Arkinen ja henkinen kulkevat käsi kädessä
Ä är e tö n І joulukuu 2019
teksti vilma hjorth kuvat vilma hjorth, tuija pispa
Olemme ymmärtäneet henkisestä kasvusta jotain keskeistä silloin, kun käsitämme, että ei ole olemassa mitään tavallisesta elämästä erillistä ”henkistä minää”. Me olemme aina me – enemmän tai vähemmän kontaktissa siihen arkiseen minään, joka ihmisyyden matkaa täällä taivaltaa.
Ei ole kuitenkaan ihan tavatonta, että henkisyyttä käytetään negatiivisiksi koettujen persoonallisuuden piirteiden tai vaikeiden asioiden peittelyyn. Henkisellä kehityksellä on ainakin osittain sellainen maine, että mitään ikävää ei saisi olla olemassakaan. Tämä johtaa helposti asioiden väistelyyn sen sijaan, että uskaltautuisimme tutustumaan oman olemuksemme ja elämämme varjopuoliin ja suostuisimme oppimaan niistä. Henkisyys saattaa myös merkitä lähinnä kivaa harrastusta, jossa erilaisia asioita ”sokerikuorrutetaan” henkisellä helinällä, mutta mikään omassa arkikokemuksessa ei varsinaisesti muutu. Ikävimmässä tapauksessa henkisyyttä käytetään ihmisten luokitteluun ja erilaisiin hierarkioihin. Koska henkisyydessä helposti ajatellaan, että kyse on meidän suhteestamme jumalaiseen, voi ihmisestä tulla aika minäkeskeinen, vaikka savuverhona ympärillä olisikin pyrkimys johonkin ”korkeampaan hyvään”. Oman itsen kehittämisessä ehkä kaikkein keskeisintä on ymmärtää se, että ketään opettajaa, auttajaa tai metodia ei pidä asettaa itselle auktoriteetiksi sellaisella tavalla, että emme enää itse ajattele omilla aivoillamme. Sellainen henkisyys, jota käytetään vastuunoton välttelyyn, on väärin ymmärrettyä henkisyyttä. 21
