KEKKOSEN VIIMEINEN SANA - KOVAA KRITIIKKIÄ YLIOPISTOA KOHTAAN

TEKSTI JA KUVAT BINGA TUPAMÄKI

TUTKIMUS JATKUU ELÄKKEELLÄKIN

Helsingin oikeustieteellisen tiedekunnan professoreista taas yhden on aika poistua. Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen eläköityy marraskuussa. Kekkonen korostaa joutuvansa eläkkeelle, koska professorien eläkkeet ovat lakisääteisiä, eikä niissä ole mitään nokan koputtamista. Koska Kekkonen täyttää lokakuussa 68 vuotta, hänen on julkisten alojen eläkelain nojalla seuraavan kuun alusta luovuttava professorin paikastaan 26 vuoden jälkeen. Kekkonen ei ole itse innostunut professorien yläikärajoista, koska maailmalla tiedeyhteisössä on tavallista, että viroissa ollaan pidempään kuin mitä virallisesti vaaditaan. Suomessakin tehdään emeritussopimuksia, mikä tarkoittaa töiden jatkumista yliopistolla. Niin kauan kuin virtaa riittää, tutkijan into jatkuu. Kekkonen pohtii eläköitymisen hyviksi puoliksi muun muassa sen, että tietyt vastuut vähenevät tai jäävät kokonaan pois. Hallinnolliset asiat voivat olla raskaita, koska ne vievät paljon aikaa ja resursseja. Kekkonen toimii Helsingin yliopiston hallituksessa ja on toiminut siellä pidempään kuin kukaan muu Suomessa. Hän on ollut siellä hallituksen perustamisesta eli vuoden 2010 yliopistouudistuksesta lähtien. Vaikka hallitustyö on antoisaa ja opettavaista, se on myös äärimmäisen raskasta, kun käsitellään laajoja taloudellisia ja hallinnollisia esityksiä. Eläkkeestä huolimatta Kekkonen on aikeissa jatkaa tutkijana vielä varsin aktiivisesti. Esimerkiksi hän jatkaa oppilaidensa ohjaamista tutkijakoulutuksessa samalla tavalla kuin ennen. Hänellä on noin 20 väitöskirjaohjattavaa, joka on Kekkosen mukaan liikaa, mutta heistä vain noin puolet tekevät väitöskirjaansa aktiivisesti ja saattavat valmistua lähitulevaisuudessa. Työ tutkimuksen parissa yliopistomaailman konkarilla jatkuu ”vähentymättömällä raivolla”, siteeraa Kekkonen omaa opettajaansa ja edeltäjäänsä Heikki Ylikangasta. Kekkonen on ennättänyt tehdä jo yhden tutkimussopimuksen sekä hän suunnittelee saattavansa Suomen ja Espanjan sisällissotien työnsä kansainvälisille markkinoille. Lisäksi Kekkonen valittiin Taideyliopiston hallitukseen 2022–2026. Uusi virityksiä kehkeytyy aina lisää, eikä oma elämäntyö pääty yhteen päivämäärään. On pidettävä mielessä, etteivät kaikki professorit jatka tutkimustaan eläkkeellä. Erityisesti luonnontieteissä voidaan olla riippuvaisia yliopiston tarjoamista laboratorioista tai muista tiloista sekä jotkut saavat huokaista helpotuksesta, ettei tarvitse enää ottaa stressiä tutkijan publish or perish -mentaliteetista. Kuitenkin Kekkosen mukaan useammat jatkavat tavalla tai toisella, ja jos ei ihan loppuelämää, niin ainakin noin seuraavat 3–5 vuotta. Joskus eläkeiällä saadaan jopa tieteelliseen tuotannon helmiä valmiiksi. Aktiiviset tutkijat ovatkin yleensä kaikista pitkäikäisimpiä – kenties uteliaisuus ja into tutkimukseen pitää hyvin elossa?

YLIOPISTON VALTAONGELMA

Kekkonen on nähnyt yliopistomaailmaa 1970-luvulta lähtien, kun hän pääsi oikeustieteelliseen opiskelijaksi vuonna 1972. Perustutkinnon hän teki alle 3 vuodessa ja kouluttautui edelleen lisensiaatiksi 1978, varatuomariksi 1980 ja tohtoriksi 1987. Sittemmin hän on ollut aktiivinen tiedeyhteisössä uransa alkuajoilta lähtien.

Hän on opettanut oikeushistoriaa professorina myös Lapin yliopistossa 1990, ennen kuin vuonna 1995 hänet valittiin Helsingin yliopistoon professoriksi. Vuosina 1998–2003 hän toimi rikos- ja prosessioikeuden sekä oikeuden yleistieteiden laitoksen johtajana ja 2004–2009 oikeustieteellisen tiedekunnan dekaanina. Vielä yliopiston vuoden 2010-2021 hallituspestin lisäksi Kekkosella on ollut lukuisia luottamustehtäviä samojen teemojen parissa. Kun puhutaan yliopistoista, opetuksesta ja hallinnosta, Kekkosen kanssa kokemuksen saralla kilpailee harva, jos kukaan. Kekkosella on ollut jo kauan paljon sanottavaa yliopiston kehityksestä. Hän antoi myös vuonna 2016 Inter Vivokselle haastattelun, jossa arvosteli uudistuksia yliopistomaailman hengen vastaiseksi. Lehden kannessa verrattiin yliopistojen johtamistapaa Pohjois-Koreaan, Kekkosen muotokuvan saattelemana. Hän ei ole koskaan ujostellut mielipiteitänsä, vaan päinvastoin julistaa kritiikkiänsä tämänkin haastattelun aikana toimistonsa ovi täysin auki. Kekkonen lausuu huolenaiheekseen vallan keskittämisen ja yliopistojen johtajavaltaisuuden. Kekkonen kuvailee itseään demokratia-aktivistiksi, joka on pyrkinyt olemaan urallaan demokratian väsymätön puolustaja niin tutkimuksessa kuin käytännössä. Kekkonen kokee, että yliopiston päätöksenteossa valta on keskitetty eikä kaikkien mielipidettä kuunnella yhdenvertaisesti. Nykyinen malli on sopimaton yliopistolle ja se rapauttaa koko yhteisöä. Kekkonen on erittäin huolissaan tulevaisuudesta, koska pitäisi löytyä sellainen tahtotila, jossa järjestelmään pesiytyneet virheet halutaan korjata.

Konkreettisesti Kekkonen esittää, että valtaa on vähennettävä rehtorilta ja dekaaneilta. Valtaa on poistettava myös yliopiston hallitukselta. Vastaavasti valtaa voitaisiin siirtää yliopistokollegiolle, josta voitaisiin tehdä yliopiston ”eduskunta” tai sitten valtaa pitäisi hajauttaa ja vain luottaa pienempiin yksiköihin yliopiston sisällä. Rahoitus voitaisiin antaa 5–10 vuodeksi yksiköille ja ne olisivat vapaita toteuttamaan tehtäviään autonomisesti. Näin esimerkiksi toimivat monet menestyvät suuryritykset, kuten Nokia parhaina aikoinaan.

Vallan keskittäminen näkyy siinä, että kaikki päätökset tehdään ylätasolla. Kekkonen kuvailee, että kukaan ei pääse itse osallistumaan hänen toimialaansa koskeviin päätöksiin juuri millään tavalla. Yliopistojen perustuslaillinen autonomia on kaventunut. Kekkonen ei ole enää saanut opettaa viimeisen viiden vuoden aikana siten kuin hän olisi halunnut.

ISO PYÖRÄ ON PEDAGOGISTA TOTALITARISMIA

Käytännön esimerkkejä keskusjohtoisista uudistuksista ovat nk. Iso pyörä -uudistus opintorakenteeseen sekä oikeushistorian peruskurssin siirtäminen ensimmäisestä vuodesta kolmanteen vuoteen. Iso pyörä on puhuttanut paljon, ja se lyhyesti sanottuna tarkoittaa sitä, että pelkkien tenttien suorittamisen sijaan opintopisteitä tulee kerätä kurssien osasuoritusten avulla. On ilmoittauduttava erikseen kurssin pienryhmään ja välikuulusteluun sekä suoritettava myöhemmin loppukuulustelu. Opintojaksoja on haluttu yhdenmukaistaa ja luoda opiskelijoille valmiiksi suunniteltu polku opintoihin, joista poikkeaminen on vaikeaa – sekä opiskelijan että opettajan näkökulmasta.

Kekkonen on kirjoittanut laajemmin kuluttajatutkimuksen professori Visa Heinosen kanssa Iso pyörä -uudistuksesta artikkelin, jossa kuvaillaan isoa pyörää pedagogisena totalitarismina. Ison pyörän filosofian mukaan on olemassa vain yksi tapa opettaa ja sen mukaan pyritään kaikkien alojen opetus järjestämään samalla kaavalla. Uuden opetusjärjestelmän tavoitteena on tehdä opiskelijoille lukujärjestys, joka aina kertoo, milloin mitäkin opiskellaan ja miten. Oppiaineiden monipuolisuutta ei tunnusteta tai hyväksytä, vaan kaikkien tulisi seurata virallisia ohjeita. Iso pyörä on ollut keskittämisen tulos ja vastakkainen opettajien omien mielekkäiden opetustapojen ja ajatusten kanssa. Kekkonen linjaa, että isoa pyörää edustavat arvot – tasapäistäminen, yhdenmukaistaminen ja suuruuden ihannoiminen – ovat kaikki yliopistolle vaarallisia ideoita.

SYYNÄ YLIOPISTOLAKI JA MINISTERIÖ

Vaikka Kekkonen on moittinut rehtoreita ja dekaaneita, hän myöntää, ettei vastuu ole yksinään heidän harteillaan. Suurin syy yliopiston huonoon kehitykseen on opetus- ja kulttuuriministeriön ylimmät virkamiehet, jotka suunnittelevat näitä asioita. Ministerit ovat vaihtuneet, mutta viime aikoina ei ole valittu sellaista henkilöä, joka olisi syvällisemmin ymmärtänyt sivistysyliopiston merkitystä ja luonnetta. Kekkosen mielestä vuoden 2010 yliopistolakiuudistus on ollut huonon kehityksen alku ja juuri. Uuden yliopistolain suuntaan mentiin selvästi jo Kekkosen toisella dekaanikaudella. Yliopiston johtoa haluttiin kouluttaa ja tätä varten palkattiin erilaisia konsultteja, jotka halusivat muuttaa yliopiston työntekijöiden ajattelutapaa. Kekkonen hymähtäen toteaa, että mahtoi olla kaikista uudelleen koulutettavista dekaaneista lahjattomin, koska häneen konsultaatio ei tehonnut lainkaan. Kekkosen mielestä itsenäisen

ajattelun kehtona toimivaa yliopistoa ei voi johtaa kuin makkaratehdasta, mihin konsulttien näkemykset olisivat soveltuneet yliopistoa paremmin.

Kekkonen muistelee, että uuden yliopistolain läpimeno oli täpärällä ja esimerkiksi perustuslakivaliokunta teki vuonna 2009 erinomaisen esityksen tarvittavista muutoksista. Mikäli tämä esitys olisi mennyt läpi, yliopistolaissa olisi paljon parannuksia. Ehdotus kuitenkin jyrättiin poliittista syistä, jotta Vanhasen II hallitus ei olisi kaatunut.

Toisaalta Kekkonen painottaa, että mikäli rehtori ja dekaani osoittaisivat akateemista ja yliopistoon kuuluvaa kriittisyyttä sekä kansalaisrohkeutta, niin tilanne ei olisi välttämättä näin huonosti. Yliopistot ovat itse syyllisiä ahdinkoonsa, koska he ovat alistuneet sellaisiin toimiin, joita vastaan olisi tullut taistella. Yliopiston sisällä tehtiin vuonna 2016 leikkauksia Sipilän hallituksen takia, ja leikkaukset kohdistuivat rajusti henkilöstöön. Yksikään dekaani ei asettunut vastustamaan sitä, mitä rehtori oli määrännyt. Rehtori teki nämä leikkaukset hallituksen siunauksella ja ajatuksena oli ”leikata kerralla kunnolla”. Kekkonen naurahtaa, ettei yleensä turkulaisia kehu, mutta Turun yliopistossa hoidettiin asiat mallikkaammin kuin mitä Helsingissä. Turussa yliopiston hallitus oli antanut rehtorille velvoitteen esittää kolme erilaista skenaariota henkilöstöleikkauksista: leikataan paljon, vähän tai ei ollenkaan. Lievin vaihtoehto toteutui Turussa, ja vaikka se ei ollut helppoa, asiat hoidettiin paljon tyylikkäämmin. Tragikoominen loppu tälle tarinalle oli, että Turun yliopisto sai Helsingin entisen rehtorin Jukka Kolan omakseen, joka oli ollut vastuussa Helsingin leikkauksista.

YLIOPISTOJEN KULTA-AIKA

Yliopistojen kannalta Kekkonen sanoo, että parasta aikaa on ollut 1990-luvun alusta vuoteen 2010. Yliopistoja demokratisoitiin 1990-luvun alussa niin, että yliopistoille tuli kolmikantajärjestelmä. Ennen vallitsi professorien diktatuuri, jota Kekkonen ei suinkaan ihannoi tai halua takaisin. Kolmikanta oli kohtuullinen kompromissi, jossa professorit, keskiryhmät ja opiskelijat yhdessä toimivat päätöksentekijöinä. Yliopiston kultakauden ytimenä oli se, että valta kasvoi alhaalta: yhteisö – käytännössä professorit – valitsivat dekaanin keskuudestaan. Kekkonen sanoo olevansa omalla dekaanikaudellaan

yhteisönsä valitsema dekaani, mikä kasvatti hänen vastuutaan niistä ihmisistä, jotka hänelle tämän luottamuksen antoivat.

Vuoden 2010 jälkeen tilanne on Kekkosen mukaan de facto kääntynyt niin päin, että dekaanit kokevat olevansa vastuussa ylemmälle taholle: rehtorille ja ministeriölle. Vaikka entinen malli ei ollut täydellinen, oli siinä sentään olemassa paine alatasoilta ylätasoille, koska pystyttiin puuttumaan heti johtamisen ongelmiin. Nykyisessä järjestelmässä voi olla hyviä rehtoreita ja dekaaneita, mutta mikäli näin ei ole, tilanne voi muuttua nopeasti huolestuttavaksi. Uudistuneet rakenteet sallivat sen, että vallankäyttö on nopeampaa kuin ennen, eikä vasta-argumentteja kuunnella.

Kekkonen korostaa, että vallan punnukset painavat paljon demokratian vaakakupissa. Vaaka voi heilahtaa epämieluisaan suuntaan ja arveluttaviin lopputuloksiin, mikäli ne asetetaan liikaa yhteen kohtaan. Aikaisemmin Kekkonen ajatteli hallinnollisen puolen vain sotkevan tutkijoiden ja opettajien arvokasta työtä, mutta dekaanina ollessaan Kekkonen oppi ymmärtämään enemmän hyvän hallinnon merkitystä ja haluaa nyt saada tasapainon näiden välille.

REKRYTOIMINEN HUONONA ESIMERKKINÄ

Kekkonen linjaa, että ylhäältä päin tuleva ohjailu, mikromanageeraaminen ja käskytys ovat tuhoisia yliopiston ilmapiirille. Erityisen pahoja ne ovat rekrytoinneissa ja vastaavissa henkilöstöpäätöksissä. Ei ole Kekkosen mukaan yliopistolle sopiva toimintatapa, jossa johtajat valitsevat alaisensa tavalla, jossa tutkimukselliset, tieteelliset ja opetukselliset meriitit eivät ole ensisijaisina kriteereinä. Esimerkiksi professorien rekrytoinnit eivät ole koskaan olleet helppoja, mutta ennen kuitenkin hakijoiden kesken vertailtiin huolellisesti, kuinka paljon hakijalta on tullut julkaisuja ja millaisia ne olivat laadullisesti. Tämän lisäksi painoi opetuskokemus ja hakijan soveltuvuus kyseiseen virkaan.

Sen sijaan nyt henkilövalinnat tehdään epämääräisemmin kokonaisvaltaisen harkinnan perusteella, jossa painaa muun muassa se, onko jollain kansainvälisiä verkostoja ja onko hän kykeneväinen tuomaan rahoitusta yliopistolle. Kekkonen ajattelee, että yliopiston pitäisi olla tiukasti tieteen ja tutkimuksen kannalla ja sen perusteella jakaa paikkoja – vain näin saamme parhaimmat tutkijat keskuuteemme. Kekkosen mukaan tieteelliset meriitit olivat ensisijaisia ja ne toimivat konkreettisina mittareina rekrytoinnille. Nykyinen palkkaaminen muistuttaa Kekkosen mielestä enemmän poliittista nimitystä, koska kriteerit ovat liian joustavia. Kekkonen toteaa, että nykyään valitaan johtajan mielestä paras, mutta ei vanhojen tieteellisten meriittien mittareilla ansioitunein. Tämä on omiaan aiheuttamaan moraalikatoa – jotkut tohtoriopiskelijat pohtivat, satsatako tutkimukseen vaiko johtajien kanssa verkostoitumiseen.

VIIMEINEN SANA

Yliopiston jatko mietityttää Kekkosta lähes päivittäin. Hän haluaa uskoa, että on aina mahdollista muuttaa asioita, mutta on pidettävä huolta, että korjausliike tapahtuu ennen kuin asiat ehtivät mennä vielä huonompaan suuntaan. Demokratiavajeeseen ja vallan keskusjohtoisuuteen on puututtava nopeasti. On pidettävä kiirettä, koska nykyinen järjestelmä tuottaa uusia professoreja ja opiskelijoita, jotka eivät ole kokeneet parempia aikoja. Sellaisia aikoja, kun henkilöstö voi paremmin ja työtyytyväisyys oli korkeammissa lukemissa. Aikoja, kun yliopistossa sai tutkia, opiskella ja opettaa itsenäisesti pelkäämättä ylemmän johdon keppiä. Nämä ajat saattavat unohtua, mikäli epäkohdista ei jakseta pitää ääntä. Kekkonen muistuttaa, että tänä vuonna Helsingin yliopistolla on vaalivuosi ja uuden hallituksen on määrä aloittaa taas. Näin ollen mahdollisuuksia on, jos oikeisiin paikkoihin saadaan oikeat ihmiset kantamaan huolta. Nyt kun Kekkonen joutuu poistumaan pöydästä, hän toivoo yliopiston johtotehtäviin uutteria demokratian puolustajia. ∎

Oikeustieteen opiskelija Siiri Rajapuron vinkit tiedonhakuun:

DIGITIETOA ON KÄTEVÄ KÄYTTÄÄ

Verkkotentissä, etäopiskelussa ja harjoitustyön tekemisessä saatat tarvita monia eri lähteitä: esitöitä, säädöstekstejä ja kirjoja. Painettujen kirjojen metsästäminen kuluttaa hermoja, ja lisäksi printtikirjaa käyttävä joutuu kovan paikan eteen, kun aikapaineen alla pitää plärätä tieto kirjoista. Kun käytät Verkkokirjahyllyä ja Suomen Lakia, voit pitää tiedon auki ruudullasi useassa ikkunassa – ja lisäksi hyödyntää hakutoiminnallisuutta.

LÖYDÄ OLENNAINEN

Verkkokirjahyllyn kirjojen ja päivittyvien hakuteosten lukunäkymässä voit halutessasi säilyttää sisällysluettelon tekstin rinnalla, jolloin teoksen sisältö hahmottuu hyvin ja pysyt kärryillä siitä, missä kohdassa liikut. Teoksissa on tekstin sisäisiä linkkejä, jotka näyttävät sinulle tekstisisältöön liittyvän lainkohdan Suomen Laki -palvelusta – ja vastaavasti toisin päin.

AIKAKONE VIE HISTORIATIETOON

Jos haluat selvittää aiemmin voimassa olleen lainsäädännön tilan, Suomen Laki -palvelun ainutlaatuisen Aikakoneen avulla näet säädökset sellaisina kuin ne olivat jonain valitsemanasi ajanhetkenä.

Me autamme sinua menestymään opinnoissasi ja urallasi.

SUOMEN LAKI -HAKUPALVELU: aina ajantasainen lainsäädäntö, ainutlaatuinen Aikakone, oikeuskäytäntö ja esityöt

VERKKOKIRJAHYLLY: kirjat ja päivittyvät hakuteokset – kätevästi diginä

Palvelut ovat rajoituksetta käytettävissäsi yliopiston verkossa. Kysy lisää opiskelijakirjastostasi!

SUOMEN LAKI -kirjat ja kaikki muu Alma Talentin kirjallisuus -40 % osoitteessa shop.almatalent.fi koodilla OIKPYETU.

MAINOS