VAIHDOSSA

Täällä metrossa maailman

Edellisenä päivänä minulta kysyttiin, että jännittääkö. Lähes miettimättä vastasin: ei, ei jännitä. Minä odotin. Keväällä 2019 olin istunut Amsterdamin lentokentällä, tällä kertaa suuntanani Yhdysvallat. Yliopistoni sähköpostiin kilahti mystinen viesti liikkuvuuspalveluilta. Vuoden päästä olisin jälleen täällä. Siinä oli jotain hassua symboliikkaa. Riemua. Myös aivan liian pian, reilun vuoden kuluttua maaliskuussa 2020 saisin myös jättää Amsterdamin globaalin pandemian takia. Mutta siitä tarinasta te kaikki olette varmasti kuulleet jo tarpeeksi. Lähdin siis Alankomaiden pääkaupunkiin, Amsterdamiin, tammikuun 2020 lopussa. Yliopistokseni valikoitui Vrije Universiteit Amsterdam, tuttavallisemmin VU. Poliittisen historian opiskelijana olin hassussa asemassa opintojen kannalta. Omassa polhon ylipistokiintiössämme meillä oli valittavana lähinnä klassista historiaa. Sitä en halunnut opiskella. Taas poliittinen historia itsessään usein sijoittui yliopistoihin, jotka kuuluivat politiikan ja viestinnän kiintiöihin. Siispä päätin tehdä vaihdossa jotain aivan muuta. Halusin valita aineen, jota ei HY:llä ainakaan sellaisenaan voinut opiskella. Niinpä valitsin VU:lta sota- ja ihmisoikeuksien kokonaisuuden sekä pari kurssia turvallisuus- ja maailmanpolitiikkaa. Nämä osoittautuivat parhaiksi kursseiksi, joita yliopistourallani olen päässyt käymään. Samalla vastassani oli myös ennennäkemätön työmäärä. Opiskelu Hollannissa on työlästä. Sitä on turha kaarrella tai koittaa silotella. Luennoille sai yleensä lukea noin sata sivua tieTeksti: Milja Kalliosaari

teellistä tekstiä, ja tämä toistui viikossa noin kuutisen kertaa. Sen ohella teimme erilaisia palautuksia, ryhmätöitä ja tutoriaaleja. Vaikka työmäärä tuntui toisinaan lähes käsittämättömältä, opin samalla enemmän kuin koskaan ennen. Toki jos nyt saisin päättää, ottaisin ehkä vaihtoon vähemmän työläitä kanditason kursseja ja jättäisin maisterikurssit majistereille. Amsterdam on kaupunkina monikasvoinen. Kaunis ja täynnä mahdollisuuksia. Lähes riemastuttava. Turisteja oli myös riittämiin. Oma kampuksemme sijaitsi Amsterdamin Vantaalla, Uilenstedessä. Vaikka kampus muistutti estetiikaltaan lähinnä Neuvostoaikaisia betonikolhooseja, oli siinä oma charminsa. Kampus on Euroopan suurin ja näin tekemistä tai seuraa ei koskaan joutunut etsimään kaukaa. Parin kilometrin päässä sijaitseva metsä, Amsterdam Bos, tuli myös kovin tutuksi. Parasta olikin hypätä pyörän selkään ja tutustua kaupunkiin satulan päällä. Koronakriisin takia jouduin, monen muun tapaan, lähtemään vaihdostani ennenaikaisesti. Opintoja suoritan tällä hetkellä kotoa käsin Tampereella. Silti, vaikka vaihtoni jäikin lyhyeksi, suosittelen ja vaalin sitä kokemuksena. Amsterdam tarjosi itselleni sopivan tasapainon raakaa ja rautaista akatemiaa, sekä kaikkea sitä hauskaa ja jännittävää riemua, jota Hollannilla on tarjota. Vielä palaan. Siihen asti kuitenkin kuuntelen haikein sydämin Eppuja. P teellistä tekstiä, ja tämä toistui viikossa noin kuutisen kertaa. Sen ohella teimme erilaisia palautuksia, ryhmätöitä ja tutoriaaleja. Vaikka työmäärä tuntui toisinaan lähes käsittämättömältä, opin samalla enemmän kuin koskaan ennen. Toki jos nyt saisin päättää, ottaisin ehkä vaihtoon vähemmän työläitä kanditason kursseja ja jättäisin maisterikurssit majistereille. Amsterdam on kaupunkina monikasvoinen. Kaunis ja täynnä mahdollisuuksia. Lähes riemastuttava. Turisteja oli myös riittämiin. Oma kampuksemme sijaitsi Amsterdamin Vantaalla, Uilenstedessä. Vaikka kampus muistutti estetiikaltaan lähinnä Neuvostoaikaisia betonikolhooseja, oli siinä oma charminsa. Kampus on Euroopan suurin ja näin tekemistä tai seuraa ei koskaan joutunut etsimään kaukaa. Parin kilometrin päässä sijaitseva metsä, Amsterdam Bos, tuli myös kovin tutuksi. Parasta olikin hypätä pyörän selkään ja tutustua kaupunkiin satulan päällä.

--Täältä kukkaloistosta Amsterdamin Ojat pullollaan pitkätukkiaan Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan

Suurvaltapolitiikkaa ja grönlantia vuonon varrella

Teksti ja kuvat: Eeva Honkonen

12 O len asettunut luokkahuoneen reunalle. Haluan nähdä jokaisen kurssin kymmenestä muusta opiskelijasta. Minun lisäkseni heistä neljä on vaihto-opiskelijoita, yksi tanskalaislähtöinen grönlantilainen ja viisi inuiittia, jotka ovat saapuneet opiskelemaan Nuukiin pääkaupungin ulkopuolelta. Ilmiö on tavallinen, sillä 16 000 asukkaan Nuukista hakeudutaan yleensä opiskelemaan Tanskaan parempien työ- ja opintomahdollisuuksien toivossa. Yliopiston noin 800 opiskelijasta 80% on naisia. Käsillä on ensimmäinen, tai joidenkin mittareiden mukaan toinen , kateeminen sukupolvi koko Grönlannin historiassa. Edelleenkin toisen asteen koulutuksen jälkeen paikalliset Arktinen elämäntyyli, inuiittihistoria, suurvaltapolitiikka jäämerellä ja ilmastonmuutos ovat olleet kiinnostuksen kohteenani viimeiset vuodet. Hakeuduin Ilisimatusarfi kin yliopistoon Grönlantiin vaihto-opiskelijaksi, koska uteliaisuuteni näitä teemoja kohtaan ei vain meinaa sammua. Sen lisäksi olen paatunut talvi- ja ulkoilmaihminen, joten haluni nähdä ja kokea arktiset vaellukset sekä sanoinkuvailemattoman kaunis, mutta karu luonto ei jättänyt vaihtoehtoa, vaan minun oli päästävä pohjoiseen.

perustavat perheen, etsivät työn ja vasta elämän löydettyä tasapainonsa kutsuu akateeminen maailma.

Pienen yliopiston resurssit ovat rajalliset, jonka vuoksi koulutustarjonta on edelleen suppeaa. Yli puolet yliopisto-opiskelijoista opiskelee opettajiksi ja loput aloista ovat liitännäisiä yhteiskuntaan ja sen kehittämiseen. Luonnontieteellistä, teknillistä tai lääketieteellistä koulutusmahdollisuutta Grönlannissa ei ole, minkä vuoksi autonominen alue on edelleen riippuvainen tanskalaisista työntekijöistään ja etenkin tanskalaisista rakenteista. Myös yliopiston henkilökunta on pitkälle ulkomaalaista. Itseasiassa en osaa nimetä yhtä tutkijatohtoria lukuunottamatta paikallista inuiittia, joka työskentelisi laitoksessa. Sen sijaan minunkin opettajiini kuuluvat meksikolainen taloustieteen professori, jonka opetuksessa saan oppia talouden kehityksestä arktisella alueella, sekä Euroopan politiikasta luennoiva Ranskan suurlähetystön Grönlannin vastaava työntekijä, (hassu fakta: Britannian brexit ei ole ensimmäinen EU-ero, vaan Grönlannilla oli oma gröexit jo vuonna 1985). Tanskalainen turvallisuuspolitiikan professori sekä suomenruotsalainen

yhteiskuntatieteiden professori jakavat kurssin arktisen alueen poliittisesta tulevaisuudesta. Tämän lisäksi olen saanut olla osana Grönlannin historiaa tanskalaisopettajan johdolla. Ensimmäistä kertaa yliopistossa opetetaan grönlannin kieltä englanniksi vaihto-opiskelijoille. Jo henkilökunnan taustat kertovat Grönlannista yhteiskuntana sekä koulutusjärjestelmästä. Kollektiivisuus on edelleen läsnä. Yliopistolla ei ole hierarkiaa nimeksikään ja jokaisella koulutuksesta huolimatta on oma ja tärkeä osansa yhteisössä ja yhteiskunnassa.

Kansainvälistyminen on näyttäytynyt 2000-luvulla myös arktisella alueella, mikä on tuonut mukaan kulttuurillisen muutoksen. Grönlanti on avautunut globaalisti ja siihen vaikuttavat muutkin voimat kuin viimeisen 299 vuoden historiankirjoituksesta vastanneet tanskalaiset. Grönlanti saavutti autonomian vuonna 2009, mikä on luonut uuden kehityssuunnan: traditionaalisuutta korostetaan entistä enemmän, mutta samalla kosmopoliittisuus ja sen tuomat mahdollisuudet kiehtovat. Suurvallat ovat enemmän ja vähemmän kallellaan pohjoiseen, mikä tekee Grönlannin 32 kansanedustajan eduskunnasta kokoaan selvästi merkityksellisemmän. Vaikka hallinnollinen valta onkin grönlantilaisilla, näyttäytyy postkolonialismi kaikkialla, eikä sitä pääse pakoon, vaikka usein paikalliset ovatkin väsyneitä uhriutumaan lähimenneisyytensä edessä. Mikään täällä ei ole täysin grönlantilaista, vaan assimilaatio on häivyttänyt inuiittiperinteitä ajan saatossa ja tanskalaistaminen näkyy jokaisessa pienessä yksityiskohdassa. Siksi viimeisten vuosien vauhdikas globalisaatio on tuonut henkisen helpotuksen inuiiteille. Ensimmäistä kertaa tanskalaisuudesta on luvallista päästää irti, vaikka samalla se tarkoittaakin oman kulttuurin asettamista alttiikisi muille vaikutteille.

Ihmiset, heidän tarinansa sekä luokkahuone ja muu opiskelu eivät saa jakamatonta huomiotani, sillä en onnistu hillitsemään silmiäni. Katseeni harhailee vähän väliä ulos suurista ikkunoista yliopistolla ja kotona. Näen aaltoilevalle vuonolle, jossa jäälautat hiljalleen seilaavat 1200 metriin ylettyvän vuoren edessä. Tunnen itseni onnekkaaksi saadessani viettää tämän kevään ennennäkemättömän kauniissa ja monin tavoin minua inspiroivassa ympäristössä. Koronavirus on vavisuttanut paikallista elämää täälläkin. Silti päätökseni jäädä vielä määrittelemättömän pitkäksi ajaksi saapuvan kevään keskelle tuntuu oikealta. Toivottavasti tilanne normalisoituu kuitenkin pikaisesti, jotta minäkin pääsen täältä kesän aikana kotiin. P

Politiikkaa ja politiikan puutetta Raamatun maisemissa

Halusin lähteä Lähi-itään vaihtoon, sillä olin kiinnostunut arjesta pommi-iskukuvien ulkopuolella. Kun luin uudesta vaihto-opintosopimuksesta Palestiinalaisessa yliopistossa Länsirannalla, innostuin heti mahdollisuudesta. Kuten varmasti jokainen valtsikanmielinen alueelle matkaava, halusin yrittää ymmärtää sitä, mistä länsimaisessa valtavirran mediassa puhutaan puhuttaessa Israelin ja Palestiinan yli 70 vuotta kestäneestä konfliktista. Aloitin tammikuun lopussa opinnot kuuluisassa Birzeitin yliopistossa, jonka kaunis kampus sijaitsee Birzeitin kylässä pääkaupungin Ramallahin lähistöllä. Olin äärimmäisen tyytyväinen kurssivalintoihini. Modernin ja nykyarabiajattelun kurssilla keskustelimme esimerkiksi sektarianismin ja länsimaiden vaikutuksesta arabimaailmaan. Kurssilla palestiinalaiskysymyksestä käsittelimme Israelin Palestiinassa harjoittamaa vesi- ja ympäristö”politiikkaa”. Yritimme myös pohtia päämme puhki ratkaisua palestiinalaispakolaisten paluuoikeuteen. Loputtomien keskustelujen venyttämiltä luennoilta niin opettajat kuin oppilaatkaan eivät olisi malttaneet lähteä viikonlopun viettoon. Lisäksi opiskelin palestiinalaista arabian dialektia neljästi viikossa, mikä helpotti huomattavasti vilkkaalla vihannestorilla käymistä. Aloitin sopivien englanninkielisten kurssien puutteessa yllättäen myös ranskan Teksti ja kuvat: I.K.

Yliopiston kirjaston sisäänkäynti.

opiskelun, mikä osoittautui loistavaksi valinnaksi: oppitunnit olivat käytännössä puoliksi arabiantunteja minulle, minkä lisäksi pääsin opiskelemaan paikallisten opiskelijoiden joukossa. Israelin vuonna 1967 aloittama miehitys ei ole menneisyyden haamu, vaan rajoittaa konkreettisesti miljoonien palestiinalaisten elämää päivittäin. Eräs tuttuni ei ole saanut Israelin viranomaisilta oikeutta palata kotipaikkakunnalleen Gazaan perheensä luo 20 vuoteen. Yhtenä aamuna vaihto-opiskelijaystäväni heräsi kyynelkaasuun oven ulkopuolella, kun israelilainen sotilastankki haki hänen naapuristaan jonkun vankilaan. Maaliskuun alussa muutaman kilometrin päässä kampukseltamme Israelin raivaustraktori jyräsi palestiinalaisen vangin perheen talon maantasalle, vaikka tällaiset kollektiiviset rangaistukset on kielletty kansainvälisessä laissa. Siinä missä miehitys on läsnä palestiinalaisten elämän pienimmissä yksityiskohdissa, vapaapolitiikka loistaa poissaolollaan. Sen jälkeen, kun Hamas voitti vaalit vuonna 2006, koko Palestiinan ainoat demokraattiset vaalit on käyty Birzeitin yliopistomme opiskelijaedustuston jokakeväisissä vaaleissa. Koronapandemian vuoksi en kirjoita tätä juttua Ramallahin asuntoni parvekkeelta, josta kirkkaalla säällä näkyi Tel Avivin pilvenpiirtäjät, vaan istun Konalassa mäntyjen ja rusakoiden keskellä. Kansainvälisen yhteisön välinpitämättömyyttä murehtiessa on helppo vaipua epätoivoon tilanteen paranemisesta Palestiinassa. Miehityksen varjostamaa lapsuutta ja nuoruutta eläneen paikallisen ystäväni sanat luovat kuitenkin uskoa: “Kaikesta huolimatta ymmärrän, että tavallinen israelilainen ja poliitikko tai sotilaskomentaja eivät ole sama asia. Vaikka minulla on epäilykseni, olen valmis kohtaamaan israelilaisen nuoren ihmisenä.” Kuuntelen häntä ihaillen. Jos kolmannen polven palestiinalaisnuori pystyy tällaiseen ajatteluun, toivoa on. P

15 Pätkä erottelumuuria läheltä Jerusalemia, palestiinalaisittain Al-Qudsin kaupunki.