Ääretön 4/2019 Joulukuu 5-v juhlanumero

Page 17

Ä är e tö n І joulukuu 2019

Teo Mäkelä

Juuria

etsimässä

teksti teo mäkelä kuvat s. 17, 18,19 teo mäkelä

>

Teo Mäkelän kirjoittama New Age - opas uushenkisyyteen valittiin vuoden rajatietokirjaksi 2018. Kirja tarjoaa lukijalleen ruohonjuuritason näkökulman uushenkisyyteen, yhdistettynä uusimpiin tutkimuksiin.

New Age tuli tunnetuksi 1980-luvulla, mutta sen filosofiset juuret ulottuvat kauas historiaan.

Kirjan pääosa koostuu yli 200 hakusanaa sisältävästä sanastosta, joka kattaa kaikki yleisimmät new age -käsitteet. Kirja sisältää myös laajan henkilö – ja kirjallisuushakemiston.

-O

len syntynyt Oulussa vuonna 1974. Äidinäidin sukujuuret ovat Petsamossa. Äidin mummo tunnettiin parantajana. Asuimme Oulun Toppilassa alueella, jossa oli paljon Petsamon siirtolaisia. Kahdeksankymmentäluvun alussa muutimme maaseudulle Oulun naapurikuntaan, isäni lapsuudenkotiin. Siellä ei aluksi ollut nykyajan ylellisyyksiä. Kuitenkin myös tuolta ajalta on paljon hyviä muistoja. Lähistön metsistä löytyi jännittäviä ja kiinnostavia paikkoja, joissa vietettiin kavereiden kanssa kesäisin paljon aikaa. Koulu jota kävin, oli rakennettu 1930-luvulla, ja talvisin kuljettiin sinne monesti hiihtämällä. Olen usein jälkeenpäin miettinyt, miten suuri vaikutus lapsuuden elinympäristöllä on. Nuorena luin paljon, varsinkin seikkailukirjoja. Muistan että perheemme kirjahyllyssä oli myös muutama hyvin kiinnostava tietokirja. Avaruusmatkailu ja planeetat olivat kiehtova aihe.

17


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.