Arkea haastavat pakonomaiset ajatukset KOLUMNI | Jenna Suutari opettelee elämään pakko-oireisen häiriön kanssa terapian avulla ja haastaa stereotypiat OCD:n takana.
Muistan, että ensimmäiset oireet alkoivat jo lapsena. Olen aina ollut kova stressaamaan järjestyksestä, ja pakkoajatuksia on pyörinyt päässäni jo vuosikaudet. Diagnoosini sain kuitenkin vasta noin vuosi sitten. OCD (obsessive-compulsive disorder), eli pakko-oireinen häiriö on mielenterveydellinen sairaus. Sairauteen liittyy pakonomaisia ajatusmalleja ja siitä kärsivät saattavat tehdä arjessaan rituaalinomaisia tehtäviä, kuten pestä jatkuvasti käsiään. Häiriö esiintyy kaikilla omalla tavallaan, mutta sen oireita ovat yleensä pakkotoiminnot ja pakkoajatukset. Häiriön ympärillä pyörii paljon stereotyyppisiä ajattelutapoja ja lentäviä lausahduksia. Oikeanlaista stereotypioita purkavaa tietoisuutta tulisi lisätä entisestään. Tärkeintä olisi kuitenkin purkaa häiriötä varjostava stigma. Eroon häpeästä terapian avulla
Ennen diagnoosia häpesin oireitani. Toisinaan oireet aiheuttivat myös riitoja esimerkiksi puolisoni kanssa, sillä hänen saattoi välillä olla vaikeaa huomata ja ymmärtää oireitani. Haastavia tilanteita aiheutti esimerkiksi hetket jolloin olimme lähdössä johonkin. Lähdön hetkellä tarvitsen aikaa rituaaleilleni, kuten sähkölaitteiden tarkistamiselle. Näissä tilanteissa usein haasteena on kärsivällisyyden puute, sillä saatan joutua toistamaan rituaalin huonoina päivinä useampaan kertaan. Diagnoosin ja terapian myötä suhtautuminen oireisiini on muuttunut sekä itselläni että läheisilläni. Tämä on helpottanut huomattavasti pakko-oireiden kanssa elämistä. OCD:n yleisimpiä ja usein myös tehokkaimpia hoitomuotoja ovat terapia ja itsehoito. Aloitin itse terapian hyvin nopeasti ensimmäisen lääkärikäyntini jälkeen. Tein pitkän jakson nettiterapiaa, ja koin siitä olevan todella paljon apua oireisiini. Aloin terapian avulla ymmärtää itse oireitani paremmin, ja sain tärkeitä oppeja niiden kanssa elämiseen. Terapia tapahtuu netissä Terveyskylän verkkoasiointipalvelussa. Hoitopolku sisältää kymmenen istuntoa, joissa omia oireita ja arkea tutkitaan muun muassa erilaisten kyselyiden avulla. Jokaiselle terapiaa tekevälle määrätään myös oma nettiterapeutti, joka seuraa terapian etenemistä viikoittain ja vastaa lähettää viestillä kommenttinsa edistymiseen. Nettiterapiassa etsin istuntojen sekä terapeuttini avulla keinoja helpottaa näitä oireita. Tällaisia keinoja saattoivat olla esimerkiksi säännölliset altistusharjoitukset sekä haastavien tilanteiden reflektointi. Stereotypiat tapetilla
Omaan oirekuvaani liittyy pakkoajatukset, jotka johtavat pakkotoimintoihin, ja ne puolestaan aiheuttavat vahvaa ahdistuneisuutta. Arjessa oireet vaikeuttavat esimerkiksi kotoa poistumista. Oireiden vaikeus vaihtelee oman keskittymiskykyni myötä. Jos olen hyvin väsynyt ja stressaantunut, oireetkin yleensä pahenevat. Eniten häiriöön liittyviä stereotypioita kohtaa netissä. Useimmiten lausahdukset saattavat olla luokkaa “Mun OCD ei voi hyvin, kun tuo laatta on vinossa”, tai “Mun OCD rakastaa tätä järjestyksessä olevaa maustehyllyä”. On siis sanomattakin selvää, että sairauden ympärillä liikkuu paljon epätietoisuutta, ja ajatus siitä että “kenessä tahansa on hieman OCD:tä”. Näitä stereotypioita tulisi poistaa lisäämällä tietoisuutta ja ymmärrystä siitä, että OCD on mielenterveyden häiriö, ja sitä hoidetaan niin kuin mitä tahansa muuta mielenterveyden häiriötä. Lääkkeillä ja terapialla.•
Jenna on viestijän urasta haaveileva medianomi-opiskelija. Inspiraatiota arkeen tuo urheilu ja sen ympärillä pyörivä maailma sekä omat intohimoprojektit. Alavalintaan nähden aikaa kuluu yllättävän vähän omassa työhuoneessa, mutta silti suurin mielihyvä tulee produktiivisista arkipäivistä.
13
