Kotinurkka 01 | 2021

Page 10

Oma yhtiö - luotettavaa palvelua vuokrakotiin

Asukaskyselyssä kysyimme, mikä termi tulee ensimmäisenä mieleen Mikalosta. Mitä useammin sana on vastattu, sen suurempana se kuvaan piirtyy. Kuten ”sanapilvestä” ilmenee meidät tunnetaan mikkeliläisenä vuokra-asuntojen tarjoajana, sanoista mainitakseni Oma yhtiö, Koti ja Palvelu. Nämä sanat ovat myös meille mikalolaisillekin tärkeitä. Teimme tänä vuonna Mikalon vuosittaisen kyselyn helmi-maaliskuussa, jolloin elimme vahvasti koronaepidemian aikoja. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää asukkaiden tyytyväisyys asuntoon, asuinrakennukseen, piha-alueeseen ja huoltotoimenpiteisiin, sekä arvioida Mikalon toimintaa ja toiminnan kehitystä edellismittauksiin verrattuna. Tutkimuksen toteutti Innolink.

Vastaajista 95,3 % on jo suositellut tai olisi valmis suosittelemaan Mikaloa vuokranantajaksi. Suorat lainaukset perusteluista: • •

Kysely lähti vajaalle 3000 asukkaalle ja vastauksia saimme • 533 kappaletta. Vastausmäärä on kutakuinkin saman suuntainen kuin edellisinä vuosina. Kiitos kaikille vastan• neille. Kuluvan vuoden aikana oleva epidemia on varmasti vaikuttanut kaikkien elämään ja kyselymme vastauksiinkin se on saattanut heijastaa. Esimerkiksi naapurisopuun se on voinut tuoda lisähaasteita, sillä asukkaat viettävät enemmän aikaa kotona ja naapurista kuuluvat äänet saattavat häiritä. Kokonaisuutena saamamme palaute on kuitenkin hyvää ja tulokset ovat parantuneet lähes jokaisella osa-alueella. Tutkimuksen tulostiedotteeseen voit tutustua nettisivuillamme.

Muutamia poimintoja vastauksista 71% vastaajista piti erittäin tai melko tärkeänä sitä, että vuokrayhtiö tuottaa tarjoamansa palvelunsa itse! Yhtiön toiminta hoidetaankin omalla henkilökunnalla (muutamaa ulkopuolista toimijaa lukuun ottamatta).

10

Kotinurkka 01 | 2021

• • • •

Luotettavuus ja asukkaista välittäminen. Yksityistä varmempi asumismuoto. Itselläni ollut pääsääntöisesti mukavia kohtaamisia. Asunnot olleet hyväkuntoisia. Luotettava ja joustava vuokranantaja. Huolto toimii hyvin ja asuntoja löytyy hyviltä alueilta. Asunnot ovat siistejä ja vuokra on kohtuullinen. Huoletonta asumista. Kaikki toimii, tai jos ei toimi niin korjataan nopeasti. Itse olen tyytyväinen asuntoomme ja paikkaan ja naapuritkin ovat mukavia. Mikalossa huolehditaan asukkaiden viihtyvyydestä ja maksujoustavuutta isoissa “yllättävissä” maksuissa. Erikokoisia asuntoja ja osa uusia, eri puolella Mikkeliä. Puututaan esim. häiriöntuotto ilmoituksiin melko ripeästi. Se luo turvallisuutta asumiseen.

Pääsääntöisesti tulokset olivat pysyneet samansuuntaisina, joillakin osa-alueilla on tapahtunut jopa pienoista parannusta. Otimme ilolla vastaan kiitokset, joita saimme erityisesti huollon ja siivouksen toiminnasta. Tästä on hyvä jatkaa, olemme siis menossa oikeaan suuntaan. Kehittämiskohteeksi nousee edelleen pihojen ja julkisivujen kunnostaminen. Tänä kesänä uudistetaan muun muassa Peitsarinkuja 5 Ja 7 kiinteistöjen pihoja ja seuraavia kiinteistöjen julkisivuja kunnostetaan Sairilassa ja Ristiinassa.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.