Kynnys 4 2014 by Kynnys

No 4 / 2014

MU4 1

ynnys

Valtakunnallinen vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestön äänenkannattaja

Kynnys

Kynnys Nro 4 / 2014

KUVA: Jussi Vierimaa

Pääkirjoitus Amu Urhonen amu.urhonen@kynnys.fi

Valtakunnallinen vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestön äänenkannattaja ISSN 1235-9920 Julkaisija: Kynnys ry – Tröskeln rf Siltasaarenkatu 4 (5. krs) 00530 Helsinki Puhelin: (09) 685 0110 Päätoimittaja: Amu Urhonen amu.urhonen@kynnys.fi Toimitussihteeri: Sanni Purhonen / Kynnys ry Siltasaarenkatu 4 00530 Helsinki sanni.purhonen@kynnys.fi Puhelin: 045 7732 4116 Taitto: Väinö Heinonen / Kynnys ry Painopaikka: Arkmedia Oy, Vaasa Kannen kuva: Väinö Heinonen Kynnys-lehden aineistot Aineisto lähetetään toimitussihteerille. Lähettäessäsi kuvaa/tekstiä, toimita myös yhteystietosi, tilitietosi ja verokorttisi. Maksamme julkaistusta aineistosta 10 € palkkion. Lehden tilaushinta Kotimaassa kestotilaus 17 €/vuosi ja vuositilaus 20 €/vuosi (5 numeroa). Jäsenmaksu 17 €/vuosi, johon sisältyy Kynnys lehden tilausmaksu. Tilauksiin ulkomaille lisätään postimaksu.

Pakkotyötä inhimillisyyden varjolla

uomessa on paljon eri tavoin vammaisia ihmisiä, jotka käyvät töissä käytännössä omalla kustannuksellaan. Työtoiminnasta maksettu päiväpalkka on pienempi kuin työpaikkalounaan hinta. Näin on silloinkin, kun työn tuloksia myydään voitollisesti tai samasta työstä maksetaan jollekin ei-vammaiselle henkilölle oikeaa palkkaa. Tätä perustellaan sillä, että vammaisen kohdalla työ tukee elämänhallintaa ja antaa mielekkyyttä. Samalla tavalla myös monet ei-vammaiset perustelevat työssäkäyntiään. Silti heille maksetaan asianmukainen ja joskus jopa runsas palkka. On täysin asenteellista, että vammaiselle työntekijälle ei makseta. Ajatellaan, että vammaisten työ perustuu johonkin muuhun kuin normaaliin työmarkkinalogiikkaan. Tämä johtaa siihen, että osa näissä töissä käyvistä joutuu jatkuvasti turvautumaan toimeentulotukeen. Yllätyin suuresti, kun tällaista pehmeisiin arvoihin perustuvaa työtä tekevä henkilö kertoi, että hänen oli ollut pakko kieltäytyä tärkeästä luottamustoimesta, koska työstä ei saa olla pois.

Työtoimintaa järjestävä kunta vahvisti tämän: he edellyttävät toiminnalle sadan prosentin täyttöastetta, joten poissaoloihin ei ole varaa. Vähintään on kuulemma korvattava poissaolo työskentelemällä muina päivinä enemmän. Kyselyt osoittivat, että sama käytäntö on voimassa monissa muissakin kunnissa. Eikö yhteiskunnallinen luottamustoimi ole mielekästä tekemistä? Jos kerran koko työssäkäynnillä ei ole sellaista merkitystä, että siitä vaivauduttaisiin maksamaan palkkaa, miten poissaolot voidaan kieltää? Ns. tavallisissakin töissä luottamustehtäviä varten saa monesti neuvottelemalla palkatonta lomaa, joskus jopa palkallista. Olennaisinta on, että tässä rikotaan ihmisoikeussopimuksissa asti määriteltyä oikeutta poliittiseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Siitä ei ehkä saa palkkaa, mutta sillä tavalla muutetaan maailmaa. Ehkä jopa sellaiseksi, että tulevaisuudessa työstä maksetaan palkkaa, vaikka sen tekijä sattuisi olemaan vammainen. Amu Urhonen

Kynnys-lehti on saatavissa myös sähköisessä muodossa. Lisätietoja näkövammaisille tarkoitetusta sähköisestä lehdestä Näkövammaisten keskusliiton tiedonhallintapalvelusta. Voit saada lehden luettavaksesi myös CD:llä. Lisä tietoja: merja.asumaa@kynnys.fi. Kynnys ry:n toimikunnat: Itsenäisen Elämän Keskus – Jyväskylä Matarankatu 4 (3. krs), 40100 JYVÄSKYLÄ Puh. (09) 6850 1140, 045 7732 4109 Itsenäisen Elämän Keskus – Kuopio Teletie 6 E 70600 KUOPIO Puh. 045 657 9696 Itsenäisen Elämän Keskus – Oulu Isokatu 47 (4. krs), 90100 OULU Puh. (09) 6850 1130, 045 7732 4108 Itsenäisen Elämän Keskus – Tampere Pellervonkatu 9 h. 1013, 33540 TAMPERE Puh. 045 7732 4115 Itsenäisen Elämän Keskus – Turku Yliopistonkatu 9 b, 20100 TURKU Puh. (09) 6850 1134, 045 7732 4114

Raha-automaattiyhdistys tukee Kynnys ry:n toimintaa

Tvångsarbete under sken av mänsklighet

Finland finns många på olika sätt handikappade människor som i praktiken har arbete på egen bekostnad. Dagslönen som betalas för arbetsverksamheten är mindre än priset för arbetsplatslunchen. Så är det även då arbetsresultatet säljs med vinst eller en icke-handikappad person får en riktig lön för samma arbete. Detta motiveras med att arbetet för den handikappade stöder livshantering och ger livet mening. På motsvarande sätt motiverar många icke-handikappade att de arbetar. Trots det får de en saklig och ibland även riklig lön. Det är tendentiöst, att man inte betalar en handikappad på samma sätt. Man tror att handikappades arbete baserar sig på något annat än normal arbetsmarknadslogik. Detta leder till att en del av dessa arbetande kontinuerligt måste ty sig till utkomststöd. Jag blev mycket överraskad då en person som utförde dylikt på mjuka värden grundat arbete berättade, att han/hon var tvungen att tacka nej till ett viktigt förtroendeuppdrag, eftersom det inte var tillåtet att vara borta från arbetet. Kommunen som ordnade arbetsverksamheten verifierade

detta: de förutsatte hundra procents fyllnadsgrad för verksamheten, så det fanns inte utrymme för frånvaro. Man måste åtminstone ersätta frånvaron genom att jobba mera de övriga dagarna. Förfrågningar visade, att samma förfarande idkades i många andra kommuner. Är inte samhälleliga förtroendeuppdrag meningsfull sysselsättning? Om själva arbetet är av så litet värde, att man inte besvärar sig med att betala lön för det, hur kan man då förbjuda frånvaro? Genom att förhandla kan man oftast få oavlönad eller ibland t.o.m. avlönad ledighet från sk. vanligt arbete för att sköta förtroendeuppdrag. Det väsentliga är att den i människorättskonventioner garanterade rätten till politisk och samhällelig verksamhet förhindras. Man kanske inte får lön för det, men på det sättet förändras världen. Kanske till och med så, att man i framtiden får lön för arbetet, fastän man skulle råka vara handikappad. Amu Urhonen Översättning Carita Viljanen

Kolumni

Mika Välimaa Lakimies, Kynnys ry

Sinikka Luhtasaari KUVA: Pia Bartsch

Lakiasiaa

Päätösten muuttamisesta

ynnykseen ja muihinkin vammaisjärjestöihin tulevissa yhteydenotoissa näkyy huolestuttavassa määrin kuntien taloustilanteen heikentyminen. Säästötarpeiden katsotaan oikeuttavan palveluiden määrän ja tason laskemisen yleisesti, mutta sen lisäksi asiakkaalle jo myönnettyihin palveluihin puututaan myös yksilötasolla. Viime aikoina on ilmaantunut useita tapauksia, joissa asiakkailta on lakkautettu tai heikennetty jopa subjektiivisiin oikeuksiin kuuluvia palveluja kunnan yksipuolisella päätöksellä, ilman todellisia yksilökohtaista harkintaa. Henkilön täyttäessä subjektiiviseen oikeuteen kuuluvan palvelun myöntämiselle asetetut edellytykset, se tulee järjestää hänelle yksilöllisen tarpeen mukaan. Kuitenkin esimerkiksi vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua on rajattu tai oikeutta käyttää saattajaa on karsittu käytännössä massapäätöksillä. Yksilöllinen tarve sekä harkinta on unohdettu. Vammaispalvelupäätösten yhtenä ”trendinä” joissakin kunnissa tai kuntayhtymissä on, että iäkkäänä vammautunut (vaikeavammainenkin) henkilö ohjataan automaattisesti ikäihmisten palveluiden piiriin, tai aiemmin vammaispalveluna palveluasumista saanut siirretään vanhuspalveluiden puolelle hänen täyttäessään 65 vuotta. Tarkoituksena on säästää kustannuksissa, koska iäkkäille yleisesti järjestettävät sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut ovat asiakkaille maksullisia. Varsinkin, jos palvelun heikennykset kohdistuvat samalla kertaa useisiin vammaispalveluasiakkaisiin, ei voi välttyä epäilykseltä, että menettely rikkoo ainakin ns. luottamuksensuojaperiaatetta. Hallintolain 6 §:ssä tarkoitetun luottamuksensuojaperiaatteen mukaan viranomaisten toimien on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia. Luottamuk-

sensuoja tarkoittaa myös sitä, että vammaispalveluiden asiakkaalla on oikeus luottaa hänelle annettujen päätösten pysyvyyteen, siis siihen, että voimassa olevia päätöksiä ei muuteta hänen vahingokseen. Voimassa olevan palvelun lakkauttaminen kokonaan tai heikentäminen on mahdollista vain hyvin rajoitetusti. Yksinomaan heikkoon taloudelliseen tilanteeseen perustuvat säästösyyt eivät anna siihen oikeutta. Päätös on muutettavissa silloin, jos henkilön yksilölliset olosuhteet ovat muuttuneet siten, että hän ei joko täytä enää lainkaan palvelun myöntämisedellytyksiä tai hänen palvelutarpeensa on olennaisesti vähentynyt. Päätöstä voidaan muuttaa myös, mikäli se on perustunut esimerkiksi asiakkaan antamiin harhaanjohtaviin tai virheellisiin tietoihin. Sen sijaan alun perin virheellistäkään päätöstä ei voi muuttaa yksipuolisesti ilman palvelunsaajan suostumusta, jos virheellisyys ei johdu asiakkaan menettelystä. Viranomaisella on vastuu päätöksensä oikeellisuudesta, joten kunta ei voi jälkikäteen vedota esimerkiksi siihen, että henkilökohtaista apua on myönnetty epähuomiossa liian paljon. Kun voimassa olevaa päätöstä muutetaan, asiakasta on aina ensin kuultava. Tällöin asiakkaalla on oikeus saada tietoonsa viranomaisella oleva selvitys ja päätöksenteon perusteet sekä oikeus esittää omat näkemyksensä. Asiakkaan pitäisi ehdottomasti valittaa päätöksestä, jolla on puututtu yksipuolisesti ja yllä kerrottujen periaatteiden vastaisesti voimassa olevaan etuuteen. Valittaminen saattaa tuntua raskaalta varsinkin, jos sitä on joutunut tekemään joka palvelun kohdalla. Yksipuolinen ja ilman laissa edellytettyjä perusteita tehty päätösten muuttaminen lähenee mielivaltaa. Se ei saa levitä yleisesti sallituksi maantavaksi.

Voit ottaa yhteyttä lakimies Mika Välimaahan, Sanna Aholaan tai sosiaalityöntekijä Yodit Melakuun puhelimitse, sähköpostitse tai kirjeitse. Juridisen neuvonnan puhelinajat:

Maanantaisin klo 9.00–12.00 klo 13.00–16.00

Torstaisin klo 9.00–12.00 klo 13.00–16.00

KUVA: Antti Valta

Kynnys Nro 4 / 2014

Vino näkökulma työhön

uttelimme ystäväni kanssa rakkaudesta ja sen päättymisestä. Ystäväni, asui rekisteröidyssä parisuhteessa, ja sanoi, että heidän piireissään ero oli vieläkin kipeämpi asia kuin valtaväestöllä. Kun sosiaaliset piirit ovat pienet ja tarkoin rajatut, huhut suhteen eri vaiheista leviävät valon nopeudella. Keskustelusta on vuosia ja mies on jo kuollut. Rekisteröity suhdekin ehdittiin purkaa. Ajattelen joskus ystävääni, nyt kun elämäni on vammautumisen takia muuttunut kaikin tavoin. Minun suuri rakkauteni on työ ja toimittajan identiteetti tärkeä osa persoonallisuutta. Mutta mediamaailma on muuttunut rajusti urani alkuajoista. Silloin, 90-luvun puolivälissä, ilmoitin työpulassa tutuille asiakkaille, että almanakassani on tilaa, ja heti tilattiin juttuja. Toisin on tänä päivänä. Elämme ostajan markkinoilla ja hyviä juttuja tarjotaan runsaasti. Ostaja päättää valintaperusteet, myös hinnan. Kävi näin, ihan äskettäin, että tarjoamaani juttua, täysin kelvollista, ei hyväksytty vastoin odotuksiani. Sillä ei ole tekemistä ikääntymisen tai vammaisuuden kanssa, uskon näin, vaikka koville ottaa. Ei kannata masentua. Ei ainakaan pitkäksi aikaa, vaan kehittää pettymyksen sietokykyään. Siitä on hyötyä muussakin elämässä, myös rakkaussuhteessa tai sellaisen metsästämisessä. Periksi ei anneta. Sitä, mistä tykkää, pitää jatkaa. Aina voi tarjota juttua toiseen paikkaan. Juttua voi myös parantaa, syventää näkökulmaa tai muuttaa sitä entistä vinommaksi. Ostajan markkinoilla on pidettävä pää kylmänä ja sydän sykkivänä. Jutun hyllyttäminen epämääräiseksi ajaksi ilman palkkiota tosin musertaa niin konkarin kuin noviisin. Shit happens! Tuleen ei jäädä makaamaan. Kun omat toimintamahdollisuudet ovat rajatut, riippuvuus ostajan vallankäytöstä kolhii enemmän kuin vammattomilla kilpailijoilla, onpa kyseessä mikä ala tahansa. Väittäisin näin ja taas tulee mieleen ystävä. Työelämä on kovaa ja yhä kovemmaksi muuttuu ammattien kadotessa, kuten ennustetaan. Kaikille ei riitä töitä. Jotkut asiat eivät ole muuttuneet hyvään suuntaan. Yksi sellainen on syrjivä vallankäyttö. Siitä on vaikea puhua. Sitä on vaikea näyttää toteen. Sitä ei halua uskoa todeksi – ei ainakaan omalla kohdalla. Jokainen haluaa olla the best. Vahvistetaan sitä puolta toisissamme, tosissamme. Sinikka Luhtasaari Mopomama Arabianrannasta

Uusia kynnysläisiä

KUVA: Tuomas Hellman

Elisa Poutanen

Olen aloittanut 7.10. toimistoharjoittelijana Kynnyksellä ja olen näillä näkymin työssäoppimassa Helsingin toimistolla ainakin loppuvuoden ajan. Opiskelen Omnian aikuisopistossa Espoossa toimisto- ja terveydenhuollon sihteeriksi vuoden kestävässä koulutuksessa. Aikaisemmalta ammatiltani olen geronomi, eli valmistuin vanhustyön koulutusohjelmasta Metropolia ammattikorkeakoulusta syksyllä 2012. En ole juuri työllistynyt alani tehtäviin liikuntavammani vuoksi, tosin viime kesänä rikoin rajoja vammaisena hoitajana dementiakodissa pienellä paikkakunnalla. Viime lukuvuoden työskentelin Ruskiksella vertaistukiohjaajana. Vapaa-ajallani olen toiminut CP-Liiton Itsenäiseen Elämään Sopivin palveluin -hankkeen aikana syntyneen lievästi vammaisten aikuisten vertaistukiryhmän vertaisohjaajana. Ryhmään muuten kaivataan uusia jäseniä, eli mikäli koet vertaistuen tervetulleeksi elämääsi, ota rohkeasti yhteyttä niin jutellaan lisää: elisa.poutanen@kynnys.fi. Raikasta loppusyksyä, sekä tapaamisiin ja kuulemisiin toimistolla!

Kansainvälisiä tuulia työelämään

Teksti: Tuomas Tuure

APASIMME Kallen kanssa Peggy Mastroiannin, Equal Employment Opportunities Commissionin edustajan, ensi kertaa vuonna 2012 Washingtonissa. Peggyllä on 24 vuoden kokemus vammaisten työelämälainsäädännön kehittämisestä sekä juristina että konsulttina, joka osallistui alkuperäisen ADA (Americans with Disabilities) -lain työstämiseen John Wodachin komiteassa. EEOC (tasa-arvoisen työllistämisen virasto) on valtion virasto, jonka tehtävä on edistää ja valvoa tasa-arvoista rekrytointia. EEOC:lla on 550 lakimiestä. Jos vammaista on kohdeltu huonosti rekrytoinnissa tai kielletty kohtuulliset mukautukset, niin yh-

”Täällä sain maistaa vapautta”

Teksti: Heini Saraste

ADZIKISTANILAINEN Sitora Kurbanova sairastui polioon yhdeksänkuisena. Kolmisen vuotta kului niin, että vain silmät liikkuivat. Vähitellen liikuntakyky osittain palasi ja seitsenvuotiaana hän meni tavalliseen kouluun. Koska koulu oli niin esteellinen ja liikkuminen hankalaa, hän sai kotiopettajan. Entisen Neuvostoliiton alueella vammaisten opiskelu on ratkaistu monissa maissa kotiopettajien avulla. Vammaiset eivät kuitenkaan useinkaan käy koulua kuin muutama-

Kynnys Nro 4 / 2014

na päivänä viikossa, eivätkä saa samantasoista opetusta kuin tavallisessa koulussa tai internaatissa. – Isäni ja äitini olivat aina hyvin tietoisia siitä, että minut on koulutettava. Myös itse halusin oppia. Vaikka vanhempani olivat vastaan, halusin internaattiin kauaksi kotoa, koska olin kuullut, että opetuksen taso siellä on korkeampi. Nyt Sitoralla on kotikaupungissaan KaniBadamissa pieni yritys, jossa hän suunnittelee vaatteita sekä ompelee niitä itse. Alaisia on kolme, yksi vammaton ja kaksi vammaista.

teydenotto tehdään EEOC:lle Päätimme jo ensimmäisen tapaamisen aikaan järjestää Yhdysvalloissa ja Suomessa koulutusta aiheeseen liittyen. USA:n kurssimme pidettiin Washingtonissa syksyllä 2013 ja Peggyn Suomen vierailu oli onnistunutta jatkoa hyvälle yhteistyölle. Suomessa ohjelmaan kuului Kynnys ry:llä illalla 18. 8. järjestetyn vastaanoton lisäksi 4 virallista tapaamista ja USA:n lähetystössä 19. 8. pidetty työllisyysseminaari, jossa vieraili noin 50 kuulijaa. Bruce Oreck, Kalle Könkkölä ja allekirjoittanut alustivat seminaarissa, jossa kuulijoita oli muun muassa työmarkkinajärjestöistä, ylioppilaskunnista, vammaisjärjestöistä sekä yliopistolta.

Sitora tietää kuuluvansa pioneereihin, sillä työsään naisjärjestön vapaaehtoisena hän on nähnyt paljon vammaisia naisia, jotka eivät uskalla tai kehtaa tulla päivänvaloon. – Meillä on nyt kotikaupungissani neljänkymmenkolmen – sokeitten, liikuntavammaisten ja kuurojen – naisen ryhmä, jossa tuemme toinen toistamme. Osa naisista ei ole koskaan aikaisemmin ollut kotinsa seinien ulkopuolella. Suurin ongelma on ylisuojelu. Vanhemmat eivät tahdo päästää irti vammaisesta lapsesta, he pelkäävät, että häntä kiusataan tai että hänelle nauretaan. Myös koko perheen leimaaminen on yleistä. Siksi moni vammaisista naisista on luku-

Akavassa, EK:ssa ja SAK:ssa kävimme läpi Akavan historiaa, Peggy kertoi EEOC:n toiminnasta ja asiantuntija Elina Moisio alusti Suomen työmarkkinajärjestelmästä. Lakimies Jaana Meklin keskittyi lainopillisen neuvonnan rooliin ja liiton toimintaan sovittelijana. Tämä on varsin lähellä sitä sovittelua, joka on EEOC:n keskeinen toimintatapa. Sovittelussa pyritään ilman oikeustaistelua sovittelemaan vammaisen työntekijän ja työnantajan näkemykset työnkuvasta ja mukautuksista. Yli 70 % jutuista saadaan soviteltua. Kun Peggy korosti, että enemmistö jutuista voidaan sovitella maksutta, muuttui suhtautuminen positiivisemmaksi myös työnantajapuolella. Yhdysvalloissa vammaisten työllisyysaste on selvästi Suomea korkeammalla tasolla, joten sieltä on toki jotain opittavaa. Yhdysvaltojen ADA -lainsäädäntö on asettanut vuodesta 1990 tiukat rajat tiedonvälitykselle, rakentamiselle ja julkisille kulkuvälineille. Tuloksena vammaisten työllisyysaste onkin noussut itsestään, kun kaikkiin julkisen ja yksityisen sektorin työpaikkoihin voi huristella sisään pyörätuolilla. Yhdysvaltain malli kuitenkin perustuu myös vahvalle työetiikalle ja yhteiskunnan rajatulle roolille. Etuudet ovat niin huonoja, että vammaisen on pakko raahautua töihin vaikka pää kainalossa. Yhteiskunta mahdollistaa silti pääsyn kaikkialle ja rakenteet ovat kohdallaan. Peggyn lisäksi työllisyyden tasa-arvoisuutta valvovassa EEOC:ssa työskentelee 300 juristia, jotka tukevat kohtuullisten mukautusten ja järjestelyjen toteutumista ruohonjuuritasolla.

ja kirjoitustaidoton. Sitora on myös malliesimerkki onnistuneesta kehitysyhteistyöstä. Suomen kehitysyhteistyörahojen ansiosta hän opiskeli kuukauden Suomessa itsenäistä elämään. Mistä Suomessa nautit eniten Sitora? – Itsenäisyydestä! Ensimmäisen kerran elämässä tunsin olevani täysin vapaa! hän vastaa ja väläyttää hymyn, joka hurmaa kenet tahansa.

Lue lisää Sitorasta sivulta 12. Haastattelu Youtubessa: https://www. youtube.com/watch?v=1RRusS4jBiQ

Kynnys Nro 4 / 2014

Työ tekijäänsä kiittää?

Teksti : Sanni Purhonen Kuvitus: Väinö Heinonen

UOMALAISESSA työssä kuohuu. Edellinen lause on ehkä dramaattinen, mutta sen ainakin pitäisi olla totta monien vammaisten henkilöiden työllistymisen osalta. Varsinkin kehitysvammaisille tuntuu usein jäävän tässä keskustelussa vain luu käteen. Positiivista on, että asiasta sentään on alettu puhua viime vuosina julkisesti. Millainen poru työpaikkojen kahvihuoneissa sitten pitäisi käydä? Tässäpä hieman faktaa, joka on löydettävissä samansuuntaisena useista eri lähteistä, esimerkiksi Kehitysvammaliiton kautta: Suomessa arvioidaan olevan noin 24 000 työikäistä kehi tysvammaista. Heistä palkkatöissä on vain noin 500. Arviolta 6 000–7 000 kehitysvammaista henkilöä tekee työ keskuksissa työnluonteista toimin taa, Avotyötoiminnassa on hieman yli

2000 kehitysvammaista. Se tarkoit taa työn tekemistä tavallisilla työpai koilla. Vaikka työtehtävät ovat saman laisia kuin palkkatyössä, työstä ei saa palkkaa vaan työosuusrahaa korkein taan 12 euroa päivässä. Niin kuin pykälien kanssa monesti käy, tavallisesti korvaus jää alle tämän maksimin. Ei ole vaikea käsittää, ettei työ välttämättä houkuta, jos siitä saatu korvaus ei riitä kattamaan edes työmatkoja. Kehitysvammaisia työskentelee hyvin monenlaisissa tehtävissä, esimerkiksi keittiöissä, siivoamassa ja kaupan alalla. Toki, heistä muutama sata on tavallisissa palkkatöissä. Paljon suurempi joukko tekee täysin tavanomaisia töitä, mutta saa yhä palkakseen mitättömän korvauksen. Työsuhteen tunnusmerkit voivat täyttyä myös päivätoiminnassa. Kenties hyvääkään tekijää ei haluta ottaa palkkasuhteeseen myöskään, jos hä-

nen työpanoksensa on aiemmin ollut ilmainen. Lisäksi avotyön pariin otetut henkilöt ovat usein vailla työterveydenhuoltoa, lomia ja muita perusoikeuksia. Ikään kuin nämä esteet eivät olisi tarpeeksi, asianmukaiseen koulutukseen pääsy saattaa vammaisten henkilöiden kohdalla kaatua asenteellisiin tai fyysisiin esteisiin, vaikka motivaatiota tai lahjoja olisi muille jakaa. Tätä taustaa vasten on myös ongelmallista perustaa yrityksiä, jotka työllistävät nimenomaan kehitysvammaisia tarjoamatta heille korvausta. Viime aikoina tällainen trendi on ollut havaittavissa muun muassa ravintola-alalla. Näissä yrityksissä on varmasti taustalla hyviä aikomuksia. Puheissa mainitaan silti yhä turhan helposti virikkeiden tarjoaminen vammaisille palkan korvaavana tavoitteena. Toisi-

naan tällaisissa paikoissa myös mainostetaan asiakkaille erikseen mahdollisuutta kohdata vammaisia henkilöitä. Silloin on syytä kysyä, mikä on vammaisen työntekijän keskeinen tehtävä – olla töissä vai kasvattaa suvaitsevaisuutta? Parhaassa tapauksessa henkilöiden pysyvä työllistäminen todella on vähintään vammaisia palkkaavan yrityksen pitkän tähtäimen tavoite. Riskinä taas on, että hyväntekeväisyydeksi naamioidusta vapaaehtoistyöstä tulee palkkatyöt korvaava käytäntö. Suomessa pohditaan kaiken aikaa eläkepommia, pitkäaikaistyöttömien työllistymistä ja työurien pidentämistä. Luulisi, ettei kellään ole tässä tilanteessa halua sulkea suurta joukkoa motivoituneita ihmisiä käytännössä ulos työmarkkinoilta.

Aulaisäntä ja siistijä Pasi Linden jäi eläkkeelle Kynnyksestä viime kesänä

ASI jätti Kynnykseen suuren sosiaalisen aukon, sillä paitsi tunnollinen työntekijä, hän oli myös mitä suurenmoisin seremoniamestari. Kaikissa Kynnyksen juhlissa Pasi oli itseoikeutettu puheiden pitäjä, jonka puheet olivat useimmiten hienotunteisia ja tarkkanäköisiä.

Heini Saraste ja Sanni Purhonen kävivät juhlimassa Pasin viisikymmenvuotissyntymäpäiviä Karjala-talolla elokuussa. Vieraita oli kuutisenkymmentä, sekä sukulaisia että ystäviä. Puheita pidettiin, Pasin lapsuutta ja nuoruutta muisteltiin ja juhlakalu itse oli kuin luotu kaiken sympaattiseksi keskipisteeksi.

Kynnys Nro 4 / 2014

”Älä vähättele itseäsi!” Vammainen yrittäjä tarvitsisi erityisvalmennusta. Yrittäminen on kovaa puuhaa ja aina on olemassa vaara, että se on peitenimi työttömyydelle, pohtii laulupedagogi Riikka Hänninen, itse monet kriisit läpikäynyt ja niistä selvinnyt. Itsen vähättely ja riskien pelko ovat hänen mukaansa työelämän suurimmat syöpäkasvaimet.

Teksti ja Kuva: Heini Saraste

USIIKIN OPETTAJA ja laulupedagogi Riikka Hänninen on itse ollut yrittäjä yliopistosta valmistumisensa jälkeen. Laulaja, orkesterimuusikko ja Nurin Perin -lauluyhtyeen solisti – muun muassa – valmistui musiikinopettajaksi Sibelius Akatemiasta ja jatkoi vielä kolmen vuotta opintojaan Kööpenhaminassa. Hän asui siellä puoli vuotta Tukilinjan myöntämällä apurahalla ja opiskeli Complete Vocal Technique -laulunopettajaksi. – Se oli hurja puolivuotinen, joka opetti minulle tärkeitä asioita itsestäni, haasteiden voittamisesta ja laulamisesta. Opin itsenäisyyttä ja selviämään. Jotkut opit sain kauhun kautta. – Muistan erään käännekohdan. Olin vahingossa mennyt Kööpenhaminaan väärään aikaan. Tilanne paljastui minulle vasta perillä. Tajusin, että olen yksin kaupungissa, eikä minun pitäisi olla täällä vaan kotona. Lähetin kavereille hotellihuoneesta puhelinviestejä, joiden perussanoma oli: apua auttakaa. Olin niin paniikissa ja väsynyt, etten voinut ajatella meneväni vieraalle kadulle kauppaa etsimään. Mistä saisin edes ruokaa?! Heittäydyin sängylle, söin rusinoita ja suklaata ja jossain vaiheessa nukahdin. Kun heräsin, huomasin, etten ollutkaan kuollut. Olin elossa ja elämä jatkui. Riikka Hänninen on siis yksi Suomen 24:stä valtuutetusta CVT-opettajasta. – CVT on laulutekniikka, joka lähestyy ihmisääntä laulutyylistä riippumatta. Ääni tuotetaan terveesti, on se sitten kaunista aariaa tai heviörinää. Hänninen on myös opiskellut mentaalivalmentajaksi ja pyörittää yhdes-

sä kahden muun naisen kanssa Tapiolassa Elämänlähde-yritystä. Se on hyvinvoinnin keskus, jossa on tarjolla monipuolisia kehonhoitoja, henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa, joogaa ja meditaatiota.

Kevään kriisi ja kuinka se voitettiin Neljä vuotta valmistumisen jälkeen Riikalla meni lujaa, oppilaita riitti ja työtä oli enemmän kuin tarpeeksi. Sitten jostain syystä, ehkä osin laman takia, oppilaat alkoivat vähetä ja työtilanteet harventua. – Keväällä aloin todella miettiä, miten selviän taloudellisesti. Olisiko minusta enää elättämään itseni? Ura oli lähtenyt liikkeelle helposti, mutta nyt tulevaisuus vaikutti synkältä. Sokea ei voi mennä kaupan kassalle! Jos ammatti, johon on valmistunut, ei enää tuota taloudellista tulosta, edessä voi olla suuri kriisi. Kesän lopussa – niin kuin usein elämässä – tulivat taas toiset ajatukset. – Aloin ymmärtää jotain syvällisempää siitä, miten me vammaiset ihmiset työmarkkinoilla usein kohtelemme itseämme. Huomasin myös, että osa minusta on edelleen opiskelijaidentiteetin viitan alla niin, että ajattelin, että tässä vain annan vähän laulutunteja ja jotenkin eteenpäin luotsailen. Vammaisen ihmisen ongelma ovat Riikan mielestä väärät viestit itselle: kestovähättely tyyliin enhän minä, ei minusta ole, kunhan vaan nyt hieroskelen, kunhan vaan nyt lauleskelen, kunhan tässä vähän teen väitöskirjaa. Jonkinlainen itseensä uskomisen puute leijuu ympärillä kuin sumu.

Vammaisuus on Riikan mielestä myös tekosyy olla tekemättä uusia asioita. Oikea syy ei aina olekaan vammaisuus vaan epäonnistumisen pelko. On suuri epävarmuus siitä, mikä on oman työn arvo. – Myös vammaisille suunnatut kurssit lähtevät usein ylhäältä alaspäin tai tarjoavat niin hienoja ratkaisuja, että juuri ensimmäisiä askeleitaan ottava vammainen yrittäjä aivan lannistuu. Muistan kun aikanaan Taru-kurssilla puhuttiin itsensä brändauksesta. Olin epävarma nuori ihminen ja koko ajatus brändauksesta tuntui tulevan täysin toiselta planeetalta. Miten minä sokeana ikinä brändäisin itseäni? Vasta nyt, monen vuoden yrittäjänä toimimisen jälkeen, olisin avoin ottamaan tällaista oppia vastaan.

Meillä on hieno ohjausjärjestelmä Riikka Hänninen perää myös pitkäkestoisempaa vammaisten ihmisten yrittäjäkoulutusta. – Koulutusohjelma saisi kestää vuoden-pari ja koulutusta pitäisi olla esimeriksi kerran kuukaudessa. Kouluttajina voisivat toimia osittain urallaan menestyneet vammaiset ihmiset itse, mutta myös muut henkilöt, joista vain on asiassa hyötyä. Uskon siihen, että meillä kaikilla on sisällämme hieno ohjausjärjestelmä ja tieto siitä, että olemme arvokkaita ja mitä kannattaa tehdä. Osa itsestämme kuitenkin sabotoi sitä koko ajan. Eli teemme helposti itseämme vastaan. Riikka on kuitenkin optimisti: – Ei ohjausjärjestelmää niin helposti tuhota, se pysyy sisällämme kuin kivijalka.

”Vammaisen ihmisen ongelma on itsen kestovähättely.

”

Kynnys Nro 4 / 2014

Kysymyksiä työstä Vammaiset ja työ – mahdoton yhdistelmä? Haastattelimme työministeri Lauri Ihalaista. Omia ajatuksiaan aiheesta kertoi myös toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä. KUVA: Laura Kotila, valtioneuvoston kanslia

Koonnut : Sanni Purhonen

Talouden taantumasta huolimatta työkyvyttömyysetuutta saavien osallistuminen työelämään on kehittynyt myönteisesti. Työeläkelakien perusteella täyttä eläkettä saavista noin 10 % tekee eläkkeen ohessa työtä ja osa-eläkettä saavista kolme neljästä ansaitsee toimeentulonsa eläkkeen lisäksi työn teolla. Vaikka taloutemme tilanne ja näkymät näytä juuri nyt valoisilta, on Suomella useita vahvuuksia, jotka antavat hyvät edellytykset talouskasvulle ja hyvinvoinnin lisäämiselle. Työmarkkinoiden ja elinkeinoelämän rakennemuutos ei pelkästään kielteinen asia, vaan myös uudistumista edesauttava voima. Osaltaan työn moninaistuminen ja työmarkkinoiden uudistuminen voi vahvistaa vammaisten henkilöiden asemaa työmarkkinoilla. Esimerkiksi kaikkia toimialoja koskettava digitalisoituminen avaa uusia mahdollisuuksia, kun työn paikkasidonnaisuus vähenee. Tulevaisuuden työelämässä tietotaito ja kyky oppia uutta korostuvat. Työn monimuotoisuus lisääntyy. Itse pidän tärkeänä, että tulevaisuudenkin työelämässä löytyy paikka jokaiselle.

Nousevatko vammaisten työnhakijoiden tai työnantajien asiat usein esiin työssänne? On selvää, että suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä tarvitaan kaikkien panosta. Pyrimme kaikessa päätöksenteossa ja työelämän kehittämiseen liittyvissä laki- ja muissa hankkeissa huomioimaan myös erityisryhmät. Työ ei ole pelkästään toimeentulon lähde, vaan sillä on iso merkitys jokaisen yksittäisen ihmisen elämässä. Kaikilla halukkailla tulisi olla mahdollisuus osallistua työelämään. Se on myös yhteiskunnan etu. Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt Osatyökykyiset työssä! -ohjelman, joka tarjoaa tukea ja välineitä vammaisten ja muiden osatyökykyisten työllistymiseen ja työssä jatkamiseen. Ohjelmassa kehitetään toimintakonseptia, jossa osatyö kykyiselle nimetään henkilökohtainen työkykykoordinaattori. Koordinaattori selvittää yhdessä osatyökykyisen kanssa, mitä keinoja, etuuksia ja palveluita työllistymisen tueksi on tarjolla. Työelämässä mukana olevalle koordinaattorin nimeää työnantaja ja työnhakijalle TE-toimisto. Työ- ja elinkeinoministeriössä olemme valmistelleet mm. palkka tuen uudistusta, jonka tarkoituksena on tukea vaikeasti työllistyvien asemaa. Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle lokakuussa. Mikä on näkemyksenne vammaisten henkilöiden tilanteesta suomalaisilla työmarkkinoilla? Millaista kehitystä uskotte vuosien aikana tapahtuneen ja mikä on tavoite tulevaisuudessa?

Mitä voitaisiin tehdä, jotta useammat vammaiset henkilöt pääsisivät työmarkkinoille eläköitymisen sijaan?

Monille saattaa tulla yllätyksenä, että työttömyys henkilöillä, joilla vamma tai sairaus vaikeuttaa työn saamista, ei ole lisääntynyt yhtä rajusti kuin yleinen työttömyys. Kun vuonna 2011 oli tällaisia henkilöitä työttömänä kes-

kimäärin kuukaudessa noin 38 000, on heitä kuluvan vuoden aikana ollut noin 40 000. Tyypillisesti osatyökyisten työttömyys kestää 13–26 viikkoa, mikä on keskimääräistä puolet vähemmän.

Vamma tai sairaus ei koskaan ole sinänsä este työllistymiselle, vaan työkyky suhteutuu aina kyseisen työn vaatimuksiin. Mikäli edellytykset ja vaatimukset ovat tasapainossa, on henkilö työkykyinen mahdollisesta sairaudesta tai vammasta huolimatta. Työkyvyttömyyseläkettä ei pitäisi nähdä vaih-

Kynnys Nro 4 / 2014

toehtona työnteolle, vaan toimeentulon turvaavana etuutena. Jos vamma tai sairaus vaikeuttaa työllistymistä, TE-toimisto voi tukea työllistymistä esimerkiksi työnantajalle maksettavalla palkkatuella tai työolosuhteiden järjestelyyn tarkoitetulla tuella. Työnhaun tueksi voi saada työhönvalmentajan, joka voi toimia myös työnantajan tukena työsuhteen solmimiseen liittyvissä kysymyksissä ja työsuhteen alussa. Suomessa on useita toimijoita ja palvelun järjestäjiä, joiden tehtävänä on tukea ja edesauttaa vammaisten henkilöiden työelämään osallistumista. Keskeisiä ovat työ- ja elinkeinotoimistojen lisäksi kuntien, Kansaneläkelaitoksen ja työeläkelaitosten palvelut. Moninaisten palveluiden yhdistäminen asiakkaan kannalta mielekkäällä tavalla on keskeinen haaste. Parhaillaan Uudenmaan, Pirkanmaan ja Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistoissa pilotoidaan Työkykykoordinaattori-konseptia. Hanke liittyy STM:n Osatyökykyiset työssä -ohjelmaan ja sen tavoitteena on tarjota räätälöityä tukea työllistymiseen. Vammaisten työllistymistä tukee myös vuonna 2013 käynnistynyt nuorisotakuu, joka takaa jokaiselle ilman koulutusta tai työtä olevalle nuorelle pääsyn koulutukseen, työhön, kuntoutukseen, harjoitteluun tai työpajalle. Takuu koskee myös nuoria, jotka ovat sairauden tai vaikean elämäntilanteen vuoksi ovat vaarassa syrjäytyä. Uusi sosiaalihuoltolaki tukee nuorisotakuun onnistumista tarjoamalla sosiaalista kuntoutusta syrjäytymisvaarassa oleville. Miten varmistaa tasa-arvoisuus työhön ottoprosessissa? Suomen lainsäädäntö kieltää vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän. Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän oli kyse sitten työhönottoperusteista, työoloista tai työehdoista. Työsopimuslain mukaan työnantaja ei saa ilman perusteltua syytä asettaa vammaista työntekijää eri asemaan. Syrjinnän kielto ei kuitenkaan yksin riitä varmistamaan tasavertaista kohtelua. Kyse on myös asenteista. On erittäin tärkeää, että suomalaisessa työelämässä ja työpaikoilla oivallettaisiin erilaisuuden tuoma rikkaus. Jokaiselle halukkaalle tulisi tarjota mahdollisuus osallistua työelämään kykyjensä mukaan. Alentuneen työkyvyn perusteella myönnettävä palkkatuki on yksi käytännön työkalu, jolla voidaan tukea osatyökykyisten työllistymistä. Miten vammaisten työhön liittyvät asiat otetaan huomioon YK-sopimuksen ratifioinnissa? Suomi on myös sitoutunut YK:n ja Euroopan unionin jäsenvaltiona edistämään kaikille

avointa yhteiskuntaa. Suomen vammaispolitiikan lähtökohtana ovat perus- ja ihmisoikeudet. Esimerkiksi vammaisten henkilöiden syrjimättömyys on kirjattu Suomen perustuslakiin. Tässä mielessä se, että Suomi on muiden maiden ohella allekirjoittanut YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista, toimii jatkumona ja runkona kansallisessa vammaispolitiikassa. On tärkeää pyrkiä siihen, että Suomi voisi mahdollisimman nopeasti ratifioida sopimuksen.

Työkyvyttömyyseläkettä ei pitäisi nähdä vaihtoehtona työnteolle.

palkka – yhtä lailla vammaisille kuin muille työntekijöille. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän arvioimaan sosiaalihuollon työelämäosallisuutta koskevaa lainsäädäntöä ja palvelujärjestelmää. Arvioinnin kohteena on muun muassa sosiaalihuoltolain mukainen vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva toiminta ja työtoiminta, kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukainen kehitysvammaisten työtoiminta ja työhönvalmennus sekä kuntouttavan työtoiminta. Työryhmän kantavana ajatuksena on ollut, että työllistymisen edistämisen osalta TE-palvelut ovat vammaiselle henkilölle ensisijainen palvelumuoto, joiden käyttöä voidaan osaltaan tukea sosiaalipalveluilla. Työryhmän on määrä luovuttaa raporttinsa peruspalveluministeri Susanna Huoviselle tänä syksynä. Miten vammaisia henkilöitä saataisiin työllistettyä myös valtionhallintoon ja ministeriötasolle?

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua kehitysvammaisten henkilöiden huonosta palkkauksesta ja suoranaisen ilmaistyön teettämisestä. Miten haluaisitte kommentoida keskustelua? Työsuhteisen työn ehdot koskevat samalla tavoin vammaisia kuin muitakin työntekijöitä. Haasteita sen sijaan liittyy työsuhteisen ja sosiaalipalveluina tarjottavan ei-työsuhteisen työn eroon. Lähtökohtana tulisi olla, että kaikkien normaaliin työhön kykenevien ja haluavien työllistyminen tapahtuisi työsuhteessa. Sanomattakin on selvää, että tehdystä työstä kuuluu maksaa asianmukainen

Ministeriöissä ja muualla valtionhallinnossa työskentelee jo nyt vammaisia henkilöitä eikä rakenteellista estettä heidän laajemmallekaan työllistämiselle ole. Käytännön tasolla valtionhallinnossa samoin kuin työelämässä laajemmin tarvittaisiin varmasti asenteiden ravistelua. Vaikka työmarkkinat moninaistuvat kiihtyvällä tahdilla, on suomalainen työelämä edelleen melko yksiviivaisen ajattelun sävyttämää. Erilaisten työntekijöiden yksilöllisille tavoille tehdä töitä ja osallistua tulisi antaa enemmän tilaa.

Mitkä ovat vammaisten työelämän suurimmat haasteet Suomessa? Kynnyksen toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä kommentoi:

”

Vammaiset henkilöt Suomessa ovat yksinkertaisesti liian vähän töissä. Meillä olisi paljon opittavaa esimerkiksi USA:sta. Siellä vammaisia on töissä noin 3 kertaa Suomea enemmän ja myös kaikissa tärkeissä valtionvirastoissa. Pelkkä asennekasvatus ei riitä, vaan valtiolla on velvollisuus toimia esimerkkinä hyvistä käytännöistä. Suomessa en valitettavasti näe tilannetta yhtä positiivisena kuin työministeri. Täällä edes vammaisjärjestöt eivät juuri palkkaa vammaisia. Vammaiset henkilöt myös opiskelevat liian vähän. Kan-

nustankin kaikkia hakeutumaan enemmän varsinkin yliopistoihin kehittämään pätevyyttään. Vammaisten syrjintä työelämässä on ongelma, jota ei tällä hetkellä pystytä kunnolla ja luotettavasti valvomaan. Yhdenvertaisuuslaki ei anna yhdenvertaisuusvaltuutetulle riittävää mandaattia tutkia asiaa. Työelämän seuranta työsuojelupiirien varassa on heikkoa, eivätkä vammaiset ihmiset pääse itse vaikuttamaan tähän seurantaan.”

Kynnys Nro 4 / 2014

Sentteri toimii työsuhteen kätilönä

Teksti ja kuva: Heini Saraste

ALVELUNEUVOJA Anna Maija Huhtikangas tekee Avustajakeskus Sentterissä työtä, jossa hän yrittää yhyttää vammaiset työn antajat sopiviin henkilökohtaisiin avustajiin. Työ on avannut silmät vammaisten ihmisten arjen hädälle, mutta myös sille, miten osa vammaisista ihmisistä ei kerta kaikkiaan sovellu tekemään paperityötä. – Yleensä tänne soittavat, avustajaa hakevat ihmiset ovat aika valmiita työnantajuuteen: monilla Sentterin asiakkaista on ollut vuosia henkilökohtaisia avustajia, ja he ovat oppineet miten menetellään, Anna-Maija Huhtikangas kertoo. Nämä ihmiset ovat vanhoja konkareita, jotka tietävät mitä tahtovat. – Toisinaan sattuu kuitenkin yllätyksiä ja joskus ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Joskus vammaiset voisivat katsoa peiliin! Joidenkin kohdalla on vamman tai ihan luonteen takia parempi, että joku muu hoitaa esimerkiksi paperityöt. Tämä joku muu voi olla omainen, edunvalvoja tai yksityinen firma. Silloin on kuitenkin oltava tarkkana, että työnjohtajuus eli päätösvalta siitä, mitä tehdään ja milloin, säilyy vammaisella itsellään. Varsinkin nuorilla vammaisilla voi olla vaikeuksia saada tahtonsa lävitse, jos avustaja on valittu vanhempien mielen mukaan. – Vammaisen työnantajan on osattava monia taitoja: ihmissuhdetaitojen lisäksi, talousasioitten tuntemus ei ole pahaksi. Työnantajan on osattava vakuutusasiat, työsopimukset, tuntilaskenta… VAMMAISEN työnantajan ja avustajan suhteessa on kyse työsuhteesta, jossa vammainen työnantaja joutuu usein paljastamaan itsestään ja elämästään todella paljon ja intiimejäkin asioita. Raja siihen milloin suhteesta tulee liian läheinen, on usein hienon hieno. Hankalaksi tämän tekee se, että avustajan ja vammaisen työnanta-

jan suhde on myös äärimmäisen intiimi ja erikoislaatuinen. Toinen tekee työtä toisen kodissa ja monesti fyysisessä suhteessa toiseen. – Pakostakin väleistä tulee erilaiset kuin vaikka kaupankassan ja hänen esimiehensä. Myös mielialat ja tunnelmat tarttuvat. Kun kummallakin sattuu olemaan huono päivä yhtä aikaa, ovat hermot joskus tiukoilla.

Anna-Maija solahti työelämään hyvin Anna-Maija vammautui 17-vuotiaana, mutta palasi takaisini kouluun melko nopeasti kuntoutusjakson jälkeen. – Menin vammautumisen jälkeen Eiran aikuislukioon, koska se oli joustavampi kuin vanha kouluni. Ylioppilaaksi kirjoitin kolmessa jaksossa. Lukion jälkeen Anna-Maija pääsi suoraan opiskelemaan sosionomiksi Diakonia-Ammattikorkeakouluun. – Koulussani ei juurikaan ollut muita vammaisia. Vanhan diakonissalaitoksen rakennuksissa oli paljon portaita ja joskus jo luokkaan meno vaati suuria ponnistuksia. Silti Anna-Maija muistaa aikaa hyvällä, hän tunsi olevansa matkalla työelämään. Hänen mielestään on myös ehdottoman hyvä, että hän melko pian vammautumisen jälkeen muutti asumaan itsenäisesti pois vanhempien hoteista. – Monesti vammainen nuori jää notkumaan kodin nurkkiin aivan liian pitkäksi aikaa. Riippuvaisuus vanhemmista ei katkea samaan aikaan kuin ikätovereilla. Kun olin CP-liitossa töissä ja yritimme hommata avustajia nuorille vammaisille, sossut sanoivat, että voivathan vanhemmat auttaa… – Invalidiliitosta sain tietää Seitissä, kun Kalle Jokinen tuli kertomaan siitä. Menin Invalidiliiton nuorisotyöryhmään kokouksiin, joissa teimme vaikuttamistoimintaa. Anna-Maijan mielestä ongelma on, etteivät nuoret vammaiset ole juuri-

Anna-Maija Huhtikangas on pitkään ollut mukana myös Invalidiliiton nuorisotyöryhmässä. Hänen mukaansa nuoret eivät ole kiinnostuneita järjestötyöstä. Toisaalta se kertoo, siitä että vammaisilla nuorilla on tänä päivänä muuta kiinnostavaa tehtävää.

”Varsinkin nuorilla vammaisilla voi olla vaikeuksia saada tahtonsa lävitse.

”

kaan kiinnostuneita järjestötyöstä. – On myös joukko syntymästään vammaisia, jotka menevät erityiskoulun kautta Järvenpään ammattiopistoon ja sieltä suoraan eläkkeelle. Kun kuusitoistavuotiaana päätyy eläkkeelle, se ei paljon aiheuta hurraahuutoja. Olet sidottu pieniin tuloihin ja sosiaaliseen eristäytyneisyyteen koko loppuelämäksesi. Anna-Maija pitää työstään suuresti, mutta tulevaisuus on aina epävarma. – Toivottavasti Helsingin kaupunki ymmärtää, että me helpotamme sosiaalityöntekijöiden työtä. Jonkun tämä työ on joka tapauksessa tehtävä.

Kynnys Nro 4 / 2014

Mielipide & palaute Lähetä mielipiteesi osoitteeseen: tiedotus@kynnys.fi TAI postitse os.: Kynnys ry, Siltasaarenkatu 4 ( 5. krs. ) 00530 Helsinki. Kuoreen merkintä: Mielipide/Kynnys-lehti. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kaikki toimitukseen lähetetyt mielipiteet välitetään tiedoksi myös Kynnyksen toiminnanjohtajalle. Kirjoita napakasti, korkeintaan 2000 merkkiä välilyönteineen. Lähetä lisäksi yhteystietosi. Kirjoituksia, jotka lähetetään ilman yhteystietoja, ei julkaista.

Sterilointilainsäädäntö yhä ongelmallinen Suomessa Edellisessä Kynnys-lehdessä Amu Urhonen ja Sanna Ahola käsittelivät kirjoituksissaan Suomessa ja ulkomailla tehtyjä pakkosterilisointeja. Suomessa ei enää toteuteta sterilointeja vastoin henkilön tahtoa, mutta sen mahdollistavat pykälät ovat edelleen voimassa lainsäädännössämme. Steriloimislain (24.4.1970/283) 2 §:n mukaan, jos henkilö sairauden vuoksi on pysyvästi kykenemätön ymmärtämään steriloimisen merkityksen, siihen voidaan ryhtyä hänen laillisen edustajansa hakemuksesta lain 1 §:n 3, 5 ja 6 kohdan perusteella, jos painavat syyt puoltavat toimenpidettä. Ennen kuin steriloiminen suoritetaan, steriloimista haluavalle on selvitettävä steriloimisen merkitys ja vaikutukset sekä muut mahdollisuudet estää raskaus. Vaikka lain mukaan 18-vuotiasta nuorempaa ei saa pääsääntöisesti steriloida, se on mahdollista, jos erittäin painavat syyt puoltavat toimenpidettä. Valviran mukaan edunvalvojan hakemuksesta tehtyjä sterilointeja ei ole Suomessa tehty, joten lakia ei ole tältä osin sovellettu. YK:n Naisten syrjinnän poistamista käsittelevä komitea (CEDAW-komitea) on helmikuussa 2014 esittänyt huolensa näistä säännöksistä, jotka mahdollistavat kehitysvammaisten ja psyykkisesti sairaiden nais-

ten (ja miesten) steriloinnin ja raskauden ehkäisemisen kolmannen osapuolen (laillisen edustajan) suostumuksella, jos henkilö katsotaan kykenemättömäksi antamaan omaa suostumustaan. Komitea suosittelee, että Suomi ryhtyy välittömästi toimiin kumotakseen steriloimislain 2 §:n, joka mahdollistaa rajoitetusti oikeustoimikelpoisten tai vajaavaltaisten vammaisten naisten steriloinnin ilman heidän omaa suostumustaan. Vammaisuus näkyy myös muissa steriloimislain pykälissä, jotka koskevat vapaaehtoista sterilisointia. Steriloimiseen voidaan henkilön pyynnöstä ryhtyä, kun hänen sairautensa tai muu siihen verrattava syy vakavasti rajoittaa hänen kykyään hoitaa lapsia. THL:n tilastotietojen perusteella vuonna 2012 tämä oli sterilisoinnin perusteena vain kolmessa tapauksessa. Samoin henkilö voi pyytää sterilointia, kun on syytä otaksua, että hänen jälkeläisillään olisi tai heille kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika. Vuonna 2012 tämä oli sterilisoinnin perusteena vain yhdessä tapauksessa. Yhteensä vuonna 2012 naisten sterilointeja tehtiin lähes 2500 ja miesten sterilointeja hieman yli 2000. Anu Autio

Kirja-arvio Milla Peltonen (toim.)

Päätön – Novelleja työstä ja työttömyydestä Into kustannus www.intokustannus.fi Teksti : Sanni Purhonen

Päätön – Novelleja työstä ja työttömyydestä -kokoelman 22 novellia valittiin Työ ja työttömyys -kirjoituskilpailun parhaimmistosta. Tuloksena on usein melko raadollinen läpileikkaus aikamme työelämästä. Marja Uimosen voittajanovelli "Päätön" on Kafkalle kumartava kuvaus. Sen voi hyvin sanoa käsittelevän myös vammaisen työntekijän ongelmia; virkamieheltä leikataan pää ja pian hän jo tekeekin kahden työntekijän työt. Mutta kuinka käy – tämä tehokkuuden lisäys ei lopulta työnantajia tyydytä: ”Kunnalla ei ole varaa pitää yhdessä toimessa kahta”, sanoi sairaanhoitajajäsen. Hän oli muistaakseni puolueen demarijaostosta. Hän jatkoi: ”Tällainen on näinä aikoina kallista, kun emme kykene hoitamaan sairaitakaan. Ei sossun luukulla näin voi tehdä. Onpa valitettava tapaus.” (s. 69). Muistakaan kirjan novelleista ei puutu vastaavaa hirtehishuumoria. Vaikka työ on

vakava asia, sen äärellä voi myös nauraa. Muutoin teoksen työ- ja työttömyysnovellit on jaettu kahteen osuvasti nimettyyn osioon: niissä ollaan joko Työnsyrjässä tai Syrjässä. Kuten arvata saattaa, kumpikaan osa ei ole ihmisille kovin ruusuinen. Kirjoitukset ovat tietysti vaihtelevia niin tyyliltään kuin tasoltaan. Kokonaisuudesta kuitenkin näkee, että työ on arjelle sekä identiteetille äärimmäisen tärkeä asia ja sen ulkopuolelle joutuminen on rankka kokemus. Samanaikaisesti myös työelämän kohtuuttomat vaatimukset voivat ajaa ihmiset äärirajoille. Usein näissä novelleissa ollaan paljon vaativan, mutta vähän arvostetun työn parissa. On selkävaivaista siivoojaa, pimeää duunia ja surkeilla työehdoilla huiputettua kesäapulaista. Kuva ei välttämättä ole kaunis, mutta se ei tarkoita, ettei se olisi todenmukainen.

Kynnys Nro 4 / 2014

On ihanaa liikkua yksin! Tadzhikistanilainen Suomen vieras Sitora Kurbanova on hieno esimerkki siitä, mitä oikea tuki oikeaan aikaan saa aikaan.

Teksti ja kuva: Heini Saraste

APAAN vaatturi ja vaatesuunnittelija Sitora Kurbanovan melko epämiellyttävissä olosuhteissa. Hän on tullut Kynnykseen käyttäen Helsingin liikennelaitoksen bussia, mutta Hakaniemen torin laidalla hänen tuolinsa on mennyt rikki kadulla. Joku avulias aatu on kuljettanut hänet Kynnykseen. Hän kyhjöttää Kynnyksen kahvihuoneessa, kun sosiaalityöntekijä Yodit Melaku ja hallintosihteeri Jari Gusev yrittävät korjata tuolia. Hän vaikuttaa avuttomalta ja epätoivoiselta. Sitora tunnistaa minut heti ja ahdingon ja nöyryytyksen keskellä hänen kasvonsa syttyvät. Itse en yhtäkkiä muista kuin tutut kasvot. Sitten muistan! Olen tavannut Sitoran kerran Kirgisiassa Bishkekissä, kun hän tuli sinne seksuaalisuutta ja äitiyttä käsittelevään vammaisille naisille tarkoitettuun seminaariin. Seminaarin oli järjestänyt Kynnys yhdessä Väestöliiton ja Keski-Aasian vammaisten naisten järjestöjen kanssa. Silloin haastattelin häntä lyhyesti Kehy-liitteen juttuun. Hän oli ihastuttava! Nyt Sitora on siis tullut Kehitysyhteistyöjärjestö Kepan ja sen Etvo-hankkeen kautta ja kustantamana Suomeen oppimaan itsenäistä elämää ja erilaisia järjestötaitoja. Taustalla vaikuttaa Ishtirok, Tadzhikistanin vammaisten naisten järjestö, johon Sitora kuuluu. Noh, kehitysyhteistyösihteeri Mina Mojtahedi vie Sitoran tuolin korjattavaksi. Se saadaan kuntoon ja vierailijamme työpäivä jatkuu. Sitora puhuu englantia vielä aika huonosti, joten venäjää osaavaa Jari Gusevia tarvitaan. Sitora on kuitenkin hyvin työorientunut ja ottaa jokaisen hänelle tarjotun tehtävän vakavasti.

Onko takaraivo tohjona? Mutta vaikeudet eivät lopu: seuraavana päivänä sattuu uusi onnettomuus. Sitora kaatuu kaupassa selälleen ja lyö päänsä. Taas tuntematon suomalainen auttaa, ja hän pääsee takaisin hostelliinsa. Seuraavana aamuna hän on kuitenkin poissa tolaltaan. Itku meinaa tulla ja päähän koskee.

Kynnyksen naiset – minä muiden mukana – ovat raivoissaan. Miten Sitora on voitu kutsua Suomeen ilman, että hän saa täällä avustajaa – edes muutamaa tuntia päivässä?! Miten voidaan olettaa, että hän pärjää vieraassa kaupungissa, vieraassa kulttuurissa, vieraitten ihmisten keskellä, vieraalla pyörätuolilla hyvin huonolla englannillaan? Pitäisikö hänen selvitä sellaisista haasteista, joista suomalainenkaan vammainen ei ikinä selviäisi? Raivoisien naisten joukko kokoontuu Kalle Könkkölän luokse ja antaa hänen kuulla kunniansa. Kalle on jälleen rauhallisen pidättyvä. Lakonisesti hän toteaa, että ei siellä Sitoran kotimaassakaan ole kovin helppoa liikkua. Myöskään Kynnyksen kehitysyhteistyösihteeri Mina Mojtahedi ei panikoi. – Itse kaadun jatkuvasti, ei se ole mitään niin kamalaa. Sitora hommataan lääkäriin ja todetaan, että mitään vakavampaa ei ole tapahtunut.

Uusia valloituksia Onnettomuuksia ei enää satu. Sitoran kasvot alkavat taas loistaa. Yritän löytää yhteis-

tä haastatteluaikaa, mutta se tuntuu mahdottomalta. Milloin Sitora on Väestöliitossa, milloin Kepassa, milloin Näkövammaisten Keskusliitossa, Minan rautaisen ohjelman otteissa. Hän matkustaa julkisilla liikennevälineillä yksinään, kelaa vaivalloisen näköisesti pyörätuoliaan pitkin Helsingin katuja ja käyttää yksinkertaista englantiaan luovasti. Hän oppii koko ajan uutta. Hän käy shoppailemassa ja on illalla Skypen välityksellä yhteydessä perheeseensä. Kun yritämme Kallen kanssa saada hänen yksinäisiin iltoihinsa vaihtelua ja pyydämme häntä Helsingin barokkiorkesterin konserttiin, hän ilmoittaa menevänsä mieluummin kuuluisan ukrainalaisbändin konserttiin stadionille yksinään. Kai se on nyt sitä indepent livingiä. Tämä nainen ei totisesti ole mikään avuton raukka! – En osannut sanaakaan englantia ennen joulukuuta, sen jälkeen kävin Kynnyksen rahoittaman englannin alkeiskurssin ja puhun siis tällä tavalla, Sitara nauraa rehevästi. Virallisessa lopputapaamisessa hän kertoo kotimaastaan englanninkielellä.