No 1 / 2015
MU4 1
ynnys
Valtakunnallinen vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestön äänenkannattaja
2
Valtakunnallinen vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestön äänenkannattaja ISSN 1235-9920 Julkaisija: Kynnys ry – Tröskeln rf Siltasaarenkatu 4 (5. krs) 00530 Helsinki Puhelin: (09) 685 0110 Päätoimittaja: Amu Urhonen amu.urhonen@kynnys.fi Toimitussihteeri: Sanni Purhonen / Kynnys ry Siltasaarenkatu 4 00530 Helsinki sanni.purhonen@kynnys.fi Puhelin: 045 7732 4116 Taitto: Väinö Heinonen / Kynnys ry Painopaikka: Arkmedia Oy, Vaasa Kannen kuva: Väinö Heinonen Kynnys-lehden aineistot Aineisto lähetetään toimitussihteerille. Lähettäessäsi kuvaa/tekstiä, toimita myös yhteystietosi, tilitietosi ja verokorttisi. Maksamme julkaistusta aineistosta 10 € palkkion. Lehden tilaushinta Kotimaassa kestotilaus 17 €/vuosi ja vuositilaus 20 €/vuosi (5 numeroa). Jäsenmaksu 17 €/vuosi, johon sisältyy Kynnys lehden tilausmaksu. Tilauksiin ulkomaille lisätään postimaksu. Kynnys-lehti on saatavissa myös sähköisessä muodossa. Lisätietoja näkövammaisille tarkoitetusta sähköisestä lehdestä Näkövammaisten keskusliiton tiedonhallintapalvelusta.
Pääkirjoitus
Aktivismi
KUVA: Jussi Vierimaa
Kynnys
Kynnys Nro 1 / 2015
Amu Urhonen amu.urhonen@kynnys.fi
Elämä on parasta aktivisimia
M
eillä Tampereella vuosi alkoi syrjintätapauksella. Kuurolta Janita Tiaiselta oli evätty sairaanhoitajan opinnot, vaikka hän oli pärjännyt pääsykokeissa erinomaisesti. Ei ollut kauan siitä, kun Helsingissä niin ikään kuurolta Oskari Salomaalta evättiin graafisen alan opinnot. Kumpikaan näistä kahdesta nuoresta ei tehnyt mitään erikoista. He hakivat opiskelemaan itseään kiinnostavaa alaa, kuten suurin osa nuorista. Kumpikin menestyi pääsykokeissa niin hyvin, että olisi päässyt sisään, aivan kuin kymmenet tuhannet muut joka vuosi. Sillä tavalla elämä yleensä etenee. Erikoista oli, että heitä yritettiin estää opiskelemasta ominaisuutensa vuoksi. Vielä erikoisempaa oli, että he eivät alistuneet, vaan veivät asiansa eteenpäin ja julkisuuteen. He antoivat kasvot syrjityille. Se oli äärimmäisen rohkeaa, sillä se altisti heidät kaikenlaiselle palautteelle. Ihmiset, jotka eivät tienneet kuuroudesta yhtään mitään, puivat julkisesti heidän sopivuuttaan valitsemalleen alalle. Sellainen ei varmasti ole helppoa.
Salomaa ei ottanut opiskelupaikkaa vastaan, vaikka se olisi hänelle lehtikirjoittelun myötä palautettu, vaan tekee nyt jotain muuta. Tiainen aloitti sairaanhoitajaopinnot. Hänestä tulee esimerkki, jonka ansiosta ehkä muutkin sairaanhoitajan ammatista haaveilevat kuurot nuoret uskaltautuvat hakeutumaan alalle. Lopulta, pitkän ajan päästä, kuuro sairaanhoitaja ei enää ole mikään ihme kenenkään mielestä. Ammattikunnasta tulee ehkä myös muutoin moninaisempi. Ennen kaikkea yhä useammat vammaiset ihmiset uskaltavat seurata unelmiaan ja nostaa tarvittaessa metelin. Tai sitten ei tarvitse, koska asenteet oppilaitoksissa ja työpaikoilla ovat muuttuneet. Monet pelkäävät aktivistiksi leimautumista, mutta haluavat toimia paremman maailman puolesta. Aina ei tarvitse osallistua mielenosoituksiin, väsätä iskulauseita ja jakaa lentolehtisiä räntäsateessa. Joskus pelkkä elämä on parasta aktivismia. Amu Urhonen
Voit saada lehden luettavaksesi myös CD:llä. Lisä tietoja: merja.asumaa@kynnys.fi. Kynnys ry:n toimikunnat: Itsenäisen Elämän Keskus – Jyväskylä Matarankatu 4 (3. krs), 40100 JYVÄSKYLÄ Puh. (09) 6850 1140, 045 7732 4109 Itsenäisen Elämän Keskus – Kuopio Teletie 6 E 70600 KUOPIO Puh. 045 657 9696 Itsenäisen Elämän Keskus – Oulu Isokatu 47 (4. krs), 90100 OULU Puh. (09) 6850 1130, 045 7732 4108 Itsenäisen Elämän Keskus – Tampere Pellervonkatu 9 h. 1013, 33540 TAMPERE Puh. 045 7732 4115 Itsenäisen Elämän Keskus – Turku Yliopistonkatu 9 b, 20100 TURKU Puh. (09) 6850 1134, 045 7732 4114
Raha-automaattiyhdistys tukee Kynnys ry:n toimintaa
Livet är i sig själv den bästa formen av aktivism
H
os oss i Tammerfors började året med ett diskrimineringsfall. Janita Tiainen, som är döv, hade nekats tillträde till sjukskötarstudier, trots att hon hade klarat sig utmärkt i inträdesproven. Det är inte heller länge sedan likaså döva Oskari Salomaa inte fick inleda grafiska studier i Helsingfors. Ingendera av dessa ungdomar hade gjort något speciellt. De sökte en studieplats inom en bransch som intresserade dem, liksom de flesta unga gör. Båda klarade inträdesproven så bra, att de skulle ha kommit in, alldeles som tiotusentals andra gör varje år. Så går det allmänhet i livet. Det speciella i dessa fall var att man försökte hindra deras studier på grund av en egenskap de hade. Ännu mera speciellt var, att de inte underkastade sig, utan drev saken vidare och fick publicitet. De gav de diskriminerade ett ansikte. Det var synnerligen modigt gjort, eftersom de utsatte sig själva för all sorts respons. Människor som inte visste ett dyft om dövhet dryftade offentligt deras lämplighet för branschen de hade valt. Det är säkert inte lätt att utstå sådant. Salomaa tog inte emot studieplatsen, trots
att den erbjöds honom som följd av tidningsskriverierna, utan han gör nu något annat. Tiainen inledde sjukskötarstudierna. Hon blir en förebild för andra döva unga, som drömmer om sjukskötaryrket och kanske på grund av hennes exempel vågar söka sig till branschen. Efter att en lång tid har förflutit kanske ingen längre tycker att det är något underligt med en döv sjukskötare. Yrkeskåren blir kanske också på andra sätt mera mångfacetterad. Framför allt vågar kanske allt flera människor med funktionsnedsättning förverkliga sina drömmar och vid behov ställa till med oväsen. Kanske det inte ens behövs, om attityderna på utbildningsanstalter och arbetsplatser ändrar. Många är rädda för att bli stämplade som aktivister, men vill ändå verka för en bättre värld. Det är inte alltid nödvändigt att delta i demonstrationer, fixa slagord och dela ut broschyrer i snöslask. Ibland är livet i sig själv den bästa formen av aktivism. Amu Urhonen Översättning Carita Viljanen
Aktivismi
Lakipalsta
Kolumni
Terhi Toikkanen Lakimies, Kynnys ry
Sinikka Luhtasaari
Mukautettua yhdenvertaisuutta raiteilla
K
etään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen. Välittömän ja välillisen syrjinnän lisäksi syrjintää on häirintä, kohtuullisten mukautusten epääminen sekä ohje tai käsky syrjiä. Syrjintä on välitöntä, jos jotakuta kohdellaan henkilöön liittyvän syyn perusteella epäsuotuisammin kuin jotakuta toista on kohdeltu, kohdellaan tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa. Erilainen kohtelu ei ole syrjintää, jos se perustuu lakiin tai, jos kohtelulla on perusja ihmisoikeuksien kannalta hyväksyttävä tavoite ja keinot tavoitteen saavuttamiseksi ovat oikeasuhtaisia. Vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi viranomaisen, koulutuksen järjestäjän, työnantajan sekä tavaroiden tai palvelujen tarjoajan on tehtävä asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuulliset mukautukset. Ne tehdään, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti asioida viranomaisten kanssa sekä saada koulutusta, työtä ja yleisesti tarjolla olevia tavaroita ja palveluita samoin kuin suoriutua työtehtävistä ja edetä uralla. Mukautusten kohtuullisuutta arvioitaessa otetaan huomioon vammaisen ihmisen tarpeiden lisäksi edellä tarkoitetun toimijan koko, taloudellinen asema, toiminnan luonne ja laajuus sekä mukautusten arvioidut kustannukset ja mukautuksia varten saatavissa oleva tuki. Kohtuulliset mukautukset on erotettava esteettömyyttä koskevista kustannusvaikutuksiltaan merkittävämmistä yleis- ja pysyväis luonteisista vaatimuksista, joista säädetään muualla lainsäädännössä. Esteettömyyteen tähtäävää sääntelyä sisältyy myös liikennelain säädäntöön, jossa sääntelyllä pyritään edistämään henkilöiden yhdenvertaista mahdollisuutta liikkua.
Palveluiden ja tavaroiden tarjoajille velvollisuus tehdä mukautuksia on uusi. Velvollisuus koskee käytännössä niitä yrityksiä, jotka toimivat majoitus- ja ravitsemistoiminnan, vähittäiskaupan ja terveys- tai sosiaalipalveluiden alalla tai jotka tarjoavat henkilökohtaisia palveluita, kuten kampaamopalveluja. Mukautuksissa on tyypillisesti kyse esteettömän kulkureitin järjestämisestä ja liiketilojen järjestämisestä helppokulkuisemmaksi. Kynnys ry laati liikenteen turvallisuusvirasto Trafille kansalaiskirjeen VR:n uutta matkustajavaunukaluston esteellistä DuettoPlus -ravintola vaunua koskien. VR-yhtymä Oy ja sen osittain omistama ravintolapalveluja tuottava Avecra Oy asettavat asiakaspalvelussaan vammaiset henkilöt muita huonompaan asemaan. Kun tavallinen junamatkustaja piipahtaa ravintolavaunussa tai viettää koko matkansa siellä, pyörätuolin tai muun kookkaamman apuvälineen käyttäjä on sijoitettu ns. palveluvaunuun (lastenvaunujen ja matkalaukkujen viereen) ja nauttii virvokkeitaan siinä. Tämä siinä tapauksessa, että vammainen henkilö on tilannut VR:n avustamispalvelut 48 tuntia etukäteen ja on valmis luovuttamaan pankkikorttinsa tai rahansa virkailijan haltuun tuotteiden noutamista varten. Trafin vastauksen mukaan se, että junassa on pyörätuolipaikka, jossa pyörätuoli on tarjoilu alueella, täyttää perustuslain vaatimuksen syrjimättömyydestä. Kynnys kanteli Trafin vastauksesta (5.12.2014) kansalaiskirjeeseen eduskunnan oikeusasiamiehelle (6.2.2015). Trafin tulee viranomaisena ja VR:n (mukaan lukien Avecra Oy) matkustaja liikenteestä rautateillä huolehtivana yhtiönä toimia niin, ettei syrjintää sallita. Uuden DuettoPlus -ravintolavaunun esteettömyysratkaisut tulee selvittää ja toimivan ratkaisun löydyttyä toteuttaa tarvittavat muutokset. VR:n internet-sivujen mukaan: ”Otamme esteettömän liikkumisen näkökohdat huomioon junaliikenteessä mm. uuden kaluston hankinnassa ja vanhan kaluston uudistamisessa.”
Voit ottaa yhteyttä lakimies Mika Välimaahan tai sosiaalityöntekijä Yodit Melakuun puhelimitse, sähköpostitse tai kirjeitse. Juridisen neuvonnan puhelinajat:
Maanantaisin klo 9.00–12.00 klo 13.00–16.00
Torstaisin klo 9.00–12.00 klo 13.00–16.00
Anarkistin suklaatesti
V
iimeksi kun hain uutta henkilökohtaista avustajaa tiimiini, hakemuksia tuli kasapäin, yli 70. Asunto hyvien liikenneyhteyksien päässä ja koukuttava ilmoitusteksti netissä auttoivat toki. Ihana Sofieni oli palannut kotimaahansa Hollantiin. Kuka voisi ikinä korvata hänet? Sain neuvoksi, älä etsi Sofieta Sofien tilalle. Anna uudelle ihmiselle tilaisuus olla oma itsensä tiimissä, jossa oli jo kaksi sälliä. Tapasin kivoja, motivoituneita ja päteviä hakijoita kotonani useita. Helsingin surkea työllisyys vaikutti varmaan paljonkin hakuprosessiin. Oli miten tahansa, lopullinen valinta oli tehtävä yksin. Neljän kuukauden koeaika, jolloin jompikumpi osapuoli voi irtisanoutua työsuhteesta, oli yksi takaportti väärälle päätökselle. Mutta silloin hakurumba olisi taas aloitettava alusta. Hätäpäissäni keksin leipoa suklaakakun toisen tytön kanssa siinä vaiheessa, kun hakijoista oli seuloutunut kaksi. Hankin ohjeen ja aineet. Ei muuta kuin leipomaan. Istuessani pyörätuolissa vieressä, juttelimme ja puolivahingossa paljastui leipurin stressinsietokyky. Puuhastelu tuntemattomassa keittiössä tulevan työnantajan silmien edessä oli sopivan haasteellista. Siellä tuoksuikin sietämättömän ihanalta. Suklaakakku osoittautui mainioksi testiksi yhteistyökyvystä ja joustavuudesta, kun kesken kaiken piti mennä ostamaan lisää kaakaojauhetta. Se ei ollut suunnitelmissa. En tiedä, minkälainen toinen loppusuoralle edennyt tyttö olisi ollut avustajana. Vain yhden kanssa leivoin. Suklaakakkutesti herätti valtavasti huomiota naamakirjassa. Minua syytettiin orjatyöstä ja ilmaisen työn teettämisestä. Pahinta oli, ettei leipuri ehtinyt edes maistaa kakkua. Kas aika siihen loppui kesken. Kakku oli tulikuuma paloiteltavaksi ja tytön piti lähteä. Että tällainen anarkisti olen, kun sovellan lakia henkilökohtaisen avustajan työnantajuudesta omiin nimiin. Valituksi tulleen kanssa värkkäsimme äskettäin suklaata Hesarin Nyt-liitteen reseptin ohjeilla. Työvaiheita oli monta ja aineet maksoivat kymmeniä euroja. Totesimme yksissä tuumin, jos olisin testannut hakijoita tällä suklaareseptillä, kukaan ei olisi selvinnyt. En minäkään. Tervetuloa maistamaan itsetehtyä suklaata niin kauan kuin sitä on pakkasessa. Sinikka Luhtasaari Mopomama Arabianrannasta
KUVA: Ismo Helén
Kynnys Nro 1 / 2015
4
Kynnys Nro 1 / 2015
Ajankohtaista
Vimma-palkinto Kalle Saloselle
K
Kulttuuri kuuluu kaikille!
ACCAC 2015
KUVA: Ismo Helén
ALLE Salonen palkittiin taannoin Kynnys ry:n ja Tukilinjan merkittävälle vammaiskulttuuria edustavalle taiteilijalle myönnettävällä Vimma-palkinnolla. Palkintoraati kiitti perusteluissaan Salosen ammattilaisuutta, elämänmittaista omistautumista musiikille, kollegoilta saatua tunnustusta ja sitä, miten hän on esimerkillään murtanut kehitysvammaisia kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja. Salosen ensimmäinen levy Cat Slide ilmestyi syksyllä 2013 kiittävien arvioiden saattelemana. Sitä ovat seuranneet monet mielenkiintoiset yhteistyöt ja esiintymiset, muun muassa UMO orkesterin muusikkojen kanssa ja Funky Elephant -rytmimusiikkifestivaaleilla. Onnittelemme Kallea ansaitusta palkinnosta ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan keväällä ilmestyvää uutta levyä!
Accessible Arts And Culture
Esteetön Taide ja Kulttuuri ry toteuttaa Tampere - talossa 11.–14.3.2015 ensimmäistä kertaa kansainvälisen esteettömän taide- ja kulttuuritapahtuman "Accessible Arts and Culture 2015". Nelipäiväinen tapahtuma esittelee hankkeita ja projekteja joissa taidetta käytetään kommunikaation välineenä tai hyvinvoinnin edistämiseen. Teemoina ovat soveltava liikunta, vammaisurheilu, taiteen monimuotoisuus ja innovatiiviset muodot sekä esteettömyyskoulutus. Ensimmäisen päivän ohjelma on kaikille avointa ja maksutonta, muiden päivien ohjelmaan ja esityksiin pääsee pientä pääsymaksua vastaan. Katso lisää www.accac.fi
Kynnys ry:n hallitusohjelmatavoitteet Kynnys ry puolustaa kaikkia vammaisia, riippumatta diagnoosista. Yleisenä tavoitteena on vammaisten oikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutuminen kaikissa elämän vaiheissa. Näitä tavoitteita tukevista toimenpiteistä ja palveluista ei saa leikata. Vammaisten ihmisten osallisuus on turvattava kaikilla päätöksenteon tasoilla ja sen kaikissa vaiheissa.
• YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimus ratifioidaan. Sen täysimittainen toimeenpano ja valvonta varmistetaan. (VN) • Lopetetaan kuntien ja valtion harjoittama leikkauspolitiikka välittömästi. (VN) • Henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittämistä jatketaan. Avustajien työnantajien tuki järjestetään kattavasti kaikkialla. Parhaita käytäntöjä levitetään maanlaajuisesti. (STM) • Asuntorakentamisen esteettömyysnormeja ennemmin tiukennetaan kuin löysennetään. (YM) • Rakentamisen esteettömyysnormien noudattamatta jättämisestä säädetään tuntuvat sanktiot. (YM)
• Sosiaaliturvaa kehitetään niin, että se tukee työntekoa ja opiskelua. (STM, OKM) • Perusopetuslain mukainen lähikouluperiaate on toteuttava käytännössä. Mm. avustajien riittävä määrä luokissa turvataan. (OKM, STM) • Vammaisten ihmisten koulutusmahdollisuuksia parannetaan. Nuorisotakuun lupaus ammatillisesta koulutuksesta turvataan myös vammaisille nuorille. Vammaisten koulutukseen hakeutumista haittaava SORA-lainsäädäntö puretaan. (OKM) • Vammaisten ihmisten työllistymistä helpotetaan. Julkinen sektori alkaa näyttää muille mallia vammaisten työllistäjänä. (TEM)
• Asumisyksiköissä otetaan aina huomioon ihmisoikeusnäkökulma, mm. esteettömyys, palvelujen saavutettavuus ja osallisuus lähiyhteisössä. (STM)
• Työpaikkojen järjestelytuet päivitetään nykytarpeiden vaatimalle tasolle. Henkilöstön luottamusmiehiä ja turvallisuusasiamiehiä koulutetaan vammaisten syrjintään puuttumiseen. (TEM)
• Viittomakielisten omakieliset palvelut turvataan silloinkin kun tulkin käyttö ei ole mahdollista. (STM)
• Kaikesta joukkoliikenteestä on tehtävä esteetöntä. Tämä tarkoittaa mm. pitkän matkan bus-
sien esteettömyyden määräämistä lailla. (LVM) • Yksilöllisiä kuljetuspalveluita on kehitettävä niin, että ne vastaavat paremmin käyttäjien tarpeita. Kuljetuspalvelua myönnetään tarpeen mukaan. (STM) • Kunnallisten tai alueellisten vammaisneuvostojen toimintaedellytyksiä vahvistetaan mm. kouluttamalla niiden jäseniä. (STM) • Kuntoutuksen hakemista ja toteuttamista helpotetaan. (STM) • Vammaistutkimuksen professuurista tehdään pysyvä. (OKM) • Vammaisten oikeuksien näkökulma otetaan huomioon kaikessa Suomen kehitysyhteistyössä ja muussa ulkopolitiikassa. (UM) VN valtioneuvosto STM sosiaali- ja terveysministeriö YM ympäristöministeriö OKM opetus- ja kulttuuriministeriö LVM liikenne- ja viestintäministeriö UM ulkoministeriö Lisätiedot: Puheenjohtaja Amu Urhonen, p. 044 7316 339
Kynnys Nro 1 / 2015
5
Ajankohtaista
Vammaisaktivistit ja vapaa sana Teksti: Sanni Purhonen Kuva: Väinö Heinonen
T
USKIN mistään aiheesta käydään yhtä usein tiukkasanaista keskustelua kuin sananvapaudesta. Teemaan sopivasti, näin asian pitääkin olla. Pohdinta nousee mediassa säännöllisesti esille osittain, koska tiedotusvälineiden on hyvä osata käyttää ja analysoida omaa arsenaaliaan. Samoin teema on usein esillä osana yleisempää yhteiskunnallista keskustelua, esimerkiksi vaalien alla. Yhtä lailla siitä puhutaan traagisemmissa yhteyksissä, kuten Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tehtyjen iskujen jälkeen. Sananvapaus pitää sisällään omia kysymyksiään myös vammaisuuteen liitettynä. Tämä problematiikka ei silti aina tunnu ylittävän uutiskynnystä tai olevan muutenkaan mediaseksikäs aihe. Kyse saattaa kuitenkin olla hyvin konkreettisista asioista, kuten mahdollisuudesta kommunikoida. Tämä koskettaa monia eri vammaryhmiä. Yksinkertaistettuna – sanavapautta on hyvin vaikea käyttää, jos ei ole vapaa käyttämään äidinkieltään tai jos esimerkiksi erilaisia tuetun kommunikaation muotoja ja saavutettavia viestintäkeinoja ei ole tarvittaessa otettu käyttöön. Sananvapauden toteutuminen edellyttää kommunikaatiota ja tiedonsaantia, joka ei ole edelleenkäänkään itsestäänselvyys kaikille vammaisille ihmisille. Sananvapaus ei siis lä-
heskään aina toteudu ilman aktiivista toimintaa, vaikka se onkin vanha vapausoikeus. Eräs konkreettinen asia on, että YK:n vammaissopimuksen sopimuspuolet ovat sitoutuneet toteuttamaan kaikki asianmukaiset toimet varmistaakseen, että vammaiset henkilöt voivat käyttää oikeutta sanan- ja mielipiteenvapauteen.
nen kaikkea kömpelöä kielenkäyttöä. Vaikka moni tuskin mielellään tunnustaa kielenkäytössään loukkaavansa tietoisesti vammaisia, osa puhetavoista on hyvinkin juurtunut kulttuuriin. Ehkä juuri siksi vammaisia henkilöitä ryhmänä ei välttämättä usein tunnusteta myöskään paljon analysoidun vihapuheen kohteiksi. Sanatasolla sellaiset ilmaukset kuten vaikkapa imbesilli tai raajarikko, taas on helppo tunnistaa vanhentuneiksi. Syrjivä kieli ei kuitenkaan välttämättä rakennu näin yksinkertaisesti. Ei tarvitse kauaa seurata esimerkiksi kehitysvammaisten asumiseen tai selektiiviseen aborttiin liittyvää keskustelua, niin vihapuheen tunnusmerkit helposti täyttyvät. In-
Kyse on myös mahdollisuudesta kommunikoida.
Keskustelun toinen puoli liittyy tapoihin puhua vammaisuudesta. Vammaisista on historiallisesti puhuttu vähättelevään sävyyn. Vamma kuvataan arkisessa kielessä herkästi puutteena, vajavuutena, normaalin vastakohtana. Ilman suurempaa pahantahtoisuuttakin lehtien palstoilla puhutaan yhä esimerkiksi pyörätuolipotilaista tai kehonsa vangeista. Tämä on en-
Minalle MM-pronssia!
K
YNNYS onnittelee kehitysyhteistyökoordinaattoriaan ja tuoretta pyörätuolicurlingin MM-mitalistia Mina Mojtahedia sekä koko joukkuetta hienosta saavutuksesta kotikisoissa! Pronssimitali on ensimmäinen laatuaan lajissa MM-tasolla. Samalla Suomi varmisti myös suoran paikan ensi vuoden MM-kilpailuihin. Mina palkittiin lisäksi kisojen rehtinä pelaajana joukkueiden valitsemana. Onnea!
ternetin anonymiteetti tekee asiattomuuksista vielä yleisempiä. Kun esimerkiksi Kalle Könkkölän liikkumisvapautta lentokoneella yritettiin perusteettomasti rajoittaa hengityskoneen takia, lehtien keskustelupalstat pursusivat sympatian sijaan roskaa siitä, miten vammaisten ei ylipäänsä pitäisi antaa matkustaa minnekään. Sananvapauden nojalla tulee olla on oikeus liioitella, provosoida, ja käyttää kritiikkiä. Panettelu ja solvaaminen on kuitenkin kiellettyä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, että ihmisoikeusloukkaukset eivät kuulu sananvapauden piiriin. Euroopan neuvoston ministerikomitean määritelmän mukaan: ”Vihapuhetta ovat kaikki sellaiset ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen.” Vihapuheessa on siis perimmiltään kyse syrjinnästä. Se on monille vammaisille tuttua. Sanoilla on vaikutusta asenteisiin. Hyvä kirjoittaminen on tehokasta aktivismia. Se, että perinteisesti vaiennetut ryhmät ryhtyvät käyttämään kieltä, voi olla anarkismia parhaimmillaan. Juuri siksi vammaisten ihmisten on myös itse aktivoiduttava osaksi tätä keskustelua. Kukaan ei kyseenalaista luutuneita puhetapoja, ellemme me tee sitä.
6
Kynnys Nro 1 / 2015
Aktivismi
KATSOJAN SILMÄSSÄ?
Kynnys Nro 1 / 2015
7
Aktivismi
Pääsimme Kynnyksessä seuraamaan taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen valmistautumista kansainväliseen videoesitykseen ja hänen pohdintojaan teemasta ruma. Teksti: Heini Saraste Kuva: Ismo Helén
M
ITEN monta järkyttävää ajatusrakennelmaa paljastuikaan, kun hän alkoi tutkia rumuuden ja vammaisuuden yhteyksiä… Itse esityksen Jenni-Juulia rakentaa eräänlaiseen rumentamisnäytökseen. Hän aikoo saapua paikalle meikattuna, pitkäripsisenä ja korkeapovisena. Sitten hän pikkuhiljaa esityksen aikana riisuu kaikki ruumiinsa irto-osat, pyyhkii meikit kasvoilta ja laittaa lopulta pussin päähänsä. Tarkoituksena on herättää yleisö eri puolilla maailmaa kyselemään ja kyseenalaistamaan siitä, mikä on rumaa ja mikä kaunista. Kynnyksessä pääsemme siis seuraamaan harjoittelua
esitykseen. Irtoripsiä sovitellessaan Jenni-Juulia heittelee kysymyksiä. – Miksi vammaisen tukiliivin pitää olla ruma tai miksi jalkaproteesi on ällöttävä? Miksi monet taiteilijat ovat samaan aikaan luoneet upeita koristeellisiä proteeseja ja kauniita houkuttelevia korsetteja? Onko kyse siitä, että vammaisuudesta edelleen jollain tasolla rangaistaan? – Jos itse sairastaisin rintasyövän, en taatusti haluaisi uutta rintaa vaan ehkä tilalle tatuoinnin, Jenni-Juulia pamauttaa ja liimaa samalla toista irtoripseä paikolleen. Samaan hengenvetoon hän myös ihmettelee, mikseivät kovista jalkakivuista kärsivät amputoi jalkojaan ja hanki tilalle kauniita ja toimivia proteeseja. Jo pitkään Jenni-Juuliaa on ärsyttänyt se, että vammaiskuvissa esiintyy aina terveitä ja hyvinmuodostuneita nuoria naisia, joilla on pitkät hiukset, jotka katsovat merelle tai kaukaisuuteen ja joiden kasvoja ei näytetä. – Olemmeko liian rumia kuvittamaan itse itsemme? Hänen mielestään ollaan osittain kuitenkin menossa asenteellisesti parempaan suuntaan. Kauneusleikkaukset tuovat ihmisille uusia mahdollisuuksia. Nykyään voi olla muotia leikata itsensä myös uusia ulottuvuuksia; ulkonäkö venyy ja paukkuu, enää siihen ei suhtauduta niin kuole-
man vakavasti. Niin toivottavasti myös kauneuden stereotypia murtuu vähitellen. – Vielä kymmenen vuotta sitten en voinut millään kuvitella, että joku haluaisi leikata itsensä vammaisen näköiseksi. Nyt en ole siitä enää ihan varma…
Rumuuslait ovat vammaisten historiaa Erityisesti Jenni-Juuliaa ovat kuohuttaneet Amerikassa vielä 1970-luvun alussa vaikuttaneet rumuuslait (Ugly laws), jotka kielsivät vammaisten esiintymisen julkisella paikoilla. Monissa Yhdysvaltojen kaupungeissa köyhät, kerjäläiset, siirtolaiset ja vammaiset siivottiin pois ”rumentamasta” katukuvaa. – Laki ei kuitenkaan koskenut kaikkia. Ruma ulkomuoto oli rikos vain alemmissa yhteiskuntaluokissa, joihin suurin osa vammaisista kuului. Yläluokan rammat ja näkövammaiset saivat esiintyä julkisesti. Viimeinen Ugly law kumottiin Chicagossa samana vuonna, kun minä synnyin! Siis verraten myöhään, hän kertoo. – Edelleen netissä kuvahaku ugly tuottaa samoja kuvia kuin hakusanat köyhä, koditon, hoitamaton, vanha, sairas, lihava tai hammaslääkärin tarpeessa, Jenni-Juulia naurahtaa. Vammaisuus on historiallisesti nähty monesti Jumalan vihan ilmentymänä eli vammaiset syntyvät, koska edelliset sukupolvet ovat tehneet jotain väärää.
– Vammaiset saattoivat ansaita elantonsa erilaisissa esityksissä outolintuina, jotka kävivät näyttämässä itseään kaikelle kansalle herättääkseen kauhistelua, inhoa tai parhaimmillaan sääliä tai uteliaisuutta. Yleisö jonotti nähdäkseen outoja ihmisiä arkiaskareissaan. – Eli jos vammainen ihminen oli selvinnyt perheensä kanssa hengissä aikuiseksi asti, hän saattoi ehkä jopa ansaita rahaa itselleen tai perheelleen sirkusnäytöksessä. Hän hankki näin elantonsa! Tämä oli kuitenkin yksi harvoista selviytymiskeinoista, joita oli tarjolla. Ennakkoluulojen hallitsemissa ja köyhissä yhteiskunnassa vammaiset kuolivat ja heidän myös annettiin kuolla nuorina. – Kun lääketiede sitten kehittyi ja alettiin saada tietoa siitä, että vammaisuudella on lääketieteelliset syyt, suhtautumistapa vammaisuuteen vähitellen muuttui. Alkoi säälin ja hyväntekeväisyyden kulta-aika. – Toisaalta, eivät freak-showt minnekään kadonneet, Jenni-Juulia muistuttaa. Ne siirtyivät roskalehtien lukemistoihin sekä naistenlehtien ällöiksi sankaritarinoiksi. Nyt on Jenni puettu, kohta alkaa riisuminen. Sen näette kuvista. Voit katsoa esityksen Creative mornings -sivustolta: https://www.youtube.com/ watch?v=_3Toudui5Tc
8
Kynnys Nro 1 / 2015
Aktivismi
Miksi ovet ei aukene meille? Haluaisitko juoda junamatkalla kahvisi tyhjien lastenvaunujen seurassa? Emme mekään. Kynnyksellä päätettiin järjestää mielenilmaus esteettömien ravintola vaunujen puolesta. Tempaus sai kuitenkin pian yllättäviä käänteitä, kun ravintolavaunun lukittu ovi sekoitti suunnitelmat. Teksti: Sanni Purhonen Kuvat: Ismo Helén
Kynnys Nro 1 / 2015
V
R:N alun perin esteettömiksi mainostamiin ravintolavaunuihin ei pääse lainkaan pyörätuolilla. Sisäkautta vaunuun vievät portaat, ulkokautta myyntitiskin vieressä on kaide ja vaunun penkit on ruuvattu lattiaan. Yksinkertaiset muutokset, kuten kaiteen poistaminen, mahdollistaisivat esteettömyyden. Niitä on kuitenkin kieltäydytty tekemästä vedoten muun muassa siihen, että invapaikan viereen pitää EU-säännösten mukaan sijoittaa inva-wc. VR esitti ratkaisuksi itse luomaansa ongelmaan poikkeuslupaa siihen, että junan henkilökunta voi viedä alkoholijuomia pyörätuolipaikalla matkustavalle. Sitä, haluaako vammainen henkilö syödä ja juoda junavaunussa yksin tai luovuttaa rahansa virkailijan haltuun tuotteiden noutamista varten, ei ole missään vaiheessa kysytty. Kynnyksellä päätimme, että tämä epäkohta on tuotava näkyvämmäksi. Aina tavanomaiset keinot eivät riitä. Rammoilla panttereilla on kunniakkaat perinteet. Siis ei kun osoitta-
maan mieltä! Suunnittelimme matkaavamme joukolla Tampereelle junan ravintolavaunussa. Tarkoituksena oli matkan aikana myös keskustella ja levittää tietoa esteettömyydestä. Kokonaisuuden tehostamiseksi taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen askarteli meille kankaiset ruokalaput, joihin kirjoitettiin viestejä kuten: Vaadimme yhdenvertaisuutta. Ja evästä matkalle. Medianäkyvyyden varmistamiseksi tempauksesta tiedotettiin. Kuinkas sitten kävikään? KESKIVIIKKONA 11.2.2015 valkeni kaunis ja aurinkoinen aamu. Odotimme junan saapumista Tikkurilan asemalla jännittyneinä, mutta hyvillä mielin. Juna tulikin paikalle – ravintolavaunun ovi visusti lukittuna! Keskustelimme asiasta konduktöörien kanssa. Ovessa sanottiin olevan tekninen vika. Viesti oli joka tapauksessa selvä. Junaan saisimme tulla, mutta ravintolavaunuun emme pääsisi. Sekin tuli selväksi, ettei pyörätuoleja oltaisi hyväksytty viemään tilaa ravintolavaunuun, vaikka ovi olisi toiminutkin. Seltykset tuntui-
vat uskomattomilta – mutteivät kovin yllättäviltä. Mikä nyt eteen? Lopulta ne meistä, jotka saatoimme kontata (eli minä, kuvaaja Isse ja Jenni-Juulia poikansa ja avustajansa kanssa), päätimme nousta kyytiin joka tapauksessa. Loppuseurueemme jäi laiturille ja viemään viestiä eteenpäin muilla keinoilla. Junassa ryhdyimme tietysti heti tiedottamaan tapahtuneesta. Lisäksi jaoimme esteettömyysinfoa kanssamatkustajille ja keskustelimme aiheesta junan henkilökunnan kanssa. En oikein vielä osaa suhtautua kaikkeen päivän aikana kokemaani. Yhtäältä, mielenosoittaminen on hyvä tapa vaikuttaa konkreettisesti. Minulla oli hauskaakin. Toisaalta, olin totta kai pöyristynyt ja loukkaantunut. En voi väittää kokeneeni syrjintää vamman takia kovin monta kertaa. Nyt tämä kokemus oli hyvin konkreettinen. Tempauksemme sai onneksi myös medianäkyvyyttä. Samanaikaisesti netissä alkoi oitis ilkeä kommentointi siitä, miten hyvinvoivat vammaiset kehtaavatkin valittaa pikkuasioista. Tällaiset kommentoijat eivät tunnu ym-
9
märtävän todellista ongelmaa tasa-arvon toteutumisesta. Vammaisten oikeuksia ei nähdä ihmisoikeuksina. Saavutettavuutta ei sitäkään nähdä oikeutena vaan sosiaalipalveluna. Ehkäpä arvostelijat ovat niin onnekkaita, etteivät ole koskaan itse joutuneet syrjinnän kohteeksi. Tapauksesta myös kirjoitettiin epäilevään sävyyn. VR kiisti, että oven lukitseminen olisi ollut tahallista ja seurasi otsikoita tyyliin: Mitä junassa todella tapahtui? Niinpä, mitä tapahtui? Mielestäni Jenni-Juulia kiteytti hyvin sen, mistä tässä kaikessa oikeasti on kysymys: Ehdotus pyörätuolipaikalle tarjoilusta kertoo kyvyttömyydestä nähdä vammaiset yhteisön jäseninä, ystävinä, työtovereina tai perheellisinä ihmisinä, jotka haluavat syödä ja juoda yhdessä matkakumppaneidensa kanssa. Mutta totuus ei muutu, vaikka se olisi joillekin vaikea hyväksyä. Me olemme täällä. Olemme osa tätä yhteisöä. Video päivän tapahtumista on katsottavissa osoitteessa: https://www.youtube.com/ watch?v=KB_Nune3Rxw
10
Kynnys Nro 1 / 2015
Aktivismi
Kynnyksen ensimmäinen mielenosoitus Helsingin työhuoltotoimistoa vastaan. Tuon niminen toimisto hoiti 70-luvun lopussa vammaisten ihmisten asioita.
Vuonna 1991 Kalle ajoi pyörätuolilla Turkuun, lähtöjuhlat Helsingin rautatieasemalla. Ankkurit ylös kappaleen soitti Helsingin poliisisoittokunta Arthur Fuhrmannin johdolla. Edessä selin Anneli Vesterinen ja Petri Meurman, molemmat jo edesmenneitä.
Rampojen pantterien historiaa Kynnys ry perustettiin vuonna 1973 vammaisten opiskelijoiden toimesta. Kalle Könkkölä kirjoitti tuolloin Ylioppilaslehteen artikkelin ”Tarvitaanko vammaisten opiskelija-järjestöä”. Kynnyksen ensimmäinen mielenosoitus järjestettiin Helsingin työhuolto-toimistoa kohtaaan. Työhuoltotoimisto hoiti Helsingin vammaisten asioita70-luvulla, ja palvelutaso oli surkea. Mielenosoittajien tunnus ”Rampa pantteri” on tietenkin kotimainen sovellus pantte-
ri-teemasta. Sittemmin mielenosoituksia tasa-arvon ja esteettömyyden puolesta on järjestetty useita. Onnistunein tuloksin on muun muassa organisoitu Moottoritie on kuuma -marssi esteettömien liikennevälineiden saavuttamiseksi sekä vallattu KELA:n toimisto. Valokuvia matkan varrelta pääset katsomaan tästä osoitteesta: http://www.slideshare.net/ Kynnysry/kynnys-historia
Elokuva-arvostelu Kaiken teoria (The Theory of Everything) Ohjaus: James Marsh. Käsikirjoitus: Anthony McCarten. Rooleissa: Eddie Redmayne, Felicity Jones, Charlie Cox. Kesto: 123min. K7. Teksti: Sanni Purhonen
Kelan toimiston valtaus 1995. Kuvassa Kalle (oik.), Jarmo Tiri, Rita Järvinen ja Marita Kotkas.
Kaiken teoria (The Theory of Everything) kertoo astrofyysikko Stephen Hawkingista. Vuonna 1963 maineikkaan Cambridgen yliopiston lahjakas kosmologian opiskelija (Eddie Redmayne) etenee tiedemaailmassa harppauksin. Stephenin maailma mullistuu kun hän rakastuu Janeen (Felicity Jones). Onni ei kestä järkkymättä kauaa, sillä Hawking saa 21-vuotiaana kuulla kärsivänsä harvinaisesta motoneuronisairaudesta. Elinaikaa hänellä ennustetaan olevan jäljellä korkeintaan kaksi vuotta. Näistä aineosista rakentuu varma Oscar-täky. Sittemmin jo eronneen Hawkingin pariskunnan siunauksella tehty elokuva perustuu Janen muistelmiin Travelling to Infinity: My Life with Stephen. Sen on ohjannut visuaalisella ja varmalla otteella Oscar-voittaja James Marsh (joka pokkasi himoitun pystin aiemmin dokumenttielokuvasta Man on Wire). Eddie Redmaynen fyysinen osasuoritus on vaikuttava. Palkintoja sille on tullut ansaitusti satelemalla. Tämä on kuitenkin vain yksi osa totuutta. Taitavista näyttelijäsuorituksista
ja ammattimaisesta ohjauksesta huolimatta elokuva nimittän uhkaa lipsahtaa taas yhdeksi tunnepitoiseksi vammaisen selviämistarinaksi. Tällaisena se tuntuu väistämättä hiukan tasapaksulta, eikä aina aiheensa arvoiselta. Ilahduttavaa sinänsä on, että filmi on niin meillä kuin Britanniassa nostanut jälleen esiin kysymyksen, kuka vammautunutta ihmistä saa esittää viihdeteollisuudessa. Yksi ajatus on, että viihteeltä halutaan helppoutta. Katsojalle on rauhoittavaa, kun hän tietää näyttelijän nousevan esityksen jälkeen ylös tuolista. Oikeasti vammaisen tai vammautuneen ihmisen näkemisen elokuvassa ajatellaan sitä vastoin olevan katsojalle rankkaa – ja tätä viihteeltä harvoin halutaan. Kaiken teoria on siis aivan kelvollinen elokuva, mutta mitään yllättävää tai kiinnostavaa näkökulmaa aiheeseensa se ei avaa. Vika ei tälläkään kertaa ole Hawkingin tarinassa tai näyttelijöissä vaan pikemminkin siinä kovin dramaattisessa tavassa, jolla kertomus vammaisuudesta halutaan Hollywoodissa kerta toisensa jälkeen kertoa.
Kynnys Nro 1 / 2015
11
Aktivismi
Aktivisti vastoin tahtoaan John Callahan (1951– 2010) oli yhdysvaltalainen pila piirtäjä, joka julkaisi elämänsä aikana useita sarja kuvakokoelmia, omaelämäkerran, lastenkirjan sekä muistelmateoksen Will the Real John Callahan Please Stand Up? (1998). Muistelmien suomennus on parhaillaan käynnissä Kynnyksen, Kulttuuriyhdistys Eucrean ja Into Kustannuksen yhteistyönä. Kynnys-lehden aktivismia ja anarkismia käsittelevän numeron kunniaksi seuraavassa jo hieman pohdintaa John Callahanin aktivismista
J
Teksti: Sanni Purhonen
OHN Callahan alkoholisoitui jo nuorena ja neliraajahalvaantui auto-onnettomuudessa ryppyreissun jälkeen. Hän käsittelee kirjoituksissaan muun muaassa tätä henkilöhistoriaansa ja muita niin sanottuja arkoja aiheita suoraan ja sumeilematta. Callahanin pilapiirroksien pohjalta on myös tehty televisiota varten kaksi animaatiosarjaa, Pelswick (2000–2002) ja Quads! (Sairasta sakkia, 2001–2002 ), jotka on esitetty Suomessa Ylen kanavilla. Callahan ei varmasti pitänyt itseään vammaispoliittisena aktivistina. Hän pikemminkin kiusaantui moisesta ajatuksesta. Simone de Vriesin ohjaamassa dokumenttielokuvassa Touch me Someplace I Can Feel (2007), tämä todetaan varsin suoraan. Heti filmin alussa Callahan tiedustelee ohjaaajalta: ”Eihän tämä elokuva kerro kuntoutuksesta?” ”Kenen kuntoutuksesta?” ”Selkäydinvammaisen kuntoutuksesta.” ”Sitäkö sinä pelkäät?” ”Alkaa vaikuttaa vähän siltä.” Joka tapauksessa, ehkä juuri vastahakoisuutensa takia, Callahanista on tullut vammaisliikkeelle tärkeä hahmo. Hän ei suostu säälimään itseään, vaan kertoo elämästään itseironisesti ja rehellisesti tavalla, jota ei vammaisuudesta puhuttaessa
Vammaiset ovat kyllästyneet sääliin ja holhoamiseen. Mille on lupa nauraa? usein päästetä julkisuuteen. Pilapiirtäjänä hän myös koettelee jatkuvasti sen rajoja, mille on luvallista nauraa. Miksi esimerkiksi vammaisuus ja huumori (tai vammaisuus ja seksi tai alkoholi) on edelleen niin suuri tabu? Taiteilija itse arvioi huumorinsa soveliaisuuden rajat usein juuri vammaisilta lukijoilta saamansa palautteen perusteella. Joukossa on tietysti vihaistakin palautetta ronskeista piloista. Eräässä Callahanin tunnetuimmista kuvista on lehmipoikien ympäröimä tyhjä pyörätuoli autiomaassa. Yksi miehistä sanoo: ”Ei hätää, hän ei ehdi kauas jalkaisin”. Vihaisessa palautekirjeessä lukija kertoo pitäneensä piirrosta iljettävänä ja loukkaavana neliraajahalvaantuneen veljensä vuoksi. Yhtä usein lukijapalautteesta käy kuitenkin ilmi Callahanin ihailu ja se, miten vammaiset henkilöt ovat kyllästyneet ulkopuoliseen sääliin ja
holhoamiseen. Nämä kysymykset ovat olleet julkisen keskustelun aiheena aika ajoin Suomessakin. Esimerkiksi vuonna 2009 Miitta Sorvali esitti televisiosarjassaan monivammaista Mervi Korhosta, joka joutui eriskummallisiin tilanteisiin. Vilkkaassa väittelyssä nousi esiin kaksi puolta: osa katsojista piti vammaissketsejä syvästi loukkaavina ja osa hauskana viihteenä. Callahanin kirjoituksissa ja kuvissa keskustellaan näistä samoista aihepiireistä, mutta pääpaino on vammaisen henkilön omassa näkökulmassa. Kipeitä asioita kommentoivat pilapiirrokset riemastuttavat ja raivostuttavat lukijoita ja tulevat samalla puolustaneeksi vähemmistöjen oikeuksia tasavertaiseen elämään. Siksi John Callahan pysyy ajankohtaisena. Hänen teoksensa kääntäminen on – kuten arvata saattaa – suorastaan sairaan hauskaa puuhaa.
Uusi julkaisu:
Vammaisten elämä & elämäkerta Kynnys ry on kustantaja ja Joel Kivirauma yhteistyössä Suomen Vammaistutkimuksen Seuran kanssa toimittaja tuoreelle teokselle, Vammaisten elämä & elämäkerta. Kirja on nyt saatavissa Kynnyksen toimistolta hintaan 22 € (tai postitettuna 25 €). Lisätietoja ja tiedustelut: jari.gusev(a)kynnys.fi p. (09) 6850 110
Assistentti.infon koulutus Oikeus seksuaalisuuteen Tarvitsisitko toisen ihmisen apua seksuaalisuutesi toteuttamisessa? Tarvitsetko avustajan apua joissain intiimeissä asioissa? Jos olet avustaja, olisiko sinulle luonnollista avustaa työnantajaasi intiimeissä parisuhteen tilanteissa? Tule keskustelemaan ja kertomaan ajatuksiasi. Tapaamiset järjestetään Kynnyksen tiloissa (Os. Siltasaarenkatu 4, 00530 Helsinki. 5 krs.) klo. 18–19.30. 5.5. vammaiset työnantajat 12.5. henkilökohtaiset avustajat Vetäjänä toimii Raila Kujala.
12
Kynnys Nro 1 / 2015
Aktivismi
Oivaltavaa, itseironista, kaunista ja rumaa… Iran on uskomattoman korkeatasoisten vammais julisteiden maa
J
Teksti: Heini Saraste
ULISTETAITEILIJOIDEN taso hämmästyttää. Julisteita tehdään erilaisia kilpailuja ja näyttelyitä varten. Myös vammaisjärejstöjen vammaiset taiteilijat tekevät korkeatasoisia julisteita. Katsoja saa kokea oivaltamisen iloa monella tasolla, monesti menee pieni hetki, ennen kuin alkaa naurattaa tai kauhistuttaa. Iranilaisista julisteista puuttuu myös täysin tympeä sääli ja ylhäältä alaspäin -asenne. Asenteeltaan ne vastaavat hyvin radikaalin vammaisliikkeen mielenliikkeitä. Julistetaide liittyy iranilaisen vammaisliikkeen taidesuuntautuneisuuteen. Kulttuuria ajattelun muuttamisen välineenä arvostetaan. Vaikuttajavammaiset eri puolilla maata uskovat, että asenteet muuttuvat parhaiten, kun ihmisten tunnemaailmaan vaikutetaan. Eri puolilla maata järjestetään myös erilaisia teatteri- ja filmifestivaaleja, joissa vammaiset ihmiset tekevät itseään ja elämäänsä näkyväksi, maistuvaksi ja koettavaksi.