Varnitsa-lehti 5/16 by Arvo Varnitsalainen

PIKKUJOULU-VARNITSA I T T R A O T P S RA ARE M E N CI

RJ AA OPAS JOULUKUUSEN RA RVO AM ST LAINAAMISEEN E AT LUS TU SA

UUSI HALLITUS ESITTÃ&#x201E;YTYY 1

Sisällys Pääkirjoitus..............................................3 Puheenjohtajan palsta................................................4 Kopo-sopolta................................................5 Kolumni...................................................6 Laitoksen kuulumiset..................................................7 Hol-raportti......................................................8 Kuumimmat historialliset henkilöt.................................9 Paluu Paiholaan........................................................10 Uusi hallitus esittelyssä.............................................11 Pikkujouluevankeliumi.......................................14 Kirja-arvostelussa Raamattu........................................14 Lyhyt opas joulukuusen lainaamiseen............................15 Joululauluista..........................................................16 Vihapuhe joululauluille..............................................18 Olivatko Karl Marx ja joulupukki sama henkilö.................20 Kaupallistuneen joulun sietämättömyys.........................21 Yleisönosastokirjoitus........................................22 Yö nimeltä Cinemare................................................24 Raportti SYL:n liittokokouksesta...................................26 Joensuun historianopiskelijoiden ainejärjestölehti, Varnitsa-lehti 5/2016 ISSN 1236-3995 (painettu), ISSN 2343-2616 (verkkojulkaisu). Julkaisija ja kustantaja: Varnitsa ry. Päätoimittaja: Aino-Kaisa Ahponen Toimitussihteeri: Akseli Sopanen Toimittajat ja kirjoittajat: Aleksis Honkanen, Toni Kallioinen, Karo Kankus, Susanna Koivistoinen, Ville Kuismin, Milka Mustonen, Simo Purhonen, Pyry Saloranta, Perttu Tikka, Joni Ylimäki, Heidi Turunen ja Merita Raita. Taitto: Aino-Kaisa Ahponen Painopaikka: Haltia, Joensuu Postiosoite: Itä-Suomen yliopisto, Historian ja maantieteen laitos, PL 111, 80100 JOENSUU Sähköpostiosoite:varnitsa.ry(at) gmail.com tai ainoahp(at)student.uef.fi Painos: 80 kpl Lehden digitaalinen versio nähtävissä osoitteessa: http://issuu.com/varnitsa/docs Etukansi: Vinage-joulukortti (pinterest.com) Takakansi: Varnitsan pikkujoulut vuodelta 2015

Pääkirjoitus Tästä se lähtee! Päätoimittajan urani viimeinen pääkirjoitus! Kulunut vuosi on ollut yhtä hullunmyllyä, enkä stressiltäkään ole onnistunut välttymään. Nyt tämä vuosi alkaa kuitenkin olla lopuillaan ja sitä myötä myös kouluhommatkin. Vielä olisi rutistettava enää yksi tentti ja luentopäiväkirja niin tämä vuosi alkaa opiskelujen suhteen olla paketissa. Nyt voi jo pikkuhiljaa alkaa asennoitumaan joulun viettoon, mikä ainakin minulle merkitsee rauhoittumista ja hiljentymistä. Vaikka tämä vuosi onkin ollut ajoittain melko raskas, on se kuitenkin ollut myös antoisa erityisesti tämän lehden teon kautta. Minulla on ollut ilo johtaa aivan mahtavaa toimituskuntaa, joka on ihan yhtä innostunut ja motivoitunut tämän lehden tekoon kuin minäkin. Heidän kanssaan on ollut enemmän kuin mukava työskennellä, vaikka välillä olenkin saanut odotella vihoviimeisiä juttuja vielä painoa edeltävänä iltana. Vaikka välillä hallitustyöskentely onkin tuntunut melko leipäännyttävältä, on lehden teko aina ollut minusta mukavaa ja miellyttävää hommaa. Olen tykästynyt erityisesti tähän lehden taittamiseen ja siitä luopuminen hieman harmittaa, sillä minusta t-ämä taittaminen on ihan parasta! Voisin oikeasti tehdä tätä vaikka työkseni. Tämä lehti on ollut minulle myös tavallaan itseilmaisun väline sekä visuaalisesti että tekstuaalisesti. Olen saanut käyttää piileviä taiteellisia lahjojani juuri määrittäessäni lehden ulkoasua. Jokainen lehti on ollut minun itseni näköinen ja olen ylpeä jokaisesta lehdestä. Tietyllä tapaa tulen todella kaipaamaan lehden tekoa ja tästä Varnitsa-lehdestä on tullut ikään kuin oma lempilapseni. Mutta ettei tässä nyt tulisi heittäydyttyä ihan liian tunteelliseksi niin on aika suunnata kat-

se tulevaisuuteen. Kuten jo viime pääkirjoituksessa totesin, oli tämä viimeinen syksyni Joensuussa ja ensi syksynä koittavat uudet haasteet. En nyt halua heittäytyä turhan nostalgiseksi ja melankoliseksi, mutta nyt kun minulla on siihen oiva tilaisuus niin käytän sen hyväkseni fiilistelemällä tässä lopuksi vähän näitä kuluneita neljää vuotta. Näiden neljän vuoden aikana olen kasvanut ihmisenä aivan älyttömästi. Tiedän pystyväni vaikka mihin, kunhan vain päätän niin. Lähden täältä Joensuusta aivan eri ihmisenä kuin tänne tulin. Olen tutustunut uskomattomiin ihmisiin, joita en olisi muuten ikinä tavannut. Olen nyt lukemattomia hienoja kokemuksia ja muistoja rikkaampi. Suurin syy tähän kaikkeen on ollut, mikäpä muukaan, kuin Varnitsa. Tunnen viimein kuuluvani johonkin itseäni suurempaan ja vaikka lähdenkin Joensuusta, tulen aina pysymään varnitsalaisena! Iso kiitos ja syvä kumarrus

Aikku

Haikein terveisin, puheenjohtaja minen yhteiskuntaamme tulee näkymään yhä enemmän arkipäivissämme ja erityisesti opettajien työssä, joten tulevaisuutta varten tämä projekti antoi meille paljon. Ja mikä hienoa, näytimme esimerkkiä muille ainejärjestöille ja ryhmille, että pienellä pystyy hyvään!

Kun tänä vuonna tuli syyskokouksen aika, lähdin siihen hyvin haikein mielin, sillä tiesin etten enää hae Varnitsan hallitukseen. Kaksi kautta hallituksessa ovat olleet yhtä aikaa rakkaita ja raskaita. Olen kuitenkin saanut itselleni juuri ne pestit, joista haaveilin fuksivuonna, eli huvivastaava ja puheenjohtaja. Mikä parasta, olen saanut tehdä ja kokea tämän kaiken yhdessä mahtavien ihmisten kanssa! Uusi innokas hallitus on nyt kuitenkin valittu, ja minun on aika jättää jäähyväiset Varnitsan hallitustoiminnalle. Vuosi vierähti hyvin nopeasti ja tämä on nyt minun viimeinen kirjoitukseni Vlehden puheenjohtajan palstan kohdalle.

Hol:n syysseminaari järjestettiin Tiima ry:n isännöimänä Oulussa ja meitä varnitsalaisia oli edustamassa siellä viidentoista hengen sekalainen seurakunta. Minulla on vahva kutina siitä, että vaikka moni varmasti kainosteleekin susirajaista Itä-Suomen yliopistoa ja Joensuuta, niin varnitsalaiset ovat kuitenkin näyttäneet muille historian opiskelijoille, ettemme ole yhtään sen takapajuisempia kuin muutkaan. Meillä on mahtava meininki, joka näkyy ja kuuluu seminaareissa. Muille opiskelijoille ei voi jäädä epäselväksi miksi Varnitsa ShangriLa:ssa lauletaan, että ”mistään hinnasta en ainejärjestöä vaihtais”. Tähän samaan syssyyn haluan antaa muuten pikkupropsit Hol:lle, sillä liiton toimintaa on kehitetty kuluneen vuoden aikana onnistuneesti. Varnitsalainen kädenjälki näkyy tässäkin toiminnassa, sillä hallituksessa istui vuonna 2016 puheenjohtaja Matiaksen lisäksi, Aleksis, Antti ja minä.

Tahdon tällä viimeisellä pj-palstallani fiilistellä mennyttä vuotta. Tapahtumia meillä oli laidasta laitaan, sitseillä laulut raikuivat ja Suvaksella puheet sorisivat vaihtuvalla äänen voimakkuudella. Humppalaisten kanssa järkätyt talvipäivät flobbasivat, mutta onneksi syksyllä vapaamuotoiset olympialaiset saivat enemmän liikettä jäsenistöömme, liekkö urheiluhenki kasvanut Rion myötä. Onneksi joku humppa kuitenkin huumasi Varnitsassa, sillä Lavatanssit eivät pettäneet tänäkään vuonna. Varustuksemme myös lihavoitui uusien kangaskassien ja uuden ainejärjestön lipun myötä. Lippu pääsi heti oikeuksiinsa, sillä se kiersi Ilosaaressa niin tiuhaan varnitsalaisten keskuudessa, että lipun tangot (lue verhotangot) eivät kestäneet tuulen viimaa. Ja yrittihän Tombolo kateuksissaan ryöstää meidän lippumme, heillähän on vain pelkkä pingviini-kuvioinen lakana.

Minun johtama hallitus leimattiin heti kättelyssä akkavallaksi, ja eräs varnitsalainen luonnehti, että ”mikäli tämä hallitus kusee, niin voidaan syyttää menkkoja”. Vaikka vastuuvapautta hallitukseni ei olekaan vielä saanut, niin voisin vastata tähän kommenttiin, että meillä oli sit varmaan aikaan kuiva ja tahraton kausi. Keväällä Lavatanssien lipunmyynnin yhtey- Olen nauttinut Varnitsan puheenjohtajuudesta dessä Varnitsa joutui yllättäen kohun keskelle, koko sydämestäni ja haluan kiittää siitä teitä ja minkäs muunkaan kuin natsi-kohun. Natsi- kaikkia Varnitsalaisia. Erityiskiitos kuuluu kuikortti-haalarimerkkimme (tai hihamerkki, ku- tenkin hallitukselleni. Voin luottaa siihen, että ten jollain taholla korttia oli kutsuttu) julistet- uudessa hallituksessa on voimaa ja innovaatiin UEF:ssa hyvänmaun vastaiseksi. Onneksi tioita kaikkeen mahdolliseen, joten huonomVarnitsa selvisi tästä kuviosta ilman suurem- maksi ei voi mennä. Pyry kasvoi johtajana pia seuraamuksia, mutta merkki joutui myyn- Paihola-projektin veturina, joten tikieltoon yliopiston tapahtumissa ja tiloissa. uusi hallitus tulee rokkaamaan. Onneksi pystyimme näpäyttämään takaisin ja Uusi hallitus on paska –slogan heittämään pöytään toisen kortin maineemme joutakoon romukoppaan! puhdistamiseksi, eli julkistimme lokakuussa kansalliselle medialle Paihola-projektin, josta Rauhalla ja rakkaudella, tuli vuoden the thing. Pyryn ideoima projekti Varnitsan pj 2016 kantoi kortensa kekoon yhden tämän hetken Heidi Turunen polttavimman keskustelun aiheen puolesta. Maahanmuuttajien kotouttaminen ja sulautu- Ps. Ette kyllä pääse musta eroon, sillä siirryn aktiiviseen oppositioon!

Kopo-sopolta jonotettava pitkäkin tovi. Vaihto-opiskelijat ja ulkomaalaiset maisteritutkinto-opiskelijat ovat samalla viivalla kaikkien kanssa. Elli painottaa, että oikeudenmukaisuus on sen pääasia.

Vuoden loppu jo häämöttää ja onkin viimeisen sopo-kopo palstani vuoro. Me sosiaalipoliittiset vastaavat kävimme marraskuussa Joensuun Ellissä kokoustamassa. Tarkoituksena oli saada vastauksia kysymyksiin, joita opiskelijat paljon pohtivat ja joista on epämääräistä tietoa, esimerkiksi asuntojen kylmyys ja jonotussysteemi. Meille myös kerrottiin asuntotilanteesta eli rakenteilla olevista asunnoista ja suunnitelmista, joita ollaan (mahdollisesti) toteuttamassa.

Ellin jonotusjärjestelmää on toivottu läpinäkyvämmäksi ja selkeämmäksi. Palautetta on tullut etenkin siitä, ettei omasta jonotustilanteesta saa oikeastaan tietoa. Jonotusjärjestelmää ei aiota muuttaa, koska järjestelmä toimii hyvin. Uudistuksia käytännön asioihin on kuitenkin tuAsuntotilanne oli tänä syksynä jo parempi, lossa, joiden pitäisi selkeyttää ja parantaa tikuin verrattuna aiempiin vuosiin. Vain muuta- lannetta. Esimerkiksi sähköinen allekirjoitus ja ma kymmen joutui turvautumaan hätämajoi- irtisanominen ovat tulleet jo käytäntöön. Myös tukseen ja soluasuntoja alkoi olla tyhjillään jo joka vuosi joulun aikoihin tuleva jonotuksen uulokakuussa, kun ennen näin tapahtui vasta ke- sintahakemus muuttuu nyt sähköiseksi, eli se väällä. Tällä hetkellä soluasuntoja onkin paljon tulee sähköpostilla. Enää ei tarvitse joululoman tyhjillään. Sen vuoksi nyt on hyvä mahdollisuus jälkeen kämppään palattuaan huomata, että on hakea kaverin kanssa soluasuntoa. Samoin tippunut pois jonosta, koska ei ole uusinut hamyös perheasuntoja tarjotaan kaveruksille kemusta ajoissa. kimppakämpäksi, koska niille ei ole tarpeeksi Opiskelijat ovat kokeneet hankalaksi myös aikysyntää perheiltä. kaisemman asunnon irtisanomisen ja uuden Savonlinna tilanteen takia uusia asuntoja on asunnon tarjouksen saamisen vasta loppu kuitenkin rakenteilla helpottamaan tulevaa ti- kuusta. Tälle asialle ei Elli voi oikeastaan milannetta. Uusia asuntoja on tulossa eri puolille tään, koska suurin osa irtisanoo Ellin asunnon Joensuuta. Ellillä on myös suunnitteilla asunto- kuun viimeisenä päivänä. Siksi Elli myös tarjen peruskorjauksia ja kaavamuutoksia, jonka joaa mahdollista asuntoa jonossa seuraavalla avulla tehdään myös lisää asuntoja. Rakennet- saman tien. Elli on myös pyrkinyt lähettämään tavat uudet asunnot tulevat olemaan enim- varoitusilmoituksen jonossa kärkipäässä olevilmäkseen yksiöitä. Kaavamuutoksella on kallis- le, että asuntotarjous saattaa tulla pian. ta rakentaa yksiöitä, joten ne tulevat olemaan Hieman haikeissa tunnelmissa kirjoitin tämän edelleen soluasuntoja. jutun, koska tähän päättyy myös tehtäväni halYksi kuumimmista aiheista Elliin liittyen opiske- lituksessa. Olen iloinen, että sain edustaa Varlijoiden keskuudessa tuntuu olevan asuntojen nitsaa sopo-kopona ja nautinkin siitä tehtäväskylmyys. Elli kehottaa ehdottomasti tekemään tä. Vaikka tänä vuonna onkin tapahtunut paljon vikailmoituksen, jos asunnossa on todellakin liittyen leikkauksiin yliopistoilta ja liian kylmä. Asukkaiden toivotaan kuitenkin opiskelijoilta, ei järjestössä kuiseuraavan asunnon lämpötilaa itsekin ja asiaan tenkaan tapahtunut sen suuperehtymistä. Käyttäjävirheet ovat myös hyvin rempia asioita. Uudistamista yleisiä, jotka ovat melko itsestään selviä, mutta ja muutoksia siis kaivataan saattavat unohtua. Niinkin yksinkertainen asia edunvalvontajärjestössä. kannattaa tarkistaa, että ikkunat ovat kunnolla Uskonkin, että seuraajani kiinni. Termostaattien peittäminen myös viilen- Aleksis on oiva henkilö tähän tehtävään. Ja haluantää lämpötilaa. kin toivottaa onnea ja meJoensuun Elli saa paljon kysymyksiä sen jono- nestystä hänelle! tussysteemistä. Eli kesällä, kun asuntohakemuksia alkaa sataa, ensisijaisena ovat kaukaa Lopuksi vielä toivotan kaikiltulevat ensimmäisen vuoden opiskelijat. Heille le hyvää joulua! tarjotaan soluasuntoja pitkin Joensuuta, jotka ovat vapaana. Yksiöihin, etenkin keskustaan on Merita Raita

KOLUMNI Oululaisten pyllypyyhkeistä ja muista kulttuurieroista Haluaisin aloittaa tämän vuoden viimeisen kolumnin lainaamalla Jessen sanoja: ”Kai-ki-lle til-aa riit-tääää, kai-kil-le paik-koja ooooon.” (Olkaat hyvät korvamadosta.) En kuitenkaan lainannut tätä populaarimusiikin helmeä vain tarjotakseni korvamatoa, vaan keskittymällä sen sanomaan. Jos joku ei ole huomannut, niin viime aikoina maamme yllä on leijunut synkkä pilvi nimeltään suvaitsemattomuus. Tarkoituksenani ei ole nyt saada ahdettua kaikkia ihmisiä punavihreään kuplaan, vaan herätellä ajattelemaan mitä tämä niin paljon pelätty monikulttuurisuus oikein on. Monelle tulee monikulttuurisuudesta varmasti mieleen eri kansalaisuuksien edustajia ahdettuna samalle alueelle, kuten Yhdysvallat ja ”kulttuurien sulatusuuni”. No tämä sulatusuuni nyt ei valitettavasti pidä paikkaansa Yhdysvalloissa, eri kulttuurit tuntuvat olevan visusti erillään toisistaan, mutta eri kulttuurien kirjo on silti huomattava tästä lähtökohdasta verrattuna vaikka Liperin kirkonkylään. Mutta voisiko monikulttuurisuutta esiintyä ihan yhden kansan sisällä, esimerkiksi täällä Suomessa? Saman kysymyksen heitin esille eräässä pienryhmäopetuksessa ja aluksi ilmeet olivat ihan typertyneitä; sama kulttuurihan meillä kaikilla on. Joensuulaistuneena kuopiolaisena on kyllä sanottava, että ei, meillä ei ole yhtenäistä kulttuuria kaikessa. Olen monesti törmännyt ilmiöön nimeltä ”käsittämätön Savon murre” ja omasta mielestä en edes osaa kiännellä ja viännellä kunnolla. Kielelliset erot ovat näkyvillä muuallakin päin Suomea. Itä-Suomea edustavana henkilönä en voi vannoa, että ymmärtäisin ihan kaikkea mitä vaikkapa tamperelaiset tai stadilaiset yrittävät minulle sanoa. Jonkinlainen kielimuurikin on siis osa todellisuutta, jopa kantasuomalaisten keskuudessa. Pari viikonloppua sitten ollessani Oulussa virkistävällä viikonloppureissulla törmäsin todelliseen kulttuurieroon, mistä en ole vieläkään täysin toipunut. Selailemalla paikallista Jodelia törmäsin jodlaukseen, jossa kyseltiin, että käyttävätkö ihmiset pyllypyyhkeitä. Anteeksi siis mitä. Selaamalla keskustelua eteenpäin oli todettava, että tämä on todellinen ilmiö Oulussa. Oululaiset käyttävät pyllypyyhkeitä. Sanoisinko, että kulttuurishokki isolla K:lla. Monikulttuurisuus voi siis olla muutakin kuin vain eri kansalaisuuksia, mutta silti ei pidä vähätellä monikulttuurisuutta laajemmassa mielessä. Emme ehkä kuitenkaan voi leimata Joensuuta monikulttuuriseksi kaupungiksi vain sanomalla, että no meillä on täällä niitä oululaisia ja kuopiolaisia ja muutama Helsingistäkin eksynyt tyyppi. Mutta jos me pärjäämme kansakuntamme kulttuurierojen kanssa, niin miksi emme pärjäisi myös "vieraiden kulttuurien" kanssa. Jos meillä on tilaa oululaisten pyllypyyhkeille, niin antakaamme tilaa myös sitä oikeasti tarvitseville. Sussu

laitoksen KUULUMISET Digidigi Kun 2000-luvun alussa Suomessa siirryttiin digitaalisiin TV-lähetyksiin, pyöri telkkarissa mainos, jossa Sulevi Peltolan näyttelemä ukkeli rutisi digiteeveestä kun joutui vähän opettelemaan uutta, mutta oli sitten kuitenkin tyytyväinen ja sanoi ”digidigi”. Itsellä on tässä vähän samanlainen olo. Digitaalisuus tuntuu tunkevan joka kolosta esiin myös täällä laitoksen työssä. Kuinkahan tässä pysytellään mukana? Keväällä kävi viestinnän konsultti laitoksella kertomassa yliopiston sisäisen tiedotuksen ”digiloikasta”. Meikäläisen osalta se on kyllä jäänyt korkeintaan paikallaan hypähtämiseksi. Mutta historiantutkimuksen ja -opetuksen näkökulmasta ehkä tärkeämpää kuin viestinnän omintakeiset viritykset ovat ne mahdollisuudet, joita uudet digitaaliset välineet antavat. Toki, aika pihalla minä niidenkin tekniikasta olen, mutta enhän minä mitään ymmärrä digiteeveenkään sisuskaluista vaan ihan sujuvasti ohjelmia katselen. Digitaalisuuden tulon humanistiseen tutkimukseen voinee jakaa karkeasti kahteen päälohkoon. Ensinnä tutkimusaineistot muuttuvat kovaa vauhtia digitaalisiksi. Vanhoja aineistoja kuvataan ja viedään verkkoon, usein vapaasti siellä selattaviksi. Toisaalta uudet aineistot ovat jo paljolti digitaalisia: historiantutkimusta voi tehdä jo aivan mainiosti vaikkapa internetin sisällöstä, vaikkapa historiablogien historiakuvasta. Toinen digitoitumisen lohko ovat uudet tutkijoiden digitaaliset työvälineet. Tällaisia ovat esimerkiksi laajojen laadullisten aineistojen analysointiin kehitetyt ohjelmat, joilla työskentelyä kutsutaan tiedonlouhinnaksi. Erilaisten verkostojen selvittämiseksi kerättyjen aineistojen analysointiin ja havainnollistamiseen on olemassa jo varsin kehittyneitä ohjelmia. Kolmas työkalu, jonka käyttö on HiMa-laitoksella ehkä pisimmällä, ovat GIS-työkalut (Geographic Information Systems). Niillä voi tehdä karttoja ja erilaisten kartta- ja spatiaalisesti hahmotettavien aineistojen havainnollistuksia ja analyysejä. Tuore esimerkki tällaisten GIS-työkalujen käytöstä ovat muutamat analyysit, joita on tehty 15.11.2016 julkistetussa kirjassa ”Meanings of an Urban Space”. Kirja löytyy kiinnostuneiden selattavaksi kirjastosta ja Educan toisen kerroksen ”kirjanäyttelystä”. Toinen samassa hankkeessa tehty digijuttu on Viipurin digitaalinen historiallinen atlas, jonka löydät netistä hakemalla ”Viipuri portaali” ja klikkaamalla siitä linkin ”Paikat”. Siinä voi tarkastella vanhoista kartoista kootun datan avulla laadittua esitystä kaupungin kehityksestä: linnoituksia, kortteleita, katuja, tontteja ja rakennuksia. Tässä kyydissä on nyt vaan pysyttävä. Meikäläinen voi hyvin pysytellä digisovellusten käytön ideointi- ja analysointipuolella ja jättää teknisen toteutuksen sen paremmin hallitseville. Mutta ei tarvitse olla professori tai muu ruudinkeksijä huomatakseen tämän ”digiloikan” antamat uudet mahdollisuudet historiantutkimukselle tulevaisuudessa ja jo nyt. Päivän iskusana kansainvälisestikin on ”digitaalinen humanismi”, joka kattaa digitaalisuuden eri tulokulmat tutkimukseen. Siispä, jos yhtään tämä suunta kutisee, haepa oodista aiheeseen liittyvät kurssit ja ei kun sinne. Vaan kyllä taitaa olla niin, että kun meikäläinen suuntaa taas joskus arkistoon aineiston keruuseen, niin mukana taitaa kuitenkin olla vielä pinkka ruutupaperia, lyijykynä ja teroitin. Digidigi! Kimmo K

hol-raportti Varnitsan huurteinen seikkailu Oulussa Varnitsalaisten iloinen joukko suuntasi taas marraskuun viimeisenä viikonloppuna kohti Historian Opiskelijain Liiton syysseminaaria. Tällä kertaa kyseinen karnevaali järjestettiin Oulussa, tuossa supersankarien, kirvesmiesten ja pienriistapakastajien luvatussa kaupungissa. Varnitsalaisia lähti tällä kertaa reissuun huimat 15, osa perinteisellä bilebussilla, osa taas henkilöautolla. Varnitsan reggaerekka eteni Ouluun varsin verkkaiseen tahtiin. Kun pullojen korkit aukesivat kaikilta matkalaisilta Iisalmen jälkeen, bussissa alkoi juomapeli jossa oli tarkoituksena juoda aina kun vastaan tulee auto. Kuskina toimi Varnitsan oma Taki Inoue, Ville Kuismin. Villen ajotahti oli kuitenkin totutun mukainen, ja lopulta olikin produktiivisempaa muuttaa pelinsääntöjä siten että aina kun joku ohittaa minibussin pitää juoda. Näin saatiin edes jonkinlainen känni päälle ennen määränpäätä. Pääsimme kuitenkin lopulta Ouluun ennen alkoholijuomien vähittäismyyntiajan loppua, eli siis ihan tarpeeksi nopeasti. Ensimmäinen ilta kului oululaisten historian opiskelijoiden ainejärjestön Tiima ry:n järjestämän saunaillan ja perinteisen baarikierroksen merkeissä. Oulun baarit olivat kuitenkin yhtä täynnä kuin Stadin Onnela pahimpina jonnevuosina ja olikin varsinainen operaatio löytää sellainen kuppila jossa pääsisi jopa istumaan. Lopulta päädyimme pelaamaan Kimbleä johonkin paikalliseen cocktailmestaan. Känniset varnitsalaiset ja Kimble luovat sellaisen kombinaation, jonka seuraukset kukin voi itse arvata. Tämän jälkeen suuntasimme erehdyttävän paljon Mao Tsetungia muistuttavan toripoliisipatsaan kautta maistelemaan paikallista herkkua, eli majoneesikänkkyä Da Maxiin. Majoneesikänkky meinaa pitsaa, jossa on rutkasti majoneesia. On muuten aivan laittoman hyvää, kannattaa testata mikäli suunta vie joskus Ouluun! Lauantain seminaari sujui perinteisen väsyneissä ja darraisissa merkeissä. Suurin osa varnitsalaisista ei pääkallopaikalle edes saapunut, vaan osa lähti ihailemaan Oulun nähtävyyksiä. Luennot olivat aikalailla sitä peruskauraa mitä näissä tapahtumissa on totuttu kuulemaan. Aiheina olivat esimerkiksi ydinvoimatutkimus Japanissa, Pohjois-Korean juche-aate ja aasialaisten väkijuomien valmistaminen. Itselleni jäi seminaarista painokkaimmin kuitenkin mieleen tuore Tiima ry:n sukupuolineutraali mieskalenteri. Kyseistä opuksesta voi mm. bongata erään nimeltä mainitsemattoman Hollin hallituksessakin vaikuttaneen järjestökonkarin alasti. Kannattaa tsiigata mikäli eteen sattuu! Seminaarin jälkeen olikin sitten vuorossa koko reissun kohokohta, nimittäin sitsit. Ei liene yllätys että sinne kaikki matkaseurueemme kadonneet lampaat saapuivat enemmän kuin innokkaasti. Sitsien teemana oli löyhästi ”Aasian monimuotoisuus”. Kirjava joukkomme olikin pukeutunut monenmoisiin riepuihin, osa jätesäkeiksi, osa joksikin muuksi. Sitseillä olikin sitten tarjolla lähinnä lämmintä kaljaa ja kylmiä naisia. No ei nyt sentään, ihan hyvät tarjoilut tiimalaiset olivat taas järkänneet. Kaljaa ja viinaa oli ainakin paljon ja se jos mikä lämmittää varnitsalaisen sydäntä. Varnitsalaiset paukuttivat myös viimeisen konferenssitauon jälkeen sellaisen pöytäesityksen että oksat pois alta. Toivottavasti meidän porukan meininki myös innostaa muita ainejärjestöjä saapumaan sankoin joukoin ensi maaliskuussa Joensuussa pidettävään kevätseminaariin.

Juhlinta jatkui sitsipaikalla aina aamun pikkutunneille asti. Mikä tapahtuu Oulussa, jääköön myös Ouluun. Loppuillasta mainittakoon kuitenkin sen verran, että Beer Pongissa varnitsalaiset tekivät niin viiltävän kylmää jälkeä että kyllä Oulun Pakastaja-Elvi voisi olla ylpeä. Varnitsalainen taistelupari murskasi ensin pompputekniikalla kaksi paikallisvastustajaa ja heti tämän jälkeen kaatuivat Tampereen patinalaiset. Paluumatka sujui kategoriapelien parissa mukavasti ilman sen suurempia ihmeitä. Loppuun en voi muuta kuin kiittää lämpimästi kaikkia reissussa mukana olleita, oli varmaan kuluneen syksyn hauskin viikonloppu! Iso käsi myös Villelle kuskina toimimisesta. Ensi keväänä paukutetaan sitten kunnolla menemään, kun seminaari saapuu tänne susirajalle! Ale Varnitsan järjestövastaava

Kuumimmat historialliset henkilöt Naiset:

Miehet:

1. Marilyn Monroe

1. Nikola Tesla

2. Nefertiti

2. Nuori Josif Stalin

3. Marie Antoinette

3. Belgian Leopold I

Paluu Paiholaan Kun liki vuoden mittainen projekti on nyt tullut tältä erää päätökseensä, lienee paikallaan vilkaista hetkeksi taaksepäin. Olo on toisaalta helpottunut. Ei nimittäin ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun matkan varrella meinasi usko loppua. Onneksi ei loppunut. Takana on nimittäin epäilemättä elämäni ikimuistoisin syksy. Oli esimerkiksi jossain määrin absurdi tunne seurata uutislähetystä, jossa ensin kerrotaan Jeesuksen haudan avaamisesta ensimmäistä kertaa vuosisatoihin, ja sen jälkeen rakkaan Varnitsamme projektista pakolaisten parissa. Vaikka näiden kahden uutisen välillä ei kenties suoraa syy-yhteyttä ollutkaan, viimeistään lähetyksen nähtyäni tajusin, että jotain hienoa on tullut tehtyä. Nyt jälkeenpäin olo on väsynyt, mutta onnellinen. Minkä yöunissa menetti, sen unohtumattomina kokemuksina voitti! Ennen projektiamme vokista puhuminen toi mieleeni lähinnä vatsaan- ei vastaanottokeskuksen. Lehdistötilaisuus, jollaisen myös kurssin tiimoilta järjestimme, puolestaan linkittyi itselläni käsitteenä vuoteen 2001, Lahteen ja Paavo M. Petäjän rallienglantiin. Yksi koko hankkeemme pääpointeista olikin oppia uutta, ja samalla päästä kurkistamaan ”kulissien taakse”. Millainen on vastaanottokeskus? Millaisia ovat turvapaikanhakijat? Kuinka toimitaan, kun paikalla on tulkki? Entä kuinka toimitaan, kun paikalla ei yllättäen olekaan tulkkia? Kieltämättä tulkkauksessa oli paikoitellen fars(s)in piirteitä. Jos projektille ylipäänsä pitäisi nimetä motto näin jälkikäteen, olisi se epäilemättä ”vaikeuksien kautta voittoon”. Haasteita riitti enemmän kuin kylliksi, mutta niistä selvittiin. Muurit ovat nyt muotia. Kaikkein suurimmatkin niistä ovat kuitenkin rikottavissa, mukaan lukien kielimuuri. Oli hienoa huomata, kuinka joka luennolla lopulta löysimme yhteisen kielen. Välillä se oli suomi, välillä englanti, välillä joku muu. Viime kädessä elekieli kantaa pitkälle. Ainakaan arabian, somalin tai darin kielen taitoomme nimittäin tuskin perustuivat Tomin kanssa suorittamamme rekrytointiret-

ket keskuksen käytävillä. Asenne ratkaisi. Ja vaikka kyseinen lauantainen luento jäikin lopulta vaille kuulijakuntaa, niin muistoitta emme toden totta tuoltakaan Paiholan reissulta poistuneet.

Turvapaikanhakijoita viimeisellä luennolla

On kiitosten aika. Vaikka idea projektiin tuli minulta, ei se olisi toteutunut yksin. Ei kahdestaan, ei kolmestaan eikä edes neljästään. Kurssia toteuttamassa oli lopulta yli 20 varnitsalaista. Tilanpuutteen vuoksi en rupea tässä luettelemaan jokaista nimeltä, mutta olen erittäin otettu siitä, että lähditte mukaan toteuttamaan hanketta! Ennen kaikkea olen ylpeä siitä, että haasteista huolimatta vedimme kurssin kunnialla loppuun. Toisaalta täytyy myöntää, etten lopultakaan ole järin yllättynyt. Onhan Varnitsa kuitenkin… no, Varnitsa. Pyry Saloranta

uuden hallituksen esittely Pyry Saloranta, puheenjohtaja

Aleksis Honkanen, koposopo

Uusi puheenjohtajamme siirtyy jo kolmannelle hallituskaudelleen, toimittuaan aikaisemmin tiedotusvastaavana ja rahastonhoitajana. Varnitsan rahat ovat tiettävästi olleet tämän vuoden hyvässä tallessa, eikä Pyry ole (ainakaan vielä) karannut kassalippaan kanssa etelään. Erityisen kunniamaininnan Pyry ansaitsee myös tänä syksynä päätökseen saadun Paihola-projektin ideoinnista ja toteutuksesta; Suomen historian luennot keräsivät mukavasti kuulijoita ja mediajulkisuudestakaan ei jääty paitsi. Puheenjohtajana Pyry tulee luultavasti olemaan oma savolaisen leppoisan luonteen omaava itsensä, ja laukoo muiden hallituslaisten iloksi hyviä ja joskus vähän huonompiakin juttuja. Ensi vuodesta tulee varmasti hyvä!

All right, eli tässä olisi Aleksis, frendien kesken Ale, joka on hallituksemme upouusi koulutus- ja sosiaalipoliittinen vastaava sekä varapuheenjohtaja. Ale on kovaksi keitetty 23-vuotias stadilainen, jos joku sitä ei vielä tiennyt, ja vapaa-ajan Ale käyttää testailemalla erilaisia treffisovelluksia sekä kuntoilemalla. Ale on ihminen, joka saa paljon aikaiseksi jo kovalla äänellään mutta ennen kaikkea leppymättömällä asenteellaan; hän käy tarmolla ja raivolla hoidettavien asioittensa kimppuun, ja sama pätee kuumiin milfeihin. Alen mahtipontinen hallituspuhe ei varmasti tule jäämään sanahelinäksi, vaan saamme kuulla vielä hänen saavutuksistaan.

Ville Kuismin, päätoimittaja Ville on jo kokenut konkari hallituksessa. Toisena hallitusvuotenaan hän luotsaa kaikkien rakastamaa Varnitsa-lehteä. Ville onkin luvannut lehden ehdottoman totuuden linjan jatkuvan hänenkin aikanaan. Tämä 23-vuotias pohjoispohjalainen edustaa Varnitsassa oululaista vähemmistöä ja hänelle on menossa kolmas opiskeluvuosi. Villen tunnistat varmasti Varnitsan tapahtumissa, kun näet tutun ja turvallisen puolentoista litran Pommac-pullon, silmälasipäisen komean ja raamikkaan miehen kädessä. Villeltä ei myöskään vitsit ja hyvät jutut lopu kesken, joten voimme luottaa lehden erinomaiseen laatuun jatkossakin. Toimittajakunnan palavereissa ei tulla teetä näkemään. Ville on kokenut kovia kyseisen nautintoaineen kanssa ja vihaa sitä yli kaiken. Hän onkin vannoutunut kahvin suurkuluttaja!

Tommi Anttalainen, rahastonhoitaja Mikä hieroo käsiään yhteen vihjailevasti hymyillen saadessaan Varnitsan talouden kontolleen? No tietenkin Varnitsan uusi kepulainen rahastonhoitaja. Karvainen kainuulaispoikamme Tommi Anttalainen valittiin syyskokouksessa rahastonhoitajaksi hiirenhiljaisen yksimielisyyden turvin. Tommi tunnetaan varnitsalaisten keskuudessa erityisesti puhdasverisenä äärikepulaisena. Kajaanista lähtöisin olevalla miehellä riittääkin järjestökokemusta niin Suomen virallisen pöndepuolueen kuin perussuomalaistenkin riveistä. Puolueorientutuneisuudesta huolimatta Tommi tunnetaan opiskelijatovereidensa keskuudessa rauhallisena ja luotettavana takuumiehenä ja täten Tommin kykyyn ”panna Varnitsa kuntoon” voi luottaa yhtä vahvasti kuin Kauko Juhantalon vaalirahailmoitukseen. Kepulaisuus ja kainuulaisuus peittävät Tommin siviilipersoonan voimakkaasti alleen, mutta miehestä (epä)olennaisina sivuseikkoina mainittakoon että hän ei juo maitoa ja pitää Sannin musiikista.

uuden hallituksen esittely Susanna Koivistoinen, järjestövastaava

Matias Riikilä, huvivastaava

Sussu is back! Vuoden hallitustauon jälkeen Susanna a.k.a. Sussu palaa hallitukseen tarmokkaampana kuin koskaan ja tällä kertaa edessä ovat järjestövastaavan hommat. Aiempaa kokemusta hallituksesta on jo sihteerin ja huvivastaavan hommista eikä tauko hallituksesta ole estänyt olemasta aktiivinen, vaan hän toimi mm. Lavatanssien toimikunnan puheenjohtajana sekä tuutorina uusille varnitsalaisille. Tyyliä ja asennetta omaava Sussu on myös yksi Savon lahjoista Varnitsalle ja hyvä niin, koska savolaisiahan ei voi ikinä olla hallituksessa liikaa (varsinkaan kuopiolaisia). Opiskelun ja Varnitsan ulkopuolella Sussun voi tavata mm. BikBokissa tyrkyttämässä vaatteita ihmisille tai Kerubin lauteilla skulaamassa skebaa. Sussulta kannattaakin kysellä muutenkin erityisesti musiikista, koska tältä tytöltä tulee erittäin hyviä artisteja kuunneltavaksi. Ja kannattaa muustakin jutella, saattaa sieltä suusta jotain muutakin järkevää tai vähemmän järkevää tulla.

Matias on kotoisin Savonlinnasta. Hän on toiselta vuosikurssilta ja valmistunee joskus opettajaksi. Matias on aina hyvätuulinen, sosiaalinen ja elelee elämää rennolla meiningillä, myös opintopisteiden suhteen. Varnitsan tapahtumista voit löytää hänet Maggis-pullo kädessä ja hyvällä tuulella. Hänen ruokavalionsa koostuu empiiristen tutkimusten perusteella yleensä seuraavasti: Subway, Hese ja Dolly. Matiaksen tunnistaa helpoiten maskuliinisesta ulkomuodosta ja on häntä joku kehunut joskus 2. vuosikurssin "alfaurokseksi". Matias käy aktiivisesti salilla tekemässä vuoropäivinä penkkiä ja haukkaa, jonka voi huomata hänen fyysisestä preesensistään Varnitsan turnauksissa ja salivuoroilla.

Eero Toroi, huvivastaava

Sanni on iloinen, hauska ja rauhallinen 21vuotias, asiantuntijaksi tähtäävä kulturelli ihminen. Hän on lähtöisin Mäntsälästä tehden pyörähdyksen HEO:n kautta Joensuuhun. Tuleva kausi on Sannin toinen vuosi Varnitsan hallituksessa, ja hän on valmis astumaan tiedotusvastaavan saappaisiin sihteerin töiden jälkeen. Harrastuksiin hänellä kuuluu Sykettä-tarran ahkera käyttö, lukeminen ja Netflixin katselu minkä kandinteoltaan ehtii.

Eihän Eero paljoa esittelyjä kaipaa, hän on meidän kaikkien oma KulLivastaava viimevuodelta ja hyvä KulLi-vastaava olikin. Tämän lisäksi hänet tunnetaan uskomattomista musiikillisista lahjoistaan. Eeron on vaikeaa olla vaatimaton kun hän on vain niin hyvä ja seksikäs. Ensi vuonna kenenkään ei tarvitse pelätä, että Varnitsan tapahtumien taso pääsisi laskemaan, sillä Eerolla on paljon mahtavia ideoita ja taitoa järjestää teille kaikille varnitsalaisille elämänne parhaita juhlia. Viimeisen päälle ihana mies!

Sanni Penttinen, tiedotus- ja uusmediavastaava

uuden hallituksen esittely Minna Simola, sihteeri Helsingin humusta Varnitsan kabinetteihin ujuttautuu sittemmin forssalaistunut, sittemmin joensuulaistunut 23-vuotias Minna. Tämä tuoreiden fuksien betaversio aloitti opintonsa jo vuoden alussa, joten hän sukkuloi sujuvasti ensimmäisen ja toisen vuosikurssin välimaastossa. Minna omaa osaamisrepertuaarin, jonka rinnalla jopa Paavo Väyrysen CV näyttää vessapaperilta. Hän on nimittäin vihkiytynyt partiolaisuuden, kuvataiteen sekä kanteleensoiton saloihin, joten mikäli varnitsalaiset kaipaavat solmujen sitojaa, esteettistä näkökulmaa taikka pseudo-Väinämöistä, on Minna juuri oikea henkilö. Sihteerin pesti Varnitsassa on luontaista jatkumoa Minnan mittavalle järjestötaustalle, johon hän on hakenut täytettä jo peruskouluiästä asti työskennellen mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitossa.

Jaakko Kangasmäki, liikunta- ja kulttuurivastaava Seinäjoki, uhka vai mahdollisuus? Ainakaan Jaakon kohdalla vastausta ei tarvitse miettiä hetkeäkään. Hänessä näet yhdistyvät kaikki peripohjalaisen luonteen positiivisimmat piirteet. Jaakko on suorapuheinen, selväjärkinen ja muutenkin mukava mies. Kun tähän vielä yhdistetään Jaakon tausta salibandykenttien suvereenina ratkaisupelaajana, lienee sanomattakin selvää, että liikunta-ja kulttuurivastaavan pesti sopii hänelle kuin perinnepuukko vyölle tai jussipaita juhlatilaisuuksiin. Muita urheilullisia mainetekoja Jaakko on saavuttanut muun muassa jalkapallossa ja kylmän kiven heitossa. Myöskin kulttuuripuoli on mitä luultavimmin hallussa, monen muun varnitsalaisen tavoin hänkin epäilemättä omistaa lukemattomia kirjoja. Kiitos Jaakon, luvassa lienee jälleen kaikin puolin liikuttava vuosi.

ja sitten itse aiheeseen... Kirja-arvostelu: Raamattu (eri esittäjiä,

Pikkujouluevankeliumi

alkuperäinen ilmestymisvuosi epävarma)

Siihen aikaan antoi puheenjohtaja Ikonen linjauksen, että ISYY:n alaisissa ainejärjestöissä oli toimitettava ehdollepano. Tämä ehdollepano oli outo, sillä ISYY:llä ei pitäisi olla valtaa tässä asiassa, mutta se tapahtui Harri Siiskosen ollessa YHKA:n dekaanina. Kaikki menivät äänestämään uusista hallituksista, kukin omaan ainejärjestöönsä. Niin lähti myös Parkkonen Joensuun kampuksen Educa-rakennukseen, sillä hän kuului Varnitsan kiltaan. Hän lähti sinne yhdessä seuraajansa Heidin kanssa, jonka piti vallasta luopuman. Heidän siellä ollessaan, tuli Heidin luopumisen aika. Ja hän luovutti vallan pojalle, erikoiselle sellaiselle ja huudatti hänet puheenjohtajaksi homeisessa auditoriossa, sillä he eivät olleet varanneet Myllykseltä parempaa kokoustilaa. Samassa rakennuksessa oli myöhemmin laitoksen henkilökuntaa lakisääteisellä kahvitauolla. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi varnitsalainen ja vanhan viinan haju ympäröi heidät. Henkilökunta suojasi kuulonsa, sillä varnitsalainen kailotti heille: ”Allright! Elikkä, mä tuon teille semmosen sanoman, että Varnitsan peejiiksi on valittu oikea juutalaisten kuningas” Ja samalla hetkellä oli varnitsalaisen ympärillä suuri historianopiskelijoiden sotajoukko, joka ylisti ainejärjestöään kyseenalaisin soinnuin: ”Kun historian eliittiä Metrialla luodaan…” Kun varnitsalaiset olivat lähteneet tuumasi henkilökunnan jäsenistä viisain: ”Niin, jo muinaiset ahaimenidit tiesivät, että juutalaistenkin kuninkaan valta on absoluuttista ja peräisin jumalalta” ”Arvoisat asiaan perehtyneet, Suuri Johtajamme on puhunut” säesti toinen.

Raamattu, tuo ensisijaisesti aikuisille suunnattu satukirja on ollut varsinainen bestseller jo vuosisatoja, joten se on aina ajankohtainen. Etenkin jouluna, koska joulua vietetään väitetysti ”Jessen” syntymäpäivän kunniaksi, vaikka oikeasti joulua vietetäänkin markkinavoimien masinoimana kulutusjuhlana. Saivartelua, siispä asiaan. Lukukokemuksesta on jo vierähtänyt tovi, mutta arviointi onnistunee muistinvaraisesti, koska teostahan ei päivitetä mitenkään erityisen ahkerasti. Kirja alkaa mahtipontisesti ja luo lukijalle mielenkiintoiset lähtökohdat. Alun jälkeen punainen lanka kuitenkin hieman katoaa ja kirjoittajat sortuvat jopa epämielenkiintoiseen nimien luetteluun. Ongelman tuottavat myös epäuskottavat juonenkäänteet sekä liiallinen toisto. Toisaalta eri kohtia voi tulkita eri tavoin, joten herää kysymys, onko kirjoittajilta puuttunut kenties konsensus kirjoittamastaan aiheesta? Kirjalla on kiistatta hetkensä: ihmeitä, insestiä, kansanmurhia… Mikä ikinä venettäsi kelluttaakaan! Kriitikko minussa epäilee, että onko tässä lähdetty liikaakin kosiskelemaan kaikkia tahoja, jolloin kokonaisuus auttamatta kärsii. Kirjahan muodostuu kahdesta erillisestä osasta, mikä ei voi olla vaikuttamatta kokonaisasetelmaan. Toista osaa vaivaavat jatko-osille hyvin tyypilliset ongelmat: pyritään toisintamaan ykkösosan hitti, mutta ajaudutaan samalla liian kauas alkuperäisen tarinan ”hengestä” (no pun intended). Yhteenvetona todettakoon, että Raamattu ei ole läheskään paras kirja jonka olen kokonaan lukenut, mutta ei myöskään paskin. Suosittelisin kirjaa ensisijaisesti niille, joilla ei ole parempaa tekemistä sekä niille, jotka haluavat tietää kaiken mahdollisen. Arvosana: 2/5 tähteä Kriitikko: Perttu Tikka

Lyhyt opas joulukuusen lainaamiseen Tunnetusti joulu ei ole mitään ilman tannenbaumia. Joulukuusen pystyy hankkimaan toki ostamalla, mutta sen lainaaminen on paljon halvempaa ja jännittävämpää! On myös hyvä muistaa, että kyseessä on iloinen ja kaunis sukupolvelta toiselle siirtyvä jouluperinne. Eli ei muuta kuin tuumasta toimeen ja katsastellaan perusaskeleet homman etenemiseen. 1. Timppaus Käy hyvissä ajoin apajat läpi ja valitse tietysti tontin komein puu mahdollisimman läheltä omaa kämppää. Tiedustelu kannattaa suorittaa valoisan aikaan vaikkapa lenkkeilijäksi tekeytyneenä, jotta epäilykset eivät herää. Merkkaa valitsemasi puu tarkkaan esimerkiksi kusemalla sen juureen näyttävä singeeraus tai vaan ihan painamalla maastopiste mieleen. Muista toki tähystää samalla ympärillesi, etteivät vaikkapa rumasti irvistelevät ja usein liian uteliaat eläkeläiset tai muut vastustajat saa lainausaikeistasi vihiä.

2. Lainaamisen suunnittelu Suunnittele lainausretki huolella. Ota huomioon erityisesti valoisuus/pimeys, meno- ja paluureitti, sekä tarvittava varustus. Kaikki vaikuttaa kaikkeen! Kiinni jäämisen tuottama häpeän lisäksi lainauskeikasta voi pahimmillaan tulla helvetin kallis. Huhut kertovat, että salaa lainatusta kuusesta joutuisi pulittamaan vituttavat 100 euroa metriltä kiinni jäädessä.

varren paksuus määrittelee irrotusvälineen. Solukämpän tai yksiön nurkkaan mahtuvan yksilön pystyy helposti irrottamaan Peltosen sissipuukkoa tai pientä vesuria apuna käyttäen. Näillä välineillä mahdollinen hätävarjelu byrokraatteja tai maanomistaijia vastaan onnistuu hyvin. Varana mukana kannattaa olla myös otsalamppu. HUOM! Käytä lamppua vain välttämättömissä tilanteissa, ettet paljastu!

3. Varsinainen lainaus Lähde liikkeelle valitsemanasi aikana varusteet mukana ja kätkettynä esim. takin alle. Lähestyessäsi pelipaikkaa rennosti varmistu siitä, että olet yksin. Tämän jälkeen naamio päälle ja metsurin hommiin. Palkinto irti maasta säälimättä ja kotia kohti ennalta suunniteltua reittiä pitkin rivakoin askelin kuusi olalla. Irrotuskohta tulee peittää havuilla tai lumella, etteivät kaiken maailman kuusipoliisit ole päivittelemässä asiaa seuraavana aamuna. Mikäli sinut yllätetään itse teosta joko kaato- tai paluuvaiheessa, harkitse tarkasti piiloutumisen, pakenemisen tai hätävarjelun väliltä. Nämä toimet saattavat määrittää lainausretken lopullisen hintalapun, joten harkitse jokainen peliliike huolella. Joulu tutkintavankeudessa esim. tapon yrityksestä ei välttämättä olisi kovinkaan mielekästä.. Tai tuskinpa jouluateria linnassa olisikaan niin paha juttu?

Homma kannattaa hoitaa tietysti pimeällä, sillä tällöin mahdollisuus tulla havaituksi on pienin. Hyväksi havaittu aika on kello kahden ja kolmen välillä yöllä, jolloin liikkeellä ei nistien lisäksi ole paljon ketään. Muista kuitenkin toimia salaa! Maksimaaliset tyylipisteet on kuitenkin mahdollista hankkia valoisan aikaan hoidetta- 4. Palauttaminen valla lainaamisella. Lainatun kuusen palauttaminen onnistuu kätePimeällä tummat vaatteet toimivat sangen hy- västi Haltian parkkipaikan vieressä sijaitsevalvin (erityisesti college vaatteet niiden hämää- le jätepisteelle. Sinne muutkin niitä näyttävät vän vaikutuksen takia) ja autenttisuutta hom- jättävän. Tämän jälkeen voikin jo varovasti maan pystyy lisäämään kolmireikähupulla tai aloitella katsastamaan uusia apajia seuraavaa klassisella Shemaghilla. Lainattavan joulupuun vuotta silmällä pitäen!

Joululauluista... Joulu on laulun aikaa Joulu on aikaa, jolloin saa unohtaa hetkeksi arjen työn ja taiston. Elämän ikuinen kamppailu väistyy, kun hiljennymme viettämään adventtia, Adventus dominia, Herran saapumista. Joulu on aikaa, jolloin kaikki tarpeet tyydytetään. Monille joulu tarkoittaa sitä, että riistokapitalistinen ylivallan sortokoneisto piiskaa ennen näkemättömällä raivolla ihmismassoja ostoskeskuksiin kuluttamaan sieluttomaan muoviroinaan kaikki rahansa. Se on sitä joulun henkeä. Harjavaltainen pitkän linjan ekoaktivisti ja yhteiskuntakriitikko V. Juvonen käyttää näistä valtateiden varsille nousseista kaupan suuryksiköistä nimitystä ”perhehelvetti”. Helvetti on Taivaan vastakohta. Vatsahaavojen ja perhetragedioiden tavoittelusta on kuitenkin aika siirtyä hengellisen tajunnan sekä sielun ruokintaan. Jouluiselle soittolistalle on valikoitunut joukko artisteja, jotka ovat Ylemmän Tason Henkilöiden (YTH) suosiossa.

Sir Mr' Taf – Poltetaan Kynttilää (2002) Poltetaan Kynttilää on Pieksämäen avant-gardistisen taidekentän pitkäaikaisen johtohahmon, Sir Mr' Taf:n järjestyksessään kuudes levytys viime vuosikymmenen alkupuoliskolta. Levy koostuu kahdesta poikkitaiteellisesta performanssista, jotka ovat nimikkokappale Poltetaan Kynttilää, sekä hieman tunnelmaltaan kepeämpi, mutta tiukan taiteellisen kompromissittomuuden ja unkomformistisen linjan säilyttävä Aistien Joulu. Poltetaan Kynttilää-kappale on kerroksittain rakennettu, massiivinen ja moniulotteinen teos, joka nousee loppua kohden valtaisammaksi kuin maestron kotikaupunkiin suunniteltu Ideapark (R.I.P.) Kappale kuljettaa kuulijansa talven kylmyyden ja pimeyden keskeltä lähes gregoriaaniseen hartauteen. ainakin jouluna, varsinkin jouluna talven keskellä, valoa maailmaan tarvitaan, kaivataan, kynttilää joka palamaan, sytytetään poltetaan kynttilää teeveen päällä Hypnoottisen tason saavuttava eksentristinen poltetaan kynttilää-hokema materialisoituu lopulta manifestiksi kuolevaisille. Yllä olevan pätkän viimeinen laini on osoitettu sinisen valon aivottoman tusinaviihteen raatelemille zombeille, jotka sinkoilevat paikasta toiseen etsien älypuhelimensa laturille paikkaa.

Frederik, Martina & Neumann - Aito Joulu (2013) Frederik, alkuperäiseltään taiteilijanimeltään Frederick tai Anssi Savioja aloitti jo 1960luvulla levyttämällä yhden suurimmista teoksistaan; Kaukana pohjoisessa/Sääli on sairauttasinglen. Tällä äänitteellä Frederik tuo esille kylmän nihilistisen suhtautumisensa ihmiseloon. Eskapistinen, mytologista luontosuhdetta palvova A-puoli on Reetun triumfi luonnon ikuiselle kiertokululle, joka herättää kaiken henkiin keväällä vain haudatakseen sen taas kylmyyteen armottoman Pohjolan iättömillä tantereilla.

Joululauluista... Lopullisen läpimurtonsa Frederik teki kuitenkin vuonna 1972, jolloin hän antoi sydämensä ja elämänsä Vapahtajamme käsiin Jeesus Kristus/Nuoruuden Päivät-singlen kautta. Tarkastelemalla numerologiaa ei voi olla huomaamatta, että Martinan (Aitolehti) monumentaalinen Salarakkaat-albumi yhdessä toisen milleniumin Delfoin oraakkelin, Marika Fingerroosin kanssa julkaistiin tasan 33 vuotta myöhemmin. Tiettävästi Jeesus Nasaretilainen ristiinnaulittiin 33 Anno Domini. Varnitsalaisia ei varmaan ole tarpeen muistuttaa, että muuan Adolf Hitler nousi valtaan 1900 vuotta myöhemmin. Kun luku 33 jaetaan kahdella, saadaan suuripiirtein Neumannin ikä, jolloin hän lähti suorittamaan sakramentaalisen riitin Pub Unskilassa, mistä päästyään hän lähti Noan arkki mielessään merille, voidakseen elää uudelleen vedenpaisumuksen. Sittemmin ”Nipa” tuli takaisin ja loi myöhemmin pyhän klaanin nimeltä Dingo, jonka messiaanista sanomaa lukemattomat opetuslapset sittemmin fanaattisesti seurasivat. Kappaleen nimi ei lukijakunnan kansalliskonservatiivisen siiven murheeksi liity millään tavalla esimerkiksi Aitoon avioliittoon, vaan tuo marraskuisen puhurin tavalla joulun sanoman tiedettäväksi kaikille: Katso meihin joulun Herra, katso tänään meihin niin, että syvä rauha virtaa näihin kylmiin sydämiin.

Tauski - Jouluterveisiä taivaasta (2014) Kosmopoliitti, yhteiskuntakriitikko ja ennen kaikkea armoitettu muusikko (Sinä Vain-levyä vuodelta 1995 on myyty yli 120 000 kpl) Tauski on myös kunnostautunut hengellisen joulumusiikin saralla. Mittavan uran lukemattomissa eri kokoonpanoissa tehnyt mies on tunnettu tätä nykyä paitsi taiteensa kautta, myös yhteiskunnallisena vaikuttajana. Lavojen ulkopuolella Tauno Peltosena tunnettu maanläheinen filosofi on muun muassa ottanut kantaa Suomen päihdepolitiikkaan hyökkäämällä Alkon monopolijärjestelmää vastaan. Poliittisesti aktiivinen Tauski on myös tarjonnut helsinkiläistä tunnettua ajattelijaa Amanda Harkimoa Suomen pääministeriksi. Maallisen hapatuksen verhon taakse näkevä Tauski tuo kappaleessaan esille joulun todellisen sanoman. Erityisesti kappaleen loppupuolella kehiin astuva massiivinen, filharmoninen kuoro kuvastaa Tauskin yli-inhimillistä kykyä luoda musiikilliseen viitekehykseen jotain tavallista popkappaletta suurempaa. Jouluterveiset Taivaasta on jotain ylimaallisempaa, joka ei todellakaan ansaitse joutua minkään Nuorgam-henkisen, viiden puupennin post-indietä/tri-hoppia hehkuttavien villapaitahipstereiden perisivistymättömiin korvakäytäviin. On aika ottaa sydämeen Messiaan sanomaa kantavat pilvilaivat. Ne lumihiutaleita heittää pilvilaivoista Niin rauhantoivotuksen tuovat koko maailmaan, ne tuo jouluterveisiä taivaasta...

Joululauluista... Vihapuhe joululauluille Ah, joulu, tuo kristinuskon ja kapitalismin raiskaama keskitalven juhla, jolloin Jeesuslapsi syntyy uudelleen ja vanha setä murtautuu yöllä savupiipusta jakamaan lapsille lahjoja. Vaikka joulu perinteisesti mielletään valon ja ilon juhlaksi, elää sitkeä vanha uskomus, jonka mukaan itsemurhia tehdään eniten joulupyhinä. Väite ei pidä paikkaansa, mutta on ymmärrettävää, miksi erityisesti jouluna oman hengen riistäminen tuntuu houkuttelevalta. Syy tähän on tietysti joululaulut. On se aika vuodesta, kun mummot ja mummonmieliset vaeltavat sankoin joukoin kirkkoihin hoilaamaan kauneimpia joululauluja, iloiset rallatukset soivat kaupoissa yllyttäen ihmisiä tuhlaamaan rahansa joulukrääsään ja radiossa löydetään joulumaa sydämestä 456 kertaa päivässä joka kanavalla. Koska tämä on historianopiskelijoiden lehti, kaivoin tähän hiukan joululaulujen historiaa akateemisesta lähteestä eli Wikipediasta. Joululauluperinteen keksimisestä voimme mahdollisesti syyttää roomalaisia. Kaikki tiet johtavat Roomaan ja Roomasta Bysanttiin ja Bysantista kolmanteen Roomaan tai jotain sinnepäin. Seuraavaksi tätä traditiota levittivät luostarit, nuo keskiajan sivistyksen kehdot, ja lopullisesti helvetti pääsi irti reformaation myötä. Martti ja kumppanit näet kannustivat protestanttitovereitaan käyttämään joululauluja jumalanpalveluksissa. Martista pääsemme kätevästi yhteen ehdottomaan inhokkiini, hänen kynästään syntyneeseen hoilotukseen nimeltään Enkeli taivaan. Se tuo elävästi mieleen ala-asteen kylmän, sukkahien hajuisen liikuntasalin, jossa me lapsoset epävireisessä kuorossa veisasimme seurakunnan työntekijän alias Varajeesuksen johdolla. Tuo menneiden joulujen henkenä toimiva veisu saattelee meidät mukavasti lievään epätoivon tilaan ja seuraavaan hirvittävään joululauluun. Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan, antaisin sillä Joulumaalle armokuoleman. Joulumaa. Katri Helenan alulle panema ja siitä lähtien jokaisen suomalaisen iskelmälaulajan versioima jollotus. Kuten jo aiemmin mainitsin, se on kaikkialla. Et pääse Joulumaata pakoon. Joulumaa ei todellakaan kätkeydy tai narraa etsijäänsä. Joulumaa tunkeutuu sydämeesi kuin joulukinkun kolesteroli ja tukkii valtimosi, kunnes viimein kuolinvuoteellasi löydät itsestäsi rauhan. Ja kun saattohoitaja avaa radion, soi Joulumaa vielä viimeisen kerran. Toukokuussa. Tässä vaiheessa toivot, että eutanasia olisi laillinen. Lopullisen naulan allekirjoittaneen arkkuun lyö Nisse-polkka. Kiroilisin tässä, ellei tämä olisi vakavasti otettava kirjoitus. Hupsis tupsis huppelirupsis, ne piirissä pyörivät puppelijupsis, alkaa kyseisen rallatuksen kertosäe. Ensinnäkin sanoittaja pitäisi laittaa tuomiolle suomen kielen väärinkäytöstä. Lisätään yhtälöön vielä yltiöpositiivinen laulaja sekä iloinen rytmi, ja lobotomia alkaa kuulostaa houkuttelevalta. Vilkaistaan vielä tulevaisuutta. Kuten kaikki tietävät, suomalainen musiikkiteollisuus on alamäessä. Kaiken maailman Jannit ja Wilhelmiinat ovat vallanneet soittolistat Keekin sekä KVG:n kera. On vain ajan kysymys, milloinka nämä sankarit keksivät ulostaa aivojensa sopukoista joululevyn. Vai onko tulossa Vain joulumaa-tosi-tv? Tartu pukkiin-karaokeshow? Allekirjoittanut ei uskalla visioida tätä kauhuskenaariota enempää ja suosittelee kaikkia pysyttelemään joulun alla omissa itsemurhayksiöissään kirkonpolttoheviä kuunnellen, vaikka metalliversioitakin on joku perkele keksinyt niistä joululauluista tehdä. Nimim. Joulupuu on varastettu

ja sitten itse aiheeseen... Onko Karl Marx ja joulupukki sama henkilö? Karl Marx ja joulupukki nuo kaksi punaista herrasmiestä. Toinen on vapauttava kaikki maailman työtä tekevät kahleistaan ja toinen kerran vuodessa kantaa turhaa roinaa maailman lapsille. Nämä kaksi näyttävät toisiltaan ja heillä on paljon muutakin yhteistä, joten herää väkisin kysymys: Onko Karl Marx ja joulupukki yksi ja sama henkilö? Ensimmäisenä yhdistävänä tekijänä on materialismi. Tosin siinä missä joulupukkia voidaan pitää tavarapaljouden ja kulutuksen symbolina, on Marxin materialismissa ”pienehkö” vivahde ero. En tässä yhteydessä kuitenkaan rupea avautumaan sen enempää historiallisesta materialismista kuin dialektisesta materialismista. Vielä enemmän joulupukkia ja Marxia yhdistää työaika. Marxille keskeisimpiä kysymyksiä työväen oikeuksissa on työajan lyhentäminen. Joulupukki onkin tämän oivaltanut aikoja sitten rajat oman työaikansa vain yhteen päivään vuodessa. Ja sitten ne laulut. Molemmat ovat olleet inspiraation lähteenä monille enemmän ja vähemmän pidetyille lauluille. Kuka ei olisi esimerkiksi lapsena kyllästymiseen asti hoilannut ”joulupukki, joulupukki valkoparta...” ja niin edelleen, tai vappuna nousuhumalassa intoutunut kunnon taistolaislauluihin marxismin hengessä? Kuitenkin tarpeeksi kaivettua löydän Marxilta ja joulupukilta eroavaisuuden. Jos ajatellaan, että joulupukin pajan tehtävänä on tuottaa rahan sijasta iloa. Tällöin tontut tekevät joulupukin hyväksi kaiken työn joulupukin kerätessä sitten yksin työn hedelmät jouluna viedessään lahjat. Marx kutsuu tällaista toimintaa riistoksi eli joulupukki onkin todellisuudessa riistäjäkapitalistisika. Entäpä, jos Karl Marx olisikin sitten joulupukki? Mitä lapset saisivat jouluna? Maailman lapset saisivat luonnollisesti todella seikkaperäisen ja pitkän selostuksen lahjoja tuottavasta instituutiosta ja neuvon murskata tuo instituutio, jotta lahjoja jaettaisiin oikeudenmukaisemmin. Tosin jättäisi lapsille pohdittavaksi kuinka tuo murskaaminen toteutetaan. TK

Karl Marx

Joulupukki

Kaupallistuneen joulun sietämättömyys Joulu lähestyy jälleen uhkaavasti. Opiskelijoille tämä merkitsee useimmiten paluuta äitien ja isien lihapatojen ääreen, kenties Joensuussa tai kenties muualla Suomessa. Osa saattaa viettää joulunpyhät rakastettunsa kanssa. Eikö joulu olekin upeaa aikaa vuodesta?

Upeaa aikaa joulu onkin, siinä missä kaikki muutkin loma-ajat. Joku nauttii lahjoista, joku ruuista, joku kristillisyydestä ja toinen pakanallisuudesta. Kukan ei kuitenkaan nauti siitä, kun kaupallinen jouluhäslinki alkaa jo lokakuussa kuukausia ennen itse juhlaa. Se tuo mieleen myös joulun huonoimman puolen; joulustressin. Niille joiden tehtävä on panna pöytä koreaksi, kuten esimerkiksi opiskelijoiden vanhemmille, varhainen muistutus tulevasta stressistä voi olla erityisen koetteleva. Tähän liittyy myös allekirjoittaneen, ja toivottavasti joidenkin muiden salainen pahe, raa’an jääkaappisäilytettävän piparkakkutaikinan syöminen. Mikään ei ole hauskempaa kuin ottaa iso pala piparitaikinaa jääkaapista, pyöritellä se käsissä palloksi ja syödä se hitaasti nautiskellen. Taikinaa syödessä kannattaa syödä kohtuudella vatsakipujen välttämiseksi. Taikinan ystävistä osa on kehitellyt myös vastikeruokia piparitaikinalle, kuten esimerkiksi tämän Helsingin Sa-

nomien nettisivuilta löytyvän reseptin neljän aineen raakapiparipalloille (www.hs.fi/blogi/ kiusauksessa/art-2000004875924.html). Kuitenkaan marraskuun loppuun mennessä ei jääkaapissa säilytettävää piparkakkutaikinaa ollut myytävänä ainakaan keskustan Citymarketissa, siis mitä helvettiä!? Joulukalentereita, suklaapukkeja ja suklaapukkijoulukalentereita tunkee jo lokakuussa ulos joka tuutista, mutta marraskuun loppuun mennessä supermarketista saa vain pakasteversioita piparitaikinasta? Jos kaupallistatte joulun läpikotaisin, niin kaupallistakaa se edes oikein!! Kirjoittaessani tätä on joulukuun ensimmäinen jo noin puolituntia vanha. Olen miettinyt Lego Star Wars- joulukalenterin hankkimista ja huomenna sen vielä ehtisi ostaa. Todennäköisesti ne ovat kuitenkin jo loppuunmyytyjä ja kauppareissu olisi turha. Sitä paitsi, on vähän noloa ostaa itselleen Lego joulukalenteri kun opiskelee yliopistossa ja vielä nolompaa olisi piilotella sitä vierailta asunnossa jouluaattoon asti. Eli tein mitä tahansa, niin vitutus on taattu. Karo Kankus

Yleisönosastokirjoitus Amica-ravintoloiden tasosta Tämä tarina sai alkunsa, kun kävelin eräänä päivänä Futuran Amica-ravintolaan, hyväuskoisena siitä että saisin maittavan broileripyörykkäaterian. Eikä aikaakaan, kun suussani jo maistui kyllä jokin keltainen mutta ei, hyvät ystävät, se ei ollut currykastikkeen maku… Currykastike nimittäin oli lopussa ja tästä kohteliaasti huomautettuani sain vastaukseksi vain, että tässä oli kaikki tälle päivälle varatut ruoat. Kuinka tämä voi olla mahdollista? Ymmärtäisin jos näin kävisi jossain leipäjonossa, mutta että ruokapalveluja tarjoavassa liikeyrityksessä?! Mielestäni ostotapahtumaan kuuluu molemminpuolinen sopimus, jossa asiakas maksaa sovitusta hyödykkeestä, tässä tapauksessa ruoasta. Tätä kaavaa Amica-ravintolat menestyksekkäästi jättävät käyttämättä. Kyseisessä tapauksessa tilannetta kärjisti entisestään se, että höyrytetyn tumman riisin sijaan sain ”nauttia” höyryttämättömistä kylmistä kiviperunoista. Kuka tahansa, joka on joskus joutunut syöpöttelemään moisia hirvityksiä vieläpä ilman kastikkeen tuomaa helpotusta, ymmärtää varmasti lievän tuohtumukseni tilanteessa. Kaiken lisäksi leipäpöytäkin veti viimeisiään ja mieleni teki työntää viimeiset kannikat taskuun kotievääksi. Eikä kyseessä suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun jotakin tällaista tapahtuu. Empiirisen tutkimukseni perusteella tänä syksynä kolmessa neljästä tapauksesta Amica ei ole pitänyt, mitä on luvannut (otos on kerätty eri ravintoloista, joten tämä ei ole siis ainoastaan Futuran toimipisteen ongelma). Ensin tarjottiin sitruunaisia kalapaloja rapeiden kalapalojen sijaan ja sitten perunoita riisin sijasta kanaruoan kyytipoikana (who the fuck even eats perunoita kanan kera?!). Olen myös kuullut, että kyseisissä ravitsemusalan liikkeissä on tarjoiltu täytettyjä makkaroita ilman täytettä. Alatteko jo huomata tässä trendin? Entäpä sitten ne teelusikallisen kokoiset maitolasit, don’t even get me started, miten niitä perunoita muka voi imailla ilman kastiketta, kun edes ruokajuomaa ei saa kahta tippaa enempää? Ylipäätään en ymmärrä minkälainen opiskelijaporvari pitää olla, jotta on varaa tukea tällaiseen huijaukseen pohjautuvaa liiketoimintaa. Itselläni ei ainakaan ole. ”Entinen Amican asiakas”

JO NELJÄNNESVUOSISATA PARASTA MUSIIKKIA,

HUIPPU-URHEILUA LIVENÄ JA VIELÄPÄ JOKA PÄIVÄ OPISKELIJAolut

Kinkku-bingo ke 14.12. klo 19 Pääpalkintona joulukinkku ja paljon muita palkintoja!

3,00 €

OPISKELIJASIIDERI/ -LONKERO

Jet Set Sport Bar kauppakatu 35 80100 Joensuu

avoinna

ma-su 12-02

3,60 € VARNITSA SUOSITTELEE! 23

Yö nimeltä Cinemare 2016 Cinemare on Joensuussa järjestettävä kauhuelokuvatapahtuma, jossa elokuvia esitetään läpi yön. Tapahtuma järjestetään Tapiossa kerran vuodessa, yhtenä yönä. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin 3.-4.12. välisenä yönä. Neljä vuotta piti asua Joensuussa, että oma aikataulu napsahti tapahtuman kanssa yksiin. Nyt näin tilaisuuteni koittaneen ja päätin tarttua siihen. Ostin lippupaketin ennakkoon, että pystyin vielä miettimään, mitkä elokuvat haluaisin nähdä. Varsinkin alkupäässä elokuvat menivät vähän päällekkäin, ja koska kyseessä ei ole musiikkifestivaalit, missä voi seilata esiintyjästä toiseen fiiliksen mukaan, oli päätökset tehtävät ennakkoon. Luulin että kyseessä on loppu viimein pieni alakulttuuritapahtuma, mutta mitä vielä, Tapiohan oli täynnä kuin Turusen pyssy. Se siitä juhlayleisöstä, siirrytään itse elokuviin.

The Creeping Terror Ennakkoon tiesin elokuvasta vain sen, että edessä olisi atomiajan kauhua. Tapahtumakuvauksessa oli maininta livesäestyksestä ja dubbauksesta. En odottanut Joensuun filharmonikkojen saapuvan säestämään, eikä niitä näkynytkään. Sen sijaan lavalla oli daami iltapuvussa syntikoiden ja thereminin ympäröimänä sekä Kari Hotakaisen näköinen herrasmies istumassa toisella puolella lavaa. Lyhyiden alkusanojen jälkeen tapahtuma lyötiin tulille. Elokuvassa avaruusoliot laskeutuivat maapallolle. Avaruusalus muistutti kummasti kyseisen ajan avaruusraketteja, ja laskeutuminenkin tapahtuu niin mutkattomasti, että melkein voisi kuvitella kyseessä olevan arkistomateriaalia taaksepäin kelattuna. Oudosta aluksesta kantautuu ilmoituksia paikalliselle poliisilaitokselle ja asiaa aletaan tutkia. Olio pääsee aluksesta vapauteen, ja tuo laahustava räsymattoviritelmä alkaa terrorisoida kaupunkia niellen ihmisiä, kuin käärme kananmunia. Elokuva itsessään ei välttämättä olisi toiminut, vaikkakin tunnustan, miten aikaansa edellä elokuva oli joiltain osin. Yleinen mielipide on, että Halloween –elokuva vuodelta 1978 oli

ensimmäinen slashergenren edustaja, mutta tässä sitä vain elokuva vuodelta 1964 hyödyntää samaa ideaa murhaajasta, joka vaanii rakastavaisia teinejä, vieläpä hyödyntäen POV-kuvakulmaa. Esityksestä teki kuitenkin ikimuistoisen musiikki ja dubbaus. Lakoninen tapa dubata kaikki henkilöhahmot, sekä kertoa tarinaa eteenpäin, korosti elokuvan hömppämäisyyttä. Musiikki iski kuin sata salamaa. Jännittävissä tilanteissa tasainen koneääni kohotti elokuvan sen todellisen tason yläpuolelle. Ja se theremin… En tiedä mikä muu soitin voisi kuvastaa niin hyvin atomiajan kauhuja. 5/5.

The Evil Dead Samaan aikaan olisin voinut mennä katsomaan meksikolaista uudempaa kauhuelokuvaa, mutta jos aukenee tilaisuus nähdä Evil Dead elokuvateatterissa, on kiusaus vain liian suuri. Ennen elokuvan alkamista edessäni ollut humalainen (paheksun) poikajoukkio jaksoi muistuttaa toinen toistaan, miten merkittävästä elokuvasta on kyse. Pelkäsin pölinän aiheuttavan itsessäni väkivaltaisia ajatuksia elokuvan aikana, mutta joukkio vaimeni välittömästi pimeyden laskeuduttua saliin (arvostan). Elokuvassa viiden hengen nuorisoporukka menee vuokratulle mökille keskellä metsää. Mökillä alkaa kuitenkin tapahtumaan hiljalleen kummia ja viimeistään kun joukkio vähe vahingossa vapauttaa pahuuden demonit mestoille alkaa paska niin sanotusti osumaan tuulettimeen. Nykykatsojalle asetelma vaikuttaa kliseiseltä, mutta jostainhan ne kliseetkin saavat alkunsa. Elokuva on toteutettu hyvinkin kieli poskella. Salissa raikui nauru aika ajoin, mutta joillekin tapahtumat olivat ilmeisesti liikaa.

Salissa jatkuvasti kuuluva naisen ääni toimi kuin opas, miten ahdistus verhotaan metronomisella tarkkuudella toimivaan kikatukseen. Aikansa erikoisefektit varastavat sydämen ja kameratyöskentely on ajoittain hämmästyttävän tyylikästä. Pienellä budjetilla kyhätty elokuva paisui myöhemmin trilogiaksi ja kulttiklassikoksi. Elokuvasta tehtiin remake vuonna 2013, mutta se pysyköön jossain teillä tietämättömillä. Elokuvatrilogia poiki myös sarjan: Ash vs Evil Dead, jonka ensimmäinen jakso nähtiin 2015. Ohjaaja Sam Raimi ja näyttelijä Bruce Campbell ovat kuitenkin ne, jotka tekivät elokuvasta jotain sellaista, missä maineessa se edelleen on. Suoraan sanottuna ensimmäinen Evil Dead ei mielestäni ole trilogian paras, mutta tästä se kannattaa aloittaa. 5/5.

Aika monta omituista elokuvaa on tullut nähtyä, puhumattakaan omituisista kohtauksista elokuvien sisällä. Mutta tämä värikäs ja groteski elokuva sijoittui aivan omaan todellisuuteensa missä mihinkään ei voinut luottaa. Jokainen otto sai miettimään mihin tilanne johtaa seuraavaksi. Asiaa ei helpottanut oma väsymistilansa, ja elokuva tuntui kuin omituiselta unelta, jossa vain uppoaa syvemmälle tajuamatta kaiken olevan unta. Henkilöhahmot olivat… mielenkiintoisia, enkä keksi tuon parempaa. Elokuva on kerännyt kiitosta ja parhaillaan sitä on sanottu vuoden 2016 elokuvaksi, joka jokaisen pitäisi nähdä. Elokuva ylitti kaiken mitä olisi voinut odottaa. Ei voinut kuin nauraa ja hieroa poskia. 5/5 ----

The Greasy Strangler Mikäli edeltävä elokuva olisi ollut yhtään rauhallisempi, olisin ollut pulassa hereillä olemisen kanssa. Sen sijaan sydän tykytti, vaikka silmät olivat jo unen rajalla. Ennen elokuvan alkua mietin, että kahvi tekisi terää näin kello 5:20. Väki oli vähentynyt yön aikana. Vain kovimmat jaksaa painaa, itsellenihän elokuva olisi viimeinen, vaikka tarjolla olisi ollut vielä kello 7:10 näytös Troll 2. Harmi, mutta kyllä minä tuon vielä näen.

Cinemaren sloganiksi on muodostunut ”Kauhua! Roskaa! Asennetta!” Sain tuon kaiken. Aamulla kävellessä kotiin thereminin ääni kaikui vieläkin päässä. Toivoin auringon nousevan ja yön päättyvän, aivan kuten Ash. Jokainen vastaantulija vaikutti omituiselta sunnuntaina kello 7, liekö olleet ihmisiä. Jokainen nurkka vaikutti uhkaavalta, ja vain mielikuvitus oli rajana mikä sieltä olisi voinut yllättää. Yö oli ollut kuin häiriintyneen mielen uni. Nähdään Cinemare. 5/5 Joni Ylimäki

The Greasy Strangler on lämminhenkinen tarina isästä ja pojasta jotka asuvat yhdessä. Päivisin he työskentelevät oppaina discokierroksella ja öisin tapahtuu jotain aivan muuta. Kaiken keskellä poika ihastuu naiseen, johon myös isä iskee silmänsä. Juoni painii tämän ristiriidan keskellä, joka luo kuilua isän ja pojan välille. Lisäksi elokuvassa nähdään myös rasvaan verhoutunut alaston mies, joka kuristaa ihmisiä ja herkuttelee näiden silmämunilla.

Kuvat: cinemare.fi

RAPORTTI SYL:N LIITTOKOKOUKSESTA Suomen Ylioppilaskuntien Liitto (SYL) järjestää vuosittain liittokokouksen, johon jokaisesta ylioppilaskunnasta osallistuu delegaatio. Tänä vuonna minulla oli kunnia päästä osallistumaan tähän kaksi päiväiseen kokousrumbaan ISYY:n delegaatiossa äänivaltaisena jäsenenä. Liittokokous järjestetään perinteisesti Espoossa Hotelli Korpilammessa. Tämä ”pala Kouvolaa keskellä Espoota”, kuten eräs henkilö hotellia kuvaili, piti meitä hyvänä ja tarjosi mielettömän, joskin raskaan, kokemuksen. Delegaatiomme starttasi torstaina 17.11 kello 15 odottavaisin mielin Haltian pihasta. Matka venähti seitsemän tuntiseksi ruokataukoineen ja Alko-reissuineen. Perille Korpilammelle päästyämme ryhdyimme valmistautumaan henkisesti tulevien päivien koitosta aulabaarista saatavien virvokkeiden siivittämänä. Tämä sisälsi muun muassa keskustelua ja sumplimista äänestyskäyttäytymisestä. Itse poliittisesti sitoutumattomana edustin puhtaasti ISYY:tä, enkä esimerkiksi jotain poliittista puoluetta, jolloin ääneni kuului periferia-yliopistojen äänipottiin. Näin ollen, ISYY:n 14 äänivaltaisesta edustajasta vain neljä oli poliittisesti sitoutumattomia. ”Poliittisen” sumplimisen jälkeen oli aika käydä nukkumaan, noin kello kahden aikaan yöllä. Seuraava päivä alkoi aamusaunalla ja mainiolla aamupalalla. Kokous alkoi kello yhdeksän nimenhuudolla, jonka jälkeen aloimme paukuttamaan esityslistaa läpi aina kello 16 saakka. Lauantaille esityslistassa oli muun muassa tervehdyksiä eri liitoilta ja yhdistyksiltä, lähetekeskusteluja muun muassa SYL:in linjapaperista ja toimintasuunnitelmasta sekä poliittista keskustelua erinäisistä aiheista. Kuka tahansa sai hakea puheenvuoroa ja mennä istuntosalin eteen puhujan koppiin kertomaan mietteitään. Näiden lisäksi käsiteltiin hallituksen toimintakertomus kuluneelta vuodelta, myönnettiin vastuunvapaus hallitukselle sekä uudet hallitus- ja puheenjohtajatyrkyt esittäytyivät. Täysistunnon jälkeen siirryimme työryhmiin valmistelemaan SYL:n poliittista linjapaperia, joka määrittää SYL:n arvoja ja toimintaa tuleville vuosille. Työryhmiä oli yhteensä kuusi, joilla jokaisella oli omat osa-alueet. Itse kuu-

Äänestämistä

luin ”Hyvinvointivaltio ja toimeentulo” -työryhmään. Tiukan kolmetuntisen aikana teimme muokkausehdotuksia linjapaperiin, mitkä istuva hallitus kävi läpi yöllisessä kokouksessaan, ja joko hyväksyi tai hylkäsi ne. Muutosehdotukset käsiteltiin vielä seuraavana päivänä täysistunnossa, jolloin liittokokous pääsi vielä äänestämään erikseen. Noin kello 19 saimme työryhmämme hommat taputeltua, jonka jälkeen siirryimme syömään. Osa kokousväestä oli siirtynyt jo työryhmien aikana nauttimaan alkoholijuomia, joihin itsekin siirryin ruokailun päätyttyä. Vuorossa oli päivän viimeinen ruljanssi ¬– hallitus- ja puheenjohtajatyrkkypaneelit. Poliittisilla puolueilla sekä sitoutumattomilla oli omat paneelinsa, joissa jokainen tyrkky kiersi vuoron perään. Ilta kului pääasiassa siis viiniä maistellessa ja paneeleita seuratessa. Eräs ISYY:n delegaatioon kuulunut kokoomuslainen taisi nauttia liikaa kuohuvaa sekä viskiä, sillä hänet jouduimme saattamaan hotellihuoneeseen sammumaan. Kello oli tässä vaiheessa noin 12, eikä kaikki paneelit ollut vielä edes loppuneet. Itsellänikin meni aika kovaa yön pikkutunteinakin vielä. Lopulta olin nukkumassa kello viiden aikaan aamulla, mikä kostautui seuraavana päivänä.

Heräsin yhdeksältä. Kello oli soinut vaille kahdeksan, mutta olin laittanut sen unissani kiinni. Lopulta heräsin siihen, kun eräs delegaatiomme jäsen soittaa ja kysyy: ”Matias, missä vitussa olet? Kokous on alkanut ja Antti Rinne alottaa puhettaan!”. Totesin vaan, että helvetti ja vedin kauluspaidan sekä pikkutakin niskaan ja ryntäsin istuntosaliin. Kyseessä oli niin sanottu ”pääpäivä”, kuten Elastinenkin pari rokkia sitten ilmaisi asian. Pääpäivään kuului muun muassa pitkän raastava linjapaperin läpi paukuttaminen, toimintasuunnitelman hyväksyminen sekä hallituksen ja puheenjohtajan valitseminen. Kaikkea tätä varjosti vieno darran poikanen, joka paheni iltaa kohden. Linjapaperin hyväksymiseen ja jokaisen kohdan läpi käymiseen meni noin kolme tuntia, mikä teki tiukkaa sillä, se kävi jo fyysisestä työstä kyseissä olotilassa, kun joutui lappua pitämään ylhäällä äänestäessä. Näissä äänestystilanteissa äänestimme muun muassa kohutusta SYL:n julistautumisesta feministiseksi järjestöksi. Lopulta pääsimme tilanteeseen, jolloin äänestimme hallituksesta ja puheenjohtajasta. Puheenjohtaja kilpailu oli kääntynyt yön aikana sellaiseksi, että kaksi kolmesta ehdokkaasta jättäytyi pois kisasta, jolloin Riina Lumme valittiin täten puheenjohtajaksi vuodelle 2017.

Hallituksen valitsemisesta puolestaan tuli hyvinkin tasainen ja jännittävä kilpailu. Jokainen kuusi valittua hallituksen jäsentä sai 21 ääntä ja ulkopuolelle jäänyt sai 16, mikä kertoo äänestyksen tasaisuudesta. Vihdoin ja viimein hallituskin oli saatu valittua, jonka jälkeen kokous alkoi olla lopuillaan. Noin kello 20 olimme saaneet liittokokouksen päätöksiin, mistä siirryimme yöpymään Helsinkiin ja osallistumaan liittokokouksen jatkoille. Sunnuntaina oli vuorossa kotimatka. Kokemuksena liittokokous oli mieletön, antoisa ja melkoisen raskas. Nautin melkein jokaisesta hetkestä Korpilammella. Kuten on SYL:n liittokokouksista sanottu, voin todeta itsekin, että ”liittari on ihmisen parasta aikaa”. Matias Saastamoinen

ISYY:n delegaatio sekä SYL:n uusi puheenjohtaja Riina Lumme.

VARNITSA

JOULUMIELELLÃ&#x201E; JO VUODESTA 1970 28