MUSIIKILLA VIESTIMISEN VALTA JA VASTUU

Musiikilla viestimisen valta ja vastuu Teksti: Taru Jäntti

Olen ollut monesti tekemisissä esittäviä taiteita koskevien eettisten kysymysten kanssa pitkän teatteritaustani varrella. Kirjoitin kandidaatintutkielmani teatterin kyvystä tavoittaa ja ilmentää transsendentaalisia ominaisuuksia (pääasiassa keskiajan filosofiasta periytyvä käsite, jolla tarkoitetaan perimmäisiä ominaisuuksia, joita eri näkemysten mukaan voivat olla muun muassa oleva, ykseys, totuus ja kauneus). Tutkielmassa jäi kuitenkin käsittelemättä aiheen vastapuoli, eli taiteenlajin kyky tavoittaa ja ilmentää yhtä lailla pahuutta. Mikään ilmiö ei ole absoluuttisen hyvä tai vapaa negatiivisista ilmiöistä. Se, mikä voi saada aikaan hyvää ja toimia välineenä hyvän saavuttamiseksi, voi yhtä lailla tuottaa vääryyttä. Tämä ajatus tuli mieleeni, kun minulta kysyttiin tekstiä, joka liittyisi tämän lehden teemaan musiikki ja synti. Vaikka musiikki on muodoltaan ja perusolemukseltaan erilainen taiteen ja kulttuurin muoto kuin teatteri, ovat samat teemat sovellettavissa myös siihen. Lisäksi synti on mielestäni kiinnostava käsite liitettäväksi näin yleismaailmalliseen aiheeseen. En itse teologian opiskelijana ajattele, että uskonnolliset käsitteet toimisivat vain uskonnon kontekstissa, koska uskonnot pohjimmiltaan käsittelevät universaaleja kysymyksiä. Synnin käsitteeseen liittyy suoraan myös pahuuden käsite, joka ei ole sidoksissa tiettyyn uskontoon. Siispä tässä tekstissä pohdin sitä, miten musiikki voi saada aikaan pahaa ja kuka on vastuussa sen aiheuttamisesta.

Synnistä, etiikasta ja toimijuudesta

Synnin käsitteen määritelmää ei varsinaisesti ole olemassa uskonnollisen kontekstin ulkopuolella. Arkikielessä voidaan käyttää syntiä ja sanan johdannaisia vaihtelevasti eri yhteyksissä, mutta sanan merkitys ja juuri löytyvät uskonnoista sekä niiden opinkappaleista. Kristinuskossa synti on määritelmällisesti jotain, joka erottaa ihmisen Jumalasta. Myös muissa uskonnoissa on samantyyppisiä synnin käsitteitä. Synnin käsite voidaan kuitenkin muuntaa myös yleismaailmalliseksi keskustelunaiheeksi. Uskontojen jumalat edustavat usein universaaleja hyviä ominaisuuksia – totuutta, oikeutta, hyvyyttä, kauneutta. Jos synti kääntää ihmisen pois näistä, voisi sen ajatella johtavan ihmistä kohti pahuutta ja vääryyttä. Jumalan ja synnin käsitteen rinnastaminen oikean ja väärän käsitteisiin kääntää fokuksen kohti uskonnollisesti sitoutumatonta etiikkaa.

Luterilaisen opin mukaan synti jaetaan perisyntiin ja tekosyntiin, joista ainakin perisynti todennäköisesti on tuttu käsite monille. Perisyntiopin mukaan ihminen on syntiinlankeemuksessa turmeltunut ja hänen olemustaan hallitsee Jumalan vastainen asenne, josta pahat teot eli tekosynnit kumpuavat. Siispä synti voidaan nähdä joko ihmisen luonteenomaisena pahuutena, jota vastaan on jatkuvasti taisteltava, tai sitten yksittäisinä pahoina tekoina.

Täysin oma keskustelunsa on, pitääkö perisynnin ajatus ylipäätään paikkaansa. Aatehistoriasta löy-

tyy lukuisia kuuluisien filosofien vastakkaisia näkemyksiä siitä, onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha (esimerkiksi klassinen kiista Hobbes versus Rousseau). Pitäydyn tässä kirjoituksessa näkemään pahuuden tietoisesti valittuina tekoina, sillä henkilökohtaisesti pidän kyseistä näkemystä eettiseen keskusteluun hedelmällisempänä lähtökohtana.

Musiikin eettisyyttä pohdittaessa on olennaista kysyä, ketkä ovat toimijoita suhteessa musiikkiin. Luonnollisesti musiikintekijät, kuten muusikot, säveltäjät, sanoittajat, musiikkiyhtiöiden työntekijät ynnä muut sellaiset ovat toimijoita musiikkiin liittyvissä moraalisissa kysymyksissä. Toisaalta myös kuluttajat, kuten kuka tahansa keikkalipun ostaja, Spotifyn kuuntelija tai vaikkapa artistin someseuraaja on toimija ja käyttää valtaa tässä kontekstissa. Esimerkiksi jokainen musiikin kuuntelija vaikuttaa siihen, mikä musiikki saa tilaa ja kuunteluaikaa kaikissa niissä arjen foorumeissa, joilla musiikkia ylipäätään kulutetaan.

Eettisten toimijoiden etsiminen on olennaista mitä tahansa alaa koskevassa keskustelussa. Olivat oikean ja väärän asiantuntijat sitten kirkon tai akateemisen etiikan edustajia, he eivät välttämättä tunne niitä kysymyksiä, jotka liittyvät kunkin toimialan substanssiosaamiseen. Etiikan tutkija ei välttämättä voi ottaa tyhjentävästi kantaa siihen, mitkä maatalouden tuotantokeinot ovat parhaita ympäristön hyvinvoinnin kannalta tai missä menee mallien väärän kohtelun raja muotimaailmassa. Kysymysten ratkaisuun tarvitaan myös kyseisten alojen asiantuntijoita. Ja mikä olennaisinta, sama pätee toisin päin. Jokaisen erityisosaamisalan, kuten musiikin, edustajia tulisi haastaa pohtimaan oman toimintansa vaikutuksia niin hyvässä kuin pahassa. Käytännön teot ovat kuitenkin aina itse tekijöiden, eivät eettisten komiteoiden käsissä.

Sanoitukset vallankäytön näkökulmasta

tisessä keskustelussa helpointa lähestyä nimenomaan taiteen ja viestinnän eettisten kysymysten kautta. Musiikki pelkkänä äänenä tai säveltaiteena on mielestäni moraalin kannalta vaikeammin hahmotettava aihe, mutta sen sijaan taiteeseen ja viestintään liittyvät kontekstin, kielen, yhteiskunnan ja lain aspektit tuovat musiikin hyvin selkeästi etiikan ja moraalin kentälle.

Viestintään liittyy aina vallankäyttö ja sitä kautta myös vastuu. Mahdollisuus käyttää viestinnän kanavaa antaa automaattisesti valtaa päättää esimerkiksi viestin sisällöstä, sävystä ja kohdentamisesta. Lisäksi viestin vastaanottajalla on tulkintaan liittyvä vastuu, mutta tämä korostuu julkisessa keskustelussa usein liikaa. Viestin lähettäjän tai välittäjän vastuuta ei voi mitätöidä argumentilla vääränlaisesta vastaanotosta.

Jo aiemmin mainitut musiikkialan toimijat ovat kaikki vastuussa omasta viestinnästään ja sen vastuullisuudesta musiikin parissa. Musiikin esittämisen konteksti, live-tilanteisiin tai musiikkiin liitettävä kuvamateriaali tai vaikka muusikon lehtihaastattelu musiikin sisällöstä ovat kaikki kanavia, joissa viestin välittäjät käyttävät valtaa. Yhtenä selkeänä vallankäytön muotona näen musiikin sanoitukset.

Sanoitukset ovat kiinteä osa musiikkia. Samalla ne kuuluvat viestinnällisesti kielen, eivät säveltaiteen, kategoriaan. Kielenkäytön eettisyys on olennainen osa yhteiskunnallisen toiminnan arviointia, ja aihe on ollut paljon esillä julkisuudessa. Ikuiset kiistat sananvapauden rajoista osuvat tässä asian ytimeen. Perustuslaki turvaa Suomessa sananvapauden, mutta sitä ei voi käyttää ristiriidassa muiden perustavaa laatua olevien oikeuksien kanssa. Sanat voivat rikkoa yksilön tai ihmisryhmän oikeuksia vastaan tai kiihottaa fyysisiin tekoihin näitä oikeuksia vastaan. Asiaa voi tarkastella myös lain kirjaimen ulkopuolelta. Kaikissa maailman valtioissa ei tunnusteta samoja oikeuksia sananvapauden tai muun suhteen, mutta kestääkö alistava, loukkaava tai uhkaileva kielenkäyttö koskaan eettistä tarkastelua?

Musiikin suhteen on esimerkkejä, joissa räikeisiin vääryyttä tekeviin sanoituksiin on puututtu. Esimerkiksi Blurred Lines -kappaleesta nousi vuonna 2013 globaali kohu, jossa vaadittiin seksuaalista suostumusta hyvin kyseenalaisesti esittävää kappaletta boikotoitavaksi. Sanoituksissa näkyi valitettavan yleinen asenne naisiin ja seksiin, johon Metoo-ilmiökin on tarttunut. Haitallisia rakenteita on kuitenkin havaittavissa sanoituksissa myös paljon laajemmin ja usein niin paljon huomaamattomampina, ettei niihin voida tarttua samanlaisella voimalla.

Sanallisella viestinnällä on valtaa rakentaa tai kyseenalaistaa vallitsevia representaatioita. Median suhteen on ollut viime aikoina esillä kysymys siitä, miten marginalisoidut ihmiset koskaan pääsevät esiin, jos media ei nosta heitä esiin sillä perusteella, että he eivät ole ajankohtaisia. Kuitenkin yksi ilmiselvä syy ajankohtaisuuden puuttumiseen on medianäkyvyyden puuttuminen. Naistenlehden päätoimittajalla tai television talk show’n tuotantoryhmällä on valta päättää, kuka saa näkyä ja kuka ei. Perusteluksi ei riitä, että joku ulkopuolinen ei ole ensin tehnyt päätöstä heidän puolestaan oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta käytännössä.

Sama periaate koskee myös musiikkia. Sanoitukset eivät pelkästään heijasta ympäröivää todellisuutta, vaan ne voivat pitää yllä haitallisia ajatusrakenteita. Rap-sanoitusten naiskuvaa on esimerkiksi kyseenalaistettu vuosikausia, mutta artistit perustelevat kirjoituksiaan edelleen sillä, että ne kuvaavat heidän omaa elämänpiiriään tai sitten että kyseessä olisi jonkinlainen vitsi tai liioittelu. Kuitenkin sanoituksissa on tehty tietoinen päätös pitää kiinni vallitsevista valtarakenteista, eikä esimerkiksi suoraan kyseenalaistaa sitä tai esittää vaihtoehtoista ajattelutapaa. Kuten jo aiemmin todettu, sanat ovat tekoja, ja niiden käyttö on vallankäyttöä, joka ei ole vapaa moraalisesta paheksunnasta, jos teon voidaan katsoa olevan väärin.

Väistämätön vastuu

Musiikki tarjoaa aiheen moniin keskusteluihin oikeasta ja väärästä. Se, mitä olen ensisijaisesti halunnut nostaa esiin, on musiikin väistämätön yhteys eettisiin kysymyksiin. Olen omaan makuuni liian usein lukenut tai kuullut teoksen sisällön kyseenalaistukseen vastauksen: ”Se on taidetta” tai vielä useammin ”Se on vain viihdettä”. Kulttuurin tuottamisessa on vallalla ajatusmalleja eettisestä vapaudesta, koska luova prosessi ja sen lopputulos nähdään tärkeämpinä kuin eettisyys. Viihteeksi kategorisoidun kulttuurin kohdalla tämä on vielä yleisempää, mutta samalla vaarallisempaa, koska taiteeksi tai viihteeksi luokiteltujen teosten merkittävä ero on usein vastaanottajan ajatusten kyseenalaistaminen ja haastaminen tai tämän puute. Itse peräänkuuluttaisinkin nimenomaan vastuullisempaa viihdettä ennen kuin päädytään kiistelemään taiteen ilmaisuvapaudesta.

Musiikki tai mikään muukaan taide ei ole olemassa pelkästään tarkastellakseen ympäröivää todellisuutta tai ottaakseen siihen kantaa ulkopuolelta. Musiikki luo todellisuutta, kumpuaa siitä ja on osa sitä. Mikäli teos vahvistaa sellaisia ilmiöitä tai rakenteita, jotka ovat loukkaavia, hyökkääviä tai alistavia, se on voitava asettaa eettisen tarkastelun kohteeksi. Pelkän taiteen käsitteen taakse piiloutuminen on löysää argumentointia ja vastuun pakenemista.

Musiikin avulla voidaan tehdä hyvän lisäksi paljon pahaa. Musiikki itsessään ei ole syntiä, mutta sen kautta voidaan satuttaa, eikä tuomitseminen silloin ole synti-sanaa käyttävien uskonnollisten yhteisöjen vastuulla. Vastuu musiikillisen vallan käyttämisestä on musiikkiyhteisöllä – musiikin asiantuntijoilla, tekijöillä ja kuuntelijoilla – itsellään.