Unohdettu pala historiaa

TEKSTI Suvi Rissanen KUVAT Suvi Rissanen

Oulun yliopiston alueen opiskelija-asunnot ovat täynnä elämää. Kaiken keskeltä löytyy kaksi hiljaista ja hylätyn näköistä rakennusta. Rakennusten historian kaivelu kuitenkin paljastaa niiden kietoutuvan tiiviisti yhteen yliopistoalueen historian kanssa.

Puulinnanmaan vieressä on rivitalo kompleksi, Virkakatu 6. Se on ollut pitkään tyhjillään. Havupuut humisevat hiljaa, levittäen oksansa rakennusta kohden. Lasten leikkipaikasta ovat rippeet jäljellä. Takapihan terassit ovat osittain lahonneet ja kaiteet kaatuneet. Silti iltapäiväauringon loisteessa voi kuulla kaikuja menneisyydestä, lasten naurun ja ihmiset kesäaikaan terasseille juomaan iltapäiväkahvejaan.

Rakennuksen väri on lämmin punamulta ja terassit avautuvat etelän ja lännen suuntaan. Arkkitehdillä on selvästikin ollut visio viihtyisästä ja kodikkaasta taloyhtiöstä. Rakennus onkin suunniteltu alun perin asumiskäyttöön Oulun yliopiston työntekijöille.

Arkkitehtitoimisto Kari Virta vastasi rakennuksen suunnittelusta ja ensimmäinen osa rivitalosta valmistui 1977 ja toinen 1980. Kyseisen rivitalon suunnittelu oli kuitenkin vain pieni osa arkkitehti Kari Virran työuran suurimmasta projektista, joka oli Oulun yliopiston suunnittelu. Hänen toimistonsa suunnittelupöydillä saivat hahmonsa yliopiston ensimmäiset rakennukset jo 60-luvulla ja kaiken kaikkiaan hänen toimistonsa oli mukana kehityksessä kolmenkymmenen vuoden ajan.

Nykyisin tyhjillään seisovat rivitalot ovat nähneet useita eri omistajia, mutta tämänhetkinen omistaja on Pohjois-Suomen opiskelijayhdistys. Rakennusten tulevaisuus kytkeytyy edelleen koko Linnanmaan tulevaisuuteen,kertoo PSOASIN kiinteistöpäällikkö Eerik Junnikkala.

”Alueelle on tehty selvityksiä ja tontin rakentamista ideoitu. Oulun Yliopiston kampusstrategia vaikuttaa koko Linnanmaan alueen opiskelija-asuntostrategiaan, joten hanketta ei ole lähdetty viemään eteenpäin, koska Yliopiston kampusstrategiasta ei ole päätöstä.”

Hiljainen lastentalo ylioppilaskylässä

Oulun yliopistonkadun ylioppilaskylässä värikkäiden kerrostalojen välissä sijaitsee yksikerroksinen, laatikkomainen, tummanvihreän sävyinen rakennus. Ajalle tyypilliseen tapaan rakennus on tasakattoinen ja siinä on valesokkeli. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Risto Harju Ky ja se valmistui vuonna 1977. Pohjois-Suomen opiskelijayhdistys rakennutti sen Linnanmaan ylioppilaskylän päiväkodiksi, samalla kun ympärille nousivat hankkeen muut rakennukset.

Risto Harjun arkkitehtitoimisto oli 70-luvulla Pohjois-Suomen suurimpia ja hänen kädenjälkensä näkyy Oulussa useissa julkisissa rakennuksissa ja asuinalueissa. Monelle oululaiselle tutuin rakennus lienee Nallikarin paviljonki.

Harjun suunnittelemat Yliopistonkadun opiskelija-asunnot toimivat edelleen, mutta päiväkoti on ollut noin kymmenen vuotta tyhjillään. Lapset ja työntekijät joutuivat siirtymään toisaalle rakennuksen huonon kunnon vuoksi, kertoo PSOASIN kiinteistöpäällikkö Junnikkala.

Myös tämän rakennuksen sekä Linnanmaan opiskelija-asuntoinvestoinnit otetaan uudelleen tarkasteluun, vasta yliopiston sijoituspäätöksen jälkeen, hän toteaa.

”Rakennusten tulevaisuus kytkeytyy edelleen koko Linnanmaan tulevaisuuteen.

Menneisyyden arkkitehtuurista voi ottaa opiksi

Molemmat rakennukset edustavat 70-lukua ja niiden arkkitehtuurissa näkyy ajalle tyypillinen konstruktivismi eli rakenteellisuus, jonka teemana ovat rakenteet, kantavat rakennusosat ja elementtijako.Valitettavasti ajanjakson rakennuksilla on huono maine nykyaikana, sillä monet tekniset ratkaisut osoittautuivat lyhytikäisiksi.

Aikakauden vahvuuksista voisi kuitenkin ottaa opiksi. Usein parjatun aikakauden hyvään suunnitteluun kuuluvat toimivat pohjaratkaisut, valottaa arkkitehti Anu Soikkeli. Asumismukavuus ei useinkaan toteudu yhtä hyvin tämän päivän suunnittelussa. Opiskelijoille rakennetaan ahtaita ”koppeja”, usein kustannustehokkuuteen vedoten. Pienempien huonekokojen aiheuttamat ongelmat ovat jo tulleet näkyviin etätyöskentelyn lisääntyessä, Soikkeli toteaa.

”Verrattuna nykyiseen asuntosuunnitteluun esimerkiksi asuinkerrostalojen kohtuullinen runkosyvyys aikaansai valoisia asuntoja. Nykyiset kerrostalot ovat runko syvyydeltään suurempia, jolloin asuinhuoneista muodostuu pimeitä. Osa asuintiloista toteutetaan jopa ikkunattomina, mikä ei 1970-luvulla olisi ollut mahdollista.”

Aikakauden asuntojen toimivuuden suunnittelu oli neliön tarkkaa hommaa.

”Aikakauden asunnot ovat nykymitoitukseen verrattuina väljiä ja siksi myös muuntojoustavia. Mitoitusnormit ohjasivat suunnittelua, ja siksi esimerkiksi olohuoneilla oli minimi leveysmitat, ja makuuhuoneisiin tuli mahtua myös työpöytä, ” Soikkeli kertoo.

Molemmat rakennukset kertovat mielenkiintoista tarinaa arkkitehtuurin sekä Oulun yliopiston historiasta. Samalla ne ovat kuitenkin surullinen muistutus päätöksenteon monimutkaisuudesta. Uusia asuntoja rakennetaan kaupunki- ja aluekehityssuunnitelmien mukaan. Hiljaiset mysteerirakennukset seuraavat kehitystä sivusta, vuosikymmenestä toiseen. •