Harjoittelussa museokeskus Vapriikissa

Harjoittelussa museokeskus Vapriikin kokoelmien parissa

Hain harjoittelupaikkaa museokeskus Vapriikista ja sain mahdollisuuden suorittaa viiden viikon mittaisen harjoittelun, joka koostui kahdesta osasta. Ensimmäisen puolen harjoittelusta suoritin valokuva-arkistossa, jonka jälkeen siirryin esinekokoelmiin Vapriikin kokoelmakeskus Ruskoon.

Valokuva-arkisto sijaitsee Tampereella museokeskus Vapriikin rakennuksen oikeassa siivessä. Kahden ja puolen viikon aikana tehtävänäni oli ensin arkistoida ja luetteloida valokuvaaja Veikko Lintisen valokuvia Hakametsän jäähallin rakennustöistä ja sen alkuvuosista. Sen jälkeen digitoin, muokkasin ja siirsin valokuvia Tampereen alueen historiallisten museoiden Siiri-palvelimeen. Ensimmäinen viikko meni negatiivien luetteloimisessa, skannaamisessa ja kuvien muokkaamisessa. Alkuun kaikki tuntui hitaalta, mutta kun oppi enemmän, lisääntyi vauhtikin. Opin tutkimaan negatiiveja sekä muokkaamaan ja siistimään kuvia Photoshopilla. Toisella viikolla kuvasin negatiiveja kameralla, muokkasin taas kuvia lisää ja siirsin muokattuja kuvia Siiri-palveluun. Haasteeksi muodostui ilmakuvien tunnistaminen ja sijoittaminen. Kuvat oli otettu vuosien 1964–1966 välillä Tampereen eri asuinalueilta, mikä hankaloitti paikkojen tunnistamista. Onneksi erilaisten karttapalveluiden avulla pystyin lopulta, joskus tuntienkin päästä, tunnistamaan kaikki kuvat ja sijoittamaan ne johonkin paikkaan. Valokuva-arkiston jälkeen siirryin Vapriikin kokoelmakeskukseen Ruskoon, joka sijaitsee Tampereen Hervannassa. Samassa keskuksessa sijaitsee myös Tampereen- ja Sara Hildénin taidemuseoiden kokoelmat. Jälkimmäisen tilat olivat tarkoin vartioidut eikä sinne ollut asiaa kenelläkään muulla kuin Sara Hildénin taidemuseon työntekijöillä. Kokoelmakeskuksessa oli monta eri varastotilaa, arkistotiloja, tutkijoiden työtilat, tulevien tavaroiden karanteeni- ja pakastusalue, puukonservoinnin työtilat sekä tekstiilikonservoinnin tilat. Keskus teki minuun vaikutuksen heti, kun pääsin siellä kiertelemään. Minun paikkani toisen kahden ja puolen viikon ajan oli tutkijoiden työtiloissa, jossa minulla oli oma työpiste. Esineiden luetteloimisen oppiminen oli helppoa, sillä siinä käytettiin tietysti samaa Siiri-järjestelmää kuin valokuva-arkistossakin. Tein töitä kovien esineiden puolella, mutta pääsin aina silloin tällöin seuraamaan tekstiilitutkijankin töitä. Ihanaa oli myös se, että kaikki museokeskuksen työntekijät auttoivat ja ohjasivat minua. Sain apua niin tutkijoilta, konservaattoreilta kuin museomestareiltakin.

Koko harjoittelu oli opettavainen, mutta pidin enemmän esinekokoelmien parissa työskentelystä. Esineiden koskettamisessa, käsittelyssä ja tutkimisessa on niin erilainen tunnelma – siinä pidetään käsissä palaa jonkun menneisyydestä. Esineelle museaalisen arvon antaminen oli mielenkiintoista ja vaikeaakin. Esimerkiksi minun mielestäni vanha 1900-luvun alun värillinen ikkunalasi olisi ollut säilyttämisen arvoinen, kun taas hiekkaleluauto 2000-luvulta ei mielestäni olisi ansainnut paikkaa museokokoelmassa. Tässä esille tulee kuitenkin museon kokoelmapoliittinen ohjelma sekä tallennusvastuut. Asioita läpi käydessä olikin selvää, että ikkunalaseja on jo kokoelmissa paljon, mutta tietyn suomalaisen valmistajan hiekkalelua ei. Vapriikki ja sen kokoelmat tekivät laajuudeltaan minuun suuren vaikutuksen. Oli jännittävää oppia, mitä erilaisia vaiheita esineiden tallentamiseen ja hoitamiseen kuuluu. Upeaa oli myös se, kuinka työntekijät halusivat tehdä harjoittelustani parhaan mahdollisen ja sain tutustua monipuolisesti eri asioihin. En voi muuta sanoa, kuin antaa valtavan ison harkkapaikkasuosituksen museokeskus Vapriikille!

Esineelle museaalisen arvon antaminen oli mielenkiintoista ja vaikeaakin.