Nikotiiniklubin päiväkirjat

Eräänä synkkänä ja myrskyisenä päivänä syksyllä 2022 oli Nikotiiniklubi,elimeidän vuosikurssimmeisomman jätkäporukan Ruotsin ja Viron risteilyihin keskittynyt alajaosto, tajunnut, että vuosihan lähestyi taas, huimaa vauhtia kohti loppuaan, eikä tänäkään vuonna meistä kukaan (Tyyne Puustinen,Milfhunter, Andy & Ykä) ollut vielä kuollut maksakirroosiin tai johonkin muuhun alkoholismin aiheuttamaan harmilliseen sivuvaikutukseen.Tästävoimaantuneenapäätimmeyhteistuuminvarata perinteisen jouluristeilyn, tällä kertaa risteilyn kohteena olisi Tukholma ja reissun kesto olisi kaksi yötä ja teemana Hylkeen metsästys.

Saavuttuamme lähtöpäivänä Helsinkiin aloitimme reissumme piipahtamalla Kampin kupeessa sijaitsevassa Pub Ikkunassa. Tämä Helsingin hienoimpiin drinkkibaareihin lukeutuva yläluokan kuppila oli vuosien varrella muodostunut porukkamme kantapaikaksi. Isoa plussaa Pub Ikkunalle voi antaa varsinkin tunnelmasta, estetiikasta ja jokapäiväisestä happy hourista klo 11–15 välillä. Nautittuamme muutamat janojuomat, vei matkamme kohti satamaa, eikä tällä kertaa tarvinnut tehdä kuin kaksi välipysäkkiä, yksi mäkkäriin ja toinen k-markettiin, sillä jano iski taas yllättäen rankan kävelyreissun johdosta. Huomautuksena, että mäkkärissä haisi koiran paska tai Helsinki, hankala erottaa näitä kahta toisistaan.

Mutta sitten itse asiaan. Laivalle päästyämme tiemme vei heti hyttiin, jossa joimme K-Marketin antimia, sillä jano oli päässyt yltymään jo melkoiseksi, johtuikosittenseurasta,vaimistä?VanhaystävämmeHarri Hylje tuli myös vastaan. Tämän jälkeen muutamat juomat nauttineena suuntasimme Sea pubiin, sillä ohjelmassaolisattumoisinjääpallonEM-kisojenfinaalit.Vai oliko sittenkin jalkapallon MM-kisat? Ei voi enää muistaa, mutta finaalissa pelasivat kuitenkin Ranska ja Paraguay, se on aivan varmaa. Peliitsessään olierittäin viihdyttävä, ehkä jopa kaikkien aikojen viihdyttävin finaali, vaikka kaikista kovimmat oman elämänsä futistietäjät olivat myös eksyneet peliä katsomaan ja mölyämisellään yrittivät hukuttaa pelin selostuksen alleen. Pelin lopputulemana oli se, että Andy vuodatti ranskisfanina vuolaitasuomalaisenmiehen kyyneleitäjasilloinhanon tosi kyseessä, kun iso mies itkee! Kauhistuksekseen iloinen seurue huomasi pelin jälkeen palattuaan hyttiin, että tämä rauhan tyyssija ja ikuisen krapulan luolan lattia lainehti (toivottavasti) vedestä. Kukaan ei osannut sanoa, mistä tämä mystinen vesivana oikein johti ja arvailu kohdistui esimerkiksi suloisen tax-freen suomien virvokkeiden jäähdytystä varten hankittuun jääpalapussiin, mutta sekään ei ollut tämän teorian kannalla. Jos tämä olisi tapahtunut vaikkapa aamuyöstä, olisimme varmasti voineet syyttää jonkun tehneen vesivahingon ensiksi housuilleen, sitten sen levitessälattialle. Kuitenkin olimme vasta alkuiltaa viettämässä, joten tämäkin vaihtoehto tuli sulkea pois. Kuivasimme lattian, nauroimme ja kosteusarvot alkoivat kohoamaan enemmänkin kurkuissamme, kuin lattialla. Loppuilta meni tutulla kaavalla: juotiin > syötiin >juotiin > nukuttiin >sammuttiin. Ja koko ajan laiva keinui aivan julmetusti, vähän samoin kuin vaikkapa hurmioitunut yleisö Frederikin tai Tauskin keikalla!

Aamupäivä alkoi raikkaissa merkeissä, eikä kenenkään osalle ollut sattunut öisiä liskodiskoja. Aamupäivän ja päivän suunnitelma oli seuraavanlainen: janojuomaa reppuun > Tukholmaan käppäilemään ja pyörimään > takaisin laivaan. Laivasta poistuttaessa oli vastassa tuttu kilometrien mittainen satamakompleksihökkelikulkutunneli, joka toi raikkautta jätkien yleisoloon. Tukholmassa oli tarkoitus käydä museoissa ihmettelemässä, mutta eipä ne sitten olleetkaan auki näin maanantaisin. Jos jotain hyvää piti tästä keksiä, niin ainakin säästyi rahat ja Penasolin sangria piti mielen virkeänä. Kaupungissa tuli myös käytyä pakollisella nikotiinituotteiden täydentämiskäynnillä Kungstobakissa, minkä lisäksi jalat veivät vanhaan kaupunkiin joulumarkkinoille ja ostoskeskukseen shoppailemaan, josta Tyynellä tarttui mukaan uudet monot (miesraasu oli saanut epäsensitiivistä palautetta entisten kenkiensä vedenpitävyydestä ja yleisestä kunnosta, vaikka vanhojen jalkineiden käyttämisessä ratkeamispisteeseen saakka oli kyse vain ilmastoteosta ja resurssien säästämisestä).

Tukholmasta vielä lisähuomiona sataman lähikaupan hyvät lihapullat ja julkisten vessojen tilavuus (todistetusti neljä henkeä mahtuu samaan aikaan)!

Yhteisten vessareissujen, Penasol-lihapullaöverien ja menestyneiden museoreissujen jälkeen suuntana oli laiva sekä laivan kylpyläosasto. Tuhansien vehkeidenuikkareihinpukeutuneenanikotiiniklubivahvisti paikkansa kylpylän poreammeessa kylmien janojuomien kera. Tämä iloinen ja rehellinen seurue ei missään tapauksessa käynyt legendaarisessa pukukoppibaarissa nauttimassa Tax-freen hedelmiä, vaan suuntasi katseensa rehelliseen Spa –osaston yhteydessä toimineeseen anniskeluravintolaan. Tästä mainittakoon, että kyseisessä anniskeluoikeuksilla varustetusta virkistysosastosta sai vaihdettua rahaa alkoholipitoisiin virvokkeisiin. Lapsiperheiden kauhistuneet katseet sekä erityisen töykeän asiakaspalvelijan toimet kruunasivat kylpyläreissun kokemuksen. Noh, ainakin sai juoda.

Nuoretjavirkeätklubilaisetsuunnistivatkylpyjen raikkaana tämän jälkeen janosuin hytin uumeniin kuuntelemaan kohtalaisen kyseenalaisia musiikkikipaleita, joista ainakin osa näyttelyn kera päätyi videomateriaaliksi vuotamaan klubin sisäpiiristä julkisuuteen. Nimeltä mainitsemattoman henkilön (Andy) kohuskandaali päätyijälleenristeilynjäljiltäSeiskanuutisotsikoihin. Andy kommentoi skandaaliin: “Se ei kuulu kellekään ennen kuin me skulataan”. Kiitos Andy.

Hyttiskandaalien jälkeen illan kruunasi laivan kannen seikkailujen kautta huikea ABBA-show. Show tarjosi virkistyneille klubilaisille uskomattoman spektaakkelinjamuistutti pojillemiltätodellinenlaulaminen kuulostaa. Tästä esityksestä, sekä nuuskan, tuon ruotsa- laisten mustan nikotiinipitoisen kullan avulla rohkaistuneina pojat päättivät lähteä valloittamaan kuuluisan New York yökerhon karaokea. Karaokesta on todettavissa, että ABBA-show'n opeista ei ollut enää jäljellä edes haurasta muistoa, kun jokainen klubilainen kävi koittamassa yleisön sydänten valloittamista omintakeisilla laulutyyleillään. (Epä-)onnistuneiden karaokerykäisyjen jälkeen oli vuorossa tankkien täyttämistä hytissä ennen Starlightin livebändiä. Perinteiden mukaisesti livebändi ei pettänyt taaskaan, eikä myöskään klubilaisten toiminta. Juomat kaatuilivat, paidat lentelivät ja polviliukua harrastettiin. Laivan kannellakin kerettiin happihyppelemään useaan otteeseen näiden eri ohjelmien välissä ja siellä päästiin todistamaan myös äijien herkkää puolta. Kannen etuosassa ollessaan Milfhunter ja Andy ottivat toisensa Titanicmaiseen syleilyyn, jossa oli samaan aikaan miehistä raavautta, mutta myös välittävää ja haurasta läheisenrakkautta; silmäthän siinä meinasi kostua sivustakatsojiltakin. Perusmenoa siis.

Klubilaiset jatkoivat railakasta illanviettoaan, vuoroin baarissa, hytissä ja pelikoneen äärellä. Vanha nimitys pelikoneesta ‘’yksikätinen rosvo’’ piti jälleen kerran nimestään kiinni ja ryöväsi klubilaisten rahoja niin tasaiseen tahtiin, että seurue päätti suunnata kaiken voimansa vain yleisen pahennuksen aiheuttamiseen ja alkoholin nauttimiseen. Harri hylkeen suostuttelemisen hyttiimme kaljalle,kalliiden drinkkien ja yleisen pahennuksen jälkeen kaiken antaneet klubilaiset vetäytyivät viimeiselle yömyssylle ja siitä nukkumaan. Tässä mielenrauhanjakirjaimellisenvalaistumisenvaiheessakeskustelut siirtyivät niin pohtivalle ja korkeakulttuuriselle tasolle, jossa ajatusten vaihto liikkui Voltairen moraalirealismin vaikutuksesta eurooppalaiseen yhteiskuntaan aina elämän tarkoitukseen saakka. Ihka aito poikien yö!

Onnistuneen reissun päättyessä ensimmäiset kosketukset Suomen maahan olivat niin helpotuksen tunteen laukaisevia,ettäYkälläpääsi tulemaanhiemanRuotsinlaivan innostusta ulos Punavuoren pusikkoon. Outoa sinänsä, kun kaveri alkaa puhumaan norjaa Tukholman reissunjälkeen?Ohikulkijat(suurimmaksi osaksieläkeläiset) katsoivat vierestä ja ilmeistä päätellen olivat ylpeissään poikien hylkeenmetsästysreissusta ja sen lopputuloksesta. Jälleen voidaan todeta, että hampaankoloon jäi makua ensi vuoden nikotiiniklubin reissulle.

En itse keksinyt kyseistä nimeä rannalle, vaan vietin oikeasti kolme kuukautta elämästäni paikassa nimeltä Kamala Beach. Se sijaitsee Thaimaan Phuketissa ja nimestään huolimatta siellä oli oikein viihtyisää. Suomalaiselle turistille se oli sekoitus turismia, paikallista kulttuuria ja hyvin suuria tuloeroja. Rannan läheisyydessä saattoi nähdä valkoisia moderneja luksustaloja, joista yhden omistaminen vaatisi enemmän kuin lottovoiton. Toisaalta jo kilometrin päässä rannalta avautui aivan toisenlainen maailma. Paikallisia, joiden koteihin saattoi nähdä, koska talot eivät olleet umpinaisia. Taloissa ei sinänsä ollut mitään nähtävää vaan yleensä niissä oli vain paljon patjoja nukkumapaikkoina.

Kulttuurishokki oli aika suuri kuten arvata saattaa, erityisesti ensimmäisen kuukauden aikana. Alun viehätyksen jälkeen tuli koti-ikävä ja tiheään tahtiin tuli katsottua lentolippujen hintoja takaisin

Helsinkiin. Hanavettä ei voinut juoda ja kaupan Evian-vesi maksoi maltaita, eikä siltikään maistunut yhtä hyvältä kuin Päijänteen vesi. Tietysti perhettä oli ikävä ja ihmisiin tutustuminen vei oman aikansa. Suomen apteekista ostamistani maitohappobakteereistakaan ei ollut kirjaimellisesti p*skan vertaa apua turistiripulin kanssa. Lounasruoka, jota tarjottiin työharjoittelupaikassa, oli myös niin tulista, että tuntui siltä kuin sisuskalut palaisivat sitä syödessä. Tietysti uudet ruokaelämykset kiinnostavat aina reissatessa, mutta lounaalla kerran tarjottu kananjalkakeitto jäi syömättä.

Monet paikallisista työskentelivät rannan hotelleissa, ravintoloissa ja baareissa, joissa he palvelivat länsimaalaisia kohtuuttoman alhaisella palkalla. Viikoittaiset työtuntimäärätkin olivat aivan toista luokkaa kuin täällä kotosuomessa. Ainoa asia, joka muistutti Suomesta (varsinkin Pohjanmaan maaseutuelämästä) oli kukon kiekuminen aikaisin aamulla.

Päätin kuitenkin, että en luovuta näin helposti ja vuoden vaihtuessa asiat näyttivät toisenlaisilta. Tutustuin paremmin työkavereihini, joita oli kaiken kaikkiaan 23 eri maasta. Kuumuuteen tottui niin, että yhtenä päivänä ei edes tajunnut lämpötilan olevan lähellä neljääkymmentä astetta. Ruoka oli edelleen tulista, mutta jokseenkin siedettävää.

Asiakaspalvelutyökin alkoi tuntumaan mielekkäältä, vaikka päivät olivatkin pitkiä. Erityisesti suurten tapahtumien aikaan oli tyypillistä, että työpäivät venyivät kahteentoista tuntiin. Silloin tällöin, kuitenkin pääsi pois työharjoittelupaikan kuplasta ja yksi koko Thaimaan reissun kohokohdista oli päiväreissu Krabille. Itse matkanteko sinne oli näin jälkikäteen ajateltuna riskialtista, koska lautta ei ollut ihan luotettavimmasta päästä. En siltikään kadu reissua, erityisesti siitä syystä, että näin apinoita, jotka varastivat turistien ruokia (oikeutetusti).

En kuitenkaan kaipaa takaisin Thaimaahan, vaan koen reissuni “once in a lifetime” -kokemuksena. En kaipaa erityisemmin eksoottisia hyönteisiä, kuten herhiläisen lentämistä suoraan naamaani, kävelemistä melkein tarantellan päälle tai torakan hyppelemistä sängyssäni. Alun perin olikin tarkoitus lähteä työharjoitteluun Roomaan, mutta paikka peruuntui.Olensiitäerittäinkiitollinen,koskaenolisi muuten ikimaailmassa päätynyt elämäni yhdelle parhaimmista seikkailuista.

Laem

Sing Viewpoint

Olimme kavereiden kanssa menossa toiseen paikkaan, kun tuktuk-kuski pysähtyi tämän näköalapaikan lähelle ja sanoi, että meidän pitäisi nähdä tämä ja hän jäi odottamaan meitä siksi aikaa. Tässä kuvassa kummallista on myös se, että samanlaisen kuvan olen leikannut lehdestä monta monta vuotta aikaisemmin tiedostamatta sitä, että joskus päätyisin näkemään sen livenä.

Varnitsan opintomatka Kroatiaan ja Sloveniaan 2019

Varnitsa on olemassaolonsa aikana käynyt monissa eri kohteissa opintomatkalla. Kuitenkin opintomatka, joka on itselle piirtynyt vahvasti mieleen, on kevään 2019 opintomatka. Johtuen siitä, että vuosikurssimme valmistumisen aika tässä lähestyy (pikkuhiljaa), katson historialliseksi velvollisuudeksi, kirjoittaa jonkinlaisen kertomuksen tästä Varnitsan seikkailusta.

Zagreb

Muistan kuin saavuimme Zagrebiin lentokentältä. Tämä oli varsin mieleenpainuva taksimatka, monestakin syystä. Samaan aikaan oli menossa jonkinlainen EU-kokous, ja taksikuskilla oli hankaluuksia saada meitä toimitettu hostellille, kuin kadut oli suljettu. Zagrebin kaupunki itsessään oli vaikuttava, sen ulkoreunaa hallitsivat valtavan korkeat Jugoslavian aikaiset asuintalot, sen keskustassa taas oli säilynyt eurooppalainen keskiaikainen kaupunki, kirkkoineen ja vanhoine arkkitehtuureineen. Hostelli oli varsin mukava, joka sänkyyn kuului oma lukollinen kaappinsa ja pistokkeensa, vaikka tyyli olikin erikoinen rakennuslevystä tehtyineen sänkyineen. Zagrebissa oli historiallisen kaupungin tunnetta. Arkkitehtuuri oli miellyttävää 1800-luvun ja 1900-luvun arkkitehtuuria, jota halkoi muutama moderni talo siellä sun täällä. Ei ehkä ihan niin puhtaan historiallista kuin Wienissä, ja ilman keisarillista mahtipontisuutta, mutta silti hyvin kaunista ja historiallista. Kaupungissa oli useita museoita, joista itse olin mukana roomalaisaikaa käsittelevässä museossa, ja sotamuseossa. Myös Jugoslavian aikaisessa museossa tuli käytyä tarkasteltua Jugoslaavilaista elämää 1980-luvulla. Tulipahan käytyä myös KFC:ssä ensimmäisen kerran Zagrebissa. Sanoisin, että ihan hyvää, mutta ei vastannut ihan internetin hypeä. Alkoholi Kroatiassa oli halpaa, ja sitä sai suurinakin erinä. Itsellemuistuu useanlitran olut-ja viinikanisterit, joita sai muutamalla eurolla kaupasta. Hostellissa oli myös aulabaari. Tällä alkoholilla voi olla ollut vaikutusta siihen, ettätoiselta huonekunnaltameni ovi hajalle eräänä iltana, josta tuli sitten lasku perään.