Varnitsa 2/2009 by Arvo Varnitsalainen

2/09

S i s ä lly s : 3 4 5 6 9 10 12 13 14 16 18 19 20 22

Pääkkäri Puheenjohtajalta Tässä numerossa Facebook Vappuheilan pokausvinkit Vapun myytinmurtajat Paska lista Taisteluraportti Dialogi tuskasta Kielipeliä Noljakan ajattelija V-viestit Arvostelu Likaiset Herrasmiehet

Joensuun historian opiskelijoiden ainejärjestölehti Varnitsa 2/2009 ISSN 1236-3995 Julkaisija ja kustantaja: Varnitsa ry. Päätoimittaja: Heli Huhtamaa Toimitussihteeri: Leonid Yakovlev Taitto: Heli Huhtamaa, Mikko Puustinen, Leonid Yakovlev Toimittajat: Juha Kontturi, Juha Lehtinen, Olli Lång, Mikko Puustinen Avustajat: Katja Hintikainen, JP Hovi, Ville Kortelainen, Ville Kyrönlahti, Lauri Lehikoinen, Tommi Leirilaakso, Juha Pohjonen, Jyrki Puikko Postiosoite: Historia, Joensuun yliopisto, PL 111, 80100 JOENSUU S-posti: varnitsa@cc.joensuu.fi tai huhtamaa@cc.joensuu.fi Painos: 80

Pääkkäri Viimeinkin se tulee, VAPPU! Kevään virallinen avaaja, opiskelujen päättäjä ja kaiken edesvastuuttoman toiminnan oikeuttaja. Silloin kellitään haalarit päällä mutaisella nurmikolla ja hörpitään makoisaa boolia Ilosaaressa, etsitään sopivia puskia helpotuksiin ja nostetaan maljoja huolettomalle nuoruudelle. Joskus jaksetaan raahautua katselemaan Torson pesua ja Alkukivien lakitusta, mutta suurimmilta osin vappu on vain huoletonta nousuhumalaista hengailua. Varnitsalaisesta vapusta on muodostunut minulle jo perinne, ja ajatus vapun viettämisestä jossain toisessa yliopistokaupungissa, jollain muulla tavalla, tuntuu vain hyvien bileiden haaskaamiselta. Meillähän se paras meno on! Mutta, on silti olemassa yksi vappuperinne, jonka puuttumista Joensuusta jaksan joka vappuna ihmetellä, ja jonka rantautumisesta haaveilen. Tuo perinne on yhteislakitus. Enkä nyt puhu vain patsaiden lakituksesta, vaan tilaisuudesta, (johon usein tosin liittyy noiden kiviklimppien hatutus) jossa juhlallisesti julistetaan vappu alkaneeksi ja kehotetaan kaikkia ylioppilaiksi valmistuneita pistämään valkolakin yhtä aikaa päähänsä. Muistan, miten fuksivuonna kipittelin vappuboolille ylppärilakki repunpohjalle kauniisti aseteltuna, odottaen kello kuuden lakituksta. En tietenkään ollut ottanut etukäteen selvää, missä uudessa kotikaupungissani kyseinen toimitus tapahtuisi, mutta oletin, että joku vanhempi opiskelija toimisi paimenena. Ihmettelin tosin jo päivällä näkyviä valkolakkeja, mutta kuittasin outoudet etikettivirheinä, ”ne ei tiedä”. Mutta tietämätön olinkin minä! Kellon lähestyessä kuutta aloin kyselemään opiskelutovereiltani missähän se lakitus mahtaisi olla, ja sain vastaukseksi vain säälinsekaisia nauruja: fuksiparka oli missannut lakituksen parilla tunnilla. Voi ei, fiilis oli pilalla!

Olin myöhästynyt vapun tärkeimmästä tapahtumasta, lakki oli vielä repunpohjalla, ja sen laittaminen päähän ilman skumppapullojen korkkaamista tuntui mitättömältä. Noh, asiaa hetken muille tiliteltyä minulle tietenkin valkeni, ettei Joensuussa ylppärilakin päähän laittamiseen liity minkäänlaista traditiota. Mutta tämän puutos harmittaa minua vieläkin, fuksivuoden nolosta vappuetiketillä snobbailusta huolimatta. On nimittäin kutkuttavan juhlallista, kun julistetaan vappu alkaneeksi, ja kaikki ympärillä olevat pistävät samalla kellonlyömällä valkolakin päähänsä. Silloin tuntuu että vappu on todellakin meidän, ylioppilaiden juhla! Samalla ehkä saataisiin houkuteltua enemmän yleisöä katselemaan Torson pesua ja Alkukivien lakitusta, eikä tyhjäntoimittajien tarvitsisi enää valittaa vapputapahtumien puutteesta. Kuka tietää, ehkä me juhlinnan ammattilaiset, upeat varnitsalaiset, vakiinnutamme tämänkin perinteen vielä joku vappu Joensuuhun. Kauniin jousikvartetin ja komean mieskuoron säestämänä, totta kai! Nähdään vappuboolilla, Heli

Puheenjohtajan Palsta

4 Näin kevään kynnyksellä mielessä pyörivät yleensä viimeiset opiskelutehtävät, seminaarien palautukset ja viimeisten tenttitulosten odottelu. Joutuuko vielä viimeisissä uusintatenteissä metsästämään sääliykkösiä vai voiko jo huokaista helpotuksesta? Kesä on ollut mielessä jo monta viikkoa. Suvea odotetaan joka vuosi yhtä suurella innolla, mutta miksi ihmeessä? Tarkemmin ajateltuna kesä on aivan perseestä. Opiskelijan ikuinen huolenaihe on toimeentulo kesällä. Mistä töitä? Onko mielekästä tai jopa omaan alaan liittyvä työpaikkaa edes olemassa? Jos työpaikka on jo hallussa, niin edessä on seuraava ongelma. Kuinka saa keploteltua itselleen vapaapäiviä kaverin juhannusbileitä, Ilosaarirockia, Provinssirokkia ja Popedan keikkaa varten? Vaikka vapaapäiviä olisikin, niin voi melko varmasti ennustaa, että juhannusyönä on pakkasta, provinssirockissa sataa saavista kaatamalla ja rantalentopallokenttä on aina varattu, jos aurinko sattuu pilkahtamaan pilvien takaa. Kesä on ristiriitainen vuodenaika. Toisaalta mielessä painavat työt ja vapaa-ajan paineet. Yhtä aikaa pitäisi tienata rahaa pankkitili pullolleen ja toisaalta mieli tekisi rannalle makaamaan pussikaljojen viereen ja läiskimään rantalentopalloa. Onhan sitä talven aherruksella jonkinlaisen lomankin ansainnut. Joka vuosi kesältä odotetaan aurinkoa ja lämpöä, kesämekkoja ja shortsikelejä, ruohikossa loikoilua ja tuopin kanssa terassilla istuskelua. Totuus kuitenkin on, että kesällä sataa ja tuulee. Järvien vesi pysyy elokuulle asti hyytävän kylmänä ja paljain jaloin kävelystä saa vain lasinsiruja kantapäihin. Pojat eivät olekaan talven aikana treenanneet itselleen pyykkilautavatsoja ja omatkin pakarat ovat höllyävää hyytelöä bikineissä ja terassioluet tulevat törkeän kalliiksi, jos töiltään edes ehtii terassille. Niin, ja kesällä et ole hetkeäkään yksin, mukana pörräävät paarmat, ampiaiset ja itikat. Kaikesta huolimatta; toivottavasti tämä tuleva kesä täyttää sille asetetut odotukset. Toivotaan ainakin, että juhannuksena ei sada rakeita. Tyydyttävää kesää kaikille, koittakaa selvitä kesän piinasta. Syksyllä nähdään! Katja Hintikainen

Tässä Numerossa:

Eih, onko tämä nyt se varnitsalainen

Mahtava meno, tiukka etukeno! Rennolla tatsilla, rumpusatsilla! Jee! JEE!

JEE!!!

LENNOKAS TAISTELURAPORTTI LUE LAASTIN TILITYS SIVULTA 13

Vappuextra sivuilla 9-11 “Varnitsan vappubooli, peppuskandaali, proffan erottaminen, Aaviksen bileet, humu-kuppila, auskultointi ja Anja, Varnitsalehti – asiallisimmista asiallisin, elävä ihmiskeila Korpela, Infernal Mole jne.! Muistat varmaan. Tai sitten et. Jos muisti opiskeluajoista pätkii, on Varnitsa koonnut tarinat kansien väliin. Kannattaa hankkia!”

Rakkautta... Tuskaa... Ruotsia... Historiaa...

s.16 s.18 s.20 s.22

Asiaa Suolankeittäjien heimosta s.21-23

ja Huippututkimus sivuilla 6--8 Mikä darra! Heitä bisse

Tahtoo vappuboolille

Mitä tapahtui?

“Heräsin vappuaattona aivan kauhean luuskan vierestä.”

Kunnon paskan tuottaminen on taitolaji! Ensimmäistä kertaa V-lehdessä: PASKA LISTA s.12 Lähtisit jo kotiin!

“Se vain rötkötti siinä sängyllä, joten pakenin omasta kodistani.”

Vain Varnitsan vappubooli aututtaa tähän.

“Hävitä sinäkin muistisi Ilosaaressa 30.5 klo 12”

Varnitsalaisten karu elämä issa Myönnettävä se on. Olen koukussa facebookiin. Ihmisten keskinäisiä keskusteluja, tekemisiä ja mielialoja voi seurata näppärästi omalta tietokoneelta, ja se jos mikä herättää meissä jokaisessa syvällä sisällä asuvan pienen kyttääjä-mummon. Internetissä julkaistut tekemiset ja tuntemukset ovat käyttökelpoisia muillekin kuin kyttääjille. Ne ovat ehtymätön historiallisten jätteiden lemuava läjä, arjen historiaa autenttisimmillaan. Pieni tutkija ja pieni kyttääjä-mummo paiskaavat kättä sisuksissani ja ryhtyvät yhteistyöhön. Varnitsalaisten elämä kevätlukukaudella 2009 saa kunnian olla ensimmäisen facebookhistoriantutkimuksen aihe.

”momomomoo!” Alkuun hieman tylsää lähdekritiikkiä: Jos ihminen laittaa tekemisiinsä liittyvää tekstiä ”naamakirjaan” näytille, hänen aikomuksensa on saattaa tekemisensä ystäväpiirin tietoon. Tilapäivitykset ovat siis kirjoittajan haluamalla tavalla siloiteltu kuva todellisuudesta. Tämä tosiseikka ei kuitenkaan yleensä päde yhdessä tapauksessa, nimittäin kännikirjoittelussa! Aamuyöstä tuhannen päissään päivitetyt mietteet ovat täysin vääristymättömiä, koska turhanpäiväinen egonpönkitys väistyy humalan tieltä.

Milla ilmoittaa juhlineensa viime yönä

Huhtikuun kolmantena päivänä tasan kello 5 aamulla eräs varnitsalainen päättää julkaista mietteensä facebookissa (Ks. Kuva 1). Vähintäänkin sekavassa tilapäivityksessä lukee ”moon hereillä! momomomoo!”. Toiset varnitsalaiset alkavat herättyään kommentoida hänen mietteitään. Kommenteista selviää, että järkyttävän aikaisin aamulla hereillä ollut nuori nainen ei kenties ole aamuvirkku, vaan on ehkä nauttinut litroittain sihijuomaa ja bilestänyt läpi koko edellisen yön. Pikainen vilkaisu kalenteriin vahvistaa näitä epäilyksiä. Edellisenä iltana on nimittäin pidetty kolmen ainejärjestön Agricola-kemut Pursiseuralla. Yliopistolla liikkuu huhuja, joiden mukaan juhlissa on ollut paikalla suuri määrä varttuneempien vuosikurssien ”vanhoja tekijöitä”, jotka ovat näyttäneet nuoremmille mallia kupittelussa ja vähän muussakin. Muutamien irvileukojen mukaan sekavan tilapäivityksen

7 tehnyt nainen olisi lähtenyt erään toisen hemaisevan neidin kanssa Pursiseuralta yökerhoon vetäen perässään suurta joukkoa läähättäviä nuorempien vuosikurssien miesopiskelijoita. Myöhemmän illan ja yön tarkempi kulku on tutkijalle epäselvä. Varmaa on ainoastaan se, että Milla on päätynyt aamuyöllä hilpeässä mielentilassa johonkin, jossa on tietokone ja internet-yhteys.

”Jussi on rikki” Facebookin tilapäivityksiä tutkiskellessa huomaa, että ihmiset kuvailevat elämäänsä monilla eri tyyleillä. Muutamat ihmiset ovat koko ajan niin raivostuttavan positiivisia, että heitä voisi luulla suomenruotsalaisiksi. Aina paistaa aurinko ja oman kullan kanssa syödään pannaria ja kävellään auringonlaskuun ja muuta ihanaa. Koska positiiviset ihmiset ovat tylsä tutkimusaihe, keskityn seuraavaksi erääseen varnitsalaiseen, jolla on mennyt vähän heikommin.

Jussi-Pekka Hiltunen kyrpiintyi taas vaihteeksi norssiin 11. maaliskuuta klo 18:04 Jussi-Pekka Hiltunen 12. maaliskuuta klo 22:40

Joo norssi on kyllä sellainen helvetinkone et kun sen hampaisiin joutuu niin saa olla keväällä iloinen jos selviää elossa ja kaikki raajat ja sisäelimet ehjänä ulos.

Jussi-Pekka Hiltunen 13. maaliskuuta klo 16:47

Joo hajonnut oon. Ja huomennakin pitäis vielä raahautua yliopistolle kirjoitushommiin. Jussi on rikki. Pienenpieninä sirpaleina pitkin norssin nkeita käytäviä. Ei oo Jussilla enää kaikki muumit laaksossa... Ei oo ollut pitkään pitkään aikaan

Helmikuun puolen välin jälkeen alkoi nykyiseltä Varnitsan raJussin hajoamisen kolme ratkaisevaa päivää. hastonhoitajalta tipahdella naamakirjaan viestejä, joissa hän valittaa opiskelun aiheuttamista paineista ja suuresta työmäärästä, jonka alle hän meinaa luhistua. Sana ”Norssi” mainitaan hänen tilapäivityksissään hämmästyttävän usein. Tästä voimme päätellä, että Joensuun Normaalikoululla ja sankarimme kurjalla kohtalolla on jotain tekemistä toistensa kanssa. Koko noin kuukauden mittaista stressin ja turhautumisen kasautumista kuvaava avautumisten sarja päättyy kolmipäiväiseen vitutuskliimaksiin ja väsyneen opiskelijan pään lopulliseen leviämiseen 11.–13.3.2009 (Ks. Kuva 2). Tuskan parahdukset ovat niin riipivää luettavaa, että kriittisen tutkijan kylmän toteava asenne meinaa horjua. Vastuuni tuntevana tutkijana suosittelen kaikkia aineenopettajan koulutukseen ensi vuonna aikovia lukemaan Jussi-Pekan tämän talven tilapäivitykset huolellisesti läpi ja päättämään vasta sitten onko heissä naista/miestä käymään läpi samanlaisen rääkin.

Sihteeriltä

turha

Soili Lammi täysin paskoja yllätysmunia ! suomenruotsalaista 21:23 · Comment · Like 2 people like this.

facebookissa.

odottaa käytöstä

Leonid Yakovlev at 22:01 on 13 April Jussi-paran piina jatkui huhtikuulle asti. :D :D:D:D Eikö yhtään kultasormusta?

Jussi-Pekka Hiltunen

Soili Lammi at 22:06 on 13 April at 21:11 on 13 April No ei ainuttakaan dimanddi-sormusta, muutenkin vaan kanuja koottavia! Oon niin rikki että naureskelen Huijausta!

vaan maanisesti... KIHIHIHIHIHI-

Leonid Yakovlev at 22:10 on 13 April HIHIHIIII!!!!! Ammu pääsiäispupu! ;)

8 ”Myyräkuume valtaa ruumiin” — Tutkimus flunssa-aallon etenemisestä 18.2. – 27.3.2009.

Talven flunssa-aallon ensimmäiset uhrit

Arjen historia on myös kivun ja säryn historiaa. Kipu ja särky koettelivat varnitsalaisia tänä talvena poikkeuksellisen rajun flunssa-aallon muodossa. Flunssaiset valittivat tuskaansa ahkerasti myös facebookissa. Tilapäivityksissä ja keskusteluissa näkyvien päivämäärien perusteella flunssa-aallon eteneminen on jaettavissa neljään eri vaiheeseen

Flunssa ja kuume iskivät helmikuun puolenvälin jälkeen varnitsalaisiin laajalla rintamalla. Kolme opiskelijaa alkoi lähes yhtäaikaisesti valittaa oireitaan 18.2 ja vielä yksi liittyi heidän seuraansa paria päivää myöhemmin. Helmikuun toisena viikonloppuna järjestettiin hyytävässä pakkasessa Varnitsan talvipäivät sekä talvipäivien jatkot Skarpissa. Paikalla tapahtumassa oli ilmeisesti henkilöitä, joilla oli influenssa tarttumisherkimmässä itämisvaiheessa. Pullot kiersivät ja pöpöt levisivät laajalle.

Helmikuun lopulla siirryttiin epidemian toiseen vaiheeseen, kun ensimmäiset sairastelijat paranivat, mutta seuraavat limakeuhkot valittivat jo huonovointisuuttaan. Sitkeä ja pitkäkestoinen tauti ei kuollut, vaan keräili vasta voimiaan todellista tappoiskua varten. Maaliskuun alkupuolella facebookin etusivulla näkyi jo pelottavan suuri määrä sairaita historioitsijoita. Tämä epidemian kolmas ja pahin vaihe sai monet paniikin valtaan. Hätäisimmät ehtivät jo luulla sairastuneensa pahamaineiseen myyräkuumeeseen. Räjähdysmäisen nopeat tartunnat jatkoivat tuhon kylvämistä aina maaliskuun puoleenväliin asti, jolloin tilanne alkoi rauhoittua. Maaliskuun lopulla, epidemian neljännessä vaiheessa, tavattiin enää yksittäisiä tautitapauksia. Huhtikuun alussa sairastelusta valittaminen loppui ja elämä voitti. Kukaan ei kuollut, vaikka moni kävi jo rajalla. Olli Lång Flunssa-aallon kolmas vaihe oli selvästi epidemian dramaattisin, mutta kuun lopulla taudin räjähdysmäinen leviäminen oli saatu onneksi taltutettua.

Vappuheila -tavoittamaton unelma? Otsikko on tullut karmaisevalla tavalla tutuksi monille suurin toivein vapun viettoon lähteneille poikamiehille/naisille. On ensimmäisenä päivänä hoettu, että ”vappuna saa varmasti”, ryvetty muutama päivä pitkin kaupunkia enemmän tai vähemmän sekaisin ja sitten herätty ankeaan krapulaan, käsi housuissa, pullo perseessä ja yksin. Kuinka tämän skenaarion voisi välttää? (Pyydän huomioimaan, että neuvot koskevat moraalisesti arveluttavien ”yhden illan suhteiden” hommaamista, avioliittoa tuskin kannattaa näille rakentaa) 1. Ole rehdisti epätoivoinen, olit sitten mies tai nainen. Vaikket välttämättä kyseisen tapauksen kanssa selvin päin treffeille lähtisikään, muista että nyt on vappu. Sano tuo itsellesi ja epäileville kavereillesi ja oikeutat monet teot. Sitä paitsi, oikeasti, luuletko että joku muistaa vapusta mitään? 2. Ole sopivassa humalassa. Toisin sanoen kaikki muu käy, mutta älä sammu. Se on ainut reunaehto. Kun tämä toteutuu, niin vappuna kyllä pystyy muuten niin mahdottomilta tuntuviin asioihin. Ymmärtänette mitä tarkoitan.

Minulla on muuten suurin mela, ja se toimii aina!

3. Liiku isossa porukassa, jossa on paljon naisia/miehiä. Vappuna ei ole häpeä yrittää vaikka kahta keskenään parasta kaveria (tosin jälkeenpäin voi kuulla vittuilua, mutta älä välitä). Kylmä fakta on, että helpoimmin saat vappuheilan jo ennestään tuntemistasi henkilöistä. Olette nähneet toisenne sekoilemassa ennenkin, olette kuitenkin kavereita, eli mitään hävittävää ei ole.

5. Liittyen edelliseen, älä missään nimessä pelkää pakkeja tai huolehdi huomisesta. Rempseä ote skumppapullosta ja pelottoman juopon itsevarmuudella tulta päin! Tyylitietoinen, renttumainen röyhkeys on se, joka vappuna puree! Sääliin ei kannata luottaa. Sitä paitsi, jos häviää, häviääpä ainakin tyylillä!

4.Yritä silti myös tutustua mahdollisimman paljon uusiin ihmisiin. Muista, ettet todellakaan ole ainoa joka on vappuheilaa vailla, joten rohkeasti vaan kokeilemaan!

Muista kertoa että se nousee Näillä viidellä käskyllä on hyvä alkaa. Pyydän anteeksi, myös humalassa

Oi, tule ja ota minut!

jos joku kokee nämä ihmistä esineellistävinä ja loukkaavina asioina. Voisin sanoa heille, että kohta on vappu, rentoutukaa ja ostakaa (juokaa) itsellenne huumorintaju. Miten itse olen näillä onnistunut? Hehheh, jätetään salaisuudeksi. Mutta ilmoitan nyt heti, että kuulun tänäkin vuonna vappuheilaa etsivien joukkoon ja minut todellakin saa pokata! - Dr. JP Hovi (mainitsinko jo, että olen taas ilman vappuheilaa ja minut saa pokata?)

“Tyylitietoinen, renttumainen röyhkeys puree naisiin”

VAPPU-SPECIAL

Eli kaikki ne asiat, joihin olette miettineet vastauksia jo monien vuosien ajan Ilosaaressa humalapäissänne. Varnitsan empiirinen tutkijakaksikko Juha ” Jamie Hyneman ” Lehtinen ja Leonid ” Adam Savage ” Yakovlev pistivät lopun arvailuille! ÄLKÄÄ KOKEILKO TÄTÄ KOTONA!!! Testi #1 - Ilmapallojen tilavuus

Tutkimusongelma: Minkä värisiin ilmapalloihin mahtuu eniten ilmaa? Ostamissamme ilmapallopakkauksissa oli kahdentyyppisiä palloja: pyöreitä ja soikeita.

Pyöreä

Soikea

39dl 35,5dl 53,5dl 38.5dl

18,5dl 15dl 27dl 31dl

Punainen Sininen Vihreä Oranssi

Loppupäätelmä: Pyöreä vihreä ilmapallo on tilavin. Oranssi vetää keskimäärin yhtä paljon riippumatta muodostaan. Pojat ehtivät tietenkin vähän pelleilläkin →

Testi #2 - Serpentiini

Tutkimusongelma: Vaikuttaako puhallettavien serpentiinikiekkojen määrä lentomatkan pituuteen? Puhalluskerrat

ka.

Yksi kiekura: Kaksi kiekuraa: Kolme kiekuraa:

100cm 140cm 193cm

120cm 223cm 210cm

93cm - -

150cm - -

116cm 181,5cm 201,5cm

Loppupäätelmä: Vaikka paljon on kiinni puhaltajan keuhkoissa, on kiistatta osoitettu, että useamman kiekon yhdistelmä kannattelee itseään pidemmälle!

11 Huomioita: - Testaajien kunto rupesi loppumaan, siitä puhallusmäärien vähentymiset loppua kohden. - Siniväriset serpentiinit lentävät parhaiten, kun taas punaiset huonoiten. - Jo kertaalleen puhallettu serpentiinimöykky lentää puhaltaen/heittäen/työntäen aina n.120cm. Testi#3 - Tippaleivän pituus

Tutkimusongelma: Kuinka pitkä on tippaleipätaikinanauha, jos mokoman möykyn purkaa? Liuotimme ostamaamme tippaleipää vedessä, jolloin sen kimmoisuuden lisääntyessä sitä pystyi enemmän tai vähemmän suoristamaan (kts. kuva). Tulos yllätti testaajat - Leonidin veikkaus leivonnaisen pituudeksi kun oli 111cm. Todellisuudessa pituutta kertyi kokonaiset 277cm!!! Koska einestä ei saatu täydellisesti suoristettua, vaan pieniä mutkia ja solmuja oli matkassa, ajatus kolmen metrin pituisesta vappuherkusta on mukiinmenevä!

Loppupäätelmä: Tippaleipänauha on saletisti vähintään 3m pitkä! Testi#4 - Simat Ulkoasu

Marli

´Suomen suosituin´, Tuoteseloste pikkupränttiä

Huomioita: Vedessä lilluneen tippaleivän syöminen ei tee hyvää vatsalle.

Hellefors Light Ergonominen, Kätevä pitää, Hyvä tuoteseloste

Vip perinteinen

Halpa merkki - halpa etiketti, Tuoteseloste pienin

Haju Vahva simainen Fairya! Simainen, Omenamehumainen Väri Perinteinen Perinteinen Hailakan vihertävää Maku

Erottaa simaksi, ”Liian makea”, ”Kuivaa suuta” Omenamehun ja ”Potkii vastaan” ”Ei maistu simalta!” siiderin sekoitus, ”Laitti on laittia” ”En tarjoaisi praxislaisellekaan!” Mitäänsanomaton ”Sain vaivalla juotua loppuun”

Muuta Kuohuu sopivasti Sihahtaa mukavasti aukaistaessa kaadettaessa, Hapot ja Poreita tarpeeksi tuoksu katoavat lasissa Alkoholiton Korkki tiukassa 0.8 ‰ 0.7 ‰ Hinta

2.29e

1.35e

1.79e

Tuomio

3/5

1.5/5

2/5

P.S. Simat kayvät hyvin lantrinkeista: alkoholin (kirkas viina) makua ei havaittavissa!

ylpeänä esittää:

Pa sk a L is ta 4D: Maailman suurin penis Maailman suurin penis on 4D:n penistrilogian tärkein osa. Dokumentti on siis kuvaus maailman suurimmasta peniksestä. Tämä kulttiklassikoksi kohonnut dokumentti mykistää jokaisen katsojan uskomattomalla jargonilla. Ja ettei kenellekään jäisi epäselväksi, että kyseessä todellakin on maailman suurin penis, turvautuu 4D vanhaan kunnon teletappi-kikkaan. Eli uudestaan. Dokumentti soveltuu kaikille asiaa vähänkin harrastaneille.

* Mikkosten Maailma Mikkosten Maailma: Dokumentti kertoo normaalista suomalaisperheen arjesta. Jännitystä tästä dokkarista ei puutu, sillä natsikortti vilahtaa tuon tuosta. Myös olen-teille-herramajuri- kortti aiheuttaa suurta myötähäpeää. Paskanjauhamisessa dokumentti on ainoa laatuaan. Tällä listalla sen pudottaa kolmanneksi vain se, että raadin kävi sääliksi Mikkosten perheen lapsia. Toisaalta tämä selittää sen, miksi nuoriso voi pahoin.

Liv D: 30+ ja neitsyt

Mukava kuulla että muillakin menee huonosti. Se nostaa aina hymyn suupieliin. Todellisuudessahan dokumentti olisi yhtä hyvin voinut kertoa vaikka minusta ja siksi se kosketti raatiamme, joten tämän listan suurimmat symppispisteet menevät tämän otsikon alle. Itse sisältö on puhdasta rautaa (paskaa). En ihmettele hetkeäkään miksi olet (olen) neitsyt. Tämäkään uskomattoman hyvästä ideasta huolimatta ei tule saamaan kulttistatusta.

MM Jääkiekko 1995 Vielä kerran: Todellakin vielä kerran, taas tänäkin keväänä. Dokumentti on ajaton klassikko, joka kuuluu jokaisen suomalaisen kirjahyllyyn (ja nimenomaan vain sinne) siinä missä Väinö Linnan tuntematon Täällä Pohjantähden Alla tai Aleksis Kiven lukemattomat romaanit. Juoni on yksinkertainen. Pelataan keväällä jääkoronan mikkihiirikisoja, Suomi voittaa, kaikilla on kivaa ja torilla tavataan. Dokumentti on tehty kauan ennen digidigiä ja teräväpiirtoa, joten rakeisesta kuvasta saa kunnon kasarifiiliksen. Kiitos 1995!

Metsien miehet Hohhoijaa, kaada puu ja hinaa se tielle. Toistetaan tarvittaessa ja kuvataan dokumentiksi. Puiden kaatumisen katseleminen on mukavaa. Pidän siitä. Metsurit ovat hengenvaarassa koko ajan, mutta ainoa tapahtuma koko dokumenttisarjassa oli selän venähtäminen. Missä olivat suolenpätkät ja veri!? Muistinko muuten kertoa, että metsurit ovat koko ajan hengenvaarassa. Todellisuudessa dokumentti kertoo vain amerikkalaisten tyhmyydestä. Siksi odotankin vastaavaa dokumenttia esimerkiksi siivoojista. Olisi hienoa nähdä siivooja tilittämässä vaarallisesta työstään viiden tai kuuden tunnin dokumentin ajan. Tämä dokumentti ei ollut edes paskaa vaan uskomatonta komediaa. Ja lopuksi: Itsehän en jaksanut katsoa dokkareita kuin vähän alusta. Ja raati koostui itsestäni ja mielikuvituskavereistani. Oikeat kaverini katosivat kuin Aki rannasta, kun ehdottelin heille. Tommi Leirilaakso

KIpeä

taisteluraportti

Reikäpallokentiltä Tämän artikkelin ilmestyessä Joensuun yliopiston sählyliiga on jo kuta kuinkin menneen talven heiniä. Finaali- ja pronssiottelu pelataan 27.4 kello 12.30-14.00 Joensuun areenalla. Mikään ihme ei olisi, jos Team Varnitsa selviäisi jompaankumpaan mitaliotteluun. Niin, koko joukkueen pelithän oli tuomittu jo ensimmäisen kierroksen jälkeen täysin. Team Varnitsahan ilmeisesti on joidenkin mielestä porukka täynnä tyhmiä läskejä häviäjiä, joiden kanssa ei viitsi edes vaivautua pelaamaan. No alkuhan oli melkoista saippuasarjaa pelikirjan olemattomuudesta ja tähtipelaajien poissaolosta johtuen. Mutta viimeisessä ottelussa pläjähti. Suuri ja mahtava Praxis kaatui nöyryyttävästi maalein 2-1 ja Varnitsa selvitti itsensä kunnialla jatkopeleihin. Valmennusjohdon taktiset kuviot sanelivat joukkueen liikkeet kentällä millintarkasti ja koko joukkue on osoittanut sellaista taidokkuutta, että tämän porukan arvostelijat voivat jäädä minun puolestani kotiin paskalle runkkaamaan.

Pikkuhiljaa Team Varnitsaa ohjaillaan kentällä kuin panssaridivisoonaa, joka aiheuttaa hirvittävän pakokauhun kaikkialla missä liikkuu. Vahvempikin vastustaja on joutunut toteamaan joukkueen nopeuden ja ilkeyden. Ja Murheilulehden pelianalyytikko Pertteli Sittiäisellä ottaisi eteen pelkästä ajatuksesta (nimet muutettu). Sitten asiaan. Tämä talvi on opettanut sen, että Varnitsan väessä todellakin on osaavaa reikäpallokansaa. On heitetty ilmoille ajatus, että varnitsalaiset alkaisivat koota ensi lukuvuonna peliporukkaa Areenalle harjoittelemaan ja pelaamaan. Pelivuoro olisi kerran viikossa ja tuota vuoroa hyväksikäyttäen valmistauduttaisiin seuraavaan entistäkin kovempaan sählyliigakauteen. Jos tunnet, että sinä olisit yksi näistä pelivuorolaisista, niin ota yhteyttä minuun. Voit tulla myös paikalle, kun Varnitsan urheilukerho kokoontuu ensimmäistä kertaa 22.4.2009.

Kiitän kaikkia sählyliigaan osallistuneita sekä joukkuetta tukeneita Vapputerveisin Lauri Laasti Lehikoinen maalivahti, pelikirjan johdannon kirjoittaja vuosien 2007 ja 2009 Varnitsan sählykuningas

Dialogi tuskasta Opettajaopinnot vs. seminaari III

”Aivan sama kumpaa tekee vuoden, kuitenkin vituttaa” Juha: Vai vituttaako sittenkään? Palataanpa hetkeksi lähtöruutuun ja pohditaan mistä lähtökohdista tähän pisteeseen tuli rämmittyä. Kun aluksihan sitä oletti että tuttua juttuahan tämä semma kakkosen käyneelle. Jyrki: Ei ollut mitään aavistustakaan siitä mitä tuleman piti, kun ensimmäisen kerran astui norssin ovista sisään. Ainoastaan kavereiden armottomat hajoamiset aikaisemmilta vuosilta. Itsehän sitä suhtautui sellaiseen itku-potku hajoamisiin huumorilla “ei mulle noin tule käymään, otan rennosti vain.” Juha: Joo, kyllähän sitä itsekin lähti melkolailla takki auki ensimmäiseen kokoontumiskertaan. Mutta olisihan se pitänyt tietää mitä siitä seurasi. Jyrki: Niinpä, kyllä sitä itsekin muutama turhautumisen kyynel on tullut tirautettua. Orientoiva harjoittelu ei nyt ollut mikään paha: istuttiin tunneilla seuraamassa ja pidettiin itse muutama paritkyt minuuttinen opetustuokio kaverin kanssa. Didaktikko Jouko “Boris” Jokisalon holokausti-luennotkin tuntuivat ekaksi hauskoilta. Jyrki: Orientoiva tuuditti opettajakokelaat mukavaan uneen, mutta sitten kun siitä heräsi... se oli kuin joku olisi kaatanut jääkylmää vettä niskaan. Perusharjoittelu, se sana tai oikeammastaan käsite herättää minut vieläkin yöllä omaan huutooni. Silloin joutui sellaisen ihmeen eteen, että joutui oikeasti tekemään jotakin. Juha: Omalla kohdalla kärsimysten tie alkoi tosiaan siitä tutkimussuunnitelmasta. Tuo sama ajatus siitä ajatus siitä että tässähän pitää ruveta oikeasti tekemään töitä oli jo lähtökohtaisesti kamala. Tämänkö vuoksi olin tuhlannut valtion avokätisesti jakamat opintotukeni kaikenlaiseen yhdentekevään ja norkoillut yliopistolla kaikki nämä vuodet? Jyrki: Ymmärrän, 15 tuntia opetusta ei saata kuulostaa paljolta, mutta jos siihen menee aivan

täysin märkäkorvana, niin 15 tuntia tuntuu iäisyydeltä. Jokaisen tunnin haaliminen on sankariteko, jonka suunnitteluun on vuodattanut tunteja ja taas tunteja suunnittelua sekä luovuutta. Juha: Aluksi sitä koetti sitten tosiaan huijata itseään eikä oikein käsittänytkään millaiseen urakkaan oli ryhtymässä. Jyrki: Ja sitten kun yrittää selvittää hienosti tekemäänsä kaavioita työsopimuksen tekemisestä ysiluokkalaisille, joita ei kiinnosta muu kuin mopot... no voit kuvitella. Juha: “Kun kokematon pakottaa halutonta tekemään tarpeettomia?” Jyrki: Sitähän se on. Mutta siinä sitä oppi. Opettamista ei todellakaan opi kirjoista tai kasviksen turhaakin turhemmilla luennoilla, vaan tekemällä. Juha: Tekemällä oppiminen oli tosiaan syksyn ja keskeinen kokemus. Kun aluksi tuntui siltä että kyllähän tämä tästä ihan semma kakkosen jälkeisellä hataralla perstuntumalla. Jyrki: Perusharjoittelu, kaikesta hajottavuudestaan huolimatta, on yksi hyödyllisimmistä kursseista mitä olen yliopistourallani tehnyt. Mutta mites sen sun semman kanssa lopulta kävi? Juha: Seminaari tuntui olevan kuin savannille kuollut eläin. Sen äärellä äristään, muristaan ja nyhdetään irti kaikki itselle käyttökelpoinen vimmatulla vauhdilla, ja sitten taas paetaan kuka mihinkin suuntaan verenmaku suussa. Saahan siitä parhaimmillaan oikein mainiota vertaispalautetta ja tuoreita ideoita, mutta käytäntö maistuu paikka paikoin varsin katkeralta. Jyrki: Ja pahimmillaan hankkii vihollisia loppuelämäkseen. Jos joku olisi tullut perusharjoittelun loputtua sanomaan, että joudut tekemään sen uudestaan, itsemurha olisi ollu aika lähellä.

Juha: Niin tosiaan, opponointi...huhhuh. Jyrki: mahtuko ryhmään muutama mätäkokkare? Juha: Jos jollekulle osuu opponoitavaksi jonkun varmasti ihan hyväksyttävistä ja hyvistä aikomuksista riippumattomista syistä torsoksi muotopuoliäpäräksi jäänyt työ, niin onhan siinä ilkeämmällä kovin matala kynnys purkaa omaa turhautumistaan opponoinnin kautta. Ryhmäpaine tulee myös tutuksi. Jyrki: pennalismia? Juha: Auta armias jos jo tutkimussuunnitelmavaiheessa näkee että tää tyyppi ei nyt vaan ole oikeasti yrittänyt. Ja sitten sitä parin sivun läsyä pitäisi käsitellä samalla vakavuudella kuin toisten verenkarvainen hiki otsalla väännettyjä nivaskoja. Jyrki: Hakata pitäis sellaset. Juha: Mutta eihän sitä nyt Suomessa mitään sukkasaippuaa. Opponoinnissa ollaan mielin kielin, ja sitten kun päästään selän taa kuulomatkan päähän niin huhhuh, kyllä palautetta tulee. Jyrki: kyllä meilläkin tapahtu sellasta, ollaan seuraamassa tuntia ja kehutaan sitä, mutta heti kun ollaan näköpiirin ulkopuolella, haukutaan se behavioristiseksi paskaksi. Mutta suurimmaksi osaksi, ainakin historian opiskelijoilla, oli tosi hyvä yhteishenki ja autettiin toista tarvittaessa. Juha: Behavioristinen? Jyrki: Hauki on kala-opettamista. Tulet termiin tutustumaan vielä monta kertaa kasvatustieteenluennoilla, joilla se on kirosana vaikka nämä luennoitsijat sitä itse toteuttavatkin. Jyrki: Perusharjoittelun jälkeen sai vähän levätä ja valmistautua seuraavaan harjoitteluun. Soveltava olikin sitten erilainen ja erittäin mukava harjoittelu. Tämä pääasiassa sen takia, koska pääsi “nor-

maalikoulusta” normaaliin kouluun, itse suuntasin vanhaan lukiooni Kuopioon. Opettajahuoneessa oli oikein mukavaa, kun vanhat tutut naamat tulivat juttelemaan niitä näitä ja sai toteuttaa itseään opetuksessa. Ei paljon tuntisuunnitelmia kyselty. Juha: Meillä semmaryhmät hajaantuivat ohjaajiensa ohjeiden mukaisesti erilaisiin pienempiin porukoihin ja työnteko muuttui enemmän tai vähemmän yksityiseksi puurtamiseksi. Teillä sentään oli jonkinlainen ulkoinen motivaatio. Semmalainen on keväällä viime kädessä yksin työnsä kanssa. Siinä se tuijottaa tekstinraakileena työpöydällä koneen avatessa ja pyörii mielessä aina kun käväisee kirjastossa tai kittaa sumppia Humulla. Ja aika juoksee. Jyrki: Soveltavan jälkeen oli taas paluu norssille viimeiseen koettelemukseen, syventävään harjoitteluun.20 tuntia opetusta, opetuskokeilu, alakouluharjoittelua, portfolion tekemistä... Mutta nyt se ei tunnu enää miltään, opettamiseen ja sen suunnitteluun on kehkeytynyt rutiini, että kaikki menee omalla painollaan. Tässä on jo yli puolet tunneista pidetty ja enää alle kuukausi loppumiseen. Juha: Itse kukin seminaarinkävijä taas on jo saanut loppupalautteensa tai odottelee sitä. Ne viimeiset kokoontumiskerrat ovat kyllä hienoja. Kaikki tietävät jo että kävi mitä kävi, kaikki seminaarin suhteen oikeasti tehtävissä oleva tai tekemättä jätetty on jo taaksejäänyttä elämää. Jyrki: Nyt kun nämä kaikki pedagogiset ovat ohi, voin kävellä pois ja sanoa “The final holocaust is over.” Ja olen iloinen. Sitten vain suunnittelemaan ensi vuoden seminaari kolmosta.

Juha Kontturi & Jyrki Puikko

K ie l ip e l i ä Ruotsi B1-kielenä on kuin b-luokan elokuva; korni juoni ei hämärrä sitä tosiasiaa että sisältö on täyttä sontaa, ja kukaan ei tajua miksi se on kulttiasemassa. Kun tammikuussa opiskelija-polot jälleen raahautuvat suorittamaan pakollista ruåtsinkurssia enemmän tai vähemmän innokkaasti (apatiassa tai epätoivossa), sekä enemmän tai vähemmän viime tingassa (fukseista n:n vuoden opiskelijoihin), mieliin nousee päällimmäisenä kysymys miksi. Virallisesti siksi, että historian maisteritkin olisivat valmistumisvaiheessa saavuttaneet ns. virkamiesruotsin, eli osaisivat esim. tutkijoina haastatella Pietarsaaren mummoja, josko perunapeltoon olisi sota-aikana kylvetty vihollislentokoneista historian jätteitä, joita tongiskella ja tutkiskella. Onhan myös etevää osata selittää tuppukylän alipalkattuna opettajana toisella kotimaisella rantaruotsalaisen Sven-Åken vanhemmille, miksi isot pojat näiden kultapojua välitunnilla nujuuttavat ja haukkuvat homoksi. Vakavasti puhuen, pakkoruotsista mesoaminen pelkän pakollisuuden takia ei akateemisen piirin mukaan ole järkevää. Vanhan kunnon purnaamisen sijaan voitaisiin rehellisesti miettiä, kuinka itäsuomalaiselle opiskelijalle vaikkapa venäjän kielen opiskelu B1-kielenä vaikuttaisi työllistymismahdollisuuksiin verrattomasti paremmin kuin ruotsi. Toista kotimaista kun ei näillä pituuspiireillä pahemmin tapaa, jollei vaasalaisen Perloksen ex-pomo Matti Virtanen, varsin suomalaisesta nimestään huolimatta, halunnut ilahduttaa joensuulaisia ex-työntekijöitään ruotsinkielisellä tervehdyksellä, ilmoittaen omasta lomastaan ja työntekijöiden lopullisesta työlomasta. Pääargumenttinaan ruotsi-intoilijat ovat käyttäneet toteamusta, että Suomi

on kulttuurillisesti ja maantieteellisesti ollut historian siipien havinasta alkaen yhteydessä Ruotsiin. Melko ontto perustelu, kun ottaa huomioon että Ruotsin rautasaappaan jälkeen olemme olleet myös Venäjän alaisuudessa, mutta pysytään siinä hetkinen. Tätä perustetta käyttäenhän voitaisiin esittää, että Suomessa tulisi vakavasti harkita seuraavia kieliä tarjoamaan vaihtelua ja kielirikkautta opintoihin, saamen kieli, karjalan kieli, ja aivan uutena suomalais-etanolisen kielikunnan paljon puhuttu, mutta harmittavan vähälle jäänyt kieliperinne, känninkieli.

Jänkhään kutsu Saamelaiset, nuo lumisten preerioiden intiaanit, ovat Suomen alkuperäisasukkaina olleet kautta aikain suomalaisekspansion jaloissa. Kiero valkoinen mies on aseiden ja tulijuoman avulla karkottanut jalot villit asuinsijoiltaan. Kunnianpalautuksena saamen kieltä (tai kieliä, kieliryhmiä on pettämättömän Wikipedian mukana useita), voitaisiin tarjota B1-vaihtoehdoksi, jotta alati vähenevä saamelaispopulaatio ja kulttuuri eivät jäisi unohduksiin. Työllistymismahdollisuuksia moinen kielitaito tarjoaisi mukavasti. Muutto- ja taloustappiolliseen Itä-Suomeenkin voitaisiin perustaa vaikka saamelaista elämysmatkailua pöljille turisteille, jotka voisivat kokeilla suopungin heittoa ja koiran hirttoa, samalla kun opas solkottaa saameksi vaikka kirosanoja. Ja miksipä ei samaan syssyyn perustettaisi alkuperäisväestön kasinoitakin jenkkilän malliin. Kielen opiskelun jälkeen kun voitaisiin harkita kunnia-saamelaisen jäsenyyden anomista ja siten pääsemistä mukaan kassavirtoihin.

”Ken kešällä onkiu, šillä näläkä talavella peršettä tonkiu”

17 Karjalan kielet, joista yhä voidaan osaltaan kuulla runontaitajien ja myyttisen Kalevalan aikakauden häivähdys parhaimmillaan, (kuten yllä olevan vienankielinen viisaus) ovat suotta sivuutettu kielivalinnoissa. Miksi mennä Viroon asti kuulostelemaan metkaa kieltä, kun itänaapurissakin kälätetään kovasti suomelta kuulostavaa kieltä, josta voi hyvillä arvauksilla ja lievällä humalatilalla jopa hieman saada selvää? Laman ja sen mukana nurkkapatriotismin noustessa heimokielen ymmärtäminen voi tulla hyvänä vaihtoehtoja imperialistisen ruotsin sijaan. Vaikka Aunuksen sotaretki meni mönkään, kieliretki heimoveljien konnuille ei tarvitse olla yhtä epäonnistunut! Jos idästä päin lisäksi halutaan saada vetreää työvoimaa hommiin, jota suomalainen ei ala tekemään (kuten Virossa, jossa paskaduunit on vyörytetty venäläiselle vähemmistölle), on hyvä olla kielitaitoista väkeä integroimaan ruumiillisen työn tekijät yhteiskuntaan.

Jyväskylän tkt:n opiskelijoiden haalarimerkki - poikkitieteellinen

Känni Verrattomasti yleisin, mutta vähemmälle huomiolle jäänyt on puolestaan B1-kielen viimeinen kandidaatti, perisuomalainen känninkieli. Tätä erityisesti öisin kuultavaa kieliperinnettä voi kuka vain kuulla esimerkiksi viikonloppuisin anniskeluravintoloissa, nakkikioskijonoissa, sekä tietenkin Varnitsan illanistujaisissa. Känninkieli vaikuttaa ensi näkemältä liian helpolta erityisesti yliopiston virkamieskieleksi (”kaikkihan sitä osaa!”), mutta yksinkertaisuus hämää. Vain synnynnäisesti lahjakas tai kymmenien opintopul-, korjaan: opintopisteiden edestä kieltä aktiivisesti harjoitellut kykenee ymmärtämään sitä ollessaan ns. normaalitilassa (eli selvin päin). Elintärkeä kieli portsareille, nakkikioskien pyörittäjille, Tallinnan-laivojen henkilökunnalle, ja monille muille. Ja mikäpä olisikaan hauskempaa kuin yllättää ulkomaalaiset vieraat ja ystävät puhumalla perinteistä ja supisuomalaista känninkieltä. Kommunikaatio-ongelmien välttämiseksi ohessa pieni sanalista, jos satut suorittamaan vielä pakollisen ruotsinkurssin vielä pakollisempia lopputehtäviä vapun aikaan (kuten yours truly tekee), ja epäonneksesi tapaat selvin päin opiskelijatovereita, joiden mongerruksesta ei saa selvää, etkä tiedä itsekään miten asiat pitäisi näille ilmaista. Kielikylvyissä lotrasi Ville Kortelainen

Kohti poikkitieteellisyyttä

Joensuun yliopiston poikkitieteellinen foorumi kokoontuu tänä vuonna kolmannen kerran maanantaina 20.4 klo 19.00 teologisen tiedekunnan auditoriossa (AT100). Tilaisuudessa eri oppiaineiden edustajat pohtivat sitä, millainen kuva tulisi rakentaa tietyn oppiaineen opiskelijasta. Allekirjoittaneen tulisi siis kertoa muiden oppiaineiden opiskelijoille erityisiä huomioita historianopiskelijoista. Millaisia he ovat ja mitä tulisi tietää heidän kanssaan keskustellessa? Jotenkin näin tätä asiaa tulisi lähestyä eikä tällainen pohdintatehtävä ole erityisen helppo. Vastauksia on varmaan yhtä monta kuin on historianopiskelijoitakin. Miksi mukana? Lähdin mukaan ihan puhtaasta uteliaisuudesta. Helmikuussa satuin olemaan sattumalta paikalla, kun foorumi kokoontui Educalla. Toisaalta olin kyllä kuullut järjestäjältä itseltään tästä tapahtumasta. Nyt olen sitä mieltä, että poikkitieteellisyys ei ole pahitteeksi uudelle saati sitten vanhalle historian opiskelijalle Foorumi tarjoaa mielenkiintoisten juttujen lisäksi myös hyvää ruokaa. Olen sitä mieltä, että oppiaineiden lähentyminen merkitsee positiivisia tuloksia opiskelijakunnan piirissä varmasti joka suhteessa. Erityisesti ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat ovat tervetulleita. Jos olet kiinnostunut Joyy symposiumista, ota yhteys allekirjoittaneeseen tai teologian tuutori Mikael Tayloriin. tervehtien Lauri Lehikoinen, 040 8323 789, lehikoin@cc.joensuu.fi

NOLJAKAN AJATTELIJA Historia on tunnetusti menneisyyden jätekasan tonkimista. Toisinaan dyykkaajien löydöt miellyttävät suurta osaa lukijoista ja toisinaan eivät. Kansallisen historiankirjoituksen tuottamasta suomalaisesta sankaritarinasta poikkeaminen tuottaa välillä ongelmia. Viimeisimmät kriisiajat näyttävät olevan vieläkin kansallisia kipukohtia. Kansallisen historian niin sanotut epämiellyttävät tulkinnat aiheuttavat edelleen vatsanpuruja. Heikki Ylikangas on yksi Suomen arvostetuin mutta tietyissä piireissä myös vihatuin historioitsija. Tie Tampereelle -teos ei lämmittänyt ainakaan kaikkia pohjalaisia. Parhaissa tapauksissa hänen henkeään uhkaltiin. Rannanjärven hengessä osalla oli jo käsi kauhavalaisen tupella. Toisena teilaajana kunnostautui Ilkka-lehti. Ilkan mukaan Ylikangas oli teoksessaan syyllistynyt eteläpohjalaisten vapaussotureiden herjaamiseen ja vähättelyyn. Romahtaako rintama -teos on myös nostanut pintaan voimakkaita tunteita. Sotilaiden moraalittomuus ja pakokauhu eivät näytä sopivan kansalliseen me-kuvaan. Historian ymmärtämiseen sekoittuu tapauksesta riippuen aimo annos arvolatausta sekä tunnetta. Kaikkea ei oikein sopisi kirjoittaa. Tästä onkin tarjota toinen mielenkiintoinen esimerkki. Molemmat isoisäni olivat rintamaveteraaneja. Toinen aloitti urakkansa talvisodasta ja päätti sen Lapin sotaan. Tarinoita ei reissusta juurikaan kerrottu. Toinen, jatkosodan veteraani, haluaa ilmeisesti vanhoilla päivillään puhua vielä suunsa puhtaaksi. Näin ollen häntä pyydettiin kirjoittamaan muistelma erääseen veteraanilehteen jostain tekemästään partioreissusta. Vanhus teki niin kuin pyydettiin. Kirjoittamassaan muistelmassa partio selvisi sattumien ja onnen avulla takaisin omaan kenttävartioon. Tältä osin oli kyse selviytymistarinasta, mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta. Partiota nimellisesti johtava vänrikki oli reissun ai-

kana menettänyt pahasti harkintakykynsä ja käyttäytyi äkkipikaisesti. Seuraavassa vartiovuorossa hän laski erehdyksessä kuolettavan sarjan omaan mieheen. Tässä vaiheessa lienee astunut kuvaan lehden sensuuri, sillä tarinan murheellista loppua siihen ei koskaan painettu. Ensimmäisenä herää kysymys, miksi muistelmasta oli karsittu juuri viimeinen Meidän kannalta murheellinen osio? Tästä onkin vanhuksen kanssa keskusteltu useaan otteeseen. Eikö kansallinen tarina jostain syystä kestä ”rosoja”? On hieman eri asia, tulkitaanko muut vastaavat tapahtumat kansallisiksi irvikuviksi vaiko inhimillisiksi erehdyksiksi. Tulkintoja löytyy parhaassa tapauksessa yhtä paljon kuin on tulkitsijoita. Tulkinnat voivat muuttua, mutta tarina jää.

Later homie

19 Mehän emme ketään Tuplakuitin tapaista julkkisehdokasta äänestetä. -Nukkuvat Nyt loppu se perässä aukominen. -Ulle

-VIESTIT Misä viipyy Uimaharjun ydinvoimala? -Lamppu ei syty En vieläkään tiedä, missä yliopistolla on hyvä käydä nussimassa… -Sutaisija

Kyllä täällä Somaliassa on ihan turvallista. Kiitos lentolipuista! -Maamiina

Myyn hyvän kämppiksen. Rento. Osaa soittaa afrikkalaista jousiinstrumenttia. -Niinivaaran natiivi Varnitsa on täynnä läskiperseitä, joita ei saa liikkeelle edes norsupyssyllä! Lehikoinen kirjottelee paskaa! Varnitsa-lehden toimitus tapettiin! Vittuun nää liikunnanmaikat Varnitsasta! -Nettipalaute Varokaa! Amicaan on soluttautunut terroristi! Pahimman salmonellaepidemian aikana tarjolla raakaa broileria. -Salaliittoteoria Tuutorit on laiskoja. AW:lle salakuljetettiin viinaa sairaalaan, mutta miten kävi tämän vuoden kevätpäivillä? -Fuksien oikeusturvan puolesta Ketä kiinnostaa joku Kalmarin Unioni? Opintomatka pitää tehdä sinne, missä on halpaa viinaa ja aurinkorantoja. -Mikä kevätkokous?

Kiltti Jukka, voisitko lopettaa meille soittelun. Puolet työntekijöistämme on jo hermoromahduksen partaalla, eikä kukaan uskalla vastata enää puhelimeen. -ATK-keskus Ihan surkeat kevätpäivät, ette saaneet mitään paskaksi! -Suunnistus on jännempää Vittuun tää Varnitsan säästökuuri! Missä oli juomarastit kevätpäivillä? Omat viinat piti ostaa, perkele! -Urputiurputi

Voi jumankauta kun edarivaaleissa on vaikea äänestää ennakkoon. Ekalla kerralla äänet hylättiin, ja toisella kierroksella äänestyskone toimii yhtenä päivänä viikossa, kolme tuntia kerrallaan. Voisiko asiat tehdä vielä vaikeammaksi! -Ääni ois kiva Akateemiset puheviestintätaidot -kurssi kirjatentiksi! -Kiva opiskella toukokuussa Ne vanhat räähkät on ihan eläimiä tanssilattialla, antakaa muillekin tilaa! -Nuoriso Vappuekskursiolla oli ihan kauheeta! Ne kaksi apinaa olis pitäny heittää ulos jo Juuassa! -Etupenkin tytöt

Ainejärjestö Aineellistui -Varnitsa ry:n historia

Joensuun yliopiston historian opiskelijat ja osin myös henkilökunta ovat tehneet suurtyön kootessaan yhteen tämän varsin ainutlaatuisen rekisteröidyn yhdistyksen noin 40-vuotisen historian. Vielä suuremman hatunnoston kirjoittajat ja toimittajat ansaitsevat siitä, että koko kirjahanke on toteutettu vapaaehtoisvoimin. Toimittajat ovat tehneet oivallisen valinnan rakentaessaan kirjan esitysasun temaattiseksi. Näin monien takavuosien vaikuttajien ja nykyisten huimapäiden kertomuksiin on saatu lomitettua uudempi ja vanhempi muistitieto mielenkiintoisella tavalla. Hyvä kirja on järkevää aloittaa kiihottavasti. Tuo vastuu on annettu nuorelle ja lupaavalle tutkijalle, entiselle varnitsalaiselle, professori Kimmo Katajalalle. Hänen dekkarimuotoon kirjoittamansa, virkamiehen arkea lempeästi irvaileva prologinsa paljastaa yhdistyksen historian kenties suurimman häpeän: tiedot yhdistyksen perustamisesta ovat varsin hataralla pohjalla. Taitava ja monessa liemessä parkkiintunut tutkija onnistuu kuitenkin vain lievästi epäilyttävällä lähdekriittisellä metodilla paljastamaan sen kaikkein todennäköisimmän perustamisajankohdan. Virallinen rekisteröinti on sitten kokonaan toinen, tekninen juttu. Esileikkien jälkeen kirja etenee temaattisesti analysoiden varnitsalaisuutta ja yhdistyksen toimintaa asiallisissa ja asiattomissa yhteyksissä. Sitomalla Varnitsan aina kulloinkin ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin sekä opiskelija- tai opintopoliittisiin kokonaisuuksiin,

rakentuu hyvin kattava kuva opiskelusta Joensuun korkeakoulussa ja sittemmin Joensuun yliopistossa 1970-luvun alkuvuosista aina näihin päiviin. Opiskelijapolitiikka on yksi kirjan mielenkiintoisimmista teemoista, jota ehkä vähän toistonkin uhalla käydään läpi seikkaperäisesti. Kiihkeät 1970- ja 1980-luvut näyttäytyvät nyt vuosikymmenten jälkeen hupaisina, mutta asiat ja toimet olivat vakavia: tenttikirjojen mustat listat, luentolakot, politisoituneet jäsenvaalit tai joidenkin opetushenkilökuntaan kuuluneisiin kohdistuneet painostustoimet - kaapparitutkijan arkipäivää ilmeisesti - vaikuttavat nyt kaukaisilta. Onneksi aika ja muisti ovat olleet taas armollisia, ja asiat esitetään kiihkottomasti ja ilmeisen oikein. Silloin vaikutettiin, tai kuviteltiin vaikutettavan. Ilahduttavasti näistä asioista kirjoittaa paljon ja taidokkaasti nuori tekijä, lahjakas Alina Kuusisto Nuorempi väki tulkitsee Varnitsan ja varnitsalaisuuden huomattavasti selvemmin yhteisöllisyyden teoreettisen viitekehyksen kautta, näin varsinkin Tuomas Green ja Mikko Puustinen syväluotaavassa artikkelissaan opiskeluympäristön ja -kulttuurin muutoksesta. Samoihin asioihin palataan vielä myöhemmin Annina Hämäläisen oivallisessa artikkelissa yhtenäisen pukeutumisen merkityksestä osana yhteenkuuluvaisuutta ja kenties vieläkin syvällisemmin jälleen Tuomas Green esitellessään rohkeasti järjestötoiminnan moraalisia arvoja toiminta-aktiviteetin kautta. Ainejärjestöihin ja osakuntatoimintaan on aina liitetty kenties aiheellisestikin alkoholi ja aktiivinen sosiaali-

21 nen kanssakäyminen. Onneksi tässä asiassa on ainakin toimittajilla maltti säilynyt. Kyllähän kirjan sivuilla viina virtaa, erilaisista intiimeistä toiminnoista löytyy jopa fyysisiä todisteita (ns. varnitsa-lapsia), mutta asiat käsitellään herkästi. Lempi on kaunis asia. Mukavana yleislinjana näyttää olleen, että 1970-luvun varnitsalaiset ovat olleet yhtä sisäsiittoisia kuin 1980-luvun seuraajansa ja edelleen 1990-lukulaiset ja edelleen… Todistusaineisto on sen verran vankka, ja sitä vahvistavat myös löydetyt ulkopuolisten lausunnot, että voitaneen sanoa kauneimpien naisten ja komeimpien miesten päätyneen opiskelemaan historiaa, ja vielä Joensuuhun. Kenties Varnitsan julkaisutoiminnalle olisi voitu uhrata hivenen enemmän sivuja. Toki lehti saa oman lukunsa, mutta ainakin nuorekkaat ja lahjakkaat kirjoittajat olisivat voineet valottaa enemmän tuon osin varsin salamyhkäisen julkaisun toimintaperiaatteita. Jo ikääntynyt ja epämääräisesti muisteleva, ennen niin nuorekas tutkija Ismo Björn tietää varmasti enemmän kuin kertoo, tai ainakin hän ennen muisti enemmän. Kirjoitus on tuulahdus 1980-luvulta, jolloin kukaan ei oikein tiennyt, mitä tapahtuman tulee; oltiin vihreitä, vasureita, porvareita tai jonkin sortin anarkisteja. Juha Kontturi omassa artikkelissaan kirjoittaa lehden historian taiten ja analyyttisesti. Jokaisesta kirjasta pitäisi löytää vikoja, muuten arvostelu on kelvoton. Pientä toimituksellista hiomista olisi voitu harrastaa, paikoitellen toistot häiritsevät. Paino- ja taittotyö ovat loistokkaita, joskin kuvituksessa on pientä laadullista häilyvyyttä. Epätodennäköisen kriittisen sotahistorioitsijan silmään saattaa pistää epäilevä suhtautuminen maanpuolustusasioihin sekä tietynlainen antimilitarismi, mutta se on tuollaisen teoreettisen lukijan mielen valuvika. Sivut 166 ja 167 todistavat varnitsalaistet ryhdikkäiksi. Toimituskunta pahoittelee suotta 2000-luvun ylikorostuneisuutta, sillä valtakunnallisesti johtavan kriittisen korkeakouluhistorioitsija Arto Nevalan rauhoittava panos näkyy juuri hienona tasapainotuksena, ajallisesti ja temaattisesti.

MITÄ?

On tää sitten hieno!

”Suolankeittäjien heimo” on oivallinen lukukokemus, melkein tutkimus, tieteellinen, kriittinen, analyyttinen ja helppolukuinen. Jos juopottelu kiinnostaa, sille löytyy lukunsa. Samanlaiset tietopaketit löytyvät perinteistä, urheilusta, liikunnasta, aina kiinnostavista matkoista sekä tietenkin opinnoista, joka on yhteisöllisyyden lisäksi toinen kirjaa kannattelevista teemoista. Vastoin mahdollista ulkopuolisten mielikuvaa myös historian opiskelijat todellakin opiskelivat kaiken muun hyvän ja pahan lomassa, se lienee tämän kirjan tärkein viesti. Ja tuo kummallinen nimi, Varnitsa. Sen tausta selviää lukemalla tämä kirja tai kysymällä asiaa yhdistyksen ”isähahmolta”, emeritusprofessori Heikki Kirkiseltä. Tuskin hän kysyjää kepillänsä kolauttaa, toivottavasti. Juha Pohjonen, FT, dosentti

eikö sinulla ole vielä tätä upeaa ja mahtavaa painotuotetta? Tilaa omasi varnitsan nettisivuilta tai hae torstaina toimistolta. Hinta VAIN SINULLE 20 erkkiä.

Making of:

Dirty Gentlemen Intro Tajusin tilaisuuteni koittaneen, kun eräs karismaattinen ja kaunis nainen (luotettavista lähteistä olen saanut tietää hänen toimivan Varnitsalehden päätoimittajana) kysyi minulta: haluatteko soittaa Varnitsan historiateoksen julkkareissa? En voinut vastata tähän viettelevään kysymykseen kuin yhdellä sanalla: kyllä. Vastasin koko tulevan bändini puolesta, vaikka mitään takuita onnistumisesta ei ollut. Bändin kasaan saaminenkin näytti alkuun tuottavan hankaluuksia. Olin kuitenkin iloisessa kahdeksannen kaljan ja muutaman kotiviinilasin humalassa (niin, kellohan oli jo viisi iltapäivällä) ja päätin tarttua härkää sarvista saman tien. Otin puhelun vanhalle luottomiehelleni, Sepänkadun Michael Monroelle, raviselostajien & rallikuskien kuninkaalle sekä Joensuun poliisin painajaiselle, Mr. Lauri Hyvöselle. Hän innostui heti. Olihan kyseessä meille molemmille taas yksi tilaisuus tyydyttää narsistisen ekshibitionistisia unelmiamme. Tätä kautta ensimmäinen liike oli tehty ja pystyin itse keskittymään lahjakkaaseen humaltumiseen vokalistimme hoitaessa bändin lopulliseen muotoonsa.

Kun aikanani heräsin, selvisi minulle millä kokoonpanolla lähtisimme pistämään Madison Square Gardeniin verrattavissa olevan Joensuun Teatteriklubin polvilleen. Laulussa olisi siis jo äsken hehkutettu Sepänkadun Monroe. Kitaristiksi oli humalapäissään saatu lupautumaan Niinivaaran Nasty Suicide, vuoden seksisymboli-idoli Joonas Mäki. Bassossa olisin siis minä, Merimiehenkadun Sid Vicious ja rummuissa mies joka on käsite jo itsessään, Matti Matero. Vaatimattomuus oli alusta asti väärä sana kuvaamaan tätä ryhmää. Verse Armottoman treenauksen aloitimme helmikuun toisella viikolla. Tätä ennen olimme keskittyneet noin kuukauden olennaiseen, eli bändin nimeen joka lopulta sai muodon Dirty Gentlemen. Ilmeisesti Teatteriklubin väen englannin kielen taito oli niin ja näin, ainakin sen käsityksen sai, kun katseli mainosjulistetta joka vapaasti suomennettuna ilmoitti ”Likaisten Herrasmiehen” soittavan lauantaina 21.3.2009. Mutta nimestä viis, paljon oli vielä bändillä tekemistä. Ensimmäiset ja toiset treenit menivät totutellessa uuteen

23 kokoonpanoon. Kaikki kuuYleisön reaktio ylitti huimimlosti suhteellisen paskalta. matkin odotuksemme. Iggy Voin sen jälkeenpäin suoPopin Passengerin ja Neil raan myöntää. Muutos täYoungin Rockin’ in the Free hän tilanteeseen tapahtui Worldin väliin mahtunut setti kolmannella harjoituskerraloli täyttä ekstaasia ja euforila, kun erään Mr. Lehikoisen aa. Eräs nimeltä mainitsemarautaisella kädellä hallinnoiton professori yltyi suorastaan maan harjoitustilaan astui maaniseen pogoamiseen Rantakylän lohikäärme, LisPulpin Disco 2000-kappaleen kokuninkaan poika, Holy Dijyrätessä tärykalvoihin. Ranver ja Rainbow in the Dark, takylän nahkajumala varmisti Keskenkasvuisia päätä pidempi profesherra Jani Loijas. yleisön pähkinöiksi menon sori oli helppo bongata yleisöstä vierailemalla tulkitsemassa Kaikki muuttui kuin nyrkin iskusta. Biisit rullasi- Uriah Heep-klassikon Easy Livin’. Se oli upeaa. vat, laulajat revittelivät, bändi alkoi sytyttää itseään siihen tuleen joka lopulta keikan aikana leimahti mahtaviin liekkeihin. Sormet olivat ve- OUTRO rillä, mutta me jatkoimme. Laulajalta meni ääni, mutta me jatkoimme. Materolta katkesi kapulat, Tämän jälkeen bändillämme olisi ollut avaimet mutta me jatkoimme. Minä olin usein krapulassa, suureen maailmaan. Kävi kuitenkin kuten rockmutta me jatkoimme. Jatkoimme, kunnes koitti bändeille yleensä käy. Joonas sortui viinaan, minä kokaiiniin, Matero heroiiniin ja tässä tapauksesSE päivä, lauantai 21.3 herran vuonna 2009. sa nimeltä mainitsematon neljän mies nopeisiin autoihin. Loijas lähti menestyksen innoittamana soolouralle… Hähää, ei nyt kai. Tulette varmasti CHORUS vielä kuulemaan meistä, halusitte tai ette! Pyörimme hermostuksissamme täpötäydellä teatteriklubilla. Odotimme keikan alkua. Joimme Loppuun kiitokset: erityisesti Lauri Lehikoiselle kaljaa. Astetta paheellisemmat rytmiryhmän treenikämpästä ja yleisesti yleisölle teatterilla, jäsenet laukkasivat savukkeilla noin kolmen mi- teidän edessänne oli mukava soittaa. nuutin välein. Kello läheni puolta yötä. Tunnelma - Merimiehenkadun wannabe-Sid Vicious, tiivistyi. DJ lopetti. Muodostimme jonon. Joku JP Hovi karjaisi; ”Gentlemen lauteille!” ja se oli menoa.

Joonas on IHQUIN!

Kev채tt채 odotellessa..

Varnitsa ry. -vappupupuja ja -poikia jo vuodesta 1970