KUN TULEVAISUUS LOPPUI

Kun tulevaisuus loppui Jäikö kuumatkailu 1960- ja 70-lukujen ilmiöksi?

30 M uutama kappale sanomalehden sisäsivuilla. Niin mitättömästi maailman ensimmäisen satelliitin Sputnik I:n laukaisusta aluksi uutisoitiin Neuvostoliitossa lokakuussa 1957. Uutisen levitessä maailmalle laukaisun merkitys alkoi pikkuhiljaa valjeta. Mielikuvituksettomasti satelliittia tarkoittavalla Sputnik-nimellä varustettu tekokuu oli odotettua kovempi isku lännen julkisuuskuvalle. Neuvostoliitto vaikutti olevan nyt Yhdysvaltoja edellä teknologisessa kehityksessä, mikä sai aikaan massiivisen vastareaktion. Tämä reaktio johti Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton avaruuskilpaan, Yhdysvaltojen avaruusvirasto Nasan sekä asevoimien tutkimusorganisaatio DARPA:n perustamiseen ja vei kylmän sodan avaruuteen asti. Vaikka Neuvostoliitto sai vielä useita erävoittoja saamalla niin koiran kuin ihmisenkin ensimmäisenä avaruuteen, alkoi peli kääntyä lopulta Yhdysvaltojen voitoksi. Massiivisen kansallisen ponnistuksen myötä astronautit Neil Armstrong ja Buzz Aldrin tallustelivat Kuun pinnalla jo heinäkuussa 1969. Sitä seuraavien kolmen ja puolen vuoden aikana ihmisiä laskeutui Nasan Apollo-ohjelman saattelemana Kuun pinnalle vielä viidesti. Vuonna 1972 Apollo-ohjelma kuitenkin päätettiin lakkauttaa – vielä nopeammalla tahdilla kuin se oli alkanut. Koko ihmiskuntaa odottanut avaruusmatkailun aikakausi paljastuikin vain harhaksi, joka haihtui jännityksellä odottavien silmäparien edessä savuna ilmaan. Kuulennot ovat oivallinen esimerkki historian epälineaarisuudesta. Kuulentojen aikaan näytti siltä, kuin maailma olisi siirtymässä uuteen aikakauteen, jolloin avaruus

matkailusta tulisi arkipäivää. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii vuonna 1968 ilmestynyt Stanley Kubrickin elokuva 2001: Avaruusseikkailu, jonka vuosituhannen alkuun sijoittuvassa maailmassa avaruusmatkailu on jo huomattavan pitkälle kehittynyttä. Kuitenkin kuulentojen jälkeisinä vuosikymmeninä avaruusmatkailun tulevaisuus vaikutti pysähtyneen menneeseen, jääden jumiin 1970-luvun alkuun. Nyt, lähes viisikymmentä vuotta myöhemmin, Kuussa ei ole käynyt vieläkään uusia ihmisiä. Kuukävely jäi kahdentoista yhdysvaltalaismiehen etuoikeudeksi. Mikä sai kuumatkat loppumaan? Syyt ovat varsin ilmeiset. Kuusta ei lopulta löytynyt mitään erityisen helposti hyödynnettävää, joten valtavan kalliille projektille ei löytynyt merkittäviä perusteita. Samalla sisäpoliittiset paineet olivat alkaneet vaatia Nasan saamia rahavirtoja kansalaisia lähemmin koskettaviin tarkoituksiin. Ensimmäiset ihmiset oli saatu Kuuhun, ja he olivat yhdysvaltalaisia. Neuvostoliiton jo yli vuosikymmenen jatkunut etumatka avaruudessa oli päättynyt ja Yhdysvaltojen etuasema onnistuttu todistamaan maailmalle. Toisaalta kuumatkojen lopettamisen taustalla oli myös Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen liennytyksen aikakausi, joka vähensi painetta teknologiseen rehvasteluun. Viimeinen Apollo-ohjelman virallinen lento olikin molempien maiden avaruusohjelmien Apollo-Sojuz -yhteislento vuonna 1975, jonka aikana Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen alukset telakoituivat toisiinsa Maata kiertävällä radalla – toimien jonkinlaisena kosmisena kädenpuristuksena supervaltojen välillä. Tämä yhteistyö

tunut kenttä mukailee tarkasti laajempia muutoksia maailmanjärjestyksessä: kaksinapaisesta maailmasta ollaan siirrytty monenkeskiseen maailmaan, jossa yksittäiset suuryritykset kilpailevat jo valtioillisten toimijoiden kanssa. Mutta miksi vuosikymmenet kiinnostusta herättämätön Kuu on taas avaruusmatkojen kohteena? Taustalla on ainakin pyrkimys Marsiin, jota varten järjestöt ja yritykset tarvitsevat paikan kokeilla tekniikkaansa. Noin kolmen vuorokauden matkan päässä oleva Kuu on ymmärrettävästi helpompi kohde kuin Mars, johon yhdensuuntainen matka kestää puolesta vuodesta vuoteen. Myös Kuun omat luonnonvarat herättävät yhä suurempaa kiinnostusta. On mielenkiintoista nähdä miten näitä luonnonvaroja tullaan tulevaisuudessa jakamaan, sillä kiinnostuneita varmasti riittää. Onneksi tilanteeseen ollaan valmistauduttu ja vieläpä varsin aikaisin. Jo vuonna 1967 voimaan tullut Ulkoavaruuden sopimus nimittäin määrittelee koko ulkoavaruuden – taivaankappaleet mukaan luettuna – ihmiskunnan yhteiseksi omaisuudeksi. Täysin viattomasta toiminnasta ei avaruuden valloituksessa kuitenkaan ole kyse. Joulukuussa 2019 presidentti Donald Trump ilmoitti avaruusvoimien perustamisesta osaksi Yhdysvaltojen asevoimia. Aseellisen toiminnan laajentamiseen avaruuteen pyrkivät myös ainakin Venäjä ja Kiina. Käytännössä Yhdysvaltojen avaruusvoimat huolehtii vielä vain omien satelliittiensa puolustamisesta ja tarvittaessa toisten satelliittien tuhoamisesta. On kuitenkin mahdollista, että avaruusvoimien toiminta-alue laajenee lopulta myös Kuuhun, varsinkin jos nykyiset Kuuhun liittyvät suunnitelmat toteutuvat. Tulevaisuudessa rauhan edistämisestä täytyy pitää siis huoli myös avaruudessa. Vaikka mahdollinen tulevaisuuden aseellinen konfl ikti esimerkiksi Kuussa olisi todennäköisesti lähinnä materiaalista sodankäyntiä, voisi suurvaltojen konfl ikti levitä tuhoisasti maapallolle. Eloton, kraatterien täplittämä pinta olisi hyvä pitää kuitenkin yksinomaan Kuun tunnusmerkkinä.P Teksti: Janne Yrjö-Koskinen Kuvitus: Klemen Vrankar, Unsplash loi etukäteen pohjaa myös kansainvälisen avaruusaseman ISS:n syntymiselle vuosituhannen vaihteessa. Kiinnostavaa kyllä, vaikka avaruuskilvassa oli kyseessä idän ja lännen välinen teknologinen ja statuksellinen kamppailu, esiteltiin se samaan aikaan ihmiskunnan yhteisenä projektina. Ei ole lainkaan yhdentekevää, että Neil Armstrong sanoi maailmankuulussa televisiolähetyksessä ensi askelmansa Kuun pinnalla olevan valtava harppaus juuri ihmiskunnalle, eikä pelkästään Yhdysvalloille. Ihmiskunnasta puhuminen voidaan toki nähdä myös Yhdysvaltojen pyrkimyksenä määritellä itsensä koko ihmiskunnan eturintamana, mitä se varmasti myös aktiivisesti tekikin. Tietyllä tavalla juuri ihmiskunnan tulevaisuuden määrittelemisestä oli kylmässä sodassa lopulta kysymys. Kuitenkin avaruuteen liittyvissä asioissa ihmiskuntaa on yleisesti varsin tavallista käsitellä yhtenä kokonaisuutena. Ympäröivän avaruuden tiedostaminen tuntuu saavan meidät luonnollisesti käyttämään koko maapallosta muotoa “me”. Tähän yhteishengen luomiseen voi olla myös tarvetta. Nyt jo edesmenneen fyysikon Stephen Hawkingin mukaan ihmiskunnan täytyy pian asuttaa uusi taivaankappale ihmislajin ja jopa koko elämän selviämisen varmistamiseksi. Jos koko universumissa elämää on sattunut syntymään vain meidän planeetallamme, ei kuulosta lainkaan perusteettomalta kokea vastuuta tämän elämän liekin ylläpidosta. Kuun valloittaminen voisi olla avaruuteen elämää levittävän laajenemisen kannalta luonnollinen seuraava askel, ainakin jos Nasaa käy uskominen. Nasalla on nimittäin jo käynnissä Apollo-jumalan sisaren mukaan nimetty Artemis-ohjelma, jonka tarkoituksena on viedä seuraavat ihmiset Kuuhun vuoteen 2024 mennessä. Samaan aikaan Nasan ja Venäjän avaruusjärjestö Roscosmoksen rinnalle on noussut laaja joukko erilaisia toimijoita, viimeisimpänä erilaiset kaupalliset yritykset, kuten SpaceX ja Blue Origin. Tästä joukosta Kuuhun liittyviä suunnitelmia on ainakin molemmilla edellä mainituilla yrityksillä sekä Kiinan ja Intian avaruusjärjestöillä. Avaruusjärjestöjen laajen

Ympäröivän avaruuden tiedostaminen tuntuu saavan meidät luonnollisesti käyttämään koko maapallosta muotoa “me”.