Varnitsa 4/2010 by Arvo Varnitsalainen

4/2010

3 4 6 8 11 12 14 16 18 20 23 24 26 30

Sisällys:

Pääkirjoitus Puheenjohtajalta Urputusnurkka Salpalinja murtuu! “Ei tässä mitään poliisia tarvita!” Minä vs. Minä Liskokuninkaan pojan päiväkirja, osa III Twilight Struggle Vuosijuhlan huumaa! S.S Fuksin nousu ja krapula Kolumni: Usein Kysytyt Kysymykset Kekkosen perintö ja sen alasajo “If you can see skin, you’re in!” Paskalista

Joensuun historianopiskelijoiden ainejärjestölehti Varnitsa 4/2010 ISSN 1236-3995 Julkaisija ja kustantaja: Varnitsa ry. Päätoimittaja: Noora Kumpulainen Toimitussihteeri: Leonid Yakovlev Kirjoittajat: Timo Ihalainen, JP Hovi, Eve Kämi, Anni Lampinen, Laasti, Juha Lehtinen, Tommi Leirilaakso, Sebastian Lindsten, Jani Loijas, Kalle-Antti Mustonen, Katri Perho,Miika Raudaskoski, Sara Salmi Postiosoite: Historia, Joensuun yliopisto, PL 111, 80100 JOENSUU S-posti: varnitsa@cc.joensuu.fi tai nkumpula@cc.joensuu.fi Painos: 80 kpl

Back in the U.S.S.R

Tänä vuonna vietämme pitkäaikaisen presidenttimme Kekkosen juhlavuotta. Varnitsa-lehdessäkin sukelsimme aikaan, jona Neuvostoliitto vielä pihisi ja puhisi, saaden pikkuruisen rajanaapurinsa aika ajoin helisemään. Tänä aikana nykyään Suomen kiistellyin poliittinen henkilö onnistui pitelemään hyppysissään aikamoista kudelmaa, ja vieläpä vetämään oikeista naruista. Kekkonen edustaa eri ikäpolvista riippuen erilaista Suomi-kuvaa. Isovanhempiemme ikäluokassa Kekkosen nimen lausuminen aiheuttaa peräti samanlaisen reaktion, kuin heil -huutoihin käsi ojossa yllytetyt natsit. Ikäihmisten ryhti oikenee, ilme vakavoituu. He muistavat sotien jälkeisen jälleenrakentamisen aikakauden ja sen ainoan henkilön, joka onnistui vaikuttamaan koko kansan yhtenäisyyteen. Sen henkilön takana seisotaan yhä lujana, vaikkei hän ole enää keskuudessamme. Sen henkilön päähän asetettaisiin seppele ja hänelle tehtäisiin kunniaa. Jotkut taas pitävät Kekkosta lähes diktaattorin valtaoikeuksia hallinneenna valtion päämiehenä, joka teki paljon vääriä valintoja eikä uskaltautunut näyttämään itä-naapuriamme kohtaan minkäänlaista luonnetta. He sylkäisevät maahan, hymähtävät. Mutta heidän on silti hankala kertoa, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Nyky-yhteiskunnassa Kekkosen kaltainen johtaja ei tulisi kuuloonkaan. Maatamme luultavasti verrattaisin pahimmassa tapauksessa Kuuban ja Pohjois-Korean kaltaisiin valtioihin. Monet arvostelevat Kekkosen tekoja nykynäkökulmasta. Todellisuudessa emne voi tietää, oliko hänellä paljoa valinnanvaraa. Individualistisessa maailmankuvassamme Kekkosen kaltainen presidentti olisi liian kova pala purtavaksi. Liikaa vallan keskittymistä yhdelle henkilölle pidetään uhkana, sillä siitä meille on liian paljon varoittavia esimerkkejä historiassa. Kiinnostavaa olisi kuitenkin tietää, mitä mieltä hän olisi uudesta huikaisevan innovatiivisesta YYA-yliopistosta, joka tähän mennessä on aiheuttanut vain harmaita hiuksia historian- ja lukuisten muiden oppiaineiden opiskelijoille. Jyrähtäisikö hän filosofian oppiaineen opetuksen lakkauttamisesta yliopistossa, josta valmistuu filosofian maistereita? Ihmettelen vain.

Puheenjohtajalta , ! dys aiset h e e l v a mm ti ö t Ter rnits s s ärje akkaa on va j e n h in o na puu ikana taa, arv e s i a l v t ktii teny uden umisi sten a i a st äh iin utu erinte juhli a n on l kuuk t n i P A n n en eilu pariki visa. sy k R itsa llallist en y . n s o r n j Va ä i tiet ntii itää tko sta a s j käy ty p ekä n i i s ä s it eno on säk päivä ubin i d i l h h t e e l is iais ien uot atterik eissä eluihin lma. s v k 0 e m r t fu te htu a 4 kke baarit unn ikean t a e p k s n n u s e ta tä tö kuu kkaid kissa siin a väli eet m miel i s l l y o a j 0 n n sy Kai rail uod kava kerän jyyrie tsan 4 ja m . u i ä , n n ja ep äni m tään issä oje ä. Var juhliin sa, h s t rke lista n s e s e j s s m iele s jär sti va bileis vuoti uude uh j m u s ö s 0ise ai puk minun t my rity iivisuu sia 10 tulev e a t ; v i ollu lot o äärän en akt paam atkuu ua aita j i a t k a s p m t s u k k a p u o n j fu u jo Pi tote inn skuu otta tänyt ittiin ktiivis n i n n a k a r e ar äkään os vin se mit a sov nen a y k m a h m s u i lä ähä niin vat atk litaan v on sjuhlis syksy a j t t a i a n a ti än nki itus v siast vaikke ia t sa e vuo li täm fi t i f a l v al ku tre ä kah sta i h ikkien . Ja tii s mik n a i u u a v U ka nak edust pua i . a a a ä t j a s in ne tä pe siel sien toim tyyp , jon attaa a sa n rs an ia sa u kan nits ktiivis ukses ilti, uosiku r s ulu a u a V n a k o v a t ja yskok neide tulk ien ! yyn ujoulu n , s u y k a t n s y k t nos isikaa oremp oivota pus a pik tuova p t a kiin o u t l j n t . nos tätä san 17.11 iteeti t i kiin isesti n i v r i s t e k k y Va sitsit si Lisä stömm Erit n a k , e l ä 1 lis n. uo .1 ton rje en aus 6 untap intaa inejä an voi , s k a j u ia im n iik pan imais oko al-tur sa. L ä to iekö k m s a Syy ä futs alus lisäns än, v utuska e ylivo tiivisi l k n ä v a t m o vie ukuu n nnä renlu a olim t ovat l ma ä j u o e o e s j sa. ös lais an v ilus ssa my ittae kunn kilpa rnitsa linnas e! o isill kirj en yo vään ttä va in juh a l a e e s ja jäll ime k taa, e kin ku rnit aa a s v i a i k a - v ä tod uuss ille akast k k m i i r a m k ,  ä y kaa ästä! s l k e y s sk m elä opi ä ä a v a ik Hy likaa, utt a h n u J Eve

:n kuumemittari NOUSUSSA: 1) V e r e n p a i n e

Kiitos UEF:in, kielikeskuksen, lehtipuhaltimien, kaupan jonossa matelevien mummojen ja sitä rataa. Mitta on täynnä!

LASKUSSA:

1) O p e t u s

Ihmettelemme tosiaan, aiotaanko yliopisto-opiskelu muuttaa uudessa ja uljaassa opinahjossamme täysin omatoimiseksi.

2) L ä m p ö t i l a

2) J ä s e n m ä ä r ä

Varnitsan jäsenluku nousee homokeskustelusta riippumatta. Oppisi kirkkokin tekemään jäsenyydestään elinikäisen!

3)Raitistelu

Mitä ihmettä! Kulttuurimatka Kiteen viinanhuuruiselle pontikkamuseolle peruttiin vähäisen osallistujamäärän takia. WTF!?

Ainakin Ellin asunnoissa. Se on varma talven merkki!

3) K ä n n ä ä m i n e n

Mitä ihmettä! Kulttuurimatka Kiteen viinanhuuruiselle pontikkamuseolle peruttiin vähäisen osallistujamäärän takia. WTF!?

Urputusnurkka

- onko muutos edistystä? ”Muutos ei ole sama kuin edistys” – teesi, jota historian didaktiikan kurssilla meille tuleville opettajille kovasti teroitetaan. Käytännön tasolla lausahduksen totuusarvon on huomannut yliopistomaailmassa. Siirtyminen uuden yliopistolain aikakauteen ja Joensuussa uuteen Itä-Suomen yliopistoon ovat tuoneet paljon muutoksia, mutta edistyksestä ei juurikaan voida puhua. Ensimmäisiä merkkejä muutoksen tuulista saatiin Miksi uudistus ei sitten ole ollut edistystä? Syyskujo viime keväänä, kun historian laitoksen jo en- un lopussa saimme tuta, mitä tämä rakennemuunestään pienellä olleet rahahanat pistettiin lähes tos ja uudistus tarkoittavat, kun yliopiston hallikiinni. Kesä tuli ja yliopistomurheet ehtivät un- tus päätti 28.9. lakkauttaa filosofian pääaineen ohtua. Syksyn kunniaksi valtiovarainministeri ja supistaa oikeustieteiden pääainevalikoimaa. Jyrki Katainen vieraili Joensuun kampuksella Pienempiä uudistuksia toteutettiin myös yhdisja kehui yhdistymistä fantastiseksi ja uutta lakia tämällä yhteiskuntapolitiikka ja sosiologia jatparhaaksi asiaksi, joka yliopistoille on kossa yhdeksi hakukohteeksi. Merkitniiden perustamisen jälkeen tävintä on kuitenkin koko tapahtunut. Kataisen yliopistojärjestelmän sanavarastossa on kannalta tieteiden adjektiivien osalta äidin, filosofian, lakpahoja puutteita, kauttaminen. Päätös koska kaikki tuntuu ei varmaankaan tullut hänestä olyllätyksenä “Joensuun kaupunkikeskustayhdistys palkitsi liikemies Laakevan fanniille, jotka kosen useiden kaupunkikeskustan rakennuskohteista. Erityist a s t i s t a . en maininnan ansaitsee apteekkari Olsonin talon korjaustyö olivat jouRantakadun puutalojen rivistössä.” Syyskuun lukuussa alussa Kataisen puoluetoveri, opetusminis- 2009 lukeneet Savon Sanomia, jossa yliopistolle teri Henna Virkkunen jatkoi yliopiston ava- rahaa lahjoittanut autokauppakeisari Yrjö jaisissa kehumislinjalla. Itä-Suomen yliopisto on Laakkonen sanoi, ettei hän haluaisi filosofeille hänen mukaansa edelläkävijä korkeakoulujen ja tutkijoille rahaa antaakaan. rakenteellisessa uudistumisessa. Virkkunen on varmaan oikeammassa kuin Katainen, mutta edelleen: muutos ei ole sama kuin edistys. Ehkä kokoomuspoliitikkojenkin olisi syytä käydä kuuntelemassa mitä ilosanomaa historian didaktiikan kurssilla jaetaan.

7 Joku kausaalisuhteisiin erikoistunut tutkija voisi vetää johtopäätöksiä Laakkosen 100 000 euron lahjoituksen (30.8.) ja filosofian lakkauttamisen (28.9.) välille. Nyt päätettyjen ”rakennemuutoksellisten” toimenpiteiden lisäksi keskustelussa on pyörinyt tietojenkäsittelytieteiden perustutkinto-opetuksen keskittäminen Kuopioon ja Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen tulevaisuus. Jälkimmäinen sai ainakin vuoden jatkoaikaa, ensin mainitun tilanne on edelleen hieman epäselvä. Kaukaa viisas, Oulun yliopiston kunnioitettu rehtori Lauri Lajunen lanseerasi tälle kaikelle myllerrykselle ihan oman terminkin: luopumisosaaminen. Lajusen mukaan kaikkien on tässä ajassa opeteltava luKoululaitoksen uudistukset herättävät yllättävän opumisosaamista, kun yliopsamanlaisia reaktioita yhtä lailla rapakon takana istot etsivät ydinosaamisaluettaan ja tervehdyttävät toimintojaan. romahti. Syventäviin opintoihin on tarjolla yksi Lajusen omassa yliopistossa kajaanilaiset saivat luentokurssi, joka sekin menee osittain sosiojo käytännön kenttäkurssin luopumisosaamis- logian puolelle. Tilanne on jo törkeä, eikä anna een, kun Kajaanin perinteikäs opettajankoulu- kovin hyvää kuvaa ”sivistysyliopistostamme”, tuslaitos todettiin yli 100 toimintavuoden jälkeen jonka tavoitteena on entisestään nousta yliotarpeettomaksi. Täällä ISYn Joensuun kampuk- pistojen keskinäisellä ranking-listalla. On tietensella me olemme joutuneet käytännön tasolla kin ymmärrettävä, että historian opiskelijoiden opiskelemaan luopumisosaamista kun laitoksen luentokurssit eivät ole ensimmäisenä mielessä jo entuudestaan vähäisten luentokurssien määrä rahanjaossa – eihän historian opettajille, tutkijoille tai arkistoalan ammattilaisille ole käyttöä Autotalo Laakkosella tai Olvin panimolla. Aika näyttää kuinka paljon historian laitokselle lohkeaa Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön lahjoituksesta, vai jääkö karjalaisen kulttuurin ja historian vaaliminen vain korulauseeksi sivistysyliopiston painopistealueiden listalla.

€/kk

V-lehden virallinen viinijärveläinen vastarannankiiski Miika Raudaskoski

SALPALINJA

MURTUU!

- eli tarina siitä, kuinka soturi hajotettiin

Tämä kirjoitus käsittelee kesätyötä todellisessa korvessa, maamme kaakkoiskulmassa vain viidentoista kilometrin päässä suuresta itäisestä naapuristamme. Jotta tarina avautuisi maallikollekin, lienee aluksi parasta selventää paria keskeistä käsitettä. SALPALINJA on itärajamme turvaksi vuosina 1940 - 1941 rakennettu, Suomenlahdelta Petsamoon ulottuva linnoitusketju. Se on edelleen Suomen historian suurin rakennusprojekti. Salpalinjalla ei taisteltu koskaan. Sodan jälkeen linja metsittyi YYA-vuosien ajan, mutta 1980-luvun lopulta lähtien sille on avattu kolme museota ja useita kohteita on kunnostettu. Nämä museot pelastavat nykyään monet historian ja matkailualan opiskelijat kesätyöttömyydeltä, joka onkin kannattavin syy lehden lukijoille niihin tutustumiseen. Museoissa tulee vastaan höyrypäitä, joiden mielestä puna-armeija vyöryi Berliiniin 1945 vain sen takia että kyseessä oli Salpalinjaa heikompi vastus.

9 MIEHIKKÄLÄ on 2500 asukkaan persläpi tekstin alussa mainitussa paikassa. Kunnan elinkeinorakenne on noin 10% maanviljelyä, 90% eläkeläisiä ja kaksi kaupan työntekijää. Kunnassa ei ole Alkoa, mutta siellä on kirjasto. Ja siitä kaupasta saa kaljaa. Miehikkälä perustettiin 1887. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi Itävallassa pieni veijari, josta myöhemmin kasvoi trimmattuja viiksiä ja oikean käden nostelua suosiva ruskeapukuinen mies. Maailmassa olisivat asiat paljon paremmin, jos kumpaakaan kahdesta edellä mainitusta tapahtumasta ei olisi ikinä tapahtunut. Nyt on pakolliset faktat kerrottu ja voin kuvata sitä, minkälaista on itse työnteko tuolla museolla. Se on helppoa, sen kummemmin asiaa vääntelemättä. Asiakkaita käy vilkkaimpinakin aikoina harvakseltaan, mitä nyt joku viikonloppupäivä saattaa olla vilkas. Työaika on kello kymmenestä kello kahdeksaantoista ja siitä vähintään kolme tuntia voit olla tekemättä mitään. Toukokuussa voit olla koko kahdeksan tuntia tekemättä mitään jos et välttämättä halua jollain tavoin itseäsi rasittaa. Minulla oli tapana vetää leukaa museorakennuksen kattohirressä roikkuen kun tuli tylsää. Leuanvetotulokseni parani kuudestatoista kahteenkymmeneenyhteen kesän aikana, joten tylsää taisi olla. Asiakaskunta on hyvin mielenkiintoista. Se tulee ainakin selväksi, että suomalaiset ovat sotahullu kansa. Tämän voin sanoa katseltuani koko kesän mitä erilaisempia KIITOS/ SUOMI-KONEPISTOOLI ON TOUR/ SUOMEN LEIJONA – paitoja ja varsinkin kuunneltuani juttuja, joita ilmaan sinkoili. Suurin osa kävijöistä elää edelleen tai tahtoisi elää vuotta 1941. Toki joukkoon mahtui myös paljon ns. normaaleja ihmisiä. He vain eivät jää mieleen.

Mielenkiintoisimpia asiakaskontakteja voin mainita kolme, jotka samalla edustavat tietynlaisia ääripäitä. Ensimmäinen on humaltunut herrasmies, jonka juttua kuuntelin pitkän tovin museon kahvilassa. Hän vihasi presidentti Kekkosta, vihasi yli kaiken. Kekkonen oli kusettanut joltain hänen kaveriltaan suuret rahat joskus sotasyyllisyysoikeudenkäyntien aikaan ja siinä sivussa ”myynyt Suomen ryssille”. Mitään vastaväitteitä ei mies suvainnut. Toinen mielenkiintoinen asiakas edustaa täysin vastakkaista suuntaa. Häntä

ei kiinnostanut museokierroksella itse museo yhtään, vaan sen sijaan opas sai kuuntelijan roolin kun mies kertoi olevansa linnunpöntön rakentamisen kaksinkertainen suomenmestari vuosilta 1991 ja 1995 sekä voittaneensa myös lintujen ruokintalautojen rakennuskisan 1997. Museoalueen linnunpöntöt saivat mestarilta tylyn tuomion. Kolmas mieleen jäänyt asiakas pamahti poikansa kanssa paikalle kun istuin naispuolisen kollegani seurassa kahvilassa odottamassa töitä. Kun totesin, että herrat varmaan haluavat naiskauneutta itseään opastamaan, murahti mies yksitotisesti: ”EIPÄS KUN SINUT, SINÄ OLET SENTÄÄN KÄYNY ARMEIJAN!”.

Semmoista siis on siellä. Tähän loppuun vielä joitakin yleisiä tietoja: Palkka on paras mitä olen ikinä museosta saanut, siitä siis plussa. Työnkuva on monipuolinen, minullakin on nyt työtodistuksessa merkintöjä tapahtumatiedottamisesta, henkilöhistoriallisten haastattelujen tekemisestä, tapahtumien järjestelyvastaavana toi-

10 mimisesta ja alueen kunnossapidosta. Tästäkin siis tulee iso plussa. Paikkana Miehikkälä ja museo taas ovat aivan hanurista. Kummassakaan ei varsinaisesti viihdy ja vapaa-ajalla ei ole juuri mitään tekemistä. Siitä vitun pitkä miinus. Mutta toivottavasti joku tämänkin jutun lukeva innostuu ja hakee paikkaan ensi kesäksi. Silloin ties mistä asti jatkunut joensuulaisperinne Salpalinjamuseolla ei katkea. Lupaan tulla katsomaan jos joku sinne menee.

Toivoo kesätyövelvollisuutensa lopullisesti täyttänyt, oikeisiin töihin ja oikeaan työttömyyteen suuntaava Merimiehenkadun ”suomikonepistooli on tour”, JP Hovi

Nehän ovat kuin kaksi marjaa!

Tommi Leirilaakso, lasinilkka

Diego Forlan, MM-kisojen tähti

“Ei tässä mitään poliisia tarvita!” Haalarin väri erottaa meidät muista opiskelijoista. Turha kuvitella, että yliopistomaailmassa pystyttäisiin ajattelemaan asiaa yhtään sen järkevämmin kuin missään muuallakaan yhteiskunnassa. Ainejärjestön haalari ja lippu on kuin jengitunnus, jolle osoitetaan kunnioitusta ja uskollisuutta. Niin kummalliselta kuin se tuntuukin, niin klassinen “me ja nuo”-ajattelu on tuttua myös akateemisessa ympäristössä. Mistä tällainen ajattelu sitten tulee? Vaikea sanoa. Ilmeisesti meidän perimäämme on juurtunut heimoajattelu ja kilpailu reviiristä. Kivikausi on tainnut jäädä pahasti päälle. Onkos tällainen meininki sitten järkevää? No ei ole. Se on pohjimmiltaan vammaista sontaa, josta kukaan ei hyödy mitään. Tietynlainen kilpailuhenki on totta kai ymmärrettävää ja jopa suotavaa, mutta rajansa kaikella. Jos te lukijat siis kuulette yyoon käytävillä puheita kasvatustieteilijöiden idioottimaisuudesta tai kauppislaisten porvariudesta, niin miettikää vähän miten noihin puheisiin suhtautua. No joo onhan ne legiolaiset muka öykkäreitä joo joo, mutta omalla suhtautumisella voi vaikuttaa moneenkin asiaan. Mylly pystyyn vaan humanistien, praxislaisten ja teologien kanssa. Niin joku ajattelee. Minä en. Edellä mainituissa ainejärjestöissä minulla on hyviä tuttuja. Mutta kaikenlaista on sattunut vuosien varrella. Tässä alkuun muutamia: 1) Varnitsan ja Täkyn lippusota vappuna 2010 jäi usean varnitsalaisen mieleen. Kirkkoveneen piirtäminen Varnitsan lippuun aloitti kostoretken, jossa Täkyn tunnus raiskattiin täydellisesti. Jos joku varnitsalainen olisi piirrellyt vesikulkuvälineen kuvia Varnitsan lippuun, mitään ei olisi välttämättä tapahtunut. Mutta kun sen teki joku v***n äidinkielen opiskelija. Voi hyvä tavaton! 2) Varnitsa on ollut aina valmis puolustamaan tunnustaan. Vappuna 2006 ainejärjestön lipusta käytiin pullosotaa ja vastaavaa pikkukivaa ”eriväristen” kanssa. Aivan mahtavaa. Entä jos joku olisi saanut oikeasti pullon otsaansa?

3) Varnitsalla on joskus vaikeuksia osallistua palloiluturnauksiin muiden ainejärjestöjen kanssa. Varnitsalaiset palloilusoturit saisivat aikaan porua vaikka fortunan pelaamisesta. Lokakuussa 2010 pronssia napannut VPS osoitti tervettä ja reilua urheiluhenkeä eikä järjestänyt kentälle minkäänlaista draamaa. Eteenpäin ollaan siis menossa ja hyvä niin. Mutta olisittepa nähneet helmikuun tossupalloturnauksen. Huh huh. 4) Varnitsalaiset ovat sotkeentuneet kaikenlaiseen kaupungin kaduilla ja baareissa. Erään sedulamyllyn lisäksi eräs varnitsalainen oli saada tuopista kalloonsa eräässä joensuulaisessa humppahelvetissä. Lisäksi eräs varnitsalainen joutui vappureissulta palatessaan kolmen teologian opiskelijan uhkaamaksi. Huh huh! Varnitsalaiset ovat kunnostautuneet myös nujakoimalla keskenään, mutta siitä kerron joskus myöhemmin (EHKÄ).

Sincerely yours, Laasti

Minä

vs.

Minä

Varnitsa-aktiivi Katri Perho haastattelee teoissaan (ja puheissaan) kyseenalaisempaa 4. vsk:n Katri Perhoa. -

Miksi juuri minä? -Koska Lauri.

Olit tuutorina. Kuinka monen fuksin nimen muistat ulkoa? -Tiukka kysymys joka ravistelee uskottavuuttani tuutorina. Muistan kaikki omasta ryhmästäni, koska he olivat melkoisia hanipörrömussukoita (Emma, Anne, Jukka, Antti, Teemu ja Matti). Lisäksi muistan nimeltä kymmenkunta muuta , erityisesti ne jotka ovat tehneet itsensä jollain erityisellä tavalla ikimuistoikseksi ainejärjestön suomalla yöllisellä areenalla. Luetaanko ”Basisti” nimeksi? Toimit myös Varnitsan hallituksessa kopo-sopona. Mitkä ovat tunnelmat? -Tuulimylly voitti sodan jo aikoja sitten, mutta taistelu jatkuu. Hauskaa on kuitenkin. Mikä on suhteesi Kekkoseen? -Kerran tuntematon mies baarissa osoitti minua ja sanoi kaverilleni ”kelaa miten hirveeltä toi muija näyttäis kaljuna.”. Pystyn kokemuksineni samaistumaan syvästi Urkin ulkonäköpaineisiin. Arvostan Kekkosta myös kepun edustajana aikana, jolloin ne vielä kusettivat reilusti. Jos Urkin tarvitsi päästä vallankahvaan laittomin keinoin, hän suoritti tehtävän julkisesti, kainostelematta ja selkä suorana. Ei näistä postmodernistivanukaskepuista ota enää pirukaan selvää. Olet päätynyt hämmentävään asumismuotoon hämmentävien ihmisten keskelle. Miltä tuntuu aamuisin herätä siihen, kun Tommi sanoo ”täh”? -Kimppakämpässä todella on omat kommervenkkinsä, eikä tämä todellakaan ole niistä helpoin. Huoneeni sattuu epäonnekseni sijaitsemaan vielä

keittiön vieressä, jonne Tommilla on hyvin usein tapana hakeutua sanomaan ”täh.”. Se tuntuu musertavalta, mutta suo minulle toisinaan myös mahanpohjaa kutkuttelevan ylemmyydentunteen, jota en edellisessä kommuunissani jostain syystä onnistunut hankkimaan. Terveisiä Tommille <3 Olet ennen kaikkea tunnettu siitä, että feidaat. Kaikki, kaikessa ja kaikkialla. Kenet feidasit viimeksi? -Minulla on tapana innostua eteeni sattuvista asioista innolla, joka lähentelee Kataisen pinkeyttä uljaasta Itä-Suomen yliopistosta. Lupailen tässä tripinomaisessa tilassa usein hyvinkin jänniä asioita, joita joudun myöhemmin järkiin tullessani perumaan. Aina. Viimeksi taisin sortua heittämään ystävälleni perinteisen fraasin ”mä soitan sulle myöhemmin”. Hah, vittu niinpä vissiin! Olet yksi pääsolisteista a cappella-yhtyeessä Hymyile Paavo. Kukaan ei kuitenkaan ole koskaan kuullut teistä yhtään mitään, joten mitä hittoa te oikein puuhailette? -Me ollaan jo toteutettu päätavoitteemme ja saatu Paavo hymyilemään. Nykyisin keskitymme purkamaan lapsellista aggressiota ja kateutta kanssaihmisiä kohtaan tekemällä biisejä kuten ”Harmi että nekin jäi henkiin”, joita ei ymmärrettävistä syistä voi esittää ainakaan kovin tutulle yleisölle. Kyse onkin pikemmin ryhmäterapiasta kuin oikeasta musiikista, sillä mehän ollaan kiistatta surkeita. Elätän kuitenkin toivetta, että pääsisimme tulevaisuudessa esittämään hitticoverimme ”Tyttö mie halluun että sie hikkoilet” suurille lavoille. Hirveen suurille lavoille. Kiitos ajastasi jonka uhrasit haastattelulleni. Halataan nyt vielä! -Jesh.

NEHÄN OVAT KUIN KAKSI MARJAA!

Katri Perho, särmikäs Varnitsa-aktiivi

Feidaajien kuningatar, Katri Perho

Sarjassamme muita varnitsalaisia merkkihenkilöitä: Hjallis on aika sika! Suomalainen bisnesmies ja palloilupomo paljastaa todellisen olemuksensa. Hjallis Syntynyt: Hartwall Areenalla Löytynyt: Sohvalta Kuolee luultavasti: Liikutukseen Harrastukset:Röhkiminen, naiset, baaritappelut Suosikkiyhtyeet: Lady Gaga ja ZZ Top Lempijoukkue: Paras joukkue: HIFK ja VPS Lemmikit: Laasti Motto: Lukee en osaa, mutta numeroita ymmärrän paremmin! Syysterveiset Varnitsalle: Anteeksipyytely kannattaa lopettaa ajoissa. Se on homojen hommaa!

Liskokuninkaan pojan päiväkirja, osa III Noin vuosi sitten sain uhkailusoiton keskellä yötä. Oli viikonloppu, mutta olin sinä iltana selvin päin ja vastasin uteliaisuudesta tuntemattomaan numeroon. Toki olin ennenkin saanut yöllisiä kännipuheluita kavereilta, mutta niissä näkyi aina soittajan nimi tai numero. Linjan toisessa päässä arviolta 20–30vuotias mies alkoi puhua suurin piirtein näin; ”Sä olet Loijas. Oot pannut kaverin tyttöystävää, oot V***u pannut Niinaa! Ei oikein kaveri tykkää siitä, että sen naisiin koskee jotkut muut. Sie saat kohta kovasti turpaan, myö tiedetään missä sie asut..” Painoin punaista luuria, vaikka kaverilla olisi ollut varmasti vielä paljon sanottavaa. Taustalla oli kuulunut epämääräistä örähtelyä, kaiketi soittajan turpaanvetotukijoukoilta. Vaikka puhelun olivat soittaneet känniset ääliöt, se järkytti perusturvallisuuttani sen verran, että aloin miettiä mistä minua oli syytetty ja mistä tyyppi oli saanut numeroni. Kuvio alkoi selvitä pienen pohdiskelun jälkeen. Minulla oli tosiaan ollut sutinaa Niinan kanssa, itse asiassa useammankin samannimisen kanssa, mutta erään tapauksen olin saanut kanssani vuoteeseen asti. Vieläpä useita kertoja. Mutta siitä oli kuusi vuotta. Niina oli silloin ollut täysi-ikäisyyden rajamailla keikkuva teini, ulkoisesti ja sisäisesti täysi blondi, eikä mikään maailman kaunein nainen, muttei toisaalta mikään perunakaan. Törmäsin häneen ensimmäisen kerran Lappeenrannassa baarin ulkopuolella pilkun jälkeen. Nyt kiroan nuoruuden typeryyttäni ja hillitsemättömiä himojani, joiden takia lankesin mokomaan sekoboltsiin. Alusta asti olin sitä mieltä,

että minulla ja teiniritsallani ei tulisi olemaan minkäänlaista yhteistä tulevaisuutta. Vaikka omassa käytöksessäni ei ollut kehumista, minulla ei sentään ollut jatkuvia mielialanvaihteluita (toisin kuin nykyään) tai liiallista läheisriippuvuutta; olin tavannut tytön kaksi kertaa, molemmilla kerroilla päissäni, jonka jälkeen hän oli alkanut julistaa koko luomakunnalle, miten rakastunut hän minuun oli ja kuinka ihana pari olimmekaan. Lisäksi hän aloitti puhelinterrorin minuutteja sen jälkeen, kun olin lähtenyt pois hänen luotaan. Minun olisi koko ajan pitänyt pommittaa häntä tekstiviestein, siis, jos en olisi hänen kanssaan puhelimessa puhumassa tuntien mittaisia puheluita. Koko juttu tuntui painajaiselta ja päätin tehdä lopun tästä muutaman päivän kestäneestä kaikkien aikojen rakkaustarinasta. Soitin ja katkaisin välit mahdollisimman raa’alla tavalla, jottei minun koskaan tarvitsisi olla missään tekemisissä Niinan kanssa. Ilmeisesti olin liian pehmeä, koska tyttö aloitti viikkoja kestäneen anelun ja vonkauksen saadakseen minut takaisin. Olin epäuskoinen: miten tuollaisia ihmisiä voi oikeasti olla olemassa? Niina soitteli kaikkien ystäviensä numeroista sen jälkeen, kun en enää vastaillut hänelle. Lopulta vaihdoin liittymää päästäkseni rauhaan. Piina ei loppunut sittenkään, sillä ollessani oikeassa parisuhteessa useita kuukausia myöhemmin teinibitch oli kaivanut jostain numeroni ja soitti eräänä yönä kovassa humalassa. Jutut olivat samanlaisia kuin ennenkin. Sanoin seurustelevani toisen kanssa, mikä taisi vihdoin tuhota muutenkin järkkyvän nuoren tytön psyyken. Sen jälkeen ei häirintäsoittoja enää tullut pitkään aikaan, ennen kuin vuosi sitten. Huomasin, että uhkailupuhelu mahdollisesta löylytyksestä ei ol-

15 lut pelottanut minua yhtään, vaan pitemminkin sakkia, sillä kukaan ei väittänyt vastaan se, että sain muistutuksen Niina-episodista, tunkeutuessani muun muassa käyttämään jonka olin tehokkaasti koettanut unohtaa ja sa- heidän tilojensa tietokoneita sen kummempia kyselemättä. Lisäksi kaupungista saa malla karistaa menneisyyden haamun. Suomen parasta kebabia ja pizzaa Olin melkein onnistunutkin siinä, Kebab Housessa, joka on valovuosia kunnes übermustasukkainen edellä useista, ala-arvoista mättyttöystävän kaverin kaveri töruokaa tekevistä joensuulaitoi mieleeni yhden sekasista pizzerioista. van aikakauteni pohjanoteerauksista. Olikohan Nykyisenä joensuulaisena minua Niinan nykyinen poikaylämmitti erityisesti Jyväskylän stävä joku vanha puolioman pojan ja varsinaisen urheituttu Etelä-Karjalasta, lu- ja strippi-ikoni Matti Nykäsen joka ei itse uskaltanut tapaaminen pubissa. Kukaan lässoittaa minulle tunnistamisnäolijoista ei ollut oikeasti uskoen pelossa. Hyvin mahdollista. nut entisen mäkikotkan saapuvan Ja vaikka asuinpaikkani kuupaikalle, kun päätimme lähteä kallemma on tiedossa, olen saanut jalle Nykäsen kantakapakkana tunnetelää vuoden ilman, että ulko-oven tuun paikkaan Bar Explosiveen eli Bommitakana olisi vielä ollut älyllisesti in. Mutta sieltä Matti vain ameeban tasolla oleva sekaJKL:n legenda, Lokki-Jaakko saapui noin kello kuuden lainen kaljakööri valmiina aikaan illalla erittäin huotekemään minusta ovimaton. mattavassa tuubassa. Miehen tilaan oli saattaVerilöylyä odotellessani kerron tuoreemman nut vaikuttaa aiemmin päivällä saatu puolentarinan tältä syksyltä, kun kävin Jyväskylässä toista vuoden tuomio tapon yrityksestä. Masa aloittelemassa kulttuuripolitiikan opintojani. oli täsmälleen sellainen, kun olemme hänet Minulla oli oiva tilaisuus tutustua ystäväni televisiosta ja lehdistä oppineet tuntemaan, kautta paikallisiin historianopiskelijoihin ja todellinen koko kansan Matti. Voin myös rehavainnoida, minkälainen on tuon liikunnal- hellisesti ja ylpeänä sanoa virtsanneeni yhtä liseksi ja moderniksi hehkutetun kaupungin vii- aikaa Matin kanssa samaan kusiränniin. Melkein naanmenevien tulevien lönnruuttien meininki. jo CV:ssä maininnan arvoinen kuriositeetti. Esille on nostettava Dj Lokki-Jaakko, joka lyhyestä varrestaan huolimatta on paikallinen Tuomiosta ja Matin olotilasta huolimatta opiskelijasuuruus ambient- ja trance-sexec- sanoimme ystäväni kanssa pitävämme miestä stasy-techno-musiikin saralla järjestäessään kautta aikain parhaana talviurheilijana; tuo edellä mainittua musiikk i a fraasi selvästi lämmitti Matin mieltä. Käteltyämme tunsin, että minullakin on tarkoitus soittavia tilaisuuktässä maailmassa ja että matkani Jyvässia ja ollessaan itse kylään on kaikkea muuta kuin turha. tirehtöörinä tiskijuMatti katosi parin karpalovotkan kan paikalla. Hän on saattelemana ovesta ulos ja myös kova ottamaan huikkasi meille tulevansa viinaa. Ne Jyväskytakaisin myöhemmin. Emme län historian ainekuitenkaan jääneet niin pitkäkjärjestön eli Tosineen si aikaa baariin, vaan jatkoimme opiskelijat, joita matkaamme mykistyneinä miitistä tapasin, tuntuivat mäkisankarin kanssa. muutenkin olevan ihan höveliä Kyseessä selvästi jyväskyläläinen historianopiskelija

Twilight Hämärän kamppailu on kylmän sodan vuosiin 1945– 1989 sijoittuva kahden hengen lautapeli, joka antaa pelaajille mahdollisuuden johtaa joko Amerikan Yhdysvaltoja tai Sosialististen neuvostotasavaltojen liittoa ja kirjoittaa uudestaan tuon konfliktin vaiheikas historia

Pelisysteemin sydämen muodostavat erilaisiin salakähmäisiin operaatioihin, vallankaappauksiin ja suoranaiseen propagandasotaan operaatiopisteitä tuottavat toimintakortit, jotka voivat olla joko omissa, vihollisen tai neutraaleissa väreissä. Vihollisen kortteja pelattaessa operaatiopisteet saa kyllä omaan plakkariinsa, mutta samalla aktivoituu kortin sisältämä vastustajan eventti eli tapahtuma, joka hyödyttää melkein joka kerta vain vastapuolta. Suurin osa taktikoinnista tapahtuu juuri korttien oikean pelaamisjärjestyksen kautta.

Pelilautana on vaatimattomasti koko maailma, johon on merkitty eri maanosat sekä niiden tärkeimmät valtiot. Jokaisella maalla on oma poliittisen vakauden arvonsa yhdestä viiteen. Oman supervaltansa vaikutusvallan noustua tämän vakausarvon tasolle (miinus vihollisvallan vaikutusvalta) kyseinen valtakunta siirtyy joko länsi- tai itäblokkiin. Korkeampien vakausarvojen maita on vaikeampi saada oman ideologiansa puolelle, mutta niiden valittua kerran leirinsä on niitä myös vaikeampi saada kääntämään takkiaan: vakausarvolla neljä siunattu Suomi maltillisine eduskuntineen ja passiivisine kansalaisineen on vaikeampi kohde aatteelliselle aivopesulle tai yllättävälle sisällissodalle kuin vaikkapa ykkösvakauden Nigeria tai Bolivia. Niinpä vastustajan toimiin ja vaikutusyrityksiin on pakko reagoida, sillä tietyn maanosan avainmaan vaihdettua puolta pelaaja saa nähdä mitä dominoteoria käytännössä tarkoittaakaan.

”’Lähettäkää divisioonani!’ Itä-Euroopan ylikomentaja Vasilijevits amerikkalaiste purkaa Euroopan Samalla Neuvostojen satelliittivaltioi Islantiin punalippua juhlitaan ideologian saapuvaa v edistyksen

Struggle

kaikki möykkää asevoimien Vasili kuultuaan en aikeista viimeisetkin tukikohtansa. kaikissa maan issa Italiasta heilutellaan ja kaduilla sosialistisen muodossa vapauden ja tuulahdusta.”

Eri valtioihin vaikuttamisen lisäksi kylmää sotaa käydään myös muilla areenoilla. Kilpajuoksu avaruuteen antaa voittopisteiden lisäksi mahtavia etuja tietyt rajapyykit saavuttavalla supervallalle, mutta vain niin kauan kunnes vastapuoli ehtii samalle tasolle. Tärkeitä tapahtumia ovat esimerkiksi ensimmäinen tekokuu, avaruuskävely ja kuuhun laskeutuminen. Lisäksi oman supervallan sotilaallista voimaa on esiteltävä joka vuoro vallankaappauksien tai proxy-sotien kautta. Jännittävästi nämä vaadittavat voimannäytteet vähenevät siinä suhteessa, miten lähellä ydinsotaa Tuomionpäivän kello on. Pelin voiton voi saavuttaa joko Euroopan maanosan täydellisellä dominoinnilla, ylivoimaisella voittopistesaaliilla tai sillä, että ei käynnistä koko tuntemamme maailman tuhoavaa ydinsotaa. DEFCON:in pakkasen puolelle lykännyt pelaaja häviää välittömästi, sillä Laskeuman™ jälkeinen historia muistaa häntä ikuisesti pahalla. Pelaaja, jolla on historian perustiedot hallussa, saa paljon hupia pelistä ja eritoten toimintakorttien tapahtumista, jotka ovat jokainen enemmän tai vähemmän historiallisia. Pelin laaja ajallinen ja alueellinen mittakaava saavat parhaimmillaan pelattuna aikaan eräänlaisen vääristyneen vaihtoehtohistorian ja muista historiallisista strategiapeleistä tuttuja sekä viihdyttäviä spekulatiivisia ”entä, jos sittenkin?” -tilanteita. Peruslautapelejä monimutkaisempi mekaniikka sekä sääntöjen että korttien englanninkielisyys voivat pelottaa joitain pelaajia. Niinpä pelin plus-puolet voivat helposti kääntyä myös miinuksiksi sellaisen pelaajan silmissä, jota pelin aihepiiri ei kiinnosta tai mittakaava hirvittää. Jos uskaltaisin, suosittelisin Twilight Strugglea kyseisestä aikakaudesta ja hieman erilaisista lautastrategiapeleistä kiinnostuneille ihmisille. Timo Ihalainen

Vuosijuhlanhuumaa Sara Salmi

Ainejärjestömme Varnitsa juhli 18. syyskuuta 40-vuotista taivaltaan. Minulla oli kunnia olla mukana todistamassa tätä arvokasta juhlaa ravintola Kiesassa ja myöhemmin jatkoilla Teatteri-ravintolan klubilla. Olin samalla myös yksi meistä viidestä ennakkoluulottomasta fuksista, jotka uskaltautuivat alkuhämmennyksestä huolimatta ilmoittautua Varnitsan suureen juhlaan. Raportoin nyt juhlista nimenomaan ensimmäisen vuosikurssilaisen näkökulmasta. Varnitsa 40-vuotta? Mikä se Varnitsa nyt ylipäätään Kengillä, jotka eivät todellakaan olleet tarkoitetolikaan? Kaikkien muiden epämääräisten monisteiden tu mihinkään muuhun kuin istumiseen paikallaan! lisäksi meille jaettiin heti ensimmäisellä kouluviikolla Paikan päällä ravintolassa meidät otti vastaan arvomyös pieni, kaikista epämääräisin paperilappu kut- kas vastaanottokomitea, johon kuuluivat Varnitsan suna juhlimaan hallituksen puheenjohtaja Varnitsan pyöreEve Kämi, juhlatoimikunitä vuosia. Oiknan johtaja Soili Lammi eastaan hetken ja Varnitsan huvivastaava mielijohteesta Lauri Hyvönen. Avauspupäätimme toisheiden jälkeen pääsimme en fuksintytön vihdoin kulinaariseen kohoHeidin kanssa kohtaan aloittaen tomaattia, tehdä juhlien sipulia ja juustoa sisältänmentävän loven eestä alkusalaatista. Hyviä opiskelijabudjetruokailutapoja noudattaen tiimme ja ilmoitnoukin salaatista kaiken tautua noihin muun jättäen sipulin lautamainostettuihin selle odottamaan parempia Fuksi-kaunottaret eivät pelästyneet n:nnen vuosik a r k e l o i h i n . kurssin hirviötä, vaan uskaltautuivat yhteiskuvaan. aikoja. Täytyykö vielä erikIlmoittautuminseen mainita, että inhoan en oli todellakin askel tuntemattomaan. Onneksi sipulia? Alkuruoan jälkeen pääsin myös yllättämään juhliin oli tässä vaiheessa vielä muutama viikko jopa itseni akateemisella arvokkuudellani, kun vasta aikaa, joten pystyimme valmistautumaan myös tunnin kestäneen ohjelman jälkeen onnistuin jo hajothenkisesti pakollisten mekko-ostosten lisäksi (on tamaan sukkamelko raflaavaa, jos tytöt ostivat mekon varta vas- housuni. Ja kyllä, ten Varnitsan syntymäpäivien takia, toim.huom.). se ei ollut mikään pieni haaveri! Viimein koitti kauan odotettu juhlapäivä. Hyvästä Onneksi tässäkin valmistautumisesta kertoo sekin, että en ollut itse vaiheessa astui kuottanut selvää ravintolan nimestä ennakkoon. Luotin vaan Varnitsan tässä tapauksessa liiankin sokeasti nimeltä mainitse- y h t e i s ö l l i mattomaan fuksitoveriini, jonka ansiosta jouduimme syys, kun tekemään ylimääräisen kävelylenkin korkokengillä. m i n u l l e

Varnitsan mullikuoro. Ilmiselvästi myös prof. Kiiskinen (etualalla vas.) nautti kuulemastaan. uhrautuvaisesti lahjoitettiin varasukkahousut erään vanhemman vuosikurssilaisen toimesta. Pääruoaksi meille tarjoiltiin porsasta, perunakakkua ja sienikastiketta. Aterian minimaalisuus sai luultavasti monet miettimään jo mahdollista ”grillin kautta kotiin” -operaatiota. Juhlien ohessa kuultiin monenlaisia puheenvuoroja. Äänessä olivat mm. Varnitsan perustaja Heikki Kirkinen, dosentti Arto Nevala sekä Osmo Kiiskinen. Illan odotetuin puheenvuoro lienee olleen Heikki Kirkisen puhe, jonka seuraamisen ei tosin nuoren fuksien kehittymätön ajatuksenkulku aivan riittänyt. Muuta viihdykettä juhlaväelle tarjosivat Varnitsan poikakuoro sekä Eve Kämin, Tiina Väisäsen ja Anni Lampisen musiikkiesitys. Myös yhteislaulut raikuivat tasaisin väliajoin Kiesan tiloissa. Omassa illassani ilmeni taas lievästi kaoottisia piirteitä, kun sain ilmeisesti yllättäviä kouristuk-

sia lasia kannattelevaan käteeni. Onnistuin huitaisemaan juomat osittain päälleni ja osittain penkille, jolla istuin. Mitä juhlat olisivatkaan ilman jatkoja! Teatteri-ravintolan klubi täyttyi nopeasti janoisista varnitsalaisista. Juhlakansaa viihdytti loistavasti Varnitsan omat pojat, Dirty Gentlemen. Jostain hämärästä lähteestä olin saanut käsityksen klubilla olevan hinnakkaat juomat, minkä takia yllättävän edulliset 3 euron hintaiset salmarishotit sekoittivat viattoman fuksin pään. Loppuilta sujuikin hämärän rajamailla ja nukkumaan juostiin korkokengät käsissä vesilätäköstä toiseen. Muutaman päivän jälkeen kännykästä löytyneet mielenkiintoiset kuvat antoivat kuitenkin lisätodistetta sille, että hauskaa oli ollut. Joten, vielä kerran: Onnea 40-vuotias Varnitsa!

Kun taas raskaampi Dirty Gentelmen villitsi kansaa sydäntäriipaisevilla tulkinnoillaan jatkoilla.

20 ”Maata näkyvissä! Reivatkaa purjeet ja laskekaa ankkuri! Siirtykää soutuveneisiin ja soutakaa maihin etsimään juotavaa ja syötävää!” Tällaiset olivat S.S Fuksin kapteenin viimeiset ohjeet ennen kuin koko miehistö levittyi saarelle etsimään aineksia. Olimme olleet kuukauden merillä etsien tietoa ja uusia haasteita. Kukapa olisi tiennyt, mikä seikkailu meitä odotti...

S.S Fuksin nousu ja Pattitilanne Ryhmämme oli tekemässä paluuta syvemmältä maasta kuin olisi pitänyt, parin tunnin etsinnän jälkeen paikallinen natiivi-kauppa (SMarket) oli tarjonnut meille ne aineet, jotka laivamme kapteeni oli meidät valtuuttanut hankkimaan. Monta oravannahkaa köyhempänä säkit kilisten lähestyimme Ilosaaren rantaa johon olimme piilottaneet soutuveneemme. Mutta emme pitkälle päässeet rantaa kohden, sillä koko muu miehistö oli jo joutunut hampaisiin asti aseistautuneiden piraattien vangiksi! S.S Fuksin mastossa liehui musta lippu, jonka tunnistimme hurjan ja pelottavan Varnitsa-järjestön tunnusmerkiksi. Puna-asuiset piraatit piirittivät meidät ja latelivat ohjeet suut vaahdolla johtuen joko hullun lehmän taudista tai vain normaalista kaljanjuonnista. Meille annettiin kaksi vaihtoehtoa: joko alistua kohtaloomme ja suorittaa piraattien tehtävärata, tai kohdata Ahti, meren herra hänen kylmässä valtakunnassaan sementtisaappaat jalassa. Ei ollut kovin yllättävää että koko laivan miehistö päätti ottaa osaa tehtävärataan.

Ilosaareen oli poissaoloaikanamme piilotettu aarre: Rommia! Tai siis pullo punkkua joka meidän piti löytää. Tarkan valvonnan alaisena etsimme piilotettua pulloa pitkin maita ja mantuja saaren luonnossa. Tarkkasilmäinen ryhmämme tiedustelija Atte löysi pullon hyvin nopeasti ja Punaisten piraattien valvoessa joimme tuon kirkkaan nesteen pohjia myöten. Ensimmäinen haaste oli tehty ja säntäsimme kohti Joensuun keskustaa uusia rasteja etsien. Emme katsoneet edes taaksemme, sillä tiesimme että hidastelijat saisivat sivalluksia ruoskista tai sapelien teristä. Jotta reissu ei tuntuisi niin pahalta, kävely tasaisella maalla tuli muuntaa heiluvaksi kuten laivan kansi juomalla isoja kulauksia leileistä ja söimme ravitsevaa matoista laivakorppua pitäen mahamme mouruamasta. Betoniviidakosta sillan alle Piraatit olivat varanneet meidän päämme menoksi monia kokeita ja tehtäviä joista ensimmäinen löytyi heti rannan läheltä, suuren aukion vieressä olevasta leikkipaikalta. Jotta pystyisimme todistamaan arvomme ja halumme liittyä Varnitsaan, tulisi meidän tuhota muut kyseisessä kylässä valtaa pitävät piraattijärjestöt. Kuin rotat haistoimme muiden järjestöjen nimet puskista ja kokosimme ne pinoon jonka tuho-

21 ja nautimme korppujen väliin sivallettua suolalihaa, palan painikkeena matkaan tarttunutta sahtia. Sisämaan Titanic

simme mahtavalla piraattien reliikillä, suurella Sählytaistelukepillä levittäen vääräuskoiset pitkin leikkipaikkaa. Toivoessamme että paikalliset bukkaneerit eivät ampuisi meitä, jouduimme juottamaan heidät hyvinkin loivaan olotilaan ja heidän oudoista muminoistaan ideoita ja neuvoja ottaen siirryimme takaisin urbaaniin viidakkoon. Alati juoden ja liikkuen pitkin urbaania viidakkoa ryhmämme siirtyi rastilta rastille, kuten kartta meitä opasti. Rastit heti vääräuskoisten tuhoamisen jälkeen alkoivat mennä hyvinkin outoon suuntaan. Kohtasimme esimerkiksi naisdemoneita linnoittautuneena Palaverin rommivarastoon ja vastaamalla oikein näiden naiskysymyksiin saimme pitää henkemme vaikka välillä jouduimmekin juottamaan heille paikallista kuplivaa mallasta. Sillan alla meille piti juttutuokion kolme herrasmiespiraattia, jotka kyselivät meiltä tietoa haitarin ja banjon soitosta sekä käyttivät outoa laatikkoa josta kuulimme sulosäveliä, jotka meidän piti yhdistää tunnettuihin artisteihin. Betoniviidakon keskeltä löysimme yksinäisen panimon, La Barren, jossa meidän tuli todistaa omat yhteislaulutaitomme sekä tietomme piraattien suosikkityöläislauluista. Näiden sekä henkisesti että fyysisesti rasittavien tehtävien jälkeen ruumis väristen teimme leirinuotion

Hetken levon jälkeen kuulimme urbaanin viidakon lomasta natiivien metsästyshuudon ja säntäsimme matkoihimme syvempään viidakkoon, pois rakkaan veden ääreltä. Hyvästi jää ranta rakkahin, sun poikas ja tyttös vaeltaen pois sylistäsi. Pimeys oli alkanut laskeutua asvalttiviidakon päälle ja luottaen försti Teemun kartantulkintaan rämmimme kohti seuraavaa koetta. Jotta pääsisimme nopeammin liikkumaan, otimme haltuun paikallisilta villeiltä pari outoa pyörää. Tiedustelija Atte matkasi ylimatruusi Jennin tarakalla samaan aikaan matruusi Even kyyditessä Teemua. Näillä oudoilla ajokeilla matkanteko tuntui jo paljon paremmalta eivätkä maakrapujen vaunut enää hidastaneet meitä. Koska olimme hurskaita seiloreita, meitä hirvitti todeta että seuraavan rastin paikka oli luterilaisen kirkon takana. Paikalla olevat piraatit kertoivat meille että natiivien vakooja oli päässyt pakoon ja piiloutunut läheiselle alueelle ja meidän tuli löytää hänet. Koska pystyimme haistamaan hänen pelkonsa, löytyi tuo petturi nopeasti ja kiikutimme hänet pienen merimiespainin jälkeen takaisin raahaten poloisen jaloista ja käsistä Varnitsan hurjistuneen lynkkausjoukon pariin. Ryhmän eräänlainen johtaja esitti tämän jälkeen kysymyksiä koskien 30-vuotista sotaa ja koska olimme opiskelleet edelläkävijöidemme historian, tämä pienimuotoinen tuokio päättyi nopeasti ja hyvin ja pääsimme suuntaamaan kohti seuraavia rasteja.

22 Seuraava etappi onkin jo pienen usvan peitossa, sillä matkalla nautitut rommit ja korput tekivät tehtäviään, eikä maan tasainen pinta tuonut lohtua. Muistelen olleeni Titanicin kyydissä sen törmätessä jäävuoreen ja nähneeni romanttisen kohtauksen ryhmän jäsentemme keskuudessa. Tämä romanssi paisui aivan liialliseksi eräänlaisen nalkutuksen muodossa jota jouduimme kuuntelemaan loppumatkan. Etapin varrella pysähdyimme myös opettelemaan outojen herrojen kuten Stalinin ja Pol Potin edesottamuksia historian varrella. Eräänlaisessa gladiaattori-kehän laitamilla yritimme suunnistaa ilman silmien tuomaa turvaa ja löytää pelkällä hajuaistilla rommipulloja. Eihän siitä tullut mitään. Stabiili maa oli tehnyt tehtävänsä.

Uusi kotisatama Päätepiste, oudon urheilun mekka - ravirata, siintyi näköpiirissämme kun aurinko oli jo laskenut mailleen ja Pohjantähti opasti matkankulkuamme. Sisään astuttuamme remuavaan piraattien kansoittamaan taloon saimme kuulla viimeisen tehtävämme: Aidon Varnitsa-myssyn koristelun. Tehtävä oli helppo koska

sitä valvoneet naispiraatit olivat onneksi jo juoneet groginsa ja kaikilla oli vain hauskaa. Mutta tämä ei ollut vielä tässä. Perinteinen rituaalitanssi oli suorittamatta ja jokainen ryhmä oli saanut omansa. Sumeassa ja savuisessa majassa todistimme omatakeisia tansseja kuten Riverdancea sekä norjalaista hevitanssia, muikkuja unohtamatta. Rituaalin jälkeen Varnitsan johtaja, tuo punatukkainen uhkea piraattikuningatar julisti meidät osaksi järjestöä ja paluuta entiseen, rehelliseen merimiehen elämään ei enää ollut. S.S Fuksi oli seilannut viimeisen matkansa mutta olimme löytäneet jotain parempaa, piraatin elämää Varnitsan mustan lipun alla. Juhlat jatkuivat yömyöhään majassa ja sen ulkopuolella sekä vanhojen että uusien Varnitsan jäsenten juhliessa tätä tapahtumaa joka tapahtuu vain kerran vuodessa. Rommi virtasi ja naiset olivat kauniita ja miehet karskeja ja komeita. Uusia suhteita luotiin ja natiiveja, jotka uskaltautuivat liian lähelle, jahdattiin pitkin urbaania viidakkoa. Grogin sumentamin aivoin allekirjoittanut suuntasi pyöränsä aamuyön tunteina takaisin viidakkoon. Hetken rämmittyäni ojissa ja törmäiltyäni erilaisiin esteisiin saavuin alkuasukkaiden kylään, hankin ruokaa ja nukahdin johonkin mökkiin. Mökin haltija sanoi minun vain hokeneen: “Älkää kysykö muikuista mitään. Ei mitään, sillä se oli kauheaa!” Sebastian Lindsten, kapteeni

U sein K ysytyt K ysymykset

Jonkin aikaa sitten tenttikirjaa lukiessani silmieni eteen sattui mielenkiintoinen näkökanta suomalaisista urheilijoista. Kirjoittajan mielestä urheilijasta oli tehtävä myyttinen hahmo, johon ihmisten oli helppo samaistua mutta kuitenkin vaikeaa saada ensikäden kontaktia. Se taas loisi yhtenäisyyttä rakoilevan kansakunnan välillä. Myöhemmin aloin pohtia, mitä myyttiseltä hahmolta oikein vaaditaan, että hän jää elämään muistoihin vuosikymmeniksi ja -sadoiksi. Mainittu määritelmä pätee suurimpaan osiin myyttisistä henkilöistä, aina he ovat olleet jotain tavallista ihmistä suurempaa ja pystyneet sellaisiin tekoihin, joita ihan jokainen ei edes yrittäisi. Myyttejä he ovat myös siksi, ettei aivan kuka tahansa saa heihin kontaktia. He ovat jotain sellaista, mistä kaikki puhuvat ja jotka kaikki tietävät, mutta joita kukaan ei oikeasti tunne. Juhlavuonna myyttisen hahmon esittäminen vain kiihtyy. Kun ensimmäistä kertaa huomasin lähimarkettini lehtihyllyssä Urho Kekkosta koskevan erikoisliitteen, ajattelin että tätä myyttisen suomalaisen kuvaa voisi käyttää juuri häneen. Ensinnäkin, kaikki puhuvat hänestä edelleen. Ties kuinka monta keskustelua olenkaan sivukorvalla kuullut siitä, miten hyvä/huono/ tyrannimainen/tosi-hyvä-jätkämäinen tyyppi hän oli. Ja hauskintahan tässä on, että suurin osa näistä argumenteista tuli sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät taatusti ole häntä tavanneet. Toiseksi, en usko Suomessa olevan kovinkaan montaa niin sivistymätöntä kansalaista jotka eivät tie-

”

P i d ä n Kekkosta osittain myyttinä. Aikoinaan hän oli sitä, mitä Suomi tarvitsi. Nykyään hän on jotain sellaista, mitä pidetään edelleen itselle tärkeänä perintönä menneisyydestä.

”

täisi, kuka Kekkonen oli. Kuuluuhan jo yleissivistykseen tuntea oman maansa presidentit. Kekkonen on kuitenkin aivan omaa luokkaansa, sillä toistaiseksi kukaan muu entinen presidentti ei ole herättänyt niin suurta keskustelua vielä nykyäänkin. Tai no, Mannerheim on eri juttu, hänestä sentään tehdään piakkoin elokuva. Seuraava kysymys onkin, missä viipyy Kekkosen elämänkertaelokuva? Kolmanneksi, saihan Kekkonen aikaan suuria tekoja, ainakin Suomen mittakaavassa. Kun lopulta keskustelu on kääntynyt siihen, toimiko Kekkonen moraalisesti oikein valtakaudellaan, mietin, olisimmeko nyt tässä. Okei, ehkä se noottikriisi olikin Kekkosen suunnittelema juoni, siihen langettiin eikä sille enää mahda mitään. Ehkä hän nyt sattui pitämään vallasta ja tahtoi pitää sen hyppysissään niin pitkään kuin mahdollista. Mutta se ei vähennä sitä, että hänen tekonsa olivat merkittäviä. En itse usko, että Suomella olisi ollut mahdollisuuksia suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa vastaan ilman tarpeeksi häikäilemätöntä tyyppiä vallankahvassa. Silloin tarvittiin kylmäveristä ihmistä johtajaksi, ei ketä tahansa nyhveröä. Pidän Kekkosta osittain myyttinä. Aikoinaan hän oli sitä, mitä Suomi tarvitsi. Nykyään hän on jotain sellaista, mitä pidetään edelleen itselle tärkeänä perintönä menneisyydestä. Ja ainakin UKK:n tyylitaju oli vertaansa vailla, sillä tämän hetken muotivirtauksia seuraamalla huomaa hänen olleensa aikaansa edellä. Ehkäpä itsekin kipitän lähimpään kauppaan hankkimaan ne kuuluisat imagosilmälasit ja näin pidän myytin hengissä tulevaisuudessakin. Anni Lampinen

Kekkosen perint Arvoisat lukijat. Suomen tasavallan kymmenennen presidentin, Urho Kaleva Kekkosen, 110vuotis syntymäpäivän kunniaksi olemme saaneet erikoishaastattelun tämän Lepikon torpan kaljupäisen ajatusten Pielaveden, jonka suuriin saavutuksiin kuului muun muassa perässähiihdon kehittäminen osaksi murtomaahiihtoa. Haastattelijana toimii Varnitsalehden silmälasipäinen rivitoimittaja. Haastattelu on kuultavissa myöhemmin kuukauden ajan UEF:in Areenassa, mikäli se suostuu toimimaan. Toimittaja: Presidentti Kekkonen, ensinnä parhaat onnittelut saavutettuanne 110vuoden iän maagisena pidetyn rajapyykin. UKK: Kiitos, kiitos Tämähän on varsin vähäinen saavutus urallani. Minähän onnistuin aikoinani saavuttamaan 70-vuotiaana 40-vuotiaan fyysisen kunnon. T: Aivan totta. Nykyisinhän suomalaiset poliitikot eivät kykene saavuttamaan edes teidän henkistä ikäänne. Mutta sitten muutama poliittisesti korrekti kysymys, jos sopii. Nämä kysymyksethän lähetettiin teille etukäteen presidentin kanslian kautta, joten te olette voineet valmistautua niihin etukäteen. UKK: Kyllä. Minulla on-

kin valmiiksi kirjoitetut YYA-sopimuksen linjoja noudattavat vastaukset valmiina, niin että antaa tulla vain lunta tupaan ja jäitä porstuaan kuten Nikitalla oli usein tapana sanoa. T: Ensimmäinen kysymys koskettaa Varnitsalehden lukijoiden mieliä kovasti kuohuttavaa ItäSuomen yliopistoa. Tehän olitte oman presidenttiaikananne perustamassa sekä Joensuun että Kuopion korkeakouluja jotka sittemmin muuttuivat yliopistoiksi ja nyttemmin ISY:ksi. Millä mielin katsotte tätä perintönne romuttamista? UKK: Niin, minun aikanani periaatteena, että erilaisia toimintoja pyrittäisiin hajasijoittamaan ympäri maata ja näin levittämään akateemisen juomakulttuurin ilosanomaa myös niin sanotusti raukoille rajoille. Nykyinen maan tapa tuntuu olevan toisenlainen. Toimintoja pikemminkin keskitetään mahdollisimman suuriksi yksiköiksi ikään kuin sillä saavutettaisiin parempia tuloksia. Tosi asiahan on, että kahden pienen, eli Joensuun (1969) ja Kuopion (1972) yhdistäminen yhdeksi isoksi Itä-Suomen yliopistoksi ei ole aiheuttanut muuta kuin harmaita hiuksia. Koska yhdistymistä suunniteltaessa toimittiin maan nykyisen tavan mukaan, eli ei kerrottu keskeneräisistä asioista kaikkea, on seurauksena ollut pelkkää närää. Myöskään ylioppilaskuntien yhdistämisessä en näe aiheutuneen mitään hyvää. Suurinpana syynä koko yliopistojen pakkoavioliittoon oli mielestäni se, että Kuopiossa ei osattu hoitaa taloutta ja tästä syystä Kuopion ylioppilaskunta oli taivaisiin asti PA. Joensuulaiset olisivat siis joutuneet hoitamaan kuopiolaisten toilailut. Onneksi näin ei käynyt. T: Kiitos tästä vastauksestanne herra presidentti, se oli juuri sellainen vastaus kuin ennen haastattelua sovimme T: Mennäänpä sitten teille läheisimpään asiaan eli presidenttiyteen. Tulisiko presidentin mielestänne

tö ja sen alasajo olla vahva ja miehekäs kansakunnan isähahmo vai lempeä ja pullantuoksuinen kansakunnan äiti? UKK: Kyllä minun mielestäni presidentin tulee olla vahva johtaja, joka tarvittaessa hajoittaa hallituksen mikäli sen naamat eivät mielytä. Kevennyksenä tähän väliin voisin kertoa itseäni koskevan kaskun. T: Olkaapa hyvä! UKK: Mitä eroa on vuosien 1976 ja 2012 presidentinvaaleilla? T: Nytpä tulikin vaikea kysymys. En tiedä. UKK: No, vuonna 1976 kelpasi ehdokkaaksi vain Kekkonen. Vuonna 2012 kuka tahansa. T: Moni vanhan polven kansalainen muistelee nykymenoa seuratessaan kaiholla niitä aikoja jolloin te presidentti Kekkonen toimitte Tasavallan presidenttinä.. Tuolloin maan johtajalla oli todellista valtaa maan asioihin, ja kansanedustajat ynnä hallitus pysyivätkin kurissa ja herran nuhteessa. Ei ollut tietoakaan lautakasoista tai muista vaalirahaepäselvyyksistä. Nykyinen muumimam...Anteeksi rouva presidenttimme voi vain heristää sormeaan ja sanoa soo soo, kun vallattomat ja huonomuistiset kansanedustajat sekoilevat milloin minkäkin hameen perässä. UKK: Noh, tähän asiaan voin todeta hyvän ystäväni ja työtoverini Juho Kusti Paasikiven sanoin: ”Tämä Suomen kansa on niin paska kansa, että sen pitää lyödä joka kolmas vuosi (milloin joka toinen, viides tai peräti joka vuosi!) päänsä seinään. Mielestäni tämä lausahdus kuvaa Suomen kansaa edelleenkin varsin hyvin. T: Presidentti Kekkonen. Pitäisikö teidän mielestänne pääministerin ja hallituksen nauttia presidentin vai eduskunnan luottamusta? UKK: Minun aikananihan vastaus tällaiseen kysymykseen oli erittäin sanokoot Perustuslaki mitä tahansa. Pääministerin ja hallituksen tuli nauttia ennen muuta minun luottamustani. Nykyisinhän riittää, että pääministeri nauttii oman puolueensa luottamusta ja jos pääministeri eroaa voi hänen

puolueensa valita hänelle jatkajan. Tämä on mielestäni täysin väärä tapa. Presidentti valitsee hallituksenmuodostajan, joka sitten valitsee presidentille mieluisen hallituksen. Tällä tavoin varmistetaan, että hallitus toimii ulkopoliittisen linjan mukaan eivätkä sen ministerit anna varomattomia lausuntoja itäisestä naapurimaastamme. T: Lopuksi vielä hieman kevyempi kysymys. Mitä mieltä te herra presidentti Suomen poliittisen kentän tämän hetkisestä tilasta? UKK: Tähän helppo vastata lyhyesti ja ytimekkäästi. Saatanan tunarit! T: Kiitokset haastattelusta. Olisiko teillä vielä musiikkitoivetta? UKK: Haluaisin kuulla Kaartin pataljoonan kunniakomppanian soittakunnan esittämän kappaleen Porilaisten marssi.

Juha Lehtinen

Paasikivi lainaus: Kekkonen, Urho. Kirjeitä myllystäni 2 1968-1975. s. 21

”If you can see skin, you’re in!” Edellisessä V-lehden jutussamme käsittelimme viiksiä ja tällä kertaa siirrymme karvoituksesta täysin toiseen ääripäähän: kaljun ja sen kiiltoon. Kalju, toisin kuin viikset, on useimmiten aina olosuhteiden sanelema pakko, joka ehkäpä luo juttuun oman synkän varjonsa. Toisaalta, nykypäivänä monet tekevät oman valintansa ja haluavat eroon tuuheasta kuontalostaan kasipallon kustannuksella. Artikkelimme kirjoitamme kaljuudesta ja sen luomista stereotypioista yleisellä tasolla. Emme lähde haaskaamaan aikaamme kovin syvällisesti historian suurmiesten hiustenlähtöön, koska sehän on loppupeleissä aika tylsää. Kaikki tietää, että Buddha, Lenin-setä, Mussolini, Picasso jne. olivat kaljuja, eli sama sivuuttaa heidät ja havainnoida enemmän arkisen kokemuksen

tasolla. Anyway, tervetuloa munapäiden matkaan.. Millaisia muita ajatuksia kalju siis herättää ihmisissä? Ajanpuutteesta johtuen emme tällä kertaa valitettavasti ehtineet masinoida galluppia tyyliin onko kalju hot vai not? , mutta uskallamme väittää kaljun edustavan kolikon molempia puolia. Toisaalta se saattaa edustaa korostunutta maskuliinisuutta, myös naisilla, mutta se voi myös saada ihmisen näyttämään helposti syöpäpotilaalta, lesbolta punkkarilta tai muuten vaan rumalta ja valkoiseen ylivaltaan uskovalta pizzeriankivittäjältä. Kulttuurista riippuen kaljuus on voinut merkitä toisaalta puhtautta mutta toisaalta sillä on voitu myös merkitä häpäisymielessä, kuten esimerkiksi naisia, jotka ovat

sotien aikana avanneet reitensä miehittäjävallan sotilaille. Emme halua kuitenkaan jäädä stereotypioiden vangiksi, vaan toteamme kaljuuden edustavan yksilön omaa vapautta valita ja paskat välittää mitä muut hänestä ajattelevat. Nyt ei onneksi olla Pohjois-Koreassa. Perinnöllisestä hiustenlähdöstä tai jostain muusta syystä vastoin omaa tahtoaan kaljuuntuvien ihmisten psyykkisistä ongelmista riittäisi myös paljon asiaa, mutta emme tahdo sen enempää ajautua hulluuden syövereihin tässä tekstissä. On mielestämme luonnollista, että reissumme alkaa Suomesta ja kaljun merkityksestä täkäläisessä elämänmenossa. Ensimmäisenä suomalainen yhdistää yleensä karvattoman päälaen aikansa eläneeseen armeijalaitokseen, joka hygieniaja tasapäistämissyistä vaatii yksilöä hiuksista luopumista (tai vähintään Hitler Jugend henkistä tukkamuotia). Muutenkin kaljuudelle ja isänmaallisuudelle on Suomessa kehittynyt epäterve parisuhde, joka välillä saa hyvin perverssejä ilmenemismuotoja. Esimerkiksi tarinan mukaan 2000luvun alussa Helsingin Jokerien jääkiekkojoukkueen pelaajat ajelivat itsensä kaljuiksi (tai siilin) ja menivät valmentajansa Raimo Summasen johdolla Hietaniemen sankarihaudoille hakemaan uhrimieltä edessä oleviin peleihin. Tätä taustaa vasten ajateltuna ei siis mikään ihme, että Suomessa tunnetuimmat kaljut

urheilusankarit lienevät Jere Karalahti, Olli Jokinen ja Jarkko Ruutu, jotka ovat mm. tukkamuotinsa ja ”tosikovajätkä”-habituksensa myötä kohonneet etenkin käytettyjä japanilaisia henkilöautoja harrastavan panimolippissukupolven palvonnan kohteiksi. Kokonaan oman lukunsa kotimaisen kaljun historiassa muodostaa rautaisella otteella hallinnut Maalaisliiton likinäköinen pyhä lehmä ja presidentti, eli Urho Kekkonen. Kyseessä on yksi synkimmistä kaljuuteen liittyvistä assosiaatioista sikäli, että Kekkonenhan oli valtakaudellaan 1956–1982 demokratiaa halveksiva ja häikäilemätön poliittinen opportunisti, joka mm. ei edes uskonut kansan tukeen valitessaan itsensä poikkeuslailla presidentiksi. Hän ei myöskään epäillyt tarvittaessa tukeutua Moskovan isojen poikien apuun aikana, jolloin suomalaisten oli pakonkin edessä ja sodan aiheuttamien traumojen keskellä valehdeltava itselleen muka rakastavansa entistä vihollistaan. Hänen kunniakseen vietetään tietojemme mukaan parhaillaan jotain merkkivuotta(taisi itse asiassa olla alkuperäinen syy, miksi meitä pyydettiin tämä juttu kirjoittamaan..),

joten Kainuun synkissä korvissa, missä hiekkatiet päättyvät ja jossa hän edelleen luultavasti hallitsee, järjestettäneen ilotulituksia Suurelle Johtajalle sekä kumarretaan hänen kuvaansa. Kirjoittajat toivovat rauhaa hänen sielulleen ja ovat iloisia siitä, että hänen jälkeensä presidentin valtaoikeuksia on isoilla saksilla kuohittu. Pohdimme myös, että näinköhän politiikassa sittemmin vaikuttanut kalju ilmiö ja sekakäyttäjä Tony Halme(alias Ludwig Borga) saa taannoisen poismenonsa jälkeen samanlaista muistelua osakseen? Vaikka kaljuus, kuten todettua, selvästi yhdistetään usein häijyihin tai muuten vain arveluttaviin henkilöihin, niin populaarikulttuurin ja urheilun piirissä se on monien kuulapäisten mahtimiesten ja naistenkin vuoksi herättänyt myös suurta ihailua ja hyväksyntää. Jopa kuuluisimmat elokuvien tai sarjojen pahikset, kuten Teräsmiehen arkkivihollinen Lex Luthor ja Bond-elokuvista tuttu Ernst Stavro Blofeld ovat kaljuja isolla K:lla. Hollywoodissa kaljut sankarit sijoittuvat lähinnä toimintagenreen. Elokuvia seuraaville sellaiset kaljut karjut, kuin Vin Diesel, Bruce Willis tai Samuel

L. Jackson ovat taatusti tuttuja nimiä. Ylipäänsä hiuksettomien miesten tai naisten, esimerkiksi Alienin Ellen Ripleyn, odotetaan käyttäytyvän väkivaltaisesti kanssaeläjiään kohtaan. Vai voitko kuvitella kaljun kiiltelevän pääosassa jossain herkässä ja romanttisessa roolissa(siis ellei se sijoitu esim. syöpäsairaiden maailmaan)? Suomessa salkkareiden Suppo Taalasmaa on levittänyt tehokkaasti suomalaista kaljun ja rehdin miehen mallia jo yli kymmenen vuoden ajan. Kaljuus on toki tullut tunnetuksi myös piirrettyjen kautta, koska esimerkiksi jokaisen miehen sankari ja esikuva Homer Simpson ja Väiski Vemmelsäärestä tuttu Eno Elmeri ovat todellisia kaljuuden arkkityyppejä. Jos musiikista puhutaan, niin epäilemme Mambayhtyeen laulajan Tero Vaaran tai lähinnä Zen Cafe yhtyeestä tutun tekomukatosiviisaan Samuli Putron käyneen menneen parinkymmenen vuoden aikana vahvoissa sytostaattihoidoissa kivessyövän tähden. Molemmat herrat ovat hyviä esimerkkejä siitä, kenellä kalju näyttää kaikelta muulta kuin edustavalta. Sen

sijaan positiivista palautetta voidaan antaa Judas Priest yhtyeen keulahahmolle Rob Halfordille, joka on ottanut kaljuuden sujuvasti osaksi heavy-imagoaan. Myös suomalaisista eturivin artisteista Herra Ylpön voimme ilolla todeta kantavan kaljuaan tyylillä ja arvokkuudella. Myös fantastinen suomalainen koreografi Jorma Uotinen kaljuineen on kerännyt maailmalla kiistatonta kunnioitusta ja ansaitsee tulla mainituksi tässä yhteydessä(Ei tosin lauluäänensä vuoksi..). Luomistyö ei siis todellakaan aina ole hiusten tuuheudesta kiinni. Urheilun ja jalkapallon ystävinä tahdomme kuriositeettina mainita Viron Meistriliigassa pelaavan, vuonna 1923 perustetun JK Nömme Kaljun, jota paikalliset kutsuvat tuttavallisesti Kaljuksi. Muita erityisesti kaljustaan mieleen painuneita vihreän veran sankareita ovat ainakin entinen Bayern Münchenin ja Saksan maajoukkueen kärkimies sekä todellinen arkkiteutoni Carsten Jancker, Hollantia yhä edustava Arjen Robben, hänen maanmiehensä Jaap Stam ja Ranskan entinen ykköstorjuja Fabien Barthez, joka

29 on varmasti eniten suudelmia kaljuunsa saanut huippufutaaja kautta aikojen. Jalkapallokenttien antisankareita mainitaksemme voidaan esille nostaa tuomarina vaikuttanut narsisti ja natsien biologiselta kokeelta näyttävä Pierluigi Collina, jolle oma ego, oma etusormi ja oma punainen kortti olivat etusijalla. Myös Ranskan maajoukkueen monivuotinen tunisialaisvahvistus Zinedine Zidane jäi monien mieleen kiistattomista pelitaidoistaan huolimatta lähinnä kaljunsa käyttämisestä muurinmurtajana Italian Marco Materazzin rintakehään MM-finaalissa 2006. Tapausta onkin sittemmin kutsuttu osuvasti ”keskikaljun joutsenlauluksi”. Huomionarvoista muistaa on myös se, että monissa kontakti- ja kamppailulajeissa kaljuus on käytännönkin syistä valttia, koska eihän painissa tai nyrkkeilyssäkään tukistamisen mahdollisuus ole mikään

etu. Öljyllä kiillotettu kalju sen sijaan on. Tenniksenkin parista täytyy lopuksi nostaa esille sympaattinen Andre Agassi, joka ensin tuuheasta pehkostaan, mutta myöhemmin sen puutteesta helposti tunnistettavana pelasi itsensä miljoonien tennisfanien sydämiin. Jos jutun myötä Sinulle heräsi mielenkiinto kaljua tai kaljuuntumista kohtaan, niin neuvomme tutustumaan veljeskuntaan Brotherhood of Bald people (http:// www.brotherhoodofbaldpeople.com), jossa voit tutustua n. 1,4 miljardiin saman henkiseen. Kirjoittajat eivät kuitenkaan erikseen kannusta ketään kaljuuteen, vaan ovat ylpeitä pitkähköistä ja toisinaan epäsiisteistäkin fledoistaan. Meille kaljua pahempi asia on kuitenkin aina tupee, sillä toivomme kaikkien olevan aidosti mitä ovat. Karvoilla tai ilman. Paitsi tietysti Sir Sean Conneryn. .

Jani Loijas & Kalle Mustonen

Pa s k a l i s t a maailman paskimmat johtajat

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen... Onneksi maailmassa on ollut muitakin suuria johtajia ja hallitsijoita. Tämän syksyn ensimmäinen Paskalista esittelee nyt suurista suurimmat, mutta liian vähälle huomiolle jääneet kansakuntien suuret ystävät. Turkmenbashi Turkmenistanin patsaita raJean-Bedel Bokassa kastava johtaja rakennutti Keski-Afrikan suuri kansanrakastaja söi poliittisia patsaita itsestään ja äidisvastustajia ja illallisti näitten päittään ympäri valtakuntaa, ten kanssa. Hän kruunasi itsensä osan erämaihin. Hän keräsi elinikäiseksi presidentiksi, soajatuksensa kirjaksi, jota tamarsalkaksi, apostoliksi ja hän itse kutsui Koraanin jatko-osaksi. Koraanin jatKeisariksi. Kruunajaisiin paloi ko-osasta eli Ruhamasta tulikin maan tärkein opus. puolet maan bruttokansantuotTyöpaikat jaettiin siten, miten hyvin tunsi Ruhaman. teesta, mutta pitää keisarilla Myös ajokortti oli kiinni Ruhamasta. Eikä tässä vielä kunnon bileet olla. Tosin bileitkaikki. Turkmenbashi myös lanseerasi maalleen uuten jälkeen on usein krapula ja det aakkoset ja uudenlaisen kalenterin jossa on vain niin myös Bokassalla. Rutiköyhä viisi kuukautta. Pidä siinä sitte kuukauden kesälokansa ei tykännytkään enää johtajastaan ja Ranskan mia. Valitettavasti Turkmenbashin elämäntyö jäi kesavulla Bokassan elinikäinen virkasuhde lakkautettiin. ken kun sydänkohtaus päätti hänen uudistuksensa. Kaikki kiva loppuu aikanaan JBB. Islom Karimov Setä-Islom ei ehkä ole niin tunnettu kuin edelliset herrat, mutta hän on kuitenkin ansainnut kannuksensa hyväksi havaitulla keinolla: ihmisten keittämisellä hengiltä. Hän on myös voittanut vaalit yli 90 prosentin äänisaaliilla, joten demokratia toimii. Ainoa vastaehdokas tosin oli ilmoittanut asettuneensa ehdolle vain siksi, että vaalit näyttäisivät reilulta. Vastaehdokas itsekkin myönsi äänestäneensä Karimovia. Jäämme innolla odottamaan seuraavaa vaalitaistelua.

Timo Jutila Tampereen SUURI johtaja. Hänelle on annettu titteleitä jos jonkin moista, mutta suurinta osaa Jutila ei osaa edes itse lausua. Hän tykkää mätileivistä ja rillata erinäisiä lihakimpaleita. Jutila myös vähät välittää Tamperetta ympäröivästä Suomesta ja sen johtajasta Tarja Halosesta. Halonen kun saapui heidän yhteiseen tapaamiseen, Jutila keskittyi enemmän Ruotsin mustaan kultaan ja sen salakuljettamiseen huulessa Tampereelle. Hänelle on myös teettetty niin sanottu johtajan arvolle sopiva asu: oranssitakki. Kiakko ylämummoo ja voja voja.

Francisco Solano Lopez Francisco-poika oli lyhyt ja ruma, mutta silti hänellä riitti naisia. Syyt tosin eivät löytyneet hänen puhelahjoistaan vaan siitä, että jos nainen ei antanut, paiskattiin hänen isänsä ja veljensä kiven sisään. Lopez myös ilahdutti Paraguayn kansaa ostamalla maalleen sotalaivaston, jolla sisämaavaltiossa on paljon käyttöä. Hän hyökkäsi sekä Brasiliaan että Argentiinaan, mutta kuten arvata saattaa, vituiks meni. Kun pääkaupunkia uhattiin, lähti Lopez kansansa kanssa pakosalle. Kansa kuoli vierellä nälkään, mutta Lopezille riitti silti hanhenmaksapalleroita. Vielä vähän ennen katkeraa loppua hän pakotti papit julistamaan itsensä pyhimykseksi. Että sillee.

UEF pistää kaikki lämmitysrahat kirjastoon - voisiko sitä lämpöä kanavoida edes hiukan muihinkin rakennuksiin! Tämä Suomen kansa on niin paska kansa, että sen pitää lyödä joka neljäs vuosi päänsä seinään. K. J. Kivipaasi Fuksit ovat ihquja. <3 nimim. Tuutorit Kuka on vaihtanut historiahyllyjen paikkaa kirjastossa!? Miten voin nyt lukea opistolle lahjoittamiani teoksia? nimim. Emeritus Vittu historian opiskelijat on nii huono kuntosia että historian opukset piti vaihtaa kakkoskerroksee ku opiskelijoitten kunto ei riitä enää kiivetä kolmosee asti. ps. VR haistakaa vittu! ja Hovi myös.

Luopumisosaamisen professuuri nimetään Laakkonen-professuuriksi. Nimim. Sisäpiiriläinen UEF:n sivujen tekemisestä vastuussa oleva taho ei ilmeisesti ole koskaan kokeillut niiden toimivuutta. Mitään ei löydä ja jos löytää niin se ei toimi.

Tulevaisuudessa Joensuussa ei ehdä missään aineessa mitään tutkimusta ellei aiheena ole autoilu tai Laakkosen suvun suuret saavutukset.

Kaikille UEF:n organisoineille idiooteille voitaisiin tunkea viisi metriä itkumuuria anaaliin. Yhtään perkeleen kurssia ei voi suorittaa ilman “perse edellä puuhun”-periaatetta. Näillä kilometreillä ei tämmöstä jaksa. Painukaa vittuun!!!! T: Missä voi värväytyä Ranskan muukalaislegioonaan?

Itä-Suomen yllätysopistoon tulossa Sinä, joka fuksiaisista kähvelsit lihamestarin luopumisosaamisen professuuri. liivin, palauta se heti. terveisin kiukkuiset ravnimim. Kasvavat markkinat

itädit Lapset pois Varnitsan fuksiaisista ettei tarvi darran lisäks pelätä vesirokkoa T: rokkopoika kattavan yliopiston uudeksi nimeksi 10/10 on kaavailtu Laakkosen-Suomen ylioSuomi on paska maa. Kaikki on pistoa. Nimim. Toistaiseksi salaista kallista ja rahaa on vähän. tietoa. Paitsi kansanedustajilla, jotka Mikä saatana näitä yliopiston tulostimia korottivat palkkojaan opintotuen verran. Haistakaa paska koko vaivaa??!?!?!?!? valtiovalta! Itä-Suomen Yliopisto liitetään 2020 Aalto-yliopistoon. Tämen puoli Suomea

Hei sinä rehevä itäsaksalainen naiskuulantyöntäjä, sinua odottaa reipas ja rehti isäntä Enosta. ToivotISY siirtymässä paperittomaan yliopistoon. Tehdään tulostatavasti pidät tirolilaishatuista ja olet misesta niin vaikeaa ettei kukaan enää tulosta! valmis kaitsemaan miestä voimakkailla Nimim. Paperiteollisuus kiittää käsivarsillasi. T: Metsien mies Käsivarsinauhat jaetaan Punaisten muistomerkillä, oma pyssy mukaan!

Varnitsa ry.

Opiskelijapoliittista ajojahtia

jo vuodesta 1970