Mihin katosi Aino Kassisen hautakivi?

Teksti Matti Kultajoki

Mystikon mietteitä

Mihin katosi Aino Kassisen hautakivi?

Järjestäessäni eräänä päivänä olohuoneessani monipuolista kirjahyllyäni, käsiini osui edesmenneen selvänäkijä Aino Kassisen elämänkertakirja, nimeltä Aino Kassinen kertoo. Sitä selatessani muistui mieleeni monia häneen liittyviä asioita, joista muutamista voisin tässä kirjoituksessani kertoa.

Matti Kultajoki

Myöskin omat vanhempani olivat Aino Kassisen asiakkaita ja kävivät toisinaan hänen vastaanotollaan saamassa vastauksia tärkeisiin elämän asioihin.

Aino Kassinenhan oli Suomen kaikkien aikojen tunnetuin selvänäkijä, jonka toiminnan varsinainen kulta-aika sijoittui 1960-1970-luvuille. Kouluja käymätön Kassinen piti silloin vastaanottoaan Helsingissä omassa asunnossaan, ja paljon kansaa suorastaan jonotti hänen luokseen, koska hän oli voittanut ihmisten luottamuksen monien ihmeellisellä tavalla paikkansa pitäneiden ennustustensa vuoksi. Ihmiset siis uskoivat hänen olleen aidosti henkimaailman välikappale, ja häneltä tietoja kysymään tulleiden asiakkaiden joukossa oli myös useita poliitikkoja ym. julkisuuden henkilöitä. Hän piti selvänäkemiseen liittyviä palstoja myös eräissä kotimaisissa aikakauslehdissä. Muistan kun luin joskus nuorena Hymy-lehdestä niitä vastauksia, joita hän siinä kirjallisesti antoi ihmisten tekemiin monenlaisiin kysymyksiin, jotka koskivat melkein mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Myöskin omat vanhempani olivat Aino Kassisen asiakkaita ja kävivät toisinaan hänen vastaanotollaan saamassa vastauksia tärkeisiin elämän asioihin. Kerran äitini kertoi, mitä Kassinen oli ennustanut minun tulevaisuuteeni liittyen. Tilanteesta on kulunut aikaa jo noin neljäkymmentä vuotta, ja tuo minuun liittynyt laaja-alainen ennustus on todellakin toteutunut. Sen henkilökohtaista sisältöä en tässä kuitenkaan julkisesti paljasta.

Joitakin vuosia sitten osallistuin Espoon Työväenopiston järjestämään hautausmaakävelyyn Helsingin Malmin hautausmaalla, joka on Suomen suurin hautausmaa. Kävelyn tarkoituksena oli kierrellä hautausmaalla katselemassa useiden julkisuuden henkilöiden hautoja. Tiesin että Aino Kassinenkin oli haudattu sinne, ja niinpä kysyin kävelykierroksen oppaalta mahdollisuutta käydä myös tämän kuuluisan ennustajan haudalla. Asia järjestyikin helposti, hänen otettuaan ensin selvää haudan tarkasta sijainnista tuolla valtavan kokoisella hautausmaalla. Kävelyn loppuvaiheessa menimme sitten katsomaan 77-vuotiaana kuolleen Kassisen hautaa, ja suureksi hämmästykseksemme siinä kohdassa olikin vain tyhjä paikka muiden hautakivien välissä, matalan pensasaidan vieressä. Hautakiven jalustaosa oli vielä paikallaan maassa, mutta koko varsinainen hautakivi oli irrotettu ja viety jonnekin pois.

Olin sen verran tyrmistynyt asiasta, että soitin myöhemmin Malmin hautausmaan toimistoon ja kysyin, oliko heillä mitään tietoa tapahtuneesta. Sieltä minulle vastattiin, että haudan 25 vuotta kestänyt hallinta-aika oli mennyt umpeen, ja koska omaiset eivät olleet uudistaneet maksullista jatkoaikaa, hautakivi oli irrotettu pois paikaltaan. Samaan hautapaikkaan tultaisiin siis hautaamaan piakkoin joku toinen vainaja.

Olin joskus aikaisemmin nähnyt eräällä toisella hautausmaalla samalla tavalla hylättyjen hautakivien pinon, ja siitä päättelin, että Kassisen hautakivi oli varmastikin sillä hetkellä jossain lukitussa hautausmaan ulkovarastossa pölyttymässä muiden vastaavien kivien joukossa, ja samalla odottamassa kenties joutumista murskattuna jonkin uuden tien pohjaan sepelikivitäytteeksi. Niinpä pyysin hänen hautakiveään itselleni muistoksi, mutta siihen ei suostuttu, koska en ole Kassisen sukulainen. En voinut sitä siis myöskään rahalla ostaa. Seurakunnan hautaussäännöissä kun ei ollut mitään tulkinnan varaa.

Kun sama pieni hautapaikkatontti vuokrataan sitten maksua vastaan seuraavalle käyttäjälle, saapuu paikalle jonakin hiljaisena iltahetkenä hautausurakoitsijan kaivinkone avaamaan haudan, ja kaivaa kaikki Aino Kassisen luut armotta ylös syvältä hautakuopasta. Sitten multakasasta erotellaan hänen luunsa säkkiin ja viedään ne tikapuilla saman auki kaivetun hautakuopan pohjalle, ja peitetään sinne ohuella maakerroksella näkymättömiin. Muutaman päivän sisällä saapuu hautajaiskulkue laskemaan samaan hautaan uuden pois nukkuneen vainajan ruumisarkun. Se saa maatua siellä rauhassa seuraavat 25 vuotta, kunnes saman hautapaikan laskuttamiskysely ja rahastus tehdään taas uudestaan. Tämän kaltaisia uudelleen hautaamisia tehdään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon omistamilla hautausmailla vuosittain lähes 20 000 kertaa, joten onhan asialla ”ruumiilliseen työhön” liittyen melko hyvin työllistävä vaikutus, niille jotka ihmisvainajien hautoja kaivavat ja peittävät. Paikalliset seurakunnatkin saavat samalla kätevästi katettua hautausmaiden hoidon ylläpitokustannukset suhteellisen suurilla hautapaikkojen hinnoilla.

Kuolema on jo pitkään siivottu yhteiskunnassamme mahdollisimman näkymättömiin, käytännössä vain tiettyjen alaan liittyvien ammattilaisten työtehtäviin kuuluvaksi. Arkut ovat nykyisin hautajaisissa suljettuina, ja yhä useammat vainajat tuhkataan pieniin kauniisiin tuhkauurniin harmaaksi jauheeksi. Tästä menettelystä tulee mieleen oikeastaan vain yksi asia: unohdus! Hautausmailla onkin runsaasti unohdettujen ihmisten jäänteitä, joita kiireinen ja tehokas nyky-yhteiskunta ei juurikaan enää muista. Sukupolvet tulevat ja sukupolvet menevät. Kaikki ovat oman aikansa lapsia, kunnes kohtaavat itse tavalla tai toisella oman loppunsa tässä kovassa maailmassa. Vain rikkaat ja ylhäiset muistetaan hieman tavallista kansaa kauemmin, mutta samalla tavalla kaikkien ruumiit maatuvat mullassa. Toukat syövät siellä niin rikkaiden kuin köyhienkin ihmisten lihan, ja siksi kuolema tekee kaikista samankaltaisia. Pyhäinpäivänä ja jouluaattona sentään viedään vielä tavan vuoksi omaisten haudoille kynttilöitä ja kukkia, vaikkei varsinaiseen haudantakaiseen elämään oikeasti uskottaisikaan.

Tiedän itsekin yhtä ja toista hautausalasta, koska olen jo varhaisnuoruudessani hallinnoinut kokonaista eläinten hautausmaata ja toiminut siellä myös haudankaivajana. Aikuisiällä olen kerran hakenut edellä mainitun Malmin hautausmaan krematorionhoitajaksi, samoin kuin erään suuren perinteikkään helsinkiläisen hautaustoimiston ruumisauton kuljettajaksi. Olen joskus jopa suunnitellut oman laadukkaan hautaustoimiston perustamista, oltuani sitä ennen viisitoista vuotta yrittäjänä aivan muilla aloilla. Olen myös nukkunut kokeilumielessä aidossa ruumisarkussa. Hyvinhän siellä nukutti, eikä yhtään edes pelottanut. Jos olisin lähtenyt nuorena yliopistoon opiskelemaan, olisin lukenut itseni lääkäriksi ja erikoistunut oikeuslääketieteeseen ruumiita tutkimaan. Polkuni vei kuitenkin muualle. Tämä kaikki ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minulla olisi joku epänormaali viehtymys kuolemaan liittyviin asioihin, joten ei pidä käsittää väärin. Olen oikeasti nimittäin paljon enemmän kiinnostunut elämän jatkumisesta ja ihmisten parantamisesta.

Monet ovat nykyisin sitä mieltä, että mihin ihminen kaatuu, siihen hän maatuu, samalla tavoin kuin puu metsässä, eikä sen jälkeen ole enää mitään muuta. Ajatellaan että elämä on pelkkää kemiaa, eikä mitään henkimaailmaa ole olemassakaan. Itse uskon kuitenkin jo monien omakohtaisten kokemusteni vuoksi henkimaailman olemassaoloon, joten en voi suhtautua kuolemaankaan mitenkään välinpitämättömästi. Kuolema onkin mielestäni itseasiassa ihmisen syntymän jälkeen elämän tärkein ja suurin tapahtuma, koska kuollessaan hän siirtyy henkimaailman puolelle, jossa hänen elämänsä jatkuu siinä henkimaailman osassa, mikä on hänelle hänen maanpäällisten tekojensa mukaisesti määrätty. En suinkaan halua pitää tässä mitään uskonnollista saarnaa, mutta ehkäpä Jumala on sittenkin olemassa ja toimii jatkuvasti kaiken olevaisen sisällä suurena taustavaikuttajana. Tämä mahdollisuus kannattaisi jokaisen varmasti ottaa huomioon maallisen elämänsä aikana, ennen kuin viimeisen hengenvedon aika tulee. Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa löytää elävä yhteys henkimaailmaan ja saada totuus selville näistäkin salaperäisistä asioista. Kun me lähestymme henkimaailmaa, se on valmis lähestymään meitä.

Aino Kassinen puhui aikoinaan paljon henkisistä jumaluusvoimista ja niiden tahdon seuraamisesta. Hän tiesi, että kaiken yläpuolella on Suuri Isä, joka hallitsee koko äärettömältä näyttävää universumia ja sen käsittämättömän hienoja toimintoja. Jumaluusvoimilta hän kysyi myös neuvoja mitä moninaisimpiin asioihin, sekä itselleen että muille ihmisille. Hän oli henkimaailman korkeakoulussa oppinut hyvin paljon sellaista henkisen todellisuuden ymmärtämistä, jota ei voi missään ihmisten maailman koulussa oppia. Siksi hän pystyi myös olemaan auttavana kanavana niin monille, ja antamaan yliluonnollisella tavalla tarkkoja ja luotettavia tietoja ihmisiä askarruttaneista asioista ja muustakin maailman menosta.

Rauha hänen muistolleen, joka ei toivon mukaan koskaan kokonaan unohdu.