Ilmiöt
Heimoveljemme idässä Suomen suuriruhtinaskunnassa kiinnostuttiin vienankarjalaisista, kun heräilevä kansallisuusaate tarvitsi myyttistä menneisyyttä. Sotien jälkeen karjalaiset kiusattiin hiljaiseksi. Nyt kulttuuri elpyy, mutta kylmät tuulet puhaltavat jälleen. TEKSTI Maria Karuvuori KUVAT Maria Karuvuori
Kirkasta vettä pulppuaa lähteen pohjasta niin, että hieno hiekka pöllyää. Auringonpaisteessa hiekka kimaltaa kuin kulta. Siitä lähde on saanut nimensä: Kultakaivo tai Kultalähde. Olemme aivan Kuhmon itärajalla, muutama kilometriä Rimmin kylästä. Rimpi on yksi vienalaisista runokylistä, ja täältä alkavat myyttiset laulumaat. Lönnrot kiersi aikanaan näitä metsiä keräämässä kansanperinnettä ja yöpyi paikallisissa taloissa. Matkojen lopputulos oli Kalevala-eepos. Kultalähdettä ympäröivät naavan peittämät puut. Naava on merkki siitä, että luonto on täällä puhdasta, ja niin on vesikin. Lähteellä on moni sammuttanut janonsa. Tosin Lönnrot totesi matkoillaan kultaisen lähteen yliarvostetuksi ja jatkoi suoraan majapaikkaansa. Tai niin kerrotaan. Keijo Ahtonen ojentaa kauhalla mukin täydeltä pakkasenraikasta lähdevettä. Hän ei ole kuka tahansa matkanjärjestäjä, vaan Gallen-Kallelan Väinämöisen mallina olleen Uljaskan jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Ahtonen on pukeutunut mokkatakkiin ja hattuun, ja hiukset ulottuvat olkapäille. Hänessä on Uljaskan näköä, tai ehkä vain kuvittelen. Jos etsii Suomen puolella Kalevala-aiheista kulttuuri- ja luontomatkailua, tämä on sieltä aidommasta päästä. Lähteelle päästäksemme Ahtonen on hankkinut meille luvat rajavyöhykkeelle. Vaikka ei uskoisi, ympäröivät metsät ovat puiden ja eläinten jälkien lisäksi täynnä kameroita. Venäjä on vain muutaman kivenheiton päässä. Olen toki ollut Venäjän rajalla ennenkin, ja myös ylittänyt sen monta kertaa. Se oli aikaa ennen Krimin valtausta, Malaysia Airlinesin lentokoneen alasampumista sekä sitä, kun sanat infosota ja hybridisota vakiintuivat uutiskieleen. Nyt Venäjän raja on yhtäkkiä saanut toisenlaisia merkityksiä. Viime joulun alla Venäjän presidentti Putin piti lehdistötilaisuuden, jossa hän muun muassa syytti länsimaita ja Ukrainaa petturuudesta. Pari kuukautta aiemmin Valko-Venäjän ja Puolan rajalla kärjistyi venäjämielisen Lukašenkan masinoima pakolaiskriisi. Rimmissä lämpötila painui jouluaattona parikymmentä astetta miinukselle. Pakkasukko oli totisesti puhaltanut.
RAUHATON RAJASEUTU Kultakaivolla käynnin jälkeen siirrymme kahville Ahtosen puoliksi omistamaan Uljaskan Pirttiin. Rakennuksessa on historian patinaa, mutta alkuperäinen se ei ole. Vienankarjalaiset kylät ovat monesti saaneet osuutensa rajaseutujen levottomuuksista. Venäjän sotahistoria tunnetaan poltetun maan taktiikasta, mutta Rimmin polttivat suomalaiset. Ahtonen kertoo, että venäläiset sotajoukot aikoivat talvisodan aikana marssia tästä Ouluun asti. Suomen joukot sytyttivät talot tuleen, jotta venäläiset eivät saisi suojaa pakkaselta. Taktiikka toimi, ja venäläiset paleltuivat. Mutta myös asukkaat joutuivat evakkoon. Kun kylälle saattoi palata, rakennettiin pirtti uudelleen samalle peruskivelle, mutta ei entisen kaltaiseksi. Sotien jälkeisessä Suomessa ryssäviha eli vahvana, ja kaikki ortodoksiuskoon viittaava oli kiellettyä. Uljaskan pirtistä puuttuvat nykyisin karjalaistyyliset koristeet. “Kyllähän se karjalainen kulttuuri Suomessa silloin sotien jälkeen tuhottiin. Lapsuuskodissani karjalaisuus ei näkynyt juuri ollenkaan”, Ahtonen kertoo. Vasta parikymppisenä Ahtonen alkoi ymmärtää, millainen merkitys hänen esi-isällään on ollut. KENEN KALEVALA? Vienankarjalaisen kulttuurin ja runolauluperinteen elvyttämiseksi on tehty Kainuussa ja venäjänpuolisessa Karjalan tasavallassa paljon työtä. Keskeisessä asemassa on ollut Juminkeko-säätiö ja Markku Nieminen. Säätiö perustettiin vuonna 1991, ja oma toimitalo nousi Kuhmoon kymmenisen vuotta myöhemmin. Kodin Kuvalehti kirjoitti uutukaisesta Juminkeko-talosta jutun vuonna 2001. Siitä löytyy kopio Kuhmon pääkirjaston kotiseutukokoelmista. Kirjoittajan nimi, Helena Hämäläinen, on jostakin syystä alleviivattu lyijykynällä. Jutussa kuvaillaan aitoutta, kirvesmiehen työtä ja kuhmolaiselta tervalta tuoksuvia portaita.
18
