Kynnys 2018 01 by Kynnys

No 1 / 2018

MU4 1

ynnys

Valtakunnallinen vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestön äänenkannattaja

Valtakunnallinen vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestön äänenkannattaja ISSN 1235-9920 Julkaisija: Kynnys ry – Tröskeln rf Siltasaarenkatu 4 (5. krs) 00530 Helsinki Puhelin: (09) 685 0110 Päätoimittaja: Amu Urhonen amu.urhonen@kynnys.fi Toimitussihteeri: Sanni Purhonen / Kynnys ry Siltasaarenkatu 4 00530 Helsinki sanni.purhonen@kynnys.fi Puhelin: 045 7732 4116 Taitto: Väinö Heinonen / Kynnys ry Painopaikka: Erweko, Oulu Kannen kuva: Väinö Heinonen Kynnys-lehden aineistot Aineisto lähetetään toimitussihteerille. Lähettäessäsi kuvaa/tekstiä, toimita myös yhteystietosi, tilitietosi ja verokorttisi. Maksamme julkaistusta aineistosta 10 € palkkion. Lehden tilaushinta Kotimaassa kestotilaus 17 €/vuosi ja vuositilaus 20 €/vuosi (5 numeroa). Jäsenmaksu 19 €/vuosi, johon sisältyy Kynnys lehden tilausmaksu. Tilauksiin ulkomaille lisätään postimaksu. Kynnys-lehti on saatavissa myös sähköisessä muodossa. Lisätietoja näkövammaisille tarkoitetusta sähköisestä lehdestä Näkövammaisten keskusliiton tiedonhallintapalvelusta. Voit saada lehden luettavaksesi myös CD:llä. Lisä tietoja: merja.asumaa@kynnys.fi. Kynnys ry:n toimikunnat: Itsenäisen Elämän Keskus – Jyväskylä Yhteystiedot, ks. Kuopio Puh. 045 7732 4109 Itsenäisen Elämän Keskus – Kuopio Microkatu 1, G-osa, neljäs kerros, 70210 Kuopio Postiosoite PL 1188, 70211 Kuopio Puh. 045 657 9696 Itsenäisen Elämän Keskus – Oulu Kansankatu 53, 90100 OULU Puh. 045 7732 4108 Itsenäisen Elämän Keskus – Tampere Pellervonkatu 9 h. 1020, 33540 TAMPERE Puh. 045 7732 4115 Itsenäisen Elämän Keskus – Turku Yliopistonkatu 9 b, 20100 TURKU Puh. 045 7732 4114

Pääkirjoitus

KUVA: Jussi Vierimaa

Kynnys

Amu Urhonen amu.urhonen@kynnys.fi

Parempi kuin Turku

ämän lehden teema on Turku. Tamperelaisena minulla on siihen erityinen suhde: Turku on rakas kilpasisko, jolle aina naljaillaan. Meillä Tampereella kuntapolitiikan epävirallinen tavoite on olla kaikessa parempi kuin Turku. Yhdestä asiasta olen kadehtinut turkulaisia vammaisia. He ovat voineet käyttää kuljetuspalvelumatkojaan joustavasti. Matkojen määrä on periaatteessa sama, tyypillisesti 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa, mutta niitä on voinut siirtää tarpeen mukaan. Se on taannut esimerkiksi sen, että luminen talvi ei lopeta kodin ulkopuolista elämää. Kateuteen ei ole enää syytä: Turussakin siirryttiin järjestelmään, jossa matkoja on käytössä sama määrä kuukaudesta riippumatta. Silloin kun matkoja tarvitsisi keskimääräistä enemmän, on luovuttava menoista, vaikka ne olisivat kuinka tärkeitä. Monessa muussakin kunnassa vammaisten ihmisten välttämättömiä palveluita on heikennetty. Heikennyksiä on perusteltu usein

sillä, että palvelut saatetaan samalle tasolle muiden kuntien kanssa – aivan kuin olisi ongelma, että omassa kunnassa on vammaisten asiat muita paremmin. Ehkä tämä ennakoi sote-uudistusta: koko maakunnassa otetaan käyttöön mahdollisimman vähäinen taso, kun se on ehtinyt vakiintua kaikissa kunnissa. Vammaisten osallisuus on sekä kunnallisissa että valtakunnallisissa uudistusprosesseissa jäänyt heikoksi. Vammaisten oikeuksien YK-sopimus edellyttää vammaisten itsensä osallisuutta kaikilla päätöksenteon ja toimeenpanon tasoilla. Turku ei ole tässä asiassa kuntien heikoimmasta päästä, koska sillä on osaava ja aktiivinen vammaisneuvosto sekä äänekkäitä järjestöjä. Kunnianhimo ei olisi valtiolle, maakunnille tai kunnille tässä asiassa lainkaan pahitteeksi. Tavoitteeksi voitaisiin asettaa: ainakin parempi kuin Turku. Amu Urhonen kirjoittaja käy Turussa aivan liian harvoin

Bättre än Åbo

emat för denna tidning är Åbo. Som varande tammerforsbo är mitt förhållande till Åbo speciellt. Åbo är en kär tävlingskamrat, som man alltid tjatar på. Hos oss i Tammerfors är det inofficiella målet för kommunalpolitiken att under alla omständigheter vara bättre än Åbo. En sak har jag avundats Åbos funktionsstörda. De har kunnat smidigt använda sina färdtjänstresor. Antalet resor är desamma, typiskt 18 enkelriktade resor per månad, men resorna har kunnat flyttas vid behov. Det har garanterat att t.ex. en snörik vinter inte har gjort slut på ett liv utanför hemmet. Nu är det inte längre orsak att vara avundsjuk. Även i Åbo övergick man till ett system där antalet resor per månad är konstant, oberoende av månaden. Om man behöver flera resor än i medeltal, måste man avstå från att uträtta det planerade ärendet, hur viktigt det än skulle vara. Även i många andra kommuner har man försämrat service, nödvändig för människor med funktionsnedsättning. Försämringen har motiverats med att man får service på samma

nivå som i andra kommuner – alldeles som om det vore ett problem att funktionsnedsatta personer har det bättre ställt i den egna kommunen. Eventuellt förebådar det här sohä-reformen: i hela landet tar man i bruk möjligast låga servicenivå, då den har hunnit bli standard i alla kommuner. Funktionsnedsatta personers deltagande både i kommunala och nationella reformprocesser har förblivit svag. FN deklarationen om rättigheter för personer med funktionsnedsättning förutsätter, att de själva är delaktiga i beslutsfattandet och förverkligandet på alla nivåer. Åbo är inte bland de svagaste kommunerna i detta hänseende, eftersom där finns ett kunnigt och aktivt handikappråd samt högljudda organisationer. En höjd ambition skulle i detta ärende inte vara illa för varken staten, landskapen eller kommunerna. Man kunde ställa som mål att åtminstone vara bättre än Åbo. Amu Urhonen skribenten besöker Åbo alltför sällan

Kynnys Nro 3 / 2017

Lakiasiaa

Kolumni

Mika Välimaa Lakimies ja Turun Kynnyksen toimiston ”vakiokalustoa”

Sinikka Luhtasaari Mopomama Arabianrannasta

Näennäisosallisuutta, jos sitäkään

Kannattaa avata suunsa

K:n vammaissopimuksen 4. artikla edellyttää, että vammaiset henkilöt tulee aktiivisesti osallistaa, kun on kyse heitä koskevista lainsäädäntö- ja päätöksentekoprosesseista. Tämä tarkoittaa sitä, että valtion ja kuntien tulee vähintään kuulla vammaisia henkilöitä, heitä edustavia järjestöjä tai vammaisneuvostoja. Vammaissopimuksen mukaan erityisesti valtion tulee vieläpä ”neuvotella tiiviisti” vammaisten henkilöiden kanssa tällaisissa tilanteissa. Sosiaalihuollon asiakaslaissa korostetaan asiakkaan osallisuutta sosiaalihuollosta päätettäessä ja sitä toteutettaessa. Sosiaalihuollossa tulee ottaa huomioon asiakkaan toivomukset ja mielipide. Asiakkaalle on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujensa suunnitteluun ja toteuttamiseen. Vammaispalvelulain 7 § puolestaan asettaa kunnalle vaatimuksen, että vammaispalveluja ja tukitoimia kehittäessään kunnan tulee ottaa huomioon vammaisten henkilöiden esittämät tarpeet ja näkökohdat. Valitettavasti näiden säännösten käytännön soveltamisessa näyttäisi olevan paljon parantamisen varaa niin päätöksiä tehtäessä kuin palvelujen käytännön toteuttamisessa. Tämän lehden teeman innoittamana otan esille vammaisten osallistamisen Turussa. Siellä toki järjestettiin esimerkiksi vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita koskeva keskustelu- ja palautetilaisuus, jossa sekä tiedotettiin palvelusta että annettiin mahdollisuus esittää kysymyksiä ja mielipiteitä. Tämä näyttäisi, ainakin ulospäin, täyttävän vammaissopimuksen ja vammaispalvelulain vaatimukset. Toivottavasti palvelunkäyttäjien näkemyksiä tuolloin myös todella kuunneltiin. Tosin käsitykseni mukaan aiemmin parjatun kuljetuspalveluyrityksen palvelu ja

asiakaslähtöisyys on joka tapauksessa jonkin verran kohentunut. Pääsyynä lienevät alkuvaiheen runsaat asiakaspalautteet, joihin kaupunki joutui reagoimaan. Vammaisten osallistaminen ”unohtui” kuitenkin jälleen viime vuoden lopulla. Silloin vammaispalvelusta ilmoitettiin kuljetuspalveluasiakkaille, että Turussa otettaisiin käyttöön uusi taksikorttijärjestelmä ja samalla loppuisi kuljetuspalvelumatkojen joustava vuosittainen jaksottaminen ja siirryttäisiin kuukausikohtaisiin matkojen enimmäismääriin. Vammaisneuvostoa ei asiassa kuultu. Syntyi vaikutelma, että asia oli jo päätetty eikä vammaisten tai vammaisneuvoston mielipidettä haluttu turhaan kuunnella. Vammaisneuvosto teki asiassa kuitenkin oman aloitteensa. Tätä kirjoitettaessa ei ole selvillä, miten asia on lopullisesti ratkennut. Vantaalla puolestaan kuljetuspalvelun käyttäjät ovat tyrmistyneitä kaupungin tavasta toteuttaa osallisuutta. Kuljetuspalvelujen hankinnasta järjestettiin toinen kuulemistilaisuus kuntalaisten erillisestä vaatimuksesta, kun aiemmasta yleisötilaisuudesta tiedotettiin erittäin heikosti. Jälkimmäisestä tilaisuudesta syntyi kuitenkin paikalla olijoille vaikutelma, että asia oli jo loppuun käsitelty ja kyse oli lähinnä näytelmästä. En pureudu tämän enempää kyseiseen farssiksikin nimettyyn tapahtumaan, mutta tiedoksi kiinnostuneille, että siitä löytyy kirjoituksia Kynnyksen nettisivuilta. Valtiovallallakin on vielä oppimista osallisuuden toteuttamisessa. Edelleen vireille tulee monia vammaisiin tosiasiassa vaikuttavia lakihankkeita, joihin pyydetään lausuntoja eri tahoilta, mutta vammaisjärjestöt saatetaan sivuuttaa.

Kynnys ry antaa maksutonta juridista neuvontaa asioissa, jotka liittyvät vammaisuuteen tai sairauteen. Maanantaisin ja Torstaisin klo 9.00–12.00 ja 13.00–16.00 Välimaa Mika, lakimies GSM 045 7731 0105 s-posti: mika.valimaa@kynnys.fi

Melaku Yodit, sosiaalityöntekijä GSM 040 940 1479 s-posti: yodit@assistentti.info

ies lähti puolen päivän aikaan Mopomaman kämpiltä. Otti roskapussit mennessään, kuten oli tapansa, yhteisen viikonlopun jälkeen. Illalla kahdeksan pintaan soi Mopomaman puhelin. ––Avain on hukkunut. En pääse kotiin, mies sanoi. ––Mitä on tapahtunut? ––Ei puhuta nyt, puhelimen akku on vähissä ja laturi lukkojen takana. Kadonneessa avaimen perässä roikkuivat miehen kotiavain, Mopomaman avain ja bändin treenikämpän avain. Kaikki sarjallisia, joita ei suutarissa teetettäisi lisää ilman kunkin isännöitsijän lupaa. Mies tuli. Sovittiin, että yöksi rauhoitetaan mielet. ––Jos alitajunta alkaa jäkättää, annat sille aikaa viisi minuuttia, sanoin. ––Hetken mietin jo yömajaa, mies vastasi. ––Rakas. Mun luokse voit aina tulla. Aamulla soitettiin taloyhtiön huoltoon ja ilmoitettiin avaimista. Mies taas meni metsästämään vara-avainta omaan kotiinsa ja piipahti löytötavaratoimistoon Kampissa, missä oli röykkiöittäin avaimia. Tiistain loppupäivä sujui rauhallisesti. Puhelinkin sai virtaa. Keskiviikkona Mopomamaa kuumotti. Mies oli varma, että avaimet olivat jääneet jätehuoneen oveen. Joku oli ottanut ne talteen tai varastanut. Torstaina mietittiin, pitäisikö ilmoittaa vakuutusyhtiöön siltä varalta, että koko taloyhtiön avaimet sarjoitettaisiin uusiksi. ––Onneksi mulla on kotivakuutus. Ei tehdä mitään, sanoin.

Iltapäivällä mies meni muuten vain, tyhjin käsin tutkailemaan Mopomaman jätehuonetta. Koska tilaan tuli muuan nuori mies, piti selittää tuntemattomalle. ––Jätin avaimet oveen toissapäivänä, siksi pyörin täällä. ––Minä tiedän, missä avaimet ovat. Joku oli vienyt ne isännöitsijälle. Taloyhtiön hallituksen kokouksessa asia tuli esille. Seesam. Ja ovet aukesivat. Oli ihmeellinen sattuma, että miehet ylipäänsä kohtasivat. Sattumaa ei ollut enää se, kun toinen selitti omaa käytöstään ja toinen kuunteli. Avuntarpeen ääneen sanominen oli viisautta. Kannattaa avata suunsa, silläkin uhalla, ettei tule ymmärretyksi. Tai ymmärretään väärin. Sanoilla rakennetaan siltoja ihmisten välille ja korjataan rikki menneitä. Yhtä hyvin miehet olisivat voineet ohittaa toisensa puhumatta.

Muistokirjoitus

Ajankohtaista

Heikki Haulisto

Kynnys ry:n Vimma-kulttuuripalkinto Kaisa Lekalle Kunnia-Vimman saivat tanssija Tuuli Helkky Helle ja Salainen metsäni -elokuvan työryhmä. Teksti: SANNI PURHONEN Kuva: ISMO HELÉN

YNNYS RY on myöntänyt järjestyksessään yhdeksännen vammaiskulttuuripalkinto Vimman sarjakuvataiteilija, graafikko Kaisa Lekalle. Palkintoon kuuluu Tukilinja-lehden myöntämä 5000 euron suuruinen työskentelyapuraha. Kynnys myöntää Vimma-palkinnon vuosittain sellaiselle taiteen tekijälle, joka on tuonut vammaisuuteen ja toimintarajoitteisiin liittyviä kysymyksiä yhteiskunnalliseen keskusteluun taiteellisesti korkeatasoisella tavalla. Palkinto voidaan myöntää minkä tahansa taiteen lajin edustajalle. Palkittavaa sai ehdottaa avoimella haulla ja ehdotuksia raadille tuli tänäkin vuonna useita kymmeniä. Palkintoperusteissa todetaan, että Kaisa Leka (s. 1978) on tehnyt jo pitkään omakohtaista, kantaa ottavaa sarjakuvataidetta, jossa asenteita vammaisuutta ja epätäydellisyyttä kohtaan käsitellään hersyvän hauskalla, omakohtaisella ja älyllisesti haastavalla tavalla. Visuaalisesti hänen sarjakuvansa ovat omaleimaisia ja taidokkaita. Hänen englanninkieliset sarjakuvakirjansa ovat vuosien mittaan kasvaneet esteetti-

sesti korkeatasoisiksi kokonaistaideteoksiksi. Ensimmäinen niistä, I am not these feet (2003), käsittelee hänen omaa jalka-amputaatiotaan. Viimeisin teos, matkakirja Imperfect, julkaistiin tänä syksynä. Niiden myötä Kaisa Lekan hiiret ja ankat ovat pyöräilleet tiensä lukijoiden sydämiin niin Suomessa kuin maailmallakin, ja jättäneet pysyvän jäljen suomalaiseen sarjakuvataiteeseen. Kysymykset kyvykkyyden ja täydellisyyden vaatimuksista tekevät hänen sarjakuvissaan näkyviksi vallitsevia normeja, joita muidenkin kuin vammaisten ihmisten on helppo tunnistaa. Hänet on työstään palkittu jo Suomi-palkinnolla (2010), sarjakuvataiteilijoiden Puupää-palkinnolla (2012), Vuoden pyöräilijänä (2012) sekä Invalidiliiton Raimo Lindberg -palkinnolla (2013). Raati halusi kiittää Kaisa Lekan työtä myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen kentällä. Hän toimi pitkään Porvoon paikallispolitiikassa tuoden esiin vammaisuuteen liittyviä tasa-arvokysymyksiä. Julkisuuden henkilönä hän ottaa edelleen kantaa, kun aihetta on. Hänen kaltaistaan ääntä Suomen kulttuurikentässä tarvitaan. Kynnys ry myöntää myös kaksi Kunnia-Vimmaa: Tuuli Helkky Helle (s. 1933) palkitaan taiteelli-

sesti monipuolisesta, korvaamattomasta elämäntyöstään, jossa keskeiseksi nousee hänen panoksensa integroidun tanssin kehityksessä Suomessa. Hän on julkaissut myös kaksi runokirjaa. Dokumenttielokuvan Salainen metsäni -työryhmä palkitaan puhuttelevan kauniista, autistisen ihmisen rikasta sisäistä maailmaa kuvaavasta elokuvasta. Salainen metsäni on herättänyt katsojat Suomessa ja maailmalla ymmärtämään, miten tärkeitä jokapäiväisen elämän laatu ja kommunikointimahdollisuudet puhumattomille autisteille ovat. Tämä elokuva kaataa raja-aitoja ja tuo julkisuuteen äänen, joka olisi muuten jäänyt kuulematta. Vimma-palkintoraatiin kuuluivat Kynnys ry:n toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä, Kulttuuriyhdistys Eucrean puheenjohtaja Ismo Helén, Tukilinja-lehden päätoimittaja Iris Tenhunen, kriitikko Otso Kantokorpi Suomen arvostelijain liiton edustajana sekä erityisasiantuntija Sari Salovaara Kulttuuria kaikille -palvelusta. Palkinnot jaettiin kansainvälisen vammaisten päivän festivaalitapahtuman yhteydessä 3.12. Ruoholahden kauppakeskuksen tapahtumatila Ruohiksessa.

Rakennusarkkitehti Heikki Haulisto menehtyi äkillisesti 5.2.2018. Hän oli syntynyt 9.10.1943 Tampereella kolmilapsisen perheen esikoisena. Hän sairastui kaksi ja puolivuotiaana poliovirukseen. Heikki valmistui ylioppilaaksi Tampereen klassisesta lyseosta. Lapsuuden piirustusharrastus pohjusti rakennusarkkitehdin opintoja Tampereen teknisessä opistossa. Valmistuttuaan hän muutti rakkaan vaimonsa Leenan kanssa Turkuun ja aloitti työt arkkitehtitoimistossa. Vuonna 1977 hän perusti oman toimiston. Heikki tunnettiin tinkimättömänä suunnittelijana. Vuonna 1990 ura jatkui Turun kaupungin lupa-arkkitehtina. Työ sai uuden suunnan, kun Heikki valittiin ensimmäisenä kunnallisena esteettömyysasiamiehenä toimeensa Turussa. Hän tuli tunnetuksi intohimoisena ja räväkkänä esteettömyyden puolestapuhujana. Heikillä oli merkittävä rooli mm. Turun linnan esteettömän sisäänkäynnin ja Ekvallan esteettömän uimarannan rakentamisessa. Tärkeimpänä hän piti sitä asennemuutosta, että päättäjät ovat alkaneet nähdä esteettömyyden positiivisempana. Heikki on moninkertaisesti palkittu ja hänen työnsä ansiosta Turku valittiin EU:n esteettömyyskilpailun finaaliin 2011. Heikki oli aktiivinen järjestöihminen ja hänen asiantuntemustaan arvostettiin monissa yhdistyksissä. Heikin mieluisin harrastus oli ruuanlaitto ja gastronomia. Kulttuuri ja erityisesti musiikki kuuluivat myös vapaa-aikaan. Heikki oli armoitettu seuramies, jolla oli aina aikaa ystäville. Ennen kaikkea perhe oli hänelle tärkein. Avioliittovuosia Leenan kanssa kertyi 51. Ville-pojan lapsille Laurille ja Ennille pappana olo oli mieluisaa puuhaa. Tukilinja-lehden haastattelussa Heikki totesi saavutuksistaan vaatimattomasti ”Olen mä jotain ollu kipinöimässä.” Kirjoittajat ovat Ville Haulisto ja ystävät Arto Auranen, Antti Suna ja Olli Nordberg.

KUVA Johanna Ahonen

Kynnys Nro 1 / 2018

Turku

Asiakkaat osallisiksi Turkulaisen suunnittelija Annina Heinin työnkuva on monipuolinen Teksti: SANNI PURHONEN Kuva: HEINI SARASTE

Vieraileva kynä Kata Melander

NNINA Heini toimii Kynnyksessä ja henkilökohtaisen avun verkosto Assistentti.infossa suunnittelijana. Hänen työhönsä kuuluu lisäksi useita eri hankkeita. Tällä hetkellä päivästä aikaa vievät eniten Vamo- sekä Tarinoista voimaa -hankkeet. Vamo-hankkeessa vammaissosiaalityön erityisasiantuntijuutta, asiakasprosesseja ja asiakasosallisuutta tutkitaan ja kehitetään yhdessä tutkijoiden, kehittäjätyöntekijöiden, sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden kanssa. Käytännössä 8 osatoteuttajan voimin käydään läpi asiakasprosessia, etsitään sen kipupisteitä ja kehittämiskohteita, mutta myös tuodaan esiin hyvää sosiaalityötä. ––Lapin yliopisto hallinnoi hanketta ja osatoteuttajina ovat THL, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote, Eteva kuntayhtymä, Invalidiliitto, Kynnys ja Espoon kaupunki ja Rovaniemen kaupunki. Tietysti toivomme, että muutkin kunnat ja toimijat saisivat tästä eväitä oman vammaissosiaalityönsä kehittämiseen. Tarinoista voimaa -hankkeessa puolestaan kehitetään voimauttava verkkopalvelu vammaisille korkeakouluopiskelijoille. Palvelun tavoitteena on parantaa vammaisten korkeakouluopiskelijoiden mahdollisuuksia siirtyä työelämään ja lisätä työhön siirtymistä tukevaa tietoa valtakunnallisesti ja saavutettavasti. Vuoden 2019 lopussa päättyvän hankkeen esiselvitys on tehty Jari Klemetin avustuksella ja palvelun testaus alkaa ensi syksynä. Tällä hetkellä käynnissä on hankkeen sisällöntuotanto hanketoimijoiden kautta. Hanketta hallinnoi HY+ Oy ja osatoteuttajina kokonaisuudessa ovat Kynnys, Invalidiliitto ja Hämeen ammattikorkeakoulu. Näiden kahden hankkeen lisäksi Anninan työpäivät kuluvat Assistentti.infossa. Siellä isona projektina on tällä hetkellä kattava henkilökohtaisen avun

IHMISYYDESTÄ Ettekö todella saa housujanne alas? Voisitteko te nyt yrittää olla rentona?

-verkkosivu. Myös työ YK-sopimuksen varjoraporttia varten toteutettavasta vammaisten henkilöiden oikeuksien kyselystä on ollut asialistalla. Kysely avataan maaliskuussa. Kaikkiaan suunnittelijan työnkuva vaihtelee hankkeiden kiireysasteen mukaan. Mutta kuinka Annina oikein päätyi Kynnykselle? ––Opiskelin sosiaalipolitiikkaa ja olin korkeakouluharjoittelussa Suomen Vammaistutkimuksen Seurassa. Viimeistään siellä alkoi tuntua, että tämä voisi olla minun juttuni. Toimin opiskellessani myös henkilökohtaisena avustajana ja tutustuin kenttään ja kiinnostuin alasta myös sitä kautta. Niin ja äidilläni on polio, vaikken koskaan ajatellut, että se vaikutti uravalintaani, hän pohtii. Ennen vakinaista Kynnykselle tuloaan Annina työskenteli projektipäällikkönä Heta-liiton henkilökohtaisen avun Klaara-projektissa sekä Vammaisten

ihmisoikeudet asumisessa (VIA) -projektin ”Kortit pöytään” -lähtöselvityksen parissa Åbo Akademin Ihmisoikeusinstituutissa. Kynnyksen ilmapiiriä ja osaamista hän kehuu hyväksi. ––Kynnys on kokoaan suurempi toimija. Ja täällä Turussa aluesihteeri Olli Nordberg tekee todella paljon näkyvää työtä. Annina on asunut Turussa vuodesta 2006. Siellä majailee tätä nykyä koko hänen lähisukunsa. Perheeseen kuuluvat mies ja parivuotias poika. Täysipainoisen työn vastineeksi vapaa-aikaa jää sählyn pelaamiseen, Netflixin katseluun ja tietysti lapsen kanssa legoilla leikkimiseen. ––Koen itseni kyllä melko turkulaiseksi. Välillä ihan unohtuu, että olen alkujani Espoosta. Esteettömyydessäkin täällä on edistytty, vaikka ainahan kaikkea pitäisi parantaa. Suosikkipaikkani? Aurajoen ranta on tietysti kaunis, varsinkin kesällä.

ämä lausahdukset lentelivät ilmassa ollessani hoidettavana taannoin sairaalan päivystyksessä. Nyt olen kotona mutta nuo tokaisut kaihertavat mieltäni yhä. Etenkin niistä ensimmäistä pidin aluksi yksittäisenä heittona, mutta sitten kun kuulin samat sanat sekä päivystävän lääkärin että röntgenhoitajan suusta, minun oli vaikeaa enää luokitella niitä yksittäistapauksiksi. Kehotus rentoutua toistettiin minulle peräti kolme kertaa. Kipuni olivat kovat ja olin huolissani tilanteestani. En saanut hämmennykseltäni sanottua, että vammani, spastinen diplegia, pitää jännitystä kehossani jatkuvasti yllä enkä pysty rentouttamaan jäseniäni tahdonalaisesti. Lääkärin olisi pitänyt ymmärtää se papereistani. Spastinen diplegia on alaraajoihin painottunut liikuntavamma. Olen pyörätuolinkäyttäjä, mutta sairaalan pedillä vammani ei näy ulospäin. Ehkeivät minua hoitaneet siis osanneet odottaa sitä. Silti minua mietityttää, miten avuntarve ja vammaisuus näyttävät väliin vahvasti ihmisyyden mittareilta. Jos en pysty olemaan täysin rento, olen vain hankala potilas. Ei edes kysytä, onko sairautta tai vammaa. Kahteen kertaan ihmetellään, miksi en saa riisuttua itse housuja. Olen ikään kuin poikkeusihminen. Todellisuudessa avuntarve ja vammaisuus ovat yhteiskunnassa arkipäivää. Edellä kuvattuja reaktioita on vaikeaa ymmärtää, kunnes tajuaa, että aivan liian moni mieltää avuntarpeen ja vammaisuuden marginaaliseksi ilmiöksi. Ei käsitetä vammaisuuden kentän moninaisuutta ja laajuutta. Älä irrota -esikoisromaanissani yksi tavoitteistani on kuvata vammaisen ihmisen arkea realistisesti ja monipuolisesti, ennen kaikkea ihmisenä ja kaikki roolit läsnä: lapsena olemisen, aikuisuuden, naiseuden, sisaruuden ja puolisona olemisen kautta, seksuaalisena olentona. Avuntarve ja vammaisuus eivät ole ihmisyyden mitta eikä ihmisyydessä ole marginaaleja. On vain ihmisyyttä.

Kynnys Nro 1 / 2018

Turku

Aaltoliikettä, aaltoliikettä… Näin kuvailee Turun Kynnyksen voimahahmo Olli Nordberg vammaisten elämän voittoja ja haaksirikkoja. Hän on ollut vaikuttamassa kunnallisella tasolla kaupungin esteettömyyteen että valtakunnallisella tasolla avustajalakiin. Aaltoliikkeeseen on syytä varautua, edistys ei ole jatkuvaa, vaan aina tulee takapakkeja.

Teksti ja kuvat: HEINI SARASTE

UN Olli Nordberg tuli Kynnykseen 1980-luvun puolessa välissä, takana hänellä oli vuosien kokemus vammaisjärjestöissä. Nordbergille oli alkanut myös kirkastua, että Kynnys on vammaisjärjestöistä se keskeisin, jossa pyritään todella muuttamaan yhteiskuntaa. Monissa yhdistyksissä paljolti puuhasteltiin. Ongelmat nähtiin enemmän yksilöitten vaikeuksina, kuntoutuksen ongelmina ja lääketieteellisinä haasteina. Ei vaikeuksina yhteiskunnan suhtautumisessa vammaisiin ihmisiin. ––Kynnyksessä käsitettiin, että kyse on politiikasta. Huonosta politiikasta kärsivät puolestaan vammaiset ihmiset. Se oli oivallus, joka heitti passiiviset kohteet yhtäkkiä vastuullisiksi ja aktiivisiksi. Vammaiset ihmiset eivät eristy ja ole passiivisia vammansa takia, vaan siksi, että eivät pääse paikkoihin, joissa ihmiset kohtaavat. Lisäksi Kynnyksessä pyrittiin eroon liiallisesta omaan napaan tuijottamisesta. Ei ollut kyse vain omasta vammaryhmästä tai omasta ongelmasta, vaan kaikki, ihan kaikki, olivat samassa veneessä. Eikä pitänyt keskittyä vain oman

elämän vaikeuksiin vaan oli muutettava rakenteita. Taustalla Ollilla vaikuttivat myös tietysti henkilökohtaiset ongelmat. Lähinnä enenevät vaikeudet liikkumisessa. Vielä tuohon aikaan Olli käveli, mutta lihasairaus eteni vähitellen ja tulevaisuus kammotti. Olli oli sinnittelijä. Hän yritti sanalla sanoen pysyä pystyssä. Lukemattomat olivat ne kerrat, kun Olli kaatui. Pää koki kovia ja verta vuodatettiin. Väliovi hajosi päreiksi kaatumisen myötä. Pää ei hajonnut. Joskus kesti tunninkin saada takapuoli ulos auton penkistä, kun voimat olivat huvenneet. Kun Olli muutti Turkuun Vihdistä, hän totesi, että Turussa on huonommin kuin vaikka Helsingissä. ––Turussakin on noudatettava Suomen lakia, hän naurahtaa. Totuus oli että vaikka vammaispalvelulaki oli voimassa, silti rahaa ei avustajapalveluihin myönnetty. Olli koki sen paitsi omassa elämässään myös lukemattomien ”lajitovereitten” elämässä. Olli itsekin anoi avustajaa, mutta kaupunki totesi, että rahoja ei ole. Näin kävi myös kavereille. Tuolloin 1990-luvun puolessa välissä Turussa oli henkilökohtainen avustaja neljällä ihmisellä. Monet eivät sitten ko-

Kynnys Nro 1 / 2018

Turku

Olli Nordbergin avustaja Mikael kertoo:

”

Teksti: SANNI PURHONEN

OLLIN kanssa kaupungilla liikkuessa tulee kiinnitettyä aika paljon huomiota niihin asioihin, jotka eivät toimi pyörätuolinkäyttäjän näkökulmasta. Jokatalvinen riesa ovat vaikkapa lumikasat invapaikoilla. Turussa on paljon kivajalkakauppoja, eikä esimerkiksi julkisivu-uudistuksia aina toteuteta oikein. Meillä on avustajaksi ja työnantajaksi pitkä työsuhde, melkein 7 vuotta. Yhteiset invataksitutut ”parittivat” meidät. Tiedossa oli, että kumpikin on hyvä tyyppi. Tulemme hyvin toimeen.

toaan ulos juuri poikenneet, jolleivät sukulaiset auttaneet.

HAJ:sta laiksi ja käytännöksi Olli Nordberg oli mukana myös kehittämässä henkilökohtaista avustajajärjestelmää. Kaikki alkoi Gunilla Sjövallin Tanskan matkasta, josta hän palasi läpikotaisin vaikuttuneena. Tanskassa oli kehitetty systeemi, jossa ihmiset saivat asua omissa kodeissaan ja heillä oli omat henkilökohtaiset avustajansa. Suomessa oli ongelmana, että henkilökohtainen avustaja oli harkinnan varainen palvelu, jota jotkut kunnat eivät myöntäneet lainkaan. Turun Kynnyksessä todettiin, että avustajapalvelusta pitää saada subjektiivinen oikeus Iitse asiassa ensimmäinen kimmoke tähän saatiin juuri Turusta Liisa Leinoselta ja Ollilta, kun Liisan ja Ollin aloitteesta käynnistyi lakia eteenpäin auttanut HAJ-projekti. Itse lakimuutoksen läpi saamiseksihan kamppailtiin pitkään. Lipposen hallituksessa se ei mennyt

Tässä työssä parasta on vaihtelevuus. Ollin kanssa näkee paljon ja oppii esimerkiksi, miten vaikeaa yhteiskunnallinen vaikuttaminen lopulta on. Haasteellista hommassa on joskus, että koska työsuhde on vähän epätyypillinen, siihen voi liittyä kaikenlaista byrokratiaa, jos on esimerkiksi sairauslomalla. Itse työssä minulla ei ole valittamista. Ihmiset eivät tiedä tarpeeksi henkilökohtaisen avustajan työstä. Sitä ei arvosteta, se ei ole oikein kenenkään ”oman alan työ” vielä. Sanoisin, että tärkeintä työssä on tulla ihmisten kanssa toimeen. Avustettavia on monenlaisia.

On hyvä osata toimia myös itsenäisesti, ettei kaikkea tarvitse joka kerran erikseen selittää. Kotitöiden pitäisi sujua ja tiskiharjan pysyä kädessä. Mielestäni avustajien rekrytointia pitäisi kehittää ja seulaa tiukentaa. Tämä ei ole hoitosuhde eikä työhön voi ottaa ketä tahansa. Kaikki työnantajat vetävät tietysti omat rajansa. Ollin kanssa vietämme yhdessä niin paljon aikaa, että olemme kavereitakin. Avustajalla pitää olla pelisilmää ja sosiaalisten tilanteiden lukutaitoa. Jos vaikka joskus näyttää siltä, että joku koittaa puhua Ollin ohi minulle, lähden äkkiä haa-

lävitse, eikä Vanhasen ensimmäisessä hallituksessa, mutta viimein Vanhasen toisessa hallituksessa, liki kymmenen vuotta sitten, lakiuudistus henkilökohtaisesta avusta saatiin voimaan. Nyt Turussa on yli 600 henkilökohtaisen avun saajaa.

Hokemiseen ei saa väsyä Turussa Kynnys tunnetaan. Ja siihen luotetaan. Luottamus ja tunnettavuus on hankittu vuosien työllä. On solmittava suhteita, on pidettävä niitä yllä ja on oltava neuvotteluyhteydessä. Siltoja ei saisi polttaa. ––On jaksettava painostaa ja hokea samoja asioita yhä uudestaan ja uudestaan ja vielä kerran uudestaan. Ja hyväksyttävä, että elämä on aaltoliikettä. Välillä mennään harppaus eteenpäin ja sitten tulee takapakkeja. Ei saa masentua. Se kuuluu elämän luonteeseen. Erityisesti Olli muistaa erään pakkaspäivän muutaman vuoden takaa. Kuulemistilaisuus oli järjestetty paikassa, johon ei päässyt sisään. Sen sijaan että Olli oli-

huilemaan tilanteesta muualle. Olen hyvin turkulainen. Olli on tässä asiassa ihan kehityskelpoinen, vaikka Vihti puskee välillä päälle. Turun paikoista Kirjakahvila on kiva, mutta valitettavasti esteellinen. Turku on kaupunkina hyvin mäkinen ja joskus rakennusvalvonta antaa tyhmien ratkaisujen mennä läpi uusiinkin tiloihin. Se on ihan silkkaa ammattitaidottomuutta. Vapaa-ajan ongelmia minulla ei ole. Meillä on puolisoni kanssa 5 kissaa ja 2 kania. Siinä riittää vipinää. Tykkään tehdä myös käsitöitä.”

si lähtenyt pois, hän jäi istumaan pakkaseen portaitten juureen, pian paikalle tuli myös juristi Jukka Kumpuvuori, sitten paikalle tuli kaupunginjohtaja. ––Mitä te täällä teette?, kysyi kaupunginjohtaja. ––Me ei päästä sisälle, sanoivat miehet. Kohteliaana miehenä kaupunginjohtaja jäi Kumpuvuoren ja Nordbergin kanssa ulos odottamaan. Kohta myös kuulemistilaisuuden ihmiset alkoivat purkautua ulos rakennuksesta, kun kerran kaupunginjohtajakin seisoi pakkasessa. Siinä sitten värjöteltiin ja odotettiin, että uusi reitti pyörätuoleille raivattaisiin talon takaosasta. Tämän kaikki paikalla olleet muistavat, pakkasen ja odotuksen. Ehkä he myös katsovat uusin silmin paikkoja, joissa tilaisuuksia seuraavaksi järjestävät. Olli korostaa myös kiittämisen merkitystä. Joka vuosi Turun Kynnys jakaa Kynnys-palkinnon. ––Oli kiva nähdä tv:stä, että Kynnyksen palkinto komeilee esimerkiksi kuuluisan ihmisoikeusjuristi Martin Scheininin seinällä.

OLLIN OHJEITA #Soita ja meilaa poliitikoille ja virkamiehille. #Solmi henkilökohtaisia yhteyksiä toimittajiin. #Vie toimittajia kahville, kerro ongelmista. #Tee yhteistyötä. #Esitä aiheita. #Kun on tehty hyviä ratkaisuja, kiitä. #Kun on tehty hyviä juttuja, kiitä. #Älä pety vaikka heti ei tapahdu mitään. # Jaksa jankuttaa.

Kynnys Nro 1 / 2018

Turku

Pitkän linjan esteettömyystyöläinen Riitta Nissilä tuntee Turun ja Kaarinan vaikuttajat

Teksti: SANNI PURHONEN Kuva: HEINI SARASTE

”

TULIN Kynnykselle maalausryhmän kautta vuonna 2002. Olin jäänyt eläkkeelle ja ajauduinkin aika pian tekemään esteettömyyskartoituksia. Olen koulutukseltani koneinsinööri ja se kokemus oli hyödyksi niissä hommissa. Vammauduin aivan lapsena vuoden -53 polioepidemian seurauksena. Minulla oli kuitenkin erittäin tukeva perhe, vanhempi sisko, vanhemmat ja erityisesti kaksoissisko Raija, jonka kanssa teimme kaiken yhdessä. Niin pysyin aktiivisena ja opin kävelemään. Kävimme koulut ja haimme opiskelemaankin siskon kanssa samoihin paikkoihin. Minä olin meistä se, joka hoiti puhumisen, sisko kantoi tavaroita. Koulut eivät tietenkään olleet erityisen esteettömiä, mutta osallistuin kaikkeen kykyni mukaan. Ei minua koskaan kiusattu tai mitään. Työelämässä tapasin mieheni Keijon, jonka kanssa olemme nyt olleet yhdessä jo 40 vuotta. Meillä on kaksi lasta ja neljäs lapsenlapsi tulossa. Äitinäkään minuun ei ikinä suhtauduttu oudosti. Toisen lapsen jälkeen lääkäri kyllä kysyi, että tehdäänkö saman tien sterilisaatio. Onneksi olin hereillä!”

Aktiivista vaikuttamista ”Kun aloitimme Turussa esteettömyyskartoitukset, niistä ei ollut missään paljon ennakkokokemusta. Turun ensimmäinen esteettömyysasiamies Heikki Haulisto oli tullut virkaansa vasta vuonna 2004. Kaupungilta oli kuitenkin saatu rahaa Turku kaikille -projektiin ja jostain piti lähteä liikkeelle. Päätin aloittaa apteekeista, nehän ovat yksi tärkeä paikka, joihin pitäisi päästä. Kehittelin tuolloin kartoituslomaketta, jota esimerkiksi Invalidiliiton esteettömyyskeskus on käyttänyt nykyäänkin oman lomakkeensa pohjana. Kun ryhdyn johonkin toimeen, teen sen loppuun saakka. Apuna kartoituksil-

la minulla oli mieheni sisko Marja. Insinöörikoulutus vaikuttaa siihen, että osaan ajatella kartoitusasioita kokonaisvaltaisesti. Tärkeintä esteettömyydessä on ensinnäkin selkeä tieto siitä, missä esteetön kulku on. Myös henkilökunnan pitäisi olla tästä tietoinen. Enemmän pitäisi panostaa esteettömyyskoulutukseen. Ihmiset eivät tiedä asiasta kylliksi, sitä pitäisi tuoda esille. Turussa on positiivista, että esteettömyysasioihin on sitouduttu vanhoissa kohteissa. Henkilökohtaiset suhteet ovat nekin tärkeitä vaikuttamistyössä. Itse asun Kaarinan Kuusistossa ja toimin aktii-

visesti alueen politiikassa. Olen ollut varavaltuutettu ja lautakunnissa. Tällä hetkellä olen puheenjohtaja Kaarinan vammaisneuvostossa. Sillä kaikella on merkitystä. Kaarinan kaupungin johto tuntee minut.”

Isoja projekteja ja oivalluksia ”Turku on minusta kaupunkina aika lailla sopivankokoinen, täällä on helppo liikkua. Olen asunut tällä suunnalla aina ja puheeni nuotin kyllä tunnistaa! Omasta näkökulmastani kaupungin esteettömyys ei ole kauheasti muuttunut, mutten myöskään ole kaiken aikaa käyttä-

nyt pyörätuolia. Siskoni opetti minut ajamaan autoa. Olen ollut mukana isossa projekteissa esimerkiksi Turun Linnan esteettömyyskorjausten osalta. Kävin kiipeilemässä paikoissa, joihin Heikki Haulisto ei päässyt. Mieleen jäi se, kun Antti Suna totesi ymmärtäneensä puhuttuaan kanssamme, että Turun Linna oli kuitenkin oman aikansa modernein rakennus. Miksei sen siis tulisi nytkin olla saavutettava? Se oli häneltä hieno oivallus. Lasteni jalkapallotoiminnan kautta taas tunsin Turun seurakuntayhtymän esimiehen – ja niin Turun tuomiokirkkoonkin saatiin esteetön vessa. Yhden opiskelijan kanssa kävimme sittemmin läpi kaikki seurakunnan kiinteistöt. Sekin oli iso projekti. Viime vuosina olen lisäksi edistänyt esteettömyyttä erilaisissa työryhmissä esimerkiksi Turun Yliopistolla, esteettömän leikkipuiston rakentamista, museoiden ja liikuntatilojen korjauksia sekä Kaarinassa juuri valmistuneen Kaarina-talon suunnittelua. Tätä nykyä olen aktiivinen erityisesti polioinvalidien toiminnassa. Järjestän meille tapaamisia esteettömiin ravintoloihin ja kirjoitan Polio-lehteen. Maalaamiseen ajattelin palata joskus myöhemmin. Tykkään maalata luontoa ja eritysesti vuorimaisemia. Lapsena halusin matkustaa Sveitsiin, koska minulla on siellä kirjeenvaihtokaveri. Mieheni kanssa matkustelemme jonkin verran, taannoin kävimme esimerkiksi Karibian risteilyllä. Hän tykkäisi kyllä enemmänkin remppailla rättisitikoita. Jotta esteettömyys huomioitaisiin, vammaisten näkyvyys ylipäänsä on tärkeää. Yleistä saavutettavuutta esimerkiksi näkövammaisten kannalta ei edelleenkään ajatella kylliksi, edes uutta rakennettaessa. Se on osaamattomuutta. Koulutukseen pitää todellakin panostaa!”

Kynnys Nro 1 / 2018

Turku

Turku kaikille!

Turku kaikille -portaaliin voi tutustua osoitteessa: http://www.turkukaikille.info/

Turku kaikille -portaaliin keskitetään kaupungin esteettömyystietoja Teksti: SANNI PURHONEN Kuvitus: ANNI IKÄHEIMONEN

URKU kaikille -portaaliin kerätään nimenmukaisesti tietoa alueen paikoista, jonne kaikki pääsevät. Sieltä löytyy aakkostettuna satoja paikkoja kuvineen, mittoineen ja saavutettavuustietoineen. Portaalin ylläpitäjä Jonna Pitkäkaski on tällä hetkellä osa-aikaisesti töissä Kynnyksellä. Hän kiinnostui alasta toimittuaan ensin henkilökohtaisena avustajana ja kouluttautui kartoittajaksi.

Portaalin ylläpidon ja päivittämisen lisäksi työhön kuuluu kenttätyö eli esteettömyyskartoitusten tekeminen. Yleensä Pitkäkaski ottaa itse ensin yhteyttä esimerkiksi firmoihin, joihin kartoitusta tarvittaisiin. ––Tällainen etukäteisyhteydenotto varmistaa sen, että yhteistyö sujuu mukavasti. Rakennuttajat ja omistajat ovat monesti kiitollisia avusta ja ylpeitä toimivista ratkaisuista. Siitäkin huolimatta, että esteettömyysvaatimuksista ollaan jo tietoisia, Pitkäkasken mukaan muutoksia ei vieläkään tehdä tarpeeksi. ––Usein valitaan se ”halvempi” vaihtoehto, joka tietenkin on oikeasti kallis, kun pitää korjata huonosti tehtyä. Ei muisteta myöskään sitä, että esteettömyysasiantuntijat olisi hyvä pitää mukana alusta asti, jo rakennusten suunnitteluvaiheessa. Kynnyksen työnsä lisäksi Pitkäkaski on myös pienen tytön äiti, kipukroonikko, jonka oikeassa kädessä on hermovaurio ja

kirjoittaja, jolla on työn alla keväällä aukeava blogi. Hän kertoo itsekin huomanneensa esteettömyysasiat uudella tavalla varsinkin lastenvaunujen kanssa liikkuessaan. Turkua Pitkäkaski kehuu hienoksi kaupungiksi, vaikkei itse enää siellä asukaan. Hän sanoo, että Turulle on leimallista uudistuvuus ja vaihtuvuus, vaikka palvelujen yleisessä saavutettavuudessa olisi aina parantamisen varaa. Portaalin täydentämiseksi Pitkäkaskella on viesti erityisesti Kynnys-lehden turkulaisille lukijoille. ––Tahtoisimme tietysti kaikkea mahdollista palautetta ja yhteydenottoja portaalista. Se auttaa myös uuden informaation lisäämisessä palveluun. Kaikenlaiset hyvät kohteet ja vastaavasti typerät ratkaisut saa ilmiantaa meille. Koen tämän työn konkreettiseksi ja tärkeäksi. Esteettömyydestä pitää puhua, jotta tieto siitä leviää!

Markku tuo Kynnykseen näkövammaisten osaamista

Teksti ja kuvat: HEINI SARASTE

ARKKU Vuorinen on Kynnyksen perustajia ja on yhä monessa mukana. Muun muassa Turun vammaisneuvostossa sekä Turun seudun vammaisjärjestöissä, Turun näkovammaisyhdistyksessä ja tietysti Kynnyksessä. Vuorinen edustaa Kynnyksessä näkövammaisia, mutta ymmärtää myös hyvin muita vammaryhmiä. Hänkin korostaa, että työskentely vammaisten asioitten eteenpäinviemiseksi on heiluriliikettä. ––Nyt esimeriksi on suurena uhkana, että 18 vapaa-ajan matkan vapaasta käytöstä luovutaan. Jos ihminen ei ole käyttänyt kuukaudessa 18 matkaa, hän menettää ne. Jos emme ole valppaita, aina on vaara, että etuisuudet saatetaan menettää, hän korostaa.

Kynnys Nro 1 / 2018

Turku

Teksti ja kuvat: HEINI SARASTE

ILKAN synnyinkodista pääsi kylälle, kaupalle ja koululle vain kymmenen kilometrin kinttupolkua. Elettiin erämaassa Pohjois-Pohjanmaalla Sievissä. Myöhemmin isoveljen koulun takia muutettiin Reisjärvelle, mutta sieltäkin oli isommille teille kilometrien metsäinen matka. Ensimmäisissä maalauksissaan Hilkka Huotari kuvaa paljolti metsää, nevoja ja järviä. Perheessä laskettiin verkkoja, pilkittiin ja kolkattiin. Pohjoinen erämaa on juuri se maisema, josta Hilkka ammentaa edelleen. ––Kolkatessa ohuen jään lävitse näkyivät hauet, joita sitten pyydystetään atraalla jään lävitse. Se on rajua puuhaa ja sitä Hilkka harrasti paljon yhdessä ensimmäisen miehensä kanssa. Hilkka myös metsästi, teeriä, pyitä, metsoja. ––Ja kun en osunut, koskaan vika ei miehen mukaan ollut minussa, aina se oli aseessa. Ensimmäinen mies piti huolta

Traaginen elämä, taide täynnä iloa Taiteilija Hilkka Huotarin elämä levittäytyy eteeni kuin värikäs monenlaisilla loimilla kudottu matto. Siinä on kirkasta turkoosia, sinistä, punaista, keltaista, mutta paljolti myös mustaa. Harmaata se ei ole koskaan ollut.

Hilkasta, mutta ei itsestään. Hilkan värikkään elämän loimet ovat kirjavat. On sairautta ja kuolemaa, syvää murhetta, mutta myös iloa, jakamista, rakkautta ja riemua. Nyt neljättä liittoaan elävä Hilkka on kokenut todella paljon, yhteen elämään on mahtunut monta elämää. Toisaalta esimeriksi psyykkisesti sairastunut taiteilijamies myös opetti paljon. Itseoppineesta nuoresta taiteilijan alusta kasvoi kovassa koulussa ihminen, joka tietää, miten näyttelyt järjestetään, miten neuvotellaan ja miten hankitaan rahoitusta.

Elämänsä aikana Hilkka on pitänyt näyttelyn miltei joka vuosi, töitä on ollut esillä kirjastoissa, kahviloissa ja taidemuseoissa. Vuosi ilman omaa näyttelyä tuntuisi haaskaukselta.

Miranolilla vaatehyllyjen pohjiin Taitelijaksi Hilkka halusi varhain. Se oli kutsumus. Ammatinvalinnanohjauksessa kuitenkin oltiin sitä mieltä, että polion sairastanut tyttö ei voisi antautua niin epävarmalle uralle. Eihän sivellin pysyisi kädessä eikä taide ollut mikään am-

Kynnys Nro 1 / 2018

Turku

matti. Se oli harrastus. Hilkasta tuli siis reikäkorttilävistäjä. Sekin oli melko raskas puuhaa. Leikkauksessa taakse väärin leikattu käsi piti aina ennen työn aloittamista vääntää työasentoon ja pitää sitä siinä koko päivä. Hilkka kuitenkin hinkui maalaamaan. Hän halusi tehdä kuvia. Ihan alussa maaliksi kelpasi Miranol, kun Hilkka kuvitti siskonsa kaljabaarin kakluunit ja ovet. Myöhemmin, ensimmäiset öljyvärit saatuaan, Hilkka maalasi hyllyjen pohjiin. Kun sivellin puuttui, hän maalasi meikkisiveltimellä. Hilkka kiittelee myös opettajiaan. ––Oppini olen saanut 14 vuoden aikana taiteilija Arto Mattilalta ja kuvanveistossa minua puolestaan opetti kuvanveistäjä Mauno Mattila. Pronssin ja hopean valua opetti Jaakko Virtanen ja öljyvärimaalausta Arto Mattilan lisäksi taiteilija Margareetta Liljeblad. Monissa maalauksissaan Hilkka käyttää Stucco lustro -tekniikkaa. Se on hyvin vanha maalaustekniikka, jota käyttivät muun muassa faaraoiden ajan egyptiläiset sekä inkat. Suomessa tämän upean tekniikan tuntemus oli kadota, sillä jossain vaiheessa sen tunsi maassamme vain kaksi taitelijaa. ––En missään tapauksessa halua näin hienon tekniikan katoavan, ja siksi olen päättänyt opettaa sen mahdollisimman monille. Nyt Hilkka siis on vetänyt Kynnyksen taidepiiriä Turussa jo 15 vuoden ajan. Hänen ryhmässään on mukana monien ammattien edustajia. Melkein kaikilla on takanaan jokin suuri draama, sairastuminen ja elämän totaalinen muutos. Monelle taideryhmä on todella tuonut tarkoituksen elämään. Ensin jutellaan, sitten juodaan kahvit ja sitten maalataan. ––Ihmisten kehittymisen kyky on uskomaton, Hilkka huokaa. ––On todella hienoa nähdä, miten elämänhalunsa kadottanut ihminen, joka ei ole koskaan maalannut, yhtäkkiä alkaa tehdä kuvia. Se on aina ilo ja ihme.

Turkulainen tanssija Antti Virta toivottaa uudet harrastajat tervetulleiksi integroidun tanssin pariin Teksti: SANNI PURHONEN Kuva: HEINI SARASTE

NTTI Virta on ollut mukana Turun Kynnyksen toiminnassa 20 vuotta, erityisesti paikallista tanssiryhmää vetäen. Tanssimaan hän päätyi aikanaan silloisen puolisonsa Jaana Arviston kautta, joka perusti TaikaTanssi -ryhmän vuonna 2002. Ryhmään kaivattiin vetäjää ja Antti innostui lajista niin, että kouluttautui lopulta DanceAbility -opettajaksi. Voimakkaan sysäyksen tanssitoiminta sai Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011. Silloin starttasi integroidun tanssin ja teatterin päivien tapahtuma, ITTP. Se järjestetään yhä joka toinen vuosi. Tänäkin vuonna syyskuun alussa Turkuun odotetaan kotimaisia ja kenties kansainvälisiäkin integroidun tanssin huippuja. Antti on yhteistyökuvioista erityisen mielessään. ––Toivottavasti saisimme tänä vuonna kansainvälisiä vierai-

ta, esimerkiksi Ruotsista. Tanssi mahdollistaa taiteidenväliset kuviot ja tapahtumat. Ne ovat ryhmällekin motivoivia. Olemme olleet esiintymässä esimerkiksi Virossa, mikä oli todella inspiroivaa. Sellainen tuo joukkoomme myös uusia harrastajia. Tällä hetkellä TaikaTanssi -ryhmässä on aktiivisesti mukana noin 8 tanssijaa ja toiminta on kaikille avointa. Tanssin lisäksi Antin aika kuluu töissä henkilökohtaisten avustajien palkkoja laskiessa. Hän on työllistänyt itse itsensä osuuskunnan kautta. Yksi osuuskunnan tavoitteista on työllistää vajaakuntoisia. Nykyisen puolisonsa Hanna Väätäisen kanssa Antilla on 9- ja 6-vuotiaat lapset, joten Turun leikkikentät ja puistot ovat viime vuosina tulleet tutuiksi. Kaupungin kulttuuritarjontaa hän kehuu monipuoliseksi, vaikkakaan ei aina saavutettavaksi. ––Uusiin kulttuurilaitoksiin

pääsee, mutta tämä on vanha kaupunki. Esimerkiksi toiseen tanssiteatteriin ei tällä hetkellä valitettavasti pääse. Kulttuuripääkaupunkivuosi kuitenkin auttoi asioita ja nykyään ihmiset käyvät melko paljon esimerkiksi Logomossa. Antti on itse aina tuonut vammaisten asioita aktiivisesti esiin monenlaisessa yhdistystoiminnassa ja kehuu Turun Kynnyksen näkyvyyttä. ––Varsinkin Nordbergin Olli tunnetaan ja mielipiteitämme kysytään. Olen myös lihastautiyhdistyksen hallituksessa ja äitinikin on aktiivinen siellä. Uusia naamoja järjestöihin tietysti aina toivoisi mukaan ja vammaiskulttuurin esillä pitämistä. Tanssin parissa on paljon hyviä tyyppejä ja yhteistyö on voimaa. Entä kuinka turkulainen Antti kokee olevansa? ––Olen kyllä 110 % turkulainen. Täältä ei tarvitse lähteä mihinkään!

Kynnys Nro 1 / 2018

Kehy

Krikettiä ja perheenperustamista

BILIS-SÄÄTIÖ on tukenut Nepalissa näkövammaisten krikettiharrastusta vuodesta 2011 alkaen. Yli 200 näkövammaista naista on kriketin myötä päässyt pois kotoa, saanut uusia ystäviä ja löytänyt jopa aviopuolison. Se voimaantuminen ja innostus, joka näistä kriketinpelaajista huokuu, on lähes käsin kosketeltavaa. Keskustelu paljastaa taustoja. ”Kriketin ansiosta yhteisö tunnistaa nyt vammaiset. Aiemmin ihmiset eivät halunneet jutella, saati koskea minua. He pelkäsivät sokeuden tarttuvan”, kertoo yksi B2 pelaaja, joka on harrastanut krikettiä noin kahden vuoden ajan. Tapasin Bhagawatin kuusi vuotta sitten. Hän oli varsin ujo nuori nainen, joka oli vasta hiljattain tullut mukaan näkövammaisten krikettijärjestön toimintaan. Nyt tavatessani hänellä on 1,5 -vuotias ty-

”Oletko valmis?” – ”Kyllä!” – ”Pelatkaa!”, huudot kaikuvat krikettikentän laidalle. Pallo sinkoaa ja joku lyö sitä. Olen ihmeissäni – voivatko näkövammaiset pelata krikettiä! Teksti ja kuvat: MARJO HEINONEN

tär Angana ja hän on onnellisesti naimisissa. Hän kertoo elämäänsä ja kasvuaan naisena ja kriketinpelaajana: ”Olin kotona, masentunut kuten muut kaltaiseni. Perheeni piilotti ja häpesi minua. En tiennyt paremmasta, enkä haaveillut tulevaisuudesta. Tarvitsin tukea ja paikan, jossa opin itsestäni ja mahdollisuuksistani. Kriketti opetti minua selviytymään. Onnistumiset rohkaisivat. Nyt olen naimisissa näkevän miehen kanssa. Hän myös pitää kriketistä ja kannustaa minua pelaamaan. Minä puolestani kannustan muita näkövammaisia naisia. Naiset tarvitsevat enemmän

tukea kuin miehet, sillä naisia syrjitään. Heidät jätetään kaiken ulkopuolelle.” Bhagawatin ystävätär jatkaa omaa tarinaansa: ”Olen kotoisin vuoristosta. Lähimmälle bussipysäkille on neljän päivän kävelymatka. Tarvitsen saattajan, jos haluan lähteä pääkaupunkiin Kathmanduun. Bussimatkaa kestää vuorokauden. Kun löysin kriketin ja sain koulutusta järjestöltä, en enää halua palata entiseen. Olen saanut niin paljon itsevarmuutta ja tietoa, jota haluan jakaa muillekin.” ”Kriketin pelaaminen saa minut onnelliseksi. Kriketin kautta olen

saanut ystäviä.” Viimeisen vuoden aikana Abilis-säätiön tuki on tarjonnut mahdollisuuden näille näkövammaisille naisille oppia omista oikeuksistaan ja erityisesti perheväkivallasta ja siitä suojautumisesta. Aihe on ollut heille aivan uusi. Koulutukseen osallistuneet kertoivat avoimesti, etteivät aiemmin tienneet, mitä henkinen ja seksuaalinen väkivalta on ja että heillä on oikeus puolustaa omaa koskemattomuuttaan. Kukaan ei ollut aiemmin kertonut heille lisääntymisterveyttä koskevista asioista. kriketin pelaaminen ja ihmisoikeuskoulutus on vienyt nämä nepalilaiset naiset uudelle tasolle elämässään ja he haluavat eteenpäin! ”Haluan saavuttaa enemmän, seuraavan tason, kriketissä. Haluan pelata kilpaa Nepalin ulkopuolella ja myös miehiä vastaan. Tarvitsemme Abiliksen tukea, jotta tämä haave voi toteutua.”