Varnitsa 4/2009

4/2009 Urputusta Bisnest채 Tilaa

2

Sisälly s: 3 4 6 8 10 12 14 16 18 20 23 24 26 28 29 30 32 33 34

Pääkirjoitus Puheenjohtajalta Viitta vs. Haalarit Urputusnurkka Kirjaston kutupaikat Raja HiMa Pietari Savonlinna Diili Syksy Fuksiaiset Olimme sotilaita Ajattelija Lähteenmäki Hyötyä ja yhteisöllisyyttä Foorumi Paskiainen V-viestit

Joensuun historian opiskelijoiden ainejärjestölehti Varnitsa 4/2009 ISSN 1236-3995 Julkaisija ja kustantaja: Varnitsa ry.

Päätoimittaja: Heli Huhtamaa Toimitussihteeri: Leonid Yakolev Kirjoittajat: Katja Hintikainen, JP Hovi, Tero Karjalainen, Antti Kokkonen, Juha Kontturi, Ville Kortelainen, Noora Kumpulainen, Ville Kyrönlahti, Eve Kämi, Lauri Lehikoinen, Juha Lehtinen, Tommi Leirilaakso, Olli Lång, Mikko Mentu, Jyrki Puikko ja Mikko Puustinen Postiosoite: Historia, Joensuun yliopisto, PL 111, 80100 JOENSUU S-posti: varnitsa@cc.joensuu.fi tai huhtamaa@cc.joensuu.fi Painos: 100 kpl

3

Pääkkäri Sukupuolenvaihdoksesta sukupolvenvaihdokseen Varnitsa-lehden tekeminen on nopea, mutta vaiheikas prosessi. Tapahtumat lähtevät liikkeelle saapuessani toimituspalaveriin upeiden ideoiden kanssa, jotka sitten pääsääntöisesti sivutetaan hienovaraisesti toimituskunnan toimesta. Palaverissa syntyy keskustelun myötä uusia ideoita ja vitsejä, joita lähdetään kehittämään. Ja näin se kuuluu mennäkin. Päätoimittajan on yksin mahdotonta arvata, mitä jäsenistö oikeasti haluaisi lukea. Kun sisällön suunnittelusta vastaa useampi ihminen, edes jotkut artikkelit saattavat kolahtaa lukijalle. Kun lehteä tekee mahdollisimman monipuolinen joukko erilaisia varnitsalaisia, esiin nousee myös ilmiöitä, joita en ole osannut itse edes huomioida.

Tämän numeron sivuilta löysin erään nousevan ilmiön, joka kuplii Varnitsan pinnan alla: varnitsalaiset ovat kypsiä uusille tuulille.

Lähdin itse ensimmäistä kertaa mukaan hallitustoimintaan toisena opiskeluvuotenani, koska uskoin pystyväni muuttamaan tiettyjä asioita Varnitsassa. Silloin mielestäni Varnitsan ”sisäpiirissä” jökötti joukko vanhoja jääriä, jotka pyörittivät toimintaa omalla tylsällä tavallaan.

Mutta, myös tänä vuotena hallituksen valtaosa koostuu vanhoista jurpoista, jotka eivät välttämättä tajua mihin suuntaan nuoremmat vuo-

sikurssit haluaisivat Varnitsaa kehittää, vaikka kuinka hyvin sisäistäisivät ainejärjestön hallinnollisen ja poliittisen puolen.

En kiistä, etteikö monen vuoden ainejärjestökokemuksesta olisi hyötyä toiminnan pyörittämisessä, mutta uusien mahdollisuuksien näkeminen vaatii myös uusia toimijoita. Vanhat tekijät tuppaavat toistamaan itseään, se on osoittautunut todeksi niin V-lehden teossa, kuin hallitustoiminnassakin.

Viime syyskokouksessa Varnitsa uudistui sukupuolenvaihdoksella. Toivottavasti tänä vuonna luvassa on sukupolvenvaihdos!

Nähdään 3. marraskuuta, Heli

PS. Kiitos Uljaalle (6/2009) hienosta kuvateksti-ideasta! Olemme parhaamme mukaan yrittäneet ottaa mallia tässä numerossa tuosta innovatiivisesta taittotavasta. Odotamme innolla tulevaa!

4

Puheenjohtajalta Siinä ikkunattomassa kopissa, jota hienosti kutsumme Varnitsan toimistoksi, on muutama kaapillinen Joensuun historian opiskelijoiden menneisyyttä, meidän menneisyyttämme. Kymmenet jo hieman rähjääntyneet kansiot kätkevät sisäänsä kokouskutsuja, pöytäkirjoja, kirjeitä ja bilemainoksia, vanhoja urheiluturnausten kunniatauluja ja ties mitä lappusia 40 vuoden ajalta.

Monille kansioiden sisällöt tulivat tutuiksi kirjaprojektin myötä viime vuonna. Loput voivat tutustua Varnitsan historiaan hienosta kirjasta Suolankeittäjien heimo, johon moninainen ja sekavakin Varnitsan maallinen jäämistö on onnistuttu puristamaan yksiin kansiin helposti luettavaan muotoon.

Kirjaprojektin jälkeen Varnitsan toimistokaappeihin jäi yksinäiset kansiot täynnä paperia, joita kukaan ei enää käynyt lukemassa. Ainejärjestön arkisto päätettiin tarjota Joensuun maakunta-arkistoon säilytettäväksi. Siellä se saisi olla ammattilaisten osaavissa käsissä ja varmassa tallessa. Arkistolla ajatus otettiinkin innolla vastaan. Arkiston setä suorastaan hyppi puhelinlankoja pitkin innostuksissaan, kun heille tarjottiin Varnitsan arkistoa

säilytettäväksi. Nuo vanhat kansiot papereineen eivät olekaan vain epämääräistä sellumassaa tai meille varnitsalaisille tärkeää menneisyyden jätettä. Niitä arvostaa myös joku muu! Arkiston sedän lausahduksia vapaasti lainatakseni tällaisissa aineistoissa näkyy todellinen elämä, ne ovat pala Joensuun ja koko Suomen opiskelijakulttuuria, arvokasta ja arjesta kertovaa materiaalia, jota aivan liian vähän arkistoidaan. Sen sijaan arkistolaitoksessa on hyllymetreittäin esimerkiksi valtion virastojen tuottamaa materiaalia, joka ei oikeasta elämästä kerro mitään.

Varnitsan hallitus onkin syksyn aikana ahkeroinut ja järjestänyt arkistomateriaalia luovutuskuntoon, oikein arkistokaavan mukaan. Kulmistaan kuluneet kansiot ja haalistuneet paperit eivät ole vain poltettavaksi kelpaavaa jätettä ja tilan hukkaa toimistokaapissa. Vielä tämän vuoden puolella niistä tulee arvokasta ja elämänmakuista arkistomateriaalia muidenkin kuin vanhojen nostalgiaan taipuvaisten varnitsalaisten piirissä, ja ne saavat arvoisensa kodin Joensuun maakunta-arkistolta.

Seuraavien hallitusten huoleksi jää tulevien vuosien materiaalien toimittaminen arkistolle.

Katja Hintikainen

5

:n Kuumemittari Nousussa 1) Kevään opintomatka

Vielä ehdit lähteä mukaan suunnittelemaan kevään villeimpää reissua.

2) Uusi hallitus

Syyskokous 3.11. Vain tulemalla paikalle voit vaikuttaa V-vuoteen 2010!

3) Mantsa

Varnitsa-lehti ihmettelee maailmaa TILA -käsitteen kautta sivuilla 8-19

Laskussa 1) Urputus

Lue lisää sivuilta 8--9 ja 23

2) Pihtaaminen

Antakaa nyt joku sille JP:lle!

3) Varnitsan tilin saldo

6

Vanha kiista, uudet tuulet Avoimuus, yhteenkuuluvuus ja yhteisöllisyys. Nämä ovat piirteitä, jotka moni yhdistää Varnitsaan. Historian opiskelijoiden oppilasjärjestö on ollut varmasti monelle fuksille se yhtenäinen rintama, joka tukee pientä ihmistä synkässä yliopistomaailmassa. Kuitenkin tässäkin yhteisössä asustaa käärme, joka kannattaa nostaa esille aina säännöllisin väliajoin.

Kuten tiedetään, nykyisen 90-luvun lopun vaiheilla vakiintuneen käytännön mukaan tunnusomainen varnitsalaisen asu on viininpunainen haalari. Viitta oli tähän asti puolustanut tiukasti paikkaansa

vanhojen opiskelijoiden tukemana. Vanha perinne oli kuitenkin tehnyt hidasta kuolemaa uusien opiskelijoiden syrjäyttäessä vanhat Varnitsalaiset.

Haalarin voittokulkua oli tukenut moni seikka. Onhan haalari kiistämättä erinomainen turvavarustus kiihkeässä akateemisessa illanvietossa. Haalari suojaa opiskelijaa niin kosteudelta, kylmältä kuin muiltakin illan fataaleilta riskitekijöiltä. Asuste koetaankin usein kiinteäksi osaksi opiskelijaelämää.

Allekirjoittanut voi omalta kohdaltaan lisätä oman vaatimattoman panoksensa pitkään jatkuneeseen keskusteluun. Vaikka haalari omaakin viittaan ver-

7 rattuna monia huomattavia etuja, ei se kuitenkaan ole eikä koskaan ollut todellinen historianopiskelijoiden symboli, vaan lainaus täysin toisesta kulttuurista. Haalari saapui Suomeen alunperin Ruotsin kautta ja vakiintui etenkin teekkareiden käytössä. Tapa on siis hyvin kaukana alkuperäisestä historianopiskelijoiden kulttuurista. Kriittisimmät voisivat kuvata haalaria jopa mauttomaksi historianopiskelijan asusteena.

Viitta on loppujen lopuksi hyvin tyylikäs asuste verrattuna sotkuiseen haalarikulttuuriin. Viitta edustakin erinomaisesti historianopiskelijoiden erillistä asemaa: “perseet kyllä vedetään mutta ylväästi ja pää pystyssä!” Myöhemmin illasta viitta toimiikin erinomaisena peitteenä tai pehmeänä patjana käyttäjän tarpeiden mukaan. Ulkoelämän haasteisiin viitta ei vastaa aivan samalla tasolla kuin haalari, mutta kekseliäs historianopiskelija voi aina vetää ylleen vielä sen yhden taiteilijahuivin lisää lämmikkeeksi. On totta, että viitta on hyvin erottuva asuste jopa haalariin verrattuna.

Tavoista ei kuitenkaan kuuluisi luopua niiden erottavuuden takia. Historian opiskelijalla jos millä on itsetuntoa olla poikkeava (mitä hän todennäköisesti on ilman viittaakin).

samanlaisen prosessiin, jossa ryhmän tavat ja käytännöt ovat hitaasti sulautuneet valtaväestöön ja unohtuneet sitten täysin. Näin tietty ryhmä on menettänyt täysin yhteyden juuriinsa ja omaan sisimpäänsä. Historian opiskelijoidenkin täytyisi pitää kiinni omasta perinteestään. Muuten Varnitsan rikas kulttuuri tulee tekemään jatkossakin hidasta kuolemaa. Olisikin tärkeää, että uudet tuulet puhaltaisivat jälleen Varnitsan sisällä ja vanha keskustelu voitaisiin nostaa uudestaan esille.

Sisäinen keskustelu on tärkeätä missä tahansa yhteisössä, joka haluaa kehittyä ja kulkea eteenpäin. Aloitteellisuus olisi tärkeää myös uusien opiskelijoiden taholta. Tämän vuoden fuksienkin joukosta löytyy hyvin todennäköisesti muutamia viittakulttuurin kannattajia. Näiden opiskelijoiden täytyisikin lähteä ajamaan mielipidettään. On helppoa sulautua valtavirtaan, mutta vaikeaa olla erilainen. Suurin kysymys lieneekin se, että haluammeko olla rohkeita ja erottuvia Varnitsalaisia, vaiko liitymmekö siihen kasvottomaan massaan, joka alati vaanii joukkoamme?

Mikko Mentu

On surullista nähdä, kun tietty yhteisö hylkää omat tapansa sulautuakseen osaksi valtakulttuuria. Toisaalta tämä ei ole uutta historian varrella.

Monien vähemmistöjen keskellä voi huomata

Haluatko Sinä saada äänesi kuuluviin ja mielipiteesi julki Varnitsa-lehdessä?

Tule 3.11 Varnitsan syyskokoukseen. Siellä valitaan kaiken muun jännän lisäksi myös Varnitsa-lehdelle uusi toimituskunta vuodella 2010.

Tule, liity mukaan ja lähde tekemään huippujournalismia!

8

Urputusnurkka Arvon lukijat: Varnitsa-lehti haluaa tarjota teille mahdollisuuden tarttua näppäimistöihinne yhteisen hyvän puolesta. Urputusnurkassa käsitellään yliopistoa ja opiskeluympäristöä koskevia parannusehdotuksia sekä ärtymyksen aiheita. Nyt ensimmäisellä kerralla palsta keskittyy fyysiseen opiskeluympäristöön. Kuluvan vuoden keväällä julkaistiin Joensuun yliopiston asettaman työryhmän raportti opiskeluympäristöstä. Selvityksessä opiskelijat kritisoivat yliopistoa muun muassa opetuksen epätasaisesta jakautumisesta lukuvuoden aikana sekä huonosta reagoimisesta annettuun palautteeseen. Fyysisen ympäristöön opiskelijat kaipasivat lisää pienryhmätiloja erilaisia kokoontumisia ja lukemista varten. Varnitsalaisten vastauksissa korostuu yhteisen tilan tarkastelu käytettävyyden kannalta: on kuraa, on meteliä, on polkupyöriä ja muita häiriöitä.

Palautetta yliopistolle, tässä sitä tulee: Luulisi, että arkkitehdin on helppoa tajuta seuraava hypoteettinen tilanne ja välttää virhearviot. Jos yliopistossa on yli 5000 opiskelijaa, joista suurin osa tulee opinahjoonsa päivittäin pyörällä, niin ei millään riitä, että kampusalueelle pystytetään pyörätelineet 300 pyörälle. Valitettavasti aivottomuus konkretisoituu joka päivä Joensuun kampuksella.

Pyöriä on Carelian edusta täynnä sikin sokin yhtenä isona pujotteluratana. Sinne sekaan on oma rakas menopeli tungettava. Muidenkin rakennusten edustalla on aivan turha enää puolilta päivin etsiä tyhjää koloa telineistä. Ongelmaksi tämä muodostuu etenkin silloin, jos oma pyörä on erään vapun jäljiltä jäänyt jalattomaksi rammaksi eikä kykene seisomaan omin avuin.

Yliopiston kuoro harjoittelee opettejankoulutuslaituksen musiikkiluokissa. Pianon äärellä musiointi onnistuu herkemmälläkin äänellä suuria tunteita unohtamatta.

Koko syytä pyöräkaaokseen ei voi laittaa arkkitehdin niskoille. Yliopiston pääsykokeista on livahtanut sisään muutamia vatipäitä, jotka parkkeeraavat pyöränsä telineen eteen pyörän oman jalan varaan.

Ihan kiva, paitsi että tällöin vatipään pyörä vie parhaimmillaan kolmen pyörän verran tilaa. Tuleepahan viimeisteltyä arkkitehdin suunnitteluvirhe.

Pyöräilevä puheenjohtaja Katja Hintikainen

Haluan baarin kampukselle! Kan sainväliselle kampukselle kuuluu pubi. Me em me voi olla vakavasti otettava tieteen tekem isen ja opettamisen tila, ellemme saa kampuk selta halpaa olutta.

Aina janoinen päätoimittaja Heli Huhtamaa

Lisää seisomapaikkoja luentosaleihin! Miika

9 rian, Naturan ja Soratie, joka vie Yliopistokadulta Met aika asfaltoida tai Futuran sisäpihalle olisi jo korkea ä ja syksyllä jalan laatoittaa! Kelirikon aikana kevääll sillä kujanpätkällä tai pyörällä kulkeminen muuttuu a eivät vieressälammikoiden yli luovimiseksi, joss ennusten henkikulkijatkaan säästy roiskeelta. Rak in kuivin jaloin, lökunta pääsee työpaikoilleen tietenk ltoidulta parkkikun he tulevat takaoven kautta asfa ten työntekijää) paikalta. (En syytä ketään kampus en rakennusreToivon kipinä leimahti viimetalvis että samaan sysmontin yhteydessä, kun luulin, uväyläkin. Mutta syyn saadaan päällystettyä kulk tilaremontteja! siellähän tehtiin pelkkiä labrojen sisä nätäkseen meitä, Kaiken kukkuraksi, ihan kuin här a käyttämättöon Metrian seinustan vieressä kas niistä lentää yön miä ulkolaatoitustiilejä. Vielä joku ytyy jalankulkijan pimeinä hetkinä ikkunaan tai iske takaraivoon.

Kyllästynyt kurahousu Leonid

Yakovlev

Minä toivoisin, että Carelian lisäksi joku muukin Amican ravintola olisi auk i pidempään kuin yhteen. Onhan se Carelia ollut aina ruuhkainen ja meluis a hellhole, mutta tänä syksynä tilanne tuntuu riistäytyneen ihan totaalisesti käsistä.

Itse tykkäisin aikataulujen puolest a ja muutenkin syödä vasta joskus ilta päivällä, mutta joka päivä täytyy kyllä harkita tarkkaan, onko nälkä niin kova että viitsii jonottaa / tungeksia / menettää her monsa ja kuulonsa ”itämaisen kasvisk astikkeen” takia. Rauhallinen ja rentou ttava ateriahetki on täällä vain kaukain en haave. Kun vielä reilusti kahden jälk eenkin jono ylettyy Carelian aulan päästä päähän, olisi syytä harkita ruuhkan väh entämistä pitämällä toinenkin ravinto la auki.

Resurssikysymyshän tämäkin lien ee.

Kaakattavaa Careliaa kartta va Eve Kämi

Yliopiston kirjasto on kaikkien yhteinen tila, jossa rauhassa antautua opinno ille. Tai sellainen sen ainakin pitäisi olla. Ikäväk seni ja ennen kaikkea itseäni kauniimpien yksilöid en harmiksi kirjastoon on ilmestynyt Katselijoit a. Toisinaan Katselijoita tapaa myös Carelian aulan penkeiltä sekä kaupungin kirjaston lehtisa lista. Nämä Katselijat käyttäytyvät aikaansa silmäilemällä kirjojensa yli lähellä olevia tai ohi kulkevia ihmisolentoja. On valitettavaa, että samalla kun antaudumme opinnoillemme, jou dumme antautumaan näille Katselijoille. Hus pois Katselijat, häipykää ja antakaa meidän antautua!

Likinäköinen lueskelija Mikko

Puustinen

Miksi Hissan käytävän atk-luokan koneet on kahlehdittu niin, että a) saatanan virtanappulaa ei ikinä meinaa löytää b) muistitikku on mahdotonta saada kiinni kaatamatta prosessoria selälleen.

Niitten paskojen kanssa kestää muutenkin ihan tarpeeksi aikaa, niin pitääkö vielä kehitellä joku ramborata ennen kuin pääsen edes koneelle?

Noljakan päivänsäde Lauri Laasti Lehikoinen

Tämä on kuvateksti. Tämä on kuvateksti. Keksi tähän kuvateksti. Tämä on kuvateksti. Keksi tähän se vitun kuvateksti. Tämä on kuvateksti. Tämä on kuvateksti.

Ensi kerralla käsittelemme paranormaaleja ilmiöitä, joten alkakaahan teroitella kyniänne!

Urputukset ja parannusehdotukset voi välittää suoraan päätoimittajalle sähköpostin tai Facebookin välityksellä.

Mikko Puustinen

10

Kirjaston kutupaikat Kirjaston tuntevat kaikki. Siellä käydään etsimässä tietoa, lukemassa tenttikirjoja ja tulostamassa seminaaritöitä. Kirjasto kuitenkin tarjoaa myös rauhallisia, lähes unohdettuja nurkkauksia, joissa voi etsiä valoa syksyn pimeyteen. Loppujen lopuksihan kirjaston sijainti on erinomaisen keskeinen pikaista lemmenhetkeä varten: sinne pääsee nopeasti kampuksen kaikista suunnista.

Varnitsa-lehti kartoitti kirjaston tarjoamat ”palvelut” lemmennälkäisille lukijoilleen, olkaapa hyvät: AVARTAVA AVOVARASTO (liuku(voide)varasto?)

Ensimmäisessä kerroksessa, juuri ennen mikrofilmihuonetta vasemmalla puolella. Sopii pikaiseen kahdenkeskiseen tuokioon.

Plussat: Tänne on helppo ja nopea tulla, hyllyjen välissä saa melko todennäköisesti olla rauhassa.

Miinukset: Satunnaisesti ulkopuolisten häiritsijöiden mahdollisuus, litistymisvaara, mikäli joku alkaa rullaamaan hyllyjä.

Kirjaston toisessa kerroksessa on yleensä hyvin rauhatonta, joten täältä on vaikea löytää suojaisaa hyllyväliä. Mikäli joku kuitenkin tällaisen löytää, on syytä pitää mielessä kirjaston akustiset olosuhteet: pienikin inahdus kaikuu joka puolelle!

NUOTTIHUONEEN LUMO Kirjaston ryhmätyöhuoneet soveltuvat toki myös fyysisempään ryhmätyöhön. Esimerkkeinä mainittakoon C31 (toinen kerros) ja C41 (kolmas kerros, historian sali).

Varustelu: Iso pöytä, tuoleja.

Plussat: Mahtuu isompikin porukka, mahdollisuus varata huone etukäteen, hyvä näköala kirjastoon.

Miinukset: Varsinkin C31 harvoin vapaa, huoneeseen on hyvä näkyvyys ulkopuolelta eli verhot eteen jos haluatte yksityisyyttä. Tässä mielessä C41 on hieman rauhallisempi.

Rauhallisuutta etsiville suosittelemme kirjaston kolmatta kerrosta ja etenkin kielten ja kirjallisuuden salia (Sali V). Sijaintitunnuksella P Nu löytyvä nuottihuone on varmasti kirjaston hiljaisimpia paikkoja. Varustelu: pieni penkki, ikkuna ulos.

Sopii kokonsa puolesta myös yhdelle!

Plussat: Todennäköisesti saa hässiä häiriöttä.

Miinukset: Komero on aika pieni, ei ahtaanpaikankammoisille.

11 Nuottihuoneesta vasemmalle kulman takana sijaitsee kirjallisuudentutkimuksen teoksia sisältävä huone. Tämä on edellistä vähän isompi, sisältää pöydän ja tuoleja.

Plussat: enemmän tilaa kuin edellisessä.

Miinukset: Ei-niin-mielenkiintoiset kirjat saattavat latistaa tunnelman, häiriön vaara (voi tosin mieltymyksistä riippuen olla myös plussa).

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, tulemme historian saliin. Rauhallinen hyllyväli löytyy esimeriksi kuljettaessa kirjallisuuden salista historian saliin: heti oven jälkeen oikealla on elämäkertojen hylly. Jos Paasikiven tai Topeliuksen elämä saa sinut syttymään, tämä paikka sopii sinulle!

SODAN KAUNIS PUOLI Jo mainitun C41:n lisäksi historian salissa sijaitsee myös klassisen kirjallisuuden sekä sotakirjojen huoneet. Klassisen kirjallisuuden huoneessa on ollut joku lukemassa joka kerta kun olen siellä käynyt, joten en voi suositella tätä paikkaa kuherteluun. Sen sijaan sotahuone on jo sijaintinsakin puolesta rauhallisempi soppi, joka sopii myös aihepiirin herkistämille sooloilijoille.

Seuraavassa numerossa: miten saada kaikki irti stalkkauksesta kirjastossa. Pysy tutkalla!

Varustelu: pöytä, tuoli, kirjoituskone, ikkuna.

Plussat ja miinukset: tunnelmaan pääsyä joko haittaa tai auttaa huoneen sotaisa tunnelma, todennäköisesti joku säntää paikalle kesken kaiken.

Eve Kämi

Joensuun kampus on uudistanut kirjastomme käytäntöjä yhtenäisiksi Kuopion yliopiston kirjaston kanssa.

Kesällä tuli voimaan systeemi, jonka mukaan kymmenen kertaa uusittu kirja pitää tuoda näytille kirjastoon.

Opiskelijoille tietysti unohdettiin uudistusten rytäkässä kertoa tästä muutoksesta. Kun kirjasto sulki ovensa pariksi viikoksi heinäkuussa, kaikki, joilla oli uusintarajoituksen ylittäviä kirjoja kotona, menettivät mystisesti mahdollisuutensa uusia lainojaan netissä. Ulkopaikkakunnilla kesätöissä ja lomareissuilla olleille graduntekijöille tärähti silmänräpäyksessä toistakymmentä euroa sakkoa tilille. Kun kirjasto jälleen aukesi kesäloman jälkeen, piti viattoman graduntekijän kantaa kotoaan kaikki lainaamansa sata kirjaa kirjaston tiskille ”näytille”, pakata ne takaisin laukkuun ja raahata jälleen kotiin. Kenellekään lääke- ja luonnontiedepainotteisessa Kuopion yliopistossa ei tainnut juolahtaa mieleen, että gradun tekemiseen saatetaan joissain tapauksissa tarvita laajaa tutkimuskirjallista materiaalia, ja tuon kirjamäärän kahlaamiseen menee melkoisesti aikaa. Jättekiva!

12

R

a j a t i l a

Mustalla spraymaalilla näkymättömiin kätketyt väärää kieltä ja historiaa edustavat paikannimet tienviitoissa, muoviin käärityt kuivakukat teiden varsilla ja kukkulanrinteillä kohoavien hautausmaiden ja muistomerkkien äärellä. Hylättyjen talojen ja kylien rauniot, räjäytetyt kirkot, kertaalleen tuhotut ja saudiavustusjärjestöjen rahoilla jälleenrakennetut moskeijat.

Kesannolle jääneet pellot ja niillä päämäärättömän oloisesti vaeltelevat kodittomat kulkukoirat ja savuttaen kytevät jätetunkiot. Tervetuloa Kosovoon, Euroopan, Balkanin ja kansainvälisen oikeuden rajaseudulle.

Katkeran lähimenneisyytensä kautta Kosovo on noin puolentoista vuoden ajan sitä sivusilmällä tarkkailleelle varnitsalaiselle yhtä ja toista rajoista ja historian merkityksestä paikallisten arjessa. Tapaamilleni kosovolaisille tieto siitä että opiskelen historiaa on poikkeuksetta ollut käynnissä olleen keskustelun täysin uusille urille suunnannut aihe. Mielikuvituksekkaiden salaliittoteorioiden, nostalgisten menneiden muisteluiden ja palavasilmäisesti esitettyjen ehdottomien totuuksien ohella jokaista tapaamaani alueen ihmistä on ennenmuuta kiinnostanut minun,

ulkopuolisen ja alaa opiskelleen, näkemys heidän historiastaan ja nykytilanteestaan.

Seminaarikäsittelyjä ei liiemmin ole osannut jännittää pidettyään kerran kielensä onnistuneesti keskellä suuta Al-Qaedasta ja Kosovon lähimenneisyydestä välttämättä väittelyä halunneen kolmekymppisen veteraaniporukan seurassa pienen kyläbaarin tupakankatkussa. Bin Laden on muuten mulkku ja jenkit edelleen ihan jees vaikka Irakin sota olikin kuulemma suuri vääryys josta Jumala vielä Amerikkaa rankaiseekin. Tokihan tiesitte senkin että Venäjän, Kiinan, Yhdysvaltain, Saksan, Serbian, Unkarin, Makedonian, Kroatian, Bulgarian, Romanian, Ita- lian, Kreikan ja Sveitsin(!) salaiset palvelut toimivat täysin varman tiedon perusteella (lehdessä luki katsokaas) aktiivisesti Kosovossa lietsoen levottomuuksia ja pitäen alueen kriisipesäkkeenä. Illuminateja en ole vielä kuullut syytettävän mistään, mutta muuten paikallisten kivenkova usko erilaisiin salaliittoteorioihin on joskus koetellut pokerinaamaa varsin pahasti paikallisen selittäessä omia näkemyksiään Kosovon ongelmien “todellisista syistä”.

13

Aina kun siirrytään puhumaan historiasta - ja niin todellakin tuppaa käymään kun paikalliset tapansa mukaisesti kysyvät mitä heitä jututtamaan tullut parikymppinen lapsisotilas kotimaassaan tekee - keskustelussa siirrytään samantien verbaaliselle miinakentälle jossa sanansa on syytä asetella tarkkaan. Mielipiteet Kosovon historiasta eivät ole mitään säästä puhumista, vaan selkeä testi jossa seudun ihmiset määrittelevät muualta tulleen vierailijan Meidän tai Toisten myötäilijäksi.

Kosovo-Metohijan Vanha Serbia vai Dardaniasta Kosovaksi muuttunut osa vanhaa Illyriaa? Kompromissin etsimiseen on turha ryhtyä, kysyjinä kun usein ovat ihmiset jotka saattavat todeta taistelleensa kymmenen vuotta sitten jo siksi että totuus (heidän näkemyksensä Kosovosta) saisi vihdoin oikeutta.

Aiheeseen vähemmän intomielisesti suhtautuneiden ihmisten kanssa käydyt keskustelut ovat tässä suhteessa jääneet eniten mieleen, sillä paikallisten paikoin korkeakin koulutustaso on tuottanut tavan takaa mieleenpainuvia yllätyksiä. Puun takaa heitetyt vertaukset Suomessa käytyyn Karjala-keskusteluun, Huntingtonin sivilisaatioteorioihin ja Wittgensteinin ajatuksiin kielen rajoista maailman rajoina ovat olleet piristäviä poikkeuksia, sillä yleensä viisaasta kirjasta luettu hieno teoria on tullut pidettyä visusti ääneen lausumattomana ajatuksena.

Ja syystäkin. Kun numerot ja prosentit saavat kasvot, en ainakaan puolueettomaksi julistautunutta organisaatiota edustavana rauhanturvaajana koe olevani asemassa jossa voisin ryhtyä keskustelemaan sodan suhteellisista tappioista tai väestönkasvun merkityk-

sestä kotinsa ja sukulaisiaan menettäneiden ihmisten kanssa. Tilastojen kasvottomuus on saanut täällä aivan uutta viehätystä. Lähihistorian katkeruus takaa sen että historiaa käytetään ylipäänsä surutta poliittisena lyömäaseena, ja sen tulkinnat ovat konfliktin osapuolten jatkuvana kiistakapulana. Kaikessa on viime kädessä kysymys historiasta, ja historiassa on viime kädessä aina kysymys siitä kenelle Kosovo kuuluu ja kuka täällä olikaan “ensiksi.” Keskiaikainen kivikirkko on toiselle osoitus seudun kiistattomasta menneisyydestä osana oman etnisyyden aluetta: “Voisin näyttää kymmeniä yhtä vanhoja meikäläisten rakennuksia, kun taas Niillä ei ole täällä mitään vastaavaa eikä ole koskaan ollutkaan!” Toisille sama pytinki on osoitus vuosisatoja jatkuneesta sorrosta: “Kaikki vanhat kirkot on katsos rakennettu meikäläisten vanhojen kirkkojen perustusten päälle kun ne on ensin purettu alta pois, sellaista se Niiden historian vääristely on!” Koeta siinä sitten leikkiä puolueetonta humanistia ja keksiä nopeasti jotain sopivan neutraalia korulausekommenttia. Mutta no, pian tuo kaikki jää taakse. Kosovolaisten intohimoista suhtautumista historiaan muistaa varmasti myöhemminkin, mutta toisaalta sieltä palatessaan on entistä kiitollisempi siitä että kotiutuu maahan jossa historian kipupisteistä voidaan vihdoin sietää ja ilmaista vaihtoehtoisiakin tulkintoja.

Juha Kontturi Kirjoittaja toimi rauhanturvatehtävissä Kosovossa 2005-2006 ja 2009.

Ja viereisen sivun kuva on muuten aito! (toim. huom.)

14

Minne historian oppiaineryhmä muuttaisi?

Uuden yliopistoajan koittaessa tammikuussa, on virinnyt huhuja aineryhmän muutosta nykyisestä paikastaan jonnekin muualle. Tähän mennessä oppiaineryhmä on muuttanut jo kuusi kertaa olemassaolonsa aikana. Varnitsa -lehti tuntee vastuullisuutensa uuden HiMan löytämiseksi ja hutkiva journalisti lähti tarkastelemaan kaupungista löytyviä paikkoja sekä niiden soveltuvuutta historian opetukseen ja opiskeluun. Kaikissa on pyritty tuomaan esille hyvät ja huonot puolet asiallisuudesta tinkien ja laadusta säästäen.

Educa Historian laitos aloitti täällä kaukaisella 1970-luvulla. Olisiko nyt aika palata takaisin juurille? Norssin läheisyys voi olla sekä helpotus että ahdistus. Helpotus siinä mielessä, että historian opettajaopiskelijat ehtisivät esimerkiksi seminaari-istuntoihin melko mukavasti. Toisaalta se voi aiheuttaa myös tuskaa joillekin opettajaopiskelijoille. Samoin rakennuksen sisätilan mataluus aiheuttaa etenkin hieman pidemmässä varnitsalaisessa (allekirjoittanut) lievää ahtaan paikan kammoa. Kammoa pystyy tosin lievittämään sillä seikalla, että kahvinjuonnin lomassa voi vaikka antaa katseen harhailla kasvatustiedettä opiskelevien tyttöjen periin.

SPR -talo (Kauppakatu 35) Tässäkin rakennuksessa aineryhmä on viihtynyt.

Viihtyisi varmaan edelleenkin, onhan ala-kerrassa sporttibaari ja varnitsalaisethan ovat tunnetusti kovia urheilemaan itse ja seuraamaan muiden pinnistyksiä.

Lisäksi laitos olisi tässä osoitteessa muutenkin lähellä keskustan rientoja, mitä seikkaa sekä henkilökunta, että erityisesti opiskelijat varmasti arvostaisivat. Miinuspuoli: kirjastoon on tästä paikasta pitkähkö mat-

ka, etenkin alakerran baarista valomerkin aikaan.

Tiedetään myös kertoa, että rakennus sijaitsisi entisen kaatopaikan päällä. Sijainti olisi siis mitä ihanteellisin joko tonkia historian jätteitä tai haudata toiveet loistavasta tulevaisuudesta.

Uraanikaivos (Eno) Huolimatta syrjäisestä sijainnistaan, olisi uraanikaivoksen alueelle siirtymisessä positiivisia seikkoja.

Ensinnäkin se, että ”Kerrankin historian opiskelijat loistaisivat” (V. Kortelainen). Tämä loistaminen toisi huomattavaa säästö historianopiskelijoiden ja aineryhmän sähkölaskuihin. Lisäksi oikein hyvän tuurin sattuessa, aineryhmä voisi rahoittaa toimintaansa joko uraaninmyynnillä ydinvoimaloihin sekä terroristisoluille tai kauppaamalla loistavia opiskelijoitaan Joensuun kaupungille katulampuiksi. Opiskelijat kun muutenkin tuppaavat liikkumaan pimeään aikaan.

Uutta ja hienoa?

Neljäntenä vaihtoehtona on ihka uuden rakennuksen rakentaminen vaikkapa lähelle Ilosaarta Pielisjoen rantaan. Jotta rakentaminen onnistuisi nopeasti ja halvalla tulisi Senaatti-kiinteistöjen rahdata noin 50 000 kiina-laista rakennustyöläistä töitä tekemään.

Tällä ratkaisulla säästettäisiin palkkakuluissa, sillä näille rakentajille voisi maksaa liki olematonta palkkaa, majoitus tapahtuisi työmaaparakeissa, muonitus toimisi pelkällä riisipuurolla ja rakentamisen voisi toteuttaa jatkuvana kolmivuorotyönä. Tämä siis haudontamyssyyn.

Helpoin ja vähätöisin ratkaisu olisi, että historia on ja pysyy siellä missä on - eli Metrialla. Täytyykö sitä paikkaa vaihtaa useammin kuin sukkiaan?

Juha Lehtinen

Höpönlöpönblääblää.Viihtyisä ja laadukas kahvila on se, mikä opiskelijoita oikeati liikuttaa. Tee viereisen sivun kahvilavertailun perusteella oma johtopäätöksesi, mihin HiMan pitäisi todellisuudessa muuttaa! ->

Kahvi

Pullat

Miljöö

Muuta

Pitkät jonot, meluisat vaihtarit, ennen kaikkea ruokapaikka, muistuttaa koulun ruokalaa

Laitosmainen

Metria

Ankea, DDR:mäinen

Kampuksen mukavimmat Amica-tädit, A-oikeudet, lähellä Varnitsa toimpisimpään istoa, keskustelu historian proffan kanssa auki käy helposti

Massiiviset puukalusteet rauhoittavat mieltä

Joskus tuntuu että tuoreus mitataan almanakalla

Humu

Kampuksen paras!

Educa

Nam

Pipetti

Ahdas ja pimeä

Kuolleita eläimiä, kapeat lasiseinät hämmentävät

I h an okei, mu tt a ei pain os t et a

Verola

Syrjäinen mutta aurinkoinen

Ruotsinlaiva

Syövätkö metsäopiskeli- Mi t k ä ih meen pu l lat ? jat muuta kuin pettuleipää?

YÖK!

Borealis

No, mitäs uutta?

RuokapaikMustat, metal- Nättejä tyttöjä, ka, palveleva Raksalaisten klo 11:45 Ikkunasta liset penkit jät- narukäsipoikia, henkilökunta, kantapaikka, 12:15 vain voi bongata tävät kylmäksi höveli kampuksen nopeat syövät piano, erilliset oravan kokoustilat niin mielen kuin henkilökunta perustuskivi istumalihaksen

kaali häiritsee

Ahdas, vitriinin Kampuksen päällä pönötviihtyisin, valoisa, välillä tävä Sählyliigan ruuhkaa mestaruuspo-

Pula-aikaan verrattavissa - kenties korviketta?

Kylmää

Kuutti

Tajusin, että ahdistus kuuluu vain maailmaan, jossa ei ole tarpeeksi kahvia

Monipuolisin Hyviä jos niitä Patonkeja, hyvät torttutarjonta, on - kasviksen Hyviä munkit, ellei vaksi sämpylät aiheutproffat tuntuvat ym. ole ehtinyt niitä taneet vat- olevan oikeita pul- leivonnaisia syömään savaivoja lahiiriä

Sopivaa, sekaan saa reilunkaupan OK, myös (ruskeaa) erikoiskahveja sokeria

Aura

Keskikertaista Kampuksen paremmat monipuolisin leivokset ja (ja kallein!) kakut, tarjonta saa ostettua leipää

Harvoin maistettu, silloin ihan kelvollista

Carelia

Jurpo, miten sinä kestät tätä sielua raastavaa, pessimististä historioitsijan elämää?

15

16

Straight Outta SPB Opiskelemme venäjää 1800-luvulla vaikuttaneen venäläisen ajattelijan Aleksandr Herzenin mukaan nimetyssä valtion pedagogisessa yliopistossa, jossa opiskelee noin 20 000 opiskelijaa.

Meitä vaihto-opiskelijoitakin on melkoinen joukko, meillä on oma tiedekuntakin. Sen käytävillä vaeltelee kirjava joukko vaihtareita ympäri maailmaa. Kenties yllättäen, täällä on todella paljon kiinalaisia vaihto-opiskelijoita. Syystä tai toisesta kiinalaisilla samoin kuin amerikkalaisilla - opiskelijoilla on omat ryhmänsä ja oppituntinsa, joten kulttuurivaihto rajoittuu lähinnä kyräilyyn välitunneilla. Kiinalaiset opiskelijat tosin järjestivät hiljattain Kiinan kansantasavallan 60-vuotisjuhlien kunniaksi juhlan, jonka korostettu isänmaallisuus ja sotilaallisuus tuntui länsimaalaisesta oudolta.

Suomalaiseen akateemiseen vapauteen tottuneelle humanistiretkulle vaihto-opiskelu on siinä mielessä järkytys, että täällä on ihan oikeasti opiskeltava. Läksyjä tulee joka päivä, mutta toisaalta niitä ei välttämättä tarvitse tehdä, jos kestää opettajan paheksuvat katseet ja sanan säilän sivallukset. Opetuksen taso vaihtelee, yleensä tunneilla on mukavaa, mutta erään opettajan asenne ja otteet ovat kuin oppikirjaesimerkki huonosta opettajasta.

Olemme majoittuneet yliopiston asuntolaan, jota voinee luonnehtia lähinnä karuksi. Onneksi siellä asuminen ei maksa meille mitään, toisin kuin monille muille vaihtareille. Suurin ongelma asuntolassa on oleskelutilan puute, siellä ei nimittäin voi oikein hengata missään. Pitkät ja ankeat käytävät henkivät vanhan kunnon Leningradin henkeä tavalla, joka viehättää ensimmäisenä päivänä, mutta masentaa aika äkkiä. Onneksi asuntolan ankeudessa ei ole mikään pakko nyhjätä.

Vaihto-opiskelun arkea Vaihto-opiskelija elää rutiinitonta elämää, vailla arjen puuduttavaa vaikutusta. Pietarissa tämä rutiinittomuus vielä korostuu, sillä jokainen päivä yllättää jotenkin. Välillä on sähkökatkoa, toisinaan taas suihkussa ei tule lämmintä vettä kolmeen päivään. Asioille on yleensä selityksensä, jos sen sattuu löytämään. Venäjällä asiat tapahtuvat oman logiikkansa mukaan, vaikka suomalaiselle tämä logiikka ei aina avaudu. Esimerkiksi venäläiselle byrokratialle ominainen leimapainotteisuus menee niin pitkälle, että jopa asuntolamme lakanoissa on leimat. Periaatteessa kaikki on hyvin, kunhan papereissa on oikeat leimat. Käytäntö saattaa kuitenkin joskus osoittautua erilaiseksi. Tämän epävarmuuden sisäistäminen on olennainen osa vaihto-opiskelukokemusta.

17 Pietari on siitä ovela kaupunki, että sen historiallinen keskusta on täynnä upeita rakennuksia, jotka eivät kuitenkaan ole kovin korkeita. Kun uusklassisten julkisivujen loistoon turtuu, alkaa kuvitella tuntevansa kaupungin, ehkä jopa erehtyy luulemaan sitä pikkukaupungiksi. Tämä on virhe, sillä Pietari Suuren perustama kaupunki levittäytyy levottomana ja nukkumattomana massana joka suuntaan. Pietarilaiset ovat ylpeitä kaupungistaan ja yleensä ottaen pitävät sitä Venäjän oikeana ykköskaupunkina. Oli niin tai näin, Pietari on taatusti Venäjän eurooppalaisin kaupunki.

Natiivit suhtautuvat suomalaisiin yleensä ottaen ystävällisesti. Ensitapaamiselta veli venäläinen saattaa vaikuttaa yrmeältä ja äkkipikaiselta, mutta kunhan häneen vähän tutustuu, itänaapuri osoittautuu avoimeksi ja sanavalmiiksi keskustelukumppaniksi.

Olemme käyneet keskusteluita uskonnosta, saaneet kuulla muistuttavamme viikinkejä vaaleine partoinemme ja saaneet neuvoja jekaterinburgilaiselta työmatkalaiselta, jonka mukaan Pietarissa ei ole niin mitään nähtävää ja todellinen Venäjä löytyy pyhältä Baikal-järveltä, Siperian sydämestä.

Kuten olettaa saattaa, historia on Pietarissa läsnä, koko ajan ja kaikessa. Pietari on pukeutunut nykyaikaisen kapitalismin vaatteisiin, mutta kunhan vaan poikkeaa valtakaduilta hieman syrjempään, niin törmää pian Leningradin jäänteisiin. Esikaupunkien massiiviset, 70-luvulla rakennetut betonikolossit samalla kertaa

Top 3 parhautta

1) Ruoka - se on hyvää, halpaa ja sitä on riittävästi.

Sitä on myös vähän joka lähtöön sushista ja sashlikeista blineihin ja borshiin. Fazer Amicaa ei tule ikävä, vaikka tuo Suomen lahja opiskelijaruokailulle onkin laajentanut toimintaansa jopa Eremitaasin pihalle.

2) Hinnat - vaikka muut ulkomaalaiset valittelevatkin Pietarin kalleutta, suomalaiseen verotaakkaan tottuneelle Pietari on suorastaan petollisen halpa.

3) Ihmiset - kaikennäköisiä, -kokoisia ja -kielisiä.

Pietari on monikulttuurinen metropoli, jossa on kiinnostavia ihmisiä joka lähtöön. Venäläiset ovat kauniita ja miehillä on hämmentävät takapiiskat, joten silmänruokaakin riittää.

sekä sykähdyttävät että masentavat. Tsaarinaikaisia rakennuksia restauroidaan jatkuvasti. Leningradin piiritystä, Pietarin perustamista ja muita historiallisia merkkipäiviä juhlitaan näyttävästi. Museoita on joka lähtöön ja opiskelija pääsee niihin sisään yleensä todella edullisesti.

Kehotammekin siis kaikkia unohtamaan mahdolliset ennakkoluulonsa ja suuntaamaan Venäjän pohjoiseen pääkaupunkiin. Takaamme, ettei Pietari jätä ketään kylmäksi.

Tero ”Terotshka” Karjalainen, Pasi ”Ugor” Huotarin suosiollisella avustuksella.

Top 3 kurjuutta

1) Vessanpöntöt vaativat liikaa suihkuttelua ja muuta säätämistä.

2) Miliisi - herättää lähinnä pelkoa, etenkin kolmen tai useamman äijänkörilään susilaumoissa liikkuessaan.

3) Kaupungin laajuus – toisinaan on väsyttävää vaeltaa kilometritolkulla kaupungin pitkiä ja vähemmän hyvin huollettuja katuja, jotka tuntuvat jatkuvan loputtomina kaikkiin suuntiin...

18

Ja tervetuloa Olavinlinnaan...

Kaikkihan meistä tarvitsevat rahaa. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän, hankintatavat vain sattuvat eroamaan toisistaan hyvin paljon. Itsehän olin niin epätoivoisessa tilanteessa viime helmikuussa (aivan kuin en koskaan muuten olisi) että laitoin kesätyöhakemuksen museovirastolle. Ja totta kai sanavalmiina miehenä paikan sain. Tämä on tarina siitä, mitä seurasi.

Tämä on tarina hukatuista päivistä ja valvotuista öistä. Tämä on minun ja huoltomies Musta-Kaken tarina Olavinlinnasta.

Se kaikki alkoi toukokuussa. Olin saanut vappuni päätökseen, eeppinen humalatila vaihtui eeppiseen krapulaan. Ja sitten tulivat turistit. Pukeuduin maripaitaani ja aloin sönkätä tarinoita Erik Akselinpoika Tottin suurteoista. Ja tarinathan upposivat hyvin. Toinen asia, mikä upposi, oli taloudellinen tilanteeni. Palkkaa ei kuulunut ja tilin saldosta pystyi repimään irti vain joka viikon torstai-oluet ravintola Sillansuussa. Päätoimittaja toivoi tähän juttuun paljon perseitä ja tässä tulee ensimmäinen; olin koko toukokuun täysin perse auki. Kannattaa siis hakeutua museovirastolle töihin. Toukokuu oli muutenkin hyvin pimeää ja ankeaa aikaa, Savonlinna oli hiljaa ja yksin piti keksiä kaikki huvi. Onneksi uskollinen aseenkantajani Musta-Kake tarjosi seuraansa näihin syvän eskapismin täyttämiin hetkiin.

Huoltomies Musta-Kake: ”Kuin helvetissä se tuulen raiskaama pulkannaru pysty vetämään niin hyvin viinaa”.

Sitten koitti kesäkuu. Työajat muuttuivat, entinen mukavan leppoisa 10-16 vaihtui täysin orjuuttavaan 10-17 tai 11-18 rytmiin. Kierroksia piti alkaa tarjoamaan tasatunnein ja neljällä kielellä. Huomasin, että ruotsi olisi kannattanut opetella joskus kunnolla ja niin huomasivat asiakkaanikin. Saksan puhumisesta lusmuilin ansiokkaasti koko kesän.

Tällainenhan on tunnetusti psyykelle rankkaa ja kaltaiseni herkät taiteilijasielut keksivät vain yhden tavan lievittää tuskaa. Ravintola Pölkky-baarin terassi oli siis edelleen minun ja huoltomies MustaKaken suuressa suosiossa. Ja ai niin, palkkaa ei tullut oikein vieläkään. Se mitä tuli, myös meni.

Huoltomies Musta-Kake: ”Pelottaa se krapula liikaa…”

Kuten aina on ollut ja on aina oleva, kesäkuuta seurasi heinäkuu. Yhtäkkiä koko kaupunki oli täynnä typeriä turisteja. Ja kaikkihan ne halusivat tietenkin nähdä ”sen s*tanan linnan”. Sanon noin, koska valtaosa linnaan tulevista ei ollut kiinnostunut siitä yhtään, kunhan nyt pönöttivät typerät ilmeet naamallaan kierroksen keston eli vajaan tunnin.

Onneksi suurin osa tajusi edes olla hiljaa, joillekinhan sekin oli täysin mahdotonta, parhaissa perheissä isäntä huusi, emäntä huusi, tytär huusi ja poika kiljui. Kypsänä ihmisenä päätin aina huutaa takaisin ja kovempaa. Tämä siis koskee suomalaisia turisteja. Muut, varsinkin pienessä kaljassa olleet britit, olivat mahtavaa porukkaa. Heinäkuu sisälsi myös hyvin hauskojakin hetkiä. Suurena näyttämötaiteen tuntijana ja teatterilavojen keisarina pääsin hoitamaan joka aamupäivä joko kreivin tai linnanpäällikön roolia lastenkierroksella. Se oli todella hauskaa, homma oli tarkoituskin vetää

19 mahdollisimman yli ja sen olen jostain syystä aina osannut. Lisäksi ei tarvinnut kello 10-14 huolehtia normikierroksista ollenkaan.

Alemman kastin työläiset hoitivat ne samalla kun artisti Hovi sekä pari muuta tyyppiä valmistautui suorastaan hengästyttävään viihdepläjäykseen. Tämän homman huippuna voitaneen pitää heinäkuun puolivälissä olleen koirateemapäivän erikoiskierrosta, minun ja vastanäyttelijäni E. Järveläisen esitys olisi voitu tallentaa vaatimattomasti sanoen elokuvaksi suoraan! Tämä siis oli heinäkuussa hauskaa, muuten homma oli täysin fasistisella meiningillä läpi vedettyä; kierroksia riitti, asiakkaita riitti, kuuma oli…joka päivä oli totaalista sotaa. Ja tästähän päästiin yli vain vanhoilla keinoilla…

Huoltomies Musta-Kake: ”Pernaan sattuu…”

Ja pian tulikin jo kesän loppu. Yllätyksekseni huomasin, että minulle jäisikin rahaa käteen. Jotain hyvää siis oli tapahtunut. Muuten elokuun harvat työpäiväni menivät siinä, että lähinnä odotin poispääsyä koko paikasta. Motivaationi oli nollassa. Enää ei ollut lastenkierroksia. Kylmä tuuli kävi järveltä ja enteili syksyä. Turistit alkoivat hävitä (missä ei kyllä ollut mitään negatiivista). Onneksi sain työskennellä monta päivää lipunmyyntikopissa, siellä ei tarvinnut pelätä kierroksille joutumista. Mitä tästä kesästä siis opimme, suosittelenko Olavinlinnaa kesätyöpaikaksi esimerkiksi muille historian opiskelijoille? Sanoisinko, että työn hyödyllisyys näkyy jälkeenpäin. Kyseessä on tunnettu paikka, jossa neljän kuukauden työskentely näyttää cv:ssä hyvältä. Lisäksi kielitaito paranee varmasti. Toisaalta paikka on, kuten todettua, varsinkin heinäkuussa täysin totalitaarisen valtion tavoin toimiva. Vittuilua saa kuunnella perkeleesti. Töitä saa tehdä perkeleesti. Virheistä saat kuulla heti ja onnistumisista kiitosta tulee äärimmäisen harvoin. Joten, tästä sitten vain vetämään omat johtopäätökset ja hakemusta sisään jos kiinnostaa. Itsehän en toista kertaa kyseiseen paikkaan mene. Erona normaalimuseoon voisin sanoa esimerkiksi tämän: Olavinlinnassa kävi parhaina päivinä varmasti yli 500 ihmistä. Samaan aikaan eräs nimeltä mainitsematon tamperelainen valittaa facebookissa, että Kangasalan kotiseutumuseossa käy yksi ihminen päivässä. Ja palkkamme olivat suunnilleen samanlaiset.

Eli niin…

Huoltomies Musta-Kake: ”JA EN VARMASTI MENE ENÄÄ IKINÄ TAKAISIN!” -JP Hovi, Merimiehenkadun Pietari Brahe

Saimaannorppa on uhanalainen ja hauras eläinlaji. Irmeli kuvassa vasemmalla.

20

Varnitsan Eli ryysyistä rikkauksiin ”Kerrankin sukulaisista on hyötyä!” iloitsi Tuovis-Lauri 2 vsk, kun arvokas, historiallisesti ja taloudellisesti merkittävä kesämökkiplantaasi tipahti hänelle lahjoituksena. Kiireisenä opiskelijana Lauri ei kuitenkaan ehdi hoitaa tilusisännän tointa, vaan halusi tarjota laman varjossa rypeville opiskelijatovereilleen tilaisuuden taloudellisesti turvattuun elämään haudanvakavan bisneskilpailun avulla, tilaisuuden tulla.. APUPOJAKSI. Vaikka johtoportaaseen luulisi olevan mielijöitä, harvinaisen tukalan karsinnan jälkeen (ensimmäiset tutut henkilöt Humu-kuppilassa) kilpaan selviytyivät Ville ja Tommi.

Apupoika-kandidaatit: Ville ”Vilunki” Kortelainen: Taloudellinen nero, joka huolimatta siitä että valittaa ainaisesta köyhyydestään, omaa ilmiömäisen kyvyn löytää likviditeettiä lipittää aamusta iltaan kahvia Humu-kuppilassa ja ostaa (?) etanolituotteita omaksi ilokseen ja muiden harmiksi merkittävissä määrin. Jos Ville voittaa Apupojan paikan, hän kertoo ottavansa Laurin mailla käyttöön maaorjuuden uudessa ja uljaassa muodossaan rahtaamalla keittopalkalla entisen itäblokin maista marjanpoimijoita plantaasiorjiksi. Ville myös lupaa pyhästi CEO Tuoviselle ”varastamatta enempää kuin on kohtuullista” tämän mailta saamista voitoista.

Tommi ”Persaukinen Romeo” Leirilaakso: Tommin jäätävänä finanssilahjana on olla velkaa kaikille ja kaikesta. Liekö arjalaisen kultatukan sinisten silmien ansiota, mutta velkataakasta huolimatta Tommin polvilumpiot ovat säilyneet kohtuullisen ehjinä, seikka jossa on ihmettelemistä kerrakseen. Tommin meriitteihin kuuluu kyseenalainen kunnia, sillä hän ei omien sanojensa mukaan ole tehnyt vielä päivääkään rehellistä työtä. Tommin edellinen huijausyritys yltäkylläisemmän elämän puolesta sisälsi suomenruotsalaisen kartanonomistajatyttären riiauksen. Valitettavasti hanke kariutui, kun sukunsa arvon (ja Tommin luonteen) tunteva vuorineuvos-isä osti Tommin ulos suvusta 40 eurolla. Voittorahoilla Tommi aikoo ostaa itselleen aatelisarvon päästäkseen takaisin piireihin.

Laurin tehtävänanto rahakkaammasta tulevaisuudesta unelmoiville kilpailijoille on seuraava: urbaanissa viidakossa bisnesvaistot mitataan sillä, miten hyvin pyrkyrit onnistuvat lisäämään neuvokkuudellaan ja ällillään rahavarojaan. Lähtökassana on opiskelijan normaali päiväkassa, 7 euroa, Akavan mainosläpyskä ja puolikas pullo Kiteen kirkasta. ”Menkää ja tehkää rahaa!” julisti Lauri pojille, ja niin kilpailu alkoi.

21 Päivä I: Kaikki ismot casinolla Ville ja Tommi tuumivat vaihtoehtojaan. ”Kuule, pitäisikö meidän lyödä tässä asiassa viisaat päämme yhteen?”, kysyi Ville. ”Kerätään yhteistuumin niin mehevä rahapotti, että Lauri nimittää meidän molemmat Sonkajärven satraapeiksi”. ”Hyvä idea”, sanoi Tommi. ”Minulla ei ainakaan ole ideoita, varsinkaan kuin join jo luovuudenpuuskaa tavoitellessani oman puolikkaan pois”, hörisi Tommi, silminnähden juopuneena. ”Uskotko Tommi, että onni suosii rohkeaa?”, kysyi Ville poikien marssiessa torin kulmalla RAY:n Täyspottia kohden. ”Tiedä tuota”, virkkoi Tommi. ”Nyt tehdään kuin Kentin musiikkivideossa: rulettia ja kaikki punaiselle. Saadaan pienellä lady Fortunan avustuksella moninkertaistettua rahavaramme. Siitä Lauri ilostuu.” ”Entä jos hävitään?”, synkisteli Tommi, jonka pikakänni oli taittunut uhkaavasti pikakrapulan puolelle. ”Sittenhän opimme bisneselämän kulmakiveä, nöyryyttä”, totesi Ville ja kiskoi casinon ovea. ”Ja sinä kehtasit väittää, että tämä ei toimisi!”, riemuitsi Ville marssiessaan Tommin kanssa ulos Täyspotista. ”Kaksi kertaa punainen, ja meillä on nyt yhteensä 56 euroa.” ”Rahat suoraan Vanhasen seuraavasta vaalikampanjasta”. ”Hurraa” vastasi Tommi innottomasti, mutta kelloa vilkaistuaan tämän ilme kirkastui. ”Hei, Palaverissa on muuten justiinsa alkanut häppäri. Riipaistaanko menestyksen kunniaksi yhden öölit ja soitetaan samalla Laurille, että voi jo saman tien palkata meidät?”

Kolme itsekehun täyteistä tuntia vierähtää. Baari-illan loppunäytöksenä baariminna heivaa pojat rahattomina ulos Palaverista. ”Perkele, kuinka tässä taas näin kävi?” manailee Ville.”Mutta entäs minun markiisintitteli?”, nyyhkii puolestaan Tommi.

Laurin bisnesvinkki: Onnella ei hoideta raha-asioita, jos muuten käyttäytyy kuin idiootti!

Päivä 2. Autonpesua Ameriikan malliin Aamulla pojat pähkäilevät morkkiksissa tukalaa tilannettaan. Rahat on rällätty ja Lauri ulvoi apupoika-kandidaattien edesottamuksista kuultuaan, että jos fyffeä ei näy, ei heitä huolita edes alustalaisiksi Sonkajärven kesämökille. Paris Hiltonin musiikkivideota käsi kalsareissa seuraava Tommi saa äkkiä älynväläyksen. ”Pestään autoja! Yliopiston parkkipaikka on täynnä paskaisia biilejä. Kyllä joku raharikas kauppatieteilijä maksaa auton pesusta, jos ei muuten, niin siksi että näkee historian opiskelijan kerrankin tekevän töitä”. Sanoista tekoihin. Pian kampuksen parkkipaikalla hortoilee kaksi lievästi alkoholilla marinoitua työmiestä. ”Onko meidän pakko olla ilman paitoja?” protestoi kylmästä kärsivä Ville. ”Joo joo. Ollaan täyden palvelun autonpesijöitä. Nyt suu kiinni ja töihin!”

Ravihirmu Hyvös-Lauri kaartaa samalla näkösälle. ”Nyt kimppuun!” höyryää Tommi, ja pojat syöksähtävät ämpärin ja rättien kanssa Laurin pirssin eteen niin että ovat alle jäädä. Silmänräpäys vain, ja äsken niin kiiltävä etuikkuna ja konepelti ovat touhukkaiden työmiesten jäljiltä paskaisempi kuin koskaan. ”Jumalauta!” keuhkoaa raviselostaja. ”Just tuli auto pesusta! Mitä te apinat oikein teette? Raastuvassa tavataan!” ”Ei kun jos vitonen saatais vaikka…”, yrittää Ville. ”Selkäänne saatte!” manailee Lauri ja on kaasuttaa poikien jalkojen yli.

Laurin bisnesvinkki: Jos osaat jotain hyvin, älä tee sitä ilmaiseksi. Jos et osaa jotain ollenkaan, älä luule että saat siitä palkkaa.

22 Päivä 3. Arjalainen orjapoika kaupan ”No jo nyt on helvetti, jos ei tässä maailmassa rikastu!” ärjyy Ville. ”No joo. En ymmärrä. Minusta näytin tyrmäävältä ilman paitaa..” tuumii Tommi pällistellen itseään peilistä. ”Aivan!” sanoo Ville ja tämän ilme kirkastuu. ”Häh. Homoko olet?” kysyy Tommi ja mulkoilee kilpakumppaniaan. ”No en, mutta nyt on otettava epätoivoiset keinot käyttöön. Pelkään että meidän on alettava parittamaan sinua rahasta.” ”Jaa. No tämän kerran voin olla valmis sopivaa korvausta vastaan harrastamaan lihan iloja kauniiden naisten kanssa”, toteaa Lahden Valentino yhä itseään peilistä ihaillen. ”Joo”, sanoo Ville, mutta arvelee mielessään asiakaskunnan rakentuvan karvaisista ukonköriläistä.

Tommi voitelee itsensä rypsiöljyllä ja asettuu paidatta Metrian käytävälle. ”Escort-palvelua! Hae täältä sankarisi vartiksi!” julistaa Ville kauppamiehen elkein ja esittelee vieressä parhaansa mukaan pullistelevaa myyntiartikkelia. ”Kuka tuota nyt ostaisi? Sitä joutuu muutenkin katsomaan ihan liikaa ilmaiseksi.” irvistelevät ohi kulkevat tytöt. ”Ei tästä mitään tule”, tihrustaa Tommi itkua, saatuaan näin tylyä palautetta. ”Eikä mitä”, tuumaa Ville ja lisää volyymia kinnaten kädestä kiinni ohi yrittävää arkaa matemaatikkotyttöä. ”Tästä mies, kestää kovaakin käyttöä”, rohkaisee Ville pakoon pyristelevää tyttöä.

Laurin jälkiviisaus: Kuolleena syntynyt tienaamisyritys. Ville on idiootti ja Tommi ruma. Tuota hommaa ei olisi saanut vedettyä läpi edes Tiranassa.

Päivä 4. Suutari pysyköön lestissään Pomo-Laurin puhelin pirisee aamutuimaan. ”Mitä nyt? Paljonko on kasassa?” ärjyy kiireinen bisnesmies puhelimeen. ”No sakkoja tuli taas ja nyt on vielä parit lähestymiskiellot käräjäoikeuteen menossa. Ja sitten vielä jonkun pitäisi maksaa meidät täältä kyttikseltä ulos...” kertoo Ville puhelimeen huolettomasti. ”Nyt riitti!”, räyhää Lauri. ”Mädäntykää siellä putkassa, tollot. Teidät on erotettu!”

On jo iltapäivä, kun kovan onnen ritarit saapuvat kampukselle. ”Mitäs nyt?” murehtii Ville. ”Sakkoja ja velkoja on niin paljon, etteivät edes neljän kuukauden opintorahat lainoineen riitä niitä kattamaan. Ja Hovi ei lopeta kyselemästä vieläkö ihmiskauppa on toiminnasta.” ”Nyt ei taida olla kuin yksi tapa selviytyä tästä” sanoo Tommi pahaenteisesti. ”Ei helvetti”, kauhistelee Ville. ”Eikö vielä yritettäisi myydä hanuria?” ”Ei se nyt auta”, vastaa Tommi, ja niin pojat laahustavat lyötyinä miehinä historian oppiaineryhmän tiloihin koputtelemaan ovea. Ärsyyntynyt tutkija tulee avaamaan ovea. ”Mitä täällä häiritään ihmisiä töissä?” tuhahtaa FM Kumpulainen. ”Tuota noin..” aloittelee Ville, ”jos sinulla olisi vaikka pari tutkija-apulaisen vakanssia tarjota, niin minä ja Tommi..” ”No, ainahan tutkimuksen teossa riittää kyllästyttäviä sontahommia..” tuumii Kumpulainen. ”Palkkaa en tosin aio maksaa, saatte kupit kahvia mieheen päivässä.” ”Tuo oli viikon paras tarjous”, toteaa Ville lakonisesti. ”Joo”, virkkoo Tommi yhtä synkästi. ”Meistä tuli sitten historiantutkijoita.”

Ja niin loppujen lopuksi sekä Villestä että Tommista tuli kuin tulikin molemmista… APUPOIKA! Epätoivoisesti rikkauksiin kurkotteli: Ville Kortelainen Tommi Leirilaakso

23

Suunta on vain alaspäin Syksy saa, minä en saa lukurauhaa. Yksi kaupungissa asumisen pahimmista vitsauksista on lehtipuhaltimet ja niiden ohjastajat, belsebuubin kanssa sopimuksen tehneet sadistit, talonmiehet. Suurta tyydytystä tuntien nuo pahat miehet ja naiset herättävät koko korttelin pirullisilla vehkeillään. Eräänäkin aamuna normaalin pihapäivystyksen yhteydessä laskin, että saman lehtikasan voi kolme kertaa siirtää eri paikkaan. Ensin nurmikon keskelle, sitten sieltä pienempiin kasoihin reunoille ja lopuksi vielä parkkipaikan viereen mistä seuraava vääränkeltaisin haalareihin pukeutunut hyypiö kokoaa ne pikkutraktorinsa kärriin. Loppusijoituspaikkaa lehdille ei varmaan tiedä alakerran lämmitysosaston pomokaan.

Joillekin syksy on mukava. Kuten yliopiston uudelle rehtorille. Ihmeellisen yhteensattuman kautta uudella reksillä on sama nimi kuin edellisellä! Henkilökohtaisesti en häntä tunne, mutta toivotan kuitenkin lämpimästi tervetulleeksi koko Joensuun puolesta. Mukava saada tänne tuoretta verta! Uutta geenipooliin tuovat ennen kaikkea fuksit. Heidän ja tuutoreiden suhde on vähän niin kuin Perjantain ja Robinson Crusoen: pitkän odotuksen jälkeenkään ei saisi koskea, mutta kuka ihme täällä autiolla saarella siitä välittäisi? Huhujen mukaan sympaattisen teologian laitoksen tuutoreille odotus oli liikaa, ja he alkoivat lisääntyä keskenään. Hyvä ystäväni ja entinen opiskelija Pekka S. Karma kertoi fukseissa olevan parasta se, että niitä tulee joka syksy lisää.

Ensimmäisiä asioita uusille opiskelijoille opetettavista on kehotus verkostoitua. Siihen on monia tapoja. Joillekin se on viinanjuontia tulevien kollegojen kanssa Skarpissa, toiset nuohoavat jokaisen mahdollisen tilaisuuden missä liikkuu yläkoulujen rehtoreita, ja pieni osa turvautuu kontaktien luomiskeinoista ehkä tehokkaimpaan, klassiseen perseennuolentaan. Ensimmäisestä tavasta on myös jalostuneempi muoto, lonkeroituminen. Itse olen työpaikkani viimeisimmän pois lukien sopinut kapakassa, enkä taatusti selvin päin.

Synkkää kaamosmasennusta torjuva mielijuomani, ilmainen alkoholi, on loppunut maailmasta. Sitä ei saa enää poppareiden rokkikaronkasta, ei Kirkisen juhlaseminaarista eikä edes osallistumisesta tämän lehden kirjoitusporukkaan. Popparit tuskin enää boolia ilmaiseksi jakelevat ja seuraavan Varnitsa-lehden päätoimittajan pitää olla nykyistä reilusti juopompi, että kaljapalkkajärjestelmä palaa. (Antti rakas, kaljapalkkajärjestelmä on vieläkin voimissaan. Tätä kultajuomaa ei vaan kanneta kotiovellesi! toim.huom.)

Toivottavasti seuraavassa syyskokouksessa valitaan päätoimittajaksi joku kikkelihuumorista pitävä viskisieppo. Toivoa on oikeastaan enää siinä, että uusi rehtori on aiempaa persompi kupittelulle, ja läträysmeininki palaa yliopiston virallisten juhlien ohjelmaan.

Kaikesta huolimatta, stimuloivaa syksyä lukijoille.

Anttiko, n. vsk.

24

Syksyn Suurtapahtuma: Varnitsan fuksiaiset Lyhyesti voisi sanoa, että siellä juotiin...

siellä tanssittiin...

ja siellä laulettiin!

Mutta mitäpä sitä turhia yleistämään. Tehän tunnetusti haluatte tietää kaiken mitään siihen lisäämättä, tai siitä pois jättämättä. Aloitetaan siis pussikaljoittelun pyhästä paikasta, Ilosaaresta. Kello oli tuolloin 1500, kun suuroperaatio fuksien viinapään testaamiseksi sekä henkisen että fyysisen kuntoisuutemme kehittämiseksi alkoi. Jokainen taisi tuntea itsensä vähintään supersankariksi viitta harteillaan.

Ilosaari

Aluksi testattiin meidän viinanhakutaitomme.

Ympäristöön oli piilotettu mitä parhaimpia alkoholijuomia. Kyllä vain, oikeiden kännikalojen aatelisaperitiiveja. Allekirjoittanut tunnustaa oman viinavainunsa ensiluokkaiseksi, sillä Jorma-pullohan sieltä kallionraosta löytyi. Mutta mitä vielä, herkku piti tuhota siltä seisomalta. Onneksi se ei ollut edes …vaikeata. Paikallinen pultsarikin taisi kohdata onnenpäivänsä, sillä yksi pullo oli ehtinyt hävitä ns. parempiin suihin…

Ennen kaupunkirasteille lähettämistä kuntomme testattiin sokkoradalla. Kukaan ei tainnut laittaa mutkia suoriksi, joten kaikki pääsivät kaupungille aiheuttamaan pahennusta.

Palaveri

Tietovisailua ja piinapenkkiä. Meille esitettiin kiperiä kysymyksiä naishistorian valossa. Aiheena oli ehkä kaikkien aikojen suurin bitc… siis biisintekijä, eli Britney Spears. Briituvisailu oli kepeästi selätettävissä, mutta extempore-vitsinkerronta aiheutti pientä pään rapsuttelemista. Eivät muistuneet mieleen edes ne

miljoonat blondivitsit, joilla omaakin olemustani on iänikuisesti parjattu, mutta onneksi joukkueessa sattui olemaan edes yksi humoristinen valopää.

Vinkki: Älkää sitten luulko, että samojen blondivitsien kertominen blondeille yhä uudestaan ja uudestaan olisi se loppumattoman huumorin kehto…

Wanha Jokela

Visailua visailun perään. Suurten musiikkikysymysten ääreltä saattoi siirtyä vähintäänkin legendaarisen leffavisan pariin. Aiheenammehan oli tietysti Top Gun. Onneksi ryhmäämme kuului niitä, jotka ovat sen nähneet, sillä osa fuksivahvuudestamme oli

25 siis ”vallan sivistymätöntä”. Vanhat varnitsalaiset eivät täälläkään olleet vaatimattomia, joten jouduimme improvisoimaan pienoisnäytelmän varsin epäilyttävistä aineksista. Meidän ryhmämme näytelmään arvottiin osapuoliksi Jutta Urpilainen, Johtaja Korpela, Elisabet I, naisten pikkuhousut ja Stalingrad. Jopa tämmöisestä materiaalista saimme tietysti kasaan mestariteoksen.

Leikkikenttä

Luvassa oli taukojumppaa. Räpylää pipoon, josta nousi erilaisten ruumiinosien nimiä. Ideana oli yhdistää nämä ruumiinosat Twisterin tapaan.

Muistaakseni ryhmässämme jonkun poski piti iskeä toisen muun pyllyyn, mutta mikäpä olisikaan parempi tapa saada fuksit tutustumaan paremmin toisiinsa.

Tässä vaiheessa kaikki taisivat mennä fyysisesti aika solmuun, mutta se vain enteili tulevaa. Loppuillasta monen pää taisi olla totaalisessa umpisolmussa.

Hevirasti kirkon pihassa \,,/

Ylivoimaisesti suurimman suosion saavuttanut rasti. Vanhusten joukkoon kuuluu onneksi paljon hienoja musiikkimiehiä, jotka osasivat viihdyttää meitä hienoilla biisivalinnoillaan. Kappaleet täytyi arvata musiikkinäytteiden avulla ja sitä korkeamman pistemäärän sai, mitä nopeimmin sen arvasi.

Tarjolla oli myös kierrokset Jim Beamia ja Jaloviinaa.

Tästä suopeasta eleestä vaikuttuneena jäimme hengailemaan ja tavoittelemaan nousukänniä paikanpäälle. Hyvää musiikkia sai kuunnella odotellessa muiden ryhmien suoriutumista rastista.

Ja mikäs onkaan sen mukavampaa, kuin kiherrellä vieressä, jos muut eivät biisintunnistuksessa niin hyvin onnistuneetkaan. Vain yksi ryhmä sai sanktion ja joutui ”sakkokierrokselle”, eli pukemaan vauvanukelle vaipan oikeaoppisesti. Kirkon pihasta jatkoimme matkaa kaikki yhdes koos. Kuulemma poliisisedätkin kävivät jälkeenpäin katsastamassa karmeiden kirkonhäpäisijöiden jäljet, mutta enemmistö oli ehtinyt paeta paikanpäältä.

Kaljakottikärräys

Matkalla Skarppiin pysähdyimme erään koulun pihaan taas taukojumpalle. Ideana oli kärrätä kaveria jaloista tuutorin ympäri ja takaisin, kunnes kaljatölkillinen oli saatu tuhottua. Pisteitä sai tietysti nopeudesta.

Ismo Björn luennoi HOL-seminaarissa

Skarppi

Matka Skarppiin oli ollut pitkä ja raskas ja jokainen oli varmasti odottanut myös sitä itseään, eli pään täyteen vetämistä. Mölkyn pelaamisen ja sankan seurustelun lomassa viihdyimme oikein mainiosti. Totta kai illan loppuun oli säästetty odotettu loppuhuipennus, eli fuksien tanssiesitykset. Tanssin aiheen olimme saaneet Ilosaaresta löytyneiden viinapullojen kyljessä. Yleisö sai nauttia muun muassa dirty dancingista, hip hopista ja modernista tanssista. Illan show lienee ollut suuri suksee, sillä taputuksista ja naurusta ei meinannut tulla loppua. Vasta tämän jälkeen selvisi myös kauan odotettu tieto, eli ryhmäkilpailun voittajajoukkue. Tänä vuonna kaksi ryhmää ylsi tasapisteisiin ja jakoi näin muista ylivertaisina mahtavan palkinnon: kolme pulloa viinaksia! Itsekin kuuluin voittajaryhmään ja valtasimme röyhkeästi itsellemme pöydän, jonka ääressä tuhosimme yksissä tuumin palkintopullojamme. Illan vanhetessa musiikkikin alkoi muistuttaa oikeasta menosta, sillä samaan nurkkaan muodostui fuksien hevikorneri.

Toivottavasti jokaisen ääni sekoittui toiseensa, jotta kukaan ei olisi kärsinyt yksittäisistä ujelluksista. Jos näin on käynyt, omasta puolestani voin sanoa kiitos ja anteeksi.

Mitä tästä kaikesta voisi jälkeenpäin sanoa?

Sijoiltaanmenneistä olkapäistä, muutamista mustelmista ja haikeista huomisista huolimatta jokainen voinee ylistää tätä mahti-iltaa pelkin superlatiivein.

Noora Kumpulainen

26

Olimme sotilaita Jääkärimarssi pärähtää soimaan Hyvösen autossa.

Odotuksen tunne täyttää kuulaan syysaamun. Kyydissä istuvat nuoret miehet istuvat hiljaa ja miettivät taakse jäänyttä kotia. Loputtomalta tuntuvan moottorimarssin jälkeen saavutaan Jaamankankaalle, jossa seuraan liittyy myös Puustisen kuljettama osasto. Aseet, ammukset ja maastopuvut odottavat jo taistelijoita metsän reunassa.

Casus belli Varnitsalaisten keskuudessa vuosia jatkunut vuosikurssien välinen katkera kyräily jakaa taistelijat kuin itsestään kahteen osastoon. Kaikki vanhat kännitappelut, säälimätön selkäänpuukotus ja keinoja kaihtamaton naisten huomiosta kilvoittelu nousevat äkkiä mieliin ja repivät kauan sitten arpeutuneet haavat auki. Viidennen vuosikurssin Keränen, Hyvönen, Hovi, Mustonen, Heinonen ja Loijas vetävät punaiset nauhat käsiinsä. Muista vuosikursseista kootaan Liittoutuneet, joiden keltaisen käsivarsitunnuksen alla taistelevat Leppänen, Puustinen, Lehtinen, Lång ja Hiltunen. Konfliktin molemmat osapuolet vetäytyvät täydessä varustuksessa syvälle kangasmetsään, valitsevat tukikohtansa ja pystyttävät lippunsa. Vihanpito alkoi 27.9. klo 11.30.

Taistelut Ensimmäiset laukaukset kaikuvat metsässä, kun tunnustelijat saavat toisiinsa näköyhteyden. Punaiset käyttävät miesylivoimaansa hyväkseen. He levittäytyvät koko metsäkaistaleen levyiseksi ketjuksi ja

Il fumo ostruisce le arterie e provoca infarti avaavat tulen yhtäaikaisesti. Kuulat viuhuvat ilmassa ja keltaiset maastoutuvat toivoen, ettei viimeinen nappi vielä kajahtaisi otsaan. Joukkovoiman tuntu antaa punaisille lisää itseluottamusta ja he etenevät ri-peästi. Keltaisilla on kuitenkin o-saavassa sodanjohdossaan kersantit Hiltunen ja Lång, jotka laativat päälle vyöryvän vihollisen päänmenoksi katalan suunnitelman. Kumpareista maastoa hyväksi käyttäen koukkaa pieni keltaisten ryhmä punaisten selustaan heidän huomaamattaan. Hölmistyneet punaiset joutuvat mottiin ja kokevat raskaita tappioita.

Heidän joukkojensa rippeet vetäytyvät takaisin tukikohtaansa nuolemaan haavojaan.

Punainen viides vuosikurssi kokoaa rivinsä uuteen hyökkäykseen, mutta joutuu jälleen mottiin. Erityisesti Leppänen on heille täysin pitelemätön. Hän kiertää kerta toisensa jälkeen vastustajan selkäpuolelle

27 ja teurastaa heidät poteroihinsa. Vankeja ei oteta, veljessota on sodista julmin. Punaisilla ei ole sodanjohdossaan aliupseereita, jotka osaisivat reagoida vihollisen mottitaktiikkaan. Myös heidän maastontuntemuksensa on puutteellinen. Hyvönen valitsee asemansa virheellisesti montun pohjalta. Montun reunalle saapuva keltainen vihollinen piirittää hänet ja hän kohtaa karmean loppunsa. Alun voittokulusta huolimatta sota ei kuitenkaan ratkea keltaisten eduksi, vaan hiljalleen punaiset onnistuvat uuvuttamaan heidän sitkeää puolus-tustaan aggressiivisilla hyökkäyksillä. Tuulennopea Keränen tunnetaan keltaisten keskuudessa ”punaisena kauhuna”, joka kylvää kuolemaa Liittoutuneiden asemiin.

Inhimillisyyden voitto Asemat vakiintuvat paikoilleen, eikä sodan ratkaisua ole näköpiirissä. Opintotuen viimeisillä rippeillä ostetut käristemakkarat pannaan molemmissa asemissa veljellisesti jakoon ja nuotiolla lämmitetyistä niukasta ateriasta nautitaan ikään kuin se olisi viimeinen. Monelle se onkin. Osapuolten voimasuhteet eivät seuraavissa taisteluissa muutu miksikään, mutta huolto ei pelaa ja molemmilta puolilta alkavat olla ammukset lopussa. Vihollisuudet keskeytetään hetkeksi ja neuvotellaan jatkosta. Viha ei anna tilaa sovinnolle, vaan loput ammukset päätetään jakaa ta-

saisesti kaikkien kesken pienessä tiheässä taimikossa käytävää viimeistä taistelua varten. Seuraa silmitön tulitus, josta vain harvat selviävät. Ammukset loppuvat ja rauha tulee 27.9. klo 16.00. Kaikki eivät kuolleet, joidenkin täytyi selvitä kertomaan tästä jälkipolville. Leppänen huomaa koivun lehdellä kävelevän leppäkertun ja kutsuu muita katsomaan tätä luonnon ihmettä. ”Vielä voi kaiken tämänkin jälkeen nähdä ympärillään jotain kaunista.”, toteaa Loijas.

Ratkaisua konfliktiin ei saatu, vaan vihanpidon odotetaan leimathtavan jälleen täyteen liekkiin Varnitsan pikkujouluissa Pursiseuran huvilalla, jossa Hovi ja Puustinen ovat todennäköisesti yhtä aikaa kännissä.

Olli Lång

Mitä ihmettä!? Hehän ovat kuin kolme marjaa!

Jorma Uotinen, koreografi

Jussi-Pekka Hiltunen, rahastonhoitaja

Miika Kettunen, Häntäluuton

”Pankit loivat rahaa tyhjästä”, ”talouskriisi pahin 60 vuoteen”, ”Suomi keikkuu laman partaalla”… Lienee tuttuja otsikoita jokaiselle vähänkään päivälehtiä seuranneelle. Mainittakoon kaikille vielä varmuuden vuoksi, että maailma ajautui globaaliin talouskriisiin kesän ja syksyn 2008 aikana. Viime syksystä lähtien harva se viikko oli joku analyytikko ennustamassa kriisistä toipumista, mutta seuraavana päivänä joku viisaampi ampui optimismin alas ennustamalla entistä katastrofaalisempaa tulevaisuutta.

Later homie

No, mitäs tästä enää murehtimaan, uusi ylämäki odottaa jo edessä. Viimeisten uutisten mukaan jopa enolaiset pääsevät loppuvuodesta taas Uimaharjun Enocellille töihin. Paistaa se päivä risukasaankin.

Värikkäässä uutisoinnissa on aina se hyvä puoli, että herättää uteliaisuutta asioita kohtaan. Miten tällainen ”talouskriisi” oikein syntyi? Miten hitossa se pääsi yllättämän suurimman osan ihmisistä viisaita päättäjiä myöten?

Voidaan todeta kuivan nasevasti, että koko sotku sai alkunsa Yhdysvaltojen subprime-kriisistä 2007–2008. Yksinkertaistettuna maan kansalaiset elivät yli varojensa. Sokea jopa kolminkertainen lainakulutus tuloihin nähden ei välttämättä ole viisasta, eihän? Pankit lainasivat siis rahaa tyhjän päälle, josta syntyi luottokriisin oravanpyörä. Mutta pitäisikö tämä sitten uskoa?

Kyllä kai, selitys vaikuttaa loogiselta. Pidemmän aikaa maailmantalouden taustalla on kuitenkin toiminut hämäriä tahoja, jotka erinäisten arvioiden mukaan pyrkivät vaikuttamaan vallitseviin taloussuhdanteisiin.

Niin sanottu Bilderberg group perustettiin toisen maailmasodan jälkeen Amerikan-vastaisuuden pelossa. Kommunismia pyrittiin torjumaan tukemalla vapaata markkinataloutta. Kyseessä on siis salaseura jota voi verrata muun muassa Vapaamuurareihin. Tarpeeksi poliittista ja taloudellista vaikutusvaltaa omaavat henkilöt voivat siis saada kutsun Bildeberg groupiin. Mainittakoon esimerkkeinä vaikkapa Jorma Ollila ja uusi nobelisti Barack Obama.

Voidaan siis miettiä kenen etua ajaa ryhmittymä johon kuuluu maailman varakkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat henkilöt. Olikohan sattumaa että muuan varakas amerikkalainen sijoitti useita miljoonia vakuutusyhtiö AIG:n osakkeisiin kurssin romahdettua lähes 70 %, juuri silloin kuin kaikki näytti synkimmältä? Kurssi hyppäsi pian yli 30 % ja simsalabim, rikas oli hetkessä entistä rikkaampi! On se vaan mielenkiintoista seurata miten isot pojat hoitavat hommat kotia, kaikkien silmien edessä. ”Cash rules the world, well, cash rules the Spot” –Wu Tang Clan

AJATTEliJA

NOLJAKAN AJATTELIJA

28

29

Uutta väkeä oppiaineryhmässä Tarkkasilmäisimmät varnitsalaiset ovat ehkä havainneet, että historian oppiaineryhmä on saanut täksi lukuvuodeksi lisää naisenergiaa. Helsingin yliopiston dosentti Maria Lähteenmäki toimii Suomen historian professorina Kimmo Katajalan ollessa tutkimusvapaalla. Varnitsa-lehti haastatteli Mariaa.

Kerro itsestäsi – mistä olet kotoisin ja missä opiskelit?

- Olen kotoisin Sodankylästä ja opiskelin Helsingissä. Itse asiassa pyrin 1970-luvun lopulla myös tänne Joensuuhun opiskelemaan, mutta sitten kohtalo (= mies?, toim.huom.) puuttui peliin ja päädyinkin Helsinkiin. Väitöskirjani käsitteli työläisnaisliikkeitä. Muita tutkimusalueitani ovat naishistoria, rajaaluehistoria, työväenliikkeen historia ja viime aikoina erityisesti sodan sosiaalihistoria.

Mitä mieltä olet historian ja maantieteen yhdistymisestä yhdeksi laitokseksi, onko siinä järkeä?

- Suhtaudun yhdistymiseen positiivisesti. Täällä Joensuussa on muutenkin keskitytty paljon aluehistoriaan, joten maantieteen mukanaolo on luonnollista.

No entäs Joensuu? Onko tämä ihan periferiassa?

- Ei todellakaan. Tuollainen periferia-ajattelu on lähinnä sivisty-

mättömien ihmisten käsitys. Keskus on siellä, missä kukin ihminen kulloinkin on.

Mitä haluat tuoda tai miten kehittää Joensuun historian oppiainetta?

- Minulla on vastuualueena jatko-opiskelijat, joten sitä puolta pyrin kehittämään. Lisäksi haluan tuoda raja-alueiden tutkimukseen pohjoisen ulottuvuuden.

Olen mukana Barentsin ja Pohjoiskalotin tutkijaverkostossa, joten sitä kautta tulee laajempi rajaseutuverkosto mukaan kuvioon. Tähän liittyen pidän kevätlukukaudella luentosarjan, joka tarkastelee Lappia ja Kannasta.

Haluatko sanoa jotain joensuulaisille historian opiskelijoille?

- Helsingin näkökulmasta Joensuun yliopisto on arvostettu, täällä tehdään laadukasta tutkimusta. Historian graduissa ja väikkäreissä on tosi hyviä teemoja, eli potentiaalia täältä kyllä löytyy!

Maria Lähteenmäellä on parhaillaan meneillään luentosarja ”Edustavuus, uskottavuus, lojaalisuus - Ryhmäintressit eduskunnassa ”. Osallistujamäärä on ollut valitettavan pieni, pahimmillaan opiskelijoita on ollut paikalla kokonaista kaksi kappaletta. Onneksi professori ei ole antanut tämän häiritä, vaan luennoilla on päästy harjoitusten ja pohdintatehtävien kautta mielenkiintoisiin keskusteluihin.

Massaluennoillahan tällaisesta ilmapiiristä saa vain haaveilla.

Luennoitsijana Lähteenmäki on informatiivinen, reipas ja analyyttinen, tyhjäkäyntiä luennoilla ei ole.

Hän ei myöskään arkaile tuoda omia mielipiteitään ja käsityksiään esiin, mikä on opiskelijan näkökulmasta aina hyvin virkistävää. Lähteenmäki ei kuitenkaan tarjoile valmiiksi pureskeltuja totuuksia, ja ainakin allekirjoittaneelle on jäänyt luennon jälkeen paljon ajatuksia pohdittavaksi. Kurssin suoritustapa on luentopäiväkirja + essee, ja kerrankin tehtävänanto tuntuu enemmän aktivoivalta kuin lannistavalta, ehkä juuri siksi, että luennoilla herää niitä ajatuksia (ja kertooko se sitten enemmän allekirjoittaneesta vai luennoitsijasta, kuka tietää).

Myös muut kurssille osallistujat ovat kuulemma pitäneet luennoista, joten on harmillista, ettei osallistujia ole enempää. Ehkä kevään luennoille sitten?

Eve Kämi

30

Hyöt yä j a yhte isöllisy y t tä Tämän vuoden Historian Opiskelijoiden Liiton syysseminaarin järjestämisvastuu oli taas muutaman vuoden tauon jälkeen tullut Varnitsan osaksi.

HOL-seminaarit ovat järjestävälle osapuolelle aina niin uhka kuin mahdollisuus. Tämä sen takia, koska seminaarit ovat kaiken sisältämänsä toiminnan lisäksi paikallisen ainejärjestön, yliopiston ja kaupungin mainospilkahduksia. Epäonnistuessaan tieto siitä leviää nopeammin kuin pensaspalo muihin ainejärjestöihin. Onnistuessaan taas seminaarivieraat vievät hyvän mielen lisäksi positiivisen kuvan järjestäjästä mukanaan. Tällä kertaa uhkapeli kannatti ja Varnitsa voi olla ylpeä saavutuksestaan, sillä tarjosimme kaikilla rintamilla onnistuneen ja kiitoksia saaneen HOL-seminaarin.

Hyötyä seminaarissa edusti lauantaina 3.10. järjestetyt seminaariluennot teemalla ”Get rich with history or die tryin’”. Luennoimassa olivat historialla itsensä työllistäneet Kimmo Katajala, Tiina Kinnunen ja Ismo Björn. Luentoa seuraamassa oli parinkymmenen seminaarivieraan

lisäksi ainakin toinen mokoma paikallisia historian opiskelijoita, mikä tekee tästä seminaarista osallistujamäärältään suurimman mitä olen HOLurani aikana nähnyt. Myös aihe oli erittäin onnistunut, erityisesti sen käytännönläheisyyden takia.

Henkilökohtaisesti minua ei juuri kiinnosta lähteä toiselle puolelle Suomea kuuntelemaan esim.

1640-luvulla Äänekoskella asuneiden talonpoikien ruokailutottumuksista (keksin aiheen päästäni, mutta ymmärtänette pointin). Juuri tällaiselle opiskelijoille hyödylliselle seminaariteemalle on kysyntää; kullan arvoisia neuvoja tuleville historia-alan ammattilaisille. En ala tässä selostamaan mitä luennoitsijat puhuivat, mutta omalta osalta voisin tiivistää perussanoman seuraaviin: kirjoita ja verkostoidu. Suurin ero luennoitsijoiden välillä oli mielipide siitä, miten työtä tehdään. Kimmon malli tuntui olevan 24/7 ja Ismon kahdeksan tuntia päivässä, viisi päivää viikossa, Tiinan ollessa jossakin näiden kahden välimaastossa. Jokainen kuitenkin tekee omat valintansa, mutta onhan vapaa-aika edes välillä hyvästä jokaiselle.

31

Otsikossa oleva yhteisöllisyys ei kuitenkaan synny pelkästään samassa luentosalissa istumisella, vaan vaatii sieltä pois pääsyn. Sen takia jatkot luentojen jälkeen ovat ehdottomat. Onnistunut ratkaisu illan ohjelmassa oli kaupunkien sekoittaminen keskenään, eikä niiden laittaminen vastakkain. Vielä onnistuneempi oli varnitsalaisten muodostaman Dirty Gentlemenin keikka, mikä sai jäykimmänkin tanssahtelemaan, lyhyesti sanottuna rokkikukkoilua ja testosteronia. Kaiken kaikkiaan olin erittäin vaikuttunut illan lämpimästä tunnelmasta, niin ilmastoimattoman tilan, kuin ihmisten tunteiden luomasta.

Luennoitsijoiden perään kuuluttama verkostoituminen tiedemaailmassa alkaa juuri HOL-seminaarin kaltaisissa tapahtumissa. Toivottavasti

jokainen käyttää hyväkseen nämä tilaisuudet, jos ei tässä seminaarissa, niin tulevissa. Seuraavan kerran HOL-seminaari järjestetään Oulussa helmikuussa, jonne jokainen varnitsalainen on tervetullut lähtemään mukaan metsästämään hyötyä ja yhteisöllisyyttä. Samalla HOL:n puheenjohtajuus vaihtuu Oululta Joensuulle. Tahdon vielä lopuksi kiittää kaikkia luennoitsijoita, työryhmää ja kaikkia niitä, jotka olivat tavalla tai toisella mukana seminaarissa. Ilman teitä seminaari ei olisi onnistunut.

Jyrki Puikko P.S. ”Kaikki ennakkoluulot Joensuusta murentuivat.” Tosineen HOL-vastaavan puolitosissaan heittämä kommentti lauantailta. Jokainen voi vain arvailla mitä ne ennakkoluulot olivat.

32

Foorumaktivistin terveiset Historian opiskelijoiden läsnäolo syksyn ensimmäisessä Joyy symposiumissa oli huomattava. Aktiivisuus ei välttämättä näkynyt suoraan osanottajien määrässä (paikalla oli neljä hissalaista), mutta historian ainejärjestö Varnitsa oli teologian vastaavan kanssa ainoa, joka otti osaa poikkitieteellisen foorumin lähettämään kyselyyn teemalla ”Mitä on sivistys?”.

Varnitsalaiset huomioivat sivistyksestä muun muassa seuraavia tärkeitä seikkoja: - Sivistynyt ihminen omaa laajan yleistiedon maailmasta ja siitä kuinka yhteiskunta toimii, tästä melko pinnallisesta lukeneisuudesta kumpuaa ymmärrys ja kyky nähdä asioita monista näkökulmista.

- Sivistykseen kuuluu myös taju universaaleista arvoista, kuten ihmisoikeudet.

- Sivistys on kyky hahmottaa asioita ja koko yhteiskunta suurina kokonaisuuksina ja rakenteina.

Sivistys voidaan nähdä myös negatiivisena asiana: - ”sivistys” on myös termi, jolla on oikeutettu vallankäyttöä ja alistussuhteita (esim. kolonialismi).

Hissalaiset vastasivat siis kyselyyn mielestäni hyvin nohevasti. Sivistys on nimenomaan asioiden pohtimista eri näkökulmista eikä tuomitsemista ja aliarvioimista. ”Sivistynyt” ihminen on kiinnostunut niin feminismistä kuin jalkapallostakin. Mieleltään avartunut ihmiseliö haluaa ottaa selvää asioista eikä elä koko elämäänsä puskissa.

Sivistykseen liittyy tosin monenlaisia vaaroja.

Tästä symposiumissa nousikin kiihkeäpuoleinen keskustelu. Ihmiset ovat alttiita tuomitsemaan toisensa sivistyksen varjolla silloin, kun ihmiset jaotellaan sivistyneisiin ja sivistymättömiin.

Viimeksi mainitut on tuolloin helppo sulkea yhteiskunnasta joko omiin slummeihinsa tai keskitysleireille. Se riippuu sivistystasostamme.

Pohdimme myös sitä, onko maailmamme sivistynyt aikaisempiin vuosisatoihin verrattuna.

Mielestäni emme ole. Olemme ehkä enemmän

paljon

negatiivisiakin

asioita,

tietoisia ympärillä olevasta maailmasta, mutta se ei ole estänyt meitä suhtautumasta siihen yhtä välinpitämättömästi kuin aikaisemmin.

Kidutus ja murhaaminen ovat muuttuneet teolliseksi ”tuotannoksi” ja televisioviihteeksi.

Se on pahempaa kuin antiikin Rooman leivät ja sirkushuvit.

Mitä mieltä SINÄ, varnitsalainen olet?

Olemmeko sivistyneempiä kuin aikaisemmin?

Mitä sivistys sinun mielestäsi ylipäänsä tarkoittaa?

Lähetä mielipiteesi minulle sähköpostiin tai ilmoita muutenkin jos olet kiinnostunut tämänkaltaisista kysymyksistä.

Historianopiskelijoita pyritään aktivoimaan Joyy symposiumiin tämän syksyn aikana. terveisin Lauri Laasti Lehikoinen lehikoin@cc.joensuu.fi

33

Pa sk a L is ta historian suurimmat sankarit

Johnny ”Kylki” Kortelainen

Feidippides Feidippides oli taitava ja urhoollinen sotilas antiikin Kreikassa.

Sillä välin kun hänen kaverinsa ja taistelutoverinsa ottivat huolella nekkuunsa päätti Feidippides urhoollisesti juosta kotiin kertomaan suru-uutisia ja toisella kerralla ilouutisia. Pitäähän sen nyt jonkun tallentaa kertomus jälkipolvillekin. Eli hän oli historian suurimpia sotasankareita.

* J. Bruce Ismay Ismay oli uppoamattoman Titanicin omistaja ja mukana laivan neitsytmatkalla, joka meni niin sanotusti hieman reisille.

Onneksi tämä ei suurta sankaria häirinnyt vaan hän otti elämän tehtäväkseen selvitä laivalta keinolla millä hyvänsä ja kertoa tästä tragediasta jälkipolville, samalla kun muut herrasmiehet upposivat kunniakkaasti. Kerrotaanpa Ismayn nauttineen myös pienet oopiumkännit matkalla pelastumispaikalta New Yorkiin. Ilman häntä ei kukaan tuskin olisi kuullutkaan Titanicin kohtalosta. Hieno mies.

*

Timo ”Putte” Jutila

Kesällä 2009 Johnny ja hänen urhoollinen ystävänsä Aivoton Ihmepoika pelastivat naisia hädästä kuuluisassa Kalastajakadun solan taistelussa. Aivoton Ihmepoika, tuo köyhän miehen Batman, taisteli ylivoimaista vihollista vastaan sillä välin kun Kylki juoksi nurkan taakse suojelemaan historian perintöä, sillä pitihän tämäkin tarina jälkipolville kertoa.

Valitettavasti Johnnyn kesätoimittajan kunto ei mahdollistanut kovinkaan pitkää juoksua vaan juoksu pysähtyi ensimmäiseen rappuun ja tyylikkääseen kolmoispiruettiin.

Suomen miehet 1944

Tarina siitä kuinka Suomi meinattiin juosta maailmankartalta kesällä ‘44. Koska sotajutut ovat historian saatossa aina muodostaneet sankartaruja, piti suomalaistenkin jotenkin säilyttää tarina urhoollisesta ja taistelevasta kansasta.

Niinpä mahdollisimman moni halusi päästä kertomaan heti pikimmiten tarinan kotipuolessaan ja päättivät monet miehet yksissä tuumin lähteä juoksemaan kohti kotia.

Ilman näitä miehiä ei kukaan olisi kuullut, että rintamat murtuu. Samaahan toki oli jo harjoitettu Sven Tuuvan kanssa. Kuka muuten olisi kuullut hänestä, jos hänen kaverinsa olisivat kaikki tapelleet ja kuolleet?

Suurin sankari. Ja tässä tapauksessa PAINO sanalla SUURI. Kuka voisikaan unohtaa Putte Jutilan ampumaa lämäriä siniviivalta ‘95 MM-finaalissa? Muistat vielä varmaan elävästi Jutilan pitkän liukutuuletuksen Ruotsin selkärangan katkaisseen maalin jälkeen. Kuka muu uskaltaisi käyttää julkisuudessa kolme kokoa liian pientä oranssia takkia? Historian suurin sankari ja esikuva kautta aikain: Timo Jutila!

34 Mikä tätä nuorisoa vaivaa, kun JUOPOTTELEE kirkon pihalla?

T: Soitin poliisit Asiantuntevaa mikrotukea nimeltämainitsettomassa hissan laitoksen atk-luokassa: ”Tulostaminen ei nyt onnistu, koska paperi on loppu.” itekki osaan paremmin ja ylläolevaan vielä lisäyksenä, että NO SHIT!!!

-VIESTIT On se kumma kun immeisillä ei oo mittään urputettavaa. Lärvikirjasta täytyy V-viestikki tonkia. Elekee olko niin helvatan onnellisia, ei se oo suomalaiselle sopiva olotila!

Noljakanperältä kajahtaa Solubiologian historian opinnot tulossa kurssivalikoimaan jo ensi lukuvuonna!

Pera ja Kale, tohtorit Miehän kerreen pulloj milloin halluun ja mistä halluun! Järjestekee juominkipippalot kotonanne.

Ukko-Puli Syksyn Raamatunlause, Jesajan Kirja: ”1:23 Sinun päämiehesi ovat niskureita ja varkaiden tovereita; kaikki he lahjuksia rakastavat ja palkkoja tavoittelevat; eivät he hanki orvolle oikeutta, lesken asia ei pääse heidän eteensä.”

T: mattivanhanenmenepois hyrrr vaikka me tässä rajantuntumassa kärvistelläänkiin niin onko sinne luennoille pakko puhallella siperian tuulia kun ei siellä tarkene kohta erkkikään vaikka ois vaatetta päällä. pilkkihaalarin ostoonko tässä on lähettävä vai juotava pakkasnestettä, häh? ”mutta mulla on lämmin sydän” Luulin että Jipon pelit on jalkapallo-otteluita eikä suviseurat. Pitäkää kuviokelluntanne.

Se pahin terroristi PS. Lahden Litmanen on homo Ja se perseen repäminen ei johdu Giggling-suhteiden hoitamisesta!

Lopettakaa se juoruaminen!

Pakollinen jäsenmaksu (175e) jokaiselle historianopiskelijalle vuodesta 2012!

Ja homma toimii!

Miks Varnitsan torstain salivuoro on laitettu päällekkäin Salkkareitten kanssa. Vastuussa oleville tervaa ja höyheniä.

Peppiin rakastunut Kuka on Kumpu-Jounin salainen tyttöystävä? Vlehti tarjoaa vihjepalkkion!

Harmaa talous kukoistaa Varnitsassa! ”Ei me nyt niitä voida kassasta tilille laittaa tai homma kostautuu verotuksessa” ”Carelialla kuultua” Fazer Amica jatkaa näköjään kokeiden tekemistä opiskelijoilla. Vatsa sekaisin yhden juustosämpylän jälkeen.

Humiksen vessa tuli tutuksi.

Pidetäänpäs nämä Norssin salit iltaisin kiinni, jotteivät opiskelijat pääsisi edes vahingossakaan harrastamaan liikuntaa!

Päärynävartalo on nam Nyt kerpele loppui se itkeminen YLE-maksusta! Vai haluatteko katsoa tulevaisuudessa vain ”maailman suurin penis” -dokumentteja? Ja oikea syyllinen on valtiovalta, kun ei osaa rahoittaa yhtiötään paremmin!

PT, jonka haveet kaatui!

Hävetkää vanhemmat vuosikurssit, kun ette edes vaivautuneet liikuntailtapäivänä kentän reunalle!

Fuksit on rautaa, kaivetaan jurpoille hautaa!

Ulkoiluttakaa professoria!

HOL-luennoitsija

Futsal-turnaus 31.10 Miten on, 4. vsk?

Varnitsa ry -Päämääränä voitto jo vuodesta 1970