Ljubljana

Seuraavaksi kulki matkamme kohti vuoristossa uinuvaa

Ljubljanaa kohti. Matkustimme sinne junalla, ja matkalla ikkunoista näkyi kuvankaunista vuoristomaisemaa, ja idyllisiä pikkukyliä. Ljubljana oli luonteeltaan varsin erilainen kaupunki kuin Zagreb. Itse voisin ehkä kuvailla eroa Zagrebin ja Ljubljanan välillä samanlaiseksi kuin Helsingin ja Joensuun välillä. Toinen on selkeästi pienempi ja rauhallisempi. Slovenia on 2 milj. ihmisen maa, ja se oikeasti näkyi Ljubljanassa. Tunnelma oli lähempänä Suomen Maakuntakaupunkeja, kuinsuurtakansallista pääkaupunkia. Infrastruktuuri oli enemmän Jugoslavialaista, kuin Zagrebin keskustan vanhempi arkkitehtuuri, ja tämä oli aika lailla arkkitehtuurin uusinta kerrosta. Julkisivut olivat jääneet varsin huonoon kuntoon. Baareja ja ravintoloita ei kauhean montaa keskustassa ollut, ja ylipäätänsä tunnelma oli rauhallisempi Zagrebiin verrattuna. Tästä huolimatta, ei Ljubjana ollut huono paikka itsessään, vaan erilainen kokemus. Ljubljanasta löytyi vanha kaupunki ja Linna, jotka kumpikin olivat erittäin kauniita kohteita. Ravintoloita löytyi myös täältä paremmin. Vaikutuksen teki Linna erityisesti, sijaitessaan vuorenhuipulla, ja katsoen suoraan alas vanhaa kaupunkia kohden. Niin vaikuttava oli linna itsessään, että Tasavallan Presidentti Sauli Nii- nistökin oli siellä samaan aikaan vierailemassa! Maisemat linnasta olivat vaikuttavat, ja jatkuivat pitkälle Slovenian vuorilaaksoihin. Sanoisin, että Slovenia voisi olla vaikuttava kohde patikoinnille. Varnitsan opintomatkaa 2019 voi nähdä jonkinlaisena käännekohtana opintomatkoissa. tämä oli viimeinen opintomatka, joka järjestettiin ennen vuotta 2020, ja koronakriisiä. Vuoden 2020 opintomatkan oli tarkoitus sijoittua Saksaan, mutta kuivui kasaan Koronan tultua, ja jouduttiin perumaan. Toisaalta tässäkin oli jo huomattavasti vähemmän osallistujia kuin edellisessä. Seuraava opintomatka tapahtui vasta 2022 Wieniin, ja vaikka nautinkin matkasta, oli se osallistumismääriltään vähäisempi vuoteen 2019 verrattuna. Odotan Prahan matkaa tältä keväältä innolla, mutta en tiedä voittaako yksikään opintomatka Balkanin reissun taikaa.

Pienehkö retkikuntamme lähti 10. joulukuuta matkalle kohti Keski-Eurooppaa. Retkikunnan päämäärä oli tuntematon, sillä suunnat päätettiin satunnaisesti kolikkoa heittämällä, budjetin ja seikkailun halun mukaan. Retkikunta koostui kahdesta varnitsalaisesta, joilla oli niin intoa kuin kielitaitoakin selvitä tuntemattomalla matkalla. Pääasiallisesti englannin, saksan tai venäjän kielellä oli selviydyttävä, mutta toisinaan jopa kielillä, joiden osaamisesta ei juuri mitään voinut sanoa. Vaaroilta ja hauskuuksilta ei vältytty, mutta sellaisia seikkailut ovat.

Teutonien Maa

Varhainen aamu ristiretkelle, kun retkikunta saapui Frankfurtiin, kaupunkiin, jota pidetään Saksan Kouvolana. Retkikunta sai nopeasti huomata, miten likainen kaupunki Frankfurt oli. Rautatieasemalle ei parannut jäädä, sillä siellä ne suurimmat huumehörhöt ja muut kummajaiset hengailivat. Niin, joulu lähestyy, ja se ei jää Frankfurtissakaan huomaamatta; kaupunki kuhisee joulumarkkinoita, joten Glühweinia on pakko kokeilla. Taunusstraße oli kokemus nähtävyytenä, joka saattoi jopa jossain mielessä järkyttää. Onneksi tuttujen paikallisten tapaaminen rauhoitti.

Matkan jatkaminen seuraavana aamuna Main -joen toiselle puolelle avasi kuitenkin kuvan Frankfurtin puhtaammastapuolesta,kunmatkanseuraavaetappi oli Baden-Württemberg ja Stuttgart. Saatiin odotella asemalla muutama tovi, jolloin selvisi, ettei VR:llä ole yksinoikeutta junien myöhästelemiseen. Junamatka sinänsä meni ihan jees, lukuun ottamattaharmittavaa maskipakkoa, mikä Saksaa vielä tuolloin vaivasi. Kun retkikunta saapui Stuttgartiin, oli edessä ihan s**tananmoinen työmaan, sillä asema oli remontissa. Tavoitteena oli kuitenkin päästä suureen paikalliseen nähtävyyteen, eli Mersu-museoon. Sinne laiskahko retkikuntamme päätti kävellä kaupungin halki, koska ei jaksettu ostaa lippuja julkisiin. Ainakin samalla nähtiin myös kaupunkia. Museovierailun jälkeen oli jo myöhä ja mietimme, mihin jatkaa seuraavaksi. Suunta- simme lentokentälle norkoilemaan, sillä valinnaksi tuli mennä bussilla kohti Wieniä.

Habsburgien kotona

No se yö tuli sitten bussissa ”nukuttua”. Kivasti saavuttiin yli tunti etuajassa Wieniin klo 4.00. Ei siinä mitään. Yritettiin löytää paikkaa,joka olisi edes auki, esim. bordellia, mutta eihän sellaista löytynyt. Lopulta löysimme itsemme jostain metroaseman yökahvilasta. Siellä tuli jonkun aikaa levättyä. Aamun sarastaessa hortoileminen Wienissä jatkui nähtävyyksien ja lumisateen parissa. Täällä olis muuten kiva sitä Sacherkakkua syödä! Noh, löydettiin sopiva kahvila, josta sai myös olutta. Käytiin myös siinä kivassa kirjakaupassa, mikä tuli viimeisimmällä opintomatkalla tutuksi. Kahvilassa oikeastaan päätettiin, että seuraavaksi suunnataan Balkania päin.

Entinen Jugoslavia ja PikkuVenäjä

Bussillahan sekin matka jatkui. Oikeastaan tässä vaiheessa voidaan jo sanoa, että bussit tulivat harvinaisen tutuksi retkikunnallemme. Saavuttiin parin tunnin ajon jälkeen Sloveniaan komeiden alppimaisemien saattelemana. Slovenia tosin ohitettiin lähes tunnissa kahvitaukoa lukuun ottamatta. Pian oltiinkin sitten Kroatian rajalla. Ollaan viimeisten joukossa niistä, jotka tuon rajan ylitti passia näyttämällä, sillä maahan liittyi Schengeniin pari viikkoa myöhemmin. Myöhään iltapäivästä saavuttiin Zagrebiin. Ensivaikutelma oli rosoinen. Raskas päivä takana, ja päätettiin vain tehdä ruokaa meidän Airbnb-kämpässä. Lopputulos oli jotain kyhäelmää spagetista ja nakeista. Loppujen lopuksi vanha keskusta olikin itseasiassa aika kivan näköinen, kun seuraavana päivänä siellä kuljettiin. Oli muuten jäänyt käteen

Kroatian kunia jostain 20 € edestä. Käytettiin se pikkupurtaviin ja ”smoking pottiin”, eli siis tuhkakuppiin; ”Tästä saa joku hyvän joululahjan!”. Retkikuntamme päätti, että seuravaksi suunnataan kohti Serbiaa.

Huh huh, mikä maa! Rajalla kivat tarkastukset. Siellä mm. muistutetaan siitä, kelle Kosovo kuuluu (siitä lisää myöhempänä). Niin ja vielä sekin, että täällähän ei EUdata ole mitään. Käytännössä siis pyörittiin wifin armoilla. Jossain vaiheessa se bussi saapui johonkin kylään, joka muistutti Venäjän pikkukyliä. Seiniä koristi muraalitRadovan KaradžićistajaRatkoMladićistasekä Kosovon asemasta. Loppujen lopuksi päästiin Belgradiin. Bussiasema näytti varikolta ja byrokratia helvetin risteymältä. Seuraavaksi etittiinmeidän Airbnbkämppä. No missäs helvetissä se nyt on? Jollain ilveellä me se löydettiin – onneks osataan molemmat jotenkin venäjää ja kyrilliset aakkoset. Tässä vaiheessa muuten joku keksi Suomesta kysyä millä kielellä pärjää parhaiten Serbiassa?

Niinpä! Meidän Airbnbkämpän vuokraaja lähetti isänsä luovuttamaan avaimet. Mies näytti elämää nähneeltä, oli ehkä jopa hajoamissodan veteraani. Ei kehdattu kysyä, kun ei oikein ollut yhteistä kieltäkään, luuli meitä mm. ranskalaisiksi.

Ainakin nyt saatiin majoitus, seuraavaksi sitten paikalliselle poliisiasemalle rekisteröitymään turisteiksi. Näin ainakin Suomen ulkoministeriön mukaan pitäisi toimia. Löydettiin sellainen ja yritettiin kertoa meidän tilanne.

Virkaileva mies totesi siihen vain: ”Aha, no missäs teidän lomake on?” ”Mikä perkeleen lomake?” ”No sellainen mihin täytätte teidän tiedot”. No eihän meillä sellaista ollu, kun luultiin sellaisia saavan itse asemalta. Palattiin kämpälle. Kuultiin lopulta vuokraajalta, ettei sellaista tarvita alle 10 päivän reissuilla. Aha, sellaisen tiedon olis saanu UM:kin laittaa sivuillensa. Ei siinä sitten… lähdettiin etsimään ravintolaa. Belgradin kaduilla kuitenkin tuli nopeasti selväksi, että tämä maa on muuten vieläkin Jugoslavia, jaVenäjän kaveri. Z-merkit olivat kovassa huudossa jo turistikaupoissa. Lopulta löytyi taverna, joka oli sopivasti paikalliseen ruokakulttuuriin kallella. Hyvä muuten tietää; tupakointi on sallittua ravintolan sisätiloissakin, ei kun siis sätkä käteen ja polttamaan. Paluu 70-luvulle.

Päätettiin muuten suunnata pohjoiseen, Unkariin päin. Ei siinä, bussi lähtee vasta seuraavana iltana viideltä. Ainakin tässä on aikaa ihastella Belgradia. Kiva kaupunki kyllä, vierailtiin Belgradin linnoituksessa. Samassa paikassa oli muuten sotamuseo, josta meidät heitettiin ulos (ei päästy edes sisälle, oli joku restaurointi päivä tms.). Käytiin sitten lopulta kansallismuseossa, mihin itseasiassa päästiin ilmaiseksi, koska opiskellaan historiaa. Hyvä juttu! Tällaisia museoita saisi olla Suomessakin. Noh, kuitenkin vielä olis jonkun verran aikaa kulutettavana. No lähetetään postikortit täältä! Ainakin saatiin aikaa kulutettua postimerkkejä metsästäessä. Vastaan tuli myösmuutamamielenosoitus, koskien Kosovoa ja EU:ta. Oltiinkin bussiaseman lähellä. Hyi helvetti, miten saastanen paikka, tänne en toisi mummoanikaan. Istuttiin alas ja tilattiin pari pulloa olutta, kun ei muutakaan ollut tarjolla. Niin, sinne bussilaiturillekin piti päästäkseen maksaa joku nimellinen summa käteistä. Onneksi jotain kolikoita oli vielä taskussa. Bussi matkasi sitten kohti Unkarin rajaa. Serbian puolen ylittäessä tuli ensimmäiseksi ongelmaksi erään matkustajan tulleen maahan Kosovon kautta, mitä ei katsota hyvällä. Kai se joillain sakoilla selvisi. Tässä vaiheessa tuumittiin, että Serbia on aika lailla Venäjä pienoiskoossa.

Madjaarit sukulaisemme

Ei nyt lähdetty syyttämään ketään, mutta onhan siinä nyt jotain kummaa, että rekkajono vetää nopeammin kuin bussikaista. Seistiin rajavyöhykkeellä 3 tuntia. Lopulta sitten päästiin passien tarkastukseen. Ei siinä mitään, huokaistaan jo helpotuksesta, kun ollaan vihdoin EU-alueella. Mutta ei siinävielä kaikki! Joku kuutiopää oli yrittänyt jotainhuumeitasalakuljettaa Unkariinjajäi kiinni. Odotettiin sitten vielä tunti sitä, miten asia ratkeaa. Lopulta bussikuski päätti jättää sen ukkelin unkarilaisten armoille. Kello oli jo reilusti yli puolen yön. Saavutaan Budapestin laitamille vihdoin joskus kahden aikaan. No ei kai tässä auta muu kuin kävellä majapaikalla. Matkaa siihen meni vajaa tunti. Mentiin suoraan nukkumaan.

tosin tarjoili olutta muovikupeista. Saatiin hyvitykseksi toinen litra ilmaiseksi. Ai niin, nää muuten tarjoilee Russki Standarttia täällä! Pakotteet ei pure yhtä pahasti tänne ja otetaan sitä shotilliset ennen, kun lähdettiin etsimään ruokapaikkaa. Lopulta löydettiin New York Café, legendaarinen hotelli ja ravintola täällä, viihtyisällä sisutukselta sekä mielenkiintoisella historialla Ruokakin on hyvää ja suhteessa prameuteen edullista; hintatasolähenee Rossoa.Mihinmuuten suunataanseuraavaksi? IdässätuleeUkrainajaRomaniavastaan.Ukrainaan ei parane nyt mennä, ja Romania on kauempana kotoa. Olisiko Varsova hyvä määränpää?

Tonavalta Veikselille

Herättiin varhain aamulla, koska meidän juna lähti seitsemältäNyugatilta.Matkaasinneolijokukilsa,ei kovin paha matka. Harmi ettei liikkeet ollu vielä auki, olis jotain purtavaa voinu nappasta. Se juna oli muuten kivan retro, kunnon vaunuosastot ja vessa klassinen. Ai niin, tää junamatka Varsovaan asti kestää 12 tuntia, parempi siis ottaa lungisti. Rata kulki alkuun Tonavan mukaisesti aina Slovakian puolelle, minkä jälkeen eteni Böömin ja Määrin maisemiin aina johonkin tšekkiläiseen kylään asti, missä noin tunnin verran odotettiin uuden veturin tuloa. Onneksi junassa oli ravintolavaunu, josta sai olutta ja ruokaa.

Aamulla nukuttiin pitkään ja mentiin kiertelemään kaupunkia. Budapestissa pidetään mukavasti huolta kauniistarakennuksista. Käydään Budanpuolella linnavuorella, mistä kaunis näköala koristaa maisemaa. Tonava ja parlamenttitalo maalaa siluettia kivasti. Harmi, että on hieman sumuinen päivä. Metroasemalla eräs romani pysäytti meidät ja halus myydä kosmetiikkaa. Ei ehkä oltu ihanteellisimpia kuluttajia. Päätettiin muuten jäädä Unkariinvielätoiseksi yöksi jajatkaa sittenjunallamatkaa, minne ikinä mentiinkään. Kierrellään ympäriinsä vielä kaupunkia ja illan tullen päätetiin raskaan matkan jälkeen käydä olusella. Löydettiin sopiva paikka, joka

Loputa saavutaan perille, missä heti alkuun meitä tervehti Stalinin lahja Varsovalle. Meidän majoitus ei ollu kaukana, joten käveltiin sinne parisen korttelia. Nopeesti huomataan, että jalkakäytävät on luokkaa luistin rata, mikä kattaa melkein koko kaupungin. Löydetään meidänmaja. Heitetään meidän kamppeet sinnejamennään läheiseen ostoskeskukseen hankkimaan syötävää. Koko aula on jonkun firman pikkujoulujen aluetta ja kauppa on sen takana. Nuorien puolalaisten suht aktiivinen houkuttelu koetteli arvopohjaa, onneksi pidettiin järki päässä. Ostettiin jotain purtavaa ja palattiin majalle. Sinne palattua huomattiin, miten törkynen se oikeasti oli; lakanoita ei oltu pesty, keittiössä oli jonkun likaset astiat ja vessa oli… Noh, kyllä täällä yhden yön nukkuu. Ei nukuttu.

Aikasin aamulla lähdettiin ja lähetettiin yhteistyöterveisiä omistajalle. Mentiin etsimään kunnon hotellia. Löydettiin lopulta ihanmukavakolmen tähden hotelli,mikä sopi budjettiin, päätettiin samalla et palataan Suomeen seuraavana päivänä, liput saatiin muutamalla kympillä. Nyt on ainakin aikaa katsella Varsovaa. Kierrettiin uusissa kortteleissa ja löydettiin kahvila, johon mennä syömään aamupalaa. Jatkettiin siitä sitten kulttuurin ja tieteen palatsia kohti. Siellä muuten voi kokeilla ajaa

Polski Fiateilla, mutta budjetti ja sääolosuhteet eivät oikein houkutelleet. Tiedätte, keneltä kysyä enemmän autoista. Eipäästyihan vieläkäymään näköalatasanteella, joten jatkettiin harhailua lähialueilla. Löydettiin kiva 24/7 baari ja… no, mentiin sinne oluelle. Siellä muuten sai myös polttaa sisällä; ainakin toinenmeistä oli onnellinen.Lopultapäästiinkäymäänsielläylhäällä,mistäoli kivat näkymät. ”No mitäs nyt seuraavaks?” ”Mennään tonne Puolan sotamuseoon, joku suositteli sitä!” Kiva paikka, pihalla muutama tankki ja lentokone. Museovierailukaan ei maksanu juuri mitään, kun oltiin historian opiskelijoita. Jos vierailusta nyt jotain jäi mieleen, niin Józef Piłsudski on Puolan Mannerheim. Nyt olis hyvä aika syödä lounasta, mennään vaikka tuohon georgialaiseen, ainakin se on hyvää ja halpaa. Henkilökunta ei puhunu englantia eikä saksaa, mutta venäjällä selvittiin Ironista sinänsä.

Viimeinen päivä matkalla. Päätettiin ostaa loput tuliaisjutut ja tupakkaa, koska hinta. Ne löydettiin helposti. Postikorttia varten tarvittiin tietenkin postimerkit, joita ei saa kuin postista. Ei kun siis sellaista etsimään. Löydettiinyks,jokaoliauki näinviikonloppuna.Sielläpuolalainen byrokratia ja asiakaspalvelu tuli tutuksi. Jonotettiin lähemmäs tuntia., kunnes saatiin postikortit lähetettyä. Loppupäivä oikeastaan kului hotelilla gonailuun ja futiksen MM-kisoja seuratessa. Käytiin hotellin ravintolassa vielä haukkaamassa jotain. Rehellisesti sanoen, molemmat oltiin aika väsyneitä jo reissaamiseen.

Ristiretkemme oli oikeastaan aika lailla siinä. Ehkä ensi vuonna jotain samanlaista taas. Ainakin nähtiin kaikkea uutta ja enemmän maailmaa kokeneena voidaan sanoa, älkää v**** menkö bussilla Serbiasta Unkariin. Kotiin ehdittiin lopulta seuraamaan itse MM-kisojen finaalia. Vähän harmittaa, kun ei tajuttu olla Kroatiassa silloin kun maa pelasi. Jos haluatte seikkailla tällä lailla Euroopassa, varatkaa käteistä, rohkeutta ja seikkailun halua.

Varnitsan seikkaileva duo: Pielisen Bismarck ja Mersumies