Poleemi 4/22

MOT ARBETSLIVET MED YKA

YKA är fackförbundens föregångare och med dig på resan in i arbetslivet.

Vi hjälper dig att hitta karriäralternativ och att utveckla din yrkesidentitet

Vi övervakar blivande samhällsvetares intressen Vår verksamhet är gemenskaplig: YKA:s medlemmar träffas på evenemang, inom studentverksamheten, i kamratnätverk, i lokalföreningarna och inom mentorverksamheten

Läs mer: yka.fi/sv

Vi bygger samhället tillsammans

AJANKOHTAISTA

6.12. ITSENÄISYYSPÄIVÄ

Tiedät kyllä mikä<3 Ja tämä, vuoden viimeinen Poleemi!

YHIKSEN PIKKUJOULUT 12.12. Taas on se aika vuodesta, kun saa kaivaa tonttulakit ja glögit esille! Polho ja Taso kokoavat jälleen opiskelijat ja henkilökunnan yhteisiin pikkujouluihin – vihdoin taas zoomajan jälkeen livenä! Luvassa vapaan seurustelun lisäksi yhteistä ohjelmaa kotoisassa Kuppalassa.

15.12. VAALIPANEELI

Katseet kääntyvät jo ensi vuoteen ja vaaleihin! Tiedekulmassa torstaina 15. joulukuuta kello 17.30 alkaen tapahtuu varaslähtö vuoden 2023 eduskuntavaaleihin Kumouksen ja Helsingin YK-nuorten järjestämän vaalipaneelin muodossa. Paneelissa ovat edustettuina jokainen Helsingin vaalipiirin neljästä suosituimmasta puolueesta. Poleemi odottaa mielenkiinnolla keskustelua!

LUKUKAUSI LÄHESTYY LOPPUAAN!

Ei enää kauaa ennen kuin saamme kirmata pimeään harmaaseen vapauteen viettämään joululomaa. Rutkasti tsemppiä ja jaksamista kaikille vielä tähän viimeiseen rutistukseen, sekä riemukasta joulunodotusta, nauttikaa!

13 Kypros 16 Saamelaiskäräjät 18 Hypertodellisuus 21 Luokkayhreiskunta 24 Nato 26 Laululiike

Ajankohtaista

Sisällysluettelo

Vieraileva pääkirjoitus

Polhon hallitus 2023

Puheenjohtajan esittely

Eduskuntavaalipaneeli

Twitter-palsta

sisällys: ajankohtaista

Pressan terkut

Mielenterveysmanifesto

Yhis Berliinissä

VOOsse

Torspon syksy

Itsenäisyyspäivän pöytäjuhla 30 vuotta

Läsnäolopakko

Fuksimökki

Horoskooppi

Päätoimituksen terkut

Pelasta, Poleemi!

Päätoimittajat Axel Kukkurainen, Tytti Ruusunen, Vivian Wesslin Taitto Päätoimitus Kansi Anni Koikkalainen Kirjoittajat Päätoimitus, Veera Ahlgren, Juhana Aunesluoma, John Helin, Samppa Jokelainen, Helena Kilpeläinen, Anni Koikkalainen, Otso Metsola, Ilari Mäkelä, Nelli Nokelainen, Tomas Roisen, Sampsa Vaitoja Kuvitus Päätoimitus, John Helin, Otto Hormio, Milja Jokela, Anni Koikkalainen, Jemina Kulju, Armas Weselius, Pixabay, Unsplash Paino Tikkurilan paino, Painos 100 kpl. Printin ISSN 1235-4112. Verkkojulkaisun ISSN 2242-9514. Palaute poleemilehti@gmail.com tai instagram @poleemilehti, Julkaisija Poliittisen historian opiskelijat Polho ry. Poleemi saa HYY:n ainejärjestölehtitukea

KANNANOTTOJA OPISKELIJA-ELÄMÄSTÄ: s. 38

Keskustelua läsnäolopakosta yliopistolla

Koronan jälkeisessä ajassa opiskelijat elävät lähija etäopetuksen murroksessa. Veera Ahlgren pohtii yliopistoelämän muuttumista ja vanhojen tapojen merkitystä. s. 12

Väsyneen opiskelijan puolesta - Vivian Wesslin

Pääkirjoitus saatiin tähän numeroon vierailevalta taholta: Poliittisen historian professori Juhana Aunesluomalta.

Lue hänen ajatuksiaan maailmantilanteesta ja historiatietoisuudesta sivulta 6.

s. 16

Oikeusvaltioon kuuluvat myös alkuperäisasukkaiden oikeudet Yhmufuksi Ilari Mäkilä kirjoittaa viimeaikoina paljon puhuttaneesta saamelaiskäräjälaista.

päätoimitus muistelee vuottaan Poleemissa s. 44

s. 42

Porttolaisen HORO_skooppi Life Coach Marja Merja palaa jälleen - tällä kertaa tarjotaan astrologista tietoa rakkauselämään littyen!

s. 31 Polhopappa merellä Vanha polemisti jälleen vauhdissa - lue 2023 Vuoden yhteiskuntatieteilijän mietteitä VOO:n risteylystä.

Historia tulee esiin

Venäjän helmikuussa 2022 aloittama hyökkäyssota kulkee kohti yksivuotispäiväänsä. Historiantutkijoilta kysytään usein, mitä sodassa seuraavaksi tapahtuu. Kysymys on hankala – emme oikein edes tiedä, mitä nyt tapahtuu tai mitä sodassa tähän asti on tapahtunut. Kyse on elävästä historiasta, joka muuttuu kaiken aikaa ja jota tulee joka päivä lisää. Sumun keskeltä hahmottuu silti sodan tarina, jolla on oma rytminsä. Suuremmat käänteet, kuten Hersonin kaupungin vapautus marraskuun alussa, jäsentävät muutosta. Muutoksen suunnista ja tahdista hahmottuu sodan nykyhetkessä kiinni oleva historia. Tapahtumat eivät itsestään muutu historiaksi. Historiaa syntyy asioita ja tapahtumia historiallistamalla. Akateemiset, yliopistoissa työskentelevät historiantutkijat ovat omalta osaltaan mukana tässä prosessissa. Kokonaisuuteen nähden osuus on vaatimaton, kuten äskettäin edesmennyt poliittisen historian emeritusprofessori Jorma Kalela oppilaitaan muistutti. Historia syntyy ja elää ihmisten historiatietoisuudessa. Asiat ja tapahtumat muuttuvat ihmisten mielissä historiaksi, kun niihin kytketään historiaan liittyviä merkityksiä. Historiaa on siis se, mitä pidetään historiana.

Miten tuo historiatietoisuus kehittyy ja ilmenee, on sekä yksilö- että kollektiivitason ilmiö, josta tiedämme tutkijoina edelleen aivan liian vähän. Vielä vähemmän tiedämme siitä, mikä merkitys historiatietoisuudella eri tilanteissa on. Näemme kaiken aikaa esimerkkejä siitä, miten historiatietoisuuteen pyritään vaikuttamaan ja miten sitä yritetään hyödyntää esimerkiksi poliittisessa vallantavoittelussa tai sodan oikeuttamisessa.

Vaikuttaa siltä, että sodan riehuessa historiatietoisuus tiivistyy. Sodan aiheuttama järkytys toimii kuin valtameren laskuvesi. Veden alta tulee esille kaikenlaista: meren pohjan muotoja, pois heitettyjä tavaroita, meren pohjassa viihtyviä otuksia. Sota tekee aiemmin näkymättömän näkyväksi. Esiin tulee asia nimeltä historia.1

Historiatietoisuuden tiivistyminen voi merkitä vanhojen pelkojen paluuta. Jotkin historiallisen muistin piirteet, kuten Suomessa talvisota, voivat aktivoitua ja ohjata toimimaan jollakin tavalla, esimerkiksi kannattamaan liittymistä Natoon.

Toisella suunnalla voi historiatietoisuus tiivistyä kannattamaan sotaa Venäjän valtakunnallisen mahdin eli imperiaalisen historian ja siihen nykyhetkessä liitettyjen tai miellettyjen velvollisuuksien nimissä. Tällaista historiatietoisuutta voi olla vaikea ymmärtää ulkopuolelta, mikä ei tee siitä yhtään vähemmän todellista.

Naapurimaat voivat saada sodasta sytykkeen väkivaltaisen menneisyytensä tarkastelemiselle uusin silmin. Näin on tapahtunut Ukrainan ja Puolan välillä, joita historia on kaukaisessa menneisyydessä yhdistänyt ja myöhemmin erottanut. Molemmissa maissa on alettu tarkastella aiempaa sovinnollisemmin maailmansotien aikaista väkivaltaa ja vihanpitoa ukrainalaisten ja puolalaisten välillä.

Samoin tapahtui myös Ranskassa ja Saksassa toisen maailmansodan jälkeen. Historian yli ei vedetty viivaa, vaan siitä yritettiin oppia. Laskuveden vaihduttua nousuvedeksi, oli tärkeää pitää mielessä, mitä äsken juuri nähtiin. Siinä voivat historiantutkijatkin olla mukana, omalla rajallisella osuudellaan.

1Kiitän kielikuvasta viestinnän professori Anu Kantolaa, joka kuvasi vuonna 2020 alkaneen koronapandemian alun aiheuttamaa muutosta jotakuinkin näin: Pandemia toimi kuin laskuvesi. Veden alta tuli näkyviin jotakin, jota emme useinkaan näe, mutta jota kutsumme yhteiskunnaksi.

Juhana Aunesluoma

Kirjoittaja on kolmannella kierroksellaan poliittisen historian tieteenalalla: ensin opiskelijana 1988–1993, sitten yliopistonlehtorina 2001–2009 ja nyt professorina 2021–.

Polhon hallitus 2023

Poleemi esittelee: Polhon uusi puheenjohtaja

Kuka: Sonetta Humala

Opintojen aloistusvuosi: 2021

Aiemmat hallituspestit?

Ulkosuhde- ja ISHA-vastaava 2022

Parasta Polhossa?

Ehdottomasti fiilis! Siihen tietysti vaikuttavat ihmiset, joiden kanssa saa tehdä yhdessä. Olen tutustunut valtavasti uusiin ihmisiin Polhossa toimimisen johdosta. <3 Polhon perinteet tekevät myös toiminnasta erityisen merkityksellistä.

Ensimmäinen toimesi puheenjohtajana?

Luotsata uusia hallituslaisia tiedät kyllä mihin!

Radikaalein uusi linjamuutos Polholle? Ei linjamuutos, mutta Torspo-merch voisi ulottua varpaisiin saakka. ;-)

Lempipresidenttisi (muu kuin Kekkonen)?

Tulevaisuudessa toivottavasti presidentiksi ryhtyvä Sanna Marin.

Punainen vai valkoinen? Punainen, sillä sydämeni kuuluu Manchester Unitedille.

Mieleenpainuvin laulukirjasi kirjoitus? Täynnä mitä ihanampia tekstejä - en voi valita yhtä!

Mieluisin opiskelusoppi kampuksella? Salarakkaani on Töölön kirjasto, joka pelastaa kohdatessani todellista painetta saada asioita tehtyä. Ylenpalttiseen hengailuun (johon suurin osa ajastani menee) parhaiten toimii Tiedekulma.

Lempiartikkeli Poleemissa?

Pelasta Poleemi -palsta (sydänsilmäemoji)

Paras opiskelijaravintola?

Rahani ovat viime aikoina valuneet päärakennuksen Sodexolle.

Tulevan vuoden suurin haaste?

Mikään ei ole ylitsepääsemättömissä, kun tehdään polhohengellä ja luotetaan yhteistyön voimaan.

Terveisiä ensi vuoden polhotoimijoille?

Pidetään hauskaa ja tehdään tästä unohtumaton vuosi!

Nuorten varaslähtö eduskuntavaaleihin

Harvoin tuodaan demokratia yhmuille yhtä lähelle kuin nyt! Valtsikalaisia hemmotellaan laadukkaalla paneelilla yhmujen ikiomassa lempipaikassa - Tiedekulmassa! Kumouksen virkailijaryhmästä koostuva työryhmä on yhdessä YK-nuorten kera loihtunut tapahtuman, jonka pitäisi kiinnostaa kaikkia valtsikalaisia.

Mitä toimia ilmastokriisin hillitsemiseksi Helsingin neljän suurimman puolueen vaaliohjelmiin kirjataan? Mitä ratkaisuja kansanedustajat esittävät nuorten mielenterveyskriisiin ja syrjäytymiseen sekä koulutuksen ongelmiin? Jos nämä kysymykset kiiinnostavat sinua, tule seuraamaan vaalipaneelia!

Helsingin YK-nuoret, Yhteiskunnallisen muutoksen opiskelijoiden ainejärjestö Kumous Ry ja Suomen YK-nuoret ottavat vuoden 2023 eduskuntavaaleihin varaslähdön järjestämällä vaalipaneelin 15.12. klo 17.30-19.00 Tiedekulmassa. Paneelissa ovat edustettuina kansanedustaja jokaisesta Helsingin vaalipiirin neljästä suosituimmasta puolueesta. Paneeliin osallistuvat Eveliina Heinäluoma Sdp:stä, Saara-Sofia Sirén kokoomuksesta, Atte Harjanne vihreistä ja Veronika Honkasalo vasemmistoliitosta. Keskustelun tarkoituksena on käsitellä erityisesti nuorille tärkeitä teemoja – koulutusta, nuorten hyvinvointia ja ilmastokriisiä. P

MISSÄ: Tiedekulma (Yliopistonkatu 4, 00100 Helsinki)

MILLOIN: Torstaina 15.12. klo 17.30-19.00

MIKSI: Koska vaalikevät lähenee ja politiikkojen tenttaaminen on yhmujen sydämessä.

Poleemin Twitter-feed

Elon Muskin ostettua Twitterin on somealusta elänyt myllerryksessä. Monet ovat hylänneet suositun alustan sekä parjanneet Muskin tuulesta temmattuja uusia suuntaviivoja. Poleemin päätoimitus lähti selvittämään, miltä Twitterissä nykyään näyttää. P

T W I T T E R

@vuodenyhteiskuntatieteilijä:

Siis häh dedikset? Miten ois et lähetän mun tekstin lehteen päivä ennen ku lehti menee painoo? @poleemi

@Presidentinkanslia:

Tämän vuoden linnan juhlat perutaan. TP Niinistö osallistuu Poliittisen historian opiskelijoiden itsenäisyyspäivä-juhlaan.

@Julkisoikeus:

Kuulkaas yhmut, teidän tarinoinnillenne ei tästä läpi päästä! #faktafaktafakta

@Hanna6:

Voi kun nuo Poleemin päätoimittajat laittaa viestiä kello kahdelta yöllä ja vielä neuvoo fukseja tekemään saman…

@Poleemi:

Poliittisen historian alumni Esko Aho & Poliittisen historian unohtaminen ajaakseen kauppaa autoritäärisen valtion eduksi #perfectmatch

@voon

taloudenhoitaja:

Voisiko se yhmu, joka poistui laivasta laivan ohjauspaneelin kera ystävällisesti ilmiantaa itsensä #voiyhmuon

Itsenäisyyspäivän tervehdys

Polho Ry:n itsenäisyyspäivä on tullut kaikille meille tutuksi vuoden toisiksi parhaimpana itsenäisyyspäiväjuhlana. Toiseksi tämä perinteinen juhla jää vain tasavallan presidentin järjestämille Linnan juhlille. Pienentääkseen kuilua näiden kahden juhlan välillä Poleemin päätoimitus on ottanut tavaksi tavoitella Presidentin kanslialta itsenäisyyspäivän tervehdystä. Tähän saakka tervehdystä ei ole saatu kovasta yrityksestä huolimatta. Poleemi kuitenkin jatkaa tarmokkaasti tehtävän toteuttamista.

Edellisestä vuodesta koettiin jo suuri parannus, sillä tänä vuonna saimme yhteyden presidentin kansliaan. Itse tervehdykseen saakka Poleemi ei vielä kovista yrityksistä huolimatta päässyt. Poleemi ei myöskään saanut lupaa julkaista kanslian kanssa käytyä kirjeenvaihtoa, emmekä osaa jornalistisia käytäntöjä tarpeeksi hyvin, jotta tietäisimme olisiko kirjeenvaihdon julkaiseminen hyvien tapojen mukista. Tämän vuoksi paljastamme vain viestien lukumäärän. P

* Vuoden 2023 luvut ovat ennusteita. Poleemilla on suuri luotto ensi vuoden päätoimituksen sekä presidentin kanslian väliseen yhteistyöhön

Väsyneen opiskelijan puolesta

Valtsikalaiset välittävät mielenterveydestä, ja vaivaavista ongelmista saa puhua avoimesti. Ei varmaankaan vähiten siksi, että lähes jokainen tuntuu kärsivän jonkinasteisesta uupumuksesta ja stressistä, vaikkei mitään virallista diagnoosia aina olekaan. Sen takia valtsikassa ei myöskään suoriteta ja ymmärretään mielenterveyspoissaolojen päälle. Kunhan ne eivät siis satu omalle kohdalle.

Sisusta opiskelija näkee muun muassa kurssiarvosanat ja suoritetut opintopisteet, niin numeroina kuin prosentteina, heti etusivulla. Värikoodattujen palkkien ja seppelekehyksisten arvosanojen kimarasta on kuitenkin mahdotonta selvittää, mitä siihen pääseminen on vaatinut. Missään ei tilastoida itkettyjä kyyneleitä, putoavia hiuksia tai vierailuja YTHS:n mielenterveyspalveluissa. Tosin viimeisimmän voinee kukin itse laskea Kannasta, jos sellaiselle tuulelle sattuu.

Vaikka suorituksia ei vertaillakaan avoimesti opiskelijoiden kesken, on niistä keskustelu jo tarpeeksi suorittajaluonteelleni, joka ottaa tarkasti talteen jokaisen indikaation toisten menestyksestä pääni sisäistä vertailua varten. Lopputulos järisyttää; muilla menee paremmin. Tietenkään tähän vertailuun ei voida tilastoida itseäni heikompia suorituksia, sillä eiväthän ne liity mitenkään siihen, miten sijoitan itseni akateemisen hierarkian pyramidiin. Vaihtoehdot ovat siis karkeasti olla täydellinen tai olla huono.

Tällä mentaliteetilla on kova paikka huomata, että kurssit jäävät yksi toisensa jälkeen kesken ja arvosanat ovat tukevassa laskusuhdanteessa periodista toiseen. Suoritusputki sylkäisee raa’asti ulos jokaisen, joka erehtyy kompastumaan, tai auta armias pitää taukoa tekemisestä. Siinä poistoputken suulla, epäonnistumisen hapan katku sieraimissa totesin, ettei tässä nyt yksinkertaisesti ole mitään järkeä. Vielä kiusallisemmalta tämä itsensä tieten tahtoen riepottelu tuntuu, kun ottaa rinnalle sen pienen ylpeyden ja fiksuuden tunteen, jota yliopistoon pääseminen minussa synnytti. Ei tunnu enää kovin älykkäältä tämä.

Identiteetin rakentaminen akateemisen validaation pohjalle on parhaimmillaan epävakaata ja pahimmillaan johtaa pitkään syöksykierteeseen, joka vie mukanaan mielenterveyden ja suoritukset, kunnes jäljelle jää vain minuus kaikkien palautusten, esseiden ja arvosanojen ulkopuolella. Sen rääpäleen ruokkiminen ja kasvattaminen toimivaksi ihmiseksi onkin sitten sellainen ies, että tarvitaan Jussia ja kuokkaakin järeämpiä keinoja. Nimittäin empatiaa.

Sitä samaa empatiaa, jolla lohdutetaan kaveria huonosti menneen tentin tai eron jälkeen, ja joka saa tsemppaamaan niitä, keillä on vaikeuksia edetä elämässä. Syyllistyn usein oman ihmisyyteni unohtamiseen; on helppo ajatella olevansa itse jossain terveen itsetunnon ja sisäänpäin suuntautuvan empatian tavoittamattomissa. Haluaisin kuitenkin rohkaista jokaista ojentamaan kättä myös itselleen ja antamaan hyväksynnän virrata rajattomasti, piittaamatta suorittamattomista nopista ja arvosanojen suuruudesta. Mikään määrä akateemista menestystä ei tule pelastamaan sängynpohjalta huonona päivänä tai kannustamaan eteenpäin jatkuvista pettymyksistä huolimatta; siihen tarvitset omaa sisua. Mahdollisesti (todennäköisesti) myös ammattiapua. P

TEKSTI

Berliinin jälkeen jäi yksi

TEKSTI JA KUVAT: Axel Kukkurainen

11.11.1989 maailmalla juhlittiin, kun berliiniläiset nousivat muurille. Berliinin muurista oli muodostunut konkreettinen symboli maailman kahtiajaolle ja sen murtuminen oli symbolisimpia ihmiskunnan toivon hetkiä. Berliinin muuriin ruumiillistui Euroopan jakolinjat – lännessä demokratia ja idässä kommunismi. Muurin murtumista pidettiin tärkeänä ideologista syistä, mutta tärkeä se oli myös konkreettisesti. Lukemattomat perheet, sukulaiset ja tuttavat tapasivat jälleen. Saksa yhdistyi – maailma samalla hiukan. Kuitenkin Berliinin jälkeen Eurooppaan jäi vielä toinen jakautunut pääkaupunki, jossa jakolinja on säilynyt.

Nikosia jää mediahuomiossa kauas muista Euroopan pääkaupungeista. Kaupungissa on asukkaita lähes yhtä paljon kuin Jyväskylässä ja sen nähtävyydet eivät varsinaisesti vedä vertoja muille välimerellisille kohteille. Kuitenkin Nikosia on geopoliittisesti kuumimpia kaupunkeja Euroopassa, vaikka se ei median vakiokohteisiin lukeudukaan. Kyproksen historiaa värittää Turkin vuonna 1974 aloittama valtausyritys saarella, mikä oli vastaus Kreikan sotilasjuntan tukemalle vallankaappausyritykselle. Sadattuhannet kyproslaiset menettivät kotinsa Turkin valtauksen seurauksena ja lähtivät evakkoon toiselle puolelle saarta. Pohjoisosa Kyproksesta jäi Turkin vallan alaiseksi ja Kypros, kuin myös pääkaupunki Nikosia, jäi kahtia jaetuksi.

Nikosiassa säilyy edelleen selkeä jakolinja. Kaupungin pohjoisosassa on Turkin hallinnoima alue ja etelässä Kyproksen. Välissä on ainutlaatuinen YK:n demilitarisoitu rajavyöhyke, joka erottaa nykyisen Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan sekä Kyproksen tasavallan toisistaan. Turkin valtaaman Kyproksen osan on edelleen tunnistanut valtioksi pelkästään Turkki, ja valtaus on ollut yksi Turkin EU-jäsenyyden esteistä.

Nikosiassa mikään ei ole yhtä päivänselvää kuin rajan läsnäolo. Vanhaa kaupunkia kiertäessä ei voi olla huomaamatta kylttejä ja raja-aitaa, jotka muistuttavat kaupungin jaosta. Jos joltain nikosialaiselta pääsee tämä unohtumaan, on Turkki ystävällisesti maalannut Nikosian viereiselle kukkulalle kaksi 450-metriä leveää Turkin lippua ja vapaasti suomennetun lauseen ‘’Kuinka iloinen on hän, joka voi sanoa olevansa turkkilainen.’’ Oman kokemukseni mukaan nikosialaiset vihasivat näitä lippuja ja näkivät ne lähinnä piikittelevänä muistutuksena katkerasta todellisuudesta.

Symboleja saari on muutenkin täynnä. Vaikuttaa siltä, että kummallekin osapuolelle on tärkeää ylläpitää oman historiansa perusteita. Selkein symboli löytyy Kyproksen lipusta. Lippuun on kuvattu kaunis ja yhtenäinen

Kyproksen saari, jonka väitän olevan ainoa maantieteellistä aluetta kuvaava symboli lipussa. Koko saaren kuvaaminen lipussa on sinänsä erikoista, sillä saarella on neljän eri tahon hallitsemia alueita, joista Kypros on yksi. Alueella on aiemmin mainittujen tahojen lisäksi myös kaksi suvereenia Britannian tukikohtaa, jotka ovat perua Iso-Britannian siirtomaahistoriasta.

Kyproslaisille on tärkeää ylläpitää historiantuntemusta, joka kertoo saaren oikeutetusti kuuluvan heille. Tämän takia Nikosiasta löytyy useampi muistomerkki ja museo, jotka kertovat tarinaa epäoikeudenmukaisesta ja raa’asta valtauksesta. Ollessani Erasmus-vaihdossa Nikosiassa vuonna 2017, ensimmäisillä oppitunneillani Gimnasio Palouriotissas-nimisessä koulussa hämmästelin luodinreikiä matikanluokan seinissä. Suomalaisesta yläastelaisesta luodinreiät luokan seinässä olivat mahdollisesti viimeinen asia, jonka ajatteli kuuluvan kouluun. Nikosialaisille luokkalaisilleni reiät olivat kuitenkin vain yksi muistutus muiden joukossa heidän kansakuntansa historiasta, minkä he väistämättä kohtasivat kaikkialla kotikaupungissaan.

Poliittiset kiistat saarella eivät jää pelkästään Kyproksen tasavallan ja Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan välille. Ensinnäkin Kyproksen saarella olevat kiistat ovat vahvasti kiristäneet Kreikan ja Turkin välisiä välejä. Välimerellä konflikteja aiheuttavat etenkin merialueisiin liittyvät kiistat, sillä mahdolliset merenalaiset kaasuvarat saavat valtiot riitelemään, kenen alueella nämä luonnonvarat oikein sijaitsevat. Kreikka ja Turkki ovat kummatkin olleet NATO-jäseniä jo vuodesta 1952.

”

Kypros on esimerkki monimutkaisesta ja monitasoisesta konfliktista, jossa eri osapuolet ymmärtävät oman toimintansa omien historiakokemustensa perusteella oikeutetuksi

”

Kuitenkin juuri välimerelliset alue- ja saarikiistat vaivaavat valtioiden välisiä suhteita tasaisin väliajoin.

Poliittishistoriallisesta näkökulmasta mahdollisesti ainutlaatuisinta on Kyproksen EU-jäsenyys. Vaikka saari on jakautunut kahteen eri hallintoon, myönnettiin EU-jäsenyys koko saarelle vuonna 2004. EU:n sivuilla lukee, että turkkilaiset kyproslaiset (Turkish Cypriots) ovat EU:n kansalaisia, jos heillä on tai ovat kelvollisia EU:n matkustusasiakirjoihin. Kuitenkin kahdesta Kyproksen virallisesta kielestä vain kreikka lukeutuu unionin virallisiin kieliin, kun taas turkki ei. Toinen, ja tärkein poikkeus on, että vaikka koko Kyproksen saari on virallisesti EU:n aluetta, on sen lainsäädännön käyttö kiellettyä alueilla, joissa Kyproksen tasavallan hallinto ei ole hallinnassa. Kyproksen geopoliittiset haasteet ovat mielestäni hyvä muistutus ilmiselvästä tosiasiasta, jonka moni näyttää jälkikäteen sivuuttaneen. 1990-luvulla historia ei loppunut ja Eurooppa ei yhdistynyt vielä berliiniläisten noustua muurille. Saksa toki yhdistyi, mutta Euroopassa jakolinjoja oli silloin useampia ja on edelleen. Kypros on esimerkki monimutkaisesta ja monitasoisesta konfliktista, jossa eri osapuolet ymmärtävät oman toimintansa omien historiakokemustensa perusteella oikeutetuksi. Rauhanneuvotteluja on pyritty vuosien saatossa käymään, mutta ne ovat usein jääneet alkutekijöihinsä. Varsinaisiin edistysaskeliin ei juurikaan ole päästy: suurimpina mainittakoot 2000-luvulla muutamat avatut rajanylityspaikat. Kuitenkin, kun kyselin 2010-luvun puolivälissä nikosialaisilta ystäviltäni Pohjois-Kyprokselle menemisestä, kieltäytyivät he nopeasti, sillä rajanylityksestä seuraava leima passissa olisi merkki Pohjois-Kyproksen hallinnon hyväksymisestä. Vierailu kaupungin pohjoisosiin jäi siis vielä sillä kertaa välistä. P

Oikeusvaltioon kuuluvat myös ALKUPERÄISASUKKAIDEN OIKEUDET

TEKSTI : Ilari Mäkilä KUVA: Tytti Ruusunen

Vaikka saamelaisten itsehallinto on parantunut 2000-luvulla, on Suomen valtiolla vielä tehtävää ihmisoikeuksien tasapäistämisessä. Keskeisessä roolissa on saamelaiskäräjälain muuttaminen sellaiseksi, joka perustaa saamelaisuuden etnisyyteen. Vuonna 2021 Suomi valittiin YK:n ihmisoikeusneuvoston jäseneksi. Neuvostoon hyväksyminen taustalla olisi varsin perusteltua viimeistään vaatia saamelaiskäräjälain muuttamista sellaiseksi, joka ei riko eikä loukkaa saamelaisten ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta.

Saamelaiskäräjät perustettiin Suomeen vuonna 1996 Ruotsin (1993) ja Norjan (1989) vanavedessä. Suomessa edustajisto valitaan neljän vuoden välein saamelaiskäräjävaaleilla ja edustajistoon valitaan 21 ehdokasta. Erotuksena Norjaan ja Ruotsiin, Suomessa vaalit ovat henkilövaalit. Tämän on katsottu Suomessa olevan ratkaisu siihen, että puolueiden asettaessa ehdokkaat, syntyy keskinäistä kilpailua, minkä myötä saamelaisasioiden hoito kärsii. Kääntöpuolena henkilövaalimenettelylle taas on nähty yhteisesti laadittujen ohjelmien ja strategioiden puute. Saamelaiskäräjät ovat olleet avainasemassa saamelaisten hallinnollisen itsemääräämisoikeuden edistyksessä.

erustamisensa jälkeen saamelaiskäräjlakiin on tehty muutoksia seitsemän kertaa, joista viimeisimmät vuonna 2020. Yksi suurinta keskustelua ja kritiikkiä aiheuttanut osuus laista koskee pykälää 3 eli sitä, miten saamelaisuus määritellään ja sitä mukaan, kuka on laillisesti oikeutettu asettumaan ehdolle saamelaiskäräjävaaleissa.

Pykälän toisen kohdan mukaan “sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsätai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa” täyttää lakiperustaisen määritelmän saamelaisuudesta. Huomionarvoista edellä lainatulle saamelaisuuden määritelmälle on, että se on sidottu elinkeinon harjoittamiseen, ei kulttuuriperustaiseen identifikaatioon. Sekä saamelaisten, että kansainvälisten ihmisoikeuksien valvojien keskuudessa on katsottu, että saamelaisuuden määritelmä tulisi perustua etnisyyteen.

Vanhat omistajuussuhteisiin liittyvät asiakirjat ovat mahdollistaneet sen, että etnisesti suomalaiset ovat tulleet hyväksytyiksi vaaliehdokkaiksi. Vuonna 2019 Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea ilmoitti Suomen rikkoneen saamelaisten itsemääräämisoikeutta, kun korkein hallinto-oikeus salli vaaliluettelon laajentamisen 97 henkilöön. Näiden henkilöiden joukossa oli etnisesti suomalaisia.

Edelleen vuonna 2022 YK:n rotusyrjinnän poistamista käsittelevä komitea ilmoitti Suomen loukanneen kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevaa kansainvälistä yleissopimusta. Komitea suositteli päätöksessään, että neuvottelut saamelaiskäräjälain muuttamiseksi aloitettaisiin mahdollisimman pian.

Saamelaiskäräjälain päivittämisen lisäksi suurena ihmisoikeudellisena kysymyksenä on ollut saamelaisten ja heidän oikeuksiaan ajavien kansanedustajien pyyntö ratifioida Kansainvälisen työjärjestön eli ILO:n sopimus numero 169. Sopimuksen mukaan alkuperäis- tai heimokansojen tulee nauttia ihmisoikeuksista ja perusvapauksista ilman esteitä tai syrjintää. Nykyisen saamelaiskäräjälain nähdään olevan nimenomaan ristiriidassa ILO:n sopimuksen kanssa.

Sopimuksen ratifiointi oli tavoitteena Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa vuonna 2014. Kataisen erottua Kokoomuksen johdosta Alexander Stubb sisällytti saman pyrkimyksen omaan hallitusohjelmaansa sillä olettamuksella, että hallituksessa syntyisi konsensus saamelaismääritelmästä.

Yhteistä säveltä ei kuitenkaan löytynyt. Esimerkiksi perustuslakivaliokunnan mietintö 13/2014 paljastaa, että “ILO:n sopimuksen hyväksymisellä ja saamelaiskäräjälakiin sisältyvällä saamelaismääritelmällä on kiinteä yhteys. Sopimusta ei voida ratifioida ennen kuin saamelaismääritelmästä on Suomessa laaja yhteisymmärrys. Saamelaismääritelmän ulkopuolelle jääviin, saamelaisiksi itsensä kokeviin ns. statuksettomiin saamelaisiin ja heidän elinkeinonharjoittamiseensa liittyy ongelmia, jotka on ratkaistava. Epäselvä tilanne aiheuttaa vastakkainasettelua saamelaisten kotiseutualueella”.

Sopimuksen käsittely jäi Stubbin hallituskaudella kesken ja sen käsittelyä jatkettiin Juha Sipilän hallituskaudella, kunnes valtioneuvosto peruutti esityksen sopimuksen ratifioinnista alkuvuodesta 2019. Esitys sopimuksen ratifioinnista ei ole enää siis eduskunnassa käsiteltävä asia. Mikäli selvyys saamelaismääritelmään saadaan saamelaiskäräjälain uudistuksen myötä, voitaneen odottaa myös ILO:n sopimus nro. 169 ratifioinnin palaavan eduskunnan esityslistalle.

Artikkelia kirjoitettaessa Sanna Marinin hallitus ei ole päässyt yhteisymmärrykseen saamelaiskäräjälaista. Erityisesti keskusta vastustaa saamelaismääritelmän muuttamista. Hallitukselle tulee kiire, mikäli se haluaa hyväksyä lakimuutoksen vielä tällä hallituskaudella.

Artikkelissa on lainattu osia Oktavuohtan toimittamasta kirjasta “Viisitoista askelta saamelaisten historiaan”. P

TEKSTI & KUVITUS: Tytti Ruusunen

HYPERTODELLISUUS

Törmäsin taannoin TikTokissa, tuossa tiedonlähteistä jaloimmassa, käsitteeseen hyperreality, eli suomennettuna hypertodellisuus. Luonnollisesti se jäi mieleni perukoille kummittelemaan, kunnes eräänä elokuisena päivänä Tiedekulmassa päätin ottaa asiasta selvää. Selvyyden saamisesta en tiedä, mutta mielenterveydelleni kenties turhan syvällistä pohdittavaa sain kyllä yllin kyllin – turhauttavasti myös lisää hämäriä kysymyksiä ja hataria konsepteja, tyhjentävien tai edes suuntaa-antavien vastausten sijasta. Pohdinta päätyi valumaan käsitteen ympärille koskemaan laajemmin sitä, kuinka erilaiset enemmän tai vähemmän valheelliset totuudet vaikuttavat poliittisesti. Onneksi Poleemissa riittää palstatilaa tämänkin kriisin käsittelylle; nyt saatte seurata, kun yritän määritellä ja pohtia kyseistä käsitettä, tietenkin numeron teeman mukaisesti suhteessa poliittiseen historiaan.

kollektiivisten illuusioiden valta

Hypertodellisuus on ranskalaisen sosiaaliteoreetikko Jean Baudrillardin (1929-2007) alunperin luoma käsite, jota hän käytti kuvaamaan todellisen vastineensa korvaavia asioita. Se on keinotekoinen kopio, joka päätyy merkityksessään syrjäyttämään todellisen asian. Muovinen joulukuusi, joka näyttää paremmalta kuin oikea joulukuusi voisi ikinä näyttää, realitysarjat, Las Vegasin representaatiot maailman nähtävyyksistä, Disney World, digitaalisesti paranneltu valokuva – nämä kaikki ovat esimerkkejä hypertodellisista ilmiöistä. Usein tasoja on useampia; on kyse copy of a copy of a copy… - tyyppisestä jatkumosta, jossa kopioista luodaan uusia kopioita, joista jälleen luodaan uusia kopioita ja niin edelleen. Nykyajan ja mahdollisen tulevaisuuden kontekstissa hypertodellisuus voi realisoitua asiantilana, jossa fyysinen ja virtuaalinen todellisuus limittyvät ja lopulta ikään kuin tulevat yhdeksi – jossa ihmiset tulkitsevat merkityksiä yhtä lailla molemmissa sfääreissä, näkemättä enää eroa niiden välillä. Ja kun merkitykset pystytään replikoimaan yhtä hyvin, tai jopa paremmin virtuaalisessa todellisuudessa, voidaan kysyä: Onko vain ajan kysymys, milloin fyysinen todellisuus tulee valumaan irrelevanttiuteen?

Tässä kohtaa voi kysyä – Okei, mutta mitä sitten? Mitä väliä? Ilmaistessani, kuinka tämä aihe todella mietityttää minua, totesi ystäväni, että “damn bro oot kyl vitu kiintyny johonki todellisuuden määritelmään”. Ja ehkä olenkin. Minua ahdistaa irti fyysisestä todellisuudesta kehittyvät post-humaanit tulevaisuudenkuvat, joissa niin sanottu luonnollinen ihmisyys, mitä se sitten ikinä onkaan, on jätetty valovuosien päähän taakse. Mutta, vaikkei mentäisi niinkään pitkälle, vaan pysyttäisiin nykyhetkessä, ei kyseessä ole yhdentekevä kehityskulku.

Nimittäin, valta ja poliittisuus nivoutuvat tähän tiiviisti. Kun ymmärryksemme asioista, jotka eivät ole konkreettisesti läsnä omassa arkitodellisuudessamme, ovat meille olemassa representaatioiden kautta, kuka silloin määrää, mitä ne ovat? Jos ymmärryksemme arkitodellisuuden ulkopuolella olevista asioista nojaa pelkästään niiden representaatioihin, tulee pohtia representaatioiden lähdettä ja sitä kautta mahdollisia vääristymiä. Kenellä on valta muotoilla representaatiot juuri sellaisiksi kuin ne ovat, ja millä taka-ajatuksilla ja tarkoitusperillä ne varustetaankaan?

Käsitteellä ei tarvitse välttämättä viitata mihinkään virtuaaliseen tai teknologian kautta muodostettuun, vaan se soveltuu myös käsittelemään muunlaisia tarkoituksella muodostettuja, yleisiksi levitettyjä kuvitteellisia käsityksiä. Aidan Herir kirjoitti 2011 artikkelissaan “Hyper-reality and Statebuilding: Baudrillard and the unwillingness of international administrations to cede control” (Third World Quarterly, 32(6)) valtion rakentamisen kansainvälisistä interventioista Baudrillardin hypertodellisuus-käsitettä soveltaen . Heririn analyysin mukaan nämä usein globaalin pohjoisen taholta globaaliin etelään kohdistuvat väliintulot vahvistavat kansainvälisiä valtaepätasapainoja uusintaen hypertodellisina olemassaolevia vastakkaisia käsityksiä “lännestä” suhteessa muihin. Länsi nähdään hallinnollisesti vahvana ja vakaana, sivistyneenä sekä voimakkaana pelastajana, kun taas “toiset” nähdään barbaarisina syrjäseutuina ja avun tarpeessa olevana uhreina.

Herir, viitaten Baudrillardiin, kertoo kuinka simulaationomainen maailma on päätynyt korvaamaan todellisuutta, ja näkemyksemme monista asioista on perustunut käsityksille todellisuudesta, jota ei enää ole olemassa – tai ei kenties ikinä ollutkaan . Tästä esimerkkinä toimivat läntiset demokratiat, jotka saavat illuusion kautta yhteyteensä ominaisuuksia, joita niillä ei ole, mutta kuitenkin kohdellaan kuin olisi. Läntisen maailman tarjoamat standardit kriiseistä nouseville ja valtiota rakentaville hallinnoille kuvitteellisesti perustuvat länsimai-

den elettyyn poliittiseen todellisuuteen, vaikka konkreettisesti todellisuus niissäkin olisi toinen. Esimerkiksi pitkään ylläpidetty kuva Yhdysvalloista jonkinlaisena demokratian mallimaana on faktoja tarkasteltaessa hyvinkin kuvitteellinen, mutta elää silti hypertodellisena jossain määrin yhä, vaikka monet merkit osoittavat yhteiskunnan todellisuuden olevan toinen. Siinä ei itsessään ole mitään väärää, että utopioita tai tavoitteita on olemassa, mutta jos ollaan siinä pisteessä, että kuvitellaan utopian olevan totta tiedostamatta todellisia ongelmia ja pyrkimättä edistämään tavoitetta, on tämä simulaatio haitallinen. Esimerkiksi Suomen käsittäessä itsensä kehittyneenä oikeusvaltiona, ja tasa-arvon ja hyvinvoinnin mallimaana, voi tämä kollektiivinen illuusio saada väistämään todellisuudessa olemassa olevia ongelmia näiden ideaalien puitteissa.

TV, mainokset ja sittemmin sosiaalinen media ovat jatkuvassa viittaussuhteessa toisiinsa - ne tekevät referenssejä suuntaan ja toiseen niin, että lopulta eivät enää päädy viittaamaan tosimaailmaan. Merkityksiä massatuotetaan representoimaan simulaatiota, joka on keinotekoinen ja jo itsessään representaation kaltainen versio todellisuudesta. Harva, jos mikään, tuntuu enää palaavan alkulähteelle, viittaamaan arkitodellisuuteen ja luomaan representaatioita suoraan siitä.

Jälleen voidaan kysyä, mitä sitten. No, symboliset ja merkitysmaailmojen ilmiöt eivät pysy ainoastaan metatasolla vaan saavat myös aikaan konkreettisia seurauksia maailmassa. Internetin suuryritykset ovat yksiä rikkaimmista koko ihmiskunnan historiassa, joten kyse ei ole vallankäytön kannalta yhdentekevästä asiasta.

Someyritykset käyvät kauppaa käyttäjillään myydessään mainostilaa, mikä silloin supistaa yksilön toimijuuden ja merkityksen ruutua tuijottavaksi silmäpariksi, näyttöä pyyhkäiseväksi peukaloksi. Maksimoidakseen myytävän tuotteensa arvon ja määrän, yritykset pyrkivät saamaan yksittäisen käyttäjän käyttämään mahdollisimman paljon aikaa sovelluksessaan - olemalla mahdollisimman kiinnostava, koukuttava. Huomio, elämä, aika on myytävissä. Kyseessä ei ole ainoastaan harmitonta huomion kiinnittämistä, vaan tällä on myös seurauksia. Muutoksia tapahtuu ajatusmalleissa, käyttäytymisessä ja todellisuuden käsityksissä. Muutamia vuosia sitten oli trendikästä todeta, että nykyään eletään totuuden jälkeistä aikaa. Loogisuus, järki ja todisteet jäävät emotionaalisesti voimakkaiden merkitysten jalkoihin. Kriittisyyden tärkeydestä puhutaan jatkuvasti, mutta on myös niin, että tietämättömän on mahdotonta tietää, milloin häntä johdetaan harhaan. Joukkoviestinnän symboliset esitykset ovat saavuttaneet valtavan voiman muokata yksilön itseä, tietoisuutta sekä sosiaalisia todellisuuksia. Voidaankin pohtia, onko tässä jälleen yksi tapa pitää massat harhautettuina; keskittyneinä merkityksettömiin merkityksiin, jotta ne eivät huomaisi kaiken toimivat itseasiassa heitä vastaan tai ainakin heidän parhaansa kustannuksella. Kun näkökulma kääntyy menneisyyteen päin, herää kysymys: – Voimmeko todella tietää jotain “totuutta” historiasta, kun kyseessä on kuitenkin väistämättä tulkintojen tekemistä erinäisten lähteiden perusteella?

Onko ”historia” ainoastaan hypertodellinen ilmiö, kun käsityksemme siitä pohjautuvat representaatioihin ja representaatioiden representaatioihin? Monet, meistäkin yhteiskuntahistorian opiskelijoina, koemme tietävämme historiasta yhtä sun toista, vaikka emme olisi juurikaan menneet ensisijaislähteille saakka. Ja niinhän tiede toimii – on järkevää ja tehokasta hyödyntää muiden tekemää tutkimusta sen päälle rakentaen. Hypertodellisuuden käsite avaa kuitenkin osaltaan näkökulmaa kyseenalaistamaan, mitä historiasta todella voidaan tietää ja minkä perusteella. Toki tieteentekijöille kriittisyys on lähtökohta, mutta populaarimpi historiantuntemus voi herkemmin pitää totena erilaisia representaatioita historiasta. Esimerkiksi sotaelokuvat voivat visuaalisesti ja juonenkäänteillään jossain määrin tulla todellisemmiksi kollektiiviseen tajuntaan kuin itse historiallinen tapahtuma. Lopputulemana voin todeta, että illuusioilla, kollektiivisilla kuvitelmilla ja totuuden vääristymillä on valtaa. Vaikka kuvien ja niillä välitettyjen merkitysten asema onkin nykyiseltään hyvin erilainen kuin koskaan ennen, on illuusioilla vaikutettu ihmisiin historiallisestikin. Kyseessä ei sinänsä siis ole uusi ilmiö, mutta se vain on viime vuosikymmenten saatossa kiihtynyt ja siten korosteinen nykyajassa. Ihmiset sosiaalisina olentoina tuottavat, tulkitsevat ja välittävät viestejä ja merkityksiä, mutta tarkoitusperä tämän taustalla ei aina ole puhtaan informatiivinen, vaan usein kollektiivisista uskomuksista on vallankäytöllisesti hyötyä – riippumatta siitä, kuinka vahvasti se perustuu konkreettiselle todellisuudelle. P

Saako rahasta puhua – Suomen vaietut luokkarakenteet

Suomea ei ole useinkaan virallisesti kuvailtu luokkayhteiskunnaksi sitten talonpoikaisjärjestelmän, vaikka monenlaiset yhteiskunnalliset asemat ovat vielä elossa ja täysissä voimissaan. Elämmehän hyvinvointivaltiossa - ei meillä mitään luokkaeroja ole! Vaikeista asioista ei selvitä niitä välttelemällä ja sosioekonomisen taustan sivuuttaminen yhteiskunnallisessa keskustelussa tuottaa aktiivisesti hallaa, etenkin huono-osaisemmille.

Kokemukseen luokan vaikutuksesta vaikuttaa olennaisesti asuinalue ja sosiaalinen ympäristö esimerkiksi koulussa – homogeeninen ympäristö tuottaa luonnollisesti vähemmän jännitteitä kuin äärimmäisemmät tuloerot. Asuinalueet ovat yleensä suhteellisen segregoituneet tulotason perusteella, vaikka julkisen politiikan tasolla sitä yritetäänkin estää esimerkiksi kaupungin asuntojen strategisella sijoittamisella kaikenlaisiin naapurustoihin. Pohjois-Tapiolassa kasvaneena maisemassa istuivat suvereenisti vierekkäin 60-luvulla rakennetut kaupungin vuokra-asunnot ja lähemmäs miljoonaa hiotut valkoisiksi rapatut omakotitalot. Omasta kuplasta tullaan yleensä ulos viimeistään keltanokkana, jolloin saman liitutaulun – tai ehkä nyttemmin Smartboardin –eteen kerääntyy lapsia yli asuinaluerajojen.

Sivistyksen ohella koulujen tehtävä on kasvattaa lapsia toimimaan yhteiskunnan jäseninä, ja onkin tärkeää pohtia, millaisia jäseniä yhteiskunta kaipaa toimiakseen. Ideaalitilanteessa lapset saavat

olla puhtaasti lapsia – taustasta, vanhemmista ja tulotasosta riippumatta. Koska taustastaan irrottautuminen on kuitenkin reaalimaailmassa mahdotonta, tulee se väkisinkin esiin esimerkiksi pukeutumisen tai lomatekemisten kautta. Epäsuorasti varallisuus nousee esiin harva se päivä, mutta onkin täysin oma lukunsa, saako tätä hiljaista tietoisuutta mainita sivulauseen ulkopuolella.

Joskus tuloerot pyyhitään kartalta niistä vaikenemalla – ikään kuin puhumattomuus näivettäisi ne pois kastelemattomien kukkien tavoin. Kuten kaikki meistä tietävät, sotkuilla ei yleensä ole tapana siivota itseään sillä aikaa, kun kaikki katsovat poispäin. Yrittää toki sopii – ja sitä ihmiset sitten tekevätkin oikein olan takaa. Suomessa vallitsee rahasta puhumisen suhteen vahva vaikenemisen kulttuuri, eikä uuden tuttavuuden kanssa ole sopivaa ottaa puheeksi hänen tulotasoaan, toisin kuin vaikkapa Yhdysvalloissa saatetaan useammin tehdä.

TEKSTI: Vivian Wesslin KUVAT: Pixabay

Ilmiön juuret ovat monihaaraiset, joista suurimpia lienee luterilaisuuden liukeneminen erottamattomaksi osaksi suomalaista mielenmaisemaa ja toisaalta vain muutama sukupolvi sitten koko maata koetellut sota ja sen jälkeinen pula-aika, joka ymmärrettävästi ei rohkaissut rehvastelemaan maallisella mammonalla toisten surressa menetettyjä ihmisiä, irtaimistoa ja kokonaisia kotikyliä.

Suomalaisista noin 70% kuuluu kirkkoon, joten sitä tulee tarkastella yhtenä yhteiskunnallisena toimijana muiden joukossa. Uskonnonopetuksen ja kirkkopyhien lisäksi sen suurimpiin vaikutusalueisiin kuuluvat asenteet ja ne linssit, joiden läpi katsomme elämää. Tuntemamme evankelisluterilainen kristinusko syntyi jo 1500-luvulla reformaation aikaan, joten sillä on ollut jo useampi vuosisata juurtua suomalaiseen kulttuurimaisemaan. Yksi oppi-isä Martti Lutherin keskeisistä teeseistä oli, että kaikki rehellinen työ on jumalanpalvelusta, mikä käytännössä asettaa jokaisen työntekijän pellolta pankkiireihin samalle viivalle, ainakin Jumalan silmissä. Silloin hurskasta on nimenomaan nöyrä raataminen, kukin oman ikeensä alla, toisista piittaamatta. Onnella ja menestyksellä ei sovi ilakoida, vaan niihin on ennemminkin suhtauduttava välinpitämättömästi tai jopa piilottaa ne. Kuten vanha suomalainen sananlaskukin toteaa; kel onni on, se onnen

kätkeköön pronssinen

Aiheen kiertelyä ei kuitenkaan pidä tulkita niin, etteikö luok-

ka-asemaa ikinä olisi tarkoitus selvittää keskusteluissa, sitä ei vaan saa tehdä suoraan kysymällä: “Niin paljonko sä nyt tienaat?”. Talosta, mökeistä ja lasten harrastuksista on enemmän kuin sopivaa puhua, samoin kuin aikuisten kesken työpaikoista. Lasten pelatessa jääkiekkoa ja ratsastaessa omalla hevosellaan jää tuskin kenellekään epä-

selväksi, että perheen rahatilanne ei ole ainakaan huonoimmasta päästä. Näistä luokkasymboleista saatetaan keskustella hyvinkin vapautuneesti eri osapuolten kesken, kummankin esittäen päällepäin olevansa täysin epätietoinen niiden implikoimasta asemasta. Mikäli hiljaisuudessa onnistutaan tarpeeksi tehokkaasti, saavat osapuolet säilyttää kuplansa yhteisistä oppi- ja välitunneista huolimatta. Varsinkin lasten kohdalla tämä on hyvin mahdollista, sillä heille ei välttämättä ole vielä kehittynyt kriittisen analyysin ja rivien välistä lukemisen taitoa, joiden avulla elintasoerot kävisivät oikein silmiinpistävän selkeiksi. Kesälomasta puhuttaessa kuukauden ulkomailla viettänyt lapsi ei välttämättä tule ajatelleeksi toisen kesäreissun mummolaan johtuneen resurssien puutteesta, vaan se nähdään vain vaihtoehtoisen aktiviteettina.

Tätä samaa tietämättömyyden keveyttä ei kuitenkaan suoda yleensä huono-osaisille lapsille. Rahallisia vaikeuksia kohtaavan perheen lapset ovat usein akuutin tietoisia jokaisen tuottamansa menoerän suuruudesta. Vanhemmat saattavat usein puhua ääneen perheen sisällä siitä, mihin tämän kuun palkka jyvitetään tai kertoa avoimesti miksi meidän perhe ei tänäkään vuonna mene jouluksi Balille. Tämä tietoisuus ja keskustelu saattaa olla tarjolla myös varakkaissa perheissä,

Luther patsas Saksassa

Onnella ja menestyksellä ei sovi ilakoida, vaan niihin on ennemminkin suhtauduttava välinpitämättömästi tai jopa piilottaa ne

“ “

mutta yleensä syitä jollekin tekemiselle tai ostokselle perustellaan vasta silloin, kun siihen ei ole mahdollisuutta. Harvemmin sanotaan suoraan, että teillä on nyt hienot uudet lelut koska äiti on tosi rikas.

Tällaisten perheiden lapset säästyvät luokkatietietoisuuden taakalta, mihin kaikilla ei ole tasapuolesti varaa. Nämä lapset saattavat aikuistuessaan pitää rahasta ja luokka-asemasta puhumista kiusallisena tai tarpeettomana, sillä he eivät ole joutuneet kohtaamaan kummankaan tekijän rajoittavia vaikutuksia.

Sosioekonomisen taustan merkitys yksilön elämän kehityskulkuun on valtava. Siksi siitä on puhuttava, edes julkisen keskustelun tasolla. Koulutustason periytyminen lienee yksi ylisukupolvellisen hyväosaisuuden tunnetuimmista esimerkeistä. Korkeakoulutettujen vanhempien lapset päätyvät korkeakouluihin paljon todennäköisemmin, kuin alemman koulutustaustan perheistä tulevat lapset. Mikään näistä seuraketjuista ei ole rikkumaton tai ehdoton, eli köyhästä taustasta tulleet yliopistokoulutetut tai sivistyssuvun duunariperillinen eivät olemassaolollaan mitenkään kumoa tätä todellisuutta. Kyse on todennäköisyyksistä; poikkeuskin vain vahvistaa säännön. Vaikka ylisukupolvisen hyväosaisuuden tiedostaminen on välillä hankalaa ja tuntuu, että sille ei haluta asettaa painoarvoa, on meillä käsissämme tätäkin isompi ongelma ylisukupolvisen huono-osaisuuden kanssa.

Köyhiä ja kouluttamattomia, eli siis edellä mainittuja huono-osaisia, pidetään julkisessa ja yksityisessä keskustelussa usein jollain perustavalla tavalla tyhmempinä tai huonompina. Tästä esimerkkinä on ammattitutkintojen väheksyminen ja heikko palkkaus esimerkiksi terveysalalla, vaikka yliopiston käyneet lääkärit tienaavat tunnetusti hyvin mukavasti. Köyhien, tai arkikielessä kalskahtavan rahvaan, elämäntapaa, tekemisiä ja koko olemusta pidetään syynä huono-osaisuudelle, eikä tosinpäin. Asetelma sisältää myös paljon kaksinaismoralismia, jossa asian arvo riippuu siihen liitettyjen ihmisten luokka-asemasta. Paljon on

puhututtanut esimerkiksi alkoholikulttuuri; korkeakouluopiskelijat saavat ojassa rymyämiselle ja päihtymistarkoituksessa pidettäville viikottaisille sitseille ja juhlille yleisen hyväksynnän, kun taas ostareilla notkuvat juopot tai kalsarikännejä harrastava raksatyöläinen saavat osakseen nyrpeitä neniä ja pyynnön tulla siivotuksi pois katukuvasta. Juoda saa korkeakouluissa, firman pikkujouluissa ja viiden tähden ravintoloissa.

Suomen vaiettu luokkarakenne ei ole syntynyt hetkessä, eikä sitä näin ollen tulla vuodessa tai parissakaan purkamaan. Mikäli kuitenkin haluamme muutosta, on ensimmäiset askeleet otettava nyt, jotta tuo tasa-arvon utopia olisi edes yhden sukupolven lähempänä. Ensisijaisen tärkeänä pidän oman sosioekonomisen taustan tiedostamista yleisesti ja avoimesti, ja erityisesti suhteessa siihen, mihin on päätynyt elämässään koulutuksen, työn ja tulotason osalta. Oman aseman lisäksi olisi hyvin olennaista puhua ylisukupolvisista kehityiskuluista enemmän julkisesti, jotta kenenkään ei tarvitsisi tuntea alemmuutta saavutuksistaan, kun vertailukohteet eivät joutuneet itse kynsin hampain tastelemaan jokaisesta mahdollisuudestaan elämässä.

tastelemaan

Vaikenemalla annamme luokkaeroille oikeastaan vain yhä merkityksellisemmän aseman, sillä silloin niiden oletetaan sisältävän jotain niin suurta – ja toisaalta haurasta – että niiden ääneen sanoittaminen tuntuu synniltä. Tämä palvele erityisesti ylempiä luokkia ja järjestelmän säilymistä ylipäänsä.Asemaansa nolostelevat ihmiset eivät ole niin alttiita vaatimaan muutosta, koska se paljastaisi heidän kuuluvan tähän alempiarvoiseen ryhmään. Taistelussa häpeää vastaan kohdistaisinkin katseeni ylempiin sosioekonomisiin luokkiin, sillä luokka häpeä ei ole syntynyt itsestään; jonkun on täytynyt saada nämä ihmiset tuntemaan olevansa alempiarvoisia. Vaikka rakenteiden purkusavotta vaikuttaa lamaannuttavan työläältä ja tuskaiselta, voi sen aloittaa yksinkertaisimmillaan omien ajatusmallien kriittisestä tutkiskelusta ja puuttumalla elitistisiin kommentteihin omissa sosiaalisissa piireissä. Täydellinen tasa-arvo jäänee vielä utopian tasolle, mutta sen ei tule antaa lannistaa pyrkimystä. P

NATO – uusi aika Suomelle

TEKSTI: Sampsa Vaitoja KUVAT: Pixabay

Neuvostoliiton kaaduttua Suomi kääntyi EU-jäsenyyden myötä lähemmäs kohti länttä, mutta puolustusliitto Natoon liittyminen nähtiin vielä kaukaisena. Natoa pidettiin poliittisessa keskustelussa optiona, jota voitaisiin harkita turvallisuustilanteen muuttuessa. Jäsenyyden kannatus oli myös puolueiden ja kansalaisten keskuudessa suhteellisen alhaista jopa Itä-Ukrainan sodan aikana. Vielä vuosi sitten Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) teettämissä Nato-kyselytutkimuksissa ainoastaan noin neljäsosa suomalaisista kannatti Nato-jäsenyyttä. Vuoden 2022 alussa Putinin aloittama laajamittainen hyökkäyssota Ukrainassa käänsi suomalaisten katseet yli puoluerajojen kohti nyt akuuttia Nato-kysymystä. Kesäkuussa 2022 tehdyn HS-gallupin mukaan jo noin kahdenksankymmentä prosenttia suomalaisista kannatti Suomen liittymistä Natoon.

Nato on poliittinen ja sotilaallinen liittouma jonka juuret ovat kylmässä sodassa, jolloin toisen maailmansodan runtelemasta Euroopasta tuli Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisen ideologisen valtataistelun näyttämö. Länsi-Eurooppa etsi turvaa Neuvostoliiton ja kommunismin laajentumiselta. Neuvostoliitto perusti satelliittihallinnon puna-armeijan fasistiselta Saksalta vapautetuille alueille. Kommunismilla oli myös laajaa kannatusta myös joidenkin Länsi-Euroopan maiden keskuudessa. Yhdysvallat alkoi toteuttaa politiikassaan Trumanin oppia ja padota Neuvostoliiton, sekä samalla kommunismin vaikutuspiirin leviämistä. Kylmän sodan loputtua Neuvostoliiton hajoamiseen 1990-luvun alussa Naton laajeneminen jatkui, kun monet entiset Varsovan liittoon kuuluneet maat suuntasivat jäseniksi heti tilaisuuden tullen.

Kasvustaan huolimatta Natolla on edelleen useita haasteita toiminnassaan, kuten joidenkin jäsenmaiden heikko demokratia ja intressien eroavaisuus, jotka hankaavat liiton yhtenäisyyttä sisältäpäin. Vuonna 2008 BBC uutisoi Yhdysvaltojen varoittaneen Naton olevan jakautumassa kahteen leiriin, mikäli eurooppalaiset eivät ottaisi enemmän vastuuta Afganistanin operaatiosta. Vuonna

2019 Trump julisti leikkaavansa Nato-tukiaan sen seurauksesta, että eurooppalaisilta ei ole herunut suurempia panostuksia Naton yhteiseen taakanjakoon. Liiton tavoitteena on, että jäsenmaiden kansalliset puolustusmenot vastaisivat kahta prosenttia bruttokansantuotteesta. Yhdysvallat ovat kritisoineet muita jäsenmaita siitä, että niiden kansalliset puolustusbudjetit ovat liian alhaisia. Esimerkiksi vuonna 2019 Naton 29 jäsenmaasta ainoastaan kahdeksan jäsentä pääsivät kahden prosentin suositukseen.

Liiton yhtenäisyys ja voima nojautuvat vahvasti Yhdysvaltoihin. Esimerkiksi Naton lehdistötiedotteen mukaan Yhdysvallat käyttävät arvioiden mukaan vuonna 2022 puolustusmenoihin 723 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Euroopan jäsenmaat ja Kanada puolestaan käyttävät puolustusmenoihin yhteensä arviolta vain 328 miljardia dollaria.

Yhdysvaltojen polarisoitunut kaksipuoluejärjestelmä ja tulossa olevat presidentinvaalit voivat aiheuttaa sen, että Yhdysvaltojen ulkopoliittinen linja vaihtuu nopeasti, vaikuttaen kansainväliseen toimintaan. Lisäksi Naton yhtenäisyyttä horjuttaa Turkin arvaamattomuus liittolaisiaan kohtaan. Tästä Ruotsi ja Suomi ovat saaneet maistiaisen jäsenyysprosessin matkalla, kun Turkki ei ole vieläkään ratifioinut kummankaan maan jäsenyyttä. Suomi ja Ruotsi ovat yhä vain Naton tarkkailijajäseniä, eivätkä siten vielä Naton Pohjois-Atlantin sopimuksen viidennen artiklan mukaisten turvatakuiden piirissä. Toisin sanoen Suomi ei ole vielä liiton täysimittainen jäsen, sillä jäsenyys pitää ensin ratifioida kaikissa Nato-jäsenmaissa. Tarkkailijajäsenenä Suomi kuitenkin pääsee liittymään Naton kokouksiin puheoikeuden kanssa, mutta ilman äänioikeutta.

Nykypäivän muuttuneessa maailmantilanteessa Suomi haluaa selvästi Naton turvan piiriin; Suomi jätti Naton jäsenhakemuksen Brysseliin 18. toukokuuta. Päätös Suomen Nato-hakemuksesta tehtiin eduskunnassa ylivoimaisesti 188 puoltavalla äänellä. Ukrainan tapahtumien myötä presidentti Vladimir Putin toi voimapolitiikan ja sodan pelon takaisin Euroopan kartalle. Samalla kriisi Ukrainassa työnsi Suomen ja Ruotsin kohti

uutta turvallisuuspolitiikaa, sekä liittoutumisen aikakautta.

Suomen Nato-jäsenyyden motiivien ollessa vahvasti sidoksissa muuttuneeseen turvallisuusympäristöön jää pohdittavaksi, miksi Nato haluaa Suomen ja mitä hyötyjä jäsenyydestä on Suomelle. Suomella on annettavaa Natolle pitkä yhteinen maaraja ja laaja asevelvollisuuteen perustuva armeija. Kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä kommentoi IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa Naton motiiveista Suomen tapauksessa; kyseessä on Yhdysvaltojen vaihtunut doktriini, johon kuuluu Suomen ja Ruotsin puolustuksen vahvistaminen. Penttilä arvioi, että Yhdysvallat eivät olleet Venäjän hyökkäyksen alussa niinkään myönteisiä Suomen ja Ruotsin Nato jäsenyydelle eskalaation leviämisen ja kolmannen maailmansodan pelossa. Hänen mukaansa Ukrainan rintaman kestämisen myötä Yhdysvaltain strategia vaihtui eskalaation estämisestä Venäjän heikentämiseen niin, ettei se enää kykenisi uhkaamaan naapureitaan.

Valtioneuvoston huhtikuussa 2022 julkaiseman turvallisuuspoliittisen selonteon mukaan Suomen huoltovarmuus ja kriisivalmius parantuisivat Nato hakemuksen myötä. Selonteossa perustellaan liittymistä oman turvallisuuden vahvistamisella, sillä jäsenyyden myötä Suomi olisi osa Naton yhteistä puolustusta ja Pohjois-Atlantin sopimuksen viidennen artiklan mukaisten turvatakuiden piirissä. Nato-jäsenyys vahvistaisi Itämeren alueen ja Pohjois-Euroopan vakautta ja turvallisuutta ja toisaalta Suomen puolustuskyky vahvistaisi Naton yhteistä puolustusta. Lisäksi Nato takaisi Suomelle muun muassa osallistumisen yhteiseen tiedustelu- ja siviilivalmiusyhteistyöhön.

Valtioneuvoston selonteko kuvaa myös sitä, kuinka Nato-jäsenyys parantaisi Suomen asemaa kansainvälisessä yhteistyössä. Sen mukaan Natoon liittyminen tarkoittaisi osallistumista yhteisen puolustuksen suunnitteluun ja toimeenpanoon

kaikilta osin. Suomi pääsisi Naton päätösten pöytään, mikä olisi selonteon mukaan Suomelle tärkeää, jotta Naton sisällä Pohjois-Euroopan puolustuksen järjestelyjä voidaan suunnitella kokonaisuutena.

Toisaalta Natoon liittymisen voidaan nähdä myös kaventavan Suomen ulkopoliittista liikkumatilaa, sillä se myös samanaikaisesti sitouttaa Suomen toimimaan Naton linjausten mukaisesti. Valtioneuvoston selonteossa mainitaan, että jäsenmaana Suomen olisi sitouduttava Pohjois-Atlantin sopimuksen lisäksi myös muihin Naton kansainvälisiin sopimuksiin, jotka koskevat muun muassa henkilöstön ja joukkojen asemaa sekä tietoturvallisuuden kysymyksiä. Naton jäsenvaltiona Suomi ei voisi pitää voimassa tai sitoutua sopimuksiin, jotka olisivat Pohjois-Atlantin sopimuksen vastaisia. Nato-jäsenyys myös sitouttaa Suomea osallistumaan yhteiseen budjettiin, mikä tarkoittaa Suomen kohdalla puolustusbudjetin kasvattamista.

Natoon liittyminen tarkoittaa uutta aikakautta Suomen strategisessa kulttuurissa. Strateginen kulttuuri koskee niitä käytäntöjä ja ajatuksia, millä vähennämme turvallisuusympäristössä olevaa epävarmuutta. Toisin sanoen voisi ajatella, Suomessa ei enää lasketa sellaisten ajatusten varaan, kuten säilytä yhtä hyvät suhteet itään ja länteen tai ole muodostamatta Venäjälle uhkaa. Natoa ei siis enää nähdä YYA-Suomen tavoin niin kielteisenä asiana, vaan voimapolitiikan palattua Eurooppaan se työnsi Suomen puolueettomuuden teeseistä melko nopeasti ja yksimielisesti kohti liittoutumaa. Muutokset politiikassa voidaan tiivistää siihen, että jäsenyys vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä, puolustuskyvyn uskottavuutta ja Suomen huoltovarmuutta. Samaan aikaan se kuitenkin heikentää mahdollisuuksia vaalia hyviä suhteita Venäjän kanssa ja sitouttaa noudattamaan Naton mukaista yhteistä ulkopolitiikkaa. Nato kuvastaa ennen kaikkea Suomen uutta suuntaa muuttuneissa olosuhteissa, missä pienen valtion on löydettävä uusi keino turvallisuutensa varmistamiseksi. P

Sotaako voisi toivoa neuvostokansa todella?

Vastatkoon niitty hiljainen ja kuiske koivumetsien.

Ja haudoistansa kaatuneet

voivat antaa siitä todisteetuskothan heidän lapsiaan.

Ei sotaa toivoa, ei sotaa toivoa voi venäläiset milloinkaan.

Laulun poliittinen voima

TEKSTI: Samppa Jokelainen KUVAT: Pixabay

Näin hyytävästi alkaa Agit Propin 1974 levyttämä laulu Haluavatko venäläiset sotaa? Neuvostoliittolaisen toisinajattelijan Jevgeni Jevtušenkon 1961 kirjoittamasta runosta käännetty laulu olisi helppo tuomita propagandaksi ja sitä se suomalaisten laulamana oikeastaan onkin: laulu ei ollut totta edes aikanaan, saati sitten nykyään. Sen sijaan alkuperäisen venäjänkielisen laulun tulkitsisin pikemminkin vilpittömäksi yritykseksi valaa pasifistista mentaliteettia silloisen Neuvostoliiton kansalaisten keskuuteen. Propagandaa tai ei, sodan kauhuja korostavana ja rauhanomaista itseymmärrystä rakentavana laulu on nyky-Venäjän sotaa ja kansanmurhaa lietsovaa valtionpropagandaan verrattuna monin verroin positiivisempaa kulttuurista aivopesua.

Haluavatko venäläiset sotaa? on vain yksi monista 1970-luvun taitteen vase-

mmistolaispoliittisen laululiikkeen maailmanparannus- ja vallankumoushenkisistä – Neuvostoliittoon naiivisti suhtautuvista – lauluista. Itse kuulun näiden laulujen ehdottomiin suurkuluttajiin: poliittisen historian opiskelijalle ne ovat todellinen aarreaitta. Vaikka monia kiihkomielisimmistä taistolaislauluista pystyn kuuntelemaan lähinnä ironisesti, eikä edellä mainittuakaan kappaletta ehkä viitsisi tänä päivänä mennä esittämään julkisesti, on usean sanoma relevantti vielä tänäkin päivänä. Siinä missä sanoittajat pitivät Neuvostoliittoa kuin kukkaa kämmenellä, laululiike ei epäröinyt kritisoida Yhdysvaltoja ja näkemäänsä kapitalistisesta talousjärjestelmästä juontuvaa sortoa.

Liikettä agitoivat etenkin Yhdysvaltojen piiloimperialistiset toimet Etelä-Amerikassa, jonka tuoreinta esimerkkiä 70-luvulla edusti Chilen sotilasvallankaappaus. Useissa lauluissa käsitellään kolonialismia ja globaalia oikeudenmukaisuutta ja julistetaan tukea globaalin etelän kapinallisliikkeille. Monet laulujen aiheista ovatkin täten kuin suoraan

yhteiskunnallisen muutoksen opetussuunnitelmasta poimittuja.

Yksi liikkeen suosikkilauluistani, United Fruit, alkaa tällaisella puheenvuorolla: “Kun pasuuna oli soinut, ja kaikki oli valmista maan päällä, Jahve jakoi maailman. Osansa saivat Coca-Cola Incorporated, kaivosyhtiö Anaconda, Ford Motors ja sen sellaiset”

Siinä

missä

Chileläisen Pablo Nerudan runosta käännetty laulu kertoo United Fruit Companyn rakentamista uuskolonialistisista riistosuhteista Etelä-Amerikassa ja laajemmin banaanivaltioilmiöstä, jossa ylikansallinen suuryritys tekee valtion täysin riippuvaiseksi omasta toiminnastaan ja pitää itselleen lojaalin eliitin kautta koko maata poliittisessa otteessaan. United Fruit Companyn toimiin liittyneen Guatemalan 1954 vallankaappauksen raadollisia seurauksia ruoditaan niin ikään performatiivisessa sokkivaikutukseen pyrkivässä laulussa Lautanen Guatemalan verta.

Samalta albumilta löytyvä Kehitysapu Go-Go ilkkuu globaalin pohjoisen ihmisten ylimieliselle ja rasistiselle “valkoinen pelastaja” -suhtautumiselle kehitysavussa, jonka nojalla etelän maita yritetään väen väkisin runnoa länsimaiseen muotiin.

Kristiina Halkolan esittämä Jyväskylän kesän asiakkaat taas kritisoi maailmantalousjärjestelmää, jossa hyväksikäytetyt köyhien maiden asukkaat maksavat selkänahastaan länsimaalaisten korkean elintason. Ratkaisuksi laulu esittää aikakauden anteeksipyytelemättömään tyyliin, ei enempää, eikä vähempää, kuin ruohonjuuritasolta kumpuavaa systeemitason muutosta. Kuulostaako tutulta?

Vaikka poliittisia lauluja kirjoitetaan edelleen, on niiden paras terä tylsynyt ja viiltävin kommentaari jäänyt 70-luvulle. Poliittisia affiliaatioita pyritään nykyään korostamisen sijaan pikemminkin häivyttämään: laulut menevät harvoin yksityiskohtiin ja jäävät retoriikaltaan tasolle ”rock, rauha ja rakkaus”.

Muutoksen käyttövoimaksi esitetään, mitäs muutakaan, kuin maailman nuorten yhteistyötä rauhan, ystävyyden ja solidaarisuuden hengessä. Samaan kategoriaan menee DNML:n toimintamarssi, jossa patistetaan maailman nuoria liittymään rauhan rintamaan: ”Täällä ystävyyttä laulu nuorten soi, -- siksi laulumme ei koskaan kuolla voi!” Laulussa on haltioitunut, lähes militaristinen taisteluhenki: ystävyys on solmittu verellä, laulussa puhutaan kamppailusta, hulmuavan lipun nostamisesta ja valan vannomisesta. ”Jolla on jalo rinnassa palo, rauhaa käy turvaamaan.” Samanlaisia lyriikkoja olisi nykyajan rauhanlauluista turha etsiä.

Tuon ajan laulajien äänensävystä suorastaan raikaa vallankumouksellinen palo. Pelkästään äänitteitä kuuntelemalla voi kuvitella eteensä kirkasotsaiset nuoret laulamassa hehkuvin silmin ja nyrkki pystyssä. Yleensä olen suhtautunut tähän intohimoisuuteen lähinnä huvittuneesti: voi kuule, ei maailma ole noin yksinkertainen. Ehkä olen vain kyynistynyt sielu, mutta laulujen julistava tyyli ja ylioptimistinen sanoma tuntuvat nykykontekstissa auttamattoman korneilta ja banaaleilta. Kuka meistä voisi tänä päivänä käsi sydämellä laulaa: ”Olen kommunisti! Olen rakkautta kiireestä kantapäähän!”

Samalla kaipaan jotain tämän laululiikkeen edustamasta hurmoshenkisyydestä. Tuntuu kuin laululiikkeen myötä olisi kuollut myös osa sen edustamasta vilpittömästä tulevaisuuden toivosta ja uskosta yhteistyön voimaan. Syytän tämän ajattelumallin tappamisesta yksilökeskeistä kulttuurimme, jossa sitoutumattomuutta pidetään rationaalisen ja itsenäisen ajattelun merkkinä, yhteisö koetaan vapautta rajoittavana rasitteena ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen on

redusoitu kuluttajavalintojen tasolle. Samalla kommunismi on käytännössä kuopattu Neuvostoliiton kanssa, ja vasemmistolaisliikkeillä on ollut vaikeuksia keksiä uutta maailmanjärjestystä haastavaa ja maailmanlaajuisesti kansanliikkeitä yhdistävää ideologiaa.

Maailman ongelmat eivät ole kuitenkaan kadonneet mihinkään: olemme matkalla kohti ekologista katastrofia, globaalin oikeudenmukaisuuden kysymyksiä ei ole todellakaan ratkaistu ja rauhastakin laulaminen olisi ajankohtaisempaa kuin pitkään aikaan. Missä on nykyajan poliittinen laululiike, kun sitä eniten kaivattaisiin herättelemään poliittisesti passivoitunutta ja muutoksen mahdollisuuteen kyynisesti suhtautuvaa nuorisoa? Kun yksilöllisten kuluttajavalintojen sijaan tarvittaisiin kollektiivista poliittista toimintaa? Nykyajan epäpoliittisina itseään pitävillä nuorille lähettäisinkin seuraavan viestin: ”Ei ystäväni, ei synny rakkaus maailmaan odottaessasi taivaan armoa, vallanpitäjien sääliä!”

Syysmatka Berliiniin

Yhis järjesti ensimmäisen koronan jälkeisen syysmatkan Berliiniin lokakuussa 2022. Matka oli kahden vuoden haaveilun ja työstämisen tulos – itselleni jo tammikuusta 2021 lähtien, jolloin aloitin kansainvälisyysvastaavan tehtävässä Polhon hallituksessa. Ennen kaikkea matka oli täydellinen osoitus siitä, miten monipuolista opiskelijaelämä voi olla poikkeusajan ulkopuolella, miten hauskaa on tutustua opiskelukavereihin vuosikurssi- ja pääainerajojen yli, sekä mitä kaikkea ainejärjestöt voivat tarjota.

Lupasimme matkalta kansainvälisyyttä, historiaa, kulttuuria, työelämää, yöelämää… Sitä saa mitä tilaa – jos yöelämältä haluaa istua aamuneljältä paikallisen “Spätin” eli Spätkaufin, eli vapaasti suomennettuna myöhäiskioskin edessä tunteja nauttien saksalaisia virvokkeita. Späti on täydellinen esimerkki berliiniläisestä kulttuurista, minkä liikeidean tuomista Suomeen aloimme myös pohtia – tämä tietysti vaatisi muutoksia maamme alkoholilakiin.

Oli myös hienoa vaihtelua, että pystyimme lokakuisena yönä istumaan ulkona ilman minkäänlaista vaaraa vilustumisesta. Pääsimme nauttimaan keskieurooppalaisesta syksystä, jonka lämpöön olimme varautuneet turhan suomalaisella vaatetuksella. Suomalaisena on tietenkin tuotava kansalliskeskustelunaiheemme sää osaksi tätäkin artikkelia. Se oli täydellinen. Vasta ruskaan puhjennut Berliini auringonpaisteessa oli uskomattoman kaunis. Pääsimme ihailemaan sen erilaisia kaupunginosia sekä saksalaista lehtimetsää vieraillessamme Teufelsbergissä. Lännessä, Grunewaldin metsässä sijaitseva Teufelsberg, eli “Pirunvuori” on mielestäni Berliinin helmi. Se on kylmän sodan aikana Yhdysvaltojen käyttämä tiedusteluasema, joka rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen Berliinin pommitettujen rakennusten jätteistä. Vuoden 1992 jälkeen poliittisten tilanteiden muutoksesta alue on ollut hylättynä, ja nykyään vapaan taideseuran ylläpitämä – se sisältää paljon upeaa katutaidetta, museon sekä näköalatasanteen.

Toinen merkittävä vierailukohde matkallamme oli Pohjoismaiden suurlähetystö. Berliinissä toimii melko ainutlaatuinen suurlähetystö, jossa kaikki viisi Pohjoismaata toimivat yhteisessä lähetystössä. Suomen rakennusta ja lähetystöä meille esittelivät tietysti yhisalumnit! Vierailu oli erittäin inspiroiva ja kannustava; luotto omiin kykyihin päästä joskus työskentelemään vastaavanlaiseen paikkaan kasvoi. Meille kerrottiin lähetystön toiminnan lisäksi myös Saksan poliittisesta tilanteesta sekä erityisesti energiapolitiikasta.

Edellä mainitun yhteisohjelman lisäksi tutustuimme Berliiniin monipuolisesti. Vierailimme monissa eri kaupunginosissa sekä tietenkin berliiniläisessä yöelämässä. Osa kävi katsomassa paikallista jalkapallo-ottelua, tutustui Tempelhofin hylättyyn lentokenttään, teki löytöjä vintagekaupoissa sekä vieraili eri museoissa kuten museosaaren kansallisgalleriassa, Stasin museossa ja Berghainin teknoklubin rakennuksessa järjestetyssä “Life after Bob”-valotaidenäyttelyssä. Katutaidetta ihastelimme myös East Side Gallerylla, Berliinin muurin varrella. Ruokavaliomme koostui pitkälti falafel-, halloumi- ja dönerkebabeista, kuten teemaan kuuluu. Yksi suosikki matkalla oli myös Kreuzbergin Markthalle neun-kauppahalli, jossa tarjolla oli maailman herkullisinta katuruokaa.

Kiitos kaikille matkaan osallistuneille! Suuret kiitokset matkan toteutumisesta kuuluvat myös Tason kansainvälisyysvastaavalle Jemina Kuljulle. Parasta oli kaikkiin tutustuminen ja koko matkan kokeminen yhdessä. Vaikka osa meistä meinasi jäädä peruuntuneen lennon vuoksi Tukholmaan… perille kuitenkin päästiin ja paljon koettiin! Berliini on historian risteyskohta, nykyään monille vähemmistöille “turvapaikka” ja eri kulttuurien yhteensulama, jossa ei koskaan lopu tekeminen. Odotan innolla uusia matkoja Yhiksen kanssa! P

POLHOPAPPA MERELLÄ

Syöksyin tyhjän promenadin läpi. Sydämeni hakkasi rinnassani. Kompuroin käytävälle kaatuneeseen nuottitelineeseen ja kiroilin, mutta pysyin kuitenkin jotenkin pystyssä. Onneksi. ”Ei vanhat jaksa” mietin mielessäni, mutta en tahtonut tietää mitä tapahtuisi, jos pysähtyisin. Takanani huudot ja askelten kaiku olivat lähempänä. Kääntyessäni kulman ympäri porrasaulaan näin vilaukselta promenadia pitkin lyllertävän valkoisen hahmon. Minun oli päästävä pois.

Näin minun piti aloittaa artikkelini tämänkertaiseen Poleemiin. Alkuperäisenä tarkoituksenani oli kirjoittaa jonkinlainen kauhukertomus VOO:n rissestä, jossa Harri Hylje-kultti valtaa laivan ja manaa suuren muinaisen Silja Linen iki-ihanan maskotin vaatteisiin.

Tähän ei kuitenkaan päästy. Jossain 4000 merkin paikkeilla totesin, että mikään mitä olin kirjoittanut ei ollut hauskaa, ja vain hieman ennen VOO:n risseä tapahtunut traaginen laivalla sattunut onnettomuus, vähensi suunnitellun loppuratkaisun, laivasta pelastusveneellä pakenemisen, hohdokkuutta.Deadline oli ohitettu jo kauan sitten ja itse VOOsse lähestyi uhkaavasti. Massiivinen epäonnistumiseni tarkoitti sitä, että risteilystä olisikin pakko kirjoittaa jossain määrin rehellisesti. Kauhistuttava ajatus.

Rehellisyyden nimissä Oma suhteeni VOO:n risteilyyn on melko monimutkainen. Syynä tähän ei valtsikalaisuudesta huolimatta juuri mikään niistä ei liity risteilyjen ympäristöeettiseen kyseenalaisuuteen.

Opiskelijaristeilyt ovat hedonismia parhaimmillaan ja niistä saisi melkoisen sosiologisen, tai antropologisen, tutkimuksen aikaan. Satojen nuorten lukitseminen samaan veneeseen ilman keinoa päästä pois ja heidän ravitsemisensa lähinnä yksinomaan alkoholilla on omiaan tuottamaan synnin ilmapiirin, jossa mielenkiintoisia tapahtumia (ja tapaturmia) ei voi estää. Oli kyse sitten risseromanssista, joka unohdetaan maihin pääsyn jälkeen/parhaimmillaan johtaa parisuhteeseen, tai alastomasta opiskelijatoverista tyhjentämässä nelinkontin vatsalaukkunsa sisältöä alakansien käytävän kokolattiamatolle.

Hedonismin nimissä tapahtuu myös paljon muuta. Buffetpöytien menossa olisi taivasteltavaa Roomalaisille halvan hanaviinin virratessa ja paahtopaistipöydän ollessa näin moraalittomalle lihansyöjälle helpoin tapa välttää 300:n valtsikalaisen aiheuttamat jonot. Lisäksi tanssin ja laulun keskellä tuppaa palamaan enemmän savukkeita, kuin Nuoret tupakoijat ry:n ja Journalistiopiskelijoiden yhteisissä kesäjuhlissa.

Minkäänlainen kristillisen tuomitseva suhtautuminen hedonismikaan ei kuitenkaan ole syypää monimutkaiseen suhteeseeni Voossen kanssa. Hedonismihan se vasta hauskaa on, ja Jeesus tuskin olisi tuominnut hetkeäkään Silja Serenaden alakansien menoa, jos olisi vain mukaan päässyt, vaikka Raamatun evankeliumeista se luku olisi varmaan poistettukin. Kaveri vietti aikaansa muutenkin kyseenalaisen porukan kanssa.

Todellisuudessa opiskelijaristeilyillä ei vain ole usein kovinkaan hauskaa.

TEKSTI : John Helin KUVAT: John Helin & Tytti Ruusunen

Risteilyt ovat vaikeita. Kuulen jo korvissani yleisön kohahduksen,ja tiedän päätoimituksen pohtivan voiko näin kontroversiaalia mielipidettä edes julkaista Poleemin sivuilla, vaikka se itseään kantaaottavana markkinoikin.

Männävuosina VOO:n risteily, Kannucruise, ja se yksi onneton Diakin risse jolle minut myös houkuteltiin mukaan, ovat tuottaneet enemmän morkkiksia ja pahaa oloa, kuin niinkään hyviä kokemuksia. Marraskuiset Snapchatin muistutukset vuosien takaisista t tallenteista swaipataan sivuun, jotta häpeällisiä hetkiä ei jouduta elämään uudestaan mielen syvyyksissä.

Oman suhteeni kanssaristeilijöihini voisi useinkin tiivistää sanoihin ”en tunne puoliakaan teistä niin hyvin kuin pitäisi enkä pidä puolistakaan niin paljon kuin ansaitsisitte”. Samalla risteilyjä, ja toki välillä muitakin opiskelijatapahtumia, on ohjannut tarve tuntea itsensä hyväksytyksi ja olla osa ns. porukkaa, tai tulla huomatuksi. Tämä ei toki aina toteudu ja risteilyjen sosiaalisessa paineessa ja sen aiheuttamassa FOMO:ssa voi olla vaikeaa ottaa itselleen aikaa irti rissehuumasta.

Oman osansa ongelmaan tuo myös alkoholi. Vaikka en olekaan koskaan kokenut kovinkaan suurta fyysistä kärsimystä sen käytöstä, en edelleenkään ole oksentanut humalassa, tai krapulassa ja suosittelen samaa elämäntapaa kaikille, vaikuttaa se mitä mainioimmalla tavalla aivokemiaan. Erityisen hauskaa kokonaisuudesta tekee se, jos alkoholia käyttää sekaisin masennuksen, ja vielä potentiaalisesti masennuslääkkeiden, kanssa.

Voin siis ylpeästi myöntää kuuluneeni menneisyydessä siihen joukkoon, joka on ainakin osan ajan risteilystä lähinnä halunnut itkeä pimeässä hytissä. Tästäkin huolimatta päädyn aina mukaan risteilylle jossain FOMO:n sekaisessa mielenhäiriössä ja mietin melkoisen osan risteilylle ilmoittautumisen ja itsensä risteilyn välisestä ajasta miettien, oliko ilmoittautumisessa taas mitään järkeä. Syvimmät sympatiani kaikille kohtalotovereilleni. Tiedän että teitä on monia.

Polhopapat merellä Tällä kertaa asiat olivat kuitenkin toisin. Merellä seilaaminen oli kuitenkin yksinomaan mukavaa. Samalla pääsin toteamaan vanhojen tosiaankin jaksavan, ollessani nähdäkseni viimeinen jalkeilla ensimmäisenä iltana (hyteissä valvomista

ei lasketa), ja valvoessani yhdeksään asti jälkimmäisenä. Kumpikin näistä saavutuksista toteutettiin vielä ilman krapulaa! Pistäkää paremmaksi.

Pakko toki myöntää, että toimintaa edesauttoi merkittävästi seuraava niksipirkka: kahdeksan tunnin unet sinä aikana, jonka muut viettivät Ruotsissa.

Voisi jopa sanoa rissen toimineen tervetulleena nollaamisena äärimmäisen hektiseen koulu- ja työarkeen. Edellisvuosista poiketen tuntui, että mieli (joskaan ei keho) lepäsi, kun rissellä sai keskittyä yksinomaan krebaamiseen niin, että jalat lienevät yhä itsenäisyyspäivänäkin kipeänä.

Selkeää syytä saa etsiä. Osittain se johtunee (akateemisen) vanhenemisen tuomasta vapaudesta olla juuri niin ratainen kuin haluaa, ja toisaalta taas viimeisen vuoden aikana huomattavasti parantuneesta minäsuhteesta. Syystä huolimatta morkkisten sekä pimeän huoneen kaipuun puute olivat tervetullut uusi kokemus. En voi missään nimessä vieläkään suositella risseä kenellekään hyvinvointiaan arvostavalle ihmiselle ja ymmärrän hyvin miksi ihmiset eivät risseilystä pidä, mutta ehkä neljän Voossen jälkeen on aikakin kokea ns. positiivinen risse.

Opintojeni valmistumistahtia katsellessa on kaikkien todennäköisyyksien mukaista, että olen ensi syksynäkin vielä kirjoilla yliopistolla ja tänäkin vuonna mukana oli jo valmistuneita valtsikalaisia. Jokainen risse tarvitsee omat nolot ännännen vuoden opiskelijansa. En silti lupaa mitään, paitsi että Ruotsissa en nouse maihin enää ikinä. P

Kyseinen polhopappa poleemin päätoimittajan ikuistamana rissen tanssilattialla aamuyöstä

TUTKIVAA JOURNALISMIA - SUURIN JA KAUNEIN -EDITION

Poleemi tahtoo tarjota lukijakunnalleen vain parasta. Siksi päätoimitus lähti myös Itämeren laineille, Suurimmalle ja Kauneimmalle tavoittelemaan journalistista materiaalia. Lehdenteko muistui mieleen erinäisissä käänteissä - huhujen mukaan eräs tämän numeron jutuista on myös taitettu perjantaiaamuna Silja Linen legendaarisen pyöreän ikkunan hellässä huomassa. Tällä sivulla voitte nauttia reissulta käteenjääneistä antimista.

”yksi peukalo Tukholmalle” - Irtolaisen päätoimituksen epävirallinen arvio länsinaapurimme pääkaupungista

”henkilökohtainen Vietnam ja kiirastuli” - osuva kuvaus VOOssesta

”kaikki kikkarapäiset tuutorit vituttaa mua” - kommentti, jonka sain röökipaikalla kysyttyäni eräältä Polhopapalta kommenttia Poleemiin röökipaikalla

ja neljä tolppaa nuuskaa

Leikkisä elämänasenne osoittautui riemukkaaksi matkakumppaniksi - risteilyn aikana testatuiksi tulivat niin kuperkeikat promenadikannella, pallomeri kuin sun deckin lumikasa sekä marraskuisesta tihkusateesta märkä liukumäkikin. Myös ruotsinkielen taidot pääsivät useampaan otteeseen koetukselle, mikä oli ilahduttava haaste. P

”you are a psychopath from Turku” - någon svensk kille

”Poleemi bängää” - kaunein vaatimatonta julkaisuamme koskeva kommentti jostain aamukahden ja -neljän väliltä kekkonen

”mä haluun sun elimet, onks sul hyvät keuhkot? maksa? perna?” - anonyymin kumouslaisen yritys harjoittaa elinkauppaa kansainvälisillä vesillä ”kyllä on tullut taas Itämerellä tehtyä” - lauantaiaamuna hyttisängyn pohjalta lausuttu tehokas kiteytys kokemuksesta

”mä annoin mun koko sielun tohon risseen” - kolmossporassa kuultua matkalla satamasta poispäin

Real Torspon kausikatsaus syksy 2022

Koko yhmun ikioman ylpeyden Real Torspon on jälleen syksyn aikana voinut löytää potkimasta palloa milloin miltäkin Helsingin kodikkaista jalkapallokentistä. Torspo on kerennyt syksyn aikana osallistumaan jalkapallotapahtumiin niin Valtsikan futisturnauksen,kuin Unisportin syyssarjan merkeissä. Torspon edesottamuksista Valtsikan futisturnauksessa voi lukea tarkemmin Poleemin vuoden kolmannessa julkaisussa, mutta vielä mitä makeimman kertauksen vuoksi: Torspo kävi hakemassa turnauksesta kultaa vastoin kaikkia odotuksia. Ihmetyksen ja ylpeyden sekainen kultahumu olikin mitä mainioin pohja, jolta lähteä osallistumaan kolmen viikon mittaiseen Unisportin järjestämään perinteikkääseen yliopistojoukkueiden futissarjaan.

Kauden ensimmäisessä pelissä paikalle vääntäytyneiden torspolaisten into ja pelifiilis olivat korkealla, mutta niin oli myös yleinen väsymyksen ja rasituksen taso. Valtsikan futisturnaus oli nimittäin järjestetty päivää ennen syyssarjan ensimmäistä pilliinpuhallusta, ja rankan turnaustaistelun jäljet olivat nähtävillä seuraavana päivänä. Monet turnauksessa sankarillisesti esiintyneistä pelaajista olivat jääneet ymmärrettävästi kotiin lepuuttamaan turnauksessa väsynyttä kehoa tai parantelemaan Torspon menestyksen eteen otettuja kolhuja. Edellisen päivän puurtaminen paistoi läpi myös paikalle saapuneista kultamitalisteista, jotka innokkaasti ilmoittautuivat olevansa kiinnostuneita penkinlämmittäjän pelipaikasta kokoonpanon kaavailun hetkellä. Syyssarjan aloitus oli kuin uusinta futisturnauksen aloituksesta, sillä sarjan ensimmäisessä pelissä vastaan asettui polvi-opiskelijoiden Mahti United. Sarjaottelu Mahtia vastaan oli turnauksen kamppailun tapaan mitä tiukin. Pelikellon tikittäessä pidemmälle ja pidemmälle, alkoi torspolaisten keskuuteen hiipimään

lievästi hermostunut tunne. Mahti oli ottanut ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä 1-0 johtoaseman, eikä Torspo ollut lukuisista maalintekopaikoista huolimatta osunut kertaakaan.

Torspon riveihin repesi kuitenkin viimein riemu, kun pallo upposi Mahdin huippupelin pelanneen maalivahdin taakse ottelun loppuhetkillä. 1-1 tasapeli kieltämättä kirveli hiukan, mutta tunnelmaa ottelun jälkeen piristi tieto siitä, että Torspon pitkäaikainen tappioton putki rakasta valtsikavihollista Mahtia vastaan jatkui yhä. Torspo oli porskuttanut tappiotta myös yleisesti jo aika monen ottelun ajan. Viikon seuraavissa peleissä kärsityt tappiot kuitenkin palauttivat Torspon maan pinnalle. Toinen syyssarjan ennakkosuosikeista, lääkiksen FC Hallux pisti taululle ikävän 9-1 tuloksen, kun taas FC KTTO haki futisturnauksen finaalin uusintaottelusta 8-1 voiton. Rumista lukemista huolimatta fiilis Torspon joukkueen keskuudessa pysyi pelipäivinä mukavan rentona, eikä tappioista lannistuttu turhaan, olihan sarjaa vielä yli puolet jäljellä.

Sarjan ensimmäinen viikko, ja tätä edeltänyt turnaus oli kieltämättä kovin rankka jalkapallorupeama, joten seuraavan viikon kevyempi ottelukattaus tuntui tervetulleelta. Viikon ainoassa pelissä vastaan asettui AthleTiKs, ja ottelun jälkeiselle erittäin ansaitulle viikon mittaiselle lepotauolle oli erityisen nautinnollista lähteä sarjakauden ensimmäisen voiton jälkeen. Matsiin paikalle päässyt kokoonpano oli aiempiin sarjapeleihin verrattuna hyvin laaja, joten Torspon vakuuttavaan 6-3 voittoon siivittäneiden pelaajien jaksaminen pysyi ottelun aikana erinomaisella tasolla.

Torspon WhatsApp-ryhmään ilmestyi seuraavan sarjapelin alla innostava viesti; Torspo oli neljän pelatun ottelun jälkeen sarjan neljännellä sijalla. Neljäs sija avaa Unisportin kahdeksan joukkueen sarjassa

ovet finaalipeleihin, joten kahden päivän sisällä pelattavat viimeiset sarjapelit tuntuivat erittäin tärkeiltä. Lieväksi huolenaiheeksi nousi kuitenkin se, että sarjassa oli jäljellä kolme peliä. Tämä tarkoitti, että toiseksi viimeisenä pelipäivänä pelattiin kaksi peliä ja viimeinen peli oli heti tätä seuraavana päivänä. Toiveet finaalipeleistä kuitenkin aktivoivat joukkuetta, ja kauden toiseksi viimeisenä, kahden pelin pelipäivänä Töölön pallokentän kuutostekarille kokoontui ennätysmäärä torspolaisia. Pelaajia olisi riittänyt vaikka kahteen kokoonpanoon, joten kahden peräkkäisen pelin koettelemus ei tuntunut millään tapaa ylitsepääsemättömältä.

Aamupäivän varovainen toiveikkuus oli kuitenkin iltapäivään mennessä pyyhkiytynyt pois. Saldoksi päivän peleistä jäi kaksi kirvelevää tappiota, ja mahdollisuus paikkaan finaalipeleissä oli menetetty. Myös seuraavan päivän panokseton ottelu päättyi Torspon tappioon, ja näin intensiivinen, mutta antoisa kolmen viikon futissarja oli

Torspon osalta saatettu päätökseen. Viimeisen viikon tappioista huolimatta kaudesta jäi käteen kuitenkin oikein onnistunut fiilis. Pitää pitää mielessä, että Valtsikan futisturnauksesta haettu mestaruus oli erinomainen saavutus, jota Torspo pyrkii puolustamaan seuraavassa vastaavanlaisessa turnauksessa, milloin se sitten pelataankaan.

Tuloksellista menestystä merkittävämmältä tuntuu kuitenkin futikseen liittyneissä tapahtumissa vallinnut henki. Turnauksessa, peleissä ja kauden alla järjestetyissä treeneissä kävi hyvä määrä vaihtuvaa porukkaa, joka piti kaiken aikaa kentällä ja sen sivussa yllä lämminhenkistä ja positiivista yhmutunnelmaa, kannusti joukkuetovereita ja antoi kaikkensa. Torspon on tarkoitus olla matalan kynnyksen joukkue, jonka kautta yhmuopiskelijoille aukenee mahdollisuus liikkua ja nauttia jalkapallon riemuista hyvässä seurassa. Iso kiitos kaikille Torspon kauteen pelaajana tai kannattajana osallistuneille! P

Oi Torspo on!

Otso Metsola, Torspon GM KUVA: Armas Weselius

Tiedät kyllä mitä

TEKSTI: Helena Kilpeläinen

KUVAT: Armas Weselius, UnSplash

Suomen itsenäisyyspäivää vietetään joulukuussa 105. kerran. Kuluneena vuonna Euroopassa syttynyt sota on saanut jokaisen meistä uudelleenohjaamaan ajatuksiaan siitä, mitä itsenäisyys ja turvallisuus merkitsee nykyhetkessä. Ukrainan sota on ollut henkisesti läsnä ensinnäkin siksi, että sota itsessään on kamalaa ja Ukraina syöstiin kamppailemaan omasta olemassaolostaan traumaattisesti ja vasten tahtoen.

Toiseksi, sota on vaikuttanut suoraan, ilman ainuttakaan epäilystä meidän turvallisuuskäsitykseemme, sekä Suomen turvallisuuspolitiikkaan. Olemme pikajunassa kohti sotilaallista liittoa, Natoa, ja vuosikymmeniä kestänyt sinnikäs liittoutumattomuuspolitiikka katosi yhdessä hetkessä.

Siispä tälle sukupolvelle joulukuun kuudes päivä on aiempaa hartaampi hetki punnita itsenäisyyden, turvallisuuden ja rauhan merkitystä, sekä näiden olosuhteiden arvoa omalle elämälle. Meistä moni voi tuntea tarvetta pitää lähimmäistä kädestä. Onneksi itsenäisyyspäivä on juhla, jota on tapana viettää yhdessä. Näin ovat toimineet myös polholaiset jo kolmekymmentä vuotta. Tiedäthän sinä.

Polhossa Suomen itsenäisyyspäivän juhliminen lähti liikeelle siitä, kun Suomi täytti 75 vuotta. Eli siis vuonna 1992, kun sinusta tai minusta ei ollut todennäköisesti vielä tietoakaan. Tilaisuuden sisältö erosi alkuvuosina

jonkin verran nykyisestä; tuolloin kyseessä oli nimittäin sillis, juhlapaikka oli vakio ja tiettävästi jopa henkilökuntaa lapsineen osallistui tilaisuuteen. Sittemmin tilaisuuden koko ja sisältö on elänyt ja tuorein muutospositivistinen käänne tapahtui vuosi sitten, kun tapahtumaa alettiin virallisesti nimittää, kenties uudelleen, Itsenäisyyspäivän pöytäjuhlaksi. Tällä hetkellä tapahtuma kulkee ikään kuin kahdella nimellä, ja aika näyttää kumpi voittaa.

Nyt jo noin puolessa järjestetyistä Itsenäisyyspäivän pöytäjuhlista, eli epävirallisesmmin Itsarisilliksistä, istuva hallitus on valinnut pitää juhlapaikan salassa vierailta aina juhlaa edeltäviin päiviin saakka. Tällaisin menettelyin on päätetty toimia myös tänä vuonna.

Vuosittain vaihtelevaa paikkaa lukuun ottamatta juhlan kaava on vakiintunut omille urilleen ja toimivassa konseptissa on pitäydytty jo vuosia. Siispä tiedämme kyllä mitä voimme päivältä odottaa, ellei vuoden 2022 hallitus ole kuopannut vuosikymmenten perinteitä yhtä kevyellä kädellä kuin Suomen puolustuspolitiikan saralla viime keväänä nähtiin. Luvassa on ylipitkä pöytäjuhla maittavine Suomi-ruokineen, ohjelmanumeroineen ja Suomen lippuineen.

Tilaisuutta jännittäville fukseille voin paljastaa, että vakiintuneita ohjelmanumeroita ovat muun muassa musiikkiesitys, fuksipuhe sekä

Polhon hallitusta 2021 Kekkosen kanssa

uuden Poleemin julkistus. Pöydissä on usein nähty valkoiset liinat ja havukoristeet tilaisuuden arvokkuutta heijastavaan tyyliin. Juhlan

juhlavieras on saatettu matkalle kohti jatkopaikkaa tai kotia.

Kuten Polhon historiikissakin on todettu, meillä Polhossa on ollut tapana juhlia ainejärjestöä vuosijuhlien merkeissä vain viiden vuoden välein. Tämän tapakulttuurin myötä Itsarisilliksestä on muodostunut itsenäisyyttä juhlistavan tilaisuuden lisäksi ainejärjestön juhla. Erityisesti järjestäjän näkökulmasta juhla symboloi jatkuvuutta sekä muutosta, kun vanha hallitus suorittaa viimeisen riittinsä, uuden hallituksen saadessa tulikaste. Tarvitsitpa siis kädestä pitoa ja tukea näihin synkkiin turvallisuuspoliittisiin hetkiin, tai astuessasi jatkoilla pöydältä turvallisesti takaisin tanssilattialle, löydät sen polholaisten joukosta Itsarisillikseltä.

hartaasta luonteesta huolimatta sävy on sinnikkäästi pyrkinyt lipumaan järjestäjien hyppysistä mitä pidemmälle ilta jatkuu. UKK:n pauhatessa loputtomiin pöytäjuhlan saaminen päätökseen on oman luokkansa olympiasuoritus. Jokainen hallitus kuitenkin huokaisee helpotuksesta vasta, kun viimeinenkin

Tilaisuuden juhlavin ominaisuus piileekin yhteen kokoontumisen syyssä, eli sellaisen asian juhlistamisessa, mikä on meidän kaikkien yhteistä, tarkoittaen niin itsenäisyyttä, kuin ainejärjestötyön tuottamaa hedelmää. Muistathan siis tämän opin osallistuessasi juhliin, tai saatat kohdata järjestävän tahon punaisen oikean käden. Tiedäthän sinä. P

Tekstiähteet: Aarninsalo, L. et al. (2015) Tiedettä ja kaljaa 1965-2015 : poliittisen historian opiskelijoiden 50 vuotta yhteistyötä, yhteisöllisyyttä ja aktivismia. Helsinki: Poliittisen historian opiskelijat Polho ry.

Tarvitsitpa siis kädestä pitoa ja tukea näihin synkkiin turvallisuuspoliittisiin hetkiin, tai astuessasi jatkoilla pöydältä turvallisesti takaisin tanssilattialle, löydät sen polholaisten joukosta

“

Keskustelua läsnäolopakosta yliopistolla

Yliopistolla on syksyn aikana puhututtanut tavat, joilla kursseja järjestetään. Korona-ajan ja etäopiskelun jälkeen paluu kampukselle ja paikan päällä järjestettäviin läsnäolopakollisiin luentokursseihin tuntuu kummalliselta. Samaan aikaan kuin muualla yhteiskunnassa on siirrytty laajalti etä- ja hybridi työskentelyyn, saatetaan yliopisto-opinnoissa vaatia paikallaoloa tiukastikin. Läsnäololistoja raksitetaan luentosalissa ja kurssiarvosanaan vaikuttaa jo kolmekin poissaoloa. Yliopistolla kurssien toteutustavat vaihtelevat, eikä mahdollisesta joustosta ole etukäteen tietoa, mikä tekee opintojen ja muun elämän yhteensovittamisen ja suunnittelun hankalaksi. Vaikka opiskelijoiden keskuudessa läsnäolossa nähdään myös hyviä puolia, toivotaan sen vaateelle perusteluja ja avoimuutta.

Toisen periodin alkaessa aloitin erään kurssin, jonka ensimmäisellä luentokerralla esiteltiin tavalliseen tapaan kurssin toteutusta. Kyseisellä kurssilla vaadittaisiin läsnäoloa luennoilla. Poissa saisi olla ”hyvästä syystä” – jota ei erikseen luennoitsijalle tarvitse selittää – ellei poissaoloja kerääntyisi kahta enempää. Seuraavat 40 minuuttia luentokerrasta käytettiin asian läpikäymiseksi. Opiskelijat esittivät kritiikkiä toteuttamistapaa kohtaan ja vetäjä perusteli omaa kantaansa asiaan. Kritiikkiä sai läsnäolopakko kokonaisuudessaan, sekä se että omia poissaoloja tulisi selitellä jälkeenpäin. Myös se, ettei luentoja olisi mahdollisuus seurata etänä oli esillä, eikä ensimmäistä kertaa.

TEKSTI: Veera Ahlgren KUVAT: Pixabay

Lopulta opiskelijoiden ja luennoitsijan välillä käyty keskustelu johti muutoksiin kurssin toteutuksessa; niin että opiskelijat saivat mahdollisuuden seurata luentoja etänä, mikäli paikalle ei pääse ja kurssiarvosanaan vaikuttavia poissaoloja voi kompensoida lisätehtävillä. Hyvä niin. Tästä jäi kuitenkin mieleen keskustelussa noussut pointti: miksi tästä täytyy puhua joka ikinen kerta ja missä keskustelua tulisi käydä, jotta asiat muuttuvat?

Puhuin asiasta muutaman opiskelijan kanssa selvittääkseni, mitä opiskelijat itse asiassa toivovat. Keskustelimme yhdenvertaisuudesta, opiskelijoiden mielenterveydestä, läsnäololle annetuista perusteluista, oman elämän ja opintojen suunnittelusta. Kurssivetäjien kannat asiaan saivat ymmärrystä, silti muutosta nykyiseen toivottiin. Päällimmäisenä mieleen jäi toive opiskelijoiden autonomiasta.

Läsnäolopakko nähdään yhdenvertaisuuskysymyksenä – kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia osallistua luennoille. Osa kokee, että opiskelijoita kohdellaan suoraan lukiosta jatkaneina nuorina, perheettöminä, toimintakykyisinä ja terveinä helsinkiläisinä, kun todellisuus voi olla jotain ihan muuta. Poissaolojen ”hyvät syyt” ja pyydetyt perustelut, sekä läsnäolopakko tuovat kieltämättä mieleen omat lukio-opinnot, joissa oli jopa enemmän joustoa verrattuna joihinkin nykyisistä kursseistani.

Opiskelijoiden elämäntilanteet ovat hyvin vaihtelevia. Suurella osalla on hyvät mahdollisuudet osallistumiseen, mutta on myös niitä opiskelijoita, joiden elämään kuuluu vastuuta muista, töiden ja opiskelun yhteensovittamista, terveydellisiä rajoitteita ja pitkiä välimatkoja. Osalla opiskelijoista on hyvät valmiudet suorittaa opintoja hyvinkin itsenäisesti ja jotkut hyötyvät tuesta ja läsnäolon pakottavuudesta.

Opettajien perustelut läsnäoloon pakottavaan toteutukseen liittyvät usein juurikin näihin hyötyihin, joita osa opiskelijoista saavat. Kuitenkaan yhden ryhmän tarpeita ei tulisi asettaa kaikkien ehdoiksi. Perusteluihin kuuluu yleensä huoli opiskelijoiden mielenterveydestä, joka korona-aikana laski etäopiskelun myötä. Korona-ajan yksinäisyyden kokemuksiin ja opintojen kuormittavuuteen pyritään löytämään ratkaisua lähiopetuksella. Kysyin opiskelukavereilta mielipidettä aiheeseen. He kertoivat jakavansa huolen, mutta sanoivat edelleen, että läsnäolon pakottavuus ei ratkaise asiaa.

Opinnoissa tulisi olla joustavuutta ja vara valita, onko voimavaroja tänään osallistua luennolle etänä vai kampuksella. Mielenterveyden näkökulmasta toivottiin, että kurssien toteutuksesta saataisiin mahdollisimman paljon tietoa etukäteen. Opiskelijat toivoisivat luentokurssien osalta tietoa siitä, minkälaista ajallista panosta kurssit vaativat läsnäolon muodossa. Eräs opiskelija kertoo, että tieto auttaisi suunnittelemaan opintoja, muun elämän tasapainottamista ja ennakoimaan psyykkistä jaksamista.

Opetuksen lähtökohta tulisi olla, että opiskelija on kykenevä päättämään opintojaan koskevista asioista itse. Jopa silloin, kun poissaolo saattaa heikentää kurssin tavoitteiden oppimista ja näin vaikuttaa arvosanaan. Vaikka läsnäolon pakollisuus saa osakseen kritiikkiä, sitä myös ymmärretään. Opiskelijat näkevät tietynlaisten akateemisten taitojen kehittymisen mahdolliseksi vain jaetussa fyysisessä tilassa. Akateemiset keskuste-

lut ja argumentoinnin kehittyminen nähtiin tärkeinä. Läsnäolossa on myös paljon hyvää, mutta sen perusteettomasta pakosta on luovuttava. Joissain tilanteissa ollaan koettu kurssinvetäjän käyttävän valtaa opiskelijoihin mielivaltaisest, ilman kunnollisia perusteluita.

Läsnäolopakossa on jotain konservatiivista, halua säilyttää tietynlaista kuvaa ja valtasuhteita yliopistolla. Tilanteessa onkin hyvä kysyä, haluaako Helsingin yliopisto pyrkiä säilyttämään vanhat käytännöt vai olla mukana luomassa uusia työnteon tapoja ja mahdollisesti toimia suunnannäyttäjänä? P

Yhmufuksien legendaarinen mökkireissu

TEKSTI: Tomas Roisen KUVAT: Milja Jokela

Kauniina lauantai-iltapäivänä yhmufuksit lähtivät jännittyneenä ja odotuksia täynnä ensimmäiselle yhteiselle mökkireissulleen. Ala-asteen luokkaretkien tapaan takapenkit täyttyivät nopeasti ja hitaat jäivät nuolemaan näppejään. Kuten yhmuilta voi olettaa, bussissa kuului kiivas keskustelu nykypolitiikasta, vaikka itse tyydyinkin selittämään vierustoverilleni Harry Potter -teorioita.

Saavuttuamme Rusutjärven rantaan varsinainen mökki-ilo pääsi alkamaan. Jokainen ryhmä majoittautui huoneisiinsa jonka jälkeen alkoi mökkialueen tutkiminen. Pingis, mölkky ja pöytäfutis houkuttelivat fuksit yhteen pelaamaan. Pari eristäytynyttä fuksiryhmää pelasi myös sulkapalloa ja petankkia. Minulle ja monelle muulle uusi ”futis pöydän alla”-peli oli myös erittäin suosittu, vaikkakin yllättävän fyysinen suoritus. Päämökin yläkerrasta löytyi oleskelutila, jossa osa mökkiläisistä pelasi lautapelejä kuten Trivial Pursuittia. Legendaarisen pitkän Trivial Pursuitin aikana ehdittiinkin nauraa, oppia uutta ja keksiä uusi Microsoft-ohjelma ”Microsoft Mirage”. Toisille yläkerta oli mahdollisuus ihailla Liverpoolin tappiota Nottingham Forestia vastaan. Aamuyön aikaan yläkerta muuntui leffateatteriksi, jossa nautittiin mahtavasta kotimaisesta elokuvatuotannosta, kuten elokuvasta ”Hölmö nuori sydän”.

Mökkireissu ei ole mökkireissu ilman hyvää saunaa. Valitettavasti en itse mennyt saunomaan, mutta huomasin saunarakennuksen olleen hyvin suosittu. Fuksit pitivät saunaa lämpimänä ja innokkaimmat saunojat jaksoivat heittää löylyä neljä tuntia. Sisukkaimmat kävivät myös virkistävässä järvessä uimassa, minkäjälkeen nämä sankarit kävelivät kylmissään, mutta voittaja-fiiliksellä,takaisin löylyyn. Rohkeimmat uskaltautuivat jäätävään kylmään veteen useasti. Kuulemieni huhujen mukaan yksi fuksi kävi järvessä jopa neljä kertaa. Saunomisen jälkeen päästiin nuotion ääreen herkuttelemaan mainiolla kasvis-

makkaralla. Valitettavasti joidenkin makkarat eivät löytäneet tietään vatsaan saakka, vaan tippuivat nuotioon (omani mukaan lukien).

Reissun kohokohtana oli tietenkin Yhmun ikiomat mökkisitsit, jotka olivat mainiot. Fukseille pikkuhiljaa tutuiksi tulleet laulut, kuten itselleni suosikiksi noussut Valtsika’s Schumacher, kaikuivat läpi Tuusulan yön lämmittäen sitsaajien sydämiä. Sitsien lopussa tarjottu mikrolla sulatettu viina valmisti fuksien valmiiksi levottomat tanssijalat legendaarisiin jatkoihin. Muistoksi sitseistä jäi hieno haalarimerkki, jota voi ylpeänä kantaa haalareissaan. Merkin avulla voi muistella iltaa, joka on muuten saattanut unohtua rajun sitsaamisen takia. Vielä suuri kiitos keittiölle, joka valmisti herkulliset, suussa sulavat ruoat. Jälkiruuaksi valmistettu kakku oli erityisesti suuressa suosiossa. Tietyt nimeltä mainitsemattomat fuksit etsivätkin kyseistä kakkua keittiöstä jatkojen aikana.

Jatkoilla päästiinkin ihailemaan kaikkien tanssiliikkeitä, seikkailemaan keittiössä ja pelaamaan beer-pongia. Anonyymiksi jäävä fuksi oli todellinen parkettien partaveitsi. Hän lähetti puoli kolmen maissa yhmufuksien yhteiseen WhatsApp-ryhmään kyselyn: ”Onks kellään kovaa viinaa???”. En tiedä, löysikö kyseinen fuksi (rohkaisevaa) viinaa, mutta viestin jälkeen hänet pystyi bongaamaan tanssilavalla vetämässä ikonisia tanssiliikkeitään aluksi kultti-tyyppiseen musiikin tahtiin ja sitten rajuun ”raveen”. Valitettavasti voi olla vain yksi dancing queen, eivätkä muut mökkeilijät pystyneet haastamaan kyseisen fuksin sulavia liikkeitä, vaikka heidänkin liikkeensä olivat selkeästi hiottuja. Sisukkaimmat tanssijat jaksoivat pitää tanssilavaa elossa vielä viiteen saakka.

Yöllä tapahtui myös muuta kuin tanssimista. Vitsit ja koomiset huhut kiertelivät juhlakansan keskuudessa. Yllätyin suuresti, kun moni tuli kysymään, sanoittiko 15-vuotias pikkusiskoni lauluja Dua Lipalle. Ihmettelen vieläkin, mistä huhu lähti liikkeelle. Mökkeilijöiden keskuudessa tuntui muutenkin vallitsevan suuri kiinnostus Dua Lipaa kohtaan. Muistan spekuloineeni humoristiseen sävyyn muiden kanssa, missäköhän päin Suomea on Dua Lipan mökki, ja minkälaiset verhot hänellä on.

Monelle lyhyeksi jääneet yöunet osoittautuivat petolliseksi seuraavana päivänä. Suut kuivina ja päät särkien pakattiin tavarat ja käveltiin vaivautuneina, ja väsyneinä kohti kotiin lähtevää bussia. Eilisillan juhliminen ja tanssiminen näkyi fuksien kasvoissa ja etenemistyylissä muistuttaen siis suuresti ”The Walking Dead”:ia. Paluumatka olikin huomattavasti hiljaisempi kuin menomatka, eikä kukaan jaksanut puhua politiikasta eikä Harry Potterista. Vaikka olo olikin erittäin väsynyt ja rapea, lähdimme kaikki hyvillä muistoilla takaisin kotiin. P

”PORTTOLAISEN” HORO_skooppi

TEKSTI & KUVITUS: nimim. Henkisyys Coach Marja Merja

Maailmankaikkeus on värähdellyt Marja Merjan tietokoneella, ja planeetat ovat jälleen kuiskanneet viestin Irtolaisen ja Poleemin lukijoiden korviin. Rakkaus teemaisesta Horo_Skoopista paljastuvat jokaisen astrologisen merkin romanttiset kuviot loppuvuodelle.

Horoskooppi on jakautunut kahden lehden välille, joten jos et löydä itseäsi täältä, ota luettavaksi Irtolainen!

Vaaka (23.9.–23.10.)

Vaaka on vaakamaiseen tapaan löytämässä rakkauselämäänsä kaivattua tasapainoa. Vaaka on itsenäinen, eikä halua elämäänsä mitään, mikä ei tekisi siitä aktiivisesti parempaa. Tämän myötä vaaka on avoin ja rehellinen omista tarpeistaan, mikä on valttia kaikenlaisissa ihmissuhteissa. Pariutunut vaaka on aktiivisella tuulella ja pyrkii jatkuvasti kehittämään suhdetta pidemmälle. Tämä kannattaa!

Skorpionin elämä on täynnä rakkautta. Pieteetillä rakennetut muurit ovat murtumaisillaan ja skorpioni kutsuu vieraita vanhojen defenssien raunioille. Skorpionin onni ei synny ainoastaan romanttisesta rakkaudesta, vaan hän kokee sitä myös platonisella tasolla. Parisuhteessa oleva skorpioni nauttii hyvästä ja lämpimästä kotielosta. Mikäli yhteistä kotia ei vielä ole, nyt voisi olla hyvä aika alkaa miettiä sellaista.

Jousimies on taipuvainen haikailemaan ja unelmoimaan, mutta pitää rakkauden suhteen standardit kuitenkin jopa epärealistisen korkeina. Loppuvuodesta jousimies on turhautunut, kun asiat tuntuvat junnaavan paikallaan. Parisuhteessa oleva jousimies kärsii kommunikaation puutteesta, joka saa asiat näyttämään vääristyneiltä. Mikäli jousimies on kuitenkin valmis avaamaan sydäntään edes hiukan, voi se tuoda mukanaan positiivisia yllätyksiä.

Kauris (22.12.–19.1.)

Kauris on nyt valmis sitoutumaan romanttisesti ja tekemään sen kunnolla. Rationaaliseen ajatteluun taipuvainen kauris on aikaisemminkainostellut syvien tunteidensa kanssa, mutta loppuvuodesta järki kohtaa tunteet. Kauriille hyppy tuntemattomaan ei olekaan niin tuntematon, sillä hän on löytänyt uuden luottamuksen rakkauden suhteen. Nyt on siis hyvä aika syventää olemassa olevia ihmissuhteita, tai kenties luoda myös uusia.

Vesimies (20.1.–19.2.)

Vesimies on luonteeltaan taiteilijasielu, mutta tällä hetkellä pyrkii luovuuden sijaan liialliseen täydellisyyteen. Perfektionismi rakkauselämässä voi johtaa jyrkkiin käännöksiin, joita on vaikeaa ennustaa. On hyvä tietää mitä haluaa, mutta lemmen asioita kannattaa myös joskus lähestyä pehmeästi. Löytäessään tasapainon vesimiehen tulevaisuus on hyvinkin ruusuinen.

Kalat (20.2.–20.3.)

Kalat on tällä hetkellä hyvinkin suurpiirteisellä tuulella ja tämä näkyy myös rakkauselämän puolella. Suuret eleet ja spektaakkelit kiinnostavat, mutta keskittyessään niihin kalat unohtaa helposti kaiken muun. Parisuhteessa oleva kalat unohtaa kuunnella toisen toiveita, kun on niin varma siitä, mitä jo tekee. Hakuammunta voi onnistua, mutta parempi taktiikka olisi pysähtyä kuuntelemaan. Tämä pätee myös pariutumattomille kaloille, jotka eivät tällä hetkellä tiedä, mihin kanavoisivat rakkausenergiaa.

VÄISTYVÄN PÄÄTOIMITUKSEN TERKUT

Tuntuu kummalta muistella, että vuosi sitten istuin Uudella, Beauvoirin ikkunalaudalla löytäen itseni vaalikokouksen ääntenlaskentatauolla harkitsemasta jotakin, mitä en aiemmin ollut tullut ajatelleeksikaan; Poleemin päätoimittajuutta. Harkinta-aika ei kauaa kestänyt, ja Vivian veti minut mukanaan tuntemattomaan. Ei tosin sillä, että olisin kovin vastahakoinenkaan ollut - ajatus herätti minussa kauhunsekaista uteliaisuutta ja inspiroitunutta intoa. Ja niin laitoin hyvän kiertämään ja minä puolestani vedin mukanani (suohon) Axun, huolehtivainen tuutori kun olin (ole hyvä vain xD). Nyt jälkikäteen saan olla kiitollinen tuosta harkitsemattomasta heittäytymisestä uuteen.

Opiskelijajournalismi vie mennessään. Vielä päätoimitusurani aloittaessani olin melko kokematon; Poleemin suhteen olin ollut vain satunnaisen jutun sieltä täältä lukenut yhmu, enkä edes polholainen. Nyt vuoden päätteeksi puolestani tunnen olevani monessa liemessä keitetty, vanha järjestölehtijäärä - täytyy sanoa, että pelottavan nopeasti tähän maailmaan imeytyy sisälle, pitäkää varanne!

Vuoden aikana päätoimituksen kesken, usein lievän epätoivon hetkissä, toistelluksi mantraksi on muodostunut: “Kyllä tästä vielä lehti tulee”. Näin joka käänteessä vakuutamme toisillemme, että kyl tää tästä. Ja näinhän se on ollut, lehdet ovat tulleet – suunnitelluiksi, kirjoitetuiksi, editoiduiksi, taitetuiksi, painetuiksi, jaetuiksi, luetuiksi – kaikkien vaikeuksienkin kautta.

En vaihtaisi tätä mihinkään; olen yltiökiitollinen saatuani osakseni tämän, oi niin opettavaisen ja ajoittain raskaankin haasteen, joka saapui elämääni odottamatta. On uskomattoman hieno saavutuksen tunne saada oman työn tulos painettuna käteen, tietäen, mitä valmiin lehden taustalla oleva prosessi on vaatinut. On outoa, mutta vapauttavaa, että seuraavan juttuni kirjoitan vain toimituksen rivijäsenenä; yhtenä kaikista, mutten vastuussa mistään. Haikein, mutta kaikkeni antanein mielin siirrän vastuun seuraaville hartioille, olkoon tuleva vuotenne Poleemilaisuuden ytimessä antoisa. P

Oi, Poleemi on!

<3:llä Tytti Ruusunen

KUVA: Armas Weselius

Kuten Tytti mainitsi, niin itselleni Poleemin päätoimittajuus myytiin kuin sika säkissä. Alusta jäi mieleen pieni pakokauhu, innostuneisuus ja vanhan päätoimittajan sanat itsenäisyyspäivältä. Vanhempi polemisti kuuli minun fuksivuoteeni kuuluvan päätoimittajan pestin lisäksi myös Kumouksen puheenjohtajuus, minkä jälkeen hän koki aiheelliseksi ravistella minua saatesanoilla ‘’sä tuut kuolemaan!’’.

Poleemi-perehdytys oli mahtava kokemus. En ymmärtänyt lehden teosta mitään ja perehdytys oli hyvä paikka huomata se. Puheet globaalista paperipulasta lisäsivät lehdenteon mystisyyttä. Painotalojen kilpailutus sekä paperilaatuihin perehtyminen oli myös hyvää vaihtelua kolmannen periodin koulukiireisiin. Vahvasti väitän, että Poleemin sivut ovatkin valtsikan ainejärjestökentän laadukkaimmat - ainakin mitä tulee harkittuun paperivalintaan.

Näin vuoden jälkeen onkin hyvä toistaa tutut sanat: kiitos & anteeksi! Jos aloitellaan anteeksipyynnöistä, sillä ne ovat vähintään paikallaan muille päätoimittajille. Löysin pienen selailun jälkeen useamman viestin aikataulullisista myöhästymisistä ja tapani käyttää exceliä on saattanut aiheuttaa vuoden aikana päänvaivaa. Myöskin Polholle olen päässyt kokouksissa olemaan päänvaivaksi asti - varsinkin, koska ohjasin heidät maksamaan veroa.

Lopuksi suuret kiitokset, jotka kuuluvat muun muassa Pykälän oikeusavulle, Tiedekulman kahvilatyöntekijöille, kaikille kirjoittajille, vanhoille poleemilaisille, Tikkurilan painolle, Polhon taloudenhoitajalle & Poleemi-vastaavalle, muille päätoimittajille sekä erityisesti kaikille, jotka joskus näitä lehtiä lukee! P - Axel Kukkurainen

Yhmuun hakiessa silmissäni kiilsi Voguen kannet ja työmatkat Pariisin muotiviikoille – tekstejä kirjoitettaisiin sitten taksissa matkalla lentokentälle viidensien jatkojen jatkojen jälkeen. Poleemi-uran voisi siis kuvitella olleen minulle itsestäänselvyys, mutta päin vastoin!

Ensimmäinen syy lienee varmastikin siinä, että en suoraan lukiosta kampukselle sylkäistynä tiennyt yliopistomaailmasta mitään, saati sitten järjestöistä, osakunnista tai kaikenlaisista lehdistä ja julkaisuista. Näitä kaikkia opin tuntemaan akateemisen iän karttuessa ensin ainejärjestön hallituksessa (se vapain ja seksikkäin<3). Journalismin polulle eksyin takaisin vähän sysäistynä, kun vujuvuoden uuvuttamana pohdin pöhinämahdollisuuksia hallitusten ulkopuolella.

Rakkaan Polho-aktiivi ja kansikuvataiteilija Annin ehdotuksesta päätin asettua ehdolle vuoden 2022 päätoimitukseen ja niinhän siinä tultiin sitten valituksi. Kokemattomina koronafukseina meno oli alkuun haparoivaa, sillä suunnittelua, editointia ja varsinkaan taittoa ei juuri kerennyt opetella ennen ensimmäisen viisiviikkoisen lehtisyklin käynnistymistä.

Tiukille on mennyt, mutta tähän mennessä jokainen tämän vuoden lehdistämme on ilmestynyt ajallaan – nyt ristin kaikki mahdolliset sormet sen puolesta, että tässä pysytään viimeisenkin numeron osalta. Sen tietänee vasta kun luette tätä, rakkaat poleemilaiset. Haipakasta huolimatta en ole päivääkään katunut päätöstä lähteä tämän mankelin pyöritykseen, sillä sen anti on paljon muutaman ylimääräisen energiajuoman hintaa suurempi. Katkeransuloista päättää toimituskausi juuri kun taidot tuntuvat rutinoituneelta ja ote visuaalisiin ratkaisuihin on varmempi. Hyvillä mielin suuntaan katseeni kuitenkin uuteen päätoimitukseen, ja kuka tietää, eivät kakkoskierroksetkaan ole ennenkuulumattomia;) P

- Iloinen, kiitollinen ja vähän väsynyt, Vivian Wesslin

PELASTA, POLEEMI!

Palsta, jossa Poleemin neljäs päätoimittaja vastaa lukijakunnan kiperiin kysymyksiin ja tarjoaa neuvoja erilaisiin haasteisiin.

“Mua verrattiin jodelissa piparkakkuun? Miten tähän pitäisi reagoida?”

Voi hellanlettas, miten herttaista! Poleemin kanta tähän on ehdottoman yksimielinen: piparkakkuun vertaaminen on mitä ylevin kohteliaisuus, reagoi siihen siis kiitollisuudella. On kuitenkin niin, että jodelissa käyty keskustelu ei usein ole kovinkaan tarkoin harkittua tai vakavissaan kirjoiteltua, joten sinuna en antaisi näin ohuen leivonnaisen metaforan vaivata päätäsi turhan paljon. Piparintuoksuista joulunodotusta sinne, älä lue liikaa jodelia!

”Kuka olet, sinä mystinen neljäs päätoimittaja?

Noh, nyt kun vuosi on päätöksessään, täytynee paljastaa, että... ketään neljättä päätoimittajaa ei alkuunkaan ole. Vaikka Poleemi pyrkiikin aina totuudenmukaiseen journalismiin, tämä pieni jekku koettiin riittävän harmittomaksi - kuvitteellinen neljäs päätoimittaja oli toki toiveissamme oikea. Olisihan neljä ollut ideaalimaailmassa parempi lukumäärä päätoimittajille, mutta tänä vuonna se kävi toteen vain keinotekoisesti tällä palstalla. Kuitenkin, taisi olla niin, että toivo neljännestä päätoimittajasta manifestoitui todellisuuteen seuraavalle vuodelle; vuoden 2023 päätoimitus muodostuu neljästä henkilöstä, hurraa!

huolta, ja pelkään et se palaa loppuun, kun se ei priorisoi omaa hyvinvointiaan. Mitä voin tehdä?”

On raskasta kantaa huolta läheisestä. On kuitenkin myös niin, ettet voi kaverisi puolesta ymmärtää levon ja itseen kohdistuvan huolenpidon tärkeyttä, vaan hänen on tajuttava se itse. Voit lempeästi ohjata kaveriasi kohti oikeaa suuntaa, muttet ottaa askelia hänen puolestaan. Ole tukena, kun tarve vaatii, mutta älä myöskään unohda omaa jaksamistasi, sillä muista huolissaan oleminen osaa olla kuormittavaa. Tsemppiä itse kullekin arjen kamppailijalle, pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne<3

Kiertotalous, vetovoima, kuntabrändi, valtiontuki.

Kuntalehti kertoo kuntien ja kuntiin liittyvän päätöksenteon taustoista ja keskeisistä alan ilmiöistä printtinä 12 kertaa vuodessa ja verkossa joka päivä.

Tilaa Kuntalehti osoitteessa kuntalehti.fi

PAREMPIA PÄÄTÖKSIÄ TIEDOLLA JA KOHTAAMISILLA.