Vuosikymmenten varrelta

Vuosienkymmenten varrelta…

Varnitsalaiset ovat tehneet ja julkaisseet omaa lehteään 1970-luvulta asti. Lehdessä varnitsalaiset ovat ottaneet kantaa aikansa kuumiin kysymyksiin, hassutelleet hauskoilla kirjoituksilla, muistelleet reissuja sekä tapahtumia ja paljon muuta. Lehti on tänä päivänäkin varnitsalaisille tärkeä osa ainejärjestöä. Otetaanpa siis pieni katsaus siihen, minkälaisia juttuja vuosikymmenten saatossa lehteen on kirjoitettu.

Varnitsa 3/79

alussako hankalaa?

”Alku on aina hankalaa” on sananlasku, joka sisältää useimmiten totuuden. Mutta toisaalta poikkeus aina vahvistaa säännön. Alku täällä Joensuun Korkeakoulun historian laitoksella ei ole ollut hankalaa ainakaan minulle, enkä usko sen olleen hankalaa kellekään muulle saman tutorryhmän jäsenelle.

Edellä olleesta selvinneekin jo itse asia. Aikomukseni on kiittää tutoriamme, koska hän selviytyi tehtävästään hienosti, ja on osaltaan mahdollistanut sen, että olemme osanneet hoitaa kaikki käytännön asiat heti alusta alkaen hyvin. En usko, että kukaan ryhmästäni olisi joutunut miettimään sormi suussa mitä tehdä. Tutor-järjestelmä on hieno tapa auttaa uusia opiskelijoita alkuvaikeuksissa. Onnistuakseen se kuitenkin vaatii paljon tutoreiksi valittavilta ihmisiltä. Ensinnäkin tutorit tarvitsevat tietoa ja toiseksi taitoa tiedon jakamiseksi oikeissa annoksissa.

-Ensimmäisenä päivänä tutorimme selvitteli meille korkeakoulumme rakennusmonimutkaisuuksia, selitti opintotukiasioita ja opasti ilmoittautumiskaavakkeen täytössä. Ilmoittautumislomakkeen täyttö ei olekaan niin yksinkertainen asia kuin puusta katsoen näyttäisi. Tutorimme muisti jo seuraavana päivänä kysyä olimmeko muistaneet ilmoittautua!

-Lukujärjestyksen laatiminen ja käytännölliset ohjeet luentojen järjestämiseksi niiden mennessä päällekkäin. Samaten luentoaikoihin tehtyjen muutosten selville ottamisen tekniikan. Nämä käytännön ohjeet säästivät meidät monilta ongelmilta. Tenttikuoren täyttämisohjeiden anto ei myöskään ollut mikään turhanpäiväinen toimi.

-En muista tarkoin, mitä saimme kuulla kokoontumisiemme aikana, mutta en usko että mitään kovin tärkeää jäi kuulematta ja lopuistahan saa varmasti selon kyselemällä. Tähän mennessä en ole joutunut ongelmiin. Tästä eteenpäin on opiskelumme omissa käsissämme. Onneksi voimme syventyä opintoihin vailla käytännön asioihin liittyvää epätietoisuutta (nyt ei puhuta raha-asioista!).

Vielä pari sanaa opiskelusta:

Opiskellessamme meillä on mahdollisuus kehittää itseämme, luoda laaja ja enemmän tai vähemmän selkeä maailmankuva. Kun opimme tuntemaan historiaa opimme ymmärtämään paremmin nykypäivää. Opiskelu on keino syventää tietojamme, se voi olla keino kasvaa ihmisinä, jos emme eristäydy, vaan pyrimme lähestymään opiskelutovereitamme ja auttamaan heitä, toinen toisiamme. Yhteistyön avulla voimme varmaankin helpottaa opiskeluamme ja samalla oppia ymmärtämään ja hyväksymään erilaisista oloista kasvaneita, eri tavalla ajattelevista, eri puolilla Suomea syntyneitä tovereitamme.

Vanhat opiskelijat ovat monesti jo varoittaneet meitä kilpailusta opintomenestyksestä, joka alkaa heti syksyllä ja kiihtyy talven mittaan. Kilpailu sinänsä ei ymmärtääkseni ole pahasta. Huonoa kilpailu on silloin jos se ei ole reilua kilpailua ja siten myrkyttää ilmapiirin meidän keskuudessamme, erottaa meidät toisistamme ja johtaa

meidät toisiamme vastaan. Hyvää kilpailu on silloin kun se johtaa tunnollisempaan ja kriittisempään opiskeluun; kun parhaimmat auttavat heikompiaan, kun huolehditaan muustakin kun vain omasta menestyksestä, ja kun pystymme itse yhdessä keskustelemaan asioista ja suhtautumaan avoimesti toisiimme.

Toivon meidän kaikkien viihtyvän!

Vesa Puuronen

HALLITUS VAPISE – KANSA KALPENE! – totuus hallituksen kokouksista

Varnitsa Vappu tulee! (1986)

Koska hallituksen kokouksissa ei ole näkynyt ylimääräisiä henkilöitä, onkin asialle tehtävä jotakin. Pitkän sytytysajan vuoksi moni ehtii varmasti sisäistää asian kesälomalla – tai todennäköisemmin autuaasti unohtaa. No, seuraavassa tyypillinen hallituksen kokouksen kulku ja suoraan ”Sihtterin pöytäkirjat” -teoksen alkuperäisvedoksesta, joka julkaistaan suuren kohun saattamana 50 vuotta sihteerin kuoleman jälkeen. Varautukaa hallituksen jäsenet pitämään kiinni hyväpalkkaisista viroista ja kunniallisesta työntekijän maineesta – arkiston kirjantukenakin...

Saavuin kokouspaikalle hieman ennen määräaikaa kulttuuriasiain komissaarin (lue: huviasiain vastaava) Jaanan ja huvitteluvastaava Sadun kanssa. Paikalla olivat jo puheenjohtaja Maarit (kova saunomaan, muuten!) Ja varapj. Tuulikki, joka on jättämässä meidät lopullisesti (Tuulikki pitää elokuvista, nääs). Lisäksi paikalla oli ensiluokan ykköskurssilainen Jussi, joka on toinen huviministeri. Ja niin kuin valitusvirsissä on aina käynyt – paikalla oli Soikki, joka Kimmo K:n kanssa ovat uskaltautuneet kokouksiin silloin tällöin. Hatunnosto ja pullo olutta lienee molemmille paikallaan. Ei päivää ilman yllätystä ainakaan opintososiaalisessa ministerillä Lassella, joka omien sanojensa mukaisesti oli valmistautumassa tenttiin (papereissa oli maininta ”kypsästä” Marxista – ensimmäisenä tuli mieleen luumu ja naama Parta-Kallesta). No niin, paikalla oli tarvittavasti edustajia, joten… …puheenjohtaja oli menossa kokouksen kolmannessa pykälässä, ennen kuin olin selvinnyt kirjoituskuntoon (ehtinyt jostakin palan paperia ja lainannut kynän pj:ltä). Hätäpäissäni yritin ehtiä mukaan lukuun ”Saapuneet kirjeet”, kun toisella korvallani kuulin, ettei niitä ole tullutkaan. Höh, hyvää adrenaliinia meni taas hukkaan! Kokousväki oli tässä vaiheessa vielä pääsiäisloman kangistamaa, joten herjat eivät lennelleet vielä(!) vauhdikkaasti.

Seuraavat kaksi käsiteltyä asiaa olivat oikeastaan samaa, mutta erotin ne omiksi oikeassa pöytäkirjassa (ks. Ilmoitustaululta). Merijärven-reissusta ja HOL:sta ei riittänyt kovin pitkään puhetta. Lämpeneminen oli jo tapahtumassa, sillä erään tutkijan nimeä mietittäessä itse ehdotin lämiskää, muttei se oikein käynyt. Satu sitten muisti, että Malaskahan se mies oli ollut. Kuulemma tosi kova tyyppi; voitaisiin noutaa se HOL:n seminaariin vuonna 1987 tänne Joensuuhun helikopterilla kahden hävittäjän saattamana. Vai oliko se von Wrightille varattu.. No, seuraavasta pykälästä jo saatiin kunnolla epävirallista juttua. Kulttuurikomissaari pyysi kevätkokouksen viralliselta osallistujajoukolta nimikirjoituksia, jolloin pahanilkinen sihteeri huomautti kuukauden varoitusajasta pöytäkirjan teossa… sihteeri sulki suunsa, kun näki, että komissaarilla oli vielä tilkka kahvia kupissaan (sihteeri ei nimittäin juo kahvia eikä tykkää siitä ulkoisestikaan käytettynä). Petri (tuli kokoukseen myöhässä niin kuin urheilu- ja arpavastaavamme Jallikin) ja Lasse pohtivat, voisivatko he hyväksyä pöytäkirjaa, jossa oli käytetty niin paljon korjauslakkaa. Selitykseksi lakalle löytyi, että kirjoitustyö oli tapahtunut aamuyhdeksältä (kuka siihen aikaan nousee ylös? en minä ainakaan!). Ja, seuraavaksi käsiteltiin sulassa sovussa Unkari-illanviettoa ja Varnitsan pirskeitä. Pirskeistä enemmän: paikaksi ajateltiin Aavarantaa, sillä jalkapallopeli oli tarkoitus pelata samana päivänä. Teemaksi sovittiin, että Varnitsan virvokkeista oli päästävä eroon… siis kesäksi. Tässä vaiheessa Jalli leipäänty (hallituksen uuskieltä. Lue: hermostui) ja alkoi purkamaan mieltään kumipuuta kohtaan. Ja komeaksi lopuksi viskasi toisen kenkänsä lattialle. Pam! Syytä minä en tiedä,, mutta rauhoittuihan tuo tuosta eikä mukiloinut ketään. Huh! Seuraavaksi naispääosaan tuli Soikki (miespääosassa jatkoi Jalli) ehdottamalla, että tytöillekin pitäisi järjestää jotakin toimintaa futismatsin ajaksi. Vahvikesanoina Soikki käytti mm. että ”ei sitä viitsi katsoa, kuinka te myskihärät juoksette ja läähätätte”. No, Jalli leipäänty ja tytöt

voivottelivat jo tulevan liikunnan pelossa.

Soikki kuitenkin tarkensi, ettei tarkoitus ollut hikoilla, jolloin ehdotettiin (huom! pääsisäinen oli juuri vietetty) munanheittoa. Voi sitä sanankuvien räiskettä! No, seuraavana lajina minä ehdotin muotilajia eli kääpiönheittoa, mutta eihän niitä kuulu tuttavapiiriin. Kuinkakohan moni ajatteli tuttaviaan, sillä seuraavana parannettuna versiona löytyi älykääpiönheitto. Kokous riehaantui jo nimeämään heiteltävän, kunnes PJ puuttui keskusteluun sanomalla, että on luennolle kiire. Korkeimman tahon asiaan näin puututtua päätettiin uskoa asianhoito huvimies Jussille. Kops! ja kokous päättyi. Niin kuin ennenkin, PJ:n muisti tuli vähän jälkijunalla: ”Entäs seuraava kokous?!” Asia järjestyi niin kuin ennenkin: sama paikka, sama aika. Kaikkihan muistaa!

Jos joku tuntee itseänsä loukatun, voi kyllä kääntyä minun puoleen. Olen kuitenkin yrittänyt kaikesta huolimatta toimia terveen järjen (onhan minulla sitä, edes vähän…) varassa eikä minulla ole halua eikä tarkoitusta loukata ketään ystävistäni. Ja vanhana humanistina sanon, että ’perkele, muistelepas vähän mitä silloin ja silloin teit, piru!” No, leikki leikkinä ja Olvi Olvina. Ryypätään kun tavataan (lue: Krapulatonta vappua!)

Varnitsa 2/94

JARTZAN JORINAT

Pulp! Kuluneen kevätkauden tapahtumia kelatessa tulee ensimmäisenä mieleen viittatalkoot, jotka järjestettiin 29.1. norssin ala-asteen tyttöjen käsityöluokassa. Avaimetkin löydettiin loppujen lopuksi ja uusissa viitoissa tuntuu olevan todella sähköistä latausta. Samassa tilaisuudessa arvon pj käytti härskisti hyväkseen ykkösten työvoimaa julisteiden tekemisessä. Helmikuun alussa piti olla excursio Ouluun, joka viime tipassa jouduttiin peruuttamaan punkkauspaikkojen puutteesta johtuen.

Valtakunnallisesti merkittävin tapahtuma kuitenkin oli, ainakin piti olla, Korkeakoulujen voitonpäivä 14.2. Ensinnäkin päivän suunnittelu jäi liian lyhyeksi ajan puutteen vuoksi ja päivän valinta ihmetytti, koska maanantaina päiväsaikaan suurin osa kansalaisista on töissä ja koululaiset opintojensa parissa. Lisäksi abeilla oli vielä kielten kuuntelu samana päivänä. Ainakin pj:lle jäi ikävä maku suupieleen funtsiessaan päivän antia tehtyyn työmäärään nähden. Kaiken lisäksi vielä arpajaisissa pääpalkintoja ollut lemmenjuoma matkasi Savonlinnaan.

Onneksi saman viikon lauantaina oli Varnitsan sisäinen sählyturnaus. Turnaus lienee pikkujoulujen ohella olevan yksi vuoden kohokohdista. Turnauksen OVELIN joukkue oli tällä kertaa kolmosvuosikurssin ”Varmat voittajat”. Sählyturnauksen jälkeen Varnitsan kustantama sauna Viehkassa keräsi peräti kolme osanottajaa. Pj totesi saunan olevan hinta/laatusuhteeltaan erinomainen ja vieläpä aivan kaupungin keskustassa. Jälkipeli puitiin Itä-Lännessä, jossa jokainen kynnellekykenyt varnitsalainen sählyn ystävä tuntui olevan. Päivä oli ainakin pj:n mielestä todella onnistunut, tosin hänellä on hieman muistikatkoksia loppuillan tapahtumista.

Historian opiskelijain liiton kevätseminaari oli Tampereella 4–6.3. Joensuusta paikalla oli pieni ydinjoukko, ja muutenkin yllätti osanottajakato seminaaritilaisuudessa. Pj:llä riitti muita kiireitä, joten hän ei jaksanut olla täysillä mukana kaikissa tilaisuuksissa. TV2:n toimittajan Risto Asikaisen fyysisesti rankannäköistä ja Kaari Utrion hieman hillitympää esitelmää hän tosin vaivautui kuuntelemaan. Seminaarin illanviettoa ekonomien ainejärjestötalossa Boomilaaksossa pj kävi myös katsastamassa tavaten siellä kakkosvuosikurssille tutut Merjan ja Mirvan, jotka lähettivät rakkaita terveisiä erityisesti ko. vuosikurssin pojille.

Syksyllä suunnitellusta opintomatkasta sen verran, että Berliinin ja Bonnin yliopistot ovat toivottaneet meidät tervetulleiksi. Kaikki riippuu nyt pitkälti siitä saammeko DAAD-instituutilta hakemaamme avustusta, jotka kattaisivat matkat ja majoittautumisen Saksassa. Hakemusta käsiteltäneen siellä parhaillaan ja toivottavasti päätös tulee piakkoin.

Lehden ollessa painossa osallistuu Varnitsan joukkue Tampereella järjestettyyn sukupuolisählyyn. Vastus

turnauksessa on varmasti kova mutta pj ilolla pistää sen merkille, että innostusta esiintyä varnitsalaisena Joensuun ulkopuolella esiintyy.

Kevätpippalot järjestetään 13.4. Putkelassa. Luvassa on myös elävää musiikkia, josta vastaa Satans-yhtye. Illan muusta musiikista vastaa dj, joka ei taatusti soita teknoa. Toivottavasti bileisiin tuppautuu suuri joukko varnitsalaisia ja muitakin yliopiston hemmoja. Suuri osallistujajoukkoja luonnollisesti lisää hallituksen intoa järjestää vastaavia tempauksia enemmänkin. Suunnitelmia on paljonkin; toteuttaminen riippuu kokonaan siitä, kuinka innokkaasti juttuihin osallistutaan.

Pohjois-Karjalan Sotaveteraanipiiri ry. on pyytänyt yliopisto-opiskelijoita järjestämään tämän vuuotisen veteraanipäivän vieton ohjelmallisen puolen 27.4. Myös Varnitsa aikoo omalta osaltaan osallistua tapahtuman järjestelyihin. Jos esiintymishalukkuutta löytyy, niin ilmoittautua voi Jartzalle tai Muotkan Virvalle. Narikkapalveluiden tarjoamiseen tai osallistuminen mahdollisen kahvikestityksen hoitamiseen ei tuottane ylivoimaisia vaikeuksia. Sotaveteraanien luottamus opiskelijoiden kykyyn hoitaa päivän järjestäminen kannattaa ottaa kunnianosoituksena ja kyseinen päivä hoitaa kunnolla himaan. Tapahtuma järjestetään Carelia-talolla ja se kestänee pari tuntia.

18.–19.4. on suunniteltu Mekrijärven seminaaria, jonne järjestetään bussikyyditys. Seminaarin teemana tullee olemaan tutkinnanuudistus, jota laitoksen asettama työryhmä on sumplinut koko pitkän kevään ja tulokset ovat jo pitkälle nähtävissä ennen vappua. Varnitsa on myös suunnitellut aloittavansa elokuvakerhotoiminnan aloittamisen ensi syksyllä. Tarkoitus on näyttää H-talon tiloissa iltaisin historiallisia lmejä. Vetäjät kyseiseen kerhoon ovat jo löytyneet ja nyt selvitellään innokkuutta asiaan ja mahdollisia laillisuusjuttujen ratkaisuja.

Kevätauringon paistaessa pj toivottaa hyvät pääsiäiset ja menee jääkaapista ottamaan Bukowskin muistolle ohrapirtelön.

Jartza

Varnitsa 4/2007

PIETARIN RALLI

Historian oppiaineryhmä järjesti viimekeväiseen Itä-Suomi ja Pietari -luentokurssiin liittyneen opintomatkan Pietariin lokakuun ensimmäisellä viikolla. Kolmipäiväisestä matkasta muodostui tiivis oppimispaketti, johon sisältyi tarpeellinen määrä iltakulttuuria.

Aikainen lähtö kuitattiin bussissa muutaman tunnin nokosilla ja Venäjän rajalla porukka oli jo puhelias ja pirteä. Passin tarkastus sujui tuskaisen kankeasti, mutta kun rajan yli päästiin ja eurot vaihtuivat rupliksi, vaihtui väsymys innokkaaksi rupatteluksi. Professori Hämynen katseli sivusta, kun lehtori Partanen pläräsi ruplapinoa ja mietti ääneen: ”Montako tsutsuttia me noilla saadaan?”. Opiskelijatkin pääsivät tsutsutin makuun bussissa kauppareissun jälkeen, eikä harmaa ja ankea Svetogorsk tuntunut enää yhtään harmaalta ja ankealta. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Ihantala, jossa käytiin ihailemassa taistelupaikkoja ja kuunneltiin Kari Jylhän tarinaa sadastakuudestakymmenennestäkolmannesta saksalaisdivisioonasta (vaimikäsenytolikaan).

Jos kyyneleet eivät nousseet silmiin vielä Ihantalassa, niin Viipurissa mielet herkistyivät. Juha Kontturin johdolla mutusteltiin kotoa kuskattuja karjalanpiirakoita ja katseltiin menetettyä kaupunkia silmänurkat kosteina. Toisen linja-autoyrityksen paikalle kuljettamat suomalaismummot totesivat iloisina, että kahtokkee nyt tuota poikkoo, vieläkkii ne tiällä syövät karjalanpiirokkoo. Eikä vaatimaton suomalaispoika tohtinut mummolta tätä lämmintä tunnetta riistää kertomalla olevansa suomalainen.

Kaupunkina Viipuri oli matkalaisten ennakkokuvitelmia siistimpi, eikä takavuosien kerjäläisiä näkynyt. Viipurin rakennusten yleisilme tuntuu kohentuvan vauhdilla, ja koti-Karjalaa hienompi autokanta vahvisti mielikuvaa parantuvasta taloustilanteesta. Ennen

Pietaria katseltiin vielä rajajokea, jota pitkin Suomen itäraja kulki ennen talvisotaa. Samalla janoiset takapenkkiläiset kävivät tutustumassa paikalliseen kuusikkoon.

Sankt Petersburgiin pääsimme iltahämärissä, jolloin jokien halkoman kaupungin valaistus pääsi oikeuksiinsa. Tässä vaiheessa muutamat oppiaineryhmän henkilökunnan jäsenet alkoivat olla jo levon tarpeessa. Sen verran levotonta juttua suollettiin bussin mikrofoniin. Matka jatkui hotellin baarin ja lähimaaston Pakara-baarin kautta yöunille. Sisukkaimmat kävivät vielä paikallisessa biljardisalissa, jossa paikalliset Putin-nuoret nimittelivät kielitaidottomia varnitsalaisia perinteisellä venäjänkielisellä haukkumasanalla ”sucker”.

KESKIVIIKKO

Keskiviikon ohjelmassa ensimmäisenä oli kävelykierros Pietarissa. Pikaisesti paljastui, että tämä nimitys oli harhaanjohtava. Oppiaineryhmän johtaja, professori Jukka ”Kaimaani” Korpela johti kierrosta isännän ottein. Iisakin kirkolta alkanut kierros paljastui alusta lähtien kävelykierroksen sijasta juoksukierrokseksi. Heikot putosivat Kaimaanin kyydistä kesken matkan. Noin kolmasosa porukasta eksyi Pietarin pääkadun, Nevski prospektin, varrella olevan ostoskeskuksen syövereihin. Toinen kolmannes väsyi Pietarin ralliin ja lähti aikaistetulle lounastauolle Pietarin heinätorilta. Lounasaikaan kannattaa kokeilla paikallisia blinejä mitä mielikuvituksellisimmilla täytteillä. Naminami. (Eikä paikallinen olutkaan pahaa ollut.)

Kilometrikaupalla ravattuaan matkaseurue löysi toisensa Talvipalatsin eli Eremitaasin edustalta. Valtaisan palatsin taidekokoelmaan tutustuminen räjäytti tajunnan ja väsytti jalat. Picassot, rafaellot, rembrantit ja muiden tusinamaalareiden töherrykset vilisevät silmissä vielä viikkoja. Kokonaisuutena Eremitaasi on kaikessa suuruudessaan sekava ja liian massiivinen. Välillä tuntuu, että taideteoksia on mätkitty pitkin seiniä sen kummemmin miettimättä. Eremitaasissa vierailemista miettiessä kannattaa muistaa myös muistaa se, että palatsin arkipäiväisestä toiminnasta ei taidemuseo tarjoa virikkeitä. Loputtomien huoneketjujen käyttötarkoitusten pohtiminen on loputon urakka. Muinaisuuden palatsielämään kannattaakin käydä tutustumassa esimerkiksi tsaarien kesäpalatseissa.

Pitkän tai pidemmän illallisen jälkeen seurue kokoontui jälleen hotellin baarissa, josta välillä poikettiin jo tutuksi tulleeseen pakarabaariin. Myöhemmin yöllä kokoonnuttiin huoneeseen 1014, jonka tiivis tunnelma tuntui väsyttävän monia. Sopivimmin kahvia nauttineet istuivat vielä käytävän aulassa, josta tämä kofeiinin uuvuttama joukko heräteltiin aamupalalle mennessä. Urhea kofeiinijengi kävi kyllä aamupalalla, mutta seuraavana päivänä he eivät muistaneet siellä käyneensä. Suomalainen ammattilainen on ammattilainen Venäjälläkin.

TORSTAI

Sängyssä pyörähtämisen jälkeen iloisen humalainen matkaseurue lähti bussin avustamana kohti Laatokan kaakkoisnurkkaa. Aluksi pysähdyttiin Nevan alkukohdassa, jossa sijaitsi ruotsalainen varustus Pähkinälinna. Pienen matkan päässä idässä käytiin Staraja Ladokan kylässä, jossa oli viikinkikaupunki. Nykyisin nähtävissä oleva kivilinna on tosin 1970-luvulla tehty standardiversio 1500-luvun varustuksista.

Juosten syödyn lounaan (joka koostui säälittävistä lihaskögeleistä tai sipseistä) jälkeen ajettiin Syvärille. Sotahistorian kertaamisen jälkeen vierailtiin Aleksanteri Syväriläisen luostarissa, jonka rauhallisen valkoiseksi maalatut rakennukset toivat mieleen Etelä-Euroopan.

Auringonlaskun aikaan päästiin ihailemaan rannatonta Laatokkaa. Mahtavan järven rantahiekka kulkeutui matkalaisten kengissä aina omien opiskelijaluukkujen makuuhuoneisiin asti. Pimeyden mukana linja-automme ympärille laskeutui rajakarjalassa sakea hernerokkasumu, jonka keskellä matkustimme loppumatkan Joensuuhun. Värtsilän Öljymäeltä väsyneet ja nälkäiset matkalaiset ostivat gallonakaupalla mallasjuomaa ja vodkaa kotiintuomisiksi.

Suomen puolelle päästiin yönkynnyksellä. Ainoa, joka tuntui vielä olevan täydessä vedossa, oli oppiaineryhmän johtaja Kaimaani Korpela. Koko bussin väki nuokkui, mutta Jukka halusi vielä ehdottomasti keskustella siitä, mitä historia oikeasti on. Vastaanottavainen ja säyseä yleisö kuunteli luentoa ja viisastui. Kiitos koko oppiaineryhmän henkilökunnalle, vaikka olittekin ainoat, joille reissusta maksettiin palkkaa. Tavallinen matkaopas ei olisi kyennyt vastaavanlaiseen opastukseen. Myös hotellin baarissa kuullut tarinat olivat suorastaan uskomattomia.

Puhumme varmasti kaikkien reissussa rähjääntyneiden puolesta, kun esitämme toiveen, että oppiaineryhmä järjestäisi lisää samanlaisia matkoja joskus tulevaisuudessa. Toivottavasti ei kovin kaukaisessa tulevaisuudessa.

Matkasta raportoivat Olli ja Mikko

Demi-Varnitsa 1/2016

Rääkkylä dekkari Eikä yksikään selvinnyt…seuraavaan päivään

Kauan oli odotettu sitä kutsua, joka kokoaisi ainejärjestön edellisen ja nykyisen hallituksen yhteen Rääkkylän korven huvilaan iltaa istumaan. Autokunta kerrallaan illan kutsuvieraat saapuivat paikalle jos jonkinmoisten sattumusten siivittämän matkansa päätteeksi. Kuisminin luotsaama joukkio oli harmikseen joutunut monet kerrat pysähtymään selvittääkseen renkaiden välistä kuulunutta auditiivista ärsykettä, jonka arveltiin aiheutuvan Hammaslahden kohdalla alle jääneestä mummosta. Tai ainakin jostakin hänelle kuuluneesta. Saastamoisen autokunta puolestaan oli yhtä hilpeyttä, sillä joukkion jäsenet olivat huhujen mukaan aloittaneet päivänsä rappukäytäväkänneillä noin kello 15 Joensuussa. Oikeesti?

Kun kaikki draaman ainekset oli viimein saatu koottua yhden pöydän ääreen, kävi nopeasti ilmi, millainen rötössakki Rääkkylään olikaan kokoontunut. Ekmania ja Kalmaria epäiltiin vahvasti kytköksistä vuosikurssinsa järjestäytyneeseen rikollisjärjestöön. Salorannalla oli kontollaan lukuisia rikkeitä huumorintajua ja ihmisyyttä vastaan. Toroita, Jantusta, Koivistoista ynnä montaa muuta epäiltiin savolaiseksi. Sitten oli myös Parkkonen, joka on muuten vaan aika häijy jätkä. Kukaan paikallaolijoista ei tietenkään halunnut tunnustaa rikoksiaan. Tämä ei kuitenkaan haitannut sadistista Poutiaista, joka avasi jo valmiiksi toimituskunnan juorupalstan matkapuhelimestaan ja asettui virne naamallaan katsomaan edessään hitaasti, mutta varmasti leimahtavaa verbaalista tulihelvettiä.

Seuraavaksi Jantunen ryhtyi masinoimaan toinen toistaan pirullisempia juomapeleiksi nimittämiään sosiaalisia testejä, Ace of Spadesin soidessa taustalla päättymättömällä loopilla. Lyhyen päivällisen jälkeen organisoitiin neljän joukkueen kesken beer pong-turnaus. Honkanen teki selväksi hänen ja Salorannan muodostaman joukkueen nimen sellaisella äänenvoimakkuudella, joka raporttien mukaan särki ikkunaruutuja Joensuussa asti. Alfa Omegassa oli ihan riittävästi sitä alfaa, mutta omegaa olisi monen läsnäolijan puolesta saanut olla enemmän. Lopulta Parkkosen ja Jantusen muodostama YYA kukisti Alfa Omegan antiklimaattisessa loppuottelussa, mutta tämäkään ei riittänyt vaimentamaan Honkasta, joka monien listoilla oli nousemassa illan odotetuimmaksi uhrikandidaatiksi tässä dekkarimukaelmassa.

Viime vuoden St. Paddy’s-bileiden julisteet eivät sytyttäneet ketään eivätkä mitään. Tässä tapauksessa edes Rääkkylän kiuasta. Siitä huolimatta hikigeneraattori saatiin lopulta toimimaan. Miesten talsiessa kohti omaa löylynlyöntivuoroaan, ilmoitti Saloranta tarpeestaan vapauttaa itseään. ”Älä kuse sitten siihen muuntajaan” huomautti Kuismin. ”Kuka muka on niin tyhmä?” naurahti Saloranta kadotessaan saunan taakse. Häntä ei nähty koko loppuiltana.

Saunan jälkeen huomattiin, että Toroi ja Penttinen olivat myrkyttäneet itsensä yliannostamalla anniskelujuomiaan. Välikuoleman niittäessä satoaan pienessä mökissä, alkoivat kauhu ja primitiivinen selviytymisvaisto saada valtaa vielä hengissä olevista. Siitäkin huolimatta, että kalpeat fuksit ilmestyivät vielä oleskelutilaan sen näköisinä kuin olisivat juuri tulleet Walking Deadin kuvauksista.

Väen vähetessä Jantunen päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja kuulustella vielä hengissä olevia. Moneen kertaan kysyi hän ”Miksi sinulla on kakkaa taskussa?”. Tämän myötä hämmennys ja epätietoisuus valtasivat juhlijat, eivätkä vähiten Koivistoista, joka näytti siltä, kuin olisi todistanut maailmankaikkeuden epäloogisinta asiaa sitten Paavo Väyrysen poliittisten pyrkimysten. Jantusen kysymyksen johdosta sohvalla istuneen Kämäräisen kasvoilla tapahtui hienoinen värähdys, joka viesti vain yhtä asiaa: ”Mistä se tiesi?”. Kun Jantunen vielä selvyyden vuoksi käänsi kysymyksensä toiselle kotimaiselle: ”Har du kakka i tasken?” sirpalotui Koivistoinen lopullisesti.

Väsyneet juhlijat alkoivat yksi toisensa jälkeen valua makuusijoilleen. Vielä illan viimeisinä hetkinä hoippui ilmeisen vähäpukeinen Jantunen saniteettitilojen puolelle. Vessa oli loppuillan varattuna. Saastamoinen puolestaan valitsi sänkynsä väärin, saaden vierelleen Kuisminin, jonka kuorsaus huhujen mukaan mitataan Richterin asteikolla. Mikäli nukkumattomuuteen voi kuolla yhdessä yössä, on se melko tarkalleen Saastamoisen kohtalo tässä tarinassa. Kello kuusi aamulla, löi Honkanen viimeisen naulan arkkuunsa iskemällä eetteriin Ukkometson täydellä volyymilla. Koko illan varjoissa pysytellyt Poutiainen päätti viimein toimia ja piilottaa teräaseet takan päälle vihaiselta väkijoukolta, sillä paljain käsin tapahtuisi Honkasen käsittely hitaammin ja tuskallisemmin.

Ja kun aamu sarasti, saapuivat jälkitaudille immuunit Heinonen ja Kuismin mökin oleskelutilaan. Ja he löysivät 13 vainajannäköistä juhlijaa, jotka vielä tänäkin päivänä yrittävät muistella Rääkkylän mökin ratkaisematonta arvoitusta vuosimallia 2016.

Ville Kuismin