Varnitsa 4/2018

Kauhu-Varnitsa

Varnitsa ry:n ainejärjestölehti 4/2018

32

KA V RM U A EA !

A

SI

VAIN AIKUISILLE!

1

Sisällys:

Pääkirjoitus...................................................................................3 Puheenjohtajan palsta.................................................................4 Koposopolta..................................................................................5 ISYY:n kuulumiset.......................................................................6 Legenda objektiivisesta historiantutkimuksesta.....................8 Saunatonttu vai saunaklonkku?................................................9 Kiinalaiset vampyyrit................................................................10 Minun lempirasistini.................................................................11 Futsal-ennakko......................................................................12-13 Fuksiesittelyt.........................................................................14-18 Ihmiset kauhuleffoissa. How dumb they really are?...........19 Kreivi ja Frank.......................................................................20-21 Balladi valkoiselle heteromiehelle...........................................22 Feminatsit....................................................................................23 Pilvenkeveaa liitelyä alavilla mailla..................................24-25 Liehu & luihu........................................................................26-27 Varnitsapocalypse......................................................................28 Pieni suuri kauhutarina............................................................29 Humukuppilan väkeä...............................................................30 Huumorisivu..............................................................................31

Joensuun historianopiskelijoiden ainejärjestölehti, Varnitsa (painettu) ISSN 1236-3995 , (verkkojulkaisu) ISSN 2343-26167 Julkaisija ja kustantaja: Varnitsa ry.

Päätoimittaja: Milka Mustonen Toimitussihteeri: Ville Kuismin Toimittajat ja kirjoittajat: Tommi Anttalainen, Juho Härkönen,Karo Kankus, Jaakko Kangasmäki, Pauliina Koskimäki, Otto Korhonen, Ville Kuismin, Milka Mustonen, Ville Pellinen, Marko Piipponen, Otso Pitkänen, Noomi Salmi, Eero Toroi, Joona Turunen, Joni Ylimäki Taitto: Milka Mustonen Painopaikka: Haltia, Joensuu Postiosoite: Itä-Suomen yliopisto, Historian ja maantieteen laitos, PL 111 80100 JOENSUU Sähköpostiosoite:varnitsa.ry@gmail.com tai milkam@student.uef.fi Painos: 70 kpl Lehden digitaalinen (värillinen) versio on nähtävissä osoitteessa: http://issuu.com/varnitsa/docs Kannen kuva: Maijal’ oli karitsa... Milka Mustonen 2018 Takakannen kuva: Erszébet Báthory, Bloody Lady of Čachtice, kopio vuoden 1585 kadonneesta muotokuvasta

2

PÄÄääAAKIRJOITUS Oli synkkä ja myrskyinen perjantai-ilta lokakuussa, kun kuuntelin murhaballadeja ja pohdin, että mitähän helvettiä minä tällä kertaa tähän kirjoitan.

Mietin, että varmaan jotain pitäisi sanoa fukseista ja siitä, että se Parkkonenkin meni valmistumaan. Oi aikoja. ”So mothers keep your girls at home” lauloi Nick Cave ja sitten sain tekstiviestin Perusmuijina tunnetuilta riivaajiltani; lähdetkö huomenna baariin? No lähdinhän minä ja sanonpa vaan, että Ilonan lauantaidiskossa on tiettyä eläimellistä gotiikkaa jo itsessään. Tästäpä pääsemme lehden teemaan, kauhuun, jota etäisesti tunsin tanssilattian näkyjen jälkeen pyöräillessäni patongin kera kotiin kolmelta aamulla halki syksyisen pimeän Joensuun.

Noidan käsikirjasta oli helppo siirtyä Draculaan ja muihin kauhuklassikoihin. Elokuvat ovat jääneet vähemmälle, mitään en inhoa yhtä paljon kuin jumpscareja, ja kultakalan keskittymiskyvyn omaavana olen varsin ärsyttävää elokuvaseuraa. Jos jokin kauhuksi luokiteltava elokuva pitää valita, niin varsin synkän syntytarinankin omaava kulttiklassikko The Crow(1994) teki aikoinaan esiteiniin lähtemättömän vaikutuksen, kun eräänä yönä katselin vanhemmiltani salaa televisiota ja satuin oikealle kanavalle.

Hauskaa Halloweenia, kekriä, Pyhäinpäivää ja mitä näitä nyt on siis kaikille, toivottavasti viihdytte taas Varnitsa-lehden parissa.

Yöllä söin puolet haaleasta patongistani ja sen aromien innoittamana näin varmaan unta Cthulhusta ja muista muinaisista, mitään en muista, mutta tunnetusti muinaiset vievät muistin. Nyt istun pieni jomotus takaraivoissani ja kirjoitan tätä. Lehden ulkoasusta muutama sananen: Kauhuteeman keksin jo luultavasti silloin, kun erään tietyn aineen vaikutuksen alaisena päätin ruveta Varnitsa-lehden päätoimittajaksi.

(PS. Vaikka löytäisit kaikki tämän lehden sivuilla vilistävät pikku-Cthulhut, Varnitsa ei tarjoa sinulle kaljaa.)

Milka Mustonen

Alun perin olin ajatellut perustaa lehden 1800-luvulla erityisesti Lontoossa julkaistuihin Penny Dreadful-kirjasiin, jotka maksoivat nimensä mukaisesti pennyn ja sisälsivät kauhutarinoita. Nuo viktoriaaniset perverssit kun tiesivät mitä tekevät, mitä kauhuun tulee. Lehti olisi tällöin kuitenkin muistuttanut liikaa edellistä numeroa. Yhtä lailla synkkänä ja myrskyisenä kesäyönä löysin mökiltä isäni vanhoja sarjakuvalehtiä, joihin kuului 1970-luvun kauhusarjakuva Shokki. Otinkin härskisti vaikutteita sen kansikuvista.

Herätykseni kauhuun sain jo pienenä, legendaarisesta Noidan käsikirja-teoksesta, joka traumatisoi kokonaisen sukupolven 1980- ja 1990-luvuilla. Sininen, verinen ilmassa roikkuva pää (katso s.31) tuli monen lapsen uniin, omiinikin, mutta silti hiirenkorville luettu kirja oli käytävä lainaamassa kirjastosta korvat punoittaen uudelleen ja uudelleen.

Viime kesänä teoksesta ilmestyi uusi painos, joka oli tietysti pakko hankkia omaan kirjahyllyyn. Ihan samanlaisia kauhunväristyksiä kirja ei kaksivitoselle enää tarjonnut kuin aikanaan kymmenvuotiaalle.

t 3

PUHEENJOHTAJAN PALSTA Tervehdys varnitsalaiset ja kauheata syksyä kaikille! Olemme taas päässeet tähän pisteeseen vuotta, että kaikki on kamalan huonosti ja tulevaisuus hirvittää. Päivät alkavat käydä pimeäksi ja säät sen kun vaan kylmenee, ja jäätävät sadepisarat ja tuulenpuuskat pistelevät naamassa. Opintojakin pitäisi tässä tilanteessa tehdä. Kaiken kruunaa vielä se, että Varnitsankin tilanne on aivan kamala.

Onneksi meillä on edes yksi valonpilkahdus edessä ja se on marraskuun puolivälissä järjestettävä syyskokous. Saadaan vihdoin tämä kulutettu puheenjohtaja vaihtoon. Ehdokkaita kaivataan aina hallitushommiin, joten kannattaa heti tarttua tilaisuuteen, jos jokin pesti kiinnostaa vähänkin. Itse voin sanoa kohta kolme vuotta hallitushommia tehneenä, että kadun koko aikaa. Mutta iha kivaa siellä on joskus ollu. Syyskokoukseen kannattaa tulla vähintään ainakin vaikuttamaan ja syömään meidän pullat pois.

Hyvä, että olette kaikesta huolimatta jaksaneet syksyä tähän asti ja toivottavasti jaksatte vielä tulevaisuudessakin. Me yritetään hallituksen kanssa saada tästä kamalasta ilmapiiristä huolimatta järjestettyä jotain mukavaakin teille, kuten vaikka palautekyselyitä ja oikeustieteen luentoja. Mukavaa alkanutta lukuvuotta ja jaxuhalit kaikille!

Uudet fuksit tulivat taas syyskuussa ja nehän ovat aivan kauheita. Ne käyvät ahkerasti tapahtumissa ja ovat jopa jutelleet paljon myös vanhojen opiskelijoiden kanssa. Niillä on välillä jopa nähty olevan hauskaa. Voitteko kuvitella? Fuksiaisissakin nämä kävelivät ihan tyytyväisinä vesisateessa. Lisäksi he tuntuvat tulleen tänne jäädäkseen. Tämmösiä luonnottomia olentoja meidän pitää sitten katella vuodesta toiseen.

Tapahtumiakin on tuttuun tapaan ollut ihan liikaa ja ihmisiä on osallistunut enemmän kuin tarpeeksi. Tyypit olivat jopa niin outoja, että porukkaa oli jo ennen lukuvuoden alkua istumassa hirveet määrät Ilosaaressa.

Eikä auta yhtään, että tapahtumia tulee olemaan koko syksyn ajan hirveästi. On sitsejä, on futsalturnausta, on Hol-seminaaria ja kaikennäköistä, mitkä kaikki kuulostaa ihan kamalalle. Hei olisko aika jo vetäytyä sinne omaan kotikoloon ja olla ihan rauhassa?

the count... eero toroi

Varnitsalaiset käyvät myös syksyn aikana Joensuu Areenalla tapahtumissa talkoohommissa, josta Varnitsa saa käyttöönsä hirveät määrät rahaa. Mitä meidän pitäis tehdä, kun rahaa tursuaa ovista ja ikkunoista ja entisiäkään ei oo vielä saatu käytettyä? No ehkä tulevaisuudessa joku keksii niillekin käyttöä, muuten myö joudutaan käyttämään ne johonkin Varnitsan 50-vuotis vuosijuhliin, jotka ovat vasta parin vuoden päästä.

4

KOPOSOPOLTA

No, ensinnäkin nykyisessä yhteiskunnan melko ennalta-arvaamattomassa tilassa koulutuksen jatkuvuus ei todellakaan ole kaikkialla itsestäänselvyys. Valitettavasti pienemmät opiskelijakaupungit, kuten Joensuu, ovat yleensä näitä paikkoja, joiden toiminnan jatkuvuus voi olla vaakalaudalla. Jos saamme markkinoitua mahtavaa laitoistamme myös muille potentiaalisena hakukohteena, on laitoksemme tulevaisuus varmasti paremmin turvattu. Tähän juurikin sinä voit panoksellasi vaikuttaa!

Syksy on taas saapunut ja varnitsalaiset ovat pääosin palanneet kesälaitumilta takaisin opintojensa pariin. Joillekin lukuvuosi on ensimmäinen ja osa ei enää pysy laskuissa, mutta sillä ei ole väliä vaan lähdetään yhdessä rakentamaan tästäkin lukuvuodesta mahtava!

Laitoksemme on päättänyt siirtää tiedotuksensa lokakuun alusta alkaen Yammeriin, joten suosittelen syvästi liittymistä vähintäänkin historian opiskelijoille suunnattuun ryhmään.

Olen henkilökohtaisesti muutoksen kannalla, koska osa jäsenistöstämme on liputtanut ylimääräisen tiedottelun ja turhien sähköpostien vähentämisen puolesta.

Kela, tuo monen opiskelijan elättäjä sekä murheenkryyni. Jos tätä luet, suosittelen tarkastamaan saman tien etuuksiesi ajantasaisuudet, ettei tämä instituutio yllätä sinua, kun sitä vähiten odotat. Jos tulosi olivat kesällä positiivinen yllätys, kannattaa niiden vaikutus opintotukeesi erityisesti tarkastuttaa. Kelan kanssa asioidessa kannattaa olla mieluummin paljonkin etuajassa kuin vähääkään myöhässä.

Tule Himaan -projektia jatketaan myös tänä lukuvuonna. Toivoisin, että mahdollisimman moni kynnelle kykenevä varnitsalainen lähtisi projektiin mukaan markkinoimaan laitostamme oman kotipaikkakuntansa lukioon. Mutta miksi?

Hallituksemme on päättänyt järjestää jäsenistöllemme palautekyselyn koskien yleisesti opintoja sekä Varnitsan toimintaa. Olen huomannut, etteivät palautekyselyt herätä suurta intohimoa vastaamiseen jäsenistömme keskuudessa. Nämä palautekyselyt ovat kuitenkin monesti niitä, joilla ainejärjestömme toimintaan sekä opintoihimme voidaan vaikuttaa. Julkisessa keskustelussa ovat olleet esillä viime aikoina erityisesti yhdenvertaisuuteen ja seksuaaliseen häirintään liittyvät kysymykset. Hallituksemme halusi ottaa teemat esille ja saada jäsenistöltämme tietoa, miten asiat tosiasiallisesti ovat ainejärjestössämme. Kyselyyn vastaamiseen ei mene kauaa ja sillä kehitetään hallitustoimintaa, joten pienestä oman ajan uhraamisesta voi olla suurikin hyöty ainejärjestömme toiminnalle!

Lopuksi haluaisin mainita edunvalvonnasta muutaman sanasen. Edunvalvonta tuntuu jäsenistöllemme hyvin kaukaiselta asialta, johon syynä voi olla esimerkiksi sen vähäinen näkymättömyys tiedotuksessa tai yleinen kiinnostuksen vähäisyys lukea asioista, jotka eivät välttämättä itseä koske. Asioille ei valitettavasti monesti tapahdu mitään, ellei niille halua tehdä mitään. Tehokkainta edunvalvontaa on monesti ottaa myös asioista itse selvää, eikä vain odottaa, että joku kertoo asiasta. Haluaisin, että jos sinulla on asiaa edunvalvontaan liittyen kerro siitä rohkeasti, jotta asiaa voidaan lähteä viemään eteenpäin!

5 g

Kopo-sopo/varapuheenjohtaja Jaakko Kangasmäki

ISYY:n kuulumisia Kulunut syksy on ollut hektinen ISYYn puolella ja yksi edustajiston kokouskin pidettiin syyskuussa. Kokouksessa saatiin värikkäiden vaiheiden jälkeen valittua ehdokas ISYYltä Suomen ylioppilaskuntien liiton liittohallitukseen eli SYLliin.

Olisikin ensisijaisen tärkeää saada vihdoin läpi SYLlin puolelle ehdokas myös ISYYstä kun viime vuosina se on useamman kerran jo epäonnistunut. SYL on kuitenkin organisaatio, jota myös maamme johtavat poliitikot kuuntelevat ja seuraavat tarkasti.

Tällä hetkellä itselläni on suuri huoli ISYYn jäsenmaksun korottamisen paineesta. Viime kokouksen loppupuolella meille kerrottiin, että YTHS-maksu tulee luultavasti nousemaan 3 eurolla per ylioppilaskunnan jäsen. Mielestäni YTHS-maksun korotuksen rahoitus tulisikin varmistaa jotakin toista kautta kuin menemällä opiskelijoiden lompakolle. Meillä on jo tällä hetkellä maan kolmanneksi korkein maksu heti Vaasan ja Jyväskylän ylioppilaskuntien jälkeen.

Loppuvuodesta on tulossa edustajistolle esiteltäviksi linjapaperi ja visiopaperi. Eli linjapaperiin tullaan keräämään kantoja, joiden takana ISYY tulisi seisomaan ja ottamaan tarvittaessa kantaa niiden puolesta. Kuten esimerkiksi opiskelijoiden tulorajojen nostamisen puolesta, asumistuen osalta ruokakuntaisuuden poistaminen ja vaikkapa maksuton ehkäisy kaikille opiskelijoille YTHS:n kautta. Villeimpien huhujen mukaan visiopaperissa saattaa olla muun muassa mainintoja niin sanotun pakkoruotsin poistamisesta, sukupuolineutraaleista vessoista ja autottomasta yliopistosta. Linjapaperi ottaa siis enemmän kantaa päivänpolttaviin asioihin ja visiopaperin voidaan ajatella olevan tulevaisuuden visiointia, joista osa toteutuu tai sitten ei. Edustajisto tulee kuitenkin suuressa viisaudessaan ne mahdollisesti hyväksymään ja vielä kokouksessa niitä pystytään muokkaamaan.

Tänä vuonna edarin varapuheenjohtaja olen päässyt seuraamaan läheltä ISYYn hallituksen työskentelyä ja myös kampusvaliokunnan ahertamista. Täytyykin sanoa, että varsinkin hallitus tekee kovasti töitä meidän kaikkien eteen. Kokouksissa olenkin monta kertaa miettinyt miten paljon he käyttävät aikaa, että saavat vietyä asioita läpi tai tehtyä uusia juttuja, jotka hyödyttävät meitä kaikkia. Nämä asiat ovat myös yleensä suuria, mutta ne eivät näy valitettavasti useinkaan ulospäin, niistä ei saa kiitosta tai ylimääräistä peeärrää. Silti päivästä toiseen siellä tehdään hommia opiskelijoiden paremman huomisen puolesta.

Edustajisto on myös ollut hyvin aktiivinen ja hereillä kokouksissa ja sen ulkopuolella.

Asioista keskustellaan perusteellisesti ja välillä pitkästikin. Tämän sain myös itse kokea viime kevään lopulla, kun pääsin vetämään elämäni ensimmäisen edustajiston kokouksen. Kokous päästiin avaamaan muutaman minuutin yli viiden. Pitkän, keskustelevan ja äänestelevän kokouksen jälkeen pamautin nuijan ajassa 22.52 kokouksen päättymisen merkiksi. Jos vajaa kuusi tuntia tiukkojen asioiden käsittelyä ei ole edunvalvontaa parhaimmillaan niin sitten en tiedä mitä se on!

6 h

Tommi Anttalainen Varnitsalainen edaattori

IS

YY

7

Legenda objektiivisesta historiankirjoituksesta

P

uolustusministeri ja Suomen historian dosentti Jussi Niinistö on sanonut 2016, että yliopistossa nykyiselle tutkijapolvelle ei taideta enää opettaa rankelaista tavoitetta. Tämä lausahdus liittyy tapaukseen, jossa historiantutkijat Marko Tikka, Aapo Roselius ja Oula Silvennoinen syyttivät menneisyyden valkopesusta Niinistöä, jonka kirjassa ”Lapuan liike. Kuvahistoria kansannoususta”, Niinistö kutsuu Lapuan liikkeen kyydityksiä ”usein vielä juurevalla kansanhuumorilla ryyditetyksi hevosenleikiksi”. Ne, jotka haluavat tutkia kyseistä tapausta tarkemmin, voivat googlailla asiasta itse. Fokukseni tässä kirjoituksessa on, että voiko objektiivista historiakertomusta koskaan saavuttaa. Wie es eigentlich gewesen ist on varmasti jäänyt monien historianopiskelijoiden mieleen.

Täydellistä objektiivisuutta menneisyydestä ei voi saavuttaa, koska historiallista realismia ei ole olemassa.

Me historiantutkijat emme voi matkustaa aikakoneella menneisyyteen ja katsoa menneisyyden tapahtumia aitiopaikoilta. Siksi historiantutkijan on rakennettava menneisyys uudelleen menneisyyden jätteistä, jotka ovat selviytyneet nykypäivään saakka. Siksi samasta lähdeaineistosta kaksi tutkijaa voi päätyä täysin eri lopputulkintoihin. Hyvänä vertauksena rikostutkinta ja historiatutkimus ovat molemmat tulkintoja siitä mitä on tapahtunut ja miksi. Se on sitten oikeusistuimen/ tiedeyhteisön päätettävissä, että onko kyseinen tulkinta hyväksyttävä.

Historiantutkimuksen objektiivisuudessa on olemassa selkeä ydinongelma, joka on läsnä jokaisessa tutkimuksessa. Koska me tutkimme menneisyyttä omista lähtökohdistamme, nykyisyyden lähtökohdat vaikuttavat luonnollisesti menneisyyden tulkintoihin. Hyvä esimerkki tästä on nationalistinen historiakertomus, joka on monille varmasti enemmän ja vähemmän tuttu esimerkki siitä, kuinka kansallista identiteettiä yritettiin rakentaa menneisyyden kautta. Vaikka nationalistinen historiakertomus on nykyään jäänyt syrjään, historiakertomuksista ei ole tullut maagisesti objektiivisia, vaan ne kuvastavat yhä nykyajan lähtökohtia menneisyyteen.

Nykyinen post-modernistinen historiantutkimuksen koulukunta ei ole maagisesti syntynyt tyhjiössä, vaan se on puhtaasti post-modernistisen yhteiskunnan tuotos. Siksi omien lähtökohtien kriittinen tarkastelu on aina paikallaan, kun lähtee tekemään tutkimusta. Muuten lähtökohdat saattavat salakavalasti vaikuttaa itse tutkimukseen. Todelle kärjistettynä esimerkkinä nämä lähtökohdat voivat johtaa pahimmillaan Suomen muinaiskuningas-psykooseihin, jolla ei ole mitään tekemistä tieteellisen historiatutkimuksen kanssa.

Mutta tarkoittaako tämä sitä, että objektiivisuuteen ei kannata pyrkiä? Mielestäni ei, koska historiantutkimuksen objektiivisuutta voidaan verrata Akhilleus ja kilpikonna-paradoksiin, jossa historiantutkija yrittää koko ajan saavuttaa objektiivisuutta, mutta ei saa koskaan objektiivisuutta kiinni. Historiantutkijan pitää ymmärtää omat lähtökohtansa, jotta hän voi yrittää eliminoida kyseisten lähtökohtien vaikutus itse tutkimukseen. Kun pystyy tiedostomaan omat poliittiset mielipiteet, asenteet, syyt tutkimuksen tekemiseen jne. on ottanut ensimmäisen ja tärkeän askeleen kohti objektiivisuutta. Tämä ei tee tutkimuksesta objektiivista, mutta jokainen askel kohti objektivisuutta on tärkeä askel tutkimukselle.

Vaikka monet varmasti ajattelevat, että ajatteluni objektiivisuuteen pyrkimisestä on hyvin naivia, on olemassa muutama asia, jotka historiantutkijan pitäisi aina saavuttaa oli tutkimus mikä tahansa. Totuudenmukaisuus ja huolellisesti tehty tutkimustyö. Tutkimus ei saa olla puhdasta valhetta tai tehty juosten kusten. Luonnollisesti tiedeyhteisö on hyvänä portinvartijana pitämässä huolta siitä, että huonosti tehty historiantutkimus ei saa tiedeyhteisön hyväksymisleimaa. Jos tämänkaltainen huonosti tehty tutkimus ilmestyisi julkisuteen, tutkija saisi siitä henkisen selkäsaunan tiedeyhteisöltä. Pitää muistaa, että tiedeyhteisön piirit Suomessa ovat kuitenkin sen verran pienet, että lähes kaikki tietävät toisensa, jonka myötä omaa mainetta ei kannata menettää huonosti tehdyllä tutkimuksella.

Hyvä esimerkki tämänkaltaisesta episodista on Marjo Liukkosen ilmestynyt kirja Hennalan naismurhat 1918, joka on saanut tiedeyhteisössä lähes täydellisen tyrmäyksen. Kirjan muistitietoon perustuva tutkimus on monien tutkijoiden mielestä ollut puutteellinen, jota ei ole tuettu ollenkaan muilla lähteillä. Tämän myötä tutkimuksen metodologiset ja eettiset vaatimukset ovat jääneet täyttämättä.

Ja miten Marjo Liukkonen on vastannut tähän asialliseen kritiikkiin? ”Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Meillä on murtumassa koulukunta, joka yrittää suojella puhtoisten voittajien sankaritarinaa” Jos minä saisin tämänkaltaista palautetta tutkijalta, jonka tutkimusta olen arvioinut ja antanut siitä rakentavaa palautetta, minulta kyllä menisi helposti aamukahvi väärään kurkkuun.

Täydellinen objektiivinen historiankertomus on kaunis legenda, joka törmää historiantutkimuksen kylmiin realiteetteihin. Mutta kuten sanoin aikaisemmin, objektiivisuuteen voi pyrkiä, vaikka sitä ei voi saavuttaa. Itsereflektio, avoin dialogi tutkijayhteisössä ja monipuolinen lähestymistapa tutkimuskysymykseen ja lähteisiin ovat taikasanoja siihen, miten tutkimuksesta voi tehdä enemmän objektiivisen.

Huolimatta siitä, että olen myöntänyt objektiivisuuden saavuttamisen olevan hyvin vaikea asia, minä pidän siitä tavoitteesta kiinni. Jos ei voi olla unelmia, ei ole myöskään kunnianhimoa olla kehittämässä historiantutkimusta eteenpäin seuraavina vuosikymmeninä eteenpäin.

8 d

Marko Piipponen, Varnitsan oma Leopold Von Ranke

Saunatonttu vai saunaklonkku?

– Totuus suomalaisten uskomuksista Saunanhaltijat eli saunatontut ovat tuttuja tapauksia suomalaisesta kansanperinteestä. Ne saunassa loisivat ”kodin apurit” eivät kuitenkaan ole olleet aina kilteimmästä päästä. Vanhoissa suomalaisissa tarinoissa toistuu tarina, kuinka tonttu tappaa isännän. Isäntä istuu lauteilla ja viereen hyppää valeasuinen tonttu, joka näyttää isännän omalta pojalta. Sitten tämä kusipää-tonttu vaan nakkaa löylyä kiukaaseen minkä kerkeää ja isäntä heittää veivit lauteille. Sitten nähdään, kuinka tonttu pinkoo kiukaan taakse piiloon. Se siitä kiltistä kodinhaltijasta vai mitä?

Keitäs sitten ovat ne peikot? Peikot elävät vuorten ja kallioiden sisällä ja yrittävät viettää ihmismäistä elämää. Peikot kuitenkin saattavat sekaantua ihmisten elämään mitä arvaamattomilla tavoilla. Peikot saattavat esimerkiksi pyytää ihmisiä kätilöiksi, kun peikko synnyttää. Palkkioiksi ihminen on saattanut saada tästä kultarahoja. En kuitenkaan suosittele kenenkään lähtevän Allu Tuppuraisen näköisen kaverin matkaan ”kätilön hommiin”. Taitaa olla vaan ”tilipi-tappi-tuu ja jokes on you”.

Siinä rytäkässä on sitten lompakko ja omenapuhelin kateissa. Peikko nähdään naureskelemassa Suvantosillan alla uuden puhelimensa kanssa ja snäppäävään dickpickejä edellisen kännykän omistajan ystäville. Peikothan ovat kansantarinoiden mukaan kovia kusettamaan ihmisiä. Erään tytönkin peikot vetivät mukanaan vuoren sisälle ja siellä tarjosivat tytölle lehmän paskaa voina ja sammakon raatoa lihana. Kelatkaa! Ne vie sut mukanaan ja syöttää sulle kirjaimellisesti paskaa. Hauskoja kavereita vai mitä?

Tonttuja kuvataan konservatiivisiksi norminvartijoiksi, jotka rankaisevat siitä, jos talon asukkaat eivät elä hyvien tapojen mukaan.

Noh, pääseekö tästä kusipäästä sitten mitenkään eroon? Ei auta mikään. Kun perhe muuttaa, seuraa tonttu perässä. Pikkupaskiainen lymyää vain lauteiden alla ovela hymy kasvoillaan.

Sanotaan, että tontut on karkottanut moderni maailma ja traktoreiden saapuminen. Suosittelenkin, että jos vielä satutte näkemään tontun jossain, niin vetäkää hyvät ihmiset äkkiä puimurilla sen ärrimurrin päältä! Nykypäivänä tontut taitavat esiintyä vain poikien kosteissa saunaillassa. Pojat kiljupäissään huomaavat tontun olevan lauteiden alla ja sitten alkaakin tökkiminen harvinaisen arkoihin paikkoihin.

Aamulla tämäkin saunaklonkku on livistänyt tiehensä. Olkaa siis nuoret miehet varovaisia!!

Entäpä sitten tämä oikein pelätty karhu? Karhua on aina pitänyt maanitella ja lepytellä.

Karhuksi karhua ei saanut kutsua. Metsän pihkasilmä, otso, kontio, mesikämmen, mehtäläinen, metän elukka tai kouvo. Vähemmästäkin ihmiset pelkäävät käydä Kouvolassa. Tulee jokin pelottava mielleyhtymä joko karhuun tai sitten Neuvostoliittoon. Mene ja tiedä. Karhun uskottiin olevan viisas ja kuulevan ihmisten puheet, siitä johtui tämä kiertely ja kaartelu.

Jos karhua kutsuttiin karhuksi, niin eläin äkkäsi metsästäjien aikeet ja osasi kiertää ansat kaukaa. Ajateltiin myös, että karhu ilmaantuu paikalle, jos sitä kutsuu omalla nimellään. Eräs tietäjä kerran muuttui karhun muotoon ja kävi popsimassa naapurin karjat. Siinäpä kunnon källi naapurinsedälle! Ehkä ihmisten olisi parasta nykypäivänä jättää niin metsän pihkasilmät kuin Kouvolakin rauhaan. Säästyy siinä sitten henki ja terveys.

Kirjoittanut:

9

Böö

-liina

Jiangshi eli Kiinalaiset vampyyrit On ilo ja kunnia kirjoittaa lukuvuoden ensimmäiseen Varnitsa-lehteen ja tämä saattaa valitettavasti olla viimeinen tekstini. Olen näet siirtynyt opiskelemaan Itä-Aasian tutkimusta Turun yliopistoon. Hyvät puolet ovat, että saan japaninörtteillä enemmän opinnoissani, huonot puolet ovat, että tulevalla gradullani on pakko olla kytkös toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan.

Varsinaisestihan minun oli kuitenkin tarkoitus puhua taruolennoista nimeltä Jiangshi eli kiinalainen ”hyppivä” vampyyri. Jiangshit eivät ihan suoraan vertaudu itäeurooppalaisesta tarustosta ammentaviin kreivi Draculan kaltaisiin epäkuolleisiin verenimijöihin, mutta kiinalaiseksi vampyyriksi kutsuminen on mukavan yksinkertaistavaa.

Jiangshi voidaan kirjoittaa kiinaksi merkeillä, jotka tarkoittavat kirjaimellisesti jäykkää ruumista. Tämä selittää myös miksi niihin viitataan hyppivinä vampyyreina, sillä jäykkyytensä takia niiden on hypittävä uhreja jahdatessaan. Tämä ei kuulosta erityisen pelottavalta ja esimerkiksi vuonna 1997 julkaistusta lasten tietokirja Aaveiden Atlaksesta on maininta hyppimisestä jätetty kokonaan pois. Kirjan kuvaus jiangshistä, joka tappaa ainoata selviytyjää lukuun ottamatta koko seurueen, oli lapselle pelottava lukukokemus. Kenties hyppiminen olisi tehnyt tarinasta liian koomisen?

Kirjan tarinassa jiangshi tappaa matkalaiset hönkäisemällä heidän päälleen näiden nukkuessa. Jiangshit varastavat tarujen mukaan uhriensa elämänvoiman (qi), mutta tästä ei kirjassa suoraan mainittu. Valitettavaa yksinkertaistamista, mutta kyseessä on kuitenkin lastenkirja.

Jiangshi-elokuvia on tehty useita myös kamppailulajielokuvistaan tunnetussa Hong Kongissa. Vuoden 1980 elokuva Encounters of a Spooky Kind yhdistikin hyppivät vampyyrit ja kamppailuljait ollen samalla ensimmäinen jiangshitä käsitellyt elokuva. Myöhemmissä elokuvissa, kuten Vampire vs Vampire, nähdään länsimaisiakin vampyyreitä kiinalaisten vampyyrien ohella. Kiinaa ei ole suotta kutsuttu keskustan valtakunnaksi ja ei ole yllättävää, että jiangshit ovat levinneet ympäröivienkin maiden populaarikulttuuriin. Japanilaisessa Monster Musume: Everyday Life with Monster Girls- mangassa tapaamme itsensä laatikossa Japaniin salakuljettaneen hyppivän vampyyrin, jonka suurin intohimo on vierailla sarjakuvatapahtumissa.

Jäykkien niveltensä vetreyttämiseksi tämän hyppivän vampyyrin on myös aina herättyään harrastettava tai chitä.

Karo Kankus

10 i

Minun suosikkirasistini Ei, alla oleva teksti ei kerro Trumpista vaikka kauhu ja fiktio sopisivat häneenkin. Tarinan ”sankari” on H.P Lovecraft. Kauhun mestari ja todella kovan luokan rasisti H.P Lovecraft on yksi 1900-luvun merkittävimmistä kauhukirjailijoista, ellei jopa merkittävin. Hänen tuotoksensa ovat vaikuttaneet populaarikulttuuriin aina videopeleistä Metallican menestyslevyille asti ja ovat luoneet pohjan mystiselle kauhulle ja pelolle suurien muinaisten heräämisestä.

Howard Phillips Lovecraft syntyi 1890 varakkaaseen perheeseen Rhode Islandille. Ensimmäisen synkän luvun nuoren Howardin tarina sai hänen isänsä jouduttua sairaalaan mielenterveysongelmien takia.

Tämä pohjustaa Lovecraftin myöhempää tuotantoa ja tuotannon läpi kulkevaa teemaa hulluudesta. Lapsena Lovecraftia piinasivat myös painajaiset, joita hän myöhemmin käytti novelleissaan. Ensimmäiset kirjalliset tuotoksensa Lovecratf julkaisi olleessaan lukiossa. Lovecraftia piinasivat painajaisten lisäksi myös muut psyykkiset ja fyysiset ongelmat, joiden taustaa ei tiedetä. Hän kärsi useita henkisiä romahduksia, joiden uskon vaikuttaneen hänen teoksiinsa.

Elinaikanaan Lovecraftin novelleja ei arvostettu ja hän kärsi jatkuvaa rahapulaa (silloin kun hänen vaimonsa ei elättänyt häntä) ja hän kuolikin huonon ravinnon aiheuttamaan mahasyöpään. Paikkansa kauhunmestareiden joukossa hän sai vasta vuosia kuolemansa jälkeen.

Useat Lovercraftin novellit noudattavat saman kaltaista kaavaa.

Valkoinen, oletettavasti heteromies jolla on kohtuullisen korkea koulutus lähtee jonnekin ”heikomman” aineksen joukkoon, jossa hän kohtaa jotakin mystistä tai epänormaalia, jonka kynsistä hän pakenee, mutta usein menettää samalla joko muistinsa tai mielenterveytensä. Tarinaan usein liittyy myös jokin salattu tieto, jota sankarimme etsii. Sankari ei koskaan kerro kokemuksistaan kenellekään vaan asiat saadaan yleensä selville päiväkirjasta tai muistiinpanoista. Tarina aikana Lovecraft myös droppailee omia rotuteorioitaan. Tätä ei juurikaan peitellä mikä on varmaankin ajan tapa. Hän vihasi kaikkia, jotka eivät olleet valkoisia heteroita ja se näkyy. Ironista on silti se, että monessa novellissa on lievä homoeroottinen vivahde.

Populaarikulttuurissa Lovecraftin novellit ovat olleet kovassa suosiossa. Etenkin hevi ja proge yhtyeet ovat ottaneet innoitetta Lovecraftin luomasta maailmasta. Jos Larssin paskasta rumpujen hakkaamisesta pääsee yli, voi Lovecraftin maailmaan tutustua Metallican kappaleilla ”The Thing That Should Not Be” ja ”The Call of Ktulu”. Myös oma suosikki Arctic Monkeys viittaa Lovecraftiin ”One For The Road” sinkun B-puolella olevalla kappaleella ”You’re So Dark”. Videopeleissä Lovecraft on tunkenut lonkeronsa monen nörtin uniin. World Of Warcraftissa taistellaan ”vanhoja” jumalia vastaan jotka ovat suoraan lainattu suosikkirasistini novellin sivuilta. Minulla ei riitä aikaa alkaa luetella mihin kaikkiin elokuviin Lovecraft on vaikuttanut omilla sepustuksillaan, mutta voin luvata että luettelo yhtä pitkä kuin Carelian jono kahdeltatoista.

Miksi tämän vanhan rasistin novelleja sitten pitäisi lukea?

Lovecraftin novelleissa yhdistyy taidokkaasti tuntemattoman pelko ja klassinen kauhu. Lovecraft on myös erinomainen kirjoittaja ja pystyy luomaan ahdistavan ilmapiirin vaivattomasti ja pitämään lukijansa otteessaan viimeiseen merkkiin saakka.

Suosittelen kaikkien ainakin antamaan Lovecraftille mahdollisuuden. Hyviä aloitus novelleja ovat ”Mountains of Madness” ja ”The Colour Out of Space”. En ole suuri kauhukirjallisuuden fani ja muutenkin aika pehmo äijä, mutta jotenkin Lovecraft pystyy vetämään minut mukaansa tarinoihin muinaisista roduista ja ulkoavaruuden kauhuista.

Juho Härkönen

“Almost nobody dances sober, unless they happen to be insane.” ― Howard Phillips Lovecraf

Häähää senkin nörtti!

11 r

Futsal-ennakko

Viime kesänä pelattiin jalkapallon mm-kisat, jotka päättyivät Ranskan juhliin. Eri maat erottuivat turnauksessa omilla huippuyksilöillään ja pelitavallaan. Oletko kuitenkaan koskaan miettinyt, että mikä mikin Varnitsan vuosikurssin joukkueista mm-kisoissa olisi pelityyliltään? Tämän pohdinnan lisäksi perinteinen Varnitsan futsal-ennakko

5 vsk – Etelä-Korea

3 vsk – Islanti

Etelä-Korea on yllättänyt monet asiantuntijat joissain arvoturnauksessa tällä vuosituhannella, mutta tällä kertaa harva odottaa joukkueelta mitään menestystä. Joukkueessa ei ole samanlaisia tähtipelaajia kuin aiemmissa turnauksissa ja materiaali on yksinkertaisesti tällä hetkellä liian kapea.

Yhteispelin avulla joukkue onnistui joissain aiemmissa futsalturnauksissa pääsemään jopa toiselle sijalle, mutta viime turnauksessa synergiakin oli hävinnyt. Heikki ja Santtu ovat molemmat pelimiehiä, mutta eivät pysty Pyryn, Joonan, Teemun ja Alen säestyksellä ihmeisiin. Joskun pelaaminen on hyvin epävarmaa, jonka takia kukaan ei tunnu tietävän, kuka pelaa joukkueen maalivahtina.

Ennakkoarvio: 6. sija

Sympaattinen joukkue, jota oikeastaan kukaan vuosikurssi ei vihaa. Menestystä ei ole odotettavissa tälläkään kertaa, mutta tuskin joukkue viimeiseksikään jää. Joukkue taistelee loppuun asti jokaisesta pallosta ja kaikki pelaajat osallistuvat puolustukseen. Maaleja joukkue ei päästä kovin paljon, mutta maalinteko on jokavuotinen ongelma. Joukkueen suurimmat tähdet kentällä ovat Veli – Matti, Otto ja Tomi, mutta joukkueen todellinen tukipilari löytyy maalista. Vili oli yksi viime turnauksen parhaista maalivahdeista, varsinkin pallon kanssa. Joukkueen naiskaarti on laaja ja tasainen. Joukkue on mielestäni turnauksen musta hevonen.

Ennakkoarvio: 5. sija

12

2 vsk – Tanska Tanska onnistui saamaan kisoihin hyvän joukkueen, joka pääsi alkueristä jatkoon. Joukkueessa oli pari erinomaista pelaajaa, hyvä yhteishenki ja selkeä pelityyli. 2 vsk:lta odotettiin heidän fuksivuotenaan enemmän, kuin he lopulta saavuttivatkaan. Roope ja Santeri ovat osoittautuneet vuoden aikana hyviksi pelaajiksi, jotka tuovat joukkueeseen hyökkäysvoimaa. Susse ja Riikka ovat turnauksen paras naispelaaja kaksikko, jotka tuovat joukkueeseen monista muista joukkueista puuttuvaa leveyttä. Juho oli yksi viime turnauksen parhaista maalivahdeista ja Tomas on turnauksen häikäilemättömin ja voitonhaluisin manageri. Mikäli joukkue onnistuu ratkaisemaan maalinteko-ongelmansa, joukkue voi mennä pitkälle.

Ennakkoarvio: 4. sija Fuksit – Brasilia Brasilia oli yksi turnauksen taitavimmista ja viihdyttävimmistä joukkueista. Puhtaasti taitotasoltaan turnauksen ehdotonta eliittiä, kuten myös fuksit tässä turnauksessa. Fuksit ovat liikuntavuorolla osoittaneet olevansa urheilijoita, varsinkin salibandyssa. Pieniä kysymysmerkkejä on kuitenkin joukkueen kovuuden ja kokemuksen suhteen. Mikäli joukkueelle annetaan mahdollisuus pelata taitopalloa, muut joukkueet ovat vaikeuksissa. Mestaruus voi tulla jonain vuotena tulevaisuudessa, mutta tällä erää fuksit ovat asiantuntijoiden mukaan liian nuoria.

Ennakkoarvio: 3. sija N.vsk – Englanti Englanti pelasi viime kesän mm-turnauksessa sellaista jalkapalloa, jota sen fanit olivat odottaneet jo pitkään. Joukkue oli nopea, fyysinen ja taitava. Samanlaista tahdonlujuutta ja maalintekotaitoa tulevat osoittamaan myös N-vuosikurssin pelaajat, jos he saavat pakotettua mukaan runkopelaajansa. Jesse on mahdollisesti tämän futsal-turnauksenkin paras maalintekijä, luokkaa Harry Kane, jos hänet saadaan mukaan vielä yhden kerran. Tomi, Joni ja muut joukkueen vakiokasvot ovat loistavia pelimiehiä.

Joukkue on todennäköisesti myös turnauksen fyysisin joukkue, jonka ansiosta he ovat ennakkokaavailuissa fuksien edellä. Mielenkiintoisat nähdä, pystyykö joukkue voittamaan pitkästä aikaa mestaruuden.

4 vsk – Ranska Ranska oli loppujen lopuksi viime mm-turnauksen paras joukkue. Joukkueessa oli mukana huippuyksilöitä ja strategista kypsyyttä. Samalla tavalla 4 vsk. on materiaaliltaan turnauksen paras joukkue. Severi ja Matias kuuluvat selkeästi turnauksen top 5 pelaajien joukkoon. Eero, Jaakko, Ilmari ja Esa kuuluvat taas turnauksen top 10 pelaajien joukkoon.

Joukkueen maalivahtina on aina luotettava Niilo. Joukkue ei ole monissa peleissä niin ylivoimainen kuin, materiaalilta voisi odottaa, mutta joukkue ei vain yksinkertaisesti häviä ratkaisupelejä. Ensimmäinen kolmen vuoden aikana joukkue ei ole hävinnyt Varnitsan salibandy- tai futsal-turnauksissa yhtään peliä, vaikka joukkue on ollut tappiolla monta kertaa pelin viimeisen peliminuutin alkaessa.

Mikä tahansa kuin mestaruus joukkueelta olisi joukkueelle raskas pettymys.

13

fuksiesittelyt

Viime vuonna päätimme ottaa jokasyksyiseksi traditioksi fuksiparkojen ahdistelun fuksiesittelyjen muodossa. Varnitsa houkuttelee joukkoonsa joka vuosi uuden erän kaikenlaista vipeltäjää, ja seuraavilla sivuilla itsensä esittelee vuoden 2018 friikkisirkus:

Ella (tuutori) Jere, Samuli, Aapo, Saara, Elli-Lotta, Anni ja Pinja (tuutori) Moro! Olen Jere Toivonen 23v ja kotoisin Urjalasta. Sieltä mistä Väinö Linnakin alunperin on kotoisin. Olen harrastanut kaikenlaista jääkiekosta yleisurheiluun ja maahockeystä lentopalloon. Myös golf on kuulunut joskus kuvioihin. Nykyään olen aktiivinen penkkiurheilija. Lukion jälkeen kävin ammattikoulun ja valmistuin kokiksi.

Moikka! Olen Samuli 23v Jyväskylästä.

Ennen Joensuuhun saapumistani kerkesin olla noin puolitoista vuotta lidlillä varastohommissa, sekä sitä ennen kuntosalilla siivoojana.

Harrastuksiini kuuluu enimmäkseen kestävyysurheilu, kuten hiihto ja juokseminen sekä hyvät juomat.

Moi! Olen Saara, 23v. ja kotoisin Lahesta. Ennen Joensuuhun tuloa olin Mäkkärissä töissä. Olen harrastanut balettia lähes koko ikäni. ’’Olen Elli-Lotta, 21, ja eksyin Joensuuhun Varpaisjärven ja Kuopion kautta. Opiskelin pari vuotta muotoilijaksi ennen alanvaihtoa. Harrastuksiini kuuluu maalaaminen ja tankotanssi.’’

Hei! Olen Anni Kovalainen ja kotoisin Kajaanista. Aiemmalta koulutukseltani olen suuhygienisti. Työskentelin Morjesta, olen Aapo Rajala ja kotoisin Riihimäeltä. Ikää pari vuotta Savonlinnassa julkisella sektorilla, mutta on kertynyt 19 vuotta. Valmistuin viime keväänä lu- kiinnostukseni historiaan toi minut Joensuuhun. kiosta, joten en pahemmin ole ennen yliopistoa mitään ihmeempiä ehtinyt puuhailla. Harrastuksina monipuolinen sähläys, ihmettely ja pahennuksen aiheutus.

14 n

Ylärivi: Simo, Anna, Mona, Liisa, Minna (tuutori), edessä: Stefan, Eero ja Teemu (tuutori) Hei olen Simo Vornanen 18v, Iisalmesta, Pohjois-Savos- Morjens! ta. Harrastan sulkapalloa ja hiihtämistä, sekä tykkään Oon nimeltäni Stefan Lecler. Ikää on kertynyt muutenkin urheilusta ja osallistua erilaisiin ryhmätoisen 21 vuotta. Oon kotosin Keski-pohjanmaalta miin. Minun kanssani on helppo tulla toimeen.

Olen Anna, 19 vuotta. Olen Laukaasta kotoisin, Jyväskylän läheltä. Futista olen harrastanut ja sellasia nappuloita valmentanut futiksessa. Pääsin keväällä ylioppilaaksi ja nyt ollaan täällä yliopistossa.

Kannuksesta (se toinen kaupunki Keski-Pohjanmaalla Kokkolan lisäksi). Verta on myös Galliasta, mistä olen todennäköisesti saanut kyvyn juoda viiniä sujuvasti. Opintojen ohella tykkään viettää aikaa pelaten tai musiikin parissa. Penkkiurheilu sekä baarireissut ovat myös tärkeä osa arkea, ja muutaman oluen jälkeen saatan olla välillä ihan hauskakin. Jos jotain hyvää sanottavaa pitää keksiä, niin musiikista ja urheilusta ymmärrän jotain (kunhan ei itse tarvi liikkua). Lisäksi kielitaitoa löytyy, suomenkielen lisäksi onnistuu myös englanti ja ranska.

Jees, meikäpoika on siis Saarisen Eero 19vee. Oon Hollolasta kotosin vaikka sanon kaikille ,että Lahest koska kukaan ei kumminkaan tiedä Hollolaa. Harrastuksina on enimmäkseen pc-pelailu ja netflix. Etelässä tuli aktiivisesti oltua VPK-toiminnassa pelastamassa kissoja puista.

Tottakai kanssa Liigaa tulee seurailtua ja meikäläisen voi bongailla Lahen Pelsun kotimatseista aina sillon ku etelässä päin käväsen. Ja siis tosiaan lukiosta tulin suoraan Olen Liisa, 20-v Mikkelistä. Lukion jälkeen pidin tänne itään opiskelemaan hissaa.

välivuoden ja päädyin tänne Joensuuhun vähän ”Moi! Olen Mona Teräs. Olen kotoisin Tammelasta, Kan- vahingossa. Tykkään netflixistä, nukkumisesta ja ta-Hämeestä. Harrastin pitkät kahdeksan vuotta partiota. karpalomehusta!

Ennen lopettamispäätöstäni ehdinkin toimia mm. laumanjohtajana sudenpennuille. Valmistuin Forssan yhteislyseosta vuonna 2017, jonka jälkeen vietin välivuoden työskennellen ensin päiväkodissa ja sen jälkeen Palmin puutarhalla. Pääsin siis nauttimaan kuumasta kesästä entistäkin kuumemmassa kasvihuoneessa. Huh! Hetken saattaa mennä ennen kuin totun Joensuun Elliltä saamani asunnon lämpötilaan. Odotan innolla opintojeni etenemistä sekä uuden oppimista. Joensuu on täyttänyt odotukseni, ja olenkin tutustunut täällä jo aivan mahtaviin ihmisiin.”

z 15

Ylhäällä vasemmalla Mikko, Ville, Aleksi, Esko ja Eelis, alhaalla Roni, Eero (tuutori) ja Joosua Etunimet: Mikko Antero Sukunimi: Sainio Ikä ja syntymä päivämäärä: 22-vuotias, 10.huhtikuuta 1996 Kotipaikka: Nokia, Pirkanmaa Asioita, joista pidän: Muumit, Pokemon ja Turtles 2003 Harrastan: Pelaan Sly -pelejä, Pokemon -pelejä (ei GO peliä), GTA:ta ja Red dead redemption rockstar games -pelejä. Yleensä katselen videoita netistä. Teen myös itse nettivideoita varsinkin 2003 Turtlesista. Mulla on kolme eri kanavaa Ennen yliopistoa: Kävin avointa yliopistoa ensin Tampereella ja sitten Alkio-opistolla.

Muuta: Olen sinkku. Historiassa minua kiinnostaa kulttuuri varsinkin Villin lännen kulttuuri, mutta minua kiinnostaa myös historian rikkaus ja monipuolisuus.

Instagram tilini: mikkosa96.

Twitter: @m_sainio.

Moro kaikki ! Minä olen Rissasen Aleksi (22v) savon mualta Muaningalta, ja jotkin teistä vanhempien vuosikurssien varnitsalaisista suattaa tietee tietämällä minut nimellä Rissas Ales. Asiasta toiseen. Olin ennen tänne Joensuuhun piätymistä Alkio-opistossa Jyväskylässä eksyneenä, mutta loppuen lopuksi harhautuminen kannatti, sillä olen nyt pari vuotta historiaa yms. päässyt jo lukemaan taksitöiden ohella. Sanomattakin selvee, että on hieno olla täällä vihdoinkin omieni parissa. Tällä työ pärjeettä toestaiseks ennen kun tutustutta paremmin.

16 h

Esko Melkko, 20. Kotoisin Lappeenrannan keskustasta. Urahaaveena opettajan kesätyöt.

Terve, olen Roni, 21-v ja kotoisin Turengin tuppukylästä. Pari viimeistä vuotta ennen Joensuuta kuluivat töissä, armeijassa ja kotona rötvätessä. Kiinnostuksen kohteisiini kuuluvat muun muassa sähly, futis ja penkkiurheilu.

Lahti, Joosua Lahti. Kyseessä ei ollut bondmainen esittely, vaan kotikuntani ja nimeni.

Ikää on kertynyt tähän mennessä 20 vuotta.

Harrastuksia mm. penkkiurheilu, frisbeegolf ja kalastus. Lukion päättymisen ja fuksivuoden välissä suoritin asepalveluksen ja esimerkiksi opetin Venezuelan hiihtotähteä Adrian Solanoa hiihtämään Lahden MM-kisojen vapaaehtoisena.

Vasemmalla Risto, Jesse, Petra (tuutori), Antti (tuutori), Anniina ja Markus, edessä Säde ja Elli Ave! Olen Anniina ja alkujaan kotoisin Suonenjoelta. Sittemmin olen asunut myös Hankasalmella ja Jyväskylässä. Täytin elokuussa 24 vuotta. Minulla on ollut paljon harrastuksia, mutta tällä hetkellä vielä suunnittelen nykyisiä harrastusaikataulujani Joensuun tarjonnan kanssa sopivaksi. Aiemmin Jyväskylässä asuessani harrastin säännöllisesti mm. piirtämistä, lukemista, tankotanssia, rengastrapetsia, lenkkeilyä, metsästystä (syksyisin), karatea, pallopelejä ja kivien keräilyä - samoin tuona aikana tulin haalineeni ennätysmäärän erilaisia teelaatuja keittiööni. Lisäksi kulutan paljon mangaa ja animea (tämänhetkinen suosikkisarjani on Attack on Titan). Historiassa minua kiinnostaa eniten antiikin Rooma, joka teki lähtemättömän vaikutuksen ollessani 9-vuotias. Oikeastaan olen siitä lähtien haaveillut tutkivani historiaa jonain päivänä. Historian opiskeleminen on todella mielenkiintoista, mutta kaikkein mahtavinta on olla samanhenkisten opiskelijakaverien ympäröimänä!

Moi! Olen Markus 21v. Tuusulasta kotoisin, Helsingin lähettyviltä. Opiskelin kaksi vuotta ennen tänne päästyäni Työväen Akatemiassa Kauniaisissa. Olen harrastanut n. 8 vuotta koripalloa. Muhun törmää todennäköisesti kaikissa tulevissa opiskelijabileissä elikkä nähään siellä!

Moikka!

Olen Elli Kiuru, 19 vuotta ja kotoisin Rautjärveltä.

Sain lakin päähäni viime keväänä, eli hain suoraan tänne Joensuuhun lukemaan historiaa. Kävin Savonlinnan Taidelukion kuvataidelinjan, joten harrastuksiini kuuluu kaikenlaisen taiteen näpertely. Mikäli aikaa jää, harrastan myös liikuntaa. Lähinpänä sydäntäni ovat (historian lisäksi) rakkaat uudet ja vanhat ystäväni, vanhempani sekä kissat.

Oon Säde Pietilä 20 vuotta, ja tuun Ruokolahdelta Imatran kupeesta. Harrastuksena miulla on aina ollut tanssi ja suurimpana saavutuksena tanssin SM-kisat 2014. Oon joidenkin mielestä varmaan välillä turhanki äänekäs ja kilpailuhenkinen. Ei tietenkään oo kenellekään yllätys et fuksiamazingin voitto meni miun tiimille ja fuksiaisissa miun ryhmä taisteli toiseks. Oon ihminen joka tavalla tai toisella punnertaa vaikeuksien kautta voittoon. Miut voi nähä monissa Varnitsan tapahtumissa, koska pidän itteeni aika aktiivisena tai siis jos näkee.. Oon tähän mennessä kaikista tapaamistani opiskelijoista lyhyin eli oon siellä tasossa 147 senttii.

e

17

Seuraavat fuksit olivat kuvien ottamishetkellä tiellä tietymättömillä, joten joudumme tyytymään pelkkään tekstiin heidän kauniiden kasvojensa sijasta:

Hei! Olen Merja-Leena Määttälä, syntynyt 43 v. sitten Helsingissä, mistä 40 muuton ja mm. Irlannin ja Namibian jälkeen olen jämähtänyt sukuni juurille Joensuun Enoon. Olen työskennellyt näyttelysuunnittelijana ja kuvataiteilija-freelancerina, enkä kokonaan töitäni ole jättänyt taakse.

Oskar Eloranta M24 Helsinki Relationship status: It´s complicated :3 Likes: • ASRM- videot • Possut • ”Maailmanrauha” • Kirpputori lakanat ”wink,wink” • Emperor protects Dislikes: • Lyhythihaiset kauluspaidat • Koirat • Lasten annokset ravintoloissa • Konkurssilaki • Käsien puhallinkuivaajat Olen 19-vuotias ja kotoisin Kouvolasta, Kymeenlaakson ylpeydestä. Vapaa-ajallani pelailen salibandya sekä lenkkeilen. Viikonloppuisin minut saattaa bongata Bepopin karaokepuolelta.

Olen mukana toiminnassa monikulttuurisuuden, teatterin ja vaikuttamisen parissa, harrastan kaikenlaista kuvaan liittyvää ja perheeni kanssa lukemista, musiikkia, kieliä, dekkareita, metsää ja omenapuita. Kuljetan 12-vuotiasta tytärtäni soittotunneilla, irlannisusikoiraamme koirakoulussa ja etsin aika ajoin alzheimer-isoenoani. Valvon pikkutunneille ja olen äärimmäisen aamu-uninen.

Henri Turunen

Specian mainos

Hissan opiskelija!

Liity alasi ammattijärjestöön.

Meiltä saat apua työnhakuun ja urasuunnitteluun sekä tietoa humanistien sijoittumisesta työelämään.

specia.fi

18

Ihmiset kauhuleffoissa:how dumb they really are?

Urban Legends (1998)

Sanomattakin lienee selvää että juttu sisältää spoilereita.

Leffan alkuun suhteellisen fiksua porukkaa kunnes lähdetään autolla pimeään metsään kahden kesken, kun tiedossa on, että ainakin yksi ihminen on löydetty ilman päätä. Ja lähdetään sitten autosta ulos keskelle mettää. Ja autoon mentäessä kun murhaaja jahtaa jäädään ruuvamaan ikkunaa kiinni sen sijaan, että esim ajettais pakoon? Yksi onneton tapaus ryömii vierivää autoa karkuun suoraan, ei niinku kannattais kasuaalisti rullata sivulle, jotta se ei aja päälle. Päähenkilö Natalie myös menee yksin aseettomana hylättyyn rakennukseen paettuaan murhaajaa ja kuultuaan (selvästi lavastettuja) avunhuutoja. Vaaniva murhaaja vielä kysyy vielä että ”oliks tässä nyt hei järkee?” Sitten tulee klassinen elokuvaklisee eli murhaajaa ei hakata tuusan nuuskaksi heti, jotta se pääsee myöhemmin yllättämään sankarimme.

Tyhmyyspisteet 9/10 Nomppis

It (2017) Pieni ja suloinen Georgie tekee heti tyhmän ratkaisun ja jää keskustelemaan creepyn klovnin, joka ensi alkuun murisee eläimellisesti, kanssa.

No sehän ei sitten kovin hyvin mennyt Georgien kannalta. Seuraavaksi pari lapsista näkee vähän harhoja, erityisen typerä on poika kirjastossa, kuka oikeesti seuraa maagisesti liikkuvaa epäilyttävää esinettä (en tiedä mikä se oli, muna?!?) pimeään arkistoon? Sen jälkeen löydetään kadonneen tytön kenkä viemäristä, mutta ei missään nimessä ilmoiteta poliisille, pullea poika sai puukosta sadistiselta kiusaajalta (onko Amerikka oikeesti tällainen) ja sen sijaan että mentäis sairaalaan tai paikalle haettais aikuinen on parempi suorittaa likaisella kujalla DIY-ensiapua.

Fiksu veto oli Beverlyltä näyttää verinen kylpyhuone jotta henkilöt pääsee viimein keskustelemaan harhoistaan, it’s about time. Seuraavaksi mennäänkin sitten supercreepyyn taloon valmistautumatta mitenkään (pyhä vesi, pesäpallomaila mitä näitä nyt on) ja hajaannutaan talossa eri huoneisiin, koska se on aina fiksua. Kliseepisteitä tulee kohtauksesta talon ulkopuolella, jossa todetaan riidan jälkeen että ”this is what It it wants, It just wants to divide us!!!!!11). Allekirjoittanut olisi tässä vaiheessa vain mennyt full on tuho moodiin ja polttanut talon ja kaatanut pyhää vettä viemäreihin ja hankkinut jonkun papin suorittamaan manauksen koko kaupunkiin.

Päätoimittaja otti vapauden lisätä tähän yhden henkilökohtaisen inhokkinsa. Kyse on tosin kirjasta, mutta pätee varmaan leffaankin. Kyseessä on klassikkojen klassikko, kriitikoiden ylistämä Stephen Kingin Hohto. Asteikolla yhdestä kymmeneen, kuinka hyvä idea on lähteä talvea viettelemään tyhjään hotelliin autistisen pojan ja väkivaltaisen alkoholistimiehen kanssa? Lisätään yhtälöön vielä se, että edellinen talvihoitaja tuli hulluksi ja tappoi itsensä, hotellissa kummittelee useampi väkivaltaisen kuoleman kokenut henki, sieltä EI PÄÄSE POIS talvella ja hotellin kokki satuilee maagisista kyvyistä viisivuotiaalle pojalle.

Vieläkö tekee mieli jäädä Overlookiin?

No tekee tietysti, kuinkas muuten. Näin pelastetaan avioliitto. Loppukirja sitten seurataan riivatun Jackin sekoamista, isän ja pojan hallusinaatioita ja Wendyn itkemistä. Apua ei tietenkään haeta, ennen kuin lumi tukkii tiet. Välillä harrastetaan sovintoseksiä, ainakin siihen asti, kunnes Jack hakkaa Wendyn, vessan oven ja oman naamansa nuijalla paskaksi. Lopuksi seuraa tietysti räjähdys, jota Danny ja Wendy täpärästi pakenevat Dannyn maagisilla kyvyillään kutsuman kokin avulla. Ei tullut se kokki mieleen aiemmin?

Tyhmyyspisteet 11/10

Anyways, lopulta laskeudutaan viemäriin pelastamaan Beverly, viisasta vaatia, että pysytään yhdessä, tyhmä veto olla ottamatta sitää pyhää vettä ja pesäpallomailaa. Ja sitten kuitenkaan ei pysytä yhdessä vaan eriydytään smh. Billy sentään ei mennyt baittiin ja ampui klovnia kun tää esiintyi Georgiena, nice work.

Tyhmyyspisteet: 6/10

19

Kreivi ja Frank

Henkilökohtaisesti yhdistän kauhun aina elokuviin, koska ensimmäinen muistoni elokuvista liittyy Vampyyrin Arvet (1970) loppukohtaukseen: Draculaan iskee katolla salama, joka sytyttää verevän verenimijämme ilmiliekkeihin. Kreivi tippuu soihtuna katolta ja end of story…. vai oliko? Ei sentään, sillä onneksemme Dracula ei vielä tuolloinkaan nähnyt loppuaan, vaan se jaksoi nousta manan majoilta aivan kuten kauhuelokuvat.

Kyseisessä elokuvassa oli jotain, mihin kauhuelokuvissa törmää yhä harvemmin: konkreettinen, henkilöitynyt pahuus, joka saa katsojan selkäpiin kihelmöimään ja pelkäämään pimeässä väijyviä hirviöitä. Monet hirviöt perustuvat kirjallisuuteen, mutta kaksi klassista mörköä lienee vailla vertaa: Dracula ja Frankensteinin hirviö.

Ensi puraisu Vampyyri ei välttämättä ollut edes Draculan ilmestyessä vuonna 1897 kovinkaan omaperäinen hirviö, mutta Bram Stoker kirjoitti tunnetuimman länsimaalaisen vampyyritarinan ja asetti rajat millaisia voimia ja heikkouksia vampyyreilla on länsimaisessa kulttuurissa edelleenkin. Mary Shelleyn Frankenstein oli ilmestyessään vuonna 1818 moderni scifikauhutarina, jossa käsitellään tieteen kehittymisen eettisiä ja moraalisia vaaroja ja valintoja.

Elokuviahan näistä veijareista on tehty enemmän kuin Uunoja ja Bondeja yhteensä, mutta jos nostetaan esille ehkä niistä merkittävimpiä. Aivan kuten painotuotteenakin, Frankenstein pääsi ensimmäisenä valkokankaalle elokuvassa Frankenstein (1910). Lyhyt näytelmällinen pätkä löytyy uteliaille Youtubesta, ja lyhyydestään huolimatta siinä on ehkä syvällisimpiä oivalluksia hahmon osalta.

Draculan pitikin debyyttiään hetki odotella. Ilmeisesti ensimmäinen elokuva Drakula syntyi Neuvostoliitossa jo vuonna 1920, mutta filmi ei ole selvinnyt meidän päiviimme asti. Tunnetuin lähtölaukaus on F.W. Murnaun Nosferatu (1922). Draculan nimi on elokuvassa muutettu Kreivi Orlokiksi, koska Stokerin leski ei antanut elokuvan tekijöillä lupaa käyttää Draculan nimeä.

Elokuvan valmistumisen jälkeen leski käski hävittää kaikki kopiot, mutta ilmeisesti jonkun ullakolle saatiin muutama kela piiloon, sillä elokuva on nykyäänkin nähtävissä.

y 20

Filmien katoaminen tai tuhoutuminen on asia mitä digitaalisuuteen tottuneen nykykatsojan on vaikea ymmärtää. Nykymuodossa nähtävät klassiset mykkäelokuvat ovat usein parsittu kasaan siitä materiaalista mitä on sattunut vuosien varrella löytymään, mutta nykykatsoja ei tule elokuvia koskaan näkemään alkuperäisversiona. Mutta aina välillä jostain saksalaisen majatalon ullakolta löytyy pari metriä ennen näkemätöntä materiaalia, joka liitetään kiinni vanhaan filmiin, maustetaan digitaalisella parantelulla, päälle sävelletään vielä uusi musiikki ja kyllä taas on nannaa tarjolla.

Universal Monsters

Aamunkoitto

Valitettavasti en aio käsitellä 69 Eyesin albumia, vaan aikakautta kun kaksi suosikkiamme ampaisivat kansan laajaan suosioon. Kun ensimmäisen maailmansodan kauhut oli selätetty, syntyi hetkellinen tyhjiö, kun maailmalla ei ollut pahemmin mitään pelättävää. Samaan aikaan myös Hollywood alkoi kehittyä elokuvatekemisen paratiisiksi. Universal Pictures oli tehnyt jo ensimmäiset kauhunsa 1920-luvulla, mutta kun teattereihin saatiin Dracula (1931), oli studion asema kauhun jättiläisenä sinetöity. Elokuvan tähti Bela Lugosi bongattiin samaisesta Broadway-näytelmästä, ja vaikka mies puhui murtaen heikkoa englantia, puhui miehen karisma puolestaan. Sitä paitsi, eihän 500 vuotta vanha vampyyri Transylvaniasta välttämättä puhu täydellistä lontoota. Lugosi asetti riman kertaheitolla korkealle ja loi pohjan sille elokuvien kreiville, jonka jokainen mieltää populaarikulttuurin Draculalle. Lugosin hypnoottinen katse, aksentti ja puheen rytmitys loivat elokuvalle eroottisen vireen, johon nykypäivänä yhdistetään vampyyrihahmot nössöelokuvissa ja -sarjoissa.

Universal Pictures valmisti yhteensä 14 elokuvaa Frankensteinin hirviöstä ja Draculasta vuosien 1931-1948 välillä. Tahti oli siis peräti kovempi kuin Disneyllä Star Wars filmatisointien kanssa.

Hirviöt kuitenkin syväjäätyivät kylmän sodan alkaessa. Ihmiset alkoivat odottaa, milloin taivaalle nousisi sienipilvi kuin Draculalle aamuinen aurinko.

Samana vuonna Universal toi katsojille myös Frankensteinin hirviön elokuvassa Frankenstein (1931).

Elokuvan edelleenkin tunnistettavin tähti lienee maskeeraaja Jack Piercen luoma hirviö kaulapultteineen. Lugosin oli alun perin tarkoitus näytellä elokuvassa, mutta hänelle tuli yllätyksenä, että hänet oli roolitettu nimenomaan hirviön rooliin. Lugosi vetäytyi roolista, koska hän ei ymmärtänyt miten voisi näytellä mitään paksun meikkauksen läpi. Tämä päätös jäikin kaduttamaan Lugosia koko loppuelämänsä ajaksi. Paksupohjaisiin saappaisiin astui sen sijaan englantilainen Boris Karloff. Näyttelijöistä tulikin loppuun saakka kilpailijoita, joista molemmat loivat omat tunnistettavat uransa kauhuelokuvien parissa. Jälkikäteen voidaan ajatella, että Karloff teki urastaan jotenkuten järkevämmän, mutta kukaan ei ole unohtanut Lugosin Draculaa.

Englantilainen tuotantoyhtiö Hammer toi kauhukaksikon takaisin, ja pisti kertaheitolla Universalia paremmaksi; vuosien 19581974 välillä nähtiin kaksikkoa yhteensä kuudessatoista elokuvassa. Hammerin elokuvat eivät enää rakentuneet alkuperäisen Draculan kaltaiseen painajaismaiseen tunnelmaan, vaan tilalle saatiin runsaasti mansikkasoseen väristä verta ja naisilla reheviä kaula-aukkoja. Lienee selvää, että elokuvia suunnattiin nuorille miehille.

Hirviöt palasivat näyttävästi vielä 1990-luvulla, kun kumpikin sai ansaitun nimikkoelokuvansa. Elokuvat olivat massiivisia tuotantoja, jotka keskittyivät enemmän hahmojen motiiveihin ja kumpikin elokuva markkinoi itseään olemalla ensimmäinen elokuva, mikä olisi uskollinen alkuperäiselle kirjalle. Hirviöiden aika oli kuitenkin ohi. Yleisö antoi yhteisen 7/10 arvosanan ja näin hirviöt oli taputeltu…. toistaiseksi.

Ja ihan hyvä niin. Edes digitaalisessa maailmassa kuolleiden rauhaa ei tule häiritä.

z 21

Joni Ylimäki

Balladi valkoiselle heteromiehelle Kas kamarissain olan takaa onanoin, siposäälittä mennyttä mieleiseksi sokeroin. Kirjoihin kellertyvi mahtini ylpeät päivät, kun värilliset kehityksest´ jälkehen jäivät. Mua vuos´saat satiinityynyl´ hellästi kanneltiin, rötökseni hymysuin anteeks´ annettiin.

Miksi mun pitäisi tanssia vihervassari median tahtiin, musta Japanin maanjäristykseenkin syyllinen saatiin? Jokela, Kauhajoki, harmiton yksittäistapaus; havahtuisin, kun uhattu on vihakin sananvapaus. Someraivo tulis kai jättää seiskalehden antiin, totuuksista jouduin jo kolmatta kertaa banniin.

Yllemme on langennut multikultin hämärä, myrkyllinen ja väkevä. Pohjolaan roijataan beduiinien väkeä. Kaik´ tää on pelkästään demarien ja viherhomojen juoni, kun heil´ äänestyskanta rakennemuutoksen jalkoihin kuoli. Vaan demarit ja vasurit uuden kannatuksensa mamutuksel´ vuoli – joka kemalille äänestä vaimoksi vuohi.

Kun rajalle tuotiin rautaa, vain viherhomo silloin halaji rauhaa. Ei silloin ängetty maata täyteen matuja, vaan hautoihin työnnettiin punikkeja, desantteja - sellaisia patuja. Muinoin oli poliitikot äijiä ja terästä – ei Marski ja Urkki läpsinyt toisia gubbeja perästä. Nykyään eduskunnassa pahvikallot riitelevät ja ruinaavat, turvapaikkaturismilla vasurit kansallisvaltion kuoppaavat. Lastaavat yritystoiminnalle lisää veroja, ei voi kommareihin tehdä juuri eroa.

Sikiö kohtuun takaisin pistäkää, naisen itsemääräämisoikeus mua kovin hämmentää. Ma tiedän asiat teitä paremmin, kärsin, oi, kärsin kaiken muita raskahammin.

Mun eloni, okapensaita ja pilkkaa vaan, vain veroja maksamaan valkoheteroa tarvitaan. Ei vähemmistövaltuutettua jonka puoleen kääntyä, helpompi ois mokutuksen nirvanaan nääntyä. Valkoinen lippu salkoon, en enää ehdi melodramaattisuuttani lievittämään Alkoon. Tilanteesta tukalasta olen saanut sanaisen arkkuni auki, muhun tarttunut on Ranskan tauti. Multa femakot viekäätte sitten vaikka tuhkatkin munista, mutta älkää harpyijan kynsin tarttuko grilliini; siel´ nääs ei kuunaan korvene soijaterriini!

Ei Gut Menschit mun parkuun heltyneet - hiljaa, hiljaa viroo kyyneleet.

22

Feminatsit ja cis-heittioihin kohdistuvan vihan pohjaton kuilu Kolmannen aallon feminismin ympärille syntynyt, äärimmilleen radikalisoitunut syvänjoen todellisuuden hörhösiipi, valitettavan vaikutusvaltainen yliopistopiireissä. Toisin kuin varsinaisilla natseilla, näillä näppäimistövalkyyrioilla on laaja yhteiskunnallinen hyväksyntä ja edustus muun muassa Helsingin Sanomissa päivittäiskolumnisteina sekä korkeakouluissa vegaaniutta suosivina ituhippeinä. He kannattavat Marxin ideoista ammentavaa taantumuksellista vasemmistolaisuutta, joka puetaan punaviherstalinismin räyhtyneeseen kolttuun ja näennäisprogressiivisiin huuhaaideoihin. Silloin kun nämä yhteiskunnan tasa-arvon konstailemattomat vartijat eivät ole kirjoittamassa tulenpalavia blogejaan maskuliinisesta raiskauskulttuurista, patriarkaatin ylivallasta taikka suomalaismiesten yleisestä junttiudesta ja kyvyttömyydestä tuottaa heille voimaannuttavaa orgasmia, he nauttivat muotivirvokkeitaan mitä eksoottisimmissa ravintoloissa Kalliossa tai Punavuoressa. Luonnollisesti he saavat avokätisesti julkista apurahaa miesvihaisiin herjakirjoituksiinsa, ja body shamingin jättämien arpien hajusuolahoitoihin doktriinin hyväksymien värityskirjojen värittämisen ja mokkakahvien litkimisen, sekä transseksuaalien kilpikonnien lepokotien perustamisen ohessa.

Nämä feminiinisyyden valoa ja viisautta huokuvat Kohtalottaret punavihreissä haarniskoissaan aloittavat työnsä tärkeimmistä yhteiskuntaa koskettavista seikoista. Näitä ovat mm. vaa´an rikkominen sisäisen kasvun merkkinä sekä haaveilu suomalaisten miesten kuohitsemisesta ja siirtämisestä kolmannen maailman hökkelikyliin ”valkoisen miehen historian taakan” nimissä. Eräs heidän mielilausahduksistaan sivumennen kuuluukin ”muistakaa suomalainen terva orjalaivoissa!”

Feminatsien mielestä suomalainen geeniperimä on myös toivottoman heikkoa ja raivostuttavan köyhää. Täten geenipoolimme tarvitsee monikansallista geenien vaihtoa ulkomaisen rikastuksen välityksellä. Tämä konkretisoituu toiveissa, joiden mukaan Suomeen tulisi rahdata vähintäänkin miljoona koneinsinööriä ja astronauttia Saharan eteläpuolelta.

Suomalaiset arsenikinkalpeat olmit saisivat tällä keinolla trendikkään rusketuksen ainakin jälkipolvilleen ja suomalainen kulttuuriperintö rikastuisi ja monipuolistuisi happohyökkäysten sekä shiiojen ja sunnien mukanaan tuoman loputtoman sisällissodan muodossa. Mutta eivät feminatsit toki ole identifioituneet pelkästään rodullistettujen kysymysten akateemisissa pohdinnoissa, vaan heiltä on saatu myös valaisua yhteiskunnallisiin polttaviin kysymyksiin.

Näitä ovat mm. poikien estäminen virtsaamasta seisaaltaan, tyttö-sanan käytön kielto, salaisen poliisin perustaminen DDR:n oppeja seuraten misogynistien paljastamiseksi, sukupuolisuuden kaikenlainen kieltäminen, Gamergate-skandaali sekä tuulesta temmattu sukupuolitieteellinen väittämä, jonka mukaan miestä ei voi raiskata. Feminatseille ominaista on omia rodullistettuja henkilöitä maskoteikseen ja surkutella vaahtokylvystä käsin heidän heikkoa asemaansa; paradoksaalisesti feminatsit eivät kuitenkaan haluaisi näitä keskuuteensa alentamaan tonttiensa hintoja tai lähipiirinsä statusta.

Tyypillisen feminatsin voi havaittuna helposti sekoittaa pystyyn nostettuun, tihrusilmäiseen urossikaan, jolla on päässään muutamalla shokkivärillä värjätty hiushaiven. Feminatsin läsnäolosta saa varmuuden viimeistään siinä vaiheessa, kun se rupeaa potentiaalisen kuuntelijan toivossa maanisesti hokemaan tutun monotonisella tavallaan, skitsofreenisen poltteen ajamana raiskauskulttuurista, valkoisen miehen olemattomasta oikeudesta olla olemassa ja siitä, miten kaikki maailman ongelmat (sekä menneet, nykyiset että tulevat) ovat hänen syytään. Unohtamatta tietenkään miesvapaata, turvaa antavaa safe spacea, jonka suojiin voi paeta misogyynistä maailmaa: siellä hän on apurahoista paitsi jäänyt, väärin ymmärretty uhri. Todellisuudessa kaikki nämä toimet kielivät siitä, miten feminatsi projisoi omaa epävarmuuttaan ja elämänkestoisia epäonnistumisiaan aggressiivisesti vallassaoleviin, hänen tulkintansa mukaan epämiellyttäviin ihmisryhmiin. Feminatsi kannattaakin täten jättää omaan mustaan kuiluunsa kytemään omassa haaltuvassa hiilloksessaan.

V&O

Feminatsin/äärisuvakin kohtaaminen voi olla veret seisauttava kokemus.

23

Pilvenkeveaa liitelya alavilla mailla Oli toukokuinen sunnuntai-iltapäivä, joka jokaisen jumalaapelkäävän suomalaisen olisi tullut viettää kirkon lehtereillä Herran vanhurskasta sanaa kuullen. Tästä huolimatta monen varnitsalaisen mielessä kuplivat vallan diaboliset näyt.

Lucifer oli sytyttänyt niin väkevän matkakuumeen, ettei sitä saisi manattua edes katolinen Herran palvelija. Langenneiden humanistien kaksihaaraiset kielet lipoivat himokkaasti heidän rapautuneiden mieliensä ylettyä syntisiin aatoksiin biokemiallisten luontaistuotteiden viihdekäytöstä, sekä punaisen kajon viekoittelusta perisyntiin haureuden kautta.

Moni oikeutti moiset aikeensa kuvitellen oppivansa ohessa jotakin tämän keskieurooppalaisen Gomorran menneisyydestä. Kyse oli tietenkin Varnitsan alkavasta opintomatkasta Alankomaihin.

Lentokoneeseen pääsy oli useimmille suunnaton helpotus, vaikka joillekin painajainen oli vasta alkamaisillaan koneen ottaessa vauhtia pitkin horisonttiin jatkuvaa kiitorataa. Ilmakuopat herättivät alkuun pelkoa, mutta jonkin ajan kuluttua Aurinko paljastui toivoa valaen pilviharson takaa.

Allamme avautui aivan uudenlainen maisema tuulimyllyineen, tasapaksuine maalaismaisemineen, vehmaine lehtimetsineen sekä slummien ja kartanoiden luomine jyrkkine tulotaso kontrasteineen. Maahan laskeuduttuamme meitä tervehti reipastava tihkusade, jota saattoi toki stereotyyppisesti odottaa.

Heti kättelyssä saimme kantapään kautta oppia sen, että maksukorteilla olisi yhtä hyvin voinut heittää vesilintua, ne riivatut kun eivät ulkomailla toimineet. Alun häslingissä ei juurikaan liiennyt aikaa ihailla Amsterdamin pilviä hipovia uusrenessanssia sekä goottilaisuutta edustavia rakennuksia metrolippujen ollessa pääasia. Tärkeintä oli löytää halvin meille varattu hostelli tästä sokkeloisesta kaupungista, kuin mikäkin neula heinäsuovasta. Useiden vaiheiden huipennukseksi päädyimme yön hämyssä mystisen majatalon porteille. Pikaisen keventämisen jälkeen kurnivat vatsamme ohjasivat meidät paikallisten makujen äärelle eli KFC:hen. Täällä monet varnitsalaiset kuvasivat tohkeissaan paremman tekemisen puutteessa ostokuittejaan. Silmäluomi painoi, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi yöpuulle asettuminen, eikä olut vielä kuohunut tässä vaiheessa matkaa varnitsalaisten tyydyttyä kiltisti hanaveteen, hienovaraisten kysymysten koskettua paikallisen veden hygieniatasoa. Kirkuvan punaiset käytävät pakottivat läsnäolevat kiiruhtamaan huoneen poikki vähäisenkin katsekontaktin laukaistessa katsojassaan epileptisen kohtauksen. Sitkeinkin Kerubissa vietettyjen bile-öiden veteraani sammui poteroonsa viimeistään puolen yön jälkeen.

24

Toinen päivä alkoi huolestuttavissa merkeissä varnitsalaisten hajaannuttua omiin klikkeihinsä, kuin entiset neuvostotasavallat. Meidän klikkimme mietti kuumeisesti vierailtavia kohteita, päätyen harhailemaan Rijksmuseumin loppumattomiin saleihin norsunluun ja kullanhohdon keskelle. Muistikortit täyttyivät ennätysajassa miljoonan esineen äärellä, pakottaen intomieliset reissaajat priorisoimaan kuvauskohteensa. Loppuilta soljuikin yleisesti perseiltäessä ja kahvikauppojen silmäilyissä. Kaikki tietenkin odottivat jo yön tuntien alkamista kaikille itsestään selvistä syistä. Kun kaikki mahdollinen oli nähty, puolet ryhmästämme karkasi taloudellisen varustautuneisuutensa turvin linkillä hostellille allekirjoittaneiden valmistellessa koipiaan tulevaan koitokseen. Väsymys, riutuneet jalat sekä puolivillainen kartan lukeminen käynnistivät tripinomaisen, maanisen kujanjuoksun leikkikenttien ja historiallisten miljöiden halki. Olimme päätyneet loputtoman suoran jälkeen teollisuusalueelle ja olimme menettäneet kaiken toivomme suuntavaistomme ohella. Menimme paikkaan, josta ratkaisut yleensä löytyvät: Burger Kingiin. Onneksemme pelastavat enkelit ihmisruumiissa nojasivat tiskiä vasten. Lyhyen rupattelun päälle nämä laupiaat sielut lupautuivat viemään meidät korvausta vastaan hostellille saakka valkoisessa pakettiautossa. Mielessämme juolahti: olisiko taksin tilaaminen sittenkin parempi vaihtoehto? Ja niin löysimme itsemme pakettiauton perästä varsin harmistuneen oloisen ankan seurasta. Hostellilla päät ymmärrettävästi kääntyivät poikkeuksellisen kuninkaankyydin vuoksi. Ei sitä joka päivä pääse matkustamaan amsterdamilaisella eläinambulanssilla!

Toisena päivänä varnitsalaisten vain vaivoin peitelty alkoholismi paljasti todelliset, sameat rapajuopon kasvonsa. Pahaa aavistamatta päivä alkoi näennäisen sivistyneissä merkeissä tutustumalla suhteellisen vakavasta depparista (leikkasi palan korvastaan irti) kärsineen taiteilijalegendan tuotantoon Van Gogh – museossa. Jälki-impressionismista siirryimme sujuvasti surrealismiin Heinekenin olutpanimon historian sekä valmistuksen parissa Heineken Experiencessä. Surrealismista otimme varaslähdön dadaismiin Heinekenin kupliessa väkevästi aivojen sopukoissa. Astuimme kokenein elkein jokiristeilylle. Varnitsalaisia ei voinut huiputtaa, sillä varsinainen täky surullisenkuuluisalle odysseialle oli tietenkin matkan hintaan kylkiäisinä sisältyvät juomat.

Mallasnesteet herättivät sisäisen Pavarottimme ja ilahdutimme kansainvälistä yleisöämme ulkomuististamme noukituilla kiihkoisänmaallisilla sekä kansallista häpeää hipovilla renkutuksilla. Paikalliselta saimme nopeasti tylyn tuomion alaspäin kääntyneen peukalon havainnollistamana.

Tämän selkkauksen jälkeen yritimme vielä ehtiä käyttämään erään rehdin juottolan pikkulaa maksamatta euroakaan paikan ensiluokkaisista juomista (ei sisällä piilotettua mainontaa), mistä meidät äkkiä narautettiin housujen jo ollessa putoamaisillaan kinttuihin. Punaiset lyhdyt oli vielä nähtävä viimeistä kertaa, ja punaisen hohkan sekä kannabiksen makea tuoksu leijaili jo kaukaa kutsuen maallisten nautintojen pariin. Rohkeimmat meistä uskaltautuivat hävyttömän paljastusluolan uumeniin keskelle mitä kiihkeintä sukupuolitoimitusta.

Eräs nimeltä mainitsematon varnitsalainen pääsi osallistavaan rooliin Hollannin suurimpien kumpujen hieroessa lempeästi hänen hipiäänsä.

Seuraavana päivänä tutustuimme Haagiin ilman, että tunnollamme olisi ollut rikoksia ihmiskuntaa vastaan, jollei Yön musiikin satunnaista kuuntelua ja vyölaukkuja lasketa lukuun. Pyörähdettyämme Scheveningenin kuvankauniilla rannalla harpoimme kuninkaanlinnan porttien eteen. Päättelimme Ruotsin talouskasvun olevan pötypuhetta, sillä aivan Kaarle Kustaan näköinen gubbe hääri ajurin pallilla mitä ilmeisimmin paikkaamassa valtakunnan kassavajetta.

Tästä siirryimme pääministerin virka-asunnolle, joka saisi Sipilän vihertymään kateudesta kullattuine suihkulähteineen sekä goottilaisine torneineen. Mauritshuisissa saimme taas väkevän annoksen korkeakulttuuria Matkalla törmäsimme paikan endeemiseen asujaimis- nähden mm. Vermeerin Tytön ja helmikorvakorun ja toon. Näihin lukeutuivat kaikessa moninaisuudessaan Rembrandtin tohtori Tulipin anatomianluennon. PääFrankensteinin ulkomuodon mieleen tuonut kaamea timme päivän näihin tunnelmiin. kainalosauvojen kolisuttaja, puistojen kerkeä kusettaja (matkaesitteiden kauppaaja), akkunasta bongattu rietas Viimeinen päivä sujui paikallisnähtävyyksien merkeisriiputtaja, vainoava vesimies sekä huorainkujan herkeä sä, joista mainittakoon kummalliset kaltevat talot keshöpöttäjä. Nämä jo unohtuneiden, B-luokan kauhuelo- kustassa, jotka saavat Ellin asunnot näyttämään Koukuvien kuminaamaisten hirviöroolien vola-arkkitehtuurilta. Seurueestamme vetäjät muistuttivat suurkaupunkien paljastui myös potentiaalinen Varnitarvaamattomasta elämästä, jossa hörsan tuleva rahastonhoitaja koronkishöt ovat uusi normaali. Erityishuomikonnan ja harkittujen nenäleikkausten ona voitaneen mainita amsterdamilaispaljastamana. Jouduimme hyvästeleten arvottavan jalankulkijain hengen mään Hollannin kultakauden taideaarravintoketjun pohjimmaiseksi. Pyöräteet, kosteiden iltojen lämpimät povet, tiet kun olisi aivan yhtä hyvin voitu nuo Unescon hämmästyttävät maailmerkitä pääkalloilla ja sääriluilla ring manperintökohteet, puhumattakaan ring!: in ollessa viimeinen ääni, jonka tunnelmallisista kuppiloista. Kyynel tässä elämässä kuulet. silmäkulmassa ja ehkä helpottuneinakin valmistauduimme lähtöön kohti Rotterdamiin siirryttyämme huomahistoriallisen lämmintä Suomea, jossa simme eron Amsterdamiin olevan itse kukin lipui omiin suuntiinsa. Toiset kuin yön ja päivän: kaupunki on huipahtautuivat tukalan ahtaaseen bussiin pumoderni pilvenpiirtäjineen, satamija toiset esittivät nukkuvansa yön lentoneen sekä yleiskuvineen. Tästä kiitos kentän kivikovilla penkeillä. voitaneen antaa saksalaisen ilmasodankäynnin tehokkuudelle. Muista Opintomatka oli kokemusrikas ja enimvierailukohteistamme Kinderdijk tuumäkseen miellyttävä päätös lukuvuolimyllyineen paljasti varnitsalaisten delle niin märkäkorvaisille fukseille yleisen rapakuntoisuuden laivan jo likuin kokeneille konkareillekin. Hollanpuessa laiturilta (tuskin on ihme, että toinen vuosikurs- tia näimme monesta näkökulmasta viikon matkan aisi hävisi kaikki pelinsä). Eläintarhassa allekirjoittaneita kana, ja todistimmepa yhden varnitsalaisen kihlaparin luultiin joko hyvän englannin tai huonon suuhygienian syntymistä Rotterdamin katulyhtyjen alla serenadin vuoksi aidoiksi engelsmanneiksi, joskin tästä virhear- kaikuessa saleissa kaihoisasti. Toisilla varnitsalaisille viosta koituva loukkaavuuden aste on kulttuurisidon- matka oli lempeä puistokävely, kun taas toiset päätyinaista. Eläintarhassa pedagogiset opit toteutuivat käy- vät sietokykynsä äärirajoille oletetun päihteidenkäyttännössä ylipainoisen hylkeen vainotessa heikompaa tönsä vuoksi – me emme luonnollisesti tee aiheettomia lajitoveriaan sekä räikeän oravan melkein sohaistessa sil- johtopäätöksiä. Jatkuva seura sekä kiireinen aikataulu mät puhki huomionhakuisesti häkin väleistä. Näiden lu- saattoivat ahdistaa tutkijankammioonsa tottuneita akamoavien luontokappaleiden toimintaa liiankin hartaasti teemisia hyrränpyörittäjiä, jolloin matkan päättyminen seuratessamme jäimme lopulta lukkojen taakse puiston tuntui autuaalta. Mitään emme kadu – paitsi ehkä alensulkeutuessa. Olosuhteiden pakosta köyrimme salaa pit- nuksessa olleiden kuukeksien maistamista. kin pensaita kuin Jammu-setä lastentarhojen liepeillä ja poistuimme vähin äänin takaisin hostellille.

Otso Pitkänen ja Ville Pellinen

25

Ruudut ja käsikirjoitus: Otso Pitkänen Liehu&Luihu: Tuomas Poutiainen&Joni Ylimäki

LIEHU JA LUIHU:

REPALEINEN AMSTERDAM

26

27

VARNITSAPOCALYPSE Krapula-aamuisin tehdään valintoja: mennäkö nukkumaan luennolle vai kenties korkata uusi olut ja katsoa yksi lukuisista zombie-elokuvista?

Kirjoittaja valitsee jälkimmäisen, lähinnä siksi, ettei hänellä ole koko syksynä yhtäkään aamuluentoa muutenkaan. Mikäli samainen kirjoittaja olisi sattunut nauttimaan DMT:tä oluen kyytipoikana, saattaisi hän päätyä pohtimaan zombieleffojen kliseiden sovittamista ainejärjestöömme.

Fuksit – Puremansa piilottavat neropatit Kaikkihan haluavat kuulua joukkoon. Kun kyseessä on rakas ainejärjestämme, väitteeseen tulee suhtautua kuitenkin skeptisesti. Mutta olettakaamme, että fuksit oikeasti nauttivat heille uudesta ja jännittävästä yhteisöstä, joka tunnetaan lähinnä juorujen keksimisestä ja levittämisestä. Noloihin tunnustuksiin ei silloin ole varaa. Teistä tulee vielä reippaita 7. vuoden opiskelijoita, odottakaa vain.

2. vsk. – Ase-ekspertit Maailmanlopun sattuessa keskiverrosta sairaanhoitajasta, futismutsista ja papista löytyy yllättävä piirre: he kaikki osaavat käyttää käsiaseita ammattilaisen elkein. Samankaltainen, raivostuttava piirre löytyy 2. vuosikurssin tyypeistä. Ei Varnitsa-lehteen sisältöä tuottava ressukka voi pärjätä myös liikuntavuorolla! Platon vihaisi näitä tyyppejä.

3. vsk. – Zombien sympatisoija

”On zombeillakin tunteet!” ”Kenestä tahansa voisi tulla zombie!” ”Millä oikeudella viet zombielta hengen?!” Tällaisia lausahduksia voisi kuulla 3. vuosikurssin parissa. Loukkaamattomat ”zombienoikeudet” ovat eittämättä tärkeitä, ainakin kunnes, poikkeuksetta, tämä vihattu hahmo joutuu rakkaan otuksensa puremaksi. Näin tapahtuu 100% varmuudella, aivan kuten 3. vuosikurssi häviää futsal- ja sählyturnauksissa.

4. vsk. ¬– Iso paha armeija Maailmanlopun koittaessa elävät kuolleet ovat pikku juttu. Yhdenkin kävelevän ruumiin ilmaantuessa armeija silmänräpäyksessä hylkää roolinsa yhteiskuntansa puolustajana. Neljännen vuosikurssin häikäilemätön coup d’état Varnitsassa viime syksynä kertoo selvästi sen, kuka on tämän tarinan armeija.

Lehden toimituskunnan ei onneksi tarvitse huolehtia puhdistuksista, sillä nörttien askarteluun neloset eivät sentään alennu.

5. vsk. – Moottorisaha Tämä epäkäytännöllinen, äänekäs ja kaikin puolin surkea ase zombien listimiseen on tungettu liian moneen apokalyptiseen teatteriin. Toivottavasti myös muut mitä mainioimmat aseet, kuten dildot ja lastenvaunut, kelpaavat tulevaisuudessa genren elokuviin. Vaan entä nämä syksyllä vuonna 2014 jKr. opintonsa aloittaneet? Niin moottorisahoihin kuin vitosiinkin on jo kyllästytty. Kaikki toivovat kummankin poistumista omilta areenoiltaan. Alkakaapa jo valmistua ja häipykää.

N. vsk. – Itse zombiet He ovat usein hitaita ja kognitiivisilta kyvyiltään hieman vajavaisia. Samaa voisi sanoa myös zombeista. Nämä eivät tajunneet lähteä ajoissa. Joku saattaa pyöriä mukana stalkatakseen fukseja, mutta taudin levittämisen lisäksi heidän arvonsa Varnitsalle on minimaalinen. Tosin kelle nauraisimme, jos tätä kansanryhmää ei olisi olemassa?

28 u

Otto Korhonen

Pieni suuri kauhutarina Kun ovikello soi, ei kaltaiseni historianopiskelija odota löytävänsä oven toiselta puolelta paljoakaan.

Kun hän menee avaamaan ovea vasta heränneenä, tukka sekaisin, pitkät kalsarit hätäisesti jalkaan kiskottuina ikään kuin yrittäen epätoivoisesti kahmia kasaan viimeisetkin siveellisyyden rippeet, odottaa hän vain toiselta puolelta löytyvän korkeintaan jonkun epätoivoisen rehtorin. Sillä kyllähän perkele Myllys on väärässä ja työt voivat tulla hakemaan kotoa asti. Tai olisipa se taas se hyvännäköinen feissari tai edes se pahannäköinen puliukko niin saisi taas hyvän tarinan kerrottavaksi Varnitsan kahvivuorolle.

Mutta avot, kyseessä olikin kolme parhaassa tai pahimmassa kasvuiässä olevaa ihmislasta, jotka vaatetuksen perusteella näyttivät ihan Pikku G:ltä, ennen kuin tästä tuli Iso H. Paitsi että Pikku G voisi mennä Bronxin pahimpaan ghettoon ja olla silti katu-uskottavampi kuin nämä kolme Carelian ruokalan palauteautomaatin korkuista pikkuhopparia olivat.

Ilmeisesti en rappiollisessa tilassani ollut näille huppariin pukeutuneille janttereille se kaikkein odotetuin näky, sillä seurasi aivan vitun kiusallinen hiljaisuus. Mutta voiko heitä syyttää? Tuon ikäisille jeppuleille ”vastuuton aikuinen” on täydellinen oksymoroni, ja heidän ainoa kosketuspintansa välinpitämättömiin aikuisiin on joko uusin GTA-peli tai sitten vanhemmat, jotka ostavat sen heille lahjaksi.

Yleensä molemmat.

Parilta minuutilta tuntuneen tuijotuskilpailun päätteeksi lähinnä minua seissyt esijonne sai kysyttyä tauriininhuuruisella äänellään: ”Karkki vai kepponen?” Anteeksi, mitä vittua? Olen kasvanut aikana, jolloin karkit ansaittiin pääsiäisenä pukeutumalla ristiin ja tyrkkäämällä talonyhtiön mummoille risuja kouraan. Mistään halloweenista ei ollut tietoakaan ja jopa itse vitun Suursmurffi opetti telkkarissa, että 31. lokakuuta on pyhäinmiestenpäivä.

Puhumattakaan siitä, että karkkia kinuavan katraan asustus oli sen verran gangstaa, ettei se säikäyttäisi muita kuin Ku Klux Klanin jäseniä. Ehkäpä pojat saisivat paremmat apajat Lahdesta, vaikkakin käytän tässä sanaa ”pelko” erittäin heikkona synonyyminä silmin näkemättömälle raivolle. Päätin, että pojat saisivat tuta moittivan katseeni kun suljen hitaasti oveni heidän odottavien silmiensä edessä.

Mutta sitten rupesin ajattelemaan. Ehkäpä ajat ovat muuttuneet. Ehkei nykynuorisolta voida vaatia enää samaa kuin minulta. Haluanko oikeasti ryhtyä parikymppisenä kärttyiseksi vanhaksi naapurinsedäksi, joka ei kykene mukautumaan ympäröivään maailmaan? Haluanko edellyttää, että kaikkien on tehtävä kaikki samalla tavalla, samaan aikaan ja samoista syistä kuin itse olen tehnyt? Kenties maailma ei olekaan ollut väärässä, vaan minä olen väärässä. ”Vitut”, totesin itsekseni. Latasin pahaa-aavistamattomien poikien kourat täyteen kaapin perältä löytyneitä suklaamunia, jotka parasta ennen-päiväyksensä puolesta olisivat hyvinkin voineet olla peräisin siltä edelliseltä virpomisreissultani. Pukeutukaa ensi kerralla vaikka Darth Vaderiksi, perslävet! Ei ole niin vaikeaa!

Tätä kirjoittaessani nauruni on edelleen yhtä paskainen kuin arvon karkinkerjääjien sen vuoden Halloweenin loppu. Tässä tarinassa on vain pahiksia.

29 g

Vulle

Humukuppilan väkeä Humukuppilassa esittelemme varnitsalaisia. He eivät välttämättä ole mitenkään kiinnostavia, kunhan hiillostamme. Tällä kertaa penkkiin istui Juho, kuulemma jo ”toisen vuoden” opiskelija, mutta PT:lle ikuisesti fuksi.

PT: Kuka olet?

JH: Olen Juho Härkönen, toisen vuoden opiskelija. Minut tunnetaan melankoliaan taipuvaisena romantikkona joka rakastaa indie rockkia syö epämääräisiä asioita.

PT:Edellinen humukuppila ilmestyi päätoimittajan lahon pään takia helmikuussa Varnitsa-lehdessä 1/2018. Mitä mieltä olet tälläisestä vetkuttelusta?

JH:Koska neiti päätoimittaja päättää seuraavan lehden aiheen ja oma lehmänikin on tässä ojassa pidän tätä ”taukoa” hyvänä ja suorastaan nerokkaana vetona.

PT:Kauhuelokuva vai kauhukirja? Muista perustella.

JH:Kauhukirja koska jumpscaret on perseestä.

PT:Lempimonsterisi?

JH:Sanotaan tähän että Vamppyyrit koska ne on low key seksikkäitä.

PT:Paras sarjamurhaaja?

JH:Dr. Henry Howard Holmes koska talon rakentaminen vain murhatakseen vaati omistautumista.

PT:Humukuppilassa pitäisi kai kysellä myös jotakin järkevää ja poliittisesti korrektia, joten mikä on mielipiteesi tämänhetkisestä Varnitsasta?

JH:Hallitushan on aina paska mutta muuten ei valitettavaa.

PT:Kannatat varsin vahvasti seuraavan Varnitsa-lehden teemaksi okkultismia. Oletko okkultisti tai koetko syvää yhteenkuuluvuutta muiden hörhöjen kanssa?

JH:Salattu tieto ja yleinen pimeys kiehtoo. Lisäksi onhan Saatana ja synnit Jumalaa siistimmät.

PT:Sinut nimennyt Salla Peltonen halusi kysyä sinulta, kenet varnitsalaisista ottaisit mukaan autiolle saarelle ja miksi?

JH:Ottaisin varmaan kakkos vuoden Mikaelin koska hän todennäköisesti osaisi selviytyä saarella ja pitäisi mut elossa.

PT:Kenet varnitsalaisista haluat nimetä seuraavaksi Humukuppilan uhriksi? Minkä kysymyksen haluat esittää hänelle?

JH:Heitä tähän joku fuksi bussin alle ja kysy häneltä: Mikä on suosikkikansanmurhasi?

PT:Ph’nglui mglw’nafh Cthulhu R’lyeh wgah’nagl fhtagn!

JH:Cahf ah nafl mglw’nafh hh’ ahor syha’h ah’legeth, ng llll or’azath syha’hnahh n’ghftephai n’gha ahornah ah’mglw’nafh

PT:Do we all float down here?

JH: Joo ja pellet on aivan helvetin pelottavia #fuckthatclown PT:Juoruliitteen(ja tämän lehden artikkelin) mukaan H.P Lovecraft on lempirasistisi? Miksi näin?

JH:H.P kirjoitti aivan erinomaisia novelleja vaikka olikin kovan luokan rasisti.

PT: Jos H.P Lovecraftia ei olisi olemassa, kuka olisi lempirasistisi?

JH:En yleisesti ole suuri rasistien ystävä mutta sanotaan Aatu koska sitä tässä varmaan haettiin.

30

Pelastus on tulossa, ja sillä on mageet aurinkolasit.

huumorisivu (huumorisivu)

Vastataan palautteeseen: Arvoisa anonyymi, tässä olet aivan oikeassa. ET:n, tuon lelukomeropervoiluillaan allekirjoittaneen lapsuuden painajaisten aiheuttajan olisi pitänyt pysyä siellä mistä tulikin. Sillä ei ole mitään väliä, että ET tuli yksin, ET:llä oli oma pyörä(ei muuten ollut, se oli Elliottin), ja ET tahtoi kotiin. Taivaat kiinni, ei enää yhtään ekstraterrestiaalia tänne!

Mokomakin ruskea ryppy kehtaa tulla ja tartuttaa Fuksi ekoissa bileissään ties mitkä avaruuden virukset viattomiin maan lapsiin ja laittaa tavalliset, maalliset pyörät lentämään. ET, olet idari ja on hyvä, että lähdit palau- Paluun lapsuuden traumoihin tarjoaa yksinoikeutuslennolla takaisin sinne mistä tulitkin. della Varnitsa-lehti (Mikäli kyse on ET-lehdestä [tunnetaan myös Top 3 Joensuun kummitukset: nimellä ”Ennen tuonelaa” t:mummoni], arvoisa anonyymi on idari, koska kyseessä on kiistaton 1.Hilppa (kaupungintalo) helmi Suomen aikakauslehtien joukossa.) PT

2.Punaiset joukkohaudatut Siilaisilla

Tietoa lehdestä Kiinnostaako ainejärjestölehtitoiminta? Haluatko juttusi/kuvasi lehteen? Liity lehden toimituskuntaan. Ota yhteyttä lehden päätoimittajaan Milka Mustoseen joko sähköisesti tai naamatusten.

Tämän ja aikaisemmat numerot näet värillisinä osoitteesta http://issuu.com/varnitsa/

docs

Tutustu myös Varnitsan nettisivuihin http://varnitsa.wordpress.com

31

3.Karsikon hautausmaan röökinpummijatyttö

arnitsa

KAUNISTAVIA KYLPYJA JO VUODESTA 1970 32