RINNERIKOLLISET 40 VUOTTA
RINNERIKOLLISET - 40 VUOTTA JYRKKÄÄ ALAMÄKEÄ
S
ERVUS arvon herrat ja leidit, tätä tekstinpätkää on varsin mukava rustailla alppimaisemista, Itävallan Bad Gasteinista käsin. Lumihuiput lämmittävät mieltä, huomioiden kuinka skimbaajalle kehno talvi ollaan Etelä-Suomen alpeille saatu. Taivas ei tupruta lunta enää samalla tavalla kuin RR:n alkutaipaleella kasarilla. Oli miten oli, Rinnerikollisten toiminta ei onneksi ole merkittävässä määrin ollut riippuvaista vuosittaisesta lumitilanteesta, se pörrää vuodesta toiseen eläväisenä. Omalla kohdalla pari lausetta präntättynä varjoopinto-oppaaseen riitti kiinnittämään huomion Rinnerikollisiin heti kättelyssä. Odotin innolla pääseväni messiin retkujen tapahtumiin, mutten kuitenkaan pitänyt päivänselvänä sitä, että sopisin joukkoon. Phuksivuoden päätteeksi Pallogrillit taisivatkin olla vasta ensimmäinen tapahtuma, johon rakkaan ystäväni Annin kanssa sovittiin että ”no hei nyt kyllä mennään”. Sitten se olikin menoa ja nopeasti sitä huomasi roikkuvansa paikalla käytännössä vakiokalustona. Henkilökohtaisena lempparina on toiminut AHS-vastaavan pesti; laskettelukerhojen poikkitieteelliset tapahtumat sekä ennen kaikkea eri kerhojen skimbausreissut ovat sekä vahvistuttaneet suhteita omiin kerholaisiin, että luoneet ystävyyssuhteita sellaisiin henkilöihin, joita tuskin olisin tavannut missään muissa ympyröissä. Kaiken lisäksi näistä ystävistä useampi lukeutuu vielä niihin kaikista läheisimpiin. Tällä kaudella on saanut katsoa asioita aika erilaisten linssien läpi, tai vähintään tuntuu siltä, että moni asia retkuhengessä on avautunut itselle ihan uudella tavalla. Ensinnäkin Rinnerikollisille kerhon jäsenistö on kaikki kaikessa. Omat ajatukset joukkoon sopimisesta tuntuvat jälkikäteen ihan typeriltä, koska haloo, miksi sua ei haluttaisi messiin. Mutta uutta ja jännittävää, sitähän se aina alkuun on. On selvää, että kerho kerää yhteen samanhenkisiä ihmisiä, mutta loppukädessä ollaan myös aika sekalainen sakki. Juuri tuo keskinäinen erilaisuus on kuitenkin rikkaus, sillä joka ikinen meistä tuo kerhoon osallistumisellaan jotain. On siistiä huomata, että vaikka tietyillä asioilla on pitkät perinteet, meissä on myös potentiaalia venyä suuntaan, jos toiseen uusien ideoiden toteutuksen myötä. Kaavoihin ei pidäkään kangistua, muodostuuhan kerhotoiminta väkisinkin aina vaihtuvan
10
INTER VIVOS 2/2020
aktiivijäsenistönsä näköiseksi. Toisekseen, tällainen joustavuus nimenomaan mahdollistaa sen, että toiminnan puitteissa voi lähteä käytännössä toteuttamaan melkein mitä vain. Esimerkkinä tästä käy ison konkkaronkan vieminen surffaamaan toiselle pallonpuoliskolle tai vaikkapa nopean aikataulun ryhtyminen lähestulkoon levyttäväksi artistiksi. Voi lähteä kokeilemaan, mikä toimii ja mikä ei, ja mahdollisesti olla luomassa taas uusia perinteitä tuleville vuosille. Itse jäsenistön olemassaolo ja lukemattomat toimintamahdollisuudet eivät välttämättä vielä takaa sitä, että homma skulaa. Järjettömän suuressa merkityksessä on se, miten kaverit otetaan mukaan ja kuinka hyvin huomioimme toinen toisiamme. Vastikäistä kevään skimbausreissua Andorraan on helppo muistella lämmöllä edelleen, koska muita tarkasteltuani uskallan väittää, että retkuhengen pystyi aistimaan ja siihen mukaan hyppäämään ihan jokainen reissulainen. Ei se ole mikään itsestäänselvyys monikymmenpäisellä remmillä. Niin laskettelu kuin surffiharrastuskin lukeutuu monen retkun identiteettiin. Huolimatta harrastamisen vaatimista suopeista keliolosuhteista, meitä kaikista perustavanlaatuisimmin kannattelevat asiat eivät suinkaan ole tällaisten ulkoisten seikkojen varassa. Ratkaisevaa on se, millaisena sydämen asiana koemme itse kerhotoiminnan ylläpitämisen. Lämpimästi tervetuloa - uusille ja vanhoille - mukaan kerhon toimintaan! Ulriika ”Ulle” Riskilä
