Ääretön 4/2018 Joulukuu

Page 48

Äär e t ön І joulukuu 2018

kohtaisten kokemusteni vuoksi henkimaailman olemassaoloon, joten en voi suhtautua kuolemaankaan mitenkään välinpitämättömästi. Kuolema onkin mielestäni itseasiassa ihmisen syntymän jälkeen elämän tärkein ja suurin tapahtuma, koska kuollessaan hän siirtyy henkimaailman puolelle, jossa hänen elämänsä jatkuu siinä henkimaailman osassa, mikä on hänelle hänen maanpäällisten tekojensa mukaisesti määrätty. En suinkaan halua pitää tässä mitään uskonnollista saarnaa, mutta ehkäpä Jumala on sittenkin olemassa ja toimii jatkuvasti kaiken olevaisen sisällä suurena taustavaikuttajana. Tämä mahdollisuus kannattaisi jokaisen varmasti ottaa huomioon maallisen elämänsä aikana, ennen kuin viimeisen hengenvedon aika tulee. Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa löytää elävä yhteys henkimaailmaan ja saada totuus selville näistäkin salaperäisistä asioista. Kun me lähestymme henkimaailmaa, se on valmis lähestymään meitä. Aino Kassinen puhui aikoinaan paljon henkisistä jumaluusvoimista ja niiden tahdon seuraamisesta. Hän tiesi, että kaiken yläpuolella on Suuri Isä, joka hallitsee koko äärettömältä näyttävää universumia ja sen käsittämättömän hienoja toimintoja. Jumaluusvoimilta hän kysyi myös neuvoja mitä moninaisimpiin asioihin, sekä itselleen että muille ihmisille. Hän oli henkimaailman korkeakoulussa oppinut hyvin paljon sellaista henkisen todellisuuden ymmärtämistä, jota ei voi missään ihmisten maailman koulussa oppia. Siksi hän pystyi myös olemaan auttavana kanavana niin monille, ja antamaan yliluonnollisella tavalla tarkkoja ja luotettavia tietoja ihmisiä askarruttaneista asioista ja muustakin maailman menosta. Rauha hänen muistolleen, joka ei toivon mukaan koskaan kokonaan unohdu. 

48

Henkinen herääminen – Kuolema antaa elämälle merkityksen ja rakkaus avaa silmäsi. teksti eija berg

O

ltuani noin viidentoista, koin useasti ennen nukkumaanmenoa sängyllä makoillessani kauniita erivärisiä geometrisista kuvioista koostuvia visuaaleja. Tänä vuonna lisää asiaa tutkittuani minulle selvisi, että tämän tapaisia visuaaleja tulee ennen out of body experience -kokemusta, kehon rentoutuessa. Kymmenen vuotta myöhemmin koin elämässäni traagisen tapahtuman, kun nyt jo entinen avomieheni kuoli silmieni edessä. Ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeita, mutta päästyäni pahimman surun yli ja ymmärrettyäni monia asioita, joita en hänen vielä eläessään ymmärtänyt, aloin elää enemmän tässä ja nyt, olemaan läsnä; katsoin maailmaa ihan eri silmin. Aloin muistella asioita joita oli tapahtunut suhteen aikana, mutta joista en vielä silloin ollut kiinnostunut niin kuin nyt olen. Perehdyin mm. mindfulnesiin, meditaatioon, numerologiaan, eri kulttuureiden mytologioihin, psykologiaan, fysiikkaan, kemiaan, astronomiaan, astrologiaan sekä moniin muihin aiheisiin. Aloin lukemaan historiaa taaksepäin eri lähteistä ymmärtääkseni elämää eteenpäin. Eniten minua matkallani tähän mennessä kiehtoneet aiheet ovat numerologia, terveys, shamanismi, buddhalaisuus, hindulaisuus, astrologia, astronomia, hypnoosi, neurologia, henkinen kirjallisuus, musiikin ja tanssin voima, tiede, historia ja psykologia. Kiinnostuksen kohteita löytyy varmasti lisääkin, mutta tässä tulivat tärkeimmät.

Enneunet ja numerot (enkelinumerot) sekä synkronismi Näin enneunia jo ennen mieheni kuolemaa. Sellaisia suuntaa antavia, muttei täysin selkeitä. Tajuttuani kykyni, isäni kertoi


Articles inside

Mitä on energiahoidon "energia"?

1min
page 51

Mitä tiedämme tiedon aikakaudella?

2min
pages 50-51

Henkinen herääminen – Kuolema antaa elämälle merkityksen ja rakkaus avaa silmäsi

2min
pages 48-49

Mihin katosi Aino Kassisen hautakivi?

4min
pages 46-48

Sari Anneli – Lemmen kaksoisliekki leimahti

10min
pages 40-45

Varjotyön vaikutus kypsään aikuisuuteen – Kirsi Mäkinen

6min
pages 36-39

Valon ja varjon tiellä – Sisko Sinilintu

4min
pages 32-35

Kadyn Akayas – Siperialaista esi-isien viisautta nykyajassa

10min
pages 24-31

Meditaatiotekniikoiden salaisuus

6min
pages 19-23

UFOTAPAUS "Petroskoin Maneetti"

6min
pages 14-18

Itsekkyyden kolme asetta: häpeä, syyllisyys ja arvottomuus

4min
pages 12-13

Jouluruno

1min
page 11

MITÄ OLISI HYVÄ MUISTAA HAKEUTUESSAAN HOITAJALLE TAI HENKISEN ALAN KOULUTUKSEEN?

2min
pages 10-11

Keho & Mieli: Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi

2min
pages 8-9

Ajankohtaista

1min
page 7

Avartuva Ihmiskuva - Tapahtumakalenteri Joulukuu18 - Tammikuu19

2min
page 5

RTV:n päätoimittajan kynästä

2min
page 6

Ajankohtaisia tapahtumia

1min
page 4

Pääkirjoitus - Anni Kultajoki

1min
page 3
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.