Kolumni eurooppalaisuudesta

Moninaisuudessaan yhtenäinen

Mikä Eurooppa on? Onko se paikka, ajatus vai yhtä kuin sen asukkaat? Näillä sanoilla alkaa Euroopan historian talon kierros. Vastausta siihen etsitään tutustumalla Euroopan historiaan aina mantereen muodostumisesta Ranskan vallankumouksen ja maailmansotien kautta nykyisen vuosikymmenen haasteisiin. Kierroksen jälkeen voi itse pohtia, onko löytänyt vastauksen kysymykseen. Tuon ensimmäisen kysymyksen lisäksi esitän toisen kysymyksen: mitä on eurooppalaisuus? Onko se aate, identiteetti vai jotain suurempaa? Tervetuloa mukaan etsimään vastauksia! Historian saatossa Eurooppaa on rajattu useilla eri tavoilla pohjautuen poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Maantieteellisesti Eurooppa määritellään tällä hetkellä maanosaksi, jota rajaa lännessä Atlantin valtameri, pohjoisessa Jäämeri, idässä Ural-vuoret ja Ural-joki, kaakossa Mustameri ja Kaukasusvuoret ja etelässä Välimeri. Lisäksi Eurooppaan voidaan katsoa kuuluvaksi useita saaria, jotka kuuluvat hallinnollisesti eurooppalaisten maiden alaisuuteen. Nykyisen maantieteellisen rajauksen mukaan mentäessä kaikki maat Valko-Venäjää ja Vatikaanivaltiota lukuun ottamatta ovat mukana Euroopan neuvostossa. Euroopan unioniin, johon nykyään yleensä viitataan puhuttaessa Euroopasta, kuuluu 27 valtiota, ja monet maat ovat liittymässä jäseniksi. Euroopan talousalueeseen taas kuuluvat EU-maiden lisäksi Norja, Islanti ja Liechtenstein. Jokaiseen näistä yhteisöistä kuuluu myös maita, joiden katsotaan maantieteellisesti kuuluvan Aasiaan. Ei siis ole olemassa vain yhtä Eurooppaa – Eurooppa on monta asiaa samanaikaisesti. Kun katsotaan Euroopan kulttuuriperintöä, merkittävimmin siihen ovat vaikuttaneet antiikin Kreikka, Rooman valtakunta ja Lähi-Idästä levinnyt kristinusko. Demokratiamme ja monet yhteiskunnalliset aatteemme ovat peräisin antiikin kreikkalaisilta. Mannertamme halkovat tiet aina Italiasta Skotlantiin ovat rakentaneet aikoinaan roomalaiset. Ristiretket suuntautuivat vuosisatojen ajan aina maanosamme pohjoisimpiin kolkkiin saakka. Kolonialismi, renessanssi, teollinen vallankumous ja lukuisat muuttoliikkeet ovat kaikki jättäneet jälkensä siihen kokonaisuuteen, jota nykyään ajattelemme Eurooppana. Sodat ja kriisit ovat usein määrittäneet pienen

mutta pippurisen maanosamme kehitystä – kenties ei yksikään niin paljon ja historiaa kääntäneellä tavalla kuin toinen maailmansota. Toukokuussa 1950 toisen maailmansodan päätyttyä Ranskan ulkoministeri Robert Schuman esitti asiakirjan, joka tunnetaan nykyään Schumanin julistuksena ja joka johti Euroopan maiden väliseen yhteistyöhön sellaisena, kuin sen nykyään tunnemme. Julistuksessa ehdotettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamista sen varmistamiseksi, etteivät Saksa ja Ranska enää koskaan sotisi keskenään. Yhteisvastuun hiilen ja teräksen tuotannosta uskottiin estävän tämän. Tämän historiallisen yhteisön perustajajäseniksi liittyivät silloisen Länsi-Saksan ja Ranskan lisäksi Italia, Alankomaat, Belgia ja Luxemburg. Tuon yhteisön perustalle on rakennettu nykyinen Euroopan unioni, ja alkuperäisen julistuksen mukaisesti rauhan ylläpitäminen on yhä edelleen sen tärkein tehtävä. Vuonna 2022 sitä on koeteltu enemmän kuin koskaan ennen sen yli 70-vuotisen historian aikana, mutta Euroopan komission nykyisen puheenjohtajan Ursula von der Leyenin vahvan johtajuuden alaisuudessa EU-maiden yhtenäisyys ei ole horjunut. Kuka sitten voi sanoa olevansa eurooppalainen, kun määritelmiä Euroopalle on niin monia? Euroopan asukkaista yli 20 miljoonaa on maanosan ulkopuolelta tulleita maahanmuuttajia ja toinen yli 20 miljoonaa pakolaisia. Voidaanko edes puhua eurooppalaisuudesta, kun maanosan valtiot eroavat kulttuurisesti toisistaan niin merkittävästi? Mitä yhteistä voimme löytää ruotsalaisuudesta, portugalilaisuudesta ja kroatialaisuudesta? Ovatko Euroopan unioniin kuulumattomat norjalaiset ja sveitsiläiset yhtä paljon eurooppalaisia kuin EU:n kansalaiset? Eurooppalaisuus on epäilemättä jotain uniikkia, paljon laajempaa kuin tavanomaiset paikkaan sidotut määritelmät. Eurooppalaisuuden määritteleminen vaatii monimutkaisempaa tarkastelua kuin vaikkapa satakuntalaisuuden tai helsinkiläisyyden. Se käsittää paljon suuremman määrän variantteja, jotka on otettava huomioon. Voimme melko vaivattomasti määritellä esimerkiksi itäsuomalaisen ruokaperinteen, mutta emme eurooppalaista. Amerikkalainen saattaa kyllä kertoa suomalaiselle käyneensä Italiassa ja kehuvansa, kuinka ”teillä siellä Euroopassa on hyvät ruoat”, mutta italialaisen mielestä suomalainen lihamakaronilaatikko on lähinnä jumalanpilkkaa. Kaiken lisäksi ranskalainen todennäköisesti sanoisi, että ainoastaan heillä on Euroopassa hyvät ruoat. Ehkä eurooppalaisuutta ei voida lainkaan määritellä irrallisten varianttien, kuten kielen, uskonnon tai kulttuurin kautta. Jos yrittää listata toiselle puolelle eurooppalaisten maiden eroavaisuudet ja toiselle yhtäläisyydet, on lista eroavaisuuksien puolella lopulta väistämättä pidempi. Siksi eurooppalaisuutta on järkevää tarkastella täysin toisenlaisesta lähtökohdasta.

In varietate concordia. Näin kuuluu Euroopan unionin motto, joka kääntyy suomeksi muotoon ”moninaisuudessaan yhtenäinen”. Siihen tiivistyy eurooppalaisuuden ydin: yhtenäisyys. Eurooppalaisuus on eurooppalaisen yhteisön osana olemista ja eurooppalaisen elämäntavan noudattamista, joka muodostuu kuudesta perusarvosta, jotka yhteisön jäsenet jakavat ja joita he sitoutuvat noudattamaan. Nämä arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, demokratia, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Yhteisön jäsenillä saattaa olla eri käsitys sovittujen kellonaikojen noudattamisesta ja kohteliaista pöytätavoista, mutta he jakavat nämä kuusi yhteistä perusarvoa. Viime kädessä eurooppalaisuus on valinta. Valinnan eurooppalaisuudesta joutuu tekemään jokainen maanosassa asuva tai tänne muuttava, olipa sitten kotoisin EU:n jäsenvaltiosta, Norjasta, Kanadasta tai Egyptistä. EU-jäsenyyden kansanäänestyksessä vuonna 1994 suomalaiset valitsivat olevansa eurooppalaisia. Maaliskuussa 2022 Ukraina valitsi eurooppalaisuuden, kun se allekirjoitti EU:n jäsenhakemuksen Venäjän aloitettua hyökkäyssodan. Eurooppalainen valitsee tämän erikoisen ja uniikin yhteisön sen puutteista ja vioista huolimatta, koska tietää, että yhtenäisyydessä on voimaa. Eurooppalaisella on luja usko siihen, että elämäntapamme ja yhteiset eurooppalaiset arvomme ovat puolustamisen arvoisia. Eurooppalainen uskoo aatteeseen, jota julistaa valtava seinämaalaus Euroopan pääkaupungissa Brysselissä, aivan EU:n komission vieressä: the future is Europe. Euroopassa on tulevaisuus.

Kirjoittaja on eurooppalainen ja töissä Euroopan parlamentissa.