Inter Vivos 2/2020

Page 22

KOKEMUKSIA TODISTUSVALINNASTA: U/M? TEKSTI ANNIINA LEHTIMÄKI JA SILJA METSÄTÄHTI

oikeustieteellisten Ttiedekuntien osaltaotettiin käyttöön keväällä 2019, ODISTUSVALINTA

jolloin 20% uusista opiskelijoista valittiin ylioppilastodistuksen perusteella. Keväällä 2020 oikeustieteelliseen valitaan 40% opiskelijoista todistusvalintakiintiössä. Keväällä 2020 hakija voi saada pisteitä viidestä oppiaineesta, jotka ovat äidinkieli sekä neljä muuta hakijalle parhaat pisteet tuottavaa ainetta. Korkeimpia pistemääriä äidinkielen lisäksi voi saada muun muassa matematiikan, fysiikan ja pitkän oppimäärän mukaisen kielen arvosanoista. Suomalaisen ylioppilastutkinnon lisäksi myös kansainvälisten ylioppilastutkintojen, kuten IB-tutkinnon arvosanat huomioidaan todistusvalinnassa. Todistusvalinta tarkoittaa huomattavaa muutosta siihen, kuinka oikikseen, yhteen Suomen halutuimmista opiskelupaikoista, päästään sisään. Ei siis ole ihme, että opiskelijavalinnan muutos herättää tunteita niin puolesta kuin vastaankin. Kaksi phuksia kertoo, millaisena heille näyttäytyi oikikseen hakeminen ilman pääsykoetta. ANNIINA: oikeustieteelliseen todistusvalinnassa, mikä oli itsellenikin pieni yllätys. Olin sinänsä onnekas, koska viime vuoden todistusvalinta oli kirjoittamieni aineiden suhteen suotuisampi kuin tänä vuonna käytössä oleva pisteytys. En olisi kuitenkaan ennen ylioppilaskirjoitusten tulosten saamista uskonut, että voisin päästä oikeustieteelliseen todistusvalintakiintiössä. Ajattelin, että ylioppilaskirjoitukseni menisivät hyvin, mutta en odottanut kirjoittavani useita laudatureja. Ylioppilaskirjoitusten tulokset tulivat vuosi sitten pääsykokeen jälkeisenä päivänä. Alustavien "PÄÄSIN

22

INTER VIVOS 2/2020

tulosten tultua olin jo osannut olla varovaisen toiveikas siitä, että todennäköisesti olisin kuuden laudaturin ylioppilas. Pääsykokeisiin valmistautuessa otin sen riskin, että arvosanat olisivatkin laskeneet. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen pääsykoeurakalle ei itselläni riittänyt enää energiaa, mistä syystä halusin luottaa siihen, että todistusvalinta olisi väyläni opintoihin. Jollain tasolla kuitenkin valmistauduin pääsykokeisiin, koska halusin kokea pääsykoekevään, enkä ihan täysin uskaltanut luottaa siihen, että pääsisin opiskelemaan todistusvalintakiintiössä. Olin kuitenkin panostanut opintoihini ja ylioppilaskirjoituksiin sillä ajatuksella, että todistusvalinta olisi käytössä hakiessani korkeakouluun. Vaikka todistusvalinta tuntuikin lukioaikana huolestuttavalta, omalta kannaltani oli ainoastaan positiivista, että se otettiin käyttöön. Olen halunnut oikeustieteelliseen 12-vuotiaasta asti. Oletus siitä, että todistusvalinnassa päässeet opiskelijat olisivat vähemmän motivoituneita opintoihin, on mielestäni kummallinen. Toki voin puhua tässä vain omasta puolestani, mutta ainakin itse olen erittäin motivoitunut ja innoissani opinnoista. Opiskelu on ollut juuri sellaista kuin odotinkin. Opinnoissa korostuva itseohjautuvuus tuntuu minulle luontevalta, eikä mikään ole tuntunut kovinkaan haasteelliselta. Totta kai opiskelu yliopistossa on erilaista kuin lukiossa, mutta se koskee varmasti ihan jokaista alaa, ei ainoastaan oikeustiedettä. En oikeastaan voisi kuvitella opiskelevani mitään muuta alaa. " SILJA: kuulin ensimmäistä kertaa siitä, että oikikseen voisi päästä yo-arvosanojen perusteella. Siihen asti oikiksessa opiskelu oli ollut minulle vain puoliksi mahdolliselta tuntuva haave. Kun lukiossa pidettiin korkeakoulujen alojen esittelyiltoja, oikis sai aina luokkahuoneet tupaten täyteen. Vaikka olinkin todella "KESÄLLÄ 2018


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.