Varnitsa-lehti 2/15 by Arvo Varnitsalainen

VAPPU VARNITSA KIRJE Väyryselle

HÄMYSEN Haastattelu

ÄLYTÖN

Sadan juorun juoruliite!

Varnitsa ry:n ainejärjestölehti 2/2015 1

SISÄLLYS

Pääkirjoitus.....................................................3 Puheenjohtajalta...............................................4 Kolumni.......................................................5 Mitäs vappuna?—Vapun ajan tapahtumia..................6 Kirje Paavo Väyryselle........................................7 HOL-raportti Helsingistä.....................................9 Jatkotaisteluni........................................................10 Uutisia ja kuulumisia.........................................13 Hiroshima ja Rauhan museo................................14 Wappupuhe............................................17 Leon inttipäiväkirja 2......................................18 Tapio Hämysen haastattelu................................20 Möykäröintipalsta..........................................22 Suurmiesten sielunmaailma................................24 Paskalista......................................................25 Huumorisivut..............................................26

Joensuun historianopiskelijoiden ainejärjestölehti, Varnitsa 2/2015 ISSN 1236-3995

Julkaisija ja kustantaja: Varnitsa ry. Päätoimittaja: Tuomas Poutiainen Toimitussihteeri: Simo Purhonen Toimittajat:

Aino-Kaisa Ahponen, Anton Korhonen, Antti Härkönen, Heidi Turunen, Joni Ylimäki, Karo Kankus, Leo Leskinen, Matias Saastamoinen, Simo Purhonen, Susanna Koivistoinen. Vierailevat kirjoittajat: Tomi Parkkonen Painopaikka: Haltia, Joensuu Postiosoite: Itä-Suomen yliopisto, Historian ja maantieteen laitos, PL 111, 80100 JOENSUU Sähköpostiosoite:varnitsa.ry(at)gmail.com tai tuopo(at)student.uef.fi Painos: 80 kpl Kansi: Varnitsalaisia vappuna 2000 ja Wilhelm Camphausenin maalaus Napoleon III ja Bismarck Sedanin taistelun jälkeisenä aamuna (1878) Takakansi: Yevgeny Khaldein punalippu Reichstagin katolla 2.5.1945

Pääkirjoitus Vappu, opiskelijoiden juhlapäivistä suurin, on kohta koittava. Päivä peittoaa leikiten jopa lainannostopäivän sekä ne monet tukipäivät, jolloin saa laittaa ketsuppia makaroneihin. Samaan aikaan kun opiskelijat juhlivat kevättä ja lukuvuoden loppumista, koettavat juhlahumuun mahtua myös kaikki työtä tekevät ja poliitikot, tarkoittamatta nyt sitä että politikointi ei olisi työtä.

teen suuntaan — Varnitsa-lehdeltä Praavdalle — mutta toiveet ovat korkealla ja odotukset kovat juttujen vaihdon suhteen. Suunnitelmissa on muun muassa perustaa jonkinlainen kanava kaikille historian ainejärjestölehdille. Huhujen ja kuulopuheiden mukaan vastaavanlaisen oloista yhteistyötä on kaavailtu Joensuun kampuksen ainejärjestölehtien kesken. Lopuksi kun kerta hankkeisiin ja projekteihin päästiin, vanhoja Varnitsa-lehtiä on tarkoitus digitoida ennen kuin Varnitsa joutuu taas evakkoon. Epätodennäköisesti, mutta mahdollisesti, digitoidut versiot voivat tulla sähköisenä internettiin. Sieltä sitten jos onni ja joku julkaisupalvelu suo, voitte te lukijatkin lueskella miten ennen vanhaan varnitsalaiset toilailivat.

Vapun koittaessa moni siirtää aktiivisen opiskelun kesäteloilleen ja keskittyy rahan hankintaan ties millä keinoin ensi lukuvuotta ja elämistä varten. Ainejärjestökin vaipuu suorastaan horrokseen suloisen suven ajaksi. Kesällä ei ole juuri ollenkaan mitään opiskelijatapahtumia ja Varnitsan puolesta ei yhtään, ellei nyt Ilosaaren sivussa sattumalta tapahtuvia kokoontumisia lasketa. Voisiko tässä asiassa tapahtua muutos? Vai tarvitsevatko varnitsalaiset lomaa tapahtumatäyteisen lukuvuoden jälkeen?

Hauskaa ja mahdollisimman vähäkrapulaista vappua lehden puolesta. Tuomas Poutiainen Päätoimittaja

Kesästä ja mahdollisesta lomafiiliksestä puheen ollen, Varnitsa-lehti ei aivan heti ole ajamassa alas painokoneitaan, sillä kesällä ilmestyy fukseille tarkoitettu XVarnitsa. Toimitus olisi enemmän kuin kiitollinen, jos saisi palautetta edellisestä ja ideoita sekä mahdollisesti juttuja uutta X-Varnitsaa varten. Se kesästä ja takaisin lehteen. Liian pitkälle haaveillessa ja suunnitellessa jää tämä päivä elämättä. Varnitsalehti intoutui kikkailemaan jo ennen vappua ja otti yhteyttä kirjeitse Paavo Väyryseen, sillä hänkin julkaisee V-lehteä. Lisäksi laitokselta lehtijutun kyselyn sijaan lehti haastatteli eläkkeelle jäävää Tapio Hämystä. Niistä on juttua seuraavilla sivuilla. Muita poikkeavia temppuja lehden osalta on toisten historian ainejärjestöjen kanssa alkanut yhteistyö, tai no katsotaan miten se pääsee siivilleen. Juttuja on toistaiseksi mennyt vain yh-

PUHEENJOHTAJALTA Kevät on viimein saapumassa siihen pisteeseen, jota monet ovat odottaneet malttamattomina: vappu lähestyy! Perinteisesti tätä työväenjuhlaa juhlitaan vappuaaton ja vappupäivän ajan, mutta monelle opiskelijalle vappu on kuin joulu keskellä kevättä, jonka juhlinta saatetaan aloittaa jo viikko ennen itse juhlaa. Onpa joku saattanut juhlia vappua jo pääsiäisestä saakka.

sekä Skotlantiin suuntautuvaan opintomatkaan, jota ainakin allekirjoittanut odottaa jo malttamattomana. Vapun iloiseen juhlintaan liittyy myös tietty haikeus, koska monet varnitsalaiset suuntaavat kesäksi toiselle paikkakunnalle lomailemaan tai tekemään töitä. Nautitaan siis vapusta ja pidetään hauskaa! Aurinkoista kevään jatkoa ja hyvää kesää kaikille!

Monille vappu toimii myös nollauksena kevään kiireistä. Tuntuu, että kaikkien seminaaritöiden, esseiden ja muiden tehtävien deadlinet on asetettu juuri ennen vappua oleville viikoille. Tätä juttua kirjoitettaessa vappuun on vielä reilu pari viikkoa aikaa ja tänä aikana pitäisi suorittaa vielä muutama tentti ja palautella viimeiset tehtävät Moodleen. Tästä keväästä on jäänyt sellainen tunne, että opiskelut ja harjoittelut ovat pitäneet itse kunkin kiireisenä. Seminaari-hajoilemisetkin ovat perinteisesti alkaneet vasta maalis-huhtikuussa, mutta tänä vuonna panikointia oli havaittavissa jo tammikuussa.

Tomi Parkkonen,

Opiskelujen vastapainoksi Varnitsa tarjoaa jäsenilleen taas aktiviteettiä jo ennen virallisia vapun juhlia. Toivottavasti Kevätpäivien rastirata ja fuksien haalarikaste saavat myös monet vanhemmat jäsenet saapumaan paikalle ja seuraamaan fuksien ”virallista liittymistä” osaksi Varnitsaa. Sen lisäksi, että historiaa tehdään öisin, sitä tehdään myös vappusitseillä, jotka järjestetään yhdessä Praxiksen kanssa. Vanhat kaunat unohdetaan ja sotakirveet haudataan näiden sitsien teeman mukaisesti. Varnitsan tapahtumien osalta vappu huipentuu tietysti Ilosaaressa nautittavaan vappubooliin vappuaattona. Toivottavasti te, rakkaat lukijat, jaksatte raahautua paikalle, oli sää mikä hyvänsä (useimmiten sateinen). puheenjohtaja Varnitsan kevät päättyy Itä-länsi -pesisotteluun,

kolumni Oodi Rantakylälle Kaksi vuotta tuli tuolla Rantakylässä vietettyä. Vaikka aina syksyisin ja talvisin jaksoin kirota sitä pitkää kävelymatkaa keskustaan ja yliopistolle niin nyt, kun edessä on muutto ruutukaavalle, tajuan tulevani ikävöimään sitä. Myöskin niitä kylmiä ja pimeitä talviaamuja, kun täytyi herätä jo heti kuuden jälkeen, jotta ehti kahdeksaksi yliopistolle. Ja siis selvennykseksi todettakoon, etten omista fillaria enkä minkään muunkaan sorttista kulkuvälinettä kuin omat jalkani ja olen myös liian pihi kulkemaan bussilla, joten kävelin siis joka aamu yliopistolle ja iltapäivällä takaisin kotiin sen yhteensä kymmenen kilometrin matkan.

Rantakylässä oli ensimmäinen oma kotini, oma turvapaikkani, jonka itse rakensin. Sen myötä hyvästelen myös maailman parhaimman kämppiksen, jota ilman en olisi näitä kahta vuotta millään selvinnyt. Minulla tulee ikävä meidän yöllisiä syvällisiä keskusteluja keittiön pöydän ääressä. Nämä kaksi kulunutta vuotta ovat olleet ikimuistoisia enkä vaihtaisi niitä mihinkään, en edes lyhempään koulumatkaan. Olen oppinut itsestäni ja elämästä niin paljon. Vaikken koekaan muuttuneeni merkittävästi, en kuitenkaan olisi sama ihminen ilman niitä kokemuksia, jotka olen näiden kahden lukuvuoden aikana saanut. Vaikka suuret elämän muutokset ovatkin ikäviä, joskus on vain päästettävä irti siitä tutusta ja turvallisesta, ja tavoiteltava muutoksen kautta jotain parempaa. Silloin on laitettava kaikki peliin, vaikka se tuntuukin hurjalta ja on jo itsessään melkoinen riski. Joskus on kuitenkin otettava se riski ja tartuttava tarjottuun mahdollisuuteen, sillä siitä kieltäytymistä saattaisi joutua katumaan paljon enemmän. On uskallettava hypätä ja toivoa, että joku ottaa kiinni.

Olen joskus varsin epämukavuuden haluinen. Haluan välillä asettaa itseni oman mukavuusalueeni äärirajoille. Kaikkeen myös tottuu ja kaikki on suhteellista. Minulle kaikki viiden kilometrin säteellä on kävelymatkan päässä. Näin ei toki ole aina ollut, mutta Siperia – tai siis tässä tapauksessa Rantakylä – opettaa. Se on opettanut myös oikeasti arvostamaan palveluiden läheisyyttä ja sitä, kun lähes kaikki on vain lyhyen (maksimissaan puolen tunnin) kävelymatkan päässä. Ja vaikka kävely onkin hidasta ja aikaa vievää, nautin siitä silti. Kävelymatkat yliopistolle ja takaisin olivat minulle omaa aikaa, aikaa omille ajatuksille. Olen ratkaissut monta suurta elämään liittyvää ongelmaa välillä Rantakylä – keskusta. Pitkää kävelymatkaa kannatti myös ajatella positiivisesti kuntoiluna ja hyötyliikuntana, iltaisin ei tarvinnut miettiä lenkillä tai salilla käymistä.

Kliseisesti voidaan todeta, että jonkin loppu on aina jonkin uuden alku, ja siitä tässäkin on kyse. Kuten kevät voidaan nähdä talven loppuna ja uuden kesän alkuna ei tämäkään ole mikään loppu, vaan jonkin aivan uuden alku. Ja tässä tapauksessa on kyse avoliitosta.

Aikku

MITÄS VAPPUNA? — VAPUN AJAN TAPAHTUMIA 28.4. VAPPUSITSIT

Se on kohta täällä taas! Kaikkien opiskelijoiden rakastama vappu! Joensuussa riennot alkavat jo viikkoa ennen varsinaista vappua, joten menoa ja meininkiä kyllä riittää jaettavaksi useammalle päivälle. Moni yhdistää vapun juhlinnan haalareihin, joita mielestämme on turha edes yrittää vaihtaa pois päältä bileiden välissä. Vappuna on myös syytä juhlistaa taakse jäänyttä kevään opiskelurupeamaa ja nauttia kevään tulosta!

Koska emme osaa olla järjestämättä bileitä, hellitään teitä rakkaat Varnitsalaiset vielä vappusitseillä! Sitsit järjestetään yhteistyössä yhteiskuntatieteilijöiden ainejärjestön Praxiksen kanssa. Muinainen tarusto kertoo, että Praxis ja Varnitsa ovat aikojen alussa olleet sotajalalla ja koska haavat eivät enää ole tuoreita, olemme ajatelleet haudata sotakirveen ja juhlia uutta kukoistavaa suhdettamme sitsien merkeissä. Huhupuheet myös kertovat, että toastina saatamme nähdä jo valmistuneen maisteri-Kurosen. Sitsien hintakin on vaivaiset 8/10 euroa, joten näitä sitsejä emme suosittele jättämään välistä!

Tästä hyvästä tarjoammekin teille kattauksen vappuviikon parhaimmista paloista. Nyt kynä käteen ja kalenteriin päivämääriä ylös laittamaan! 23.4. 8-APPRO

30.4. VAPPUBOOLI JA VAPPUMARSSI

Mikrovillus ry (kyllä, ne hullut sitseiltä) järjestävät Joensuun ainoan ja parhaan Appron. Tapahtuma kerää kaupungin kaduille opiskelijoita eri opiskelualoilta ja on yksi railakkaammista opiskelijajuhlista. Approssa tarkoituksena on kerätä itselleen yksi tai useampi tutkinto juomalla, syömällä ja laulamalla. Appropassien myynti alkaa 14.4.

Koskaan ei ole liian aikaista aloittaa vappuaaton juhlimista, joten toivotamme kaikki Varnitsalaiset klo 12 alkaen maukkaan ja salaisella reseptillä valmistetun vappuboolin äärelle Ilosaareen. Toivomme päivälle auringonpaistetta ja päivänkakkaroita, mutta perinteinen vappu saattaa yllättää, joten varaathan lämmintä vaatetta mukaasi! Yliopistolta alkaa klo 15 ISYYn järjestämä vappumarssi läpi kaupungin aina Ilosaareen saakka. Ilosaari onkin Joensuun vapun SE paikka, ainakin alkuillasta.

25.4. KEVÄTPÄIVÄT Kevätpäivät ovat Varnitsan kevään yksi odotetuimmista tapahtumista. Fuksiaisten tapaan ympäri kaupunkia kierretään suorittamassa rasteja joukkueittain. Ison plussan päivään tekee myös paljon odotettu fuksien vala ja Varnitsan jäseniksi kastaminen. Tapahtuman ehdoton kruunu on se, että pääsee parhaassa, eli omassa seurassa rellestämään! Jatkopaikkana toimii tietenkin tuttu ja turvallinen Suvas, jonne liukenemme alkuillan aikana. Suvaksella päivän joukkueet palkitaan ja ilta jatkuu puoleenyöhön saakka.

Eli ei muuta kuin vappukuntoa hankkimaan ja haalarimerkkejä ompelemaan! Kevätterveisin

Heidi ja Susanna

Varnitsan huvivastaavat

KIRJE PAAVO VÄYRYSELLE Varnitsa-lehti otti yhteyttä konkaripoliitikko Paavo Väyryseen. Yhteydenoton syyt ja selitys toteutustapaan löytyvät itse kirjeestä, joten niitä ei tässä puida läpi. Harmiksemme emme saaneet vastausta, emmekä toivomaamme juttua lehteemme. Liekö kirje lentänyt postilaatikosta suoraan takkaan tai sitten jotkin tärkeämmät työnsivät asiamme sivuun. Luulisi Varnitsa-lehden olevan tärkeämpi kuin eduskuntavaalit, sillä hallitukset ja kansanedustajat vaihtuvat, mutta Varnitsa-lehti pysyy.

Joensuun edullisinta opiskelijahintaista olutta, vain 2,90€ Avoinna ma-su klo 9.00-2.00 Suvantokatu 12, 80100 JOENSUU “Tää on mulle kuin olohuone, täällä olette kunnolla”

Pitsaa opiskelija hintaan ma-pe klo 15-19 Pitsa kahdella täytteellä 6,50€ (norm.7,50€) Lisätäytteet 1,50€

Yläsatamankatu 9,80100 JOENSUU

HOL-Raportti Helsingistä Oli 7. maaliskuuta, aikainen perjantaiaamu, kun Varnitsan iloinen poppoo hyppäsi viiden euron alennusbussiin ja suuntasi kohti Helsinkiä. Määränpäässä odotti Suuri ja mahtava Historian Opiskelijain Liiton kevätseminaari. Reissu oli, aikaisemmista HOLseminaareista tuttuun tapaan, alkoholinhuuruinen matka mielenkiintoisine luento-osuuksineen. Saavuimme vihdoin loputtomalta tuntuneen bussimatkan jälkeen sateiseen Helsinkiin. Pienoisen säätämisen jälkeen, saimme vihdoin lunastettua Omenahotellimme ja pääsimme rentoutumaan. Samassa retkikuntamme alkoi pikkuhiljaa hajautumaan – yksi lähti siskonsa kanssa shoppailemaan, toinen otti junan Lahteen. Jäljelle jäänyt porukka haki mallasjuomaa Alepasta, jonka seurauksena tuli tehtyä kulttuurimatka Vaasankadulle. Perjantai-ilta sujui suhteellisen rauhallisissa meiningeissä. Lauantaiaamu valkeni ja takaraivossa tuntui vieno jyskytys. Tämä ei haitannut vaan lähdimme jo hyvissä ajoin suuntaamaan Tieteiden taloa päin, missä seminaari järjestettiin. Ensimmäisenä yleisön eteen asteli Aasian tutkimuksen yliopistonlehtori Tiina Airaksinen, aiheenaan ”Kiinan matka keskusvallasta suurvallaksi”. Kuten nimikin jo kertoo, luento käsitteli kronologisesti Kiinan historian vaiheita keskusvallasta suurvallaksi. Luento itsessään oli onnistunut ja mielenkiintoinen, jota korosti luennoitsijan luonteva ja hauska esiintymistyyli. Seuraavaksi lauteille asteli vastikään väitöskirjansa julkaissut valtiotieteiden tohtori Ohto Rintala. Hän esitteli tuoreen väitöskirjansa pääpointteja, minkä aihe oli “Ulkoministeriön vuosien 1942–1945 sodanjälkeinen suunnittelu ja Yhdysvaltain nousu globaaliksi suurvallaksi toisen maailmansodan aikana”. Suoraan sanottuna, allekirjoittaneella ei paljoa kyseisestä luennosta paljoa jäänyt päähän – en tiedä johtuiko se minusta itsestäni vaiko luennoitsijan monotonisesta höpinästä. Ainakaan suurta mielenkiintoa hän ei herättänyt. Rintalan luennon jälkeen olikin hyvä jatkaa lounaalle Mäkkäriin. Pienen levon ja vatsan täydennyksen jälkeen suunta kävi jälleen kohti Tieteiden taloa ja seminaarin toista puoliskoa. Vuorossa oli islamin tutkija Inka Nokso-Koivisto, joka kertoi uskonnon roolista islamilaisen keskiajan maantieteessä. Luennolla saimme nähdä erilaisia karttoja kyseiseltä ajanjaksolta ja kuulla islamilaisen maailman erilaisesta maailmankuvasta, mikä

oli sinänsä ihan mielenkiintoista. Luennoitsijana Nokso-Koivisto onnistui erinomaisesti. Tämä luento jäi omalta kohdaltani viimeiseksi ja suuntasinkin kohti hotellia valmistautumaan illan sitsejä varten. Iltaohjelmana oli siis vaihtoehtoina joko sitsit tai sitten vapaata illanviettoa vanhalla ylioppilastalolla. Sitsien teemana olivat suurvallat, joten paikalle oli saapunut muun muassa neuvostojohtajistoa, Napoleon ja rautakansleri Bismarckin – varnitsalaiset edustivat omina itsenään. En tiedä oliko virhe sijoittaa varnitsalaiset istumaan samaan pöytään, sillä sitsit muuttuivat aika nopeasti melko villiksi, ainakin meidän osaltamme. Viini, shotit ja olut virtasi vuolaasti, mistä johtuikin, että allekirjoittaneella katkesi filmi ennen sitsien päättymistä. Siitä erinäisten vaiheiden jälkeen olin teleportannut itseni takaisin hotellihuoneeseen. Aamulla vähän seitsemän jälkeen havahduin hereille ja pohdin ”mitä vittua tapahtui?”. Se on ollut hieman hämäränpeitossa mutta puheiden ja erinäisten todistusmateriaalien perusteella oli ollut hauskaa. Sunnuntaiaamuna krapulainen porukkamme jätti Omenahotellin ja suuntasi kohti brunssia ja liiton vuosikokousta. Kokoukseen oli kokoontunut kalpea ja tärisevä porukka historianopiskelijoita, jotka halusivat päästä nopeasti pois. Uusi hallitus valittiin ja annettiin vastuunvapautus vanhalle hallitukselle. Kokous päättyi ja oli aika lähteä pitkälle kotimatkalle. Seminaarireissu oli jälleen antoisa ja ensi syksynä meillä onkin näytön paikka, kun HOL-seminaari järjestetään Joensuussa.

Matias Saastamoinen

HOL-vastaava

Jatkotaisteluni Nautin elämästäni. Nauroin ja iloitsin, nautin jokaisesta juomasta jonka kumosin. Sillä tiesin, että huomenna alkaa sota. Heräsin aamulla siihen että minua jo odotettiin. En pitänyt kuitenkaan kiirettä. Olen ollut sodassa ja tiesin mitä tulevan pitää (kts. Varnitsa-lehti 4/2012). Näin ensimmäisenä nuorten sotilaiden innokkaat kasvot, heidän viattomat silmänsä eivät olleet vielä nähneet sodan rumia kasvoja. Herään edelleen öisin omaan huutooni, tajutakseni etten saa tekemättömäksi tekojani. Kuljetusautomme täyttyi, meitä oli liikaa ja minut suljettiin kuljetusautomme takakonttiin. Oven sulkeutuessa maailma ympärilläni muuttui mustaksi, aivan kuin minut olisi jo haudattu. Minut, edellisen sodan veteraani, muilutettiin rajalle. Oven avautuessa näin joukkueeni, nuoret jotka tulivat taistelemaan turhan asian puolesta. Tajusin kuitenkin etten ollut ainut kokeneempi, vaan näin ilokseni tuttuja kasvoja jotka olivat jakaneet yhdessäni aiemman sodan kokemukset. Nämä olivat sotilaita, ihmisiä, jotka halusin rinnalleni. Varustejaossa huomasin miten nopeasti aseteknologia on edistynyt edellisestä sodasta, vaikka siitä ei ole kuin pari vuotta. Miksi ihmisiä tulisi kyetä ampumaan tehokkaammin, kun aikaisemmillakin aseilla teimme jo tarpeeksi tuhoa? Ymmärsin että meidät oli tuotu suoraan taisteluun, läheisen lentokentän menettäminen vihollisille olisi strateginen takaisku. Taistelu käytäisiin kukkulasta, sillä joka hallitsee kukkulaa, hallitsee myös lentokenttää, Piruako minua kiinnostaa, minulle merkitsee selvitä. Taistelussa määräävät luonnon lait, tapa tai tule tapetuksi.

Kukkula oli lumen peitossa. Lumi oli valkoista, ei sellaista kaupungin loskalunta, vaan neitseellisen valkoista. Ikään kuin luonto itsessään olisi halunnut suojella maata, maa ei tulisi värjäytymään, vaan huntuava lumikerros sen päällä. Paksut lumikinokset tuntuivat raskailta joka askeleella, eilisen kumotut juomat muistuttivat itsestään. Kukkula oli jäinen ja sitä ympäröi paksut lumivallit. Puut tarjosivat suojaa, mutta nuoret kapeat puut eivät olisi säästäneet meitä osumilta. Edelliset taistelijat olivat jättäneet jälkeensä peltiseiniä sekä poteroita suojiksi, näiden merkitys korostui myös taistelussamme. Kuulin huudon, taistelut alkoivat.

Taistelupiirtäjä Kekkosen näkemys taisteluista

Ensimmäinen taistelu oli selkeästi meidän. Pääsimme hyökkäämään vihollisen kimppuun mäen päältä ja vihollinen jäi auttamatta meidän jalkoihin. En olisi halunnut ampua, sillä tiesin että vastassani on nuoria sotilaita, jotka voisivat olla yhtä hyvin oman joukkoni nuoria. Halusin kuitenkin näyttää esimerkkiä ja rohkaista omalla toiminnallani muita. Etenin ensimmäisen suojan taakse. Näin vihollisen ja aloitin nopean tulituksen. Painostin vihollisen pysymään aloillaan että oman joukkueeni sotilaat pääsisivät kiertämään vihollisen selustaan, tämä taktiikka osoittautui menestykseksi ja selvisimme taistelusta voittajina. Ei kulunut kauaa, kun tilanne oli kääntynyt toisinpäin.

oli pakko palata varustepisteelle täydentämään ammusvarastojani. Kävellessäni sain kuitenkin osuman oikeaan hartiaan. Minua ammuttiin selkäpuolelta, omieni joukosta. Ajaako sota meidät näin kylmiksi että voimme tappaa kaikki, jotka näemme toimivan meitä vastaan? Tätäkö on veljeys? Osuma oli pieni, eikä tunnustanut ampuneensa, vaikka näkivät minun vetäytyvän. Hävisimme taistelun isompaa vihollista vastaan alakynnessä. Mielialamme alkoi järkkyä. Taistelu kukkulasta kuitenkin jatkui. Huomasimme olevamme yhä enemmän alakynnessä ja näin miten kokeneetkin toverini saivat osumia, etenemisemme ei onnistunut ja vihollinen onnistui kerta toisensa jälkeen ottamaan haltuun taistelukentän puolustuspisteet. Päätimme kuitenkin vielä yrittää vaihtaa taktiikkaa. Yrittäisimme keskittää joukkojamme sivustaan ja kiertää vihollisen taakse. Osallistuin joukkueeseen ja lähdimme juosten sivustaan lumimassan pettäessä joka askeleella. Mietin olenko jo liian vanha tähän. Joukkue menetti välittömästi kaksi ensimmäistä etenijää, näiden juostessa suoraan

Huomasimme olevamme mäen alapuolella kun vihollinen pääsi hyökkäämään mäen päältä. Ryhdyimme vastahyökkäykseen, jouduimme ahtaalle ja joukoistamme harveni rivit. Annoin kiivasta suojatulta suojan takaa ja näin miten vihollisen joukoista sotilas otti osuman, alkoi seisoa ja epätoivoissaan yritti vielä yhdellä kädellä ampua vihollista. Aivan kuin hän olisi henkilökohtaisesti vihainen meille. Minulle. Mutta tiesin että hän oli peloissaan. Hän pelkäsi että likaamme omalla ideologiallamme kaiken sen, minkä hänen joukkonsa on rakentanut vuosisatojen ajan. Tiedän, sillä kuulin vastaavia puheita aiemmin omien joukkojeni nuorimmilta. He ovat aivopesun uhreja. Vain eriväriset tunnukset erottavat meidät. Puolustusasemassa panokseni loppuivat ja minun

vihollisen tulilinjaan, he eivät uhrautuneet turhaan, sillä he saivat puhkottua kuitenkin puolustuksen. Minusta tuli joukkueemme etenijä. Pääsin liikkumaan nopeasti ilman vastarintaa. Taistelun äänet kantautuivat kuitenkin mäen sivustaan ja toivon että mäen päällä oleva suojatuli kiinnittäisi vihollisen huomion, eikä minua huomattaisi. Nostin katsettani mäen päälle ja

näin pään. Joku oli vallannut poteron ja tulitti sieltä joukkojamme mäen päällä. Hän ei huomannut minua. Nostin aseeni ja aloin tulittamaan, en kuitenkaan osunut. Mietin sillä hetkellä mitä olin tehnyt, olin antanut sijaintini viholliselle joka sai minut suoraan tähtäimeensä. Hän oli poterossa, minä avomaastossa mäen sivustalla. Olin idiootti ja pelko täytti sydämeni. Yritin epätoivoissani hakeutua suojaan, turhaan. Sain kuulan kallooni, jäin makaamaan. Katsoin taivasta ja tajusin että taistelu oli

hävitty. Ihmeen kaupalla jäin henkiin. Pääsin vielä rintamalla ollessa todistamaan joukkueemme toista voitokasta taistelua. Mutta

sillä ei ollut merkitystä, olimme hävinneet. Vihollinen sai kukkulan haltuunsa ja joukkomme vetäytyivät. Kotimatkalla takakontissa minulla oli aikaa miettiä. Voittiko kukaan sotaa, vai jättikö sota vain uhreja? Kuka tästä hyötyi ja millä hinnalla? Jouduin todistamaan jälleen asioita, mitkä eivät pyyhkiydy pois koskaan. Ne ovat haavoja, jotka arpeutuvat, mutta jättävät jälkensä. Toivon ettei enää kukaan joudu todistamaan niitä sodan kauhuja, mitä värikuulasodassa 28.2.2015 todistimme. Reportterina ja taistelijana rintamalla:

Joni Ylimäki

UUTISIA JA KUULUMISIA

YLIMÄÄRÄINEN YLEISKOKOUS Varnitsa ry pitää ylimääräisen yleiskokouksen 29.4.2015. Kokous pidetään Metrialla M301 alkaen klo 15.00. Kokouksen esityslista on postitettu jäsenille sähköpostitse ja se on myös luettavissa Facebookissa. Kannattaa tulla paikalle, sillä kokouksessa on tarjolla kahvia ja pullaa.

MYLLYS PALKITTU HYVÄN OPETTAJAN PALKINNOLLA Varnitsa palkitsi tänä vuonna Kirjan ja ruusun päivänä 23.4. amanuenssi Riikka Myllyksen hyvän opettajan palkinnolla. Valitsemisperusteina olivat muun muassa helppo lähestyttävyys sekä avuliaisuus. Varnitsa-lehti toivottaa paljon onnea palkinnon saajalle.

HIROSHIMA

JA RAUHAN MUSEO Atomipommikupoli. Rakennus on Hiroshiman entinen teollinen näytöshalli. Halli oli atomipommin pudottua yksi parhaiten säilyneistä rakennuksista ground zerossa. Nykyään se on UNESCO:n perintökohde.

Nyt Japanin vaihtoni aikana olen ehtinyt käydä Hiroshimassa jo kahdesti. Kaupunki ei ole Osakaan tai Tokioon verrattuna samanlainen jättimetropoli. Metron sijasta siellä suhaillaan raitiovaunulla, eikä kaduilla ole samanlaista tungosta. Kaupungin tunnetuin nähtävyys on todennäköisesti Hiroshima Peace Museum ja sen vieressä oleva Peace Park, joihin otsikkokin viittaa. Ei pidä silti kuvitella ettei Hiroshimassa olisi muutakin nähtävää. Kaupungista ja sen läheltä löytyy myös esimerkiksi kauniista toorii-portistaan ja pyhäköstään kuuluisa Miyajiman saari sekä Hiroshiman linna. Kuuleman mukaan satamasta pääsisi myös lautalla pupujusseja vilisevään saareen.

Rakennusta myös korjataan säännöllisesti, jotta se pysyisi yhtä räjähtäneen näköisenä kuin vuoden 1945 kesällä. Maininnan arvoinen on myös puistossa ikuisesti palava rauhan liekki, joka on palanut vuoden 1964 elokuun ensimmäisestä lähtien. Liekki palaa kunnes maailma on kunnes kaikki ydinaseet on tuhottu. Atomipommin korealaisille uhreille, joita on kymmeniä tuhansia, on myös omistettu oma muistomerkkinsä. Koska korealaisten työläisten osuutta Japanin sotaponnistuksissa haluttiin vähätellä, korealaisten tukiyhdistyksen oli pakko sijoittaa muistomerkki puiston ulkopuolelle. Painostuksen alla muistomerkki siirrettiin puistoon vuonna 1999.

En voi myöskään olla mainitsematta, kyseisen ruokalajin ystävänä, Hiroshiman okonomiyakia tai hiroshimayakia. Okonomiyaki on japanilainen suolainen pannukakku joka tehdään vehnäjauhosta, kaalista ja joskus nuudeleista. Lisäksi siinä on täytteenä jotain muutakin, usein esim. porsasta, nautaa, katkarapua, kalmaria ja joskus vihanneksia. Hiroshimayaki eroaa perusversiosta, sillä siinä on aina nuudeleita ja runsaasti kaalia. Itse asiassa kaalia on melkeinpä enemmän kuin itse taikinaa! Hiroshimayakin paisto aloitetaan suuresta kaalikasasta, jota kuumennettuaan työnnetään paistolevyä vasten. Ennen pitkää lätty sitten litistyy. Täytteet ovat muuten paljolti samanlaisia kuin okonomiyakissakin, poikkeuksen muodostaa Hiroshimassa muutenkin yleisten osterien käyttö.

Rauhan museon edessä sijaitsee varsinainen puisto jonka mukaan alue on nimetty. Museoon pääsymak-

Moni paikallinen kuvaili Hiroshimayakia Hiroshiman ”soul foodiksi”. Joku kertoi myös ruuan syntytarinan. Pommin pudottua, Hiroshimalaisilla ei ollut rahaa eikä juuri keittovälineitäkään. Sen sijaan joka paikka oli täynnä romumetallia sodan jäljiltä. Vaikka rahat olivat vähissä, monilla oli varaa kaaliin. Niinpä alkoivat paistaa runsaskaalista hiroshimayakia kuumilla romuraudan paloilla. Tästä pääsemmekin siirtymään pääaiheeseemme, eli rauhan museoon (heiwa kinen shiryookan). Kuten sanottu, museota ympäröi iso puisto eli Peace Park. Tässä puistossa on lukuisia muistomerkkejä. Hieman puiston ulkopuolella sijaitsee myös A-Bomb Dome eli

suun on varaa opiskelijoillakin, muiden kuin kauppatieteiden. Pääsymaksu on 50 jeniä. Mikä on senteissä alle viisikymmentä senttiä. Rauha kuuluu kaikille. Kierros museossa alkaa kartoilla, jotka kuvaavat mm. pommin vaikutusaluetta, tuhkan leviämistä sekä ns.”mustan sateen”1 laajuutta. Pian tämän jälkeen

seuraa maalauksia tragediasta ja sen jälkeen tavaroita, pienoismalli joka myös kuvaa pommin vaikutusaluetta ja sen sellaista. Pysäyttäviä ovat nuket jotka kuvaavat uhreja välittömästi atomipommin räjähdettyä. Nukkien kädet ovat täynnä pieniä lasinsiruja ja iho valuu sulaneena. Valokuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, toivottavasti se ei putoa tällä kertaa

nältä voi lukea Hiroshiman historian ennen ja jälkeen atomipommin. Sieltä löytyy myös vieraskirja, sekä paavin ja valtiomiesten tervehdyksiä asukkaille ja kaupungille. Sieltä voi myös saada ilmaisen postikortin. Joidenkin mielestä museo antaa liian yksipuolisen kuvan tapahtumista kertoessaan atomipommin kauheudesta. Museoilla ei kuitenkaan ole usein mahdollisuuksia käsitellä aiheita usealta eri kantilta. Luonnollisesti Hiroshiman nykyisten asukkaiden mielipiteillä on varmasti paljon vaikutusta. Kysyin eräältä atomipommituksen naisselviytyjältä kantaa ydinvoimaan. Vastaus oli ehdoton ei. Epäilen että nuoremmillakin asukkailla

mereen. Huoneessa on lisäksi uhreille kuuluneita tavaroita, taskukelloja, koululaisten lounasbokseja ja vastaavaa. Lounasboksissa on vieläkin mustaksi möykyksi kärvähtänyttä ruokaa. Varmasti kiinnostava on myös pommin eli ”Little Boyn” aidon kokoinen malli. Korkein yleisesti esitetty arvio kertoo pommin kuolonuhrien olleen n. 140 000. Eräät lähteet sanovat luvun olevan jopa 240 000. Seuraavana on toinen Sali, jossa voi mm. katsoa jatkuvasti pyöriviä atomipommiin liittyviä videoita. Sen jälkeen tulee lyhyt pimeä käytävä jonka jälkeen seuraa leveämpi valoisa käytävä. Tämän käytävän sei-

on samansuuntaisia mielipiteitä. Mietin myös millainen Rauhan museo on Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleiriin verrattuna. Yksi merkittävä ero tulee mieleen ja se on Hiroshima Peace Parkin, ei välttämättä museon, elinvoimaisuus verrattuna tuhoamisleiriin. Auschwitz-Birkenau on jätetty entiseen tilaansa muistuttamaan siitä mitä on ollut. Rauhanpuiston lukuisat, eri puolilta maailmaa tulleet kertovat mitä voi olla. Paitsi tietenkin Atomipommikupoli, jonka näkisin Auschwitz2-Birkenaun kaltaisena restauroituna rauniona. P.S Suosittelen lukemaan Keiji Nakazawan erinomaisen sarjakuvan Hadashi no Gen, suomennettu nimellä Hiroshiman Poika (Jalava). Valitettavasti kymmenestä kirjasta on käännetty vain kaksi ensimmäistä, mutta nekin antavat hyvän kuvan Hiroshimasta ennen ja jälkeen ”Little Boyn”.

Karo Kankus Atomipommin seurauksena ilmakehään ja pilviin päätyi nokea yms. Seurauksena sadevesi värjäytyi mustaksi. 1

Wappupuhe

rvoisat kanssaopiskelijat, on taas aika juhlia Vappua, tuota muinaista suomalaisen työn juhlaa, joka nykyään taitaa olla enemmänkin vain hyvä syy ryypätä. Erityisesti meille opiskelijoille on tärkeää päästä törttöilemään haalarit päällä ja yo-lätsä päässä. Moni toki aloittaa tuon törttöilyn jo hyvissä ajoin ennen Vappua, jotta olisi h-hetken koittaessa varmasti hyvässä iskussa. Tähän hetkeen siis huipentuu joillakin jo useamman viikon kestänyt valmistautuminen opiskelijoiden kevään suurimpaan juhlaan.

ähän hetkeen huipentuu myös monen koko yliopisto-opiskelu. Monelle tämä on viimeinen opiskelija-Vappu. He valmistuvat maistereiksi ja alkavat viimein elää kunnollista elämää käyden töissä ja maksaen yhteiskunnalle veroja. Tai sitten he päätyvät työttömiksi tai lähikaupan kassaksi. Mutta nyt sillä ei ole väliä, mihin he tulevaisuudessa päätyvät, vaan tärkeää on se, että he ylipäätään valmistuivat ja saivat akateemisen aherruksensa päätökseen. Meillä muilla se on vasta edessä, toisilla lähellä, toisilla vielä kaukana.

utta monelle tämä on myös se ensimmäinen opiskelija-Vappu. He ovat siis vielä onnellisen tietämättömiä siitä, miten ihanaa on istua ryyppäämässä Ilosaaressa, kun lämpömittari on hädin tuskin nollan yläpuolella ja taivaalta vihmoo vettä-räntää unohtamatta Pyhäselältä puhaltavaa hyistä tuulta. Silloin ainoana lohtuna ovat metsätieteilijät, jotka joutuvat käymään uimassa tuossa hyisessä vedessä, josta jäätkään eivät ole vielä välttämättä lähteneet. Mutta suomalainen opiskelija on varsinainen sissi! Hän istuu hampaat irvessä ulkona ryyppäämässä Vappuna säässä kuin säässä, puristaa kaljatölkkiä tiukasti kädessään. Tästä syystä kannattaa varustautua myös hieman väkevämmällä juomalla, joka voi oikeasti antaa edes heikon illuusion lämmöstä. Joten ystävät, juokaa! Kohottakaa malja keväälle! Kyllä se sieltä vielä joskus tulee.

Aino-Kaisa Ahponen

Leon Inttipäiväkirja 2 15.1

19.1

oiminnantäyteisin päivä tähän saakka, supernopea aamupala, ampumaradalle ja illalla liikenneturvallisuusluento. Palatessa radalta soi bussin radiossa osuvasti ”vaikee on suunnistaa kun ei nää yhtään mitään”, kun tämä meidän gonakuski yritti olla eksymättä tällä kertaa. Saatiin taas nauraa koko matka kuskin jutuille, joita ei tässä ehkä parane sen enempää selostaa. Ongelma koko päivässä vaan oli se, että aikaa kyllä oli, mutta sitä joko yritettiin vain saada kulumaan, tai sitten aikataulut olivat menneet sekaisin. Siksi koulutuksessa ei ollutkaan mitään uutta, ja illan luennolle oli järkyttävä kiire, mutta loppujen lopuksi seisottiin ulkona 20min suljettujen ovien edessä. Meidän alikki oli edelleen veksissä (varuskuntasairaalassa), ja varamiestä ei juuri siisteystarkastukset kiinnostaneet kädessä höyryävän kebabin takia, joten päästiin taas läpi ennätysajassa. Harmi vaan että hymy nopeasti, kun kaikki käskettiin käytävään, ja alikit alkoivat huutaa naama punaisena kaikista tekemistämme virheistä. Syötiin sitten iltapalat pilkkopimeässä, ja kuunneltiin, kun kaveri valitteli unissaan, ettei tahdo veksiin. Syy ilmeisesti siinä, että meillä oli veto kaljasta, kumpi joutuu ekana veksiin, kun ollaan ainoat siltä säästyneet.

omat lomittu ja paluu nykyiseen ”kotiin”. Siinä missä alikit olivat eilen onnensa kukkuloilla soittaessaan meille inttibiisejä meidän jonottaessa hievahtamatta kuittaamaan lomilta paluu, niin tänään olivat kuin perseeseen ammutut emokarhut. Aamupalalle päästiin yhden käännytyksen jälkeen, lounaalle kolmen. Ohjelmassa oli suht kovatahtista kamppailukoulutusta täysissä taisteluvermeissä, sekä luento kaasunaamarin käytöstä. Illalla oli jälleen hilpeä tunnelma ja meidän alikkikin oli melko lauhkea veksissä vietetyn viikonlopun jälkeen, varmaan siksi, kun ei joudu lähtemään huomenna meidän kanssa metsään. Kahden yön leiri siis tulossa, tavaraa on pakattu melkoisesti mukaan, ja kukonlaulun aikaan marssitaan 5km kohteeseen. Pakkasta luvattu toistakymmentä astetta, jes.

23.1

eiri leireilty, ja siitähän olisi vaikka mitä tarinaa, mutta tiivistettäköön nyt kuitenkin koko homman luonne vain yhteen sanaan: perseestä. Jos nyt hyviä puolia 20 asteen pakkasessa tetsaamisesta, teltan kokoamisesta pilkkopimeässä ja poteron kaivuusta routaiseen maahan aletaan etsimään, niin ainakin kotoisaan eskadroonaan ja sisälounaalle pääsyä osasi arvostaa kummasti. Sama homma sitten parin viikon päästä gineksen (vkl kiinni) jälkeen, ja leirillä pituutta yksi yö enemmän. Taistelijantutkintokin pitäisi siellä suorittaa. Illalla päästiin vihdoinkin huilimaan, ja hyvin tulikin nukuttua. Harmi vaan, että aamulla huomasi leirin tehneen tehtävänsä, eli melkoisen nuhan, kurkkukivun ja yskän. Olen nyt virallisesti ensimmäistä kertaa VMTL, mutta toisaalta ei tarvitse jäädä lauantaiksi suorittamaan rästiin jäänyttä cooperia. Toivon vaan, etten joudu suorittamaan sitä sitten kinkkuviikonlopun jälkeisenä viikonloppuna… No, nyt kuitenkin kaikki on vallan mainiosti, rento päivä takana ja parin tunnin päästä lomille. Meinasin jo kirjoittaa, miten helppoa vapautustaistelijoilla on, kun ei tarvitse tehdä mitään, mutta oikeassahan se YMCA-parodia oli: paskahommat hoitaa V M T L… päästiin siis siivoushommiin.

16.1

omillelähtöpäivä ja ai että millainen päivä… Heti aamupalan jälkeen aseiden putsaus, ja siitä suoraan kuntotestiin. Jälleen seisoskeltiin puolisen tuntia pakkasessa odotellen ovien avautumista. Kuntotalolta sitten varustevaihtoon, tässä vaiheessa alikit alkoivat jo hermostua aikataulujen toistuvasta kusemisesta. Juoksujalkaa syömään, jonka perään piti olla sulkeiset, mutta käytännössä vain marssittiin seuraavaan kohteeseen eli kapteenin luennolle. Luennolta viimeiseen määränpäähän, eli lomatarkastukseen valmistautumiseen. Päivän ohjelma oli siis täysin ylilyöty eikä edes hampaita kerennyt pestä suihkussa käymisestä puhumattakaan. Päästiin onneksi ajoissa lomille hikikarpaloiden peittäessä kasvoja. Nokka kohti Joensuuta, kylläpä tekee hyvää päästä hetkeksi pois!

1.2

Meidän alikilta aukesi silmäkulma. Illalla valmistauduttiin kauhunsekaisin tuntein tulevaan leiriin, jolla suoritettaisiin se paljon puhuttu taistelijantutkinto ja ampumataitotesti. Pienestä jännityksestä huolimatta illalla oli ihan yhtä hauskaa kuin aina tämän niin läheiseksi tulleen tupa kaksvitosen porukan kanssa.

ikäs sen mukavampaa, kuin palata rakkaaseen eskadroonaan neljän päivän extrapitkän loman jälkeen. Tiistaina tehtiin psykologinen koe, eli kysymyksiä tyyliin ”uskotko, että pappi voi parantaa laskemalla käden sairaan päälle” ja ”viehättävätkö toisten henkilökohtaiset tavarat, kuten hatut ja hanskat sinua niin, että tahtoisit jopa varastaa ne”. Saatiin myös ensimmäistä kertaa ne kuuluisat intin sukset jalkaan. Pelättiin jo 10km lenkkiä, mutta lopulta pelattiinkin vain frisbeetä ja futista. Ihan varsinaista hiihtoakin harrastettiin 50 metrin pituisella radalla noin vartin verran. Hyvä maku jäi siis hiihtämisestä! Keskiviikkona olisi ollut reenausta taistelijantutkintoa varten, mutta olo oli aamulla niin kurja, että makasin koko päivän sängyssä, kun olin saanut vapautuksen palveluksesta siltä päivältä. Iltatarkastuksessa eräs neropatti päätti haistatella alikille päin naamaa, ja palkinnoksi tästä ei saada enää poistua ruokailuista omatoimisesti, eli se ainutkin vapaus otettiin pois kiitos yhden älykääpiön. Seuraavana päivänä ei ollutkaan yllättävää, että päästiin uusimaan aamupalalle järjestäytyminen noin kymmenen kertaa. Viikonloppu meni ”suunnistuksen” (=puolisen tuntia varuskunnan alueella), ammunnan ja ensiapukoulutuksen parissa. Ampumataitotestin harjoituksessa ammuin 12/12, eli kuntoisuusloma olisi siis tiedossa, ellen mene varsinaisessa suorituksessa kämmimään huolella. Käytiin lauantain kunniaksi parilla sotilaallisella, toiset vähän useammalla ja paikallinen herrasmies tarjosi tuopit koko poppoolle.

Leo Leskinen

Rahapelimasiinasta tuli myös 80e, ei siis ollenkaan hullumpi päivä. Perjantaisen sotilaskodin gospel-”konsertin” (yhden miehen verrattain hauska show) innoittamana vastapäisen tuvan kaksimetrinen röökiä imevä kalastajakorsto siunasi ateriamme, kun keräännyttiin viettämään tuvan yhteistä illallista, alikitkin siinä naureskelivat, että mikäs viimeinen ehtoollinen meillä on menossa. Maanantaina, eli viimeisenä päivänä ennen leiriä suoritettiin taisteluvarustuksessa kevyt marssi, jonka oli tarkoitus olla reilu 20km, mutta olikin ”vain” vajaa 15, varmaankin johtuen kovasta tahdista, umpihangessa kahlaamisesta ja sankasta lumisateesta. Kun vihdoin hangesta päästiin pois, niin meno meni aika liukkaaksi, ja porukka alkoi lennellä pyrstölleen.

Tapio Hämysen Haastattelu Varnitsa-lehti haastateli Metrian kahviossa kahvikupin äärellä eläkkeelle jäävää vanhan liiton varnitsalaista, Tapio Hämystä. Hämynen on ollut Varnitsan kanssa tekemisissä jo sen perustamisesta lähtien eli 1970 vuodesta lähtien. Hänet on palkittu vuoden opettajana 2000 ja 2010 ja hän on muutenkin arvostettu opiskelijoiden keskuudessa. Istuttiin iltaa Jet Setissä ja samalla tein tähän haastatteluun kysymyksiä. Eräs fuksi käski kysyä sinulta mikä Varnitsassa on vialla? En tiedä mikä Varnitsassa on vialla. Kolmen vuoden virkavapaan aikana ei ole tapahtunut oikein mitään mullistavaa. Varnitsa on hiljainen, ehkä kaikki on hyvin ja asiat menevät niin kuin niiden pitääkin. Tai opiskelu sujuu niin, ettei tarvitse pitää ääntä. Kerta fuksit saivat oman osuutensa, niin annoin vanhoillekin mahdollisuuden kysyä: Mikä on paskin vuosikurssi? Ei ole ollut. Olen ottanut kaikki opiskelijat tasavertaisina vastaan. Kaikki ovat olleet hyviä. Joskus tosin olen ollut huolestunut suurista opiskelijapaoista. Mietin, mistä syistä näitä on joskus tapahtunut. Ratkaisuna tähän on omasta mielestäni tutustuttaa fuksit laitoksen ja opiskelijoiden väliseen opiskelukulttuuriin. Varnitsan on hyvä kiinnittää huomionsa fuksien ryhmäytymiseen ja heidän saamisesta Varnitsan yhteyteen. Millaisena näet nykyisen Varnitsan ensimmäisen aallon varnitsalaisen silmin? Kolme edellistä vuotta hämärästi, kuten jo aiemmin sanoin. Perusvire on säilynyt samana. Varnitsan on toiminut opiskelijoiden ja laitoksen välisenä yhdyssiteenä. Taistolaisaika on asia erikseen, silloin meno oli vähän liian poliittista, mikä pisti silmään. Mutta se oli sitä aikaa. Nykyaikana on hyvä nähdä, että Isyyn vaaleissa varnitsalaiset ovat varnitsalaisia, eikä minkään puolueen alaisena. Varnitsalaisuus on noussut puolueellisuuden edelle. Muutos Varnitsassa tapahtui 1983. Se oli käännekohta jolloin juhliminen tuli mukaan. Politiikka korvautui sopivassa määrin viihteellä. Ja

varnitsalaiset alkoivat ajaa opiskelijalähtöisiä asioita eikä puolueellisia asioita. Sitten vappuun, se on kohta käsillä ja lehden teemana. Onko jokin vappu erityisesti jäänyt mieleen, esimerkiksi mekkaloinnin tai juhlinnan puolesta? Vapusta jotain mieleen? Vappuna jalkapalloturnaus oli joskus perinteenä, mutta se taitaa olla jäänyt pois? Silloin pelattiin vanhat vastaan nuoret ja Osmo Kiiskinen oli Suomi-verkkareissa kentän laidalla. Peliä ei otettu tosissaan vaan vapun ja juhlimisen merkeissä. Sitten yksi opiskelija satutti jalkansa. Vappuviikonlopun mentyä ohi samainen opiskelija tuli maanantaina luennolle ja valitteli vieläkin jalkaansa, me sanoimme siihen, että nyt lääkärin pakeille. Jalka oli mennyt poikki, mutta vappuna oli ollut niin kova ”puudutus” päällä ettei kipeä jalka haitannut. Jatketaan vapun muistelulla. Vappuna on tunnetusti huono sää lähes aina. Onko jäänyt jotain hirveää myräkkää mieleen? Eipä ole jäänyt, pitkään aikaan ei ole tullut vietettyä vappua ulkosalla. Mutta näin muutaman vuosikymmenen kokemana voin sanoa että enemmän on räntävappuja kuin niitä aurinkoisia. Edelliseen kysymykseen liittyen, aiotko käydä nyt vappuna Ilosaaressa Varnitsan vappuboolilla? En ole vielä päättänyt. Voinhan minä sinne tulla tai sitten jättää tulematta. Varnitsan on huolestuttavasti savolaistunut, kun puheenjohtajaankin on jo murre tarttunut. Näköjään laitoksessakin on havaittavissa huolestuttavia merkkejä.

Sitten lyhyitä sekalaisia kysymyksiä: Voiko mies (miksei nainenkin) lähteä Varnitsasta ja voiko Varnitsa lähteä miehestä? Varnitsasta ei hevillä lähdetä. Pitää olla aikamoinen mies (tai nainen), että voi noin vain kävellä pois. Varnisalaisuus ei sen sijaa ole kulunut. Sama varnitsalaisuus, mikä syntyi opiskeluaikana, on kulkenut mukana. Varnitsalaisuus näkyy esimerkiksi maakunta-arkiston saamisena tänne ja kirjaston sisällössä. Varnitsa on ehkä kaikista ainejärjestöistä eniten vaikuttanut kirjaston sisältöön. Varnitsalaisuus näkyy myös laitoksen ja opiskelijoiden välisenä yhteistyönä. Aiotko jatkossa olla yhteydessä Varnitsaan vielä vuosijuhlien jälkeen? Luonnollinen kuilu varmaan tulee, mikä nyt työssäkäyvän ja eläkeläisen välille tulee. Mutta jos varnitsalaisia tulee, en ole käännyttämässä heitä pois ovelta. Toimituksen huomautuksena sanon, että tässä vaiheessa loppuivat jo valmistellut kysymykset, mutta kerta olimme päästy vauhtiin, niin jutustellaan, että saatiin kahvit juotua loppuun. Kävikin niin, että haastattelijasta tulikin haastateltava. Varnitsahan täyttää vuosia, milloinkas ne vuosijuhlat oikein olivatkaan? Syksymmällä, historiapäivien ja HOL-seminaarin kanssa samoihin aikoihin. Ilmeisesti laitoksellakin on kiireinen syksy tulossa, mitä olen kuullut. HOL-seminaareista muistui mieleen vuoden 1979 seminaari, jolloin Varnitsa järjesti sen. Ulkopaikkakuntalaisia oli jonkin verran, mutta Tampereelta tuli kunnon vahvistus. Seuraavana aamuna tuntui, että kuolemahan tässä tulee. Hetken keskusteltiin opintomatkoista, ja minne ne ovat viimeaikoina suuntautuneet. Matkakohteet ovat selvästi muuttuneet Varnitsalla. 1970 Varnitsa kävi Petroskoissa, myöhemmin Moskovassa pari kertaa ja Novgorodissakin

Idän suunta on vaihtunut lähteen. Tosin 1978 Varnitsa kävi Länsi-Saksassa. ”Kulttuurianti” oli erittäin hyvä idän juhlimisia väheksymättä. Sain Krakovan opintomatkalla lempinimen opiskelija-Hämynen, kun olimme menossa museoon ja Korpela sanoi, että pääsen opiskelijalipulla. Käännyttivät tylysti ovella ja sanoivat etten minä mikään opiskelija ole. Kahvi loppui suunnilleen näillä main ja lopettavaksi kysymykseksi kysyin: Mitä elämänohjeita antaisit varnitsalaisille? Pitäkää huoli toisistanne, Se on elämän ohjeeni. On olemassa ekstroverttejä ja introvertteja, mutta kaikkien pitäisi saada se tunne, että kuuluu johonkin joukkoon. Erityisesti nykyään kun opiskelijakulttuuri on kuihtumassa opiskelutahdin kiristämisen vuoksi. Kiitoksia kahvista!

Tapio Hämystä haastatteli

Tuomas Poutiainen

MÖYKÄRÖINTIPALSTA Kevät tulee, lumi sulaa ja rapakosta esiin tulee suomalainen valittamiskulttuuri. Oletteko koskaan miettineet, kuinka monta kertaa päivässä valitatte jostain? Kauniina kevätpäivänä taannoin Noljakasta kävellessäni vastaan tuli keski-ikäinen mies, joka muitta mutkitta sanoi ohimennen: ”Vinkuintiaani” . Pyörää taluttava mies eittämättä viittasi ulkonäkööni tai oli harjoittelemassa perussuomalaisten jatkojytkyn vaatimaa kielellistä osaamista. Akateemisina opiskelijana minulla olisi tietenkin ollut sanavarastoa vastata hänen purkaukseensa. Ehkä olisin voinut moittia hänen kävelevän sepelvaltimotaudin ulkonäköä. Tai olisin voinut nauraa hänen todennäköisille elinvuosillaan, mitkä todennäköisesti olivat laskettavissa kahdella kädellä. Tyydyin kuitenkin huutamaan perään ”Onko sulla jokin ongelma?” Vastausta en saanut. Yleensä kaikesta valittavat ihmiset ovat loppupeleissä turhautuneita omaan elämäänsä näin yleistyksenä ilmaisten. Suomalainen vitutuskulttuuri on yleistä kaikenikäisten keskuudessa, mutta vanhemmat ihmiset luulevat saavansa etuoikeuden ulista kaikesta. Tuostakin ohimenevän miehen huutelusta olisin voinut haastaa oikeuteen. Ihmiset eivät kuitenkaan yleensä mieti sanojensa seurauksia. Siksipä ääneen asioista valittamine on yleistä tänä päivänä. Kaikki varmasti muistavat hetkiä, jolloin ovat kuunnelleet valittamista tai olleet itse valittajina. Tämän kerran möykäröintipalstan(jossa saa siis avautua) kirjoittaja avautuu avautujista. Vittu me ollaan valmiissa maailmassa. Suomessa ei voi kuolla nälkään. Kaikkien toimeentulo on turvattu. Silti Suomen kansa ulisee neekereistä, lesboista, politiikasta, byrokratiasta, ählämeistä ja kaikesta maan ja taivaan välillä. Jos näkemäni mies olisi ylittänyt sitten tietä ja auto olisi ajanut hänen päältänsä, niin tuskinpa vinkuintiaani olisi ollut ensimmäisenä hänen mielessään. Tuskinpa mies joka pitelisi ulkona roikkuvia suoliaan ja huutaisi äitiään ensimmäisenä valittaisi toisen ulkonäöstä.

Oletteko koskaan miettineet että valitamme yleensä aivan turhista asioista elämän kiertokulussa? Feminismivihervassareiden näkökulmasta Halla-aho vie viimeisenkin puurolautasen nälkään kuolevalta kehitysmaan lapselta. Siihtalan ABC:llä istuvat työukot valittavat raapien perseitään, että poliitikko kuka on vihreä, musta ja homo haluaa lisää kaltaisiaan eläimiä katukuvaan raiskaamaan pikkutyttöjä. Vastaisin niille, että tehkää vittu asioille sitten, jotain sillä kuitenkin elätte samassa oravanpyörässä elämänne loppuun asti. Useimmat ihmiset tyytyvät valittamaan vailla tekoja. Useimmat ihmiset kokevat paskaa valittaen tekemättä mitään. Useimmat ihmiset nostavat valtaan sellaisia ihmisiä jotka valittavat ja lupaavat tehdä valituksen kohteille jotain ja ovat kuitenkin tekemättä mitään. Mikä vittu siinä on siis että valitetaan ja ollaan kuitenkin liian laiskoja tekemään mitään valituksen kohteelle? Jos olet hukkumaisillaan niin kyllähän sinua hapenpuute valituttaa. Valittaisit jos kerkeäisit mutta uit kiireesti pinnalle pelastaen itsesi. Mikä ei tapa, aiheuta fyysisiä vahinkoja tai vahingoita lähipiiriäsi ei ole oikea valittamisen aihe. Ei ainakaan Suomessa(vielä). Eikä elämässä tai kuolemassa. Kyllä minä ymmärtäisin jos Noljakkaan menevä äijä olisi alkanut valittaa minulle miten on itse läski sossupummi ja hänen toimeentulotuellaan voisi pelastaa kehitysmaan lapsia. Sen sijasta hän keskittyi kommentoimaan elämänkovakouluneekerimulattiviha-tavalla ulkonäköäni? Me kaikki valitamme liian turhasta aivan liian usein. Tämäkin kirjoittaja möykäröi suomalaisesta valittamisesta tekemättä asialle kuitenkaan mitään. Kun kevät on kauneimmillaan ja ISYY:n nimellinen hymyviikko on käyty voisimme me varnitsalaiset ajatella elämäntapaamme. Voisimme vähentää turhaa valittamista ainakin omalta osaltamme. Vähentämällä valituksen määrää voisimme tartuttaa valituksen vähentämisen jopa kadulla kulkevaan kävelevään sepelvaltimotautiin, joka larppaa rasistia ja joka on liian lihava edes pukeutumaan Ku Klux Klanin uniformuun.

TERVEISIN VITTUUNTUNUT VITTUUNTUTUMISESTA, HERRAN VUONNA 2015 SUOMESSA, MISSÄ JOKAINEN VIIKKO ON VITTUUNTUMIS-JA VALITUSVIIKKO

Kyll채 Bondikin sen tiet채채

ettei vapusta selvi채 korjaamatta 23

Suurmiesten sielunmaailma Suurmiesten päiväkirjat ja kirjeet ovat kiehtoneet ihmiskuntaan kautta historian. Kirjoista ja kirjeistä pystymme näkemään heidän inhimillisen puolen. Saamme niistä vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuten: Miten he ovat päätyneet suuriin ratkaisuihin jotka ovat muuttaneet ihmiskunnan historian, kuinka he ovat kokeneet omat ratkaisunsa ja miten he ovat kantaneet vastuunsa? Arvoisat Varnitsa-lehden lukijat. Olemme saaneet haltuumme säkeitä ja päiväkirjamerkintöjä historian merkkihenkilöiltä:

Rakas päiväkirja,

Helmikuun 25. 1919

Ei sviddu miten siistiä futista näin tänään! Semmonen porukka ku Api Nere palloili puistossa ja jengiä vaan keräänty tsiigaan monttu auki. Saksareita ja aivan älyttömiä pommeja ylänurkkiin joka vedolla! Toista puistoporukkaa kyl vietiin niinku sikaa säkissä. Mentiin sitte isolla porukalla voittoo juhlistaan ja se joukkueki tuli paikalle. Luvattiin niille että aletaan käymään porukalla joka pelissä ja pistetään joukkueen väriä (elikkäs musta) päälle joka matsiin. Mutta siis tuosta porukasta tulee vielä jotain! – Beni The Duke

Erich Ludendorffille

Deutche Reichspost Telegramm

10.11.1923

Huh huh… enpä muista parista päivästä pahemmi mitää, hehe. Muistan kun istuttiin binellä ja joku nisti esitteli pyöränlamppua mikä muistutti mutkaa. Siinä sit illan aikana pelleiltiin ja aloin matkimaan yhtä italialaista frendiä ja hyppäsin pöydälle se kädessä, hah! No ei siinä. Poke nakkas pihalle kaikki ja pihalla oli joku iso posse. No lähettiin siinä marssimaan ympäri kaupunkia ja lauleskeltiin jotain, yhtäkkiä kytät tuli paikalle ja sitten ne alko siinä viemään juoppoputkaan vissiin porukkaa, niin otin jalat alle. Aamulla heräilin Ernstin ja Helenan kämpiltä johon olin kuulemma vaan rynnänny. Jotain olin kytistä sössöttäny ja rynnänny viinakaapille. No ei siinä, jotain olin huvilassa kuulemma yöllä käyny mut en kyl muista. Mut hei, viittitkö tulla hakemaan putkasta? En nyt oo ihan varma mitä oon sit tehny, mut aamulla haettiin putkaan ja uhkailtiin jollain oikeudenkäynnillä. Jotain puhuivat vallankumouksesta. Vissiin vähän liikaa matkin Beniä sielä baaris... Ja hei käytkö kastelemassa ihan ekana kukat mun kämpillä kunhan saat tämän viestin?

–Adi

Paskalista Paskimmat ARGUMENTIT

Antti Härkönen

Kaikki rakastavat pätemistä, erityisesti varnitsalaiset. Valitettavan usein päteminen on kuitenkin luokattoman paskaa. Vanhat kunnon natsikortti on niin kulunut, että sen käyttö on uhkaavasti vähentynyt. Sen tilalle löytyy kaikkien onneksi lukuisia käyttökelpoisia ja merkityksettömiä fraaseja.

5. Ipse dixit ”Se ja se asiantuntija sanoi näin ja näin.” Jos yliopistomaailma jotain opettaa, niin sen, että kuka tahansa pelle voi kohota korkeisiin akateemisiin virkoihin ilman mainittavaa pätevyyttä, argumentaatiotaitoa tai ymmärrystä tieteellisistä prosesseista. Esimerkki: Kenraali Airo sanoi Suomen sisällissotaa vapaussodaksi, näin ollen se oli vapaussota.

4. Ad populum Jos kaikki muut hyppäisivät kaivoon, hyppäisitkö sinäkin? Totta kai, koska useimmilla ei ole selkärankaa kulkea vastavirtaan. Tosin hyvin usein enemmisto ON oikeassa. Esimerkki: GMO-ruoka on kielletty yli sadassa maassa, näin ollen sen täytyy olla haitallista.

3. Tu quoque Arvostelijan omiin väitteisiin, mielipiteisiin tai tekopyhyyteen vetoaminen ei ole mikään peruste omille teoille. Esimerkki: Venäjällä on oikeus hyökätä Ukrainaan, koska Irak.

2. Ad hominem Vanha klassikko, jossa väitteen arvoa vähätellään hyökkäämällä väitteen esittäjän persoonaa vastaan. Esimerkki: Sofi Oksanen näyttää tyhmältä, näin ollen hän on väärässä.

1. Nirvana-virhepäätelmä Vastapuolen esitys lytätään vertaamalla sitä utopistiseen täydelliseen ideaaliin, jonka toteutuminen ei ole mahdollista. Esimerkki: Tasa-arvoinen avioliittolaki ei poista kaikkia maailman ongelmia, näin ollen se on tarpeeton.

HUUMORI SIVUT Vapun sääennuste Seuraavaksi tulevan Vapun syyssää: Kevätpäivillä sataa kaatamalla vettä, jotta rastien kiertäminen olisi mahdollisimman ikävää. Muutamaa päivää ennen Vappua neiti Kevät suvaitsee esitellä sulojaan myös Joensuussa. Aurinko paistaa ja on suhteellisen lämmintä, joku rohkea uskaltaisi jopa sanoa että keväistä. Vappuaaton koittaessa säätila kuitenkin muuttuu radikaalisti. Keväästä ja auringosta ei ole tietoakaan, taivas on paksussa pilvessä, lämpötila lähentelee nollaa, taivaalta sataa jäätävää tihkua ja tuulee niin navakasti, että yo-lätsän leukaremmin käyttö on enemmän kuin suositeltavaa. Vappupäivän aamuna aurinko tulee jälleen esiin paistaen kirkkaasti ja kuulaasti kaikkien krapulaisten iloksi. Auringonpaisteesta huolimatta sää on kaukana lämpimästä, tuuli on edelleen jäätävä.

Oikeaoppinen vappuvarustus ilman lakkia

Meteorologi Aino-Kaisa Ahponen

KUIN KAKSI MARJAA...

Jaqen H’ghar

Braavoslainen assassiini Game of Thrones -sarjassa

Toni Kallioinen

Somerolainen Skp:n jäsen Varnitsassa

NOUSUSSA • • • •

LASKUSSA

Kevät V-käyrä Kahvinjuonti Vaaliteltat ja -kampanjointi Suomessa

• Lentokoneet • Lain ja järjestyksen kunnioitus • Vaalikampanjointi Japanissa

HUUMORI SIVUT

Hauskoja juttuja tutuista hehnkilöistä ja muutenkin

Kuuluisia kirjailijoita jotka ruokaistuivat

Minne Varnitsan sihteeri talletti ennen rahansa -Merita-pankkiin Miksi Nero-Antti osti sinisen kravatin ja mustan paidan kun muutti suureen asuntoon valmistuttuaan? -Koska hänestä tuli Isontalon Antti

Kimmo Katajalassi Jouni Hynynenakki Ernest Hemingtakeaway ruoka Hannu Salami A.W Yrjänä

Mihin liittyy hengästyminen, uhanalainen petoeläin, tällaista vuoden 1921 viritelmää kutsuttiin häpeälliseksi ja se on perseestä? -Sykettä susirajalla Mikä riski monilla yliopiston henkilökuntaan kuuluvilla on? -Laitostuminen

Poliittinen vitsi: Muutos 2011-puolueeseen liittyi paljon prostituoituja ja he ottivat puolueen hallintaansa. Puolueen tärkeimmäksi teemaksi nousikin huora demokratia.

Toinen poliittinen vitsi: Yrjö Hakanen, Paavo Arhinmäki, Antti Rinne ja Hannu Harju kiistelivät siitä, kenen puolue edustaa eniten aitoa vasemmistolaisuutta. Antti Rinne: Uskomme internationalismiin niin paljon, että painatamme vaalilehtemmekin Virossa Paavo Arhinmäki: Koska Vasemmistoliitto on todellinen proletariaatin ääni, emme jaa vaalimakkaroiden kanssa kuin ketsuppia Yrjö Hakanen: SKP on niin lujasti harhaoppejanne vastaan, että emme ole itseasiassa oppineet mitään Hannu Harju: KTP on ollut aina ja tulee aina olemaan Neuvostoliiton tärkein yhteistyökumppani Suomessa Kesken kiihkeän keskustelun huoneeseen astelee pääministeri Alexander Stubb, joka kaivaa taskustaan iphonen “mhmm...mitäs tuo täällä tekee...porvari rhmhrm...” Siis kundit hei kelatkaa, mäkin oon teidän hengessä mukana, otan selfietkin vasemmalla kädellä! Tällä kuvalla seuraamme painojälkeä

Tällä kuvalla jäljitämmme Jallua.

PS: Liehu ja Luihu ovat työehtosopimustensa mukaisella lomalla.

VARNITSA VALLOITTAVAA VAPPUA

JO VUODESTA 1970 28