Varnitsa-lehti 2/2023

Sisällys

3. Pääkirjoitus

4. Puheenjohtajan palsta

5. Koposopon tervehdys

6. Nikotiiniklubin päiväkirjat

8. Kamala Beach – Paratiisin vaaroissa

10. Ovi Balkanille

12. Kertomus eräästä ristiretkestä

16. Matkailijoita ja seikkailijoita

20. Säbäturnauksen jälkiraportti

21. Humukuppilan väkeä

22. Katsaus menneeseen - 1978

24. Tehtävä työvoimatoimistossa

27. Setämiehen kolumni

30. Pokémon seikkailu

32. Mietteitä rakennetusta kaupungista

36. Puuha- ja hupisivut

Joensuun historian opiskelijoiden ainejärjestölehti, Varnitsa 2/2023 (painettu) ISSN 1236-3995, (verkkojulkaisu) ISSN 2343-26167

Julkaisija ja kustantaja: Varnitsa ry.

Päätoimittaja: Erkki Jokinen

Toimitussihteeri: Otso Pitkänen

Toimittajat ja kirjoittajat: Erkki Jokinen, Henri Turunen, Lorena Aroca, Maria Sallinen, Ilmari Seutu, Essi Inkinen, Riki Hyppönen, Sara Pitkänen, Ville Pellinen, Marko Piipponen, Mikko Sainio, Otso Pitkänen

Taitto ja ulkoasu: Erkki Jokinen

Etukansi: Helmi Virtanen

Takakansi: Erkki Jokinen

Postiosoite: Itä-Suomen yliopisto, Historian ja maantieteen laitos, PL 111 80100 JOENSUU

Sähköpostiosoite: varnitsa.ry@gmail.com tai jokinerk@uef.fi

Painopaikka: Yliopiston kirjasto, Joensuu

Painos: 80 kpl Lehden digitaalinen (värillinen) versio on nähtävissä osoitteessa: http://issuu.com/varnitsa/docs

Pääkirjoitus

Kevät on jo pitkällä, sanoi mummo lumessa. Vappu lähestyy ja sitä edeltävät lähes karnevaalimaiset opiskelijatapahtumat ikään kuin luovat jo horisonttia tulevalle kesälle. Vapusta on tullutkin vähän suomalaisempi vastine mardi gras’sille tai sambakarnevaaleille. Jos ei muuten, niin väkeä on kaduilla, positiivisessa mielessä. Viimeisiä kursseja vedetään, ja osa pääseekin jo heti vapun jälkeen kesälaitumille tai kesätyön pariin. Onneksemme olemme kevään aikana saaneet nauttia niin Hol-seminaarista kuin odotettujen lavatanssien paluusta täällä Joensuussa. Ymmärtääkseni kevät on muutenkin sujunut hyvin Varnitsan osalta. Mielestäni se on jo hienoa! Toivon mukaan kesästäkin tulisi lämmin, sillä ainakinitse ajattelin ottaa sen rennosti sorvin ääressä tai missä ikinä seikkailenkaan kesän aikana.

Niin, lehden teemaksi valikoitui tällä kertaa seikkailu. Jokainenhan meistä on elämässä nähnyt ja kokenut erilaisiaasioitaniinkotonakuin maailmallakin. Teemastatuli myöshiemanennakoivanajankohtainen, sillä Varnitsa lähettää toukokuun lopussa pienen retkikunnan Prahaan ottamaan selvää millaista on Myyrän luvatussa maassa. “Matka” muuten tarkoittaa tšekiksi äitiä, sellainen hauska sattuma ja muistutus lähestyvästä äitien päivästä, jos ei muuta. Matkustaminen on onneksi alkanut helpottua sitten koronavuosien, sillä enää juuri missään ei vaadita maskeja tai todistuksia. Toisaalta matkustelu Venäjälle tai Ukrainaan ei ikävä kyllä vaikuta helpolta näinä aikoina... noh, joskus tulevaisuudessa sitten. Nykyäänhän matkustelun helppous on mahdollistanut mitä erikoisempia ja halvempia seikkailu mahdollisuuksia. Aikoinaan mm. moni suomalainenlähti Saksaanjääkärikoulutukseen osasyynä seikkailun halu. Nykyisin Itämeren toiselle puolelle matkustaminen ei siis ole enää

yhtä kaukainen ajatus, mitä se oli reilu sata vuotta sitten. Kirjallisuudestahan löytyy myös näitä esimerkkejä, miten ”lähialueelle” matkustaminen on ollut suurikin juttu elämässä, esimerkiksi Seitsemän veljeksen Juhani oli poikakatraan ainoa, joka oli käynyt kylän ulkopuolella Turussa. Noh suurikin seikkailu voi olla kulman takana, sitä ei Frodokaan aavistanut. Etäisyys kotoa ei oikeastaan ole sen suhteen kovinkaan merkittävää, tärkeintähän on, että sen sellaiseksi kokee Olkaamme siis jokainen oman elämämme mandalorialaisia!

Rehellisesti sanoen on hieman haikeahko fiilis lähteä näinkin nopeasti jo kesälaitumille, vaikka onhan tässä joku nelisen kuukautta tullut opintojen ohella niin hallitus-, Seminaari- kuin lavatanssihommiakin tullut tehtyä. Jos totuutta on uskominen, niin olemme ehdotomasti ansainneet hieman taukoa opinnoista näin kesän ajaksi. Siksi kesä onkin hyvää aikaa ladata akkuja uutta työsarkaa varten, vaikka se kuluisikin työnmerkeissä. Kannustankin teitärakkaitakanssavarnitsalaisia nauttimaan kesästä omalla tavallanne hyvin, kuului siihen sitten jäätelö päivässä tai interrail-seikkailu. Täytyy tosin muistaa, että vielä ei pidä nielaista ennen kuin tipahtaa, sillä edessä on vielä vappu juhlittavana. Toipukaa aatosta ja nauttikaa kesästä!

Erkki Jokinen

Varnitsa-lehden Päätoimittaja

Puheenjohtajan palsta

Hyvää vappua varnitsalaiset! Kevät alkaa olemaan siinä pisteessä, että pääsemme yhteisesti juhlistamaan sen loppumista. Kevät on ollut varmasti yhdelle, jos toisellekin pitkä ja työteliäs, mutta nyt on aika riemuita sen selvittämistä. Itselläni sekä hallituksella on ollut vilkas kevät useiden tapahtumien myötä, joissa on ollut hienoa nähdä paljon varnitsalaisia. Kiitos teille siitä!

Kun sain kuulla, että tulevan lehden teema olisi seikkailu, niin minulle tuli mieleeni yliopisto-opintoni. Koen, että nämä viimeiset viisi vuotta ovat olleet yhtä seikkailua, joka on koostunut lukuisista uusista ystävistä, joiden kanssa olen saanut viettää ikimuistoisia hetkiä. Muistan aloittaessani tämän seikkailun vuoden 2018 syksyllä, että en ollut varmasiitä,mitäeteenitulisi.Koen,ettätämämyös kuuluu asiaan, kun ollaan uuden ja jännän äärellä. Kuitenkin huomasin heti ensimetreistä alkaen, että seikkailustatulisisenläpikäymisenarvoinen,kiitos tapaamieni ihmisten sekä ainejärjestömme Varnitsan. Näihin viiteen vuoteen on mahtunut paljon erilaisiahetkiäsekäkokemuksia,jotkaovat olleet niin positiivisiakuinmyösnegatiivisia.Mielestänitämä kuuluuasiaan:negatiivisetkokemuksetvahvistavat positiivisista kokemuksista muodostuvia fiiliksiä,

jolloin niistä nauttii huomattavasti enemmän. Onneksi tämä seikkailu on tarjonnut kuitenkin enemmän niitä positiivisia kokemuksia, joita tulen varmasti saamaan myös jatkossa.

Omaa seikkailuani yliopistomaailmassa on todennäköisesti jäljellä enää noin vuoden päivät, ja aion nauttia jokaisesta hetkestä. Kaikki seikkailut loppuvat aina jonain päivänä, mutta onneksi itselläni se on vielä kesken. Nyt aion nauttia tästä hetkestä sekä käsillämme olevasta vappuhuumasta täysillä.

Tähän kannustan myös teitä, varnitsalaiset. Nauttikaa tästä hetkestä sekä yliopisto-opintojen tarjoamasta seikkailusta, olette ansainneet sen.

Vielä kerran, Hyvää vappua kaikille!

Varnitsa ry:n puheenjohtaja

Henri Turunen

Koposopon tervehdys

Ihanaa alkanutta kevättä kaikille! Tuntuu siltä, että pieni ikuisuus on ehtinyt vierähtää siitä, kun viimeksi näin asfalttia ja ruohoa kaduilla enkä vain lunta tai jäätä. Kevätaurinko alkaa lämmittää jo mukavasti ja vihdoin voi vaihtaa hieman kevyempiin, kivampiin ulkovaatteisiin.

Kevät yhdistetään usein uusiin alkuihin. Pitkän talven jälkeen auringon paiste ja vehreyden palaaminen tuovat mukanaan odotusta kesästä ja kaikesta siitä, mitä se tuo mukanaan. Opiskelijoille kevät on kuitenkin raskasta aikaa. Tehtävien ja kurssien viimeiset deadlinet lähenevät ja tuntuu siltä, että aika ei mitenkään riitä kaiken tekemiseen. Huoli opinnoiden etenemisestä nousee ja lasketaan jo päässä pitääkö niitä kursseja tehdä kesälläkin, ettei Kela vaatisi tukia takaisin.

Kevät on useimmiten haasteellista aikaa opiskelijoille. Ulkona paistaa aurinko, kide.app pursuaa tapahtumia, joihin haluisi mennä samalla, kun ainakin miljoona opintopistettä pitäisi jotenkin pystyä saamaan. Eikö vasta äsken ollut tammikuu? Miten niin kohta alkaa jo kesäloma? Tai ne ikävät kesätyöt, joidenkin kohdalla. Kevät tuo siis mukanaan ilkeän muistutuksen ajan kulumisesta, mitä kukaan opiskelijaeinythaluaisi.Siksionkintärkätänauttia keväästä. Voi tuntua vaikealta kaiken työn keskellä pysähtyä ja ottaa taukoa, mutta jokainen meistä on ansainnut sen. Olemme kuitenkin selvinneet taas kerran yhden vuoden! Seikkailu onkin tähän oivallinen teema. Jos tuntuu siltä, että olet jumissa oman

pääsi sisällä, eikä edes pienet lepohetket auta, on hyvä aika lähteä seikkailuun.

Seikkailu ei tarkoita vain ulkomaanreissuja tai toiselle paikkakunnalle lähtemistä. Pienetkin seikkailutovatseikkailuja!Menelenkillejavalitsetie,jota kautta et ole ennen mennyt. Kokeile jotain uutta ruokaa tai juomaa. Silitä vastaan tulevaa koiraa. Pyöräile kouluun, vaikka mikä keli olisi. Jokainen päivä on täynnä mahdollisia seikkailuja ja nyt on täydellinen aika ottaa ne vastaan. Jokaisen meistä ei tarvitse olla Indiana Jones tai Marco Polo. Tärkeintä seikkailussa on pitää hauskaa ja pyrkiä elämään edes yksi hetki ilman arjen paineita.

Nyt onkin vappu, joka on parhain mahdollisuus lähteä seikkailuun! Laita siis haalarit jalkaan ja mene pitämään hauskaa, sillä kyllä sitä myöhemminkinehtiistressata.Muistakaakuitenkinollaturvassa ja lähteä seikkailuun vastuullisesti.

Varnitsa ry:n varapuheenjohtaja ja koposopo

Lorena Aroca

Nikotiiniklubin päiväkirjat

Eräänä synkkänä ja myrskyisenä päivänä syksyllä 2022 oli Nikotiiniklubi,elimeidän vuosikurssimmeisomman jätkäporukan Ruotsin ja Viron risteilyihin keskittynyt alajaosto, tajunnut, että vuosihan lähestyi taas, huimaa vauhtia kohti loppuaan, eikä tänäkään vuonna meistä kukaan (Tyyne Puustinen,Milfhunter, Andy & Ykä) ollut vielä kuollut maksakirroosiin tai johonkin muuhun alkoholismin aiheuttamaan harmilliseen sivuvaikutukseen.Tästävoimaantuneenapäätimmeyhteistuuminvarata perinteisen jouluristeilyn, tällä kertaa risteilyn kohteena olisi Tukholma ja reissun kesto olisi kaksi yötä ja teemana Hylkeen metsästys.

Saavuttuamme lähtöpäivänä Helsinkiin aloitimme reissumme piipahtamalla Kampin kupeessa sijaitsevassa Pub Ikkunassa. Tämä Helsingin hienoimpiin drinkkibaareihin lukeutuva yläluokan kuppila oli vuosien varrella muodostunut porukkamme kantapaikaksi. Isoa plussaa Pub Ikkunalle voi antaa varsinkin tunnelmasta, estetiikasta ja jokapäiväisestä happy hourista klo 11–15 välillä. Nautittuamme muutamat janojuomat, vei matkamme kohti satamaa, eikä tällä kertaa tarvinnut tehdä kuin kaksi välipysäkkiä, yksi mäkkäriin ja toinen k-markettiin, sillä jano iski taas yllättäen rankan kävelyreissun johdosta. Huomautuksena, että mäkkärissä haisi koiran paska tai Helsinki, hankala erottaa näitä kahta toisistaan.

Mutta sitten itse asiaan. Laivalle päästyämme tiemme vei heti hyttiin, jossa joimme K-Marketin antimia, sillä jano oli päässyt yltymään jo melkoiseksi, johtuikosittenseurasta,vaimistä?VanhaystävämmeHarri Hylje tuli myös vastaan. Tämän jälkeen muutamat juomat nauttineena suuntasimme Sea pubiin, sillä ohjelmassaolisattumoisinjääpallonEM-kisojenfinaalit.Vai oliko sittenkin jalkapallon MM-kisat? Ei voi enää muistaa, mutta finaalissa pelasivat kuitenkin Ranska ja Paraguay, se on aivan varmaa. Peliitsessään olierittäin viihdyttävä, ehkä jopa kaikkien aikojen viihdyttävin finaali, vaikka kaikista kovimmat oman elämänsä futistietäjät olivat myös eksyneet peliä katsomaan ja mölyämisellään yrittivät hukuttaa pelin selostuksen alleen. Pelin lopputulemana oli se, että Andy vuodatti ranskisfanina vuolaitasuomalaisenmiehen kyyneleitäjasilloinhanon tosi kyseessä, kun iso mies itkee! Kauhistuksekseen iloinen seurue huomasi pelin jälkeen palattuaan hyttiin,

että tämä rauhan tyyssija ja ikuisen krapulan luolan lattia lainehti (toivottavasti) vedestä. Kukaan ei osannut sanoa, mistä tämä mystinen vesivana oikein johti ja arvailu kohdistui esimerkiksi suloisen tax-freen suomien virvokkeiden jäähdytystä varten hankittuun jääpalapussiin, mutta sekään ei ollut tämän teorian kannalla. Jos tämä olisi tapahtunut vaikkapa aamuyöstä, olisimme varmasti voineet syyttää jonkun tehneen vesivahingon ensiksi housuilleen, sitten sen levitessälattialle. Kuitenkin olimme vasta alkuiltaa viettämässä, joten tämäkin vaihtoehto tuli sulkea pois. Kuivasimme lattian, nauroimme ja kosteusarvot alkoivat kohoamaan enemmänkin kurkuissamme, kuin lattialla. Loppuilta meni tutulla kaavalla: juotiin > syötiin >juotiin > nukuttiin >sammuttiin. Ja koko ajan laiva keinui aivan julmetusti, vähän samoin kuin vaikkapa hurmioitunut yleisö Frederikin tai Tauskin keikalla!

Aamupäivä alkoi raikkaissa merkeissä, eikä kenenkään osalle ollut sattunut öisiä liskodiskoja. Aamupäivän ja päivän suunnitelma oli seuraavanlainen: janojuomaa reppuun > Tukholmaan käppäilemään ja pyörimään > takaisin laivaan. Laivasta poistuttaessa oli vastassa tuttu kilometrien mittainen satamakompleksihökkelikulkutunneli, joka toi raikkautta jätkien yleisoloon. Tukholmassa oli tarkoitus käydä museoissa ihmettelemässä, mutta eipä ne sitten olleetkaan auki näin maanantaisin. Jos jotain hyvää piti tästä keksiä, niin ainakin säästyi rahat ja Penasolin sangria piti mielen virkeänä. Kaupungissa tuli myös käytyä pakollisella nikotiinituotteiden täydentämiskäynnillä Kungstobakissa, minkä lisäksi jalat veivät vanhaan kaupunkiin joulumarkkinoille ja ostoskeskukseen shoppailemaan, josta Tyynellä tarttui mukaan uudet monot (miesraasu oli saanut epäsensitiivistä palautetta entisten kenkiensä vedenpitävyydestä ja yleisestä kunnosta, vaikka vanhojen jalkineiden käyttämisessä ratkeamispisteeseen saakka oli kyse vain ilmastoteosta ja resurssien säästämisestä).

Tukholmasta vielä lisähuomiona sataman lähikaupan hyvät lihapullat ja julkisten vessojen tilavuus (todistetusti neljä henkeä mahtuu samaan aikaan)!

Yhteisten vessareissujen, Penasol-lihapullaöverien ja menestyneiden museoreissujen jälkeen suuntana oli laiva sekä laivan kylpyläosasto. Tuhansien vehkeidenuikkareihinpukeutuneenanikotiiniklubivahvisti

paikkansa kylpylän poreammeessa kylmien janojuomien kera. Tämä iloinen ja rehellinen seurue ei missään tapauksessa käynyt legendaarisessa pukukoppibaarissa nauttimassa Tax-freen hedelmiä, vaan suuntasi katseensa rehelliseen Spa –osaston yhteydessä toimineeseen anniskeluravintolaan. Tästä mainittakoon, että kyseisessä anniskeluoikeuksilla varustetusta virkistysosastosta sai vaihdettua rahaa alkoholipitoisiin virvokkeisiin. Lapsiperheiden kauhistuneet katseet sekä erityisen töykeän asiakaspalvelijan toimet kruunasivat kylpyläreissun kokemuksen. Noh, ainakin sai juoda.

Nuoretjavirkeätklubilaisetsuunnistivatkylpyjen raikkaana tämän jälkeen janosuin hytin uumeniin kuuntelemaan kohtalaisen kyseenalaisia musiikkikipaleita, joista ainakin osa näyttelyn kera päätyi videomateriaaliksi vuotamaan klubin sisäpiiristä julkisuuteen. Nimeltä mainitsemattoman henkilön (Andy) kohuskandaali päätyijälleenristeilynjäljiltäSeiskanuutisotsikoihin. Andy kommentoi skandaaliin: “Se ei kuulu kellekään ennen kuin me skulataan”. Kiitos Andy.

Hyttiskandaalien jälkeen illan kruunasi laivan kannen seikkailujen kautta huikea ABBA-show. Show tarjosi virkistyneille klubilaisille uskomattoman spektaakkelinjamuistutti pojillemiltätodellinenlaulaminen kuulostaa. Tästä esityksestä, sekä nuuskan, tuon ruotsa-

laisten mustan nikotiinipitoisen kullan avulla rohkaistuneina pojat päättivät lähteä valloittamaan kuuluisan New York yökerhon karaokea. Karaokesta on todettavissa, että ABBA-show'n opeista ei ollut enää jäljellä edes haurasta muistoa, kun jokainen klubilainen kävi koittamassa yleisön sydänten valloittamista omintakeisilla laulutyyleillään. (Epä-)onnistuneiden karaokerykäisyjen jälkeen oli vuorossa tankkien täyttämistä hytissä ennen Starlightin livebändiä. Perinteiden mukaisesti livebändi ei pettänyt taaskaan, eikä myöskään klubilaisten toiminta. Juomat kaatuilivat, paidat lentelivät ja polviliukua harrastettiin. Laivan kannellakin kerettiin happihyppelemään useaan otteeseen näiden eri ohjelmien välissä ja siellä päästiin todistamaan myös äijien herkkää puolta. Kannen etuosassa ollessaan Milfhunter ja Andy ottivat toisensa Titanicmaiseen syleilyyn, jossa oli samaan aikaan miehistä raavautta, mutta myös välittävää ja haurasta läheisenrakkautta; silmäthän siinä meinasi kostua sivustakatsojiltakin. Perusmenoa siis.

Klubilaiset jatkoivat railakasta illanviettoaan, vuoroin baarissa, hytissä ja pelikoneen äärellä. Vanha nimitys pelikoneesta ‘’yksikätinen rosvo’’ piti jälleen kerran nimestään kiinni ja ryöväsi klubilaisten rahoja niin tasaiseen tahtiin, että seurue päätti suunnata kaiken voimansa vain yleisen pahennuksen aiheuttamiseen ja alkoholin nauttimiseen. Harri hylkeen suostuttelemisen hyttiimme kaljalle,kalliiden drinkkien ja yleisen pahennuksen jälkeen kaiken antaneet klubilaiset vetäytyivät viimeiselle yömyssylle ja siitä nukkumaan. Tässä mielenrauhanjakirjaimellisenvalaistumisenvaiheessakeskustelut siirtyivät niin pohtivalle ja korkeakulttuuriselle tasolle, jossa ajatusten vaihto liikkui Voltairen moraalirealismin vaikutuksesta eurooppalaiseen yhteiskuntaan aina elämän tarkoitukseen saakka. Ihka aito poikien yö!

Onnistuneen reissun päättyessä ensimmäiset kosketukset Suomen maahan olivat niin helpotuksen tunteen laukaisevia,ettäYkälläpääsi tulemaanhiemanRuotsinlaivan innostusta ulos Punavuoren pusikkoon. Outoa sinänsä, kun kaveri alkaa puhumaan norjaa Tukholman reissunjälkeen?Ohikulkijat(suurimmaksi osaksieläkeläiset) katsoivat vierestä ja ilmeistä päätellen olivat ylpeissään poikien hylkeenmetsästysreissusta ja sen lopputuloksesta. Jälleen voidaan todeta, että hampaankoloon jäi makua ensi vuoden nikotiiniklubin reissulle.

Nikotiiniklubi aka Tyyne Puustinen, Andy, Milfhunter & Ykä

En itse keksinyt kyseistä nimeä rannalle, vaan vietin oikeasti kolme kuukautta elämästäni paikassa nimeltä Kamala Beach. Se sijaitsee Thaimaan Phuketissa ja nimestään huolimatta siellä oli oikein viihtyisää. Suomalaiselle turistille se oli sekoitus turismia, paikallista kulttuuria ja hyvin suuria tuloeroja. Rannan läheisyydessä saattoi nähdä valkoisia moderneja luksustaloja, joista yhden omistaminen vaatisi enemmän kuin lottovoiton. Toisaalta jo kilometrin päässä rannalta avautui aivan toisenlainen maailma. Paikallisia, joiden koteihin saattoi nähdä, koska talot eivät olleet umpinaisia. Taloissa ei sinänsä ollut mitään nähtävää vaan yleensä niissä oli vain paljon patjoja nukkumapaikkoina.

Kulttuurishokki oli aika suuri kuten arvata saattaa, erityisesti ensimmäisen kuukauden aikana. Alun viehätyksen jälkeen tuli koti-ikävä ja tiheään tahtiin tuli katsottua lentolippujen hintoja takaisin

Helsinkiin. Hanavettä ei voinut juoda ja kaupan Evian-vesi maksoi maltaita, eikä siltikään maistunut yhtä hyvältä kuin Päijänteen vesi. Tietysti perhettä oli ikävä ja ihmisiin tutustuminen vei oman aikansa. Suomen apteekista ostamistani maitohappobakteereistakaan ei ollut kirjaimellisesti p*skan vertaa apua turistiripulin kanssa. Lounasruoka, jota tarjottiin työharjoittelupaikassa, oli myös niin tulista, että tuntui siltä kuin sisuskalut palaisivat sitä syödessä. Tietysti uudet ruokaelämykset kiinnostavat aina reissatessa, mutta lounaalla kerran tarjottu kananjalkakeitto jäi syömättä.

Monet paikallisista työskentelivät rannan hotelleissa, ravintoloissa ja baareissa, joissa he palvelivat länsimaalaisia kohtuuttoman alhaisella palkalla. Viikoittaiset työtuntimäärätkin olivat aivan toista luokkaa kuin täällä kotosuomessa. Ainoa asia, joka muistutti Suomesta (varsinkin Pohjanmaan maaseutuelämästä) oli kukon kiekuminen aikaisin aamulla.

Päätin kuitenkin, että en luovuta näin helposti ja vuoden vaihtuessa asiat näyttivät toisenlaisilta. Tutustuin paremmin työkavereihini, joita oli kaiken kaikkiaan 23 eri maasta. Kuumuuteen tottui niin, että yhtenä päivänä ei edes tajunnut lämpötilan olevan lähellä neljääkymmentä astetta. Ruoka oli edelleen tulista, mutta jokseenkin siedettävää.

Asiakaspalvelutyökin alkoi tuntumaan mielekkäältä, vaikka päivät olivatkin pitkiä. Erityisesti suurten tapahtumien aikaan oli tyypillistä, että työpäivät venyivät kahteentoista tuntiin. Silloin tällöin, kuitenkin pääsi pois työharjoittelupaikan kuplasta ja yksi koko Thaimaan reissun kohokohdista oli päiväreissu Krabille. Itse matkanteko sinne oli näin jälkikäteen ajateltuna riskialtista, koska lautta ei ollut ihan luotettavimmasta päästä. En siltikään kadu reissua, erityisesti siitä syystä, että näin apinoita, jotka varastivat turistien ruokia (oikeutetusti).

En kuitenkaan kaipaa takaisin Thaimaahan, vaan koen reissuni “once in a lifetime” -kokemuksena. En kaipaa erityisemmin eksoottisia hyönteisiä, kuten herhiläisen lentämistä suoraan naamaani, kävelemistä melkein tarantellan päälle tai torakan hyppelemistä sängyssäni. Alun perin olikin tarkoitus lähteä työharjoitteluun Roomaan, mutta paikka peruuntui.Olensiitäerittäinkiitollinen,koskaenolisi muuten ikimaailmassa päätynyt elämäni yhdelle parhaimmista seikkailuista.

Laem

Sing Viewpoint

Olimme kavereiden kanssa menossa toiseen paikkaan, kun tuktuk-kuski pysähtyi tämän näköalapaikan lähelle ja sanoi, että meidän pitäisi nähdä tämä ja hän jäi odottamaan meitä siksi aikaa. Tässä kuvassa kummallista on myös se, että samanlaisen kuvan olen leikannut lehdestä monta monta vuotta aikaisemmin tiedostamatta sitä, että joskus päätyisin näkemään sen livenä.

Maria Sallinen

Varnitsan opintomatka Kroatiaan ja Sloveniaan 2019

Varnitsa on olemassaolonsa aikana käynyt monissa eri kohteissa opintomatkalla. Kuitenkin opintomatka, joka on itselle piirtynyt vahvasti mieleen, on kevään 2019 opintomatka. Johtuen siitä, että vuosikurssimme valmistumisen aika tässä lähestyy (pikkuhiljaa), katson historialliseksi velvollisuudeksi, kirjoittaa jonkinlaisen kertomuksen tästä Varnitsan seikkailusta.

Zagreb

Muistan kuin saavuimme Zagrebiin lentokentältä. Tämä oli varsin mieleenpainuva taksimatka, monestakin syystä. Samaan aikaan oli menossa jonkinlainen EU-kokous, ja taksikuskilla oli hankaluuksia saada meitä toimitettu hostellille, kuin kadut oli suljettu. Zagrebin kaupunki itsessään oli vaikuttava, sen ulkoreunaa hallitsivat valtavan korkeat Jugoslavian aikaiset asuintalot, sen keskustassa taas oli säilynyt eurooppalainen keskiaikainen kaupunki, kirkkoineen ja vanhoine arkkitehtuureineen. Hostelli oli varsin mukava, joka sänkyyn kuului oma lukollinen kaappinsa ja pistokkeensa, vaikka tyyli olikin erikoinen rakennuslevystä tehtyineen sänkyineen. Zagrebissa oli historiallisen kaupungin tunnetta. Arkkitehtuuri oli miellyttävää 1800-luvun ja 1900-luvun arkkitehtuuria, jota halkoi muutama moderni talo siellä sun täällä. Ei ehkä ihan niin puhtaan historiallista kuin Wienissä, ja

ilman keisarillista mahtipontisuutta, mutta silti hyvin kaunista ja historiallista. Kaupungissa oli useita museoita, joista itse olin mukana roomalaisaikaa käsittelevässä museossa, ja sotamuseossa. Myös Jugoslavian aikaisessa museossa tuli käytyä tarkasteltua Jugoslaavilaista elämää 1980-luvulla. Tulipahan käytyä myös KFC:ssä ensimmäisen kerran Zagrebissa. Sanoisin, että ihan hyvää, mutta ei vastannut ihan internetin hypeä. Alkoholi Kroatiassa oli halpaa, ja sitä sai suurinakin erinä. Itsellemuistuu useanlitran olut-ja viinikanisterit, joita sai muutamalla eurolla kaupasta. Hostellissa oli myös aulabaari. Tällä alkoholilla voi olla ollut vaikutusta siihen, ettätoiselta huonekunnaltameni ovi hajalle eräänä iltana, josta tuli sitten lasku perään.

Ljubljana

Seuraavaksi kulki matkamme kohti vuoristossa uinuvaa

Ljubljanaa kohti. Matkustimme sinne junalla, ja matkalla ikkunoista näkyi kuvankaunista vuoristomaisemaa, ja idyllisiä pikkukyliä. Ljubljana oli luonteeltaan varsin erilainen kaupunki kuin Zagreb. Itse voisin ehkä kuvailla eroa Zagrebin ja Ljubljanan välillä samanlaiseksi kuin Helsingin ja Joensuun välillä. Toinen on selkeästi pienempi ja rauhallisempi. Slovenia on 2 milj. ihmisen maa, ja se oikeasti näkyi Ljubljanassa. Tunnelma oli lähempänä Suomen Maakuntakaupunkeja, kuinsuurtakansallista pääkaupunkia. Infrastruktuuri oli

enemmän Jugoslavialaista, kuin Zagrebin keskustan vanhempi arkkitehtuuri, ja tämä oli aika lailla arkkitehtuurin uusinta kerrosta. Julkisivut olivat jääneet varsin huonoon kuntoon. Baareja ja ravintoloita ei kauhean montaa keskustassa ollut, ja ylipäätänsä tunnelma oli rauhallisempi Zagrebiin verrattuna. Tästä huolimatta, ei Ljubjana ollut huono paikka itsessään, vaan erilainen kokemus. Ljubljanasta löytyi vanha kaupunki ja Linna, jotka kumpikin olivat erittäin kauniita kohteita. Ravintoloita löytyi myös täältä paremmin. Vaikutuksen teki Linna erityisesti, sijaitessaan vuorenhuipulla, ja katsoen suoraan alas vanhaa kaupunkia kohden. Niin vaikuttava oli linna itsessään, että Tasavallan Presidentti Sauli Nii-

nistökin oli siellä samaan aikaan vierailemassa! Maisemat linnasta olivat vaikuttavat, ja jatkuivat pitkälle Slovenian vuorilaaksoihin. Sanoisin, että Slovenia voisi olla vaikuttava kohde patikoinnille. Varnitsan opintomatkaa 2019 voi nähdä jonkinlaisena käännekohtana opintomatkoissa. tämä oli viimeinen opintomatka, joka järjestettiin ennen vuotta 2020, ja koronakriisiä. Vuoden 2020 opintomatkan oli tarkoitus sijoittua Saksaan, mutta kuivui kasaan Koronan tultua, ja jouduttiin perumaan. Toisaalta tässäkin oli jo huomattavasti vähemmän osallistujia kuin edellisessä. Seuraava opintomatka tapahtui vasta 2022 Wieniin, ja vaikka nautinkin matkasta, oli se osallistumismääriltään vähäisempi vuoteen 2019 verrattuna. Odotan Prahan matkaa tältä keväältä innolla, mutta en tiedä voittaako yksikään opintomatka Balkanin reissun taikaa.

Risto Kauppinen

Pienehkö retkikuntamme lähti 10. joulukuuta matkalle kohti Keski-Eurooppaa. Retkikunnan päämäärä oli tuntematon, sillä suunnat päätettiin satunnaisesti kolikkoa heittämällä, budjetin ja seikkailun halun mukaan. Retkikunta koostui kahdesta varnitsalaisesta, joilla oli niin intoa kuin kielitaitoakin selvitä tuntemattomalla matkalla. Pääasiallisesti englannin, saksan tai venäjän kielellä oli selviydyttävä, mutta toisinaan jopa kielillä, joiden osaamisesta ei juuri mitään voinut sanoa. Vaaroilta ja hauskuuksilta ei vältytty, mutta sellaisia seikkailut ovat.

Teutonien Maa

Varhainen aamu ristiretkelle, kun retkikunta saapui Frankfurtiin, kaupunkiin, jota pidetään Saksan Kouvolana. Retkikunta sai nopeasti huomata, miten likainen kaupunki Frankfurt oli. Rautatieasemalle ei parannut jäädä, sillä siellä ne suurimmat huumehörhöt ja muut kummajaiset hengailivat. Niin, joulu lähestyy, ja se ei jää Frankfurtissakaan huomaamatta; kaupunki kuhisee joulumarkkinoita, joten Glühweinia on pakko kokeilla. Taunusstraße oli kokemus nähtävyytenä, joka saattoi jopa jossain mielessä järkyttää. Onneksi tuttujen paikallisten tapaaminen rauhoitti.

Matkan jatkaminen seuraavana aamuna Main -joen toiselle puolelle avasi kuitenkin kuvan Frankfurtin puhtaammastapuolesta,kunmatkanseuraavaetappi oli Baden-Württemberg ja Stuttgart. Saatiin odotella asemalla muutama tovi, jolloin selvisi, ettei VR:llä ole yksinoikeutta junien myöhästelemiseen. Junamatka sinänsä meni ihan jees, lukuun ottamattaharmittavaa maskipakkoa, mikä Saksaa vielä tuolloin vaivasi. Kun retkikunta saapui Stuttgartiin, oli edessä ihan s**tananmoinen työmaan, sillä asema oli remontissa. Tavoitteena oli kuitenkin päästä suureen paikalliseen nähtävyyteen, eli Mersu-museoon. Sinne laiskahko retkikuntamme päätti kävellä kaupungin halki, koska ei jaksettu ostaa lippuja julkisiin. Ainakin samalla nähtiin myös kaupunkia. Museovierailun jälkeen oli jo myöhä ja mietimme, mihin jatkaa seuraavaksi. Suunta-

simme lentokentälle norkoilemaan, sillä valinnaksi tuli mennä bussilla kohti Wieniä.

Habsburgien kotona

No se yö tuli sitten bussissa ”nukuttua”. Kivasti saavuttiin yli tunti etuajassa Wieniin klo 4.00. Ei siinä mitään. Yritettiin löytää paikkaa,joka olisi edes auki, esim. bordellia, mutta eihän sellaista löytynyt. Lopulta löysimme itsemme jostain metroaseman yökahvilasta. Siellä tuli jonkun aikaa levättyä. Aamun sarastaessa hortoileminen Wienissä jatkui nähtävyyksien ja lumisateen parissa. Täällä olis muuten kiva sitä Sacherkakkua syödä! Noh, löydettiin sopiva kahvila, josta sai myös olutta. Käytiin myös siinä kivassa kirjakaupassa, mikä tuli viimeisimmällä opintomatkalla tutuksi. Kahvilassa oikeastaan päätettiin, että seuraavaksi suunnataan Balkania päin.

Entinen Jugoslavia ja PikkuVenäjä

Bussillahan sekin matka jatkui. Oikeastaan tässä vaiheessa voidaan jo sanoa, että bussit tulivat harvinaisen tutuksi retkikunnallemme. Saavuttiin parin tunnin ajon jälkeen Sloveniaan komeiden alppimaisemien saattelemana. Slovenia tosin ohitettiin lähes tunnissa kahvitaukoa lukuun ottamatta. Pian oltiinkin sitten Kroatian rajalla. Ollaan viimeisten joukossa niistä, jotka tuon rajan ylitti passia näyttämällä, sillä maahan liittyi Schengeniin pari viikkoa myöhemmin. Myöhään iltapäivästä

saavuttiin Zagrebiin. Ensivaikutelma oli rosoinen. Raskas päivä takana, ja päätettiin vain tehdä ruokaa meidän Airbnb-kämpässä. Lopputulos oli jotain kyhäelmää spagetista ja nakeista. Loppujen lopuksi vanha keskusta olikin itseasiassa aika kivan näköinen, kun seuraavana päivänä siellä kuljettiin. Oli muuten jäänyt käteen

Kroatian kunia jostain 20 € edestä. Käytettiin se pikkupurtaviin ja ”smoking pottiin”, eli siis tuhkakuppiin; ”Tästä saa joku hyvän joululahjan!”. Retkikuntamme päätti, että seuravaksi suunnataan kohti Serbiaa.

Huh huh, mikä maa! Rajalla kivat tarkastukset. Siellä mm. muistutetaan siitä, kelle Kosovo kuuluu (siitä lisää myöhempänä). Niin ja vielä sekin, että täällähän ei EUdata ole mitään. Käytännössä siis pyörittiin wifin armoilla. Jossain vaiheessa se bussi saapui johonkin kylään, joka muistutti Venäjän pikkukyliä. Seiniä koristi muraalitRadovan KaradžićistajaRatkoMladićistasekä Kosovon asemasta. Loppujen lopuksi päästiin Belgradiin. Bussiasema näytti varikolta ja byrokratia helvetin risteymältä. Seuraavaksi etittiinmeidän Airbnbkämppä. No missäs helvetissä se nyt on? Jollain ilveellä me se löydettiin – onneks osataan molemmat jotenkin venäjää ja kyrilliset aakkoset. Tässä vaiheessa muuten joku keksi Suomesta kysyä millä kielellä pärjää parhaiten Serbiassa?

Niinpä! Meidän Airbnbkämpän vuokraaja lähetti isänsä luovuttamaan avaimet. Mies näytti elämää nähneeltä, oli ehkä jopa hajoamissodan veteraani. Ei kehdattu kysyä, kun ei oikein ollut yhteistä kieltäkään, luuli meitä mm. ranskalaisiksi.

Ainakin nyt saatiin majoitus, seuraavaksi sitten paikalliselle poliisiasemalle rekisteröitymään turisteiksi. Näin ainakin Suomen ulkoministeriön mukaan pitäisi toimia. Löydettiin sellainen ja yritettiin kertoa meidän tilanne.

Virkaileva mies totesi siihen vain: ”Aha, no missäs teidän lomake on?” ”Mikä perkeleen lomake?” ”No sellainen mihin täytätte teidän tiedot”. No eihän meillä sellaista ollu, kun luultiin sellaisia saavan itse asemalta. Palattiin kämpälle. Kuultiin lopulta vuokraajalta, ettei sellaista tarvita alle 10 päivän reissuilla. Aha, sellaisen tiedon olis saanu UM:kin laittaa sivuillensa. Ei siinä sitten… lähdettiin etsimään ravintolaa. Belgradin kaduilla kuitenkin tuli nopeasti selväksi, että tämä maa on muuten vieläkin Jugoslavia, jaVenäjän kaveri. Z-merkit olivat kovassa huudossa jo turistikaupoissa. Lopulta löytyi taverna, joka oli sopivasti paikalliseen ruokakulttuuriin kallella. Hyvä muuten tietää; tupakointi on sallittua ravintolan sisätiloissakin, ei kun siis sätkä käteen ja polttamaan. Paluu 70-luvulle.

Päätettiin muuten suunnata pohjoiseen, Unkariin päin. Ei siinä, bussi lähtee vasta seuraavana iltana viideltä. Ainakin tässä on aikaa ihastella Belgradia. Kiva kaupunki kyllä, vierailtiin Belgradin linnoituksessa. Samassa paikassa oli muuten sotamuseo, josta meidät heitettiin ulos (ei päästy edes sisälle, oli joku restaurointi päivä tms.). Käytiin sitten lopulta kansallismuseossa, mihin itseasiassa päästiin ilmaiseksi, koska opiskellaan historiaa. Hyvä juttu! Tällaisia museoita saisi olla Suomessakin. Noh, kuitenkin vielä olis jonkun verran aikaa kulutettavana. No lähetetään postikortit täältä! Ainakin saatiin aikaa kulutettua postimerkkejä metsästäessä. Vastaan tuli myösmuutamamielenosoitus, koskien Kosovoa ja EU:ta. Oltiinkin bussiaseman lähellä. Hyi helvetti, miten saastanen paikka, tänne en toisi mummoanikaan. Istuttiin alas ja tilattiin pari pulloa olutta, kun ei muutakaan ollut tarjolla. Niin, sinne bussilaiturillekin piti päästäkseen maksaa joku nimellinen summa käteistä. Onneksi jotain kolikoita oli vielä taskussa. Bussi matkasi sitten kohti Unkarin rajaa. Serbian puolen ylittäessä tuli ensimmäiseksi ongelmaksi erään matkustajan tulleen maahan Kosovon kautta, mitä ei katsota hyvällä. Kai se joillain sakoilla selvisi. Tässä vaiheessa tuumittiin, että Serbia on aika lailla Venäjä pienoiskoossa.

Madjaarit sukulaisemme

Ei nyt lähdetty syyttämään ketään, mutta onhan siinä nyt jotain kummaa, että rekkajono vetää nopeammin kuin bussikaista. Seistiin rajavyöhykkeellä 3 tuntia. Lopulta sitten päästiin passien tarkastukseen. Ei siinä mitään, huokaistaan jo helpotuksesta, kun ollaan vihdoin EU-alueella. Mutta ei siinävielä kaikki! Joku kuutiopää oli yrittänyt jotainhuumeitasalakuljettaa Unkariinjajäi kiinni. Odotettiin sitten vielä tunti sitä, miten asia ratkeaa. Lopulta bussikuski päätti jättää sen ukkelin unkarilaisten armoille. Kello oli jo reilusti yli puolen yön. Saavutaan Budapestin laitamille vihdoin joskus kahden aikaan. No ei kai tässä auta muu kuin kävellä majapaikalla. Matkaa siihen meni vajaa tunti. Mentiin suoraan nukkumaan.

tosin tarjoili olutta muovikupeista. Saatiin hyvitykseksi toinen litra ilmaiseksi. Ai niin, nää muuten tarjoilee Russki Standarttia täällä! Pakotteet ei pure yhtä pahasti tänne ja otetaan sitä shotilliset ennen, kun lähdettiin etsimään ruokapaikkaa. Lopulta löydettiin New York Café, legendaarinen hotelli ja ravintola täällä, viihtyisällä sisutukselta sekä mielenkiintoisella historialla Ruokakin on hyvää ja suhteessa prameuteen edullista; hintatasolähenee Rossoa.Mihinmuuten suunataanseuraavaksi? IdässätuleeUkrainajaRomaniavastaan.Ukrainaan ei parane nyt mennä, ja Romania on kauempana kotoa. Olisiko Varsova hyvä määränpää?

Tonavalta Veikselille

Herättiin varhain aamulla, koska meidän juna lähti seitsemältäNyugatilta.Matkaasinneolijokukilsa,ei kovin paha matka. Harmi ettei liikkeet ollu vielä auki, olis jotain purtavaa voinu nappasta. Se juna oli muuten kivan retro, kunnon vaunuosastot ja vessa klassinen. Ai niin, tää junamatka Varsovaan asti kestää 12 tuntia, parempi siis ottaa lungisti. Rata kulki alkuun Tonavan mukaisesti aina Slovakian puolelle, minkä jälkeen eteni Böömin ja Määrin maisemiin aina johonkin tšekkiläiseen kylään asti, missä noin tunnin verran odotettiin uuden veturin tuloa. Onneksi junassa oli ravintolavaunu, josta sai olutta ja ruokaa.

Aamulla nukuttiin pitkään ja mentiin kiertelemään kaupunkia. Budapestissa pidetään mukavasti huolta kauniistarakennuksista. Käydään Budanpuolella linnavuorella, mistä kaunis näköala koristaa maisemaa. Tonava ja parlamenttitalo maalaa siluettia kivasti. Harmi, että on hieman sumuinen päivä. Metroasemalla eräs romani pysäytti meidät ja halus myydä kosmetiikkaa. Ei ehkä oltu ihanteellisimpia kuluttajia. Päätettiin muuten jäädä Unkariinvielätoiseksi yöksi jajatkaa sittenjunallamatkaa, minne ikinä mentiinkään. Kierrellään ympäriinsä vielä kaupunkia ja illan tullen päätetiin raskaan matkan jälkeen käydä olusella. Löydettiin sopiva paikka, joka

Loputa saavutaan perille, missä heti alkuun meitä tervehti Stalinin lahja Varsovalle. Meidän majoitus ei ollu kaukana, joten käveltiin sinne parisen korttelia. Nopeesti huomataan, että jalkakäytävät on luokkaa luistin rata, mikä kattaa melkein koko kaupungin. Löydetään meidänmaja. Heitetään meidän kamppeet sinnejamennään läheiseen ostoskeskukseen hankkimaan syötävää. Koko aula on jonkun firman pikkujoulujen aluetta ja kauppa on sen takana. Nuorien puolalaisten suht aktiivinen houkuttelu koetteli arvopohjaa, onneksi pidettiin järki päässä. Ostettiin jotain purtavaa ja palattiin majalle. Sinne palattua huomattiin, miten törkynen se oikeasti oli; lakanoita ei oltu pesty, keittiössä oli jonkun likaset astiat ja vessa oli… Noh, kyllä täällä yhden yön nukkuu. Ei nukuttu.

Aikasin aamulla lähdettiin ja lähetettiin yhteistyöterveisiä omistajalle. Mentiin etsimään kunnon hotellia. Löydettiin lopulta ihanmukavakolmen tähden hotelli,mikä sopi budjettiin, päätettiin samalla et palataan Suomeen seuraavana päivänä, liput saatiin muutamalla kympillä. Nyt on ainakin aikaa katsella Varsovaa. Kierrettiin uusissa kortteleissa ja löydettiin kahvila, johon mennä syömään aamupalaa. Jatkettiin siitä sitten kulttuurin ja tieteen palatsia kohti. Siellä muuten voi kokeilla ajaa

Polski Fiateilla, mutta budjetti ja sääolosuhteet eivät oikein houkutelleet. Tiedätte, keneltä kysyä enemmän autoista. Eipäästyihan vieläkäymään näköalatasanteella,

joten jatkettiin harhailua lähialueilla. Löydettiin kiva 24/7 baari ja… no, mentiin sinne oluelle. Siellä muuten sai myös polttaa sisällä; ainakin toinenmeistä oli onnellinen.Lopultapäästiinkäymäänsielläylhäällä,mistäoli kivat näkymät. ”No mitäs nyt seuraavaks?” ”Mennään tonne Puolan sotamuseoon, joku suositteli sitä!” Kiva paikka, pihalla muutama tankki ja lentokone. Museovierailukaan ei maksanu juuri mitään, kun oltiin historian opiskelijoita. Jos vierailusta nyt jotain jäi mieleen, niin Józef Piłsudski on Puolan Mannerheim. Nyt olis hyvä aika syödä lounasta, mennään vaikka tuohon georgialaiseen, ainakin se on hyvää ja halpaa. Henkilökunta ei puhunu englantia eikä saksaa, mutta venäjällä selvittiin Ironista sinänsä.

Viimeinen päivä matkalla. Päätettiin ostaa loput tuliaisjutut ja tupakkaa, koska hinta. Ne löydettiin helposti. Postikorttia varten tarvittiin tietenkin postimerkit, joita ei saa kuin postista. Ei kun siis sellaista etsimään. Löydettiinyks,jokaoliauki näinviikonloppuna.Sielläpuolalainen byrokratia ja asiakaspalvelu tuli tutuksi. Jonotettiin lähemmäs tuntia., kunnes saatiin postikortit lähetettyä. Loppupäivä oikeastaan kului hotelilla gonailuun ja futiksen MM-kisoja seuratessa. Käytiin hotellin ravintolassa vielä haukkaamassa jotain. Rehellisesti sanoen, molemmat oltiin aika väsyneitä jo reissaamiseen.

Ristiretkemme oli oikeastaan aika lailla siinä. Ehkä ensi vuonna jotain samanlaista taas. Ainakin nähtiin kaikkea uutta ja enemmän maailmaa kokeneena voidaan sanoa, älkää v**** menkö bussilla Serbiasta Unkariin. Kotiin ehdittiin lopulta seuraamaan itse MM-kisojen finaalia. Vähän harmittaa, kun ei tajuttu olla Kroatiassa silloin kun maa pelasi. Jos haluatte seikkailla tällä lailla Euroopassa, varatkaa käteistä, rohkeutta ja seikkailun halua.

Varnitsan seikkaileva duo: Pielisen Bismarck ja Mersumies

matkailijoita & seikkailijoita

Tätä kirjoittaessa maaliskuun kansainvälisen naistenpäivän aikana ja jälkeen lähestyvää vappuatyöläistenjuhlaajalehdenteemaaseikkailuajatellenmieleenituli,ettätutkimusmatkailijat ja seikkailijat eivät olleet vain miehiä vaan heidän joukoissaan on ollut naisiakin. Etsiessäni tietoa naistutkimusmatkailijoista,heitäolimontakymmentä; joten jouduin keskittymään muutamaan. Halusin kertoa niistä tutkimusmatkailijoista, joita ei yhtä usein mainita kuin monia brittiläisiä/eurooppalaisia/amerikkalaisia ja samalla näyttää naisten osallisuuden kautta aikojen seikkailuissa, matkailussa ja historiassa. Valitsemani tutkimusmatkailijat ovat joukko naisia eri ajoilta eri kansakunnista.

Egeria (300–400):

Egeria oli antiikin Rooman läntisistä provinsseista Espanjasta, Galliasta tai jopa Italiasta kotoisin oleva pyhiinvaeltaja. Hänet tunnetaan Valeriuksen It. Eg. teoksesta/kirjeestä, joka on kokoelma Egerian kirjeistä ryhmälle ystäviään. Egerian ensimmäinen merkittävä oli Egyptiin, matka jatkui Siinaille. Egerian matka jatkui kiipeilijänä vuorille Nebo, Faran, Tabor, Eremus ja Elijah. Egeria oli omalla hengellisellä matkalla matkoillaan Pyhälle maalle Jerusalemiin.

Gudrid Thorbjarnadottir (noin 980–

1019):

Gudrid Thorbjarnadottir oli islantilainen tutkimusmatkailija, joka tunnetaan Vinlandin ja Erik Punaisen saagoista. Gudrid Thorbjarnadottir tunnetaan matkoistaan pohjois-Atlantilla ja jopa Pohjois-Amerikan rannikolle yhdessä grönlantilaisten kanssa.

Bessie Coleman (1893–1926):

Bessie Coleman oli lentäjä. Yhdysvalloissa hän ei voinut rotuerottelun ja sukupuolensa takia opiskella ilmailukoulussa lentäjäksi, joten Bessie Coleman lähti opiskelemaan Ranskaan vuonna 1921 the Federation Aeronautique International opiskelemaan lentäjäksi. Vuonna 1922 Coleman sai kansainvälisen lentäjän luvan ja oli näin ensimmäinen amerikkalainen ja afroamerikkalainen lentäjä kansainvälisen lentoluvan saanut ihminen.Palasi Yhdysvaltoihin samana vuonna ja aloitti uransa ilmailunäytöslentäjänä, pääosin afroamerikkalaiselle yleisölle ja alkuvuoteen 1926 saakka.

Martha Gellhorn (1908–1998):

Yhdysvaltalainen Martha Gellhron oli kirjailija, toimittaja, ja ulkomaan kirjeenvaihtajana hän oli Espanjan sisällissodan aikana, Omaha Beachilla toisen maailmansodan aikaan ja Suomessa talvisodan aikaan. Kirjoitti myös Vogueen vähän aikaa

vuonna 1933. Ulkomaan kirjeenvaihtajana/sotakirjeenvaihtajan Gellhorn oli myös Kiina-Japanin sodassa ja tapasi kaksi poliittista ja sotilaallista vihollista nationalisti Chiang Kai-Sekin ja kommunisti Chou En-lain. Gellhorn kirjoitti kirjoja, kuten A Stricken Field (1940), The Trouble I’ve Seen (1936). Elämänsä loppuvaiheella hän päätyi Englantiin ja kirjoitti Granta- lehteen.

Sanmao (1943–1991):

Cheng Ping eli Sanmao oli kiinalaistaiwanilainen matkailija ja kirjailija,joka lähti/matkusti elämänsä aikana Kiinasta Taiwanin saarelle, ja sieltä Espanjaan ja myöhemmin Saharaan ja lopuksi palasi Taipeihin Taiwaniin. Hänen kirjoituksensa sisältävät hänen elämän kokemuksiaan ja tarinoita naisista ja ihmisistä Taiwanista Espanjaan, ja Saharasta Taipeihin. Kirjoituksineen toiminut inspiraation lähteenä lukijoilleen, mitä kaikkea voikaan tytöt ja naiset unelmoida ja toteuttaa elämässään.

Junko Tabei (1939–2016):

Junko Tabei oli japanilainen vuorikiipeilijä, joka kiipeili Mount Everestin huipulle 16.5.1975. Hän oli lapsesta saakka halunnut kiipeillä. Junko Tabei innokkaanakiipeilijänäliittyi vuonna1962miesten kiipeilykerhoon, mutta sai ristiriitaisen vastaanoton; vanhemmat kiipeilijät olivat olleet kannustavia mutta nuoremmat olivat sitä mieltä, että hän oli siellä vain aviomiestä etsimässä. Hän perusti vuonna1969vuorikiipeilykerhonnaisille,ideanaan että he matkustaisivat ja kiipeilisivät ympäri maailman vuorien mutta niihin aikoihin työntekijöillä ei ollut paljoakaan lomapäiviä ja rahaa, joten vuorikiipeilymatkat viivästyivät muutamalla vuodella

Essi Inkinen

Lähteet:

Hagith Sivan (1988).” Who was Egeria? Piety and pilgrimage in the Age of the Gratian.” The Harvard Theologian Review, Vol.81, Nov1. Jan 1988. pp. 59-72. Cambridge University Press. JSTOR

Jochens Jenny (2008).” Gudrid Thorbjarnadottir: Une globe-trotteuse de l’an mil.” Clio. Femmes, Genre, Histoire, No. 28, VOYAGEUSES, pp. 39-57. Editions Belin. JSTOR

Creasman Kim (1997) “Black Birds in the Sky: The Legacies of Bessie Coleman and Dr. Mae Jemison”. The Journal of Negro History, Vol. 82, No.1, pp. 158-168. JSTOR

Meyers Jeffrey (2015) “Lee Miller and Martha Gellhorn: Parallel Lives”. The Antioch Review, Vol.73, No.1, Chance Encounters, pp. 56-64. JSTOR

Han Zhang,” Rereading SanMao the Taiwanese wayfarer who sold fifteen million books.” The New Yorker, 31.3.2020 https://www.newyorker.com/books/under-review/rereading-sanmao-the-taiwanese-wayfarer-who-sold-fifteen-million-books Ed Douglas,” Junko Tabei obituary.” The Guardian, 10.11.2016 https://www.theguardian.com/world/2016/nov/10/junko-tabei-obituary

SanMao- kuva, lähde: Huang Chen Tien Hsin, Chen Sheng & Chen Chieh/Crown Publishing

Junko Tabei- kuva, lähde: Joshi -Tohan climbing club

Martha Gellhorn- kuva, lähde: Robert F. Sargent/Gellhorn 1944, Imperial War Museum

Bessie Coleman-kuva, lähde: George Rinhart/Corbis via Getty Images

Gudrid Thornbjarnadottir-kuva, lähde: patsas sijaitsee Islannin Snaefellnesin peninsula, kuva: Alamy Marcel Theroux “Gudrid Thorbjarnadottir… the woman who found New world 500 years before Columbus”- artikkeli. The Guardian 18.4.2020

Egeria-kuva, lähde: Ancient World History- blogspot

Jälkiraportti kevään 2023 salibandyturnauksesta

Varnitsan vuotuinen urheilutapahtumaperinne, salibandyturnaus pelattiin lauantaina 1.4. Tulliportin liikuntasalissa. Turnaukseen ilmoittautui kuusi joukkuetta, joka viime hetkellä muuttui viideksi joukkueeksi. Tästä huolimatta turnaus oli kokonaisuutena varsin onnistunut jälleen kerran. Huikea urheilutapahtuman huuma ja tsemppaava yhteishenki yli joukkuerajojen nosti tunnelman hallissa korkealle, josta jäi muistona mukava päivä täynnä onnistumisia ja hienoja urheiluhetkiä.

Rajallisen aikataulun myötä turnaukseen lähdettiin yksinkertaisella pelisarjalla, jossa jokainen joukkue kohtaa toisensa kerran, ja eniten pisteitä kerännyt joukkue voittaa. Neljännen vuosikurssin jänistettyä aikatauluun saatiin tilaa, joka hyödynnettiin finaalipelin järjestämisenä eniten pisteitä keränneiden joukkueiden, 2.vsk ja 5.vsk välisenä taistona. Tiukan ottelun jälkeen 2.vsk vei pidemmän korren voittaen mestaruuden. Fuksit tekivät vakuuttavan sisääntulon ottaen kolmannen podium paikan neljällä kerätyllä pisteellä. Myös laitos teki näyttävän paluun salibandyturnaukseen ottaen yhden voiton ja yhden tasapelin, josta palkintona neljäs sija kolmella pisteellä. Viimeiselle sijalle jäi n.vsk kahdella pisteellä. Ennakkoasetelmat povasivat kussakin leirissä oman vuosikurssinsa voittoa, mukaan lukien allekirjoittaneen vuosikurssi, joka oli täysin varma turnauksen voittamisesta. Todettakoon kuitenkin, että ”paras joukkue voittakoon”- meininki kuuluu rehellisiin urheiluturnauksiin, eikä tämä turnaus ollut siitä poikkeus!

Joukkueet:

Fuksit

Fuksien sisääntulo oli vakuuttava. Turnaus oli joukkueelle nousujohteinen. Joukkue luotti joukkuehenkeensä sen kantaessa aina kahdella voitolla pronssille. Kunniamainintana joukkueen maalivahti ja MVP Arttu Kekäläinen. Puheiden mukaan jo lähes varmasti ensi vuoden mestari

2.vsk

Alusta asti vahva alku. Hävisi vain yhden pelin turnauksen aikana. Joukkueen kikkakone Joona tehtaili niin maaleja kuin puikotuksia like nevö before. Joukkue pelasi niin ikään yhteen, josta palkintona mestaruus. Ansaittu mestaruus, ei siitä mihinkään pääse! Tolppien välissä luuti Matti, joka otti useamman game saver-torjunnan joukkueen hyväksi.

4.vsk

Paljon ei käteen jäänyt. Kohokohtana jänistäminen turnauksen kynnyksellä. Kunniamaininta kuitenkin joukkueen maalivahdille, Leolle, joka torjui maalilla kuin Ken Dryden.

5.vsk

Turnauksen levein ja tasapaksuin rosteri. Suorittaminen tasavahvaaläpiturnauksen.PakistonplaymakerJeretarjoili pitkin päivää, joista mm. Make kiitti useaan otteeseen one timereiden muodossa. Ei sovi unohtaa joukkueen maalivahtia Eeroa, joka meinasi sekoittua Suomen miesten maajoukkueen entiseen ykkösveskariin, Eero Kososeen.

n.vsk (+3.vsk)

Pelaaminen näytti hyvältä läpi turnauksen. Se ei vain aivan riittänyt tarvittaviin voittoihin. Joukkue taisteli kunniakkaasti ja hyödynsi treidissä saatuja 3.vsk:n Roopea ja Leenaa, josta molemmat lyöttäytyivät nopeasti osaksi tiimiä!

Laitos

Tuli sisään todella kovalla rytinällä, ollen varmasti fyysisin joukkue. Tästä huolimatta taitoa oli vähintäänkin yhtä paljon. Joukkueessa oli selkeästi aiempaa kokemusta salibandysta. Jani Karhun luotsaama jengi näytti varsin pirteitä otteita läpi turnauksen. Toivottavasti laitos nähdään ensi vuonnakin mukana turnauksessa edustamassa!

Turnauksen palkittuja:

Joukkuepalkintojen lisäksi palkintoja jaettiin myös yksilöille. Turnauksen maalivahdit Eero, Leo, Matti ja Arttu toimivat myös yleismaalivahteina, joka mahdollisti turnauksen sujuvuuden. Maalikuninkuuden vei liikuntavastaava Riki tehden 7 maalia. Tsempparipalkinto meni 5.vsk koutsille, Henkalle, joka tsemppasi joukkueensa aina finaaleihin saakka luoden hienoa joukkuehenkeä.

Kiitos kaikille turnaukseen osallistuville hienosta turnauksesta. Mestaruus on katkolla jälleen ensi vuonna!

Riki Hyppönen

Tämän kertaisen humukuppilakuumottelun uhriksi valikoitu 2. vuosikurssin

SaraPitkänen.JälleenkerranVarnitsa-lehdenansioituneetkuulustelijatpääsivät utelemaan mitä eriskummallisimpia kysymyksiä. Katsotaan, miten Sara selvisi niistä…

Kerrotko vähän itsestäsi?

- Mä oon Sara Pitkänen 2.vsk, tulen Lahesta, päämääränä valmistua opettajaksi ja tykkään kissoista

Oletko mielestäsi seikkailut paljon elämässäsi?

- Hirveen vaikee kysymys… jonkun verran joo. Tykkään spontaaneista asioista, joten kai niitä voi seikkailuiksi sanoa.

Mikä on ollut suurin seikkailusi?

- Kyllä mä sanoisin et opiskelu on ollut sellasta yhtä suurta seikkailua ja itsensä etsimistä.

Missä et ole vielä käynyt, mutta halusit käydä?

- Islannissa, ehdottomasti!

Riittääkö maailman ympärysmatkalle vain laukullinen leipää ja piimää?

- Jos löytyy uus ystävä matkaan, niin joo

Voisitko matkustaa maailman ympäri 80 päivässä?

- Varmaa joo, tulis vaa vähän kiire.

Onko matka tärkeämpi kuin päämäärä?

- Ehdottomasti, vielä tärkeämpää on matkaseura.

Edellisessä Humukuppilassa istunut EinoLaurinkoski(4.vsk)halusikysyä sinulta katsoisitko Luokkakoukous elokuvan joka päivä yhden kuukauden ajan vai koko trilogian päivässä viikon ajan?

- Mä en oo nähny niitä kaikkia vielä, joten valitsen ton trilogian päivässä viikon ajan.

Kenet uhrataan seuraavaksi humukuppilassa ja mitä haluaisit kysyä häneltä?

- Joku nykyisistä kolmansista. Kysymys olisi mikä on hauskin muisto kesältä?

Katsaus menneeseen

Tehtävä työvoimatoimistossa

Perustuu mitä vähäisimmissä määrin tositapahtumiin

Jari Laine astui ulos linja-autosta. Edessä häämötti kuuluisa ja pahamaineinen työvoimatoimisto, tuo ikiopiskelijoiden, ideologisten työttömien ja itseään ikuisesti etsivien pahin vihollinen. Tai näin Jari sen oli ymmärtänyt kaverinsa puheista. Kaveri opiskeli kymmenettä vuotta teoreettista filosofiaa ja oli siinä sivussa kolunnut läpi länsimaisen filosofian historian Sokrateesta Rawlsiin. Filosofikaverilla oli hämmästyttävä kyky pitää vakuuttavia yksinpuheluja vieraantumisen tunteesta jälkiteollisessa kulutusyhteiskunnassa samalla, kun lipitti parhaita tuontioluita Keski-Euroopasta tai natusti tuontisoijaa Kiinasta. Miekkonen rakasti Immanuel Kantia ja vihasi palavasti Ayn Randia, tuota ”surkeaa kirjailijaa, puolen pennin Nietzscheä ja tekopyhää kapitalistia”. Viha saattoi johtua osin siitä, että Rand piti kaverin kaltaisia ihmisiä vertaimevinä loisina, osin siitä, että tämä objektivismin oppiäiti ei ollut filosofin kohdalla täysin väärässä.

Sisälle astuessaan Jari huomasi, miten aulatila oli valoisa, avara ja uudenkarhea. Vasemmalla näkyivät portaat yläkertaan, edessä oli muutamia toimistomaisia työtiloja ja oikealla oli tiski. Sen ääressä päivysti virkailija, joka oli keski-ikäinen ja värittömästi pukeutunut nainen. Jari ei voinut olla miettimättä, miten kliseisen oloinen koko tilanne oli ja suuntasi tiskille.

”Hei. Mulla olis semmonen työvoimatapaamisaika varattuna. Laineen Jari on nimi”, hän totesi. Virkailija nosti katseensa tietokoneen ruudulta, varmisti nimen uudestaan ja näpytteli konettaan hetken. ”Herra Laine, Jari, työvoimatapaamisaika kello 11:00 sovitusti, paikalla, kyllä.” Viimeistä sanaa virkailija korosti toteavasti. ”Istukaa vain jollekin noista takana olevista tuoleista, teitä tullaan noutamaan 10 minuutin kuluttua”. Virkailija palasi koneensa ääreen ja Jari istahti tuolille.

Istuessaan hän käänteli katsettaan pitkin aulatilaa ja mietti, miten oli tähän tilanteeseen päätynyt. Firmassa olivat alkaneet muutosneuvottelut pari viikkoa sitten. ”Eli ne potkii pihalle ne, joita ei

tartte, ja säästää siinä, missä voi”, kuten eräs vanhempi rakennusmies oli todennut. Jari sai todeta sen pian itsekin, kun sai kutsun pomon pakeille. ”Kulujen säästämisen nimissä olemme pakotettuja välttämättömiin menoleikkauksiin, herra Laine, ja valitettavaa kyllä joudumme irtisanomaan teidät. Koska olette koeajalla, irtisanominen astuu voimaan välittömästi. Saatte lopun palkkanne sovitusti. Luovuttakaa työvälineenne päivän lopuksi. Toivotamme teille hyvää jatkoa ja onnea työnhakuunne.” Siinä se.

Eihän Jari sinällään vihainen ollut, vain tavattoman pettynyt. Hän oli kuitenkin tehnyt pitkää päivää, yrittänyt olla seurallinen ja hyvällä asenteella liikkeellä, auttanut muita, minkä pystyi ja ollut ylitöissäkin muutaman kerran. Se ei ollut riittänyt ja nyt hän oli työkkärin aulassa. Asiaan vaikutti se, että Jari oli tehnyt useita keikkahommia eri rakennustyömailla ja keikat olivat paitsi lyhyitä, myös epäsäännöllisiä. Koeajan purku sinänsä oli ensimmäinen kerta, mutta tällainen jatkuva epävarmuus tuntui ikävältä. Pitäisihän sitä tässä iässä jo olla vakityössä, kuten hän itsekseen tuumi. ”Ei tuilla voi elämään jäädä”, oli hänen isänsäkin todennut hänelle jo murrosiässä. Isä oli ollut töissä 15 – kesäisestä ja ollut työttömänä kaikkien vuosikymmenien aikana alle vuoden. Se oli toki ihailtavaa, mutta Jari ei voinut olla miettimättä, että ajat olivat toiset isän nuoruusvuosina.

Noin kymmenen minuutin päästä portaita alas asteli nuorehko virkailija, nainen tämäkin, ja pysähtyi portaiden alapäähän. ”Onko Jari Laine paikalla?”, hän kysyi. ”Joo, tässä”, Jari totesi. ”Hienoa, tulkaahan mukaani, mennään yläkerran toimistoon”, tämä totesi. Jari nousi ja seurasi virkailijaa ylös portaita. Matkalla toimistoon hän näki muutamia muita virkailijoita, lisää toimistotiloja ja joitakin asiakkaita. Osa asiakkaista oli nuoria opiskelijoita, yksi vanha herra oli paikalla, pari maahanmuuttajaa ja pari huoltomiestä keltaisissa haalareissa työsti yhtä kattovalaisinta. Jari pohti, olisiko pitänyt aikoinaan valita sähköasentajan

toimi, kun virkailija kehotti häntä astumaan toimistotilaan. Jari kiitti ovea auki pitänyttä naista ja astui sisään tuolille kehotuksesta.

Virkailija istahti työpisteensä ääreen, venytteli hieman käsiään ja kääntyi Jarin puoleen. ”Iltapäivää, herra Laine. Nimeni on Ritva Kuikka ja olen omavalmentajanne. Työvoimatoimisto määrää nykyään sellaisen työttömille työnhakijoille. Käymme tällä tapaamisella läpi niitä velvoitteita, joita teillä on työnhakijana, jotta olette oikeutettu työttömyyskorvaukseen. Onko teillä jotain kysyttävää?” Kuikka kysyi ja lopetti näppäimistön naputtelun hetkiseksi.

Jari oli kuunnellut hieman puolella korvaa. Häntä hävetti olla tällä tavalla työvoimaviranomaisten paikkeilla, kun hän olisi voinut olla töissä. Ehkä vuosien työputki, ehkä tietynlainen passiivisuuden pelko ajoivat häntä, mutta hän ei millään olisi halunnut olla paikalla. Tapaaminen tuntui, jos ei nyt ajanhukalta, niin ainakin sellaiselta ajanvietteeltä, mistä hän ei pitänyt. Kuin olisi ollut taas koulun penkillä. Ja nimenomaan oman elannon ansaitseminen häntä oli aina työnteossa kannustanut. Varsinainen oppiminen oli välillä ihan kivaa, mutta ei hän siitä erityisesti ollut pitänyt.

”Musta olis nyt kiva päästä duuniin yleensä, että jos jokin raksaduuni löytyy, se olis kiva. Mutta kun tossa just koeaika purettiin ja on vähän alkanut tuntuu, et säännöllistä työsuhetta ei löydy, niin jotain muutakin vois tietenki keksii”, Jari totesi. ”Niin aivan, täällä lukeekin, että olette olleet jo useamman vuoden erilaisissa rakennustöissä työmailla. Ilmeisesti kausiluonteisesti?”, Kuikka kysyi. Jari nyökkäsi. ”Taloudellinen suhdanne on kieltämättä sellainen, että säännöllistä työtä voi olla vaikea saada. Kun on lama ja kaikkea”, virkailija totesi ja silmäsi Jaria. Tämä katsoi suoraan silmiin virkailijaa, joka piti katsetta ilmeisesti pistävänä, ja käänsi sen pikaisesti takaisin näyttöönsä. ”Mutta katsotaanpa, mitä keksisimme teille…”, hän jatkoi.

Jari istui penkillä, vaihteli asentoaan ja tunsi olonsa alati turhautuneemmaksi. Tässä sitä oltiin paikalla ja toivottiin, että jotain uutta pätkää irtoaisi. Noinkohan tästäkään mitään pidempiaikaista syntyisi, pätkää vain pätkän perään? Häntä tur-

hautti tavattomasti, ja hän katseli virkailijan työskentelyä kärsimättömästi. Olisi tässä muutakin tekemistä kuin vain istuksia aloillaan.

”Musta ei oikeestaan tunnu siltä, että mun pitäis olla täällä. Meinaan kun en oo työtön mistään ideologisista syistä tai kun oisin huono työntekijä, vaan kun tuli potkut kulusäästöjen vuoksi. Niin mä en oo mikään tuilla elelijä, en mikään semmonen sossuelätti. Sen voisit kirjoittaa sinne. Ja kanssa että on monta työputkea takana ja halu tehdä töitä, ei oo motista kiinni. Heti kun töihin pääsis ois hyvä, eikä tartte välttämättä olla raksahommiikaan. Jotain vaan ois kiva saaha”, Jari valisti. Äänestä kuulsi selvää ärtymystä.

Virkailijakin huomasi sen ja vilkuili säännöllisesti Jaria kirjoittamisen lomassa. Sormet sauhusivat kuin tuohi takassa, kun Kuikka kirjoitteli Jarin sanomisia lausuntoonsa. Jari vaihteli asentoa tuolissa ja vilkuili pitkin työhuonetta. Ulkona oli aurinkoinen ja valoisa päivä, semmoinen kevätauringon siilaama sää, jonka valaisemasta maanpinnasta erottuvat yhtä lailla katupöly, kukat ja koiranpaska. Ihmisiä kuljeskeli pitkin katua matkalla, minne kukin. Huoneen hiljaisuuden täytti vain tietokoneen näppäimistön tasainen ja jatkuva naputus. Ääni oli yksitoikkoinen, mutta tavallaan aika kotoisakin.

”Onko teillä jotain erityistä työtoivetta, herra Laine? Sanoitte, että voisitte tehdä muitakin kuin rakennustöitä”, virkailija kysyi. ”No, siis, kyllähän mulle joku fyysinen homma silleen sopis, että vaikka nyt joku varastotyö tai jotain. Ehkä siivousta. Lakaisijakin kai kävis, mut kivahan olis, et sais enempi rahaa kouraan. Ja joku siivoajahan nyt ei kauheesti mitään saa. Et ehkä nyt sit joku semmoinen fyysinen homma, josta maksettas, kai?

Niin oon miettinyt”, Jari tuumi ääneen. ”Siivoaja, varastotyö, kadunlakaisija…muita vaihtoehtoja?”

Virkailija hymyili. Jaria se ärsytti. ”Kai joku inssin homma kanssa olis hyvä, mut siihen pitäs kouluttautuu. Et, ehkä se ei nyt heti. Hei kuule, mulle ois nyt vaan tärkeetä jotain tehdä, ettei passivoitus. Eikö mitään tosiaan löytys nyt nopeesti?”

Jarin töksäyttelevä sävy oli melko tyly, mutta virkailija otti sen vastaan hyvin. Tässä ammatissa sai, tai päivästä riippuen joutui, kohtaamaan kaikenlaisia tossunkuluttajia. Hän oli jo tottunut. Sentään

tämä asiakas ei nähnyt tarpeelliseksi alkaa rähjätä Suomen työvoimapalveluiden huonosta tasosta, tempputyöllistämisestä, hallituksen hölmöilyistä tai muista rajatapauksista. Yksi oli kerran yrittänyt luennoida köyhien laiskuudesta ja toinen työnantajien loputtomasta ahneudesta. Jari oli sentään kerännyt pitkään työkokemusta ja valmis tekemään töitä. Pelkästään ne kaksi olivat työllistymisen kannalta ratkaisevia tekijöitä.

”Kouluttautuminen olisi tietenkin hyvä vaihtoehto ja pitkälle kouluttautuneet työllistyvät usein parempipalkkaisiin töihin ja kärsivät vähäisemmästä työttömyydestä. Myös oletukset työelämän muutoksista suosivat pidemmälle kouluttautuneita. Siinä mielessä insinöörin koulutus ei olisi huono vaihtoehto. Mutta mikäli haluatte kouluttautua

myöhemmin, voimme toki katsoa teille sopivaa työtä jo nyt. Kiinnostaisiko teitä esimerkiksi varastotyö? Se on ruumiillista, siitä maksetaan siedettävästi ja voisitte mahdollisesti lukea tulevia opintojanne varten vapaa-ajallanne”, Kuikka totesi.

Jari mietti hetken aikaa tätä vaihtoehtoa. Pohtiessaan hän silmäsi huoneen seinustalla riippuvaa kelloa. Se näytti olevan 11:20. Tapaaminen oli siis kestänyt parikymmentä minuuttia. Pitkä parikymmenminuuttinen, mutta nyt oltiin ilmeisesti pääsemässä jo asiaan. ”Kait sitä vois. Varastoissahan siirrellään vissiin tavaroita paljon. Ja mun käsittääkseni se on vuorotyötä, siitä ois jo kokemusta raksalla. Niin tosiaan en tiiä oisko toi oma juttu, mutta kun ei nyt muuta oo, niin kai mää voin…ehkä”. Hänen äänensä haipui olemattomiin. Jari jo pohti, miten liikuttelisi laatikoita jossain isossa, kumisevassa varastohallissa paikasta A paikkaan B. Se tuntui ihan mukavalta ajatukselta. Vähän raksamaiselta. Ehkä sieltä irtoaisi pidempää työpätkää myös. Kannattaisi kokeilla.

”No kai mää voin ottaa sitä varastotyötä, joo”, hän sanoi. ”Mistähän kaukaa sitä irtois?” ”Olette onnekas, herra Laine”, virkailija sanoi, ”sillä paikallinen Laukkaisen Varasto palkkaa par´aikaa lisää väkeä. Tarvitsevat kesäkaudelle enemmän tekijöitä. Kiinnostaisiko se teitä? Haluaisitteko paikan yhteystiedot, jotta voitte ottaa yhteyttä?” ”Joo, anna vaan. Mää soitan sinne jo tänään.” ”Erinomaista, saatte tästä tiedot, otatte jo tänään sitten yhteyttä”, Kuikka totesi, repäisi palasen muistiolehtiöstä, kirjoitti sille ja antoi paperin Jarille. Jari vilkaisi paperia nopeasti ja laittoi sen taskuunsa.

”Olisiko teillä vielä muita kysymyksiä työllistymisestä tai koulutuksista, herra Laine?”, virkailija kysyi. ”Ei”, Jari totesi. Lyhyt ja ytimekäs vastaus riitti ja virkailija katsoi rivakasti tietokoneen näyttöä. ”Olemme tässä istuneetkin jo puoli tuntia ja kun asia kerran selvisi, voimme päättää tapaamisen tähän. Mikäli teillä vielä on lisää kysymyksiä työllistymisestä, koulutuksista tai muusta toimialaamme liittyvistä asioista, ottakaa vain meihin yhteyttä joko puhelimitse tai verkon kautta. Numerothan jo tiedättekin.” Virkailija nousi tuolistaan ja Jari toimi samoin. Toivotettuaan hyvää loppupäivää Kuikka päästi Jarin ulos toimistostaan.

Jari pohdiskeli tapaamista astellessaan portaita alas ja ovesta ulos. Ei tässä nyt ihan niin huonosti päässyt käymään kuin hän oli pelännyt. Tosin hän oli vähän epävarma tästä uudesta työpaikasta ja siitä, että jäisikö sekin vain pätkäksi, mutta olihan se nyt tyhjää parempi. Tällä mennään. Hän päätti soittaa parin tunnin päästä Laukkaiselle, kunhan olisi ensin juonut kahvit. Pian pääsisi takaisin oikeisiin töihin.

Töiden tekijä

Ville Pellinen

Mutta huolimatta artikkelien ylikorostuneesta asemasta tiedemaailmassa, artikkeleilla on tieteessä tärkeä asema. Jokainen vakavasti otettava tutkija joutuu kuitenkin kirjoittamaan jossain vaiheessa ensimmäisen artikkelinsa. Ennen kuin professorit tulevat huutelemaan minulle, että vain monografiat edustavat todellista historiantutkimusta, haluan puolustaa artikkeleita historian skenessä. Se on totta, että historia tieteenä on sellainen, jossa monografiat ovat syystäkin tärkeässä asemassa. Nuijasotaa on hankala tiivistää yhteen artikkeliin, mutta monografiana se on mahdollista. Mutta ’Joensuun Marttakerhon kannantotot vuosina 1950–1990’ on aiheena sellainen, että se soveltuu paremmin artikkeliksi kuin varsinaiseksi kirjaksi. Parhaimmillaan artikkeli antaa lukijalleen uutta tietoa tutkittavasta asiasta ja täten edustaa alansa kärkitutkimusta. Paskimmillaan artikkeli on nollatutkimusta, jota ei kehtaa sen huonouden takia edes referoida. Ja kyllä, sellaisia artikkeleita on valitettavasti olemassa, varsinkin kansainvälisissä julkaisuissa.

Mutta mitä tahansa dadaa et voi kirjoittaa tieteelliseenartikkeliin,koskatieteellisissäartikkeleissaon omat portinvartijansa nimeltä vertaisarvioijat. Vertaisarvioijat pitävät huolensa siihen, että kirjoituksesi saa tiedemaailman hyväksymishylkeen. Heitä on suomalaisissa julkaisuissa yleensä kaksi henkilöä. Vertaisarvioijat ovat oman alansa eksperttejä ja he arvostelevat anonyymisti käsikirjoituksesi.

Sama pätee toisin päin, eli vertaisarvioijat eivät tiedä kenen/keiden tekstiä he arvioivat. Mutta vertaisarviointijärjestelmä ei ole täydellinen, koska maailmalla on esimerkkejä mm. siitä, että feministisen tieteellisen julkaisun vertaisarvioinnista oli päässyt läpi feikkitutkimus, jonka suurin osa tekstistä oli peräisin Mein Kampfista uudelleenkirjoitettuna feministiseen agendaan. Joku voisi kysyä hyvän kysymyksen, että onko ongelma kyseisessä tieteen suuntauksessa, kun puhdas trolliartikkeli pääsee läpi. Loppupelissä se on tiedemaailman omalla vastuulla arvioida mikä julkaistu tieteellinen artikkeli on hyvä tutkimus ja mikä ei.

Mutta millaista artikkelinkirjoittaminen oikein on?

Voin valaista omasta kokemuksestani, koska minun ensimmäinen vertaisarvioitu tieteellinen artikkeli on päässyt vertaisarvioinnista läpi ja se on hyväksytty julkaistavaksi. Varnitsa-lehden julkaisuhetkellä kyseinen artikkelini on mahdollisesti täysin vapaasti luettavissa Kriminologia nimisessä tiedejulkaisussa. Lue sieltä, jos sinua kiinnostaa le-

gendaarisen Pekka Siitoimen seikkailut 1970-luvulla. Mutta asiaan. Ensimmäiseksi sinun on pohdittava mistä ihmeestä haluat kirjoittaa artikkelin. Ei kannata mennä mihinkään tuntemattomaan, vaan ota sellainen aihealue, johon haluat erikoistua ja/tai tiedät siitä paljon jo entuudestaan. Omalta osaltani artikkelini aihe perustui graduuni. Tämä on hyvin tyypillistä, että omasta gradusta tehdään ensimmäinen oma artikkeli, koska se on helpoin tapa tehdä ja harjoitella artikkelin tekemistä. Ohjaajanionkin antanutminullehyvänperiaatteentieteellisen maailman asioihin nimeltä MVP, eli Minimum Viable Product. Pähkinänkuoressa mene siitä mistä aita on matalin, kunhan et kaada koko aitaa samalla.

Luonnollisesti sinun pitää löytää joku julkaisu, joka suostuu ottamaan sinun artikkelisi vastaan. Tässä oma-aloitteisuus, verkostot ja ahkera googlailu ovat avainasemassa. Kun sopiva julkaisu on löydetty, sitten kannattaa tehdä mahdollisimman mediaseksikäs 200–300 sanan mittainen abstrakti, jossa kuvaat mitä tutkit ja miksi juuri SINUN artikkelisi kannattaa ottaa kyseiseen julkaisuun. Sinun artikkelisi ei tarvitse olla valmis, kunhan sinulla on pähkinänkuoressa tieto siitä mitä tutkit artikkelissasi. Minä itse hain artikkelillani julkaisuun, jonne haki muistini mukaan kaikkiaan kuusi artikkelia. Näistä kuudesta artikkelista vain neljä otettiin itse julkaisuun. Kyllähän se tuntuu oudolta, kun tietää, että juuri omaabstraktini syrjäytti toisen abstraktin, joka saattoi olla jopa professorin kirjoittama. Kilpailu on tieteessä kovaa ja moni hyvä artikkeli saattaa jäädä rannalle, koska aina ei ole yksinkertaisesti mahdollisuuksia ottaa kaikkia kirjoituksia mukaan. Ei pidä kuitenkaan lannistua, jos sinunkirjoituksesi ei päässyt tiettyynjulkaisuun,Voi olla mahdollista, että toinen julkaisu ottaa sen ilomielin vastaan. Tervetuloa akateemiseen maailmaan, joka muistuttaa pahimmillaan Game of Thronesia.

Tieteellinen artikkeli on noin kandin kokoinen, mutta lopullinen pituus määrittyy julkaisun ohjeiden mukaisesti. ”Mutta Marko, kandinhan voi tehdä kännissä viikonlopussa. Miksei artikkeliakin voi tehdä samoin?” Tässä on puolitotuus. Artikkelia tein kännissä Gambinan voimin niin kuin aikanaan tein kandia ja gradua kännissä. Näytä minulle ei-absolutisti tutkija, jokaei ole käyttänyt alkoholia artikkelia tehdessään, ja minä näytän sinulle Jari Sillanpään tyttöystävän. Mutta missään nimessä et saa tieteellistä artikkelia tehtyä viikonlopussa. Minulla meni varsinaisen artikkelin kirjoittamiseen

noin yksi työkuukausi. Ja tämä oli tilanteessa, jossa periaatteessa artikkelini tulokset olivat jo valmiita, kun artikkelini perustui graduuni. Mutta sitten korjauksiin meni aikaa pari työkuukautta lisää. Tämä on juuri se asia, mikä artikkelin tekemisessä on otettava huomioon. Sinä tulet muokkaamaan artikkeliasi niin moneen kertaan, että välttämättä se ei muistuta ollenkaan alkuperäistä 1.0 versiota. Minä itse kirjoitin kirjoitusprosessin aikana viisi eri versiota artikkelistani, joissa jouduin joka kerta muuttamaan/korjaamaanjoitakinisojaasioitajulkaisijan ja/tai vertaisarvioinnin perusteella.

Vanha vitsi vertaisarvioijista on, että Reviwer 1 tykkää käsikirjoituksestasi ja on sitä mieltä, että tämä on hyvää tutkimusta. Reviewer 2 taas on sitä mieltä, että käsikirjoituksen kirjoittaja on vähäälyinen ja hän ei selvästi kuulu yliopistoon. Ja kyllä, tiedän yhden tutkijan, joka oikeasti sai tuollaista palautetta. Kannattaa siis varautua kunnon tykittelyyn, joka muistuttaa hyvin vahvasti Jodelin likakaivoa. Suomessa tiedemaailma on yhtä sisäsiittoinen kuin Varnitsa, jonka vuoksi voit joissakin tilanteissa hyvin helposti arvata henkilön kirjoitustyylistä kuka on sinun vertaisarvioijasi. (Moi Reviewer 1 AKA Tommi Kotonen, kiitos rakentavasta palautteestasi artikkelini suhteen.) Arvioitsijat voivat antaa kolmenlaisia suosituksia julkaisulle. 1. Hyväksytään sellaisenaan. 2. Vaatii isoja/pieniä korjauksia 3. Hylätään kokonaan. Lähtökohtaisesti jokainen julkaisu vaatii jonkinlaisia korjauksia. Vain hyvin harva julkaisu hyväksytään ykköskierroksella. Julkaisujen hylkäämisiä tapahtuu harvemmin, mutta se ei ole tavatonta. Siinä tilanteessa on jostain syystä menty pahasti metsään ilman jarruja, jonka vuoksi artikkeli on heitettävä roskakoriin ja on aloitettava puhtaalta pöydältä.

Tärkein neuvoni artikkelini suhteen on, että tuo tutkimuksen johtopäätöksissä rohkeasti esille omat tulkintasi. Tutkijan ei ole tarkoitus olla Yes-man, jokaei uskallaollasanoa omianäkemyksiään, vaan menee valtavirran mukana. Tutkijan tarkoitus on haastaa tieteen nykykonsensusta ja viedä omalla panoksellaan tiedettä eteenpäin. Kyllähän se varmasti nuorta tutkijaa kuumottaa, kun joutuu omista

tulkinnoistaan vääntämään kättä dosentin tasoisen tutkijan kanssa. Tietynlainen röyhkeys tiedemaailmassa on kuitenkin tärkeää, koska olet käyttänyt paljon aikaa tutkimiseen ja artikkelin tekemiseen. Sinun pitäisi kuitenkin tutkijana seistä ylpeänä oman tekstisi rinnalla. Mutta tietysti sinun väitteilläsi pitää olla tieteellistä uskottavuutta. Professorin tasoiset ihmiset kuitenkin lukevat sinun artikkeliasi läpi, koska tiedekentässä tutkijat yrittävät koko ajan pysyä kärryillä mitä uusia tutkimuksia on tullut omasta alasta. Jos artikkelisi on enemmänkin huvittavaa iltalukemista kuin vakavasti otettavaa tieteellistä tekstiä, voit pahimmassa tapauksessa kokea saman kohtalon kuin Teemu Keskisarja Pasi Tuunaisen työhuoneen seinällä.

Loppujen lopuksi artikkelin tekeminen on tärkeä taito, jotavoi harjoitellavain itsekäytännössä. Väitöskirjani on monografia, mutta on ihan hyvä kirjoittaa artikkeleita aina silloin tällöin, koska artikkeleilla ja monografioilla on oma paikkansa tiedemaailmassa. Kun oma artikkeli on saatu julkaistua, on hyvä kysyä itseltään, että onko oma artikkelini maailman paras artikkeli? No ei vitussa ole. Mutta seonläpäissyt vertaisarvioinninjanyt seontieteellisen maailman arvioitavissa, että kuinka merkityksellisenä tieteellisenä julkaisuna artikkeliasi voi pitää. Hyvin todennäköisesti artikkelisi hukkuu monien muiden tieteellisten julkaisujen joukkoon, johon viitataan muissa tutkimuksissa aina silloin tällöin. Sama pätee omaan artikkeliini. Mutta mitä minulle jäi käteen tästä artikkelista, kun sain sen nyt valmiiksi? Vastaus on, että Itä-Suomen yliopisto saa valtiolta JUFO 1 tasoisesta artikkelistani 4 716 euroa. Se ei mitenkään riitä yhteen professorin kuukausipalkkaan. Minä taas sain palkaksi kunnon krapulan.

P.S: Muistat varmaan aikaisemman maisterisetämiehenkolumnin,jossakäsittelinapurahojenhakemista. Tilanne on nyt se, että apurahabingossa sain jackpotin ja olen parhaillaan apurahatutkijana, joka saa aikuisten oikeasti rahaa omasta työstään. Jos tämä setämies voi saada väitöskirjalleen rahoitusta, kyllä myös sinulla arvon lukija on mahdollisuus pärjätä apurahabingossa.

Marko Piipponen, Varnitsan oma apurahatutkija

Pokémon seikkailu

Kun luette tätä, Ash Ketchumin seikkailut ovat päättyneet ja sarjan soihtu on siirretty uudelle päähahmolle, joka aloittaa oman seikkailunsa Paldea-alueella! Ashilla on 11 seikkailua, jotka yritän tiivistää mahdollisimman lyhyesti samalla, kun lasketaan Pokemonien määriä.

Pokemon animaatio alkoi Japanissa 1.huhtikuuta vuonna 1997. Olen lapsesta asti seurannut sarjaa ja Ashin matkaa, vaikka Suomen televisiosta ei ole voinut koko matkaa seurata. Suomi jätti 2.kauden kokonaan julkaisematta ja 3, 4, 5 ja 6.kaudesta vain osa julkaistiin. Elokuvistakin 8 ja 9 jätettiin ja hypättiin suoraan elokuvaan 10. Darkrai nousee. Tosin sarjassa on banned jaksoja, joita ei ole voinut näyttää syystä tai toisesta joko olenkaan tai vain tietyissä maissa.

Kunnes opin netin kautta katsomaan jaksoja, pystyin ottamaan sarjaa kiinni ja löytämään vastauksia ja selityksiä, joita Suomi on jättänyt sarjan suomalaisille faneille. Netistä katsomalla myös pystyi tarkistamaan ja katsomaan uudestaan jaksot, jotka jäivät lapsena heikosti katsotuiksi tai jäivät vain muistin varaan. Nopeasti sarjan otti kiinni. Sinnoh matkasta asti olen katsonut Pokemon jaksoja ennakkoon japaniksi, vaikka ei siitä mitään ymmärtänyt, mutta se on pieni haitta, kun näkee, mitä tapahtuu.

Seikkailun alku

Ash Ketchum aloittaa matkansa 10-vuotiaana, jolloinhän sai ensimmäisen Pokemoninsa Professori Oakilta. Valitettavasti hän nukkuu pommiin ja myöhästyy Pokemonien jaosta. Hän olisi aloittanut Squirtlella, mutta ainoa jäljellä oleva Pokemon oli sähköhiiri Pikachu. Alussa he eivät näytä tulevan toimeen, mutta pian he löytävät yhteyden, kun joutuvat kohtaamaan vihaisen Spearow parven. Tämä oli kaikki seikkailut ja koko sarja sai alku.

1.

Ensimmäisellä seikkailulla Ash ja Pikachu kiersivät Kanton saleja osallistuakseen Indigo liigaan. Matkalla he ystävystyivät Mistyn ja Brockin kanssa, joiden kanssa he matkustivat Kanto ja Johto alueella. Myös he kohtasivat Rakettiryhmän Jessie, James & Meowth Viridian Cityn Pokemon Centerissä, josta lähtien he ovat seuranneet Ashia ja Pikachua aina viimeiseen seikkailuun asti.

Kierrellessä Kanton aluetta Ash pyydysti Viridian Forestissa ensimmäisen Pokemoninsa Caterpien. Sitten hän pyydysti Pidgeotton. Caterpie kehittyi Metapodiksi ja sitten Butterfreeksi. Pikachun, Pidgeotton ja Butterfreen kanssa Ash kohtasi ensin Brockin Pewter Cityn salilla ja sitten Mistyn Cerulean Cityn salilla. Näiden jälkeen hän pyydysti Bulbasaurin,Charmanderin,SquirtlenjaKrabbyn,joistaKrabby siirtyi Professori Oakin luo seitsemäntenä Pokemonina. Sitten Ash ja Pikachu voittivat Vermilion Cityn Thunder badgen, jonka jälkeen Ash vaihtoi Butterfreen hetkellisesti Raticateen, mutta vaihtoi takaisin. Kuitenkin Ash vapautti Butterfreen myöhemmin. Sen jälkeen Ashin oli saatava Saffron Cityn Marsh badgen, jonka hän sai antamalla Haunterin salipäällikölle. Sitten Ash nappasi Primeapen, sai Celadon Cityn Rainbow badgen, jonka Primeape jäi treenaamaan P1mestariksi. Mutta pian Ash nappasi Mukin, jonka hän joutui lähettämään Oakille, kun Mukin liejun haju oli niin voimakas. Seuraavaksi Ash voitti Soul badgen Fuchsia Cityn salilta, pyydysti 30 Taurosta Safari Zonesta ja jonkin ajan kuluttua Ashin Charmander kehittyi ensin Charmeleoniksi ja

pian Charizardiksi. (Safari Zone jakso bannattiin, mutta jakso on olemassa ja katsottavissa netissä.) Charizardin voimalla Ash voitti Volcano badgen Cinnabarin Islandilta, jonka jälkeen Ash voitti muiden Pokemoniensa kanssa Earth badgen Viridian Cityn (Rakettiryhmän)salilta, joka oli viimeinen ja 8.merkki. Indigo liigassa Ash sijoittui 16 parhaan joukkoon, mutta liigassa kilpaillessaan hän sai ensimmäisen liiga kokemuksensa ja Krabbysta kehittyi Kingler aivan ensimmäisessä liiga ottelussa. Ashilla on aina ollut aloittelijan tuuria mukana! Tällä ensimmäisellä seikkailulla Ash pyydysti 40Pokemonia,joista jäi 37, joista 30 oli Tauroksia. Erilaisia Pokemoneja oli kuitenkin 11, jos Taurokset lasketaan yhdeksi. Niistä jäi 8.

Ashin ja Pikachun toinen seikkailu kohdistui Orange saaristoon, joka suomalaisille on tuttu vain Pokemon 2 elokuvasta: Yhden voimalla. Ennen matkan alkua Ashin Pidgeotto kehittyi Pidgeotiksi, jonka jälkeen se oli vapautettava suojelemaan Pidgey ja Pidgeotto parvea. Matkan tarkoitus oli käydä noutamassa mysteerinen GS-pallo Professori Ivylta Oakille yhdessä Mistyn ja Brockin kanssa. Mutta päästyään kohteeseensa Brock päättää jäädä auttamaan Professori Ivya, joten Ash ja Misty lähtivät paluumatkalle keskenään. Palatessaan ilmalaiva, jolla heidän oli tarkoitus palata, tekee pakkolaskun toiselle saarelle. Pian Ash ja Misty tapaavat uuden matkakumppaninsa ja tulevan Professori Oakin avustajan Traceyn. Samalla Ash pyydystää Laprasin ja osallistuu Orange liigaan. Matkatessaan Laprasin selässä saarelta toiselle Ash pyydysti Snorlaxin, sai Charizardin puolellensa ja voitti neljä salimerkkiä, joilla hän pääsi Orange liigaan. Orange liigassa Ash otteli mestari Drakea vastaan, mikä oli Ashin ensimmäinen 6 vs. 6 ottelu. Ash ja hänen Pokemon tiiminsä voittivat Draken Pokemon tiimin

Indigo league

2. Orange Islands

jopa sen vahvimman Pokemonin Dragoniten. Voitettuaan Orange liigan Ash vapautti Laprasin takaisin laumaansa, mutta myöhemmin he tapasivat taas Johtossa ja viimeisellä matkalla. Tämän jälkeen Ash palasi Pallet Towniin, antoi GS-pallon Oakille ja kohtasi kilpakumppaninsa Garyn ottelussa. Ash ja Pikachu hävisivät Garylle ja Eeveelle, jonka jälkeen kumpikin aloitti seuraavan oman seikkailunsa kohti Johto liigaa. Orange Islandin saldo oli kaksi uutta pyydystystä Lapras jaSnorlax jakaksivapautusta Pidgeotja Lapras, joten saldo oli 8 erilaista Pokemonia.

3. Johto

Kolmannen seikkailun Ash ja Pikachu aloittivat Mistyn ja takaisin tulleen Brockin kanssa. Yhdessä he saapuivat ensin New Bark Towniin, jossa he ensin tapasivat Professori Elmin, jonka tehtävä on antaa aloituspokemonit uusille kouluttajille, sitten Ash rekisteröityi Johto liigaan. Matkan alussa Ashillä oli mukanaan 4 Pokemonia, jotka olivat Pikachu, Bulbasaur, Squirtle ja Charizard. Pian hän pyydysti Heracrossin,jokaonAshinensimmäinen pyydysJohtoalueelta, ja Chikoritan, joka on yksi Johto alueen aloituspokemoneista. Ennen seuraavaa pyydystä Ash voitti ensimmäisen Johto salimerkkinsä Violet Cityn salilta ja jätti Charizardin vahvistumaan Charicific Valleyyn. Tämän jälkeen Ash pyydysti Cyndaquilin, joka myös on Johto alueen aloituspokemoneja. Cyndaquilin tulivoiman avulla Ash voitti toisen salimerkin Azalea Townin salilta. Seuraavaksi Ash pyydysti Totodilen, kolmannen Johto alueen aloituspokemoneista ja Shiny Noctowlin, mutta ennen niitä Ash lähetti Heracrossin Professori Oakille ja antoi Squirtlen palata takaisin jengiinsä palomiestehtäviin. Vielä Ashillä oli Bulbasaur, joka sai tärkeän tehtävän auttaa pitämään järjestystä Professori Oakin laboratoriossa, mutta tämä tapahtui vasta 6 Johto salimerkin jälkeen. Sitä ennen Ash pyydysti Beedrillin ötökän nappaus kilpailussa ja Seakingin Seaking nappaus kilpailussa. Beedrillin Ash antoi ystävälle Caseylle ja Seaking piti sääntöjen mukaisesti palauttaa kisan jälkeen. Pyydystämisen lisäksi Chikorita kehittyi Bayleefiksi. Bulbasaurin lähdön jälkeen Ash sai Pokemon munasta Phanpyn, joka oli 6 Johto Pokemonia. Ash sai kyllä tehtäväkseen saattaa Larvitar kotiin Mt.Silverille. Vaikka Larvitar ei koskaan ollut virallisesti Ashin Pokemon, se on kuitenkin listalla. Johto liigassa Ash selvisi 8 parhaan joukkoon. Liigassa Ash kohtasi Harrisonin, joka oli kouluttaja Hoennin alueelta ja jolla oli Blaziken, jota ei nähdä muualla kuin Hoennissa. Johto matkan jälkeen Ash, Misty ja Brock lähtivät eri teille, mutta he tapasivat vielä uudestaan, eli tämä ero ei ollut hyvästi, vaan näkemiin. Johto matkan jälkeen Ashillä oli 14 erilaista Pokemonia.

Neljäs seikkailu kohdistui Hoenniin, jonne Ash ja Pikachu lähtivät keskenään, jättäen muut Pokemonit kotiin, tarkoituksena oli käyttää vain Hoennista napattuja Pokemoneja. Hoenniin saavuttuaan he tapasivat ensin aloittelevan kouluttajan Mayn ja hänen pikkuveljensä Maxin. Seuraavaksi Brock palasi ja liittyi joukkoon, samalla Ash pyydysti Taillown ensimmäisen Pokemoninsa Hoennista. Sitten Ash pyydysti Treeckon, joka on yksi Hoennin aloituspokemoneista, Corphishin, Torkoalin ja viimeisenä Snoruntin. Näistä kehittyivät Treecko Grovyleksi, Taillow Swellowiksi ja Snorunt Glalieksi. Pikachun, Grovylen, Swellown, Corphishin, Torkoalin ja Glalien kanssa Ash keräsi Hoennin salimerkit ja kilpaili Hoennin liigassa 8 parhaan joukkoon. Hoennin matkalta Ash pyydysti 5 Pokemonia, mutta sen lisäksi Pikachu oppi Iron Tailin, joka on jäänyt jäänteeksi Hoennin seikkailusta. Ennen Hoennia Pikachun liikkeet olivat Quick Attack, Agility, Thunder & Thunderbolt. Hoennin jälkeen Agility korvattiin Iron Taililla. Ennen Hoennia Pikachulla ei ollut mahdollisuuksia kivipokemoneja vastaan, mutta Iron Tail muutti tämän. Hoennin jälkeen Ashin saldo oli 19 erilaista Pokemonia.

5. Battle Frontier

Viidennelle seikkailulle Ash jatkoi viiden Pokemonin Pikachun, Grovylen, Swellown, Corphishin ja Phanpyn kanssa. Tällä seikkailulla Ashin saldo kasvoi vain yhdellä Aipomilla. Pyydystämisen sijasta Pikachu oppi Volt Tacklen, Phanpy kehittyi Donphaniksi ja Grovyle Sceptileksi. Battle Frontierin jälkeen Ash ja Pikachu suuntasivat kuudenteen seikkailuun Sinnoh alueelle, jonne heitä seurasi Aipom.

6. Sinnoh

Sinnoh alueella Ash matkusti Dawnin ja Brockin kanssa. Sinnohsta Ash sai 6 Pokemonia lisää. Hän pyydysti Starlyn, Turtwigin, Chimcharin, Gligarin ja Giblen ja vaihtoi Aipomin Dawnin Buizeliin. Näistä kehittyivät Starly, Turtwig, Chimchar ja Gligar. Matkan jälkeen saldo oli 25 erilaista Pokemonia.Sinnoholimatka,jokaolipääte seikkailuille,jonka lopussa Ash ei aloittanut heti uutta matkaa, eikä Brock tai Misty jatkaneet hänen kanssaan, ennen kuin viimeisellä taas.

Seikkailun päättyminen

Sinnohin jälkeen Ash ja Pikachu matkustivat Unovassa, Kalosissa ja Alolalla, ennen kuin matkusti Gon kanssa kaikille jo olemassa olleille alueille jopa Galar alueelle. Nyt seikkailut ovat tulleet päätökseen, jonka Ash ja Pikachu vievät yhdessä Mistyn ja Brockin kanssa kunnialla loppuun ensimmäisten matkakumppaniensa kanssa. Tämän jälkeen on meidän ja uuden sukupolven vuoro luoda omat Pokemon seikkailut.

Alfons

4. Hoenn

Mietteitä kestävämmin ja kauniimmin rakennetusta kaupungista, osa 2

Elämme murroskautta, jossa alkuun tyyneltä näyttävän pinnan alla kumisevat erilaiset tahdistushäiriöt. Nämä häiriöt näyttävät tykyttävän erityisesti talouden, kulttuurin ja politiikan tienoilla. Tavallisen tallaajan vinkkelistä nähtynä muutosten vyöry on pyyhkäisemässä ylitse niin nopeasti ja voimallisesti, että vähemmästäkin menee pää pyörälle. Erityisen hämmentävää on se, että kaikilla muutoksilla on HIRVITTÄVÄ kiire. Ilmastonmuutos ja luontokato eivät jää odottamaan, alammeko toimia kymmenen vuoden päästä ja jätämmekö koko leikin sikseen. Mustavalkoisten silmälappujen kapeasta rakosesta katsottuna maailmanmeno voi näyttää miellyttävän yksinkertaiselta, mutta pelastusta tosiasioiden kieltäminen tuskin antaa. Ympäristökysymyksien osalta kaupungit ja niiden muutokset ovat jääneet julkisessa keskustelussa pitkälti paitsioon. Aihe tuntunee monista hankalalta ja jopa vaaralliselta, mutta on vain uskottava V-lehden tarjoamiin protesti- ja vaikuttamismahdollisuuksiin…

Niinpä löydän itseni jälleen paasaamassa rakentamisen onttoudesta ja käyttämättömistä mahdollisuuksista. Rakennustekniikan 60 vuotta kestäneen rappeutumisen pääsyyllinen on vaihtoehdoton suurelementtitekniikkaan sitoutuminen. Kritiikistä huolimatta ruma ja luontoa turmeleva rakentaminen porskuttaa eteenpäin. Suurelementtitekniikka sopii eittämättä suuriin, selkeisiin ja hallimaisiin ratkaisuihin, muttei pienipiirteiseen rakentamiseen. Elementtien käytössä ei kuitenkaan neuvotella, sillä onhan teollisuuteen sijoitetut pääomat kuoletettava. Näyttää pahasti siltä, että rakentaminen ja sen suunnittelu on päätynyt järjenvastaisen ja vaikutuksiltaan tuhoisan talousmallin panttivangiksi. Tuleekin mieleeni, että toinen tuhoisa ilmiö rakennusalalla on ollut jatkuva pääomien keskittyminen yhä harvempien käsiin. Muutamat suuret toimijatalkavatyksinvaltaisestiohjaillasuuriaelementtivirtoja, eikä kuluttajien auta kuin tyytyä siihen. Tilannetta ei ainakaan helpota portinvartijoina toimivien suomalaisten virkamiesten vain vaivoin verhottu taipumus korruptioon. Muutoksen mahdollistavat ainoastaan mittavat rakennemuutokset, jotka tulevat rytinällä vastaan ennemmin tai myöhemmin.

Ympäristöä ja ekologisuutta ajatellen Corbusierilaisuutta julistava, modernistinen arkkitehtuuriperinne ei kestä päivänvaloa. Se kuuluu erottamattomana osana maapallon resursseja ylikuluttavaan yhteiskuntaan, jossa autot ovat olleet vuosikymmenetkaupunkisuunnittelunkeskiössä.Tutkimukset ovat osoittaneet, että betonin tärkeimmän raaka-aineen, eli sementin valmistus aiheuttaa valtavan kulutuksensa vuoksi jopa 5–10 % kaikista maailman hiilidioksidipäästöistä. En kuitenkaan näe betonia kynnyskysymyksenä, jos sitä pystytään valmistamaan ilman sementtiä ja käyttämään runkona monipuolisemmin kuin nyt, sekä jopa kierrättämään. Ruman rakentamisen on sanottu alkaneenbetonista,muttaainakinroomalaiset onnistuivat rakentamaan ajan hammasta kestäviä monumentteja betonista. Ajatelkaapa hetki Rooman Pantheonia. Massiivipuurakenteita voi hyödyntää monin tavoin, jolloin niistä on mahdollista luoda ympäristönsä sopivia ja ulkoisesti miellyttäviä kokonaisuuksia, jotka samalla sitovat hiiltä. Todettakoon nyt, ettei puurakennuksen tarvitsisi mukailla betonilaatikon muotokieltä Arkkitehtien ja kaavoittajien pakkomielteistä huolimatta. Varjopuolena puurakentamisessa on suuressa mitassa metsiin kohdistuva hakkuupaine, jolloin materiaalien

toimivuuteen ja ympäristökuormitukseen on kiinnitettävä entistä tarkempaa huomiota. Rakentamisessa voisi aivan hyvin halpuutettujen ja kosteusvaurioille alttiiden materiaalivalintojen, ja vikaherkkien ilmastointijärjestelmien sijaan rakentaa 1800-luvun malleja nykyaikaan päivitettyinä mukaillen massiivisia tiiliseiniä, korkeita huoneita ja ikkunoita, joiden kautta ilmanvaihto tapahtuu luonnollisesti. Kiertotalouden oppien mukaisesti myös materiaalien kierrätysmahdollisuudet paranisivat. Julkisessa rakentamisessa tulisi lisätä radikaalisti käsityön osuutta ja samalla ylläpitää arvokkaita käsillä tekemisen taitoja. Tällöin syntyisi kipeästi kaivattuja työpaikkoja ja kaupunkien asukkaiden tyytyväisyys ja yhteisöllisyys kohenisivat alueellisen persoonallisuuden rikastuessa. Alan koulutuksen vahvistaminen ja suunnittelun mahdollisuuksien laajentaminenavaisivat ovet kokonaan uudenlaiselle kaupunkiympäristölle, joka käyttää hyväkseen menneestä poimittuja parhaita oppeja, mutta joka uskaltaa kokeilla myös uusia ratkaisuja.

kaupunkilaisilta on aidosti kysytty, millaisessa rakennetussa ympäristössä he haluavat asua? Milloin virkamiehet eivät olisi antaneet palttua kaupunkilaisten toiveille, kun politiikan ja talouden intressit ovat painollaan kallistaneet vaakakuppia alas? Missä on demokratia? Siinä riittää ajattelemisen aihetta. Joka tapauksessa, kaupunkisuunnittelun typistäminen pelkäksi kaavoittamiseksi nujertaa tehokkaasti moninaisuuden, joka luo pohjan kiinnostaville ympäristöille. Merkittävä osa kaupunkien hengestä ja viehätyksestä perustuu arvaamattomuuteen ja keskeneräisyyteen, seikkailunhengen kohotukseen ja inhimillisyyttä välittävään rosoisuuteen.

Suunnittelubyrokraattinen asenne, johon ominaisesti kuuluvat normit, määräykset ja ohjeet Mielestäni ihanteellisen kaupungin ei tulisi olla kaavoittajien ja autocad-suunnittelijoiden kiirehditty, standardeilla tapettu steriili häkki, vaan kaupungin asukkaiden inhimillisistä tarpeista ja kauneuskäsityksistä voimansa saava kokonaisuus. Milloin

Elävä kaupunki on myös vihreä kaupunki (enkä nyt tarkoita sitä puoluetta). Viihtyisässä kaupungissa on rauhallisia puistoja, luonnontilassa olevaa ympäristöä biodiversiteetin tukemiseksi ja metsäisiä paikkoja. Suomalaiset ovat väitetysti metsäläisiä, joten asukaamme metsäkaupungeissa! JoensuussaPielisjoki,metsätjajärvetovatvoimakkaita luonnonelementtejä, jotka tuovat loputtomasti aiheita ja kehykset ihmisen rakennettuun luomistyöhön. Vaikka kaupunki itsessään ei olekaan elävä organismi, muistuttaa se kuitenkin siinä mielessä luonnon toimintaa, että moninaisuus on kummankin elinvoimaisuuden edellytys. Rakentamisen ja kaupunkiympäristön suunnittelussa voimistuva ekologinen ajattelu voisi parhaimmillaan tarkoittaa ihmisen väkivaltaisen luontosuhteen päättymistä ja henkistä, sekä aineellista vapautumista yltiörationaalisesta, funktiota ylitse muiden painottavasta asenteesta. Inhimillisyys, luovuus ja kestävyys asettuvat pitkällä tähtäimellä graniitinlujaksi kivetykseksi tiellä kohti kauniimpaa kaupunkisuunnittelua. Otso

Pitkänen

Lähteet:

Nyman, Kaj 2008. Arkkitehtuurin kadotettu kieli. Multikustannus Oy.

Vartola, Anni 2007. Kuolkoon suomalainen arkkitehtuuri. Arkkitehtien kirjoituksia arkkitehtuurista 1960–2000. Otava, Keuruu.

Penttilä, Timo 2013. Oikeat ja väärät arkkitehdit. 2000 vuotta arkkitehtuuriteoriaa. Gaudeamus, Tallinna.

1.Mikä on Muumien purjeveneen nimi?

a) Merenhuiske

b) Merenkuiske

c) Seikkailu

2. Missä kirjassa Muumipeikko seikkailee äitinsä kanssa?

a) Muumi ja suuri tuhotulva

b) Muumipeikko ja pyrstötähti

c) Muumipapan urotyöt

3. Missä seikkailet Pokemon Emeraldissa?

a) Johdossa

b) Hoennissa

c) Kalosissa

4. Mistä kaupungista aloitat seikkailusi, kun pelaat Pokemon Black 2?

a) Nuvema townista

b) Floccesy townista

c) Aspertia Citystä

1. Millä alueella seikkailet Pokemon maailmassa, jos olet eksynyt Lyra Forestiin?

a) Fiore

b) Sinnoh

c) Hoenn

6. Mikä Nalle Puh ystävää etsimässäelokuvan nimi on englanniksi?

a) The Tigger Movie

b) Pooh’s GrandAdventure: The Search for Christopher Robin

c) Piglet’s Big Movie

7. Minkä Maa aikojen alussaelokuvan lisänimi on The Great Valley Adventure?

a) Maa aikojen alussa II

b) Maa aikojen alussa III

c) Maa aikojen alussa IV

8. MikäAlbert Barillen Olipa kerransarjoista kertoo pääasiassa seikkailuista?

a) Olipa kerranAmerikka

b) Olipa kerran keksijät

c) Olipa kerran löytöretket

9. Kuka eurooppalainen löytöretkeilijä purjehti ensimmäisenä maailman ympäri?

a) Kristoffer Kolumbus

b) Fernao de Magalhaes

c) Juan Sebastian Elcano

10. Missä kirjassa seikkailee päähenkilö nimeltä Phileas Fogg?

a) Maailman ympäri 80 päivässä

b) Matka maan keskipisteeseen

c) Sukelluslaivalla maapallon ympäri

c), a), b), c), a), b), a), c), c), a)

Alfons

Kuinkaksimarjaa

Eino Laurinkoski 4.vsk Riku Rantala, toimittaja

Risto Kauppinen, 5.vsk

Buzz Lightyear, animaatiohahmo

Tekstiviesti- ja juorupalsta

Nyt P**kele loppuu se kahvivuorolla norkoilu! Menisitte vaikka kirjastoon liimaa haistelemaan. -

Tontu tomera

Nokko energiajuomia liikaa metrialla...juokaa teinit megistä.

Ennen oli paremmin, kun tekstiviestitkin oli huonon maun rajoissa.

T. Yks ikivanha

Fuksit ovat täysin pilalla. Ennen kaikki oli paremmin. Minun aikaan ei haalareita pidetty ennenaikaisesti yllä, vaan se fuksikaste otettiin ensin vikisemättä vastaan ennen haalarien pitämistä.

Eipä tarvita erikseen vatsahuuhtelua

Carelian miestenvessassa käydessään! Kaatopaikkako siellä toimii?

"Puheesi on minulle kuin Rovaniemen mongerrusta"

Kauhistus, miten suolaisiksi perunat ovat muuttuneet! Kyllä on vanhoja kunnon kumiperunoita ikävä, niitä saattoi käyttää vaikka pingispalloina. -Gastronomi

5. vuosikurssista povattiin fukseina voittamatonta vuosikurssia liikuntatapahtumiin. Tähän mennessä ei olla oikein mitään voitettu, joten ollaan kai nykyisin vain entisiä lupauksia.

”Pitäskö vaan pöllii 40 lavaa Papinkadun ässäst Hol-semmaa varten?”

-Ilmari 3.vsk, Tapsa

”Hyvää hyvyyttä täällä yrittää onnitella naisia, mut ei sitte.”

- Leksa 4vsk

”Mä en osaa ees lukea” -Leo 4.vsk

”Miks kaikkien ötököiden pitää olla tommosia?”

- Saara 5.vsk

”Tiede ei ole, mutta Vodka on absoluuttista”

-Eino 4.vsk

”Maisterikurssit on sitä et menet kuuntelemaan Arton tai Nevalan höpinöitä”

-Johannes 4.vsk

”Aaron haista mua! En varmaa haise perseelle!”

-Ville, fuksi

”vittu ois kyllä huutista raahata keskelle metriaa joku peuran ruumis ja alkaa vetelee raakana sitä lihaa ja tehä jotai shamaanitansseja”

-Akseli, fuksi, sihteeri

”Jos Varnitsa menee ikinä opintomatkalle Irlantiin, ongelmat alkaa uudestaan”

- Marko, tohtoriopiskelija

”Kyllä näin naisten päivänä naiset saa sit puuhailla kaikkea”

– Erich, 2.vsk, PT