkaan viettää sitä työväenliikkeen aatteiden parissa. Tietenkään. Sitä paitsi lähtisimme aivan pian, kunhan kävisimme pienen kierroksen wappuhumussa.

Muistan äkkiä, että työväenliikkeen lisäksi Francon diktatuurissa on kielletty myös kaikki vasemmistopuolueet. Parempi siis olla lipsauttamatta mitään HYY:sta. Lähdemme tallustamaan eteenpäin Francon jatkaessa vauhkoamista vapaamuurarien salaliitosta. Tarjoan hänelle simaa emalimukista, mutta sekään ei saa luuskaa hiljenemään.

Yhtäkkiä kuulen edestämme huudahduksen, joka kuulostaa huolestuttavasti englannilta. Ristin sormet ja varpaat ja toivon, ettei kyse olisi vaihtareista – mutta turhaan. Ohittaessamme vaihtariporukan irvistän ennakoiden tulevaa, ja kuten arvata saattoi, Francon silmät käytännössä pullistuvat päästä hänen huomatessaan heidät. “Kuinka kiittämättömiä kansa on! Olen kansakunnan isä, tehnyt kaiken sen eteen – ja sitten he kehtaavat kaveerata joidenkin ulkkarien kanssa! Kiellän tämän!” hän hönkii pöyristyneenä.

Pitää muistaa twiitata illalla #mieslapsi, mietin nyrpeänä. Epäilen, että Francon vinha kielten opiskelun vastustaminen (ja satunnainen katalaanien ja baskien lahtaaminen) johtuu siitä, että hänellä on historiallisen valtaisa alemmuuskompleksi surkeasta kielipäästään.

Joka tapauksessa se sikseen – nyt on saatava jotain rauhoittavaa nassuun.

Kaivan kuumeisesti reppuani. Mikä vappujuoma menisi Francolle alas? Käteni osuu jenkkiläiseen bourbon-pulloon – halleluja! Jos jokin maa Francoa miellyttää, niin Yhdysvallat; tuo demokratian airut, jolla on silloin tällöin tapana kaataa muutama demokraattisesti valittu hallitus ajan kuluksi. Täydellinen valinta Francon pariksi!

Huokaan helpotuksesta, kun bourbonin litkiminen saa Francon sulkemaan suunsa edes hetkeksi. Jatkaessaan puhettaan politiikasta – siis mä en kestä – hän on jo hieman rauhallisempi. Hän selostaa honottaen tietävänsä, mitä kansa tarvitsee: eihän siihen silloin tarvita mitään poliittisia puolueita väliin. Hymähtelen vastaukseksi ja mietin, kuinka tämä pikkusieluinen asenne kuulostaa itse asiassa kovin tutulta myös suurvaltapolitiikasta. Ketäköhän hän muistuttaakaan?

Höpötys menee toisesta korvastani sisään ja toisesta ulos jatkaessamme vaellusta Kaivarin väkijoukoissa, kunnes puhelimeni soi ja havahdun. En uskonut päivän enää huononevan, mutta ei olisi pitänyt nuolaista ennen kuin tipahtaa. Soittaja on Carmen Polo de Franco. Irvistän ja vastaan, ja Carmenin kimeä ääni hihkuu: ”Mitens se meidän Francisco siellä pärjää? Onko ollut kiltisti? Ehtinyt vielä lynkata ketään? Voi sitä poikaa!” Silmäni pyörähtävät melkein takaraivoon asti. Huokaan syvään: “Mussoliniin ja Nixoniin törmättiin aiemmin, se oli Franciscosta kiva, hyviä ystäviä ovat. Kommunismi aiheuttaa känkkäränkkää”, selostan päivää. Ei enää ikinä diktaattorin lapsenvahdiksi. “On se aika vesseli!” P

41

VAPPU

Adolf-sedän kuolinpäivä M

etron ovet sulkeutuvat aggressiivisen piippauksen saattelemana.

Vaunussa on ruuhkaa, kanssamatkustajilla on selkeästi juhlahumu ylimmillään. Omat kirkkaanpunaiset haalarini, useasti niin silmiinpistävät, ovat tänään vain osa värikkäiden vaatetusten sarjaa. Jatkuva, energinen puheensorina on ihastuttavan kansainvälinen – sen keskeltä erotan eittämättömästi jämäkän, suorasukaisen saksalaisaksentin.

Se herättää kiinnostukseni; miten joku saksalainen opiskelija on löytänyt itsensä Helsingin vappuhumusta? Ängettyäni itseni vaunun toiselle puolelle huomaan miehen, jonka suu lähes vaahtoaa intohimoisesta paasauksesta, yllään hieman erikoinen juhla-asu. Miksi joku haluaisi pukeutua sotilasasuun vappuna? Ja onpas outo viiksityyli!

Päätän keskeyttää haippibiisini eli Richard Wagnerin ”Dich, teure Halle, grüß ich wieder” oopperasta Tannhäuser ja tervehdin tätä tuntematonta miestä erittäin sönköllä saksalla: ”Hallo! Wie geht’s mit dier? Wie haißt du?” Uusi tuttavuuteni näyttää hetken erittäin hämmentyneeltä, kunnes vastaa: ”Hallo, ich geht’s gut. Ich haiße Adolf. Ist das Wagner?” On minun vuoroni hämmentyä. Joku muukin tykkää Wagnerin musiikista? ”Joo, lemppareitani tällä hetkellä taitaa olla Tannhäuser ja Lentävä hollantilainen.” ”Wagnerhan on suorastaan jumala – hänen takiaan aloitin kasvissyönninkin!” mies, Adolf, selittää.

Nyökkään hyväksyvästi ja ilmoitan, että aion jäädä Helsingin yliopiston metropy-

42

säkillä. Junan pysähtyessä laiturille astun ulos ja otan suunnaksi rullaportaiden psykedeelisen vihreän tunnelin.

Keväinen tuuli puhaltaa vaimeasti astuessani ulos metrotunnelista. Kaikkialla ympärillä tuntuu juhlahumu – ihmiset suuntaavat innokkaasti kohti Havis Amandan patsasta, juoden, syöden ja jutellen. Itse päätän myös liittyä ihmisjoukkoon, pyrkien saamaan mahdollisimman hyvän näköalan patsaan lakitusta varten. Asetun Kauppatorin reunalle, Itämeren kimallellessa vihreänä auringon alla. Katseeni pyyhkiessä yleisön ylitse huomaan silmiinpistävän sotilasasun ja oudot viikset jälleen kerran.

Uusi tuttavani Adolf lähestyy kysyvä ilme kasvoillaan. ”Miksi sinulla on punainen asu?” hän kysyy painokkaasti. ”Se on tiedekuntani väritys”, vastaan hämmentyneenä. ”Vihaan punaista”, Adolf murahtaa vihaisesti. Nostan kulmaani: ”Miksi?” ”No kun siitä tulee mieleen ne helvetin kommarit”, hän vastaa. Päätän olla jatkamatta aiheesta.

”Miten olet päätynyt Helsinkiin viettämään vappua?” kysyn, etsiskellen aihetta, josta ei syntyisi konfliktia. ”Tunnen yhteenkuuluvuutta suomalaisten kanssa”, Adolf vastaa ja jatkaa: ”Marsalkka Mannerheim oli hyvä ystäväni.” Silmäni lävähtävät auki ymmärryksestä. Tämä mieshän on Hitler! Miten se saattoi mennä näin tarkkasilmäiseltä valtiotieteilijältä ohitse?

Vedän nopeasti henkeä ja pusken miehen Itämereen.

Hänestä ei sen koommin kuultu enää mitään. P

VAPPU

Vappu Turkmenistanin Kekkosen kanssa O

dotan vierastani Kuppalan portilla huhtikuisessa tihkusateessa. Vapun säätiedotuksen ja todellisuuden välillä on jälleen suurempi kuilu kuin Timo Soinin sanoissa ja teoissa. Lopulta suuri kullattu limusiini kurvaa kadulle ja pysähtyy keskelle sitä, tukkien tien vuoden 2006 Skoda Octavialta.

Vieras astuu ulos kiiltävästä kärrystään vihaisten tööttäysten säestämänä.

Suuri mies katsoo hetken aikaa vihaista Skoda-kuskia ja vaihtaa muutaman sanan kuljettajansa kanssa. Limusiini kaartaa pois paikalta, väärää kaistaa pitkin, kohti tuomiokirkkoa. Vieraani näyttää rempseästi Skodalle keskisormea ja lampsii rempseästi sisään portista pikkutakki kolisten.

En tiedä ymmärtääkö vieraani, Turkmenistanin entinen presidentti, Saparmurat Niyazov, ystävien kesken vain Saparmurat Niyazov (pikkutarkkuuden puutteesta häntä ei ainakaan voi syyttää), aivan täysin opiskelijavaihdon ideaa, mutta ilta näyttää silti sujuvan hyvin, joskin beluga-kaviaarin ja vodkan yhdistelmä on yllättävä vanhemmillekin tieteenharjoittajille. Koko illan mies kuitenkin kyselee tiiviisti asioita vapusta, Suomesta ja opiskelijakulttuurista. Haalarit aiheuttavat varsinkin ihmetystä ja merkeistä löytyvät meemit. Niitä kun ei miehen aikaan vielä ollut. Lopulta humalainen valtionjohtaja ryömii aamuyöstä ulos bilereiästä hyvin pohtiva ilme kasvoillaan. Kadotessaan limusiiniin hän heilauttaa kättään ja huutaa ”nähdään huomenna”. Kävellessäni bussille huomaan pohtivani, oliko koko opiskelijavaihto virhe. No, onneksi huominen on huomenna.

Polhon puheenjohtaja ei ikävä kyllä näytä jakavan huoletonta asennettani sättiessään minua seuraavana päivänä. En kuitenkaan ehdi kuuntelemaan saarnaa, johon tuntuu liittyvän lauseita kuten ”sinun piti vahtia häntä” ja ”tämä oli sinun ideasi”, sillä katseeni keskittyy Kuppalan pihalla seisovaan kultaiseen patsaaseen, joka esittää vierastani. Patsas pyörii hitaasti kohti aurinkoa ja heijasti auringonsäteitä polttavan kuumina pisteinä maahan. Muutama vastuullisempi valtsikalainen yrittää sammutella alkavia tulipaloja sohvista ja fuksien haalareista, samalla kun muut yrittävät teeskennellä, etteivät näe tai kuule mitään.

Harmi kyllä savuavat haalarimerkit laskevat esityksen uskottavuutta.

Kaaoksen keskellä patsastelee Saparmurat Niyazov. Jos valtsikalaisten yritys sopeutua ympäristöön on epätoivoisempi kuin 18-vuotias Milliklubilla, niin Saparmuratin on jotenkin vielä huonompi. Miehen punaiset haalarit on ilmeisesti valmistettu rubiineista ja käsissään hän heilutteli haalarimerkkejä, joissa on hänen oma naamansa ja sanat ”käytä tätä tai kärsi”. Selvästikään mies ei ollut täysin ymmärtänyt ns. meemikulttuuria. Pihan toisella puolella CISSI:n edustaja levitteli käsiään ja pudisti päätään kohdatessaan katseeni.

Samassa ilmaa pirstoo voimakas huuto ja koko piha tuntuu pysähtyvän. ”Kuka tästä on oikein vastuussa!?” Puheenjohtaja näyttää peuralta ajovaloissa. ”Älä huoli”, sanon taputtaessani häntä olalle rauhoittavasti ja kävellessäni kohti hopeaista boolimaljaa. Kauempana toinen punahaalarinen hahmo kääntyy ja kipittää vihaisen näköisen Hanna Kuusen luo. ”Tänään on VOO:n Kuppalavaraus”. P

43

VAPPU

Fasisti S

uuta kuivaa. Yritän epätoivoisesti hamuta käsiini vesilasia, jonka muistan täyttäneeni yöpöydälle edellisenä iltana. Tällaiset hetket ovat tulleet viime aikoina liian tutuiksi; olen oppinut varautumaan.

Säpsähdän sohvalta kuuluvaan kuorsaukseen.

Ilmeisesti olen juhlahumussa luvannut majoittaa jonkun ystävistäni yöksi. Antaa hänen nukkua.

Palaan mielessäni edellisillan - vappuaaton - tapahtumiin, jotka saavat vieläkin vereni kuohahtamaan:

Istuimme etkoilemassa Kallion yksilössä, jonne lappasi tasaiseen tahtiin vieraita sisään.

Heistä kukaan ei kiinnittänyt minuun juurikaan huomiota - taaskaan. Päädyin tuttuun tapaani hivuttautumaan hengästyttävistä keskusteluista syrjemmälle ja syvennyin punaviiniini, jonka olin aikaisemmin päivällä noukkinut kipein jaloin Alkon alimmaiselta hyllyltä. “Mehevä ja hilloinen”. Pyh. Nautinnollinen yksinoloni keskeytyy, kun viereeni istuu lyhyehkö, tanakka mies, jonka pälvikalju loistaa kirkkaampana kuin tulevaisuuteni. Yllään miehellä on huonosti istuva sotilaspuku. “Ei saatana taas joku intoilija”, mietin. Yritän välttää vieraan luoman katsekontaktin.

Mies ojentaa jämäkästi kätensä tervehtiäkseen. “Mussolini”, hän sanoo vahvalla italialaisella aksentilla. “Ai niinkuin se fasisti”, ky-

44

syn epäuskoisena. “Si”. Keskustelu tyrehtyy.

En kerro miehelle nimeäni.

Valtsikan sisäpihalla yksi ystävistäni kuiskaa korvaani “Tuo on se fasisti” ja osoittaa katseellaan samaa sotilaspukuista miestä, joka aiemmin esitteli itsensä Mussoliniksi.

“Tiedän”, sanoin lyhyesti ja jatkoin viinini litkimistä.

Kummallinen italialainen ilmestys ei jäänyt huomaamatta myös muilta juhlijoilta. “ Fasisti”, huusi joku ja koko sisäpiha hiljeni tuijottamaan Mussolinia. Hän ei tuntunut säpsähtävän tästä haukkumasanasta. “Jos kerran on fasisti niin sitten on”, sanoi Jari Tervokin.

Tunsin vastenmielisyyttä Mussolinia ja hänen ideologiaansa kohtaan. Mutta myös itseäni, sillä jostain selittämättömästä syystä säälin tuota miestä. Niin kulahtanut, oman aikansa tuote seisoo edessäni ihka elävänä.

Järkytyin naiviuttani, omaa epäuskoista suhtautumista siihen, että hän todella on tullut takaisin.

Paha olo nousee pintaan ja hetken luulen joutuvani juoksemaan vessaan. Varovaisesti nousen ylös sängystäni ja hiivin jääkaapille.

Katseeni kiinnittyy eteisessä lojuviin pitkiin nahkasaappaisiin ja sotilaspuvun takkiin.

Hengitykseni kiihtyy. Käännän katseeni sohvalla makaavaan ystävääni.

Sohvallani nukkuu fasisti. P

© Johannes Haapasalo

VAPPU

Pöydän päällä Poleemin asiantuntijatutkija, Tohtori Osmo. J, selvittää tiedekunnan historiaa ja haastattelee mielenkiintoisia kohteita.

Tällä kertaa vuorossa on Marxin pöytä Kannuklusterilla.

K

oronaviruksen aikana Helsingin keskusta on muuttunut hiljaiseksi aavekaupungiksi. Samoin myös Uuden ylioppilastalon tilat ovat äänettömiä. Hiljaisuuden rikkovat askeleeni rappukäytävässä, jotka kuulostavat kymmenen kertaa normaalia äänekkäämmiltä.

Olen päässyt kolmanteen kerrokseen, Alina-salin aulatilaan, josta suuntaan vasemmalle kohti Marxia. Avaan oven. Haastateltavani odottaa minua tutulla paikallaan. Hän ei ole koskaan aikaisemmin antanut virallista haastattelua. Tänään kuitenkin siihen tulee muutos. Marxin pöytä, tuo Valtsikan suurimpien salaisuuksien todistaja, on vihdoinkin päättänyt antaa yksityishaastattelun Poleemille!

Käyn istumaan tuolille, laitan nauhurin päälle ja alotan haastatteluni Osmo: Mukava nähdä taas sinua pöytä! Miltä olosi tuntuu näin poikeustilan aikana?

Pöytä: Siltä samalta miltä aina. Eli puiselta.

Huomaan, että pöytä huumoripöytiä. Tästä voi tulla mielenkiintoinen haastattelu.

Osmo: Niin näin poikkeustila on varmaankin vaikuttanut sinunkin käyttösi vähenemiseen.

Täällä ei tosiaan ole paljoakaan hallitusten kokouksia järjestetty.

Pöytä: No ei ne halkot ole ainoa asia mihin mua on käytetty! Mutta joo! Tilanne on sama kuin käyttökiellon antamisen jälkeen! Paitsi, että tässä kerroksessa ei oo tapahtunu mitää sii-

hen liittyvää draamaa.

Taidan päästäkin ensimmäiseen mehevään paljastukseen!

Osmo: Niin sinähän olet päässyt todistamaan näitä käyttökiellon syitä varmasti aika läheltäkin. Haluatko avata niitä hieman?

Pöytä: No eipä niissä yleensä mitään niin kummempaa oo. Useinsa joku urpo on möhliny sitseillä. Millon on ollu liikaa väkeä Alinassa, milloin vessa on syttyny palamaan tai huonekaluja on heitelty ikkunassa. Yritti joku kerran meikäläistäki heittää ikkunasta ulos! Tosin se väsy jo kymmenen sekunnin sisällä yrittäessään nostaa mua. Enkä mä olis edes mahtunut tosta reiästä ulos! Mutta ei valtiotieteilijältä voikkaan olettaa geometristä päättelyä!

Osmo: Niin alkoholi saa ihmisen joskus käyttäytymään typerästi.

Pöytä on hetken hiljaa.

Pöytä: Niin… no ei se pelkkä alkoholi ole ollu, joka on virrannu näiden idioottien suonissa.

Mielenkiintoni herää entisestään ja nojaan vaistonaisesti eteenpäin.

Pöytä: Voit sä muhun nojatakin. Sitä kaikki kysymättäkin! Okei okei! Ei paljasteta liikoja.

Mut silti aina sillon tällön minä tai kolleega buvussa päästään olemaan jonkun nuokkujan tukena, kun se tapaa sinivuokkoja eikä edes ole kevät. Ne on kyl kokoajan harvenemaan päin ja pieni tunnustus siitä, et järjestäjät osaa hoi-

45

VAPPU

taa ne tilanteet. Mut ei noi jutut oo läheskään mielenkiintoisin kerta, kun mä oon päässy fobbia näkemään.

Osmo: Haluisitko kertoa siitä?

Pöytä: Se oli seiskytlukua. Tais olla -79. En muista tarkkaan. Kuiteski se oli sitä Kannu-klubi aikaa! Tää kerros oli kokonaan Kannun käytössä ja tääl oli kunnon bileitä, bluussia ja olutta! Ei mitään nykypäivän sitsisekoilua!

Kannul oli tääl oma baari ja parturiki! Tästä paikasta kuuli kaikki eikä sisälle ees päässy kaikki. Sitten kuuli muutkin tahot ja samalla sen että Kannulta puuttu toiminnastaan oikeudet. Siispä järjestettiin näytös ja mä pääsin paraatipaikalle! KYMMENEN poliisiautoa Uuden edessä! Kytät tuli kesken halkon sisään tänne ja laitto ne sankarit rautoihin! Aijaijaijai!!

Siitä mentiin käräjille! Joutu tyypit maksamaan aika isot kulut ja korvaukset ja eipä oo Kannulla omia tiloja tänäkään päivänä. Sen takia nää punahaalarit kuppaa täällä edelleen! Sen jälkeen oli kyl hiljasta ja pitkään. Mut hei! Jos tätä ei ois tapahtunu niin mut ois saatettu korvata joskus kauan aikaa sitten! Eli ehkä jotain positiivista tässäkin!

Osmo: No tuossapa aikamoinen paljastus Pöytä: No jaa onhan toi yleisessä tiedossa.

Mut kyllä mä salaisuuksiakin oon kuullu! Ai että kun jengi arvuuttelee sitä, missä Itsarisillis on niin mä voisin aina vuotaa sen jo keväällä!

Vaikka senkin vois muutenkin saada selville, Polhon hallituksia yhdistää näet aina se, että ne ei osaa pitää suutansa kunnolla tukossa, vaan huulien välistä lipsuu muutakin kuin öyhötyksen seurauksena tippunutta sylkeä!

Tajuan pöydän ehkä hieman alkavan kiihtyä.

Osmo: Aika kova kannanotto.

Pöytä: Kova ja kova! Kuule! Mä olen päässy kuuntelemaan niitä “kovia” mielipiteitä sen verran tässä huoneessa, että tiedän ton olevan vaan kylmä fakta! Eri hallitusten jäsenet eri puolilla valtsikaa omissa kokouksissaan mielipiteitään muista, mutta ne puheet jää näiden seinien si-

46

sälle. Ulkoisesti kuitenkin näytetään sitten ihan erilaiselta ja niin ystävälliseltä ja etenkin YMPÄRISTÖystävällisestä. Mutta mulla on ihan omaa tutkimusmateriaalia siitä minkälaisia nää tyypit oikeesti on! Kato tonne!

Hän viittaa huoneen sekajätteiden roskakoriin Pöytä: Täällä nää vääntää omiin tosuihinsa (toimintasuunnitelmiinsa) kuinka ekologisia ne aikoo olla minäkin vuonna! Mut tiiätkö kuinka monta banaaninkuorta mä oon nähny tohon putoavan!? Ja sitten kukaan jaksa viedä tota alas ja siitä ulistaan somessa ja mitä sitten vastataan päivityksiin? “Ei oo mun juttu!” VAI EI OO SUN JUTTUS?!? Mä sulle juttus näytän! Teilaan seuraavan joka ei lajittele roskia ja voin sanoa, ettei kukaan rikostutkia ala epäilemään pöytää murhasta! Oon sellanen lavastaja, et Speksikin ois kateellinen.

Huomaan pöydän olevan jo aika hermostunut. Itselläni on vielä yksi keskeinen kysymys kysyttävänä. Arvuuttelen hetken, mutta rohkaistun sitten.

VAPPU

Osmo: Niin siellä olisi se yksi laulu…

en saa!

Osuin ilmeisesti pöydän arkaan paikkaan. Poistun hetkeksi pois käydäkseni Polhon kaapilla! Tuskin pahastuvat siitä,että otan yhden oluen. Palaan takaisin ja kaadan sitä pöydälle.

Pöytä: Niin?!

Pöytä: Kiitos!

Osmo: Se Panisitko pö…

Osmo: Eipä mitään! Sinulta ei olla taidettu pyytää myöskään anteeksi tätä kaikkea. Anteeksi! Meidän kaikkien puolesta!

Osmo: Niin tuli mieleen laulukirjasta…

Pöytä: Niin?

Pöytä: NIIN?!

Osmo: Niin… haluaisitko...kertoa siitä?

Pöytä: KERTOA JA KERTOA! Haluaisitko itse kertoa siitä, kun päällesi painautuu vieraat PAKARAT? Kaikkista asioista, mitä täällä on tapahtunu, ja kaikista asioista, mitä mä oon joutunut päälläni kantamaan, sä haluat puhua NIISTÄ! Ei ########! Ymmärrätkö sä mitä mä oon joutunu kokemaan? Tiedätkö sä edes kuinka monta pulloa ja tölkkiä mun päälle on kaatunu? Ja mitä siitä on seurannu? Mut on juotettu humalaan mua kysymättä ihan kuten mun päällä on nojailtu! Tai sä ton nauhurinkin!

Lupaa pyytämättä! Mulle on tullu tarve saada alkoholia, mutta nyt täällä ei oo ketään! On kevät mutta en saa yhtäkään kaatunutta skumppaa, jallua tai shottia! Tahtoisin oluen, mut ei,

Pöytä: Kiitos! En mä sano, että kaikki mitä täällä on tapahtunu ois ollu pelkkien idioottien ja urpojen tekoja. Mä oon päässy todistamaan oikeesti valtsikan historiassa isoja, tärkeitä ja rohkeita tekoja. Niistä on jääny hyvä mieli enkä koskaan lopeta hämmästymästä, kuinka upeaa väkeä valtsikasta löytyy. On ne välillä urpoja, mutta ne on mun urpoja! On ollut suuri ilo ja kunnia olla mukana tässä kaikessa ja toivon vielä pitkään olevani mukana!

Mielestäni tähän on hyvä jättää tämä haastattelu. Kiitän pöytää ja poistun paikalta. Tajuan nyt enemmän, kuinka paljon nämäkin tilat ovat olleet osana historiaamme. Toivon, että muistamme kaikki sen ja osaamme arvostaa sitä, kun taas vihdoin saamme palata takaisin! P

47

Vappu, viruksen maa Korona tuo tauti yllä maailman ahdingon Tällä kertaa laulun aiheena on Siitä tulee nimittäin oireita kurjia Kauhulla uutisoidaan juttui hurjia Luuletko että vappua vietellä voi pelkästään etänä En tiedä onko näin, mut en ainakaan vietä sitä selvinpäin Tauti on pandemia Etelä-Euroopassa Käyttä käsidesiä ja pidä päällä maskia Jossain kuolee mummoja ja Donald Trumpkin toteaa Voi korona, tää viel tietää kuolemaa Tässä vaiheessa, kevään taitteessa Koittaa huoli uus, pelonsekaisuus Väistyy tieltä sen, erinomaisen tärkeän kysymyksen Luuletko että vappua vietellä voi pelkästään etänä En tiedä onko näin, mut en ainakaan vietä sitä selvinpäin Lisää vielä koronasta uutisia huonoja Ei voidakaan juhlia enää edes vappua Sillä juhlinnalla lisäät vaaraa tartunnan Vaikka menet ainoastaan Ullikselle sammumaan Tässä vaiheessa, kevään taitteessa Koittaa huoli uus, pelonsekaisuus Väistyy tieltä sen, erinomaisen tärkeän kysymyksen Luuletko että vappua vietellä voi pelkästään etänä En tiedä onko näin, mut en ainakaan vietä sitä selvinpäin Luuletko että vappua vietellä voi pelkästään etänä En tiedä onko näin, mut en ainakaan vietä sitä selvinpäin

Sanat: Otto Hormio

Sävel: Eppu Normaali; Afrikka, Sarvikuonojen maa

48

VAPPU VAPPU

Journal of Scientific Pöleemi

N:o 2/2020

TÄHDELLISTÄ METODOLOGIAA Astrologia Suomen puoluepolitiikan analyysin työkaluna Tiivistelmä: Empirismin hegemonisen aseman kyseenalaistuessa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on hiljattain siirrytty kokeellisempiin tiedontuotannon menetelmiin. Tässä artikkelissa nostamme esiin astrologisten menetelmien mahdollisuuksia Suomen sisäpolitiikan analyysille.

T

utkimuksemme pyrki selvittämään aurinkomerkkien kapasiteettia ennustaa poliitikkojen käyttäytymistä Suomen puoluejärjestelmässä. Horoskooppialueiden määrittämiseksi käytimme korjattua aluetulkintaa, joka korjaa aksiaalisen prekression suhteen (=23.5), sillä se kuvaa mm. Piscesin ja Arieen suhteellista kokoa klassillista aluetulkintaa tarkemmin.

Vaikka tutkimuksemme on tarkoitus vain avata astrologisten menetelmien mahdollisuutta myöhemmälle tutkimukselle, olemme pyrkineet edustavaan sekä kattavaan otokseen.

Täten sekä Suomen eduskuntapuolueiden puheenjohtajat että tasavallan presidentti on huomioitu tapausesimerkeissä (N=9).

Pääministeri Marin asettuu aurinkomerkkikalenterissa Libraan (23°02’). Temperamenttisen varianssin mukaan Libra saattaa indikoida Marinissa taipumusta holtittomaan rahankäyttöön, joka on saanut havaintona tukea myös opposition lausunnoista (Harkimo ja Orpo: 2020).

Valtiovarainministeri Kulmuni asettuu Virgoon (11°29’). Temperamenttinen varianssi viittaisi valtiovarainministerin osoittavan suurta kiinnostusta toista kohtaan erilaisissa suhteissa, ja pyrkimyksiin selvittää kumppaneiden salaisuuksia. Empiiriset havainnot Rinteen hallituksen (6.6.2019-10.12.2019) toiminnasta vaikuttaisivat tukevan tätä hypoteesia.

Opposition edustajista Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo asettuu Scorpioon (11°01’). Orpon osalta tutkimuksemme katsoi huomionarvoiseksi Jupiteerisen arvon (21°44’), joka indikoi optimismia kumppanuuden suhteen. Jupiter Vaa’assa viittaa toisaalta myös sitoutumisvaikeuksiin. Olemmekin paraikaa tuottamassa jatkotutkimusta puheenjohtaja Orpon Jupiteeristen arvojen vaikutuksesta Kokoomuksen suhteissa muihin suuriin oppositiopuolueisiin.

49

VAPPU

Journal of Scientific Pöleemi

N:o 2/2020

Mielipidemittauksissa menestyneen perussuomalaisen puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho asettuu Taurukseen (6°43’). Temperamenttinen varianssi vaikuttaa indikoivan tendenssiä kylmyyteen ja tunteettomuuteen. Halla-ahon aurinkomerkkianalyysin kohdalla joudumme tarkastelemaan monimutkaisia sosiaalisia, poliittisia, historiallisia ja globaalislokaalisia yhteyksiä eläinradan merkkien ja yksilön somaattis-psykologisen habituksen välillä monimuotoisen kokonaiskuvan rakentamiseksi.

Ryhmämme on aikaisemmassa tutkimuksessa (Ibid. 2012) osoittanut, että tämä kolmitahoinen dialogi johtaa useisiin eri tapoihin jäsentää henkilöyttään toimijuuden laajemmassa kontekstissa. Myös Virgoon (1°21’) asettuvan tasavallan presidentin kohdalla on monitulkintaista, mikäli aurinkomerkkien indikoima taipumus runollisuuteen on seurausta kausaalisesti juuri aurinkomerkistä, vai yksilön alitajuisesta gravitaatiosta tätä astrologista kontekstia myötäileväksi.

Yllä esitettyjen korrelaatioiden valossa vaikuttaa kiistattomalta, että aksiaalisen prekression korjaavalla aluetulkinnalla on mahdollista tuottaa uusia selitysmalleja poliittisessa sosiaalipsykologiassa. P

Teksti: Markus Patomo Kuvitus: Anri Liikamaa

50

© Laura Kotila/Valtioneuvoston kanslia (Katri Kulmuni), Laura Kotila/Valtioneuvoston kanslia (Sanna Marin), Kremlin.ru Presidential Press and Information Office (Sauli Niinistö), European People’s Party (Petteri Orpo), Matti Matikainen (Jussi Halla-aho), Pixabay (horoskooppimerkit)

Vappu kautta aikojen

3 199

200

4

2016

2011

. n, HS 2019 o Penttine Kimm

Kiitos kuvista: Mikko Virta, Heikki 51 Hyhkรถ, Sini-Emilia Asikainen, HS.