Musiikilla viestimisen valta ja vastuu
Teksti: Taru Jäntti
O
len ollut monesti tekemisissä esittäviä taiteita koskevien eettisten kysymysten kanssa pitkän teatteritaustani varrella. Kirjoitin kandidaatintutkielmani teatterin kyvystä tavoittaa ja ilmentää transsendentaalisia ominaisuuksia (pääasiassa keskiajan filosofiasta periytyvä käsite, jolla tarkoitetaan perimmäisiä ominaisuuksia, joita eri näkemysten mukaan voivat olla muun muassa oleva, ykseys, totuus ja kauneus). Tutkielmassa jäi kuitenkin käsittelemättä aiheen vastapuoli, eli taiteenlajin kyky tavoittaa ja ilmentää yhtä lailla pahuutta. Mikään ilmiö ei ole absoluuttisen hyvä tai vapaa negatiivisista ilmiöistä. Se, mikä voi saada aikaan hyvää ja toimia välineenä hyvän saavuttamiseksi, voi yhtä lailla tuottaa vääryyttä. Tämä ajatus tuli mieleeni, kun minulta kysyttiin tekstiä, joka liittyisi tämän lehden teemaan musiikki ja synti. Vaikka musiikki on muodoltaan ja perusolemukseltaan erilainen taiteen ja kulttuurin muoto kuin teatteri, ovat samat teemat sovellettavissa myös siihen. Lisäksi synti on mielestäni kiinnostava käsite liitettäväksi näin yleismaailmalliseen aiheeseen. En itse teologian opiskelijana ajattele, että uskonnolliset käsitteet toimisivat vain uskonnon kontekstissa, koska uskonnot pohjimmiltaan käsittelevät universaaleja kysymyksiä. Synnin käsitteeseen liittyy suoraan myös pahuuden käsite, joka ei ole sidoksissa tiettyyn uskontoon. Siispä tässä tekstissä pohdin sitä, miten musiikki voi saada aikaan pahaa ja kuka on vastuussa sen aiheuttamisesta.
6
// S Y N K O O P P I
Synnistä, etiikasta ja toimijuudesta Synnin käsitteen määritelmää ei varsinaisesti ole olemassa uskonnollisen kontekstin ulkopuolella. Arkikielessä voidaan käyttää syntiä ja sanan johdannaisia vaihtelevasti eri yhteyksissä, mutta sanan merkitys ja juuri löytyvät uskonnoista sekä niiden opinkappaleista. Kristinuskossa synti on määritelmällisesti jotain, joka erottaa ihmisen Jumalasta. Myös muissa uskonnoissa on samantyyppisiä synnin käsitteitä. Synnin käsite voidaan kuitenkin muuntaa myös yleismaailmalliseksi keskustelunaiheeksi. Uskontojen jumalat edustavat usein universaaleja hyviä ominaisuuksia – totuutta, oikeutta, hyvyyttä, kauneutta. Jos synti kääntää ihmisen pois näistä, voisi sen ajatella johtavan ihmistä kohti pahuutta ja vääryyttä. Jumalan ja synnin käsitteen rinnastaminen oikean ja väärän käsitteisiin kääntää fokuksen kohti uskonnollisesti sitoutumatonta etiikkaa. Luterilaisen opin mukaan synti jaetaan perisyntiin ja tekosyntiin, joista ainakin perisynti todennäköisesti on tuttu käsite monille. Perisyntiopin mukaan ihminen on syntiinlankeemuksessa turmeltunut ja hänen olemustaan hallitsee Jumalan vastainen asenne, josta pahat teot eli tekosynnit kumpuavat. Siispä synti voidaan nähdä joko ihmisen luonteenomaisena pahuutena, jota vastaan on jatkuvasti taisteltava, tai sitten yksittäisinä pahoina tekoina. Täysin oma keskustelunsa on, pitääkö perisynnin ajatus ylipäätään paikkaansa. Aatehistoriasta löy-
