RINNERIKOLLISET 40 VUOTTA

RINNERIKOLLISET - 40 VUOTTA JYRKKÄÄ ALAMÄKEÄ

SERVUS arvon herrat ja leidit, tätä tekstinpätkää on varsin mukava rustailla alppimaisemista, Itävallan Bad Gasteinista käsin. Lumihuiput lämmittävät mieltä, huomioiden kuinka skimbaajalle kehno talvi ollaan Etelä-Suomen alpeille saatu. Taivas ei tupruta lunta enää samalla tavalla kuin RR:n alkutaipaleella kasarilla. Oli miten oli, Rinnerikollisten toiminta ei onneksi ole merkittävässä määrin ollut riippuvaista vuosittaisesta lumitilanteesta, se pörrää vuodesta toiseen eläväisenä.

Omalla kohdalla pari lausetta präntättynä varjoopinto-oppaaseen riitti kiinnittämään huomion Rinnerikollisiin heti kättelyssä. Odotin innolla pääseväni messiin retkujen tapahtumiin, mutten kuitenkaan pitänyt päivänselvänä sitä, että sopisin joukkoon. Phuksivuoden päätteeksi Pallogrillit taisivatkin olla vasta ensimmäinen tapahtuma, johon rakkaan ystäväni Annin kanssa sovittiin että ”no hei nyt kyllä mennään”. Sitten se olikin menoa ja nopeasti sitä huomasi roikkuvansa paikalla käytännössä vakiokalustona. Henkilökohtaisena lempparina on toiminut AHS-vastaavan pesti; laskettelukerhojen poikkitieteelliset tapahtumat sekä ennen kaikkea eri kerhojen skimbausreissut ovat sekä vahvistuttaneet suhteita omiin kerholaisiin, että luoneet ystävyyssuhteita sellaisiin henkilöihin, joita tuskin olisin tavannut missään muissa ympyröissä. Kaiken lisäksi näistä ystävistä useampi lukeutuu vielä niihin kaikista läheisimpiin.

Tällä kaudella on saanut katsoa asioita aika erilaisten linssien läpi, tai vähintään tuntuu siltä, että moni asia retkuhengessä on avautunut itselle ihan uudella tavalla. Ensinnäkin Rinnerikollisille kerhon jäsenistö on kaikki kaikessa. Omat ajatukset joukkoon sopimisesta tuntuvat jälkikäteen ihan typeriltä, koska haloo, miksi sua ei haluttaisi messiin. Mutta uutta ja jännittävää, sitähän se aina alkuun on. On selvää, että kerho kerää yhteen samanhenkisiä ihmisiä, mutta loppukädessä ollaan myös aika sekalainen sakki. Juuri tuo keskinäinen erilaisuus on kuitenkin rikkaus, sillä joka ikinen meistä tuo kerhoon osallistumisellaan jotain. On siistiä huomata, että vaikka tietyillä asioilla on pitkät perinteet, meissä on myös potentiaalia venyä suuntaan, jos toiseen uusien ideoiden toteutuksen myötä. Kaavoihin ei pidäkään kangistua, muodostuuhan kerhotoiminta väkisinkin aina vaihtuvan aktiivijäsenistönsä näköiseksi. Toisekseen, tällainen joustavuus nimenomaan mahdollistaa sen, että toiminnan puitteissa voi lähteä käytännössä toteuttamaan melkein mitä vain. Esimerkkinä tästä käy ison konkkaronkan vieminen surffaamaan toiselle pallonpuoliskolle tai vaikkapa nopean aikataulun ryhtyminen lähestulkoon levyttäväksi artistiksi. Voi lähteä kokeilemaan, mikä toimii ja mikä ei, ja mahdollisesti olla luomassa taas uusia perinteitä tuleville vuosille.

Itse jäsenistön olemassaolo ja lukemattomat toimintamahdollisuudet eivät välttämättä vielä takaa sitä, että homma skulaa. Järjettömän suuressa merkityksessä on se, miten kaverit otetaan mukaan ja kuinka hyvin huomioimme toinen toisiamme. Vastikäistä kevään skimbausreissua Andorraan on helppo muistella lämmöllä edelleen, koska muita tarkasteltuani uskallan väittää, että retkuhengen pystyi aistimaan ja siihen mukaan hyppäämään ihan jokainen reissulainen. Ei se ole mikään itsestäänselvyys monikymmenpäisellä remmillä.

Niin laskettelu kuin surffiharrastuskin lukeutuu monen retkun identiteettiin. Huolimatta harrastamisen vaatimista suopeista keliolosuhteista, meitä kaikista perustavanlaatuisimmin kannattelevat asiat eivät suinkaan ole tällaisten ulkoisten seikkojen varassa. Ratkaisevaa on se, millaisena sydämen asiana koemme itse kerhotoiminnan ylläpitämisen. Lämpimästi tervetuloa - uusille ja vanhoille - mukaan kerhon toimintaan!

Ulriika ”Ulle” Riskilä

ALKULÄHTEILLÄ I lolla panen merkille, että hiihtoseura, jota olin mukana perustamassa lähes 40 vuotta sitten, elää ja voi hyvin. Mielelläni jaan rikoskumppanieni kanssa muutaman yksityiskohdan yhteisestä menneisyydestämme ennen kuin ne unohtuvat kokonaan.

”Syy” hiihtoseuran perustamiselle oli itse asiassa kaukana rinteistä, rikollisista puhumattakaan.

Kun aloitin opintoni syksyllä 1979, pääkaupunkiseudun vilkkain ylioppilasravintola - ainakin meille pääkaupunkilaisille itsellemme - oli KY eli ”Kynä” (nyk. Bäkkäri), virallisemmin Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan (nyk. Aaltoyliopiston kauppatieteiden ylioppilaat ry) disko Pohjoisella Rautatiekadulla. Kävimme useana iltana viikossa “ylioppilaskunnan tanssiaisissa”, kuten vanhemmillemme rientojamme kutsuimme. Kaikkein suosituimmat illat Kynällä olivat “kuntaillat” torstaisin, ja Kauppiksen hiihtoseura KY-Skin eli ”Kyskin” järjestämät kuntaillat olivat parhaimmat. Harmiksemme kuntailtoihin pääsivät vain kylterit ja heidän vieraansa.

Tämä on kylmä totuus, kylmempi kuin talvisten rinteiden lumi ja jää: Pykälän hiihtoseura perustettiin, jotta oikislaiset pääsisivät Kynän kuntailtoihin bailaamaan kyskiläisten vieraina.

Opinnot eivät minua silloin kauheasti kiinnostaneet (se on toinen tarina), joten aikaa ja energiaa riitti uuden seuran ideoimiselle. Ainoa mutka matkassa oli, etten ollut vielä tässä vaiheessa elämääni käynyt kertaakaan rinteessä. Olin siis täysin noviisi, eikä minusta ollut itseään kunnioittavan hiihtoseuran ainoaksi vetäjäksi. Joten otin erinäisiltä tutuilta saamieni vihjeiden perusteella yhteyttä laskettelukeskuksissa hiihdonopettajina toimineisiin oikislaisiin kuten Skimbaaja -lehden (nyk. Lumipallo) silloiseen päätoimittajaan Sakari “Sakke” Vuorensolaan (nyk. Euroopan rajaja merivartioviraston Frontexin päälakimies) ja muuten vain rinteissä viihtyneeseen Jukka “Slaikkari” Laikariin (nyk. viestintä- ja markkinointikonsultti viestintätoimisto IFPR Communicationsissa). Aktiiviset laskettelijat eivät pääsääntäisesti olleet mukana Pykälän toiminnassa, joten minun kunnianani oli toimia välittäjänä, kun ainejärjestö esiteltiin alppihiihtäjille ja päinvastoin. Pykälä -tiedotteessa. Paikalle saapui vasiten kutsumieni lisäksi muutama laskettelusta kiinnostunut pykälisti, joiden nimet olen valitettavasti jo unohtanut. Tarkasta ajankohdastakaan en ole aivan varma, mutta ulkona saattoi hyvinkin olla talvisen pimeää. Perustavassa kokouksessa pohdittiin ahkerasti mm. tulevan seuran nimeä. Rinnerikolliset ei ollut mitenkään itsestäänselvyys, vaan pöydällä oli myäs ehdotuksia kuten Oik-Ski ja Jur-Ski, jotka olisivat ehkä sopineet paremmin kahden meitä vanhemman akateemisen hiihtoseuran viereen (KY-Ski, Skipoli). Lopulta halu erottautua voitti.

Logomme on myäs peräisin tuolta seuran kivikaudelta. Syöksykumarassa olevan “R” -kirjaimen suunnitteli ystäväni Tiina Mustonen (nyk. Tiina Barck, sisustusarkkitehti Ahvenanmaalla), joka opiskeli silloin Atskissa ja oli myös itse laskettelija. Samoin seuran pitkäaikainen inspehtori Rainer Oesch löytyi melkein heti. Valinta oli helppo. Hän oli nimittäin opettajakunnan ainoa alppihiihtäjä ja onneksi myös hauska seuramies.

Varsinainen toiminta lähti liikkeelle vaatimattomasti. Rinnerikollisten ensimmäinen hiihtomatka suuntautui kevättalvella 1980 kyskiläisten kyydissä Rukalle. Olin matkan ainoa pykälisti, ja jaoin huoneen matkan ainoan hankenilaisen Thomas Palmgrenin (nyk. Suomen Yrittäjien kansainvälisten asioiden päällikkö) kanssa. Hän taisi siinä vaiheessa vasta suunnitella seuraa, josta tuli sittemmin HankSki.

Mutta toiminta vilkastui pian tämän jälkeen. Rinnerikollisten ensimmäinen oma matka vei linja-autollisen pykälistejä Ruotsin Åreen heti 1980-luvun alussa. Sitä voidaan kai virallisesti pitää neitsytmatkanamme. Lyhyempiä pyrähdyksiä teimme säännöllisesti erityisesti Kalpalinnaan. Akateemisten hiihtoseurojen yhteisissä pikkujouluissa ja muissa riennoissa olimme yleensä suurin ja äänekkäin ryhmä.

Mutta ainejärjestötoiminnan luonteeseen kuuluu aina kierto. Jotkut muistavat välillä opiskellakin, onnekkaimmat siirtyvät työelämään, ja jotkut ehkä löytävät itsensä muiden harrastusten parista (esim. minä Pykälän tiedotusryhmästä). Kierto kävi myös Rinnerikollisissa. Melko pian ensimmäisten vuosien jälkeen minä ja muut “perustajaisät” ja “-äidit” vetäydyimme seuran erilaisista hallintotehtävistä, vaikka saatoimme rivijäseninä olla vielä mukana rinteillä. Seura oli sillä tavalla kasvava ja elinvoimainen, että työn jatkajat löytyivät helposti.

Ja mikä parhainta, opin siinä juhlimisen lomassa vähän laskettelemaankin.

Panu Minkkinen

yleisen oikeustieteen professori

Tervehdys kaikille rretkuille ja muillekin tieteenharjoittajille!

Minulle on suotu Rinnerikollisten 40-vuotis juhlavuoden kunniaksi tilaisuus kirjoittaa muutama sananen Rinnerikollisista, sekä omista, jo kertyneistä kokemuksistani kerhotoiminnassa.

Itse kuulin Rinnerikollisista jo lukioikäisenä, kun oma siskoni lähti mukaan toimintaan ja päästyäni opiskelemaan hän kehottikin kovasti hyppäämään remmiin.

Olinkin siis päättäväinen jo ensimmäisestä päivästä lähtien, että tahdon olla mukana tässä kerhossa ja asia konkretisoituikin jo punssikahveilla mahdollisesti yhden tai kahden suksesta nautitun minttukostukkeen jälkeen, kun lupasin lähteä mukaan surffireissulle Filippiineille.

Vaikka kyseessä olikin tietynlainen hyppy tuntemattomaan, oli se samalla myös helppo päätös, sillä ajattelin, että kyllähän sitä ihmisiin siellä tutustuu. Tämä ennustus osuikin lopulta täysin toteen, enkä olisi voinut kuvitella viihtyisämpää ja hauskempaa matkaa yksittäisistä ameeboista huolimatta.

Phuksin näkökulmasta Rinnerikolliset ovat olleet se kerho, jossa osallistumiskynnys tapahtumiin tai matkoille on ollut uskomattoman matala ja itse nauttiminen on ollut etusijalla. Surffireissukin sen jo todisti ja tammikuun matka Andorraan vielä vahvisti käsitystäni, että kerhon toimintaan osallistuvan iällä tai vuosikurssilla ei ole mitään merkitystä, vaan muun muassa Matti Nykäsen hyppyjen uudelleennäytteleminen ja bileiden pitäminen suksivarastossa kuuluu kaikille rretkuille.

Sille onkin selkeä syy, miksi kerho on ollut pykälän suosituimpia läpi sen elinkaarensa ajan, enkä näe mitään syytä sille, miksi tämä asia muuttuisi tulevaisuudessakaan. Pallogrillejä odotellessa!

Todettiin kun oltiin saatu AlppiRReissun kohde varmistettua. Seuraa lyhyt reportaasi Andorran Pas de la Casasta, Grandvaliran hiihtokeskuksesta.

10.1.2020 joukko RRetkuja kerääntyi HelsinkiVantaalle 5:00 aamuyöllä. Väsyneen oloisten hahmojen silmistä paistoi kuitenkin jo pieni reissujännä – tai tieto siitä että Oak Barrel oli auennut jo 4:30. Barcelonan lentokentältä hypättiin bussiin, jolla huristeltiin matkamorganin tyhjentyessä Ranskan kautta Andorran puolelle.

Vaikka Andorra kohteena tuntui alkuun olevan vähän villi kortti, täytti se perillä kaikki odotukset. Keskuksen 210 rinnekilometristä suurin osa oli auki, paikoitellen heikosta lumitilanteesta huolimatta. Hienoimpia asioita tässä kerhossa on se, että jokaiselle laskijalle löytyy varmasti seuraa. Leppoisampaan kruisailuun tottuneet saattoivat laskea terassilta toiselle auringon perässä, ja parkkimyyräosasto hinkata El Tarterin mainiota parkkia.

Andorran 4,5 % arvonlisäveroprosentti piti myös huolta siitä, ettei ulkona syöminen ja juhliminen kuluttanut liikaa reissubudjettia. Viime vuoden Söldenin reissusta inspiroituneena tehtiin myös diili paikallisen ”mustaksi maalatun yksiön”, Underground-klubin kanssa. 30 eurolla juotavaa ostamalla sai lunastettua kaupan päälle Underground-lippiksen tai t-paidan afterskilookia täydentämään. Lienee sanomattakin selvää, että paluumatkalle lähdettiin kymmenien uusien asusteiden kanssa.

Tästä päästäänkin luontevasti perinteisen vuoden reissulaisen valintaan. Monista lisänimistään tunnettu Teemu Lehti osoitti loistavaa reissuhenkeä niin väsymättömällä laskettelulla (mm. oman kylän eturinne pelkillä monoilla alas) kuin meiningin ylläpitämisellä rinteiden ulkopuolella (kuten ennätykselliset yhdeksän juomadiileillä hankittua vaatekappaletta ja alkoholijuomien salakuljetus Ranskan puolelle vuoristopurossa uimalla). Haluamme kiittää Teemua esimerkillisestä ryhmähengen osoittamisesta.

Ryhmähengestä täytyy todeta jotain myös yleisemmällä tasolla. 44 hengen porukka lyöttäytyi loistavasti yhteen, ja tästä syntyi aivan loistavia yhteisiä ideoita ja improvisoituja ohjelmanumeroita. Reissulaiset jäävät varmasti kaihoisasti muistelemaan huonetta 114, välinevarastovätköjä, jokaisessa affebaarissa pöydältä hypättyjä ns. Nykäsiä, pulkkakisoja eturinteessä (se tarjotin kulki muuten pirun lujaa), ex-tempore kräftiksiä, lillumista Soldeun kylpylässä ja oman hotellin sympaattista yövartija Brunoa (kiitokset Brunolle kaikesta kärsivällisyydestä ajoittaisen metelöinnin ja kadulta huoneisiin raahattujen kylttien ja aitojen kanssa). Check-outia sopiessa respasta kiiteltiin vielä erikseen sitä, miten mukavaa jengiä meillä oli mukana. Siitä ollaan reissujärkkääjinä samaa mieltä.

Kiitos kaikille uusille ja vanhoille RRetkuille upeasta matkasta. Pidetään sama henki yllä seuraavanakin vuonna!

Minttuisin terveisin, Juho & Kassu – Reisenführers

HEISSAN!

Hienon AHS-saunaillassa saadun päähänpiston tuloksena, saunan ja islantilaisen rommin rohkaisemana sai alkunsa Rinnerikollisten kautta aikain ensimmäinen reissubiisi. Vauhtia sävellysprosessiin ja sanoittamiseen haettiin aina Arto Melleristä alppihumppaklassikoihin. Yhtyeen nimen täytyi genren johdosta tulla saksan kielestä, jonka Google taisi ilmeisen mallikkaasti. Ylimääräisen artikkelin tiputtua viime metreillä pois tuli kokoonpanon nimeksi RegenRinne (suom. ränni tai rännikouru). Erottamiskykyinen, mutta silti neutraali nimi on tulevien polvien niin tahtoessa siirtyvä edelleen heille musiikillisten ambitioidensa forumiksi.

Tuottajaksi yhtyeemme sai mystisen alppihumppavelhon, Dr. Cordoban, jonka rautaisissa näpeissä musta valkoisella muuttui antoisaksi audioksi. Mukaan soittimettomaan yhtyeeseemme lähti joukko nykyisten, tulevien entisten nuorten sävellahjoja. Jokainen sai kirjoittaa aihepiiriin ja tietysti omaan suuhunsa sopivat sanat. Paitsi Eki, joka ei osannut kirjoittaa. Jätkäsaaressa, ammattimaisuutta hipovalla studiolla tekijöiden arvoitukselliset aivoitukset saivat viimeisen sinettinsä kohdatessaan mikrofonin, tullakseen näin ikuistetuiksi bittiavaruuden lohduttomaan loputtomuuteen ja ryydittääkseen vastaisuudessakin hilpeitä hissimatkoja. Laitteiden lainasta kiitämme tuottajaa ja muuan elektroniikkaliikettä, joka ei tosin harjoita laitteiden vuokrausta. Bussimatkalla Barcelonasta Andorraan sai reissukansa kuullakseen iloisen sanoman: heille ja koko kerholle oli huolella ja hellyydellä valmisteltu musiikkituotos. Seuraavan viikon ”Andorra” sai soida kovaa ja hiljaa, hississä, after skissä, hotellihuoneessa, päässä, rapujuhlissa, kaikkialla. Soikoon se tulevinakin vuosina saaden vierelleen itseään uljaampia teoksia, jotka rinta rinnan resonoivat hohtavilla huipuilla.

Humppaterveisin,

Reissubiisin tekijät Johannes, Ulle, Anni, Kassu, Pauli

& Dr. Córdoba

Ps. Ikuinen aprés-humppa on nyt taattu: RegenRinne – Andorra löytyy nykyään myös Spotifysta!

2008 2010 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020

ALPPIREISSUT SURFFIREISSUT

MONTE ROSA CHAMONIX VAL D'ISERE LES ARCS PENICHE BAD GASTEIN SANTA CRUZ SAALBACH PENICHE ANDORRA PENICHE KIRCHBERG MAROCCO, ALUE TUNTEMATON ALPE D'HUEZ SAN JUAN, LA UNION, FILIPPIINIT SÖLDEN SAN JUAN, LA UNION, FILIPPIINIT PAS DE LA CASA, ANDORRA

PJ Ulriika Riskilä VPJ Anni Kärkkäinen Sihteeri Axel Rosengren Talousjohtaja Otto Juga Phuksijohtajat Tuomas Aho ja Veera Ahtiainen Juustojohtajat Ira Wallén, Hilma Laamanen ja Susanna Kankainen Jouluhenkilöt Irene Autio ja Annika Grönholm Taiteellinen johtaja Kasimir Kautto Tiedotusjohtaja Saara Palo Surffimatkajohtajat Markus Caravitis ja Aku Nikkola Alumnijohtaja Kiki Inkinen Alppimatkajohtajat Juho Laitila ja Kasimir Kautto AHS-johtajat Julia Nurmi ja Maria Lonnakko Päätoimittaja Sebu E. Vuoritsalo Kotimaanmatkajohtajat Markus Caravitis ja Jatro Pihlavamäki Tuotejohtajat Nikkola & Rosengren Tequila- ja poolijohtaja Aleksi Mettälä Pizzanpaistojohtaja Joonas Ylä-Rautio Ainapaikallajohtaja Antti Seppä-Lassila Laskuopinto- ja tiskikonejohtaja Sakari Saari Lumivyöryjohtaja Juho Roimaa Skipoli-RR -johtaja Elias Silvola Kyski-johtaja Imade Okungbowa Skimbalex-johtaja Aleksi Nikkanen Varailmapallojohtaja Petro Vornanen Tekniikkajohtaja Niko Kukkonen Strohjohtajat Ida Krook, Pihla Kupela ja Kasperi Kasurinen Makkarajohtaja Mikko Murto Alppikanuuna Iiro Sopanen Minttujohtaja Juho Laitila Rotvallimurretapasjohtaja Maria Lukkarinen Hupijohtaja Iida Huttunen Kukkamekkojohtajat Huttunen & Laitinen Lifecoach/kuntoutus- ja julistejohtaja Jonni Veikkonen Itsesuojeluvaistojohtaja Ella Kainulainen Tunajohtaja Annika Antikainen Jugujohtaja Linda Tunkkari Nugujohtaja Lotta Virkkunen Majojohtaja Saara Palo Oksennusavustajajohtaja Noora Koskinen Pönttöpuhelinjohtaja Helmi Hämäläinen Häirintähenkilövastaava Sara Komulainen Germajohtaja Tio Tikka Tietokantajohtaja Lauri Teräsvuori Moottoripyörä-, turvallisuus- ja lehmänkellojohtaja Tommi Aromäki Tommi Aromäki -vahtijohtaja Johannes Salmimies Musajohtaja Jenna Juureva Emmä oo mitään -vastaava Pyry Lehikoinen Varajuustojohtaja Pinja Poranen Seremoniamestari Anna Salonen Hissishottimestari Rondy Stenman Pulkkamäkimestarit Lucianna Liemola ja Karla Tollet Kaljaa Juova Konsultti Anttoni Puntala Eskaloitumisjohtaja Pauli Takki Betonijohtaja Peter Partanen Mojitojohtaja Ella Tolvanen Puhelin- ja porttikongijohtaja Juuso Palsola Aperolspritzjohtaja Pauliina Salmi ----------------------------------------------------------------

HALLITUS 2019-2020