2 minute read
Pääkirjoitus
Next Article
En ollut koskaan kuullutkaan Varnitsasta ennen kesää 2018, jolloin postiluukustani kilahti pieni lehtinen. X-Varnitsa oli hauskaa ja mielenkiintoista luettavaa, antoihan se osviittaa mitä tuleman piti. Saapuessani Joensuuhun muuttokuorman kanssa tulin ensimmäistä kertaa koko kaupunkiin. Susirajalle muuttaminen ja opintojen aloittaminen oli 20-vuotiaalle minulle suuri ja jännittävä seikkailu. Ensimmäiset päivät sisälsivät paljon erilaisia tutustumisleikkejä yms. ja tulin pian huomanneeksi olevani superkivojen tyyppien ympäröimä. Vaikka myönnettäköön, että kuullessani nykyisen hyvän ja rakkaan ystäväni kertovan pitävänsä taidehistoriasta ajattelin, että joopa joo, eipä ole meillä hirveästi yhteistä. Kuten voittekin päätellä, en olisi voinut olla enempää väärässä. Ja olen muuten alkanut lämmetä taidehistorialle.
Varnitsa tuntui tietyllä tavalla jopa kodilta. Historiasta kiinnostuneita ihmisiä silmän kantamattomiin, eikä tarvitsisi enää koskaan opiskella matematiikkaa ellen itse tahtoisi. Voiko humanisti enempää toivoa? Kuvani Varnitsasta on sittemmin realisoitunut ja olen ymmärtänyt, että kuten kaikessa muussakin, myös Varnitsassa on huonommatkin puolensa. Minulle se kuitenkin edustaa enemmän hyvää, koska olen saanut siltä niin paljon. Ilman Varnitsaa ja sen tapahtumia opiskelutoverini eivät luultavasti olisi minulle niin läheisiä kuin he nyt ovat.
Yksi ensimmäisistä opeista, joita vanhemmilta vuosikurssilaisilta sain oli Varnitsan taipumus toimia jonkinlaisena Amorina. Olenkin tullut huomanneeksi tämän saman asian. Varnitsa on vuosikymmenten aikana saattanut ihmisiä yhteen, ja mikä sen kauniimpaa. Vanhoissa Varnitsa-lehdissä oli tapana kertoilla varnitsalaisten kuulumisia (juoruiluksikin tätä on kutsuttu). Niitä lukiessa korostuu kuinka Varnitsa todellakin on tehnyt tehtävänsä vuosien mittaan. Toki tällaisesta kertoilun kulttuurista on lehdessä nyttemmin luovuttu. Varnitsa on ollut sen verran kauan olemassa, että se on kerennyt nähdä niin hyviä kuin huonompiakin aikoja. Aina se on niistä selvinnyt ja varmasti selviää tulevaisuudessakin. Korona toi mukanaan myös varnitsalaisille ikäviä asioita kuten yksinäisyyttä ja mielenterveysongelmia. Varmasti etenkin korona-ajan fukseille Varnitsa on opintojen alussa näyttäytynyt erilaisena kuin meille ennen koronaa aloittaneille. Mutta toivottavasti hekin ovat löytäneet paikkansa ainejärjestössämme. Koronan pikkuhiljaa hiipuessa myös Varnitsa on herännyt uudelleen eloon. Nyt voisi jo todeta, että eiköhän tämä tästä iloksi muutu. Minä ainakin uskon siihen. Kuten eräässä laulussakin lauletaan, ”parempia päiviä tulee”.
Opiskelen jo viidennettä vuotta ja edustan nyt itse monille vanhempaa vuosikurssia. Opintoni alkavat pikkuhiljaa olla valmiita, joten opiskelun jälkeinen elämä kolkuttelee jo nurkan takana. Harras toiveeni on, että nuoremmat varnitsalaiset kunnioittaisivat ainejärjestön perinteitä kuitenkin päivittäen niitä. Päätoimittajan ohjeissa sanotaan ettei pidä liikaa kuunnella vanhoja patuja siitä kuinka ennen oli kaikki paremmin. Tämän neuvon annan itsekin nuoremmille ja tulevaisuuden varnitsalaisille. Älkää liikaa jumittuko siihen mitä ennen oli. Aika muuttuu ja niin pitää ainejärjestömmekin muuttua. Perinteiden kunnioittaminen ei tarkoita niiden orjallista noudattamista. Tärkeintä on että pidetään hauskaa ja nautitaan elämästä. Kerran me vain eletään, otetaan siis jokaisesta elämänvaiheestamme kaikki ilo irti.
Nyt on aika vihdoin juhlistaa Varnitsan viisikymmentävuotista (ja risat) taivalta. Tehdään se yhdessä ja toisistamme välittäen. Me olemme Varnitsa.
