Opiskelusta, työttömyydestä ja toimeentulosta
Teksti: Eräs aikuisopiskelija
Opiskelusta, työttömyydestä ja toimeentulosta
O
letettavasti yliopistossa opiskelee ihmisiä monin erilaisin taustoin. Itse opiskelen toista vuotta työttömyysturvalla, mikä sinänsä on oikein mainio juttu. Ongelma piilee oikeastaan siinä, että toisen opiskeluvuoden jälkeen tuo työttömyysturvalla opiskeleminen loppuu. Sen jälkeen siirryn opintotuelle, ja mikäli nuo opintotukikuukaudet loppuvat ennen opintojen valmistumista, kuten luultavaa on, joudun turvautumaan toimeentulotukeen. Toki työnteko on se päämäärä, jota kohti me kaikki ponnistelemme ja jonka minäkin toivoakseni saavutan. Opiskelijat ovat tottuneet siihen, että toimeentulo opintojen aikana on niukka. Yksi outo piirre on, että opiskelijoiden oletetaan olevan ainoa ihmisryhmä Suomessa, jonka tulisi rahoittaa oma toimeentulonsa ottamalla lainaa. Tämä ei muodostu ongelmaksi siinä tapauksessa, jos onnistuu saamaan työpaikan ja maksamaan lainan pois. Toki tässäkin tapauksessa ongelmana voi pitää sitä, että velkojen vuoksi on työskenneltävä mahdollisimman hyväpalkkaisessa työssä, mikä taas pakottaa kilpailemaan muiden kanssa alati hupenevista työpaikoista. Ei kuitenkaan mennä ihan vielä asian tähän puoleen. Opintolainojen kanssa voi näet käydä niinkin, että sairastuu, putoaa työmarkkinoiden kelkasta tuon sairauden takia eikä sitten saakaan lainaa maksetuksi. Itselleni kävi näin. Elätin myöhemmin itseäni kirjoittamalla eri lehtiin, mikä onnistui kohtalaisesti oman aikansa. Lopulta kuitenkin näidenkin työpaikkojen ja julkaisukanavien vähentyminen johti siihen, että rahan hankinta kävi vaikeaksi tai mahdottomaksi. Kun tilanteeni sitten oli mikä oli, ja TE-keskuksessa se tiedettiin, esitin lopulta tästä limbosta pois päästäkseni, että voisin opiskella yliopistokeskuksessa. Olin tällä välin suorittanut aikuislukiossa ylioppilastutkinnon ja hain ystävieni kannustamana opiskelemaan
16
kulttuurintuotantoa ja maisemantutkimusta. TE-keskuksen virkailijat suhtautuivat aluksi ajatukseeni kielteisesti, sillä he arvelivat, ettei minulla olisi erityisen hyviä mahdollisuuksia työllistyä valitsemalleni alalle. Kerroin kuitenkin, että se on juuri se ala, jolle haluaisin. Vaikka varmuutta rahoituksesta ei ollutkaan, niin hain kuitenkin opiskelupaikkaa ja sain sen. Lopulta myös työvoimaviranomaiset tulivat siihen tulokseen, että opintojani kannattaa tukea. Näin sain hakemani työttömyyskorvauksen kahden vuoden opintojen ajaksi. Julkisuudessa näkee paljon huolipuhetta siitä, että sosiaalietuudet ovat liian hyvät. Samoin opiskelijoiden opiskeluaikoja pidetään liian pitkinä ja ollaan huolissaan siitä, että me opiskelijat kouluttaudumme ”väärille aloille”, siis sellaisille joiden numeerinen tai taloudellinen hyöty ei ole välittömästi mitattavissa. Tämä saattaa olla yksi syy siihen, että opiskelijoiden henkiset ongelmat ovat lisääntyneet unohtamatta tietenkään koronaa, kiristyviä työelämän vaatimuksia, ympäristökriisiä ja muuta elämän epävarmuutta. Mutta kuinka hyviä nuo sosiaalietuudet sitten todellisuudessa ovat? Itse saamani raha on tällä hetkellä 552 euroa kuukaudessa. Toki saan lisäksi asumistukea, mutta se menee vuokranantajalle. Kun tuosta saamastani summasta maksaa vuokran omavastuuosuuden, saunamaksun, puhelinmaksun, nettimaksun, sähkölaskun ja ostaa kolmea eri lääkettä, joista toki Kela korvaa osan, niin jokainen ymmärtänee, ettei käyttörahaa juuri jää. Siksi en yleensä matkusta juuri mihinkään, osta vaatteita juuri koskaan tai kulje erityisen paljon bussilla. Viimeksi mainitussa on toki se hyvä puoli, että kävellessä kunto kohoaa. Sitä minä todella tarvitsen. Sosiaalietuuksien suuruudesta puhuttaessa kannattaa muistaa sekin, että Euroopan Unionin sosiaalisten oikeuksien komitea on toistuvasti antanut
