OP. 145
1/ 2022
//
MUSIIKKITIEDE
//
HELSINGIN YLIOPISTO
1/ 2022
SISÄLLYS O P. 145
MIELI & MUSIIKKI
45. VUOSIKERTA
3
PÄÄKIRJOITUS Ville Aamurusko
Synkooppi on Helsingin yliopiston musiikkitieteen ainejärjestön Synkoopin julkaisema ja neljä kertaa vuodessa ilmestyvä musiikkialan yleislehti. Vuodesta 1978 asti ilmestynyt lehti pureutuu kulloinkin puhuttaviin ajankohtaisiin musiikkialan ilmiöihin perinteitään unohtamatta. www.synkooppi.fi JULKAISIJA
4
Helsingin yliopiston musiikkitieteen ainejärjestö Synkooppi ry
KUUNTELEN, SIIS KUVITTELEN Elle Palmu
Synkooppi-lehti, PL 59, 00014 Helsingin yliopisto PÄÄTOIMITTAJA Ville Aamurusko TOIMITUSSIHTEERI
11
Kaisa Jouste
MIELIMUSIIKKI JA SIITÄ KYSYMISEN TAITO Kaisa Jouste
AD Gabriel Korhonen KIRJOITTAJAT 1/2022 Elle Palmu, Kaija Jouste, Gabriel Korhonen, Konsta Harinen
13
ENNUSTAVIEN AIVOJEN HYPOTEESI JA SEN VAIKUTUKSIA MUSIIKIN ESTETIIKKAAN Gabriel Korhonen
KANSIKUVA Roosa-Tilda Saarinen OIKOLUKU Maija Moilanen TILAUKSET Tilauslomakkeella osoitteessa
20
https://synkooppilehti.wordpress.fi
KATSAUS SÄVELTÄJIEN MIELEEN SÄVELLYSTYÖN AIKANA Ville Aamurusko
tai toimitussihteeri.synkooppi@gmail.com HINNAT Irtonumero 6 €, vuosikerta 20 € ILMOITUSMYYNTI Toimituskunta
25
LEVYARVIO: GLOW ON (2021) Konsta Harinen
PAINOS 70 kpl PAINOPAIKKA Grano 2022 Lehti on julkaistu HYY:n järjestölehtituella.
PÄÄKIRJOITUS Ville Aamurusko päätoimittaja
S
ynkän talven jälkeinen aurinkoinen tervehdys! Sukelsimme enemmän tai vähemmän lehden teeman – musiikki ja mieli – saattelemana tuonne ihmisen kehon mystisimpään alueeseen, mieleen. Kuitenkin mieli on paljon enemmän kuin C. G. Jungin teorioiden synkät kuvat mieltemme varjoista sekä animoista ja animuksista tai Sigmund Freudin lievästi tunkkaiset teoriat idistä egoamme ohjaavana alkukantaisena viettinä. Yritin ainakin kirjoituskutsun yhteydessä irrottaa teeman näistä konnotaatioista. Tosin vaikeaa sitä on kieltää, etteivätkö näiden kahden filosofi-psykologin näkemykset olisi vaikuttaneet heidän aikalaistaiteilijoidensa teoksiin. Mieli on ollut lähes poikkeuksetta mukana musiikinhistoriassa. Monissa kulttuureissa on musiikin avulla pyritty vaikuttamaan mielentiloihin. Lukuisat säveltäjät ovat ottaneet oman mielenmaisemansa inspiraatioksi teoksilleen. Myös musiikinteoriassa mielenliikkeitä on käytetty avuksi hahmottamaan musiikin luonnetta. Jo vasta-alkavalle muusikolle opetetaan, että duuriasteikko on iloinen ja molliasteikko surullinen. Lisäksi barokin affektioppi taas listaa kaikille eri sävelasteikoille omat luonteenpiirteet, joita ne reflektoivat. Mieli on myös tärkeässä asemassa nyt, kun maailman tilanne on siirtynyt globaalista pandemiasta yhtäkkiä eskaloituneeseen sotatilanteeseen.
On hyvä muistaa, että tilanne ei koske Suomea ja saamme nauttia turvallisuudesta. Tämä ei saa kuitenkaan etäännyttää meitä solidaarisuudesta sodasta kärsiviä kohtaan. Julkisesti ilmaisen siis koko toimituskunnan puolesta myötätuntomme jokaiselle lukijallemme, joita tilanne koskettaa. On tärkeää muistaa pitää itsestään huolta eikä ottaa liikaa vastuuta globaalista tilanteesta. Antakaa siis itsellenne aikaa näinä hankalina aikoina. Tämän saattelemana toivotan kaikille tsemppiä kevään loppurutistukseen. Neljäs periodi menee nopeasti ja kesä häämöttää jo. Tässä numerossa saamme lukea seuraavia kirjoituksia musiikista ja mielestä: Elle Palmu pohtii esseessään musiikin synnyttämiä mielikuvia. Kolumnissaan Kaisa Jouste avaa meille, miten elävöittää keskustelua meille mieluisasta musiikista. Gabriel Korhonen esittelee teoriaa ennustavasta mielestä säveltaiteen viitekehyksessä. Päätoimittajanne on myös päättänyt ilahduttaa teitä lyhykäisellä katsauksella sävellystyöhön. Konsta Harinen kertoo näkemyksiään Turnstilen uusimmasta albumista Glow On arvion muodossa. Numeron kruunaa vielä toivottavasti jokaiselle mieleinen pieni musiikkivisa!
SYNKOOPPI
//
3
Kuuntelen, siis kuvittelen TEKSTI Elle Palmu
Pink!” huudahtaa muoT hink tilehden toimittaja Funny
Face -musikaalielokuvan (1957) ensimmäisessä kohtauksessa ja laulussa, kun hänen päähänsä pälkähtää idea tehdä pinkistä uusi hittiväri amerikkalaiselle naiselle. Kappaleen sanoituksen ja visuaalisten elementtien kautta värjätään katsojan koko maailma pinkiksi keittiön tiskialtaasta lähtien. Kuten arvata saattaa, tuon kappaleen aikana on lähes mahdotonta ajatella mitään muuta kuin pinkkiä. On kiinnostavaa pohtia, kuinka moninaisia asioita päässämme pyörii kuunnellessamme musiikkia. Musiikki kuvastaa koko elämän kirjoa, joten se saa meidät ajattelemaan, tuntemaan ja kuvittelemaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Musiikki aktivoi kuuloaistimme lisäksi muitakin aisteja. Esimerkiksi visuaalisten asioiden kuvittelu on merkittävä ilmiö musiikin kuuntelussa. Musiikki herättää mielikuvituksemme eloon ja antaa sananmukaisesti mielellemme kuvitusta. Mielikuvituksemme laukkaa hieman eri tavoilla sen mukaan, olemmeko nähneet kuuntelemaamme kappaleeseen liitty4
//
SYNKOOPPI
vää visuaalista materiaalia vai emme ja kuinka aktiivisesti käytämme mielikuvitustamme. Joskus saatamme olla niin keskittyneitä soivaan ainekseen, että päämme on vain täynnä auditiivisia kuulokuvia, emmekä mieti oikeastaan mitään muuta. Itse olen kuitenkin huomannut, että suurimman osan ajasta ajattelen myös visuaalisia asioita kuunnellessani. Mielikuvitukseni laukkaaminen on mielestäni ehkä kaikkein vaivattominta musikaalikappaleiden kuuntelun kohdalla, jos olen nähnyt kuuntelemani musikaalin elokuvaversion tai sen tuotannon teatterilavalla. Joka kerta kun kuuntelen esimerkiksi alussa mainitsemaani Think Pink -kappaletta, mielessäni pyörivät elokuvassa tämän kappaleen aikana olevat otokset, enkä keksi itse oikeastaan mitään uutta kuvitusta siihen. Tämä ei silti tarkoita sitä, että musikaalikappaleiden kuunteleminen olisi yhtään vähemmän mukavaa tai hauskaa, vaikka niihin ei tule keksittyä omaa kuvitusta. Saan siitä pikemminkin iloa, kun voin palata rakastamani elokuvan maailmaan pelkän kuuntelemisen ja oman muistini
Kuvatekstiin tulee kirjoittajan ehdottama kuvateksti ja kuvan tekijätiedot.
Muotilehden toimittaja Maggie Prescott (Kay Thompson) elokuvassa Funny Face avulla ja ikään kuin matkustaa toiseen maailmaan. Esimerkiksi kuuntelemalla Julie Andrewsin laulamaa The Sound of Music -musikaalielokuvan (1965) tunnuskappaletta voin matkustaa henkeäsalpaavien Alppien lumisten huippujen keskelle ja saada siitä paljon mielihyvää. Itse asiassa musikaalien kappaleiden kuunteleminen saattaa olla jopa vaivalloista, jos emme ole nähneet niihin liittyviä kohtauksia. Kuuntelin Lin-Manuel Mirandan luomaa Hamilton: An American Musical -musikaalia (2015) ennen kuin näin sen elokuvataltioinnin, mutta esimerkiksi jotkut kappaleiden sisältämistä vitseistä eivät välittyneet kokonaan pelkästään kuuntelemalla, vaan tajusin vasta katsoessani esitystä, että jokin kohta olikin hauska. Ymmärsin muutenkin kaikki kyseisen musikaalin kappaleet paljon
paremmin vasta, kun näin ne esitettyinä. Toisaalta myös kuunnellessamme musiikkia muista sellaisista elokuvista tai sarjoista, jotka eivät ole musikaaleja, ajattelemme mahdollisesti tarinan tapahtumia ja visuaalista ilmettä. Esimerkiksi jos kuuntelen John Williamsin säveltämää Jurassic Parkin (1993) musiikkia, kuvittelen mielessäni tietysti dinosauruksia ja kyseisen elokuvan tapahtumia ja näkymiä. Samoin jos kuuntelen vaikkapa Henry Mancinin säveltämää Breakfast at Tiffany’s -elokuvan (1961) musiikkia, muistelen New Yorkin maisemia ja tunnelmaa ja ihania Hubert de Givenchyn suunnittelemia asuja Audrey Hepburnille. Mitä jos kuuntelemamme musiikki ei liity mihinkään elokuvaan tai lavaproduktioon? Silloin SYNKOOPPI-LEHTI
//
5
mietimme artistin, yhtyeen tai orkesterin visuaalista ulkoasua ja esiintymistyyliä tai kappaleeseen liittyvää musiikkivideota, edellyttäen tietysti, että olemme nähneet kuvia tai videoita artistista tai olleet heidän konsertissaan. Esimerkiksi joka kerta kun kuuntelen Céline Dionin laulamaa kappaletta Ne partez pas sans moi, joka voitti vuoden 1988 Eurovision-laulukilpailun, mietin Dionin kyseisen kappaleen euroviisuesitystä ja hänen päällään ollutta valkoista bleiseriä olkatoppauksineen yhdistettynä valkoiseen lyhyeen tyllihameeseen sekä Dionille tyypillisiä käsiliikkeitä, joita hän tekee esiintyessään. Kuuntelemamme levyn kansikuva vaikuttaa lisäksi paljon mielessämme näkyviin visuaalisiin mielikuviin. Levynkansi luo osaltaan tietyn tunnelman albumille ja on tietysti varsinkin ennen vanhaan ollut avainasemassa levyn menestyksekkäässä myynnissä. Esimerkiksi kuunnellessani Barbra Streisandin People-levyä (1964) kuvittelen levyn kannen perusteella, että Streisandilla on ollut levyn nauhoituksissa polkkatukka ja päällään valkoiset housut ja punavalkoraidallinen paita, vaikka todellisuudessa hän ei ole varmastikaan näyttänyt juuri siltä kuin levyn kannessa. Samoin kyseisen kuvan utuisuus sopii hyvin levyllä käytettyjen mikrofonien soundiin ja luo tyylikkään tunnelman levyn kuuntelulle. 6
//
SYNKOOPPI
Entä jos emme olekaan nähneet mitään visuaalista materiaalia kuulemastamme musiikista? Mitä jää jäljelle, jos meiltä on riisuttu kaikki mahdollisuudet kuvitella jotain, jonka on jo joskus aiemmin nähnyt? Mielikuvituksemme ansiosta meillä on silti tietysti kaikki mahdollisuudet kuvitella visuaalisia asioita. Mielikuvituksemme laukka ei ole välttämättä edes vaivalloisempaa, vaan jopa vapaampaa, koska saamme keksiä kuvitusta ihan itse. Emme koskaan kuuntele musiikkia musiikillisesta ja kulttuurillisesta tyhjiöstä käsin, joten silloinkin, kun kuulemme kokonaan uuden kappaleen sellaisesta genrestä, jota emme tunne, yritämme yhdistää sen jo tietämäämme musiikkiin tai muihin tietämiimme asioihin kappaleen tunnelman, rytmin, melodian, sanoituksen, soitinnuksen, laulutavan ja muiden piirteiden perusteella. Mielikuvituksemme ja aiemmat tietomme siis täyttävät niitä aukkoja, joita aiemmin tuntematon kappale rei’ittää kuuntelukokemukseemme sitä mukaa kun kappale etenee. Monesti kappaleen tunnelma tuo mieleen visuaalisia asioita. Esimerkiksi jonkin kappaleen kesäisestä ja menevästä tunnelmasta meille voi tulla mieleen kaunis avoauto ja auton kyydissä olevien ihmisten aurinkolasit ja hulmuavat hiukset. Ranskalaisten chansoneiden tunnelmat kuljettavat ajatuksemme vaik-
kapa Pariisiin Seinen varrelle ja Eiffel-tornin kupeeseen. Syksyisten kappaleiden kohdalla sitten taas ajattelemme puista putoavia värikkäitä lehtiä, ja niin edelleen. Osa visuaalisista mielikuvista perustuu itse kokemiimme ja näkemiimme asioihin, ja osa koko elämämme aikana nähtyjen kuvien, videoiden ja elokuvien kuvastoon. Kappaleiden sanoitukset ovat myös omiaan maalaamaan visuaalisia mielikuvia ajatuksiimme. Sanoitusten kirjoittajat ikään kuin kontrolloivat mielikuvitustamme yhdistelemällä sanoja ja lauseita haluamallaan tavalla. Silti sanoittajan omat mielikuvat eivät välity suoraan saman-
laisina kappaleen kuuntelijalle. Jokaisen mielikuvitus on erilainen, joten sanoitusten vastaanotossa määrittyy paljolti se, että miltä mielessämme oleva kuvitus lopulta näyttää. On siis selvää, että visuaalisilla mielikuvilla on olennainen osa kuuntelukokemuksessamme. Voimme käyttää mielikuvitustamme tahdonalaisesti ja aktiivisesti, mutta sen lisäksi monet mielikuvat heräävät ajattelussamme ikään kuin automaattisesti, tai vain alitajuisesti. Toiseksi on kiinnostavaa, miten visuaaliset mielikuvat vaikuttavat musiikkimakuumme. Sen välillä, millaisista visuaalisista mielikuvista pidämme ja
Musiikista voi tulla mieleen erilaisia visuaalisia mielikuvia. (kuva: Pekka Korhonen) SYNKOOPPI-LEHTI
//
7
Frank Sinatra vuonna 1947. (kuva: William P. Gottlieb) 8
//
SYNKOOPPI
mitä musiikkia kuuntelemme, on yleensä jokin yhteys. Yhteys on vahvempi, jos pidämme paljon jostain artistista tai lajityypistä. Saatamme kuunnella valmiiden soittolistojen seassa olevia kappaleita, joiden esittäjän nimeä emme edes tiedä, jolloin visuaalisilla asioilla ei ole oikeastaan merkitystä. Sitä vastoin, jos fanitamme jotain artistia, meille voi olla paljonkin merkitystä, millainen artistin ulkoasu on, millaisia hänen albumiensa kannet, konserttinsa tai musiikkivideonsa ovat visuaalisesti ja millaisia mielikuvia hänen musiikistaan tulee päähämme. Tämä periaate toimii itselläni ainakin myös toisinpäin. Vältän yleensä sellaisen musiikin kuuntelemista, jonka visuaalisista mielleyhtymistä tai visuaalisesta ilmeestä en pidä, vaikka en varsinaisesi inhoaisi itse musiikkia. Pidän esimerkiksi suomalaisen artistin Alman äänestä, mutta minun on todella hankalaa kuunnella hänen musiikkiaan, koska en voi olla ajattelematta samalla hänen räikeän värisiä hiuksiaan, joista en pidä. Samoin on rap-musiikin laita. Pidän paljon esimerkiksi rap-musiikin rytmiikasta, mutta en yleensä kuuntele sitä, koska en pidä sen tunnelman ja sanoitusten luomasta visuaalisesta maailmasta. Siksi kuuntelenkin paljon Barbra Streisandin kappaleita, koska voin luottaa siihen, että hänellä itsellään on aina tyylikäs ulkoasu ja jokaisen hänen tekemänsä projektin visuaalinen ilme edustaa sellais-
ta tyyliä, josta pidän. Kuuntelen siis sellaista musiikkia, jonka visuaalisuus vastaa omia mieltymyksiäni ja ihanteitani. Musiikkimakuun vaikuttaviin visuaalisiin piirteisiin lukeutuvat esimerkiksi visuaaliset tunnusmerkit, joita artistilla on tärkeää olla vähintään yksi tunnistettavuuden ja kaupallisuuden lisäämiseksi. On siksi ymmärrettävää, että levy-yhtiöillä saattaa olla isokin koneisto artistin imagon luomiseen, ylläpitämiseen ja uudelleenluomiseen. Samoin klassisen musiikin kentällä yksittäisten muusikoiden ja orkesterien on koko ajan yhä tärkeämpää luoda omanlainen visuaalinen ilmeensä musiikillisen ja ohjelmistollisen erottuvuuden lisäksi. Esimerkiksi jokaisella orkesterilla on aina hyvin tarkka konserttikohtainen pukukoodi naisten sukkahousujen väristä lähtien, jotta orkesterilla olisi yhdenmukainen visuaalinen ilme lavalla. Tietty visuaalinen ilme tuo orkesterille tai yksittäiselle klassisen musiikin artistille uskottavuutta ja tunnistettavuutta. Esimerkiksi viulisti Anne-Sophie Mutterin visuaalinen ”tavaramerkki” on tyköistuva olkaimeton iltapuku. Populaari- ja viihdemusiikin maailmassa voimme tunnistaa esimerkiksi Elvis Presleyn hiustyylistään, Queenin pelkistä Freddie Mercuryn hampaista, Robinin eriparikengistään, Miles Davisin soittoasennostaan, Nana Mouskourin mustista silmälaseistaan, tai vaikka Barbra Streisandin nenästään. SYNKOOPPI-LEHTI
//
9
Jos tiettyä tunnistettavaa visuaalista piirrettä ei ole, on olennaista, että artistin visuaalinen ilme kuitenkin sijoittaa hänet ainakin yleisemmällä tasolla tiettyyn genreen tai aikakauteen. Esimerkiksi vanhan ajan jazzkappaleita laulavan croonerin tunnistaa tummasta puvusta tai smokista ja rusetista. Jos Bing Crosbyllä, Frank Sinatralla ja Dean Martinilla ei olisi ollut kyseistä univormua päällä, he eivät todennäköisesti olisi olleet aivan niin menestyneitä, kuin he olivat. Heidän herrasmiesmäinen ulkoasunsa ja letkeä läsnäolonsa viestivät tiettyä rentoa, amerikkalaista eleganssia, joka vetoaa visuaalisena brändinä edelleen yleisöihin ympäri maailman. Ajoittain artistit kuitenkin luovat nahkansa musiikillisesti, mutta myös visuaalisesti. Tällaiset muodonmuutokset saattavat karsia sellaiset kuuntelijat pois, jotka ovat liian kiintyneitä artistin edelliseen visuaaliseen ilmeeseen. Väittäisin esimerkiksi, että jos Frank Sinatra olisi yhtäkkiä päättänytkin kasvattaa pitkät hiukset ja esiintyä verryttelyasussa, yleisö olisi ollut vähintäänkin ihmeissään ja tyytymätön. Sitten taas hiljattain uuden tulemisen tehneen Adelen albumin 30 sekä musiikillista kuulokuvaa että visuaalista ilmettä voidaan sanoa onnistuneeksi. Hän onnistui nimittäin pysymään juuri sopivasti samanlaisena kuin aina ennenkin, mutta tarjoamaan tarpeeksi jotain uudenlaista ja erilaista aiempaan tuotantoonsa verrat10
//
SYNKOOPPI
tuna. Visuaalisilla asioilla on siis paljon merkitystä musiikkimaailmassa. Ihminen ei voi nähdä näkymättömiä asioita, mutta voimme silti ajatella abstrakteja asioita ja kuvitella visuaalisia asioita. Soiva musiikki on näkymätöntä, ellei mielemme kuvitus tee siitä näkyvää. Siksi sekä fyysinen näköaistimme että visuaalinen kuvittelukykymme ovat avainasemassa musiikin kuuntelussa. Mielessämme herää mielikuvia sekä aiemmin näkemämme visuaalisen materiaalin että oman luovuutemme pohjalta. Musiikin laukaisemat mielikuvat ovat myös yhteydessä musiikkimakuumme. Kuuntelemme sellaista musiikkia, johon liittyviä asioita haluamme nähdä joko fyysisin tai sielumme silmin. Filosofi René Descartes totesi 1600-luvulla: ”Ajattelen, siis olen.” Vaikka ajattelemme monia muitakin asioita kuunnellessamme musiikkia, jokainen meistä voi todeta: ”Kuuntelen, siis kuvittelen.”
Mielimusiikki ja siitä kysymisen taito TEKSTI Kaisa Jouste
”Millasta musaa sä
kuuntelet?” on maailman vaikein kysymys. Kysyjä ei halua kuulla muutamaa virkettä pidempää vastausta eikä välttämättä edes sitä, millaisesta musiikista toinen oikeasti tykkää – ja vaikka haluaisikin, on mahdotonta vastata ajattelematta aivan liikaa. Petollinen tiedustelu pitää tahtomattakin sisällään pienempiä kysymyksiä, kuten ”Millasta musiikkia sä pidät siistinä?” ja ”Miten sä rajaat sun musiikkimaun?”, puhumattakaan ketkusta ”Millasesta musiikista sä ajattelet mun tykkäävän?”. Vastaaminen on täynnä sudenkuoppia. Liian suppea vastaus antaa tylsän kuvan ja liian laaja taas itseriittoisen. Pahin mahdollinen lausunto eli ”vähän kaikkee aika laidasta laitaan” paljastaa oitis, ettei vastaaja ymmärrä musiikista yhtään mitään. Hyvä vastaus pitää sisällään tarkennettuja genrejä, mahdollisesti 2–4 artistiesimerkkiä ja tiiviin aikajanan (esimerkiksi “brittirokkii niinku sillee aik paljon just Blurii ja öö vähä ehk hevimpää täs viime aikoin”). Se, mitä itse vastaan puolituttujen ja tindermatchien ikuisesti toistuvaan kysymykseen, kuuluu jotakuinkin seuraavasti: ”Pehmosta rokkia, Strokesii ja tommosta, suomi-indiee, niinku Antti Autio on viime aikoina ollu tosi kova, ja poppiräppiä, esim Doja Cat bängää kyl vidusti”, eikä se ole valhekaan, mutta silti aika kaukana koko totuudesta. Jos statsforspotify.comia on uskominen, viimeisen puolen vuoden
aikana eniten kuuntelemani kolme genreä ovat suomirock, suomi-indie ja suomipop. En silti ikinä sanoisi vastauksessani, että kuuntelen ”enimmäkseen kotimaista musaa”, vaikka tilastotiedon valossa näin onkin. Ei kai mielimusiikki voi olla vain sitä, mitä todella eniten kuuntelee, vaan siihen täytyy liittyä myös tietoinen valinta tehdä tietystä musiikista erityistä – antaa sille mielimusiikin arvo? Väitän mielimusiikkityyppejä olevan enemmänkin kuin salonkikelpoinen listavastaus ja ajallisesti eniten kulutettu musiikki. Esimerkiksi Robin, One Direction ja Anssi Kelan varhainen tuotanto kuuluvat joukkoon, jota olen joskus kuunnellut todella paljon, mutta nykyään harvemmin: vanhat lempparit. Ne ovat sellaisia artisteja ja levyjä, jotka eivät ole enää aktiivisessa soitossa, mutta silti toimivat vuodesta toiseen, eikä niihin oikeastaan kyllästy koskaan. Niitä kuuntelemalla pääsee poikkeuksetta palaamaan tiettyyn takavuosien auvoiseen mielentilaan. Vanhat ikuisuussuosikit ne vasta ovatkin omalla tavallaan mielimusiikkia – luopuisin paljon mieluummin mistä tahansa viimeaikaisesta löydöksestäni kuin näistä kappaleista – jotenkin Robinia ei silti olisi luontevaa listata mielimusiikkikysymyksen vastauksen jatkeeksi. Vanhoilla lemppareilla on jotain yhteistä niin sanotun ”guilty pleasure” -musiikin kanssa, joka edustaa noloja suosikkeja. Vanhemmiten sitä häpeää lemppareitaan vähemmän ja vähemmän, mutta on silti lukuisia artisteja, joita kuunnellessani SYNKOOPPI-LEHTI
//
11
laitan yksityisen istunnon päälle. En aio niitä myöskään tässä listata. Olisi outoa pitää mielimusiikkinaan kappaleita, joita ei kehtaa edes myöntää kuuntelevansa, vaikka toisaalta niistä pitäminen on vilpittömämpää kuin minkään sellaisen, mitä jaetaan Instagram-tarinaan – siinä on aina performatiivinen ulottuvuus, joka guilty pleasure -biiseistä kokonaan puuttuu. Mielimusiikista irrallinen hyvä musiikki, jota ei kuitenkaan kuuntele itse, on kunnioitusmusiikkia. On valtava liuta yhtyeitä ja genrejä, joita pidän siisteinä ja eittämättä hyvinä, mutten silti syystä tai toisesta tule kuunnelleeksi niitä. Arvostan Queeniä, Taylor Swiftiä ja Oskar Merikantoa, muttei ole sellaista tilannetta, jossa päättäisin laittaa jotakin niistä soimaan kuulokkeistani. Jos joku sanoo kuuntelevansa paljon Yonaa, ajattelen, että vau cool, vaikka en itse häntä soittaisikaan. Jonkun muun musiikkimaku voi olla hyvä, vaikkei se vastaisi omaa. Kuitenkin väitän, että kenenkään musiikkimakua ei saisi pitää parempana kuin omaa. Kunnioitusmusiikki on guilty pleasuren vastakohta, johon liittyy nimenomaan itse musiikin ulkopuolinen, usein performatiivinen ulottuvuus. Vaikka arvostamiaan yhtyeitä tekisi mieli alkaa listata mielimusiikkivastaukseensa, on se varsin typerää, vaikka tavallaan kysymys onkin juuri sillä tavalla ovela, että olisi helppoa keskittyä musiikin luomiin mielikuviin itse soitannan sijaan. Sitten on vielä aivan erityinen laji, jota nimitän itse sielulauluiksi. Kappaleet, jotka syystä tai toisesta kumuloituvat valtaviksi, elämää suuremmiksi kokemuksiksi, tuntuvat mielettömän merkittäviltä 12
//
SYNKOOPPI
ja saavat pysähtymään, katsomaan uudesta näkökulmasta ja tajuamaan jotakin auttamattoman tärkeää, mitä ei kuitenkaan osaa selittää tai täysin ymmärtää. Olen kuvaillut kokemusta sanomalla, että kappale ”menee sieluun”, koska siltä se tuntuu. Tällaisia kappaleita on minulla tullut vastaan tähän mennessä kuusi. Tuntuisi ylevältä supistaa mielimusiikin käsite tällaisiin ravisuttaviin erikoistapauksiin, maailman parhaimpiin ja upeimpiin kappaleisiin, mutta jotenkin ajattelen niiden olevan selittämättömyydessään mielimusiikin yläpuolella. Siksi ne ovatkin sielumusiikkia. Uuteen ihmiseen tutustuessa tahtoisin kuulla kysyttävän esimerkiksi ”Mikä on päivän biisi?”, ”Minkä levyn oot hankkinu viimeks?”, ”Mikä on sun kevätfiilisbändi?” tai yksinkertaisimmillaan ylipäätään jotakin nimenomaan viimeaikaisista suosikeista. ”Millasta musaa sä kuuntelet?” on irvokas kysymyspommi, joka ei anna tarvittavia raameja suhteellisen kokoisen vastauksen saamiseen. Aikaan tai fiilikseen sidottu muotoilu on paljon tarkoituksenmukaisempi kuin laajat ja abstraktit, koko musiikkimakua koskevat tiedustelut, sillä vastauksen voi rakentaa konkreettiselle alustalle. Uskon, että näiden kysymysten herättelemät vastaukset todella kertovat jotakin kiinnostavaa vastaajasta ja ovat muutenkin hyviä synnyttämään keskustelua. Ylipäätään erilaisten lempimusiikkien utelua ei pitäisi lopettaa, sillä aihe on suunnattoman hedelmällinen – kunhan vain tajuaa kysyä oikein, on mahdollista upota tuntikausiksi eri biisien, artistien ja bändien ihmeelliseen kykyyn vaikuttaa meihin hyvin eri tavoin, ja mikäpä olisi kiehtovampaa kuin se?
Ennustavien aivojen hypoteesi ja sen vaikutuksia musiikin estetiikkaan teksti: Gabriel Korhonen
T
ässä artikkelissa käsitellään ennustavien aivojen hypoteesin (engl: the predictive brain hypothesis) vaikutusta käsitykseen musiikista. Ajatus kognition perustumisesta ennustaviin malleihin, jotka määrittelevät koettua todellisuutta, on suhteellisen uusi. Sillä on kuitenkin juurensa syvällä kognitiotieteen historiassa ja sen esittämä muutos on luonteeltaan paradigmaattinen. Teoria ennustavista aivoista korjaa representationaaliseen kognitioon liittyviä ongelmia, mutta tarjoaa samalla täysin uuden viitekehyksen mielen tutkimiseen. Avaan aluksi lyhyesti kognitiotieteen historiaa behaviorismista nykypäivään käsitellen 1950-luvulla tapahtunutta paradigman muutosta representationalismiin ja sen kohtaamaa kritiikkiä 4E-kognitioksi kutsutusta suuntauksesta 1990-luvulta eteenpäin. 4E-kognitioon tutustuminen on artikkelin aiheen vuoksi tärkeää, sillä se toi esiin ajatuksia, jotka olivat myöhemmin merkittäviä ennustavien aivojen teorian kehityksessä. Tämän jälkeen esittelen ennustavien aivojen hypoteesin ja pohdin sen merkitystä musiikin
kokemisen saralla. Käyttäytymisestä representaatioihin Mielen tutkimisen historiassa eräs merkittävä käännekohta tapahtui vuonna 1946, kun kolme behavioristista tieteilijää tekivät kokeita rotilla (Tolman et al. 1946). Nämä kokeet tapahtuivat luultavasti jossain University of Californian tunkkaisessa kellarilaboratoriossa kelmeän sähkövalon valaisemassa huoneessa. Kokeen tarkoituksena oli osoittaa, että rotat kipittäisivät herkullisen palkinnon luokse labyrintissa oppimalla tietyn liikesarjan. Siis jos ensimmäisellä kerralla rotta löysi palkinnon kääntymällä oikealle labyrintissa, kääntyisi se oikealle myös seuraavalla kerralla, vaikka se vapautettaisiin labyrintin jostain toisesta osasta. Näin ei kuitenkaan käynyt. Rotat tuntuivat toimivan täysin hypoteesin vastaisesti, ja orjallisen oikealle kääntymisen sijaan ne hakeutuivat aina suoraan samaan labyrintin nurkkaan mistä olivat edellisellä kerralla saaneet palkinnon – siis riippumatta siitä, mihin kohtaan labyrinttia rotta laskettiin. Rotta ei SYNKOOPPI-LEHTI
//
13
oppinutkaan liikesarjoja joiden kautta se ennusti saavansa palkkion, se vaikutti tekevän mielellisen representaation labyrintista (Tolman, 1948). Oli kuin se olisi piirtänyt aivoihinsa kartan, jonka avulla se suunnisti sokkelossa. Kokeen seurauksena oli se, että behavioristinen näkemys oppimisesta jäi hiljalleen epäsuosioon. Ajattelun näkeminen sisäisten representaatioiden luomisena silkan ehdollistetun käyttäytymisen sijaan oli merkittävä paradigman muutos psykologiassa, ja se mahdollisti kognitiotieteen synnyn 1950-luvulta eteenpäin. Representationalsimi Representationalismi on yksi merkittävimmistä kognitiotieteen filosofisista koulukunnista. Suurin osa kognitiotieteilijöistä on yhtä mieltä siitä, että ajattelu perustuu jonkinlaisiin mielen rakentamiin representaatioihin (Thagard, 2005 s. 4). Se, minkälaisia nämä representaatiot ovat ja mikä rooli niillä on tietoisuuden suhteen, aiheuttaa enemmän erimielisyyttä. Vahvan representationalismin mukaan kaikilla mentaalisilla tiloilla (engl. phenomenal character) on jokin ulkoista asiantilaa kuvaava intentionaalinen sisältö (engl. intentional content). Siis jos ajattelen, että istuttamani parsakaalin taimet kaipaavat kastelua, päässäni on mentaalinen tila (ajatus tai kuva taimiparoista kuivassa mullassa) joka 14
//
SYNKOOPPI
Parsakaalin taimia asianmukaisesti kastellussa mullassaan
suoraan ja tarkoituksella viittaa itsestäni ulkoiseen asioiden olotilaan, siis todellisiin taimiin ruukussa. Tämä mentaalinen tila, siis ajatus kuivasta mullasta, on vahvan representationalismin mukaan käytännössä sama asia kuin sen intentionaalinen sisältö. Heikko representationalismi taas tarkoittaa sellaista näkökulmaa, jossa mentaalisen tilan ja intentionaalisen sisällön suhde on vähemmän suora. Mentaalisen tilan nähdään valvovan (engl. supervene) intentionaalista sisältöä. Se muuttuu kun sisältö muuttuu, mutta on siitä erillinen asia. Representationalismin sisällä on siis kiistaa siitä, onko mentaalinen tila (esimerkiksi ajatus tai tunne) itsessään sisällöllinen, merkitystä kantava entiteetti vai seuraako mentaalinen tila sisällöllistä representaatiota ulkomaailmasta. Kiista voi vaikuttaa hiusten halkomiselta, mutta kyseessä on todellisuudessa fundamentaalinen ero siinä, miten tietoisuus käsitetään. Siinä missä vahvan representationalis-
min teoria selittää tietoisuuden representaationa, toisin sanoen mentaalisen tilan intentionaalisena sisältönä, heikko representationalismi ei ota suoraan kantaa siihen miten representaatio on mahdollista tai koostuuko tietoisuus ainoastaan siitä. 4E-kognitio Malli, jossa aivot luovat jonkinlaisen representaation ulkoisen maailman objekteista on säilynyt pääasiallisena viitekehyksenä kognitiotieteen valtavirrassa siis jo seitsemänkymmenen vuoden ajan. Haastajia tälle näkemykselle on kuitenkin ollut. Esimerkiksi 4E-kognitiona tunnettu radikaali ja sisäisesti moninainen kognitiotieteen suuntaus on haastanut mielellisen representaation mallia 1990-luvulta eteenpäin (Newen, 2018). Tämän liikkeen keskeinen teesi on, että ajattelua ei voida rajata ainoastaan aivoissa tapahtuvaksi ilmiöksi. 4E-kognitio on kehollistettua (embodied), sisältyvää (embedded), toiminnallista (enacted), ja laajennettua (extended) (ibid). Kognition kehollisuudella tarkoitetaan sitä, että muutkin kehon osat kuin aivot osallistuvat kognitiiviseen prosessiin. Toisin kuin vaikkapa ajatus siitä, että suoliston toiminta vaikuttaa mielialaan, tämä tarkoittaa sitä että suoliston toiminta on ajattelua. Kehoa ei nähdä alisteisena aivojen toiminnalle, vaan ne ovat osa samaa ajattelun kokonaisuutta. Ajatte-
lun sisältyvyydellä tarkoitetaan mielen erottamattomuutta ympäristöstään. Sen sijaan, että aivot tekisivät representaation kokemusmaailmastaan, tuo kokemusmaailma nähdään osana itse ajattelua. Mielen tutkiminen ympäristöstään erillisenä oliona on mahdotonta, koska ympäröivä todellisuus ei ainoastaan mahdollista ajattelua, vaan ajattelu on irrottamaton osa ympäristöään. Toiminnallinen kognitio on tietyllä tapaa läheisesti yhteydessä kehollistettuun kognitioon. Esimerkiksi se, että liikuttaa sormiaan painaakseen tietokoneen näppäimistöä, ei olekaan aivojen määräämää mekaanista toimintaa, vaan sormien liike itsessään on ajattelua. Tässä ajatuksessa nähdään jälleen pyrkimys tasa-arvoistaa muuta kehoa aivojen suhteen. Perinteinen ajatus aivojen suunnittelemasta ja määräämästä toiminnasta kääntyy päälaelleen, kun toiminta itsessään nähdään ajatteluna. Laajennettu kognitio taas on läheistä sukua sisältyvälle kognitiolle. Sen mukaan ajattelumme ei rajoitu edes omaan kehoomme, vaan myös ympäristömme on osa ajattelua. Tätä on ehkä helpompi ymmärtää eettisestä näkökulmasta. Jos esimerkiksi alzheimerin tautia sairastava ihminen siirretään omasta tutusta ympäristöstään virikkeettömään hoivakotiin, voivat potilaan kognitiiviset kyvyt huonontua nopeasti. 4Ekognition näkökulmasta potilasta SYNKOOPPI-LEHTI
//
15
ei olla ainoastaan tuotu hämmentävään uuteen ympäristöön, vaan heidän mielestään on riistetty merkityksellinen osa (Clark 2018). 4E-kognition asettama haaste representaationaaliselle kognitiolle on jyrkkä. Ulkoisten asioiden representaatio nähdään mahdottomana, koska ulkoiset asiat ovat osa itse ajattelua. 4Ekognition ja sen eri suuntausten haasteena tuntuu kuitenkin olevan, että vaikka ne esittävät ongelmia representationalismissa, ne eivät juurikaan tarjoa tilalle uutta teoriaa ajattelun tai tietoisuuden selittämiseksi. Ne eivät ehkä niinkään selitä, vaan lähinnä kuvaavat kognitiota. Tämän lisäksi perusteltu haaste ajatukselle laajennetusta kognitiosta on se, että termin määritelmä tulee vaikeaksi jos se tarkoittaa lukuisia asioita samaan aikaan. Ympäristön lisääminen osaksi kognitiota herättää siis kysymyksen: onko koko maailmankaikkeus samaan aikaan osa jokaisen ihmisen ajattelua, ja jos ei, mihin laajennetun kognition raja tulisi asettaa? Ennustavat aivot -hypoteesi Ennustavan kognition mallilla on juurensa jo tietyissä 1800-luvun psykologisissa teorioissa (Von Hemholz, 1867), mutta modernissa kognitiotieteessä se
Esimerkki optisesta illuusiosta. Mielen ennustaessa kappaleen muotoa, tuntuu mahdoton muoto muuttuvan mahdolliseksi.
on muodostunut merkittäväksi liikkeeksi 2000-luvun vaihteesta lähtien. Teoria rajoittui aluksi näköhavainnon tutkimiseen (Rao & Ballard), mutta laajeni pian kokonaisvaltaiseksi mielenfilosofian liikkeeksi (esim. Clark, 2015; Hohwy, 2020). Filosofisen pohdinnan lisäksi sille on lähivuosina esitetty myös jokseenkin vakaita perusteita neurotieteen näkökulmasta (Walsh et al. 2020). Ennustavan prosessoinnin (engl. predictive processing) tai toisin sanoen ennustavien aivojen (engl. predictive brain) teorian perustavana lähtökohtana on, että ajattelu perustuu aikaisempien kokemuksien pohjalta luotuihin ennustuksiin, joita verrataan aisti-informaatioon. Aistiinformaation rooli ajattelussa on
*Sanasta “laite” ei tarvitse tässä pelästyä. Mielen käsittäminen algoritmeja toteuttavana laskentakoneena saattaa vaikuttaa dehumanisoivalta, mutta tämä perustuu sanojen algoritmi ja laskentakone väärinymmärrykseen. Sikäli kun algoritmilla tarkoitetaan yksiselitteistä ohjetta siitä, miten tehtävä tai prosessi suoritetaan ja jota seuraamalla voidaan luotettavasti ratkaista tietty ongelma ja laskentakoneella algoritmeja toteuttavaa asiaa, on mieli jokseenkin yksiselitteisesti tällainen laite. 16
//
SYNKOOPPI
näiden ennustusten korjaaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikkapa kuulohavainnossa ulkopuolelta tuleva auditiivinen informaatio vaikuttaa käsitykseen kuullusta asiasta vain, jos se eroaa mielen tekemästä ennusteesta. Suurin osa tietoisuudesta on siis aivojen “hallusinaatiota”, aiempiin kokemuksiin perustuvaa konsrtuktiota. Mieli voidaan tässä viitekehyksessä nähdä ennustusvirheitä minimoivaksi laitteeksi* (Clark, 2013). Ennustukseen perustuva kognition malli on aivojen kannalta ekonominen: sen ei tarvitse luoda jatkuvasti uusia representaatioita ulkoisesta maailmasta vaan se voi pohjata suurimman osan konstruoidusta todellisuudesta aiemmin rakennettuihin malleihin. Kaikesta ympäröivästä todellisuudesta ei tarvitse tehdä yhtä tarkkoja konstruktioita tai todentaa aisti-informaation suhteen yhtä tiheästi. Asiat, joihin mieli keskittyy, joutuvat kulkemaan jatkuvan ja tarkan todennusketjun läpi, kun taas keskittymisalueen ulkopuoliset asiat voidaan perustaa suuremmalta osin pelkkään ennusteeseen. Tiedostetun todellisuuden muutos on joka tapauksessa hitaampaa kuin raa’an aisti-informaation pohjalta rakennetussa mallissa. Mieli pyrkii aktiivisesti saamaan vahvistusta omille ennusteilleen ja siksi mallin muuttamiseen tarvitaan selkeä indikaattori virheestä. Hyvä esimerkki tästä on optiset illuusiot. Mieli pyrkii tekemään mahdot-
tomasta muodosta mahdollisen, sillä mahdoton muoto loisi ennustusvirheen (ks. kuva). Merkitys musiikintutkimuksen viitekehyksessä Ennustavan mielen teoria luo uusia näkökulmia musiikin melodisia, harmonisia, rytmillisiä ja muodollisia rakenteita analysoidessa. Tietyt musiikin esteettiset ulottuvuudet selittyvät myös kiinnostavalla tavalla kun niitä tarkastelee ennustavien aivojen viitekehyksessä. Yksinkertaistetusti ilmaistuna aivot vaikuttavat palkitsevan itseänsä dopamiinilla onnistuneista ennustuksista (Ross 2013). Tämä voi olla merkittävä selittävä tekijä joidenkin yleisten musiikin rakenteellisten seikkojen taustalla. Eri musiikkikulttuureille lähes universaali metrisyyden tendenssi, siis musiikillisten tapahtumien suhteuttaminen johonkin tiettyyn pulssiin, tuntuisi selittyvän tällä palkintomekanismilla. Onko siis niin, että metriikka tekee rytmistä ennustettavampaa, ja kun musiikki on ennustettavaa, tuottaa se enemmän dopamiinia ja siis kuulostaa hyvältä? Asia ei ehkä ole aivan näin yksinkertainen. Ajatellaanpa vaikka Herbie Hancockin kappaletta Actual Proof. Päällekkäisillä metreillä, useamman tahdin ylittävillä rytmisillä kuvioilla ja hämäävällä synkopaatiolla luodaan tapah-
SYNKOOPPI-LEHTI
//
17
tumia täynnä oleva ja rytmisesti arvaamaton musiikillinen ympäristö. Vaikka uudelle kuulijalle monimutkainen rytmikudos saattaa tuottaa paljon ennustusvirheitä, tarjoaa se taas kappaleen tuntevalle kuulijalle mahdollisuuden paljon suurempaan määrään onnistuneita ennustuksia. Tämä ei tarkoita että Actual Proof olisi jotenkin intellektuaalisempaa tai parempaa musiikkia kuin jokin joka on helpommin ennustettavaa, mutta se voi osaltaan selittää miksi jokin musiikki saattaa tuottaa toiselle kuulijalle mielihyvää ja toiselle päänsärkyä. Altistuminen tuottaa ennakoitavuutta ja ennakoitavuus tuottaa mielihyvää. Musiikkia ei ole olemassa ilman kokijaa, ja kun koetut asiat perustuvat lähinnä aiemmista kokemuksista tehtyihin ennustus-konstruktioihin, voidaan todeta että kun kuulemme musiikkia, se on suurimmaksi osaksi mielikuvitusta. Nykymaailmassa elävä ihminen kuulee suunnattomat määrät musiikkia päivittäin, ja tästä johtuen myös aivojen ennusteet musiikista voivat olla yllättävänkin laaja-alaisia. Tämän lisäksi kun musiikkia kuunnellessa keskittyy yleensä johonkin tiettyyn osa-alueeseen kokonaisuuden sijasta, jää suuri osa kuullusta soivasta aineksesta aivojen generoitavaksi. Tunnistan ainakin itsessäni sellaisen ilmiön, että jonkun tutun kappaleen bassolinja saattaa tuntua aivan tuntemattomalta jos sii18
//
SYNKOOPPI
hen ei ole aiemmin keskittynyt. Bassolinja on saatettu mielessä prosessoida ikään kuin turhana hälynä ja aivot ovat kokemushetkellä soittaneet omaa “geneerinen bassolinja” -teemaansa todellisen bassolinjan sijaan. Kappaleen basson tarkka renderöiminen aivoissa olisi ollut työlästä ja se olisi myös tuottanut enemmän mahdollisuuksia ennustusvirheisiin, joten aivoilla on hyviä syitä generoida ennustettu bassolinja. Voi tuntua kauhistuttavalta suhtautua ajatteluun suurilta osin mielen omiin konsrtuktioihin perustuvana toimintana objektiivisen todellisuuden hahmottelun sijaan. Asiaan voi kuitenkin suhtautua myös ihaillen pimeän kallon sisällä lymyävän lihatietokoneen kykyä luoda järkeviä mallinnuksia ympäröivästä maailmasta. Ei ole ihme että musiikki tuottaa tälle laitteelle ihmetystä, mielihyvää ja kauneuden kokemuksia – perustuuhan sen estetiikka usein nimenomaan ennustettavuuden ja yllätyksellisyyden välillä tasapainotteluun.
Lähteet: Clark, A. (2015). Surfing uncertainty: Prediction, action, and the embodied mind. Oxford University Press. Clark, A. (2013). Whatever next? Predictive brains, situated
agents, and the future of cognitive science. Behav. Brain Sci. 36: 181–204. Clark, A. (2018). What is Extended Mind? Haastattelu Closer To Truth kanavalla Youtubevideopalvelussa. Haastattelija Robert Lawrence Kuhn. Viitattu 3.4.2022. Hohwy, J. (2020). New directions in predictive processing. Mind & Language. 35(2): 209-223. Newen, A., De Bruin, L., & Gallagher, S. (2018). 4E cognition: Historical roots, key concepts, and central issues. The Oxford handbook of 4E cognition. 1: 3-15.
Ross, D. (2013). Actionoriented predictive processing and the neuroeconomics of subcognitive reward. Behavioral and Brain Sciences, 36(3), 225-226. Von Helmholtz, H. (1867). Handbuch der physiologischen Optik: mit 213 in den Text eingedruckten Holzschnitten und 11 Tafeln (Vol. 9). Voss. Walsh, K. S., McGovern, D. P., Clark, A., & O’Connell, R. G. (2020). Evaluating the neurophysiological evidence for predictive processing as a model of perception. Annals of the New York Academy of Sciences, 1464(1), 242-268.
Thagard, P. (2005). Mind: Introduction to cognitive science. MIT press. Tolman, E. C. (1948). Cognitive maps in rats and men. Psychological review, 55(4): 189. Tolman, E. C., Ritchie, B. F., & Kalish, D. (1946). Studies in spatial learning. I. Orientation and the short-cut. Journal of experimental psychology, 36(1), 13. Rao, R. P., & Ballard, D. H. (1999). Predictive coding in the visual cortex: a functional interpretation of some extra-classical receptive-field effects. Nature neuroscience, 2(1), 79-87.
SYNKOOPPI-LEHTI
//
19
T
aiteidenvälisen tutkimuksen
niinkään elämään ylipäätään. Lisäk-
aikakausilehti Synteesin julkai-
si päiväkirjat tarjoavat katsauk-
su 3/1987 oli suomalaisen oopperan
sen erityisesti paineenalaiseen
erikoisnumero. Kyseisessä erikois-
säveltämiseen eikä vain vapaasti
numerossa on kolmen suomalaisen
syntyvään luovaan työhön.
säveltäjän työpäiväkirjat oopperan sävellysprosessista: Einojuhani Rautavaaran Työpäiväkirja v/86v/87 koskee oopperaa Vincent (1985–87), Paavo Heinisen Veitsipäiväkirja oopperaa Veitsi (1985–88) ja Kalevi Ahon Kuukausi oopperan säveltämistä oopperaa Hyönteiselämää (1985–
Mielenkiintoista on, että jokainen säveltäjä on kirjoittanut hyvin erilaisen tekstin. Aholla on todella seikkaperäinen ja
Katsaus säveltäjien mieleen sävellystyön aikana
sanarikkain päiväkirja. Rautavaaran päiväkirja taas on lähes vastakohta Ahon päiväkirjalle. Nimittäin Rautavaaran päiväkirja on enemmän tajun-
nanvirtaa. Heininen taas
87). Synteesin päätoimittaja Eero
kirjoittaa yhtä laajasti kuin Ahokin,
säveltäjää siitä syystä, että he sä-
ta tekstiä he kirjoittavat. Aholla on
Tarasti on valinnut nämä kolme
mutta selkeä ero tulee siinä, millais-
velsivät kyseisiä oopperoita tuohon
huomattavasti päiväkirjamaisempi
aikaan Savonlinnan Oopperajuhlien järjestämään sävellyskilpailuun,
teksti, kun taas Heininen on enemmänkin avannut omia intentioitaan
jonka voittajateos esitettäisiin Oop-
oopperan suhteen.
antavat korvaamatonta tietoa siitä,
päästää meidän ehkä lähimmäs sitä,
millainen prosessi säveltäminen
mitä säveltäjän päässä liikkuu, kun
on säveltäjän omasta näkökul-
hän säveltää massiivista teosta.
masta. Onhan tietenkin useiden eri
Vaikka voi olla, että Heinisen ana-
säveltäjien päiväkirjoja julkaistu
lyyttinen tapa lähestyä sävellyspro-
aikaisemminkin, mutta näissä kol-
sessia on hänen tapansa käsitellä
messa päiväkirjassa on se ainutlaa-
teosta päässänsä. Rautavaarakin
perajuhlilla. Nämä päiväkirjat
tuista, että ne keskittyvät lähinnä sävellystyöhön eivätkä 20
//
SYNKOOPPI
Rautavaaran päiväkirja
avaa omia näkemyksiään siitä, Teksti: Ville Aamurusko miten hän päätyy ratkai-
suihinsa, mutta hänen päiväkirjansa
Kuvia hyönteisten elämästä (Ze
ei koostu kokonaan tästä toisin kuin
života hmyzu) pohjana. Molemmat
Heinisen. Samoin Ahonkin päiväkir-
säveltäjät antavat kuitenkin oman
jassa esiintyy merkintöjä huonoista
äänensä kuulua libretossa, ja he
ja hyvistä sävellyspäivistä sekä
ovatkin sitä itse rakentaneet. Vaik-
pyöräreissuista lasten kanssa.
kakin Vincent perustuu maalari
On myös mielenkiintoista, että päiväkirjoista näkee ylipäänsä
Vincent van Goghin elämään, niin
se on silti oma työ luoda libretto tyh-
säveltäjän tyylin säveltää. Aho on
jästä, ja luoda koherentti ooppera-
tunnettu siitä, että hän kirjoittaa
kokonaisuus.
ainoastaan viimeistellyn vaiheen
Jos jonkun näiden kolmen
paperille. Hän säveltää huolellises-
säveltäjän päiväkirjasta haluaisi
ti, ja jälki on jo alkuperäiskäsikir-
ottaa apua oman säveltämispro-
joituksessa puhdasta. Rautavaara
sessin aloittamiseen, niin lähes-
taas tuskailee projektiensa kanssa
tyisin ehkä eniten Heinistä. Hän
paljon. Usean päivän merkintä
avaa laajimmin sitä, millaista on
Rautavaaralla sisältää sanat ”taas
säveltää oopperaa. Hän kirjottaa
uusiksi”. Yhdessä merkinnässä hän
juuri sävellyspäiväkirjaa. Heininen
mainitsee Sisyfos-myytin. Tällä
kertoo meille, mistä koko työ lähtee
hän hakee mielikuvaa siitä, että
alkuun ja miten se rakentuu matkan
hänen sävellystyönsä vierähtää alas
aikana. Tämä näkyy jo siinä, että
kallion rinnettä kuin Sisyfoksen
Heinisen ensimmäinen päiväkir-
kivenlohkare, kun hän on jatkuvasti
jamerkintä ei ole siltä päivältä,
tyytymätön kätensä jälkeen. Rau-
kun häntä pyydettiin kirjoitta-
tavaaran päiväkirja on kuitenkin
man päiväkirjaa, vaan säveltäjä
vaiherikkain, ja avaa meille paljon
on merkinnyt päivämääräksi kryp-
sitä, mistä hän inspiraationsa kerää.
tisen ”??.7?.1984”, jolloin häneltä
Hänen työnsä kanssa tuskailuun
pyydettiin kilpailuteosta. Lisäksi
lienee syynä se, että hän on ainut,
hänen päiväkirjastaan on helppo
joka kirjoittaa itse koko libreton oop-
noukkia ohjeita, miten säveltäjän
peraan. Heininen käyttää Veijo Me-
tulisi suhtautua oopperan säveltä-
ren näytelmää Runoilijan kuolema
misprosessiin. Toisin sanoen Heini-
oopperansa libreton pohjana. Aho
nen käyttää päiväkirjaansa myös
taas käyttää tšekkiläisten veljesten
muistiinpanovihkona. Rautavaaran
Josef ja Karel Čapekin näytelmää
päiväkirja on sangen kryptinen, ja SYNKOOPPI-LEHTI
//
21
Vasemmalta: Einojuhani Rautavaara (kuva: Teemu Rajala), Paavo Heininen (kuva: Saara Vuorjoki / Music Finland) ja Kalevi Aho (kuva: Maarit Kytöharju / Music Finland). siinä jää esteettinen pohdinta enem-
valmis. Koko kuukauden ajan on ol-
män teostasolle kuin oopperalle
lut intensiivistä puurtamista yhden
ylipäätään. Aholla taas jää päiväkir-
näytöksen eteen ja noin 200 par-
ja hyvin päiväkirjamaiselle tasolle,
tituurisivun mitalta. Päiväkirjasta
mistä kertovat esimerkiksi merkin-
ainakin välittyy todella hektinen
nät juhannuksenvietosta. Tietenkin
tunnelma, ja ikään kuin jatkuva ”se
ympärillä oleva elämä voi myös
on pian valmis” -tunne seuraa meitä,
olla inspiroivaa ja merkityksellistä
kunnes lopulta meille paljastuu,
prosessin aikana. Onhan sävellys
että kaikki se puurtaminen oli vasta
aina tietyllä tapaa ympäristönsä
ensimmäisen jakson loppu.
aikaansaamaa. Ahon päiväkirjan tapauksessa
Vastapainoa Ahon suorastaan muurahaismaisen tehokkaalle,
tulee kuitenkin huomata, että hän
intensiiviselle työkuukaudelle antaa
antaa meille katsauksen työsken-
Rautavaaran maaninen jatkuva
telyynsä vain kuukauden ajalta,
epäkohtien löytäminen. Ikään kuin
mikä antaa huomattavan suppean
molemmat noudattavat oopperansa
katsauksen ottaen huomioon sen,
aihetta sävellysprosessissaan. Hein-
kuinka kauan prosessissa kaiken
isen oopperan librettoon perehdyttyä
kaikkiaan menee aikaa. Kuten hän
ehkä on parempi, että hän ei ottanut
päivänkirjansa päätteeksi toteaa,
tavakseen tällaista metodisävel-
että vasta ensimmäinen näytös on
lystä. Eihän Rautavaarakaan elänyt
22
//
SYNKOOPPI
kuin van Gogh, mutta samanlainen
(1992) lisänimeltään Vincentiana
riittämättömyyden tunne ja epävar-
koostuu suurimmalta osalta ooppe-
muus, joka seurasi van Goghia koko
rassa esiintyvistä aiheista. Samoin
hänen elämänsä, näyttää olevan
Ahon seitsemäs sinfonia (1988)
läsnä Rautavaaran päiväkirjassa.
lisänimeltään Hyönteissinfonia.
Kyseinen päiväkirja jättää myös
Tähän voi myös vaikuttaa se, että
meidät ikään kuin roikkumaan kal-
Heininen voitti kyseisen sävellyskil-
lionkielekkeeltä. Välillä siitä välit-
pailun ja säveltäjät ovat halunneet
tyy sellainen viesti, ettei ooppera
antaa kyseisille sävellyksille uuden
tulisi ikinä valmistumaan. Aika
elämän, näin asettaen ne tuoreem-
kuitenkin on näyttänyt meille toisin.
paan kontekstiin. Tämän on kuiten-
Heininen ja Rautavaara mo-
kin vain spekulaatiota. Valitetta-
lemmat ovat samalla myös muiden
vasti Heinisen tuotantoa en tunne
sävellyspuuhien kanssa tekemissä.
niin hyvin, että tietäisin, onko hän
Rautavaara kertoo meille saaneensa
myös rakentanut jonkin sinfoniansa
ideoita pianokonserttoon (numero
Veitsen materiaaleista.
2), ja Heininen puhuu tilatusta
Itsekin aina aikaa löytäessäni
sellokonsertosta. Aho ei mainitse
tykkään laitella nuotteja musesco-
mitään muista projekteista, mutta
reen ja katsoa, tuleeko siitä millaista
täytyy ottaa huomioon, että Rauta-
jälkeä. Olen huomannut, että tälle
vaara ja Heininen pitivät päiväkir-
prosessille antaa hyvin paljon lisää
jaa kauemmin kuin Aho, jolloin
potkua se, että lukee aikaisempien
myös tapahtumia mahtuu mukaan
säveltäjien työskentelystä. Ne ovat
enemmän kuin perhejuhannus.
opettavaisia, sillä säveltäjät avaavat
Näin sävellysprosesseja
ongelmiaan ja avaavat esteettisiä
tarkastellessa lähes kolmekym-
näkemyksiään, jotka vievät omaa
mentä vuotta päiväkirjojen kirjoit-
ymmärrystäni musiikista eteenpäin,
tamisen jälkeen on myös mielenkiin-
ja näin nuoteille alkaa löytyä parem-
toista huomata, että Rautavaaralla
min paikkaa viivastolla. Tietenkin
ja Aholla oopperat ovat saaneet
partituurien lukeminen on paras
myös uuden elämän eri muodossa
tapa opetella säveltämistä, mutta
heidän teosluettelossaan. Molemmat
säveltäjän omat näkemykset elävöit-
ovat nimittäin ottaneet oopperoiden-
tävät mustejälkeä.
sa aiheet mukaan sinfoniseen muotoon. Rautavaaran kuudes sinfonia SYNKOOPPI-LEHTI
//
23
MUSAVISA kysymys nro 1: Kenen säveltäjän teos on vähän yli puolisen vuotta sitten ensikertaa levytetty Auringonnousu? kysymys nro 2: Kenellä säveltäjällä on halussa Suomen ennätys eniten teho-osastolla vietetyistä päivistä? (ainakin ennen koronaa) kysymys nro 3: Kuka on säveltänyt ensimmäisen suomalaisen oopperan? kysymys nro 4: Einojuhani Rautavaara sävelsi paljon enkeliaiheisia teoksia, mutta kuka sävelsi hyönteisaiheisia teoksia? kysymys nro 5: Kuka tai mikä yhdistää muun muassa yhtyeitä Hassisen Kone, Sielun veljet ja Sössölandian Kultakurkut? kysymys nro 6: Kuka 38-vuotias muun muassa nuoruudesta ja kesästä laulava muusikko on näytellyt Nappe-nimistä huumediileriä ohjelmassa Salatut elämät ja toimii Nuuskamuikkusen äänenä uusissa Muumeissa? kysymys nro 7: Kuka nykyisin iskelmälaulajan tunnettu lauluntekijä on julkaissut uransa alkuvaiheessa hip hop -levyt Toisin sanoen, Memento mori ja Suden hetki? kysymys nro 8: Mikä seuraavista sävelistä ei kuulu Cmaj7#11 sointuun? a) e b) fis c) Bb d) g kysymys nro 9: Eräs yleinen kivikautinen Suomenkin alueelta löytynyt soitintyyppi koostuu ovaalinmuotoisesta, litteästä puun-, kiven- tai luunpalasta, jota heilutetaan nopeasti köyden päässä hurisevan äänen tuottamiseksi. Mikä tämän soittimen nimi on? kysymys nro 10: Kuka S/S Andania -laivalla soittanut puupuhaltaja jäi 1920-luvulla Suomeen ja vaikutti merkittävästi maamme jazzkulttuurin kehitykseen? vastaukset kaikkiin kysymyksiin löytyy lehdeN Lopusta 24
//
SYNKOOPPI
Turnstile maalaa samastuttavan kuvan poikkeuksellisesta ajasta – arviossa Glow On (2021) Teksti: Konsta Harinen
”S
tuck inside your frame, it’s got you now!” huutaa yhdysvaltalaisen rockyhtye Turnstilen vokalisti Brendan Yates kiukkuisesti yhtyeensä elokuussa 2021 julkaistun kolmannen albumin Glow On kappaleella Humanoid / Shake It Up. Heinä–elokuussa 2020 – ainoastaan joitakin kuukausia COVID-19-pandemian lähtölaukauksen jälkeen – äänitetty albumi pureutuu teemoihin, jotka ovat enemmän tai vähemmän koskettaneet meistä jokaista aikana, jollaista harva todennäköisesti osasi odottaa kokevansa omana elinaikanaan. Glow Onilla Turnstile etsii elämälle merkitystä tilanteessa, jossa matto on vedetty jalkojen alta: jotakin, mihin tarrautua ja turvautua, kun yksilön omien kehyksien ulkopuolelle jäävä maailma tuntuu olevan auttamattomasti sekaisin. Onko elämän upea ihmeellisyys karannut lopullisesti tavoittamattomiin: ”Is all the mystery gone?” Yates kysyy.
Kansitaide: Alexis Jamet
Vuonna 2010 Marylandin Baltimoressa perustetun Turnstilen muusikot ovat kotikaupunkinsa raskaamman musiikin piireissä tunnettuja tekijöitä, vokalisti Yatesin vaikuttaessa niin ikään Baltimoresta ponnistavissa yhtyeissä Trapped Under Ice ja Angel Dust, joista jälkimmäisenä mainitun riveihin lukeutuvat myös kitaristi Pat McCrory ja rumpali Daniel Fang. Hardcore punk -kvintettinä kannuksensa ansainnut Turnstile on kuitenkin vasta juuri viimeisimmän albuminsa siivittämänä kokenut räjähdysmäisen – ja ansaitun – nousun underground-suosikista genrensä suurimpien ja halutuimpien yhtyeiden joukkoon. SYNKOOPPI-LEHTI
//
25
Mitkä seikat tekevät Turnstilen Glow Onista erityisen? Syitä on niin monta, ettei niitä ole mahdollista laskea ainakaan yhden käden sormilla. Siinä missä yhtyeen edeltävien albumien Time & Space (2018) ja Nonstop Feeling (2015) soundin juuret oli upotettu syvälle hardcore punkiin – joskin maustettuina pikanteilla grunge- ja pop-elementeillä –, viehättää Glow On pohjattomalta tuntuvalla musikaalisuudellaan sekä genresulavuudellaan. Kestoltaan hieman 35 minuuttia alittavalta albumilta välittyy kouriintuntuvasti Turnstilen intohimo muovata manian ja euforian välillä tasapainottelevaa maailmaansa, jonka yhtye rakentaa aineksista, jotka ovat peräisin niin hardcore punkista, vaihtoehtorockista, dream popista kuin shoegazesta – ja jopa reggaetonista, mikä ilmenee kappaleen Don’t Play vastustamattomassa dembow-kompissa. Yhtyeen innovaatiovoima, kyky yhdistellä tuttuja elementtejä joksikin aivan uudeksi, hakee vertaistaan. Albumin musiikkia voinee sen unenomaiseen iskevyyteen vedoten kutsua jonkinlaiseksi dream punkiksi, jonka kitaravetoisuutta sävyttämään on luotu erilaisia tekstuureja muun muassa syntetisaattorein sekä perkussioin. Albumilla Turnstile pukee sanoiksi sen, millaiselta selviytyminen sisäisen 26
//
SYNKOOPPI
ja ulkoisen turbulenssin ristitulessa tuntuu. Olemassaolon paino on pandemian myötävaikutuksesta tuntunut ajoittain sietämättömältä, unelmat ja toiveet ovat päätyneet määrittelemättömän mittaiseksi ajaksi jäihin, ja tavoitteet tuntuvat lipuneen itse kunkin saavuttamattomiin. Tekstien aiheet ovat raskaita, mutta joukkoon mahtuu myös ripaus toiveikkuutta: kappaleella Endless Yates muistuttaa, miten tärkeää sydämensä seuraaminen on myös ajoista vaikeimpina. Kenties merkitys erityisesti kaikkein mus-timpina ja toivottomimpina hetkinä löytyy hyvinkin läheltä, meille itsellemme tärkeistä asioista. Glow On on albumi yksinäisyydestä, ahdistuksesta ja epävarmuudesta – mutta myös toivosta ja intohimosta. Se on albumi, joka tuntuu rakkaan ystävän tai läheisen lämpimältä halaukselta, joka kuitenkin jättää hieman mustelmille. ”Can’t be the only one”, heijastelee Yates pandemia-ajan tuntemuksiaan albumin loppupuoliskon raidalla Alien Love Call. Ei, Brendan – et taatusti ole.
O P. 14 6 I L M E ST Y Y K E S Ä L L Ä 20 22 !
JUTUT:
TILAUKSET:
Juttuideat voit lähettää päätoimittajalle osoitteeseen paatoimittaja.synkooppi@gmail.com. Seuraavaan numeroon tulevien juttujen ja kuvitusten deadline on 20.5.
Tilaa osoitteesta synkooppilehti.wordpress.com tai toimitussihteeriltämme: toimitussihteeri.synkooppi@gmail.com
Mikäli haluat arvioida tuoreen levy- tai kirjajulkaisun, ota yhteys toimitussihteeriin osoitteeseen toimitussihteeri.synkooppi@gmail.com arvostelukappaleen saamiseksi. Kuvitukset lähetetään myös taittajalle: taittaja.synkooppi@gmail.com
Sävykuvien resoluution tulee olla vähintään 300dpi. Liitä mukaan kuvaajan nimi tai nimimerkki. Kuvien toimittajan tulee myös huolehtia kuvien käyttöoikeudesta. Synkooppi-lehti pidättää oikeuden juttujen muokkaamiseen tarvittaessa.
Lehden vuosikerta eli neljä opusta maksaa 20 €. Irtonumeroita voi tilata toimitukselta tai ostaa kirjakauppa Gaudeamus Kirja & Kahvista (Vuorikatu 7) hintaan 6 € /numero.
Ilmainen verkkolehti osoitteessa: https://synkooppilehti.wordpress.com Painolehden näköisversio osoitteessa: www.issuu.com/synkooppi
Musavisan vastaukset: 1. Ida Moberg 2. Einojuhani Rautavaara 3. Friedrich Pacius, Kung Karls Jakt 4. Kalevi Aho 5. Ismo Alanko 6. Olavi Uusivirta 7. Mariska 8. Bb 9. Suhistuspuu eli pärrä 10. Tommy Tuomikoski SYNKOOPPI
//
27
