KILPAILUOIKEUDEN MURROS

Nopea teknologinen kehitys ja kilpailuoikeus – siinäpä vasta parivaljakko oikeustieteelle ja lainsäätäjille. Nykypäivän kilpailuoikeuden ongelmat kytkeytyvät varsinkin suuriin teknologiayhtiöihin. Suhteessa teolliseen vallankumoukseen eräänä keskeisenä muutoksena voidaan pitää sitä, ettei teknologioiden läpimurto usein vaadi suuria investointeja tai työvoimaa. Lähtökohtaisesti tätä on pidettävä terveenä kilpailulle, kun markkinoille pääsemisen kynnys on matalampi. Tosiasiallisesti tilanne on kuitenkin eri, sillä alun perin ”helppo” markkinoille pääsy on taannut suurille yrityksille lähes globaalin monopoliaseman. Tältä osin voidaan puhua niin sanotusta first mover advantagesta.

Toisin sanoen ensimmäiseksi markkinoille tulleen yrityksen tosiasiallinen valta-asema saattaa nousta niin merkittävästi, ettei uusilla yrityksillä ole käytännössä mahdollisuutta kilpailla jo vahvan markkinan aseman saavuttaneita yrityksiä vastaan. Problematiikka voidaan yhdistää alustatalouden nopeaan kehitykseen, minkä osalta ongelma on kumulatiivinen, sillä kriittisen markkina-aseman saavuttamisen jälkeen yritysten on myös mahdollista skaalata liiketoimintaansa sen alkuperäisen ydinalueen ulkopuolelle (esim. Amazon). Nykypäivän teknologiayritysten kohdalla trendi on ollut se, että yrityskaupat tapahtuvat usein silloin, kun ostettava yritys ei ole laajentunut kovinkaan suureksi, eli kauppa perustuu sen potentiaaliin. Lopulta ongelmana onkin se, ettei esimerkiksi EU-kilpailuoikeus, jossa yrityskauppojen valvonta perustuu yritysten kokonaisliikevaihtoon, kykene huomioimaan edellä kuvattua tilannetta, eikä estämään mahdollisten tulevien monopolien syntymistä.

Kilpailuoikeudessa esiintyvä problematiikka on vahvasti yhteydessä taloustieteeseen ja erityisesti 1980-luvulta alkaneeseen uusliberalismin nousuun, jossa on kysymys siitä, että markkinoiden sääntelyä on vapautettu ja kaupan esteitä purettu. Ideologian keskiössä on yksilöiden yritteliäisyyden ja osaamisen vapauttaminen tiukasta valtiollisesta sääntelystä. Valtion tehtävänä tulisi ainoastaan olla vakauden, turvallisuuden ja luottamuksen ylläpitäminen. Vaikka uusliberalismissa on monia hyviä puolia, voidaan uusliberalismia kritisoida siitä, ettei sillä pystytä tehokkaasti vaikuttamaan esimerkiksi ilmastonmuutokseen tai eriarvoisuuden kasvuun. Tämän vuoksi valtiollisen sääntelyn tarve lienee välttämätön, eikä ajatus markkinoiden ”absoluuttisesta vapaudesta” ole enää täysin perusteltu.

Monet oikeusoppineet ovat nostaneet päänsä pinnalle ja esittäneet kilpailuoikeudellisen huolensa suuria teknologiayhtiöitä kohtaan ja todenneet, ettei markkinavetoinen ajattelumalli enää toimi. Tekstissä käsitellyt esimerkit ovat vain pintaraapaisu kilpailuoikeuden murrokseen kytkeytyvistä kysymyksistä, joihin liittyvää keskustelua tulemme seuraamaan suurella mielenkiinnolla. Viime viikolla osana Kertun Kepittäjäisten seikkailullista iltaa kuulin, että monet kanssaopiskelijat ovat pohtineet samoja aiheita ja ilmeisesti EU-oikeuden seminaareissa on valmisteilla monia mielenkiintoisia graduja!

Anton Odabasi