FUKSIVUOSI RETROSTI

Mie eitä Fuksivuodesta

En tiedä, kumman kävi enemmän kalpaten: meidän fuksikevään vai Paavo Väyrysen puheenjohtajuushaaveiden, kun hallitus maaliskuun puolessa välissä pyysi suomalaisia jäämään koteihinsa epidemian hidastamiseksi. Jaksoin vielä silloin uskoa tilanteen tasaantumiseen, ja pystyin miltei maistamaan vappuskumpan huulillani. Enää en usko, eikä huulilla maistu skumppa. Sen sijaan hengailen kotona samoissa pieruverkkareissa päivästä toiseen ja mietin, että onko tämä tilanne ihan oikeasti todellinen.

Uskoisin, että tilanne harmittaisi minua enemmän, jos syksy ei olisi ollut meille niin huikean hyvä. Alkusyksyn informaatiotulvasta selviydyttyä sitä on ihan huomaamattaan integroitunut osaksi yliopistomaailmaa ja valtsikayhteisöä. Muistelen lämmöllä Kuppalassa vietettyjä iltoja, lounaita Pescovegessä ystävien seurassa, haalaribileitä, refl ektiopapereiden parissa tuskastelua ja maailmanparannuskeskusteluja Mäkkärissä aamun pikkutunteina. En uskonut, että jostain löytyisi näin monta hyvää ihmistä.

Odotin syksyä kauhunsekaisella innostuksella. Parin välivuoden jälkeen opiskelupaikan saaminen tuntui todella absurdilta ajatukselta, ja kärsin tiedon saatuani koko loppukesän pahanlaatuisesta huijarisyndroomasta. Taisin sanoa vielä syyskuun ensimmäisillä viikoilla, että odotan edelleen jonkun nappaavan minua luennolle mennessäni olkapäästä ja toteavan, että tässä on tapahtunut virhe. Olen ehkä huono vertailemaan omia odotuksiani ja opintojen todellista laitaa, sillä ainoa odotukseni oli se, että ylipäänsä pääsen taas opiskelemaan.

Nyt nämä kauhistuneet tuntemukset syksyltä tuntuvat kaukaisilta. Opiskelukulttuurin keskiössä täällä ovat ehdottomasti ihmiset, joiden kanssa on helppoa olla oma itsensä ja jakaa ajatuksiaan. Etäopiskelu luo tällä hetkellä omat haasteensa opintoihin varmasti kaikille meille. Opiskelu tuntuu ainakin minusta tällä hetkellä raskaammalta ehkä juuri yksinäisyyden tunteen takia. Pidän koulutusohjelmalle erityisenä avointa keskusteluyhteyttä, jota täytyy vaalia myös epidemian aikana. Helpottaahan se niin arkea kuin opiskeluakin, että meillä on teknologian ansiosta niin paljon erilaisia mahdollisuuksia pitää toisiimme yhteyttä. Mikään niistä ei kuitenkaan riitä korvaamaan aitoa keskustelua saman pöydän ääressä.

Harmittaahan se, että kevät loppui näin lyhyeen. Ainakin minä odotin kovasti niin opintoja kuin vapaa-ajan viettoakin. On kuitenkin lohdullista ajatella, että elämän normalisoituessa pääsee palaamaan kampukselle keskellä kaikkea sitä mahtavaa pöhinää, jota on saatu ja saadaan edelleenkin aikaan yhdessä. Ajatus perinteisestä opiskelijavapusta täytyy nyt haudata, mutta yhteen asiaan jaksan edelleen uskoa: me pääsemme juhlimaan vappua vielä monta kertaa ennen kuin Väyrynen pääsee nauttimaan puheenjohtajan paikastaan. P

Teksti: Saana Brusiin