Kynnys 02 2017 by Kynnys

No 2 / 2017

MU4 1

ynnys

Valtakunnallinen vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestön äänenkannattaja

Maailma tulee kylään Katse Ukrainaan

Kynnys Valtakunnallinen vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestön äänenkannattaja ISSN 1235-9920 Julkaisija: Kynnys ry – Tröskeln rf Siltasaarenkatu 4 (5. krs) 00530 Helsinki Puhelin: (09) 685 0110 Päätoimittaja: Amu Urhonen amu.urhonen@kynnys.fi Toimitussihteeri: Sanni Purhonen / Kynnys ry Siltasaarenkatu 4 00530 Helsinki sanni.purhonen@kynnys.fi Puhelin: 045 7732 4116 Taitto: Väinö Heinonen / Kynnys ry Painopaikka: Sanomapaino, Vantaa Kannen kuva: Heini Saraste Kynnys-lehden aineistot Aineisto lähetetään toimitussihteerille. Lähettäessäsi kuvaa/tekstiä, toimita myös yhteystietosi, tilitietosi ja verokorttisi. Maksamme julkaistusta aineistosta 10 € palkkion. Lehden tilaushinta Kotimaassa kestotilaus 17 €/vuosi ja vuositilaus 20 €/vuosi (5 numeroa). Jäsenmaksu 17 €/vuosi, johon sisältyy Kynnys lehden tilausmaksu. Tilauksiin ulkomaille lisätään postimaksu. Kynnys-lehti on saatavissa myös sähköisessä muodossa. Lisätietoja näkövammaisille tarkoitetusta sähköisestä lehdestä Näkövammaisten keskusliiton tiedonhallintapalvelusta.

Pääkirjoitus Amu Urhonen amu.urhonen@kynnys.fi

KUVA: Jussi Vierimaa

Vessajuttuja

ammaispiireissä puhutaan paljon vessoista. Kun joku ehdottaa paikkaa, jossa ei ole ennen käyty, heti toisena kysytään: “Onko siellä vessaa?” (Ensimmäinen kysymys on, pääseekö sinne sisälle. Jos ei pääse, ei esitetä tätä toista kysymystä lainkaan.) Vessalla tarkoitetaan tässä esteetöntä wc:tä, jota myös invavessaksi kutsutaan. Kirjoitamme erilaisiin hakemuksiin kiusallisen yksityiskohtaisia kuvauksia siitä, miten käymme vessassa. Tämä ei johdu mistään sairaasta pakkomielteestä vaan siitä, että vessassa käyminen ei ole vammaiselle itsestäänselvyys. Joka paikassa ei ole lainkaan esteetöntä vessaa. Esteettömäksi mainostettu vessa ei välttämättä käytännössä olekaan toimiva. Esteettömimmässäkään vessassa käyminen ei kaikilta onnistu ilman apua. Harmillisen usein myönnetyn avun määrä on hyvin rajallinen - joku muu on siis määritellyt kuinka monta kertaa päivässä vammainen henkilö saa käydä vessassa. Tätä ei voi hyväksyä. Sanitaatio on ollut hyvin yleinen kehitysyhteistyöhankkeiden teema jo vuosia. Vessaolosuhteita parantamalla on parannettu ihmisten

ja luonnon hyvinvointia monella tavalla. Tiedetään, että käymäläosaaminen on kestävää kehitystä parhaimmillaan. Tähän asti esteettömyysnäkökulma on loistanut näissä vessahankkeissa poissaolollaan. Perusteena on esitetty muun muassa, että esteettömyys on muka hankalaa ja vain pienen vähemmistön etu. Tämä siitä huolimatta, että kehitysmaissa vammaisten osuus on ns. kehittyneitä maita suurempi. Ja siitä huolimatta, että esteetöntä vessaa voivat käyttää aivan kaikki. Muutenkin heikoimmassa asemassa olevat ihmiset on jätetty jälleen kerran ulkopuolelle. Tilanne on onneksi parantunut, pitkäjänteinen vaikuttamistyö on auttanut. Esteettömyys on alkanut kiinnostaa yhä useampia sanitaatiohankkeita toteuttavia järjestöjä ja viranomaisia. On myönteistä, että hankkeissa on nyt mukana entistä enemmän vammaisten ihmisten omia järjestöjä. Kehitysmaiden vammaisille on tulevaisuudessa tiedossa helpotusta. Meidän kannaltamme se tarkoittaa, että jatkossakin näissä porukoissa puhutaan paljon vessajuttuja. Amu Urhonen

Voit saada lehden luettavaksesi myös CD:llä. Lisä tietoja: merja.asumaa@kynnys.fi. Kynnys ry:n toimikunnat: Itsenäisen Elämän Keskus – Jyväskylä Yhteystiedot, ks. Kuopio Puh. 045 7732 4109 Itsenäisen Elämän Keskus – Kuopio Microkatu 1, G-osa, neljäs kerros, 70210 Kuopio Postiosoite PL 1188, 70211 Kuopio Puh. 045 657 9696 Itsenäisen Elämän Keskus – Oulu Kansankatu 53, 90100 OULU Puh. 045 7732 4108 Itsenäisen Elämän Keskus – Tampere Pellervonkatu 9 h. 1020, 33540 TAMPERE Puh. 045 7732 4115 Itsenäisen Elämän Keskus – Turku Yliopistonkatu 9 b, 20100 TURKU Puh. 045 7732 4114

Toalettbestyr

funktionshinderkretsar talas det mycket om toaletter. Då någon föreslår ett ställe som man inte tidigare har besökt, frågas det genast: ”Finns det en WC där?” (Den första frågan är: kommer man in där? Om man inte kommer in, ställs inte den andra frågan överhuvudtaget. ) Med WC förstås en tillgänglig WC, som även kallas för inva-WC. Vi skriver i olika ansökningar pinsamt detaljerade beskrivningar om hur vi går på toaletten. Det här beror inte på någon sjuklig tvångstanke, utan på att gå på toaletten inte är någon självklarhet för en människa med funktionshinder. Det finns inte tillgängliga toaletter på alla ställen. En toalett som sägs vara tillgänglig fungerar nödvändigtvis inte. Även i den tillgängligaste WC lyckas det inte för alla att klara sig utan hjälp. Besvärligt ofta är den beviljade assistansen mycket begränsad till omfånget – någon annan har alltså definierat hur många gånger per dag en funktionshindrad person får besöka toaletten. Det här kan inte accepteras. Sanitet har i åratal varit ett mycket vanligt tema i utvecklingsbiståndsprojekt. Genom att förbättra toalettförhållanden har man på

många sätt kunnat förbättra människornas och naturens tillstånd. Man vet att då man behärskar toalettkunnandet, är det den bästa möjliga hållbara utvecklingen. Hittills har tillgänglighetsaspektet lyst med sin frånvaro i dessa toalettsammanhang. Som orsak har man bl.a. framfört att hinderfrihet är besvärligt och till nytta endast för en liten minoritet. Det här trots att det i utvecklingsländer finns ett större antal människor med funktionsnedsättning än i de s.k. utvecklade länderna. Och trots att alla kan använda en tillgänglig toalett. Människor som även annars har det svårt har igen blivit lämnade utanför. Läget har lyckligtvis förbättrats, det långsiktiga arbetet har burit frukt. Tillgänglighet har börjat intressera allt flera organisationer och myndigheter som förverkligar sanitetsprojekt. Det är positivt, att allt flera av de funktionshindrades egna organisationer nu deltar i projekten. En lättnad är i sikte för de funktionshindrade i utvecklingsländer. Ur vår synpunkt betyder det, att det också i fortsättningen pratas i våra kretsar mycket om toalettbestyr. Översättning Carita Viljanen

Kynnys Nro 2 / 2017

Sanni Purhonen ja Katja Vis

Kynnys ry Maailma kylässä -festivaalilla 27.–28.5.

Kolumni Sinikka Luhtasaari Mopomama Arabianrannasta

Maailma saapuu kylään – tule sinäkin!

Ihmeellinen Keijo

Maailma kylässä -festivaali tuo tänä vuonna Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi esiin erityisesti kansalaisyhteiskunnan roolia oikeudenmukaisen maailman rakentamisessa. Tehtävänämme vammaisjärjestöissä on usein tuoda näkyviin juuri se osa kansalaisyhteiskunnasta, joka ei monesti näy kuin juhlapuheissa, jos sielläkään. Kumppanimaidemme vammaisissa toimijoissa on valtavasti osaamista ja voimaa. He edustavat niitä kehitysmaiden menestystarinoita, joita festivaaleilla laajemminkin halutaan esitellä. Suurin osa maailman vammaisista ihmisistä elää kehitysmaissa. Monin paikoin esimerkiksi rakennetun ympäristön esteettömyys, tulkkaus tai apuvälineet ovat lähtökohtaisesti hyvin puutteellisia. Varsinkin vammaiset naiset ovat äärimmäisen haavoittuvassa asemassa. Pienenkin tuen avulla nämä ihmiset kuitenkin kerta toisensa jälkeen muuttavat elämänsä ja koko yhteisöjensä elämän. Vammaisista toimijoista kasvaa voimakas ja näkyvä osa yhteiskuntaa. Haluamme näkyä vammaisina henkilöinä myös Maailma kylässä tavalla, jolla vammaiset harvemmin saavat olla esillä – osana aktiivista kansalaisyhteiskuntaa. Festivaalia koordinoivien järjestöjen puolesta toivotamme kaikki tervetulleeksi kokemaan, millaisen yhteisen maailman voimme yhteistyön kautta rakentaa.

KUVA: Ismo Helén

tsenäinen elämä – yhteinen maailma teltta on vammaisjärjestöjen yhteinen osasto Maailma kylässä -festivaalilla. Suomen keskeiset kehitysyhteistyön parissa toimivat järjestöt jakavat tietoa ja tarinoita työstään. Mukana kokonaisuudessa on peräti 9 vammaisjärjestökentän toimijaa eli jokaiselle vieraallemme riittää paikalla varmasti uutta opittavaa. Tapahtumaa koordinoivat Kynnys ry ja Abilis-säätiö. Teltan asiaohjelmassa haastatellaan niin tekijöitä kuin kumppaneita. Esillä on esimerkiksi tuoretta videomateriaalia kehitysyhteistyön kumppanimaista. Mukana on niin osallistavaa toimintaa kuin kulttuuriohjelmaa, muun muassa musiikkia, valokuvia, sarjakuvaa ja runoutta, mahdollisuus kokeilla kangaspuita sekä kuulohuone, jossa pääset testaamaan kuulosi. Myynnissä on runsaasti ainutkertaisia tuotteita kumppanimaistamme. Tarkoituksena on paitsi tehdä työtämme tunnetuksi myös tarjota kävijälle elämys ja kenties saada ajattelemaan asioita hieman uudelta kantilta. Kaikki teltassamme olevat järjestöt ovat olleet mukana Maailma kylässä -festivaaleilla jo useita vuosia. Tutuksi ovat käyneet niin ihmismassat, kuuman teltan hiostava häly kuin kylmät kaatosateetkin. Ennen kaikkea olemme kuitenkin halunneet kertoa kehitysmaiden vammaisten ihmisten tarinoita.

iti ihan hieraista silmiä. Näenkö oikein? Tutustuimme, kun lapset olivat pieniä. Hän asui samassa rapussa yläkerrassa ja meidän perhe alakerrassa. Hiekkalaatikko, taloyhtiön saunavuorot ja naruilla roikkuvat pyykit muistuivat mieleen siinä pyörätuolissa, jota Keijo parhaillaan kiinnitti. Mitä oli tapahtunut? Hänelle? Minulle? Tunnustan, ennakkoluuloni valpastuivat. Epäilen lähtökohtaisesti jokaista niin sanottua vammatonta, joka tekee työtä invalideille. Anteeksi vaan avustajani, fysioterapeuttini ja kaikki ihanat! Semmoinen katala olento olen. Pelkään tulevani hyväksikäytetyksi ja vammattomat, muka terveet, ansaitsevat rahaa meikäläisillä, plus käyttävät vahvemman valtaa. Auton kuljettaja, tämä Keijo, oli edellisessä elämässään, menestyvä mainosmies, jota kadehdin. Oli iso auto, rahaa ja vielä rakkauttakin. Minkä hinnan Keijo maksoi? Ei kiinnostanut. En sitä ajatellut, koska elin omaa elämääni ja hyvä niin. Nyt sitten kohtasimme. Olin varma, että Keijo oli joutunut olosuhteidensa pakosta inva-auton kuljettajaksi. Säälittävää. Se on huonosti arvostettu ja huonosti palkattu kökköduuni. Minä taas. Olin vammautunut, mutta omanarvontuntoinen ja tiedostava, ehkä hiukka ylimielinen, joo. Juteltiin. Paljastui, että Keijo oli vapaaehtoisesti, omasta halustaan vaihtanut ammattia. Miksi? Mainosalan digitalisoituminen ei innostanut. Jatkuva kilpailu alkoi rasittaa. Duunia 24/7. Ei kiitos. Mutta että rengiksi invataksiyrittäjälle? Keijo kertoi: ”Olen kasvanut perheessä, jossa oli vammainen veli. Epätäydellisyys oli normaaliutta. Oli ihan luonnollista, että ihmisillä on joku vaiva.” ”Mainosalan jatkuva kilpailu on raakaa. Tässä työssä kilpailu puuttuu kokonaan ja olen itse itseni mittari. Saan auttaa ihmisiä, jotka eivät kykene käyttämään enää julkisia kulkuvälineitä. Tulee hyvä mieli, kun voin helpottaa joidenkin ihmisten elämää. Lisäksi työpäivä päättyy, kun se päättyy. Olen nyt eri mies kuin mainosalalla ja siitä onnellinen.” Mykistyin. Epäluuloni eli ennakkoluuloni osoitettiin täysin vääriksi. Nolotti ja hävetti. Onneksi juuri Keijo sattui kuljettajaksi. Yllättäen löysin läheltä kumppanin, en vierasta tai vihamiestä, kuten oletin. Sain mahdollisuuden kasvaa hippusen verran ihmisenä yhteistyön ehdoilla. Sinikka Luhtasaari Mopomama Arabianrannasta

KUVA: Ismo Helén

Vieraileva kynä

Kynnys Nro 2 / 2017

Ukraina

Mahdoton historia lyhyesti Ensimmäisessä maailmansodassa osa maata onnistuttiin valloittamaan Saksan ja Itävalta-Unkarin toimesta.

Puolan ja Neuvosto-Venäjän sota ja puna-armeijan tappio Varsovan taistelussa johti Ukrainan jakoon Riian rauhassa 18.3.1921. Ukrainan länsiosa meni Puolalle Saksan ja Neuvostoliiton jakaessa Puolan toisen maailmansodan alussa 1939 Molotov–Ribbentrop -sopimuksella. Jaetut alueet liitettiin Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan. Vuosina 1930–1932 Neuvosto-Ukrainan maatalous kollektivisoitiin Josif Stalinin määräysten mukaan. Suuret viljan pakkoluovutukset aiheuttivat holodomoriksi kutsutun nälänhädän. Siihen arvioidaan kuolleen kuudesta seitsemään miljoonaa ihmistä Ukrainassa. Toisessa maailmansodassa maa joutui Natsi-Saksan miehittämäksi. Vuosina 1941–1944. Lvivissä Bandalan-liikkeen kansallismieliset julistivat 30.6.1941 itsenäisen valtion. Saksa ei myöntänyt sille edes muodollista itsenäisyyttä. Saksan miehityshallinto alisti maan suoraan valtaansa. Toisen maailmansodan natsimiehityksen aikana arviolta 600 000–900 000 Ukrainan juutalaista tuhottiin. Toisen maailmansodan jälkeen tuhoutuneita taloja alettiin rakentaa uudelleen ja Länsi-Ukraina siirrettiin neuvostovaltaan. Vuonna 1946 viranomaiset kuitenkin hajottivat katolisen kirkon alaisen ortodoksisen uniaattikirkon. Vuonna 2004 maassa järjestettiin presidentinvaalit. Vaalien järjestelyissä ilmeni epäselvyyksiä. Niiden johdosta syntyi joukkoprotesteja. Tätä alettiin kutsua oranssiksi vallankumoukseksi. Venäjä liitti Krimin niemimaan itseensä vuonna 2014 kansanäänestyksen vahvistamana. Ukraina, YK:n yleiskokouksen enemmistö tai länsimaat eivät hyväksyneet kumpaakaan asiaa. Teko oli niiden mielestä laiton. Tapahtumat johtuivat Ukrainassa tapahtuneesta vallankumouksesta. Ukrainassa virallinen työttömyysprosentti vuonna 2012 oli tasan kaksi prosenttia. Kuitenkin arvioiden mukaan

suurin osa työttömyydestä on niin sanottua piilotyöttömyyttä. Jaakko Marttila

AVUSTA JA OHJAA SEKSISSÄ TURVALLISESTI

Avusta ja ohjaa seksissä turvallisesti 20 euroa + postitus- ja käsittelykulut holvi.com/shop/Kynnyskauppa/ kauppa@kynnys.fi

TANJA ROTH OPAS HENKILÖKOHTAISILLE AVUSTAJILLE, VAMMAISTYÖTÄ TEKEVILLE SEKÄ AVUNKÄYTTÄJILLE

Harkovalaiset nuoret haluavat ammatin ja töihin! Kahdenkymmenenkahdeksan yliopiston kaupungissa vammaiset nuoret haluavat kouluttautua. Silti tie yliopistoon voi olla kivinen. Valmistumisenkin jälkeen töitä on vaikea saada. Volodomir Noskov ja Kristina Kuzminova ovat onnistuneet. Noskov on saanut töitä Radio Libertystä journalistiopintojen ohella. Kuzminova tekee vapaaehtoistyötä ja opiskelee psykologiksi. Molemmat ovat tiedekuntansa ainoita vammaisia, jotka opiskelevat kokopäivätoimisesti.

Teksti ja kuvat: Heini Saraste

Kristina haluaa muuttaa maailman ”Tulin Kallea tapaamaan Harkovan kaupungintalolle, koska olin kuullut hänestä etukäteen huimia tarinoita. Hän on mies josta voi ottaa oppia. Itse vammauduin 13-vuotiaana, kun sukelsin kiveen ja halvaannuin. Vuoden ajan olin täysin lamassa, en halunnut enää elää. En kehdannut mennä ulos kotoa ja häpesin itseäni. Sitten jostain syystä aloin vahvistua. Suuri vaikutus oli uskolla Jumalaan. Myös Jeesus kärsi, silti hän auttoi muita. Mitä ovat minun kärsimykseni hänen kärsimyksiinsä verrattuna? Palasin takaisin kouluun, nyt opiskelen psykologiksi ja toimin vapaaehtoistyössä. Autan muun muassa avustusten keräämisessä rintamalinjan taakse Itä-Ukrainaan. Se ei ole helppoa. Tulevaisuudessa haluan sellaisen työn, jossa voi auttaa toisia vammaisia. Vähän aikaa sitten tein uuden aluevaltauksen, aloin matkustaa päivittäin metrolla yliopistolle. Olen

nyt kampuksen ainoa vaikeavammainen, joka opiskelee kokopäivätoimisesti. Viime kesänä tapasin leirillä hän armenialaisen pojan Michelin. Nyt olemme kirjeenvaihdossa. Michel asuu Istanbulissa ja on armenialainen. Voin myöntää. Olen syvästi rakastunut ja haluan jakaa elämäni hänen kanssaan.”

Kynnys Nro 2 / 2017

Ukraina

Lilia Lystava, Alina Gus, Denis Lutsenko ja Kostja Panov ovat ystäviä. Heillä kaikilla on sama tavoite: löytää vakituinen työ ja perustaa perhe.

Aina on säpinää!

Volodomir Noskov haastattelee Kalle Könkkölää radio Libertyyn. Noskov on opiskellut journalistiikkaa Harkovan yliopistossa ja on pääaineensa ainoa vammainen.

Mies ja mikrofoni Volodomir Noskovia on mahdotonta haastatella, koska hän on niin työorientoitunut. Aina kun yritän keskeyttää, hän viittaa minulle kintaalla. Hän halua kuulla Kallesta kaiken, eikä kertoa itsestään. Siinäpä se, miten keskeyttää mies työssään. Hotellin aulassa hän tekee puolentoista tunnin haastattelun Kallesta, mutta kun yritän kysyä häneltä jotain, hän ei ehdi vastata. Volodomir on onnistunut pääsemään Harkovan journalisti-linjalle ainoana näkövammaisena. Hän aikoo suuntautua radiotyöhön ja re-

portaasien tekemiseen. Hän iloitsee työstään silmin nähden. Hänen äänensä on upea ja hänessä on toimittajalta vaadittavaa jämäkkyyttä. Haastattelun aikana Kallelle ja Volodomirille syntyy kiistaa erityiskouluista. Noskov opiskeli erityiskoulussa, joka on monissa maissa vammaisten ainoa mahdollisuus päästä opintielle, koska tavallisista kouluista puuttuvat tarvittavat tiedot ja apuvälineet. Kalle vastustaa erityiskouluja ja keskustelu jää kesken, kun on riennettävä eteenpäin.

Alina Gus sairastui syöpään kolme vuotta sitten. Hän matkusti yhdessä äitinsä Olenan kanssa Singaporeen, jossa he viettivät kolme vuotta erilaisissa leikkauksissa, kun Alinan henkeä pelastettiin. Syöpä saatiin kuriin, mutta Alina menetti näkönsä. ––Hassua että aikaisemmin olin taistellut hengestäni, mutta nyt en halunnut enää elää. Sitten vähitellen tuli ajatus, että mitä jos, mitä jos kuitenkin. Alinan tukena ja taustalla on äiti Olena, joka vetäytyy haastattelun aikana kauemmaksi ja on apuna aina kun tarvitaan. Alina on perheen ainoa lapsi. Alina uskaltautui tulemaan tapamaan Kallea lasten ja nuorten kuntoutuskeskukseen. Hän tuli paikalle ihan varta vasten ensimmäistä kertaa. Nyt istumme piirissä ja nuoret kertovat vuoron perään elämäntarinansa. Mukana on hierojakavereita, muun muassa Denis Lutsenko, Kostja Panov ja Lilia Lystava. Kostja Ja Denis asuvat yhdessä pienessä asunnossa noin puolentoista kilometrin päässä kuntoutuskeskuksesta. He ovat parhaat ystävät ja kulkevat matkat kouluun yhtä matkaa. ––Ensin poikia jännitti vilkas lii-

kenne, mutta päivä päivältä matka sujuu helpommin. Molemmat pojat ovat miltei täysin sokeita, Denis näkee valon ja varjon jotenkuten, Kostja ei sitäkään. Nuoret ovat kaikki paitsi Alina käyneet erityiskoulua ja siirtyneet sitten opiskelemaan hierojiksi. Se on hyvin tavallinen reitti monille sokeille eri puolilla maailmaa. Porukka viettää vilkasta elämää, joka täyttyy harrastuksista ja bailaamisesta. Denis soittaa rumpuja ja kitaraa, Lilia harrastaa laulua ja lisäksi heillä on muitakin yhteisiä harrastuksia, kuten maalipallo ja tietysti tanssiminen. Denis haaveilee menevänsä vielä yliopistoon täydentämään opintojaan, toinen vaihtoehto on perustaa firma yhdessä Kostjan kanssa. Kysyn mistä Alina haaveilee. ––Haaveilen siitä, että löytäisin rikkaan miehen Amerikasta, hän sanoo ja nauraa. Lilia on kotoisin Makevkan kaupungista Donpassin alueelta, mistä hän pakeni sotaa vuosi sitten. Pyydämme häntä laulamaan ja silloin huoneeseen lankeaa harras hiljaisuus. Lilian tulkinta laulusta on vavisuttava. Jo pian nuoret alkavat keskenään keskustelun, joka katkeaa tämän tästä elämäniloiseen ja kahlitsemattomaan nauruun.

Kynnys Nro 2 / 2017

Ukraina

Mishaa ei haluttu naapuriin

Mukhinin perhe ei saanut tavallista vuokra-asuntoa Harkovasta, koska kukaan ei halunnut autistista Misha-poikaa asumaan lähelleen. Teksti ja kuvat: Heini Saraste

ATJANA, Oleg, Katia ja Misha Mukhin pakenivat Debaltsevesta Itä-Ukrainasta heti taistelujen alettua kaksi vuotta sitten. He tulivat Harkovaan, koska insinöörin koulutuksen saanut Oleg sai rautateiltä töitä. He eivät kuitenkaan saaneet tavallista vuokra-asuntoa vuokraisäntien ennakkoluulojen vuoksi. Vanhin poika, neljätoistavuotias Misha, on autisti. Itä-Ukrainan sodassa Debaltseve on ollut taistelujen kohteena useasti. Myös tammikuussa 2015 Donetskin ja Luhanskin niin sanottujen kansantasavaltojen sotavoimat, ovat taistelivat kaupungin lähellä ukrainalaisjoukkoja vastaan. Mukhinin perhe joutui pakenemaan. Nyt perhe asuu saksalaisten rakentamassa pakolaisten ”kasarmissa” aivan Olgan ja Annan seinänaapureina. Ikkunan luona oleva kerrossänky on erotettu verholla etupuolen sängystä ja keittiöaskareet tehdään yhteisissä tiloissa. Misha on iloinen poika, joka osasi venäjää ja ukrainaa jo alle kouluikäisenä, nyt hän osaa englantia hyvin. Misha keinuu mielellään. Ulos päästyään hän juoksee suoraa

päätä keinulle ja ottaa hurjat vauhdit. Kasvoilla läikehtii tyytyväisyys. Pikkusisar Katia juoksee perässä. Misha osaa paljon, mutta ei pärjää tuntia pitempään itsekseen. Älykäs poika ei saa minkäänlaista opetusta. Hän käy kerran viikossa tapaamassa psykologia neljänkymmenenviiden minuutin ajan. Ei muuta. Perhe on yrittänyt etsiä Mishalle koulua, mutta tavalliseen kouluun häntä ei oteta ja autisteille tarkoitettu koulu on liian kallis. Kun Misha syntyi, äiti Tatjana huomasi heti, että pojassa oli jotain erikoista. Hän ei ottanut katsekontaktia lainkaan ja eli omassa maailmassaan. ––Autismista tiedettiin hyvin vähän ja olimme aivan hukassa. Meille sanottiin:” Laittakaa lapsi laitokseen, teille hän ei tuota iloa”. Tatjana oli toista mieltä. Monet vanhemmat eroavat, kun perheeseen syntyy vammainen lapsi. Tatjana Ja Oleg ovat pysyneet yhdessä. Kun he tutustuivat, Tatjana oli viisitoistavuotias ja Oleg kuusi vuotta vanhempi. He pitävät silmin nähden toisistaan. ”Oleg on niin rauhallinen”, sanoo Tatjana.

Kynnys Nro 2 / 2017

Ukraina

Annan huone

Kotonaan Itä-Ukrainassa Olga Vasilevna toimi myös vammaisten lasten vanhempien järjestössä.

Olga Vasilevskaja, 54, asuu tyttärensä Annan, 25, kanssa pakolaiskeskuksessa Harkovassa. Hän on elämäänsä ihan tyytyväinen. Teksti ja kuvat: Heini Saraste

IENEN kapean huoneen seinältä löytyy kuva kahdeksanvuotiaasta Annasta. Siinä hän seisoo ja katsoo kirkkain silmin kameraan. Kuvan ympärille äiti on rakantanut sommittelun simpukoista. Se oli Anna, ennen onnettomuutta. Kahdeksanvuotiaana Anna vammautui vakavasti. Hän lakkasi puhumasta ja kävelemästä, nyt äiti Olga hoitaa hänet sänkyyn. Anna oli normaali pieni tyttö. Hän kävi koulua, leikki ystäviensä kanssa ja iloitsi elämästä. Hän vammautui ”injektion seurauksena”, niin äiti sanoo. Syy ei selviä meille tarkasti, mutta Anna on erittäin vaikeasti vammainen. Nyt kaksikymmentäviisivuotiaana hän ei puhu eikä liiku. Pian Annan vammautumisen jälkeen perheen isä lähti toisen nai-

sen matkaan. Olga jäi Annan kanssa kaksin. Hän hankki ansioita tekemällä kirjanpitotäitä kotona. Anna sai myös pientä eläkettä. Anna ja äiti asuvat nyt pakolaiskeskuksessa konttikylässä Harkovassa. He elävät pienessä huoneessa kaksistaan, ja äiti pitää tyttärestään huolta. Olga on hyvin valoisa. Hän on täynnä säteilyä. ––Niin, herään joka aamu ja olen iloinen. Saan elää ja elämä on hyvä – kaikesta huolimatta. Olgasta välittyy tunne elämästä pitämistä. Se on lahja, joka annetaan toisille ihmiselle. Hän kertoo myös uskovansa Jumalaan. Se antaa voimia. Tyttärensä tulevaisuutta hän ei halua pohtia. ––Ei puhuta siitä. Olga ja Anna ovat kotoisin Luganskista, Itä-Ukrainasta. Kaksi vuotta sitten perheen kotia alettiin ampua kranaattitulella. Olga pake-

ni tyttärensä kanssa kaupungista Lievin kautta Harkovaan. Taakse jäi talo, jossa oli ruusutarha ja jonka kunnostamiseen Olga oli käyttänyt rahansa. Pian he lähtivät pakomatkalle kauas Ukrainan länsiosaan. He elivät Selo Beliy Kamenin kylässä. ––Siellä ei näyttänyt olevan meille mitään mahdollisuuksia, he eivät halunneet meitä. ––Sieltä lähdimme tänne, jossa Annalle olisi tiedossa paremmin lääkitystä. Saksalaiset ovat rakentaneet kahdellesadalle perheelle tarkoitetun keskuksen, jossa kullakin perheellä on yksi huone, suihku ja keittiömahdollisuus. Pihasta löytyy leikkipuisto lapsille. ––Meillä on erittäin hyvä naapurihenki, Olga korostaa. Autamme toinen toisiamme, olemme samassa veneessä ja olemme kokeneet

samat kauhut. Miltei koko haastattelun ajan äiti pitää kädestä tytärtään. Ja silittelee, puristelee hellästi. Anna vavahtelee välillä. Se on epileptinen kohtaus, äiti selvittää. Sitten Anna ääntelee tasaista yhtäjaksoista ääntä. ––Kuuntele, nyt Anna osallistuu keskusteluun, äiti selvittää. Hän kuulee meitä kyllä, hän haluaa olla mukana keskustelussa. Olga on sidottu vaikeavammaisen tyttärensä hoitoon päivin ja öin. Aamulla hän ruokkii Annan sänkyyn ja nostaa jossain vaiheessa tuoliin istumaan. Kerran päivässä käydään kävelyllä konttikylän pihassa. Myöhemmin kun olen jo pihassa haastattelemassa toista perhettä Olga huikkaa ikkunasta. ––Katso, Anna istuu!

Kynnys Nro 2 / 2017

Ukraina

Jevgeni antaa apua henkensä kaupalla

Jevgeni Strykov, 42 kuljettaa ruokaa, vaatteita, sekä vaippoja ja käytettyjä pyörätuoleja rajan ylitse Luhanskiin ja Donetskiin. Hän on tehnyt yhteensä seitsemän matkaa. Hän ottaa mukaansa vain kuskin, koska matkat rajan ylitse ovat myös vaarallisia. Teksti ja kuvat: Heini Saraste

EVGENI Strykov, 42, loukkaantui rakennusonnettomuudessa vuonna 2010. Hän menetti toisen jalkansa ja toisen kätensä. Pian sen jälkeen vaimo jätti hänet ja lähti toisen miehen matkaan. Tytär Doria jäi kuitenkin isälle, ja isä piti hänestä huolta, kunnes tytär viime vuonna palasi takaisin äitinsä luokse. ––Tyttäreni on kaikkeni, sanoo Jevgeni ja näyttää tyttären kuvaa.

Kahdeksantoistavuotias kaunotar hymyilee kuvassa yhdessä isänsä kanssa. Sairaalasta Jevgeni pistettiin suoraan kotiin. Minkäänlaista kuntoutusta hän ei ole saanut, koska esimerkiksi fysioterapeuttien koulutusta ei käytännössä ole lainkaan. Proteesin saaminen oli kuitenkin suuri helpotus ja voitto. Jevgeni sai ensimmäisen proteesinsa aika pian vammautumisen jälkeen ja on

Vammaispalvelut-kirjan ensimmäinen laitos valmistui vuonna 1994. Kirjan viidennessä täysin uusitussa laitoksessa on käsitelty kattavasti hallintooikeuksien ja oikeusasiamiehen ratkaisuja, joista uusimmat ovat vuosilta 2010-2016. Kirjassa käsitellään myös sosiaalihuollon uudistettua lainsäädäntöä, YK:n vammaissopimusta, kehitysvammalain uudistettuja säännöksiä, muuttunutta perusopetuslakia ja uusittua varhaiskasvatuslakia.

Vammaispalvelulain ohella kirja esittelee pääpiirteittäin muiden keskeisten lakien nojalla vammaisille henkilöille tarjolla olevia tukimuotoja. Lisäksi esillä ovat perustuslain ja sosiaalihuollon asiakkaiden asemasta säädetyn lain merkityksellisyys. Kirjan kirjoittaja, lakimies Tapio Räty, omaa vammaispalveluihin liittyvän laaja-alaisen asiantuntemuksen. Hän työskentelee Helsingin kaupungin sosiaaliviraston lakimiehenä, mutta on laajentanut asiantuntemustaan työskentelemällä myös eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa. Kirja on perusopas vammaisille henkilöille sekä vammaisjärjestöjen ja kuntien vammaistyössä toimiville työntekijöille. Kirja sopii hyvin opetuskäyttöön esimerkiksi korkeakouluihin sekä sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksiin.

ISBN 978-952-5948-12-7

Va m m a i s p a l v e l u j e n s o v e l t a m i s k ä y t ä n t ö

Ta p i o R ä t y

Ky n n y s r y

Kysy lisää ja ota yhteyttä: Terhi Toikkanen, puh: (09) 6850 1150 tai Mika Välimaa, puh: (09) 6850 1129, kynnet@kynnys.fi. Os. Kynnet -lakipalvelu, Siltasaarenkatu 4, 5krs., 00530 Helsinki.

Va mma i s p a l ve l u t

Ta p i o R ä t y

Maksullinen lakipalvelu vammaisasioissa. Tarjoamme apua vammaisuuteen liittyvien hakemusten ja valitusten teossa. Lakimiehemme tekee puolestasi Sinun kanssasi vammaispalveluihin liittyvät hakemukset tai valitukset.

Kirja antaa kuvan vammaispalvelulain soveltamiskäytännöstä. Se sisältää selvityksen kunnan erityiseen järjestämisvelvollisuuteen kuuluvista tukimuodoista ja määrärahasidonnaisista palveluista ja tukitoimista. Kirja antaa tietoja tukitoimien hakuaikaan, asiamaksuihin sekä korvauksien perintään liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi se sisältää selkeät yleisohjeet palvelujen ja tukitoimien hakemisesta, päätöksenteon periaatteista sekä valitusmenettelyistä.

§ § § § § Va m m a i s p a l v e l u t

Kynnet -lakipalvelu

käyttänyt samaa proteesia nyt seitsemän vuotta. Se on toiminut hyvin, mutta käteensä hän ei ole saanut eikä halunnutkaan proteesia, koska hän on oppinut käyttämään kädentynkää kohtalaisen hyvin. Jevgeni on vienyt Ukrainaan 14 pyörätuolia, second hand -luokkaa sekä keppejä ja kyynärauvoja. Strykov toimii Facebookin välityksellä, ihmiset soittavat hänelle ja kertovat tilanteestaan, myös lahjoituk-

Kynnys ry 2017

set tulevat Facebookin kautta. ––Varsinkin lasten ilo on niin käsin kosketeltava, että se auttaa jatkamaan. Se on hyvin tyydyttävää työtä, hän kertoo. Pyörätuolit tulevat Saksasta, sillä Ukrainasta ostaminen olisi liian kallista. Tällä hetkellä Strykov on kuitenkin erittäin pessimistinen oman tulevaisuutensa sekä koko Ukrainan suhteen. Hän haluaa epätoivoisesti lähteä Ukrainasta. Minne tahansa. Vuosi sitten hän alkoi saada uhkaussoittoja, jossa uhattiin tappaa hänet tai vahingoittaa hänen tytärtään. Autat vihollista, he sanoivat. Jos jatkat toimintaa, vahingoitamme sinua tai perhettäsi. Tilanne on kestämätön, hän sanoo. Hän kyselee kovasti, olisiko meillä tarjota hänelle vapaaehtoistyötä Suomesta. Hän olisi valmis tekemään mitä vain. Varmistamme myöhemmin suurlähettiläs Juha Virtaselta, että äärinationalistit sotilaat ovat todella vaarallisia, he voivat tappaa. Jevgeni ei siis liioittele. Ongelmallista on, että kapinallisalueilta on karkotettu paljon sosiaalijärjestöjä, joukossa muun muassa Lääkärit vailla rajoja, jota venäläiset syyttivät ihmisten myrkyttämisestä. People in need -järjestö sai lähteä muutama kuukausi sitten, sitä syytetään vakoilusta. Ihmiset haluavat Ukrainan puolella auttaa sotilaitten perheitä sekä sotilaita, joita juhlitaan sankareina. Yhdeksänkymmentä prosenttia kansalaisten antamasta yksityisestä avusta kanavoituu sotilaille ja vain kymmenen prosenttia muille vammaisille.

Uusi Vammaispalvelut -kirja on nyt saatavilla Kynnyksen nettikaupasta hintaan 55 €.

TILAA OMASI! holvi.com/shop/Kynnyskauppa kauppa@kynnys.fi

Kynnys Nro 2 / 2017

Maailma kylässä

Tytti Matsinen:

Kehitysyhteis työssä ei tule pikavoittoja Tytti Matsisen, 30, tehtävä on muun muassa opettaa vammaisterminologiaa ja vammaisideologiaa eri alojen virkamiehille ja järjestöille. Suomen Lähetysseurassa ihmisoikeusasiantuntijana työskentelevä nuori nainen on otettu hyvin vastaan.

Teksti ja kuvat: Heini Saraste

STUMME Helsingin keskustan kahvilassa vauraitten ihmisten ympäröimänä. Valaistuksella, joka riittäisi pienen afrikkalaisen kaupungin sähkön tarpeeseen, me juomme cappuccinoja suht koht hyvällä omalla tunnolla. Pohdimme kehitysyhteistyötä, sen iloja ja vaikeuksia. Tytti on nuoreen ikäänsä nähden ehtinyt olla monessa mukana. Viittä vaille diplomi-insinööri ja teologian maisteri on tehnyt vapaaehtoistöitä Näkövammaisten keskusliitossa muun muassa Namibiassa ja Irlannissa, sekä opiskelun ohella Vammaiskumppanuudessa ja nyt ihmisoikeusasiantuntijana Suomen Lähetysseurassa. Tällä hetkellä Tytin työ on ihmisten tapaamista, vakuuttelua ja paljolti istumista kokouspöytien ääressä. Tytin alueena ovat haavoittuvat ryhmät, joihin kuuluvat vammaiset ihmiset, kielivähemmistöt ja uskonnolliset vähemmistöt. Eli ihmiskunnan huono-osaisimmat. Tytti on itse näkövammainen. Toinen silmä on sokea ja toisella silmällään hän näkee yhä kapenevamman kentän. ”Lähetysseura on ottanut minut hyvin vastaan”, hän kertoo.

Vaarana rikkinäinen puhelin Tytti pohtii kehitysyhteistyön sudenkuoppia. ”Väärä terminologia voi johtaa sinänsä hyvän hankkeen vesittymiseen. Rahoittaja ei ymmärrä, mitä kehitysmaassa uutta hanketta

suunnitteleva aikoo ja päinvastoin. Pahimmillaan viestitys toimii kuin rikkinäinen puhelin.” ”Lisäksi vammaisjargon muuttuu koko ajan: väärä sana väärässä paikassa, saa aikaan hankkeen hyytymisen, vaikka tehtäisiin ihan oikeita asioita. Matkalla yli valtameren kieli monen mutkan kautta vääristyy. Kompastuskivenä voivat olla niin käännökset, kulttuuriset väärinymmärrykset tai yksinkertaisesti tietämättömyys. Puhutaan yli ja ohitse”, Tytti kertoo.

Namibian kiehtovat kokemukset Vuonna 2014 Tytti ehti piipahtaa myös Namibiassa vapaaehtoistyössä. Siellä olivat olleet pitkiä aikoja muun maussa dynaamiset legendaariset sokeat vaikuttajat Arvo Karvinen ja Ari Suutarla. Kahden kuukauden aikana Tytti pääsi soveltamaan Pohjois-Irlannissa oppimaansa eli ihmissuhteiden setvimistä. Huonot henkilökemiat ovat turhan usein esteenä onnistuneelle työlle ja usein niiden katsotaan olevan kiveen kirjoittuja. Yksi yllätys oli myös, miten paljon AIDS sokeuttaa ihmisiä. Kyseessä ovat siis aikuiset ihmiset, jotka tulevat sokeiksi perheellisinä. He eivät ole oppineet lukemaan pisteillä. Usein he menettävät työnsä ja koko perhe suistuu köyhyyteen. ”Myös inkluusio aiheuttaa aistivammaisille monenlaisia ongelmia, sillä kehitysmaissa koulul uokat ovat suuria. Oppilaita voi olla satakin samalla luokalla, opettajia

– Kun vammainen nainen vahvistuu, sen kerrannaisvaikutukset ovat valtavat, sanoo Suomen Lähetysseuran ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen.

ei ole valmennettu pistekirjoituksiin saati viittomakieleen. Erityisryhmään kuuluva oppilas on vaarassa jäädä täysin vaille opetusta.”

Miten palvella monta herraa? Myös kehitysmaan näkökulma etäisiin eurooppalaisiin auttajiin tuli Tytille selvemmäksi. ”Monesti kehitysmaitten järjestöjä kehotetaan hankkimaan itselleen monta rahoittajaa. Tämä sinällään ihan hyvä ohje aiheuttaa myös ongelmia. Miten palvella monta herraa: yksi lahjoittaja sanelee yhdet ja toinen toiset ehdot. Namibiassa vaikuttivat monet asiat, joita emme aina hahmota Suomesta käsin: heimokulttuuri, apartheidin historia, järjestötoiminnan hentous, oppimateriaalien puuttuminen, apuvälineitten puuttuminen. Moni täällä silmälaseja käyttävä on kehitysmaassa näkövammainen, koska silmälaseja ei ole. Äänikirjojen puuttuminen taas aiheuttaa sen, että ihmiset opettelevat oppisisältöjä ulkoa. Myös lääkkeitten tunnistaminen aiheuttaa ongelmia, koska pistekirjoitus puuttuu. Maaston epätasaisuus ja liikenne aiheuttavat ongelmia. Suurin ongelma näkövammaiselle

koulutukseen tulijalle on suurkaupungissa se, kuinka päästä perille jäämättä auton alle. Sen jälkeen taas se, mitä koulutuksessa oppii, jos opetuksessa ei ole huomioitu näkövammaisten tarpeita.” Toisaalta myös hyviä asioita tapahtuu. Pitkälti kyse on perheiden sinnikkyydestä, koulutetut perheet toimivat uranuurtajina, he hakevat apua vammaisille lapsilleen ja perustavat yhdistyksiä. Erityisesti vammaiset naiset ovat kiitollisia koulutettavia. ”Kun naiset voimaantuvat, vaikutukset voivat olla valtavat. Naisen minäkuvan muuttuminen vaikuttaa ensin lähiympäristöön, sitten laajemmalle. Kun vammainen nainen alkaa ansaita omaa rahaa, hänen statuksensa nousee.” Koko Namibiassa on muuten vain yksi opaskoira. ”Paikalliset sokeat kertoivat, että he kadehtivat suomalaisia. Koira vie teidät sitten ostoksille tai kauppa keskukseen tai kokoukseen. Kun kerroimme, ettei koira sinällään mihinkään vie, vaan auttaa sen jälkeen kun näkövammainen itse tietää mihin mennä, he pettyivät ja huokaisivat: huonosti olette koiranne kouluttaneet.”

Kynnys Nro 2 / 2017

Minun tarinani:

Berhane Daba

Berhane Daba (49) on Ethiopian Women with Disabilities -järjestön toiminnanjohtaja. Vuonna 2015 hänelle myönnettiin Yhdysvalloissa Harris Wofford Global Citizen Award työstä oman yhteisönsä kehittämisessä. Hän on ensimmäinen vammainen nainen, joka on saanut tämän palkinnon. Teksti: TERHI LINDQVIST Kuvat: MARJAHELENA SALONEN

”

SYNNYIN Holetassa, noin 40 kilometriä Addiksesta, maanviljelijäperheeseen. Kaksivuotiaana sairastuin polioon. Vanhemmat yrittivät hoitaa minua perinteisillä tavoilla: veivät minut paikallisen parantajan luo ja valelivat minua kirkosta saatavalla pyhällä vedellä. Edelleen monet uskovat näihin keinoihin enemmän kuin lääketieteeseen. Uskonto voi tarjota psykologista tukea, mutta lääketieteeseen sitä ei pitäisi sekoittaa. En siis parantunut. Viisivuotiaana minut annettiin Addis Abebaan orpokotiin, ja yhteys perheeseeni katkesi pitkäksi aikaa. Onneksi rauhanturvajoukoissa työskentelevä Mary otti minut suojatikseen ja alkoi tukea minua hoidon ja apuvälineiden saamisessa. Kun Mary palasi Yhdysvaltoihin, yhteyden-

Haastattelu on ilmestynyt Martat-lehdessä 1/2017.

pito jatkui etiopialaisen miehen avulla, joka toi kuulumiset Marylta. Sain käydä kouluja niin pitkälle, että 19-vuotiaana saatoin aloittaa työt kansalliskirjastossa arkistonhoitajana. Nämä ihmiset ovat edelleen minulle kuin omaa perhettä. Suoritin jo toisen koulutuksen informaatioteknologiassa 26-vuotiaana. Koulutus on auttanut minua kehittämään EWDNA:n toimintaa. Osaan etsiä ja levittää tietoa.” ”ALOIN SUUNNITELLA ystävieni kanssa vammaisten naisten yhdistyksen perustamista 1990-luvulla. Etiopiassa ei ole helppoa perustaa uutta järjestöä, mutta 2002 meidän rekisteröitiin virallisesti. Moni ihmetteli, miksi vammaisille naisille tarvitaan oma järjestö. Meillä on valtakunnalliset järjestöt esimerkiksi näkö- ja liikuntavam-

maisille ja paljon paikallisyhdistyksiä. Ongelmana on, että niissä johtopaikkoja pitivät miehet. Naiset eivät uskaltaneet keskustella niissä omista ongelmistaan. Vammainen nainen kehitysmaassa on kolminkertaisesti haavoittuvassa asemassa. Elämän vaikuttavat naiseus, köyhyys ja vammaisuus. On tyypillistä, että vammaisia naisia käytetään eri tavoin hyväksi. Kodeissa he saavat usein hoitaa veden kantamisen ja pyykin pesun, mutta kukaan ei kysy heidän toiveistaan. Muut menevät kouluun, mutta kukaan ei ajattele heidän tulevaisuuttaan. Toinen tärkeä asia on lisääntymisterveys. Seksuaalisuudesta, ehkäisystä, itsensä suojelemisesta tai omista oikeuksista ei ole helposti tietoa saatavilla. Näin naiset ovat helposti hyväksikäytettävissä.

Tyypillinen jäsenemme on yksinhuoltajaäiti, joka on tullut raiskatuksi tai muuten hyväksikäytetyksi epätasa-arvoisessa suhteessa. Miestä ei näy enää missään, ei ole koulutusta eikä ammattitaitoa. Tästä lähdemme liikkeelle monen naisen kanssa.” ”ALUKSI KOKOONNUIMME kodeissa, kirkoissa, pihoilla. Jaoimme esitteitä uudesta yhdistyksestä. Saimme pienen toimistohuoneen käyttöömme valtiolta. Tuossa vaiheessa meidät esiteltiin suomalaiselle Kynnys ry:lle ja sen toiminnanjohtajalle, Kalle Könkkölälle. Kalle otti asiamme omakseen ja Kynnys alkoi tukea työtämme. Olemme toteuttaneet monenlaista koulutusta, kuten lukutaitokoulutusta. Joka toinen viikko jäsenet kokoontuvat tänne etiopialai-

Kynnys Nro 2 / 2017

Maailma kylässä

”

VAMMAINEN NAINEN KEHITYSMAASSA ON KOLMINKERTAISESTI HAAVOITTUVASSA ASEMASSA. seen kahviseremoniaan, jossa he voivat keskustella asioistaan luottamuksellisesti. Kannustamme heitä kertomaan järjestöstä omilla asuinalueillaan. Vammaiset naiset ovat usein piilossa, eikä heillä ole paljon kontakteja kotikorttelin ulkopuolella.” ”TOIVEENI ETIOPIALAISTEN vammaisten naisten elämän paranemiseksi ovat koti, koulu, oma työ. Avainsana on voimaantuminen. Kun olet tietoinen omista oikeuksistasi ja uskallat vaatia asioita, loppu on helpompaa. Monet jäsenistämme puhuvat nykyisin kotikylissään avoimemmin vammaisten naisten elämästä ja oikeuksista. Seuraava askel on saada koulutusta ja oma talous kuntoon. Olen itse tästä hyvä esimerkki. Olen itsenäinen, minulla

”

on työni ja palkkani, voin maksaa kotiapulaiselleni, liikun itsenäisesti kaupungilla. Minulla on vilkas sosiaalinen elämä, kuten monilla Etiopiassa. Olen löytänyt uudelleen yhteyden lapsuuden perheeseeni ja antanut heille heidän valintansa anteeksi. Tiedän olosuhteet, joissa he ovat maalla eläneet. Ei ole helppoa kasvattaa vammaista lasta, kun ei ole tarpeeksi tietoa. Jos olisin jäänyt sinne, minulla ei olisi ollut edes kyynärsauvoja. Nykyään tapaan veljeni perhettä säännöllisesti ja meillä on lämpimät välit.”

MARTTOJEN KEHIT YSYHTEIST YÖ

KUN TUET Marttojen kehitysyhteistyötä, osa rahoituksesta ohjataan vuosina 2016–2018 yhteistyössä Kynnys ry:n kanssa Etiopian vammaisten naisten EWDNA:n toimintaan. Kamerunissa hankkeemme jatkuu vuonna 2017. Tavoitteena on tuoda haavoittuvassa asemassa oleville naisille lisää päätösvaltaa, toimeentulomahdollisuuksia ja kotitaloustaitoja. Valvomme rahojen käyttöä ja kehitämme työtä yhdessä kumppaniemme kanssa. Ulkoministeriö tukee työtämme, mutta marttojen oma osuus on välttämätön.

Kynnys Nro 2 / 2017

Maailma kylässä

Kieli syntyy yhteisössä Kielettömänä kuuro lapsi jää helposti kokonaan ulkopuoliseksi. Viittomakieltä ei tunneta eikä käytetä. Teksti ja kuvat: Heini Saraste

UN ihmiseltä puuttuu kieli, hänet leimataan tyhmäksi. Hän rehkii päivät pellolla ja istuu iltaisin majan nurkassa. Eeva Tupi ja Inkeri Lahtinen tietävät, millaista kuurojen elämä kehitysmaissa on. ––Vain 1–2 prosenttia maailman kuuroista pääsee opetuksen piiriin tai mihinkään kouluun. Ja opetusmenetelmä perustuu kuurolle vieraskielisen tekstien kopioimiseen, jolloin merkitykset eivät aukea. Viittomakielen käyttö saatetaan kieltää – myös välitunneilla. Siitä voidaan jopa lyödä sormille. Koulujen vaatimustaso on matala, opettajat eivät osaa viittoa eikä kuuroilta lapsilta vaadita samaa kuin muilta. Opettajien taitoja ei arvioida viittomakielen näkökulmasta. ––Valtion pitäisi periaatteessa valvoa opetuksen tasoa, ja sen nostamiseksi koulujen opetusmetodi tulisi muuttaa kaksikieliseksi.

Tietämättömyyden syvä aukko ––Kun perheeseen kehitysmaassa syntyy kuuro lapsi, vanhemmilla ei usein ole mitään tietoa kuuroudesta tai viittomakielestä, joten he ihmettelevät miksi lapsi ei reagoi pu-

heeseen. Lapsi jää pahimmassa tapauksessa perheessä ja yhteisössä henkisesti täysin ulkopuoliseksi. Perusongelma on sama, ollaan sitten Perussa, Namibiassa tai Kiinassa. Kuuro saattaa ilmehtiä ja äännellä oudosti. Vaikka lapsen älyssä ei ole vikaa, hänet leimataan vajavaiseksi. Koska vanhemmat eivät saa kuuroon lapseensa yhteyttä puhekielellä, lapselta ei osata odottaa mitään. Myöskään opettajat eivät ymmärrä ja usko lapsen kykyihin. Tuloksena kuurolla on valtaväestöä heikompi koulutustaso ja työllistyy lähinnä matalaa osaamista vaativissa ammateissa, mitä ei voida pitää tasavertaisena mahdollisuutena. ––Kun ihminen on kasvanut kouluikäiseksi tai vanhemmaksi ilman kieltä, siitä on kohtalokkaat seuraukset. Välimatkaa muihin on vaikea kuroa umpeen. Kun kielen oppimisen herkkyyskaudet on ohitettu, se on paljon vaikeampaa. Jos vanhemmat eivät osaa viittoa, lapsi syrjäytyy myös perheen sisäisestä kommunikaatiosta. Muille lapsille puhutaan, kun taas kuuro jää ilman tietoa. Näin käy jatkuvasti myös Suomessa, sanoo Eeva Tupi.

Kuurot ovat kielivähemmistö ––Meillä on hyvä ymmärrys puhuttujen kielten kielivähemmistöistä. Ne ovat kuitenkin paljon paremmassa asemassa kuin viittomakieliset. Kielivähemmistöön kuuluvaa ympäröi perhe, suku ja lähiyhteisö, joka puhuu samaa kieltä. Kuuro sen sijaan syntyy pääsääntöisesti kuulevaan perheeseen, Lahtinen pohtii. ––Lapsella on oltava alusta saakka vähintään yksi vahva kieli. Kuuroilla se on viittomakieli. Sen kautta kuuro voi oppia toisena kielenä hänelle vieraan puhutun kielen luku- ja kirjoitustaidon: oli se sitten arabia, englanti tai suomi. Emme koskaan vie kieltä mihinkään maahan! Kieli muodostuu jokaisessa maassa kuurojen keskinäisessä kanssakäymisessä. Kehitysyhteistyössä on äärimmäisen tärkeää, etteivät ulkomaiset hyvää tarkoittavat ”auttajat” ryhdy dominoimaan kieliyhteisössä, erityisesti sen herkässä muotoutumisvaiheessa, Lahtinen ja Tupi painottavat. Tupi mainitsee esimerkin, jossa amerikkalaista viittomakieltä vietiin Latinalaisen Amerikan maihin, Afrikkaan ja Aasiaan, kun ei vielä ymmärretty, että paikallisia viittomakieliä pitää kunnioittaa osana

kielellistä ja kulttuurista perintöä. Menetelmä oli vahingollista kieli-imperialismia, minkä tuloksena paikallinen viittomakieli voi kadota. Siksi Kuurojen maailmanliitto kehottaa opettelemaan paikallista viittomakieltä kehitysyhteistyötä tehdessä. Suomessa ajateltiin jossain vaiheessa, että sisäkorvaistute murentaisi viittomakielen aseman. Ajan mittaan on todettu, että sisäkorvaistutteesta huolimatta viittomakielen käyttöä pidetään edelleen tärkeänä kielellisen kehityksen kannalta.

Ensikielen kautta kaksikieliseksi ––Valtaosa kehitysmaitten erityiskouluista käyttää edelleen puhetta opetuksessa, vaikka viittomakielisestä opetuksella olisi enemmän

Kynnys Nro 2 / 2017

Maailma kylässä

INFO

EEVA TUPI (VAS.) Kuurojen maailmanliiton ihmisoikeusasiantuntija ja oikeustieteen maisteri. Syntymäkuuro. Vanhemmille tarjottiin 1980-luvulla viittomakielen opetusta, jonka myötä Eeva oppi kielen varhain. Tehtävänä YK:n vammaissopimukseen liittyvä kouluttaminen Kuurojen maailmanliiton jäsenjärjestöille sekä kuurojen ja viittomakieliin liittyvien asioiden ajaminen kansainvälisellä tasolla.

INKERI LAHTINEN Kuurojen liiton kehitysyhteistyötoiminnan hankevastaava. On toiminut 17 vuotta kehittämishankkeissa Balkanilla, Afrikassa ja Keski-Aasiassa. Kirjoittaja julkaisuissa Working Together – Manual for Sign Language Work within Development Cooperation ja Deaf People in Albania 2015 – A Survey Study.

hyötyä oppimistulosten kannalta. Oppiminen on tässä tilanteessa pitkälti ulkoa oppimista: sisäistäminen tai ymmärtäminen puuttuvat. Seuraus on, että kuurojen kouluista saa päästötodistuksen, vaikka ei osaa lukea eikä kirjoittaa. ––Koulun merkitys on kuitenkin toisten kuurojen kohtaaminen – usein ensimmäistä kertaa elämässä. Voi kokea kuuluvansa joukkoon. Se on vapauttava huomio; en olekaan yksin, erilainen ja outo. Kuurojen koulut ovat usein kehitysmaissa sisäoppilaitoksia ja vapaa-ajalla – makuuhuoneissa, välitunneilla ja ruokalassa – viittomakieltä käytetään ahkerasti. Nämä kuurojen yhteisöt ovat kaiken kehityksen alku. Kuurot nuoret tutustuvat toisiinsa ja tulevat viittomakielellä vaivattomasti toimeen keskenään. Mutta kukaan aikuinen ei koulussa käytä tätä kieltä, eikä sitä arvosteta.

”

LAPSELLA ON OLTAVA ALUSTA SAAKKA VÄHINTÄÄN YKSI VAHVA KIELI. KUUROILLA SE ON VIITTOMAKIELI.

”

Koska kuurot eivät opi kirjoittamaan (puhuttua) valtakieltä, heitä pidetään tyhminä. He omaksuvat käsityksen, että viittominen on vajavaista puhekieleen verrattuna, vaikka kyse on opettajien kielitaidon puutteesta. ––Kun valtayhteisö ei tunnista viittomakieltä ja korostaa vain puhutun kielen asemaa, eivät kuurot itsekään tunnista sitä oikeaksi kieleksi. Kehitysyhteistyössä pyritään nostamaan viittomakielen matalaa statusta koulutuksen ja roolimallien avulla ensin kuurojen itsensä parissa. Teemme siis yhteisön tietoiseksi omasta kielestään, sanoo Inkeri Lahtinen. Viittomakielen aseman virallistamiselle valtion tasolla on tarve, jotta kieltä arvostettaisiin, tutkittaisiin ja sillä tarjottaisiin julkisia palveluja. Kuurojen on kuitenkin oltava tietoisia oikeuksistaan, ennen

kuin he voivat ajaa viittomakielen tunnustamista. Kielitietoisuuden lisäksi Kuurojen liiton kehitysyhteistyössä kuurojen yhteisöä koulutetaan järjestäytymään, dokumentoimaan ja tutkimaan omaa kieltään ja tekemään yhteistyötä julkishallinnon kanssa. Tulkkipalvelun kehittäminen, viittomakielinen opetus ja tiedonsaanti sekä perheitten vahvistaminen ovat seuraavia askeleita. Kyseessä on usein sukupolven kestävä prosessi. Töitä Eevalla ja Inkerillä siis riittää. Kansainvälisen yhteistyön ytimessä on paikallisten kuurojen oma osallisuus, he ovat muutoksen tekijöitä. Työssään heitä tukevat kuurot asiantuntijat, jotka toimivat kouluttajina ja roolimalleina. Eeva Tupi on sellainen!

Kynnys Nro 2 / 2017

Abilis antaa mahdollisuuden Abilis-säätiö on suomalainen kehitysyhteistyön toimija, joka tarjoaa pienrahoituksia kehitysmaiden vammaisjärjestöille. Teksti: Katja Vis Kuvat: Abilis-säätiö

E ei toteuta itse projekteja muiden vammaisja kehitysjärjestöjen tavoin. Tarjoamme teknistä tukea, koulutusta, ohjausta, neuvontaa ja varmistamme ruohonjuuritason ryhmien mahdollisuuden toteuttaa projektit, oppia ja vahvistua. Säätiön työntekijöiden lisäksi tukea tarjoaa paikallinen vammainen työntekijä, joita Abiliksella on 12 maassa. Tämä edustaja on avainasemassa, koska hän tuntee olosuhteet ja pystyy kommunikoimaan paikallisilla kielillä. Samalla saadaan varmistettua, että avustusta hakenut vammaisjärjestö on aito toimija ja pro-

jekti tarkoituksenmukainen. Abiliksen projektit ovat yleensä lyhyitä ja konkreettisia. Yksi projekti kestää keskimäärin puolitoista vuotta. Projektin sisällöt vaihtelevat paljon. Yleisin toiminta liittyy työllistymiseen ja toimeentulon hankintaan. Usein projekteissa tarjotaan lyhyitä ammattikursseja tai muuta koulutusta, perustetaan pieniä yrityksiä ja hankitaan niiden toimialoihin liittyviä tarvikkeita. Viime vuonna Manican maakunnassa Mosambikissa Abiliksen rahoituksella käynnistyi vammaisten naisten järjestön projekti. Ryhmän jäsenet ryhtyivät myymään käytettyjä vaatteita. Myyntityö tuo naisten

perheille tuloja. Käytettyjen vaatteiden myyminen on monessa Afrikan maassa yleistä. Käyttökelpoisia vaatteita tulee isoissa konteissa, säkkeihin pakattuina, Yhdysvalloista ja muista läntisistä maista. Yksi säkillinen voi sisältää kymmeniä, jopa satoja vaatteita. Myymällä nämä vaatekappaleet yksittäin myyjä saa hyvin voittoa. Säkkien hankintahinnat eivät ole myyntituottoon nähden korkeita. Joskus säkin sisältö on sellainen, etteivät vaatteet mene kaupaksi. Se on yritystoimintaan liittyvä riski. Koska vaatteita tarvitaan joka perheessä, antaa käytettyjen vaatteiden myynti kuitenkin suuret mahdollisuudet

Kynnys Nro 2 / 2017

Abilis on tukenut vamamisten naisten lukutaitoprojektia Mosambikissa.

Mosambikin lukutaitoprojektin naiset

ansaita rahaa jokapäiväisen elämän kuluihin. Myyntityö onnistuu ryhmän jäseniltä, vaikka valtaosa heistä on liikuntavammaisia. Tämän Mosambikin projektin taustalla on ennen kaikkea ryhmän jäsenten toimintavalmiuksien ja itseluottamuksen vahvistuminen. Aiemmin syrjityt, seksuaalisesti hyväksikäytetyt yksinhuoltajaäidit pääsivät järjestön kautta toteuttamaan lukutaitoprojektin, myös Abiliksen rahoituksen turvin. Se oli ensimmäinen kerta, kun he saivat mahdollisuuden oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Abilis uskoi heidän kykyihinsä. Samaa ei voi sanoa naisten perheistä tai miehistä,

jotka olivat käyttäneet heitä hyväksi ja kadonneet, kun nainen tuli raskaaksi. Abiliksen paikallinen työntekijä, joka pystyy kommunikoimaan ryhmän jäsenten kanssa portugaliksi, oli tukemassa projektien suunnittelua, toteutusta ja raportointia Abilikselle.

Sokealla Anastacia Albertolla on kolme lasta, jotka hän kasvattaa yksin. ”Olen todella onnellinen, sillä Abiliksen tuen avulla pystyn elättämään itseni ja lapseni”, kertoo vihreään Abiliksen t-paitaan pukeutunut Anastacia. Guida Augustol-

la taas on yksi vammainen lapsi. ”Abiliksen tuen myötä en enää piilottele lastani vaan otan hänen mukaan sosiaalisiin tilanteisiin. Kerron tästä myös muille vammaisten lasten äideille, ja kehotan heitä oppimaan vammaisuudesta lisää”, toteaa Guida. Pienellä projektituella saadaan aikaiseksi paljon hyvää ja apu menee perille. Abilis tuki luku- ja kirjoitustaitoprojektia 5165 eurolla. Käytettyjen vaatteiden myyntiprojektiin avustussumma on 4691 euroa. Lukutaitokoulutus oli naisille onnistunut ja merkittävä sysäys eteenpäin. Myönteisen kokemuksen myötä vammaiset naiset halua-

vat elämässään enemmän. Nykyisin he ovat aktiivisia yhteisöjensä jäseniä, joita arvostetaan. He pystyvät elättämään perheensä ja kouluttamaan lapsensa.

Lue lisää ja tilaa uutiskirjeemme: www.abilis.fi

Issyk Kul odottaa Kahdeksantoista kapualaista pakkaa jo reppujaan. Tiedossa on maailman maisemien aatelia sekä tutustumista Kirgisian rohkeisiin vammaisiin naisiin. Matka maailman laelle muuttaa monen vaeltajan koko elämän. Tai ainakin elämänasenteen.

Kynnys Nro 2 / 2017

Lisää tietoa osoitteessa www.kapua.fi

Teksti ja kuvat: Heini Saraste

AIJA Blomqvist, 61, joutui vuosi sitten pettymään, kun ei veljen sairastumisen takia päässytkään mukaan Nepalin Mount Everestille. Raija kävi Nepalissa omin päin ja hankki myös keräysrahat, vaikkei kiipeämään päässytkään. Nyt Raija kerää rahoja uuteen lahjoitukseen ja on lähdössä Kirgisiaan. Pesnja Abayan huipulta näkee Issyk Kulille, Tsingiz Aitmatovin Valkoinen laiva -romaanin järvelle. Maisemat taatusti tyrmäävät. Kapua-idea syntyi noin 10 vuotta sitten, kun Suvi Aarnio halusi muuttaa elämänsä. Globaali oikeudenmukaisuus on aina ollut Suville etusijalla, mutta kymmenen vuoden aikana usko ihmisten hyvyyteen on lisääntynyt.

Raija Blomqvist.

––Kaikkea ei voi tehdä, mutta jotakin voi, hän sanoo. Olin koko siihenastisen elämäni tehnyt töitä perintätoimistossa. Tuli tunne, että haluan tehdä jotain muuta. Syntyi

ajatus kapuamisesta. Syntyi Kapua. Kapuaan osallistuvat tavalliset ihmiset ylittävät itsensä, keräävät rahaa vuoren metrimäärän verran ja kiipeävät sen jälkeen vuorelle. Kymmenen vuoden aikana noin 200 kapualaista on kerännyt noin miljoonan. Hanke on syntynyt tavallisten ihmisten ponnistuksesta. On neulottu sukkia, järjestetty myyjäisiä, konsertteja ja erilaisia tempauksia. Viime vuosi ylitettiin kaikki odotukset, kun ryhmä sai kokoon 110 000. Jo yhdeksättä kertaa toteutettavan Kapua-kampanjan kohdemaa on tänä vuonna Kirgisia. Tarkoituksena on koulutuksen ja terveyden edistäminen Keski-Aasiassa ja Nepalissa. Kaikkien kapuajien keräystavoite on euro jokaisesta metristä huipulle, eli 4901 euroa. Mat-

kalla he tutustuvat muun muassa Kirgisian ihaniin vammaisaktivisti-naisiin ja heidän tapaansa ottaa elämänsä ohjaksiin. He tapaavat Gulmiran, Ainuran ja Ukein. He kuulevat uskomattomia tarinoita ihmisten voitoista ja takaiskuista. Kapua 2017 Kirgisia -kampanjan yhteistyökumppanit ovat Väestöliitto, Taksvärkki ry ja Kynnys ry. Kapuan kumppanijärjestöillä on useiden vuosien kokemus toimimisesta kohdemaissa ja ne toimivat yhteistyössä paikallisten järjestöjen kanssa. Ja hei, Kapua järjestetään myös ensi vuonna! Eli mukaan vaan!