Kynnys 3 / 2019

ynnys MU4 1

No 3 / 2019

Valtakunnallinen vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestön äänenkannattaja

Kynnys Valtakunnallinen vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestön äänen­ kannattaja ISSN 1235-9920 Julkaisija: Kynnys ry – Tröskeln rf Siltasaarenkatu 4 (5. krs) 00530 Helsinki Puhelin: (09) 685 0110 Päätoimittaja: Marko Jääskeläinen marko.jaaskelainen@gmail.com Toimitussihteeri: Sanni Purhonen / Kynnys ry Siltasaarenkatu 4 00530 Helsinki sanni.purhonen@kynnys.fi Puhelin: 045 7732 4116 Taitto: Väinö Heinonen / Kynnys ry Painopaikka: Erweko, Oulu Kannen kuva: Väinö Heinonen Kynnys-lehden aineistot Aineisto lähetetään toimitussihteerille. Lähettäessäsi kuvaa/tekstiä, toimita myös yhteystietosi.

Lehden tilaushinta Kotimaassa kestotilaus 17 € / vuosi ja vuosi­tilaus 20 € / vuosi (4 numeroa).

Jäsen­maksu 19 € / vuosi, johon sisältyy Kynnys­lehden tilaus­maksu. Tilauksiin ulkomaille lisätään posti­maksu.

Kynnys-lehti on saatavissa myös sähköisessä muodossa. Lisätietoja näkövammaisille tarkoitetusta sähköisestä lehdestä Näkövammaisten liiton tiedonhallintapalvelusta.

Pääkirjoitus Marko Jääskeläinen Puheenjohtaja marko.jaaskelainen@gmail.com

Ain laulain työtäs tee?

T

ekisin jos olisi jotain, mitä tehdä. Näin tuumailee varmasti moni vammainen ihminen.

Moni heistä syrjäytyy tai syrjäytetään avoimilta työmarkkinoilta jo työnhakuvaiheessa. Tämä käy ilmi Vammaisfoorumin toteuttamasta kyselystä, jossa selvitettiin vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista Suomessa YK:n vammaisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen kahden ensimmäisen vuoden aikana (2016–2018).

Vammaisfoorumin kyselyyn vastasi yli 1500 henkilöä ja heistä 57 prosenttia oli kokenut syrjintää työnhaussa. Eri vammaisryhmistä syrjintää työnhaussa kokivat eniten näkö- ja kuulovammaiset sekä viittomakieliset (64 %).

Työllistymisen esteitä ovat mm. työnantajien tiedon puute saatavilla olevasta tuesta ja ennakkoluulot vammaisten henkilöiden työkyvystä ja osaamisesta.

Vammaiset ihmiset nähdään usein osatyökykyisinä ja niin, että heidän työllistymisensä vaatisi heidät palkkaavalta

taholta mittavia taloudellisia tukitoimia.

Tosiasiassa monet vammaiset ihmiset ovat osaavia, korkeasti koulutettuja sekä täysin työkykyisiä koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Työpaikalle vammaisen työntekijän mahdollisesti tarvitsemiin muutostöihin on saatavilla tukea eri lähteistä.

Ilahduttavasti maamme uusi hallitus on hallitusohjelmassaan linjannut seuraavasti: "Sosiaalisesti kestävä hyvinvointivaltio ottaa huomioon myös vammaisten osallisuuden sekä mahdollisuudet itsenäiseen elämään, kouluttautumiseen ja työllistymiseen. Haluamme, että kaikki pysyvät mukana."

Edellä mainitusta kirjauksesta on helppo olla samaa mieltä. Mitä se tulee sitten käytännössä tarkoittamaan, jää nähtäväksi.

Varmaa on kuitenkin se, että vammaisten työnhakijoiden työllistämisessä ei ole kyse hyväntekeväisyydestä, vaan osaavien ja motivoituneiden työntekijöiden palkkaamisesta.

Marko Jääskeläinen

Voit saada lehden luettavaksesi myös CD:llä. Lisä­tietoja: jari.gusev@kynnys.fi.

Kynnys ry:n toimikunnat: Itsenäisen Elämän Keskus – Jyväskylä Yhteystiedot, ks. Kuopio Puh. 045 7732 4109 Itsenäisen Elämän Keskus – Kuopio Microkatu 1, G-osa, neljäs kerros, 70210 Kuopio Postiosoite PL 1188, 70211 Kuopio Puh. 045 657 9696 Itsenäisen Elämän Keskus – Oulu Kansankatu 53, 90100 OULU Puh. 045 7732 4108 Itsenäisen Elämän Keskus – Tampere Pellervonkatu 9 h. 1020, 33540 TAMPERE Puh. 045 7732 4115 Itsenäisen Elämän Keskus – Turku Yliopistonkatu 9 b, 20100 TURKU

Arbeta glatt sjungande?

N

og skulle jag arbeta, om jag hade något arbete. Det tänker säkert många med funktionsnedsättning.

Många blir marginaliserade eller förskjutna från den öppna arbetsmarknaden redan då de söker jobb. Det här framgår ur Handikappforumets enkät, där man klargjorde hur funktionsstörda människors rättigheter beaktades i Finland under de två första (2016-2018) åren då FNs konvention om rättigheter för personer med funktionsnedsättning var i kraft. Över 1500 personer svarade på Handikappforumets enkät och av dessa hade 57 % upplevt diskriminering då de sökte jobb. Mest diskriminering hade syn- och hörselskadade samt teckenspråkiga upplevt (64 %).

Bland annat arbetsgivarens bristande kunskap om befintliga stöd och fördomar om funktionsstörda personers arbetsförmåga och kunskap utgör hinder för anställning.

Personer med funktionsstörning anses ofta vara partiellt arbetsföra, samt att

anställning av dem skulle förutsätta stora ekonomiska satsningar av arbetsgivaren. I verkligheten är många personer med funktionsstörning kunniga, högt utbildade och fullt arbetsföra i uppgifter som motsvarar deras utbildning. Stöd för eventuella ändringsåtgärder kan erhållas från olika källor för att anpassa arbetsplatsen för den funktionsstörda.

Glädjande nog har vårt lands nya regering i sitt regeringsprogram gjort följande linjedragning: ”En socialt hållbar välfärdsstat beaktar även funktionsstörda personers deltagande och möjligheter till ett självständigt liv, utbildning och arbete. Vi vill att alla hålls med.”

Det är lätt att omfatta föregående uttalande. Vi får se vad det sedan innebär i praktiken.

Det är dock säkert, att det inte är fråga om välgörenhet då personer med funktionsnedsättning får arbete, utan en fråga om att anställa kunniga och motiverade arbetstagare. Översättning Carita Viljanen

Kynnys Nro 3 / 2019

3

Lakiasiaa Terhi Toikkanen Lakimies, Kynnys ry

Henkilökohtaisen avun ja asumista tukevien palvelujen yhteen­sovittaminen – elämistä vai asumista?

V

uonna 2009 henkilökohtaisesta avusta tuli määrärahoista riippumaton palvelu, joka on myönnettävä siihen oikeutetulle vaikeavammaiselle ihmiselle. Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella päivittäisissä toimissa, työssä ja opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Vammaisella henkilöllä tulee olla kykyä ilmaista mitä hän haluaa tehdä ja missä toimissa hän haluaa itseään avustettavan. Avun saaja voi määritellä myös tavan, jolla häntä avustetaan. Apu ei voi olla pääasiassa hoitoa, hoivaa tai valvontaa. Henkilökohtainen apu järjestetään työnantajamallilla, palvelusetelillä tai ostopalveluna.

Ennen vuotta 2009 ainoa vaihtoehto turvata apua tarvitsevan vammaisen ihmisen välttämätön apu asumisessa vuorokauden eri aikoina päivittäisissä toimissa oli palveluasuminen -palvelu. Palveluasuminen mahdollisti tuolloin poismuuton sairaaloista ja perheiden luota itsenäisempään asumismuotoon. Palveluasumiseen kuuluu esteetön asunto, välttämätön apu asumisessa sekä riittävä asumisturvallisuus. Palvelu järjestetään henkilölle, joka vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsee toisen henkilön apua päivittäisissä toimissa runsaasti vuorokauden eri aikoina. Asiakas voi asua yksittäisessä asunnossa, palveluasu-

misryhmässä tai palvelutalossa riippuen palvelutarpeistaan. Vamman vuoksi välttämätön apu ja tuki asumisessa ovat asiakkaalle maksuttomia. Palveluasumisessa ei ole kyse hoidosta, hoivasta tai valvonnasta vaan pääasiassa asumisesta ja aktiivisesta elämästä.

Mikä on näiden kahden eri aikakaudella säädetyn vammaispalvelun keskeinen ero ja miten ne voitaisiin yhteen sovittaa niin, että vaikeavammaisen ihmisen itsemääräämisoikeus ja muut oikeudet toteutuvat parhaiten?

Lähtökohtaisesti palveluasuminen turvaa asumisen erityispalvelujen maksuttomuuden kun taas henkilökohtainen apu mahdollistaa itsenäisen elämän, mukaan lukien riittävän avun vammaisen henkilön valitsemassa asumisratkaisussa. Edelleen, liian monet vammaiset ihmiset ovat jäänet vanhakantaisen palveluasumispalvelun loukkuun, jossa asuminen määrittää toimintoja ja henkilökohtaisen avun määrä on rajoitettu 30 tuntiin kuukaudessa. Tämä palvelukokonaisuus estää heiltä päivittäin itsemääräämisoikeuden toteutumisen, itsenäisen elämän.

Vammaisten ihmisten ihmisoikeuksien toteutumisen ja lainsäädännön kehittymisen näkökulmasta henkilökohtaisen avun palvelu olisi nähtävä vaikeavammaisille ihmisille itsenäisen elämän turvaavana ensisijaisena palveluna, jota voidaan täydentää asumiseen liittyvien erityispalvelujen maksuttomuudella.

Uutta vammaisaktivismia Venäjällä Teksti: AMU URHONEN

Nuori venäläinen vammaisaktivisti Ira vieraili heinäkuussa Tampereella ja Helsingissä. Ira ei halunnut kertoa sukunimeään turvallisuussyistä.

Venäjä on ratifioinut YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen, mutta Iran mukaan vammaisten asema ei ole kehuttava. Vammaiset henkilöt elävät pitkälti eristyksissä, koska rakennuskanta ja katutila on erittäin esteellistä. Lain velvoitteita esteettömyydestä, koulutuksesta, sosiaaliturvasta, työllistymisestä, toimeentulosta ja terveydenhuollosta ei noudateta. Vammaispolitiikka on diagnoosikeskeistä.

Vammaisille tarkoitetun sosiaaliturvan ja kuntoutuksen piiriin pääseminen vaatii vammaisen statusta, jonka saaminen monimutkaista byrokratiaa. Iran mukaan kaikkia vammaisia ei tunnusteta vammaisiksi.

Venäjällä vammaisilla on oikeus koulutukseen.

Kaikki vammaiset käyvät koulua, mutta se järjestetään erillään muista erityiskouluissa ja joskus kotiopetuksena. Inkluusiosta ei ole tietoakaan. Erityiskouluissa annetun koulutuksen laadussa on toivomisen varaa. Venäjällä vammaiset ihmiset ovat tyypillisesti hyvin köyhiä, mikä johtuu monista seikoista. Vammaisten työllisyysaste on viime vuosina laskenut.

Viime aikoina vammaisurheilu on alkanut kiinnostaa venäläisiä vammaisia. Iraa harmittaa, että urheilun valtavirta sulkee vammaiset pois ja vammaisurheilu jää siitä täysin erilliseksi. Sama pätee muihinkin harrastuksiin.

Iran mielestä Venäjällä olisi tarvetta yhteiskunnalliselle, kriittiselle vammaisaktivisimille ja keskustelulle. Vammaisjärjestökenttää hallitsevat perinteiset diagnoosipohjaiset vammaisjärjestöt, mutta edistyksellisempiä järjestöjä on syntynyt. Muun muassa Kynnyksen kanssa yhteistyötä tehnyt järjestö Perspektiva vaatii esteettömyyttä ja rakenteellisia muutoksia. Innostavana esimerkkinä tästä kehityksestä Ira mainitsee taannoin järjestetyn vammaisfestivaalin. Kolmen päivän tapahtumassa keskusteltiin vammaisuuden sosiaalisesta mallista, identiteetistä, vammaistaiteesta ja monista muista aiheista.

4

Kynnys Nro 3 / 2019

SINIKKA JA PUTKIREMPPA Teksti: HEINI SARASTE Kuva: VÄINÖ HEINONEN

Sinikka Luhtasaari, Kynnys-lehden pitkäaikainen kolumnisti, avautuu painajaisesta, joka liki kymmenen vuotta sitten alkoi, kun talossa tehtiin putkiremontti. Joulu-, tammi- ja helmikuun Sinikka eli ilman vessaa ja suihkua kaaoksen keskellä. Kuin sodassa.

– OLIN TUOHON AIKAAN aikeissa muuttaa esteettömään asuntoon, mutta prosessi oli kesken.

Rahasta oli pulaa, joten ajattelin, että nuo vaivaiset kolme putkiremonttikuukautta kärvistelen rempan keskellä ja sitten saisin asunnosta isomman hinnan.

Sinikka oli kyllä yrittänyt saada väistöasuntoa sosiaalitoimelta, mutta viime hetkellä oli tullut ilmoitus, että se ei onnistu.

––Kirjailija Anja Snellman tarjosi sisarensa kämppää mutta en kysynyt edes vuoraa, koska ajattelin, että se räjäyttäisi tiukan budjettini.

Aivan viimeiseen saakka, putkirempan alkuun, Sinikka elätteli toivetta, että ystävät auttavat hädän hetkellä ja että hän pääsee jollekulle asumaan ainakin toviksi.

––Tuli myös kauhea pettymys, kun kaikilla oli yhtäkkiä mitä eri-

laisimpia syitä siihen, miksen voi tulla heille. Kaikki tuntuivat asuvan liian pitkällä tai vaikeissa taloissa, sukulaiset olivat etäällä.

Ex-mieheltä ei herunut myötätuntoa ja itsenäistyvät lapset ottivat etäisyyttä ”hankalasta äidistä”.

Huippu oli, kun miesystävä, nykyinen suuri tuki ja turva, sanoi, ettei Sinikka voi tulla hänen boksiinsa, koska se pitäisi siivota. Ylimalkaan, ihmiset pelästyivät vammaisuutta.

Kun putkiremppa käynnistyi joulukuun alussa ja kaikki muut talon asukkaat olivat poistuneet, Sinikalle alkoi pikkuhiljaa paljastua, miten hirveästä revohkasta on kyse. Oli vuosisadan pahin lumitalvi.

––Heräsin siihen, että ovet aukaistiin aamuisin pihalle asti. Lämmöt oli väännetty pois ja kylmä syöksyi sisälle. Istuin turkki päällä ja irtopatteri posottaen

kuin pakolainen sodan aikaan.

Betonipölyä oli joka paikassa. Roikat toivat sähköä juuri ja juuri yhteen lämpöpatteriin ja telkkariin.

Mukaan tuli myös häpeäntunne: Miten olin päästänyt itseni tällaiseen jamaan enkä ollut hoitanut asioitani?

––Olin täysin epärealistisesti ajatellut tekeväni jopa töitä pienessä työhuoneessa. Rakennusmiehet olivat ihania, he säälivät minua. Joka aamu virolaiset rakennusmiehet kertoivat huonolla suomen kielellä mitä tänään tapahtuisi ja missä päin taloa he kulloinkin tekivät töitä. Toisinaan he kävivät myös kaupassa puolestani.

Ulkona oli bajamaja, johon Sinikka ei päässyt, joten ainoa vaihtoehto oli tehdä tarpeet sairaalan tyhjennettävään muovi-istuimeen. Sen poika ja miesystävä kävivät päivittäin tyhjentämässä.

Kaksi kertaa viikossa Sinikka pääsi suihkuun fysioterapiassa.

Kun putkiremontti sitten valmistui, kolmen kuukauden päästä ajallaan, oli kuin ihme olisi koittanut.

––Menin suihkuun ensimmäisen kerran omaan kylpyhuoneeseen, kirkkaat valot syttyivät, suihkuistuin oli mukava ja lämmin vesi virtasi kuin vilvoittava sade.

––Nyt tekisin itselleni yöpymiskartan ystävistä ja tutuista, joiden luokse voin mennä yökylään tai sitten ottaisin lainaa reippaasti ja asuisin vuokralla. Liian huonokuntoisena ei kannata vaatia itseltään liikaa.

Eli hyvä vammainen ystävä: ÄLÄ KOSKAAN JÄÄ PUTKIREMPAN KESKELLE. Se voi ikävimmillään aiheuttaa pitkäaikaisen trauman.

5

KUVA SHUTTERSTOCK

Kynnys Nro 3 / 2019

Suomi on sitoutunut inkluusioon Koulujen alkaessa käynnistyy uudestaan myös keskustelu inkluusiosta. Ongelmat kouluissa ovat saaneet useammat opettajat ja vanhemmat haikailemaan erityisluokkien, jopa erityiskoulujen perään. Tätä perustellaan erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tarpeilla, opettajien jaksamisella ja ns. tavallisten oppilaiden edulla.

Inkluusio ei ole mikään uusi asia, saati muotivillitys. Suomi on sitoutunut inkluusion edistämiseen jo 25 vuotta sitten Salamancan sopimuksella. Tätä sitoutumista vahvistaa YK:n vammaisten oikeuksien sopimus, jonka Suomi ratifioi vuonna 2016. Vammaisten oikeuksien sopimus velvoittaa sopijaosapuolet yksiselitteisesti inkluusioon, siis siihen että vammaiset voivat käydä koulua yhdessä ei-vammaisten oppilaiden kanssa.

Sopimukset velvoittavat niihin sitoutuneet valtiot huolehtimaan, että inkluusio toteutetaan turvaamalla kaikille oppilaille heidän yksilöllisten tarpeidensa mukaiset olosuhteet ja palvelut lähikoulussa. Yksilölliset tarpeet ja ihmisten moninaisuus on siis huomioitava lähikoulussa, ketään ei saa niiden takia eristää ikätovereistaan. Inkluusio ei ole pelkästään koulun sisäinen asia, sen onnistuminen vaatii toimenpiteitä myös koulun ulkopuolella.

Esiin tulleissa tapauksissa näyttää tapahtuneen heitteillejättö, jolla ei ole mitään tekemistä inkluusion kanssa. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat on kyllä sijoitettu tavallisiin luokkiin, erityisluokista on luovuttu, mutta oppilaat on jätetty ilman tukea. Inkluusiota on käytetty nimenä kohtuuttomille säästöille. Todellisuudessa ink-

luusio ei ole säästötoimenpide.

Erityiskouluihin ja -luokkiin liittyy voimakas mielikuva siitä, että niissä jokaisen oppilaan yksilölliset tarpeet toteutuvat. Erityisopetuksen oletetaan olevan automaattisesti laadukasta. Erityisluokkien resurssit saattavat näyttää isommilta kuin yleisopetuksen luokkien, mutta se ei tarkoita että ne olisivat riittävät ja oikein jaetut oppilaiden yksilölliseen tarpeeseen nähden. Erityiskoulujen oppimistuloksia ei seurata.

Erityiskouluista jatketaan ani harvoin lukioon. Kynnys ry:n tietoon on tullut viime vuosina lukuisia tapauksia, joissa erityiskoulun käynyt vammainen nuori ohjataan suoraan peruskoulusta päivätoimintaan, koska se on nykyään vaikeavammaiselle subjektiivinen oikeus. Tämä tuskin on mielekästä nuoren ihmisen potentiaalin käyttöä.

Usein kuulee oletuksen, että erityisluokka suojelee koulukiusaamiselta. Näin ei ole. Kiusaaminen on osoitus yhteisön pahoinvoinnista, ja erityisluokka voi olla pahoinvoiva yhteisö siinä missä mikä tahansa muu.

Suomalainen keskustelu on jämähtänyt puheenvuoroihin inkluusion puolesta ja sitä vastaan.

Meillä kuvitellaan yleisesti, että inkluusio voidaan perua ja palata takaisin segregaatioon. Tämä kuvitelma lienee johtanut siihen, että vielä 25 vuotta Salamancan sopimukseen sitoutumisen jälkeen inkluusion toteutumattomuudessa vedotaan siihen, että inkluusio on vielä uusi, kehitettävä asia.

Inkluusio toki vaatii jatkuvaa kehittämistä, mutta tässä ajassa olisi ehditty huomattavasti nykyistä

kunnianhimoisemmalle tasolle.

Keskustelussa pitäisi jo päästä eteenpäin, ja kysyä miten inkluusio pitäisi toteuttaa niin että se palvelisi niin erityistä tukea tarvitsevia oppilaita perheineen, muita oppilaita kuin opettajiakin.

Inkluusion käsite, tavoitteet ja toteutustavat on yhtenäistettävä koko maassa. Tätä keskustelua tukemaan tarvitaan ajantasaista seurantaa ja kriittistä tutkimusta. Tällä hetkellä meiltä puuttuu jopa perustason tilastoja, emme esimerkiksi tiedä millä perusteella erityisopetuspäätöksiä on 2010-luvun aikana tehty.

Suomi ylpeilee kaikille yhteisellä peruskoululla, jossa lapset saavat huipputason opetuksen lisäksi kontakteja kaikenlaisiin lapsiin. Kuitenkin inkluusioon suhtaudutaan monessa kunnassa haluttomasti. Laadukas koulutus ja osallisuus lähikoulun yhteisössä on asia, johon kannattaa panostaa.

Reetta Mietola, tutkija Sanni Purhonen, Kynnys ry:n tiedottaja Amu Urhonen, aktivisti Lyhennetty versio kirjoituksesta on julkaistu Helsingin Sanomissa 1.9.

6

Kynnys Nro 3 / 2019

Vammainen ja yhdenvertainen – valitettavasti ei ”Olin ostamassa ripsiväriä, tarjouksessa oli tuote ’sexyeyes’.

Myyjä katsoi minua pitkään ja totesi, että normaali ripsiväri sopii minulle paremmin.”

Lokakuussa vammaisjärjestöjulkaisuissa alkaa 6-osainen juttusarja, joka esittelee vammaisyleissopimuksen artikloja ja tarinoita niiden takana.

V

Teksti MARIKA MÄKINEN

AMMAISTEN ihmisten arkeen kuuluu syrjintää työhaussa ja terveyspalveluissa, riittämätöntä henkilökohtaista apua, apuvälineitä ja palveluita, ohipuhumista ja epäasiallista käytöstä.

Vammaisfoorumi ja Ihmisoikeuskeskus toteuttivat keväällä 2018 kyselyn, kuinka vammaisten ihmisten oikeudet toteutuvat arjessa. Kyselyyn vastasi 1525 vastaajaa. Kyselyn tulokset kertovat karua kieltä siitä, että vaikka järjestelmä on olemassa, käytännössä palvelut eivät toteudu tai toteutuvat riittämättöminä.

Syitä yhdenvertaisten oikeuksien toteutumisen tiellä ovat erityisesti palvelujärjestelmän joustamattomuus ja massaratkaisuihin päätyminen yksilöllisten tarpeiden kustannuksella. Kyselystä ilmenee myös, että edes subjektiivisten oikeuksien takaamien palveluiden saaminen ei läheskään aina toteudu.

––Vammaisfoorumin kysely oli tärkeä, vaikka se on osin surullista luettavaa, toteaa kansanedus-

taja ja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Noora Koponen (vihr.)

Jotta nykytilanteeseen voitaisiin vaikuttaa, vammaisnäkökulmaa olisi hänen mukaansa sitkeästi muistettava pitää esillä kaikissa mahdollisissa pöydissä ja yhteyksissä.

––Elämässä ei ole sellaista osa-aluetta, jota vammaisuus ei koskettaisi, Koponen muistutti kyselyn julkistamistilaisuudessa.

Taistelua oikeuksien puolesta Kyselyä käytetään YK:lle annettavan raportin pohjana, kun järjestöt antavat YK:lle rinnakkaisraporttinsa Suomen maaraportin ohessa. Kyselyn tulokset on jaoteltu eri teemoihin, joita olivat palvelut, muun muassa vammaispalvelut ja apuvälineet, vammaisten asema työmarkkinoilla, työllistyminen ja toimeentulo, esteettömyys ja saavutettavuus, vammaisten ihmisten kohtaamaa vihapuhe ja syrjintä sekä vammaisten naisten, lasten ja nuorten asema.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiää kyselyn tulokset eivät sinänsä yllättäneet, mutta nuorten kokemukset herättivät hänessä erityistä huolta.

Kyselyn tuloksista kävi ilmi, että erityisesti alle 16-vuotiaiden, mutta myös 16–24-vuotiaiden ikäryhmässä oikeuksien koettiin toteutuneen huonommin kuin muissa ikäryhmissä ja kokemukset epäasiallisesta kohtelusta ja syrjinnästä olivat yleisempiä. Sillä, että jo lapsesta saakka tuntee olevansa ulkopuolinen ja syrjinnän kohteena voi olla kauaskantoisia seurauksia tulevaisuuteen.

––Vammaisen ihmisen ei myöskään pitäisi joutua käymään jatkuvaa taistelua omien oikeuksiensa puolustamiseksi, niin kuin nyt näyttää tapahtuvan, Pimiä toteaa.

Osa kyselyyn vastaajista oli kokenut vähättelyä, joutunut peräämään oikeuksiaan ja käymään läpi lukuisia valitusprosesseja kunnan tekemistä päätöksistä saadakseen itselle kuuluvat palvelut tai apuvälineet. Liian usein kielteisen päätöksen taustalla oli-

vat kunnan määrärahat ja säästötoimet. Vastaajat myös kokivat usein, että yhteiskunnassa heitä pidetään kulueränä, ei yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä, jotka kouluttautuvat, työllistyvät ja osallistuvat verotulojen kartuttamiseen.

Epäasiallista kohtelua ja köyhyyttä Epäasiallinen kohtelu ja syrjintä nousivat esiin erityisen voimakkaasti vammaisten naisten kohdalla sekä työnhakuun liittyvissä tilanteissa.

Vammaisen naiset ilmoittivat kokeneensa miehiä enemmän seksuaalista häirintää, väkivaltaa ja turvattomuutta sekä epäasiallista kohtelua erityisesti vanhemmuuteen ja perhesuunnitteluun ja kohtuullisiin mukautuksiin liittyvissä asioissa. Naisista lähes puolet kertoi kokeneensa epäasiallista kohtelua terveyspalveluissa, miehistä joka kolmas.

Vammaiset naiset ilmoittivat kokeneensa myös miehiä useammin köyhyyttä.

Kynnys Nro 3 / 2019

”Työpaikallamme tehtiin iso remontti. Esteettömyys­ kartoitus pyydettiin, mutta sitä ei noudatettu lattia­materiaalin suhteen muuta kuin omalla työalueellani. Minulle siis syntyi mieli­kuva siitä, että ”yhteisöl­ liselle toimistol­lemme” riittää se, että minä saan pyöriä omalla työ­pisteelläni, sillä välin kun muut pääsevät kulkemaan helposti työpaikassamme.

Tämäkö on yhdenvertaisuutta?

Olen pettynyt.”

Köyhyyden kokemukset olivat vastaajille muutenkin tuttuja.

Vammaisten ihmisten köyhyys ei koske ainoastaan tukien varassa eläviä vammaisia vaan myös työssäkäyviä ja yrittäjiä.

Työelämässä vammaisten ihmisten syrjintä ei aina tule suoraan ilmi, vaan on usein rakenteellista ja näkymätöntä. Vammaiset työnhakijat eivät esimerkiksi pääse työhaastatteluun, jos hakemuksessa on maininta vammaisuudesta tai toimintarajoitteesta.

Vaikka vammainen olisi korkeasti koulutettu, työllistyminen ei onnistu, eikä työuralla eteneminen. Positiivista erityiskohtelua työnhaussa käytetään hyvin harvoin.

Opiskeluun liittyen ongelmia ilmeni muun muassa koulutukseen pääsyssä ja opiskelun saavutettavuuteen ja oppilaitosten esteettömyyteen liittyvissä kysymyksissä.

Rakennetun ympäristön esteellisyyteen ja tiedon saavutettavuusongelmiin vammaiset ihmiset törmäävät arjessaan jatkuvasti. Kyselyn mukaan vammaisilla ihmisillä on esteettömyyteen liittyviä ongelmia erityisesti julkisis-

sa liikennevälineissä, liikkumisessa julkisissa tiloissa sekä katu- ja puistoalueilla. Myös viranomaisviestintä ja hätäviestintä aiheuttaa heille haasteita.

Alle 25-vuotiaat kokevat tulevansa syrjityksi tiedonsaannissa erityisesti koulussa.

Kyselyn mukaan konkreettisten ongelmien, riittämättömien palvelujen ja fyysisen väkivallan ohella henkinen väkivalta, vihapuhe ja syrjivät asenteet vammaisia ihmisiä kohtaan ovat yleisiä. Selkeän vihapuheen lisäksi esiintyy halventavaa tai vähättelevää kohtelua, ohittamista ja asiattomia tai törkeitä kommentteja. Usein syrjintä ja epäasiallinen kohtelu ovat sellaista, joita on hankala todentaa, mutta joka levittäytyy kuin raskas, harmaa matto kaiken ylle ja vaikuttaa ratkaisevasti arjen sujumiseen ja yhdenvertaisten elämän edellytyksiin.

”Useat vammais­­ palvelun päätökset ovat niin epä­inhi­ millisiä, vaikka ne asian­omaisten virka­ miesten mukaan ovat poliittisesti oikeita, että koen niiden kyseen­alaistavan oikeutta elämään vammautuneena.”

i Vammaisfoorumin teettämän kyselyn pohjalta kootut teemaraportit toimenpideehdotuksineen löytyvät Vammaisfoorumin verkkosivuilta osoitteesta https://vammaisfoorumi.fi/lausunnot/

7

8

Kynnys Nro 3 / 2019

Viimeinen voltti Jari Mönkkönen haluaa vaikuttaa epäkohtiin ja auttaa muita vammautuneita henkilöitä. Nyt hänen kokemuksistaan on kirjoitettu kirja

T

Teksti: SANNI PURHONEN

ELINEVOIMISTELIJA Jari Mönkkönen kertoo miettineensä pitkään kirjan kirjoittamista onnettomuudestaan. Mika Saukkosen kirjoittama Viimeinen voltti – Jari Mönkkösen tarina (Docendo) on juuri ilmestynyt.

Neliraajahalvaantumiseen johtanutta onnettomuutta ei ollut helppo käydä uudelleen läpi. Mönkkönen haluaa kuitenkin kertoa kokemuksistaan ja rohkaista samalla muitakin.

––Ensimmäinen syy kirjalle on se, että asioista ääneen puhuminen helpottaa minua ja auttaa hyväksymään tämän tilanteen. Toiseksi, halusin julkisesti kertoa, miten vaikea vammautuneena on selvitä nyky-yhteiskunnassa.

Tie teholta palvelutalon kautta takaisin kotiin oli Mönkkösen omien sanojen mukaan ”järkyttävä kokemus”, jollaista ei pitäisi vaatia keneltäkään. Täytyi yrittää päästä arkeen kiinni, samalla kun hermot tahtoivat mennä taistelussa loputtoman byrokratian ja virkamiesten kapulakielen kanssa.

Mönkkönen kertoo, miten myös vaimo Sanna ja lapset joutuivat sijaiskärsijöiksi ja taloudellinen pärjääminen alkoi olla vaikeaa. Loputa tilanne oli jo niin toivoton, että jaksaminen oli lähes lopussa. Silloin eräs tuttu käski perhettä ottaa yhteyttä Kynnykseen.

––Se oli meille pelastus. Sosiaalityöntekijä Yodit Melakusta ja lakimies Terhi Toikkasesta on ollut käsittämättömästi apua. En

Mönkkönen mainitsee, että hänellekin esimerkiksi perustarpeiden saanti kotiin on toisinaan edelleen vaikeaa. Esteetön kulku lähikauppaan on sähköpyörätuolilla hankalaa, eikä muutostöitä ole näkyvissä. Mönkkönen on myös yrittänyt saada kaupungilta kotiinsa toista ovenavausnap-

pia, jotta pääsisi omatoimisesti ulos. Nyt kyseinen painike on siis avustajan varassa. Kaupungilla ei kuitenkaan ole ollut halua toisen avaajan myöntämiseen.

––Olen itse ammatiltani pelastaja ja paloesimies, tuommoinen on minusta aivan käsittämätöntä.

Hätätilanteessa yksin olisin nalkissa kotonani – haluan vain samat oikeudet kuin muillakin, hän puuskahtaa.

Aktiivisella Mönkkösellä on yrittäjänä meneillään monta projektia, muun muassa valmennusta omalla Game of Skills Areena -salilla sekä suunnitteilla Invalidiliiton ja Sportspotin kanssa järjestetty vammautuneille henkilöille suunnattu puhujakiertue.

––Minulla on elämässä sisältöä ja pärjään hyvin. Osaan pitää puoleni ja avata suuni. Toinen tilanne on niillä ihmisillä, joilla ei ole tukiverkostoja. He joutuvat esimerkiksi kotihoidon armoille palvelutaloissa, tiedän mitä se on.

Toivonkin, että tästä kirjasta saa voimaa vaikeisiin hetkiin ja lähetän terveisiä lukijoille!

sa maailmassa. Siis, siinä missä kansainvälisesti kysymys oli mahtavista sirkuksista tai maailmannäyttelyistä, Suomessa esiteltiin torilla paikallisen kylän erikoista tyyppiä. Kun historiasta edetään nykypäivään, medikalisoiva katse taas on saattanut tehdä ihmisestä friikin. Sutinen myös laajentaa ilmiön pohdintaa kiinnostavasti nykyaikaisiin kummajaisiin, populaarikulttuuriin ja Michael Jacksoniin.

Itse vammaiselle henkilölle kirja on toisinaan kiusallista luettavaa. Kirjoittaja on jossain määrin tietoinen vammaisliikkeen historiasta, mutta tämä jää kokonaisuudessa sivuhuomautukseksi.

Jo esipuheessa todetaan, että käsitteiden käyttäminen sellaisina kuin ne aikoinaan olivat, on teoksessa tietoinen valinta. Sutinen haluaa korostaa, miten kieltä

käytettiin vallan välineenä. Siispä kirjassa puhutaan jatkuvasti esimerkiksi kääpiöistä, rammoista ja raajarikoista.

Valinta on historiaa käsittelevän tietoteoksen kohdalla ymmärrettävä, eikä kielenkäytön muokkaus vanhahtavassa yhteydessä olisi järkevääkään. Samanaikaisesti Sutinen kuitenkin itse toteaa kirjoittaneensa kirjan osittain tirkistelynhalusta. Niinpä se asettuu kielellisesti ja sisällöllisesti väkisinkin osaksi tirkistelyn jatkumoa.

Tämän asetelman vastapainoksi olisin toivonut teoksessa kuultavan hieman laajemmin myös vammaisten henkilöiden omaa ääntä.

Joka tapauksessa, kokonaisuus on perusteellisesti taustoitettu ja myös kiinnostavasti kuvitettu. Siinä riittää pureskeltavaa kelle tahansa kummajaisten historiasta kiinnostuneelle.

tiedä, missä olisimme ilman Kynnystä. Suosittelenkin rohkeasti ottamaan teihin yhteyttä, jos vain apua tarvitsee.

Kirjasta Mönkkönen toteaa saaneensa hyvää palautetta. Hän toivoo siitä nimenomaan apua muille vammautuneille ja kertoo haluavansa käyttää julkista asemaansa epäkohtien esiintuomiseen.

––Systeemi ei voi mennä näin.

Virallisella taholla pitäisi herätä näihin ongelmiin. Haluaisin vaikuttaa asioihin, myös yhteistyössä vammaisjärjestöjen kanssa. Jos lähden johonkin, olen taatusti tosi päättäväinen ja vien sen loppuun.

Koti omatoimiseksi

Lukunurkka: Ville-Juhani Sutinen: Kääpiöistä kolosseihin – Kummajaisten historia Suomessa.

Into-kustannus 2019. 299 s.

Ville-Juhani Sutisen Kääpiöistä kolosseihin kokoaa yhteen kummajaisina esiintyneiden kiehtovia elämäntarinoita Suomessa ja maailmalla. Tämä joukko sisältää monenlaisia ihmisiä jäteistä kääpiöihin ja karvaisista naisista eksoottisina pidettyjen kansojen edustajiin ja kattaa aikaa 1700-luvulta näihin päiviin saakka. Monet esillä olleista ihmisistä olivat tietenkin myös vammaisia henkilöitä.

Sutinen käsittelee kiitettävän laajasti niin friikkisirkuksen historiaa kuin kummajaisuuden käsitettä ylipäänsä. Hän kysyy, mistä tirkistelynhalu kumpuaa ja olivatko kummajaiset lopulta viih-

de-elämän tähtiä vai huvimaailman orjia. Vaikka monen esimerkkihenkilön tarina on traaginen, tähän ei tietenkään ole yhtä oikeaa vastausta.

Erityisen tarkastelun kohteena kirjassa ovat suomalaiset outoudet, jolloin mittakaava ei yleensä ole yhtä kattava kuin suures-

KUVA TOMMI MATTILA

Kynnys Nro 3 / 2019

Teatteriarvio:

sanattomia tunteita Espoon kaupunginteatterissa tehdään suomalaisittain merkittävä saavutettavuusteko, kun näytelmässä käytetään samanaikaisesti viittomakieltä ja puhuttua suomea.

S

Teksti: SANNI PURHONEN

ANATON rakkaus (Children of a Lesser God) kertoo jo monille tutun tarinan kuuron naisen ja kuulevan miehen rakkaudesta. Mark Medoffin näytelmä oli alkujaan kirjoitettu tämän ystävälle Phyllis Frelichille, pohjaten osin naisen omaan elämään. Tarinassa kipinät sinkoilevat, kun kuuro Sarah ja kuuleva James ottavat mittaa toisistaan. Suuren yleisön tietoisuuteen näytelmä nousi viimeistään vuoden 1986 elokuvaversiosta, josta Marlee Matlin voitti parhaan naispääosan Oscar-palkinnon, kautta aikojen ensimmäisenä ja toistaiseksi viimeisenä kuurona näyttelijänä.

Näytelmän Suomen kantaesityksessä Espoon kaupunginteatterissa Sarahina nähdään Dawn Jani Birley. Hän saa parikseen monista rooleistaan tunnetun Santeri Kinnusen. Ohjaus on Johanna Freundlichin käsialaa.

Dawn Birleyn lisäksi näyttämöllä nähdään toinenkin viittomakielinen kuuro näyttelijä Aino Hakala, mustasukkaisen kuurojen koulun oppilaan Lydian roolissa.

Näytelmän ennakko-ensi-illassa tunnelma oli alkuun hiukan jännittynyt, mutta pian näyttelijät solahtivat rooleihinsa. Viittomakieltä ahkerasti opiskellut Santeri Kinnunen oli uskottava jäyheänä Jamesina ja Dawn Birley totutun valovoimainen räiskyvänä Sarahina. Muutkin näyttelijät tekivät varmaa työtä. Meri Nenonen erottui joukosta Edna Kleinin koomisessa roolissa, joka oli välillä suurieleisempi kuin kaikki muut hahmot näyttämöllä yhteensä. Mieleen jäivät myös lavastuksellisina ratkaisuina toimivat lasikaapit, jotka kenties alleviivasivat kuurojen koulun oppilaiden eristyneisyyttä ja syrjinnän kokemuksia. Kaikkein tärkein eli pääparin kemia toimi uskottavasti.

Näytelmä on Espoon kaupunginteatterin ohjelmistossa ainakin marraskuun puoliväliin saakka.

Esityksessä käytetään suomea ja suomalaista viittomakieltä. Kaikki näytökset tekstitetään suomeksi ja englanniksi. Tarjolla on myös viittomakielelle tulkattu esitys 23.10. sekä tuoksuton näytös 26.10.

9

Vammaisuuden vaiettu historia

V

AMMAISUUDEN vaiettu historia on Koneen säätiön rahoittama hanke, jonka tavoitteena on tehdä tunnetuksi vammaisten ihmisten historiaa ja toimijuutta. Hankkeen verkkosivuille on koottu yleistajuisia tekstejä vammaisuuden näkökulmista eri aikoina sekä henkilökuvia menneisyyden vammaisista ihmisistä. Hankkeesta on takana kaksi vuotta ja se on lopuillaan.

Vammaisia ihmisiä on ollut kaikkina aikoina, kaikissa yhteiskunnissa. Aina heitä ei ole pyritty piilottamaan tai eristämään muista ihmisistä, vaikka sitäkin on tapahtunut vaan he ovat toimineet monissa rooleissa, ammateissa ja asemissa yhteisöissään. Vammaisuus on ollut vain yksi monista ihmisen elämää määrittävistä tekijöistä. Muita tekijöitä ovat muun muassa sukupuoli, yhteiskunnallinen asema ja toimeentulo.

Vammaisilla ihmisillä on oikeus tuntea olevansa osa historiallista jatkumoa, aivan samoin kuin kenellä tahansa muulla. Esimerkit vammaisista toimijoista auttavat oman identiteetin luomisessa ja vahvistamisessa. Vammaisuuden historian tunteminen muuttaa koko myös nykykäsitystä vammaisuudesta ja vammaisista ihmisistä monipuolisemmaksi.

www.vammaishistoria.fi Amu Urhonen hankepäällikkö

10

Valoisassa metsässä Taiteilija Markku Sarasteesta, hänen työstään, elämänvaiheistaan ja myös skitsofreniastaan kertova taidekirja Päivä kerrallaan kesään asti, on julkaistu Kynnyksellä.

Markun sisko, kirjailija-toimittaja Heini Saraste kertoo: ”Markun kuoleman jälkeen vuonna 2011, kun puuhattiin retrospektiivistä näyttelyä, syntyi idea tästä kirjasta. Projekti on ollut pitkä. Kynnys lähti heti alusta mukaan, sillä mielenterveyden tematiikka istui järjestön toimintaan ja julkaisuihin. Ismo Helén kuvasi teokset ja Väinö Heinonen taittoi kirjan taidekokonaisuudeksi. Myös kuvataidekriitikko Han-

nu Castrénilta saatiin kirjaan perusteellinen osio. Prosessi venyi, kirjan kokoaminen ja töiden kuvaaminen kesti ja sitten Kalle Könkkölä kuoli. Mutta nyt ollaan viimein tässä. Se, että kauniiden ja värikkäiden töiden takana oli paljon vaikeuksia, kuvaa kuitenkin hyvin tätä teosta ja itse asiassa myös Markkua.

Halusin kirjalla tuoda Markun taiteilijana suuremman yleisön tietoisuuteen. Vaikka skitsofre-

nia oli vaikea ja pitkään salattavakin asia, aika tekee tehtävänsä.

Meillä oli porvarillinen koti, mutta Markku kykeni vain maalaamaan. Hän maalasi kaiken aikaa ja kaikkialla. Olisi hän varmaan ollut taiteilija ilman sairauttaankin.

Jyväskylässä hän oli taitelijaseuran tunnustettu jäsen ja hänellä oli nimekkäitä paikallisia tukijoita. Se oli todella hienoa ja tärkeää hänen uralleen.

Naiset, luonto ja perhesuhteet olivat Markun keskeiset teemat.

Grafiikka oli yhtä tärkeää kuin maalaukset. Kun äitimme kuoli ja Markku joutui asuntolaan, hänen ei myöskään annettu maalata sotkun pelossa. Se oli jälkeenpäin ajatellen hirveää väkivaltaa, johon me omaiset emme silloin vain osanneet puuttua. Markun kotiateljee oli kyllä säilytetty, mut-

Kynnys Nro 3 / 2019

ta hän ei uskaltanut käydä siellä.

Koska Markun myötä kiinnostuin aiheesta, olen elämäni aikana tavannut paljon skitsofreenikkoja. Yleisesti ottaen kiltteys on heidän leimallinen ominaisuutensa ja he ovat hyvin arkoja. Kiltteys on jopa sairastuttanut monet heistä. Sairauteen liittyy paljon turhia ennakkoluuloja.

Pidän itse kovasti Markun värikkäistä metsämaalauksista. On ollut hienoa saada esimerkiksi nukkua hänen taulujensa keskellä. Ne ovat upeita ja valoisia. Niissä on myös huumoria. Maalatessaan hän ei koskaan ollut ahdistunut.”

Tilaa Päivä kerrallaan kesään asti hintaan 20 € (+ postikulut): heini.saraste@kolumbus.fi

Kynnys Nro 3 / 2019

11

Vammaiselokuvafestivaali 15.–17.11.2019

HENKI

Dokumenttielokuva Kalle Könkkölästä

FULL OF LOVE

Elokuva ja kuvailutulkattu burleskiesitys

27 ENSIMMÄISTÄ VUOTTA

R&A LIFT -palkinnon saanut lyhytdokumentti

Tapahtumapaikkana WHS Teatteri Union Siltavuorenranta 18 00170 Helsinki ”Salakavalat ideat ovat salakavaltamattomia. Älä pelkää mitään, kävele vain ulos ja heitä olan yli mitättömät elämät, pikkulikat. Älä yhtään paljasta pelkojesi jälkiä ja sitten vaan kävelylenkki ja aina kun ajattelen sitä, en pelkää mitään ja sitten vaan matkaan ja sitten kun se lenkki on kierretty suihkuun ja sitten grafiikan tekoon ja maalausta.” ”En pelkää mitään, se on elämänfilosofiani, kahdeksankymmentäneljä maalausta tämän vuoden aikana. Mahtoikohan Jeesuksella olla näin kovat kärsimykset, kun hän riippui ristillä. Minun lihaskramppini tuntuu pieneltä, kun ajattelen Golgatan tapahtumia. Kuka yrittää muuttaa käsialaani. Vannon isälle Jumalalle, että olen elossa vielä 60 vuotta.”

– Markku Sarasteen päiväkirjasta.

Kakki näytökset ovat ilmaisia.

Teatteri on esteetön ja salissa on useita pyörätuolipaikkoja Tarkemmat näytösajat ja tiedot:

kynnyskino.fi

12

Kynnys Nro 3 / 2019

Kapuamisen aattona vatsassa nipistää Juuri näinä päivinä kahdenkymmenenkahden hengen joukko kehitysyhteistyöstä kiinnostuneita ja treenanneita naisia sekä pari miestä on matkalla kohti Addis Abebaa ja huimaa seikkailua.

P

Teksti & kuva: HEINI SARASTE

ERILLÄ odottavat jännittävät 12 päivää: tutustumista Kynnyksen kehitysyhteistyökohteisiin ja sitten edessä kiipeäminen Ras Dashenille, Etiopian korkeimmalle 4550 metriä korkealle vuorelle.

––Voi kauhistus, huokaa puhelimessa vähän ennen matkaa Mervi Leivo, yksi matkalle osallistujista.

––Olen aina ollut liikuntafriikki, mutta silti täytyy tunnustaa, että kauhu valtaa välillä mielen, kun seuraan Kapuan sivuilta, miten matkakumppanini kohottavat kuntoaan. Olo on ristiriitainen. Sillä silti on aivan upea lähteä!

Kymmenen päivää kestävällä kipuamisen aikana nukutaan teltassa, ihaillaan sanoinkuvaamattoman ihania maisemia, varmasti myös itketään ja nauretaan paljon sekä tietysti tutustutaan perus-

teellisesti sekä ryhmän muihin jäseniin että Etiopiaan.

Motivoituneita rahanhankkijoita Kapualaiset ovat hankkineet rahaa Kynnyksen kehitysyhteistyöhankkeisiin kuka järjestämällä konsertteja, kuka myyjäisillä, kuka lakun myynnillä, kuka yrityslahjoituksilla. Summan kokoon saaminen on loppujen lopuksi työn takana, mutta se myös sitouttaa.

Hieno esimerkki on Mervin mielestä espoolainen Lea God. Lea teki kotisiivouksia, puutarhatöitä toisten pihoissa ja leipoi saaristolaisleipää myytäväksi. Yhdessä Mervi ja Lea järjestivät myös lounaan Väestöliiton tiloissa.

Lea on jo saanut rahat kokoon, Mervi on vielä vaiheessa. Toisaalta jokainen euro on tervetullut ja tärkeintä on nähdä läheltä mitä

ruohonjuuritasolla tapahtuu.

Merviä kiinnostavat suuresti Kynnyksen kehitysyhteistyöhankkeet eli vammaisten naisten elämän haasteet kaikkineen. Paikallisen vammaisten naisten järjestö on tehnyt Kynnyksen ja Abiliksen kanssa yhteistyötä pitkään.

Suomalaiset kapuajat pääsevät tapaamaan naisia heidän omalle talolleen sekä ehkä myös heidän kodeissaan. Juuri tätä hanketta muun muassa kapualaiset myös rahoittavat. EWDNA –niminen vammaisten naisten järjestö järjestää muun muassa naisten keskinäistä vertaistukea, ravintotietoutta ja yrittäjäkoulutusta.

Mervi haluaa tietää, miten kehitysapu konkreettisesti vaikuttaa naisten elämään.

Rohkeita ja hyviä ihmisiä Pohjoisessa Gondarissa tutustutaan yliopistohankkeisiin ja vammaisiin opiskelijoihin.

Kynnyshän käynnisti noin kymmenen vuotta sitten hankkeen vammaisten opiskelijoitten tukemiseksi ensin Addisissa sekä myöhemmin Hawasassa ja Gondarissa. Silloin mukana oli vielä

Kalle Könkkölä ja tietysti Tuomas Tuure, jotka aloittivat yhteistyön.

Sitä jatkoi ansiokkaasti Mina Mojtahedi ja nyt on mukana myös Amu Urhonen.

Mervissä on aina elänyt sisällä myös maailmanparantaja.

––Emme elä vain itsellemme vaan elämme yhteisessä maailmassa, hän pohtii.

Työssään SPR:ssä sekä myöhemmin kansainvälisten työleirien osallistujana hän on nähnyt erilaista elämää mm. Filippiineillä ja Etelä-Koreassa, Etiopiassa hän ei ole koskaan käynyt. Koko maanosa kiinnostaa kovin.

Mukaan matkalle lähtee myös Kynnyksen kehitysyhteistyöasiantuntija Veera Pensala, joka on seurannut kapualaisten valmistautumista matkaan.

––Kyseessä ovat rohkeat, ennakkoluulottomat ja syvästi motivoituneet ihmiset, jotka oikeasti haluavat tehdä hyvää. He ovat kaikki kiireisiä ja usein perheellisiä, työelämässä mukana olevia ihmisiä, mutta silti he ovat vuoden aikana käyttäneet aikaansa valtavasti rahan hankintaan. Arvostan heitä kaikkia suuresti, sanoo Pensala.