W
a v r a n h i ts n a a
Varnitsa ry:n ainejärjestÜlehti 2/2018
I
Sisältö Pääkirjoitus........................................III Puheenjohtajan palsta .......................IV Koposopolta........................................V Laitokselta.........................................VI Kolumni............................................VII Sima osana ruoanlaittoa...............VII-IX Pakina sisällissodasta.........................X Vapun parhaat sammumispaikat.......XI Humanistin opas mystiseen itään....XII-XIII Ennen oli kaikki paremmin...........XI-XV Katsaus Varnitsan meemeihin..........XVI Sotaveteraani muistelee...........XVIII-XIX Puukontaontaa kansalaisopistolla.........XX-XXIII Vappuvinkit vuosien takaa......XXIII-XIX Maahanmuuttokriitikon unelma.........XXV-XXIV Huumorisivu.................................XXVII
Joensuun historianopiskelijoiden ainejärjestölehti, Varnitsa 2/2018 ISSN 1236-3995 Julkaisija ja kustantaja: Varnitsa ry. Päätoimittaja: Milka Mustonen Toimitussihteeri: Ville Kuismin Toimittajat ja kirjoittajat: Antti Aavaharju, Aino-Kaisa Ahponen, Tomas Dahlström, Juho Härkönen, Aku Kangas, Karo Kankus, Jaakko Kangasmäki, Ville Kuismin, Maria Lähteenmäki, Milka Mustonen, Ville Pellinen, Marko Piipponen, Otso Pitkänen, Simo Purhonen, Noomi Salmi, Eero Toroi. Taitto: Milka Mustonen Painopaikka: Haltia, Joensuu Postiosoite: Itä-Suomen yliopisto, Historian ja maantieteen laitos, PL 111 80100 JOENSUU Sähköpostiosoite:varnitsa.ry@gmail.com tai milkam@student.uef.fi Painos: 70 kpl Lehden digitaalinen (värillinen) versio on nähtävissä osoitteessa: http://issuu.com/varnitsa/docs Kannen kuva: Milka Mustonen Takakansi: (alkup. Einarin polkupyörä / Napoleonin mopo / Tarzanin kalsarit)(säv. Juice Leskinen, san. Ville Kuismin)
II
iPääkirjoitusi Aioin alun perin kirjoittaa pääkirjoituksen ja kenties koko lehden sisällön fraktuuralla. Me kaikki paleografian kurssin käyneethän luemme sitä ja muita vanhoja käsialoja ja fontteja ongelmitta. Päätin kuitenkin olla olematta niin mulkku, vaikka tämän numeron esikuvana toimineen Jugend-lehden sisältö oli usein miltei kauttaaltaan fraktuuralla. Jugend oli vuonna 1896 perustettu saksalainen taidelehti, jossa esiteltiin art nouveau- taiteilijoiden töitä. Jugend myös antoi nimensä art nouveaun saksalaiselle suuntaukselle. Jos joku muu on yhtä perverssin kiinnostunut taidehistoriasta kuin minä, lehden kaikki numerot löytyvät nettiarkistosta googlettamalla ”Jugend-magazine”. Lehti jatkoi toimintaansa vuoteen 1940 asti, tällöin se oli luonnollisesti jo mukautunut kansallissosialismiin ja näytti ulkoisesti varsin erilaiselta kuin vuosisatojen vaihteessa. Tämän numeron ulkoasu pohjautuu vuosisadan vaihteen lehtiin, natsit päätin jättää tällä kertaa pois. Kannessa tavoittelin art nouveau-tyyliä, ja siitä tuli ihan kelvollinen, vaikka en selvästikään ole mikään Mucha. Ajan hengelle uskollisesti lehti on kansia lukuun ottamatta mustavalkoinen.
Toisekseen sumuisella Hol-risteilyllä heräsi ajatus kerätä Wanhojen varnitsalaisten kokemuksia Varnitsan vanhoilta hyviltä ajoilta ja koota niistä juttu. Varnitsalaisten aktiivisuus on ennallaan, sillä alun innostuksesta huolimatta saalis jäi erittäin laihaksi. Paneuduimme myös toimitussihteeri-Villen kanssa Varnitsa-lehtiin aina 1970-luvulta lähtien. Mainittakoon, että niistä kävi ilmi Varnitsan olleen miltei kriisissä 1990-luvun alussa, kun halukkaita ja aktiivisia ainejärjestötoimijoita ei meinannut löytyä. Älkää siis antako historian toistaa itseään, osallistukaa ja tukekaa Varnitsan toimintaa. Kolmanneksi olemme historian ainejärjestö, ja historia on näkynyt lehtien ulkoasussa melko vähän parina viime vuotena, joten nyt saatte sitä ähkyyn asti. Kevätlukukausi vetelee viimeisiään, ja seuraavaksi vuorossa onkin vappu, tuo opiskelijoiden omima riemukas työväen juhla. Sen kunniaksi olen kaivanut vanhoista Varnitsa-lehdistä joitakin vappujuttuja iloksenne. Lisäksi lehdestä löytyy asiaa siman uusista käyttötarkoituksista, sekä parhaista sammumispaikoista vapun rientojen lepohetkiä ajatellen. Lopuksi haluaisin kiittää toimituskuntaa ja lukijoita alkaneesta vuodesta, lehden toiminta on jatkunut sulavasti, eikä painokiintiökään ole vielä ylittynyt. Päätoimittaja vetäytyy nyt kesäksi korkeakouluharjoittelun haasteiden pariin, hyvää vappua sekä kesää, jatketaan syksyllä!
Taidehistorian luento ja ulkoasulätinä sikseen, paneutukaamme sen sijaan lehden teemaan, wanhaan. Ensinnäkin askartelin jo joskus pienenä jonkinlaisen vanhan sanomalehden kannen, joten nyt kun käytössäni on InDesign ja kaikki modernit vempeleet kynän, saksien ja liiman lisäksi, en voinut vastustaa kiusausta toteuttaa lapsuuteni ideaa uudelleen.
Neiti propaganda- ja kansanvalistusministeri
Milka
III
mPuheenjohtajan palstam Heipä hei ja aivan huippua kevättä koko Varnitsalle! Lukuvuosi alkaa olla taas päättymässä ja mikä vuosi se on ollutkaan. Itse laittaisin sen kolmen parhaan vuoden joukkoon vanhan Varnitsamme historiassa. Mitä lie olette muut mieltä? Mutta ennen kuin sanomme, että vuosi on loppu, on edessä vielä vuoden loppuhuipennukset, nimittäin vaput ja muut sen ympärille sijoittuvat menot. Elkee siis lähtekö vielä mihinkää!
Mielestäni esimerkiksi sitsit on juhla, joka voi olla hiukan epäkorrekti ja se saakin olla näin. Sitseille tulijalla on oma vastuu siitä, miten kokee erilaiset käytänteet ja kuinka reagoi niihin. Sitsit ei todellakaan ole kaikkien juttu. Mutta sitseillä ja kaikissa muissakin tapahtumissa on tärkeää, että kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti. Emme siis ikinä jätä huomiotta tai arvostele, jos joku ilmaisee oman mielipiteensä tai pahoittaa mielensä meidän ainejärjestön tai yliopiston sisäisestä toiminnasta.
Kevät on ollut jälleen tapahtumarikas. Esimerkiksi Limudisco vei meidät taas nuoruutemme vuosiin ja Lavatanssit taas veivät meidät ehkä vanhempiemme tai isovanhempiemme nuoruusvuosiin. Joka tapauksessa tapahtumat ovat tuoneet jälleen varnitsalaiset yhteen pitämään hauskaa erilaisissa muodoissa. Yritämmekin toteuttaa myös jatkossa mahdollisimman laajaa aktiviteettia jäsenistölle hallituksen voimin. Jotkut tapahtumat ovat toki perinteikkäämpiä, mutta itse ainakin koen, että perinteiden ohelle tarvitaan myös jotain uutta ja virkistävää.
Toivonkin kaikkien näkevän Varnitsan ja muunkin yliopiston toiminnan avoimena joka suuntaan. Perinteitä on hyvä kunnioittaa, mutta myös uuteen kannattaa sukeltaa ennakkoluulottomasti. Ei pelästytä sitä, jos jotain perinteitä hiukan muutetaan järkevämpään suuntaan ja osallistutaan yhdessä uusiin kujeisiin. Ja tärkeimpänä, kohdellaan kaikkia yhdenvertaisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Näin saamme loppukeväästä ja ensi syksystä kaikille hauskan ja ikimuistoisen.
Olen itse huomannut, että uuden ja vanhan ristiriita on tuntunut olevan erityisen vahva Varnitsan sisällä. Tämä voi johtua osaksi siitä, että olemme historian opiskelijoita, mutta myös siitä, että Varnitsalla on vahvoja ja pitkiä perinteitä. Sen ymmärtää, että ei perinteitä aleta ainakaan turhan takia muuttamaan. Mutta tulisiko perinteitä muuttaa joissakin tapauksissa enemmän nykyhetkeen sopiviksi? Tästä esimerkkinä Jyväskylässä tapahtunut sitsijupakka, jossa sitseillä oltiin laulettu laulua, joka voidaan luokitella rasistisen sävytteiseksi. Tästä oli syntynyt paljon keskustelua, kun eräs sitseillä ollut vieras oli maininnut laulun sisällöstä, mutta häntä oltiin tämän jälkeen sitseillä lähinnä arvosteltu siitä, että mainitsi asiasta.
Oikein hauskaa vapun juhlintaa koko poppoolle ja nähdään viimeistään vappuboolilla!
Eero To ro i
IV
ålKoposopoltal Laitoksen toivoma Suolaa ja selittelyä -ilta järjestettiin 26. päivä maaliskuuta, ja tapahtuma keräsi mukavasti varnitsalaisia sekä laitoksen henkilökuntaa keskustelemaan hyvässä hengessä kurssitarjonnasta sekä muuten opiskeluun liittyvistä asioista.
Tilannekatsausta helmi- ja maaliskuusta edunvalvonnan osalta Kevät on edennyt jo pitkälle ja vapun säätiedotus on edelleen suuri kysymysmerkki itse kullekin. Helmikuun alussa oli keskustelua häirintäyhdyshenkilöistä. ISYY:llä on olemassa Joensuun kampuksella oma häirintäyhdyshenkilö, joka vastaa opiskelijoihin kohdistuneista häirintätapauksista. Ylioppilaskunnan häirintäyhdyshenkilöön voit ottaa yhteyttä, mikäli koet yliopiston piirissä kiusaamista, syrjintää, rasismia, seksuaalista häirintää tai asiatonta käytöstä. Varnitsan hallitus on päättänyt, ettei ainejärjestöllemme tule omaa häirintäyhdyshenkilöä, vaan kehotamme ottamaan häirintätapauksissa yhteyttä ISYY:n häirintäyhdyshenkilöön.
Varnitsan palautelaatikko kerää edelleen hyvää vauhtia juoruja, mutta ei juurikaan palautetta edunvalvontaan liittyen. Haluan nostaa esille, että kyseiseen laatikkoon voi jättää myös palautetta opintoja ja edunvalvontaa koskeviin aiheisiin anonyymisti.
Ainejärjestötila M140 on toiminut alkuvuodesta lähtien kahvivuorojemme kokoontumispaikkana. Ainejärjestötilan käytöstä on saattanut olla epäselvyyttä itse kullakin. Metrialla toimivat ainejärjestöt ovat sopineet tilan käyttöön liittyen yhteisiä sääntöjä, jotka löytyvät myös tilan seinältä. Yhdessä on linjattu, että kyseinen tila ei ole hiljaista työskentelyä varten, koska siihen löytyy myös Metrialta tiloja. Ainejärjestötilaa saavat varata kokoustamiseen myös hallituksen ulkopuoliset jäsenet, kunhan jollain Metrian ainejärjestöllä ei ole kahvivuoroa samanaikaisesti.
Jos sinulla on kysyttävää edunvalvontaan liittyen, laita viestiä sähköpostiin tai tule nyppäämään hihasta!
Tule Himaan! -promootiokiertue on saatu pakettiin ja palautetilaisuudessa saatiin kerättyä hyvin ideoita, kuinka projektia voi lähteä jälleen ensi lukuvuonna toteuttamaan. Kiitos vielä kaikille projektiin osallistuneille!
Jaakko Kangasmäki
Itä-Suomen yliopistoa maaliskuun alussa uhannut lakko ei onneksi toteutunutkaan, kun yliopiston henkilöstöjärjestöt hyväksyivät sovintoesityksen ja työtaistelutoimenpiteet peruttiin.
V
Laitokselta
Wapputervehdys täältä Muurmannilta 1918 Vienanmeren kylmänkalsea maisema oli lyijynharmaa, ja raskaat olivat myös rannalla seisovien miesten mielet. Alkukevään kylmä tuuli vihmoi heidän vaatteitaan. Sarkatakkeihin oli kovettunut lunta, karvalakit oli painettu syvälle päähän, paksut kintaat suojasivat savotoilla känsittyneitä käsiä. Siinä he seisoivat, lapikkaat uponneena lumeen, kiväärit käsissä. Jotkut heistä olivat paenneet valkoisten valtaa jo helmikuussa, toiset vasta huhtikuussa. Lapin miehiä oli tullut pohjoisesta Luttojoen vartta Murmanskiin ja sieltä junalla, ”mummulla”, Kantalahteen; Sallan, Kuusamon ja Joensuun miehet olivat kävelleet suoraan metsien halki. Jotkut nokkamiehet, kuten Pohjos-Karjalan amerikansuomalainen punapäällikkö August Wesley, olivat siirtyneet rajan taakse jo kohta kapinan sytyttyä. Miehet olivat – osa aatteen palossa, osa pelkän leivän tähden – liittyneet Pohjoiseen Retkikuntaan heti tulonsa jälkeen. Osa heistä oli ollut jo valmiina alueella; tulleet metsätöihin jo ennen sotaa. Retkikunta oli Muurmannin radan seudulla toimiva suomalais-karjalainen punakaarti, joka maaliskuun lopusta lähtien oli taistellut valkoisia heimosotureita vastaan. Nämä olivat saaneet innoituksensa Mannerheimin helmikuisesta miekkavalasta, jossa valkoisia sotureita yllytettiin puhdistamaan Vienan alue sadoista suomalaisista punaisista ja bolsevikeista ja auttamaan Karjalan miehiä näiden Suomeen liittymispyrkimyksissä.
Miesten apeus johtui nälästä, mutta vielä raskaammin uutisista, että kapina Suomessa oli lopullisesti murskattu. Punapäälliköt olivat huhtikuun lopussa paenneet Pietariin; ja he, jotka eivät olleet ehtineet pakoon, oli välittömästi teloitettu. Nälkä kurni miesten vatsoissa ja koti-ikävä ja huoli painoivat mieltä. Osa yli tuhannen miestä käsittävästä joukosta joutui nukkumaan rakotulilla, ja taudit alkoivat harventaa rivejä. Pietarista ei ollut nytkään, vappuna, tullut elintarvikkeita ja asetäydennyksiä: heidät oli unohdettu, tulevaisuus oli hämärän peitossa. Yhtään syvemmälle mieli ei voinut enää mennä toivottomuudessa. Tähänkö se loppui, tämä elämän taistelu. Kuinka kaukana olikaan vuoden 1917 vappuhumu, sen railakas ja kuumeinen vallankumoushenki, muutoksen korkealle lyövät mainingit. Vienanmeren kylmässä hämärässä se tuntui epätodelta kangastukselta. Tässä syvässä apeudessa häivähti kuitenkin toivo; komentaja tiesi kertoa, että jo maaliskuusta asti oli neuvoteltu pohjoisten miesten liittämisestä britti-imperiumin sotajoukkoihin Muurmannin suomalaisena legioonana. Miesten mielestä suunnitelma oli epäilyttävä, mutta varteenotettava vaihtoehto nälkäkuolemalle: ehkä peli ei ollut pelattu sittenkään vielä aivan loppuun.
Maria Lähteenmäki VI
Kolumni Sweet home Hyvinkää! Välillä minä kuitenkin kaipaan Joensuuhun. Tulihan siellä asuttua neljä vuotta ja minusta tuntuu, että tietyllä tapaa osa minusta tulee aina olemaan kotonaan Joensuussa. Erityisesti nautin siitä Joensuussa vallitsevasta ilmapiiristä, joka tavallaan mielenkiintoinen sekoitus nuorekasta ja perinteistä. Ja tietyllä tapaa minusta oli mukavaa asua ns. periferialla, missä elämänrytmi on jollain tapaa erilainen, elämä ei tunnu niin hektiseltä. Toki aika kuultaa muistot nopeasti enkä voi kieltää nauttivani siitä, että ei tarvitse istua tunti tolkulla junassa tai bussissa, jos haluaa mennä jonnekin.
Onko olemassa tylsempää kaupunkia kuin Hyvinkää? ”On”, vastaa varmasti moni teistä enkä lähde kinaamaan kenenkään kanssa, sillä Suomessa on ehkä juuri ja juuri kymmenen oikeasti mielenkiintoista kaupunkia. Hyvinkää on siis kaupunki, jonka ainoa aidosti hyvä puoli on se, että täältä pääsee Helsinkiin alle tunnissa. Siinä on ehkä suurin syy, miksi Hyvinkää on suunnattomasta keskinkertaisuudestaan huolimatta yhä vetovoimainen kaupunki, täältä pääsee helposti pois. Se on myös yksi syy miksi itsekin asun nyt neljän vuoden jälkeen taas täällä. Hyvinkäällä ei ole kuitenkaan minkäänlaista opiskelijaelämää, koska korkeakoulutuksesta vastaa täällä vain yksi pieni ammattikorkeakoulu, jossa voi opiskella joko sosionomiksi tai liiketalouden tradenomiksi. Erityisesti lapsiperheitä muuttaa Hyvinkäälle paljon, koska täällä niin tonttimaan kuin asuntojenkin hinnat ovat paljon halvemmat kuin pääkaupunkiseudulla. Ja monet kai ajattelevat, että lapsien on mukavampi asua tällaisessa ”idyllisessä pikkukaupungissa”.
En tiedä, olenko ainoa historian opiskelija, joka ajattelee, että oman kotikaupunkinsa historiassa ei ole mitään mielenkiintoista. Toivottavasti en, sillä muuten tässä loppukaneetissa ei ole mitään pointtia... Mutta kuitenkin! Oman kotikaupunkinsa historiaan kannattaa tutustua, sieltä saattaa löytyä mitä yllättävimpiä tarinoita. Ja siitä historiassa on mielestäni kyse, erilaisista tarinoista, jotka ansaitsevat tulla kerrotuiksi.
Teininä vannoin, etten enää palaa Hyvinkäälle, kun täältä kerran pois pääsen. Mutta toisin kävi. Olen vasta näin aikuisiällä oppinut hieman arvostamaan kotikaupunkiani, vaikka meno onkin täällä liian rauhallisen keskiluokkaista omaan makuuni. Kaikkein eniten olen oppinut arvostamaan Hyvinkään historiaa. Vielä siinä vaiheessa, kun aloin miettimään gradun aihetta, olin täysin sitä mieltä, ettei Hyvinkään historiassa ole mitään tutkimisen arvoista. Olin oikeasti aivan äimistynyt, kun Ismo Björn ehdotti, että tekisin gradun Hyvinkäällä toteutetusta isojaosta. Eihän täällä ennen Helsinki–Hämeenlinna radan valmistumista ole ketään asunut! Olin kuitenkin väärässä enkä olisi ikinä uskonut, että Hyvinkään historiasta löytyy näin paljon kaikkea mielenkiintoista jo 1700-luvulta lähtien!
Klara Vappen!
VII
A
u k ik
Sima osana ruoanlaittoa Näin vapun lähestyessä sima on taas ajankohtainen ja aina niin perinteinen juoma, mutta koska perinteet saattavat välillä tylsistyttää koimme tarpeelliseksi kokeilla saisiko simaa kokemuksena raikastettua. Glögitestistä (Varnitsa 5/2017) viisastuneena testiryhmämme ei kuitenkaan enää suostunut kokeilemaan erilaisten ainesosien sekoittamista simaan – mutta heidän pahaksi onnekseen kukaan ei puhunut siman sekoittamisesta muihin elintarvikkeisiin. Voisiko sima siis korvata vaikkapa veden ruoanlaitossa? Valitettavasti kotisiman keittäminen osoittautui aikataulun (viivyttelyn) puitteissa liian haastavaksi, joten jouduin taas turvautumaan kaupan limusimoihin, voin vain kuvitella millaisia makuelämyksiä olisimme kokeneet oikean siman avulla. Allekirjoittaneen lisäksi testiryhmään kuuluivat jo glögitestiin osallistuneet Noomi Salmi ja Juho Härkönen, sekä uutena vahvistuksena Roope Stenbäck.
Baguette au Sima
Murot simalla
Siman käyttäminen paistovalmiiden patonkien kostuttamiseen - sekä ennen että jälkeen paiston – johti varsin pullamaiseen lopputulokseen. Patongit dipattiin paiston jälkeen vielä sima-astiassa.
Miten onnistuisi siman sekoittaminen muroihin, syntyisikö tässä uusi aamiaspöytien klassikko?
Roope: Pehmeää korppua, joka maistuu hieman simalle. Jos ostaisin näitä, en kyllä simaa laittais – patonki patonkina. Juho: Patonki joka on vaan makeeta. Roope: Kiinasta vois tulla jotain tämmöstä. Noomi: Maistuu simalle Roope: Ei tää ihan katastrofaalinen ole, muttei tätä tekis. Söis jos ei mitään muuta ruokaa olisi kotona. Kyseessä ei siis ollut mitenkään erityisen iljettävä kokonaisuus, mutta varsinaisesta makuelämyksestäkään ei voitu puhua.
VIII
Noomi: Tää näyttää ihan oksennukselta. Roope: Siis niinku simaa ja muroja, murot ei muutenkaan maistu millekään. Hieman kuin olisi mehukeittoa kaatanut murojen sekaan – siis ällömakeaa sellaista. En henkilökohtaisesti suosittelisi kenellekään – menee sekä murot että sima pilalle.
Simaan haudutettu tee
Mämmiä simalla
Vihreää teetä ja kiehautettua simaa – mikäs sen harmonisempi kokonaisuus.
Ja mikäs on parempi tapa piristää juhlaperinteitä kuin sekoittaa ne keskenään – harmi ettei enää löytynyt glögiä.
Noomi: näyttää ihan siltä, kun kusee purkkiin Juho: Haisee jääteeltä, ihan ok, kuin lämmintä mehua joisi Roope: jääteen makuista Ja tosiaan, lopputulos oli kuin teollista lämmintä jääteetä. Siihen en osaa vastata miksi kukaan joisi tätä parempien vaihtoehtojen sijaan. Onneksi testiryhmällä ei ollut varaa valita.
Simassa keitetyt nuudelit Kyllä, opiskelijan perinneruoka yhdistettynä vapun perinnejuomaan – mikä voisi mennä pieleen. Juho: Makeeta nuudelimassaa. Noomi: Itseasiassa tää ei oo kovin pahaa. Roope: Ei pahaa, muttei hyvää, miks kukaan tekis tätä. Mielummin kanaa ku simaa.
Noomi: Näyttää vähän joltain ripulilta kyl. Juho: Darrapaskaa. Roope: Ei pahhaa, perusmämmiä. Ja kyllä, tämä sekoitus näytti darra-aamun wc-pöntön sisällöltä, mutta siihen se yhtäläisyys sitten jäikin - onneksi. Tämä oli yllättävän siedettävä kokonaisuus, mutta en voi sanoa nauttineeni – pidetään nämä perinneruoat erillään kiitos. Kokonaisuutena ei mitään hirveää tai nerokasta päässyt syntymään – mikä minua vähän jäi harmittamaan, ehkä ensi kerralla sitten. Kiitokset taas testiryhmälle ja vaikka muutaman kerran kyseenalaistivatkin omaa mielenterveyttään osallistuessaan näihin elintarviketesteihin, niin voin sanoa, että tässä toimittiin yhteisen hyvän ja tieteen eteen. Ne vaativat uhrauksia – ja uhrauksia on nyt taas tehty. Tomas Dahlström
Miksi kukaan tekisi tätä? Miksi ei? Ei nuudelien tarvitse aina olla niin suolaisia. Tästä syntyikin yllättävän miellyttävä ja helposti syötävä kokonaisuus, voisin syödä toistekin (ja varmaan pakko on, sillä tätä löytyy nyt kattilallinen jääkaapista).
IX
Pakina sisällissodasta Nyt kun Suomen sisällissodasta on sata vuotta, niin totta kai sisällissota on julkisessa keskustelussa kaikkien huulilla (Se, joka käyttää minun kuulleni vapaussotatermiä, niin heitän häntä Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle-kirjalla). Kansakunnan kipupisteiden julkinen käsittely on luonnollisesti tärkeää kansallisen eheyden nimissä, mutta toisaalta historioitsijana tuntuu siltä, että sisällissota pursuaa näinä päivinä korvista ulos. Erityisesti tänä vuonna on saanut kuulla todella paljon kaikennäköistä soopaa siitä, kuinka sisällissotaa on yritetty politisoida kommunistien (Vieläkö niitä on olemassa?), perussuomalaisten nuorten (Suojeluskuntapsykoosit ovat parhaat psykoosit.) ja muiden pihatonttujen toimesta Herran vuonna 2018. Juuri tämä meidän isoisoisoisiemme tekojen politisointi pihatonttujen toimesta nykypäivänä on täysin turhauttavaa, koska Suomen kansa on eheytynyt täysin kyseisestä tapahtumasta.
Siksipä olen sitä mieltä, että nuijasodasta pitäisi tehdä mahdollisimman mediaseksikäs asia, jotta koko Suomi tietäisi kyseisestä asiasta. 10 miljoonan euron budjetti Nuijasota-elokuvalle, jota ohjaa Aku Louhimies, jotta talonpoikien kärsimys olisi mahdollisen maksimaallista. Kari Hietalahti Jaakko Ilkaksi, Jasper Pääkkönen Juhana III:ksi, Tommi Korpela Klaus Flemingiksi jne. Robin voi tehdä taas nopean esiintymisen nuorena nuijamiehenä, jonka päältä ratsastetaan ja joka kuolee tuskallisen hitaasti. Tällä tavalla saataisiin nuijasota kaikkien huulille ja aivan varmasti joku pihatonttu lähtisi politisoimaan nuijasotaa väittämällä Suomen historian harrastajat FB-ryhmässä, että todellisuudessa nuijasota olikin suomalaisen munkin Martti Lutherin nostattama suomalaisten oma kapina ruotsalaisia vastaan, jolla pyrittiin tuomaan Suomen muinainen kuningaskunta takaisin.
Välillä kyllä toivon, että muita ei-itsenäisen Suomen historian konflikteja ja kriisejä politisoitaisiin samalla intensiteetillä mitä sisällissotaa on yritetty politisoida, koska se olisi vaihtelua nykyiseen menoon. Toisaalta kun tämä juhlavuosi päättyy, niin sisällissotaa tullaan tuskin seuraavaan sataan vuoteen käsittelemään samanlaisella intensiteetillä, kuin mitä sitä käsitellään nyt. Mutta tämä onkin se sadan vuoden taika, johon uskon todella paljon. Kun jostakin tapahtumasta on sata vuotta, niin sitä käsitellään julkisesti todella paljon ja lopulta se unohtuu historian syöveriin, ellei kyseinen tapaus aiheuta eripuraa kansalliseen eheyteen, mitä Suomen sisällissota ei todellakaan tänä päivänä aiheuta. Eihän kukaan tavallinen tallaaja suhtaudu nuijasotaan juuri mitenkään. Herranen aika, eihän tämä kyseinen tavallinen tallaaja todennäköisesti edes tiedä, että mikä kyseinen sota on.
Haluan tähän lopuksi sanoa sen, että Klaus Fleming ei tehnyt mitään väärää, vaan nuijasota oli piittaamattomien talonpoikien syytä ja he ansaitsivat kruunun asettamat rangaistukset. Lisäksi Sigismund on ainoa oikea Ruotsin kuningas, koska Juhana III on poserhomo.
X
Marko Piipponen, Pro jure et populo
Albert Edelfelt-Kaarle-Herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista. 1878. Turun linna. (Ateneumin taidemuseon kokoelmat)
vapun parhaat sammumispaikat Kevään paras juhla, opiskelijoiden ja työväen juhlapäivä aka vappu lähestyy, ja tämän johdosta Varnitsa-lehti päätti selvittää parhaat sammumispaikat, jolloin humalainen juhlakansa ei joudu enää aamuyöllä vaivaamaan päätänsä tällaisilla ongelmilla. Kadulle sammuminen. Kadulle sammuminen on erittäin suosittua ja sitä olenkin testannut jo pari vuotta aiemmin Imatran entisen G-klubin edessä. Joensuusta vastaavia paikkoja on esim. Bepopin edusta tai rautatieasemalle vievä silta Kerubista palatessa. Oikein mukava ja yllättävän pehmeä makuualusta. Miinusta epämukavuudesta, jos on kylmä sää, mitä vappuna Suomen tuntien tulee olemaan. 3/5
Vanha klassikko: pöydän alla. Oikein kelvollinen paikka sammua. Plussaa pöydän ja tuolien tuomasta turvallisuuden tunteesta ja sisätilojen lämmöstä. Miinusta likaisesta lattiasta. 3/5
Kosiosusi. Ylivoimaisesti paras. Suden lempeä läsnäolo tuudittaa mukavasti unille. Miinusta jonosta, joka paikalla on tämän artikkelin julkaisun jälkeen 5/5
Vapauden/Nisti/Fellaatiopuiston WC. Kaupungilla liikkuu villiä huhua, että tämä on kannattava sammumispaikka. Plussaa sijainnista, miinusta kamalasta hajusta, likaisuudesta ja tilan puutteesta. 1/5
Carelian aulan sohva.Yhden fuksin jo testaama sammumispaikka. Pehmeä nukkumapaikka mutta miinusta siitä, että on odotettava ovien aukeamista ennen kuin sammumisen voi suorittaa 3/5. Noomi
XI
k Humanistin opas mystiseen itaan k Tällä mystisellä kujalla löysin todellisen Kiinan. Kapea katu, jolla roikkui epäilyttäviä sähköjohtokasoja, joista ilmeisesti kulki virta. Tämä sähkömiehen painajainen jatkui silmänkantamattomiin. Seuraavaksi tällä mystisellä kujalla oli paikallinen ruokakauppa. Kaupan edessä ja muuallakin kadulla oli pysäköitynä paljon uusia hienoa autoja. En ymmärrä mitä uusi BMW tekee alueella, joka luokiteltaisiin Suomessa getoksi. Tämä kauppa oli lähempänä telttaa kuin oikeaa kauppaa. Tuotteille ei näkynyt hintoja, vaan kauppias tinkasi asiakkaiden kanssa jokaisen tuotteen hinnasta. Ulkopuolella istui vanha kiinalainen mies autossa ja myi lihaa auton ikkunasta. Kyllä, hän siis myi raakaa lihaa autonsa ikkunasta. Minullakin kesti jonkin aikaa tajuta tämä seikka. Se mistä eläimestä liha oli, jäi mysteeriksi, koska itsesuojeluvaistoni esti minua ostamasta tätä autolihaa. Tämä kohtaaminen kuvaa loistavasti modernia Kiinaa: Mies myy raakaa liha autostaan pilvenpiirtäjien varjosta.
Kirjoitan tätä tekstiä kello neljä aamulla ihan liian hienosta kiinalaisesta hotellista, koska en voi nukkua jetlagin ansiosta. Ainoa seurani täällä on outo kiinalainen tv. Sen ohjelmisto tuntuu koostuvan lähes kokonaan oudoista keskustelupaneeleista ja ylisuurista poikabändien musiikkivideoista. Tämä idän suurvalta on todellinen vastakohtien maa. Mikään täällä ei ole aitoa, ei ihmiset eikä etenkään tuotteet. Se on samalla todella kaunis ja rujo. Ensimmäinen asia minkä näin astuessani ulos lentokoneesta oli punertava aurinko, joka pettyi sumun taakse. En vielä tuolloin tiennyt sitä, mutta se oli viimeinen kerta kuin näin auringon Kiinassa. Koko viikon ajan taivas oli vain harmaa, enkä nähnyt taivasta tai aurinkoa. Seuraava yllätys odotti taksissa, jonka kuski ei puhunut sanaakaan englantia ja ajoi kuin absoluuttinen hullumies. Liikenteen organisoitu kaaos tuli todellisena sokkina ja pelkäsin aina, kun olin taksin kyydissä. Usein neljäkaistaisella tiellä oli kahdeksan autoa vierekkäin ja seassa puikkelehti vielä muutama skootteri. Kaikki yrittävät kiilata toisiaan ja tööttiä soitetaan jatkuvasti, vaikka sillä ei ole mitään vaikutusta kanssamatkustajiin. Käyttäkää takseja mahdollisimman vähän Kiinassa, vaikka ne ovatkin erittäin edullisia.
Seuraava osuus on pakollinen nähtävyyksistä kirjoittaminen. Kävin lähes kaikissa Pekingin turistirysissä. Kävin Kiinan muurilla, Kielletyssä kaupungissa, Tiananmenin aukiolla, Ming-haudoilla ja Temple of Heavenissa. Lisäksi kävin vielä katsomassa Terrakotta-armeijaa Xi´anin kaupungissa. Näistä nähtävyyksistä vaikuttavin oli Kiinan muuri.
Käytin ensimmäisen päivän pyörimällä lähellä hotellia idealla, että korjaan heti jetlagin. Tämä ei tietenkään onnistunut. Kuitenkin tämä seikkailu tarjosi matkan erikoisimman kohtaamisen. Hotellin viereisellä kadulla oli megakorporaatioiden Kiinan pääkonttoreita. Käveltyäni korttelin verran pois tästä kapitalistisesta helvetistä päädyin pienelle kujalle. Lähdin tältä kujalta etsimään oikea Kiinaa. Valitettavasti löysin sen.
XII
Seisoessasi muurin päällä ja nähdessäsi muurin, joka on rakennuttu 500 vuotta sitten, jatkuvan silmän kantamattomiin molempiin suuntiin tekee kenestä vain nöyrän. Uskon että Kiinan ja jenkkien välinen kauppasota on vain tästä muurista, jonka Trump haluaisi Meksikon rajalle. Muut Pekingin nähtävyydet olivat aika tylsiä. Kielletty kaupunki oli massiivinen, mutta kun olet nähnyt yhden kiinalaisen temppelin, olet nähnyt kaikki. Näitä temppeleitä ja palatseja tässä maassa riittää. Kun maalla on keisareita neljäntuhannen vuoden ajalta, tuppaa joka kadun kulmassa olevan jonkun keisarin Kesäpalatsi tai keisarin serkun kissan kaiman vaimon hauta. Yllättäen lähes kukaan Pekingissä ei puhunut englantia. Jos joku osasi englantia, hänen sanavarastonsa pystyi laskemaan sormilla ja varpailla. Tämä aiheutti massiivisi ongelmia ravintoloissa, koska aina tilaaminen oli kolikon heitto, saatko sitä mitä tilaat vai saatko ruuasta mahataudin. Onneksi usein ruoka sentään oli erinomaista. Olemalla pitkä ja länsimainen keräät varmasti katseita. Ollessani Tiananmenin aukiolla eräs vanha kiinalainen mies halusi ottaa kanssani kuvan, koska olin hänen mielestään jättiläinen. Yleisesti länsimaisia kohdellaan maassa todella hyvin. Yhteenkään turvatarkastukseen ei tarvinnut jäädä passin vilautuksen jälkeen. Lisäksi kerran pääsimme turvatarkastuksen jonon ohi vain passia näyttämällä. Länsimaisia kohdellaan kuin puolijumalia tässä maassa.
Yleisesti Kiinassa mikään ei toiminut julkisia kulkuneuvoja lukuun ottamatta. Julkisiin vessoihin meneminen oli itsemurha. Roskia ja likaa vain kasautui pienemmille kujille. Tuntui kuin paikalliset eivät olisi välittäneet ympäristöstään ja siivoaminen oli vain valtion siivoajien tehtävä. Jokainen kauppamies yritti tietenkin huijata sinua mitä erikoisimmin keinoin. Tämä varmaan johtui siitä, että rahalla ja työllä ei ollut Kiinassa mitään arvoa. Kiina oli samalla todella moderni ja samalla lähes keskiaikainen maa. Lähes kaikilla on älypuhelimet, mutta työkalut olivat kuin 1800-luvulta vedettyjä. Osa internetsivuista ja google on blokattu ja yleisesti wifien taso oli sellainen, että puhelin toimi lähinnä heittoaseena. Aina katua ylittäessäni oli suuri vaara jäädä auton alle, vaikka valo palaisi vihreänä, koska Kiinassa liikennesäännöt on meemi. Pekingin ilma oli niin saastaista että sen hengittäminen vähensi yhden elinvuoden per päivä. Kiinan muurilla näin mystisiä vuoria, jotka olivat sumun peitossa. Tämä oli kuin kuva postikortista tai itämaisesta elokuvasta. Tosiasiassa tämä sumu oli vain saastesumua, joka nousi Pekingin kuudesta miljoonasta autosta ja massiivisesta teollisuudesta. Kiinalaiset yrittävät kovasti tuhota mahtavan perinnön, joka heille on jätetty. Tähän mennessä he ovat onnistuneet siinä hyvin. Ai niin, alkoholi on halpaa. TLDR: Kiina on paska maa – Juho Härkönen Kiina: +Ruoka +Kiinan muuri + Luotijuna + Metro - Kaikki muu
XIII
Ennen oli kaikk Eräällä surullisenkuuluisalla risteilyllä harmaalla helmikuisella merellä eräässä hytissä kuulin lauseen ”ennen oli kaikki paremmin”, tai jotain sinnepäin. Buffetissa nauttimani punaviinin määrä saattaa vääristää muistojani. Joka tapauksessa seuraavana päivänä junassa univelkainen ja krapulainen mieleni kehitti idean kerätä wanhoilta varnitsalaisilta muistoja niiltä (surullisen)kuuluisilta ”vanhoilta hyviltä ajoilta”. Näistä nuoremman polven varnitsalaisten tulee ottaa oppia, tai vaihtoehtoisesti noudattaa varoittavaa esimerkkiä. Voitte seuraavien kertomusten perusteella päättää itse, olivatko ajat ennen paremmin.
Humanisteilla on tunnetusti korkea alkoholinkulutus, mutta Varnitsa vei aikoinaan kosteuden uusiin sfääreihin. Eräissä Suvantokadun pippaloissa boolimalja pääsi tippumaan pöydältä. Nesteet luututtiin lattialta takaisin muoviastiaan ja jätettiin tiskipöydälle. Juhliin myöhässä tullut varnitsalainen otti tietämättömänä useamman kupillisen, ennen kuin hänelle kerrottiin juoman seikkailuista. Illan kuluessa malja tyhjeni silti rohkeimpien suihin. Eräissä pikkujouluissa absolutisti joi vahingossa terästettyä glögiä. Tämä ehti olla potentiaalisesti paras juoru tulevaan V-lehteen n. puoli tuntia, kunnes vuoden opiskelijaksi valittu oksensi myyntivuoronsa aikana vierustoverinsa päälle…
Varnitsan juhlissa sattui ja tapahtui. Vuoden 2008 kevätpäivillä Hasanniemen Pursiseuralla hallitus havahtui siihen, että miestenhuoneen vessanpönttö oli rikottu palasiksi. Tekijä ei ole koskaan paljastunut Liekö ollut edes selvinpäin? Tuskin! Tämä ”budjetintappajana” tunnettu pönttökohtaus sai Varnitsan sellaisiin säästötalkoisiin, joista SSS-hallituskin olisi kade. Ehti kulua vain kaksi vuotta, ennen kuin Pursiseuran kirous iski uudelleen. Tällä kerralla pikkujoulujen jälkiä siivoamassa olleet vapaaehtoiset sattuivat roska-astiaa tyhjentäessään löytämään… paskaiset bokserit. Tuntemattomaksi jääneiden käytettyjen boksereiden omistaja ei ole vieläkään ilmoittautunut.
Varnitsan tapahtumat ovat aina olleet legendaarisia. Olipa kyseessä sitsit, jossa pohjoisja eteläsavolaisten välille syntyi aina kränää, kumpi oli oikeutettu aidompana Savona laulamaan maakuntalaulua; tai Varnitsa-lehden painoilta Metrialla, jonne kerran puski toisen ainejärjestön sitsiväkeä Metrian kahviosta – Varnitsalla oli kuulemma parempi meininkin! No totta kai oli: pelattiin 95-MM-finaalin uusinta maantieteilijöiden Stigalla, ruotsinkielisellä liveselostuksella! Varnitsan bileistä tuli nopeasti käsite oppilaskunnassa ja kohta alettiinkin nähdä yhä enemmän kuokkaajia. Varnitsasta tuli kuuminta hottia ja mm. sitsiyhteistyöehdotuksia alkoi sadella.
Leonid Yakovlev (vuoden 2007 vk.)
XIV
Ennen kaikki oli paremmin, mutta tämähän on suurimmalle osalle tämän lehden lukijakunnasta itsestäänselvyys. Silloin kun minä olin nuori fuksi syksyllä 2012, me oltiin säännöllisesti tekemisissä Varnitsan todellisten veteraanien kanssa. Niiden jotka muistivat omakohtaisesti Joensuun yliopiston ajat, eivätkä tavanneet niistä mistään historiikeista joita nuoremmat opiskelijat huijattiin ostamaan. Noina aikoina opiskelijatytöt oli kauniimpia, syksyllä kaikkeen riitti energiaa ja sängyssäni oli ekaa kertaa alaston nainen.
ki paremmin Fuksivuonna me dokattiin ja bailattiin kuin viimeistä päivää ja parina seuraavana vuonna vielä kovemmin. Jos ei fuksiaisissa ollut vähintään kolmea sairaalareissua pidettiin niitä epäonnistuneina. Kävin tosi kuumana kaikin tavoin, minkä myös vanhat pier… siis Varnitsan legendat panivat merkille. Nimeni oli kaikkien huulilla. Eivät muutkaan vuosikurssilaiset olleet toimetonna heistä tuli hallituksen jäseniä, päätoimittajia ja jopa Varnitsan puheenjohtajia! Hallitsimme suvereeneina sähly ja futsalturnauksessa. Saatoimme seistä pystypäin ja sanoa, ettemme jättäneet jälkeämme vain Varnitsaan, vaan koko Itä-Suomen yliopistoon. Anonyymi
Näiden muisteloiden jälkeen voimme todeta, että suurin osa wanhoista ilmeisesti menehtyi takavuosien villissä melskeessä, sillä nämä kertomukset olivat alun innostuksesta huolimatta keruun ainoa saalis. Siispä tässä teille Vanhoista Varnitsa-lehdistä kaivettuja kuvauksia Varnitsan tapahtumista: Pullot kilisten matka jatkui kohti Aavarantaa nestetankkauksen voimalla. Tunnelman kohottamiseksi viritimme paikallisen ”kansallislaulun”. Objektiivisen lopputuloksen takasi tuomariston voitelualttius, sekä ryhmän keskinäinen juomahimo. Fuksipojat puhdistautuivat saunan ja jenkkitytön avulla matkan aiheuttamista rasituksista. Lisäksi nämä iloiset veijarit ”palkitsivat” kiihkeät naiskatsojat viuhahtamalla hyiseen järveen. Fuksiaiset 1999 Tappiin asti diskoiltuamme läksimme kaikki lopulta takaisin hotellille (melkein kaikki). Karu totuus selvisi vasta seuraavana aamuna... Eräs seikkailijamme joutui syytetyksi jostain, mihin hän oli syytön, joten niimpä häkki heilahti, heikunkei. Onneksi tilanne saatiin hallintaan, tosin vasta aamulla, jolloin syytteistä luovuttiin todisteiden ollessa selvästi puutteelliset.
Yrityksenä oli siis onneton lavastus, jossa yritettiin saada Suomi-pojalta suuret korvaukset. Riikan opintomatka kevät 1999 (ei Myllyksen) Eli kaupungin torilla on syytä osoittaa (JO ENNALTA TARKOIN VALITTUA JA ENNALTA NOPEAKSI HUOMATTUA JÄNISTÄ), ja todeta kuuluvaan ääneen ”HOMO!!!” Tässä vaiheessa jyyrät(skinit. toim. huom.) säntäävät jäniksen perään ja leikki on alkanut. (Ehdoton bonus on se, että normaali ja suvaitsevainen varnitsalainen pääsee näin jonossa etenemään). Tai vaihtoehto B on todeta suureen ääneen torilla, että minä X haluan intiimiä seuraa saman sukupuolen edustajista, jolloin leikki myöskin on mitä suurimmalla todennäköisyydellä alkanut. Homoviesti eli hinttihippa vuodelta 1999. Toimituksella ei ole tietoa, onko kyseistä aktiviteettia todella harrastettu. Seuraavan aaamuna lähdettiin Villa Lanteen. Matkalla poikettiin Vatikaaniin. Se oli matkan varrella. Vanhassa huvilassa Veikko Litzen esitteli Rooman menneisyyttä. Illalla jouduttiin pommiräjähdyksen silminnäkijöiksi. Sekä Rexa kysyi tietä. Ja Jyry nukkui. Seuraavana aamuna piti lähteä uudestaan rannalle. Satoi vettä. Ei lähdetty rannalle. Rahi ja Jaana lähtivät Firenzeen. Muut kävivät luostariretkellä. Illalla lähdettiin Veneziaan. Paska reissu. Mut tulipahan tehtyä. Opintomatka Roomaan 1985 Varnitsalaisten juhlimiskulttuuri on saanut aika-ajoin osakseen myös kielteistä huomiota. Vuonna 2002 aiheutui kohu Varnitsan internet-sivuilla julkaistuista kuvista, joista kuuluisimmaksi nousseessa papinlipereissä esiintyvä mies ruoskii nahkavyöllä toisen miehen paljasta takamusta. Muissa valokuvissa miehet muun muassa suutelivat toisiaan. Suolankeittäjien heimo s. 119
PT
XV
Katsaus Varnitsan meemeihin Historianopiskelijoiden ja laitoslaisten keskuudessa kiertää lukuisia meemimäisiä hokemia, joista osa on päätynyt jopa haalarimerkkeihin. Opiskelijoiden keskuudessa näitä on tietysti lukuisia, ja varmasti muillakin ainejärjestöillä, myös eräs laitoksemme pitkäaikainen jäsen on ehtymätön meemien lähde. Ne ovat löytäneet tiensä myös muun henkilökunnan ja luennoitsijoiden puheeseen. Mutta mikä on meemi? Sana on johdettu englannin kielen sanasta meme, jonka kehitti alun perin Richard Dawkins vuonna 1976 ilmestyneessä kirjassaan Geenien itsekkyys (The Selfish Gene). Hän määritteli meemin kulttuuriseksi tiedoksi, joka leviää yhdestä lähteestä toiseen. Nettiä ja somea hakerasti kuluttaville sanasta tulevat usein mieleen kuvat, joissa on jokin informatiivinen ja usein hauska teksti. Näihin voi tutustua esimerkiksi sivustolla knowyourmeme.com. Varnitsan ja historian laitoksen keskuudessa kiertävät meemit eivät kuitenkaan useimmiten esiinny kuvamuodossa, vaan niihin pääsee tutustumaan lähinnä korvakuulolla. Kirjoituksen tarkoitus ei ole kattaa kaikkia näistä meemeistä, ainoastaan suosituimmat tai ne jotka kirjoittaja on kuullut.
Salaperäisesti YouTuben hakutuloksista poistuneessa videossa Aatu raivoaa Suvaksella vietetyn Varnitsan tapahtuman jälkeisestä siivouslaskusta. Vahvistamattomien huhujen mukaan videoon olisi mahdollista päästä vielä käsiksi jotakin kautta. Hallitus on paska! Maamme nykyinen hallitus on paska, mutta tällä meemillä viitataan Varnitsan hallitukseen ja tarkemmin sanottuna sen uuteen tai nykyiseen hallitukseen. Ne tekevät kaiken vanhoja hallituksia huonommin! Puheenjohtaja ei ole karismaattinen, eikä osaa delegoida tehtäviä. Päätoimittajan käsitys toimitustyöstä perustuu siihen yhteen surkeaan nuortenlehteen, jonka seksinovelleissa ei ikinä sekstattu. En tiedä mitä muut hallituksen jäsenet tekevät, mutta ne tekee sen varmasti pieleen. Sitä paitsi uusia hallituspestejä keksittiin vain jotta kaverit voitais sumplia mukaan! Ennen vanhaan kaikki oli paremmin ja tämä on totta riippumatta siitä millainen seuraava hallitus on. Kävelevä pohjois-karjalainen meeminkeittämömme. Puhun tietenkin laitoksemme entisestä karismaattisesta johtajasta Jukka Korpelasta. Kaikkihan me olemme kuulleet vaikka Korpelan Koraanista, siitä miten kaikki lukiossa opittu historia tulee unohtaa ja siitä miten Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa ei ollut mitään pyhää, mitään saksalaista eikä TODELLAKAAN mitään roomalaista. Kirjoittajalla on ollut ilo nähdä Korpelasta tämän lehden entisen päätoimittajan luennolla piirtämä muotokuva, jossa Korpela kannattelee Koraaniaan islamilaisen vallankumouksen vartijan asuun pukeutuneena. Kuva ei valitettavasti päätynyt julkiseen levitykseen, mutta muisto siitä elää ikuisesti sydämessäni. Valitettavasti muu laitos ei näytä kuntoutuneen meemien keittelyssä samalla tavalla, mutta tilanne toivottavasti muuttuu lähitulevaisuudessa.
Opiskelen työttömäksi/minusta tulee isona työtön. Tästä on olemassa lukuisia eri versioita, eikä se rajoitu ainoastaan historianopiskelijoihin. Kirjoittaja on kuullut kyseisen hokeman karkaavan myös teologien huulilta. Historianopiskelijoiden parissa meemiä viljelevät erityisesti asiantuntijalinjalla olevat, ainakin perinteisesti. Toisaalta historianaineenopettajienkaan työllistymismahdollisuudet eivät näytä tällä hetkellä erityisen ruusuisilta. Toisaalta historian yleissivistys voi olla hyvä myyntivaltti työnantajille. Sitä paitsi ei täällä olla pelkän työllistymisen takia, vaan myös sivistyksen. Varnitsan oma Hitlervideo. Mikäli ei pyri jäljittelemään orjallisesti kreikkalaista filosofia Diogenesta, ei ole voinut välttyä törmäämästä Perikato-elokuvan strategiahuone-kohtauksesta väännettyihin videoihin. Varnitsalla on oma videonsa, jossa Hitlerin roolin on annettu ainejärjestön entiselle puheenjohtajalle Heidi Turuselle.
Karo Kankus
XVI
Opiskelija-alennus 1 €/ normaalihintainen pizza voimassa olevaa opiskelijakorttia näyttämällä! (alennus on henkilökohtainen)
XVII
Sotaveteraani muistelee Palaan usein menneeseen. On mielenkiintoista ajatella, miten paljon esimerkiksi ysärin/milleniumin ajat eroaa nykypäivästä. Vaikka en itse ole erityisen iäkäs, niin olen mielestäni kasvanut hyvin erilaisessa ympäristössä. En ollut todistamassa Imatran kuvaputkitehtaan konkurssia vuonna 1988, mutta minulla kerkesi olla tili Postipankissa (Rest in power 19701998.) Ysäri ja millenium olivat brutaalin sosiaalidemokratian aikaa. Jälkeenpäin mietittynä ihmiset taisivat olla värisokeita. Lähikaupassa oli myynnissä lähinnä ranskanleipää ja tankomakkaraa. Kasvisruoka oli liki tuntematon käsite. Erikoisliikkeet menivät kiinni aikaisin iltapäivällä. Viikonloppuisin jos halusi täydentää jääkaapin sisältöä, oli käytävä Essolla, Sparissa tai kioskilla. Niitä oli runsaasti. Joensuussa tätä menneen maailman eksotiikkaa voi vielä aistia Niinivaaran ostarilla, jossa kioski Huikuri on pitänyt pintansa.
Puhelinasiat olivat tyystin toisella tolalla nykyaikaan verrattuna. Älypuhelimista ei ollut tietoakaan. Yleisöpuhelimia oli 90-luvun loppupuolella vielä siellä täällä, ja niistä pystyi soittamaan lataamalla masiinaan rahaa tai käyttämällä muovista puhelinkorttia. Lankapuhelin oli melkein joka huushollissa. Sain ensimmäisen kännykän vuonna 2000. Motorolassa oli ulkoinen antenni ja patterit. Aku Ankassa ja muissa lehdissä oli mainoksia, joissa esiteltiin 2d-mallin taustakuvia sekä tunnetuista kappaleista tehtyjä soittoääniä, joten oli mahdollista tilata puhelimeen monofoninen Viivakoodit tai Sandstorm.
XVIII
Musiikkiteollisuus oli oikeasti todella huolissaan piratismista. Jos 80-luvulla c-kasetteihin painettiin että ”tape dubbing is killing music industry”, niin 2000-luvun vaihteessa suurimmaksi uhkatekijäksi nousi koti-pc:n Nero-ohjelma, sekä Mustamäen ja Viipurin ehtymättömät cd-markkinat. Suomipop/ rock à la Don Huonot, Apulanta ja Zen Cafe oli suosiossa. Jotkut yrittivät apinoida ruotsalaista vientimusaa tekemällä ison maailman tyyliin särökitaroilla höystettyä euroviisukarsintahumppaa ja laulamalla tankeroenglantia päälle. Kannattaa tsekata mm. Killer, Bomfunk MCs, Kwan tai pahimmassa tapauksessa Beats & Styles, jos tähän skeneen tekee mieli tutustua. Jos nykypäivään vertaa, niin räppi ja muu vastaava oli vielä melko marginaalissa. Fintelligens tosin signattiin Sonylle, ja Suomen katu-uskottavin kepu-räppäri Pikku G myi kultaa hittiplatallaan Räjähdysvaara. Petri Nygård oli jo tuolloin tunnettu hitistään ”Vitun Suomirokki”.
Nuorisomuoti oli hämmentävä sekoitus lökäpöksyjä, skeittivaatetusta sekä modernia piriveijoa + sämpyläkengät. Tytöillä oli fiorella-farkut, joissa voimakas kulutus ja leveät lahkeet. Näihin tosin törmää vieläkin, jos menee melkein mihin hyvänsä kuppilaan Ylöjärvellä tai Kouvolassa. Tyttöjen keskuudessa oli paljon ”gootteja” sekä ”emoja.” Lordin euroviisuvoittoon ja hevibuumiin oli vielä muutama vuosi aikaa, joten hevikin näyttäytyi vaarallisena asiana. Kun joillekin alkoi ilmestyä Stuntmanin katalogista hankitut Children of Bodom-paidat sekä niittirannekkeet, niin vanhemmilta meni kuppi täysin nurin. ”Saatananpalvojia” pelättiin melkein yhtä paljon, kuin mitä maahanmuuttajia nykypäivänä. Tässä näkyy myös se, miten nopeasti Suomikin on sekularisoitunut. Meidän ala-asteella oli pakollista osallistua jumalanpalvelukseen joka viikko, ja kirkkoon kuuluivat kaikki, paitsi sivarit, kasvissyöjät ja kommarit.
Laajakaistat yleistyivät 2000-luvun alkupuolella. Oli olemassa Kazaan ja DC++:n kaltaisia ohjelmia, joilla pystyi lataamaan kaikenlaista kotikoneelle. Yhden käpylaatuisen leffan waretukseen meni helposti vuorokausi. Laskuja maksettiin yleisesti pankkiautomaateilla. Vielä ysärillä ei ollut sosiaalisen elämän suhteen juuri muita vaihtoehtoja kuin soittaa kotoa lankapuhelimella, tai sitten mennä ovelle kyselemään että ”voitko olla?” Seuraava vuosituhat toi onneksi tähänkin muutoksen. Mese ja Irc-galleria toimivat esiasteina nykyajan snäpeille ja whatsappeille.
Koska katselin nuo ajat lapsen/teinin silmin, niin on vaikea arvioida, oliko silloin siistimpää vaiko ei. Lama-aikaan syntyminen näkyi monessa asiassa, mutta on lamoja ollut myöhemminkin. Luulen kuitenkin, että nykypäivästä löytyy enemmän hyvää kuin pahaa. Sanotaan, että aika kultaa muistot. Toisaalta on myös mahdollista, että se kuorruttaa ne ulosteella. S
XIX
Puukontaontaa kansalaisopistolla Joensuun seudun kansalaisopisto järjestää syksyisin ja keväisin kymmenen hengen puukontaontakursseja ilta- sekä viikonloppukurssien muodossa. Kesällä 2017 heti ilmoittautumisen auettua Antti meni ilmoittautumaan syksyn iltakurssille, ja tämän innoittamana myös Aku seurasi perässä vielä samana päivänä. Molemmilla oli jo jonkin verran aikaisempaa kokemusta ”kotisepinnästä”, mutta nyt pääsisi puukkoja tekemään ammattilaisen ohjaamana ja täysin varustellussa työtilassa.
Myös puukonkahvoiksi soveltuvaa puuta oli molemmilla jo valmiina, ja Aku oli kesän aikana onnistunut hankkimaan kahvoihin palan hirvensarvea.
Kurssille oli opastettu ottamaan omat materiaalit mukaan. Terämateriaaleiksi pojille valikoitui Akulta löytyviä Hämeenlinnan SA-kaupasta ostettuja vanhoja armeijan viiloja, joidenka entuudestaan tiedettiin soveltuvan puukon teriksi erinomaisesti.
(Alla oleva kuvaus on kirjoitettu syksyn kokemuksien pohjalta, mutta koska Antti käy kertomuksen kirjoitushetkellä myös kevään kurssia, on tähän sisällytetty myös hieman tuoreempaa materiaalia)
Päivä 1 Ensimmäisen kerran tavoitteena oli takoa puukkoihin terät. Vaikka kurssin kuvauksessa oli ohjeistettu ottamaan omat terämateriaalit mukaan, oli kurssin vetäjällä tarjota teknisen työn luokan käytöstä poistettuja viiloja. Viilateräs soveltuu puukkojen tekoon mainiosti, sillä sen korkea hiilipitoisuus mahdollistaa puukon terän karkaisun kovaksi ja käyttöä kestäväksi. Molemmat ottivat tavoitteekseen tehdä illan aikana kaksi terää. Talon tarjoamista pienemmistä viiloista tulisi normaalimittaiset käyttöpuukot, kun taas itse tuoduista pidemmistä viiloista hieman suuremmat ja näyttävämmät. Miksi sitä nyt lähes valmiita aihioita liikaa pätkimään? Takomista varten oli työtiloissa kaasulla toimiva pieni ahjo, jonka äärellä kaksi alasinta. Tähän mahtui kerrallaan takomaan neljäkin ihmistä, sillä takomisen välissä joutui kuitenkin odottelemaan teräksen lämpiämistä ahjossa.
Kurssi alkoi 26.10. ja sitä pidettiin neljänä peräkkäisenä torstaina klo 17:3021:00. Kurssi toimi Joensuun keskustan tuntumassa sijaitsevan Lyseon Peruskoulun teknisen työn tiloissa, ja kurssia vetikin peruskoulun teknisen työn opettaja, jolla oli vuosien kokemus puukkojen teosta.
Takomisen lisäksi teriä pystyi muokkaamaan myös hiomalla nauhahiomakoneella ja smirgelillä. Kovan hiiliteräksen takominen ei ole mitään helppoa hommaa. Teräs ei totellut vasaraa turhan helposti, mutta jonkin ajan jälkeen alkoivat terät muotoutua jokseenkin sellaisiksi kuin haluttiin. Viimeistely tapahtui pääosin nauhahiomakoneella, jonka jälkeen kurssin vetäjä karkaisi ja päästöhehkutti terät. Karkaistessa terät kuumennettiin hehkuviksi ja upotettiin öljyyn, jolloin ne nopeasti jäähtyessään kovenivat merkittävästi. Terät tuli karkaisun jälkeen vielä ”päästää”, sillä pelkkä karkaisu jättää terät liian koviksi ja ne saattaisivat käytössä katketa. Päästäminen tapahtui lämmittämällä jäähtyneet terät normaalissa sähköuunissa noin 260 asteen lämpötilassa, jolloin liiallinen kovuus väheni ja terät saivat sitkeyttä.
Akun terät lämpökäsittelyn jälkeen
XX
Päivä 2 Toisen päivän tavoitteena oli aloittaa puukkojen kahvojen teko. Akun molempien puukkojen kahvamateriaaleiksi valikoituivat hirvensarvi ja pihlaja, kun taas Antin puukkojen kahvat olisivat toinen perinteistä visakoivua ja toinen tiikkiä. Terän ja kahvan väliin tuli ensin kuitenkin tehdä hela, joita varten kurssin vetäjällä oli tarjota messinkikiekkoja. Poraamalla ja viilaamalla heloihin saatiin tehtyä puukon ruodolle sopivat reiät.
Tämän jälkeen reiät tehtiin myös kahvamateriaaleihin. jonka jälkeen terä, hela ja kahvamateriaali liimattiin yhteen vahvalla epoksilla. Helan ja kahvamateriaalin väliin tuli asettaa pieni nahanpala tiivisteeksi tasoittamaan eri materiaalien välisiä epätasaisuuksia sekä mahdollista lämpölaajenemista tai kuivumista.
Antin puukon terä heloineen (keväältä)
n n n n n n n n n Päivä 3 Kolmannella kerralla aloitettiin jatkamalla puukkojen kahvojen muotoilua. Muotoilu tapahtui puutyöpuolen suurehkolla nauhahiomakoneella. johon mahtui työskentelemään kolmisen henkeä kerralla. Hioessa tuli kuitenkin varoa, ettei messinkinen hela kuumenisi hioessa liikaa, sillä kuumuus sulattaisi kahvan koossa pitävän epoksin. (Myös sarvi materiaalina kuumenee yllättävän paljon, minkä Antti sai huomata kantapään kautta kevään kurssilla ja näin ollen puukko päätyi uudelleen kasaan liimattavaksi.) Kun kahvat oli saatu hiottua omaan käteen sopiviksi, sai lopputuloksen viimeisteltyä käsin hienommalla hiomapaperilla. Messinkihelaa sai hiottua kiiltävämmäksi vesihiomapaperilla.
Tällä kerralla kerkesi Aku myös ompelemaan toisen puukkonsa tuppea. Perinteisesti puukontuppiin tehdään puusta terän muotoinen lesta, jonka tarkoituksena on suojata tuppea terältä ja estää terää menemästä tupen kärjestä läpi. Kyseisen puukon tuppeen oli kuitenkin tarkoitus tulla niittaamalla vahvistettu sauma, joten lestaa ei tarvittu. Tuppinahkaksi oli hankittu melkein neliömetrin kokoinen pala paksua vaaleaa nahkaa, jonka Antti oli bongannut Mammuttitorilta. Kun sopivan kokoinen pala oli leikattu ja pehmitetty lämpimässä vedessä, pyöräytettiin se elmukelmulla suojatun puukon ympärille ja ommeltiin paksulla pikilangalla terän puolelta umpeen. Vanha ja paksu nahka oli hyvinkin vaikeaa ommella, ja sormet olivat illan päätteeksi hellänä.
Akun puukonkahvat liimattuina ennen muotoilua
XXI
u
Päivä 4 Neljännellä kerralla oli vuorossa luonnollisesti projektien saattaminen valmiiksi. Tämä tarkoitti käytännössä kahvojen viimeistelyä, mikäli ne olivat vielä kesken, sekä loppujen tuppien ompelemista. Antin suuremman veitsen viimeistelyn venyttyä pääsi hän ompelemaan ensimmäisen puukkonsa tuppea vasta viimeisellä kerralla. Tiedossa oli perinteinen puukontuppi puisine lestoineen sekä ”teerenpyrstöksi” kutsutuilla kärkihapsuilla. Akukin pääsi ompelemaan toisen puukkonsa tupen, noudattaen samaa kaavaa kuin aikaisemmalla kerralla.
Kansalaisopiston puukontaontakurssi oli kaikin puolin positiivinen ja kehittävä kokemus, ja suosittelisimme lämpimästi kurssia myös Varnitsa -lehden lukijoille. Ohjaus oli ammattimaista mutta rentoa ja kurssilla vallitsi mukava ja rakentava ilmapiiri. Vaikka puukonteon teoria ja käytäntö olivat jonkin verran hallussa molemmilla jo kurssille mennessä, soveltuu kurssi mielestämme erinomaisesti myös niille, jotka eivät puukontaontaa ole ennen kokeilleet. Antti & Aku
Molempien projektit olivat viimeisen kerran myötä kutakuinkin valmiit. Kahden puukon tekeminen yhden sijaan oli luonnollisesti hidastanut hieman molempien työtahtia, mutta jäljelle oli jäänyt lähinnä kotioloissa onnistuvia työvaiheita kuten teroitus, tuppien viimeistely sekä kahvojen öljyäminen.
Akun ”kaksospuukot” valmiina Antin visakoivukahvainen puukko tuppineen (syksyltä)
XXII
Vappuvinkit vuosien takaa Kuten tiedämme, on vappu rakkauden aikaa. Se on täydellinen tilaisuus hankkia vappuheila, helluntaiheila ja kesäromanssikin. Katse on ensimmäiseksi hyvä suunnata oman ainejärjestön suuntaan, sieltä löytyy taatusti samanhenkistä väkeä. Tässä esitellyt vinkit Varnitsa-miehen iskemiseen ovat peräisin vuodelta 1995. Vastaavaa versiota naisten iskemiseen en valitettavasti löytänyt, mutta vinkkejä voi kyllä soveltaa. Oman ainejärjestön lisäksi vappuna tulee törmättyä kaikissa sateenkaaren väreissä hohtaviin haalareihin pukeutuneisiin lajitovereihin toisista ainejärjestöistä.
Heidän iskemisessään on se hyvä puoli, että kun varnitsalaisten naamat alkavat kyllästyttää, voi aina kuokkia toisten bileissä. Lisäksi esimerkiksi humanistin ja luonnontieteilijän keskustelut ajautuvat joskus varsin mielenkiintoisille urille. Välillä on hyvä tulla ulos humanistikuplasta. Pitkäaikaiselta vappuheilaltani olen vuosien varrella oppinut monia hyödyllisiä tietoja, kuten sen, että on mahdollista opettaa tekoäly kirjoittamaan eroottisia novelleja puolestasi. Seuraavalta sivulta löydät kuvaukset siitä, millaisia muut opiskelijat oikein ovat, jotta osaat kohdistaa valintasi oikein.
Jatkuu seuraavalla sivulla!
XXIII
Kuten huomaatte näistä vuodelta 1994 peräisin olevista kuvauksista, opiskelijat eivät ole muuttuneet mihinkään 24 vuodessa. Kuvauksia voidaan empiiristen havaintojeni perusteella pitää luotettavina. (Lättälinjen=ruotsinopiskelijat toim.huom.)
Romanttisten kohtaamisten lisäksi vappuna on hyvin suuri mahdollisuus törmätä rappumaahisiin. Rappumaahisten sukua taitaa olla muutama varnitsalainenkin.
Lopuksi haluaisin muistuttaa kaikkia kohtuullisesta alkoholinkäytöstä, jotta ette päädy samaan tilanteeseen kuin tämä varnitsalainen vuodelta 1999:
PT XXIV
Maahanmuuttokriitikon unelma sinivalkoisen puhtaasta Suomesta ”Paikka vaikutti Golgatalta, jossa riipuin ristillä, vasemmalla puolellani Junes Lokka, oikealla Jussi Halla-Aho. Olimme alasti. Paikalle pelmahti parvi häijyjä vasemmistovariksia, osalla oli Suvi Auvisen, Li Anderssonin ja Paavo Arhinmäen päät. Etummaisena liihotteli valtaisa höyhenpeitteinen Husu, jonka valtava fallos täynnä pullistuneita verisuonia oli keskeltä käyrä kuin taikavarpu, ja musta kuin Tapolan makkara. Varikset laskeutuivat meitä kohden raakkuen: syökää paskaa ja kuolkaa!” – maahanmuuttokriittisen kokema raamatullisen mykistävä ilmestys.
f Maahanmuuttokriitikko on rajakin seuraava kehitysaste, salonkikelpoinen versio. Rajakista poiketen kykenee tuottamaan ymmärrettäviä lauseita ilman ”vittu” ja ”saatana” -sanojen ylenpalttista käyttöä, tai mielikuvituksettomia raiskaustoivomuksia ”suvakkihuorastolle.” Tosiasiassa kuitenkin henkinen mustapaita, joka saa vain vaivoin peiteltyä halla-aholaisen kyynisen mulkkuutensa ja hommafoorumilta omaksumansa misantropian. Kykenee peittelemään ja esittämään sanomansa hillitymmin ja soveliaammin seurapiireissä, vaikka pikkufasisti samanaikaisesti sisällä karjuukin keskitysleirejä ja kansantuomioistuimia perustettavaksi. Maahanmuuttokriittisyys ei sinänsä itsessään automaattisesti merkitse rautasaappaiden kopinaa ja krematorioiden uuninluukkujen kolinaa; suurimmalla osalla maahanmuuttokriittisistä on rajakeista poiketen vähintään toisen asteen tutkinto ja maahanmuuttokritiikki voisi teoriassa kohdistua vaikkapa liian pieneen kiintiöpakolaisten määrään.
f Näiden näennäisten akateemikkojen parissa kiistattomia johtotähtiä ovat mm. ”viikinki” Tony Halme, ”Marokon kauhu” Junes Lokka, ”Mestari” Jussi ”Hullu-Uho” Halla-Aho, ”Mestaritar” Laura Huhtasaari, James ”007, lupa öyhöttää” Hirvisaari sekä ”juutalaiskriittinen” Heinrich ”leuaton, mutta yhä arjalainen” Himmler. Jos tunnet vetoa edellä mainittuihin fallistisen hypermaskuliinisiin heroshahmoihin, joit erikeepperiä lapsena vanhempiesi hienovaraisista kielloista huolimatta, vahingonilo on paras ilosi (saat suurta tyydytystä toisten vastoinkäymisistä), ja voit myöntää itsellesi käyttäväsi runsaasti vapaa-aikaa aasialaistaustaisten henkilöiden tähdittämien eroottisten elokuvien parissa, sinussakin voi olla ripaus maahanmuuttokriitikkoa.
XXV
Isäm_aallinen tabloid-journalismi piirtää maahantulijoista kuvaa keinoja kaihtamattomina elintasosurffareina, joilla ovat tähtäimessään puhdasverisille suomalaisille isänmaanystäville kuuluvat naaraspuoliset kansanruumiin jäsenet. Maahantulijoiden reviirikäsitys loukkaa patriootin sisäänkirjoitettua ikiaikaista ”nuijalla nuppiin ja luolaan”- käsitystä pariutumisesta, sotkemalla tähän yhtälöön sokerilla marinoidun, sliipatun etelän hienostelevan tapakulttuurin. Tähän ilmeisesti kuuluu enemmän kuin 10 eri tasoista urahdusta parisuhteen keskimääräisen keston aikana. Oluttakin nämä etelän veijarit osasivat panna jo tuhansia vuosia ennen sitä nykyisin janojuomanaan kumoavia natsionalisteja. Terrori-iskujen uhastakin tuli hetkessä todellisuutta, vaikkakin tämän saivat aikaan lähinnä Suomen kansallismieliset, joille tuli äkillinen hinku tuoda ”vaiennettuja mielipiteitään” esille polttopullojen kautta verbaalisen kompetenssin jäädessä lapsipuolen rooliin. ”Matuihin” liitetään monenkirjavia syytöksiä, jotka lähinnä kohdistuvat raiskauksiin ja rikoksiin, huhuihin, joita MV-lehti vastuuntuntoisena mediana luo ja lietsoo. Rajat kiinni-foorumillakin päästään hekumoimaan päivittäin kuujumalaansa parkuvien ”matujen” hukuttamisista Suomenlahteen (”kun työ jäi Välimerellä kesken”) ja leirittämisistä väliaikaisesti Lapin peräkorvistoon.
f Maahanmuuttokriitikolle ei riitä pelkästään paluu Kekkosen aikaan, vaan osittain on mentävä vielä kauemmas menneisyyteen. Erityisen tärkeää on 1600-luvulta tuttujen menetelmien uudelleensoveltaminen, alkaen niin sanotusta vesitestistä: turvapaikanhakija pidetään veden alla; jos tämä hukkuu, kyseessä on todellinen avuntarvitsija. Jos tämä selviytyy, on kyseessä häikäilemätön elintasosurffari, joka on mitä pikimmiten palautettava ”siihen Paskastaniaan, mistä hän on kunnon kansalaisten keskuuteen luikerrellut verovaroin kustannettua sossun syöttöletkua lutkuttamaan.” Myös Saudi-Arabiassa suosiota niittäneet piiskaamiset on palautettava ”sinivalkoisen, paremman sharian” ylevien tavoitteiden vuoksi. IKL:n akateemisia ajatuskiemuroita rautasaappaiden tahdin mukaan tampaten maahanmuuttokriitikoilla, Porilaisten marssin raikuessa taustalla, on visio: ”suur-suomalainen, etnisesti puhdas etnovaltio, jota eivät ole afrot, etnojengit, discoläpsyttelijät tahi kaapuniekat olemassaolollaan turmelemassa.”Make Finland white again!”
Tyypillinen, samalla hyvin tautologinen piirre maahanmuuttokriittisissä on lannistava nillitys kaikesta verovaroilla tuotetun toiminnan ”kalleudesta ja turhuudesta.” Kaikki toiminta minkä maa päällään kantaa maksaa ja kaikesta turhasta on karsittava (paitsi ehkä pirtunkeitosta ja jääkiekosta.) Maahanmuuton ohella tulppa on tungettava erityisesti kulttuurialojen kaiken nielevään apuraha-automaattiin, joka tukee punavihreiden punkunlitkijöiden monikulttuurisuushoureita; sitä paitsi nämä taivaanrantaa maalailevat pilviveikot eivät ole tehneet päivääkään oikeita miesten töitä! Kun kaikki taidemuseot ja näyttelyt on muutettu viljasiiloiksi ja Suomen sisun joukkokiihotuspisteiksi, estetiikan nälän voi vastedes tyydyttää marssimalla vaikkapa Biltemaan katselemaan useissa väreissä kiiltäviä muttereita ja ruuveja. Selityksenä edellä mainitulle rajoittuneisuudelle on useimmiten maahanmuuttokriitikon elinikäinen vastentahtoinen selibaatti, mikä juontaa juurensa jo lapsuudesta elämän potkittua nuoren kriitikon perseen jo tuolloin ruvelle (vai olikohan se vanhoillislestadiolaisiin arvoihin uskovan isukin vyönsolki?).
f Maahanmuuttokriitikot eivät armollisuudessaan kehitysapua kokonaan torppaa: heidän mielestään konkreettista kehitysapua sen humaaneimmassa ja uusliberalistisimmassa viitekehyksessään tarjoaisivat kaikenkokoisten aseiden myynti Lähi-Idän ja Afrikan sotaherroille, jotta nämä voisivat jatkaa maansa olojen rauhoittamista kauhun tasapainon kautta. Näin vanhurskaat kristityt, kuten jo edellä mainitut Hirvisaari ja Huhtasaari, saisivat tyydytettyä lähimmäisenrakkauden tarpeensa laupiaiden samarialaisten tapaan. Musiikintuotannon osalta sallitaan enää ”oikeaa Suomi-kuvaa edistävä musiikki ilman tekotaiteellista ja suvakillismodernistista maailmanhalailua”, toisin sanoen lähinnä Mamban, Yön ja Jösse Järvenpään julmettu, korvat halkova junttikakofonia (kuuntelu omalla vastuulla.) Sibeliuksenkin sävellykset joutavat kriittisen armottomassa syynissä Ö-mappiin, ollen kriitikoiden mielestä ”teennäisen tekotaiteellista vingutusta.” Anssi Kelakaan ei selviydy kriittisten asiantuntevasta syynistä, vaan hänet on pikimmiten likvidoitava osallistumisestaan maailmanhalailuun ja suvakkien mielenosoituksiin. Näillä menetelmillä ja ohjeilla on suomalainen kulttuuri karsittu epäolennaisuuksista.
XXVI
Tärkeää on nyt siis muistaa, että maahanmuuttokriitikko on aina jotain vailla, eikä ole koskaan tyytyväinen yhtikäs mihinkään. Jos maahanmuuttokriittisen elämässä ei olisi mitään mistä niuhottaa, olisi maahanmuuttokriitikko jo vetänyt itsensä jojon jatkoksi elämäntarkoituksen puutteesta. Joku voisi kylläkin jo tässä vaiheessa paljastaa, mihin me oikeastaan tarvitsemme näitä mitään tuottamattomia, ilmapiirin myrkyttäviä elämäntapa -marttyyreitä ja ammattivalittajia? Kulttijohtaja Halla-Ahokin lähti loisimaan elintason perässä Brysseliin peräti 15000 euron kuukausipalkalla, tuottamatta muuta kuin ivallisia heittoja YLE:n toimittajista akuutin punotuksen ja parantumattoman nieleskelyn lomassa.
f Maahanmuuttokriittisten keskeiseen toimintastrategiaan kuuluvat silmien pyörittely ja viheltely jonkun verratessa heidän ulostuloaan uhkakuvia luovaan natsiretoriikkaan, sekä loputon kiertely ja kaartelu puhuttaessa äärioikeistolaisuuden uhasta ynnä totuuden tarkoituksellinen hämärtäminen. Maahanmuuttokriittiset kyhäävät nurkkaan ajettuina puolivillaisia olkiukkoja vasemmiston paremmasta väkivallasta ja islamilaisesta pedofiilikultista. Ottakaamme (tässäkin) mallia muinaisista kelteistä olkiukkojen suhteen: polttakaamme ne totuuden puhdistavissa liekeissä! Maahanmuuttokriittiset ovat opetelleet ulkoa maahanmuuttajien (pois lukien ne työteliäät aasialaiset) työttömyysasteen sekä rikostilastot, joita siteeraavat ahkerasti somen sisäisissä, suloisen katkerissa heimorähinöissään. Tilasto-opit ovat jo aikaa sitten korvanneet varsinaiset rotuopit näiden myötähäpeää herättävien piruparkojen käsittelyssä, rotuoppien tultua epämuodikkaiksi ”Suur-hupsuttelun”, eli toisen maailmansodan jälkeen. Jonkun mainitessa persujen yliedustuksesta rikoksissa, maahanmuuttokriittinen maahanmuuttokriittinen kuittaa sen harmittomana hevosenleikkinä ja sillä, että äijät olivat vähän iltaa viettämässä keppanan parissa ja tekivät tekosensa ”kännissä ja läpällä.”
O&V
Huumori-sivu
Egon Sprengler, haamujengiläinen
Heikki Siitonen, varnitsalainen
maanantaina
Varnitsan vapaat, varatut ja haasteelliset: Vapaat: Hilla, Ville K, Pyry, Eero, Pinja, Minna, fuksit(aina vapaata riistaa) Varatut: Tommi, Pauliina, Milka, Susse, Pauli, Petra, Antti, Esa Haasteelliset: Aleksis(huom. maantieteellinen sijainti)
Tietoa lehdestä Kiinnostaako ainejärjestölehtitoiminta? Haluatko juttusi/kuvasi lehteen? Liity lehden toimituskuntaan. Ota yhteyttä lehden päätoimittajaan Milka Mustoseen joko sähköisesti tai naamatusten. Tämän ja aikaisemmat numerot näet värillisinä osoitteesta http://issuu.com/varnitsa/docs Tutustu myös Varnitsan nettisivuihin http://varnitsa.wordpress.com
XXVII
Fuksin kevätpäivä 1. Fuksi herää darrassansa jostain sillan alta Kasteen haalareihin hän sai eilen Varnitsalta Fuksi erittäin on huonokuntoinen Tuumaa itsellensä: ”Vittu, enää juo mä en” Kävelemään lähtee pitkin Pielisjoen rantaa Verestellen muistia ja ryypiskellen Fantaa 2. Eilisiltaan selvennystä fuksi tahtoo saada Muistikuvii Suvakselta lähdön jälken nada Törmää siinä sattumalta Kangasmäen Jaakkoon Emopoppii luukuttain se kääntää nupit kaakkoon Melusaaste törkyinen saa fuksin pahoin voimaan Lähtee, jättää Jaakon vappuun asti burgeroimaan 3. Minna sekä Petra, jotka järjestävät huvia Viimein tarjoilevat hataria muistikuvia ”Sä joit pullon viinaa sekä kaljaa pari lavaa” Tärinöissään fuksi vaatii saada tasoittavaa ”Viinat juotiin kaikki eilen” Minna ääneen tavaa Huvitoiminnasta löytyy paljon Petrattavaa 4. Fuksi kaartaa Alkoon niin kuin Max tai Jos Verstappen Kassalle hän sanoo: ”Tarviin viinaa, make it happen!” Kassa sanoo: ”Haiset humalaiselta” ”Ja näytät vielä Jussi Parviaiselta” Fuksi noituu kassaa vailla mitään ymmärrystä Milka ohikuullen laittaa juorupäivitystä
28
5. ”Kassamyyjä-Esa jos myis viinaa alta tiskin” fuksi tuumaa itsekseen ja ottaa pienen riskin Esa sanoo: ”Marketista ei saa viinaa, come on!” Fuksi kostoks ryhtyy parkettia laatoittamaan Esa heittää fuksin ulos, jättää huonoon jamaan Pomo määrää Esan fuksin jäljet siivoamaan 6. Pauliina ja Tommi sattuu fuksiamme vastaan Fuksi uuteen nousuun pyytää kaljaa ainoastaan Tommi väistää kysymyksen jargonilla Kepun Sanomisiin ei voi koskaan luottaa tämän hepun Fuksi kysyy Pauliinalta: ”Onks sul kaljaa, mitä?” Paukku nauraa räkättää ja sanoo: ”Pane sitä!” 7. Fuksi tahtoo himaan päästä, eikä jaksa enää Markolta ja Pinjalta hän taksirahaa penää Marko kirstunvartijana vetää kovaa linjaa Anelut ei fuksin tunnu hetkauttavan Pinjaa Fuksi uhkaa: ”Kohta alkaa putoilemaan päitä!” Pinja olkaa kohauttaa ja tuumaa: ”Nää on näitä” 8. Puistikosta piilopullon fuksimme löytää nyt Pöpelikköön se on joskus Parkkoselta jäänyt Fuksi ottaa pitkän huikan, fuksin näkö prakaa Fuksi poliklinikalla vapun yli lagaa Opetus on tarinassa: viinasta nyt pliis pysy Eerossa, se toimii siis