Vuosijuhlajulkaisu 2022

Julkaisija ja kustantaja: Varnitsa ry. Päätoimittaja: Mona Teräs Toimitussihteeri: Mikko Sainio Toimittajat ja kirjoittajat: Maria Sallinen, Mona Teräs, Leena Malinen, Marko Piipponen, Arto Nevala, Pieter Dhondt, Anna Tuukkanen, Kimmo Katajala, Heidi Turunen, Samuli Kovanen, Noora Kojo

Taitto ja ulkoasu: Eemeli Piirainen Etu- ja takakansi: Eemeli Piirainen Postiosoite: Itä-Suomen yliopisto, Historian ja maantieteen laitos, PL 111 80100 JOENSUU Sähköpostiosoite: varnitsa.ry@gmail.com tai monat@uef. Painopaikka: Yliopiston kirjasto, Joensuu Painos: 142 kpl Lehden digitaalinen (värillinen) versio on nähtävissä osoitteessa: https://issuu.com/varnitsa/doc

Pääkirjoitus

En ollut koskaan kuullutkaan Varnitsasta ennen kesää 2018, jolloin postiluukustani kilahti pieni lehtinen. X-Varnitsa oli hauskaa ja mielenkiintoista luettavaa, antoihan se osviittaa mitä tuleman piti. Saapuessani Joensuuhun muuttokuorman kanssa tulin ensimmäistä kertaa koko kaupunkiin. Susirajalle muuttaminen ja opintojen aloittaminen oli 20-vuotiaalle minulle suuri ja jännittävä seikkailu. Ensimmäiset päivät sisälsivät paljon erilaisia tutustumisleikkejä yms. ja tulin pian huoman neeksi olevani superkivojen tyyppien ympäröimä. Vaikka myönnettäköön, että kuullessani nykyisen hyvän ja rakkaan ystäväni kertovan pitävänsä taidehistoriasta ajattelin, että joopa joo, eipä ole meillä hirveästi yhteistä. Kuten voittekin päätellä, en olisi voinut olla enempää väärässä. Ja olen muuten alkanut lämmetä taidehistorial le.

Varnitsa tuntui tietyllä tavalla jopa kodilta. Historiasta kiinnostuneita ihmisiä silmän kantamattomiin, eikä tarvitsisi enää koskaan opiskella matematiikkaa ellen itse tahtoisi. Voiko humanisti enempää toivoa? Kuvani Varnitsasta on sittemmin realisoitunut ja olen ymmärtä nyt, että kuten kaikessa muussakin, myös Varnitsassa on huonommatkin puolensa. Minulle se kuitenkin edustaa enemmän hyvää, koska olen saanut siltä niin paljon. Ilman Varnitsaa ja sen tapahtumia opiskelutoverini eivät luultavasti olisi minulle niin läheisiä kuin he nyt ovat.

Yksi ensimmäisistä opeista, joita vanhemmilta vuosikurs silaisilta sain oli Varnitsan taipumus toimia jonkinlaisena Amorina. Olenkin tullut huomanneeksi tämän saman asian. Varnitsa on vuosikymmenten aikana saattanut ihmisiä yhteen, ja mikä sen kauniimpaa. Vanhoissa Varnitsa-lehdissä oli tapana kertoilla varnitsalaisten kuulumisia (juoruiluksikin tätä on kutsuttu). Niitä lukiessa korostuu kuinka Varnitsa todellakin on tehnyt tehtävänsä vuosien mittaan. Toki tällaisesta kertoilun kulttuurista on lehdessä nyttemmin luovuttu.

Varnitsa on ollut sen verran kauan olemassa, että se on kerennyt nähdä niin hyviä kuin huonompiakin aikoja. Aina se on niistä selvinnyt ja varmasti selviää tulevaisuu dessakin. Korona toi mukanaan myös varnitsalaisille ikäviä asioita kuten yksinäisyyttä ja mielenterveysongel mia. Varmasti etenkin korona-ajan fukseille Varnitsa on opintojen alussa näyttäytynyt erilaisena kuin meille ennen koronaa aloittaneille. Mutta toivottavasti hekin ovat löytäneet paikkansa ainejärjestössämme. Koronan pikkuhiljaa hiipuessa myös Varnitsa on herännyt uudel leen eloon. Nyt voisi jo todeta, että eiköhän tämä tästä iloksi muutu. Minä ainakin uskon siihen. Kuten eräässä laulussakin lauletaan, ”parempia päiviä tulee”.

Opiskelen jo viidennettä vuotta ja edustan nyt itse monille vanhempaa vuosikurssia. Opintoni alkavat pikkuhiljaa olla valmiita, joten opiskelun jälkeinen elämä kolkuttelee jo nurkan takana. Harras toiveeni on, että nuoremmat varnitsalaiset kunnioittaisivat ainejärjestön perinteitä kuitenkin päivittäen niitä. Päätoimittajan ohjeissa sanotaan ettei pidä liikaa kuunnella vanhoja patuja siitä kuinka ennen oli kaikki paremmin. Tämän neuvon annan itsekin nuoremmille ja tulevaisuuden varnitsalaisille. Älkää liikaa jumittuko siihen mitä ennen oli. Aika muuttuu ja niin pitää ainejärjestömmekin muut tua. Perinteiden kunnioittaminen ei tarkoita niiden orjallista noudattamista. Tärkeintä on että pidetään hauskaa ja nautitaan elämästä. Kerran me vain eletään, otetaan siis jokaisesta elämänvaiheestamme kaikki ilo irti.

Nyt on aika vihdoin juhlistaa Varnitsan viisikymmentä vuotista (ja risat) taivalta. Tehdään se yhdessä ja toisis tamme välittäen. Me olemme Varnitsa.

Mona Teräs

Varnitsa -lehden päätoimittaja

Puheenjohtajalta

Kun olen kertonut ihmisille olevani ainejärjestön puheenjohtaja, ihmiset saattavat kysyä, miksi lähdin hoitamaan pestiä, joka kuitenkin vaatii omasta vapaa-ajasta oman veronsa, sitoo vuoden verran erilaiseen vastuuseen ja nostaa jonkintasoi seen julkiseen asemaan. Usein olen vastannut humoristisesti: ”Läpällä”, mutta tietysti minulla oli myös oikeita syitä. Tärkein syy minulle oli se, mitä Varnitsa minulle merkitsee. Siitä hetkestä lähtien, kun etsin viininpunaisia haalareita alkuki viltä, olen pitänyt tätä ainejärjestöä merkittävänä osana omaa elämääni. (Tähän väliin on hyvä mai nita, että tiesin kuuluvani Varnitsaan jo ennen kuin sain ylioppilastodistuksen käteeni keväällä 2019.)

Varnitsalta sain ensimmäisen kosketuksen yliopis to-elämään. Muistan edelleen ensimmäisen päivän yliopistossa, sen jännityksen vatsanpohjas sa, ja tietotulvan, mikä meille annettiin. (Tietty näistä tapahtumista on kaksi vuotta, joten ne ovat vielä suhteellisen tuoreessa muistissa.) Niitä paremmin muistan ensimmäisen illan Ilosaaressa tuutoreiden kanssa, jossa vastaan tuli tärkein asia, mitä Varnitsa tarjoaa: opiskelukaverit. Tiedän varmaksi, että en ole ainut, joka voi samaistua tähän.

Varnitsa merkitsee minulle yhteisöllisyyttä. Sellaista yhteisöllisyyttä, jota aiemmassa elämässä ei ole päässyt kokemaan. Kun aikaisemmin on saattanut olla omassa lähipiirissä ainoa, joka on kiinnostunut historiasta, niin yhtäkkiä ympärillä onkin kymmeniä muita ihmisiä jakamassa saman kiinnostuksen kohteen. Varnitsan yhteisöllisyys on niin vahvaa, että se jatkuu jopa vuosikymmeniä valmistumisen jälkeenkin. Toivon myös itsekin, että ihmissuhteet, joita Varnitsassa on muodostu nut, pysyvät yllä myös tulevien vuosikymmenten ajan.

Niin kuin jokaisessa yhteisössä, myös Varnitsassa on omat hyvät ja huonot aikansa, mutta ne kuulu vat elämään. Olen hyvin onnellinen ja kiitollinen siitä, että pääsemme viettämään monien yritysten jälkeen Varnitsan 50-vuotisjuhlia. Tai olosuhtei den vuoksi 50+2-vuotisjuhlia.

”Vaikka moni etukäteen historiaa kaihtais, mistään hinnasta en ainejärjestöä vaihtais!” (Varnitsa –Shangri-La)

Paljon onnea rakas Varnitsa!

Leena Malinen

Varnitsa ry:n puheenjohtaja

Vuosijuhlavastaavan tervehdys

Tervehdys kaikille,

Minua pyydettiin kirjoittamaan jonkinlainen teksti vuosijuhlavastaavan ominaisuudessa. Haas teeksi nousi, mitä haluan kertoa ja kirjoittaa vuosi juhlien suunnittelusta. Vuosijuhlia on suunniteltu vaihtelevalla aktiivisuudella jo kauan, koska juhlia on jouduttu siirtämään pandemian takia useaan otteeseen. Tämän aikana myös vuosijuhlavastaa via on ollut muutamia. Juhlien siirtyessä myös vuosijuhlien suunnitelmat ja ideat vaihtuivat matkan aikana useaan kertaan.

Pääasiassa kohta vuoden verran viikkoihin on sisältynyt monia viestejä niin sähköpostien kuin tekstiviestien kautta, kuin kokouksia toimikunnan jäsenten kanssa. Myös erilaisten tiedostojen luonti ja excelien rakentaminen on ollut viikoittaista työtä. Toimikunnassa heräsi hyviä ideoita juhlien toteutukseen sekä vuosijuhlaviikon muihin aktivi teetteihin. Myös ehdoton kiitos aikaisemmille vuosijuhlavastaaville, jotka ennen minua ehti suunnittelemaan paljon asioita ja näin ollen ei meidän tarvinnut ihan tyhjästä aloittaa suunnitte lua.

Valehtelisin jos sanoisin, ettei ollut sellaisia aikoja, jolloin mietin, että tuleeko juhlia koskaan. Koska juhlia oli järjestetty jo pitkään, alkoi toimikunnas sa selvästi näkyä niin sanotusti kisaväsymys. Muu taman kerran olen varmasti ärähtänyt porukalle tarkoituksena saada “vipinää kinttuihin”, mutta tarkoitus on ollut vain saada juhlat järjestettyä. Vihdoin voidaan sanoa, että juhlat saadaan kuin saadaankin onnistuneesti pidettyä.

Lopuksi halusin nostaa muutamia asioita, mitä kannattaa ottaa huomioon seuraavan kerran kun vuosijuhlia järjestetään. Ensimmäisenä asiana nostaisin sen, että vuosijuhlavastaavan olisi hyvä kuulua hallituksen jäsenistöön. Vaikka hallituksen kokouksiin saa mennä paikalle, olisi se vuosijuhla vastaavalle helpompi olla niin kuin sisäpiirissä ja näin tietää ainejärjestön muitakin asioita. Toisena asiana nostan sen, että sponsorien etsimiseen kannattaa varata aikaa ja aktiivisesti hakea, eikä vain yhden vaan koko toimikunnan. Kolmanneksi nostaisin sen, että kannattaa kirjoittaa vuosijuhla vastaavana kaikki pienetkin asiat ylös, sillä ei ole mahdollista muistaa kaikkia asioita, joista ollaan päätetty, kun samalla on opiskelu ja työjutut pyöri vät mukana arjessa. Viimeisenä huomiona, ei ole ketään "jokua", joka hoitaa asiat, vaan toimikunta laisia on suhteellisen vähän ja heistä jokainen on vastuussa, että hommat etenevät. Varsinkin nyky aikana ryhmächateissa vastuualueiden kanssa tämä riski on suuri, sillä kaikki ajattelevat luuriensa ääressä, että "kyllä joku toinen hoitaa".

Isot kiitokset toimikunnan tekijöille, tiedätte kyllä keitä olette. Erityiskiitos Aapolle, että jaksoit kuunnella tätä stressimörköä pitkin vuotta.

Anna Tuukkanen

Varnitsa ry:n vuosijuhlavastaava

Vujukuppilan väkeä

Näin Varnitsan 50+2-vuotispäiviä juhlistaessa kokosimme pienen joukon ihmisiä vastaamaan Varnitsa-aiheisiin kysymyksiin. Haastateltavina ovat vanhempi yliopistonlehtori Arto Nevala, alkuperäinen 50-vuotispäivien vuosijuhlavastaava Heidi Turunen, opintojensa loppupuolella oleva Samuli Kovanen ja opintojensa keskivaiheilla oleva Noora Kojo

Pt: Kerro hiukan itsestäsi.

Arto: Olen Arto Nevala, nykyisin jo iänkin puolesta vanhempi yliopiston lehtori. Aloitin opinnot 12.9.1977 klo 9.15 silloisessa Joensuun korkeakoulus sa, sen Kauppakadulla sijanneessa Historian, maantieteen ja muiden aluetie teiden osassa, kolmannen kerroksen luentosalissa 304. Tuolloin Osmo Kiiskinen aloitti luentosarjan Yhdysvaltojen historiasta sisällissodasta toiseen maailmansotaan. Mitään perehdyttämistä tai alkutuutorointia ei ollut, opiske lut alkoivat suoraan luennoilla, opinto-opas lyötiin kouraan ilmoittautumisen yhteydessä ja siitä piti ottaa selvää, miten opinnot rakentuivat ja etenivät. En opiskellut aluksi kovin intensiivisesti; armeija sekä työt katkoivat opintoja. Valmistuin maisteriksi 1985 ja pro gradu -tutkielma käsitteli oman opinahjoni eli Joensuun korkeakoulun perustamisvaiheita. Lisensiaatintutkinnon suoritin 1991 ja väittelin tohtoriksi kesäkuussa 1999 tutkimuksella Korkea koulutuksen kasvu, lohkoutuminen ja eriarvoisuus Suomessa. Heidi: Olen Heidi Turunen ja fuksi 2013, ja olen siirtynyt vuosi sitten yliopistomaailmasta historian ja yhteiskuntaopin aineenopettajaksi sekä opinto-ohjaaksi erääseen pohjoissavolaiseen lukioon. Ennen sitä olin tuttu näky Varnitsan tapahtumissa, joskus jopa kirjastolla ja arkistolla, kunnes tuli kevät 2020...

Samuli: Olen Samuli Kovanen ja aloitin omat historian opintoni vuonna 2018, joten käynnissä oleva lukuvuosi on viides. Toivottavasti noin kuuden vuoden rundiin saisin omat opintoni paketoitua ja historian, yhteiskuntaopin sekä uskonnon aineenopettajana valmistuisin.

Noora: Mie oon Noora, aloitin opinnot koronafuksina herran vuonna 2020. Eli tällä hetkellä kolmatta vuotta kärvistelemässä. Vapaa-ajalla viihdyn eniten fantasiakirjojen ja leffojen parissa, mutta urheilu on myös lähellä sydäntä.

Pt: Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen sanasta Varnitsa?

Arto: Varnitsaan törmäsin luonnollisesti heti opintojen alussa. Siitä lähtien ja edelleen Varnitsasta tulee mieleen kaksi asiaa: opiskelija-aktivismi ja vapaa-ajanvietto. Molemmat ovat olleet tärkeitä elementtejä koko sen ajan kun olen Varnitsaa seurannut. Omana opiskeluaikanani korostui yhteiskun nallinen ja korkeakoulupoliittinen aktiivisuus, kannanotot, mielenosoitukset ja vastaavat. Vapaa-ajan aktiviteetitkin olivat vahvasti läsnä alusta lähtien, mutta erityisesti 1980-luvulla liikunta tuli aikaisempaa voimakkaammin mukaan Varnitsassakin. Tässä mielessä järjestön kehityskaari noudattelee yleisempää opiskelijajärjestöjen toiminnan muutosta.

Heidi: Vuoteni Joensuussa olivat elämäni hauskimmat ja opettavaisimmat, ne antoivat (ja ottivat) enemmän kuin olisin voinut kuvitellakaan. Vanitsasta minulle tuleekin ensimmäisenä mieleeni “historia”, eikä vain asian itsestään selvyyden vuoksi vaan symbolisesti, sillä ainejärjestömme on hyvin vahvasti osa minun historiaani – ilman sitä en olisi sellainen kuin olen nyt.

Samuli: Monenlaiset Varnitsan järjestämät tapahtumat, niissä tutustumani mukavat ihmiset sekä hyvä meininki ovat kaikki sanasta Varnitsa ensimmäisi nä mieleen tulevia asioita.

Noora: Suola.

Pt: Miten kuvailisit Varnitsaa?

Arto: Edellisessä kohdassa kuvailin jo osin. Täydentää voi sanomalla, että Varnitsa on tavannut olla näkyvä ja kuuluva osa opiskelijakuntaa ja koko Joensuun sekä Itä-Suomen yliopistoa. Sillä on ollut – ja on toivottavasti vieläkin – oma tärkeä roolinsa opiskelijoiden sosiaalistamisessa osaksi yliopis toyhteisöä, mutta myös rooli aktiivisena ja pelottomana keskustelijana.

Heidi: Aktiivisimpina aikoinani Varnitsa oli minulle ilon ja ylpeyden asia, valitettavasti viimeiset vuodet olivat tuulisempia. Varnitsaa voisikin kuvailla laivaksi, joka joutuu ajoittain myrskyn silmään, onneksi aina on kuitenkin mahdollisuus navigoida tyynemmille vesille.

Samuli: ”Punainen, katkeroinen, hennon vermuttinen”

Noora: Pieni ja tiivis järjestö, vähän semmonen pikkukylän ”kaikki tuntevat toisensa” meininki.

Pt: Mikä on paras muistosi Varnitsasta?

Arto: Ensiksi on pakko sanoa, että se on samassa taloudessa asuva puolisoni ja lastemme äiti. Toiseksi voi listata sen, kun voitimme joskus 1980-luvun alussa Varnitsan neljän hengen joukkueella – yllättäen - ylioppilaskunnan järjestämän torin ympäri kulkeneen viestin. Joukkueessamme oli toki ihan oikeita juoksijoitakin, muuten voittoa ei olisi tullut. Kolmas olkoon syksyllä 1977, kun ihan noviisina opiskelijana osallistuin korkeakoulun silloisen rehtorin ja historian professori Heikki Kirkisen 50-vuotisjuhlille Karjalan talolla. Sinne Heikki oli kutsunut arvovieraiden lisäksi opiskelijat, mikä oli hieno kokemus opintojen alussa.

Heidi: Parhaimmat muistot ajoittuvat vuosi toisensa jälkeen ajanjaksolle, joka alkaa Varnitsan tutustumisillasta ja päättyy kevään opintomatkaan. Ikimuistoisimmat hetket on aina koettu Suomen rajojen ulkopuolella (ja hyvä niin), kun loistavalla porukalla on koettu eurooppalaista kulttuuria varnitsa laisin höystein. Eräs Arvon Varnitsalainen onkin todennut, että jos johonkin hetkeen saisi palata kerran elämässään, olisi se Praha-Budapest opintomatka. Kampuselämästä siisteimmiksi päiviksi mieleeni ovat jääneet ehdottomasti vuoden 2016 fuksipäivät, kun sain kunnian olla tuutori

Samuli: Hauskoja muistoja riittää, joten on vaikea kohottaa vain yhtä ylitse muiden. Parhaimmistoa ovat kuitenkin kevään 2019 legendaarinen opinto matka Kroatiaan ja Sloveniaan, sekä fuksivuoden seikkailut kokonaisuudes saan. Nyt kun täyden etäilyn aikakausi on toivottavasti pysyvästi väistynyt, on ollut mukava toimia tuutorina ja olla muutenkin fyysisesti läsnä myös yliopis tolla ja ainejärjestön menossa mukana.

Noora: Ne parhaimmat muistot on sen verran sensuuria tarvitsevia, että jätetään sanomatta :D Mutta ehkä tähän voi heittää sen kliseisen, että on ollut kivaa tutustua mielenkiintoisiin ja hauskoihin ihmisiin vuosien varrella.

Pt: Mitä terveisiä lähettäisit Varnitsalle ja varnitsalaisille?

Arto: Pitäkää kiinni ainejärjestön hyvistä perinteistä, kriittisyydestä, aktiivisuudesta, moniarvoisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Viekää niitä asioita eteenpäin tuleville sukupolville. Tuntekaa myös oma historianne ja juurenne sekä vastuunne Varnitsan pitämisestä elinvoimaisena.

Heidi: Varnitsalaiset! Olkaa ystäviä toisillenne, verkostoitukaa ympäri yliopistoa, järjestäkää monipuolisia tapahtumia, pitäkää yllä hyviä perinteitä ja luopukaa vanhentuneista, käykää opintomatkoilla sekä ennen kaikkea nauttikaa yhteisistä opiskeluvuosista Joensuussa. Fiilistelkää enemmän, himmailkaa vähemmän – ja pitäkää kompassi kädessä!

Samuli: Hauskaa vuosijuhlaa kaikille ja paljon onnea nyt jo yli 50-vuotiaalle ainejärjestöllemme!

Noora: Varokaa heikkoa jäätä.

Tervehdyssanat 52-vuotiaalle Varnitsalle

Eppu Normaalin sanoja mukaillen ”Vuonna kahdeksan viis, kauan on aikaa siis” kulunut siitä, kun itse olen ollut järjestämässä Varnitsan vuosi juhlia. Tosiaan, 37 vuotta sitten järjestimme Varnitsan 15-vuotisjuhlat silloisessa Osuusliike Oman Avun vaaleanpunaisessa talossa, samalla paikalla Koskikadun ja Kauppakadun risteyksessä, jossa nyt seisoo jyhkeä Osuuspankin linna. Raken nuksen toisessa kerroksessa oli Tarmo Waseniuk sen omistama Kebab-niminen ravintola (kebab ei ollut tuolloin vielä kovinkaan tunnettu ruokalaji Suomessa), jossa juhlat pidettiin. Tarmon Kebab oli opiskelijoiden suosima edullinen ruokapaikka, jossa monet aikakauden rockyhtyeet kävivät iltai sin esiintymässä. Jossain mielessä se oli jonkinlai nen nykyisen Kerubin edeltäjä Joensuussa. Puit teet eivät siis olleet erityisen prameat, mutta se sopi Varnitsan silloiseen tyyliin, olihan yhdistys silloin vasta teini-ikäinen.

Vaikka toisaalta tuntuu kuin nuo juhlat olisivat olleet vasta toissaviikolla, on jo moni muisto niistä haihtunut mielestä. Muusta tilaisuuden ohjelmas ta minulla ei ole enää muistikuvaa, mutta toki muistan, että lopuksi juhlaväki tanssi villisti Varnitsan oman yhtyeen tahdissa. Olimme edelli senä keväänä perustaneet yhtyeen nimeltä Atomi Varnitsa, jossa soittivat Reijo ”Rexa” Karttunen kitaraa, rummuissa oli Harri Riikilä, vokalistina toimi Pasi ”Rahikainen” Karjalainen ja itse soitin bassokitaraa. Oma Varnitsa-yhtye onkin ollut monen historianopiskelijaikäluokan juttu. Muita Varnitsan bändiviritelmiä ovat olleet ainakin 1970-luvulle sijoittuva Asseri Alavire, sekä 1990-lukulainen Infernal Mole ja tämän vuositu hannen alussa vaikuttanut Dirty Gentlemen.

Varnitsaa leimasi 1980-luvulla jonkinlainen edel lisen vuosikymmenen ylipoliitisoitumista vastus tanut post-punk -henkisyys, mikä näkyi niin noissa juhlissa kuin myös Varnitsa-lehdessä.

Lähinnä älyttömyyksiä ja huumoria sisältänyt lehti ei tietenkään miellyttänyt kaikkia historian opiskelijoita, ja lehden toimitus – jossa myös olin pari vuotta mukana – sai heiltä nuivahkoa kritiik kiä. Kun olen lukenut myöhempien aikojen Varnitsa-lehtiä, olen havainnut, että ajoittain lehti on jatkanut tätä perinnettä. Meidän aikanamme 1980-luvulla varnitsalaiset erotti muista opiskeli joista Varnitsa-collegepaita. 1990-luvulla muuta ma vuosikurssi sai päähänsä pitää toogabileitä ja hankkia Varnitsa-viitan. Sen jälkeen varnitsalaiset kai ovat sulautuneet muiden opiskelijoiden jouk koon viininpunaisissa haalareissaan.

Kun nyt 52 vuoden keski-ikään ehtinyt Varnitsa juhlistaa taipalettaan pukeutuen iltapukuihin ja tummaan pukuun, ei sellaisesta voinut teini-ikäi sen Varnitsan aikana olla puhettakaan. Pukeutu minen ylipäätään noihin muistelemiini 15-vuotis juhliin oli suotavaa, mutta ei varmaan edes pakol lista. Erityisesti mieleeni jäivät tanssilattialta kurs sikavereideni Virpin ja Soikin mustista jätesäkeistä tekemät ”mekot”. Näyttivät kyllä hyville ja olivat edulliset, mutta materiaali ei ollut kovin mukava ja hengittävä. Näillä muistelmilla kaukaa mennei syydestä haluan sanoa, että jokainen historianopis kelijoiden ikäluokka tekee oman näköisensä Varnitsan, johon opiskeluajan muistot sitten myö hemmin palaavat. Yksikään niistä ei ole toista parempi tai oikeampi ja vaikka Varnitsa eri aikoina on ollut kovinkin erilainen, on se silti meidän kaikkien yhteinen yksi ja sama Varnitsamme.

Paljon onnea 52-vuotiaalle Varnitsalle

Kimmo Katajala, professori

Varnitsan huvivastaava 1983–1984 ja sihteeri 1984–1985.

Laitoksenjohtajan sanat

Dear celebrating Varnitsalaiset,

Of course, on an occasion like this, one should limit oneself to pomp and circumstance and words of praise. However, allow me to start with a somewhat moralising message, that is at least to some extent inspired by the dif culties your student association has been going through during the past years. As I mentioned in my welcoming words to this year’s fuksit, in the 21st century, the world has faced one crisis after the other: immigration, European integration, demo cratic decision-making, banking, climate change, corona pandemic and, obviously, most recently, a war between two independent countries on the European continent with all its consequences. Within the Department of Geographical and Historical Studies, we are absolutely convinced that long-term thinking and a broad geographical perspective can certainly help and are even neces sary to understand these changes and different ways to deal with them. We strive to provide you with such an open and critical view of the world by offering a broad education consisting of a com bination of vocational training, scienti c school ing and general education.

A sad characteristic of the public debate about many of these crises mentioned above is the grad ual hardening of the discussions. Anyone with any background knowledge of the long-term tension between Ukraine and Russia knows that labeling this con ict as a war between the good and the bad is far too simplistic. Instead of being tempted to go along with this black-and-white war rheto ric, certainly as historians it is our task to point out the complexity of this war and to argue in favour of a negotiated solution from there. Simi larly, when thinking about how to persuade scep tics to get their corona vaccination, blaming them of ‘egoism’, ‘sel shness’ or even ‘immorality’ is

certainly not among the recommended strategies, but nevertheless it is quite shocking to observe how easily politicians in many countries got away when using this kind of hard words. Listening to the concerns of people doubting about vaccinati on and supplying clear and honest information are generally regarded as much more ef cient met hods. And also with regard to climate change, adopting an equivalent accusatory rhetoric against people ‘not taking their social responsibility’, most probably is absolutely counterproductive.

Indeed, in relationship to the migration crisis this hardening of the debate is most visible in the con text of the ‘woke movement’. The term originates in the Afro-American culture, referring to race-awakening of black people in the United States, ghting against different kinds of instituti onalised racism and systematic oppression that prevented them from moving forward economi cally and socially. Even critics agree that there clearly is a positive side to ‘wokers’ in the way they pointed out the continued existence of white privileges, however, according to some of them the gradual broadening of the woke community’s action eld went too far. By criticising any kind of discrimination of any minority (be it, for instance, on the basis of sexual orientation or gender identi ty) and/or by applying the term ‘woke’ to other large public issues, such as climate change, a countermovement emerged in defense of – what they considered – free speech. In their view, the woke movement had gone so far as to threaten one of the acclaimed crucial characteristics of the Western, liberal society.

This brings me, nally, to the point that I want to make. During the past years, also Varnitsa and its activities have been affected by somewhat similar discussions in the name of protecting free speech. Of course, I don’t mean to spoil the 50th-birthday

party by stirring this up, but maybe these festivi ties provide an excellent opportunity to put this dif cult phase in the (recent) history of Varnitsa for ever behind us. In order to do so, I want to emphasise (again) that the requirement towards the university’s student associations to prevent any kind of ‘discriminatory, hostile and otherwise inappropriate behavior’ – even if intended as a joke – has nothing to do with censorship, but is only an expression of mutual respect. Again, certainly as historians, we need to be aware that aiming for ‘some kind of consensus’, for instance, with regard to the use of Nazist symbols and rhetoric is simply not possible The university’s gender equality and equal opportunities plan evidently can function as a guideline in this con text. Today, more than ever, attitudes of mutual understanding, tolerance and respect, global solidarity, humbleness, and scienti c integrity are required to face current global challenges.

But enough moral talk. At an anniversary like this, it is primarily a matter of looking back at all the good the ‘päivän sankari’ has accomplished – but I'll leave that to others who have been more close ly involved in Varnitsa's glorious past – and, on the other hand, looking forward to a promising future. In the curriculum of history studies offe red at the UEF, we are increasingly focusing on the themes of ‘Borders, mobility and cultural encounters’, ‘Social history’ and ‘Environmental history’. In this way, we aim to combine a suf ciently broad general approach with attractive specialisation in the discipline of history, at the same time maintaining suf cient openness towards other disciplines. Moreover, it allows us to play out the unique character of our depart ment by combining the disciplines of history, geography and environmental policy. As staff members we de nitely hope to enforce this kind of orientation further in close cooperation with our students.

Yet a university education consists of so much more than the actual studies. It is a period in which you can develop yourself as a person in

every possible way, in which you may be forced to become independent and in which you have the opportunity to forge new friendships, whether or not within the scope of the student association. Remember to take the opportunity to enjoy and cultivate yourself, be it by participating in typical student activities, or through heated live discus sions with your peers, exchanging views on the possible future roles of historians in analysing the current global crises when looking backwards in twenty or thirty years time. Also in this regard, we as staff members hope to support you as much as we can. Therefore, particularly in this post-corona era, let us revive the university as a close commu nity of student and scholars, working together at the service of the public interest!

My sincere congratulations and looking forward to our continuous collaboration.

Joensuu, 26 September 2022 Pieter Dhondt

Head of the Department of Geographical and Historical Studies

Historia- ja maantieteiden laitoksen johtaja

Varnitsa. Tuo suolankeittäjien heimo, jotka viini punaisiin haalareihin sonnustautuneena tulivat tutuksi viime syksystä lähtien. Fuksivuoden edetessä, kuukausi kuukaudelta, Varnitsasta tuli keskeinen osa opiskelijaelämääni. Voisi sanoa, että Varnitsan ydintehtävä minun kohdallani onnistui täydellisesti, koska sen kautta integroiduin osaksi yliopistoelämää myös vapaa-ajallani. Jokainen opiskelijatapahtuma on antanut mahdollisuuden pitää hauskaa, tutustua itselleen uusiin ihmisiin tai oppia tuntemaan entistä paremmin tutumpikin kanssaopiskelija. Fuksivuotena syntyi monenlaisia muistoja, joiden perään tulen haikailemaan valmistuessani sitten joskus, vielä hyvin kaukaisel ta tuntuvassa tulevaisuudessa.

Ensimmäinen syksy yliopistomaailmassa oli edel lisiin syksyihin verrattuna mieltä täyttävää aikaa. Osa kursseista oli vielä etänä, mutta välillä pääsi englannin tunneilla näkemään saman vuosikurssin edustajia. Erityisesti Varnitsan tapahtumat muo dostuivat valonpilkuiksi muuten opiskeluntäyttei sessä arjessa. Tapahtumissa tulikin käytyä usein, koska jos jokin tapahtuma jäi välistä esimerkiksi unssan takia, niin kyllä hieman harmitti katsoa sosiaalisesta mediasta varnitsalaisten hauskanpi toa. Viime syksyltä jäi käteen tärkeitä muistoja kuten parhaan ystäväni tapaaminen Varnitsan tutustumisillassa, fuksien voitto futsalturnauksessa ja jostain syystä pikkujoulun hyvänmielen boolin maistaminen ensimmäistä kertaa. Näillä eväillä oli mukavaa lähteä joulunviettoon omalle kotipaikka kunnalle.

Alkuvuodesta yleismaailmalliset koettelemukset vaikuttivat myös korkeakouluopiskelijoiden mie lialoihin. Viimeiset rajoitukset koettiin niin opin tojen kuin Varnitsan tapahtumienkin suhteen. Kevätlukukausi kuitenkin muuttui toiveikkaam maksi pandemian hiipuessa hiljalleen. Turvallisen tilan periaatteiden tuleminen voimaan, kevätpäi-

vien huipentuminen fuksikasteen saamiseen, sekä niiden viininpunaisten haalareiden pukeminen ensimmäistä kertaa päälle olivat omalla kohdallani kevään yksiä kohokohtia. Erityisesti jälkimmäisin, kun niitä haalareita oli monta kuukautta joutunut pitämään kaapissa. Kaiken kaikkiaan näiden fuksi kokemusten kera on ollut mielekästä palata uudes taan toisen vuoden opintojen pariin.

Kysyessäni kanssaopiskelijoilta Varnitsan merki tystä heille, nousi esille kohtaamisiin ja ihmissuh teisiin liittyvät seikat. Kiinnostus historiaa koh taan on tietysti ainejärjestön keskeinen tekijä yhteenkuuluvuuden tuntemisessa. Lisäksi monia varnitsalaisia yhdistäviä tekijöitä löytyy muun muassa animen, karaoken tai vaikkapa sählyn parista. Monipuolisten tapahtumien kautta onkin ollut astetta helpompi tutustua saman mielenkiin non omaaviin ihmisiin (tai näiden tapahtumien jatkoilla...). Varnitsan voisi nähdä siis kohtaamis paikkana, jollaisena se on toiminut viiden vuosi kymmenen ajan. Se on omalta osaltaan saattanut yhteen niin ystäviä, pariskuntia kuin kollegoita. Vaikka Varnitsalla sinänsä ei ole fyysistä olemusta se näyttäytyy meille nimenomaan ihmisten kautta.

Varnitsan tulevaisuus näyttää lupaavalta, erityises ti nyt kun opiskelijoille tärkeitä tapahtumia on pystytty järjestämään paikan päällä. Toivonkin etätapahtumien jäävän näihin viime vuosiin. Tosin 2020-luvulla emme historianopiskelijatkaan välty maailmanlaajuisten tilanteiden vaikutuksilta, mutta ehkä voimme yhteisöllisyyden kautta löytää jaksamista niin arkeen kuin opintoihin. Lisäksi joka vuosi toivotamme tervetulleiksi uudet opiske lijat, jotka tuovat omat piirteensä ja muutoksensa Varnitsaan. Tämä on edellytys sille, että ainejär jestö pysyy osana yhteiskunnan muuttuvia suun tauksia kuitenkaan varnitsalaisia perinteitä unoh tamatta.

Maria Sallinen, Varnitsan vuosikertaa 2021

Varnitsalaisen havaintoa 2020-luvun opiskelijaelämästä ja ainejärjestön tulevaisuudennäkymistä

Vuosienkymmenten varrelta…

Varnitsalaiset ovat tehneet ja julkaisseet omaa lehteään 1970-luvulta asti. Lehdessä varnitsalaiset ovat ottaneet kantaa aikansa kuumiin kysymyksiin, hassutelleet hauskoilla kirjoituksilla, muistelleet reissuja sekä tapahtumia ja paljon muuta. Lehti on tänä päivänäkin varnitsalaisille tärkeä osa ainejärjestöä. Otetaanpa siis pieni katsaus siihen, minkälaisia juttuja vuosikymmenten saatossa lehteen on kirjoitettu.

Varnitsa 3/79 alussako hankalaa?

”Alku on aina hankalaa” on sananlasku, joka sisältää useimmiten totuuden. Mutta toisaalta poikkeus aina vahvistaa säännön. Alku täällä Joensuun Korkeakoulun historian laitoksella ei ole ollut hankalaa ainakaan minul le, enkä usko sen olleen hankalaa kellekään muulle saman tutorryhmän jäsenelle.

Edellä olleesta selvinneekin jo itse asia. Aikomukseni on kiittää tutoriamme, koska hän selviytyi tehtävästään hienosti, ja on osaltaan mahdollistanut sen, että olemme osanneet hoitaa kaikki käytännön asiat heti alusta alkaen hyvin. En usko, että kukaan ryhmästäni olisi joutunut miettimään sormi suussa mitä tehdä. Tutor-järjestelmä on hieno tapa auttaa uusia opiskelijoita alkuvaikeuksissa. Onnistuakseen se kuitenkin vaatii paljon tutoreiksi valittavilta ihmisiltä. Ensinnäkin tutorit tarvitsevat tietoa ja toiseksi taitoa tiedon jakamiseksi oikeissa annoksissa.

-Ensimmäisenä päivänä tutorimme selvitteli meille korkeakoulumme rakennusmonimutkaisuuksia, selitti opintotukiasioita ja opasti ilmoittautumiskaavakkeen täytössä. Ilmoittautumislomakkeen täyttö ei olekaan niin yksinkertainen asia kuin puusta katsoen näyttäisi. Tuto rimme muisti jo seuraavana päivänä kysyä olimmeko muistaneet ilmoittautua!

-Lukujärjestyksen laatiminen ja käytännölliset ohjeet luentojen järjestämiseksi niiden mennessä päällekkäin.

Samaten luentoaikoihin tehtyjen muutosten selville ottamisen tekniikan. Nämä käytännön ohjeet säästivät meidät monilta ongelmilta. Tenttikuoren täyttämisohjei den anto ei myöskään ollut mikään turhanpäiväinen toimi.

-En muista tarkoin, mitä saimme kuulla kokoontumi siemme aikana, mutta en usko että mitään kovin tärkeää jäi kuulematta ja lopuistahan saa varmasti selon kysele mällä. Tähän mennessä en ole joutunut ongelmiin. Tästä eteenpäin on opiskelumme omissa käsissämme. Onneksi voimme syventyä opintoihin vailla käytännön asioihin liittyvää epätietoisuutta (nyt ei puhuta raha-asioista!).

Vielä pari sanaa opiskelusta:

Opiskellessamme meillä on mahdollisuus kehittää itseämme, luoda laaja ja enemmän tai vähemmän selkeä maailmankuva. Kun opimme tuntemaan historiaa opimme ymmärtämään paremmin nykypäivää. Opiskelu on keino syventää tietojamme, se voi olla keino kasvaa ihmisinä, jos emme eristäydy, vaan pyrimme lähesty mään opiskelutovereitamme ja auttamaan heitä, toinen toisiamme. Yhteistyön avulla voimme varmaankin helpottaa opiskeluamme ja samalla oppia ymmärtämään ja hyväksymään erilaisista oloista kasvaneita, eri tavalla ajattelevista, eri puolilla Suomea syntyneitä tovereitam me.

Vanhat opiskelijat ovat monesti jo varoittaneet meitä kilpailusta opintomenestyksestä, joka alkaa heti syksyllä ja kiihtyy talven mittaan. Kilpailu sinänsä ei ymmärtääk seni ole pahasta. Huonoa kilpailu on silloin jos se ei ole reilua kilpailua ja siten myrkyttää ilmapiirin meidän keskuudessamme, erottaa meidät toisistamme ja johtaa

meidät toisiamme vastaan. Hyvää kilpailu on silloin kun se johtaa tunnollisempaan ja kriittisempään opiskeluun; kun parhaimmat auttavat heikompiaan, kun huolehdi taan muustakin kun vain omasta menestyksestä, ja kun pystymme itse yhdessä keskustelemaan asioista ja suhtautumaan avoimesti toisiimme.

Toivon meidän kaikkien viihtyvän!

Vesa Puuronen

Varnitsa Vappu tulee! (1986)

HALLITUS VAPISE – KANSA KALPENE!

– totuus hallituksen kokouksista

Koska hallituksen kokouksissa ei ole näkynyt ylimääräi siä henkilöitä, onkin asialle tehtävä jotakin. Pitkän sytytysajan vuoksi moni ehtii varmasti sisäistää asian kesälomalla – tai todennäköisemmin autuaasti unohtaa. No, seuraavassa tyypillinen hallituksen kokouksen kulku ja suoraan ”Sihtterin pöytäkirjat” -teoksen alkuperäisve doksesta, joka julkaistaan suuren kohun saattamana 50 vuotta sihteerin kuoleman jälkeen. Varautukaa hallituk sen jäsenet pitämään kiinni hyväpalkkaisista viroista ja kunniallisesta työntekijän maineesta – arkiston kirjantu kenakin...

Saavuin kokouspaikalle hieman ennen määräaikaa kulttuuriasiain komissaarin (lue: huviasiain vastaava) Jaanan ja huvitteluvastaava Sadun kanssa. Paikalla olivat jo puheenjohtaja Maarit (kova saunomaan, muuten!) Ja varapj. Tuulikki, joka on jättämässä meidät lopullisesti (Tuulikki pitää elokuvista, nääs). Lisäksi paikalla oli ensiluokan ykköskurssilainen Jussi, joka on toinen huviministeri. Ja niin kuin valitusvirsissä on aina käynyt – paikalla oli Soikki, joka Kimmo K:n kanssa ovat uskal tautuneet kokouksiin silloin tällöin. Hatunnosto ja pullo olutta lienee molemmille paikallaan. Ei päivää ilman yllätystä ainakaan opintososiaalisessa ministerillä Lassel la, joka omien sanojensa mukaisesti oli valmistautumassa tenttiin (papereissa oli maininta ”kypsästä” Marxista –ensimmäisenä tuli mieleen luumu ja naama Parta-Kal lesta). No niin, paikalla oli tarvittavasti edustajia, joten…

…puheenjohtaja oli menossa kokouksen kolmannessa pykälässä, ennen kuin olin selvinnyt kirjoituskuntoon (ehtinyt jostakin palan paperia ja lainannut kynän pj:ltä).

Hätäpäissäni yritin ehtiä mukaan lukuun ”Saapuneet kirjeet”, kun toisella korvallani kuulin, ettei niitä ole tullutkaan. Höh, hyvää adrenaliinia meni taas hukkaan! Kokousväki oli tässä vaiheessa vielä pääsiäisloman kangistamaa, joten herjat eivät lennelleet vielä(!) vauh dikkaasti.

Seuraavat kaksi käsiteltyä asiaa olivat oikeastaan samaa, mutta erotin ne omiksi oikeassa pöytäkirjassa (ks. Ilmoi tustaululta). Merijärven-reissusta ja HOL:sta ei riittänyt kovin pitkään puhetta. Lämpeneminen oli jo tapahtu massa, sillä erään tutkijan nimeä mietittäessä itse ehdotin lämiskää, muttei se oikein käynyt. Satu sitten muisti, että Malaskahan se mies oli ollut. Kuulemma tosi kova tyyppi; voitaisiin noutaa se HOL:n seminaariin vuonna 1987 tänne Joensuuhun helikopterilla kahden hävittäjän saattamana. Vai oliko se von Wrightille varattu.. No, seuraavasta pykälästä jo saatiin kunnolla epävirallista juttua. Kulttuurikomissaari pyysi kevätkokouksen viralli selta osallistujajoukolta nimikirjoituksia, jolloin pahanil kinen sihteeri huomautti kuukauden varoitusajasta pöytäkirjan teossa… sihteeri sulki suunsa, kun näki, että komissaarilla oli vielä tilkka kahvia kupissaan (sihteeri ei nimittäin juo kahvia eikä tykkää siitä ulkoisestikaan käytettynä). Petri (tuli kokoukseen myöhässä niin kuin urheilu- ja arpavastaavamme Jallikin) ja Lasse pohtivat, voisivatko he hyväksyä pöytäkirjaa, jossa oli käytetty niin paljon korjauslakkaa. Selitykseksi lakalle löytyi, että kirjoitustyö oli tapahtunut aamuyhdeksältä (kuka siihen aikaan nousee ylös? en minä ainakaan!). Ja, seuraavaksi käsiteltiin sulassa sovussa Unkari-illanviettoa ja Varnit san pirskeitä. Pirskeistä enemmän: paikaksi ajateltiin Aavarantaa, sillä jalkapallopeli oli tarkoitus pelata samana päivänä. Teemaksi sovittiin, että Varnitsan virvokkeista oli päästävä eroon… siis kesäksi. Tässä vaiheessa Jalli leipäänty (hallituksen uuskieltä. Lue: hermostui) ja alkoi purkamaan mieltään kumipuuta kohtaan. Ja komeaksi lopuksi viskasi toisen kenkänsä lattialle. Pam! Syytä minä en tiedä,, mutta rauhoittuihan tuo tuosta eikä mukiloinut ketään. Huh! Seuraavaksi naispääosaan tuli Soikki (miespääosassa jatkoi Jalli) ehdottamalla, että tytöillekin pitäisi järjestää jotakin toimintaa futismatsin ajaksi. Vahvikesanoina Soikki käytti mm. että ”ei sitä viitsi katsoa, kuinka te myskihärät juoksette ja läähätätte”. No, Jalli leipäänty ja tytöt

voivottelivat jo tulevan liikunnan pelossa. Soikki kuitenkin tarkensi, ettei tarkoitus ollut hikoilla, jolloin ehdotettiin (huom! pääsisäinen oli juuri vietetty) munanheittoa. Voi sitä sanankuvien räiskettä! No, seuraavana lajina minä ehdotin muotilajia eli kääpiön heittoa, mutta eihän niitä kuulu tuttavapiiriin. Kuinka kohan moni ajatteli tuttaviaan, sillä seuraavana parannet tuna versiona löytyi älykääpiönheitto. Kokous riehaantui jo nimeämään heiteltävän, kunnes PJ puuttui keskuste luun sanomalla, että on luennolle kiire. Korkeimman tahon asiaan näin puututtua päätettiin uskoa asianhoito huvimies Jussille. Kops! ja kokous päättyi. Niin kuin ennenkin, PJ:n muisti tuli vähän jälkijunalla: ”Entäs seuraava kokous?!” Asia järjestyi niin kuin ennenkin: sama paikka, sama aika. Kaikkihan muistaa!

Jos joku tuntee itseänsä loukatun, voi kyllä kääntyä minun puoleen. Olen kuitenkin yrittänyt kaikesta huoli matta toimia terveen järjen (onhan minulla sitä, edes vähän…) varassa eikä minulla ole halua eikä tarkoitusta loukata ketään ystävistäni. Ja vanhana humanistina sanon, että ’perkele, muistelepas vähän mitä silloin ja silloin teit, piru!” No, leikki leikkinä ja Olvi Olvina. Ryypätään kun tavataan (lue: Krapulatonta vappua!)

puutteen vuoksi ja päivän valinta ihmetytti, koska maanantaina päiväsaikaan suurin osa kansalaisista on töissä ja koululaiset opintojensa parissa. Lisäksi abeilla oli vielä kielten kuuntelu samana päivänä. Ainakin pj:lle jäi ikävä maku suupieleen funtsiessaan päivän antia tehtyyn työmäärään nähden. Kaiken lisäksi vielä arpajaisissa pääpalkintoja ollut lemmenjuoma matkasi Savonlinnaan.

Onneksi saman viikon lauantaina oli Varnitsan sisäinen sählyturnaus. Turnaus lienee pikkujoulujen ohella olevan yksi vuoden kohokohdista. Turnauksen OVELIN joukkue oli tällä kertaa kolmosvuosikurssin ”Varmat voittajat”. Sählyturnauksen jälkeen Varnitsan kustantama sauna Viehkassa keräsi peräti kolme osanot tajaa. Pj totesi saunan olevan hinta/laatusuhteeltaan erinomainen ja vieläpä aivan kaupungin keskustassa. Jälkipeli puitiin Itä-Lännessä, jossa jokainen kynnelle kykenyt varnitsalainen sählyn ystävä tuntui olevan. Päivä oli ainakin pj:n mielestä todella onnistunut, tosin hänellä on hieman muistikatkoksia loppuillan tapahtu mista.

Varnitsa 2/94

JARTZAN JORINAT

Pulp! Kuluneen kevätkauden tapahtumia kelatessa tulee ensimmäisenä mieleen viittatalkoot, jotka järjestettiin 29.1. norssin ala-asteen tyttöjen käsityöluokassa. Avaimetkin löydettiin loppujen lopuksi ja uusissa viitois sa tuntuu olevan todella sähköistä latausta. Samassa tilaisuudessa arvon pj käytti härskisti hyväkseen ykkösten työvoimaa julisteiden tekemisessä. Helmikuun alussa piti olla excursio Ouluun, joka viime tipassa jouduttiin peruuttamaan punkkauspaikkojen puutteesta johtuen.

Valtakunnallisesti merkittävin tapahtuma kuitenkin oli, ainakin piti olla, Korkeakoulujen voitonpäivä 14.2. Ensinnäkin päivän suunnittelu jäi liian lyhyeksi ajan

Historian opiskelijain liiton kevätseminaari oli Tampe reella 4–6.3. Joensuusta paikalla oli pieni ydinjoukko, ja muutenkin yllätti osanottajakato seminaaritilaisuudessa. Pj:llä riitti muita kiireitä, joten hän ei jaksanut olla täysillä mukana kaikissa tilaisuuksissa. TV2:n toimitta jan Risto Asikaisen fyysisesti rankannäköistä ja Kaari Utrion hieman hillitympää esitelmää hän tosin vaivau tui kuuntelemaan. Seminaarin illanviettoa ekonomien ainejärjestötalossa Boomilaaksossa pj kävi myös katsas tamassa tavaten siellä kakkosvuosikurssille tutut Merjan ja Mirvan, jotka lähettivät rakkaita terveisiä erityisesti ko. vuosikurssin pojille.

Syksyllä suunnitellusta opintomatkasta sen verran, että Berliinin ja Bonnin yliopistot ovat toivottaneet meidät tervetulleiksi. Kaikki riippuu nyt pitkälti siitä saammeko DAAD-instituutilta hakemaamme avustusta, jotka kattaisivat matkat ja majoittautumisen Saksassa. Hake musta käsiteltäneen siellä parhaillaan ja toivottavasti päätös tulee piakkoin.

Lehden ollessa painossa osallistuu Varnitsan joukkue Tampereella järjestettyyn sukupuolisählyyn. Vastus

turnauksessa on varmasti kova mutta pj ilolla pistää sen merkille, että innostusta esiintyä varnitsalaisena Joensuun ulkopuolella esiintyy.

Kevätpippalot järjestetään 13.4. Putkelassa. Luvassa on myös elävää musiikkia, josta vastaa Satans-yhtye. Illan muusta musiikista vastaa dj, joka ei taatusti soita teknoa. Toivottavas ti bileisiin tuppautuu suuri joukko varnitsalaisia ja muitakin yliopiston hemmoja. Suuri osallistujajoukkoja luonnollisesti lisää hallituksen intoa järjestää vastaavia tempauksia enem mänkin. Suunnitelmia on paljonkin; toteuttaminen riippuu kokonaan siitä, kuinka innokkaasti juttuihin osallistutaan.

Pohjois-Karjalan Sotaveteraanipiiri ry. on pyytänyt yliopis to-opiskelijoita järjestämään tämän vuuotisen veteraanipäi vän vieton ohjelmallisen puolen 27.4. Myös Varnitsa aikoo omalta osaltaan osallistua tapahtuman järjestelyihin. Jos esiintymishalukkuutta löytyy, niin ilmoittautua voi Jartzalle tai Muotkan Virvalle. Narikkapalveluiden tarjoamiseen tai osallistuminen mahdollisen kahvikestityksen hoitamiseen ei tuottane ylivoimaisia vaikeuksia. Sotaveteraanien luottamus opiskelijoiden kykyyn hoitaa päivän järjestäminen kannattaa ottaa kunnianosoituksena ja kyseinen päivä hoitaa kunnolla himaan. Tapahtuma järjestetään Carelia-talolla ja se kestänee pari tuntia.

18.–19.4. on suunniteltu Mekrijärven seminaaria, jonne järjestetään bussikyyditys. Seminaarin teemana tullee olemaan tutkinnanuudistus, jota laitoksen asettama työryh mä on sumplinut koko pitkän kevään ja tulokset ovat jo pitkälle nähtävissä ennen vappua. Varnitsa on myös suunni tellut aloittavansa elokuvakerhotoiminnan aloittamisen ensi syksyllä. Tarkoitus on näyttää H-talon tiloissa iltaisin histo riallisia lmejä. Vetäjät kyseiseen kerhoon ovat jo löytyneet ja nyt selvitellään innokkuutta asiaan ja mahdollisia laillisuusjuttujen ratkaisuja.

Kevätauringon paistaessa pj toivottaa hyvät pääsiäiset ja menee jääkaapista ottamaan Bukowskin muistolle ohrapirte lön.

Jartza

Varnitsa 4/2007

PIETARIN RALLI

Historian oppiaineryhmä järjesti viimekeväiseen Itä-Suomi ja Pietari -luentokurssiin liittyneen opinto matkan Pietariin lokakuun ensimmäisellä viikolla. Kolmipäiväisestä matkasta muodostui tiivis oppimis paketti, johon sisältyi tarpeellinen määrä iltakulttuu ria.

Aikainen lähtö kuitattiin bussissa muutaman tunnin nokosilla ja Venäjän rajalla porukka oli jo puhelias ja pirteä. Passin tarkastus sujui tuskaisen kankeasti, mutta kun rajan yli päästiin ja eurot vaihtuivat ruplik si, vaihtui väsymys innokkaaksi rupatteluksi. Professo ri Hämynen katseli sivusta, kun lehtori Partanen pläräsi ruplapinoa ja mietti ääneen: ”Montako tsutsut tia me noilla saadaan?”. Opiskelijatkin pääsivät tsutsu tin makuun bussissa kauppareissun jälkeen, eikä harmaa ja ankea Svetogorsk tuntunut enää yhtään harmaalta ja ankealta. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Ihantala, jossa käytiin ihailemassa taistelupaikkoja ja kuunneltiin Kari Jylhän tarinaa sadastakuudesta kymmenennestäkolmannesta saksalaisdivisioonasta (vaimikäsenytolikaan).

Jos kyyneleet eivät nousseet silmiin vielä Ihantalassa, niin Viipurissa mielet herkistyivät. Juha Kontturin johdolla mutusteltiin kotoa kuskattuja karjalanpiira koita ja katseltiin menetettyä kaupunkia silmänurkat kosteina. Toisen linja-autoyrityksen paikalle kuljetta mat suomalaismummot totesivat iloisina, että kahtok kee nyt tuota poikkoo, vieläkkii ne tiällä syövät karja lanpiirokkoo. Eikä vaatimaton suomalaispoika tohti nut mummolta tätä lämmintä tunnetta riistää kerto malla olevansa suomalainen.

Kaupunkina Viipuri oli matkalaisten ennakkokuvitel mia siistimpi, eikä takavuosien kerjäläisiä näkynyt. Viipurin rakennusten yleisilme tuntuu kohentuvan vauhdilla, ja koti-Karjalaa hienompi autokanta vahvis ti mielikuvaa parantuvasta taloustilanteesta. Ennen

Pietaria katseltiin vielä rajajokea, jota pitkin Suomen itäraja kulki ennen talvisotaa. Samalla janoiset takapenkkiläiset kävivät tutustumassa paikalliseen kuusikkoon.

Sankt Petersburgiin pääsimme iltahämärissä, jolloin jokien halkoman kaupungin valaistus pääsi oikeuksiin sa. Tässä vaiheessa muutamat oppiaineryhmän henki lökunnan jäsenet alkoivat olla jo levon tarpeessa. Sen verran levotonta juttua suollettiin bussin mikrofoniin. Matka jatkui hotellin baarin ja lähimaaston Paka ra-baarin kautta yöunille. Sisukkaimmat kävivät vielä paikallisessa biljardisalissa, jossa paikalliset Putin-nuoret nimittelivät kielitaidottomia varnitsalai sia perinteisellä venäjänkielisellä haukkumasanalla ”sucker”.

KESKIVIIKKO

Keskiviikon ohjelmassa ensimmäisenä oli kävelykier ros Pietarissa. Pikaisesti paljastui, että tämä nimitys oli harhaanjohtava. Oppiaineryhmän johtaja, professori Jukka ”Kaimaani” Korpela johti kierrosta isännän ottein. Iisakin kirkolta alkanut kierros paljastui alusta lähtien kävelykierroksen sijasta juoksukierrokseksi. Heikot putosivat Kaimaanin kyydistä kesken matkan. Noin kolmasosa porukasta eksyi Pietarin pääkadun, Nevski prospektin, varrella olevan ostoskeskuksen syövereihin. Toinen kolmannes väsyi Pietarin ralliin ja lähti aikaistetulle lounastauolle Pietarin heinätorilta. Lounasaikaan kannattaa kokeilla paikallisia blinejä mitä mielikuvituksellisimmilla täytteillä. Naminami. (Eikä paikallinen olutkaan pahaa ollut.)

Kilometrikaupalla ravattuaan matkaseurue löysi toisensa Talvipalatsin eli Eremitaasin edustalta. Valtai san palatsin taidekokoelmaan tutustuminen räjäytti tajunnan ja väsytti jalat. Picassot, rafaellot, rembrantit ja muiden tusinamaalareiden töherrykset vilisevät

silmissä vielä viikkoja. Kokonaisuutena Eremitaasi on kaikessa suuruudessaan sekava ja liian massiivinen. Välillä tuntuu, että taideteoksia on mätkitty pitkin seiniä sen kummemmin miettimättä. Eremitaasissa vierailemista miettiessä kannattaa muistaa myös muis taa se, että palatsin arkipäiväisestä toiminnasta ei taidemuseo tarjoa virikkeitä. Loputtomien huoneket jujen käyttötarkoitusten pohtiminen on loputon urakka. Muinaisuuden palatsielämään kannattaakin käydä tutustumassa esimerkiksi tsaarien kesäpalatseis sa.

Pitkän tai pidemmän illallisen jälkeen seurue kokoon tui jälleen hotellin baarissa, josta välillä poikettiin jo tutuksi tulleeseen pakarabaariin. Myöhemmin yöllä kokoonnuttiin huoneeseen 1014, jonka tiivis tunnel ma tuntui väsyttävän monia. Sopivimmin kahvia nauttineet istuivat vielä käytävän aulassa, josta tämä kofeiinin uuvuttama joukko heräteltiin aamupalalle mennessä. Urhea kofeiinijengi kävi kyllä aamupalalla, mutta seuraavana päivänä he eivät muistaneet siellä käyneensä. Suomalainen ammattilainen on ammatti lainen Venäjälläkin.

TORSTAI

Sängyssä pyörähtämisen jälkeen iloisen humalainen matkaseurue lähti bussin avustamana kohti Laatokan kaakkoisnurkkaa. Aluksi pysähdyttiin Nevan alkukoh dassa, jossa sijaitsi ruotsalainen varustus Pähkinälinna. Pienen matkan päässä idässä käytiin Staraja Ladokan kylässä, jossa oli viikinkikaupunki. Nykyisin nähtävis sä oleva kivilinna on tosin 1970-luvulla tehty standar diversio 1500-luvun varustuksista.

Juosten syödyn lounaan (joka koostui säälittävistä lihaskögeleistä tai sipseistä) jälkeen ajettiin Syvärille. Sotahistorian kertaamisen jälkeen vierailtiin Aleksan teri Syväriläisen luostarissa, jonka rauhallisen valkoi seksi maalatut rakennukset toivat mieleen Etelä-Eu roopan.

Auringonlaskun aikaan päästiin ihailemaan rannaton ta Laatokkaa. Mahtavan järven rantahiekka kulkeutui matkalaisten kengissä aina omien opiskelijaluukkujen makuuhuoneisiin asti. Pimeyden mukana linja-au tomme ympärille laskeutui rajakarjalassa sakea herne rokkasumu, jonka keskellä matkustimme loppumat kan Joensuuhun. Värtsilän Öljymäeltä väsyneet ja nälkäiset matkalaiset ostivat gallonakaupalla mallas juomaa ja vodkaa kotiintuomisiksi.

Suomen puolelle päästiin yönkynnyksellä. Ainoa, joka tuntui vielä olevan täydessä vedossa, oli oppiaineryh män johtaja Kaimaani Korpela. Koko bussin väki nuokkui, mutta Jukka halusi vielä ehdottomasti keskustella siitä, mitä historia oikeasti on. Vastaanot tavainen ja säyseä yleisö kuunteli luentoa ja viisastui. Kiitos koko oppiaineryhmän henkilökunnalle, vaikka olittekin ainoat, joille reissusta maksettiin palkkaa. Tavallinen matkaopas ei olisi kyennyt vastaavanlai seen opastukseen. Myös hotellin baarissa kuullut tarinat olivat suorastaan uskomattomia.

Puhumme varmasti kaikkien reissussa rähjääntynei den puolesta, kun esitämme toiveen, että oppiaineryh mä järjestäisi lisää samanlaisia matkoja joskus tulevai suudessa. Toivottavasti ei kovin kaukaisessa tulevai suudessa.

Matkasta raportoivat Olli ja Mikko

Demi-Varnitsa 1/2016

Rääkkylä dekkari Eikä yksikään selvinnyt…seuraavaan päivään

Kauan oli odotettu sitä kutsua, joka kokoaisi ainejär jestön edellisen ja nykyisen hallituksen yhteen Rääk kylän korven huvilaan iltaa istumaan. Autokunta kerrallaan illan kutsuvieraat saapuivat paikalle jos jonkinmoisten sattumusten siivittämän matkansa päätteeksi. Kuisminin luotsaama joukkio oli harmik seen joutunut monet kerrat pysähtymään selvittääk seen renkaiden välistä kuulunutta auditiivista ärsykettä, jonka arveltiin aiheutuvan Hammaslahden kohdalla alle jääneestä mummosta. Tai ainakin josta kin hänelle kuuluneesta. Saastamoisen autokunta

puolestaan oli yhtä hilpeyttä, sillä joukkion jäsenet olivat huhujen mukaan aloittaneet päivänsä rappukäy täväkänneillä noin kello 15 Joensuussa. Oikeesti?

Kun kaikki draaman ainekset oli viimein saatu koottua yhden pöydän ääreen, kävi nopeasti ilmi, millainen rötössakki Rääkkylään olikaan kokoontunut. Ekmania ja Kalmaria epäiltiin vahvasti kytköksistä vuosikurs sinsa järjestäytyneeseen rikollisjärjestöön. Salorannal la oli kontollaan lukuisia rikkeitä huumorintajua ja ihmisyyttä vastaan. Toroita, Jantusta, Koivistoista ynnä montaa muuta epäiltiin savolaiseksi. Sitten oli myös Parkkonen, joka on muuten vaan aika häijy jätkä. Kukaan paikallaolijoista ei tietenkään halunnut tunnustaa rikoksiaan. Tämä ei kuitenkaan haitannut sadistista Poutiaista, joka avasi jo valmiiksi toimitus kunnan juorupalstan matkapuhelimestaan ja asettui virne naamallaan katsomaan edessään hitaasti, mutta varmasti leimahtavaa verbaalista tulihelvettiä.

Seuraavaksi Jantunen ryhtyi masinoimaan toinen toistaan pirullisempia juomapeleiksi nimittämiään sosiaalisia testejä, Ace of Spadesin soidessa taustalla päättymättömällä loopilla. Lyhyen päivällisen jälkeen organisoitiin neljän joukkueen kesken beer pong-tur naus. Honkanen teki selväksi hänen ja Salorannan muodostaman joukkueen nimen sellaisella äänenvoi makkuudella, joka raporttien mukaan särki ikkunaruu tuja Joensuussa asti. Alfa Omegassa oli ihan riittävästi sitä alfaa, mutta omegaa olisi monen läsnäolijan puolesta saanut olla enemmän. Lopulta Parkkosen ja Jantusen muodostama YYA kukisti Alfa Omegan antiklimaattisessa loppuottelussa, mutta tämäkään ei riittänyt vaimentamaan Honkasta, joka monien listoil la oli nousemassa illan odotetuimmaksi uhrikandidaa tiksi tässä dekkarimukaelmassa.

Viime vuoden St. Paddy’s-bileiden julisteet eivät sytyttäneet ketään eivätkä mitään. Tässä tapauksessa edes Rääkkylän kiuasta. Siitä huolimatta hikigeneraat tori saatiin lopulta toimimaan. Miesten talsiessa kohti omaa löylynlyöntivuoroaan, ilmoitti Saloranta tarpeestaan vapauttaa itseään. ”Älä kuse sitten siihen muuntajaan” huomautti Kuismin. ”Kuka muka on niin tyhmä?” naurahti Saloranta kadotessaan saunan taakse. Häntä ei nähty koko loppuiltana.

Saunan jälkeen huomattiin, että Toroi ja Penttinen olivat myrkyttäneet itsensä yliannostamalla anniskelu juomiaan. Välikuoleman niittäessä satoaan pienessä mökissä, alkoivat kauhu ja primitiivinen selviytymis vaisto saada valtaa vielä hengissä olevista. Siitäkin huolimatta, että kalpeat fuksit ilmestyivät vielä oleske lutilaan sen näköisinä kuin olisivat juuri tulleet Walking Deadin kuvauksista.

Väen vähetessä Jantunen päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja kuulustella vielä hengissä olevia. Moneen kertaan kysyi hän ”Miksi sinulla on kakkaa taskussa?”. Tämän myötä hämmennys ja epätietoisuus valtasivat juhlijat, eivätkä vähiten Koivistoista, joka näytti siltä, kuin olisi todistanut maailmankaikkeuden epäloogi sinta asiaa sitten Paavo Väyrysen poliittisten pyrki mysten. Jantusen kysymyksen johdosta sohvalla istuneen Kämäräisen kasvoilla tapahtui hienoinen värähdys, joka viesti vain yhtä asiaa: ”Mistä se tiesi?”. Kun Jantunen vielä selvyyden vuoksi käänsi kysymyk sensä toiselle kotimaiselle: ”Har du kakka i tasken?” sirpalotui Koivistoinen lopullisesti.

Väsyneet juhlijat alkoivat yksi toisensa jälkeen valua makuusijoilleen. Vielä illan viimeisinä hetkinä hoippui ilmeisen vähäpukeinen Jantunen saniteettitilojen puolelle. Vessa oli loppuillan varattuna. Saastamoinen puolestaan valitsi sänkynsä väärin, saaden vierelleen Kuisminin, jonka kuorsaus huhujen mukaan mitataan Richterin asteikolla. Mikäli nukkumattomuuteen voi kuolla yhdessä yössä, on se melko tarkalleen Saasta moisen kohtalo tässä tarinassa.

Kello kuusi aamulla, löi Honkanen viimeisen naulan arkkuunsa iskemällä eetteriin Ukkometson täydellä volyymilla. Koko illan varjoissa pysytellyt Poutiainen päätti viimein toimia ja piilottaa teräaseet takan päälle vihaiselta väkijoukolta, sillä paljain käsin tapahtuisi Honkasen käsittely hitaammin ja tuskallisemmin.

Ja kun aamu sarasti, saapuivat jälkitaudille immuunit Heinonen ja Kuismin mökin oleskelutilaan. Ja he löysivät 13 vainajannäköistä juhlijaa, jotka vielä tänäkin päivänä yrittävät muistella Rääkkylän mökin ratkaisematonta arvoitusta vuosimallia 2016.

Ville Kuismin

Maailma, Suomi ja Varnitsa vuonna 2070

Rakas 100-vuotisjuhliasi viettävä Varnitsa vuonna 2070. Kirjoitan tämän ennustukseni maanantaina 19.9.2022 klo 21.10 omassa kodissani Kouluka dulla nauttien samalla hyvää ja terveellistä maitoa. Minä sinun verovaroillasi elävä työtön humanisti kerron nyt antiikin historioitsijoiden tavoin unes tani, jossa kerrottiin millainen maailma, Suomi ja Varnitsa ovat vuonna 2070. Nyt pikainen vuoteen 2070 johtava tulevaisuuden katsaus. Venäjä hävisi Ukrainan sodan ja hajosi sisäisesti banaanidikta tuuriksi. Uusi superkorona-variaatio tuli ja aiheutti isomman karanteenin kuin alkuperäinen koronapandemia. Olli Rehnistä tuli Suomen presidentti, mutta seuraavissa vaaleissa Suomen sisäisen poliittisen sekasorron vuoksi meemipresi dentti Sami Hedberg nousi Rehnin tilalle. Hän osoittautui lopulta ihan - Marko Piipponen, Varnitsan oma Nostradamusmukiinmeneväksi presidentiksi. Luokkakokous 6 sai vuoden Jussi-palkinnon kiitos Jaajo Linnonmaan suori tuksen Nasse-setänä olemisesta. Suomi ei ole edelleenkään onnistunut voittamaan Euroviisuja vuoden 2006 jälkeen. Ja mikä kaikkein tärkeintä; Varnitsassa on yhä mukana ikuisuusopiskelijoita, joiden opinto-oikeus ei ole päättynyt.

Vuonna 2070 Suomi on Pohjoisen linnake, joka on verrattavissa Sveitsiin, kun Suomi Naton jäse nenä varautuu kynsin ja hampain Venäjän sotilaal liseen hyökkäykseen, jota tosin ei koskaan tapah tunut. Ilmastokriisi on päihitetty fuusioenergian avulla, vaikka loppupelissä eräät valtiot selvisivät kriisistä paremmin kuin toiset. Elon Musk perusti oman valtionsa vastalauseena ajanhengelle. Tämä Freedom Land on osoittautunut menestystarinak si, jonne monet yritykset ja tavalliset perheet muuttavat paremman elämän toivossa. Myös avaruusturistimatkoja tehdään Muskin kuukolo niaan. Pakkoruotsi on poistettu ja tästä tietysti on juhlistettu opiskelijoiden keskuudessa. Mutta vastapainoksi yliopistoille tuli oikeus peruttaa

opiskelijan opinto-oikeus huonon kurssimenes tyksen perusteella. Tämä luonnollisesti näkyi myös Varnitsassa, jossa monet opiskelijat ihan syystäkin joutuivat menemään maitojunalla takai sin kotiin. Heillä yksinkertaisesti ei ollut todellista kompetenssia ymmärtää historiaa tieteen näkö kulmasta. Yliopiston näkökulmasta tämä uudistus oli todellakin tervetullut. Kotiviinin tekeminen on varnitsalaisten keskuudessa yhä suosittua. Varsin kin muinaiset varnitsalaiset mielellään kertovat fukseille hyviä kotiviinireseptejä, joilla säästetään monia arvokkaita markkoja seuraavaa GMO-ma karonipakettia varten. Ei ole helppoa olla opiskeli ja vuonna 2070, koska Lidlissä Gambina maksaa nyt 70 markkaa.

Uuno Turhapuron downshiftaus ja asenne tuli takaisin nuorisokulttuurin. Monet nuoret miehet samaistuivatkin hahmon olemukseen ja vaatetuk seen. Siksi verkkopaita on tullut miesten muoti vaatteeksi. Verkkopaita myös helpottaa Suomen kesässä, jossa 40 asteen lämpötilat eivät ole harvi naisia. Hipsterit juovat GMO-IPA:aa, joka ei ollenkaan aiheuta ihmisessä mitään krapulaa. Vuoden 2070 vuosijuhlilla tarjoillaan laboratori ossa kasvatettua pehmeän herkullista mutanttileh män lihaa. Maailmalla Meta, Jodel, Twitter ja You tube pakotettiin pilkkomaan itse itsensä, koska länsimaat päättivät yhtenä rintamana taistella megayrityksiä vastaan. Suuren Mediahajoamisen myötä suomalaisen keskustelukulttuurin murros post-modernismista oli mahdollista, koska sosiaa linen media ei ollut enää dominoivassa roolissa verrattuna 2010- ja 2020-lukuihin. Ai niin. TikTok kiellettiin Suomessa ja muualla lännessä Kiinan vakoiluohjelmana, koska Kiina meni taloudessa Yhdysvaltojen ohi ja Kiinan vaikutusvaltaa yrite tään yhä vuonna 2070 patoa kaiken mahdollisin tavoin. Some-työttömyysaalto olikin nähtävissä piikkinä Suomen työttömyystilastoissa.

Historian suhteen ketään ei vuonna 2070 enää kiinnosta talvi- ja jatkosota. Niiden käsittelyyn kaikki kyllästyivät, kun kyseisten sotien 100-vuo tispäivät menivät ohi ja sotaveteraanien jälkeläiset kasvavat koiranputkea. Sen sijaan Suomessa käsi tellään laajalti koronapandemiaa ja Ukrainan sotaa Suomen osalta. Puhutaan 2020-luvun kriisi kaudesta. Kalsarikänneistä tehdään suomalainen hittituote ulkomaille dokumenttielokuvan muo dossa, joka voittaa parhaan dokumentti-Oscarin. Elokuva kuvaa taitavalla tavalla opiskelija Aisa Kantolan autoetnogra sen kokemuksen kalsari känneistä. Oscarin kunniaksi kyseisestä elokuvasta tehdään haalarimerkki myös Varnitsassa. Ukrai nan sodan suhteen monet suomalaiset kehuvat sitä, että Venäjän romahdus johtui siitä, kun minä en mennyt Venäjälle ostamaan halpaa bensaa ja viinaa. Vaikka nämä samat tyypit Venäjän romah duksen jälkeen menivät Venäjälle ostamaan vielä halvempaa bensaa ja viinaa. Varnitsassa tuleekin ajoittain esille hyvin poikkeuksellisia fukseja, jotka päätyvät yhteiskunnassa hyvin korkealle. Eräästä varnitsalaisesta tuleekin lopulta arvostettu kansanedustaja, vaikka opiskelija-aikoina hän onnistui aiheuttamaan paljon pahennusta jatku valla känniörvellyksellä ja ajan hengestä poikkea villa mielipiteillä.

Joensuun kampuksen lakkauttamista ja integroin tia Suur-Kuopion yliopistoon suunniteltiin 2030-luvulla, mutta Varnitsa barrikadeilla yhdessä muun yliopistoväen kanssa onnistuivat estämään tämän suunnitelman. Tämän episodin vuoksi selkeä valtakunnan tasoinen vastavoima nousi markkinaliberaalia yliopistoa vastaan. Seuraukse na olivat reformit yliopistolakiin, jolloin suoma laiset yliopistot palasivat osittain takaisin perintei seen pre-2010 yliopistolain aikaiseen aikaan. Varnitsan vanhalle historiikille tuli jatko-osa vuonna 2040, joka kertoi Varnitsan myrskyisten 2010–2040-lukujen historiasta. Teos julkaistiin digitaalisena ja äänikirjana, koska tekoälyn kehi tyksen myötä ääninäyttelijöitä ei enää tarvittu. 2040-luvulla pystyttiin helposti ja halvalla luomaan täysin ihmismäistä puhetta kaikilla mah dollisilla kielillä. Siksi monet varnitsalaiset eivät vuonna 2070 jaksa lukea kurssikirjojaan (kuten eivät nytkään), vaan he laittavat tekoälyn luke-

maan kurssikirjan ääneen, voidakseen rauhassa keskittyä ompelemaan merkkejä haalareihin/viit toihin. Teknologia ei puolessakaan vuosisadassa ollut kehittynyt niin pitkälle, että haalareihin saisi robotin ompelemaan merkkejä. Omat kädet ja aulis äiti ovat yhä käytännössä ainoat keinot merk kien ompelemiseksi.

Historian Opiskelijain Liitto lakkautettiin, koska ainejärjestöjen kiinnostus siihen katosi ajan myötä ja lopulta HOL menetti valtakunnallisen merki tyksensä. Varnitsa on vuosikymmenten aikana kohdannut kriisejä, mutta Varnitsa on aina tavalla tai toisella päässyt jaloilleen. Onhan Varnitsa aine järjestönä hyvin poikkeuksellinen, joka on aina kapinoinut koko muuta maailmaa vastaan. Jopa varnitsalaiset itsekin ovat ajan saatossa kapinoi neet Varnitsan omaa ajan henkeä vastaan. Merkit tävimpänä kriisinä Varnitsassa voi pitää Suurta Viitta vs. Haalarit sisällissotaa, jossa varnitsalaiset jakautuivat kahtia. Viitalliset halusivat purppuran värisen viitan niin kuin pesunkestävät aateliset. Siitäkin huolimatta, että monarkia oli lakkautettu Iso-Britanniassa ja Ruotsissa. Traditionalismia edustaneet varnitsalaiset halusivat pitää kiinni viininpunaisista haalareista, koska heille haalarit ja viininpunainen väri edustivat Varnitsan jatkuvuut ta läpi historian. Tämä haalarien ja viittojen välinen kahina levisi jopa muihin Itä-Suomen yliopiston ainejärjestöihin. Mutta lopulta haalarit voittivat ja viitat jäivät vähemmistöön, vaikka jotkut yksittäiset varnitsalaiset silloin tällöin kapi namielessä hankkivat viitan haalarin sijaan. Viitas ta onkin muodostunut eräänlainen vastalause Varnitsan nykymenolle, joka luonnollisesti vaihte lee ajan hengestä riippuen.

Jos Varnitsan perustajaisän Heikki Kirkisen henki suo, allekirjoittanut on Varnitsa 100-vuotisjuhlissa paikalla Suomen oikeushistorian professorina 77-vuotiaana, jossa Heikki Kirkisen tekoäly holo grammin muodossa avaa Varnitsan vuosijuhlat juhlallisin menoin montage-videolla Varnitsan 100-vuotisesta menneisyydestä. En tosin ole paikalla emeritusprofessorina, koska ihmisten eliniän pidentymisen ja eläkejärjestelmän perus teellisen romahduksen myötä ihmiset eivät järke vällä tavalla pääse enää eläkkeelle, vaan he ovat

työsuhteessa lääkkeiden ja ihmiskehoon asennet tujen augmentaatioiden/keinoelinten voimin. Minun sukupolveni onkin ensimmäinen sukupol vi, joka ei pääse eläkkeelle samalla tavalla kuin vanhempamme. Tämä ennustusartikkeli onkin kaivettu Kansallisarkiston digiarkistosta esille, koska Kansallisarkisto onnistui vihdoinkin ajan saatossa digitoimaan kaikki analogiset aineistot. Tätä ennustusartikkelia luetaan vujuissa suureen ääneen minun toimestani. Tai jos olen kuollut, minusta luotu tekoäly tekee sen puolestani. Vuju vieraat hihittelevät varmasti, mitä vuonna 2022 kuviteltiin tulevaisuuden olevan. Tai sitten vuju vieraat kauhistelevat sitä, kuinka Marko oli monissa asioissa liiankin oikeassa. Mene ja tiedä.

Mutta ainakin yksi asia on varmaa. Varnitsa tulee juhlistamaan 100-vuotisjuhliaan sellaisissa juhlis sa, jotka tulevat jäämään historiankirjoihin. Kauan eläköön Varnitsa 50+2 ja 100 vuotta!

Marko Piipponen, Varnitsan oma Nostradamus

Varnitsa 2000-luvulla

Varnitsalaiset maailmaa

Varnitsan

Musiikin viemää

Sama paikka, eri aika