Varnitsa-lehti 4/14 by Arvo Varnitsalainen

PrOPAGAnDA

VArNITSA

4 2014

PIKKUJOULU

nUMErO

SISÄLLYS Pääkirjoitus.....................................................3 Puheenjohtajalta...............................................3 Koposopolta.....................................................4 Tenttifobiaa eli Rohvessorin Rutinoita osa 2............5 Sawolaeshallitus esittäytyy.................................6 Toivon ja pelon utopiat.....................................10 Helsingistä susirajalle.......................................12 Ajatuksia fuksivuodesta....................................12 Kolumni.........................................................14 Poliittista Propagandaa.....................................15 Vainio voiton vei..............................................16 Katsaus Rokumentin 2014 elokuvatarjontaan.........18 Tarinoiden taisto.............................................20 Tutkivaa journalismia.......................................22 Historian lehtien havinaa..................................24 Pieni Suuri Banaanitutkimus................................26 Huumorisivu..................................................27

Joensuun historianopiskelijoiden ainejärjestölehti, Varnitsa 4/2014 ISSN 1236-3995

Julkaisija ja kustantaja: Varnitsa ry. Päätoimittaja: Joni Ylimäki Toimitussihteeri: Tuomas Poutiainen Toimittajat: Aino-Kaisa Ahponen, Aleksis Honkanen, Anton Korhonen, Atte Enwald, Atte Lehmusoksa, Matias Saastamoinen, Matias Vainio, Pekka Pohjola, Simo Purhonen, Tuomas Poutiainen ja Ville Kuismin Vierailevat kirjoittajat: Kimmo Katajala, Jaakko Nokelainen ja Tomi Parkkonen sekä Varnitsan hallitus 2015 jäsenet Taitto: Joni Ylimäki, Simo Purhonen ja Tuomas Poutiainen Painopaikka: Haltia, Joensuu Postiosoite: Itä-Suomen yliopisto, Historian ja maantieteen laitos, PL 111 80100 JOENSUU Sähköpostiosoite:varnitsa.ry(at)gmail.com tai jonyli(at)student.uef.fi Painos: 100 kpl Kansi: Безбожник у станка, Julkaistu Neuvostoliitossa ennen toukokuun 27. vuonna 1973 - Public domain.

Pääkirjoitus O

npa hyvä että tämä on viimeinen pääkirjoitus mitä kirjoitan, ainakin hetkeen. Jokainen lehti on vienyt rutosti aikaa, tähän päälle omat harrastukset ja ilmeisesti vielä opiskelen yliopistossakin. Palkkana on ollut stressiä, turhautumista ja tunne siitä ettei ne tunnit riitä kaikkeen mitä haluaisi. Kukaan ei kuitenkaan pakottanut tähän, vaan voitaneen sanoa että olin itsekin (tämän lehden teeman mukaisesti) propagandan uhri. Kaikesta huolimatta, olihan tämä melkoinen vuosi. Lähtökohtaisesti suunnittelin isoja uudistuksia lehteen, joissakin tuli onnistuttua, mutta jotkut jäivät toteuttamatta. En kuitenkaan hylkää kaikkia suunnitelmia, vaan laitan vastuun niiden toteuttamisesta seuraajalle. Parempaa uutta päätoimittajaa ei lehti

Puheenjohtajalta J

oulu tekee jälleen tuloaan. Huomasin itsekkin lauleskelevani joululauluja jo marraskuun puolessavälissä. Kirottu kulutusyhteiskunta ja jouluhypetys! Noh, en ala kritisoimaan markkinavoimia tässä, sillä olen niiden vanki siinä missä kutakuinkin jokainen suomalainen on. Joka tapauksessa pitkä ja paikoin raskaskin vuosi lähenee loppuaan ja puheenjohtajuuteni päättyy viisarin värähtäessä ensikertaa vuoden 2015 puolelle. Jäljellä ovat enää Varnitsan vuoden perinteiseen tapaan päättävät pikkujoulut. Toivottavasti useat pääsevät paikalle tapaamaan opiskelijakavereita vielä kertaalleen ennen joulurauhanjulistusta. Luvassa on perinteekkääseen tapaan esityksiä, laulua, ruokaa ja juomaa, vuoden historianopiskelijan palkitsemista ynnä muuta. Tahdon kiittää hallitusta, laitosta sekä koko Varnitsa ry:tä kuluneesta vuodesta. Matka on ollut unohtumaton, ja onnekseni voin todeta ainejärjestön jäävän hyviin käsiin. Toivotan onnea ja menestystä vuoden 2015 hallitukselle.

Jaakko Nokelainen

Varnitsan puheenjohtaja

olisi voinut saada, Tuomas on toiminut enemmän kuin oikeana kätenä koko vuoden ja näytöt on todellakin annettu. Jatkan varmasti lehden parissa jatkossakin, mutta nyt on hyvä keskittyä vaihteeksi muihinkin asioihin. Itsekehu haisee, mutta saa haistakin. Olen helkkarin ylpeä joka lehdestä ja jokaisesta hassuttelusta mitä kansien väliin on tullut. Toivon että lehden linjaus jatkuu ja uudistuvassa mediamaailmassa Varnitsa-lehtikin uudistuu jatkuvasti, ja tulee luvan kanssa avaruusaikaan. Kiitän hallitusta jokaisesta kokouksesta, meillä oli vallan mukava poppoo. Isyyn toimistolle suuri kiitos siitä, että päästitte ennakkoon tekemään lehteä ja annoitte minun pyöriä toimistolla vielä sulkemisajan jälkeen. Kiitos toimituskunta että kirjoititte, jatkakaa, ilman Teitä ei ole lehteä. Live long and prospect. Ylimäki over & out, Tuomas take us away.

Koposopolta P

ikkujoulut lähestyvät ja koposopostelun osalta vuosi alkaa olla paketissa. Näin vuoden lopussahan on tapana pohdiskella kuluneen vuoden tapahtumia ja sen myötä suunnata katse tulevaisuuteen. Mennyt vuosi on ollut edunvalvonnan osalta hyvin kaksijakoinen: kevät oli paikoin hyvinkin työntäyteinen, mutta syksy on mennyt varsin rauhallisesti. Keväällä työtä teettivät muuttuvat opetussuunnitelmat, joista varsinkin pedagogisten opintojen OPS herätti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Lopputuloksena saatiin opiskelijoiden kannalta varsin miellyttävä paketti, ja ainakin kurssien sisällöt vaikuttavat olevan opettajalle käytännöllisempiä ja mielenkiintoisempia kuin edellisessä opsissa. Olen melkein jopa katkera siitä, etten pääse suorittamaan näitä uusia kursseja. Ensi vuonna huolta ja murhetta aiheuttanevat mahdolliset uudet muutokset opintotukeen. Tämä selvinnee kevään eduskuntavaalien jälkeen, samoin kuin mahdollisten lukukausimaksujen tuleminen EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille. Syksyllä joensuulaismedian lippulaiva, Karjalainen hyökkäsi lisäopintoajan antamista vastaan. ISYY:n

napakat vastaukset näyttävät hiljentäneen Karjalaisen toimituksen ainakin hetkeksi. Tulevaisuus näyttää leviääkö tämä keskustelu valtakunnan tasolle asti vai jääkö se tietämättömän toimituksen aivopieruksi. Ensi vuoden aikana saadaan myös luultavasti ensimmäiset kaksiportaisen opintotukijärjestelmän uhrit, joilla kandin tutkintoon suunnatut tukikuukaudet loppuvat kesken, ennen kandiksi valmistumista. Mikäli joku tähän tilanteeseen joutuu, ei suinkaan kannata jäädä tuleen makaamaan, vaan hakeutua oman kotikuntansa sosiaalitoimen palveluihin, jotta pääsee jokaiselle kansalaiselle kuuluvan perusturvan piiriin. Jottei koko juttu menisi vain masentavien uhkakuvien luomiseksi, niin historian hakijamäärät Joensuuhun kevään yhteishauissa ovat olleet jatkuvassa nousussa. Toivottavasti tämä trendi jatkuu samanlaisena myös tulevaisuudessa. Me opiskelijat pystymme auttamaan laitosta markkinoimalla UEF:a ja HiMa-laitosta hyvinä ja varteenotettavina opiskelupaikkoina. Loppupeleissähän Joensuu on hyvä paikka opiskella historiaa. Tomi Parkkonen Koposopo

Laitoksen

kuulumisia

Tenttifobiaako T

Rohvessorin eli Rutinoita osa 2

ämä kirjoitus pitäisi kai nykyään aloittaa siten, että ”kyllä minä mieleni pahoitin, kun et tullut tenttiin.” Nimittäin pahoitin. Vuosi sitten siirsin suuren osan yleisissä tenteissä suoritettavista opintokohteista sähköisiksi tenteiksi ja tänä lukuvuonna kaikki muut paitsi luentokurssien tentit. Tarkoitushan on, että näin opiskelija voi itse suunnitella, milloin hänelle sopii suorittaa tentti. Silloin opiskelija voi rauhassa valmistautua esimerkiksi suureen kirjatenttiin. Kun hän kokee olevansa valmis suoritukseen, hän voi varata ajan tenttitilasta ja käydä itselleen parhaiten sopivana aikana antamassa näytteen osaamisestaan. Tenttimasiina lähettää tentaattorille kerran viikossa tiedon kertyneistä suorituksista, simsalabim! Opettaja kirjautuu ainakin kerran kuukaudessa järjestelmään, arvioi suoritukset ja antaa opiskelijoille vieläpä kirjalliset palautteet vastauksista. Tätä mahdollisuuttahan ei yleisessä kirjallisessa tentissä ole. Loistava järjestelmä! Mutta kun ei ole, koska et tullut tenttiin. Viime talvena arvelin, että olen varmaan joutunut jollakin tapaa opiskelijoiden epäsuosioon esimerkiksi hankalana tentaattorina jota on alettu vältellä, kun suorituksia tipahteli sähköisestä järjestelmästä kovin harvakseen. Tämän lukuvuoden alusta myös HämysTapsa, hrhm, siis professori Hämynen, siirsi kaikki omat kirjatenttinsä sähköisiksi. Päivänä muutamana hän ilmaantui ovelleni ja ihmetteli ovatko opiskelijat lopettaneet tenttimisen, kun suorituksia ei enää juurikaan tule. Hän oli tehnyt aivan sama havainnon kuin minä. Yleisinä tenttipäivinä perinteisin paperimenetelmin tenttijöitä oli ollut yleensä kymmenkunta, enemmänkin. Nyt sähköisen tentin kautta meille kummallekin tuli suorituksia kuukaudessa vain kahdesta neljään. Suoritusten määrä oli sähköiseen tenttijärjestelmään siirtymisen myötä pudonnut alle puoleen aiemmasta. Pohdimme siinä hetken, mistä homma oikein kiikastaa? Seuraavat selitykset tulivat mieleemme. Mahdollisesti yleinen tenttipäivä, johon on tullut innostuksen tai harkitsemattomuuden puuskassa ilmoittauduttua ja joka tulee vääjäämättä eteen kuin viikonlopun jälkeinen maanantai eli aina liian aikaisin, pakottaa pinnistelemään kirjapinojen kanssa. Yleiseen tenttiin, johon on ilmoittautunut, tulee ehkä herkemmin lähdettyä vaikkapa hieman vajavaisemmallakin opiskelulla kuin sähköiseen tenttiin. Yleisessä tentissähän opettaja näkee kuka ilmoittautuneista ei lainkaan saapunut paikalle edes yrittämään: omatunto kolkuttaa ja syyllisyyden tunne painaa jos en mene. Sähköisessä tentissähän opettaja ei tiedä puuhistasi mitään ellet aloita vastaamista järjestelmässä. Olisiko niin, että sähköiseen tenttiin, jonka ajankohdan saa siis itse määrätä, ei niinkään herkästi lähdetä huonosti valmistautuneena? Ja jos valmistautuminen lykkäytyy kaikkien tärkeämpien menojen - kuten

Varnitsan sitsien - painaessa päälle, ei kenties sitten tule edes varattua sitä sähköisen tentin aikaakaan? Edellinen voi olla osaselitys. Kuitenkin päätellen siitä, että sähköisessä tentissä joutuu antamaan vähintään yhtä paljon, ellei enemmän, hylättyjä arvosanoja kuin aiemmin yleisessä tentissä, tämä ei voine olla koko totuus. Voisiko olla niin, että monen opiskelijan kyky elämänhallintaan ja opintojen suunnitelmalliseen itsenäiseen toteuttamiseen ei ole vielä ensimmäisinä opintovuosina riittävän hyvä? Tähän viittaa tavallaan opiskelijoiden yhä yleistyvä puheenparsi ”koulusta” (”tulin koululle kymmeneksi”, ”mulla on koulua kuuteen” jne.) kun he tarkoittavat yliopistoa. Koulussahan edetään lukujärjestyksen mukaan ja opettaja kantaa vastuuta oppilaidensa opinnoista ja puuttuu asiaan jo homma ei etene. Yliopistossa pitäisi kantaa vastuu itse, perään katsojia ei juuri ole. Olisiko niin, että kun itse saa määritellä milloin menee tenttiin, asiaa lykkää helposti aina eteenpäin parempaan aikaan ja sitten lopulta tenttiin meneminen jää kokonaan tekemättä? Jos tunnistat tästä itsesi, pistäpä töpinäksi, sillä kevät, kesä ja lukuvuoden loppu, joita kaikki kovasti odotamme, tulevat eteen yllättävän pian. Entä olisiko niin, että sähköinen tentti tuntuu jotenkin vieraalta? Olisiko mukavampaa tulla joukossa yleisen tentin suureen saliin kirjoittamaan kynällä esseevastaukset paperille? Tätä on jotenkin vaikea uskoa, kun nykyisten nuorten sukupolvea pidetään ensimmäisenä, joka on lapsuudesta saakka elänyt digitaalisen viestinnän parissa. Myös useat tenteissä kynällä raapustetuista käsialanäytteistä viittaavat siihen suuntaan, ettei käsin kirjoittaminen taida olla monelle kovin mieluisaa. Omana opiskeluaikanani 1980-luvulla kynä, ruutupaperi ja yleinen tentti olivat poikkeukseton sääntö suorittaa kirjapaketteja. Ainoa asia, jota siinä tenttimenetelmässä kaipaan, olivat yleisen tentin jälkeiset kokoontumiset silloiseen Siltavouti-baariin (nykyisen Rosson paikalla) puimaan vastauksia sekä kysymykset tehneen opettajan henkistä kyvykkyyttä ja aivan erityisesti sitä, mitä illalla tehtäisiin. Voi olla, että syitä on vielä muitakin: sähköisten tenttitilojen riittämättömyys, tenttikirjojen puute tms. Ehkä yleiseen tenttiin on helpompi tulla ensimmäisillä kerroilla vanhempien opiskelijoiden ”siivellä” katsomaan kuinka homma toimii kuin ryhtyä omin nokkineen varaamaan sähköistä tenttitilaa? En osaa sanoa, mutta jostain homma nyt kuitenkin kiikastaa. Eiköhän selvitetä sähköisen tentin solmukohdat yhdessä niin, että opinnot etenevät ja että opintopisteitä on keväällä jokaisen repussa riittävästi. Olisiko Varnitsa tässä asiassa aktiivinen?

Kimmo Katajala

Sawolaeshallitus Esittäytyy

uosi vaihtuu ja samoin Varnitsan hallitus. Viime kauden ”lapsihallitus” siirtyy syrjään ja tilalle saadaan ”sawolaeshallitukseks” nimetty joukkio. Savolaisten laajentumisyritykset Karjalaan on huomattu jo aikapäiviä sitten, mutta kun suoraviivainen levittäytyminen ei tuota hedelmää, yritetäänkö nyt asiaa ajaa poliittisesti eteenpäin? Tulevan vuoden aikana nähdään pysyvätkö hallituksen savolaisenemmistö ei-savolaisen puheenjohtajan ruodussa, vai alkavatko nämä vekkulit vempuilijat levittämään ”suattaapi olla”-mentaliteettiaan koko Varnitsan keskuuteen? Onnea vielä uudelle hallitukselle ja kertokaapa hieman toinen toisistanne: Tomi Parkkonen Puheenjohtaja Suuren ja mahtavan johtajan elkein Tomi astui varapj:n asemasta kalifiksi kalifin paikalle. Kunnon vallankäyttäjän ja diplomaatin tapaan tällä miehellä on sivistynyt maku ja kätevän kokoinen baarikaappi kun kysymykseen tulee alkoholi. Edellä mainittujen lisäksi voivat varnitsalaitset luottavaisin mielin nukkua rauhassa kun tämä mies kipparoi ainejärjestömme ruorissa, sillä välin kun kaleeriorjat muut hallituslaiset ovat airoissa. Nähtäväksi jää miten uusi puheenjohtaja pitää vehnästelijät ’aesoessansa’.

Heidi Turunen Huvivastaava Kuopiosta kotoisin opettajaksi opiskeleva, intohimoinen juoksija. Heidin tunnistaa mieleenpainuvasta naurusta ja oranssin värisistö hiuksista. Pirteää ja hauskaa seuraa, sekä räiskyvä persoona. Tulee kaikkien kanssa toimeen. Zalandon suurkuluttaja (miehekästä kiljuntaa) - rakastaa kenkiä ja vaatteita, löytää aina hyvän syyn uusille ostoksille. Heidin suusta voi kuulla monesti sanat ”apua, apua, apua” (sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen), viihtyy viihteellä Ilonassa, pysyy jaloillaan ihmeen hyvin haastavinakin iltoina. Rakastaa Aku Hirviniemeä.

Piia Heinonen KopoSopo Välivuoden hallitushommista pitänyt entinen rahastonhoitaja Piia tuo uuteen hallitukseen mukanaan paitsi kokemuksensa, myös iloisen, ahkeran ja tunnollisen itsensä. Koposopoksi päätyminen yllätti hänet itsensäkin, mutta ei ole epäilystäkään etteikö tätä vastuullista tehtävää tämä 23-vuotias neiti hoitaisi kunnialla . Hänet tunnetaan myös autostaan, jota ei enää omista. Syyskokouksen jälkeen Piia epäilikin kuinka moni häntä äänesti autonsa vuoksi. Varnitsan bileissä tätä juankoskelaista ei nähdä ympäripäissään pyörimässä, mutta vesilinjalla oleminen ei estä siirtymistä pilkun jälkeen jatkoille! Piia on esimerkillinen varnitsalainen, hän on innolla osallistunut tapahtumiin ja toiminut apuna niiden järjestelyissä. Kun Kela huohottaa niskaan, uusi koposopomme käy purkamassa opiskelupaineitaan liikunnan parissa niin salilla kuin Varnitsan pelivuoroilla.

Jonna Härkin Liikunta- ja kulttuurivastaava Liikunta- ja kulttuurivastaava Jonna Härkin on lähtöisin Valtimolta, eli hän kuuluu siihen pieneen vähemmistöön savolaisvoittoisessa hallituksessa. Vuosikurssi on niinkin loistava kuin neljäs. Opettajaa Jonnasta ei ole tulossa vaan sivuaineena hänellä on englannin kieli ja kääntäminen sekä taitaa sieltä kauppatieteitäkin löytyä, kiitos entisten amk-opintojen ja sieltä saadun tutkinnon. Englannin kieli onkin tarpeen, sillä Jonnaa ei Suomen rajat pidättele, vaan hän on reissannut ympäriinsä muun muassa reilaillen ja on myös asunut puoli vuotta Englannissa vaihdossa ollessaan. Opintojensa ohessa Jonna työskentelee pankissa asiakaspalvelijana sekä urheilee erityisesti jalkapallon parissa sekä kuntosalilla. Uuden pestinsä Jonna on ottanut heti omakseen, suunnitelu ja ideoiminen ensi vuotta varten on jo kovassa vauhdissa.

Merita Raita Sihteeri Tämä iloisen pursuileva etelän kasvatti on ollut aktiivinen osa Varnitsaa vuodesta 2013. Nyt kansainvälisilläkin vesillä reissannut Raita astuu vastuulliseen työhön Varnitsan sihteerinä. Hauskanpidosta nauttivan 21-vuotiaan reissaajan unelmissa on lähteä vaihtoon vielä kerran; aikaisemmin hän eksyi jenkkilän maalle, Idaho'n. Raita myös myöntää avoimesti tykästyneensä historian opiskeluun (erityisesti paleografia vei jalat alta), ja aikoo suuntautua opinnoissaan asiantuntijaksi. Raita täydentää parisuhdestatuksellaan hallituksen tämän vuoden dominoivaa sinkkusiipeä. Vinkkinä kerrottakoon, että tie Raidan sydämeen käy Subwayn Spicy Italianin kautta. Valkosipulikastiketta ei kannata unohtaa, tai saatat joutua Raidalle harvinaisen kiroiluryöpyn kohteeksi!

Matias Saastamoinen Järjestövastaava Matias on 22-vuotias ja edustaa uuden hallituksen kokenutta kaartia, sillä tammikuussa starttaa Matiaksen kolmas vuosi Varnitsan hallituksessa. Matias on kotoisin Pohjois-Savon sydämestä, Siilinjärveltä. Muiden tulevien opettajien tavoin Matias hajoilee pedagogisiin ja oikeustieteen kursseihin. Matias harrastaa musiikkia monipuolisesti: kuuntelee indie-bändejä, käy keikoilla ja rämpyttelee bassoa. Tuhlaa aikaansa myös Kalpan kannattamiseen. Tuleva HOL:n puheenjohtaja.

Antti Kämäräinen Rahastonhoitaja Varnitsan armoitettu uusi rahastonhoitaja, joka saa ensi vuonna kovan homman suoritettavaksi vuosijuhlien ja HOL-seminaarin takia. Antti on 23-vuotias Iisalmesta kotoisin oleva kuntosali-intoilija. Omien sanojensa mukaan hänen toinen nyrkki painaa tonnin ja toinen tappaa sonnin. Kehitystä treenaamisen ansiosta on siis ilmeisesti tullut. Antti on tunnettu myös hyvistä arvosanoistaan. Tenttitulokset harvemmin jää alle kolmosen.

Pyry Saloranta Tiedotus- ja uusmediavastaava Varnitsan tiedotus- ja uusmediavastaava. Kuopiosta susirajalle eksynyt Pyry harrastaa kössiä (squash) ja soittaa jossain määrin pianoa. Vaikka Mozartin ja Beethovenin tuotanto on tuttua tälle miehelle, on Pyry omimmillaan laulamassa herkkää tulkintaa jossain karaokebaarissa. Jahka pyydät tiskiltä Dingoa tai Leevi and the Leavingsia, niin tämä fuksiaisten karaokekuningas on laulamassa pöydillä kanssasi. Kerrottakoon vielä, että Pyry hallitsee myös puujalat niin kentällä kuin stand upia heitettäessä.

Susanna Koivistoinen huvivastaava Susanna on taiteellinen monilahjakkuus. Erityisesti musiikki on hänelle rakas harrastus. Kitaransoitto sujuu mallikkaasti ja lisäksi on ehdottomasti mainittava häneltä löytyvä mittava, jopa tuhannen levyn kokoelma eri artistien hengentuotteita. Kuvataiteen puolellakin Susannalta löytyy meriittejä: tällä taiteen saralla kenties merkittävin saavutus on ”lukiossa melkein saatu kuvisdiplomi.” Ja kuten niin moni hieno ihminen, Susannakin on lähtöisin Kuopiosta. Voisiko sopivampaa henkilöä huvivastaavaksi toivoakaan?

Tuomas Poutiainen Päätoimittaja Kotoisin Savon rajamailta Maaningalta, missä lähimpään kauppaan (lue: ja Alkoon) on selvästikin liian pitkä matka, sillä Tuomas on kehittänyt huhupuheiden mukaan vuosien varrella loistavat kiljun keitto taidot. Tämä 22vuotias iloinen ja sympaattinen veikko ei tekisi varmasti pahaa kärpäsellekään. Tuomas on entinen partiolainen, jolla partiovuosia on takana 12 vuoden edestä sekä hän harrastaa retkeilyä. Tuomas tunnetaan myös lahjakkaana piirtäjänä, ja hänen taideteoksiaan voi ihailla muun muassa uusien haalarimerkkien muodossa. Lapinlahden taidelukiosta Tuomaksen tie on vienyt tänne Itä-Suomen yliopistoon, sekä Varnitsa-lehden päätoimittajan pallille.

Koko hallitus 2015 täydessä kauheudessaan.

HOL

Toivon ja pelon Utopiat

Hol-seminaari Oulussa 7-8.11

”Mikäs roskajoukko se siinä menee” sanoi paikallinen, vanhempi rouvashenkilö kun Varsnitsan iskuosastoon sunnuntaina iltapäivästä törmäsi. ”Onneksi on sentään valoisaa, muuten olisi saattanut alkaa pelottamaan” hän vielä jatkoi. Tämä lienee summaa melko hyvin edellisen illan meiningin Oulun HOLseminaarien sitseillä ja jatkoilla paikallisessa juottolassa. Meno ja suoritukset olivat siis kutakuinkin ennakko odotusten mukaisia ja ehkä jotain pienimuotoisia ylilyöntejäkin oli havaittavissa. Varsinkin takaisintulo matkasta muodostui varsin ikimuistoinen, ainakin osalle porukasta.

Mielenkiintoinen oli myös FT Erkki Urpilaisen luento, jonka aiheena oli ”Lopunajan utopioita ja dystopioita”. Käsittelyssä oli suomalaisten kirjakustantamoiden julkaisemia, aiheeseen liittyviä kirjoja. Suurin osa näistä on käännöksiä mutta suomalaistakin tuotantoa löytyy. Julkaisuja on kaikkiaan yli 100, eli lukijakuntaa ilmeisesti riittää. Suurin osa näistä on uskonnollisia kuvauksia maailmanlopun merkeistä ja odotuksesta. Ainoastaan Jehovan todistajilta löytyy kuvauksia siitä, mitä mahdollisesti tämän jälkeen voisi tapahtua. Kuten Urpilainen totesi, ”Jehovan todistajien taivas näyttää hyvin paljon samalta kuin sosialistinen utopia”.

Ennen sitejä, alkoholitarjoilua ja mahdollista ylisuorittamista oli Toisen merkittävän ohjelmassa ollut osan kirjallisuudesta tietenkin seminaamuodostavat luonriviikonlopun se nollisesti yliluonnolvirallinen ja vakalisiin tapahtumiin vampi osuus, eli liittyvät tulevaisuuitse seminaariluenden visiot. Vierainot. Valitettavasti lijat, komeettojen Kuvien laadun perusteella Hol-semiluentoja oli aiotun kolmen pyrstöihin naamioituneet naarista ei meinannut saada selvää. sijasta vain kaksi. FT Markavaruusalukset jne. tulivat ku Mattila oli joutunut penäissä kirjoissa tutuiksi. rumaan esiintymisensä saiLuento oli mielenkiintoinen rastapauksen vuoksi. Harmi sinänsä, koska ja herätti yleisössä paljon naureskelua, kai”Ali-ihmisten uhka – ja keinot torjua se” kuukenlaista sitä löytyykin. losti paperilla todella mielenkiintoiselta.

HOL

Varnitsalaisille tuttu Prof. Tiina Kinnusen oli tarkoitus puhua ”Feministisistä utopioista” Tämä jäi kuitenkin mielestäni hyvinkin pintapuoliseksi. Enemmän luennon aiheena tuntui olevan Ellen Key. Feministi toki, ja häneltä myös löytyi sen tyylisiä utopioita, mutta enemmän luennosta jäi kuva vain yhden naisen henkilönhistoriana, kuin varsinaisena tutkimuksena feministisiin utopioihin. Hyvä luento siitä huolimatta, ainakin allekirjoittaneelle, kuka ei ollut Kinnusen luennoilla aikaisemmin ollut ja ei näin ollut vielä tullut tutuksi Ellen Key:n kanssa. Sittenkin olikin vuorossa se ei niin virallinen, mutta vähintäänkin yhtä tärkeä osuus seminaariviikonloppua, eli sitsit. Koko Varnitsan kahdeksan hengen osasto tietenkin osallistui, osa folioon pukeutuneena, osa johonkin ihan muuhun. Kotiseutua Pohjois-Karjalassa tietysti hehkutettiin laulun muodossa. Seuraavan aamun zombie-lookkia saattoi hieman selittää sitsien Oululaistyylinen rangaistuspolitiikka. Rangaistusta tuli herkästi ja rangaistuksena oli lisää viinaa. Toimiva ja varsin suosittu systeemi alkuun, mutta alkaa pitkän päälle toimimaan hieman itseään vastaan. Hauskaa kuitenkin oli, vaikka rangaistuspullon sisältö olikin Strochia lantrattuna Gambinalla. Sitsien jälkeen etenimme paikalliseen yökerhoon. Jono oli pitkä ja sisällä oli vielä ruuhkaisempaa. Sisätiloissa suunnistaminen oli myös ajoittain hieman haastavaa. Aamun koittaessa kaikki olivat saaneet turvallisesti itsensä takaisin hotellille. Nopea HOL:in hallituksen kokous alkuiltapäivästä ja auton nokka takaisin kohti Joensuuta. Reissu onnistui kaikin puolin hyvin ja en usko, että kukaan väittää vastaan kun sanon, että hauskaa meillä kaikilla ainakin riitti. Keväällä sitten vuorossa jälleen Helsinki, sillä kertaa tosin eri matkanjohtajan johdolla. Minun osaltani kiitos ja kumarrus kuluneesta vuodesta.

Pekka Pohjola

Warnitsan uudet haalarimercit owat nyt saapuneet!

Natsikortti 4€

Valtakunnan harakka 4€

45-v juhlamerkki 4€ Merkit tulevat myyntiin pikkujouluissa. Ole nopea, sillä merkit viedään käsistä!

Järjestövastaava

Fuksien juttuja

Helsingistä Ajatuksia susirajalle fuksivuodesta Kun minulla oli syksyllä edessä muutto Helsingistä Joensuuhun opiskelemaan, päässäni vilisi nautintojuomien tuottaman euforian lisäksi lukuisia askarruttavia kysymyksiä tulevaa vuotta koskien. Kuinka sopeudun uljaassa pääkaupungissamme vietettyjen nuoruusvuosien jälkeen pienemmällä paikkakunnalla elämiseen? Saanko Joensuun kaltaisessa peräkylässä aikani kulumaan vai vajoanko johonkin passiiviseen korpimasennukseen? Tuleeko minusta ”maalaisjuntti” vai palaanko heti ensimmäisen kuukauden jälkeen kehäkolmosen eteläpuolelle nöyrästi häntä koipien välissä kuten kaverini kesällä uhosivat? Alku ei ollut rehellisesti sanottuna lupaava, vaikka sainkin yllätyksekseni huomata että liikennevalojen ja elokuvateatterin kaltaiset kaupunkielementit löytyivät myös tästä periferiasta. Sopuhintaisia huonekaluja oli vaikea löytää myymälöiden suppeista valikoimista ja Rantakylän Latolankatu oli lamaannuttavan ankeaa aluetta (jopa Pohjois-Helsingin lähiöihin verrattuna). Tämän lisäksi joukkoliikenteen riistohinnasto oli suorastaan shokeeraava. Ankeus väistyi kuitenkin ilon tieltä, kun heti seuraavalla viikolla suuntasin Varnitsan tutustumisiltaan. Sain nopeasti huomata asuvani bileitä ja opiskelijoita vilisevässä kaupungissa(josta löytyy siis tosiasiassa löytyy kaikki tarvittava) ja kuuluvani mahtavaan ainejärjestöön. Loppusyksyn voikin tiivistää sanoihin: upeita ihmisiä, mahtavia tapahtumia, eikä pienintäkään kaipausta palata Stadin kulmille. Matka Helsingistä susirajalle oli siis tekemisen arvoinen.

Aleksis Honkanen Fuksi

Fuksivuoteni historian opiskelijana etenee jo kohti neljättä kuukauttaan ja tässä vaiheessa en voi kuin todeta, että hommat svengaa kuin hirvi. Toki valehtelisin, jos sanoisin aloittaneeni yliopiston vailla epäluuloa, mutta perehdyttäminen opintoihin ja erinäisiin yliopiston käytäntöihin on ollut hyvää ja perinpohjaista, mistä kiitos amanuenssillemme, avuliaille vanhemmille vuosikurssilaisille, sekä erityisesti asiansa osaaville tuutoreillemme. Se propagandasta. Itse opiskelussa itsenäisen työn määrä on pienoisessa määrin iskenyt vasten kasvoja kuin Tauski. Rehellisyyden nimissä onkin todettava, että keskimäärin paras motivaattori tehtävien tekemiseen on Moodlen palautuslaatikon sulkeutumisaika, tai ainakin sen dramaattinen lähestyminen. Etukäteen olin kuullut myös paljon kuumottelua luento-opetuksen puuduttavuudesta, mutta viimeistään Luupista ostetun ison kahvin voimin viihtyy jopa ruotsin tunnilla. Yksi mielenkiintoinen aspekti opiskelijaelämässä on ollut varsin nestepainotteinen sosialisointikulttuuri, jota harrastetaankin sitten järjestään lähes joka viikko erinäisten juhlien muodossa tai varjolla. Absolutistina voin vain todeta tämän alkuun olleen hienoinen kulttuurishokki, mutta toisaalta totuin yllättävän nopeasti siihen, että kaikenlainen rationaalinen dialogi on päihtyneiden kanssaopiskelijoiden kanssa mahdotonta enää puolenyön aikoihin. Mutta kuka sanoi, että se haittaa? Sosiaaliseen paitsioonkaan ei tarvitse jäädä, vaikka ei joisikaan, sillä tarpeeksi hyvällä (tai vaihtoehtoisesti huonolla) huumorintajulla varustettu absolutisti sulautuu mainiosti kännisimpäänkin joukkoon. Lisäksi juomattomuuden luontaisetuna on pätevöityminen kavereiden kuskaamiseen sekä kollektiivisena muistina toimimiseen hämyisen baari-illan jälkipyykissä.

Ville Kuismin Fuksi

HERKULLISTA RUOKAA! AKTIVITEETTEJA! MATSIT SCREENILTÄ! OPISKELIJAHINTOJA!

Kolumni Olen Varnitsa-lehden uusi virallinen kolumnisti, toisen vuoden hissan opiskelija Aino-Kaisa ”Aikku” Ahponen eli saatte (tai joudutte) lukea höpinöitäni tulevaisuudessakin. Tiedän, että minulla on varsin isot saappaat täytettävänä, mutta yritän parhaani. No miksi sitten hissa? Viime syksynä sain vastata tähän kysymykseen ties kuinka monta kertaa enkä ensimmäisen kerran, kun sitä kysyttiin oikein tiennyt vastausta. Mutta nyt tiedän, sillä jouduin oikein pohdiskelemaan sitä. Vielä vaikeammaksi tämän teki se, etten halua opettajaksi, vaikka moni on sitä vaihtoehtoa yrittänytkin minulle tuputtaa. Minulla ei vain ole kutsumusta siihen, joten jätän sen ammatin niille, jotka oikeasti haluavat tehdä sitä. Kiinnostukseni historiaan heräsi 5-luokalla, kun meidän piti lukea kirja nimeltä Tunnussävel vaara uhkaa. Se kertoi lapsista, jotka yrittivät selvitä saksalaisten miehittämässä Puolassa toisen maailmansodan aikana. Tämä kirja teki minuun suuren vaikutuksen ja luin sen oikein ahmimalla muiden pitäessä sitä suorastaan kuolettavan tylsänä. On siis sanomattakin selvää, että kiinnostukseni toista maailmansotaa kohtaan heräsi. Se kyti hiljaa mieleni perukoilla läpi yläasteen ja nousi toden teolla pintaan lukion ensimmäisenä keväänä. Tuolloin aloin jo pohtia hieman sitä, mikä minusta tulisi isona ja mitä haluaisin tehdä loppuelämälläni. Haaveilin jonkin aikaa lääkiksestä, mutta tajusin kuitenkin pian, ettei matikkapääni ja viitseliäisyyteni tulisi millään riittämään sinne asti. Sitten eräänä päivänä tajusin, että hissaahan voi opiskella yliopistossa. Melkein heti tuon suuren oivalluksen jälkeen päätin, että lukion jälkeen lähden opiskelemaan hissaa yliopistoon. Ensimmäisellä hakukerralla tähtäsin pelkästään Helsinkiin, mutta koska lukeminen ei heti ylppäreiden jälkeen oikein maistunut, en tietenkään päässyt sisään. Pidin siis välivuoden ja mietin vielä kerran oikein tosissani, mitä haluaisin elämälläni tehdä, mutta mieleni ei muuttunut vaan haluni päästä opiskelemaan hissaa jopa lisääntyi. Pääni ei olisi kestänyt toista välivuotta, joten seuraavana keväänä laajensin hakuani. Hain siis myös Joensuuhun lukemaan hissaa, koska pääsykokeet järjestettiin houkuttelevasti myös Lahdessa lyhyen junamatka päässä Hyvinkäältä. En kuitenkaan päässyt suoraan sisään vaan ovet yliopistoon aukenivat vasta varasijan kautta. En ole katunut hetkeäkään valintaani pyrkiä opiskelemaan hissaa. Se on ollut unelmani jo useiden vuosien ajan ja pääsen nyt toteuttamaan sitä. Koska yksi elämäni suurimmista tavoitteista on nyt saavutettu, keksin itselleni pian viime keväänä uuden entistä suuremman tavoitteen. Päätin viime keväänä nimittäin tähdätä tohtorin tutkintoon. Haluan tutkijaksi, vaikka melkein kaikki sanovat, ettei se kannata enkä voi millään saada sillä toimeentuloani. Hyvä toimeentulo ei ole kuitenkaan minulle se pääasia. Haluan tehdä sitä, mihin minulla on motivaatiota ja intohimoa, vaikkei minulla ikinä olisikaan mahdollisuutta elää yhtä leveästi kuin joku insinööri tai ekonomi. Jos olisin ainoastaan halunnut hyvän toimeentulon tulevaisuudessa, 200-neliöisen kivilinnan vauraalta uudisrakennusalueelta ja kaksi saksalaisvalmisteista autoa pihalle, olisin lähtenyt kauppikseen. Mutta ei. Abivuonna jatkokoulutusmessuilla joku yli-innokas ekonominalku yritti itsepintaisesti vakuuttaa minut kauppiksen eduista, kunnes julistin suureen ääneen jynssääväni vaikka julkisten vessojen lattioita hammasharjalla, kunhan vain saisin opiskella hissaa. Ja samaa mieltä olen edelleen.

Aino-Kaisa Ahponen

Poliittinen Propaganda T

ätä riittää. Vaaleja on jatkuvasti, poliittinen peli päällä kellon ympäri ja puolueet lokaamassa toisiaan aina kun on mahdollisuus, joten puolueiden mainoskoneistot jylläävät tauotta. Mielikuvia pyritään luomaan. Kaikki tarjoavat sen todellisen vaihtoehdon muihin verrattuna. Puolueiden puheenjohtajat (pl. demarit, heillä äänessä on yleensä puoluesihteeri), selittävät huonoja päätöksiään kaikelle kansalle ja viäntelevät taikka kiäntelevät ne itselleen sopivaksi. Jokainen rökäletappio vaaleissakin on vähintään Raatteentien veroinen torjuntavoitto.

Some on vienyt touhun aivan uudelle tasolle. Suoraan puolueohjelmasta copypastettua huttua floodataan facebookin uutisvirtaan, tärkeistä liittokokouksista twiittaillaan mahtavaa (tai siis, awesome) meininkiä. Me niin tehdään tää. Me ollaan parhaita. Tämä on ehkä enemmän nuorison juttuja (pl. nuorekas pääministeri ja taas eräs puoluesihteeri), mutta ihmisen elämässä ei kohta ole varmaan enää hetkeä, jota ei sävyttäisi poliittinen paatos. Ainakaan jos sitä ei ala tietoisesti karttamaan.

Hyvin usein suomalaisten puolueiden mielikuvamainonta on vedetty niin överiksi, että ne muistuttavat pikemminkin huonoa parodiaa. Hymyilevä ja sliipattu autokauppiaan näköinen mies kertomassa hymysuin, miksi hänen puolueensa on sinulle paras vaihtoehto. Suoraan kameraan tuijottava tehokkaan oloinen nuori nainen toistelee ympäripyöreitä itsestäänselvyyksiä, jotka eivät tarkoita käytännössä mitään. Puolueiden kannatusta mitataan jatkuvasti. Joku valtapuolue on menettänyt prosentin taikka kaksi, harvoin niin paljoa. Muutos menee virhemarginaalin sisään. Lehdistö uutisoi suu vaahdossa loppuromahduksesta. Toinen puolue on saanut vastaavan tuloksen, mutta plussallisena. Puolueen johto kommentoi juhlallisesti, miten heidän vastuuntuntoinen politiikka ja kantavat ratkaisut ovat vakuuttaneet kansalaiset. Joopa joo.

Johdonmukaisuus, se ei kuulu politiikkaan. Kepu on hallituksessa, kepu tekee päätöksiä. Kepu häviää vaalit ja menee oppositioon. Kepu vastustaa tekemiään päätöksiä. Vassarit menee hallitukseen kantamaan vastuuta, persut eivät mene linjaerojen takia. Vasemmistoa syytetään audin penkeistä, persuja vastuuttomuudesta. Vasemmisto jättää hallituksen oma-aloitteisesti ja siirtyy oppositioon. Vastuuttomuutta? Ei, jos heiltä kysytään, vaan ryhtiliike. Alkuperäiset oppositiopuolueet ovat silti yhä vastuuttomia. Kristilliset kehoittavat rakastamaan (heteroa) lähimmäistäsi. Ihmisiä tulee kannustaa käyttämään julkista liikennettä, näin sanovat vihreät. Harmi vaan, että Helsingin ulkopuolella mistään julkisesta liikenteestä ei voida edes puhua. Tiettyjen ”kriitikoiden” mukaan Suomen tulevaisuus on musta. Ainoa keino välttää uhkaava tilanne on lisätä siihen etuliitteeksi ”sini”. Kritiikki on hyvä asia. Kriittinen suhtautuminen vielä parempi. Medialukutaidon heikko taso on huono asia. Kannattaa aina muistaa, että mainonta on mainontaa. Historiassa on paljon vähemmän hyviä esimerkkejä siitä, mihin mainonta (propaganda) ja sen tuottama massapsykoosi vai johtaa.

Simo Purhonen

Haastattelu

Vainio voiton vei! V

arnitsalainen Matias Vainio valittiin äskettäin OLL:n (Opiskelijoiden Liikuntaliitto) puheenjohtajaksi. Matias tunnettiin vielä muutama vuosi takaperin paremminkin kovista judo-otteistaan ja vääräleukaisesta savolaisuudestaan kuin poliittisista taidoistaan. Vainio on kuitenkin pikkuhiljaa onnistunut kapuamaan vallan portaita ylöspäin. Ensin muun muassa Varnitsan ja nykyään ISYY:n hallituksen jäsenenä. Poliittisen propagandan tuottaminen ja itsensä mainostaminen tuntuukin siis mieheltä luonnistuvan paremmin kuin hyvin. Päätinkin siis istuttaa Vainion alas Agoran kahvioon ja selvittää hänen laivansa uusimmat tuulet. Atte: Mitäs sä nyt käytännössä siellä OLL:ssa tulet oikein tekemään? Matias: Käytännössä siis liikuntavaikuttamista. Lobataan ministereitä, erityisavustajia, kansanedustajia ja puoluetoimistoja. Yhteistyötä ajetaan myös liikuntaa edustavien järjestöjen kanssa. Käytännössä lähdetään edistämään opiskelija- ja korkeakoululiikuntaa ja vakiinnuttamaan sen asemaa. Atte: Okei, toihan tuli suoraan kuin apteekin hyllyltä. Matias: Mulla oli ennen liittokokousta kolme harjoituspaneelia ja sitten Helsingissä vielä kolmet eri haastattelut päälle. Atte: Eli valmistauduttu on. Joudut varmaan reissaa aika paljon tässä PJ:n hommassa? Matias: Helsingissä pääasiassa ollaan, mutta sitten pitää kiertää vielä eri järjestöjä ympäri Suomea. Jaetaan alueet varapuheenjohtajien kanssa. Atte: No, Mites itse vaalit oliko tiukat? Matias: Ei oikeastaan, olin ainoa ehdokas. Atte: Täh!? Matias: Kukaan ei lähtenyt haastamaan. Oli kolme varapuheenjohtaja ehdokasta, joista kaksi valittiin Atte: Kuulinkin pientä huhua, että varapuheenjohtajan paikasta oli tiukempi taistelu. Miksi näin? Matias: Mä olin kato niin ylivoimainen suosikki. Oli koko kentän tuki takana.

Atte: Eli ei siis sen takia, että PJ:llä niin paljon hommaa? Matias: Oli sitäkin, mutta myös siksi että OLL ei ole yhtä arvostettu kuin SYL (Suomen ylioppilaskuntien liitto) tai SAMOK (Suomen ammattikorkekouluopiskelijakuntien liitto). Ne ovat arvostetumpia toimijoita vaikka OLL onkin Suomen suurin opiskelijajärjestö. Atte: Pesti tuli siis aika helposti. Pesitkö selkiä tai maksoitko voitelurahoja asian avittamiseksi? Matias: Ainahan selkiä pestään. Sitten vielä hieman kivaa hymyä, vähän silmäpeliä sekä pientä flirttiä siinä samassa. Atte: Eli sulla on ollut vähän tämmöinen ”tuhannen taalan playboy” vaalipropaganda meininki? Matias: Se aloitettiin jo viime helmikuussa yksiltä jatkoilta ja sitten aina sektoritapaamisissa pientä lämmittelyä. Tästä päästiinkin kätevästi flirtin kautta naisiin. Kai tiedät että kaikki vahvat poliitikot tarvitsee taustalleen vahvan naisen. Eli onkos sulla nyt vahvaa naista tai onko kiikarissa? Matias: Mmmmm…..Sopivassa määrin.

Atte: Allspright, no muikee ilme ainakin on. Mites nyt näit sikariportaaseen päästyäsi aiot säilyttää kosketuksen tavalliseen kansaan? Matias: Pitää palata takaisin juurilleen ja tulla katsomaan Varnitsan sähly turnaus. Muistetaan mistä on tultu ja minne sitä ollaan oikein menossa. Atte: Okei siellä sitten näyttäydyt. OIisko sulla olemassa ketään historiallista esikuvaa, tai jotakuta kenet rinnastaisit tasollesi? Matias: Hmmm… Muhammed Ali. Ulostulo on tyrmäävä. Ei anneta minkäänlaista vaihtoehtoa Murjotaan ne omat mielipiteet läpi Atte: Eli mottona lennä kuin perhonen ja pistä kuin ampiainen? Matias: Jotain siihen suuntaan Atte: Muuten kai tiedät että verkostoituminen on nykyään päivän sana… eli lohkeisko toveri varnitsalaiselle tästä duunia?

Sykkivä silmä saapuu valvomaan ja rakentamaan Joensuun korkeakoululiikuntaa Vuoden vaihteessa Joensuussa käynnistyy Sykettä Susirajalla -korkeakoululiikuntapalvelut ja tämä tarkoittaa uudet otuksen, sykkivän silmän saapumista kaupunkiin. Sykettä -liikuntapalvelut monipuolistavat Joensuun korkeakoululiikuntatarjontaa merkittävästi.

Mistä uudistuksessa on kyse? Uudistuksen myötä korkeakoululiikuntapalvelut yhdistetään koskemaan niin Karelia-ammattikorkeakoulun kuin Itä-Suomen yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa. Uudistuksen myötä liikuntaan on käytettävissä noin kymmenkertaiset taloudelliset resurssit nykyiseen verrattuna ja uusia tiloja liikuntapalveluiden järjestämiseen.

Mitä tämä maksaa?

Matias: Kysyitkö sä jo kaikki?

Uudistuksen myötä liikuntapalvelut muuttuvat maksullisiksi käyttäjille. Hinta pyritään pitämään kuitenkin mahdollisimman matalana. Tämä tarkoittaa keväälle 2015 seuraavia liikuntamaksuja: 1) Palloilu- ja kuntosalitarra (sis. ainejärjestöjen vuorot) 15€/lukukauso 2) Ryhmäliikuntatarra (sis. kaikki vakiovuorot ja edellä mainitut palvelut) 25€/lukukausi (norm. 30€) Vakiovuorojen lisäksi tullaan järjestämään erilaisia liikuntakursseja (esim. juoksutekniikka- ja uintitekniikkakurssit), joista osasta peritään pieni lisämaksu niiden korkean järjestämiskustannuksen takia.

Atte: Jep, tää oli tämmönen lyhyt ja ytimekäs

Mitä rahalla saa?

Matias: Tietenkin aina kaikki huomionosoituksien vastaanottaminen on kivaa etenkin toveri varnitsalaisilta... ja eihän niitä avustajan paikkoja ilman voitelua saa!

Rahalla saa ennen näkemättömän upeat liikuntapalvelut, jotka sisältävät runsaan palloiluvuoro- ja ryhmäliikuntatarjonnan, kuntosalivuoroja yliopiston salin lisäksi Karelia amk:n Tikkarinteen kampuksella (vuorot tarkentuu) ja Joensuun Areenalla (ma-to klo 12-16). Monipuolisten laji- ja liikuntavuorojen lisäksi tiedossa on erilaisia kurssimuotoisia liikuntasettejä, mm. juoksukoulua.

Matias: No siis kengänkiillottajalle on aina tarvetta kun pitää vetää nahkakengät jalkaan. Vaatteiden silittäjää voisi myös periaatteessa tarvita. Näissä piireissähän mennään yleensä vapaaehtoisvoimin, mutta toisaalta onhan se suuri kunnia päästä minua avustamaan Helsinkiin. Atte: Oisitko sä halunnu lisätä vielä jotain tähän haastattelun?

Atte: Oisitko sä munkit halunnu? Vainiota haastatteli:

Atte Lehmusoksa

Stay tuned ja Sykettä elämään! Matias Vainio

rokumentti KATSAUS ROKUMENTIN 2014 ELOKUVATARJONTAAN Jälleen tuli marraskuu mikä tiesi sitä, että elokuvateatteri Tapion edessä parveili puolikkaan viikon ajan enemmän ihmisiä, kuin normaalisti. Oli Rokumentin aika. Jo kymmenennen kerran järjestettävä elokuvafestivaali tarjosi niin elokuvia kuin konserttejakin. Allekirjoittanut kävi katsastamassa kuusi elokuvaa ja tarkoituksena olisi antaa henkilökohtainen arvio jokaisesta. Arvoasteikkona toimii perinteinen yhdestä viiteen tähteä. The 78 project movie Tämä festivaalien ensimmäinen leffa on matka ympäri Amerikkaa, jossa nykypäivän yhdysvaltalaiset artisti esittivät vanhoja amerikkalaisia kappaleita, jotka ovat inspiroineet nykypäivän popmusiikkia. Idea ei sinänsä kuulosta kovin erikoiselta mutta se, mikä tästä teki spesiaalia, oli niiden äänitystapa ja artistien reaktiot äänitysten jälkeen. Jokaisen artistin esittämä biisi äänitettiin 1930-luvulta peräisin olevalla Presto-levynauhurilla. Kyseessä on siis nykypäivän viinylisoitinta muistuttava vehje, jolla saatiin mikrofonilla nauhoitettua vinyylilevyä muistuttavalle levylle esitetty biisi. Äänitetty biisi laitettiin soimaan heti äänityksen jälkeen ja artistit reagoivat milloin liikuttuneena ja milloin hämmästyneinä. Elokuvan idea oli siis lyhykäisyydessään tässä. Olihan se ihan jännää katsoa kuinka ihmiset soittivat biisinsä ja saivat kuulla sen jälkeen tuotoksensa, jonka äänenlaatu oli kuin ikivanhassa gramofonissa. Leffassa näytettiin myös välillä pätkiä, joissa Presto-asiantuntijat kertoivat laitteesta ja mielettömän isoista levyvarastoista, joita löytyi arkistoista ympäri maata, mikä loi eräänlaisen historiapläjäyksen. Oli tämä kuitenkin ihan katsomisen arvoinen leffa vaikka siitä ei juuri muuta saanut irti, kuin vähän laitteen historiasta sekä nähdä artistien liikuttuneet reaktiot. Annan tälle leffalle . Maidan Tämä torstai-illan avaava elokuva ei missään nimessä ollut mikään hyvän mielen

elokuva. Tämä taide-elokuva kuvaa ukrainassa viime vuoden marraskuussa alkanutta kansannousua, jonka kuvaus jatkuu seuraavaan kevääseen. Presidentti Janukovitshin törttöilyjen vuoksi Maidanin aukio täyttyi rauhallisin aikein mieltään osoittavista ihmisistä. Tunnelma tuntui vielä 2013 vuoden puolella siltä, kuin Suomi olisi voittanut jääkiekon MM-kultaa – kansa lauloi Ukrainaa ylistäviä lauluja, huusivat ukrainalaisia ihmisiä ylistäviä iskulauseita ynnä muuta mielialaa kohottavaa. Aukiolle oli rakennettu esiintymislava, jossa ihmiset pitivät propagandapuheitaan. Kaikki vaikutti vielä rauhalliselta. Seuraavaan tammikuuhun saakka rauhallisuus säilyi, kunnes Ukrainan hallitus rajoitti ihmisten kokoutumis- ja sananvapautta. Mielenosoituksista tuli laittomia ja siitähän kansa vasta ilahtuikin. Mellakkapoliisit saapuivat paikalle, jolloin alkoivat katukivet lennellä, polttopullot ja muu irtaimisto lentelemään poliiseja päin. Muutamiin päiviin poliisi ei avannut tulta mutta sitten kun poliisit alkoivat tulittamaan, ei näky ollut enää kovin mukavaa katseltavaa. Tykkäsin erittäin paljon leffan kuvaamistavasta. Monessa tilanteessa kamera oli jätetty vain kuvaamaan jostain kohdin aukiota, jolloin lopputulos karkea ja todenmukainen – kaikki kuva on editoimatonta. Ihailtavaa oli katsoa ukrainalaisten yhteishenkeä. Annan leffalle . DamNation Tapio oli jo lauantai aamupäivällä tupaten täynnä festivaalikansaa. Oli vuorossa DamNation niminen ympäristöaktivisti dokumenttielokuva, jonka tarkoituksen oli näyttää maailmalle kuinka haitallisia padot ovat luonnolle. Padothan estävät lohien pääsyn kutupaikoilleen sekä estävät luonnon normaalin elämisen alajuoksuilla, jonne vesi ei samaa tahtia enää pääse. Kyseinen elokuva kyllä saa kyseenalaistamaan vesisähkön ”vihreyttä”. Sitä se ei kyllä ole, kun vertaa siihen kuinka vähän sähköä suhteutettuna siihen, kuinka helppoa se olisi korvata parilla tuulimyllyllä. Aktivismipläjäyksen lisäksi katsojat saivat ihailla aivan mielettömistä maisemista, joita Yhdysvallat tarjoavat. Kaiken kaikkiaan tämä oli hyvinkin mielenkiintoinen elokuva ja mukavaa katseltavaa. Hyvä oli. ps. Pitikin mennä os-

rokumentti tamaan halpaa vesisähköä Fortumilta muutama viikko taaksepäin. Annan leffalle 

Metalhead Lauantai-illan teki nautinnolliseksi Islantilainen elokuva Metalhead. Hyvällä huumorilla höystetty elokuva kertoo islantilaisesta tytöstä, Herasta, jonka metallimusiikista tykkäävä veli kuolee traagisessa traktorionnettomuudessa, tytön ollessa vasta 12-vuotias. Tämä saa koko perheen tolaltaan ja varsinkin Hera järkyttyy syvästi. Hän alkaa käsittelemään veljensä poismenoa alkamalla itse kuuntelemaan metallimusiikkia ja haaveilemaan rokkitähden urasta. Näin kiltistä tytöstä muuttui ongelmanuori, jolla kaikki asiat tuntuivat menevän päin persettä. Elokuva kuvaa hyvin miten ihminen voi käsitellä tuskaansa ja pahaa oloaan. Tarina alkoi kuitenkin kääntyä parempaan päin ja loppujen lopuksi elokuva jätti todella hyvän mielen. Katsojat hurrasivat ja taputtivat leffan loputtua. Jos Maidan ei ollut hyvän mielen elokuva niin Metalhead todellakin oli. Tykkäsin todella paljon ja suosittelen muillekin! Annan leffalle .

asta. Elokuva oli hauskaa katseltavaa. Annan elokuvalle . Usherin talon häviö Viimeisenä muttei missään nimessä vähäisimpänä elokuvana oli harvinaislaatuinen kauhuelokuvakonsertti, jota säesti avant-gard folkiaan soittava Lau Nau ja hänen orkesterinsa Likaiset kynttilät. Elokuva oli Edgard Allan Poen teokseen pohjautuva vuonna 1928 tehty mykkäelokuva. Päähenkilön vaimo sairastuu, jonka seurauksena päähenkilö alkaa menettää järkensä ja vaipuu syvemmälle synkkyyteen. Lau Nau ja Likaiset kynttilät tekivät kyllä täydellistä työtä. Musiikin luoma tunnelma oli erittäin hyvä ja elokuvan ohessa oli mielenkiintoista seurata samalla soittajien liikkeitä. Ainoa miinus elokuvassa oli oikeastaan sen pituus – leffa kesti vain 63 minuuttia. Toisaalta tuskinpa orkesterikaan olisi jaksanut montaa tuntia soittaa yhtäjaksoisesti. En ollut aiemmin kokenut mitään vastaavaa. Herääkin kysymys: miksi näitä ei tehdä enemmän? Annan elokuvalle  .

Two Raging Grannies Lyhyen ytimekkäästi tämä sunnuntain avaava loppuunmyyty elokuva kertoo kahdesta yhdysvaltalaisesta mummosta, jotka ovat huolestuneet nykypäivän taloustilanteesta, jolloin talouden pitää aina kasvaa ja kasvaa. He pohtivat esimerkiksi mitä tapahtuu kun valtion talous ei enää kasvakaan tai mitä tapahtuu kun luonnonresurssit eivät enää riitä ylläpitämään jatkuvaa taloudellista kasvua. Elokuva oli aiheeltaan hyvin mielenkiintoinen ja tämän lisäksi mummojen pitkä ystävyys teki siitä hyvin hauskaa katsottavaa, kun he valittivat toisilleen joka asi-

V-Lehden leffakriitikkona toimi tällä kertaa:

Matias Saastamoinen

Tarinoiden Taisto

rokumentti

Keskustelua Informaatiosodankäynnistä

Rokumentti ja Uljas järjestivät yhteistyössä perjantaiseminaarin (14.11) Tapion salissa 1. Seminaarin tavoitteena oli olla osana määritelemässä vanhan ilmiön uudistunutta ja laajentunutta ulkomuotoa. Tällä kertaa propaganda ei hypi silmille julisteista, eikä mölynä propaganda-autojen ämyreistä vaan se tulee suoraan näytöllesi kommentteina, postauksina, hästägeinä, kissakuvina ja monenlaisissa muissa muodossa.

Seminaarin avasi Uljaan Pasi Huttunen ja hän kertoi lyhyesti seminaarin taustoista. Seuraavaksi puheenvuoron saivat seminaarin koollekutsuja ja puheenjohtaja Janne ”Rysky” Riiheläinen sekä seminaarivieraat Jessika Aro Yleltä ja Jukka Korpela armaalta laitokseltamme. Osanottajien taustoista sen verran, että Riiheläinen on turvallisuuspolitiikkaan keskittyvä blogisti, Arolla on kokemusta Venäjään ja muihin ulkomaihin liittyvästä uutisoinnista ja sen ympärillä pyörivästä trollailusta sekä Korpela laitokseltamme Venäjän ja vallankäytön asiantuntijana.

keskittää huomion muualle hämärtämällä tägin merkityksen. Riiheläinen tiivistikin informaatiosodan olevan tarinoiden sotaa.

ta. Aro epäileekin syiksi trolliarmeijaan värväytymisessä turhautumisen länsimaiseen hallintoon tai silkan jännityksen etsimisen.

Samaan tapaan kuin keski-iän kieppeillä oleva työväki on löytänyt sosiaalisen median mahdollisuudet jakaa 1990-luvulla tehtyjä kissa- ja kahvikuvia, ovat poliitikot ja erilaiset hallintoorganisaatiot keksineet miten somea voi käyttää propagandan levittämisessä. Informaatiosodankäynti ei ole uusi idea, vaan uudenlainen propagandan esiintymismuoto.

Keskustelu jatkui Aron trollauskokemusten ja Korpelan venäläisen vallankäyttökulttuuriin liittyvien lausuntojen puintina ja tässä vaiheessa yleisökin alkoi ottaa osaa keskusteluun. Kommetteja tuli niin sosiaalisesta mediasta kuin myös ”natopropagandasta” ja ydinaseuhastakin. Seminaari päättyi yhteenvetoon hyvän keskusteluetiketin mukaan. Ja jottei yleisö vallan jäisi kauhistelemaan informaatiosodankäynnin melskettä antoivat seminaari-isäntä ja vieraat vinkkejä: Ei kannata työntää päätä puskaan ja olla hiljaa, vaan ottaa osaa, maltti on valttia, huumoria ei saa unohtaa ja ennen kaikkea lähdekritiikki on loistava työkalu selvitellessä uutisen ja saadun informaation motiiveja.

Sitten päästäänkin ylemmältä tasolta pienempään osa-alueeseen. Informaatiosodankäynnin keinoista, erityisesti trollaamisesta, kertoi Ylen toimittaja Jessikka Aro. Työnsä ohessa hän on törmännyt trollaamisilmiöön ja alkanut tutkia sitä työnsä ohessa. Trollaamisen käsite on laajentunut internetissä toisiaan juksaavien teinipoikien lisäksi lisäksi käsittämään disinformaation levittämistä valtion tai ihan yksittäisen Aiheeseen sisäänheittävänä juttuna turhautuneen ihmisen omasta tahdosTuomas Poutiainen Riiheläinen kertoi omakohtasen esimerkin millaisia välineitä informaatiosodankäynnissä voi käyttää. Hän kertoi Venäjän toimia Ukrainassa vastustavasta mielenosoituksesta Venäjän suurlähetystön Twitter-sivulla. Täginä tässä mielenosoituksessa käytettiin #Rauhaakiitos. Suurlähetystöstä ilmoitettiin, että rauhaan on aina hyvä pyrkiä, mutta mielenosoittajilla on väärä sivu – ”Ukrainahan tässä on sodanlietsoja”. Myöhemmin #Rauhaakiitos-tägi valjastettiin palvelemaan Venäjän suurlähtystön motiiveja, ja sitä alettiin viljellä sinne tänne, jotta sen merkitys hämärtyisi. Taktinen veto, mutta vielä taktisempi oli Riiheläisen kokoama ja jakama tarina #Rauhaakiitos-tägin vaiheista, ja siitä miten Venäjän suurlähetystö koitti Trollijoukkue taistelemassa Iltalehden kommenttipalstan herruudesta.

Tutkivaa journalismia

OPISKELIJAN AVUT TALOUDELLISEN HÄDÄN HETKELLÄ JA KIRJOITUS

SUOMEN KAHDESTA SUURESTA KÖYHÄLISTÖSTÄ -

SUOMEN TULEVAISUUDEN RAKENTAJISTA JA SUOMEN RAKENTANEISTA Leipäjono opiskelijan pelastajana taloudellisen hädän hetkellä Opiskelupaikkakunnalle saapumisen jälkeen nuori kokee monesti merkittävän elämänmuutoksen. Itsenäinen uusi elämä ja yksinasuminen tuo vaihtelua, ehkä lintukotoisissa oloissa kasvamisen jälkeen. Perhe ei ole enää se tukipilari johon luottaa, etenkin jos on saapunut kauas kotoa. Opiskelijariennot ja elämänmuutos tuo kuluja elämiseen, joita aiemmin ei ollut. Ensimmäisiä kertoja elämässään opiskelunsa aloittanut voi kokea varojensa loppumisen esimerkiksi kuun lopussa. Teeman tilanteen eläneet sen kantapään kautta kokeneet toisen vuosikurssin Varnitsa-lehden toimittajat kävivät selvittämässä, miten Joensuun urbaanissa opiskelijakaupungissa selvitään, jos rahat loppuvat. Olipa kuitenkin tilanne mikä tahansa varnitsalainen on aina kovaksikeitetty selviytyjä, mutta kuitenkin meidän opiskelijakaupungissa on myös ulkoisia avunantajia opiskelijaetujen lisäksi, joihin elämässään varnitsalainen voi joskus joutua turvautumaan.

Esimerkki muista taloudellisista opiskelijaa auttavista asioista Joensuun sosiaalitoimisto Joensuun panttilainaamo Seurakuntien diakonityö Työvoimatoimisto työn etsimiseen opintolaina muutto opiskelija-asuntoon

Nälkä on merkittävin haastaja rahattomalle opiskelijalle. Ilman ruokaa ihminen ei ole toimintakykyinen. Kun tili on juhlittu tyhjäksi ja nälkä kurnii monesti lainataan kavereilta rahaa ruokaan. Joensuussa on kuitenkin keinoja varattomuudesta tai omasta holtittomuudesta johtuvien ongelmien peittoamiseen ja niitä selvittivät toimittajat.

Leipäjonot Kaupungissa toimii tällä hetkellä kolme leipäjonoa. Niiden jakopaikat sijaitsevat Niinivaarassa, Noljakassa ja Utrassa. Joensuun cityseurakunta jakaa kasseja keskiviikkoisin ja perjantaisin Utran puukoululla klo 11.50 eteenpäin. Niinivaarantie 26:ssa helluntaiseurakunta jakaa ruoka-avustusta joka perjantaisin klo 14 eteenpäin. Keskustassa (Kalevankatu 26) vapaaseurakunta jakaa ruokaa keskiviikkoisin klo 12 eteenpäin, jossa vierailivat toimittajatkin. Sodassa nälkää vastaan opiskelijoilla on siis merkittävä liittolainen. Suurkiitos seurakunnille! Vierailimme siis keskustan leipäjonossa. Ensireaktio oli tietenkin erittäin masentava. Vapaaseurakunnan rakennuksen edessä jaettiin vuorolappuja ruoan hakemiselle sisältä. Vuorolappujonossa näimme Joensuun vähäosaisimmilta vaikuttavia henkilöitä ja he tietenkin olivat niitä. Vanhukset, ulkomaalaistaustaiset, narkomaanit ja alkoholistit jonottivat hakemaan ruokaa ja heille leipäjono vaikutti olevan eräs elämän perusedellytyksistä. Vuorolaput jaettiin sattumanvaraisesti ja vaihtelevin numeroin. Siitä kävi ilmi että apua hakevat henkilöt olivat näemmä aiemmin varmastikin tapelleet jonon järjestyksestä. Nykyajankin Suomessa ruoasta voidaan tapella. Rakennuksen sisälle ruokaa hakemaan päästyämme koimme itse paikan hajun, joka oli sanoinkuvaamaton. Ja se tuli tietenkin itse ruoan hakijoista. Sairaudet, epähygieenisyys, alkoholi ja nikotiini haisivat. Seurakunnan väki jakoi elintarvikkeita tiskiltä. Suurin osa elintarvikkeista

Tutkivaa journalismia oli umpeutunut päiväyksiltään tai niissä oli alennusleimat. Leipää sai ottaa miten paljon halusi. Perunoita ja lihaa, sekä ylimenneitä eineksiä jaettiin määrällisesti siten, että kyllä ihminen niukasti niillä hengissä viikon pysyisi. Näimme jaossa myös ilmeisesti perheenpäitä, jotka sanoivat talouden ihmisten lukumäärän ja saivat sillä perusteella enemmän ruokaa. Säälintunne, häpeä ja ymmärtämättömyys yhteiskuntaa kohtaan täytti toimittajat. Vierailu oli suorastaan masentava, vaikka äärimmäisessä hädässä leipäjonoon voisimme itse joskus tulla turvautumaan.

Esimerkki yhden leipäjonossa käynnin ruoka-avustuksesta Paketti broilerin paistisuikaleita Raejuustoa Jahti-makkaraa 4 lihapiirakkaa 3 munkkia Kolmioleipä 2 korvapuustia Jogurttia 2 pikkupizzaa 2 pussia karjalanpiirakoita Halutessaan perunaa Leipätuotteita niin paljon kuin kehtaa ottaa tai jaksa kantaa

Opiskelijalla on siis asioita joihin turvautua hädässä perheen, opiskelijaetujen ja kavereiden lisäksi. Surullisinta on että vanhemmat ikäluokat tulivat leipäjonoon alkoholismin tai eläkkeen riittämättömyyden takia. Vanha yhteiskuntaa kritisoivan opiskelevan mielipide onkin, että opiskelijat ja vanhukset ovat Suomen köyhintä porukkaa. Ne yhteiskunnan toivot ja yhteiskunnan rakentaneet.

opiskelijoista. Valmistuttuaan nämä köyhyyden kokeneet opiskelijat voisivat sitten ehkä muistaa omat taloudelliset vastoinkäymisensä eläessään akateemisen koulutuksen tuomassa työssä. Kalevankadun leipäjonossa olleet eläkeläiset olivat Suomen rakentajia ja osa heistä varttui nykyajan mittapuulla köyhyydessä ja nytkin ovat Suomen köyhintä osaa. Me voimme päätyä samaan asemaan. Tulevien ja nykyisten sukupolvien vanhuuden hyvinvointinäkymiin voidaan vielä vaikuttaa. Eläkeläiset tarjosivat nuoruutensa Suomelle, tekivät töitä, saivat hyvinvointivaltion elintason aikaan, mutta eläkkeelle päästyään päätyivät takaisin köyhyyteen. Toisin sanoen paskassa elintasossa ja paremman toivossa varttuivat, Suomen rakensivat ja paskassa elintasossa tulevat sitten vanhentumaan ja kuolemaan. Monet vanhat ihmiset elävät suoraan köyhyysrajan alapuolella ja tuskin se on useimpien mielestä oikeutettua heidän ikäluokkiensa saavutuksiin nähden. On totta että Suomen yhteiskunnan taloudellinen politiikka näin opiskelijain silmin on vieläkin syvältä. Opintotuki on liian pieni suhteutettuna kasvaviin hintoihin. Nykypäivää leimaavat kaikenlaiset taloudelliset ongelmat. Tämän kirjoituksen leipäjono oli esimerkki yhdestä huonosta puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Eläkeläisten ja useiden opiskelijoiden taloudellinen asema on rinnastettavissa toisiinsa. Suomen tulevaisuuden tulevat rakentajat ja Suomen rakentaneet ovat köyhimpiä (sosiaaliturvalla elävien lisäksi) suomalaisessa yhteiskunnassa. Peli ei kuitenkaan ole pelattu. Ehkä mekin varnitsalaiset (vaikka olemmekin vielä opiskelijoita) voimme – vaikkapa vaikuttamalla politiikkaan, yhteiskuntaan ja jokapäiväiseen elämäämme tulevaisuudessa - kehittää maamme köyhimpien asemaa parempaan. Amatöörin kirjoituksia, mielipiteitä ja neuvoja vastedeskin tarjoten

Anton Korhonen ja Atte Enwald

Sananen opiskelijoista, eläkeläisistä ja köyhyydestä Suomessa ei siis opiskelijan tai vanhuksen tarvitse kuolla nälkään, vaikka välillä nälän jotkut Itä-Suomen yliopiston opiskelevista ovatkin kokeneet puhumattakaan eläkeläisistä. Kirjoituksen leipäjonoesimerkki on vain yksi avuista, jota opiskelija voi taloudellisen hädän hetkellä saada. Juhlinta on tietenkin hauskaa, mutta sitä kannattaa harjoittaa kohtuudella taloudellisistakin syistä. Pitäkää siis kontrollissanne varnitsalaiset talouttanne! Vaikka Suomessa on opiskelijoita jotka ovat köyhiin nähden rikkaita ja joiden ei tarvitse miettiä talouden normaalien kulujen hintoja, muodostaa köyhä opiskelijakunta silti merkittävän osan kaikista Suomen

Kuva lainattu Yleltä, ja sen on näpännyt Ari Haimakainen.

Historian lehtien havinaa...

Pieni suuri banaanitutkimus Maailma on täynnä “mielipidekysymyksiä”, joihin on kuitenkin olemassa selkeä oikea vastaus. Esimerkkitapauksena voidaan käyttää klassista ikuisuuskysymystä: oikeaa tapaa avata banaani. Sinänsä kysymys on yksinkertainen sillä vaihtoehtoja on lähtökohtaisesti vain kaksi: oikea vai väärä, kahva vai tylppä, ihminen vai apina. Kuten kaikki tiedämme, tilastojen avulla voidaan selvittää nopeasti enemmistön mielipide, jota voimme kärjistäen pitää oikeana mielipiteenä. Kaikki tietävät myös, että tilastoilla voidaan myös helposti valehdella. Tämä tilasto on täysin luotettava ja puolueeton, joten virhemarginaaleille ei jää sijaa.

Tulosten valossa voimme todeta suurimman osan varnitsalaisista olevan kehittyneempiä kuin apinat. Historia on aina voittajien kirjoittamaa, joten tässäkin tapauksessa voimme todeta enemmistön mielipiteen olevan oikea, joten jos kuulut tuohon pieneen, väärinavaavaan vähemmistöön, olisiko aika assimiloitua enemmistöön ja alkaa avaamaan banaanit oikein?

Susanna Elenius

Selvittääkseni tilastollisen totuuden asiasta, toteutin Varnitsan futsal-turnauksen jatkoilla kyselyn siitä, kumpi on oikea tapa. Vastaajien kokonaismäärä oli 49, ja tuloksissa havaittiin selkeästi enemmistön varnitsalaisista osaavan avata banaani oikein äänten jakautuessa seuraavasti: kahvapää 36 ääntä, ja tylppäpää 13 ääntä. Siten voimme todeta että 73,47% varnitsalaisista avaavat banaanin kuten ihmiset, jäljellä jäävien 26,53% toimivan edelleen apinoiden tavoin, huolimatta siitä että evoluutio on kehittänyt banaaniin kahvan helpottamaan sen avaamista. Uskon, että merkittävä evolutiivinen ero ihmisen ja apinan välillä liittyy juuri banaaninavaamiseen: ihminen on voittanut apinat taistelussa banaaneista ja siten kehittynyt hallitsemaan koko maailmaa.

Jallua ei ole näkynyt. Toimituskunta alkaa kohta riehumaan vierotusoireiden vallassa.

HUUMORISIVU :D:D:DDD

Liehu ja Luihu sensuroitu, kuten myös Möykäröintipalsta. Syy: Ei riittänyt huumori

Hindenburgin Varnitsan kohtalonhetket.

Nousut ja laskut

Kuin kaksi marjaa...

Nousussa: • Viski • OLLn uusi puheenjohtaja. Universiadi 2015 Rantakylään? • Stressi toimituksessa. Laskussa: • kaksi numeroa [(sähkölasku) huumori] • Huumori • Jonin päivät päätoimittajana

Heikki Silvennoinen kassalla

Simo Purhonen treeniksellä

Romahtanut: • Palaverin visa

Joulumielell채

Jo vuodesta 1970