2 minute read

Tuhmat lapset, synkkä metsä

Rajoja puhkova tulkinta perhearjesta

Teksti: Minna & Anna Finstad / Kuvat: Anna Finstad

Advertisement

Eteisen peilissä vilahtaa jotakin. Kauhu kylmettää ruumiini. Peilinpinta alkaa välkkyä. Minun on pakko katsoa: ihmisenkaltainen hahmo tuijottaa minua tyhjin silmin. Rujo olento siellä heijaa lasta sylissään keinutuolissa. Katson tarkemmin. Paholainen lopettaa laulunsa. Sen katse on läpitunkeva, kolkko. Viileä viima puhaltaa lävitseni. Vilkaisen lasta paholaisen sylissä: hänen silmänsä ovat värjäytyneet kokonaan mustiksi.

(Ote tekstistä: Se vuosi kun äiti hiukan kuoli)

Tuhmat lapset, synkkä metsä

Tuhmat lapset, synkkä metsä

"Kokoelmassa puhuvat äidit ja lapset, jotka kokevat arkensa vahvasti eri tavoin kuin valtavirtamedian perhelehtien kiiltokuvissa on totuttu näkemään."

Minna ja Anna Finstadin uutuuskirja Tuhmat lapset, synkkä metsä (Partuuna 2019) on kokoelma tekstejä perhe-elämän tummista ja yliaistillisista sävyistä. Kokoelmassa puhuvat äidit ja lapset, jotka kokevat arkensa vahvasti eri tavoin kuin valtavirtamedian perhelehtien kiiltokuvissa on totuttu näkemään. Tuloksena on rajoja puhkova tulkinta perhearjesta, jossa annetaan myös pimeyden ottaa oma tilansa.

Kirja sisältää 17 päiväkirjanomaista tarinaa lapsiperhe-elämästä, joista jokaisessa ”rajantakaisella” on keskeinen rooli. Näissä teksteissä karjutaan kauheuksia, pelätään paholaisia, ja lapset vie dään synkkään metsään. Samalla näissä teksteissä äiti tekisi mitä vaan, jos voisi säilyttää sen valon ja viattomuuden, jonka lapsissaan näkee.

Kirjan aloittaa ravisteleva kuvaus synnytyspsykoosista. Tämä ensimmäinen teksti avaa lukijalle kirjan ”mielenmaiseman” ja virit tää sen hiipivän tunnelman, josta loput henkilökohtaisista päiväkir janomaisista merkinnöistä kumpuavat.

Kirjassa käsitellään arkisia aiheita ennakkoluulottomasti ja jokaisessa tarinassa myös näkymättömälle annetaan oma roolinsa.

Kirjassa sukelletaan vauva-arjen keskeltä entisiin elämiin ja inkarnaation lainalaisuuksiin, asutaan ikivanhassa aavetalossa, joka vahingossa avaa portin tuonpuoleiseen sekä koitetaan ymmärtää, miksi pikkulapset aina pelkäävät pimeää ja väittävät näkevänsä aaveita. Kirjassa ääneen pääsevät niin väsyneet vanhemmat, yksinäiset lapset kuin aineettomat olennotkin. Tarinoissa kritisoidaan voimakkaasti digitalisaatiota ja ylenpalttista teknologiauskoa sekä maalataan julkea hahmo verkkoriippuvuuden pirulle.

Tekstilajit vaihtelevat, mutta puhujat keskustelevat saumattomasti keskenään.

Tuhmat lapset, synkkä metsä -kokoelma myöntää kaunistelematta sen tosiasian, että meistä kaikista löytyy myös se pimeä puoli – arjen ironiaa ja mustaa huumoria unohtamatta. ”Kerta kaikkiaan hirvittävä ja kaunis teos”, kuten eräs lukija asian ilmaisi. Anna ja Minna Finstad ovat siskokset jotka ovat kirjoittaneet yhdessä jo pitkään. Tämän kokoelman kirjoitukset ovat syntyneet heidän tarpeestaan tallentaa sellaisia hetkiä omasta ja lastensa elämästä, joissa arjen alta paljastuu jotakin kummallista ja koskematonta.

Valoton on yö; niin valoton, että lasten on vaikea löytää polkua. Itse nyherretyt lyhdyt valaisevat tietä, kun pienet taapertavat pimeän läpi. Ikikuusi varjelee lasten kulkua jykevillä havukourillaan, pakkasrouva puhaltaa sakaraiset tähdet rantamökin ikkunaan. Jään alla näkki alkaa nakuttaa jääkuorta lasten laulun tahtiin.

(Ote tekstistä: Valoton on yö)

Anna ja Minna Finstad ovat siskokset jotka ovat kirjoittaneet yhdessä jo pitkään. Tämän kokoelman kirjoitukset ovat syntyneet heidän tarpeestaantallentaa sellaisia hetkiä omasta ja lastensa elämästä, joissa arjenalta paljastuu jotakin kummallista ja koskematonta.

Anna ja Minna Finstad ovat siskokset jotka ovat kirjoittaneet yhdessä jo pitkään. Tämän kokoelman kirjoitukset ovat syntyneet heidän tarpeestaantallentaa sellaisia hetkiä omasta ja lastensa elämästä, joissa arjenalta paljastuu jotakin kummallista ja koskematonta.

Kuva: Anna Finstad