Hei Hei Harald

- Kirjoitus eräästä Kansanvallan syntymästä ja sen eri muodoista

TEKSTI: Justus Lehtisaari

KUVITUS: Vivian Asikainen, Pixabay

Länsimaisen demokratian historiaa pohtiessa tulee monelle ensimmäiseksi mieleen antiikin Kreikka ja torikokoukset, joissa valkokaapuiset hahmot väittelevät polttavista poliittisista kysymyksistä - ja syystäkin, ovathan demokratian etymologiset juuret juurikin kreikan kielen sanoissa demos (kansa) ja kratos (valta). Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt tieto siitä, että yksi maailman vanhimmista edelleen toimivista parlamenteista löytyy Helsingistä 2500 kilometriä luoteeseen, keskeltä Atlantin valtamerta, Islannista.

Kun kansanvallan historiaan syvennytään tarkemmin, voidaan todeta, ettei pelkästään antiikin kreikkalaisia ole kiittäminen kansanvaltaisen hallintomuodon synnystä. Esimerkkejä erimuotoisista demokratioista löytyy eri aikakausilta ja eri maantieteellisiltä alueilta. Islantilaisen kansanvallan syntymisen tarkastelu auttaakin ymmärtämään demokratian erilaisia ilmenemismuotoja. Samalla se on myös tarina siitä, miten uuden poliittisen todellisuuden luominen vailla kuninkaita on mahdollista.

Islannin järjestelmällisen asuttamisen on katsottu alkaneen 800-luvulla skandinaavien toimesta. Historiantutkimus ei ole päässyt yksimielisyyteen Islantiin muuttaneiden skandinaavien kaikista syistä, mutta yhtenä syynä on yleisesti pidetty Norjan kuningas Harald ensimmäisen (850-933) itsevaltaisena pidettyä politiikkaa, joka ajoi norjalaisiaviikinkejä lähtemään maasta.

Yksi kohteista joihin Haraldin ikeen alta lähteneet viikingit saapuivat oli Islanti. Skandinaaveja on pidetty Islannin ensimmäisinä järjestelmällisesti maata asuttaneena väestönä, mutta arkeologisia todisteita satunnaisten irlantilaisten munkkien asutuksista löytyy 600-luvulta lähtien. Vuosien 874 ja 930 välillä olivat viikingit vallanneet lähes koko saaren, jossa asuminen oli mahdollista, ja perustaneet lakeja säätävän ja toimeenpanevan kansankokouksen Alþingin, johon kokoonnuttiin kesäisin päättämään saaren yhteisistä asioista ja jakamaan oikeutta.

Alþingi aloitti toimintansa 900-luvulla nykyisessä Þingvellirin kansallispuistossa, jonne islantilaiset kokoontuivat kesäisin säätämään saarta koskevia lakeja ja jakamaan oikeutta. Alþingista muodostuikin lakeja säätävä, mutta myös toimeenpaneva elin. Lakien säätämisen ja toimeenpanemisen pitäminen yhden kokouksen piirissä voidaan tulkita olleen vallan keskittymistä kansan yläpuolelle tietoisesti vastustanut strategia. Lakien toimeenpane- mista ei siis haluttu delegoida kansankokouksen ulkopuoliselle voimalle, jolloin keskittynyttä väkivaltakoneistoa ei päässyt syntymään. Tällä kehityksellä oli toki varjopuolensa, sillä ongelmat saattoivat kärjistyä verikostojen kierteeksi. Samalla ei syntynyt kuitenkaan kansan yläpuolelle asettuvaa suvereenia, joka olisi voinut väkivalloin alistaa muut hallintaansa. Tämä esti myös ns. “perinteisen val- sen edustuksellisen demokratian esiasteena. Goðorðien vastuulle muodostui myös myöhemmin Allthinging tuomarien valitseminen ja pienempien kokoontumisten järjestäminen syksyisen ja keväisin.

Valtion sijasta Islantiin syntyi kuitenkin omanlaisensa poliittinen järjestelmä, jossa saari jakautui erikokoisten päällikönvirkojen tai klaanien haltuun. Näin sai alkunsa Goði järjestelmä. Goði ei itsessään kuitenkaan ollut varsinainen henkilö. Se oli pikemminkin vir- dosta, jolle Islannin poliittinen elämä perustui aina 900-luvulta vuoteen 1262 asti.

Goði-järjestelmällä estettiin kansan yläpuolelle asettuvan suvereenin syntyminen. Goðorðit eivät olleet myöskään tarkasti rajattuja maantieteellisiä alueita, vaan sopimuksellisia suhteita. Vapaiden maanomistajien oli tunnustettava uskollisuuttaan jollekin alueella hallinneista päälliköistä eli Goðorðeista, mutta suhteen sai purkaa tarvittaessa kumpi tahansa osapuoli. Tämä loi tilanteen, jossa saaren valtasuhteet saattoivat jatkuvasti muuttua. Samalla Goðorðien oli pidettävä huolta seuraajiensa tyytyväisyydestä.

Goði-järjestelmä sai alkunsa Alþingin kokoontumisten piirissä, jossa valta äänestää päätöksistä delegoitui 900-luvun aikana 39 goðorðin piiriin. Tätä voidaan pitää eräänlai-

Täydellisestä kansanvallasta ei voida siis Islanninkaan suhteen puhua, mutta vallan keskittymisen sopimuksellinen luonne kertoo siitä, ettei valtaa oltu valmis luovuttamaan ihmisten yläpuolelle asettuvan suvereenin haltuun. Jos oma Goði ei miellyttänyt saattoi sen vaihtaa toiseen. Goði-järjestelmä oli voimassa aina vuoteen 1262 asti, jolloin Norjan kuningas Haakon IV alisti Islannin Norjan kruunun alle. Tätä kehitystä oli varjostanut jo Norjan kruunun pidempiaikainen kiinnostus Islantia kohtaan.

Goði-järjestelmän ja Alþingin syntymisen voidaan tulkita olleen tietoisen toiminnan tulosta estää entisen kotimaan Norjan kaltaisen poliittisen järjestelmän syntymisen. Islannin asuttaneet viikingit estivät tietoisesti vallan keskittymisen suvereenille kuninkaalle ja väkivaltamonopolin syntymisen. Kuvaavaa onkin, että tämä järjestelmä sai kuoliniskunsa juuri samasta lähteestä, jonka antiteesiksi se oli 300 vuotta aikaisemmin syntynyt - Norjalaisesta kuningaskunnasta.

Islantiin muuttaneille viikingeille kansanvallasta voidaan tulkita olleen kyse nimenomaan valtion ja väkivaltamonopolin syntymisen vastustamisesta. Vaikka vuosien 874 ja 1262 välinen aika oli täynnä väkivaltaa ja verikostoja islantilaisten saagojen perusteella, perustuivat goðorðien ja heidän seuraajiensa väliset valtasuhteet keskinäisille sopimuksille. Goðorðien voidaan tulkita siis olleen eräänlaisia aikakautensa kansanedustajien virkoja. Heidän oli pidettävä seuraajansa tyytyväisinä, jotteivat nämä vaihtaisi edustajaansa. Näin ollen goðorðien valtaa rajoitti kansan vapaus valita edustajansa toisin. Goðorðien keskinäinen nokittelu esti myös vallan keskittymisen ja väkivaltamonopolin syntymisen. Seurauksena tästä oli myös väkivaltaa ja verikostoja goðorðien yläpuolelle asettuvan poliittisen elimen puutteessa, kriisien satunnaisesti eskaloituessa eri goðorðien välisiksi yhteenotoiksi. Tästä seurannutta vapautta ja kansanvaltaa pidettiin kuitenkin liian arvokkaana rajoitettavaksi kansan yläpuolelle asettuvalla suvereenilla.

Islantiin muuttaneilla viikingeillä oli siis vapaus valita toisin, ja luoda entisestä kotimaastaan eroava poliittinen järjestelmä. Tämä ei ole suinkaan ainoa esimerkki historiassa, jossa ihmiset ovat päättäneet muovata poliittiset reaaliteetit uudelleen kyllästyessään itsevaltaiseen hallintoon. David Wengrow ja David Graeber (1961-2020) esittelevät teoksessaan “The Dawn of everything” lukuisia esimerk- kejä historiasta, jossa ihmiset ovat tietoisesti muovanneet poliittisen todellisuuden uusiksi kyllästyessään autonomian puutteeseen. Näitä löytyy aina Mesopotamiasta Väli-Amerikkaan.

Vaikka Islanti on nykyisin Länsimainen demokratia ja kaukana vuosien 930-1262 välisestä hallintomuodosta, seisoo Alþingi edelleen muistutuksena islantilaisen kansanvallan juurista, ja yhtenä maailman vanhimmista edelleen toimivista parlamenteista.

Olkoon tarina Islantiin lähteneistä viikingeistä muistutus siitä, että ihmisillä on mahdollisuus pistää poliittinen todellisuus uusiksi, jos olot käyvät liian tukalaksi vallitsevassa poliittisessa järjestelmässä. Vaikka maailmassa ei juuri enää olekaan saaria joihin voisi paeta itsevaltaisia hallitsijoita ja perustaa omia poliittisia järjestelmiä, on muutos aina myös mahdollinen lähtemättä kotimaata kauemmas. Demokratioita on myös erilaisia, eivätkä kaikki uppoa samaan muottiin. Islantilaisille 900-luvun viikingeille suomalainen edustuksellinen demokratia 2000-luvulla tuntuisi luultavasti hyvinkin epädemokraattiselta vahvoine valtiorakenteineen. Demokratian monimuotoinen menneisyys on oiva esimerkki siitä, millaisia muotoja se voi tulevaisuudessa myös saada. Siksi on tärkeää olla avoin uusille ajatuksille demokratian muotojen suhteen. P