Demokratian risteyskohdassa

Ukrainaa ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua demokratian tai vapauden mallimaaksi. Freedom Housen vuosittaisessa Freedom in the World listauksessa maa sai vuonna 2022 poliittisista oikeuksista vain 26 pistettä neljästäkymmenestä ja yksilönvapauksista 35 pistettä kuudestakymmenestä. Saman laitoksen tuottamassa Nations in Transit listauksessa, joka tutkii orastavien demokratioiden kehitystä, Ukraina sai järjestelmästään pisteitä vain 3,36/7, ja se listattiin ”transitionaaliseksi-, tai hybridihallinnoksi”. Ukraina painiikin samassa sarjassa Kosovon, Bosnian ja Hertsegovi- nan, sekä Moldovan kanssa. Edellä, 45 pisteellä, on muun muassa demokratian mallimaa: Viktor Orbanin Unkari. Keski- ja Itä-Euroopassa selvästi huonommat pisteet löytyvätkin vain Ukrainan pohjoisja itänaapureilta Valko-Venäjältä ja Venäjältä. Pisteet eivät ole olleet paremmat myöskään vuonna 2021 ennen Venäjän laajamittaista hyökkäystä maahan. Niin kutsutun corruption percent indexin mukaan Ukraina oli vuonna 2022 maailman 116:sta korruptoitunein maa. Nousua edellisvuodesta oli 6 sijaa.

Ukrainan tarkastelu itäisen keski-Euroopan on- nistujien, erityisesti Tšekin ja Puolan rinnalla ei toisaalta ole täysin reilua. Puolassa ja Tšekissä oltiin sosialismin ajasta huolimatta jossain määrin itsenäisiä, ja Neuvostoliiton romahtaessa niiden olemassa olevat valtiolliset instituutiot jatkoivat toimintaansa. Niin sanotusti pyörää ei tarvinnut keksiä uudestaan. Ukrainan kehitystä ei myöskään ole auttanut itsenäisyyden alusta asti jatkunut Venäjän laajamittainen poliittinen vaikuttaminen, eikä varsinkaan vuonna 2014 alkanut sota.

Tämä ei kuitenkaan muuta Ukrainan tilannetta, eikä sen demokratiakehityksen takkuamista voi myöskään lakaista maton alle: sotaan mennään sillä yhteiskunnalla, joka sodan alkaessa on. Sodalla taas ei ole tapana ainakaan parantaa maiden demokratiakehitystä, tai vapauksien toteutumista. Näin myös Ukrainassa ja olemassaolostaan kamppailevan maan hallinto on saanut sodan keskellä osakseen myös kritiikkiä. Muun muassa journalistit ilman rajoja järjestö on kritisoinut sitä lehdistönvapauksien rajoittamisesta, sekä uusista medialaeista, joita on kuvailtu jopa ”eurooppalaisten arvojen vastaisiksi”. Ukrainalaiset instituutiot, erityisesti armeija, oikeuslaitos ja turvallisuuspalvelu ovat saaneet myös osakseen raskasta kritiikkiä ja ryöpytystä sodan aikana institutionaalisten ongelmien istuessa niissä tiukassa.

Toisaalta sodalla on myös ollut positiivista vaikutusta Ukrainan pitkään jatkuneeseen, mutta usein takunneeseen taisteluun korruptiota vastaan. Hallinnon virkamiehet ovat joutuneet korruptioskandaalien keskelle ja heidät on erotettu tai siirretty muihin tehtäviin, Presidentti Zelenskyi lakkautti Kiovan käräjäokeuden, jota oli pidetty pitkään koko maan korruptoituneimpana tuomioistuimena, ja SBU:n, maan tiedustelupalvelun, henkilöstä ja johtoa on perattu kovalla kädellä.

Ukraina kohtaa massiivista ulkoista painetta. Maa unelmoi poliittisessa retoriikassaan liittymisestä länsimaisiin instituutioihin kuten Euroopan Unioniin, sekä puolustusliitto natoon. Lännen kilveksi itsensä brändäävällä maalla on syytäkin keskittyä korruption kitkemiseen. Toisaalta suurempi merkitys lienee länsimaisten poliittisella tuella, sekä tiedustelu- ja materiaaliavulla, josta Ukraina on riippuvainen sodankäynnissään. Venäjän propagandassa on vilkkunut aktiivisesti ajatus Ukrainassa rehottavasta korruptiosta, sekä aseavun katoamisesta kansainväliseen mustaan pörssiin. Vaikka konkreettisia todisteita propagandanarratiiveille ei juuri ole, kuuluu rintamalta nurinoita siitä, että aseapu ei aina saavu rinta- malle, ja mm. Yhdysvallat nimittänyt sotilasasiamiehen valvomaan aseavun jakamista. Huhuja liikkuu siitä, että tammikuussa luvattujen mittavien aseapupakettien takeeksi Ukrainan olisi pitänyt suostua siihen mittavaan virkamiesten korruption kitkentäoperaatioon, jonka se on aloittanut tänä vuonna.

Vaikka huhut olisivatkin perättömiä, on selvää, etteivät Yhdysvallat ja muut länsimaat halua sodanjälkeisen Ukrainan jatkavan Euroopan toiseksi korruptoituneimpana maana. Se saattaisi heijastua huonosti myös Ukrainaa auttaneisiin maihin. On kuitenkin huomattavaa, ettei pelkkä länsimaiden tuki ja paine voi yksinään ratkaista Ukrainan korruptio-ongelmaa. Ratkaisujen täytyy myös olla sisäisiä. Ukrainan onneksi sen kansa on myös ryhtynyt vaatimaan aktiivisempaa korruptionvastaista työtä erityisesti kansan taistellessa eksistentialistista uhkaa vastaan. Erityistä polemiikkia ovat herättänyt humanitaarisen avun kavaltamiseen liittyvät syytökset, ja Maidanin läpi elänyt kansa ei ole valmis tyytymään toimimattomiin instituutioihin ilman taistelua.

Ukrainan vapaan ja toimivan demokratian kohtalo tiedetään lopullisesti kuitenkin vasta sodan loppuessa. Jos Ukrainan nyt yhtenäinen kansa ajautuu sodan jälkeen hajaannukseen ja entisten poliittisten jakolinjojen annetaan palata, tai jopa vahvistua, voi toimivien instituutioiden rakentaminen jäädä sisäisten ristiriitojen jalkoihin. Tämä voi toki tapahtua, vaikka Ukraina voittaisikin sodan, mutta todennäköisempää se lienee jonkinlaisessa huonossa kompromissirauhassa, johon kukaan ei ole tyytyväinen. Sodan häviämisen vaikutuksia Ukrainan demokratiakehitykseen ei tarvinne edes avata.

Ukraina seisookin risteyskohdassa, jossa sillä on sodan myötä mahdollisuus rakentaa uudestaan niin kansallista identiteettiään, kuin myös laajempia rakenteitaan. Paras tae tämän työn onnistumiselle on sodan voittaminen. P.