Varnitsalaisen havaintoa 2020-luvun opiskelijaelämästä ja ainejärjestön tulevaisuudennäkymistä

Varnitsa. Tuo suolankeittäjien heimo, jotka viinipunaisiin haalareihin sonnustautuneena tulivat tutuksi viime syksystä lähtien. Fuksivuoden edetessä, kuukausi kuukaudelta, Varnitsasta tuli keskeinen osa opiskelijaelämääni. Voisi sanoa, että Varnitsan ydintehtävä minun kohdallani onnistui täydellisesti, koska sen kautta integroiduin osaksi yliopistoelämää myös vapaa-ajallani. Jokainen opiskelijatapahtuma on antanut mahdollisuuden pitää hauskaa, tutustua itselleen uusiin ihmisiin tai oppia tuntemaan entistä paremmin tutumpikin kanssaopiskelija. Fuksivuotena syntyi monenlaisia muistoja, joiden perään tulen haikailemaan valmistuessani sitten joskus, vielä hyvin kaukaiselta tuntuvassa tulevaisuudessa.

Ensimmäinen syksy yliopistomaailmassa oli edellisiin syksyihin verrattuna mieltä täyttävää aikaa. Osa kursseista oli vielä etänä, mutta välillä pääsi englannin tunneilla näkemään saman vuosikurssin edustajia. Erityisesti Varnitsan tapahtumat muodostuivat valonpilkuiksi muuten opiskeluntäytteisessä arjessa. Tapahtumissa tulikin käytyä usein, koska jos jokin tapahtuma jäi välistä esimerkiksi unssan takia, niin kyllä hieman harmitti katsoa sosiaalisesta mediasta varnitsalaisten hauskanpitoa. Viime syksyltä jäi käteen tärkeitä muistoja kuten parhaan ystäväni tapaaminen Varnitsan tutustumisillassa, fuksien voitto futsalturnauksessa ja jostain syystä pikkujoulun hyvänmielen boolin maistaminen ensimmäistä kertaa. Näillä eväillä oli mukavaa lähteä joulunviettoon omalle kotipaikkakunnalle.

Alkuvuodesta yleismaailmalliset koettelemukset vaikuttivat myös korkeakouluopiskelijoiden mielialoihin. Viimeiset rajoitukset koettiin niin opintojen kuin Varnitsan tapahtumienkin suhteen. Kevätlukukausi kuitenkin muuttui toiveikkaammaksi pandemian hiipuessa hiljalleen. Turvallisen tilan periaatteiden tuleminen voimaan, kevätpäivien huipentuminen fuksikasteen saamiseen, sekä niiden viininpunaisten haalareiden pukeminen ensimmäistä kertaa päälle olivat omalla kohdallani kevään yksiä kohokohtia. Erityisesti jälkimmäisin, kun niitä haalareita oli monta kuukautta joutunut pitämään kaapissa. Kaiken kaikkiaan näiden fuksikokemusten kera on ollut mielekästä palata uudestaan toisen vuoden opintojen pariin.

Kysyessäni kanssaopiskelijoilta Varnitsan merkitystä heille, nousi esille kohtaamisiin ja ihmissuhteisiin liittyvät seikat. Kiinnostus historiaa kohtaan on tietysti ainejärjestön keskeinen tekijä yhteenkuuluvuuden tuntemisessa. Lisäksi monia varnitsalaisia yhdistäviä tekijöitä löytyy muun muassa animen, karaoken tai vaikkapa sählyn parista. Monipuolisten tapahtumien kautta onkin ollut astetta helpompi tutustua saman mielenkiinnon omaaviin ihmisiin (tai näiden tapahtumien jatkoilla...). Varnitsan voisi nähdä siis kohtaamispaikkana, jollaisena se on toiminut viiden vuosikymmenen ajan. Se on omalta osaltaan saattanut yhteen niin ystäviä, pariskuntia kuin kollegoita. Vaikka Varnitsalla sinänsä ei ole fyysistä olemusta se näyttäytyy meille nimenomaan ihmisten kautta.

Varnitsan tulevaisuus näyttää lupaavalta, erityisesti nyt kun opiskelijoille tärkeitä tapahtumia on pystytty järjestämään paikan päällä. Toivonkin etätapahtumien jäävän näihin viime vuosiin. Tosin 2020-luvulla emme historianopiskelijatkaan välty maailmanlaajuisten tilanteiden vaikutuksilta, mutta ehkä voimme yhteisöllisyyden kautta löytää jaksamista niin arkeen kuin opintoihin. Lisäksi joka vuosi toivotamme tervetulleiksi uudet opiskelijat, jotka tuovat omat piirteensä ja muutoksensa Varnitsaan. Tämä on edellytys sille, että ainejärjestö pysyy osana yhteiskunnan muuttuvia suuntauksia kuitenkaan varnitsalaisia perinteitä unohtamatta.

Maria Sallinen, Varnitsan vuosikertaa 2021