PAULI KETTUNEN

POLEEMI HAASTATTELEE:

Professori Pauli Kettunen

Koronakriisi, keskinäisriippuvuudet ja kansallisvaltioiden nousu

Teksti: Anri Liikamaa ja Veronika Konnos

8

”

Maailmaa ravistelee tällä hetkellä muutosten ketjureaktio, jonka lopputulema on yhä epävarma. Poliittisen historian professori Pauli Kettusen mukaan ihmiskunnan keskinäisriippuvuudet säilyvät kriisin jälkeenkin. Euroopassa EU on viimeisten 30 vuoden aikana rakentunut myös kansallisiin instituutioihin ja rakenteisiin. “Paluuajatukset toisistaan erillisiin kansallisvaltioihin ovat epärealistisia ja epähistoriallisia”. P auli Kettunen on kaikkien valtsikalaisten ja varsinkin polhonmielisten tuntema mies. Hän opiskeli itsekin aikanaan Helsingin yliopistolla poliittista historiaa, ja on sen jälkeen tehnyt mittavan uran tutkijana sekä poliittisen historian professorina. Nyt, 20 professuurivuoden jälkeen, Kettunen on jäämässä eläkkeelle – ja hänellä on painavaa sanottavaa poliittisen historian opiskelijoille Suomen, Euroopan ja maailman tilasta ja tulevaisuudesta. Kettunen on ollut kiinnostunut kansainvälisistä kysymyksistä ja politiikasta jo nuoresta asti. Hänen kouluaikoinaan 1960-luvulla kansainvälisten tapahtumien kirjo oli dramaattista; televisio toi kotiin Vietnamin sodan ja Tšekkoslovakian miehityksen, ja pätevät tv-kommentaattorit houkuttelivat osaltaan katsojaa kiinnostumaan tapahtumista. Myös Euroopan integraatio kiinnnosti. ”Jo aika pienenä tuli pähkäilleeksi sellaisia lyhenteitä kuin EFTA ja EEC”, Kettunen sanoo. ”Näin ollen valtiotieteelliseen meneminen oli ainoa vaihtoehto.” Vuonna 1971 alkoivat poliittisen historian opinnot. Sen lisäksi kiinnostuksen kohteiksi nousivat myös sosiologia ja valtio-oppi. Maisteriopinnoissa ja varsinkin pro gradu-aiheessa näkyi suuntautuminen yhteiskunnallisten liikkeiden, kuten työväenliikkeiden, tutkimukseen. Missä vaiheessa Kettunen tiesi, että haluaa suuntautua tutkijaksi? ”Graduvaiheessa tuli kytkeydyttyä Valtio ja talouselämä -projektiin ja Suomen työväenliikkeen historia -projektiin”, hän kertoo. Nämä kytkökset suuntasivat häntä tutkijanuralle jo varhaisessa vaiheessa.

Globalisaatio on paitsi muutosprosesseja, myös olemassa olevia rakenteita.

Opinnot etenivät tehokkaasti, ja Kettunen valmistui maisteriksi jo 1974. Sen jälkeen hän ryhtyi tekemään tutkimusperustaisesti Veturimiesten liiton historiaa. “Ohjauduin näin poliittisen historian ja sosiaalihistorian välimaastoon”, Kettunen virkkoo. Tästä ura onkin kulkenut eteenpäin jouhevasti – Kettunen on tehnyt merkittävää uraa muun muassa työelämän suhteiden ja hyvinvointivaltion, nationalismin ja globalisaation sekä politiikan käsitehistorian tutkimuksessa. Näihin teemoihin on liittynyt sosiaalidemokratian, suunnittelu- ja johtamisideologioiden sekä historiantutkimuksen historia.

Lähtöpisteenä tutkimusintresseille uran alkuvaiheessa oli kuitenkin yhteiskunnallisten liikkeiden ja etenkin työväenliikkeen tutkimus. Mistä tämä juontaa juurensa? ”Silloin poliittisen historian nuoremmat opettajat suuntautuivat tutkimustöissään tähän aihepiiriin”, Kettunen kertoo. Luonnollisesti se, mitä ympärillä tapahtuu, mitä opettajat tekevät ja mitä verkostoja ja hankkeita on meneillään, saattaa vaikuttaa vahvastikin tutkimuksen suuntautumiseen. Kettunen korostaa: ”Kuitenkin oma kiinnostus on aina välttämättömänä kiinnittäjänä”. Hän onkin sivunnut esimerkiksi myöhemmässä hyvinvointivaltiotutkimuksessaan yhteiskunnallisten liikkeiden roolia.

Ennen päätymistään poliittisen historian professoriksi Kettunen työskenteli useissa eri tutkimushankkeissa sekä Suomen Akatemian tutkijanviroissa. Tutkijanura on tunnetusti pätkissä toimimista ja epävarmuuden riivaamaa, eikä urakehitys useinkaan ole suoraviivaista. Kettunen toteaa pohdiskelevasti jälkikäteen huomanneensa, että hänellä kävi urapolullaan yllättävänkin hyvin: usein epävarmakin tilanne johti siihen, että hän sai esimerkiksi pätkän jossain tutkimusprojektissa. Puolesta vuodesta kolmeen vuoteen pituiset projektit johtivat toiseen. Vaikka epävarmuuteen oli tutkijana pakko tottua, hän jatkaa: ”Jälkeenpäin näyttää siltä, että hyvin on käynyt.”

Uraan kuuluivat tohtorintutkinto 1987 sekä poliittisen historian dosentuurit Helsingin yliopistossa 1989 ja Turun yliopistossa 1998. Vuonna 2000 Kettunen aloitti määräaikaisena professorina Helsingin yliopistolla, ja vuodesta 2003 hän on ollut poliittisen historian professuurin haltija. Projektiluontoinen tutkimustyö on toki jatkunut myös professorikauden ajan tavalla tai toisella. ”Koko ajan on ollut jotain projekteja opetustyön ohella,” Kettunen kertoo. Varsinkin pohjoismainen yhteistyö on muodostunut hänelle tärkeäksi.

Yhteistyö, globalisaatio, kansainvälinen yhteenkuuluvuus. Nämä arvot ovat nykyhetkessä alati kyseenalaistamisen ja jatkuvan muutoksen kohteena: prosessin nopeutta kiihdyttää maailmanlaajuinen pandemia. Olosuhteet professorityön päättämiselle ovat siis vähintäänkin erikoiset, kun koronakriisi ravistelee yhteiskuntamme perusteita. Suomen perspektiivistä kysymyksenä ovat varsinkin EU:n tulevaisuus, suhteet unioniin ja muuhun Eurooppaan, ja euroalueen kestävyys talousalueena.

9 Syntyykö tässä kriisissä kansallisvaltio uudestaan, kun maat laittavat rajojaan kiinni ja käpertyvät sisäänpäin? Kettunen arvioi tutkijamaiseen tapaan, että koronakriisi on traagisen lisäksi myös monella tavalla jännittävä ja kiinnostava. Tässä hetkessä korostuu esimerkiksi se, miten selvästi globaalit ja ihmiskunnan keskinäisriippuvuutta korostavat voimat yhtyvät rajoja pystyttävän kansallisvaltion nousuun. Ajatus kansallisvaltioista on Kettusen mukaan yleisesti nostalgian kultaama: hän korostaa, että ei ole paluuta aikaan, jota ei ole oikeasti edes ollut. “On epähistoriallista puhua paluusta entisen tyylisiin rajoja pystyttäviin kansallisvaltioihin, kun kansallisvaltiot ovat aina olleet myös kansainvälisiä.”

”On epähistoriallista puhua paluusta entisen tyylisiin rajoja pystyttäviin kansallisvaltioihin, kun kansallisvaltiot ovat aina olleet myös kansainvälisiä.

Kriisi on äärimmäisen näkyvä ilmiö, jossa valtio on kovin keskeinen toimija. Kettunen tuo esiin valtion eri puolet – mm. hyvinvointivaltion, kilpailuvaltion, ja turvallisuusvaltion – joiden perspektiiveistä valtion toimintaa ja velvoitteita voidaan tarkastella. Kriisin aikana kaikki valtion puolet kietoutuvat yhteen. Kettunen on kiinnostunut siitä, miten nämä valtion eri puolet ovat historiallisesti kehittyneet ja mitä jännitteitä niiden välillä on: kun ajattelee kriisin sosiaalisia, taloudellisia ja turvallisuusajattelua koskevia seurauksia, nämä kysymykset ovat hyvin selvästi ylikansallisia ja globaalejakin. Kettusen mukaan globalisaatio on jo käsitteenä hankala: “Globalisaatio on paitsi muutosprosesseja, myös olemassa olevia rakenteita,” Kettunen pohtii.

Kettunen ei siis usko, että globalisaatio ottaisi takapakkia – historiallinen kehitys ei ole viivamaista, jossa olisi mahdollista mennä takaisin johonkin aiempaan kohtaan. Euroopassa on joka tapauksessa nyt näkyvissä selkeästi valtiollisen itsemääräämisoikeuden korostaminen. Joissakin Euroopan valtioissa on nykyisen kriisin myötä otettu askelia perusoikeuksien ja demokratian supistamiseksi. Tämän myötä monia varmasti mietityttää kysymys EU:n integraatiokehityksestä: onko EU:n aika ohi? Professorin mielestä tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä. Euroopan unioni on kaikesta huolimatta viimeisen 30 vuoden aikana integroitunut kansallisiin poliittisiin instituutioihin ja rakenteisiin, ja ongelmiin tarvitaan jatkossakin kansalliset rajat ylittäviä ratkaisuja. “Globaalien keskinäisriippuvaisuuksien vaikutukset nähdään oman valtion sisällä, eikä vain sen ulkopuolella,” Kettunen mainitsee.

Haastattelun loppupuolella puheenaiheeksi nousee yliopiston asema yhteiskunnassa etenkin nykyisen kriisin kannalta, sekä se, onko kriisillä vaikutusta yliopiston tulevaisuuteen. Kettusen mielestä ehkä meille yliopistolaisille näkyvin muutos on ollut valtava digiloikka, johon jokainen opiskelija ja henkilökunnan jäsen nyt ottaa osaa. Kettusen mielestä yliopisto voi tarjota sekä lääketieteellistä, oikeustieteellistä että terveyspoliittista osaamista yhteiskunnalle kriisin aikana. Jatkossa tarve ymmärtää kriisin erilaisia – pysyviäkin – yhteiskunnallisia seurauksia avaa uusia tärkeitä tutkimustehtäviä yhteiskuntatieteille, myös historiallisille yhteiskuntatieteille, kuten poliittiselle historialle.

Lopuksi keskustelu siirtyy Kettusen tuleviin eläkepäiviin. Onko mahdolliset suunnitelmat jo lyöty lukkoon? Ainakin tutkimustyö saa jatkoa: “Jotain ajatuksia tuleville projekteille on. Jotain sellaista, jossa kyse on valtiosta ja globalisoituvasta maailmasta. Minua kiinnostaa soveltaa erilaisia historiallisia lähestymistapoja – kuten käsitehistoriallista ja institutionalistista – näiden tutkimukseen.” P