No 3 / 2017
MU4 1
ynnys
Valtakunnallinen vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestön äänenkannattaja
2
Valtakunnallinen vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestön äänenkannattaja ISSN 1235-9920 Julkaisija: Kynnys ry – Tröskeln rf Siltasaarenkatu 4 (5. krs) 00530 Helsinki Puhelin: (09) 685 0110 Päätoimittaja: Amu Urhonen amu.urhonen@kynnys.fi Toimitussihteeri: Sanni Purhonen / Kynnys ry Siltasaarenkatu 4 00530 Helsinki sanni.purhonen@kynnys.fi Puhelin: 045 7732 4116 Taitto: Väinö Heinonen / Kynnys ry Painopaikka: Erweko, Oulu Kannen kuva: Väinö Heinonen Kynnys-lehden aineistot Aineisto lähetetään toimitussihteerille. Lähettäessäsi kuvaa/tekstiä, toimita myös yhteystietosi, tilitietosi ja verokorttisi. Maksamme julkaistusta aineistosta 10 € palkkion. Lehden tilaushinta Kotimaassa kestotilaus 17 €/vuosi ja vuositilaus 20 €/vuosi (5 numeroa). Jäsenmaksu 19 €/vuosi, johon sisältyy Kynnys lehden tilausmaksu. Tilauksiin ulkomaille lisätään postimaksu. Kynnys-lehti on saatavissa myös sähköisessä muodossa. Lisätietoja näkövammaisille tarkoitetusta sähköisestä lehdestä Näkövammaisten keskusliiton tiedonhallintapalvelusta.
Pääkirjoitus
KUVA: Jussi Vierimaa
Kynnys
Amu Urhonen amu.urhonen@kynnys.fi
Suomi–Britannia 1–1
E
n ole oikein koskaan ymmärtänyt mitään urheilusta. En edes liikunnasta. Ne eivät ole kiinnostaneet minua. Tässä mielessä olen tyypillinen suomalainen ja pohjoismainen vammaisaktivisti. Näissä piireissä urheilua pidetään vähän epäilyttävänä: moni ajattelee, että etuliitteestään huolimatta vammaisurheilukin ruokkii ihannetta, joka vaatii kaikkia vammaisia henkilöitä olemaan fyysisesti suorituskykyisiä ja kilpailuhenkisiä. Tällä kritiikillä puolustetaan niitä, jotka eivät kykene huippusuorituksiin. Isossa-Britanniassa vammaisurheilu nähdään täysin toisella tavalla. Vammaisliikkeessä iloitaan siitä, että paralympialaiset ja muu huipputason vammaisurheilu muuttaa vammaiskuvaa. Sen ansiosta vammaiset ihmiset nähdään entistä useammin aktiivisina toimijoina, potentiaalisina menestyjinä. Urheilijoina kaikki ovat tasa-arvoisia. Kumpikin näkemys on perusteltu. Molemmilla on tärkeä viesti toiselle. Meitä voi aiheellisesti arvostella siitä, että emme arvosta vammaisurheilua riittävästi. Briteiltä voi hyvin kysyä, unohtuvatko vähemmän urheilulliset vammaiset henkilöt. Heille voi muistuttaa, että
paralympialaisten nimi ei ole paraolympialaiset, koska Kansainvälinen olympiakomitea halusi pitää vammaisten urheilun tiukasti omassa karsinassaan. Kiistämättä vammaisurheilu on tehnyt hyvää esteettömyydelle paikoissa, joissa huippukisoja on järjestetty. Kaikkialla maailmassa kisajärjestäjille on kunniakysymys huolehtia, että kaikki toimii. Tästä on koitunut myös pysyviä parannuksia. Suomessa maailmanmestarikelaaja Leo-Pekka Tähden menestys on herättänyt hyvää keskustelua yhdenvertaisuudesta ja vammaisten ihmisten osaamisen arvostuksesta. YK:n vammaisten oikeuksien sopimus edellyttää vammaisille henkilöille täyttä osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Se koskee niin liikuntaharrastusta kuin ammattimaista huippu-urheilu-uraa. Tämä ei toteudu missään päin maailma: vammaisten mahdollisuudet harrastaa liikuntaa ovat erittäin rajalliset ja ammattimaista vammaisurheilua tuetaan huomattavan niukasti, jos ollenkaan. Tämä eriarvoisuus täytyy korjata riippumatta siitä, mitä ajatellaan vammaisurheilun merkityksistä. Amu Urhonen
Voit saada lehden luettavaksesi myös CD:llä. Lisä tietoja: merja.asumaa@kynnys.fi. Kynnys ry:n toimikunnat: Itsenäisen Elämän Keskus – Jyväskylä Yhteystiedot, ks. Kuopio Puh. 045 7732 4109 Itsenäisen Elämän Keskus – Kuopio Microkatu 1, G-osa, neljäs kerros, 70210 Kuopio Postiosoite PL 1188, 70211 Kuopio Puh. 045 657 9696 Itsenäisen Elämän Keskus – Oulu Kansankatu 53, 90100 OULU Puh. 045 7732 4108 Itsenäisen Elämän Keskus – Tampere Pellervonkatu 9 h. 1020, 33540 TAMPERE Puh. 045 7732 4115 Itsenäisen Elämän Keskus – Turku Yliopistonkatu 9 b, 20100 TURKU Puh. 045 7732 4114
Finland–Britannien 1–1
J
ag har aldrig riktigt förstått mig på idrott. Inte ens på motion. Det har inte intresserat mig. Vad det här angår är jag en typisk finländsk och nordisk handikappaktivist. I dessa kretsar anses idrott vara lite suspekt: många tänker att oberoende av prefixet bidrar handikappidrott till att stötta ett ideal, som kräver att alla människor med funktionsnedsättning har en bra fysisk prestationsförmåga och tävlingsvilja. Med den här kritiken vill jag försvara dem som inte förmår utföra topprestationer. I Storbritannien har man en helt annorlunda syn på handikappidrott. Inom handikapprörelsen gläder man sig över att paralympiaden och övrig högklassig handikappidrott ändrar bilden av funktionshindrade. Den leder till att man allt oftare ser funktionshindrade som aktiva aktörer och potentiellt framgångsrika personer. Som idrottare är alla likvärdiga. Bägge åsikterna är rimliga. Bägge innehåller ett viktigt budskap. Vi kan med rätta kritiseras för att vi inte i tillräckligt hög grad uppskattar handikappidrotten. Av britterna kan man bra fråga, om de glömmer mindre idrottsintresserade funktionsnedsatta. Man kan påminna dem om att benämningen paralympiaden inte
är parolympiaden, eftersom Internationella Olympiakommittén ville hålla handikappidrotten strikt i sin egen fålla. Otvivelaktigt har handikappidrotten fört gott med sig gällande tillgängligheten på de orter där topptävlingar har ordnats. Överallt i världen är det en prestigefråga för arrangörerna att se till att allt fungerar. Det har också lett till bestående förändringar. I Finland har världsmästarrullaren Leo-Pekka Tähtis framgång väckt en bra diskussion om jämställdhet och uppskattning av funktionsnedsatta personers kunnande. FN:s konvention om rättigheter för personer med funktionsnedsättning kräver att personer med funktionsnedsättning har full rätt till deltagande och jämställdhet. Det gäller både motionsintresse och en yrkesmässig toppidrottskarriär. Det förverkligas inte någonstans i världen: funktionshindrade personers möjligheter till att idka motion är mycket begränsade och yrkesmässig handikappidrott stöds mycket dåligt, om alls. Den här ojämlikheten måste korrigeras, oberoende av vilka tankar man har om handikappidrottens betydelse. Amu Urhonen Översättning Carita Viljanen
Kynnys Nro 3 / 2017
Lakiasiaa KUVA: Ismo Helén
Valinnanvapaus ja henkilökohtainen budjetointi vammaispalveluissa
H
enkilökohtainen budjetointi osana valinnanvapautta on keskusteluttanut paljon sote- ja vammaislakien valmistelun yhteydessä. Tällä hetkellä valinnanvapaudesta ja henkilökohtaisesta budjetoinnista ei ole säännöksiä. Hallitus antaa uuden esityksen valinnanvapauslaiksi vasta maaliskuussa 2018 ja Valas-lain valmistelu on myös kesken. Henkilökohtaisella budjetilla tarkoitetaan sitä, että asiakas valitsee palvelun sisällön ja palvelun tuottajan tai sen toteuttavat henkilöt. Palvelutarpeen pohjalta määritellään asiakkaalle myönnettävä rahasumma. Budjetti on esitysluonnosten mukaan tarkoitettu niille vammaispalvelun asiakkaille, joilla on laaja ja pitkäaikainen avuntarve ja budjetin avulla asiakas voisi valita yksilölliseen tilanteeseen sopivia palveluja. Henkilökohtainen budjetointi olisi odotettu uudistus ja sen avulla voitaisiin turvata YK:n vammaissopimuksen tavoitteita, erityisesti yhdenvertaisuuden ja itsemääräämisoikeuden toteutumista. Henkilökohtainen budjetti edellyttää asiakkaalta kykyä hallinnoida budjettia sekä selvittää eri palvelun toteuttajia, vertailla palveluita, tehdä valintoja ja päätöksiä. Palvelu tulee rakentaa siten, että myös ne henkilöt, jotka tarvitsevat tukea päätöksenteossa tai joilla on edunvalvojat, voivat käyttää henkilökohtaista budjettia. Toimiva järjestelmä asettaa myös sosiaalityöntekijöille vaatimuksia asiakasohjauksesta. KUN ASIAKKAAN TILANNE otetaan huomioon, palveluntarpeen arviointi tehdään huolella ja huolehditaan, että asiakas saa apua päätöksentekoon, voivat henkilökohtaisella budjetilla toteutetut palvelut lisätä valinnanvapautta ja mahdollistaa yksilöllisen ja oman näköisen elämän. Henkilökohtainen budjetointi antaa mahdollisuuden aktiiviseen oman elämän hallintaan.
Henkilökohtaisella budjetilla hankituissa palveluissa asiakkaalla on mahdollisuus vaihtaa ja kilpailuttaa palveluntuottajia. Asiakkaalla on mahdollisuudet vaatia laatua ja valita itse palveluntuottaja. Asiakkaaseen nähden palveluntuottajat kilpailevat erityisesti laadulla. Asiakkaan kannalta hyötynä olisivat nykyistä paremmin tarpeita vastaavat palvelut. Kullakin asiakkaalla olisi oikeus hankkia itsensä näköisiä ja itselleen räätälöityjä palveluita. Asiakas voisi myös itse jaksottaa palveluiden käytön ajallisesti ja hankkia palveluita, jotka hänen mielestään parantavat hänen toimintakykyään tai hyödyttävät häntä. Palvelun määrittely on tehtävä niin joustavaksi, että kun palvelutarpeeseen tulee muutoksia, myös budjetointia ja siihen liittyviä palveluita kyetään muuttamaan kohtalaisen nopeasti. Pelkkä palvelutarpeen arviointi ja määrittely ei riitä, sillä myös palveluiden kustannukset tulee määritellä oikein. Tärkeitä avoinna olevia kysymyksiä on henkilökohtaisen budjetoinnin laajuus ja käyttöala vammaispalveluissa. Ketkä vammaisista ovat oikeutettuja saamaan palvelut budjetoinnin kautta, tehdäänkö budjetointi ainoastaan niille, joilla on jo ”historiaa” palvelujen käyttäjänä? YHTÄ TÄRKEÄÄ KUIN hyvin tehty palvelutarpeen arviointi, suunnittelu sekä päätös, on jälkikäteinen valvonta ja oikeussuojakeinot. Palvelun tuottajien valvonnan pitää olla tehokasta ja asiakkaalla tulee olla myös omat keinot vaikuttaa epäkohtiin. Pelkkä kuluttajansuoja ei riitä. Henkilökohtaista budjetointia on kokeiltu joissakin kunnissa ja siitä on oma hankkeensa, jossa on selvitetty ja arvioitu henkilökohtaista budjetointia ja tehty ns. pilotointia. Näistä löytyy lisätietoa sivuilta: http://henkilokohtainenbudjetointi.fi/.
Voit ottaa yhteyttä lakimies Mika Välimaahan tai sosiaalityöntekijä Yodit Melakuun puhelimitse, sähköpostitse tai kirjeitse. Juridisen neuvonnan puhelinajat:
Maanantaisin klo 9.00–12.00 klo 13.00–16.00
Torstaisin klo 9.00–12.00 klo 13.00–16.00
Sinikka Luhtasaari Mopomama Arabianrannasta
Sohvaperunasta koiraksi
M
artta-täti, äitini ystävätär, vetää hitaasti sängyn yläpäädyssä roikkuvaa puista tankoa. Katso, tällä tavalla. Se vahvistaa käsilihaksia. Joka aamu. Säädän itse painoja. Pakenen keittokomeroon tiskaamaan kahvikuppeja. Martta-täti tulee perässä pyörätuolillaan. Ymmärrän, hän sanoo. Olet nuori ja terve. Tuntuuko pahalta? Kyllä. Olin kylässä palvelutalossa, jossa Martta-täti asui itsellisesti elämänsä loppuun saakka. En nähnyt mitään järkeä jumppaamisessa tuossa tilassa, kun hädin tuskin pääsee ylös sängystä. Miten väärässä olinkaan. Martta-täti eli pitkän elämän. Tuntuu, että se jatkuu edelleen. Kannustavana esimerkkinä. Kaikenlainen liikunta ja monenlaiset harrastukset pitivät yllä intohimon liekkiä. Martta-täti osallistui talon lukupiiriin, totta kai, ja lauloi ja liikkui. Tärkeintä oli sosiaalisuus, mukana olo. Eniten ihailin Martta-tädin iloisuutta ja energisyyttä. En ole vielä Martta-tädin ikäinen, mutta liikunnan esteitä kasautuu. Mitä järkeä missään? Helpointa on painaa kaukosäädintä sohvalla ja syödä. Pelkään, että jämähdän sohvaperunaksi. Liikkumiseni perusta on Kelan korvaama fysioterapia. Se on etuoikeus ja hieno juttu. Verorahoilla ylläpidetty välttämättömyys. Pointti onkin, miten samankaltaisista jumppaliikkeistä löytää iloa. Minulle sitä synnyttää keltainen tennispallo. Niin väsynyt en olekaan, ettenkö innostu heittämään ja ottamaan kiinni vuorotellen kummallakin kädellä, kun keltainen tennispallo otetaan esiin. Fysioterapeuttini arvelee, että olen ollut edellisessä elämässä koira. Kuono väpättää, silmät välkkyvät, sormien jäykkyys karisee. Missä pallo? Otan kiinni. Muodonmuutos sohvaperunasta koiraksi on kyllä järkytys kissalleni Keisarille. Onneksi se ei tiedä kaksoiselämästä. Se ei ole salasuhde, eikä siitä synny pentuja. Tavoitteena on puhdas ilo. Se hyödyttää läheisiä oman itseni lisäksi. Periksi ei anneta.
KUVA: Ismo Helén
Kolumni
Liisa Murto Lakimies
4
Kynnys Nro 3 / 2017
Ukraina
Curling vaatii taitoa CURLING on taitoa ja taktista osaamista vaativa joukkuepeli. Tavoitteena on saada mahdollisimman monta oman joukkueen kiveä jäämään lähelle radan päässä olevaa pesän keskipistettä. Joukkueessa pelaa neljä pelaajaa ja jokainen heittää kaksi kiveä radan päätä kohden. Pyörätuolicurlingissa jäätä ei harjata kiven edessä kuten curlingissa. Kiven saa työntää liikkeelle työntövarrella ja pelin pituus on kahdeksan päätä, kun niin sanotussa tavallisessa curlingissa päitä on 10. Curlingia pelataan useimmiten hallissa jäälle tehdyllä kentällä. Kentän pinnassa on pisaroista muodostunut nypyläpinta eli pebli. Lajia voidaan pelata joko liukuasennosta tai työntövarren avulla. Työntövarsi sopii esimerkiksi lapsille, vanhuksille, selkä- tai tasapaino-ongelmaisille. Curling sopii sovellettuna myös näkövammaisille. Heittosuunnan ja pelitilanteen hahmottamiseksi tarvitaan apuvälineinä kohokuvioista taktiikkataulua ja äänilähdettä tai suuntakaidetta. Pyörätuolicurlingissa kilpaillaan kansainvälisellä tasolla paralympialaisissa ja maailmanmestaruuskilpailuissa. Laji on uusia tulokkaita paralympiaperheeseen, sillä se tuli mukaan ensimmäistä kertaa vuonna 2006 Italian Torinossa. Curlingin pelaaminen edellyttää sitä, että pyörätuolilla pääsee jäälle esteettömästi.
Vauhdikas rugby PYÖRÄTUOLIRUGBY on vauhdikas ja taktinen laji. Se on tarkoitettu sellaisille henkilöille, joilla on liikuntavammansa lisäksi rajoitteita käsien toimintakyvyssä. Lajissa käytetään siihen valmistettuja pyörätuoleja, ja tuolin malli riippuu käyttäjän pelipaikasta kentällä. Vaikutteita laji on saanut amerikkalaisesta jalkapallosta, rugbysta, jääkiekosta ja koripallosta. Joukkueeseen voi kuulua 12 pelaajaa. Kentällä voi kuitenkin olla yhtä aikaa neljä pelaajaa. Otteluissa pelataan neljä kahdeksan minuutin jaksoa. Lajissa pelataan kansainvälisellä tasolla paralympialaisissa, maailman- ja euroopanmestaruuskilpailuissa. Yleisten liikuntatilojen esteettömyyden lisäksi pyörätuolirugbyssa maalin takana olevan turva-alueen tulee kattaa viisi metriä seinään törmäämisen estämiseksi. Pelaajilla on käytössä tavallista pyörätuolia huomattavasti leveämpi tuoli, mikä edellyttää tavallista leveämpiä väyliä kulkemiselle. Pyörätuolirugbyssa peliaika on neljä kertaa kahdeksan minuuttia. Pelikenttänä on tavallisen kokoinen koripallokenttä. Sen molemmissa päädyissä on kahdeksan kertaa 1,75 metrin levyiset maalialueet. Maalialueella saa olla yhtä aikaa kolme puolustajaa, mutta vastaavasti ei hyökkääjiä 10 sekuntia kauempaa. Pelaaja saa kuljettaa palloa sylissään korkeintaan 10 sekuntia, jonka jälkeen sitä pitää pompottaa tai syöttää. Virheestä seuraa pallon menetys vastustajalle tai jäähy. Käytettävä pallo muistuttaa lentopalloa, mutta sen pintamateriaali on tahmeampi. Hyökkääjät käyttävät pelatessaan hanskoja kelaamisen ja pallonkäsittelyn helpottumiseksi.
Lajiesittelyjä Koonnut: Jaakko Marttila. Lähteet: Suomen vammaisurheilu-ja liikunta VAU ry: http://www.vammaisurheilu.fi/. Kuvitus: Anni Ikäheimonen
Tanssiminen sujuu pyörätuolilla PYÖRÄTUOLITANSSI on erinomainen harrastus liikuntavammaisille. Se on samalla harraste-ja kilpailulaji. Sitä voidaan harrastaa ryhmässä, soolona ja paritanssina. Paritanssia tanssitaan joko duo- tai combi-tyylillä. Duo-tanssissa molemmat tanssijat käyttävät pyörätuolia ja combi-tyylissä toinen tanssija on pystytanssija. Freestyle-tanssissa on useita eri tanssilajeja countrysta flamencoon sekä baletista jazziin. Lajeja voidaan tanssia soolona, duona tai ryhmässä. Street- ja showtanssit pitävät sisällään disco dancen ja hiphopin sekä useista eri tanssilajeista koostuvan showdancen, jotka ovat myös virallisia kilpailulajeja. Tanssissa kilpaillaan kansainvälisellä tasolla euroopan- ja maailmanmestaruuskilpailuissa. Lisäksi kansainvälisellä tasolla kilpaillaan kymppitansseissa, johon kuuluvat latinalais-ja vakiotanssit. Virallisissa kansainvälisissä arvokilpailuissa kilpaillaan aina duo- ja combi-tyyleillä. Lajissa käytetään aktiivituolia tai tanssiin tarkoitettua tuolia. Myös esteetön musiikinkuunteluympäristö on tärkeä, jotta musiikki kuuluu tasaisesti koko tanssialueella.
Koripallo sujuu vauhdikkaasti pyörätuolilla PYÖRÄTUOLIKORIPALLO on suosittu ja vauhdikas liikunta-ja kehitysvammaisten harraste- ja kilpaurheilulaji. Maailmalla se on yksi harrastetuimmista liikuntavammaisten urheilulajeista. Täällä meillä sitä pelataan tällä hetkellä suomenmestaruustasolla. Laji soveltuu erinomaisesti liikuntavammaisille, joiden käsien toimintakyky on hyvä. Yleisimmät vammaryhmät ovat selkäydinvammaiset ja alaraaja-amputoidut. Suomessa toiminnassa on mukana muutama vammatonkin pelaajia. Säännöt ovat vain muutamia sovellutuksia lukuun ottamatta samat kuin koripallossa. Lajissa käytetään siihen erikseen suunniteltua ketterää pelituolia, jonka tulee täyttää kansainväliset pyörätuolikoripallon sääntöjen asettamat mitat ja vaatimukset. Tuolit tehdään pelaajien omien mittojen mukaan. Euroopassa lajin taso on todella kova ja toiminta ammattimaista. Pelaajat luokitellaan toimintakyvyn mukaan pisteytyksellä 1:stä 4,5 pisteeseen. Mitä pienempi pistemäärä, sitä huonompi toimintakyky pelaajalla on. Kentällä olevan viisikon yhteispistemäärä ei saa ylittää 14,5 pistettä.
Kynnys Nro 3 / 2017
5
Ukraina
Tennis vaatii nopeutta TENNIS on kehitys-ja liikuntavammaisten sekä elinsiirron saaneiden nopeutta, ketteryyttä ja pallosilmää vaativa harraste- ja kilpailulaji. Pyörätuolitenniksen ainoana poikkeuksena tenniksen sääntöihin on se, että pallo saa pompata kaksi kertaa pelaajan omalla kenttäpuoliskolla. Tennistä pelataan kaksin- ja nelinpelinä. Jokaisella pelaajalla on omien mittojen mukaan tehty pelituoli. Harrastamisen voi aloittaa myös tavallisella käyttötuolilla. Pyörätuolitenniksessä liikuntavammaiset kilpailevat kansainvälisellä tasolla kaksin- ja nelinpelissä paralympialaisissa ja nelinpelissä maailmanmestaruuskilpailuissa. Lajin pelaajat luokitellaan toimintakyvyn mukaan kahteen luokkaan. Tennistä pelataan myös kehitysvammaisten Special Olympics-kisoissa.
Lentopallo onnistuu istuen
Purjehdus soveltuu jokaiselle Suosittu salibandy SÄHKÖPYÖRÄTUOLISALIBANDY on joukkuepeli, joka muistuttaa tavallista salibandya. Kentällä on samaan aikaan neljä kenttäpelaajaa ja maalivahti. Lajiin voivat osallistua pelaajat, jotka käyttävät apuvälineenä sähköpyörätuolia. Pelaaja voi käyttää pelituoliin kiinnitettävää erityismailaa, jos hänen käsiensä toimintakyvyssä on sen verran puutteita, että tavallisen salibandymailan käyttäminen ei onnistu. Lajissa kilpaillaan kansainvälisellä tasolla euroopan- ja maailmanmestaruuskilpailuissa. Kansallisella tasolla kilpaileminen tapahtuu suomenmestaruustasolla ja Finlandia-sarjassa, joka on toisiksi korkein sarjataso. Lajissa sovelletaan kansainvälisiä sähköpyörätuolisalibandyn sääntöjä, kilpailukelpoisuus määritellään Suomen salibandyliiton sähköpyörätuolisalibandyn määräyksissä. Salibandyä pelataan myös kehitysvammaisten ryhmissä Special olympics-tasolla. Näissä turnauksissa salibandya pelataan liiton omilla virallisilla säännöillä.
PURJEHDUS sopii kaikille, mutta yksin purjehtiminen edellyttää hyvää käsien toimintakykyä. Yhden henkilön köliveneluokassa veneen pituus on 2,4 metriä ja vammaiset sekä vammattomat kilpailevat samoissa luokissa. Sonar-luokka on puolestaan kolmen hengen miehistöveneluokka. Siinä kilpaillaan ainoastaan vammaispurjehtijoiden kesken kansainvälisissä kilpailuissa. Purjehduksessa kilpaillaan euroopan- ja maailmanmestaruuskilpailuissa sekä paralympialaisissa. Näkö-ja liikuntavammaisten purjehduksen lajit ovat paralympialaistasolla 2,4 mR- ja Sonar-luokat. Yleensä arvokisoissa purjehditaan yhdeksän lähtöä kuudessa päivässä. Luokittelussa noudatetaan kansainvälisiä luokittelun sääntöjä. Suomessa järjestetään 2,4 mR-luokan raking-kilpailuja ja kerran vuodessa vammaisjärjestöjen yhteiset suomenmestaruuskilpailut. Purjehdus on mukana myös kehitysvammaisille tarkoitetuissa Special Olympics-kilpailuissa. Purjehdus- ja veneily ry vastaa lajin kilpa-ja huippu-urheilusta. VAU puolestaan vastaa kehitysvammaisten Special Olympics -toiminnasta ja järjestää myös retkipurjehdustapahtumia.
ISTUMALENTOPALLO on liikuntavammaisten laji. Se soveltuu henkilöille, joilla on hyvä ylävartalon hallintakyky, käsien toimintakyky ja istumatasapaino. Tavallisin vamma istumalentopalloilijalla on alaraajavamma, esimerkiksi amputaatio. Lajissa kansainvälisellä tasolla kilpaillaan paralympialaisissa, euroopan- ja maailmanmestaruuskilpailuissa sekä seurajoukkueille tarkoitetuissa euroopan-ja maailmancup-turnauksissa. Kansallisella tasolla kilpailuja järjestetään niin naisten kuin miestenkin sarjoissa, suomenmestaruustasolla sekä yksi-sarjassa että rantalentopallossa. Säännöt eivät poikkea millään tavoin lentopallon säännöistä. Erät pelataan totutusti 25 pisteeseen ja mahdollinen viides erä 15 pisteeseen. Turnauksissa ottelut voidaan pelata myös kahden erän otteluina tai paras kolmesta-systeemillä. Osuessaan palloon pelaajan yläpakaran tulee koskea pelikenttään. Pelikenttä on 10 kertaa kuusi metriä eli normaalilentopallokenttää pienempi alue. Miesten puolella verkon korkeus on 115 senttimetriä ja naisten puolella 105 senttimetriä. Joukkueeseen voi kuulua 12 pelaajaa. Yhdestä joukkueesta on kuitenkin kentällä samanaikaisesti kuusi pelaajaa. Istumalentopallossa pelaajat luokitellaan toimintakykynsä perusteella kahteen eri luokkaan, vammaiseksi tai minimivammaiseksi. Kansainvälisellä tasolla joukkueessa saa olla maksimissaan kaksi minimitasoista vammaista, joista saa olla kentällä yksi kerrallaan. Suomessa järjestettävissä sarjoissa ei kuitenkaan ole minkäänlaisia luokittelumääräyksiä, joten näihin sarjoihin voivat ilmoittautua myös vammattomat. Kehitysvammaiset pelaavat Special Olympics-kilpailuissa omalla joukkueella sekä unified-joukkueella. Näissä joukkueissa kentällä on kolme vammatonta partner-pelaajaa. Elinsiirron saaneet pelaajat pelaavat omissa maailmankilpailuissaan sekä euroopanmestaruuskilpailuissa.
6
Kynnys Nro 3 / 2017
Paraurheilu tutuksi! Reeta Lindeman innostaa työssään niin vammaisia kuin vammattomia lapsia liikunnan pariin
R
EETA Lindeman työskentelee Suomen Paralympiakomiteassa koordinaattorina. Hän on mukana toteuttamassa muun muassa Para School Day- sekä Tie Tähtiin -hankkeita. Hän on itse entinen paralympiatason uimari ja käyttää pyörätuolia. Para School Day -kiertue järjestetään vuosittain eri puolilla Suomea. Mukaan valituissa peruskouluissa oppilaat pääsevät tutustumaan vammaishuippu-urheilijoihin ja kokeilemaan heidän kanssaan paralympialajeja, kuten maalipalloa, pyörätuolirugbya ja -koripalloa, bocciaa, näkövammaisten jalkapalloa ja istumalentopalloa. Mukana päivien toteutuksessa on myös fysioterapeuttiopiskelijoita paikallisista oppilaitoksista. Koulukiertueet ovat hyvin suosittuja, ja esimerkiksi viime vuonna mukaan valikoitui 12 koulua peräti 180 hakijan joukosta. Päivien sisältö räätälöidään kouluille tapauskohtaisesti.
Teksti: Sanni Purhonen Kuvat: Para School Day ja Ismo Helén
––Päivät ovat todella kivoja, olemme kouluissa todellisia super staroja. Urheilijat ovat aina itsekin vaikuttuneita ja mielellään mukana vierailuilla, tietysti kisakalenteriensa puitteissa, Lindeman selvittää. Urheilun lisäksi lapsilla on vierailujen aikana tietenkin kysymyksiä myös vammaisuudesta. ––Kouluissa ohjelmaamme kuuluu aamunavaus, jossa on mukana urheilijavieraita ja oppilaita. Vaikka paikalle mennäänkin aina urheilu edellä, lapsia rohkaistaan kysymään heitä askarruttavia asioita. Se on merkittävä osa päivää ja tunnelmaa ja myös tärkeää luokan mahdollisille integroiduille oppilaille. Mitä kaikkea lapset sitten kyselevät? ––Joka vierailulla kysytään, miten nukun. Yhdessä koulussa eräs tyttö kulki perässäni puoli tuntia ja kyseli kaikkea mahdollista siitä, mitä pystyn tekemään ja miten. Sitten hän pohti hetken puhumaamme ja totesi: ”Sähän voit siis tehdä mitä
vaan”. Sellaisina hetkinä tajuaa, että olemme onnistuneet jossain.
Synttärilahjaksi oma pyörätuoli Koulukiertueilla erityisen suosittuja ovat vauhdikkaat lajit kuten rugby. Toisaalta, tarjolla on useimmille ihan vieraita kokemuksia, kuten maalipallo. Lajit on valittu laajaa katsausta silmällä pitäen. Näin kukaan ei ole etukäteen kentän kingi vaan kaikki ovat samalla viivalla kokeilemassa uutta. Päivien lopulla moni lapsi ilmoittaa jo toivovansa syntymäpäivälahjaksi pyörätuolia. Lindeman kertoo, että varsinkin vanhemmat lapset osaavat esittää monimutkaisiakin kysymyksiä vammaisurheilusta ja esimerkiksi luokittelusta. Tietoisuuden kasvaminen näkyy ja siitä on osin kiittäminen Leo-Pekka Tähden kaltaisia nimiä. ––Jos vertaan tilannetta siihen, kun itse olin Ateenan paralympialaisissa vuonna 2004, kehitys on ollut todella positiivista. Vammais-
urheilu mielletään puhtaaksi ja sitä arvostetaan, tv-aika kisoista on kasvanut ja niin edelleen. Leo-Pekan vuoden urheilija -valinta oli iso asia ja sen ympärillä käyty keskustelu on ihmisten tiedossa. Entä mitä Lindeman sanoisi niille kommentoijille, jotka kyseenalaistavat vammaisurheilun arvon tai palkitsemisen tasa-arvoisesti muiden lajien joukossa? ––Kyselijöille voi tarjota faktaa. Ymmärrän, että esimerkiksi paraurheilijoiden luokittelu saattaa hämmentää ihmisiä. Yhtä hyvin voisi kuitenkin kysyä, miksi miehet ja naiset eivät kilpaile samoissa sarjoissa tai miksi painissa on painoluokat.
Seuraava kiertue tulossa Lindeman löysi uinnin lajikseen lapsena vedessä vietettyjen mökkikesien kautta. Koska maaseudulla oleskelu ei muuten ollut esteetöntä, kaikki aika kului järvessä. Valmennusryhmään päätyminen
Kynnys Nro 3 / 2017
”
Vammaisurheilun arvostus on kasvanut oli tähän selkeää jatkoa. Menestyksekäs kilpaura kuitenkin katkesi aikanaan vain hiukan ennen Pekingin paralympialaisia epilepsian pahenemiseen. Tämän jälkeen Lindeman ehti opiskella ja perustaa perheen, johon kuuluu aviomies, kaksi alle kouluikäistä lasta ja kissanpentu. Palaaminen urheilun pariin töissä on tuntunut luontevalta. ––On ollut tosi silmiä avaavaa katsoa esimerkiksi organisaation näkökulmasta, mitä kaikkea kisoihin valmistautuminen vaatii, Lindeman kertoo. Töiden lisäksi Lindeman ehtii välillä käydä ryhmäliikuntatunneilla ja kertoo myös innostuneensa harrastamaan pyörätulirugbya. Suuri osa ajasta menee kuitenkin jo suunniteltaessa ensi kevään koulukiertuetta. Sen haku käynnistyy lokakuussa ja valinnat tehdään joulukuussa. ––Odotan innolla, että pääsen taas kiertämään ympäri Suomen pakulla pelituolien kanssa!
7
8
Kynnys Nro 3 / 2017
Taitava maalipalloilija Urheilullinen joukkuepalaaja Markus Tihumäki löysi lajikseen maalipallon Teksti: Jaakko Marttila Kuva: Ismo Helén
M
ARKUS Tihumäki on 23-vuotias sokea nuorimies. Hän asuu Espoon Kilossa ja on lähtöisin Lounais-Suomesta Huittisista. Hän on aina kokenut olevansa joukkuepelaaja ja hän on pelannut jalkapalloa, lentopalloa ja jääkiekkoa. Markus kuitenkin lopetti lentopallon 14-vuotiaana näkökykynsä heikettyä. Jalkapallon hän joutui lopettamaan jo aikaisemmin. Markuksen näön heikkenemiseen aiheutti näköhermojen surkastuminen, johon ei tiedetä syytä. Näkökyky heikkeni asteittain. Maalipallon pelaamisen hän on aloittanut noin neljä vuotta sitten. ––Tutustuin maalipalloon Näkövammaisten liiton järjestämällä kesäleirillä vuonna 2013 Etelä-Pohjanmaalla, Ilmajoella. Leirillä yhtenä pajavaihtoehtona oli maalipallo. Pajan vetäjinä toimivat Antti Rusi, joka on lähtöisin Lounais-Suomesta ja Raisa Kuusela, joka on pohjoisesta kotoisin. He innostivat minut lajin pariin. Pelasin jo silloin hyvin ja sain todella paljon positiivista palautetta. Innostuin maalipallosta ja sain ensimmäistä kertaa myös kuulla, että näkövammaisille on olemassa joukkueurheilulaji. Päätin kokeilla sitä, Markus kertoo. Nykyään Markuksen joukkue harjoittelee neljä kertaa viikossa. Harjoituksia pidetään ympäri Espoota. Ohjattuihin harjoituksiin kuuluu myös tekniikkaharjoittelua. ––Kuljemme harjoituksiin taksilla, koska valtaosa pelaajista asuu täällä pääkaupunkiseudulla. Harjoituspaikkamme määräytyvät sen mukaan, mistä kulloinkin löytyy vapaa salivuoro Espoon alueella, koska maalipallon pelaamiseen tarvitaan salia. Treenaamme myös kuntosalilla. Pelaajan tulee itse hankkia varusteensa, mutta esimerkiksi Suomen maajoukkuepelipaidan saa maajoukkueelta. Markuksen mukaan hintaa varusteisiin ei mene kovinkaan paljon, mutta toki kustannukset riippuvat siitä, kuinka usein varusteita vaihtaa. ––Maalipallovarusteisiin kuuluu lasit, sisäpelikengät, kyynärsuo-
jat ja jalkasuojat. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen vaihtanut kengät ja pelilasit. Lajista, tai vammaisurheilusta ylipäänsä, ei täällä meillä Suomessa valitettavasti oikein voi tehdä itselleen ammattia, koska me pelaajat emme saa tästä palkkaa. Niin sanotun ”oikean työn” hankkiminen on tärkeä asia. Apurahaa on lisäksi tietysti hyvä hakea, vaikkei se ole kovin suuri. Markus pyrkii olemaan tarkka myös ruokavaliostaan. ––Huippu-urheilustahan on kuitenkin kysymys ja samalla huipputasolla olemisesta. Hän kertoo vielä, että urheilun ja opiskelun yhdistäminen onnistuu. ––Opiskelen Helsingin yliopistossa fonetiikkaa, ja tällä hetkellä teen Näkövammaisten toimintakeskus Iiriksessä litterointihommia
Annanpurna Oy:lle joka on tietotekniikkaan ja eri alustojen esteettömyyteen erikoistunut osakeyhtiö.
Haaveena Tokion paralympialaiset ––Vuonna 2015 kirjoitin maajoukkuesopimuksen ja siitä lähtien olen ollut mukana maajoukkueessa. Pelaajia joukkueessa on yhteensä kymmenen ja kuusi heistä pääsee pelaamaan arvoturnauksiin. Kilpailu pelipaikoista joukkueen sisällä on siis todella tuimaa. Samanaikaisesti yhteishenki on kuitenkin hyvä ja kaikilla on tarmoa tavoitteiden eteen. Joukkue kokoontuu vähintään kerran kuukaudessa viikonlopun kestävälle leirille Pajulahden urheiluopistolle Nastolaan. Arvokiso-
jen lähestyessä leirityksien määrä lisääntyy ja harjoitusturnausten määrä kasvaa. Nyt syyskuussa 2017 maalipallon EM-kilpailut järjestetään Suomessa, juuri Pajulahden urheiluopistolla. ––Toivottavasti tulee paljon väkeä katsomaan kisoja. Olen vähän vielä oppimisvaiheessa näissä maajoukkuepiireissä, mutta tavoitteenani on päästä arvokisoissa pelaamaan. Se olisi todella hieno juttu, koska juuri niitä varten tässä harjoitellaan. Markus kertoo, että arvokisojen sykli menee maalipallossa samalla tavalla kuin vaikkapa jalkapallossa. Maailmanmestaruuskilpailut ja olympialaiset järjestetään neljän vuoden välein ja vastaavasti euroopanmestaruuskilpailut kahden vuoden välein. Kilpailu arvokisapaikoista on viime vuosina kiristynyt, koska maalipallomaita on entistä enemmän. Yleensä Euroopasta pääsee kisoihin suhteessa eniten maita, koska täällä lajia pelataan eniten. ––Olin mukana vuonna 2016 elokuussa Brasilian Rio De Janeirossa pidetyissä paralympialaisissa, mutta en harmikseni päässyt siellä pelaamaan yhtään minuuttia. Reissu ja tunnelma oli kuitenkin aivan huikea. Vielä kaksi vuotta sitten en edes osannut kuvitella, että olisin jonakin päivänä mukana olympialaisissa. Harvoin sitä pääsee missään muualla pelaamaan lähes 6000–7000 katsojan edessä kuin paralympialaisissa. Haaveenani on päästä pelaamaan vuonna 2020 Japanin Tokiossa pidettävissä paralympialaisissa. Rion kisojen järjestelyissä kaikki oli tietenkin erittäin tarkoin suunniteltua. Esimerkiksi majoitus- ja pelipaikan välinen 10 minuutin matka kuljettiin aina bussilla poliisisaattueessa. Juttelemme myös opaskoirista ja Markus toteaa, että hän ei ole ottamassa koiraa. ––En koe sitä tarpeelliseksi, koska maalipallon takia tulee reissattua todella runsaasti ja pitkiä aikoja. Se joutuisi olemaan paljon hoidossa. Pidän kyllä paljon koirista.
9
Mielipide & palaute
Lähetä mielipiteesi osoitteeseen: tiedotus@kynnys.fi TAI postitse os.: Kynnys ry, Siltasaarenkatu 4 ( 5. krs. ) 00530 Helsinki. Kuoreen merkintä: Mielipide/Kynnys-lehti.
Vammaiset säästöjen uhrilampaina ESS otsikoi 7.6.: YT:n tulos ei riitä, haussa yhä miljoonasäästöt. Artikkelissa yhtymähallituksen puheenjohtaja McCarron toteaa säästöissä ”keinojen olevan vapaat, mutta pakolliset”. Herra McCarron saa huoahtaa helpotuksesta. Terveyspuolella säästäminen tökkii, mutta säästöseireenien huhuiluun vastaa hanakasti Lahden vammaispalveluvirasto. Eurojen pihistelystä muokataan innovatiivista taidetta. Vammaispalvelun slogan kuuluu: ”ihmisarvosta viis, kaikki pihtailukeinot käyttöön siis”. Vammaispalveluissa pihtailutaidetta tehdään hidastelusta ratkaisujen antamisessa. Monisairas tuttavani haki henkilökohtaista avustajaa. Hänellä oli siihen subjektiivinen oikeus, joka mahdollisti kotona asumisen huolimatta kehon pihinöistä. Onneksi turvanani ovat vammaisista huolehtivat lait ja niitä noudattavat sosiaalitädit, hän pohti. Hän muisti sosiaalitätiään perusteellisella hakemuksella. Pöytälaatikossaan se pölyttyi päivälleen 4 kuukautta, yli lain salliman käsittelyajan. Ehkä hakemus olisi jumiutunut mappi-ööhön ilman huhuilua päätöksen perään. Ponteva sosiaalitäti hylkäsi hakemuksen. Hän totesi tuttavani priimakuntoiseksi. Avuksi riitti, että tämä kelaa hankkimaan sisua pyörätuoliradalta ja nuuhkii aktiivisemmin astmakonettaan. Erikoislääkärisedän todistus jatkuvasta avustajan tarpeesta jouti juhannuskokon sytykkeeksi.
Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kaikki toimitukseen lähetetyt mielipiteet välitetään tiedoksi myös Kynnyksen toiminnanjohtajalle. Kirjoita napakasti, korkeintaan 2000 merkkiä välilyönteineen. Lähetä lisäksi yhteystietosi. Kirjoituksia, jotka lähetetään ilman yhteystietoja, ei julkaista.
Tuttava kummasteli: Kuinka vailla terveydenhuollon koulutusta oleva sosiaalitäti osaa arvioida erikoislääkärisetää paremmin vaivani? Hän päätti tarkistaa asian oikaisupyynnöllä PHHYKY:n hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen lautakunnalta. Jo nimike loi luottamusta haluun tuottaa hyvää oloa kuntalaisille. Lautakunta varmasti toisi oikeudenmukaisuutta sosiaalitädin mielipidettä kummastelevalle vammaispoloiselle? Lautakunta muisti tuttavaani hylkypäätöksellä, kun oikaisuvaateesta oli kulunut 5 kuukautta. Sinisilmäisyys karisi, tuttava huomasi jujun. Lautakunta on esimiessosiaalitädin esittelyn varassa käsitellessään oikaisuvaatimuksia. Hänelle tuottaisi tuskaa myöntää – hups, virastossani tuli mokattua. Virheellinen asiakaspäätös herättäisi lautakunnassa harmillisia kysymyksiä. Eikö esimies valvo alaistensa työtä? Onko osaamattomuuden peikko pesiytynyt virastoon? Tuttavani jäi aprikoimaan, kuinka moni oikaisuvaatimus hyväksytään lautakunnassa? Veikkauksensa: huima 1 %. Tuttavani jatkoi prosessia hallinto-oikeuteen. Siellä oikeusoppineet pinnistelivät 2 vuotta asian parissa. Erikoislääkärisedän, muutaman erikoislääkäritädin ja toimintaterapeutin sanomiset painoivat vaakakupissa enemmän kuin mutu-tuntuma. Posti kiikutti tuttavalleni myönteisen ratkaisun. Oikeus voitti, puhisi tuttavani. Nyt pääsen rekrytoimaan! Anne Siponen
IM MEMORIAM Jani Matti Johannes Maittila 11.6.1986–10.3.2017
Jani syntyi perheensä neljästä sisaruksesta toisena, tavallisen odotuksen jälkeen, täysin erilaisena pienenä miehenä kuin kukaan toinen maailmassa. Erilainen syntymä oli täysi yllätys niin äidille kun terveydenhuollon odotusajan seuraajille. Ensimmäiset vuotensa pieni mies taisteli Lastenklinikalla sinnikkäästi elämänsä puolesta tavoitteena päästä kotiin Koisjärvelle. Kotiin, johon vanhemmat rakensivat Janin erilaisiin tarpeisiin suunnitellun asuinsiiven. Taistelu tuotti tuloksen: Jani muutti, Tammisaaren sairaalan kautta, kotiin 15.6.1989 terminaalihoitopäätöksellä. Syksyllä Janista tuli isoveli pikkuveljen synnyttyä. Mukana kulki hengityskone, joka ylläpiti Janin elämää 30 vuotta ja 272 päivää. Yhtä paljon enemmän, kuin mitä aluksi luvattiin. Näinä vuosina pienestä miehestä kasvoi suuri mies, joka näytti kylän lapsista isokenkäisiin päättäjiin miten erilaisena voi elää tavallista elämää. Elämän arvoa ei mitata sillä liikkuuko pyörätuolilla, kommunikoiko puhella ja miten hengittää. Lapsena Jani eli sisarustensa ja ”kujanlasten” kanssa mahdollisimman tavallista elämää. Hän oli suloinen pikkupoika useimmiten merimiesasussaan. Janin sanattomuuden korvasi voimakas katse ja puhuvat silmät. Aikuisiässä voimakkaiden mielipiteiden ilmaisun tukena oli voimakkaat liikkeet, eleet ja tarvittaessa ääntelyt. Lapsena menoa eivät estäneet elintärkeät apuvälineet tai mukana kulkeva hoitaja. Aikanaan Jani osallistui seurakunnan kerhoon, kävi Vihdin harjaantumiskoulua ja suoritti rippikoulun kotiseurakunnassa isosiskon avustuksella. Pienestä pitäen suurin Janin nautinnoista oli musiikki. Hengityskoneen hiljaisen äänen lisäksi Janin maailman täytti musiikki ja erilaisista esineistä koskettelemalla lähtevät äänet. Hiljaisista hetkistä Jani nautti seuraten lempparikilpikonniensa hiljaista menoa. Meidän erilaisuutemme yhdisti meidät ja meidän perheet. Piipahdin usein Janin huoneessa. Kun kysäisin, saako tulla, ei ei ollut vaikeaa tulkita – erityisesti aikuisiällä temperamenttiseksi muuttuneen
miehen – katseesta, halusiko hän vaihtaa kuulumisia vai olla rauhassa erakoituneen oloisena omassa maailmassaan. Kesällä vietettiin Janin puutarhassa viiskymppisiä. Jani kolmekymmentä ja pikkusisko kaksikymmentä. Tuosta päivästä jäi lämmin muisto. Kaikki iloitsivat Janin saavutuksesta. Siitä päivästä, 272 päivää myöhemmin, Jani luovutti elämänsä pituisen taistelun. Hän teki sen kenenkään aavistamatta, yllättäen. Tänään Janin paikan kodissa täyttää suru. Suru siitä, että erilaisena syntyneen lapsen, veljen, sedän, kummisedän ja urhean miehen elämä on sammunut. Kiitos Jani, että opetit elämälläsi miten arvokas se on, kun se on taisteltava itselleen. Ystävä, Liisa Rautanen Järjestöneuvos
10
Kynnys Nro 2 / 2017
Yhteisötaideteos luo uutta elämää
K
YNNYKSEEN on koottu usean metrin pituinen työpöytä yli kymmenelle osallistujalle. Kunkin kohdalla on pieni peili puisessa telineessä, piirustuspaperia ja pahvia, värituubeja, kyniä, siveltimiä, värikkäitä aikakauslehtiä, valmiina siihen, mitä kohta tapahtuu. Taiteilija Paula Rusokallio auttaa ihmisiä pukeutuneena kuin taikuri frakkiin ja silinterihattuun. Taideinstallaatio nimeltään Sydänsyli alkaa. Se on arkipäivän taikuutta. ––Haluan nähdä juuri sinun tarinasi ja persoonasi puettuna taiteen iltapukuun; väreiksi ja muodoiksi. ”Taidesukellus” on peloton, vapaa ja sopii kaikille. Jokaisella on persoonallinen viivansa. Osallistujien on vaikeata aluksi uskoa sitä, mutta Rusokallio rohkaisee. Puhtaan paperin kammo katoaa ja pelko osaamattomuudesta
Teksti: Sinikka Luhtasaari Kuvat: Ismo Helén
häipyy. Alkusysäys Sydänsyliin tuli unessa, joka kutsui Rusokalliota toteuttamaan Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi tällaista teosta. Siinä on kunkin osallistujan itsetekemä kasvokuva, yhteensä tuhat muotokuvaa. Teos on ehdolla Guinnessin ennätystenkirjaan maailman suurimpana yhteisötaideteoksena, johon osallistuu ihmisiä erilaisista järjestöistä, yhteisöistä, laitoksista ja ryhmistä. He ovat ihan tavallisia ihmisiä pelkoineen ja ennakkoluuloineen. Mukana on sotaveteraaneja, palvelutalojen asukkaita, koululaisia ja eritysryhmiä, kuten kynnysläisiä. Ihmisten houkutteleminen mukaan Sydänsyliin on oma lukunsa. Teos on esillä loppusyksyllä Suvilahden kattilahallissa. Ennen sitä taidesukelluksia tehdään eri puolilla Suomea Rusokallion ohjaamana hänen kehittämällään tekotaval-
la. Se rikkoo taiteen myyttiä niin, että aloittaminen ja kokeminen on helppoa, hauskaa ja mieltä rikastuttavaa.
Ihana saada olla mukana Mitä muotokuvamaalausta se tämmönen meininki on? Osaanko minäkin, jonka käsi tarvitsee toisen kättä tueksi? Kyllä. Valkoisen paperin kammoa ei tunne, kun silmät suljetaan ja aloitetaan. Nyt sukelletaan taiteen maail maan. Paperin yläreunasta valitaan piste, josta toisella kädellä ohjataan kynää ja toinen käsi kuljettaa sivellintä kasvojen ääriviivoja pitkin. Kynä piirtää horjuvaa viivaa, hyvin persoonallista ja oman tarinan näköistä muotokuvaa. Näköistaidetta ei tavoitella, mutta jos sellaista syntyy, olkaa hyvä vaan. Ensi askel on uskallettu ottaa ja seuraa-
vat askeleet tapahtuvat Rusokallion ohjeiden mukaan. Itselle mieluisinta väriä, läpinäkyvää muovikalvoa, värikkäät lehtikuvat, joita käsin revitään, ja energiaa pursuavat kiljahdukset kuuluvat seuraavien tuntien aikana muotokuvan tekemiseen. Eri vaiheiden ja joidenkin sapekkaiden sadattelujen jälkeen tulosta alkaa näkyä. ––Mun lempiväri on musta. ––Onpa muotokuva sun näköinen. Upea. ––Tää on ihan kökkö. ––Ihanaa saada olla mukana. Kaikki muotokuvat ovat täysin erinäköisiä ja mielenkiintoisia. Ne kertovat tarinoita. Yhdessä tekeminen huumaa niin, ettei muisteta edes syödä. Vasta päivän päätteeksi tilataan perhepizzaa. Yhtä suurta perhettähän sitä ollaan. Ainakin hetkellisesti, me muotokuvamaalarit.
Kynnys Nro 3 / 2017
11
12
Kynnys Nro 3 / 2017
Tärkeintä on, että joku odottaa Teksti ja kuva: Heini Saraste
Antonina Bastrikinan elämässä on ollut yksi yhteinen nimittäjä. Se on itsenäinen elämä. – Jo isoäitini Anna opetti minua itsenäiseen elämään, kertoo moskovalainen vammaisvaikuttaja ja aktivisti Antonina Bastrikina. Nyt hän kouluttaa järjestössään pieniä vammaisia tyttöjä ja poikia. Bastrikinan kytköskohdat Kynnykseen ovat monet. Hän muun muassa toimi puuhanaisena, kun Kallen elämäkerta aikanaan käännettiin venäjäksi, lisäksi hän oli Leena Hahlen kanssa priimusmoottorina, kun Kynnys teki ensimmäisiä matkoja Keski-Aasiaan kaksikymmentä vuotta sitten. Niistä käynnistyi Kynnyksen vammaisten naisten voimaannuttaminen Keski-Aasiassa. Antonina kertoo imeneensä itsenäisen elämän idut jo varhain: isoäiti kantoi pienen kokonaan liikuntakyvyttömän tytön mukaansa kyläreissuille ja kauppamatkoille. Myöhemmin itsenäisen elämän idea vahvistui internaatissa. ––Internaatin johtaja oli aikaansa nähden radikaali ja hän pakotti vammaiset lapset ottamaan vastuuta omasta elämästään. Minulle oli suuri hämmästys, että – mitä – pitääkö minun pukea itse? Vuosia myöhemmin 1990-luvulla Antonina tutustui Länsi-Euroopan ja Kanadan itsenäisen elämän liikkeisiin ja sai vahvistusta ideologialleen. ––Nyt mieheni kuoleman jälkeen jatkan väitöskirjan kirjoittamista. Senkin aiheena on itsenäi-
nen elämä ja vammaisen lapsen pääsy sisälle yhteiskuntaan. Kun Antonina sairastui polioon Moskovassa kaksivuotiaana 1952, elettiin Stalinin kautta. Suuri epidemia koetteli maata. Toisin kuin monet muut vammaiset Neuvostoliitossa, polioon sairastuneet saivat kuntoutusta ja heidät pyrittiin myös kouluttamaan. Vaikka asenteet vammaisia koh-
taan olivat sosialistisessa maassa yleisesti ottaen erittäin huonot, juuri poliovammaiset olivat paremmassa asemassa. Heidät valmistuivat usein ammattiin ja menivät monesti myös naimisiin. Siis ne jotka eivät kuolleet. Antonina kävi ensin internaattikoulun, jatkoi siitä lukioon ja myöhemmin, tosin ikätovereitaan vanhempana, yliopistoon. Matkan
VOIHAN VAMMAINEN
lasten kuvasanakirja vammaisuudesta Kirjoittaneet: Heni Saraste ja Kalle Könkkölä. Kuvitus: Väinö Heinonen.
Vammaissanakirja on tarkoitettu seitsemän–kymmenvuotiaille lapsille, mutta se soveltuu myös isommille ihmisille, opettajien ja erityisopettajien tai sairaalahenkilökunnan käyttöön. Teos on julkaistu Kynnys ry:n ja Into Kustannuksen yhteistyönä.
TILAA OMASI:
jari.gusev@kynnys.fi. Kynnyksen verkkokaupasta: https://holvi.com/shop/Kynnyskauppa/.
(sis. alv. ja postikulut)
25 €
varrelle sattui monta takaiskua. 16-vuotiaana tehty leikkaus päätyi epäonnistumiseen ja Antoninan kävelykyky heikkeni rajusti sen seurauksena. Hän joutui pyörätuoliin. Toinen suuri tapapakki sattui aivan opiskeluajan alussa, kun hän kaatui ja katkaisi jalkansa. Silloin oli lähellä, etteivät farmasian opinnot katkenneet. ––Opiskelutoverit odottivat minua ja kannustivat palaamaan. Menin ensimmäiseen tenttiin niin, että äiti auttoi joka paikassa. Antonina valmistui farmaseutiksi ja toimi 20 vuotta apteekissa. Nykyään hän johtaa pientä vammaisjärjestöä ja on mukana Moskovan kaupunkipolitiikassa. Antoninalla on yksi jo aikuinen lapsi ja yksi lapsenlapsi. Leskeksi hän jäi kuusi vuotta sitten. ––Se on ollut ehkä elämäni pahin koulu, miten opetella itsenäiseksi näinkin vanhana. Mieheni, joka oli käytännön ihminen ja äärettömän vahva, auttoi minua lähes kaikessa. Nyt yhtäkkiä jouduin selviämään ilman häntä. Se oli niin kauheaa, että luulin kuolevani. En kuitenkaan kuollut, taas elämään kutsuivat toiset ihmiset. En voinut jättää pieniä vammaisia lapsiani, he odottivat minua. Myös lapsenlapsi Sasha antaa voimia jatkaa elämää. Isoäiti ja poika tapaavat melkein päivittäin.