USKONSOTURIT

Prahan Vanhankaupungin liepeillä kohoavalla kukkulalla seisoo massiivinen pronssinen ratsastajapatsas. Se muistuttaa tšekkiläisiä ajasta, jolloin Tšekki nousi oman uskonsa puolesta kapinaan kirkkoa, keisaria ja kuningasta vastaan, ja pakotti nämä nöyrtymään.

22 P olttava heinäkuun aurinko korvensi yhtä keskisen Euroopan mahtavista kaupungeista. Kuumuudesta huolimatta Prahassa oli kaikkea muuta kuin rauhallista. Papit saarnasivat kirkon korruptiota vastaan, levittäen neljä vuotta aikaisemmin kerettiläiseksi tuomitun ja roviolla poltetun Jan Husin sanaa kansalle. Paavi oli yrittänyt tukahduttaa Tšekin kuningaskunnassa vellovan kapinamielialan hyökkäämällä sen henkisen johtajan kimppuun, mutta turhaan. Liike oli vain saanut tšekit raivon valtaan ja nyt lähes koko valtakunnan kirkonmiehet olivat kääntyneet teloitetun Husin seuraajiksi. Ainoa asia, joka esti koko kuningaskuntaa – Husin opetukset itseensä imeneitä aatelisia myöten – syöksymästä avoimeen kapinaan kirkkoa ja keisaria vastaan oli juoppoudestaan ja arvostelukyvyn puutteestaan tunnettu kuningas Václav IV. Praha oli ruutitynnyri valmiina räjähtämään. Enää tarvittaisiin joku sytyttämään se. Jan Želivský vietti iltapäiväänsä tapansa mukaan saarnaten yhdessä kaupungin kirkoista. Tämän sunnuntain saarna oli kuitenkin kaikkea muuta kuin tavanomainen. Kuningas oli ai

30. heinäkuuta 1419

Teksti: John Helin

kaisemmin antanut käskyn karkottaa kaikki Jan Husin seuraajat kaupungista. Monia hussiitteja oli vangittu, ja nyt Želivský saarnasi tulta ja tulikiveä. Voimakkaalla retoriikallaan mies maalasi kuulijoiden mieliin kuvia pian koittavasta maailmanlopusta, Harmageddonista ja Paavin istuimella istuvasta antikristuksesta. Miehestä, joka tuomitsi miehen oppi-isän kuolemaan. Maailmanloppuun skeptisestikin suhtautuvia toki riitti, mutta tunti Želivskýä kuunnellen käänsi kovimmankin jääräpään. Tärkeintä Želivskýssä kuitenkin oli se, että mies messusi tšekiksi ja kansa kerääntyi kuuntelemaan alati kasvavana laumana. Saarnan viimeisten tavujen kaikujen hiipuessa Želivský lähti määrätietoisesti suuntaamaan kohti kaupungintaloa, jossa hänen uskonveljiään pidettiin vankeina. Väkijoukko seurasi perässä hampaisiin asti aseistettuna. Hussiitit vapautettaisiin, keinolla millä hyvänsä. Neuvosto ei kuitenkaan jostain syystä suhtautunut iltapäiväänsä häiritsemään ilmestyneeseen väkijoukkoon suopeasti. Kuningas oli paavia tyynnytellessään koonnut neuvoston katolilaisista, jotka nyt vastasivat kapinahenkis

ten hussiittien vaatimuksiin kaikella asemansa edellyttämällä arvovallalla ja vakavuudella: heittelemällä kiviä kaupungintalon ikkunoista. Yksi kivistä osui saarnaajaan ja tilanne riistäytyi käsistä kostonhimoisen väkijoukon tunkeutuessa kaupungintaloon. Neuvoston jäsenet tajusivat virheensä viimeistään puolimatkassa maahan samaisista ikkunoista. Ne, jotka selvisivät norsunluutornista koetusta ilmalennosta hengissä, hakattiin raivostuneiden moukkien toimesta hengettömiksi kaupungintalon edustan kiveyksellä. Alle kolme viikkoa myöhemmin Kuningas Václav kuoli metsästysretkellä ja kuningaskunta syöksyi kaaokseen.

Paavi ja papinretale

Miten heinäkuun kapinaan päädyttiin? Kaiken aloitti Husinecin kaupungissa syntynyt Jan Hus, köyhän perheen poika joka päätti ryhtyä papiksi. Pappisvihkimyksensä jälkeen Hus alkoi nopeasti kritisoimaan katolista kirkkoa ja sen toimintatapoja. Oman osansa kritiikistä saivat niin ehtoolliskäytännöt, Napoliin suuntautunut ristiretki kuin anekauppakin. Prahan Kaarlen yliopiston rehtorina toiminut Hus joutui opetuksistaan kuitenkin vaikeuksiin kuninkaan ja kirkon kanssa – kansan kuunnellessa hieman liiankin tarkasti teologin kritiikkiä ja polttaessa Paavin anekaupasta antamat määräykset. Asemansa takia hänen ajatuksensa toisaalta kantautuivat koko Tšekin alueelle yliopiston oppilaiden lähtiessä pappisvirkoihin ympäri valtakuntaa. Vaikka Hus pyrkikin tekemään rauhan, ei kirkko suostunut minkäänlaisiin myönnytyksiin Husin teologisia kantoja kohtaan. Kirkon uhatessa kieltää koko Prahalta jumalanpalveluksissa käynnin, Hus päätti vetäytyä maaseudulle, mutta jatkoi kirjoittamistaan ottaen paljon vaikutteita (pian kerettiläisiksi tuomittavista) John Wycliffen kirjoituksista. Tämä ei Paaville sopinut. Hus kutsuttiin Konstanzin kirkolliskokoukseen, jossa Sigismund, saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija, oli taannut hänen turvallisuutensa. Toisin kuitenkin kävi: kirkonmiehet vangitsivat Husin, tuomitsivat tämän kerettiläiseksi ja polttivat hänet roviolla.

Rooman kuningas

23 Vaikka vuoden 1419 hussiittikapinan juurisyynä onkin juuri Jan Husin marttyyrikuolema roviolla ja sen aiheuttamat jännitteet, ei myöskään kapinasta puhuttaessa voida ohittaa toista siihen johtanutta henkilöä: Unkarin kuningasta, saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijaa ja kuningas Václavin veljeä: tulevaa keisari Sigismundia, samaa miestä, joka oli luvannut taata Jan Husin turvallisuuden Konstanzin kirkolliskokouksessa. Hän lausui kirkolliskokouksessa kuolemattomat sanat: ”Minä olen Rooman kuningas ja olen kieliopin yläpuolella”. Sigismundin epäonnistuminen Husin hengen suojelemisessa ajoi hänet suoraan törmäyskurssille monen tšekin kanssa. Hussiitit aatelisesta kadunmieheen mielsivät epäonnistumisen osoituksena siitä, ettei Sigismundiin voinut luottaa. Jan Husin kuoleman jälkeisinä vuosina Sigismund vahvisti heidän näkemystään painostamalla veljeään, Václav IV:tä, ottamaan kovat toimet käyttöön hussiittien kitkemiseksi. Sigismundilla ei sinänsä ollut sananvaltaa Tšekissä, joten hänen suhtautumisellaan

24 hussiitteihin ei ollut kovin suurta arvoa. Matkassa oli vain yksi mutka: Václav IV oli lapseton ja kruununperijänä hääri periaatteessa Sigismund. Vaclavin kuollessa Tšekin hallitsijan titteli siirtyisi siis hänelle. Kruununperimyksestä oli kuitenkin kiistaa: Sigismundin mielestä kruunu kuului ilman muuta hänelle. Tšekkiläiset aateliset eivät kuitenkaan tunnustaneet Sigismundia kuninkaakseen: tavan mukaan Tšekin kuningas valittiin vaaleilla, vaikkakin muodollisesti, ja he eivät aikoneet valita Sigismundia.

Tšekinmaan Odin

Maaliskuussa 1420 maan sisäinen konflikti laajeni Paavin julistaessa ristiretken tšekkiläisiä kerettiläisiä vastaan. Ristiretken johdossa istui Sigismund. Kapinallisten tilanne näytti pian synkältä. Sigismundin armeija koostui ammattilaisista; aatelisista ja palkkasotureista ympäri keisarikuntaa, jotka Sigismund oli ostanut toteutumattomia kruunajaisia varten kerätyillä varoilla. Kaiken kaikkiaan tulevan keisarin armeijassa marssi 60 000 sotilasta, ja se oli matkalla suoraan Prahaan. Kaupunkia puolustamaan hussiitit saivat kerättyä 12 000 – 30 000 miestä. Käsityöläisiä ja talonpoikia, jotka eivät olleet koskaan koskeneet aseeseen. Heinäkuussa 1420 oli kulunut lähes päivälleen vuosi Želivskýn käänteentekevästä saarnasta, kun Sigismund päätti murskata Prahan puolustuksen. 8000 ratsastajaa ylitti Vltava-joen tarkoituksenaan vallata Vitkov-niminen kukkula kapinallisilta. Sen linnoitetulla laella oli ritareja vastassa 80 kevyesti aseistettua hussilaiskapinallista, tukenaan vain uskonsa – ja Jan Žižka. Žižka ei ollut uusi hahmo kapinallisten keskuudessa: hän oli ollut yksi niistä miehistä, jotka tunkeutuivat kaupungintaloon edellisenä kesänä. Hän ei myöskään ollut kovin perinteikkään näköinen vallankumoussankari. Yksisilmäinen ja kuusikymppinen Žižka oli toiminut Baijerin kuningattaren kamariherrana ja taistellut puolalaisten rinnalla Grunwaldin taistelussa saksalaista ritarikuntaa vastaan kymmenen vuotta aikaisemmin. Pian hänestä tulisi tšekkiläinen legenda. Paahtavan kuumassa kesäauringossa Sigismundin kahdeksantuhatta ratsastajaa taistelivat tiensä ylös viinitarhojen peittämiä rinteitä. Ylivoimastaan huolimatta eteneminen oli vaikeaa. Viinitarhat rajoittivat hyökkääjien liikkeitä, ja kukkulan jyrkät rinteet loivat omat vaaratilanteensa monien ritarien tippuessa alas. Žižkan 80 talonpoikaa taistelivat urheasti satakertaista ylivoimaa vastaan, mutta turhaan. Linnoite toisensa jälkeen jäi hyökkääjien käsiin, kunnes jäljellä oli enää tukeista tehty mökki. Žižka käytti viimeisen korttinsa. Läheltä Prahasta lähetetyt vaatimattomat lisäjoukot heitettiin taisteluun Sigismundin väsyneitä sotilaita vastaan. Jousilla ja maataloustyökaluilla aseistautuneet kapinalliset kävivät raivoisaan vastahyökkäykseen huutaen taisteluhuutojaan.

Raskaasti aseistetut sotilaat pakenivat kapinallisten hyökkäyksen edessä. Vain tunnin taistelun jälkeen Sigismundin yritys murs kata kapina oli tehty tyhjäksi yhden miehen ja marttyyrikuolemansa hyväksyneiden talonpoikien toimesta.

"Jousilla ja maataloustyökaluilla aseistautuneet kapinalliset kävivät raivoisaan vastahyökkäykseen huutaen taisteluhuutojaan."

Tulevina vuosina Žižka murskaisi Sigismundin armeijat uudestaan ja uudestaan käyttäen nerokkaasti hyväkseen uusia ruutiaseita ja vankkureista rakennettuja linnakkeita. Žižkan lipun alla hussiitit eivät häviäisi ainuttakaan taistelua Rooman kuninkaalle, Paaville tai kenellekään muullekaan, joka pyrki sammuttamaan Jan Husin sytyttämän liekin Tšekissä.

Kaiken hyvän loppu

Sigismund tunnusti ristiretkensä epäonnistuneen, mutta se ei lopettanut hänen pyrkimyksiään. Kaiken kaikkiaan hussilaiskapinallisia vastaan lähetettiin viisi ristiretkeä, joista hussilaiset löivät jokaisen takaisin. Kapinalliset hyökkäilivät Puolaan ja Unkariin saavuttaen vaihtelevaa menestystä. Monien muiden vallankumousliikkeiden tapaan kuitenkin myös hussilaiset ajautuivat sisäisiin ristiriitoihin ja lopulta sisällissotaan. Maltilliset kapinalliset liittoutuivat lopulta saksalaisten kanssa vastineena oikeudesta harjoittaa uskontoaan. Paavi nieli samalla ylpeytensä ja epävirallisesti tunnusti hussilaisten oikeuden omaan uskontoonsa. Sigismund ei kuitenkaan koskaan todella hallitsisi Tšekkiä. Hän kuoli vuonna 1437, Pyhän saksalais-roomalaisen keisari kunnan keisarina. Vaikka rauha solmittiinkin jo 1436, rauhoittui kapinahenki vasta 15 vuotta Sigismundin kuoleman jälkeen, kun maan kuninkaaksi kruunattiin Jiří Poděbrad, tunnustuksellinen hussilainen. Mutta mitä tapahtui kapinan alkuun sysänneille saarnaajille ja uskonsotureille?

25 Kapinalle alkusysäyksen antanut Jan Želivský ei saanut nauttia kauaa asemastaan kapinaliikkeen kasvoina. Saarnaaja kuoli jo vuonna 1422 hussiittien sisäisissä välienselvittelyissä. Ironista kyllä, hän joutui Prahan hussilaisen kaupunginneuvoston vangiksi ja lopulta teloitetuksi. Jan Žižkasta tuli Hussilaisliikkeen symboli ja johtohahmo, mutta hän jäi kui tenkin väärälle puolelle kapinaa: hänestä tuli fundamentalististen taboriittien johtaja. Žižkan maine riitti kuitenkin yhdistämään kinastelevat lahkot saman lipun alle aina Sigismundin tai Paavin iskiessä kyntensä Tšekkiin. Vaikka Žižka sokeutui täysin kapinan aikana, hän jatkoi armeijansa voitokasta johtamista taistelusta taisteluun. Kolmen rajun kapinavuoden jälkeen Žižkan onni kuitenkin hiipui, ja lopulta hän kuoli ruttoon vuonna 1424. Jumalan käsi teki lopulta sen, mihin Sigismund ei pystynyt. Kaikesta tästä huolimatta hussilaisten aika loppui lyhyeen. 1500-luvun protestanttinen reformaatio, jonka innoittajana Jan Hus oli omalta osaltaan toiminut, toi mukanaan myös katolisen vastauskonpuhdistuksen. Lähes kahdensadan hussilaisten hallitseman vuoden jälkeen tšekit viimein lyötiin 30-vuotisen sodan alkumetereillä Valkeavuoren taistelussa, ja Tšekki liitettiin osaksi Habsburgien keisarikuntaa. Jan Husin ja hänen seuraajiensa tarina ei kuitenkaan lopu siihen. He jäivät elämään sinä kalliona, jolle tšekkiläinen identiteetti Habsburgien hallitsemien vuosisatojen aikana rakennettiin. Maan itsenäistyessä hussilaissankarit nousivat kansan itsenäisyyskamppailun symboleiksi, ja natsien miehityksen alla ne toimivat jälleen vastarinnan innoittajina. Toisen maailmansodan jälkeen Jan Žižkalle pystytettiin ratsastajapatsas Vitkovin kukkulalle, jossa se toimi ylpeänä tšekkiläisyyden symbolina läpi pitkien sosialismin vuosien. Vaikka Tsekki onkin nykyään tunnettu Euroopan ateistisimpana maana, on paavin valtaa ja keisaria vastaan nousseilla kapinallisilla yhä paikka tšekkiläisten sydämissä ja Pronssinen uskonsoturi vartioi yhä kaupunkiaan Prahan ylle kohoavalta kukkulalta.P